tiistai 18. kesäkuuta 2019

Loma

Fyysinen olotilani on ollut hieman häilyväinen viime viikot. Kuten kirjoitin aiemmin, minulla on ollut hieman ylirasitustilan oireita. Pidin pari viikkoa rauhallisempaa treeniä, mutta en täydellistä taukoa, ja olotilani kohentui selvästi. Viikonloppuna pidimme leikkimieliset "kilpailut" (emme todellisuudessa kilpailleet) ja nostimme painoja veljeni polttareiden kunniaksi. En tehnyt mitään ennätyksiä, enkä kertaakaan kokeillut painoja, joita en olisi onnistunut nostamaan. Kyykkäsin 140 ja penkissä nostin 110, ja lopetin maastavedonkin jo 160 kiloon. Tämä ei tuntunut lainkaan pahalta, ja söimme hyvin illalla, ja muutenkin olo oli mitä mainioin.

Maanantaina menin treenaamaan ja ajattelin että voin palata vanhaan treenityyliin. Ajattelin aloittaa kevyehköillä painoilla ja rakentaa pikku hiljaa pohjaa syksyä varten. Treenini sisälsi 6x2 kyykkyä 120kg, joka tuntui kevyehköltä, penkkiä 3x8 80 kilon painoilla (tarkoituksella hain kevyttä rasitusta), ns sikaniska-liikettä 170kg:lla 1x5, ja päälle hieman hauistreeniä.

Treeni meni hyvin, ja sen jälkeen oli rento ja hyvä olo, mutta aiemmilta viikoilta tuttu ahdistus ja "ylivirittynyt" tunne kehossa hiipi takaisin illalla.  Se helpotti hieman, mutta tunnistan selvästi ns sympaattisen ylikunnon oireet.

Koska kaksi viikkoa matalan intensiteetin treeniä ei riittänyt palauttamaan kehoani perustasolle, jään juhannuksesta nyt viiden viikon lomalle. En tee töitä, enkä treenaa missään oloissa yli 70 prosentin intensiteetillä enkä suurilla volyymeillä.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Piilomalli

Hidden Markov Model, joskus suomennettuna "Piilo-Markovin malli" tai "Markovin piilomalli" on stokastinen/tilastollinen malli, jossa mallinnettavalla ilmiöllä on sisäinen tila, jota ei voi suoraan havaita, vaan siitä voidaan tehdä vain epäsuoria havaintoja. Kerron siitä tässä hieman, silä tarvitsen HMM:ää tulevassa työssäni.

Aloitetaan perinteisemmästä Markovin mallista, tai Markovin ketjusta. Se on tilakone, jolla on havaittavissa oleva tila. ja tietty siirtymätodennäköisyys tilasta toiseen. Rajoitumme tässä diskreettiaikaisiin malleihin; Jatkuva-aikainen malli on luonteeltaan hieman toisenlainen analyysin kannalta.

Markovin ketjussa on joukko tiloja, esim S. Jokaista S:n tilaa s kohden on olemassa todennäköisyysjakauma S:n yli. Tämä jakauma kertoo millä todennäköisyydellä ketju on missäkin tilassa seuraavalla aika-askeleella. Markovin ketjua voidaan käyttää monenlaisiin mallinnoksiin. Jos laitamme tiloihin jotkin tietyt kirjaimet (observaabelit) niin Markovin ketjun voidaan ajatella tuottavan tietyn merkkijonon tietyllä todennäköisyydellä.  Tällaista menetelmää voidaan käyttää vaikkapa ennakoivan tekstinsyötön apuna, jolloin jo kirjoitettu merkkijono vastaa tiettyä tilaa, josta on tietty todennäköisyys siirtyä muihin tiloihin joissa esiintyy kirjaimia  joilla sana jatkuu. (Esimerkki on hieman kökkö, mutta käynee nyt tässä).

Markovin piilomalli poikkeaa Markovin ketjusta siten, että siinä tilaan ei liity suoraan mikään tietty observaabeli, vaan tilaan liittyy edelleen jakauma observaabelien yli. Lisäksi tilojen välillä on edelleen siirtymätodennäköisyyksiä. Piilomallissa siis havainto ei anna varmaa tietoa siitä, missä tilassa malli on, vaan ainoastaan kasan ehdollisia todennäköisyyksiä.

