tiistai 15. lokakuuta 2019

Amores Ferros, Osa III

Olen nyt pystynyt jatkamaan raudan liikuttelua lähes normaalisti useamman viikon. Olen kuitenkin pitänyt maltin kaikessa tekemisessä, enkä ole lähtenyt rasittamaan itseäni liiaksi. Kyykky oli esimerkiksi maanantaina hyvin maltillinen 3x5@105kg, pystypunnerrus 5x5@52.5kg ja maastaveto 1x5@130kg. Päälle leuanvetoa 3x7 toistoa kehonpainoilla. Kaikki tuntuivat siltä, että olisin jaksanut selvästi enemmän, mutta pyrin nostamaan edelleen tehoja hyvin hyvin hitaasti.

Olen jättänyt heran pois. Kävin erikoislääkärillä, joka sanoi ettei diagnoosia eosinofiilisestä esofagiitista tehdä yhden koepalan perusteella, vaan oireiden pitää jatkua lääkehoidosta riippumatta, ja uusissa (!!) koepaloissa pitää edelleen olla eosinofiilejä riittävästi. Toivon siis että vaiva helpottaa kahden kuukauden happosalpaajahoidon aikana. Nyt ainakin olen ollut suhteellisen oireeton jo parisen viikkoa.

Rauhallisella lineaarisella progressiolla on puolensa. Se ei kenties ole tehokkain tai paras keino lisätä voimaa, mutta se on yksinkertainen.  Kevensin ohjelmaa vielä siten, että keskiviikon kyykyssä teen vain kolme kahden toiston sarjaa, joten progressio kyykyssä on 5 kiloa viikossa. Se on silti niin paljon, että raja tulee vastaan ennen vuodenvaihdetta helposti. Olen nimittäin kokolailla vakuuttunut, etten kykene kyykkäämään 3x5 toistoa 150 kilon painoilla jouluna.

Ruokaa on mennyt taas alas enemmän. Tein sunnuntaina lasagnen, johon tuli 700g naudan jauhelijaa, 1.2 litraa maitoa, 40g voita, 250g lasagnelevyjä, 300g juustoa ja 800g tomaattikastiketta. Kaikkineensa se painoi hieman yli 3 kiloa. Söimme sen yhdessä illassa lasten kanssa, joskin pojalla oli kaksi kaveria kylässä, ja kaikki tietävät miten teini-ikäiset syövät.  Paino on lähtenyt taas nousuun pitkän laskukauden jälkeen, ja on nyt jo yli 85 kiloa.

Nosteluun on tullut myös tiettyä hillittyä viisautta. Ehkä termi on huono, mutta viittaan siihen että kun raudan määrä ei ole lähelläkään maksimeja, pystyn silti suhtautumaan siihen kunnioituksella. Ehkä aiemmin suhtauduin kevyisiin rautoihin hieman ylenkatseella, ja koin että se mielenrauha ja onnistumisen tunne jonka sain, tuli vain hyvin raskaista painoista. Enää en ajattele näin. Ehkä voidaankin sanoa että vaivani ovat tuottaneet henkistä kasvua.

Ellen vammaudu tai sairastu muutoin tavalla, joka estää nostelun, luulen että liikuttelen rautaa lopun ikääni. Toivottavasti kuolemaani saakka. Naisystäväni naapuri kuoli kesällä. Tämä oli vanhempi, arviolta yli 80-vuotias mies, joka liikkui paljon. Miehen saattoi nähdä talvella hiihtämässä läheiseen puistoon tehtyä latua ympäri päivittäin, ja kesäisin pyöräilemässä tai lenkkeilemässä aamuin illoin. Eräänä päivänä hän vain kuoli ilman sen kummempaa syytä. Toki hänellä varmasti oikeasti oli jokin kuolinsyy, mutta tarkoitan tällä sitä että hänellä ei ollut ulkoisia sairauden merkkejä jotka olisivat sivullisille olleet ilmeisiä.

