maanantai 16. syyskuuta 2019

Vignetti taloustieteestä ja argumentaatiosta

Taloustiede, englanniksi Economics on sosiaalitiede, joka tutkii käyttäytymistä, lähinnä taloudellisten toimijoiden kohtaamien erilaisten kannustinvaikutusten näkökulmasta. Taloustiede leikkaa todella monta muuta sosiaalitiedettä ja sitä pidetään monin tavoin yhtenä "kovimmista" sosiaalitieteista siinä mielessä, että taloudelliset tunnusluvut ovat ns. kovaa dataa.

Taloustieteellä on myös perinteisesti hyvin vahva poliittinen ja yhteiskuntafilosofinen ulottuvuus, ja taloustieteen eri koulukunnat ovatkin pääsääntöisesti muodostuneet pikemminkin poliittisten näkemysten ympärille (ja toisin päin) kuin minkään partikulaarisen teorian tai tutkimuksellisen tai metodologisen lähtökohdan mukaisesti. Taloustiedettä myös usein kritisoidaan siitä, että se on politisoitunutta ja että taloustieteilijöiden näkemykset itsessään juurtuvat lähinnä poliittiseen maailmankuvaan. Tämän seurauksena usein ajatellaan, että taloustieteelliset näkemykset ovat lähinnä poliittisia mielipiteitä joiden profiilia on vain yritetty nostaa akateemisilla viittauksilla.

Tämä kritiikki on joiltain osin toki perusteltua (joskin palaan tähän myöhemmin), ja kritiikki heijastelee luonteeltaan osin muihin sosiaalitieteisiin ja ennenkaikkea ns. grievance-studies- aloihin viimeaikoina kohdistunutta arvostelua siitä, että näissä kyse ei ole lainkaan tutkimuksellisuudesta vaan pikemminkin vain puhtaasti yrityksestä politisoida akateemista maailmaa. Olisi kuitenkin virhe kuvitella että taloustiede toimisi samaan tapaan politisoiduista lähtökohdista kuin vaikkapa naistutkimus tai vastaavat täysin eksplisiittisesti poliittiset oppiaineet.

Olen itse opiskellut aikanaan taloustiedettä aineopintojen verran -- lopetin opinnot tavoitellaksani toista sittemmin jossain määrin tyssännyttä akateemista uraani tietojenkäsittelijänä. Metodologisesti taloustiede on kuten mikä hyvänsä muukin sellainen tiede joka pyrkii abstrahoimaan hyvin kompleksisesta ilmiöstä yksinkertaisen mallin joka vastaa johonkin hyvin rajalliseen kysymykseen. Keskeistä taloustieteessä on mallin käsite. Malli esittää eksplisiittisesti joukon oletuksia, ja näiden oletusten kokonaisuus esitetään yleensä matemaattisesti esimerkiksi joukkona yhtälöitä. Mallin validiteettia tutkitaan sitten useammalla eri tavalla. Kuten Popperilaisessa tieteenfilofiassa yleensäkin, malli tulisi voida osoittaa vääräksi empiirisesti.

Tässä joudumme kuitenkin mielenkiintoisen kysymyksen eteen; jos me esitämme mallin ennusteen, ja ennuste ei vastaa todellisuutta, miten tunnistamme syyn tähän? Vääräkin malli kertoo meille jotain ollessaan väärä, nimittäin jos malli on mielekkäällä tavalla operationalisoitu ja kykenemme toteamaan että sen ennuste on väärä, meidän tulisi voida jäljittää ne oletukset jotka mallia rakennettaessa on tehty, ja jotka osoittautuvat empiirisessä tarkastelussa vääriksi.

Käytän yhteiskunnallisia asioita tarkastellessani usein taloustieteen käsitteistöä ja oletuksia, yhtäältä koska ne ovat minulle tuttuja, ja toisaalta koska niiden kautta pääsemme helposti käsiksi niihin oletuksiin joita tulee tehtyä. Olen opiskellut aikanaan myös esimerkiksi sosiologiaa, ja vaikka se on mielenkiintoinen ala joka kykenee tarjomaan loputtomasti erilaisia näkökulmia yhteiskuntaan, ei sen käsitteistön kautta pysty tällaiseen analyysiin lainkaan yhtä suoraviivaisesti.