Kuvitellaan esimerkiksi seuraavanlainen yksinkertainen malli. Meillä on esimies, jolla on kaksi tilaa: Hän on joko hyvällä tai huonolla tuulella. Emme voi tehdä suoraan havaintoja tämän mielentilasta. Tiedämme kuitenkin, että jos hän on huonolla tuulella, hän antaa meille suuremmalla todennäköisyydellä ns paskanakkeja kuin jos hän on hyvällä tuulella. Lisäksi pomo kertoo vitsejä suuremmalla todennäköisyydellä jos hän on hyvällä tuulella. Pomolla on pieni todennäköisyys vaihtaa mielentilaansa päivän aikana. Jos pomo kertoo ennen lounasta useamman vitsin eikä anna yhtään paskanakkia, niin hän on todennäköisemmin ollut aamupäivällä hyvällä tuulella. Lounaan jälkeen pomo puolestaan ei ole kertonut yhtään vitsiä mutta antanut pari paskanakkia, joten päättelemme että hän on iltapäivällä huonolla tuulella.


torstai 6. kesäkuuta 2019

Burn out / ylikunto

Perjantaina tein penkkipunnerruksessa ennätyksen. Koin olevani hieman "ylikierroksilla" treenin jälkeen ja energiaa tuntui olevan vähän liikaa, joten lähdin iltapäivällä vielä juoksemaan suolijärven ympäri.

Lauantaina heräsin aamuyöstä vatsan poltteeseen. Vatsanväänteet -- "stressivatsa" -- jatkuivat koko viikonlopun ja heräsin useamman kerran yössä tähän tunteeseen. Pitkin päivää sain jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Ruokahaluni oli kadonnut lähes täysin. Maanantaina oloni oli hieman parempi ja kävin aamulla treenaamassa. Treeni ihme kyllä kulki melko normaalisti, joskin tietoisesti vähensin sarjojen määrää. Treenin jälkeen ahdistus oli lähes ylitsepääsemätöntä ja käytännössä makasin koko maanantain sohvalla tai sängyssä.

Tiistaina olo oli jo hieman parempi, mutta totesin että nyt on hyvä painaa jarruja. Kävin varmuuden vuoksi lekurilla joka otatti verikokeet ja tutki vatsaa. En epäile elimellisiä syitä, uskon tunnistavani sympaattisen ylikunnon oireet. Lääkäri totesikin, että taisit tietää mistä on kyse mutta tarvitset jonkun sanomaan ettet saa treenata.

Minulle oli kumuloitunut melko mittavat määrät stressiä viimeisen puolen vuoden aikana. Parisuhteen kriisi, ero, paluu yhteen, muutokset työympäristössä, pitkittynyt ylähengitystien sairaus, kiireet ja ajoittaiset paineet sivutoimessani, normaalit elämän haasteet päälle. Harkitsimme asunnonostoa keväällä ja veimme tämän projektin niin pitkälle että asunnon osto muuttoineen ja remontteineen oli nimien alle laittamista vaille valmis -- vetäydyimme tästä viime metreillä. Vaikka tämä vetäytyminen oli stressin kannalta hyvä vaihtoehto, oli jo tuohon ruljanssiin valmistautuminen melkoinen kuorma. Riskianalyysejä tehdessäni ja niitä päässäni pyöritellessäni menetin monia tunteja yöunta päätöstä edeltäneinä viikkoina.

Yritin kompensoida tätä painetta melko suurilla määrillä treeniä. Lisäsin ohjelmaani juoksua nostelun lisäksi päästäkseni "kesäkuntoon". Liikunta on hyvä stressinhallintakeino kun stressikuorma ei vaaranna fyysistä palautumista eikä liikunnan määrä ylitä palautumiskapasiteettia. Ajoin todennäköisesti systeemin ns punaiselle.

En usko että ylikunto on päässyt vielä pahaksi. En koe masennuksen oireita eikä oloni ole toivoton. Nukuin viime yön jo varsin hyvin ja uskoisin että ruokakin maistuu tänään jo kohtuudella. En koe kipuja. Lisäksi voin pitää juhannuksesta alkaen tänä vuonna viiden viikon loman. Syksyn suunnitelma on jo valmis eikä minun tarvitse sitä miettiä heinäkuussa.

Läheltä liippasi. Ensi vuonna täytyy ottaa rauhallisemmin.

perjantai 31. toukokuuta 2019

Amores Ferros

Kun elämässä ei tässä iässä ole enää paljoa tavoiteltavaa ja voin vain odottaa suloisen kuoleman syleilyä, niin odotteluaikana voin täyttää sisälläni ammottavaa tyhjyyttä esimerkiksi tavoittelemalla parempia penkkituloksia.
 
Raudan kanssa saa hetkeksi unohtaa elämän täydellisen merkityksettömyyden ja sisällöttömyyden ja tuntea jotain mikä muistuttaa aitoa iloa ja onnistumisen kokemusta, kunnes tyhjyys taas lopulta nielee.
 