Pohdimme asiaa yhdessä ja itse olen sillä kannalla että sellainen kuolema olisi hyvä ja siunauksellinen. Kuolla nopeasti ilman pitkittynyttä laitoshoitovaihetta tai toimintakyvyn menetystä. Tietenkään raudan liikuttelu ei millään tapaa sellaista takaa, sillä sairaudet voivat iskeä odottamatta kehen tahansa. Mutta ajatuksena se on miellyttävä.

A man can dream though,  
A man can dream.


tiistai 1. lokakuuta 2019

Koe pala

Sain koepalavastaukset viime viikolla parin viikon takaisesti ruokatorven ja vatsalaukun tähystyksestä. Tulosten mukaan koepalat olivat muuten harmittomat ja hyvänlaatuiset, mutta eosinofiilien määrä oli merkittävän suuri koepaloissa. Tämä viittaa siihen, että minulla on niin kutsuttu eosonofiilinen esofagiitti.

Kyseinen tila tai sairaus on harvinainen. Sen syntymekanismia ei ilmeisesti tunneta täysin, mutta sen epäillään liittyvän ruoka-aineallergioihin. Minulla ei ole tiedossa että minulla olisi mitään ruoka-aineallergiaa, mutta koska yksi mahdollinen laukaiseva tekijä on maitoproteiini, ja olen viimeiset pari vuotta nauttinut ns. herooisia määriä heraproteiinia, on mahdollista että se on ongelman taustalla ainakin vaikuttavana tekijänä.

EE on tilastollisesti yhteydessä ahdistusoireisiin, joita esiintyy 41%:lla potilaista. Ruokahaluttomuus ja syömisvaikeudet esiintyvät jossakin kohtaa merkittävinä lähes 100% potilaista. 

Ikävä puoli tässä on se, että jos ruokavaliointerventiota kokeillaan, sen teho voidaan lopulta todeta vain uudella endoskopialla. EE-potilaat joutuvatkin usein ravaamaan endoskopioissa varsin usein.

Voin kertoa että tämä mahdollisuus jo itsessään ns vituttaa minua aika tavalla. 

tiistai 24. syyskuuta 2019

Back in the Iron Game

Vaikka päätin alustavasti etten treenaa tänä vuonna, kokeilin viime viikolla kuitenkin kuntosalilla käyntiä. Syynä oli se, että ylivirittyneisyyden tunne oli käytännössä täysin kadonnut ja ruokahalukin palautunut. En kuitenkaan aikonut -- enkä aio -- treenata ns "kovaa" eli ottaa mitään sellaista ohjelmaa käyttöön joka koettelisi rajojani lähiaikoina, itse asiassa näiltä osin pitäydyn päätöksessäni; kunnollisen kuormituksen aloitan vasta ehkä vuoden vaihteessa eli noin kolmen kuukauden kuluttua.

Aloitin aloittelijaohjelmalla, jolla aloitin aikanaan vuonna 2015 treenaamisen, eli Stronglifts 5x5:llä. Aloitan hyvin konservatiivisesti enkä aio rasittaa itseäni äärimmilleen. Volyymi on suurehko mutta painot hyvin pieniä siihen nähden mitä liikuttelin keväällä. Jos oireita ilmenee, kevennän heti tuntuvasti. Muutoin progressio on noin 2.5 kiloa per treenisessio. Tämä tarkoittaa vuoden loppuun mennessä -- eli noin 15 viikon aikana -- 57.5 kiloa lisää kuormaa. Koska eilisen treenin painot olivat 80 kiloa, tämä tarkoittaa vuoden lopussa 137.5 kilon kyykkyä. Käytännössä aion hidastaa progressiota niin, että vuoden lopulla ollaan noin 120 kilon painoissa. Kyse on siis vitosen sarjoista.

Heti jos ruokahalu kärsii, tulee merkittäviä yöheräämisiä ahdistuksineen, tai muuta oiretta, pidän viikon tauon.