Paralleelina voimme ottaa uskonnollisen maailmankuvan niiltä osin kun se on ristiriidassa jonkin aikalaistieteen yleisesti hyväksytyn teorian kanssa. Otetaan esimerkkinä vaikkapa luonnonvalinnan teoria selityksenä sille, miten eliöt ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista. Tämä teoria on varsin monipolvinen ja sisältää paljon empiiristä evidenssiä; en mene tässä nyt rakentamaan tätä kiistaa ja sen kaikkia rakennuspalikoita. Me joko hyväksymme teorian oletukset ja sen millä kriteereillä teorian validiteettia voidaan koetella, tai sitten emme hyväksy. Ongelmalliseksi muodostuu usein kritiikki, joka perustuu epävarmuuden hyväksymiseen. Esimerkiksi emme voi kovin suurella varmuudella sanoa erilaisten fossiilimuotojen sukulaisuussuhteista, sillä yksittäinen vanhempi fossiili voi olla vaikkapa sellaisen haaran edustaja josta kaikki polveutuneet lajit ovat kuolleet ennen kuin nuorempi, sukulaiselta näyttävä fossiili on syntynyt.

"Tiede on ennenkin ollut väärässä" tai "teette oletuksia jotka voivat olla vääriä" eivät ole argumentteja, vaikka ne sellaisina esitetäänkin. Näiden esittäjä janoaa varmuutta ja suojelee samalla jotakin uskomustaan jonka uskoo olevan uhattuna jos tämä hyväksyisi teorian olevan edes PAC (Probably Approximately Correct).

Hieman samaan tapaan muiden, hatarammalla pohjalla olevien sosiaalitieteiden kautta maailmaa hahmottava henkilö saattaa kieltäytyä hyväksymästä taloustieteen piirissä esitetyn teorian PAC-luonnetta edes rajallisessa empiirisesti koetellussa kontekstissa perustelunaan se että "mitä tahansa voidaan olettaa poliittisista lähtökohdista". Nämäkään eivät ole oikeastaan argumentteja, vaan blanket-väittämiä joiden tarkoitus on suojella omaa mielipidettä kritiikiltä, pikemminkin kuin tarjota jotakin mielekästä kritiikkiä esitettyyn argumenttiin.

Siksi vertailu, jonka yllä mainitsin, ns. grievance-alojen ja taloustieteen välillä ei ole täysin reilu. Grievance-aloilla oletukset pyritään muotoilemaan niin, että ne ovat yhtäältä mahdollisimman poliittiset ja toisaalta ripoteltu argumentaation sekaan niin, että oma positio saadaan näyttämään mahdollisimman "oikealta". Taloustieteessä -- jos puhutaan oikeasti tieteellisestä tekstistä eikä vain yrityksistä vääntää sellaista oman poliittisen mielipiteen keppihevoseksi -- nämä oletukset ovat eksplisiittiset ja ne pyritään muotoilemaan siten että ne ovat mahdollisimman totuuudenmukaisia ja silloinkin kun ne ovat "poliittisia", ne täytyy voida esittää mallissa siten, että jos ne ovat virheellisiä tämä jotenkin ilmenee

Olen itse käyttänyt taloustieteen piiristä tuotua tehokkuuden käsitettä yhteiskuntafilosofisessa tarkastelussa. Tärkein sovellus sille on ollut erilaisten poliittisten toimenpide-ehdotusten analyysi. Niin kutsuttu Kaldor-Hicks- tehokkuuskriteeri sanoo, että siirtyminen tilasta A tilaan B on tehokas jos kokonaishyvinvointi kasvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos siirtymä hyödyttää tahoja X ja haittaa tahoja Y, niin tahon X siirtymästä saama hyöty on niin suuri, että he voisivat (teoriassa) siirtää osan tästä hyödystä tahoilla Y siten, että kaikkien hyvinvointi kasvaisi siirtymän myötä.

