perjantai 23. elokuuta 2019

Suursiivous

Viime päivinä on ollut paljon meteliä palavasta Amazonista. Bolsonarossa henkilöityy aika hyvin se, mitä olen nimittänyt jo viitisentoista vuotta paskaksi ja palamaan- konservatismiksi. Se on ideologia, joka perustuu ajatukseen siitä, että on parempi rikkoa ja tuhota kaikki nyt, kuin antaa kaikenmaailman hippien, homojen, ja sosialistien saada tahtonsa läpi.

Tämä nokittelu alkaa jo kyllästyttää minua. Vuoden 1930 jälkeen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut yli 100ppm, samalla kun maapallon väkiluku on noin nelinkertaistunut. Täällä joku kehtaa vielä selittää että "eI mEiDäN kAnNaTa TeHdÄ mItÄäN kUn KiInAlAiSiA oN mIlJaRdI". Käsittelinkin jo toisaalta sen, miksi tämä on nolla-argumentti, ja se perustuu samaan paskanjauhantaan kuin kaikki muukin. Ja kaikki jotka tätä argumenttia käyttävät, ovat käytännössä kuitenkin Bolsonaron ihailijoita.

Meidän täytyy hyväksyä se, että 20-30% ihmisistä länsimaissa ei tule hyväksymään sitä, että siivoamme tämän planeetan. Demokratiassa tulee aina olemaan äänekkäitä vastustajia mille tahansa politiikalle.  Minulla on kaksi lasta, ja kun on siivouspäivä, niin aina jompi kumpi valittaa että "en jaksa siivota tänään". En minä siihenkään reagoi niin että totean että "juu tosiaan onhan tämä vähän äärimmäistä että pitäisi imuroida ja tiskata ja laittaa likaiset vaatteet pyykkiin, että tehdään kompromissi ja laitetaan pari sukkaa pesukoneeseen ja tiskataan pari lautasta että voitte syödä".

Analogia nyt on vähän huono, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Turha tässä vaiheessa enää välittää siitä mitä joku kolmasosa kansalaisista sanoo. Siivoaminen täytyy aloittaa nyt -- ollaan jo aika tavalla myöhässäkin. 

Ensin pitää siivota oma huone, sitten voi alkaa auttaa muita. Niin, että aloitetaan me täältä. Siitä on hyötyä niille muillekin sitten kun he lopulta havahtuvat.

maanantai 19. elokuuta 2019

Hapot salvattuna

Esofagiitti, eli ruokatorven tulehdus. Se on viheliäinen vaiva, joka yleensä johtuu refluksitaudista. Olen kärsinyt refluksivaivoista nyt jo muutamia vuosia. Ajoittain olen jättänyt kofeiinin pois ja syönyt kuurin happosalpaajaa. Ilmeisesti viime aikojen vaivani ovat olleet peräisin jonkinasteisesta esofagiitista.

Rintakivut ja ahdistus selittynevät joltain osin tällä. Vaihdoin happolääkkeen toiseen perjantaina ja nostin sängyn päätyä niin etten nuku täysin vaaka-asennossa.  Olen viimeiset kolme yötä nukkunut paremmin kuin aikoihin, eikä kipuja tai kohtauksia ole ollut. Tämä viittaisi siihen että vika on todellakin ruokatorvessa.

Mahdollisia primäärisiä syitä on monta. Yksi ikävä vaihtoehto on, että taustalla onkin palleatyrä. Sen puolesta puhuu se, että oireet pahenevat usein rankan nostelun jälkeen.  Mutta kuten totesin toisaalla, jätän tämän asian pohtimisen nyt ammattilaisille ja itse muokkaan toistaiseksi elämäntapani oireenmukaisiksi. Siis, kofeiini minimiin, ei syömistä paria tuntia ennen nukkumaanmenoa, ei raskasta nostelua ennen kuin tiedetään mistä on kyse. Ja happosalpaajaa.

Hiljaa nyt mennään.


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Paluu arkeen Vol 3: Ordinary world.