Kävin sunnuntaina juoksulenkillä Suolijärven ympäri. Vauhti oli rather pedestrian, eli noin 6:30 per kilometri. Olo oli juoksun jälkeen rento, mutta heräsin yöllä; ahdistusta ei tullut, mutta olo oli lievästi levoton ja hikinen. Todennäköisesti kyse oli vain palautumisesta.  Olin lisäksi mennyt nukkumaan jo kello 20 paikkeilla, ja nukuin puoli kuuteen aamulla, poislukien tuo yksi herääminen noin puolen yön aikoihin. Aamulla pystyin treenaamaan aivan hyvin.

Jos kroppa nyt kestää treeniä ja en joudu mihinkään vaikeuksiin jouluun mennessä,  siirtynen keväällä taas tuttuun ja turvalliseen 531:een. Sitä haukutaan monessa paikassa mutta itse olen ihan nauttinut siitä. Sen heikko puoli on, että treenejä täytyy olla neljä kertaa viikossa, eli se vie aikaa, mutta tuloksia sain aikanaan ihan hyvin. Viime kädessä treenaamisen tarkoitus on tuoda elämään sisältöä, ja se onnistuu vain jos treenaaminen on riittävän hauskaa ja mielekästä. Esimerkiksi The Bridge:ä tehdessäni olin jatkuvasti aivan voimieni rajoilla, mikä saattoi olla syy siihen että jouduin mainitsemaani tilaan. Pelkäsin jo etukäteen niitä masiivisia maastavedon volyymeitä.

Joillekin ne sopivat, mutta koska en ole kilpailemassa, enkä ole enää nuori, eikä minulla ole edes kauheasti mitään todisteltavaa, teen mieluummin sellaista treeniä josta itse pidän.

Koetan jatkossa kirjoittaa enemmän jostain muusta kuin nostelusta. Tuntuu että siitä olen sanonut jo kaiken mitä minulla on sanottavaa. 

maanantai 16. syyskuuta 2019

Vignetti taloustieteestä ja argumentaatiosta

Taloustiede, englanniksi Economics on sosiaalitiede, joka tutkii käyttäytymistä, lähinnä taloudellisten toimijoiden kohtaamien erilaisten kannustinvaikutusten näkökulmasta. Taloustiede leikkaa todella monta muuta sosiaalitiedettä ja sitä pidetään monin tavoin yhtenä "kovimmista" sosiaalitieteista siinä mielessä, että taloudelliset tunnusluvut ovat ns. kovaa dataa.

Taloustieteellä on myös perinteisesti hyvin vahva poliittinen ja yhteiskuntafilosofinen ulottuvuus, ja taloustieteen eri koulukunnat ovatkin pääsääntöisesti muodostuneet pikemminkin poliittisten näkemysten ympärille (ja toisin päin) kuin minkään partikulaarisen teorian tai tutkimuksellisen tai metodologisen lähtökohdan mukaisesti. Taloustiedettä myös usein kritisoidaan siitä, että se on politisoitunutta ja että taloustieteilijöiden näkemykset itsessään juurtuvat lähinnä poliittiseen maailmankuvaan. Tämän seurauksena usein ajatellaan, että taloustieteelliset näkemykset ovat lähinnä poliittisia mielipiteitä joiden profiilia on vain yritetty nostaa akateemisilla viittauksilla.

Tämä kritiikki on joiltain osin toki perusteltua (joskin palaan tähän myöhemmin), ja kritiikki heijastelee luonteeltaan osin muihin sosiaalitieteisiin ja ennenkaikkea ns. grievance-studies- aloihin viimeaikoina kohdistunutta arvostelua siitä, että näissä kyse ei ole lainkaan tutkimuksellisuudesta vaan pikemminkin vain puhtaasti yrityksestä politisoida akateemista maailmaa. Olisi kuitenkin virhe kuvitella että taloustiede toimisi samaan tapaan politisoiduista lähtökohdista kuin vaikkapa naistutkimus tai vastaavat täysin eksplisiittisesti poliittiset oppiaineet.