Tästä metriikasta voidaan tietenkin sanoa että se on (tällaisena) huonosti määritelty ja niin se onkin. Me emme kykene tosiasiallisesti määrällistämään mittaamaan eri tahojen kokemia hyötyjä ja haittoja luotettavasti. Me voimme kuitenkin mitata suurta osaa ja merkittäviä komponentteja useimpien tilanteiden koskettamien tahojen hyvinvoinnista.  Ajan- ja rahankäyttö, erilaisten hyödykkeiden markkinahinnat, kysynnän ja tuotannon muutokset, jne voidaan useimmiten määrällistää ja havaita.

Jos esimerkiksi joudumme keskusteluun työmarkkinoiden toiminnasta -- tämä oli annettu esimerkkinä eräässä kommentissa joka inspiroi minua kirjoittamaan tämän kirjoituksen -- saatamme joutua tilanteeseen jossa teoriamme työn kysynnästä ja tarjonnasta tulee kyseenalaistettua. Argumentti jonka mukaan "teoria ei pysty vastaamaan todellisuutta" on ns. blanket-argumentti, joka tulisi aina kyetä palauttamaan johonkin tiettyihin oletuksiin joiden esittäjä uskoo olevan todellisuuden vastaisia.

Esimerkkinä voisi olla työmarkkinatilannetta koskeva keskustelu, jossa pohditaan missä määrin kannustinvaikutukset muuttavat työmarkkinoiden tasapainotilannetta. Jollakin keskustelun osapuolella saattaa olla liian karkea teoria työmarkkinoista, eli että esimerkiksi "koska korkeat palkat vähentävät työn kysyntää, tulisi kaikkia palkkoja laskea ja näin työllisyys paranisi". Tähän joku saattaisi vastata esimerkiksi että "meillä on samanaikaisesti avoimia työpaikkoja ja työttömyyttä, joten meillä ei selvästikään ole yhtä ainoaa työmarkkinaa, vaan tietynlaiselle työlle on enemmän kysyntää kuin muille"

Kaikissa mahdollisissa ehdotuksissa sille, miten työmarkkinoiden toimintaa tulisi tehostaa, on aina joku taho, joka hyötyy ja joku joka joko ei hyödy tai kokee peräti haittaa. Se, miten päädymme analysoimaan sen, kuka hyötyjä ja haittoja kokee tai kuinka paljon, riippuu analysoinnissamme käyttämästämme mallista, ja malli puolestaa sisältää ne oletukset jotka teemme. Ja on huomionarvoista että kuten aina tämäntyyppisessä analyysissä ja sen operationaalisessa tarkastelussa, tällöin aina oletukset ovat yksinkertaistuksia ja niitä on mahdollista kritisoida.

Kritiikki on kuitenkin usein ymmärretty väärin. Pelkästään se, että joku voi a priori esittää että oletus on kyseenalainen, ei tarkoita ensinnäkään että malli on väärä. Mallin oikeellisuus ei ole selvitettävissä ilman empiiristä analyysiä. Valitettavasti (onneksi?) taloustieteiljöitä ei yleensä päästetä tekemään kontrolloituja kokeita joilla voitaisiin validoida vaihtoehtoisia malleja. Eikä ole olemassa placebo-rahaa tai placebo-työehtosopimuksia joiden avulla voimme tutkittavien tietämättä tarkastella toimenpiteiden vaikutuksia näiden käyttäytymiseen.

Mallin oletukset voidaan kuitenkin validoida jo olemassaolevasta datasta. Tässä kirjoituksessa ei ole tarpeeksi tilaa käsitellä kaikkia näitä tapoja, eikä sitä miten voimme tehdä rajoitetusti jopa kausaalista päättelyä olemassaolevata datasta. Näin kuitenkin tulisi aina tehdä ennen kuin toden teolla pohditaan voiko jonkin mallin ennusteisiin luottaa ja siten niiden pohjalta tehdä päätöksiä.

Jos kuitenkin saavutamme kohtuullisen luottamuksen oletuksiin, niin mihin kutakin toimenpidettä tulisi verrata? Tyypillisesti ihmiset vertaavat olemassaolevaa tilannetta ja ehdotetun poliittisen tms päätöksen jälkeistä tilannetta. Tämä on luontevaa silloin jos pöydällä on yksittäinen ehdotus.

