tiistai 29. maaliskuuta 2016

'Roid Rage

Olen jonkin verran kirjoitellut siitä miten kuntosalilla "neuvojat" ja "miesselittäjät" tai muut pilaavat joskus fiiliksen. Olen pidättäytynyt näille huomauttamisesta koska on aina mahdollista että sivustakatsoja ymmärtää väärin.

Viikonloppuna jouduin sellaiseen tilanteeseen nimittäin itse. Eräs tuttavani oli kanssani treenaamassa kun hänen naisystävänsä tuli myös mukaan. Ei siinä mitään, nostelu sopii naisille siinä missä miehillekin. Kävimme läpi muutamia perusasioita; kyseinen naishenkilö ei ollut nostellut pahemmin, joten kävimme läpi kyykyn, pystypunnerruksen ja maastavedon. Näiden mekaniikka on minulle selvä, eikä niiden kanssa teknisesti ole mitään vaikeuksia, eivätkä ne ole loukkaantumisriskejä.

Tuttavani ja hänen naisystävänsä olivat kuitenkin kiinnostuneita myös penkkipunnerruksesta. Kavahdan penkkipunnerruksen "opettamista" kenellekään, koska a) olen loukannut itse olkapääni siinä ja b) se on yleisestiottaen ainoa nosto joka on oikeasti vaarallinen ja c) koska siitä on niin monta mielipidettä että jokainen yksittäinen tekniikka on melkein aina jonkun mielestä väärä.Vastentahtoisesti kuitenkin suostuin, mutta sanoin, että tämä on teknisesti haastavin (tietyssä mielessä), ja että voin vain perusmekaniikasta antaa jotain huomioita siten kuin olen itse sen oppinut, ja kaikki vastaavat kiisteet.

Kyseinen naishenkilö oli siinä määrin lyhyt, että jalat eivät kunnolla ylettyneet penkiltä maahan. Perustekniikan osalta oma referenssini on Rippetoen muutamat videot. Erityisesti jalkojen osalta, esitin että jalat pitäisi saada suorana maata vasten, polven pitäisi olla suorassa kulmassa. Tiedän kyllä hyvin, että kilpanostajat pyrkivät saamaan päkiän suunnilleen lantion alle. Tämä on kuitenkin karvalakkikansalaiselle huono idea, koska selän kaaren tehtävä on saada mekaniikka edulliseksi olkapään kannalta, ja päkiöillä kannattelu työntää herkästi lantion irti penkistä. Kokenut nostaja pystyy kompensoimaan tämän ja pitämään peffansa penkissä. Voihan sen toki suoraan harrastelijallekin näin opettaa, mutta luotan Rippetoen neuvoihin tässä kohtaa koska hänellä on kokemusta tavallisten ihmisten treenaamisesta.

Ehdimme suunnilleen siihen kohtaan että mietimme mihin kohtaan penkkiä asetutaan, mistä kohtaa otetaan kiinni jne, kun paikalle vaappui, sanotaan nyt isohko kaveri. Ei  kovin pitkä, mutta varsin näyttävästi massaa itselleen hankkinut. Mies oli varmasti nostellut paljon ja tiesi penkkipunnerruksesta paljonkin -- tätä en epäile. Avausrepliikki jätti kuitenkin toivomisenvaraa, sillä mies totesi että "Jos meinaat opettaa niin miksi opetat päin vittua?" Sanoin aivan ystävällisesti, että otan mielelläni tässä neuvoja vastaan, mutta haluaisin kuulla tarkemmin, mikä hänen mielestään menee pieleen. Pääasiassa vika ilmeisesti oli jalan asennnossa -- kuulemma pitää olla päkiä lantion alla -- ja tämän jälkeen tuli suoranaista huutoa siitä, miten opettamani tekniikka (jota en siis vielä edes ehtinyt käymään lainkaan läpi) tuhoaa olkapäät. Kun mies kysyi onko olkapäätäni leikattu, niin totesin rauhallisesti että ei vielä, mutta loukkasin sen kyllä ja olen joutunut kiinnittämään tekniikkaan paljonkin huomiota.

En ihan tarkkaan ymmärrä mistä mies sai käsityksen jonka mukaan olisin opettanut väärää kyynärpäiden asentoa -- en ollut puhunut asiasta vielä mitään. Oletettavasti hän ymmärsi kuulemansa väärin tai kuuli väärin sen mitä sanoin ennen tätä insidenttiä. Neuvoin nimittäin asettumaan tangon alle siten että katse menee juuri tangon ohi; tämän hän oli tulkinnut ilmeisesti että tämä pätee myös nostettaessa, kohta jota en kerinnyt edes vielä käymään läpi.