Olen itse opiskellut aikanaan taloustiedettä aineopintojen verran -- lopetin opinnot tavoitellaksani toista sittemmin jossain määrin tyssännyttä akateemista uraani tietojenkäsittelijänä. Metodologisesti taloustiede on kuten mikä hyvänsä muukin sellainen tiede joka pyrkii abstrahoimaan hyvin kompleksisesta ilmiöstä yksinkertaisen mallin joka vastaa johonkin hyvin rajalliseen kysymykseen. Keskeistä taloustieteessä on mallin käsite. Malli esittää eksplisiittisesti joukon oletuksia, ja näiden oletusten kokonaisuus esitetään yleensä matemaattisesti esimerkiksi joukkona yhtälöitä. Mallin validiteettia tutkitaan sitten useammalla eri tavalla. Kuten Popperilaisessa tieteenfilofiassa yleensäkin, malli tulisi voida osoittaa vääräksi empiirisesti.

Tässä joudumme kuitenkin mielenkiintoisen kysymyksen eteen; jos me esitämme mallin ennusteen, ja ennuste ei vastaa todellisuutta, miten tunnistamme syyn tähän? Vääräkin malli kertoo meille jotain ollessaan väärä, nimittäin jos malli on mielekkäällä tavalla operationalisoitu ja kykenemme toteamaan että sen ennuste on väärä, meidän tulisi voida jäljittää ne oletukset jotka mallia rakennettaessa on tehty, ja jotka osoittautuvat empiirisessä tarkastelussa vääriksi.

Käytän yhteiskunnallisia asioita tarkastellessani usein taloustieteen käsitteistöä ja oletuksia, yhtäältä koska ne ovat minulle tuttuja, ja toisaalta koska niiden kautta pääsemme helposti käsiksi niihin oletuksiin joita tulee tehtyä. Olen opiskellut aikanaan myös esimerkiksi sosiologiaa, ja vaikka se on mielenkiintoinen ala joka kykenee tarjomaan loputtomasti erilaisia näkökulmia yhteiskuntaan, ei sen käsitteistön kautta pysty tällaiseen analyysiin lainkaan yhtä suoraviivaisesti.

Paralleelina voimme ottaa uskonnollisen maailmankuvan niiltä osin kun se on ristiriidassa jonkin aikalaistieteen yleisesti hyväksytyn teorian kanssa. Otetaan esimerkkinä vaikkapa luonnonvalinnan teoria selityksenä sille, miten eliöt ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista. Tämä teoria on varsin monipolvinen ja sisältää paljon empiiristä evidenssiä; en mene tässä nyt rakentamaan tätä kiistaa ja sen kaikkia rakennuspalikoita. Me joko hyväksymme teorian oletukset ja sen millä kriteereillä teorian validiteettia voidaan koetella, tai sitten emme hyväksy. Ongelmalliseksi muodostuu usein kritiikki, joka perustuu epävarmuuden hyväksymiseen. Esimerkiksi emme voi kovin suurella varmuudella sanoa erilaisten fossiilimuotojen sukulaisuussuhteista, sillä yksittäinen vanhempi fossiili voi olla vaikkapa sellaisen haaran edustaja josta kaikki polveutuneet lajit ovat kuolleet ennen kuin nuorempi, sukulaiselta näyttävä fossiili on syntynyt.

"Tiede on ennenkin ollut väärässä" tai "teette oletuksia jotka voivat olla vääriä" eivät ole argumentteja, vaikka ne sellaisina esitetäänkin. Näiden esittäjä janoaa varmuutta ja suojelee samalla jotakin uskomustaan jonka uskoo olevan uhattuna jos tämä hyväksyisi teorian olevan edes PAC (Probably Approximately Correct).

