Kotimatka.

Lähden taas ensi yönä kotiin. Bussi lähtee yhdeltä yöllä Gloucester Greenin asemalta. Lausutaan [ˈɡlɒstər], tai tankeroneglanniksi "klostö". Huomaan, että ääntämykseni on hioutunut, mutta jotkut äänneyhdistelmät saavat edelleen kieleni solmuun. Lähes kaikki yksittäiset tavut pystyn lausumaan, jotkut tavut perättäin laitettuna ovat vaikeita. Kuten "She sells seashells" tai "He taught thought". Näitä (no ei tietenkään juuri näitä) pulpahtaa yllättävän usein normaalipuheessa esiin.

Olisi hauskaa tietää, onko minulla epätavallisen paljon pelisoluja, vai onko niistä vain normaalia isompi osa käytössä kielen ja maneerien matkimiseen. Teen sitä täysin tiedostomattani, esimerkiksi omaksun alle kymmenessä minuutissa kiinalaisen aksentin, jos keskustelen kiinalaisten kanssa. Huomaan myös välillä täysin tiedostamattani matkivani kanssaihmisten asentoja ja muuta ruumiinkieltä. En kuitenkaan usko olevani normaalia empatiakykyisempi, mikä käsittäkseni usein seuraa tällaisesta taipumuksesta.

Bussimatka kestää - jälleen kerran - liki kolme ja puoli tuntia, ja yöaikaan Englannin maaseudulla ei ole kerrassaan mitään nähtävää. Tällä kertaa en aio juoda lentoasemalla sitä kahvia, jota saapumisaulan edessä myydään aamuyöstä, koska viimeksi sain siitä vatsavaivoja. Bussissa pitäisi pystyä nukkumaan, lentokoneesta en tiedä. Lukeminen tuskin onnistuu väsymyksen ja matkapahoinvointitaipumukseni vuoksi. Pystyn kyllä lukemaan bussissa jos olen syönyt hyvin, enkä kovin väsynyt, mutta väsymys ja nälkäisyys saavat aikaan huonovointisuutta. Tähän on kait lääkekin, mutta olen kuullut, että niillä voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, joten aion välttää.

Jos lento on ajallaan perillä, minun pitäisi olla Pirkkalan lentoasemalla hieman puolenpäivän jälkeen. Otan ehkä taksin kotiin, missä ehdin hieman torkahtaa ennen kuin lapset tulevat kotiin.

[Lisäys] National Express vaatii luottokorttioston yhteydessä tunnistautumisen pankkitunnuksilla, joten en ostanut lippua eilen verkossa, vaan menin ostamaan sitä tänään. Onnekseni tein näin, sillä suoran yhteiden bussiyhteys oli loppuunmyyty. Siis, kello 1 aamulla, liikenne täältä Stanstediin on niin vilkasta, että bussit myydään loppuun. Jouduin ottamaan toisen linjan, jossa on vaihto Lontoon Victorian asemalla. Vaihtoaikaa on 50 minuuttia, joten ehdin hieman katselemaan ympärilleni, ehkä käyn nappaamassa pari valokuvaa Buckinhamin palatsista. Tai sitten jätän kameran tänne. En tiedä.

Paskaksi & Palamaan.

On jo jonkin aikaa siitä, kun olen viimeksi päässyt tutkailemaan meemin paskaksi ja palamaan ilmentymiä. En lue nykyisin enää useinkaan Jyrki Kasvin kirjoituksia, mutta surffaillesani päädyin linkittämääni kirjoitukseen ja sen kautta Tosimies-lehden sivuille.

Koska parodiahorisontti on kaikilla poliittisilla rintamilla jo muuttunut eräänlaiseksi parodiasingulariteetiksi jouduin miettimään aivan tosissaan, onko tämä jonkinlaista pilaa, aivan samaan tapaan kuin (edelleen) mietin Conservapedian osalta. Tämä on täydellinen paraatiesimerkki amerikan ihmemmaasta tuodusta aivovammakonservatismista: pyssyjä, muskeliautoja, väkivallan ihannointia, tiedevastaisuutta, homofobiaa, tässä on sitä kaikkea. En kykene edes lainaamaan näitä tekstejä.

Villeimmätkään vainoharhaiset olkiukot, joita makkaratukista, vihreistä ja mokuttajista esitetään, eivät pääse asiattomuudessaan lähelle tätä lehteä. Mielestäni liberaaleilta on todella mautonta rakennella tällaisia olkiukkoja joissa pilkataan toisten maailmankuvaa. Pakkohan tämän on olla parodiaa, pelkkä olkiukko, eikö niin? Sanokaa minulle, ettei tuo ole tosissaan tehty.

Illallinen.

Vuokraemäntäni on melko tyypillinen ylemmän keskiluokan keski-ikäinen englantilainen rouva. Eilen hän ja hänen miesystävänsä (rouva on joko leski tai eronnut aiemmasta miehestään; en ole kysynyt) tarjosivat illallisen. Keskustelimme useammastakin eri asiasta. Mies nyökytteli ja pudisteli päätään vuorotellen, toistellen usein, kuinka tämä tai tuo oli "extraordinary" ('a' sanan 'extra' lopussa ei tietenkään ääntynyt).

Englantilaiset ilmentävät luokka-asemaansa puhetavalla huomattavasti suomalaisia enemmän. Alaluokkainen aksentti on karkea ja epäselvä, eikä puhe sisällä juurikaan ranskasta lainattuja sanoja, tai sellaiset sanat on usein lyhennetty tai väännetty tunnistamattomiksi. Ylempien sosiaaliluokkien puhetapa on huoliteltu, ja sisältää ehkä hieman esoteerisen ääntämyksen/kirjoitusasun omaavia sanoja ja fraaseja. Jälkiruoaksi nauttimistamme juustoista yksi oli emännän mukaan maultaan insipid. Ihmettelin termin käyttöä, koska se oli selvästi pejorative; hämmennyksekseni "pejorarive" ei ollut edes sanana tuttu isäntäväelle, vaikka rouva toimii ammattimaisena englanninopettajana. Vedän siis takaisin aiemman kauhisteluni eräiden lukijoideni sivistymättömälle hämmästelylle käyttämäni anglismin "pejoratiivi" merkityksestä.

Juusto kieltämättä muistutti maultaan kuivattua raejuustoa.

Minulla on taas tänään tekosyy, jonka varjolla pääsen käymään Blackwellillä. Ostin eilen vanhemmalle pojalle matematiikankirjan. Nuoremmallekin on syytä hankkia jotain kiinnostavaa, ehkä jotain kaloista tai hyönteisistä - poika on kovasti innoissaan ötököistä ja kaloista. Lisäksi tarvitsen kahvia; kaikki kahvilat olivat aamulla kiinni, ja Comlabin keittiötä remontoidaan, joten en voi keittää siellä kahvia.

Avaruus mielessä.

Kirjoitin jo jonkun aikaa sitten Fermin paradoksista. Tarkalleenotten kyseessä ei ole paradoksi, vaan oikeastaan dilemma, joka on retorisen muotoilunsa vuoksi nimetty paradoksiksi. Yksi mahdollisuus taivaiden hiljaisuudelle (tai oikeammin, pelkälle kohinalle) on, että etsimme lähinnä vääristä paikoista.

Maapallonkaltaisten planeettojen oletettu epätodennäköisyys voi olla lievempi argumentti kuin tähän asti on ajateltu, koska läheltäkin löytyy nyt lähes kuukausittain useamman planeetan järjestelmiä. Ainakin niiltä osin, mitä tulee kokoluokkaan ja planeettajärjestelmien rakenteeseen. Kaikesta päätellen planeettajärjestelmät ovat yleisiä.

Fyysikko Stephen Hawking (joka on muuten syntynyt Oxfordissa) on toistuvasti ilmaissut, että avaruusmatkailu on olennainen osa ihmiskunnan eloonjäämiskamppailua. Olen tästä jokseenkin samaa mieltä.

Avaruusmatkailu - vaikka puhuisimme ihan vain kiertoradalle lähetettävistä kappaleista - on kallista. Ratanopeuden saavuttamiseen tarvitaan energiaa; sinänsä itse energia ei ole ongelma, koska vaikka geostationaariselle radalle pääsemiseksi vaaditaan 57.5 megajoulea kilogrammaa kohden, se määrä on vajaassa kahdessa litrassa bensiiniä. Minä siis pääsisin kiertoradalle matkalaukkuineni (marginaalisella) 160 litralla bensiiniä. Se maksaa nykyhinnoin reilut parisataa euroa. Ongelma on kuitenkin se, että kiertoradalle ei voi ajella autolla, jota tankkaillaan välillä, vaan tarvitaan raketti. Raketti käyttää merkittävän osan energiasta siihen, että se sylkee ajoainetta perästään. Ja raketin kyytiin pitää laittaa myös kaikki tarvittava polttoaine, mikä lisää painoa ja tarvittavan polttoaineen määrää erikseen.