Saimme treenattua hieman, mutta myönnän että vaikka ulkoisesti pysyin täysin rauhallisena ja vastasin asiallisesti, tämä episodi hieman häiritsi keskittymistäni. Treenin jälkeen menin juttelemaan miehelle vielä. Totesin, että en kanna kaunaa siitä että annetaan neuvoja, arvostan rakentavassa hengessä annettuja neuvoja sillä en missään nimessä tiedä kaikkea. Tässä kohtaa eräs toinen salilla treenaamassa ollut mies sitten tuli paikalle ja hieman kovasanaisemmin kritisoi tätä "asiantuntijaa" tämän ilmaisutyylistä. Viime kädessä tilanne ratkesi varsin asiallisesti, ja epäilen että lopputulemana tällä kaverilla jäi vähän nolo fiilis. Mikä ei olisi ollut tarpeen, jos hän olisi lähestynyt asiaa hieman toisin. Epäilen että hänen motiivinsa oli vilpitön ja tunnetila tarkalleen samanlainen kuin silloin kun minä koen että joku opettaa tekniikkavirheitä muille. Tässä kohtaa väittäisin että kyse oli tältä osin peräti väärinymmärryksestä -- mahdollisesti molemmin puolin.

Tämä oli esimerkki siitä, miten stoalaisuus on käytännöllinen elämänfilosofia ja tuottaa hyötyjä arjen haasteissa.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Valmennus.

Ensin kiiste, jottei tule mitään epäselvyyttä: En tietenkään väitä tai kuvittele että minulla olisi minkäänlaista asiantuntemusta tai pätevyyttä kenenkään valmentamiseen tai vastaavaan. Voin puhua vain omista kokemuksistani ja bro-science-tasolla lukemistani tutkimuksista. Pyrin aina tekemään selväksi sen, mikä on päättelyä ja mikä on lähteistä otettua. Vetoan auktoriteettiin, en siksi että se tekisi sanomisistani "todempia", vaan jotta kukaan ei kuvittelisi että minä uskoisin tietäväni asiat.

Tämän sanottuani, olen tullut tilanteeseen jossa olen alkanut "koutsaamaan" muutamia tuttuja nostelussa ja yleensäkin suorituskyvyn kasvattamisessa. En puhu nyt mistään urheilusuoritteista, vaan pikemminkin konsultoinnista ihmisille jotka ovat kiinnostuneita omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan. Olen kokeillut kaikkia asioita joita suosittelen ensin itselläni. Enkä koskaan esitä kenellekään tietäväni mitään.

Eräs vanha tuttu innostui nostelusta vuodenvaihteen jälkeen ja olemme käyneet muutaman kerran salilla yhdessä, olen neuvoja antanut perusnostoissa. Hän ehdotti että minun pitäisi ryhtyä personal traineriksi hänenkaltaiselleen niche-porukalle, ja että kysyntää olisi. Ajatus on kieltämättä hupaisa ja voisin jopa ryhtyä sellaiseen, mutta tein muutamia laskelmia ja tulin siihen tulokseen, että jotta sitä voisi tehdä työkseen, joutuisin laskuttamaan lähemmäs satasen tunti, ja veikkaan että sillä hinnalla ihmiset mieluummin ostaisivat palveluita joltain jolla on alalle koulutus ja tyylikäs titteli. Vaikka nämä sitten neuvoisivatkin treenaamaan erilaisilla koneilla.

Tämä on kuitenkin vain aasinsilta siihen ideaan joka oli mielessäni pyörinyt pitkään, ja joka olisi toteuttamiskelpoinen. En kuitenkaan usko ideoiden hautomiseen joten voin sen varsin hyvin tehdä julkiseksi. Nimittäin, valmennuksesta suuren osan voisi automatisoida. Asiantuntemus joka hyvällä valmentajalla on esimerkiksi teknisistä yksityiskohdista nostoissa, voidaan vangita kun dataa on tarpeeksi. Täytyisi vain kuvata videokameralla tuhansia ja taas tuhansia nostoja ja kirjata mitä neuvoja valmentaja antaa missäkin tilanteessa. Tämän jälkeen koneelle opetetaan neuvomaan samoin.