Hieman samaan tapaan muiden, hatarammalla pohjalla olevien sosiaalitieteiden kautta maailmaa hahmottava henkilö saattaa kieltäytyä hyväksymästä taloustieteen piirissä esitetyn teorian PAC-luonnetta edes rajallisessa empiirisesti koetellussa kontekstissa perustelunaan se että "mitä tahansa voidaan olettaa poliittisista lähtökohdista". Nämäkään eivät ole oikeastaan argumentteja, vaan blanket-väittämiä joiden tarkoitus on suojella omaa mielipidettä kritiikiltä, pikemminkin kuin tarjota jotakin mielekästä kritiikkiä esitettyyn argumenttiin.

Siksi vertailu, jonka yllä mainitsin, ns. grievance-alojen ja taloustieteen välillä ei ole täysin reilu. Grievance-aloilla oletukset pyritään muotoilemaan niin, että ne ovat yhtäältä mahdollisimman poliittiset ja toisaalta ripoteltu argumentaation sekaan niin, että oma positio saadaan näyttämään mahdollisimman "oikealta". Taloustieteessä -- jos puhutaan oikeasti tieteellisestä tekstistä eikä vain yrityksistä vääntää sellaista oman poliittisen mielipiteen keppihevoseksi -- nämä oletukset ovat eksplisiittiset ja ne pyritään muotoilemaan siten että ne ovat mahdollisimman totuuudenmukaisia ja silloinkin kun ne ovat "poliittisia", ne täytyy voida esittää mallissa siten, että jos ne ovat virheellisiä tämä jotenkin ilmenee

Olen itse käyttänyt taloustieteen piiristä tuotua tehokkuuden käsitettä yhteiskuntafilosofisessa tarkastelussa. Tärkein sovellus sille on ollut erilaisten poliittisten toimenpide-ehdotusten analyysi. Niin kutsuttu Kaldor-Hicks- tehokkuuskriteeri sanoo, että siirtyminen tilasta A tilaan B on tehokas jos kokonaishyvinvointi kasvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos siirtymä hyödyttää tahoja X ja haittaa tahoja Y, niin tahon X siirtymästä saama hyöty on niin suuri, että he voisivat (teoriassa) siirtää osan tästä hyödystä tahoilla Y siten, että kaikkien hyvinvointi kasvaisi siirtymän myötä.

Tästä metriikasta voidaan tietenkin sanoa että se on (tällaisena) huonosti määritelty ja niin se onkin. Me emme kykene tosiasiallisesti määrällistämään mittaamaan eri tahojen kokemia hyötyjä ja haittoja luotettavasti. Me voimme kuitenkin mitata suurta osaa ja merkittäviä komponentteja useimpien tilanteiden koskettamien tahojen hyvinvoinnista.  Ajan- ja rahankäyttö, erilaisten hyödykkeiden markkinahinnat, kysynnän ja tuotannon muutokset, jne voidaan useimmiten määrällistää ja havaita.

Jos esimerkiksi joudumme keskusteluun työmarkkinoiden toiminnasta -- tämä oli annettu esimerkkinä eräässä kommentissa joka inspiroi minua kirjoittamaan tämän kirjoituksen -- saatamme joutua tilanteeseen jossa teoriamme työn kysynnästä ja tarjonnasta tulee kyseenalaistettua. Argumentti jonka mukaan "teoria ei pysty vastaamaan todellisuutta" on ns. blanket-argumentti, joka tulisi aina kyetä palauttamaan johonkin tiettyihin oletuksiin joiden esittäjä uskoo olevan todellisuuden vastaisia.

Esimerkkinä voisi olla työmarkkinatilannetta koskeva keskustelu, jossa pohditaan missä määrin kannustinvaikutukset muuttavat työmarkkinoiden tasapainotilannetta. Jollakin keskustelun osapuolella saattaa olla liian karkea teoria työmarkkinoista, eli että esimerkiksi "koska korkeat palkat vähentävät työn kysyntää, tulisi kaikkia palkkoja laskea ja näin työllisyys paranisi". Tähän joku saattaisi vastata esimerkiksi että "meillä on samanaikaisesti avoimia työpaikkoja ja työttömyyttä, joten meillä ei selvästikään ole yhtä ainoaa työmarkkinaa, vaan tietynlaiselle työlle on enemmän kysyntää kuin muille"