Rauta on ankara mutta reilu rakastaja. Se ei lupaa tyhjiä eikä se koskaan siksi petä. Siltä voi saada lohdun ja merkityksen jos sille antautuu. Toki, kuten kaikissa maallisissa asioissa, sekin lohtu on vain ohimenevä ja haihtuu ilmaan nopeasti. Mutta sen hetken kun raudan kylmä totuus puree lihasta, sen hetken olen todella elossa. Sen pienen hetken sisälläni loistavat koko Linnunradan ja miljardien galaksien tähtien valot.
 
Tänään nostin penkistä 117.5kg. Se ei ole paljon, mutta se oli oma ennätykseni, ensimmäinen minkäänlainen ennätys puoleen vuoteen. 

torstai 23. toukokuuta 2019

Stronzo Italia

Palasin eilen Italiasta.  Vietimme neljä päivää Bolognassa, joka on Emilia-Romagnan hallintoalueen pääkaupunki. Alue on tunnettu erityisesti ruokakulttuuristaan; suuri osa siitä "perinteisestä" italialaisesta ruoasta, jota meillä Suomessakin monissa kodeissa suositaan, on juuri Emilia-Romagnan alueelta. Parman kinkku, pasta bolognese (joka itseasiassa paikallisilla on lähes poikkeusetta tagliatelle alla bolognese), parmiggiano ja monet monet muut tunnetut ruokalajit tai raaka-aineet ovat peräisin alueelta. Söinkin kuluneiden neljän päivän aikana lähinnä pastaa ja pizzaa, ja join joka aterialla viiniä. Ravintoloissa on tapana tarjoilla viiniä juuri sopivissa, noin 4dl pienissä kaatopulloissa, mikä riittää lounaalla juuri kahdelle.

Emilia-Romagna on yksi Euroopan vauraimpia alueita. Maranello, Ferrarin kotikaupunki, sijaitsee Emilia-Romagnassa. Bolognan yliopisto on maailman vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut yliopisto. Bolognan yliopisto on perustettu joskus vuosien 1088 ja 1119 välissä. Varsinaiseksi yliopistoksi se nimettiin vuonna 1158, kun Frederik Barbarossa myönsi yliopistolle ja sen opiskelijoille erinäisiä erioikeuksia.

Alueen HDI-indeksi on 0.909, mikä vastaa Japanin keskiarvoa; Suomen vastaava indeksi on 0.920. Näkyvää elintasoeroa ei Suomen kaupunkien ja Bolognan välillä juurikaan ole. Esikaupunkien ja kaupunkia ympäröivän maaseudun silmämääräisen tarkastelun perusteella infrastruktuuri on kohtuullisen hyvässä kunnossa, joskin täytyy huomioida että alueen asukastiheys (200/km^2) on moninkertainen Suomeen verrattuna, ja suurempi kuin Uudenmaan maakunnan asukastiheys. Suhteessa parempi vertailukohta olisi Suomen toiseksi väkirikkain maakunta Pirkanmaa, jonka väestöntiheys on noin 38/km^2.

Korkeahkosta väestöntiheydestä johtuen julkisen liikenteen taso on korkea. Kävimmekin junalla Venetsiassa. Venetsia on mielenkiintoisen näköinen kaupunki, ja siellä olisi paljon historiaa läsnä. Yleisestiottaen en valita turismista, enkä sitä nytkään tee, mutta jotenkin vaivaannuttavaa siellä oli. Kadut olivat aivan tupaten täynnä turisteja kameroineen, vaikkei nyt edes ole varsinainen turistisesonki. Gondolit suhasivat edestakaisin, ja joka kadunkulmassa oli matkamuistomyymälä joka myi halpaa kiinalaista muovikrääsää johon oli kirjoitettu "Venezia" tai "Venice". Ravintoloiden hinnat olivat 20-30% korkeammat kuin muualla -- tämä ei sinänsä haittaa -- ja laatu ei ollut päätä huimaava.

Venetsian lisäksi kävimme Bolognan ulkopuolella Castel Guelfo- ostoskylässä. En erityisemmin pidä ideasta, että matkustetaan ulkomaille ostamaan muotivaatteita halvemmalla, mutta retkenä tuo matka ei ollut epämiellyttävä. Otimme paikallisjunan aamulla ja jäimme Castel San Pietro Terme:n asemalla, mistä oli bussikuljetus Castel Guelfo:on. Paikka on jonkinlainen ulkoilmavastine Ideaparkille, ja kiertelimme hetken alueella. Söimme ja join cappuchinon ja lasin grappaa lounaan jälkeen.