Olen itse kuitenkin ehdottanut ns. libertaaria benchmarkia. En tunnustaudu libertaariksi itse, mutta olen silti sitä mieltä että jokaista poliittista toimenpidettä tulisi verrata, ei niinkään nykyiseen tilanteeseen, vaan siihen, että jonkin päätöksen sijaan puretaan siinä tilanteessa relevantit valtion tai muun julkisen vallan asiaa koskevat säännöt, rajoitukset, tai panostukset. Tämä tulisi olla kaikessa politiikassa alin taso johon vertaamme, ja johon ennen kaikkea palaamme silloin, kun emme kykene uskottavasti perustelemaan uutta tai nykyistä tilannetta tehokkaammaksi kuin tämä benchmark- politiikka on.

Esimerkkinä voidaan ottaa jälleen yllä mainittu työmarkkinan sääntely. Jos kiistaa on siitä, toteutetaanko toimenpide A vai ei, niin nykytilanteen ei pitäisi olla ainoa pöydällä oleva politiikka. Toimenpiteen A lopputulemaa pitäisi verrata paitsi nykyiseen, myös liberaariin benchmarkiin, hieman samaan tapaan kuin vertaamme lääkettä placeboon tai johonkin olemassaolevaan lääkkeeseen.

Entä sitten yllä mainitu haitat tai hyödyt joita emme välttämättä kykene suoraan määrällistämään? Tämä on asia, jossa mielestäni tulisikin huomioida mahdollisimman laaja näkökohta. On jotenkin jopa vähän traagista että moni selvästi ympäristöstä huolissaan oleva henkilö sanoo ettei puhtaalle ilmalle tai luonnon monimuotoisuudelle voi asettaa hintaa. Mielestäni sille nimenomaan pitäisi asettaa hinta; tuo hinta on hyvin korkea, ja tästä meidän toki tulisi olla kaikkien yhtä mieltä -- en mene tämän perusteluihin nyt sen kummemmin. Sillä vain jos me todella tekemässämme analyysissä huomioimme sen, että tämän tyyppiset asiat todella ovat erittäin arvokkaita, kykenemme lopulta puolustamaan näitä arvokkaita asioita.

Kuulen jo vastalauseet tälle. Tässä on kieltämättä iso kuilu oman, melko teknokraattisen, ajatteluni ja "tunnepuheen" tai ehdottomuuksien sävyttämän "arvopuheen" välillä.  Minulla ei ole vastausta siihen, miten tämä kuilu ylitetään. Olen yrittänyt tehdä niin lukemalla tekstejä kuilun molemmin puolin. Nerokkaimmat ajattelijat, kuten vaikkapa Robin Hanson tai Tyler Cowen, ovat onnistuneet tuomaan monia näkökulmia minun ajatteluuni, mutten ole vielä oikein päässyt sellaiseen anlyysiin kertaakaan käsiksi joka pystyisi esittämään uskottavassa valossa sellaisten tahojen näkemykset jotka toistuvasti vetoavat toisaalla talousnäkökulman kategoriseen virheellisyyteen tai mielivaltaisuuteen.

Eli, vaikka inspiraatio tähän kirjoitukseen tuli hyvin mielenkiintoisen kommentissa esitetyn kysymyksen kautta, huomaan etten kykene siihen tyhjentävästi vastaamaan.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Letku mahassa

Tänään aamulla lääkäri tunki muoviletkun kurkustani alas vatsalaukkuun. Toimepide ei ollut kivulias, mutta kaikista kivuttomista asioista joita maailmassa olen kokenut niin tämä oli fyysisesti epämiellyttävin kokemukseni ikinä. Sain kurkkuun puudutesuihkeen, jonka vuoksi itse kurkunpään ohitus ei aiheuttanut kipua. Puudutteen vaikutus loppui vajaa tunti operaation jälkeen, ja sen jälkeen kurkku on kyllä tuntunut varsin kipeältä.

Vatsalaukussa tai ruokatorvessa ei ollut näkyviä kasvaimia. Vatsaportti oli varsin löysä. Varsinaista esofagiittia ei ollut, mutta kudokset olivat ärtyneet ja jonkin verran punoittavat. Vatsasta otettiin koepalat, ja lisäksi tehtiin testi jossa vatsalaukkuun pumpattiin ilmaa. Epäilemästäni palleatyrästä ei ollut merkkejä.