Kaikissa mahdollisissa ehdotuksissa sille, miten työmarkkinoiden toimintaa tulisi tehostaa, on aina joku taho, joka hyötyy ja joku joka joko ei hyödy tai kokee peräti haittaa. Se, miten päädymme analysoimaan sen, kuka hyötyjä ja haittoja kokee tai kuinka paljon, riippuu analysoinnissamme käyttämästämme mallista, ja malli puolestaa sisältää ne oletukset jotka teemme. Ja on huomionarvoista että kuten aina tämäntyyppisessä analyysissä ja sen operationaalisessa tarkastelussa, tällöin aina oletukset ovat yksinkertaistuksia ja niitä on mahdollista kritisoida.

Kritiikki on kuitenkin usein ymmärretty väärin. Pelkästään se, että joku voi a priori esittää että oletus on kyseenalainen, ei tarkoita ensinnäkään että malli on väärä. Mallin oikeellisuus ei ole selvitettävissä ilman empiiristä analyysiä. Valitettavasti (onneksi?) taloustieteiljöitä ei yleensä päästetä tekemään kontrolloituja kokeita joilla voitaisiin validoida vaihtoehtoisia malleja. Eikä ole olemassa placebo-rahaa tai placebo-työehtosopimuksia joiden avulla voimme tutkittavien tietämättä tarkastella toimenpiteiden vaikutuksia näiden käyttäytymiseen.

Mallin oletukset voidaan kuitenkin validoida jo olemassaolevasta datasta. Tässä kirjoituksessa ei ole tarpeeksi tilaa käsitellä kaikkia näitä tapoja, eikä sitä miten voimme tehdä rajoitetusti jopa kausaalista päättelyä olemassaolevata datasta. Näin kuitenkin tulisi aina tehdä ennen kuin toden teolla pohditaan voiko jonkin mallin ennusteisiin luottaa ja siten niiden pohjalta tehdä päätöksiä.

Jos kuitenkin saavutamme kohtuullisen luottamuksen oletuksiin, niin mihin kutakin toimenpidettä tulisi verrata? Tyypillisesti ihmiset vertaavat olemassaolevaa tilannetta ja ehdotetun poliittisen tms päätöksen jälkeistä tilannetta. Tämä on luontevaa silloin jos pöydällä on yksittäinen ehdotus.

Olen itse kuitenkin ehdottanut ns. libertaaria benchmarkia. En tunnustaudu libertaariksi itse, mutta olen silti sitä mieltä että jokaista poliittista toimenpidettä tulisi verrata, ei niinkään nykyiseen tilanteeseen, vaan siihen, että jonkin päätöksen sijaan puretaan siinä tilanteessa relevantit valtion tai muun julkisen vallan asiaa koskevat säännöt, rajoitukset, tai panostukset. Tämä tulisi olla kaikessa politiikassa alin taso johon vertaamme, ja johon ennen kaikkea palaamme silloin, kun emme kykene uskottavasti perustelemaan uutta tai nykyistä tilannetta tehokkaammaksi kuin tämä benchmark- politiikka on.

Esimerkkinä voidaan ottaa jälleen yllä mainittu työmarkkinan sääntely. Jos kiistaa on siitä, toteutetaanko toimenpide A vai ei, niin nykytilanteen ei pitäisi olla ainoa pöydällä oleva politiikka. Toimenpiteen A lopputulemaa pitäisi verrata paitsi nykyiseen, myös liberaariin benchmarkiin, hieman samaan tapaan kuin vertaamme lääkettä placeboon tai johonkin olemassaolevaan lääkkeeseen.