Avaruushissi ratkaisisi tämän ongelman melkein täysin. Jos liikenne avaruuteen on riittävän vilkasta, alastulevan kuorman menettämällä liike- ja potentiaalienergialla voidaan tuottaa merkittävä osa ylösmenevän kuorman nostamiseen tarvittavasta energiasta.

Toinen ikävä puoli miehitetyssä avaruusmatkailussa on sen vaikutus terveyteen. Painottomissa oloissa lihakset (mukaanlukien sydän) ja luut heikkenevät. Ellei ihmisiä tulevaisuudessa muokata geneettisesti sietämään näitä olosuhteita, tarvitaan keinotekoista painovoimaa.

Työ.

Ostin eilen Blackwell-kirjakaupasta sateenvarjon. Ostin sen, koska se tuli eräänlaisessa pussissa, jossa oli leveähkö, joten sitä voi kantaa selässä melko vaivattomasti. Poistin hintalapun typerästi nykäisemällä, ja kantopussista ratkesi sauma. Joutunen korjaamaan sen käsin.

Tänään lähetämme paperin. Julkaisuviiveen ei pitäisi olla mahdoton, mutta todennäköisesti paperi tulee ulos aikaisintaan ensi vuoden helmikuussa, eli noin puolen vuoden kuluttua. On jotenkin irvokasta, että "nopea" julkaisukanava tarkoittaa puolen vuoden viivettä, normaalilehdessä viive on usein noin kaksi vuotta. Koska akateeminen ura - nimitykset, rahoituspäätökset jne - riippuu monilla julkaisujen määrästä ja laadusta, nämä viiveet voivat toisinaan aiheuttaa suurtakin harmia. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tärkeän tuloksen pohjalta haetaan lisärahoitusta, korkean profiilin lehtijulkaisu voi vaikuttaa merkittävästi, saako rahaa vai ei.

Asiaa ei sinänsä voi tietenkään korjata tuosta vaan, koska viive johtuu kahdesta asiasta: Suurehkosta kuormasta arvioijilla, ja siitä, että arviointi nyt vaan on hieman hidasta. Jälkimmäiseen vaikuttaminen vaarantaa vertaisarvioinnin tarkkuuden, ensimmäiseen taas on vaikea vaikuttaa muuten kuin vähentämällä tutkimusrahoitusta ja tutkijoita. Tai julkaisupainetta.

Pekoni.

Luonnonvalinta voi synnyttää altruismia, ilman mitään erillisiä abstraktiorikkoja. Olen pitkään pitänyt erilaisia teorioita ja kysymyksiä "ryhmävalinnasta" epärelevantteina. Oma näkemykseni on, että luonnonvalinta ei "kohdistu" mihinkään, vaan jokainen yritys mallintaa sitä joidenkin staattisten abstraktioiden, kuten yksilöiden, ryhmien, jne. kautta, on toivottoman epätarkka, sillä tällainen abstraktio vuotaa aina.

Söin eilen pekonia ikäänkuin tahtomattani. Tässä lähellä on ihan mukavanlaatuinen, mutta kohtuuhintainen italialainen ravintola, jossa kahden ruokalajin illallinen maksaa kympin. Tilasin salaatin ja spagetin, ja ruokalistan perusteella salaatin piti sisältää salaattia, juustoa, ja avokadoa. Sen lisäksi siihen päälle oli laitettu aimo kasa kuivaa pekonia. Söin ne urheasti, vaikken ole pekonia syönyt varmaan kahteenkymmeneen vuoteen. En nauttinut siitä erityisemmin, mutta ei se pahaakaan ollut.

Satunnaisuus.

Törmäsin eilen kaupungilla erääseen toiseen kotilaitoksen työntekijään. Minkäänlaista yhteistä syytä, joka selittäisi kohtaamisen ei ollut, ellei hyväksytä sitä, että kukapa nyt ei haluaisi lähteä Oxfordiin ihan koska tahansa. Kohtaaminen oli lyhyt, kädenpuristus, asiantilan toteaminen, ja jatkoimme matkaamme eri suuntiin.

Paperi olisi tarkoitus lähettää perjantaina, ja sitten keskittyä heti toisen kirjoittamiseen, sitten kolmannen, yksi on jo vetämässä. Olen melko optimistinen näiden tulosten suhteen, ja tällä ostaa jo kohtuullisen paljon hyvää omatuntoa tästä reissusta. Hyvä puoli on, että tieteellinen anti on kova, mutta huono puoli taas se, että verkostoituminen on ainakin toistaiseksi jäänyt vähemmälle. Joviaali Professori on tullut tutuksi, ja hän lienee jossain määrin vaikuttunut panoksestani, mutta pidemmän tähtäimen kannalta olisi parempi jos onnistuisin solmimaan muitakin kontakteja. Joviaalin Professorin nimittäin tiedetään keskittyvän ns. omaan juttuunsa aika tiukasti.

Kävimme eilen syömässä hieman heikkolaatuisessa kiinalaisessa ravintolassa, ja kiinalainen työkaverini oli silminnähden järkyttynyt, ja haukkui ravintolan jälkikäteen maan rakoon. Ulkoisesti ravintola oli hieno, sisustuskin oli siisti ja tilat olivat liki ylelliset. Ruoka oli kuitenkin heikkoa, ja palvelu ala-arvoista, paitsi hitautensa, myös yleisen heeboilun ja muun mokailun osalta. Ruoat tuotiin epätarkoituksenmukaisessa järjestyksessä, tofu oli pilattu liialla etikalla, naudanliha oli toisessa päässä tarjoiluastiaa raakaa, toisessa päässä ylikypsää. Ainoastaan kevätkääryleet olivat siedettäviä. Emme jättäneet tippiä.

Lapset.

Missasin eilen aikaeron (siirsin kelloa liian vähän) ja nälän (lähdin syömään liian aikaisin) vuoksi viime viikkoina rutiiniksi muotoutuneen iltaisen videopuhelun lasten nukkumaanmenon aikaan. Tänä aamuna herätessäni oli koti-ikävä taas erityisen kova. Huomaan, että lasteni läsnäolo ja pelkästään näkeminen, on henkisen tasapainoni kannalta hyvin tärkeää. Tämä liittynee siihen, että motivaatiorakenteeni tuntuu olevan hyvin puhtaaksi viljellyn K-strategian mukainen.

Tämän puolesta puhuu myös se, että vaikuttaa epätodennäköiseltä, että haluaisin enempää lapsia, sillä haluan vain maksimoida nykyisten menestyksen tulevaisuudessa. Esimerkiksi opiskeleminen Oxfordissa maksaisi (elinkustannukset, asumiset, lukukausimaksut jne.) noin €25k per vuosi, joten jos haluaisin maksaa lapsilleni parhaan mahdollisen (*) koulutuksen, täytyisi minun säästää noin €150k seuraavien viidentoista vuoden aikana, eli €10k vuodessa, näin karkeasti laskien ja ilman diskonttauksia.

Tietenkään en voi etukäteen tietää, ovatko lapset esimerkiksi perineet minulta tarkkaavaisuushäiriön, ja jos ovat, niin helpottaako se riittävästi ennen teini-ikää. Lisäksi täytyy ottaa huomioon se, mitä lapset tahtovat tehdä. Omasta taustastani johtuen tietysti toivon, että heillä on mahdollisuus harjoittaa kognitiivisia kykyjään parhaansa mukaan, mutta pyrin lähinnä tarjoamaan mahdollisuuksia.

Näin täällä pätkän ohjelmasta, jossa erilaiset kasvatusasiantuntijat keskustelivat siitä, miten lapsen motivaatiorakenteen kehittymistä voi tukea. En ole ihan varma, pidinkö taustaoletuksena olevasta ajatuksesta, että kaikki haluavat lapsensa menestyvän. Itse haluaisin, että lapseni ovat onnellisia, ja että he toimivat tavalla, joka on heidän itsensä kannalta pitkällä aikavälillä mielekäs. Jotain senkaltaista, että ei tarvitse sitten vanhana katua mitään tekemisiään tai tekemättäjättämisiään. Että voi kokea olleensa jollakin tavalla kunniallinen yhteiskunnan jäsen.

(*)Harvard on itseasiassa maailman paras yliopisto, ainakin THES-rankingien mukaan, ja Englannissakin sen edelle menevät niin Cambridge kuin Lontoon colleget University ja Imperialkin, joten Oxford on itseasiassa viides, mutta ei nyt lähdetä kiistelemään pikkuasioista.

Paluu Englantiin.