And I don't cry for yesterday
There's an ordinary world
Somehow I have to find
And as I try to make my way
To the ordinary world
I will learn to survive
   -
Duran Duran: Ordinary World

Kävin maanantaina taas kuntosalilla, tekemässä pienen "sisäänajotreenin". Se oli kevyempi kuin mitä olin suunnitellut varsinaiseksi treeniohjelmaksi, mutta riittävän raskas että hikoilin ja ponnistelin kohtuullisesti. Tämä oli selvästi virhe. Oirekuva toistui lähes samanlaisena kuin kaksi viikkoa aiemmin: Päivällä söin hyvin, illalla oli hieman huonovointinen olo. Yöllä heräsin massiiviseen ahdistukseen ja koko kehossa tuntui jännitystila ja tärinä.  Tiistaiaamuna ruokahalu oli kadonnut kokonaan. Viime yönä heräsin samaan tunteeseen. Tunne muistuttaa sitä väsymystä ja hienoista tärinää, joka tulee kovan treenin jälkeen, mutta ilman treenin tuomaa endorfiinipörinää tasoittamassa oloa.

Kehoni on nyt jonkinlaisessa vikatilassa. Tämä on tosiasia joka pitää hyväksyä. Kuvio on melko selvä ollut keväästä asti: Kova treeni tuottaa noin 12 tunnin viiveellä ahdistuksen joka kestää 24-48 tuntia ja vie ruokahalun kokonaan. Tänä aamuna olo oli jo parempi, mutta ruokahalu on vielä heikon puoleinen.  Konsultoin asiasta paria lääkäriä, ja etenen nyt heidän suositustensa mukaisesti.

Tämän vaivan kanssa elämään totuttelu vaatii aikaa. Lisäksi se vaatii asenteen ja suhtautumistavan muutoksen. Viimeisen parin viikon aikana olen kokenut nyt sen verran pahoja ahdistuskohtauksia, että mieluummin pelaan varman päälle asiassa. Vaikka fyysinen voima on tärkein asia maailmassa, ehkä sen kanssa ei tarvitse kiirehtiä.

tiistai 6. elokuuta 2019

Paluu Arkeen Vol 2

Aloittelin viime viikolla rauhallisesti jo työviikkkoa. Maanantaina kävin salilla tekemässä melko raskaan treenin ajatuksena aloitella jonkinlaista massakautta. Ruoka maistui treenin jälkeen hyvin, mutta illalla iski täydellinen ruokahaluttomuus ja tiistaina massiivinen ahdistus, eikä ruokaa mennyt alas juuri lainkaan koko päivänä.

Keskiviikkona olo tuntui hieman parantuvan, mutta hain lapset keskiyön jälkeen  Helsinki-Vantaan lentoasemalta ja palasimme kotiin vasta kolmen aikaan aamyöstä. Noin viideltä aamuyöstä heräsin ahdistukseen ja paniikkiin, jonka syvyys ja synkkyys yllätti minut täysin, ja tuntui nielevän minut kokonaan. Lopulta havahduin fyysiseen tuntemukseen rintalastan alla, ja ymmärsin että refluksivaivani oli taas päässyt todella pahaksi.

Aloitin happosalpaajalääkityksen ja muutaman päivän jälkeen olo helpotti tuntuvasti. En tiedä miksi tätä ilmiötä kutsutaan; Se on eräänlainen käänteinen psykosomaattinen vaiva, so., fyysinen vaiva joka aiheuttaa epämääräisen tuntemuksen, tuottaa herkästi myös äärimmäisen kokemuksen psyykkisestä vaivasta. Tässä tapauksessa polte rintalastan alla ei tuntunut niinkään fyysisenä kipuna, vaan ahdistuksen tunteena. Ruoansulatuskanavan ongelmat tuntuvat toimivan minulla voimakkaasti tällä tavalla. Esimerkiksi vatsatauti, johon liittyy pahoinvointia, tuottaa minulle poikkeuksetta sekavan ja disorientoituneen olon, ja tunteen siitä että vika on "päässäni".