Nyt vaan sitten lepäillään, ja syödään lääkärin ohjeen mukaisesti pari kuukautta happosalpaajaa. Sen jälkeen varovaisesti treeniä. Ei syömistä ennen nukkumaanmenoa ja treenikin syytä tehdä tyhjällä vatsalla. Ei grillattua ruokaa, eikä tupakkaa tai suuria määriä suklaata tai kahvia.

Olen huojentunut. Löydökset ovat konsistentteja polttelun tunteen kanssa, mutta eivät hälyyttäviä. Mikä ikinä onkaan ahdistavan öisen tunteen syynä, se lienee psyykkistä. Vika on siis suureksi osaksi päässäni.


keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Hiljaa hyvä tulee

Olen ollut nyt vailla tavoitteellista treeniä hieman yli kolme kuukautta. Yritin noin kahden viikon välein aloittaa treenaamista uudelleen, mutta joka kerralla sain merkittäviä oireita, jotka kertovat jonkinlaisesta sympaattisen hermoston ylirasitustilasta. Treenin jälkeen heräsin useampana yönä keskellä yötä siihen että syke oli korkea ja fyysinen ahdistus oli valtava. Oire helpotti aina noin kymmenessä päivässä, mutta palasi aina vähänkään raskaamman liikunnan jälkeen.

Olen tehnyt periaatepäätöksen odottaa vuoden vaihteeseen asti, jolloin treenitauosta tulee puolen vuoden mittainen. Painoni on laskenut maaliskuusta asti, joskin vähemmän hälyttävästi kuin aluksi luulin. Joulukuussa painoni oli 87 kiloa, ja sain sitä nousemaan noin 91 kiloon maaliskuun alussa. Nyt painan noin 81 kiloa. Puolessa vuodessa olen siis laihtunut 10kg. Tämä tapahtuu minulle aina, kun en treenaa. Ruokahaluni on luonnostaan hyvin heikko, ja jokainen syömällä hankittu kilo on ollut kovan työn takana.

Valitettavasti tuosta massan menetyksestä suurin osa on ollut lihasta. Toki rasvaprosentti on varmaan hieman laskenut -- se oli mittauksessa joulukuussa 16.5 -- mutta silti, kovalla työllä hankittu lihas on helppo menettää suhteellisen nopeasti. On onneksi viitteitä (nyt en löytänyt heti tutkimusta; Se ei ollut kovin vanha) siitä, että lihasmassa on suhteellisen helppo hankkia takaisin.

Mahdollisen treenin uudelleenaloittamisen kanssa en tosiaan pidä kiirettä. Ja kun sen aloittaa, niin täytyy aloitta hyvin maltillisesti ja "alusta".

perjantai 23. elokuuta 2019

Suursiivous

Viime päivinä on ollut paljon meteliä palavasta Amazonista. Bolsonarossa henkilöityy aika hyvin se, mitä olen nimittänyt jo viitisentoista vuotta paskaksi ja palamaan- konservatismiksi. Se on ideologia, joka perustuu ajatukseen siitä, että on parempi rikkoa ja tuhota kaikki nyt, kuin antaa kaikenmaailman hippien, homojen, ja sosialistien saada tahtonsa läpi.

Tämä nokittelu alkaa jo kyllästyttää minua. Vuoden 1930 jälkeen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut yli 100ppm, samalla kun maapallon väkiluku on noin nelinkertaistunut. Täällä joku kehtaa vielä selittää että "eI mEiDäN kAnNaTa TeHdÄ mItÄäN kUn KiInAlAiSiA oN mIlJaRdI". Käsittelinkin jo toisaalta sen, miksi tämä on nolla-argumentti, ja se perustuu samaan paskanjauhantaan kuin kaikki muukin. Ja kaikki jotka tätä argumenttia käyttävät, ovat käytännössä kuitenkin Bolsonaron ihailijoita.