Palasin eilen illalla Oxfordiin viiden päivän kotiloman jälkeen. Lento sujui rutiinilla, ja bussimatkan nukuin. Yritin lukea bussissa, mutta väsymyksen ja epätarkoituksenmukaisen ravitsemustilan yhdistelmä teki sen mahdottomaksi liikkuvassa bussissa; kärsin huonosti syöneenä ja väsyneenä herkästi matkapahoinvoinnista, jos luen kirjaa. Tällä hetkellä on menossa Struck by lightning, erittäin kevytlukuinen kirja todennäköisyyksistä. Minulle se ei tarjonnut minkäänlaista uutta tietoa, mutta jonkin verran viihdyttävä se oli, ja erityisesti anekdootit erilaisista mielipidemittauksista olivat hauskoja.

Tänään työt jatkuvat paperin kirjoittamisen merkeissä. Kaveri, jonka kanssa olen tehnyt nyt hommia, palaa Macaolle viikonloppuna, ja kaksi käsikirjoitusta pitäisi viimeistellä, mielellään ennen sitä.

Syksyn sateet ovat nyt alkaneet täällä. Eilen sade piiskasi koko matkan bussin tuulilasia, ja ilma oli jo ennen sateen alkamista uskomattoman kostea. Sitä se on nytkin. Kylmä ei missään nimessä ole, lämpötila on noin 15-20 astetta, ja kosteus saa sen itseasiassa tuntumaan lämpimämmältä. Isäni hukkasi sateenvarjoni viime viikolla, joten joudun hankkimaan uuden.

Viljapellon laita.

Saavuin kotimaahan eilen iltapäivällä, ja viivyn täällä sunnuntaihin. Lapsia on ollut todella ikävä, mutta en halunnut rikkoa heidän rutiinejaan, joten vein lapset tänään päiväkotiin/eskariin. Tulin töihin päivittelemään (kyllä, luitte oikein) sähköpostejani.

Sinänsä epämielenkiintoinen Soininvaaran kirjoitus sisälsi yhden talouspoliittisen juonteen kommenteissaan. Nimittän keskustelussa välkkyi meemi taikka argumenttikone/premissiyhdistelmä, joka istuu yllättävän tiukassa juuri Persujen kannattajiksi tunnustautuvien joukossa. Ajatus voidaan muotoilla monella tavalla, mutta kyse on yksinkertaisesta taloustieteellisestä väärinkäsityksestä, lähinnä terminologian suhteen.

Ehkä yksinkertaisin muotoilu meemistä on seuraava väittämä, joka ei ole suora lainaus mistään, mutta jonka pyrin esittämään ilman olkiukkoja:

Vain suorittava työ tavaranvalmistuksessa on oikeasti tuottavaa, ja kaikki muu työ, ja aivan erityisesti ns. palvelutyö, on nollasummaista resurssien siirtelemistä paikasta toiseen

Väitteen virheellisyyttä voidaan lähestyä monella tavalla, mutta ensiksi voidaan tietysti kuitata kaikkein triviaalein puolustus, eli se, että kysehän on vain tuottavan työn määritelmästä, ja tällöin se ei voi olla väärä, vaan asia on yksinkertaisesti sopimuskysymys. Näin voidaan tietysti tehdä, mutta intuitiivisesti tällainen lähestymistapa on hedelmätön, eikä lisää ymmärrystä lainkaan.

Yksi keskeinen perustelu tälle erikoiselle tuottavan työn rajaukselle on se, että vain tavaraa tai raaka-aineita voi viedä ulkomaille, ja ainoastaan ulkomaille kohdistuva kauppa voi rikastuttaa kansantaloutta. Tämä ei tietenkään pidä täysin paikkaansa, vaikka siinä on jonkin verran perää. Suomen kaltainen pieni talous on väistämättä riippuvainen ulkomaankaupasta, koska maassa ei ole riittävästi pääomaa kaiken valmistamiseen itse. Suomessa ei esimerkiksi ole kovin suurta autoteollisuutta (jonkin verran toki on), merkittävää lentokoneteollisuutta tai prosessorien valmistusta. Lentokoneet, autot, ja prosessorit, kuten myös banaanit, öljy, jne. tuodaan pääosin ulkomailta. Koska kukaan tuskin vain antaa näitä tuotteita ilmaiseksi, täytyy kansantaloudesta vastaavasti viedä ulospäin jotain, millä on vaihtoarvoa. Jos ei muuta, niin velkakirjoja.

Tämä osa on tietenkin totta. Mutta, otetaan esimerkiksi Suomen historiallinen viennin kruununjalokoivi, sellu. Sellunkeitosta puhutaa paljon vieläkin, vaikka sen merkitys viennille on sinänsä vähäinen. Sellua myytiin ulkomaille viimevuosina muutamalla sadalla miljoonalla. Tätä voi verrata matkailijoiden Suomeeen tuomiin noin puoleentoista miljardiin euroon. Jos tarkastellaan puhtaasti rahavirtoja, sellun vienti toimii niin, että rajan yli kuskataan sellulasti, ja takaisin tuodaan säkillinen rahaa. Matkailu toimii niin, että joukko ihmisiä tulee täysien lompakoiden kanssa rajan yli Suomeen, ja lähtee takaisin lompakot tyhjinä. Erona on vain se, mitä tapahtuu rajojen sisällä: Selluskenaariossa tehdään oikeaa työtä, eli työskennellään tehtaassa, jossa sisään tulee raaka-ainetta, raavaat miehet käyttävät erilaisia koneita, ja ulos menee hieman jalostuneempaa raaja-ainetta. Matkailuskenaariossa maan sisällä ajellaan Lapissa poroilla, käydään hierojalla, ja nukutaan kalliisti hotellissa.

Tämän esimerkin tarkoitus on ollakin triviaali, koska moni ajattelee, että kyllähän se palvelu tuollaisessa tapauksessa on oikeaa työtä, mutta ei matkailu ole merkittävä vientitulojen lähde ja esimerkki on huono jne. Tämän tarkoitus on kuitenkin murtaa vain yksi reuna tästä "vain tehdastyö on oikeaa työtä"-munankuoresta, havainnollistamalla että palvelujen avulla voidaan tehdä vientituloja. Etelä-Euroopassahan tällä on usein paikallisesti suurikin merkitys, koska kokonaiset kaupungit saattavat pitkälti elää turismilla. Kanarian saaret on vielä äärimmäisempi esimerkki. Näen jo sieluni silmin kiristyvät leukaperät pienellä osalla alkuperäisen meemin kantajistaa, koska meemiliiman vuoksi useat kantavat mukanaan myös ajatusta, jonka mukaan kotimaahan noin ylipäätään ei haluta ulkomaalaisia, joten tämähän on päivänselvä argumentti näkemyksen puolesta.

Palveluviennin ei tarvitse olla kuitenkaan sitä, että ulkomaalaiset tulevat itse tänne. Esimerkiksi, jos Finnair lentää ulkomaalaisia ihmisiä kaukoitään, tämä on palveluvientiä. Epäilen, että hyvin harva äärimmäisen nuivasti maahanmuuttoon suhtautuvakaan haluaa kieltää Helsinki-Vantaan käyttämisen lentojen vaihtamiseen. Jos suomalainen graafikko suunnittelee WWW-sivuston ulkomaailaiselle, tästä saatavat tulot ovat palveluvientiä. Tämä alkaa jo useimpia närästää, sillä tuollainen konstailu tuskin on enää mitään oikeaa työtä. Mutta siitä, ja monesta muustakin konstailusta kyllä maksetaan, ja jos ulkomaalaiset siitä maksavat, se tarkoittaa rahavirtaa rajan yli kotimaahan.

Ja se on sitten ihan sama, kummalla rahalla se Audi ostetaan, onko se ansaittu konstailemalla vai sellua keittämällä. Se ei kiinnosta saksalaista autotehdasta tippaakaan.

Ajan syvyys.

En muista lukeneeni tätä kirjoitusta ajan syvyydestä. Idea on hyvä, ja epistemologinen nöyryys on tärkeää. Tällä ajatuksella ei sinänsä ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Itseasiassa esimerkiksi jotkut hyvinkin näkyvät katoliset tahot allekirjoittavat näkemyksen.

Ajan syvyys on päätä huimaava. Maapallon ikä on melko tarkkaan neljä ja puoli miljardia vuotta. Sellaisen käsitteen ymmärtäminen normaalin ihmisjärjen arkikokemuksen kautta on liki mahdotonta. Katselin eilen isäntänäni toimivan professorin kalalammikossa asuvia karppeja ja kultakaloja. Niistä vanhin oli noin 25-vuotias. Patrilineaalinen sukupolven väli on ollut suvussamme noin kolmekymmentä vuotta. Isoisäni isällä on viitisenkymmentä suoraa elossaolevaa jälkeläistä, joilla on ollut laskutavasta riippuen yhteensä viitisenkymmentä isoisäni isän kanssa samassa sukupolvessa oleva esi-isää. Tämä sadassa vuodessa.

