perjantai 4. joulukuuta 2020

Viimeinen Todellinen Skotlantilainen

Hänen korkeutensa Idi Amin, Elinikäinen presidentti,  Sotamarsalkka Al Hadji, Tri., VC, DSO, MC,  Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari, ja ennen kaikkea Skotlannin viimeinen kuningas ei ole tämän kirjoituksen aiheena. 

Idi Amin kyllä käytti kilttiä, mutta monet ovat argumentoineet, ehkä oikeutetusti, ehkä eivät, että hän ei ollut todellinen skotlantilainen. Tämän kirjoituksen otsikko tulee yleisestä argumentointivirheestä, jossa jonkin ryhmän edustajan kuuluminen johonkin ryhmään kiistetään sillä perusteella, että häneltä puuttuu jokin oleellinen piirre joka ryhmään liitetään; Tämä ei itsessään olisi vielä virhe, mutta jos sillä yritetään perustella se, että ryhmään kuuluvilla on tämä piirre, kyseessä on kehäpäätelmä. 

Olen törmännyt tähän ajatukseen omassa ajattelussani useamman kerran lukuisissa eri muodoissa. Yksi tällaisista on homo economicus, oletus ihmisestä (pääsääntöisesti) rationaalisena päätöksentekijänä, joka valinnoillaan paljastaa preferenssinsä.  Jokainen yksinkertaistus jonka teemme maailmasta, leikkaa siitä jotain pois. Tämä on lukijoilleni varsin tuttu asia, josta nyt en keuhkoa sen enempää.

Neuvottelu siitä, millaisten yksinkertaistusten kanssa alamme maailmasta keskustella, on viime kädessä neuvottelua siitä, mitä pidämme olennaisena. Kun keskustelemme henkilöstä X (kuvitteellinen teoreettinen ihmistyyppi) rationaalisena toimijana, ja tulkitsemme hänen paljastettuja preferenssejään kun hän syö rasvaisen hampurilaisen, joudumme kysymään mikä tämän päätöksen kannalta oli olennaista. Henkilö X voi esimerkiksi kertoa arvostavansa puhdasta kotimaista ruokaa ja terveyttä, ja kuitenkin hänen hampurilaisensa pihvi tulee ties mistä ja käristetty liha on kaukana terveellisestä. 

Näin kehystettynä siis voimme joko olettaa että henkilö X toimii rationaalisesti mutta puhuu vain pehmeitä arvostuksistaan; Todellisuudessa hän ei arvosta terveyttä tai kotimaista ruokaa, vaan ostaa rasvaisen möhkäleen koska hän arvostaa mitä ikinä se onkaan mitä hän sen syömisestä saa. Oli se sitten vatsan täytettä, täyteläisen rasvan ja suolan makua, helppoa ruokaa jne. 

Voimme myös ottaa hänen julkilausumansa ja todennäköisesti jopa ajattelemansa ja uskomusten tasolla omaksumansa arvostukset annettuina ja todeta että hänen toimintansa on irrationaalista. Hänellä on tietyt päämäärät ja preferenssit ja hän vain toimii näiden vastaisesti. 

En lähde arvailemaan onko tämä jokin "ihmistyyppi"-kysymys, mutta jotkut ihmiset valitsevat näistä toisen tulkinnan ja jotkut toiset toisen tulkinnan. Minusta usein näyttää siltä, että autoritäärisyyteen taipuvaiset ihmiset tulkitsevat toimintaa rationaalisena ja olettavat että X kyllä tietää mitä tekee, hän vain puhuu pehmeitä arvoistaan koska ei niitä todellisuudessa noudata. X:n moraalinen mädännäisyys näkyy siinä että hän on kaksinaamainen, puheissaan erilainen kuin teoissaan. Toisaalta monet ihmiset kohauttavat olkapäitään ja esittävät että X:n toiminnalle löytyy ulkoisia selittäjiä, joiden vuoksi X:n ei voi olettaa toimivan kaikissa tilanteissa, tai, useiden ihmisryhmien kohdalla edes useimmiten, omien arvojensa mukaisesti.

tiistai 4. elokuuta 2020

Running Man Vol III

Kolmen vuoden tauon jälkeen ilmoittauduin jälleen puolimaratonille. Vuonna 2013 juoksin sen aikaan 1:47, ja vuonna 2017 aikani oli 1:56. Painoakin oli 18 kiloa enemmän vuonna 2017. Nyt painan suunnilleen saman kuin 2017, laihduttuani noin 12 kiloa helmikuusta.