Tämän hetken teoriani on, että raskaat kyykyt joita tein, johtivat takaisinvirtaukseen ja ruokatorven ärtymiseen, eikä päälle syömäni tulinen ruoka todellakaan auttanut asiaa, ja tämä tuntemus sitten iltaa kohden tuotti pahoinvoinnin tunteen; Yöllä vaiva pahenee aina muutaman tunnin jälkeen sängyssä maattuani, ja vaikkei minulla ole unensaantivaikeuksia, niin aamuyöstä herään usein puristavaan tunteeseen rinnassa. En ole tietenkään varma, onko protonipumpun estäjä oikeasti auttanut, vai onko kyse placebosta ja psyykkisestä vaivasta, mutta loppujen lopuksi tällä ei ole väliä, sillä oloni on nyt hyvä.

Olen tämän vaivan vuoksi laihtunut muutaman kilon. Se näkyy peilissä selvästi; Lihasten erottelu on lisääntynyt, habitus ilman vaatteita on muuttunut selvästi "kuivakammaksi". Kylkiluut ovat tulleet selvemmin näkyviin ja vatsan seudulla erottuu lihasten muotoa. Varsinaista "sikspäkkiä" ei ole näkyvissä vielä ja koska en ole erikseen treenannut suoria etummaisia vatsalihaksia, ei sellaista tulekaan ennen kuin ehkä jos rasvaprosentti putoaa yksinumeroiseksi. Nyt lienen jossain 15% paikkeilla.  Paino on nyt noin 86kg, eli siinä ja siinä "lievän ylipainon" rajoilla.  Mainitsen tämän aina, koska "lievä ylipaino" tarkoittaa painoindeksiä yli 25, ja näytän tosiasiassa varsin laihalta.

Positiivisena asiana on ollut se, että 15-vuotias poikani on aivan oma-aloitteisesti halunnut käydä kanssani kuntosalilla ja pyytänyt minua neuvomaan tekniikassa.. Olen käynytkin hänen kanssaan salilla ja lähinnä neuvonut häntä ja tehnyt liikkeitä vähän malliksi. Olen varonut edes oikeastaan ehdottamasta kuntosaliharjoittelua lapsilleni, jotta ei tulisi sellaista tilannetta jossa minä tuputan omia mieltymyksiäni heille. Joskus reilu vuosi sitten poika kävi kanssani pari kertaa salilla, mutta aina kun piti kyykätä, hän keksi tekosyitä miksi se ei tunnu hyvältä, ja sanoin että en halua ottaa häntä mukaan niin kauan kun hän tuntuu tarvitsevan patistelua. Kun treenimotivaatio lähtee itsestä, niin voin auttaa.

Laadin itselleni ohjelman, joka perustuu kolmeen treeniin viikossa, mutta en aloita sitä vielä hetkeen.  Ohjelma ei ole aivan samanlainen viikosta toiseen, ja otin siihen mallia BBM:n The Bridges:stä, koska sain sillä 2.5 kiloa lisää penkkiin lähes itsestään. Toisaalta Bridgen volyymi vetoliikkeissä oli minun makuuni liian suuri. BBM:n treenifilosofia tuntuu olevan, että ylikuntoa ei ole olemassa ja kaikki ongelmat johtuvat vääränlaisesta ohjelmasta ja/tai liian pienestä volyymistä. Uskoo ken tahtoo, minä kuuntelen ehkä kuitenkin mieluummin tuntemuksiani ja varjelen hyvinvointiani.

Yksi viikko voisi ohjelman keskellä olla suunnilleen tällainen:
 Päivä 1:
  • Kyykky 5@6, 5@7, 2x5@8, eli viiden sarja RPE6, 7, ja kaksi viitosta kasilla. 
  • Kapea penkki 4@7, 4@8, 2x4@9
  • Sikaniska 3x5@8 
  • Pystypunnerrus 5x2@6  (*)
  • Sekalainen vatsalihasliike, 4 sarjaa @7-8
Päivä 2:
  • Kyykkyvariaatio 3x5@7
  • Pystypunnerrus 3-4x4@8
  • Leuanveto 3 sarjaa @8
  • Sekalainen deltoidi- tai serratustreeni, 3-4 sarjaa @7-8 (*)
Päivä 3:
  • Maastaveto 2-3 sarjaa 5@6-8
  • Penkki pysäytyksellä 3 sarjaa 5-7 toistoa, @7-9
  • Kyykkyvariaatio 3x3 @7
  • Pystypunnerrus 4x2@6-8 (*)
  • Sekalainen varsalihasliike, 3 sarjaa @6-8 (*)