Haarautuminen on eksponentiaalista, ja 1800-luvun alkupuolella eläneellä esi-isällä olisi voinut (teoriassa) olla, sukupolven välin ja jälkeläisten määrän ollessa sama, noin 2000 yhteistä jälkeläistä noin 2000 aikalaisensa kanssa nykypäivänä. Tiedän jo, että näitä 1800-luvun esi-isiä on ollut ainakin jokaisessa pohjoismaassa (mahdollisesti islantia-lukuunottamatta), todennäköisesti myös kauempana. Jos kelataan vielä 100 vuotta taaksepäin, esi-isiä olisi noin satatuhatta. 1600-luvun esi-isiin kuuluisi koko silloisen Euroopan väestö ja 1500-luvulle koko maailma.

Viisisataa vuotta - tietenkin tämä on vain fiktiota, koska ihmiset eivät ole liikkuneet kuten nykyään, mutta tämä vain hieman venyttää aikaskaalaa - ja kaikki maailman ihmiset olisivat sukua keskenään. Ensimmäiset arkkieliöt voidaan jäljittää noin 3.5 miljardin vuoden taakse. Jos jäljittäisin esi-isiäni sinne asti, ja takaisin, tarvittaisiin kaukaisten serkkujeni lukumäärän normaalilla lukujärjestelmällä kirjoittamiseksi ylös useampi nidottu kirja.

Ihminen on yksi pitkäikäisimmistä monisoluisista eläimistä. Yhden ihmisen eliniän aikana elää bakteereja neljä miljoonaa sukupolvea. Kolmen ja puolen miljardin vuoden aikana bakteerisukupolvia 1.8*10¹⁴, ja yhdellä bakteerilla tulisi jälkeläisiä olemaan kolmen ja puolen miljardin vuoden jälkeen niin monta, että aukikirjoitetussa luvussa olisi numeroita täyttämään maailman suurimman kirjaston hyllyt kymmeneen kertaan.

Ihmisen muisti ulottuu yleensä muutaman vuoden ikään, ensimmäiset muistot aikuisella ovat peräisin tyypillisesti neljännen ikävuoden tienoilta. On erittäin harvinaista, että yksilöllä on selkeitä muistoja yli sadan vuoden takaa, siitä yksinkertaisesta syystä, että yli satavuotiaat ihmiset ovat harvinaisia. Jos katsoo suhteellisen kirkkaaseen veteen, voi nähdä ehkä 20 metrin syvyyteen, Punaisen meren kaltaisessa meressä ja kirkkaassa auringonpaisteessa ehkä 50 metrin syvyyteen. Jos ihmisen 100 vuoden muisti vastaa punaisen meren 50 metrin näkyvyyttä, olisi 3.5 miljardia vuotta matka, joka on neljä kertää suurempi kuin kuun etäisyys maasta. Jos - ja tämä on tietenkin mahdotonta - meri olisi niin syvä, ja gravitaatio vakio, sen pohjalla oleva paine olisi suurempi kuin maapallon ytimessä. Tosiasiassa vesipallo, jonka halkaisija olisi niin suuri, painaisi lähes yhtä paljon kuin aurinko.

Ajattelin laittaa tähän ensin jotain New Age-musiikkia soimaan, mutta tämä juttu on riittävän space.

Oxfordshire + mietteitä poliittisesta keskustelusta.

Kävimme eilen maaseudulla. Englannissa on useimpien merkittävimpien kaupunkien - ja tässä populaatio on yleensä sivuseikka - ympärillä on ns. vihervyöhyke. Käytännössä nimitys tarkoittaa, että siellä on maalaismaisemaa, metsää ja luonnontilaista luontoa siellä on hyvin marginaalisesti. Oxfordshiren poliittisesta kartasta voi nähdä, että täkäläiset konservatiivit asustelevat.

Täällä konservatiivit eivät ole omaksuneet amerikkalaista vaahtosuista aivovammaisuutta, joka on osin vallannut suomalaisenkin "konservatiivisen" argumentaation. Toryjen äänestäjiksi ei kosiskella taksikuskeja ja duunareita väittämällä, että jumalaton liberaali eliitti pakottaa ne syömään salaattia, vaan poliittinen keskustelukulttuuri painottaa substanssia mielikuvitusörkkien sijaan. Poikkeuksiakin on, mutta niihin suhtaudutaan lähinnä kauhulla. Eräässä keskusteluohjelmassa puututtiin lehtiartikkeliin, jossa sanottiin, että ainoastaan "intelligentsia" on huolissaan tuloeroista, ja että tavallinen kansalainen ei harmittele jalkapalloilijoiden miljoonatuloja; jopa konservatiiviset kommentoijat tyrmäsivät tällaisen sisällöttömänä älämölönä ja henkilökohtaisuuksina, jotka eivät kuulu täkäläiseen poliittiseen kultuuriin, ja esittivät perään sitten asialliset argumentit siitä, miksi tulontasausta kannattavat argumentit ovat usein virheellistä. Yleisesti aivovamma-konservatismia kauhistellaan täällä suunnilleen samoista lähtökohdista kuin minä olen tehnyt omissa kirjoituksissani.

Tavallaan osaan tuntea enemmän sympatiaa Thatcheriläistä ajattelua kohtaan nyt, kun olen hieman altistunut täkäläiselle konservatismille. Vaikka perusajattelu usein puetaan nykyisin aivovammakonservatismin "paskaksi ja palamaan"-retoriikkaan, alkuperäinen, huomattavan enemmän libertaarivaikutteinen ajattelu on läsnä. Syynä voi olla, että britit arvostavat sivistyneisyyttä aivan eri tavalla kuin tasavalloissa on tapana. Ja se, että täällä on liberaalidemokraattinen puolue, joka imaisee Toryjen kannattajia, jos puolue alkaa aivovammailla, esimerkiksi EU-änkyröidä tai vaatia protektionismia.

Tavallaan tämän ymmärtäminen rauhoitti mieltäni aika paljon. Suomalainen poliittinen kenttä on niin laaja, että peliteoreettista pakkoa tehdä poliittista allianssia jonkun tietyn ryhmän kanssa ei ole. Perussuomalaisten menestys ei voi nousta kovin suureksi pelkällä päänaukomisen ja kuolaamisen juhlimisella, vaan substanssia pitää olla enemmän. En sinänsä harmittele Persujen suurta suosiota, se kertoo korjausliikkeen tarpeesta. Eräänlaisesta kuilusta, jonka on aiheuttanut ns. kansalaismielipiteen nopea muutos ja poliittisen eliitin inherentti "massan hitaus".

Ennakoin joitain vuosia sitten, että Persut voivat puolueena vain hävitä siinä, että asiapitoinen maahanmuuttokeskustelu yleistyy. En tarkoita tässä nyt tiettyjen tahojen eufemismia "asiapitoinen", joka yleensä tarkoittaa samaa kuin poliittisesti korrekti, vaan asiapitoinen siinä mielessä, että keskustelussa on konkreettisia toimenpiteitä eikä pelkkää sisällötöntä höttöä. Perinteiset puolueet ovat nyt vaikeuksissa, koska niiden pitää asemoida itsensä jotenkin. Vihreät ovat maalanneet itsensä pelikentän toiseen (joku sanoisi vasempaan) laitaan niin syvälle paitsioon, että tarvitaan pienimuotoinen ihme, että siinä tapahtuisi mitään muutosta. Soininvaaran yritykset avata keskustelua osoittivat tämän.

Luotan sen verran ihmisiin, että typeryyden juhlimisella ja substanssin sivuuttamisella ja henkilökohtaisuuksien latelemisella ei voiteta lopulta paljoakaan. Vihreät mokasivat sen minusta lähtemällä tekemään politiikkaa poliisin ja syyttäjän välityksellä, eli oikeastaan lähtemällä toteuttamaan sitä aivan samaa likasankopolitiikkaa. Sittemmin heistä iso osa on sulkenut suunsa, mutta järviset ja rastimot osoittavat että sonta lentää kyllä takuulla jatkossakin.

Kaksi viikkoa.

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että olen ollut täällä kohta kaksi viikkoa. Yhtäältä aika tuntuu paljon pidemmältä, toisaalta taas työpäivät kuluvat älyttömän nopeasti. Maanantaina aion antautua täysin turismille, sillä vanhempani tulevat käymään täällä. Vierailukohteina tulevat olemaan ainakin Rad Cam, Kasvitieteellinen puutarha, Christ Church College, ja Oxfordin linna. Normannit rakennuttivat linnan muutaman vuoden Englannin valloituksen jälkeen. Legendan mukaan Hitler suunnitteli pystyttävänsä miehitysjoukkojensa päämajan juuri Oxfordiin, jos Operaatio Seelöwe toteutettaisiin.