Olen jo aiemmin haaveillut siitä, että muuttaisin Pohjois-Italiaan eläkkeelle päästyäni. Hankkisin asunnon esikaupungista tai maaseudulta, läheltä juna-asemaa. Todennäköisesti alkoholisoituisin nopeasti, sillä joisin joka aterialla viiniä ja nauttisin grappaa jälkiruoaksi. Matkakumppanini antoikin minulle lempinimeksi "Grappa-Pappa", mikä voisi olla ihan hyvin (mahdollisten) lastenlasten minulla antama nimitys. En ulkonäköni perusteella erotu keskimääräisestä italialaisesta oikeastaan mitenkään, eikä kieli ole erityisen vaikean oloinen.  50 kilometrin päästä Bolognasta saisi noin 120 neliöisen talon alle 100 000 eurolla, jos ei ole nirso. Jos olisi remonttitaitoja ja intoa, niin keskiaikaisesta kylästä saisi neljän makuuhuoneen talon alle 200 000 eurolla.

Olen nähnyt useita puheenvuoroja joissa on epäilty Italian taloutta ja useamman kerran nähnyt esitettävän ennakkoluuloja siitä miten maa on korruptoitunut eikä siellä tuoteta mitään laadukasta sen paremmin teknologian kuin tieteenkään saralla. Pidän tätä varsin kummallisena ennakkoluulona. Ensiksikin, olen ollut tekemisissä useammankin italialaisen tutkijan ja tutkimusryhmän kanssa ja korkeakoulutus ja osaaminen vaikuttavat näiden perusteella aivan huipputasoisilta. Italialainen teknologia on korkeatasoista ja esimerkiksi teollisuusautomaation saralla italialaiset ovat erittäin innovatiivisia. Italialainen muotoilu on maailman huippuluokkaa.

Tuloverotuksen taso on Italiassa samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa. Italian terveydenhuoltojärjestelmä on WHO:n arvion mukaan kokonaisuutena maailman toiseksi paras, ja hoidon laatu maan pohjoisosissa on selvästi parempaa kuin eteläosissa.

torstai 16. toukokuuta 2019

Invariantti

Olen kirjoittanut aiemminkin invarianteista. Olen tutkinut jonkin verran ns. Craig:in interpolantteja ja niiden induktiivisia invariantteja, ja yksi julkaisuni käsittelee induktiivisten interpolanttien löytämistä.

Olen tehnyt jonkin verran käytännön ohjelmointityötä (sellaista josta joku muu jopa maksaa). Muutoin kokemukseni rajoittuu pitkälti akateemisiin ympyröihin ja melko simppeleihin pikkunäppäriin koodinpätkiin. Käytännön työssä havaitsin hyvin nopeasti hyödylliseksi ajattelutavan, jonka opin Ralph-Johan Backin luennolla.  Tästä on aikaa liki 15 vuotta, joten en muista tilannetta tarkkaan; Olin Turussa konferenssissa jossa yksi workshop käsitteli ohjelmoinnin opettamista. Back kertoi heidän kokeilleen sellaista pedagogista tyyliä, jossa opiskelijoiden kehotettiin aina ennen minkäänlaisen silmukkarakenteen kirjoittamista ensin miettimään kyseisen silmukan silmukkainvariantin.

Ihmisen ajattelu on luonteeltaan abstraktia ja usein rekursiivista. Rekursiivisuus on kuitenkin yleensä tiedostamatonta, ja sen nouseminen tietoisuuteen synnyttää usein kokemattomalla ihmisellä hämmenystä. Merkittävä osa huumorista perustuu itse asiassa rekursiivisuuteen, ja rekursiovitsit ovat nörttivitsien aatelia. Klassinen vitsi on, että kun kysytään "Mikä on rekursiivinen määritelmä?", niin vastaus on "Perustapaus, jota seuraa rekursiivinen määritelmä".

Ihmisillä on voimakas tarve operationalisoida rekursio iteraatioksi, prosessilla jota kutsun usein aukikelaamiseksi. Esimerkiksi jos joku kysyy miten löydämme polun paikasta A paikkaan B, niin voimme vastata "Jos A = B, ollaan jo perillä. Muutoin otetaan A:sta yksi askel kohti B:tä, ja etsitään tästä uudesta paikasta polku B:hen". Tämä on rekursiivinen määritelmä, mutta se ei tietenkään aina toimi, koska termi "Kohti B:tä" on epämääräinen. Jos me kelaamme tämän implisiittisen prosessin auki, niin usein teemme sen niin, että samalla esimerkiksi kiellämme käymästä samassa paikassa kahdesti.

Jos lähdemme oletuksesta että polku aina löytyy, niin tässä aukikelauksessa voidaan ilmaista invariantti  joka sanoo, että missä ikinä olemmekin, sieltä pääsee paikkaan B. Jotta se tapa jolla toteutamme tämän iteraation olisi oikea, sen täytyy säilyttää tämä invariantti. Näinollen, jos kiellämme esimerkiksi käymästä samassa paikassa kahdesti, voi invariantti helposti mennä rikki: Kuvitellaan että meillä on polku A-->C --> D ---> B, ja sen lisäksi polku C --> E ja E--> C. Jos me lähdemme C:stä tä E:hen, emmekä saa palata C:hen, on invariantti efektiivisesti rikki kun olemme E:ssä.