Entä sitten yllä mainitu haitat tai hyödyt joita emme välttämättä kykene suoraan määrällistämään? Tämä on asia, jossa mielestäni tulisikin huomioida mahdollisimman laaja näkökohta. On jotenkin jopa vähän traagista että moni selvästi ympäristöstä huolissaan oleva henkilö sanoo ettei puhtaalle ilmalle tai luonnon monimuotoisuudelle voi asettaa hintaa. Mielestäni sille nimenomaan pitäisi asettaa hinta; tuo hinta on hyvin korkea, ja tästä meidän toki tulisi olla kaikkien yhtä mieltä -- en mene tämän perusteluihin nyt sen kummemmin. Sillä vain jos me todella tekemässämme analyysissä huomioimme sen, että tämän tyyppiset asiat todella ovat erittäin arvokkaita, kykenemme lopulta puolustamaan näitä arvokkaita asioita.

Kuulen jo vastalauseet tälle. Tässä on kieltämättä iso kuilu oman, melko teknokraattisen, ajatteluni ja "tunnepuheen" tai ehdottomuuksien sävyttämän "arvopuheen" välillä.  Minulla ei ole vastausta siihen, miten tämä kuilu ylitetään. Olen yrittänyt tehdä niin lukemalla tekstejä kuilun molemmin puolin. Nerokkaimmat ajattelijat, kuten vaikkapa Robin Hanson tai Tyler Cowen, ovat onnistuneet tuomaan monia näkökulmia minun ajatteluuni, mutten ole vielä oikein päässyt sellaiseen anlyysiin kertaakaan käsiksi joka pystyisi esittämään uskottavassa valossa sellaisten tahojen näkemykset jotka toistuvasti vetoavat toisaalla talousnäkökulman kategoriseen virheellisyyteen tai mielivaltaisuuteen.

Eli, vaikka inspiraatio tähän kirjoitukseen tuli hyvin mielenkiintoisen kommentissa esitetyn kysymyksen kautta, huomaan etten kykene siihen tyhjentävästi vastaamaan.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Letku mahassa

Tänään aamulla lääkäri tunki muoviletkun kurkustani alas vatsalaukkuun. Toimepide ei ollut kivulias, mutta kaikista kivuttomista asioista joita maailmassa olen kokenut niin tämä oli fyysisesti epämiellyttävin kokemukseni ikinä. Sain kurkkuun puudutesuihkeen, jonka vuoksi itse kurkunpään ohitus ei aiheuttanut kipua. Puudutteen vaikutus loppui vajaa tunti operaation jälkeen, ja sen jälkeen kurkku on kyllä tuntunut varsin kipeältä.

Vatsalaukussa tai ruokatorvessa ei ollut näkyviä kasvaimia. Vatsaportti oli varsin löysä. Varsinaista esofagiittia ei ollut, mutta kudokset olivat ärtyneet ja jonkin verran punoittavat. Vatsasta otettiin koepalat, ja lisäksi tehtiin testi jossa vatsalaukkuun pumpattiin ilmaa. Epäilemästäni palleatyrästä ei ollut merkkejä.

Nyt vaan sitten lepäillään, ja syödään lääkärin ohjeen mukaisesti pari kuukautta happosalpaajaa. Sen jälkeen varovaisesti treeniä. Ei syömistä ennen nukkumaanmenoa ja treenikin syytä tehdä tyhjällä vatsalla. Ei grillattua ruokaa, eikä tupakkaa tai suuria määriä suklaata tai kahvia.

Olen huojentunut. Löydökset ovat konsistentteja polttelun tunteen kanssa, mutta eivät hälyyttäviä. Mikä ikinä onkaan ahdistavan öisen tunteen syynä, se lienee psyykkistä. Vika on siis suureksi osaksi päässäni.


keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Hiljaa hyvä tulee

Olen ollut nyt vailla tavoitteellista treeniä hieman yli kolme kuukautta. Yritin noin kahden viikon välein aloittaa treenaamista uudelleen, mutta joka kerralla sain merkittäviä oireita, jotka kertovat jonkinlaisesta sympaattisen hermoston ylirasitustilasta. Treenin jälkeen heräsin useampana yönä keskellä yötä siihen että syke oli korkea ja fyysinen ahdistus oli valtava. Oire helpotti aina noin kymmenessä päivässä, mutta palasi aina vähänkään raskaamman liikunnan jälkeen.