Tutkimus täällä etenee aivan eri tahtia kuin kotona. Jos kotioloissa saan kasaan matskua pariin hikiseen paperiin vuodessa, olen kahdessa viikossa täällä kumuloinut kirjoitettavaa jo saman verran. Yksi käsikirjoitus on jo lähdössä parin viikon sisällä, saa nähdä miten sen käy.

Miten toimia konferenssissa? Ohjeita oli ACM-blogissa. Kirjoitus on ehkä vähän lapsellinen, mutta ihan hyvää suuntaa antava. Itselläni ensimmäisessä konferenssissa oli professori mukana, ja koska hänet tunnetaan, hän saattoi esitellä minut "tärkeille" ihmisille. Tästä oli sittemmin kovasti hyötyä. Ja lounasidea on hyvä. Konferenssin järjestäjienkin on hyvä ottaa tällaisia asioita huomioon, esimerkiksi isoissa kaupungeissa porukka tuppaa hajoamaan pieniin, toisilleen ennalta tuttuihin ryhmiin lounasaikoina. Siksi konferensseja on hyvä joko järjestää jossakin hieman syrjemmässä niin, että osallistujat pysyvät päivän aikana suunnilleen yhdessä paikassa, tai jossakin sellaisessa ympäristössä, jossa ruokailu ja muu taukoaktiviteetti tulee luonnostaan koko porukalle.

Tiede on riippuvainen ideoiden leviämisestä ja, mikä on ehkä nykypäivänä hieman hämärtynyt, kasvokkain tapahtuvasta kommunnikaatiosta. Sille ei ole kunnon substituuttia vieläkään. En ole kovin optimistinen lyhyellä aikavälillä erilaisten "etäläsnäolon" mahdollistavien teknologioiden läpimurrosta. En tarkoita, etteivätkö ne voisi tuoda lisäarvoa, mutta täydellisesti ne eivät korvaa henkilökohtaista kommunikaatiota. Paikallinen professori-isäntä kutsui minut ja erään tutkijakolleegani tänään viettämään iltapäivää ja illalliselle kotiinsa. Pelkään tätä, koska olen nirso ruoan suhteen, ja englantilainen ruoka suorastaan kammottaa minua. Ehkä keksin jonkin pseudoselityksen, alkaen eilisestä thaimaalaisesta ruoasta ja merenelävistä, jotka sekoittivat vatsan. Söin tietämättäni katkarapuja, joita kammoan enemmän kuin mitään.

Oppia ikä kaikki.

Normannit.

Eilen, kuten viime keskiviikkonakin, katsoin illalla BBC:ltä loistavaa historiasarjaa Normanneista. Kertojana toimiva Robert Bartlett on normannien aikakauden asiantuntija.

Normannit olivat viikinkien jälkeläisiä. Viikingit valloittivat Pohjois-Ranskan 900-luvulla, ja perustivat herttuakunnan, joka jäi Ranskan kuninkaan alaisuuteen. 1000-luvun alkupuolelle mennessä heidän hallitsevat jälkeläisensä olivat omaksuneet kielen. Normannit olivat "hieman" sotaisaa porukkaa, ja Vilhelm valloittaja valloitti Englannin vuonna 1066. Ei tietenkään ihan "tuosta vaan", vaan Englannin kruununperimyksestä oli erilaisia epäselvyyksiä, joiden varjolla Vilhelm ilmoitti vaativansa kruunua, ja voitettuaan englantilaisten joukot Hastingsin taistelussa, kruunautti itsensä kuninkaaksi. Nykyinenkin kuningasperhe on itseasiassa Vilhelm Valloittajan suoria jälkeläisiä, eikä englantia ole valloitettu puhtaasti ulkopuolisin voimin normannien valloituksen jälkeen. Vilhelm oranialainen "valloitti" kyllä englannin vuonna 1688, mutta hänellä oli vahva tuki sisältäkäsin.

Normannit olivat aika epeleitä muuallakin Euroopassa. He valloittivat mm. Sisilian, eteläosat Italiasta, ja palasia ns. "pyhästä maasta". Englannissa he syrjäyttivät hallitsevan luokan täysin. Tavallaan onkin, ainakin osin, virheellistä puhua englantilaisista, ja varsinkaan ylemmistä sosiaaliluokista, "anglo-saksisina", koska he ovat oikeastaan yhtä paljon normannien kuin saksien jälkeläisiä. Myös englanninkielisten sanojen suuri synonyymien määrä on seurausta tästä sekoittumisesta. Hyvin monet sanat, varsinkin ruokalajien nimissä, hallinnollisessa sanastossa jne. ova normannien ajan ranskalaista alkuperää. Muutamassa sadassa vuodessa kielet sulautuivat ja englanti oli jälleen yksi kieli.

Oxford IX.

Tietyllä abstraktiotasolla esitettynä rinnakkaiset järjestelmät koostuvat toisistaan (jossakin mielessä) riippumatta suoritettavista sarjaprosesseista, ja näiden kommunikaatioista. Kommunikaation voidaan ajatella tapahtuvan joko synkronisesti tai asynkronisesti. Näiden käsiteparien merkitys riippuu abstraktiotasosta; rautapuolella "synkronisuus" viittaa siihen, sitooko jokin kellosignaali kommunikaation osapuolia toisiinsa. Käyttämälläni abstraktiotasolla "synkroninen" viittaa siihen, että kommunikaation osapuolten pitää olla valmiita kommunikaatioon yhtä aikaa. "Asynkroninen" kommunikaatio puolestaan viittaa siihen, että viesti (abstraktisti ajateltuna) kirjoitetaan ensin johonkin, jonka jälkeen viestin lähettäjä voi jatkaa toimintaansa, ja viesti voidaan lukea milloin tahansa tämän jälkeen.

Täytyy ymmärtää, että asynkroninen contra synkroninen kommunikaatio on yksinkertaisesti abstraktioon liittyvä asia, sillä ei ole "todellisessa" maailmassa mitään kiinteää vastinetta, vaan abstraktiota muuttamalla voidaan tarkalleen sama järjestelmä mallintaa toisin. Esimerkiksi voimme ajatella kirjeen lähetyksen "asynkroniseksi" kommunikaatioksi. Mutta jos mallinnamme väliin postimiehen, jolle kirje pitää ojentaa, ja joka ojentaa kirjeen vastaanottajalle, muuttuu kommunikaatio synkroniseksi. Jos taas otamme malliin mahdollisuuden, että kirje pudotetaan postilaatikkoon, josta postimies noutaa sen, ja vain pudottaa kirjeen postiluukusta vastaanottajalle, se muuttuu jälleen asynkroniseksi. Ja niin edelleen. "Todellisen maailman" kommunikaation synkronisuus contra asynkronisuus on aina abstraktiotason sopimiseen liittyvä kysymys.

Yksi melko ajankohtainen hahmotustapa jaettujen muuttujien avulla tapahtuva kommunikaatio, ja sitä käyttävän järjestelmän oikeellisuuden toteaminen. Jaetuilla muuttujilla tarkoitetaan vain sitä, että meillä on useampi prosessi (esim. yksinkertainen tietokoneohjelman pätkä) joka voi lukea ja kirjoittaa samoja muuttujia. Tämä tapahtuu asynkronisesti, kun abstraktiotasolla muuttujat ovat jotain, joita voidaan koska tahansa muuttaa. Mutta jos muuttuja ymmärretään "prosessiksi", jolla on oma "tila", eli muuttujan arvo, voidaan jälleen kerran ajatella kaiken kommunikaation tapahtuvan synkronisesti.

Paikallisilla on tiettyjä keinoja, joilla jaettuja muuttujia käyttäviä rinnakkaisia prosesseja muunnetaan synkronisiksi malleiksi, aivan erityisesti CSP-kielellä mallinnettaviksi. Kyseessä ei ole oikeastaan mikään "oikea" ohjelmointikieliä, vaan kieli, jolla voidaan kuvata olennaiset osat kommunikaatiosta. Olennaiset siinä mielessä, että tämänkaltaisten järjestelmien virheet ovat yleensä seurausta jonkinlaisesta epädeterminismistä, joka voi olla seurasta taas siitä, että prosessit voivat edetä eri nopeudella. Tavoitteena on varmistaa, että tällainen epädeterminismi ei tuota odottamatonta käytöstä, so. se ei ole oikeaa epädeterminismiä, vaan ainoastaan mallinnoksen abstraktiotasoon liittyvä asia.

Muitakin kysymyksiä tietenkin on mahdollista esittää, ja ne ovatkin usein mielenkiintoisempia. Esimerkiksi ei ole aina välttämätöntä, että järjestelmä tekee olennaiset asiat tarkalleen samassa järjestyksessä, kunhan se tekee ne olennaisilta osin oikeassa järjestyksessä.

Oxford VIII.