Tätä ongelmaa ei korjaa esimerkiksi se, että tarkennamme "askel kohti B:tä" siten, että sanomme että pisteen johon siirrymme pitää olla "lähempänä" B;tä. Jos esimerkiksi piste E esimerkissämme on aivan B:n vieressä, mutta näiden välillä vain on ylipääsemätön este, emme tiedä tätä ennen kuin tulemme pisteeseen E ja huomaamme että olisi palattava pisteeseen C, mikä puolestaan on kiellettyä.

Olen jumissa työssäni seuraavanlaisen ongelman kanssa. Meillä on graafi -- sivuutan ison läjän itse ongelman kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia -- jossa on solmuja ja kaaria. Kaarilla on jonkinlainen pituus ja jokainen kaari yhdistää kaksi solmua, sillä on siis alku- ja loppupää. Teemme graafille kontraktiohierarkian. Tämä tarkoittaa että "poistamme" solmuja iteratiivisesti ja aina poistaessamme lisäämme oikopolun kahden sen naapurin välille, jos näiden välinen lyhin polku (jäljellä olevassa graafissa) kulki poistetun solmun kautta.

Invariantti tässä prosessissa on, että vielä poistamattomien solmujen väliset lyhimmät polut ovat saman pituisia kuin alkuperäisessä graafissa. Tämän invariantin voimassaolo on helppo todeta: Jos invariantti on voimassa ja poistamme solmun x, niin jokainen lyhin polku kahden solmun a ja b välillä joka ei kulkenut x:n kautta, säilyy sellaisenaan. Jos taas se kulki x:n kautta, niin se kulki ensin johonkin solmuun u, sieltä x:ään ja sieltä v:hen, missä u ja v jäävät graafiin. Jos u:n ja v:n välinen lyhin reitti kulkee u->x->v, niin jokainen polku joka kulkee siten että se käy ensin u:ssa ja sitten v:ssä, voidaan tehdä lyhyemmäksi vaihtamalla osareittu u:sta v:hen reitiksi u->x->v. Tässä tilanteessa lisäämme oikopolun u-->v, ja tämä reitti on yhtä pitkä kuin ennenkin. Toisaalta jos lyhin reitti ei kulje x:n kautta, niin x:n poistaminen ei vaikuta mitenkään.

Solmut muodostavat poistamisjärjestyksensä mukaisen hierarkian. Solmu, joka poistetaan aiemmin, on hierarkiassa alempana, ja myöhemmin poistettu solmu ylempänä. Kun estimme kahden solmun välistä lyhintä polkua, etsimme  ns konkaavin polun. Tämä polku on sellainen, että sen alkuosa kulkee lähtösolmusta aina hierarkiassa ylöspäin, ja kun se saavuttaa polun "korkeimman" solmun, se tämän jälkeen kulkee aina alaspäin kunnes se saavuttaa maalisolmun.

Voimme todistaa että tällainen polku on olemassa ja se vastaa alkuperäisen graafin lyhintä polkua: olkoon lähtösolmu u ja maalisolmu v. Näiden välillä on alkuperäisessa graafissa jokin lyhin polku v1, v2, ... , vn, missä v1 = u ja vn =v. Olkoon vk näistä se, joka on hierarkiassa korkeimmalla. Voimme osoittaa, että meillä on oikopolkuja hierarkiassa ylöspäin kulkeva polku u:sta vk:hon (ja samalla tavalla voimme osoittaa että sellainen on alaspäin vk:stä v:hen) seuraavasti:

olkoon vi se solmu, joka on hierarkiassa korkeimmalla välillä v1..vk-1. Edellä mainitun invariantin nojalla, ennen vi:n poistamista, meillä oli jäjellä lyhin polku vi-->vk. Koska välissä ei voinut tuolloin olla muita solmuja, meillä on oltava oikokaari vi-->vk. Nyt voimme rekursiivisesti todeta taas, että saman argumentin nojalla meillä on jokin solmu välillä v1 ... vi-1 jne.

Kirjoitin tämän blogikirjoituksen, koska kaikesta tästä huolimatta, testiaineistossa on tapaus, jossa erään sillan yli kulkevaa lyhintä polkua ei hierarkia säilytä. Se on olemassa alla olevassa graafissa, mutta sitä ei löydy hierarkian avulla. Jossakin kohtaa koodia siis jokin näistä asioista tehdään siten, että invariantti rikkoutuu.