Tämä kuulostaa mielipuoliselta ja epäuskoisimmat varmasti heilauttavat kättä ja kuittaavat tämän haihatteluksi. Väitän kuitenkin, että pilvipalveluna toteutettu tekoälyvalmentaja, jota ihminen pikkuhiljaa opettaa, voisi hyvinkin pian "valmentaa" ihmisiä. Palvelu lanseerataan ensin niin että ihmiset lähettävät videokuvaa itsestään ja nostoistaan, ja ihminen kommentoi niitä ja antaa mekaaniset cuet. Tässä tarvitaan hieman käsityötä, mutta mikään mahdoton homma se ei ole.

Lopputuloksena olisi muutaman vuoden kuluessa palvelu johon lähetetään videokuva nostosta ja josta saa yksityiskohtaiset ohjeet miten nostoa voi kehittää, ja vieläpä niin että vain poikkeustapauksissa ohjeet ovat ihmisen luomia.


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Välitilinpäätös

Asetin itselleni massakauden alussa tiettyjä tavoitteita. Tutkin hieman tätä nyt ja pohdin kevään treeniohjelmaa uusiksi. Olen hieman alle puolivälin ja kohta pitää vähentää syömistä. Aloitin 72 kilon paikkeilta ja paino on nyt siinä 78 kiloa. Läskiä on siis kerätty.
  • Kyykyssä tavoitteenani oli juhannukseen mennessä kolmonen 140 kilolla. Nyt olen 127.5 kilossa kun lähdin 105 kilosta. Matkaa on siis taitettu 22.5 ja jäljellä 12.5 kiloa. Kun ottaa huomioon progression hidastumisen, niin tämä on itseasiassa siinä ja siinä, tuleeko tapahtumaan. 
  • Maastavedossa tavoite oli 150 kilolla ykkönen. 135 menee nyt neljä ja 140 kerran. Matkaa siis ykkösen suhteen on 10 kiloa, mutta vitosen kanssa on vielä 17.5 kiloa itseasiassa. Tämä kuitenkin tuntuu kehittyvän lupaavasti. Yksi aspekti on, että otanko liinat käyttöön, sillä grippi tuntuu olevan minulla se rajoittava tekijä. En voi oikein tehdä ristikkäisotteella, koska se rasittaa olkapäätä ja selkää. 
  • Penkkiin en asettanut tavoitetta. Tänään sain tehtyä vitosia 80 kilolla, mikä on suurin paino sen jälkeen kun loukkasin olkapääni. Se ei kipeytynyt, mutta en ota riskejä, vaan vähäisimmänkin vaivan myötä kevennän heti. Ykkösen tein jo 85 kilolla. 
  • Soudussa meni pari viikkoa sitten 95 kiloa. Pudotin suosilla 80 kiloon, koska teen cleaneja ja ne vievät mehut.
  • Cleanasin jo 65 kiloa kerran, mutta jatkan nyt 60 kilosta. Tämä siksi, että videoin aamulla toistojani, ja otan vieläkin painon vastaan käsilläni, sensijaan että se tulisi siististi hartioille.  Arvioin että voimantuoton puolesta riittää paukkuja paljon isompiikin painoihin, mutta tekniikka on ns perseestä. Räjähtävyyttä löytyy sillä kehnollakin tekniikalla saan viskattua jo tuonkin niin ylös että melkein pamautin nenääni.
Lueskelin muutamia ohjelmia sillä idealla että laatisin loppukevääksi kuntoa kohottavamman ohjelman jossa painoharjoittelun osuus vähenee. Australian armeijan kommandojoukkojen suosittelema harjoitusohjelma voisi toimia pohjana. Aerobiset osuudet pidän suunnilleen samoina ja korvaan kuntopiirit omien liikkeideni volyymiseteillä. Ohjelmassa on viisi treenipäivää, joten joutunen pudottamaan salikertojen määrän kahteen viikossa. Jos kokeilen sitä pari viikkoa ja mittailen vähän sykkeitä, jotta vältän ylikuntoa.

Fyysinen suorituskyky on äärimmäisen palkitseva asia hankkia. Sen hankkiminen on mukavaa, ja se on sitä helpompaa mitä heikommassa kunnossa on. Kannattaa unohtaa sellaiset asiat kuten "itsekuri"- näistä ei ole mitään apua tai iloa. Elämä kannattaa järjestää sellaisella tavalla että harjoittelu tapahtuu ikäänkuin luonnollisena osana arkea. Tämä on hankalin vaihe yhtälössä, mutta kun rutinoituminen on tapahtunut, ei harjoittelua tarvitse edes erikseen miettiä eikä se vaadi mitään henkistä ponnistelua.