Polarin "juoksuindeksi" on lukema, jonka Polarin sovellus laskee kustakin riittävän pitkästä juoksutreenistä, ja lisäksi sen pitkän aikavälin keskiarvo antaa jonkinlaisen arvion eri matkojen potentiaalisista ajoista. Vuonna 2013 en vielä käyttänyt Polaria, joten minulla ei sieltä ole dataa, mutta vuoden 2017 elokuun lopun juoksuindeksini oli 49, ja sovelluksen antama arvio ajasta 1:59:30.  Eilisen treenin jälkeinen tämän hetken juoksuindeksi on minulla 47, ja se antaa arvion ajasta 2:05.

Olen tasapainoillut nyt treenimäärien kanssa, ja tänään olo kropassa on, että ollaan hieman ylikunnon puolella. Osasyy tähän voi olla se, etten ole nyt jättänyt saliharjoittelua kokonaan pois ja vedin eilen maasta 5x135kg. Se ei tietenkään ole millään muotoa paljon, ja helmikuussa se olisi ollut erittäin kevyt lämmittelysarja, mutta puolen vuoden hyvin vähäinen treenaaminen ja melko nopea painonpudotus yhdistettynä melko suuriin juoksumääriin kyllä on ottanut selvästi veronsa.

Tavoitteenani on juosta vielä yksi selvästi pidempi lenkki, ehkä 25km, ennen kisaa, mutta muutoin keskittyä pääasiassa vauhtikestävyyteen. Kisaan on hieman vajaa kuusi viiikkoa, ja juoksen pidemmän lenkin todennäköisesti  noin kolmen viikon kuluttua, ja siinä kohtaa vähennän kilometrejä selvästi. Viimeiset kaksi viikkoa ennen kisaa teen vain melko lyhyitä ja kovia lenkkejä ja kävelyä.  Kahden tunnin alitus on ns kiikun kaakun tänä vuonna.

torstai 25. kesäkuuta 2020

#TBT

Kävin kesällä 1997 Prahassa, ja ostin sieltä t-paidan. Hiukseni olivat tuolloin vielä lyhyet, mutta annoin niiiden kasvaa seuraavat kaksi vuotta.  En muista kovin tarkkaan kesän 1997 säätä. Olin kesätyössä pesulasa. Olin ryhtynyt kasvissyöjäksi vuoden alusta ja juhannuksen jälkeisenä maanantaina avopuolisoni ilmoitti muuttavansa pois.

Elokuussa järjestettiin Street Party Tampereen keskustassa. Kadunvaltaajat pistivät Rautatienkadun poikki noin puolelta päivin ja paikalle raahattiin isot kaiuttimet ja kovaäänistä musiikkia soitettiin muutamia tunteja. Paikalla oli paitsi erilaisia hippejä ja tyhjäntoimittajia, myös ihan vaan porukkaa joka halusi pitää haustaa. Illan päätteeksi PA-kamat roudattiin Kaupin vedenpumppaamon rantaan ja bileet jatkuivat aamuun.

En ollut tuolloin mukana missään toiminnassa, sen paremmin poliittisessa kuin liiketoiminnassakaan. Olin juuri täyttänyt 21 ja opiskelin matematiikkaa tietämättä oikeastaan mitään siitä, mitä haluaisin aikuisena tehdä. Tuolloin ei ollut mitään callout- tai cancel- kulttuuria. Oli ihmisiä jotka vastustivat kaikkia kivoja ja hyviä asioita ja oli ihmisiä, jotka yrittivät positiivisesti ja hauskaa pitämällä muuttaa maailmaa. En myöhemminkään osallistunut varsinaiseen järjestäytyneeseen poliittiseen toimintaan mitenkään -- en ole koskaan elämässäni tehnyt niin, vaikka aika moni on sellaisia johtopäätöksiä blogiani lukemalla tehnytkin jostakin syystä.

Joistakin tuon aikaisista tuttavistani tuli poliittisia vaikuttajia, joillain homma meni yli. Joitain ammuttiin haulikolla, jotkut päätyivät eduskuntaan, jotkut täysin tärviölle päihteiden kanssa. Itse olin kiinnostunut pääosin hauskanpidosta. Luulen että joskus 1960-luvun lopulla suuri osa ns. hipeistä suhtautui liikehdintään samoin kuin minä: Sinne kannatti mennä missä oli hyvät bileet ja periaatteessa tavoitteet olivat hyviä ja kannatettavia.

Monet tuttavistani olivat toisenlaisia myös. Osa katsoi koko hömpötystä nenänvarttaan pitkin ja suhtautui siihen ylenkatseella. Osa näki toiminnan jonkinlaisena radikaalina kommarimeininkinä ja pahantekona. En ole koskaan ymmärtänyt tätä näkökulmaa.   Esimerkiksi vuoden 1998 musta-vihreät päivät -- en tietenkään osallistunut, sillä jo tuolloin olin vankka ydinvoiman kannattaja ja ydinvoiman vastustus oli aivan ykkössijalla ekoanarkisteillä tuolloin -- näyttäytyi minusta lähinnä kännisenä riehumisena ja poliisin ylilyöntinä. Tyypeillä nyt vaan oli jotain sanottavaa ja vähän rähinämieltä. Siinä kaikki.