Kun kirjoitin koodin, mielestäni pidin koko ajan tämän invariantin mielessä ja pidin huolen ettei mikään operaatio riko sitä. Tyypillisesti tällaisissa tapauksissa on kyse joko abstraktiorikosta -- esimerkiksi jokin tieto viittaa johonkin mikä on muuttunut välissä -- tai ns reunatapauksesta. Olen mielestäni eliminoinut kummankin vaihtoehdon. Jäljelle jää muutama vaihtoehto. Kyseessä voi olla logiikkavirhe: Jokin ehto on kirjoitettu tavalla, jonka semantiikka on eri kuin se, mitä tarkoitin. Tämä on epätodennäköisen tuntuinen selitys siksi, että virhe on niin harvinainen. Kyseessä voi olla toki jonkin rakenteellinen poikkeama jostain tekemästäni oletuksesta, joka on riittävän harvinainen tuottamaan tällaisen ongelman.

Tämä on kiusallista.

EDIT: Vika liittyi tietorakenteeseen ja algoritmiin. Erässä kohtaa kun graafin kaaria järjesteltiin uudelleen, osa tiedosta jäi päivittämättä. Tietty invariantin kannalta olennainen informaatio ei ollut siellä missä pitää. Virhe myös "piilotti itsensä", sillä kun konstruktion jälkeen graafi luettiin, informaatio meni oikeaan paikkaan. Lopulta löysin sen ja sain korjattua tänä aamuna, useamman tunnin buginmetsästyksen jälkeen.

Huomenna lähden lomalle. 

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Plateau

Voimailijoiden piirissä pelätyimpiin kuuluva ilmiö on plateau, eli tasanko. Se tarkoittaa tilaa tai vaihetta treenissä, jossa voimailutulokset eivät pitkään aikaan kehity. Jokainen, joka on treenannut tavoitteellisesti joskus, on törmännyt tasankoilmiöön.

Tasangosta ei ole välttämättä syytä puhua vielä silloin, jos on noudattanut jotakin tiettyä melko yksinkertaista ohjelmaa pitkään, ja kehitys kyseisellä ohjelmalla päättyy. Esimerkiksi jos aloittelija seuraa Starting Strength-ohjelman lineaarista vaihetta eikä ole enää kykenevä nostamaan painoa harjoituksesta toiseen, ei vielä kannata puhua tasangosta; se on vasta signaali siitä, että on syytä siirtyä kehittyneempään ohjelmaan. Vasta kun jokin selvästi omalle kehitysvaiheelle sopivaksi katsottu ohjelma ei kykene tuottamaan lainkaan kehitystä tai kehitys on mitättömän vähäistä suhteessa omaan kehitysvaiheeseen, on mielekästä puhua tasangosta.

Kehitysvaiheet jaetaan hyvin karkeasti kolmeen: Aloittelija (novice), keskitaso (intemediate) ja edistynyt (advanced).  Karkean tason jaottelussa aloittelijan kehitystä mitataan alle viikon mittaisella ajanjaksolla, keskitason nostajan kehitystä viikosta pariin kuukauteen ja edistyneen kehitystä mitataan jopa vuoden mittaisella aikavälillä. Nämä määritelmät ovat sumeita ja epätäsmällisiä. Näistä kaksi ensimmäistä voidaan myös jakaa vielä kolmen osaan, alku-, keski- ja loppuvaiheeseen.

Alkuvaiheen aloittelija hakee jokaisella treenillään vielä tuntumaa siihen, miten raskas nosto oikeastaan on. Tämä vaihe kestää hyvän valmentajan avustuksella vain joitain viikkoja. Keskivaiheen aloittelija pystyy lisäämään painoa useammin kuin kerran viikossa, ja tietää karkeasti rajansa ja voimansa hieman pidemmillä sarjoilla.  Loppuvaiheen aloittelija kykenee lisäämään kuormaa noin kerran viikossa ja hänelle alkaa jo muodostua käsitys omista maksimivoimista. Aloittelijan ei ole mielekästä testata omia voimiaan juuri lainkaan, sillä jo se, että testaa voimiaan, tuottaa sen verran kovan harjoitusvasteen että mittaus on jo viimeistään viikon päästä erilainen.

Kun aloittelija harjoittelee, yksittäinen treeni tuottaa metabolista ja mekaanista stressiä siten, että siitä toivuttuaan aloittelija on vahvempi kuin ennen treeniä. Voimien kehittyessä yksittäisessä treenissä ei enää voida tuottaa sellaista stressiä josta toipuminen tuottaisi yksinään merkittävän muutoksen; Jos tätä yrittää, on toipumisaika on niin suuri, että seuraava treeni menee väistämättä jo heikommin. Tämä siis ei tarkoita tasankoa, vaan ainoastaan sitä, että se aikajänne, jolla kehitystä tapahtuu, on pidentynyt. Kun se on pidentynyt vähintään viikon mittaiseksi, puhutaan keskitason harjoittelijasta.