Meidän täytyy hyväksyä se, että 20-30% ihmisistä länsimaissa ei tule hyväksymään sitä, että siivoamme tämän planeetan. Demokratiassa tulee aina olemaan äänekkäitä vastustajia mille tahansa politiikalle.  Minulla on kaksi lasta, ja kun on siivouspäivä, niin aina jompi kumpi valittaa että "en jaksa siivota tänään". En minä siihenkään reagoi niin että totean että "juu tosiaan onhan tämä vähän äärimmäistä että pitäisi imuroida ja tiskata ja laittaa likaiset vaatteet pyykkiin, että tehdään kompromissi ja laitetaan pari sukkaa pesukoneeseen ja tiskataan pari lautasta että voitte syödä".

Analogia nyt on vähän huono, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Turha tässä vaiheessa enää välittää siitä mitä joku kolmasosa kansalaisista sanoo. Siivoaminen täytyy aloittaa nyt -- ollaan jo aika tavalla myöhässäkin. 

Ensin pitää siivota oma huone, sitten voi alkaa auttaa muita. Niin, että aloitetaan me täältä. Siitä on hyötyä niille muillekin sitten kun he lopulta havahtuvat.

maanantai 19. elokuuta 2019

Hapot salvattuna

Esofagiitti, eli ruokatorven tulehdus. Se on viheliäinen vaiva, joka yleensä johtuu refluksitaudista. Olen kärsinyt refluksivaivoista nyt jo muutamia vuosia. Ajoittain olen jättänyt kofeiinin pois ja syönyt kuurin happosalpaajaa. Ilmeisesti viime aikojen vaivani ovat olleet peräisin jonkinasteisesta esofagiitista.

Rintakivut ja ahdistus selittynevät joltain osin tällä. Vaihdoin happolääkkeen toiseen perjantaina ja nostin sängyn päätyä niin etten nuku täysin vaaka-asennossa.  Olen viimeiset kolme yötä nukkunut paremmin kuin aikoihin, eikä kipuja tai kohtauksia ole ollut. Tämä viittaisi siihen että vika on todellakin ruokatorvessa.

Mahdollisia primäärisiä syitä on monta. Yksi ikävä vaihtoehto on, että taustalla onkin palleatyrä. Sen puolesta puhuu se, että oireet pahenevat usein rankan nostelun jälkeen.  Mutta kuten totesin toisaalla, jätän tämän asian pohtimisen nyt ammattilaisille ja itse muokkaan toistaiseksi elämäntapani oireenmukaisiksi. Siis, kofeiini minimiin, ei syömistä paria tuntia ennen nukkumaanmenoa, ei raskasta nostelua ennen kuin tiedetään mistä on kyse. Ja happosalpaajaa.

Hiljaa nyt mennään.


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Paluu arkeen Vol 3: Ordinary world.

And I don't cry for yesterday
There's an ordinary world
Somehow I have to find
And as I try to make my way
To the ordinary world
I will learn to survive
   -
Duran Duran: Ordinary World

Kävin maanantaina taas kuntosalilla, tekemässä pienen "sisäänajotreenin". Se oli kevyempi kuin mitä olin suunnitellut varsinaiseksi treeniohjelmaksi, mutta riittävän raskas että hikoilin ja ponnistelin kohtuullisesti. Tämä oli selvästi virhe. Oirekuva toistui lähes samanlaisena kuin kaksi viikkoa aiemmin: Päivällä söin hyvin, illalla oli hieman huonovointinen olo. Yöllä heräsin massiiviseen ahdistukseen ja koko kehossa tuntui jännitystila ja tärinä.  Tiistaiaamuna ruokahalu oli kadonnut kokonaan. Viime yönä heräsin samaan tunteeseen. Tunne muistuttaa sitä väsymystä ja hienoista tärinää, joka tulee kovan treenin jälkeen, mutta ilman treenin tuomaa endorfiinipörinää tasoittamassa oloa.

Kehoni on nyt jonkinlaisessa vikatilassa. Tämä on tosiasia joka pitää hyväksyä. Kuvio on melko selvä ollut keväästä asti: Kova treeni tuottaa noin 12 tunnin viiveellä ahdistuksen joka kestää 24-48 tuntia ja vie ruokahalun kokonaan. Tänä aamuna olo oli jo parempi, mutta ruokahalu on vielä heikon puoleinen.  Konsultoin asiasta paria lääkäriä, ja etenen nyt heidän suositustensa mukaisesti.