Osat ovat jotensakin vaihtuneet. Tuolloin pliisusti porvarilliset ja kaikkea sitä "riehumisena" pitämäänsä niin kovin likaisena ja rumana tuominneet ja "maltillisuuttaan" korostaneet tuttavani ovat nyt suuna ja päänä tuomitsemassa värisevin äänin kaikkia jotka edustavat suunnilleen sitä, mitä he edustivat nuorena. Ekoanarkisteja ei taida enää pahemmin ollakaan, tai jos on, he eivät vedä kännejä ja haasta poliiseja isolla porukalla.  Hämeenkatukin on pääosin suljettu yksityisautoilta.

Muistan kun isäni sanoi minulle että hänenkin nuoruudessaan oli hippejä. Katselin valokuva-albumia jossa isälläni oli pitkät hiukset ja viikset; hän näytti kuvassa Frank Zappalta.  Minä olen hukannut kaikki valokuvat itsestäni 90-luvun lopulta. Tiedän että jossain on vielä kuva jossa minulla on ylläni Tukholman UFF:stä ostettu vihreä armeijan takki ja päässäni hamppupipo. Pipon olen hukannut mutta takki minulla edelleen on -- se vain ei mahdu hartioista enää.


 




torstai 11. kesäkuuta 2020

Miehen puolikas

Lauantaina kävin salilla ensi kertaa liki kolmeen kuukauteen. Edellinen kerta oli ollut maaliskuun puolivälissä. Tänään kävin jälleen kerran.

Kuntosalitauon aikana aloin taas juosta, kuten tapanani on ollut välillä. Tällä kertaa kunnon nousu on ollut yllättävän hidasta. Alkupainoni oli toki korkein koskaan, painoin 95.3 kiloa maaliskuun puolivälissä. Tuolloin olin myös vahvempi kuin koskaan. Tulokset eivät tietenkään olleet mitenkään kovin hyviä oikeasti vahvalle ihmiselle, mutta vedin maasta 190 kiloa ja nostin penkistä 120kg, sekä kyykkäsin 155kg. Se on yli 1000 naulan yhteistulos, ja jotkut pitävät sitä rajana sille ettei ole enää "aloittelija". Itse en tietenkään ollut aloittelija millään mittarilla, sillä olin tuossa vaiheessa harrastanut nostelua jo viisi vuotta.

Juoksun ja kuntosalitauon myötä ruokahaluni väheni merkittävästi, kuten yleensäkin käy, joten paino lähti putoamaan. Pidensin peruskuntolenkkejä hitaasti huhtikuusta alkaen, ja olen tehnyt niitä yhden tai kaksi viikossa. Tämän lisäksi olen juossut toisinaan Suolijärven noin 4.4km lenkin. Olen pyrkinyt juoksemaan peruskuntolenkkejä pitäen sykkeen 60-80% maksimista, niin että keskiarvo on noin 70% maksimista. Maksimisykkeeni on ollut yleisestiottaen varsin korkea, se on tällä hetkellä noin 198-200, olen saanut sen juoksemalla 198:aan, mutta vielä pari vuotta sitten se oli yli 200. Aerobinen kynnykseni on arviolta syketasolla 149, eli noin 75% maksimista, ja anaerobinen kynnys noin 178, eli 90% maksimista. Tämä arvio ei ole kovin paljon pielessä, sillä puolimaratonin keskisykkeeni on ollut 177.

Lyhyemmät lenkit olen juossut noin 85% maksimista. Joitain intervalleja aion lisätä nyt mukaan, sillä eilen PK-lenkkini oli jo 18.3 kilometriä. Ensin matka, sitten vauhti.  Olen täysin varma, etten tänä vuonna hätyyttele ennätystäni, vuodelta 2013, jolloin nettoaikani oli  1.47.02. Painoin vuonna 2013 noin 65 kiloa, ja vaikka painoni on pudonnut yli 10 kiloa, painan nyt 83.7kg.  Ennätyksen rikkoakseni pitäisi keskinopeuteni olla noin 5min/km, ja tällä hetkellä pystyn juoksemaan sillä nopeudella noin 500 metriä. Tuolloin juoksin cooperissa noin 3100 metriä, ja nyt en ole ehkä edes 2500m kunnossa.

Tämän hetken kunnolla puolimaratoniin menisi rohkean arvioni mukaan noin 2:15. Jos saan juoksutekniikkaani palauteltua ja PK:t pidettyä hyvänä, niin kahden tunnin alitus on mielestäni mahdollinen, muttei näillä näkymin mitenkään varmaa.