Yllä @6 tarkoittaa että tehdään sarja josta pystyisi jatkamaan vielä noin neljä toistoa, @8 tarkoittaa kahden toiston reserviä jne. Tähdellä merkittyjen sarjojen volyymi on omaksimimäärä, ja jos väsymys niihin tultaessa on kova, niin ne voidaan jopa jättää väliin. Kyykkyvariaatio voi olla mikä hyvänsä tapa kyykätä, kunhan se ei ole täysin sama kuin maanantaina. Esimerkiksi se voi olla päivällä 2 etukyykky ja päivässä 3 highbar-kyykky tai kyykky pysäytyksellä jne, ideana on että variaatio tehdään sen mukaan mikä on tuntemus jaksamisesta. Jos virtaa on paljon, niin kolmospäivän kyykky voi olla esimerkiksi pysäytyksellä tehtävä.

En leivo ohjelmaan nyt mitään erityisempää progressiota, vaan lisään painoa jos tuntuu että se on kevyt. Kaikki ne, joissa RPE:ssä on vaihtelua esim 6-8 tehdään niin että yritetään osua kyseiseen intensiteettiin ainakin yhdellä sarjalla.

Ohjelman lisäksi on tarkoitus liikkua normaalisti. En todennäköisesti tule juoksemaan enää juurikaan kantapääni vuoksi, mutta kävelyä ja esimerkiksi uintia voi harrastaa talvella hyvinkin. Nyt minulla on myös sukset, joten talven tullen voisin lähteä kyllä laduille.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Paluu arkeen

Viiden viikon lomat on pidetty. Kärsin, kuten aiempinakin vuosina plantaarifaskiitista. Wikipedian suomenkielinen artikkeli vaikuttaa täysin huuhaalta, joten sitä ei oikeastaan kannattaisi edes lukea. Olennaista on, että tällä kertaa kipu on taas ajoittain niin kova, että päätin jättää juoksukilpailuun valmistautumisen tänä(kin) vuonna väliin. Ehkä ensi vuonna sitten.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Toivo

 Olen nyt ollut kolme ja puoli viikkoa lomalla. En ole tehnyt mitään erityistä. Pesin matot ja lattiat, kävin viikonloppulomalla Berliinissä, pääsääntöisesti olen löhöillyt kotona ja pelannut Hearts Of Iron IV:tä.

HOI4 on huono yksinpelinä, sillä siinä AI on luokattoman huono. Saksalla pelatessa on triviaalia voittaa toinen maailmansota. Ainoa -- ja aika tylsä -- haaste olisi saavuttaa tavoite "A New World Order", eli tehdä kaikista maailman maista fasistisia vuoteen 1947 mennessä. Sitä olenkin yrittänyt lähinnä, mutta joutunut useimmiten aloittamaan alusta jonkin pienen mokan takia. Viimeisimmässä iteraatiossa sain voitettua sekä Neuvostoliiton että länsiliittoutuneet,  mukaanlukien USA (jonka ajoin sisällissotaan fasistisella propagandalla) vuoden 1941 loppuun mennessä. Loppuosa on tylsää grindausta kun täytyy yksi kerrallaan julistaa sota neutraaleille maille ja jyrätä ne. Onneksi Ruotsi pistää vielä kampoihin. Pelaan sen silti, koska minusta se on hauskaa. Se onkin lisäksi ainoa tavoitteellinen harrastus joka minulla on tässä kohtaa.

Kuntosalilla en ole tehnyt mitään järkevää. Olen kyllä käynyt siellä lähinnä hengailemassa ja tekemässä kaikkea mikä tuntuu kivalta. Jos tekee mieli tehdä hauiskääntöä, teen hauiskääntöä. Jos tekee mieli vetää rinnalle, vedän. Lisäksi olen juossut. Olen juossut enemmän kuin pitkiin aikoihin, en pakosta tai tavoitteita saavuttaakseni, vaan koska se tuntuu niin hyvältä.  Lisäksi kävin Urjalan makeistukussa ja ostin monta kiloa karkkia joita olen syönyt aina kun huvittaa. Kaljaakin olen juonut aina kun tekee mieli, mutta yllättävän vähän on tehnyt mieli. Olen itse asiassa varmaan kuluttanut vähemmän alkoholia lomalla kuin ennen lomaa, mikä on jo todella vähän, koska ennen lomailuakin alkoholinkulutukseni rajoittui ajoittaiseen pariin lasilliseen viiniä tai saunakaljaan.