Tämän vaivan kanssa elämään totuttelu vaatii aikaa. Lisäksi se vaatii asenteen ja suhtautumistavan muutoksen. Viimeisen parin viikon aikana olen kokenut nyt sen verran pahoja ahdistuskohtauksia, että mieluummin pelaan varman päälle asiassa. Vaikka fyysinen voima on tärkein asia maailmassa, ehkä sen kanssa ei tarvitse kiirehtiä.

tiistai 6. elokuuta 2019

Paluu Arkeen Vol 2

Aloittelin viime viikolla rauhallisesti jo työviikkkoa. Maanantaina kävin salilla tekemässä melko raskaan treenin ajatuksena aloitella jonkinlaista massakautta. Ruoka maistui treenin jälkeen hyvin, mutta illalla iski täydellinen ruokahaluttomuus ja tiistaina massiivinen ahdistus, eikä ruokaa mennyt alas juuri lainkaan koko päivänä.

Keskiviikkona olo tuntui hieman parantuvan, mutta hain lapset keskiyön jälkeen  Helsinki-Vantaan lentoasemalta ja palasimme kotiin vasta kolmen aikaan aamyöstä. Noin viideltä aamuyöstä heräsin ahdistukseen ja paniikkiin, jonka syvyys ja synkkyys yllätti minut täysin, ja tuntui nielevän minut kokonaan. Lopulta havahduin fyysiseen tuntemukseen rintalastan alla, ja ymmärsin että refluksivaivani oli taas päässyt todella pahaksi.

Aloitin happosalpaajalääkityksen ja muutaman päivän jälkeen olo helpotti tuntuvasti. En tiedä miksi tätä ilmiötä kutsutaan; Se on eräänlainen käänteinen psykosomaattinen vaiva, so., fyysinen vaiva joka aiheuttaa epämääräisen tuntemuksen, tuottaa herkästi myös äärimmäisen kokemuksen psyykkisestä vaivasta. Tässä tapauksessa polte rintalastan alla ei tuntunut niinkään fyysisenä kipuna, vaan ahdistuksen tunteena. Ruoansulatuskanavan ongelmat tuntuvat toimivan minulla voimakkaasti tällä tavalla. Esimerkiksi vatsatauti, johon liittyy pahoinvointia, tuottaa minulle poikkeuksetta sekavan ja disorientoituneen olon, ja tunteen siitä että vika on "päässäni".

Tämän hetken teoriani on, että raskaat kyykyt joita tein, johtivat takaisinvirtaukseen ja ruokatorven ärtymiseen, eikä päälle syömäni tulinen ruoka todellakaan auttanut asiaa, ja tämä tuntemus sitten iltaa kohden tuotti pahoinvoinnin tunteen; Yöllä vaiva pahenee aina muutaman tunnin jälkeen sängyssä maattuani, ja vaikkei minulla ole unensaantivaikeuksia, niin aamuyöstä herään usein puristavaan tunteeseen rinnassa. En ole tietenkään varma, onko protonipumpun estäjä oikeasti auttanut, vai onko kyse placebosta ja psyykkisestä vaivasta, mutta loppujen lopuksi tällä ei ole väliä, sillä oloni on nyt hyvä.

Olen tämän vaivan vuoksi laihtunut muutaman kilon. Se näkyy peilissä selvästi; Lihasten erottelu on lisääntynyt, habitus ilman vaatteita on muuttunut selvästi "kuivakammaksi". Kylkiluut ovat tulleet selvemmin näkyviin ja vatsan seudulla erottuu lihasten muotoa. Varsinaista "sikspäkkiä" ei ole näkyvissä vielä ja koska en ole erikseen treenannut suoria etummaisia vatsalihaksia, ei sellaista tulekaan ennen kuin ehkä jos rasvaprosentti putoaa yksinumeroiseksi. Nyt lienen jossain 15% paikkeilla.  Paino on nyt noin 86kg, eli siinä ja siinä "lievän ylipainon" rajoilla.  Mainitsen tämän aina, koska "lievä ylipaino" tarkoittaa painoindeksiä yli 25, ja näytän tosiasiassa varsin laihalta.