Rasvaprosenttini on tällä hetkellä todennäköisesti melko alhainen. Silmämääräinen arvioni sanoisi että selvästi alle 15%, ehkä jopa lähempänä kymmentä. Pyrin siihen ettei painoni putoa alle 80 kilon tänä kesänä, joten siksi aloin nyt myös saliharjoittelun; Se lisää ruokahaluani merkittävästi.

Rasvan väheneminen on paljastanut myös kuinka aneemiset ja epätasaisesti kehittyneet vatsalihakseni ja hauikseni ovat. Otin siksi ohjelmaan kaksi inhokkiliiketyyppiäni: Hauiskäännöt ja vatsalihasliikkeet.  Olen kohta lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. En pysty enää mitenkään näyttämään siltä miltä olisin voinut näyttää nuorempana. mutta voin silti näyttää paremmalta kuin 90% kanssaihmisistäni.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Välitila

Kun istun alas pohtimaan ja/tai kirjoittamaan asioita, en yleensä tiedä johtopäätöksiä etukäteen. Pääsääntöisesti minulla on jonkinlainen epämääräinen tunne siitä, että tiedän jo mitä aoin sanoa tai, tutkimuksen kohdalla, miten aion määritellä jonkin ilmiön tai mallin. En kuitenkaan näe yksityiskohtia mielessäni, vaan ainoastaan "tunnen" yleisellä tasolla intuitiivisesti että asia tulee avautumaan.

Vasta kun prosessi alkaa, luon ajatuksilleni loogisen rakenteen. Yhteydet ja päätelmät tuntuvat ikään kuin löytyvän, pikemminkin kuin että loisin ne. Kokemukseni on, että pikemminkin tarkastelen jo ajattelemaani epäselvää asiaa, ja jos kirjoitan siitä, niin kuvailen sitä ikään kuin maisemaa. Se on olemassa, mutta se saa varsinaisen muodon vasta tässä kuvailuprosessissa.

Tästä johtuu myös se, että usein ajattelen ääneen. Ei niin, että verbalisoisin selkeitä ajatuksiani vaan kuvailen niitä ääneen sitä mukaa kun ne tulevat ja kuuntelen mitä puhun, jotta ymmärtäisin sitä, minkä koen jo tietäväni. 

Tänään kuvittelin kirjoittavani infektiomallista jonka parissa olen työskennellyt, joten ehkä kerron siitä nyt. Aivan ensiksi on todettava, että on puhdasta sattumaa, että tutkimuksemme tapahtuu samaan aikaan kun maailmalla edelleen velloo koronavirus. Aloitimme tämän tutkimuksen jo viime vuoden puolella ennen kuin olin kuullut sanallakaan koronaepidemiasta.

Mallissa on keskiössä verkosto, johon ihmiset kuuluvat. Oletetaan että tiedämme varmasti joukon ihmisiä, joilla on tartunta. Kutsutaan tätä "sisäpiiriksi".  Jokaisella tartunnan saaneella on yhteyksiä muihin ihmisiin. Tartunnan saaneella on tietty tuntematon todennäköisyys p, jolla hän tartuttaa sellaisen naapurin joka ei vielä ole saanut tartuntaa. Tavoitteena on siis laskea tässä verkostossa jokaiselle yksilölle todennäköisyys, että tällä on tartunta, kun sisäpiiri on tiedossa.

Mallin operationalisointi on kuitenkin epäsuora. Oletetaan että tartunta voi olla oireeton tai oireellinen. Lisäksi meillä on sellainen ongelma (tässä tapauksessa) että myös henkilö jolla ei ole tartuntaa, voi olla oireinen. Meillä ei ole testiä eikä mitään muutakaan suoraa keinoa havaita millään merkittävällä todennäköisyydellä tartuntaa, ainoastaan oire. On kuitenkin olemassa myös eräänlainen "käänteinen oire", joka toimii evidenssinä sille että yksilöllä ei ole tartuntaa.

Merkitään yksilön x todennäköisyyttä olla saanut tartunta P(x). Tämä on tuntematon, ja riippuu siis tuntemattomasta tartunnan siirtymistodennäköisyydestä p, sekä (tunnetusta) verkoston rakenteesta. Lisäksi yksilöllä on todennäköisyys oirehtia joko positiivisella (eli taudin todennäköisyyttä lisäävällä) tai negatiivisella (taudin poissulkevalla) tavalla. Me emme tiedä kuinka usein potilaat oirehtivat, mutta tässä kohtaa teemme yhden hyppäyksen: Emme tunne ehdotonta oireellisuuden todennäköisyyttä, vaan ehdollista: Miten potilas oirehtii jos ylipäätään oirehtii.