Vakaumuksellisena stoalaisena koen tällaisen hedonismin jokseenkin vieraana, mutta olen jo alkanut viihtyä tässä olotilassa. Sisällötöntä tämä tietenkin on, mutta kaikki me tarvitsemme joskus lomaa itsestämme. Olen huomannut ettei suurin lomantarpeeni ollut työnteosta tai kiireestä, vaan tarvitsin lomaa ennenkaikkea suorittamisesta ja siitä superegosta joka elää oman pääni sisällä.

Viitisen vuotta sitten rustailin tutkimusrahoitushakemuksia tuskaisen tietoisena siitä, että todennäköisyys saada mitään oli käytännössä nolla. Pidin kiinni ajatuksesta että omanarvontuntoni ja identiteettini kannalta oli tärkeää että voin perustaa oman tutkimusryhmän ja saada professuurin. Olin viimeksi pitänyt lomaa vuonna 2013 kun palasin Singaporesta. Sitten tuli avioero ja totesin etten halua enkä voi pitää kiinni siitä ajatuksesta mitä "halusin" olla.  En kuitenkaan osannut luopua siitä ajatuksesta että minun pitää ponnistella jatkuvasti jotta olisin "parempi". Ja niin haalin itselleni muita tapoja lunastaa omanarvontuntoa, suorittamalla milloin mitäkin.

Viisi vuotta on riittävän pitkä aika siihen, että voi huomata että keho jo alkaa hieman osoittaa vanhenemisen merkkejä. Levon tarve on kasvanut. Suorituskykykin on itse asiassa vieläkin kasvanut, mutta sitä täytyy käyttää säästeliäämmin. Myös motivaatiota on käytettävä säästeliäästi.

Minulla on vielä aikaa. Voin vielä nähdä tissit.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Loma

Fyysinen olotilani on ollut hieman häilyväinen viime viikot. Kuten kirjoitin aiemmin, minulla on ollut hieman ylirasitustilan oireita. Pidin pari viikkoa rauhallisempaa treeniä, mutta en täydellistä taukoa, ja olotilani kohentui selvästi. Viikonloppuna pidimme leikkimieliset "kilpailut" (emme todellisuudessa kilpailleet) ja nostimme painoja veljeni polttareiden kunniaksi. En tehnyt mitään ennätyksiä, enkä kertaakaan kokeillut painoja, joita en olisi onnistunut nostamaan. Kyykkäsin 140 ja penkissä nostin 110, ja lopetin maastavedonkin jo 160 kiloon. Tämä ei tuntunut lainkaan pahalta, ja söimme hyvin illalla, ja muutenkin olo oli mitä mainioin.

Maanantaina menin treenaamaan ja ajattelin että voin palata vanhaan treenityyliin. Ajattelin aloittaa kevyehköillä painoilla ja rakentaa pikku hiljaa pohjaa syksyä varten. Treenini sisälsi 6x2 kyykkyä 120kg, joka tuntui kevyehköltä, penkkiä 3x8 80 kilon painoilla (tarkoituksella hain kevyttä rasitusta), ns sikaniska-liikettä 170kg:lla 1x5, ja päälle hieman hauistreeniä.

Treeni meni hyvin, ja sen jälkeen oli rento ja hyvä olo, mutta aiemmilta viikoilta tuttu ahdistus ja "ylivirittynyt" tunne kehossa hiipi takaisin illalla.  Se helpotti hieman, mutta tunnistan selvästi ns sympaattisen ylikunnon oireet.

Koska kaksi viikkoa matalan intensiteetin treeniä ei riittänyt palauttamaan kehoani perustasolle, jään juhannuksesta nyt viiden viikon lomalle. En tee töitä, enkä treenaa missään oloissa yli 70 prosentin intensiteetillä enkä suurilla volyymeillä.