Inhimilliset tunteet tulevat usein väliin. Tällaisia ovat esimerkiksi häpeä. Häpeää ihmiset kokevat usein silloin kun eivät ole aivan varmoja mitä tekevät. Itse koen edelleen häpeää treenatessani cleaneja ja joskus kyykätessäni. Kyykyissä häpeä tulee siitä, että en koskaan "missaa" toistoa, vaan jänistän viime tingassa enkä mene aivan alas. Kuvasin videokameralla viime perjantaina 127.5 kilon kyykyn ja se laskeutui nippa nappa vaakatasoon. 100 kilolla meni reippaasti alle. Tällainen tarkastelu on mielekästä tehdä itse itseä varten ja korjata virheet.

Rutiinien muuttaminen sellaisiksi että tulee väkisinkin treenattua, on monille vaikeaa elämäntilanteiden takia. Työajat ja perheen menot eivät välttämättä jätä päivään sitä reilu tuntia kolmea kertaa viiikossa. Tämä realiteetti on syytä ottaa huomioon, mutta mikään todellinen syy se ei ole. Ihmiset käyttävät tuollaisia aikoja kaikenlaisiin muihin turhuuksiin, ja väitän että harvassa on sellainen ihminen jonka kalenteri on oikeasti niin täynnä ettei treenille löytyisi aikaa jos sellaista oikeasti arvostaa. Tämä ei ole syytös, vaan toteamus: kiire on merkki siitä että muuta asiat ovat lopulta tärkeämpiä. Itse olen onnellisessa asemassa sikäli, että minun ei noita valintoja paljoakaan tarvitse tehdä, vaan ehdin treenaamaan ilman että joudun luopumaan muusta.

Toivon painoni tasaantuvan suunnilleen nykyiseen, mutta aerobis-painotteisemmalla treenillä voisi hieman rasvaprosentti pudota. En aio kovin paljoa vähentää syömistä, mutta raskaat välipalat jätän pikku hiljaa pois ja vähennän lisäproteiinin saantia hieman.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Deep Learning

En yleensä kommentoi ns "all the rage"- asioita, mutta lyhyesti totean, että erilaiset deep learning- menetelmiin (joka on enemmän tai vähemmän monikerroksisten neuroverkkojen uudelleenbrandays) perustuvat tekoälysovellukset ovat viime aikoina edistyneet huimasti.

Viimeisimpänä tietenkin AlphaGo:n voitto Lee Sedolista. Aihetta on koluttu muualla enemmän kuin tarpeeksi. Kommentoin tässä erästä toista asiaa.

Moni puhuu "yleisestä tekoälystä" tms, enkä haluaisi ottaa siihen kantaa lainkaan. Asia on yksinkertaisesti liian tunnepitoinen suurimmalle osalle ihmisiä. En tiedä mistä se johtuu, mutta suurin osa asiasta jauhavista (suuntaan tai toiseen) on oikeastaan aivan kujalla siitä miten nykyiset tekoälyt toimivat. Tekoälyllä tässä viittaan tietokoneohjelmaan tms joka jollakin tasolla oppii suorittaessaan tehtäviä. Sivuutan tässä kokonaan sen tauhkan jostain "oikeasta tekoälystä", koska siitä asti kun alaa on tutkittu, "tekoälyksi" on kelvannut aina vain ja ainoastaan sellainen mitä kone ei vielä osaa tehdä. Kun sellainen kriteeri on annettu, ja myöhemmin saavutettu, on tästä jälkikäteen todettu että se ei ole "oikeaa" tekoälyä. En ota nyt tässä kantaa mihinkään tämän dimension kiistaan koska ne ovat järjestäen niin typeriä että niitä ei kannata kommentoida.

Tämä täytyi saada alta pois, sillä asia jota halusin käsitellä sivuaa kyllä sitä ja myös omaa tutkimustani, nimittäin abstrahointia. Tyypillisesti syvät neuroverkot -- sellaiset joissa on useampia kerroksia (tyypillisesti yli kolme, sillä ulkostulo- ja sisäänmenokerrokset ovat usein vähemmän mielenkiintoisia) -- tunnistavat ja rekonstruivat tiettyjä melko abstrakteja asioita. Esimerkiksi koneelle voidaan opettaa kuvasta tunnistamaan "koiria". Tällöin kone laskee kussakin kerroksessa joitain piirteitä jotka yhdistellään ja lasketaan seuraavassa kerroksessa jne, ja ulostulona on todennäköisyys sille, että nähty kuva on "koira". Kerrosten sisällä tapahtuvia piirteiden tunnistamisia ei erikseen ohjatusti opetata, vaan koko verkko oppii kokonaisuutena (tähän on poikkeuksia jne, mutta en nyt mene siihen).  Olennaista on, että ihminen ei mene sorkkimaan mallia joka datasta opitaan, vaan se on mitä on, ja kone tämän jälkeen ennustaa tai tunnistaa sen perusteella mitä se on oppinut.