Olen tehnyt periaatepäätöksen odottaa vuoden vaihteeseen asti, jolloin treenitauosta tulee puolen vuoden mittainen. Painoni on laskenut maaliskuusta asti, joskin vähemmän hälyttävästi kuin aluksi luulin. Joulukuussa painoni oli 87 kiloa, ja sain sitä nousemaan noin 91 kiloon maaliskuun alussa. Nyt painan noin 81 kiloa. Puolessa vuodessa olen siis laihtunut 10kg. Tämä tapahtuu minulle aina, kun en treenaa. Ruokahaluni on luonnostaan hyvin heikko, ja jokainen syömällä hankittu kilo on ollut kovan työn takana.

Valitettavasti tuosta massan menetyksestä suurin osa on ollut lihasta. Toki rasvaprosentti on varmaan hieman laskenut -- se oli mittauksessa joulukuussa 16.5 -- mutta silti, kovalla työllä hankittu lihas on helppo menettää suhteellisen nopeasti. On onneksi viitteitä (nyt en löytänyt heti tutkimusta; Se ei ollut kovin vanha) siitä, että lihasmassa on suhteellisen helppo hankkia takaisin.

Mahdollisen treenin uudelleenaloittamisen kanssa en tosiaan pidä kiirettä. Ja kun sen aloittaa, niin täytyy aloitta hyvin maltillisesti ja "alusta".

perjantai 23. elokuuta 2019

Suursiivous

Viime päivinä on ollut paljon meteliä palavasta Amazonista. Bolsonarossa henkilöityy aika hyvin se, mitä olen nimittänyt jo viitisentoista vuotta paskaksi ja palamaan- konservatismiksi. Se on ideologia, joka perustuu ajatukseen siitä, että on parempi rikkoa ja tuhota kaikki nyt, kuin antaa kaikenmaailman hippien, homojen, ja sosialistien saada tahtonsa läpi.

Tämä nokittelu alkaa jo kyllästyttää minua. Vuoden 1930 jälkeen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut yli 100ppm, samalla kun maapallon väkiluku on noin nelinkertaistunut. Täällä joku kehtaa vielä selittää että "eI mEiDäN kAnNaTa TeHdÄ mItÄäN kUn KiInAlAiSiA oN mIlJaRdI". Käsittelinkin jo toisaalta sen, miksi tämä on nolla-argumentti, ja se perustuu samaan paskanjauhantaan kuin kaikki muukin. Ja kaikki jotka tätä argumenttia käyttävät, ovat käytännössä kuitenkin Bolsonaron ihailijoita.

Meidän täytyy hyväksyä se, että 20-30% ihmisistä länsimaissa ei tule hyväksymään sitä, että siivoamme tämän planeetan. Demokratiassa tulee aina olemaan äänekkäitä vastustajia mille tahansa politiikalle.  Minulla on kaksi lasta, ja kun on siivouspäivä, niin aina jompi kumpi valittaa että "en jaksa siivota tänään". En minä siihenkään reagoi niin että totean että "juu tosiaan onhan tämä vähän äärimmäistä että pitäisi imuroida ja tiskata ja laittaa likaiset vaatteet pyykkiin, että tehdään kompromissi ja laitetaan pari sukkaa pesukoneeseen ja tiskataan pari lautasta että voitte syödä".

Analogia nyt on vähän huono, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Turha tässä vaiheessa enää välittää siitä mitä joku kolmasosa kansalaisista sanoo. Siivoaminen täytyy aloittaa nyt -- ollaan jo aika tavalla myöhässäkin. 

Ensin pitää siivota oma huone, sitten voi alkaa auttaa muita. Niin, että aloitetaan me täältä. Siitä on hyötyä niille muillekin sitten kun he lopulta havahtuvat.