Positiivisena asiana on ollut se, että 15-vuotias poikani on aivan oma-aloitteisesti halunnut käydä kanssani kuntosalilla ja pyytänyt minua neuvomaan tekniikassa.. Olen käynytkin hänen kanssaan salilla ja lähinnä neuvonut häntä ja tehnyt liikkeitä vähän malliksi. Olen varonut edes oikeastaan ehdottamasta kuntosaliharjoittelua lapsilleni, jotta ei tulisi sellaista tilannetta jossa minä tuputan omia mieltymyksiäni heille. Joskus reilu vuosi sitten poika kävi kanssani pari kertaa salilla, mutta aina kun piti kyykätä, hän keksi tekosyitä miksi se ei tunnu hyvältä, ja sanoin että en halua ottaa häntä mukaan niin kauan kun hän tuntuu tarvitsevan patistelua. Kun treenimotivaatio lähtee itsestä, niin voin auttaa.

Laadin itselleni ohjelman, joka perustuu kolmeen treeniin viikossa, mutta en aloita sitä vielä hetkeen.  Ohjelma ei ole aivan samanlainen viikosta toiseen, ja otin siihen mallia BBM:n The Bridges:stä, koska sain sillä 2.5 kiloa lisää penkkiin lähes itsestään. Toisaalta Bridgen volyymi vetoliikkeissä oli minun makuuni liian suuri. BBM:n treenifilosofia tuntuu olevan, että ylikuntoa ei ole olemassa ja kaikki ongelmat johtuvat vääränlaisesta ohjelmasta ja/tai liian pienestä volyymistä. Uskoo ken tahtoo, minä kuuntelen ehkä kuitenkin mieluummin tuntemuksiani ja varjelen hyvinvointiani.

Yksi viikko voisi ohjelman keskellä olla suunnilleen tällainen:
 Päivä 1:
  • Kyykky 5@6, 5@7, 2x5@8, eli viiden sarja RPE6, 7, ja kaksi viitosta kasilla. 
  • Kapea penkki 4@7, 4@8, 2x4@9
  • Sikaniska 3x5@8 
  • Pystypunnerrus 5x2@6  (*)
  • Sekalainen vatsalihasliike, 4 sarjaa @7-8
Päivä 2:
  • Kyykkyvariaatio 3x5@7
  • Pystypunnerrus 3-4x4@8
  • Leuanveto 3 sarjaa @8
  • Sekalainen deltoidi- tai serratustreeni, 3-4 sarjaa @7-8 (*)
Päivä 3:
  • Maastaveto 2-3 sarjaa 5@6-8
  • Penkki pysäytyksellä 3 sarjaa 5-7 toistoa, @7-9
  • Kyykkyvariaatio 3x3 @7
  • Pystypunnerrus 4x2@6-8 (*)
  • Sekalainen varsalihasliike, 3 sarjaa @6-8 (*)

Yllä @6 tarkoittaa että tehdään sarja josta pystyisi jatkamaan vielä noin neljä toistoa, @8 tarkoittaa kahden toiston reserviä jne. Tähdellä merkittyjen sarjojen volyymi on omaksimimäärä, ja jos väsymys niihin tultaessa on kova, niin ne voidaan jopa jättää väliin. Kyykkyvariaatio voi olla mikä hyvänsä tapa kyykätä, kunhan se ei ole täysin sama kuin maanantaina. Esimerkiksi se voi olla päivällä 2 etukyykky ja päivässä 3 highbar-kyykky tai kyykky pysäytyksellä jne, ideana on että variaatio tehdään sen mukaan mikä on tuntemus jaksamisesta. Jos virtaa on paljon, niin kolmospäivän kyykky voi olla esimerkiksi pysäytyksellä tehtävä.

En leivo ohjelmaan nyt mitään erityisempää progressiota, vaan lisään painoa jos tuntuu että se on kevyt. Kaikki ne, joissa RPE:ssä on vaihtelua esim 6-8 tehdään niin että yritetään osua kyseiseen intensiteettiin ainakin yhdellä sarjalla.

Ohjelman lisäksi on tarkoitus liikkua normaalisti. En todennäköisesti tule juoksemaan enää juurikaan kantapääni vuoksi, mutta kävelyä ja esimerkiksi uintia voi harrastaa talvella hyvinkin. Nyt minulla on myös sukset, joten talven tullen voisin lähteä kyllä laduille.