Keskitason harjoittelijalla on tyypillisesti jonkinlainen viikko-ohjelma, johon on rakennettu viikottain lisääntyvä kuorma. Jokin tietty liike (tai joitain sen variaatioita) tehdään yleensä useammin kuin kerran viikossa ja sarjan pituus tyypillisesti vaihtelee näiden kertojen välillä. Ohjelmasta riippuen kehitystä mitataan aikajänteellä joka vaihtelee noin viikosta kuukauteen. Esimerkiksi Wendlerin 531-ohjelmassa on viikko-ohjelma, joka on muuten samanlainen joka viikko, mutta toistojen määrä muuttuu joka viikko, ja siinä on 3-4 viikon mittainen "makrosykli", jonka jälkeen palataan alkuun hieman suuremmalla painolla. Ns. Texas-menetelmässä on runkona vain yksi viikko, jonka alussa on "volyymipäivä" ja lopussa on "intensiteettipäivä", ja intensiteettipäivän painoa pyritään lisäämään joka viikko. 

Alkuvaiheessa keskitason harjoittelija pystyykin lisäämään painoa joka viikko. Myöhemmin painon lisääminen on mahdollista ehkä joka toinen viikko, ja lopulta vain kerran kuukaudessa. Kun kehitystä ei tapahdu kahteen kuukauteen, voidaan jo puhua edistyneestä nostajasta.

Kehittyneemmissä ohjelmissa on sitten pidempiä makrosyklejä, esimerkiksi selkeämmin jaettu ohjelmaa massa-, kestävyys-, ja voimakauteen.  Harva harrastaja päätyy kehittyneeksi nostajaksi, sillä keskitasolla usein kehitys pysähtyy, ei niinkään siksi että harjoittelija saavuttaisi kehittyneen tason, vaan siksi että tämä sairastuu, loukkaantuu, joutuu pitämään taukoa työkiireiden, lomamatkojen, tms takia, tai muuten vain kyllästyy vähäksi aikaa.


Toinen tapa jaotella harrastaja näihin kategorioihin on suoritustason mukaan. Strengthlevel on kerännyt paljon erilaisia tuloksia ihmisiltä ja taulukoinut ne. Esimerkiksi jalkakyykyssä keskitason tulos on minun painoiselleni ja ikäiselle keskimäärin 138kg ja edistyneelle 175kg, maastavedossa 160 ja 200, ja penkkipunnerruksessa 105 ja 134. Olen itse näiden lukujen perusteella siis keskivaiheen keskitason nostaja, koska kaikki tulokseni ovat melko tarkkaan puolivälissä näitä välejä.

Tästä pääsemme kirjoituksen aiheeseen, eli ns. tasankoon. Itselläni on ollut nyt jonkinlainen tasanko; Siinä missä keskitason nostajalla kehitystä pitäisi tapahtua korkeintaan kuukauden- parin jänteellä, oma maastavetoennätykseni täyttää lauantaina vuoden. Kyykkyennätykseni on puolen vuoden takaa, samoin kuin penkin ja pystypunnerruksen kohdalla. Tämän voi tulkita niin, että olisin nyt "edistynyt", mutta en usko että tämä on hedelmällinen lähtökohta.

Syitä löytyy aina. Tämä on ensimmäisenä todettava. Aina voidaan analysoida loputtomiin ja esittää ulkoinen attribuutio, kuten loukkaantuminen, työstressi tai matkustus, jne. Jokainen voi löytää selityksen ja tekosyyn sille, ettei edistystä tapahdu.

Edistyminen vaatii kolme peruspilaria: Treeniä, ruokaa, ja lepoa. Jos jotain näistä on liikaa tai liian vähän, edistystä ei tapahdu. (Liiasta ruoasta voidaan tosin olla montaa mieltä). Jos pilkomme tämän pienemmäksi, niin treenin pitää tuottaa riittävä metabolinen ja rakenteellinen stressi, ja siitä pitää toipua levon ja riittävän ravinnon avulla. Keskitasolla ollaan tilanteessa, jossa on helpompi pilata tämä yhtälö treenaamalla liikaa, liian vähän, tai väärällä tavalla. Myös syömisen voi tehdä väärin, eli syödä liian vähän.

Numerot eivät valehtele, joten katsotaan niitä asioita, joita voidaan mitata. Painan nyt noin 90 kiloa, hieman alle. Painoin saman verran jo puolitoista vuotta sitten. Paino on tässä välissä heilahdellut 87-91 kilossa, mutta se on ollut hämmästyttävän stabiili, kaikki asiat huomioiden. Yksi selitys kehityksen tyssäämiselle voisi siis olla liian vähäinen ruoka.