Olen tänne tultuani tehnyt töissä noin 13 tuntisia päiviä. Eilen sain täkäläisten käyttämän rinnankytkennän toimimaan heikon itsepäisen joukon reduktion kanssa, ja luvut eivät täsmää aiempien tulosten kanssa. Olen kokolailla varma, että implementaatio on oikein, mutta en osaa selittää eroa.
Turvallisin oletus on, että vanha implementaatio on rikki. Sen tuottamat reduktioluvut olivatkin ikäänkuin liian hyviä ollakseen totta. On vain tavattoman noloa, jos näin on. Tosin ei niin noloa kuin se olisi, jos olisimme julkaisseet tulokset jo.

Pyöreisiin päiviin ei liity mitään sosiaalista kustannusta, koska minulla ei ole täällä oikeastaan mitään erityisempää sosiaalista elämää, enkä suuremmin sellaista ajatellut hankkia. 12-13 tunnin jälkeenkin jää tosin hieman aikaa jäljelle, koska pystyn nukkumaan korkeintaan reilu yhdeksän tuntia kerralla, mutta syöminen ja ajoittainen lenkki, jne., niin päivät ovat mukavasti täynnä. Pitkien yöunien uuvuttava vaikutus on pikku hiljaa hälvennyt, ja nyt tarvitsen vähemmän kahviakin. Ainoa huono puoli tässä taas on päänsärky, ja kokemukseni mukaan kofeiinin vieroitusoireet kestävät usein jopa viikon.

Oxford VII.

Kävelin eilen Oxfordin läpi pohjoisesta, Gloucester Greenin bussiasemalle (joka on lännessä) etelään ja itään, Magdalen-sillan yli kaakkoon. Palasin vähän matkaa High-streetiä, ja käännyin oikealle Pyhän marian kirkon ohitse. Kuljin useammankin museon ohi, tieteen historian museo, Pitt Rivers-museo, luonnonhistoriallinen museo, ja moni muu, ainakin osassa niistä aion vierailla ensi viikolla. Oxfordissa on myös linna, jonka aion katsastaa.

Pubielämää en ole ehtinyt viettämään. Perjantaina kävin syömässä falafel-wrapin (!?!) Royal Oak-pubissa, kun isohko post-doccien ja jatko-opiskelijoiden porukka lähti sinne töiden jälkeen. Söin illalliseni ja lähdin kotiin, ilmeisesti niin tekivät melkein kaikki muutkin. Kun iltaisin kävelen töistä kotiin, pubit näyttäisivät olevan pääsääntöisesti melko täynnä siinä kahdeksan-yhdeksän aikoihin. Mitään yöriekkumista täällä ei harjoiteta, ihmiset näyttäisivät hipsivän jo yhdeltätoista koteihinsa. Silti kaikki kaupat aukeavat vasta yhdeksän tai kymmenen aikaan. Muutenkin englantilainen elämänrytmi on hämmästyttävän rauhallinen ja paikalliset melko rentoja.

Oxford on tietenkin erikoinen tapaus siksi, että täällä on kauhistuttavaa "mokutusta" todella paljon. Pöydässämme oli perjantaina toistakymmentä ihmistä, ja ainoastaan kaksi heistä oli samasta maasta - kumpikin kiinalaisia. Myös saksankielisiä täällä on aika "paljon", sillä lounasseurueessa oli peräti kaksi saksalaista ja yksi itävaltalainen. Jatko-opiskelijoiden ja post-doccien joukossa näyttäisi olevan voimakkaimmin edustettuina Intia, Kiina, ja Euroopan maat. Amerikkalaisia on paljon vanhempien turistien joukossa. Muutama afro-amerikkalainen jatko-opiskelija on tullut vastaan, minkä uskoisin aiheuttavan kulmakarvojen kohoilemista lukijoissa. Matkalla kämpälleni on kaksi ranskalaista, kaksi italialaista, kolme intialaista, kaksi kiinalaista, ja lukuisia yksittäisiä erikoisia etnisiä ravintoloita. Kauppiaat näyttäisivät olevan pääosin aasialaista syntyperää. Vielä enemmän kauhua luonnottomasta sekoittumisesta herättänee se, että multietnisiä perheitä näkee tällä aika paljon.

Työ lähti viime viikolla hyvin käyntiin, mutta viikonloppuna osuin seinään. Nyt ehkä olen murtautumassa sen läpi, mutta en ole varma. Onnekseni on neljä kuukautta aikaa. Täällä en tosin aio jättää mitään roikkumaan, vaan paahtaa täysillä kaiken sen ajan, mikä on käytettävissä.

Oxford VI.

Vuokraemäntäni ja hänen miesystävänsä ovat mitä ilmeisimmin suuria Oopperan ystäviä. En tunnistanut teosta, mutta melko kovalla he sitä viimeyönä soittivat. 1800-luvun taloissa ei ole kaksisia äänieristyksiä, eikä niitä ole myöskään jälkiasennettu ainakaan asuttamani huoneen ja yläkerran asunnon väliin. Ei sillä, pystyn kyllä nukkumaan myös pienessä metelissä.

Kävin aamulla lenkillä, tosin juoksin vain noin 1.6 mailia, eli vajaa kaksi ja puoli kilometriä. Ei puuskututtanut tai hikoiluttanut liikaa, mutta aamuisin lihakset ovat näin vanhalla iällä jo jokseenkin kankeat, niiden lämpiäminen ottaa aikansa. Säätila on tässä suhteessa ollut kyllä ihanteellinen, lämpötila on 21-23, tuuli on hyvin kevyt, ja ilmankosteus on maltillinen, vaikka hieman yläkanttiin (77%). Kostea ilma tekee minulle ainakin hengittämisestä miellyttävämpää ja sulavampaa. T-paitasillaan ei tule kylmä, mutta juostessa ei tule myöskään mitään ylimääräistä kuumotusta, vaan hikoilu on luonnollisen tuntuista.

Kirjoitin aiemmin tekemäni rinnankytkentä-ohjelman kokonaan uusiksi, siihen meni pari päivää. Täkäläiset tekevät mallintarkastusta CSP-kielellä, ja käyttävät FDR2-työkalua. FDR:ssä ei ole implementoituna osittaisjärjestykseen perustuvaa reduktiota. Uusiksi kirjoittamiseni tarkoituksena oli tehdä menetelmästä sellainen, että sovittaminen FDR:n kanssa on helpompaa. FDR tekee "viimeisen rutistuksen" rinnankytkentänä, jolle annetaan eräänlainen kytkentäkaavio tilakoneille, joten muokkasin omani syömään näitä. Väitöskirjassani käyttämässäni, jo nyttemmin alas-ajetussa TVT-työkalussa oli samankaltainen rinnankytkentä. Erotuksena oli tilapohjaisen informaation huomioiminen, ja käyttä mallintarkastuksessa. Koska eräs kolleegani teki erinomaisen syötteiden käsittelyn TVT:n tiedostoformaatille Python-kielellä, olen käyttänyt sitä. Sen pitäisi taipua kohtuullisen helposti minun tarkoituksiini.

Jostain syystä pitkä yöuni - nukuin viime yönä liki yhdeksän tuntia - on minulle melkein yhtä huono kuin pieni univaje. Edes lenkki, ja sen päälle kahvi, ei tuntunut auttavan: Aivot ovat edelleen jotenkin sumuiset.

Mitä se on ja mitä se ei ole.

Vastuu voidaan abstraktisti ymmärtää suhteena, joka ihmisellä on johonkin asiantilaan, toimintaan, tai väittämään. Tällainen suhde liittää kohteelle yhden tai useamman vastuunkantajan. Esimerkiksi, jos minä olen vastuussa siitä, että talo tulee siivotuksi, se tarkoittaa, että minun tekemisteni ja tekemättäjättämisieni oletetaan olevan kausaalisessa suhteessa siihen asiantilaan, onko talo siisti vai ei.

Huomatkaa, että vastuu ei vielä sinänsä sisällä mitään moraalista suhdetta asiantilaan, vaikka arkikielessä näin usein on. Jos tarkastelemme seuraamuseettisesti asioita, ihmisellä on moraalinen vastuu kaikista niistä asioista, joista hän on abstraktimmallakin tavalla vastuussa. Vastuurelaatio on tietenkin määrittely- ja sopimuskysymys, ja esimerkiksi lainkäytössä on aivan olennaista, milloin henkilöä pidetään vastuunkantajana jonkin asian suhteen.

Vastuun ottaminen viittaa siihen, että henkilö omassa päätöksenteossaan asettaa itsensa vastuunkantajaksi jostakin asiantilasta. Vastuusta kieltäytyminen l. vastuuttomuus voi olla hyvä tai huono asia riippuen kontekstista. Esimerkiksi ei ole mielekästä olettaa, että pääministeri ottaisi vastuun säätilasta. Useinkaan ei ole mielekästä, että eläkeikäiset vanhemmat ottavat vastuun nelikymppisen jälkeläisensä valinnoista. Sensijaan pienten lasten vanhemmat ovat vastuussa näiden hyvinvoinnista. Ja niin edelleen.