Merkitään u(x):lla todennäköisyyttä oirehtia positiivesti ja q:lla tuntematonta todennäköisyyttä oirehtia positiivisesti potilaalla on sairaus. Oletetaan lisäksi että tartunnasta vapaa yksilö oirehtii (jos oirehtii) yhtä suurella todennäköisyydellä positiivisesti ja negatiivisesti. Tällöin pätee:

u(x,p,q) = q*P(x,p) + 0.5*(1-P(x,p))

Tässä meillä on nyt kaksi tuntematonta, p ja q. Meillä on tunnettu verkosto ja lisäksi meillä on koko joukko eri aikoina tunnettuja sisäpiirejä ja oireiden (sekä positiivisten että negatiivisten) ilmentymiä.   Merkitään Pos(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut positiivisesti ja Sym(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut ylipäätään jotenkin. Tällöin

û(x) = Pos(x) / Sym(x) 

Nyt meillä on valmiina malli ja sen operationalisointi.   Kun laskemme summan  (u(x,p,q) - û(x))2 kaikkien x:ien yli, saamme neliövirhesumman, jota voidaan merkitä Err(p,q). Nyt, optimointialgoritmin avulla etsimme sellaiset p:n ja q:n arvot, jotka minimoivat virhefunktion. 

Olemme näin luoneet ns maximum likelihood-estimaatin parametreille p ja q.  Tässä on vielä ratkaisematta se, että en tarkkaan osaa muodostaa varsinaista likelihood-funktiota; Tiedämme tästä että p ja q muodostavat nimenomaan sen likelihood estimaattorin, mutta jotta voisimme arvioida näiden variansseja, meidän tulisi kyetä laskemaan likelihood-funktion toisen kertaluvun osittaisderivaatat. 

Olen koodannut viimeiset pari kuukautta simulaattoria, joka laskee estimaattia P(x,p):lle. Siksi en ole kirjoittanut tännekään mitään; tämä vie kaiken älyllisen kaistani tällä hetkellä. Luulen että sitä kaistaa on nykyään paljon vähemmän kuin sitä oli vuosina 2003-2010; Tuolloin jaksoin kirjoittaa useamman kerran viikossa, siitä huolimatta että ensin viimeistelin väitöskirjaani, sitten hoidin lapsiani, tein palkittua kansainvälistä tutkimusta ja muutenkin olin vaan täysin kuha kaikessa mihin ryhdyin. 

Nyt olen vanha mies joka on taas kerran vaihtanut alaa. En ole päässyt kuntosalille kuukausiin, niveliä kolottaa, olen laihtunut 8 kiloa, ja silti jaksan hädin tuskin juosta 13 kilometriä yhtäjaksoisesti.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Peli kovenee

Kun opiskelin aikanaan kansantaloustiedettä, eräs luennoija -- en sano "legendaarinen", koska en tunne kulttuuria vaikka mieli tekisi -- Hannu Laurila totesi että talous ymmärretään usein niin että se keskittyy rahaan tai "bisnekseen", mutta todellisuudessa se on ihmisten preferenssien ja ennen kaikkea ajankäytön tutkimista.

Nokkelimmat pokkelimmat tietenkin toteavat että aika on rahaa, ja siten näillä näkökulmilla ei lopulta ole kovin paljoa eroa. Eikä olekaan.

Yksi hieman itseäni häirinneistä näkökulmista tähän pikkiriikkisen viruksen aiheuttamaan maailmanmyllerrykseen on ollut puhetapa, jossa kysellään, mennäänkö talous vai terveys edellä. Kuten olen aikaisemmin joskus todennut, jos minulla olisi tarpeeksi suuri pyssy, korjaisin sillä sosiaalisia ja epistemologisia ongelmia. Tähän ongelmaan ei taida olla tarpeeksi suurta pyssyä kenellekään.

Usein esitetään että esimerkiksi taantumasta tai työttömyydestä huolestuvat tahot ovat tosiasiassa vain suuryritysten yms asialla. Toivon että tämä nykyinen kriisitilanne avaisi ihmisille asian todellisen laidan. Valitettavasti elän itse kuplassa, jossa siisteissä, usein akateemisissa töissä työskentelevät ihmiset kokevat tämän tilanteen lähinnä vähän vaivalloisena, kun joutuu tekemään etätöitä tai kun lapset ovat kotona eivätkä koulussa. Nämä samaiset ihmiset edelleen kuvittelevat että talouden valtaisa notkahdus tässä on vaan pikkuinen näpäytys ahneille kapitalisteille, näpäytys, jonka nämä ovat ansainneet, ja josta näkyy vieläpä se hyvä asia että ihmiset ovat vähentäneet lentämistä ja autoilua niin paljon että paikoin ilmanlaatu on parantunut huimasti ja hiilidioksidipäästöt jopa romahtaneet.