Treenissä minulla on ollut kaksi ohjelmaa tämän kevään aikana. Helmikuun puoliväliin asti suunnillene noudatin vielä 531-ohjelmaa, jolla olin saanut nyhdettyä 5 kiloa kyykkyyn. Penkki ja pystypunnerrus eivät sillä juurikaan kehittyneet, vaan niissä käytin syksyllä hetken aikaa ns. russian squat- ohjelmaa, jolla sain kuin sainkin sekä penkissä että pystypunnerruksessa 5 kiloa lisää.  Helmikuusta asti olen yrittänyt noudattaa BBM:n The Bridge- ohjelmaa, mutta sairastuin maaliskuun puolivälissä yskään, joka jatkui vappuun saakka, eikä täysin ole poissa vieläkään (aamuisin yskin edelleen melko rajusti). 

Voisin syyttää yskää ja maalis-huhtikuun kestänyttä flunssaista oloa ja lähes kuukauden lähes täydellistä treenitaukoa. Kuitenkin jos sekin huomioidaan, niin aletaan olla silti tilanteessa, jossa kehitystä ei tapahdu kolmessa kuukaudessa. Juuri nyt minulla on The Bridge viikolla 5 (ohjelmasa on 8 viikkoa), joten on mahdollista että ohjelman lopussa kykenen rikkomaan ennätyksiä. Juuri nyt tilanne ei näytä hyvältä.  Toinen fyysinen tekijä on ollut selkäkipu, joka toistuu muutaman kuukauden välein. Nykyisin se ei ole samalla tavalla lamauttavaa, vaan pystyn treenaamaan jonkin verran, mutta erityisesti kyykyssä ja jossain määrin maastavedossa painoista on otettava 10-25% pois, ja toistojen ja sarjojen määriäkin pudotettava.

Voisin syyttää levon puutetta, mutta se ei olisi kyllä kovin mielekäs selitys. Olen nukkunut aivan kohtuullisesti, en joudu ahertamaan fyysisesti tai henkisesti arki-iltoina tai viikonloppuina tavalla, joka söisi palautumistani.

Ravitsemuksen kohdalla on kysymysmerkkejä. Olen keskittynyt lähinnä siihen, että saan joka päivä 4-5 vähintään noin 30 gramman laadukasta proteiiniannosta, enkä ole katsonut kalorimääriä lainkaan. Tämän tarkoitus on pitää huoli siitä, että proteiinia on riittävästi lihasproteiinisynteesin pitämiseen yllä pitkin päivää. Koska paino ei ole laskenut, ei kalorivajetta ole voinut olla. Voi olla että olen esimerkiksi syönyt liian vähän kasviksia ja muutenkin "likaisesti", sillä elän (kalorien osalta) pitkälti kaurapuurolla, heraproteiinilla, hampurilaisilla ja pitsalla. Näiden lisäksi syön kasviksia jossain muodossa (melkein) joka päivä jonkin verran. Teen kerran viikossa kasvissosekeittoa, kerran viikossa vihanneswokkia, pyrin syömään kalaa kahdesti viikossa, ja jotakin hedelmää joka päivä. Mitään suurta vikaa tässä ei pitäisi olla, mutta ehkä vihannesten osuus on liian pieni.

Kun olin ollut sairauden takia treenaamatta kolme viikkoa, jaksoin kyykätä paljon enemmän kuin ennen sairautta. Silti 5 toiston sarjoissa olen samalla tasolla kuin puolitoista vuotta sitten.

Täytän muutaman viikon päästä 43 vuotta. Testosterintasoni mitattiin kaksi vuotta sitten, silloin se oli viitearvojen sisällä. Mittaus tehtiin kahdesti, ensimmäisellä kerralla se oli lähellä alarajaa, toisella mittauksella lähellä ylärajaa. Mitään poikkeamaa ei ole löytynyt kertaakaan missään muissakaan verikokeissa, eikä minulla ole mitään sellaisia oireita, joiden vuoksi minun olisi syytä epäillä mitään pitkäaikaista sairautta.

Tämä tarkastelu jo paljastaa mikä tasankoni todellinen luonne on. Se on yhdistelmä sitä, että syön liian vähän/huonosti, sitä että treeniohjelmani katkeilevat selkäkipujen vuoksi (flunssaa en ole sairastanut kuin alle kerran vuodessa), ja sitä, että ohjelmani ovat olleet epätarkoituksenmukaisia. Näistä syömiseen ja ohjelmien tarkoituksenmukaisuuteen voi vaikuttaa.

Mutta olen myös miettinyt että josko olen vain saavuttanut sen tason, jossa motivaationi tehdä elämäntapoihini tarvittavia muutoksia ei enää yksinkertaisesti riitä tulosten nostamiseksi tästä enempää.

Mene ja tiedä.