Ateismi, uskonnottomuus, miksi sitä omalla kohdallani voidaan kutsuakaan, merkitsee minulle ennenkaikkea vastuun ottamista omasta maailmankuvasta. Minä olen vastuussa siitä, että maailmakuvani on mahdollisimman oikea, minä olen vastuussa siitä, että moraalini on kunnossa. Ei naapuri, ei pastori, ei mikään kirja tai opettaja, korkeampi voima jne, vaan minä, ja minä yksin. Jos moraalini on mätä, en voi syyttää siitä ketään muuta. Jos olen väärässä, en voi ex post sysätä vastuuta pyhälle kirjalle. Jos ratkean juomaan tai alan käyttää huumeita, en voi syyttää siitä korkeampia voimia tai olosuhteita, kavereita, tms.

Ja jos, niinkuin nyt, tätä kirjoittaessani, karttelen työntekoa, koska koodaaminen tuntuu tympeältä, sekin on oma valintani. Näin siitäkin huolimatta, että pulut pitävät meteliä katolla, enkä pysty keskittymään.

Oxford V.

Sateita on joka päivä, mutta ne ovat hyvin lempeitä. Pisarat ovat pieniä, ja ilma on kostea, muttei oikeastaan kylmä, eikä sade varsinaisesti kastele paikkoja kuin hetkeksi. Tosin, nyt on tietysti vasta elokuun alku, joka on täällä lämpimintä kesää.

Meitä mallintarkastukseen liittyvän teorian ja menetelmien tutkijoita on täällä Comlabissa paljon. Itsehän en ole tämän puljun palkkalistoilla, vaan ainoastaan vierailulla. Yllättävän vähän työskentely täällä kuitenkin eroaa kotona tapahtuvasta tutkimuksesta.

Tätä kirjoittaessa ulkona taivas repesi, ja nyt sade on jatkuvaa. Mahtaakohan täällä saada lauantaisin mistään ruokaa?

Oxford IV.

Rutiinit alkavat pikku hiljaa muodostua: Aamulla ylös 6:30, parillisina päivinä lenkki, suihku, aamiainen, parranajo, kävely Jerichon läpi, kahvi Taylorsilta St Gilesilla, St. Gilesin kirkon ohi työmaalle ja tänne koneen ääreen juomaan kahvia.

Kirkkoja on täällä todella paljon, tai siltä ainakin vaikuttaa. Muutenkin kirkollisuus ja kristittyys ovat täällä aivan eri tavalla näkyvissä kuin Suomessa. Vaikka en pidäkään Richard Dawkinsin tyylistä uskontokritiikin saralla, tämä ympäristö saa minut ymmärtämään paljon paremmin tietynlaisen radikalisoitumisen, joka on joillekin Oxfordin ateisti-kasvateille ollut myöhemmällä iällä leimallista. Kyse on jostain samankaltaisesta ilmiöstä, joka saa toisen polven maahanmuuttajanuoret radikalisoitumaan Englannissa.

Olen buukannut muutaman lennon jo Suomen visiiteille. Yhdelle reissulle tulee hintaa reilu 150€, lento on noin satasen ja bussimatkat viidenkympin paikkeilla. Joskus pääsee halvemmalla, joskus on kalliimpaa. Suomeen päin matkaamisessa on se kurja puoli, että koska lento lähtee Stanstedista 7:35, täytyy käytännössä lähteä bussilla jo yhden aikaan aamuyöstä. Tavallaan se on ihan OK, koska silloin edellinen päivä tulee käytettyä hyödyksi, ja seuraavan päivän saa viettää kotona. Yöunet tosin jäävät vähiin, nukkuminen rajoittuu pariin torkahdukseen bussissa, lentokentällä ja koneessa.

Täkäläiset aloittavat työpäivänsä hämmästyttävän myöhään. Nytkin kello on jo kohta yhdeksän, olen itse ollut täällä jo puoli kahdeksasta, eikä täällä ole näkynyt juuri ketään. Lisäksi he lopettavat työpäivänsä melko aikaisin. Näkemykseni on vinoutunut, koska kotona minäkin lähden tietysti töistä jo ennen neljää, mutta täällä olen ollut työpaikalla puoli kahdeksaan asti illalla. Varmaan lähtisin aiemmin, jos minulla olisi jokin mielekäs syy, muukin kuin jäänpuskijoiden lukeminen. Reynolds on parantanut otettaan, tässä kirjassa tuntuu olevan vähän tiukempi kerronta kuin aiemmissa.

Muutimme eilen hieman suunnitelmaamme, ja päätimme nyt heti ensi alkuun kirjoittaa lehteen lyhyen paperin heikennyksestämme teoriaan (ks. Heikkous on vahvuutta). Pääteoreema oli helppo todistaa, koska todistus menee läpi tarkalleen samalla menetelmällä kuin vahvemmassa teoriassa. En oikein edes ymmärrä, miksi ihmeessä sitä ei ole käytetty.

Oxford III.

Sain kämpän eilen, ja se oli loistava. Vuokraemäntä on kupliva persoona, isoäiti, joka opettaa englantia ulkomaalaisille. En saanut juuri puheenvuoroa, kun kävin tutustumassa kämppään. Jostain syystä nainen oli juuri sellainen stereotyyppinen ulospäinsuuntautunut englantilainen keskiluokkainen rouva, joita elokuvat ja televisiosarjat ovat täynnänsä. Ei sillä, että se minua mitenkään haittaisi.

Yllä olevassa kuvassa näkyy sisäänkäynti ComLabiin. Matka työpaikalle on erittäin miellyttävä. Se kulkee Jerichona tunnetun alueen läpi. Hieman raamatullinen nimi tulee todennäköisesti siitä, että ko. alue oli entisen kaupungin muurin tuntumassa. Kämppä on Jerichon pohjoispuolella, Kingston Roadilla. Asunnot ovat melko uusia, useimmat on rakennettu joskus 1800-luvun loppupuoliskolla.

Työnteko on lähtenyt käyntiin yllättävällä vauhdilla. Kuten aiemmin kirjoitin, tutkimme osittaisjärjestettyjä suoritusten joukkoja, ja miten koko joukko voidaan esittää yhden edustajansa avulla. Heikko karakterisointi itsepäiselle joukolle (joka on tilan seuraajien joukko, jonka tutkiminen on riittävä ehto sille, että kaikki olennainen tulee tutkituksi) on itseasiassa mahdollisesti vielä liian vahva, ja keksimme sille yhden heikennyksen. Tämä tarkoittaa siis, että ehto sille, mikä joukko on riittävä, pätee useammin, jolloin joudutaan tutkimaan pienempi osa tila-avaruudesta. Emme vielä kuitenkaan sovella tätä teoriaa, koska siinä on kaksi aukkoa: ensimmäinen on, ettemme ole todistaneet, että se todella on riittävä - tämän ei pitäisi olla iso homma, mutta meillä on käytännön töitä juuri nyt niin paljon, että todistus saa odottaaa. Toinen on, että vaikka se olisi riittävä peruskysymykseen (eli jokainen pysähtynyt tila löydetään) vastaamiseen, emme tiedä, toimiiko muu heikon ip-joukon teoria tässä tapauksessa. Tähänkin uskon vastauksen olevan "kyllä".

Isäntänäni toimiva professori on juuri nyt lomalla, hän lähti itseasiassa lomalle muutamaa päivää ennen saapumistani, joten en ole keskustellut hänen kanssan vielä. Eräs toinen tutkijakolleega, jonka kanssa olen tätä työstänyt, on kuitenkin ollut täällä jo pari viikkoa, ja meillä on käsillä yksi vertailukohde; jos kykenemme keräämään uskottavaa evidenssiä siitä, että menetelmä pystyy päihittämään erään toisen menetelmän, jota täällä on käytetty, niin hommaa voidaan laajentaa täkäläisten työkalujen käyttöön. Etenemme siis kahdessa vaiheessa: Ensimmäisessä vaiheessa käytämme jo olemassaolevaa menetelmää heidän benchmarkkiensa tutkimiseen. Jos reduktio on riittävä, etenemme sillä kuviolla eteenpäin, ja otamme uuden, heikomman (eli paremman) teorian käyttöön vähän myöhemmin. Jos reduktio ei ole riittävä, niin otamme paremman teorian käyttöön heti, ja benchmarkkaamme uudestaan. Toki on mahdollista, ettei tämäkään auta, ja vedämme vesiperän kokonaan.

Mutta se on tutkimusta, ja tutkimukseen liittyy riskejä. Joka tapauksessa tulosten pitäisi olla julkaisukelpoisia, ja tästä reissusta pitäisi irrota pari paperia. Se riittää kyllä hyvin.

Sylttytehdas.