Avarakatseisemmat näkevät ehkä sen "hieman kiusallisen" seurauksen, että esimerkiksi ravintola-alalla ja monilla muilla vastaavilla palvelualoilla kysyntä, ja siten kassavirta, on pudonnut käytännössä nollaan. Tästä kärsivät pienyrittäjät ja jo valmiiksi epävarmoissa tilanteissa olevat työntekijät.

Öljyn hinta putosi pari viikkoa sitten paikoin negatiiviseksi. Tämä ei tietenkään tarkoittanut (yleisestiottaen) sitä, että kun tilaat öljyä niin sinulle maksetaan sen vastaanottamisesta, vaikka toki tietyssä mielessä näinkin kävi. Kyse oli käytännössä etupäässä siitä, että monet öljyä tilanneet tahot olivat valmiita maksamaan siitä, että heidän ei tarvitse ottaa tilaustaan vastaan, kun varastot olivat täynnä. Öljyn varastoiminen kun ei ole ilmaista sekään.

Näin viime viikon aikana muutamia varsin järjettömiä puheenvuoroja tästä ja siitä miten "kapitalismi ei toimi", koska eihän nyt minkään asian hinta voi tällä lailla muuttua negatiiviseksi. En nyt ala niitä ruotimaan, mutta tuon tässä esiin sen, miten erikoisella tavalla ihmisten arjessa muodostama intuitio toimii ja miten paljon ns arkiajattelusta yritetään väenväkisin vääntää selitysmalleja milloin millekin asialle.

Tilanne on sama myös niiltä osin kuin tulee epidemologiaan ja viruksen käyttäytymiseen. Dunning-Kruger- varoittimeni sanoo että siitä minun ei pidä sanoa mitään, mutta en aiokaan analysoida käytössä olevia malleja sen mukaan että ovatko ne oikeita tai vääriä. Sen sijaan olen tehnyt havainnon että mallien ja niiden pohjalta tehtyjen päätösten kritiikki perustuu todella pitkälti poliittisiin kantoihin.

Suomen valtakunnantason polarisaatio on onneksi vähäisempää kuin olen kuvitellut. Harvoin nostan hattua Jussi Halla-aholle -- olen näin tehnyt pariin otteeseen koko sinä aikana kun olen hänen olemassaolostaan ollut tietoinen, ja se aika on jo reilusti yli vuosikymmen -- mutta tässä kohtaa teen niin. Katsoin joitain päiviä sitten A-studiota, tai mikä se nyt nykyään onkaan (näin alas olen vajonnut, tiedän) ja siinä oli puoluejohtajia tai varajohtajia juttelemassa toimenpiteistä. Vaikka Halla-aho tietysti oppositiojohtajan ominaisuudessa oli velvoitettu kritisoimaan hallitusta joiltain osin, oli hänen puheenpartensa harvinaisen vähän polarisoivaa eikä hän tuntunut tekevän monen muun populistin tapaan viruksesta ideologista kysymystä.

USA:ssa käytävää "dialogia" muutamasta eri lähteestä seuranneena (kaikkein törkyisimpiä avoviemäreitä en sentään siivilöi) totean että onneksi emme ole sellaisessa polarisaation vaiheessa. Järkevinä pitämäni "liberaalit" amerikkalaiset jakavat toinen toistaan alarmistisempia juttuja sosiaalisessa mediassa, syyttävät konservatiiveja (tapansa mukaan) vajaaälyisiksi ja mielisairaiksi, ja konservatiivisemmat taas... No, siellä itse asiassa kirjo on laajempaa. Näkemykset vaihtelevat melkein järkevästä (taloudelliset ja terveydelliset haitat suluista ovat pahemmat kuin viruksesta; tämä on totta, mutta harhaanjohtavasti sanottu) psykofarmakologista interventiota vaativiin (virusta ei ole olemassakaan, vaan kyse on liberaalien vallankaappausyrityksestä).

Koska yksi tutkimistani matematiikan osa-alueista on optimointi, totean että harhaanjohtavaa tai ei, on totta että pisteittäisestä tilanteesta jossa sulkutoimien aiheuttama marginaalinen haitta on suurempi kuin viruksen aiheuttama marginaalinen haitta, voidaan päätellä että kaikki sulkutoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia. Ihmiset jotka ovat sitä mieltä, ettei ihmishengelle "saa asettaa mitään hintaa", puhuvat rikkinäisestä intuitiosta käsin. Osmo Soininvaara kirjoitti jo asiasta peräti kahdesti.  Jos meillä  ylipäätään on budjettirajoite, niin ihmishengelle muodostuu hinta, ja jos tämä hinta päätetään vaan sivuuttaa, niin ihmishenkiä menetetään enemmän sitten kun (toisten) rahat loppuvat.

Suomessa on yllättävän vähän käyty keskustelua tästä aspektista. Kuten Soininvaara totesi, aihe on lähestulkoon tabu. Ja kuitenkin, mitä vähemmän asiasta todella väännetään poliittisesti, sitä enemmän päätöksiä tehdään ilman mitään vastuuta tai kriteeriä jota vasten niitä voisi arvioida. Kun julkisuudessa  keksitytään ainoastaan yhden ihmisryhmän terveyteen tai ainoastaan yhteen mekanismiiin, se, mikä jää kokonaan huomiotta on ne asiat joista luovutaan jotta saadaan pelastettua ne muutamat henget. Ja niiden asioiden joukossa on vääjäämättä jonkun muun henki.

Näin sellaisen argumentin viime viikolla, että näitä muita ihmisiä ja muita kustannuksia ei tule huomioida koska ne eivät ole "todellisia" vaan "mahdollisia". Mutta tämä argumentti on sisäisesti epäkoherentti. Suomessa on kuollut koronaan tätä kirjoittaessa virallisten lukujen mukaan 240 ihmistä. Tämä luku on alhaisempi kuin normaali vuosittainen kausi-influenssan kuolleisuus. Tämä on tietenkin hyvä asia, ja varovaisuusperiaate on mielekäs lähtökohta. Sitä ei voi kuitenkaan loputtomiin jatkaa.

Nyt olen myös nähnyt puheenvuoroja, joiden mukaan mitään helpotuksia rajoituksiin ei pitäisi tehdä, koska kuolleisuus saattaa nousta; Tätä ovat esittäneet jopa tarkalleen samat ihmiset jotka esittivät edellä mainitun argumentin. Näen itse tässä taustalla keskeisenä ongelmana haluttomuuden ja kyvyttömyyden kvantifioida asioita. Me voimme tietenkin aina olla väärässä kun teemme niin, mutta jos emme tee minkäänlaista kvantitatiivista analyysia asiasta, päädymme tekemään päätöksiä joiden seuraukset ovat kuitenkin jälkikäteen kvantifioitavissa mutta täysin satunnaisia ja vailla minkäänlaista kykyä jälkeen päin arvioida olimmeko oikeassa vai väärässä.

Päättäjille tämä tietysti sopii jos ihmiset ostavat sen ajatuksen että "teimme parhaamme" joten lopputulos oli ns. korkeammassa kädessä. Jos toimisimme kvantitatiivisten mallien perusteella -- kuten vaikkapa Saksassa näytetään toimittavan -- lopputuloksen voisi todeta olleen eri kuin malli ennustaa, ja mallia voitaisiin ehkä parantaa. Siinä olisi se "kiusallinen" aspekti, että päättäjä joka on päättänyt toimia mallin ennusteen mukaisesti, joutuisi joidenkin mielestä huonoon valoon kun luotti "väärään" malliin.

Tämä onkin sukua sille ajattelulle, että väärässäoleminen ei haittaa kunhan sitä ei myönnä eikä anna muille mahdollisuutta arvioida sitä oliko oikeassa vai väärässä. Kyseinen ajattelu on äärimmäisen vahingollista. Tästä syystä olen pidättäytynyt pääsääntöisesti kritisoimasta niitä jotka esittävät erilaisia malleja, kunhan he eivät ole esittäneet niitä "itsestäänselvyyksinä". Elämme perustavanlaatuisten epävarmuuksien kanssa juuri nyt. Kuvitelma että voisimme saada varmuuden sen paremmin valitsemalla jonkun johon luottaa kuin vetämällä äärimmäisyyksiin kaikki toimenpiteet, on harhakuvitelma, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa.

Ihmiset kaippavat varmuutta. Siksi vallassaolevien päättäjien suosio kasvaa kriiseissä, ja erityisesti ns kovaotteisten päättjien suosio kasvaa. Olikin avartavaa huomata miten hanakasti kritiikki on kohdistunut kaikkiin rajoistusten purkamisiin, ja miten herkästi päättäjiä on syytetty "holttittomuudesta".


tiistai 7. huhtikuuta 2020

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Koronaviruksiin kuuluvan Sars-Cov-2- viruksen ja sen aiheuttaman Covid-19- sairauden varjo tulee olemaan pitkä, ihan riippumatta siitä, miten pandemiaksi yltynyt sairaus etenee, kuinka paljon se tappaa jne. Vaikka tautiin keksittäisiin parantava lääkitys tai rokote huomenna, jo nyt toteutettujen sulkujen ja rajoitusten taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan useita prosentteja BKT:sta.