Ilmeisesti Vihreiden Rastimolla on hieman lähtenyt mopo käsistä piraattijahdissaan. Ainakin jos Paalijärven karakterisointi on todenperäinen. En tarkalleenottaen ymmärrä, mistä Paalijärveä muka voitaisiin epäillä, jos ymmärsin sanailun oikein.

Käsittääkseni hän ei muuta tehnyt kuin esitti linkin, Rastimon kommentin ko. linkin näkemiseen, ja oman kommenttinsa perään. Jos ymmärsin oikein, kommentti siis oli vain lause, jossa todettiin tilanteen olevan vakava ja äänestämisen tarpeellista.

Tiedämme jo, että Vihreissä demokratian- ja sananvapaudenvastainen linja on voimistunut viimeaikoina - mikä on ydinvoimakysymyksen ohella merkittävin syy sille, etten ko. puolueelle enää ilmaise tukeani - mutta tämä menee jo naurettavuuksiin. Rastimon käytös on tyyppiesimerkki suomalaisen paremmintietämisen kulttuurista, joka on, ikävä kyllä, viimeisten vuosikymmenien aikana muodostunut lähinnä keski-ikäisten naisten yksinoikeudeksi.

Kuvio on usein samanlainen. Puhuja - tässä tapauksessa Rastimo - ottaa itselleen suuret elkeet ja puhetavan, jossa on "auktoriteetti", tätimäisesti asettuen muiden yläpuolelle. Vastapuoli - jos se sattuu koostumaan etupäässä miehistä - ikäänkuin verbaalisesti kastroidaan, kyseenalaistamalla näiden mieheys, esittämällä heidät säälittävinä, äitimäisen torumisen ja julkisen nolaamisen kohteina. Tämä on sinänsä nerokas provokaatio, että se todella saa usein aikaan (yleensä tarkoitettuja) reaktioita ylilyönteinä: kiroilua, haistattelua jne. Koska Rastimo elokuvaohjaajana tuntee draaman lait, en voi olla uskomatta, etteivät erilaiset anonyymien kommentoijien mauttomat reaktiot olisi olleet juurikin hänen tarkoituksensa. Juuri niitä hän kalasteli.

Huomatkaa, että tämä ylimielinen suhtautuminen on todellakin täysin harkittua, ja haistattelu ja asiaton kommentointi toivottu reaktio. Siihen ei Rastimon ollutkaan tarpeen reagoida minkään poliisitutkinnan tms. avulla, koska ne vain vahvistavat tätä ylimielisen paremmintietämisen rooliin kuuluvaa "auktoriteettia".

Sensijaan havahtuminen siihen, että auktoriteetti saattaa sittenkin alkaa lipsua, johtaa paniikkiin ja raivoon. Hysteriaan, jos sallitte. Se on myös osa draaman lakeja. Äidin rooli murenee, äitiys lakkaa toimimasta, kun vastapuoli ei enää raivoakaan, vaan paljastaa pelin. Silloin tarvitaan paikalle isä, siis poliisi, joka edustaa tässä jonkinlaista aikuista miestä. Ei mitään pehmoa perheenisää, vaan tiukan perinteistä sota-ajan isyyttä: remmi esiin ja selkäsauna.

Valitettavaa tässä näytelmässä on ensisijaisesti se, että Rastimo käy peliin, ja ehkä voittaa henkilökohtaisesti jotain, mutta suurin häviäjä tässä ovat oikeasti vakavastiotettavat naiset. Tämä täteily on kuin suoraan viktoriaanisen ajan stereotypia siitä, miten vakavastiotettavan politiikan käy, jos naisten annetaan osallistua sen tekemiseen: hysteriaa, kirkumista ja lopulta miesten täytyy hoitaa asiat kuntoon. Todellisessa maailmassa se ei mene näin. Minusta Rastimolla ovat menneet draama ja todellinen elämä sekaisin.

Oxford II.

Kuten kirjoitin, huone Magdalen Collegessa oli pienehkö, mutta aivan riittävä minulle. (ks. kuva). Kirjauduin sieltä kuitenkin ulos jo tänä aamuna. Todennäköinen tuleva vuokranantajani lähetti sähköpostia minulle ja pyysi minua soittamaan. Ilmeisesti kämpän edellinen asukas oli muuttanut pois vasta eilen, ja hän oli huolissaan, josko se on muuttokunnossa. Jos ongelmia tulee, täytynee hankkia itselleni sittenkin asumus jossain collegessa vielä muutamaksi päiväksi. Sinänsä sen ei pitäisi olla ongelma, mutta matkalaukun raahaaminen edestakaisin ei ole kovin mukavaa.

Kaupat menevät täällä kiinni aikaisin. Lähdin eilen töistä hieman seitsemän jälkeen, ja kaupat olivat pääsääntöisesti kiinni. Onneksi sain kaiken tarvitsemani pikkuisesta kaupasta, joita täällä on muutamia.

Ympäristö ja arkkitehtuuri on miellyttävää. Täällä ei ole juurikaan käytössä määrettä "vanha", esimerkiksi siihen tapaan kuin Tampereella on "Vanha kirkko". Se olisikin järjetöntä, sillä esimerkiksi Magdalen-silta, jossa yleensä on etuliitteenä "uusi", on rakennettu 1772-1790. High-street, joka on eräänlainen pääkatu, ja jota tänään kävelin tänne tullessani, on jotain, mitä kaltaiseni maalaistollo ja ummikkokin osaa arvostaa. Historia on täällä jotain uskomatonta, se on läsnä tavalla, ja aikajänteellä, jota ei juuri muualla maailmassa tapaa. Jos jossakin on yhtä vanhoja rakennuksia pystyssä, ne ovat yleensä raunioina tai jotenkin museoitu, eivätkä lainkaan aktiivikäytössä.

High:lta käännyin Conrmarket street:lle, joka on jonkinlainen kävelykatu. En ottanut kuvia, koska kamerani oli matkalaukussa, jota jouduin raahaamaan. Olen vähän huono ottamaan valokuvia, en pelkästään valokuvaustaitoni puolesta, vaan siitä syystä, etten muista kuvata. Yritän kuitenkin myöhemmin muistaa. Aamuun mennessä illan pubielämän merkit oli kerätty jo pois. Sain eilen muuten selityksen ensimmäisen illan kokemukseeni ördäävistä teineistä. Täällä on nimittäin jonkinlainen kansainvälinen nuorten kesäkoulu. Kaupunki on täynnä ainakin espanjalaisia ja amerikkalaisia nuoria. Turisteja on paljon muutenkin.

Nähtävyyksiä täällä on riittävästi koko syksyksi. Vanhempani ovat tulossa käymään parin viikon kuluttua, joten säästän linnakierroksen, luonnonhistoriallisen museon ja tieteen historian museon sinne.

Nyt menen hakemaan aamiaista, kun kahvilat ovat vihdoin auki.

Oxford I.

Ryanairin lento oli myöhässä noin tunnin. Bussimatka Stanstedistä Oxfordin bussiasemalle oli kolme ja puolituntia edestakaista ajelua, suorinta reittiä kulkien se ei olisi todennäköisesti vienyt kuin reilun tunnin. Olin hieman väsynyt, joten en jaksanut katsella maisemia, enkä varsinkaan kaivaa kameraa laukustani.

Saavuin Oxfordiin noin vartin yli kymmenen paikallista aikaa. Olin hämmentynyt siitä, kuinka lähelle kaupungin keskustaa asti maantiellä ei ollut lainkaan valaistusta. Kävely Magdalen Collegen portille (se muuten lausutaan kuten "maudlin") kävi keskustan läpi. Ensivaikutelma ei ollut hyvä, koska oli niin sanottu "pubiaika", ja kaduilla pyöri paljon juopuneita teinejä. Britit osaavat tämän, sen tiesin, mutta en aavistanut, että tässä kaupungissa.

Huoneeni oli sillan toisella puolella, ikkunasta on jokinäköala. Otin kuvia, mutta unohdin johdot huoneeseen, joten en vielä tähän liitä niitä, jos liitän ollenkaan. Nukuin kuin tukki lähes 10 tuntia. Huoneissa ei ole omia vessoja tai suihkuja, ja koska kello oli jo paljon, päätin kävellä suoraan työpaikalle. En usko haisevani (vielä) kovin pahalle, mutta täytynee uskaltautua lukittavaan vessakoppiin rakennettuun suihkuun, jossa on epäilyttävän näköinen termostaatti. Kunnon englantilaiseen tapaan kylmä ja kuuma vesi tulevat pesualtaan eri puolilla olevista hanoista.

Kävelymatka työpaikalle on yllättävän lyhyt, se näyttää kartalla pidemmältä. Kämppä, joka minun on tarkoitus vuokrata, on toisella suunnalla ja vielä hieman lähempänä. Toivon mukaan se ei ole täynnä torakoita.