Sinänsä taloudellinen toimeliaisuus on vain yksi osa ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnan toimintaa, mutta sen merkitystä usein vähätellään tavoilla joka ei oikein kestä tarkempaa tarkastelua. Ei ole tavatonta, että leppoisan älyllisessä, siistissä sisätyössä työskentelevä downshiftaaja kritisoi "rahan valtaa" ja ihmettelee miksi muut eivät elä kuin hän, rennosti ja "rahasta piittaamatta". Mediassa ja päivänpolitiikassa pyöriteltävät aiheet vaikuttavat helposti pikkumaisilta, ja sellaisiksi ne leimaantuvatkin kun puhetapa ottaa vallan. 

Raha tulee pankista, ja keskuspankki lainaa rahaa ilmaiseksi pankille joka sitten tyrkyttää sitä ihmisille. Tämä on tietenkin totta prima facie. Yrittäessään systeeminäkökulman avartamista itselleen, tilannetta analysoiva idealisti -- vaikka tämä karakterisointi onkin vähän väärä -- sitten liimaa päälle koko joukon erilaisia sarjakuvamaisia uhkakuvia, kuten luonnon raiskaamista, eläinten kaltoinkohtelua jne, ja laiskana ihmisenä niputtaa kaiken tämän "kapitalistisen järjestelmän" väistämättömäksi tuotteeksi. Siinä onkin sitten jo hyvä taputella tuon samaisen paholaisen tuottaman järjestelmän lihottamaa pötsiä itsetyytyväisenä ja uskoa tietävänsä paremmin.

Todellisuus on kuitenkin olemassa tämän kuplan ulkopuolella. Maanviljelijä kylvää pellot keväällä ja niittä viljan loppukesästä. Tähkäpäistä jauhetaan myllyssä jauhoa ja hiusverkkoon pukeutunut leipuri sen leipoo, oli sitten kyse höttöisestä vehnästä tai tummasta kokojyvästä jota mutustellaan paksusuolen syövän pelossa.

Karuinta tässä todellisuudessa tietenkin on, että ei oikeastaan ole mitään systeemiä. Ei ole isoveljeä joka oikeasti valvoisi. Terence McKennan sanoin "The real truth that dares not speak its name is that no one is in control". Kukaan ei istu puikoissa, valvomo on tyhjä, eikä matrixin keskellä ole salaista huonetta jossa istuu kaiken suunnitellut arkkitehti.

Sarjakuvamainen käsitys systeemistä, oli kyse sitten pahasta hallituksesta joka yrittää kontrolloida meitä taudin varjolla tai kapitalistisesta salaliitosta, joka houkuttelee ihmiset oravanpyörään tuottamaan lisää kuvitteellista rahaa miljardöörien pohjattomaan kirstuun, on vain lohduttava valhe jota kerromme itsellemme. Evoluutioantropologi Elaine Morgania löyhästi siteeraten, tutkiessamme ihmisten muodostamia yhteiskuntia vastataksemme  kysymykseen "Mitä ihmiset tahtovat?", ainoa löytämämme vastaus tuntuu olevan "lisää".  Kun kädellinen nappaa kiinni herkusta, se ei päästä irti. Legenda kertoo että apinan voi pyydystää niin että laittaa häkkiin banaanin siten, että se ei mahdu häkin kaltereiden välistä ulos. Kun apina tarraa banaaniin kiinni, se ei saa enää kättään häkistä ulos ja näin se jää vangiksi, sillä se ei osaa irrottaa saaliistaan.

En ole fatalisti, enkä myöskään toivo sen kummemmin ihmiskunnan turmiota kuten vaikkapa hiljattain edesmennyt Pentti Linkola aikanaan. Elämme nyt aikoja jotka koettelevat itse kunkin uskoa siihen miten hyvin tämä hallitsematon systeemi toimii. Mutta tässä onkin nyt yksi olennainen asia. Se systeemi kaikkine mielikuvineen ja ihmetyksen aiheneenkin, on lopulta vain osiensa summa. Kaikki emergenssi jota me uskomme siinä näkevämme, on lopulta vain kuvitelmaamme. Todellinen Matrix ei ole mikään markkinamiesten syöttämä valhekuva, se ei ole salaliitto jota Bilderberg-kokouksissa ylläpidetään. Se ei ole hallituksen salajuoni, ei vapaamuurareiden, Perussuomalaisten, liberaalien, temppeliherrojen tai kenenkään muunkaan salaisissa kokouksissa orkestroima suuri huijaus.

Todellinen, pelottava totuus on, ettei sitä ole laisinkaan. Me kuvittelemme sen, koska haluamme uskoa että jos tilanne menee oikein pahaksi niin joku kyllä puuttuu asiaan. Emme ehkä tiedä kuka se joku on, mutta moni meistä uskoo että joku kyllä jossain tulee apuun ennen kuin kaikki romahtaa.

Mutta ketään ei tule. Olemme omillamme. Ja se on hyvä. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.