En ole singulariteetti-entusiasti tms, enkä usko että sellainen teknologinen skenaario on uskottava, jossa koneet "ottavat vallan". En ole myöskään alarmisti sen suhteen, että koneet hävittävät kaikki työt ja ihmiset kurjistuvat. Tässä töiden korvaamisessa koneilla on kuitenkin huomionarvoisia piireitä, joilla on potentiaalisesti radikaali vaikutus tulevan yhteiskunnan ja talousjärjestelmän toimintaan.

Olen käynyt hiljattain keskusteluja eräitten teollisuusosapuolten kanssa. Tiettyjen teollisuuden investointihyödykkeiden, kuten isojen automatisoitujen koneiden, toiminta ei juuri vaadi fyysistä ihmistyötä muulloin kuin niitä huollettaessa. Koneet rouskuttavat menemään ja tekevät mitä tekevät, valvomossa joku katselee mittareita, ja hälyttää huoltotiimin jos jokin menee pieleen. Tämä työ on nykyisellään jo käytännössä siinä rajalla että sekin automatisoituu kohta kokonaan. Ennen sanottiin että ammattilaisen työssään oppimaa intuitiota ei voi korvata koneella. Deep learning tekee juuri tämän monella saralla. Sellainen ammattitaito johon kuului tarkka käsityö, hävisi CNC-koneistuksen ja vastaavien myötä jo vuosikymmeniä sitten. nyt häviämässä ovat ihmisten intuitioon perustuvat tunnistustehtävät, jotka koneet oppivat helposti.

Google ja muutamat muut isot toimijat ovat julkistaneet tekoälyohjelmoinnissa käyttämäänsä koodia. Monet toimijat peräti haluavat että ihmiset kokeilisivat ja kehittelisivät erilaisia variaatioita neuroverkkosovelluksista, koska toisin kuin perinteisessä "me myymme teille ohjelmistoja"-toiminnassa, älykkäämmissä koneissa suurin pääoma on sillä jolla on dataa. Googlella sitä on enemmän kuin kenelläkään. Toinen massiivinen datahoardaaja on Facebook, eikä ole sattumaa että myös Facebook -- hieman epäonnisesti suhteessa -- on myös lanseerannut PR-mielessä Go-tekoälyprojektin. Nämä ovat eräänlaisia PR-tason keihäänkärkiä alla olevalle tekoälytutkimukselle, ja juuri sellaiset talot joilla dataa on paljon, hyötyvät eniten yleisestä kehityksestä ja siitä että kehitys on nimenomaan avointa.

Itseohjautuvat autot eivät hävitä ihmiskuljettajia vielä. Mutta ei siihen kauaa mene. Itseohjautuva auto ei tarvitse lepotaukoja, kesälomia, eikä se mene lakkoon. Ja kun seuraan melko läheltä, sattuneesta syystä, teollisuudessa tapahtuvaa kehitystä, ei siellä rasvanäppiduunaria olla automatisoimassa pois, vaan insinööri. Moni tuntemani asian piirissä työskentelevä tutkija on teollisuusyrityksen palkkalistoilla, tehtävänään automatisoida itse itsensä pois.

En ole alarmisti, sillä en usko tämän olevan pääsääntöisesti negatiivinen ilmiö. Uutta kysyntää työlle tulee kyllä. Mutta tulo- ja tuottavuuserot kasvavat kyllä koko ajan, eikä se johdu mistään poliittisista päätöksistä. Sosiaaliturvajärjestelmät jotka perustuvat ajatukseen että jokainen tekee 37.5 tunnin työviikkoa ja työttömyys on satunnainen tai suhdanteista johtuva mutta ilman muuta väliaikainen jakso, jonka aikana ihmiselle maksetaan työttömyyskorvausta, ja jonka maksaminen katkeaa kun uusi työsuhde löytyy, eivät kykene vastaamaan siihen sosiaalipoliittiseen haasteeseen jonka jo nyt automaation eteneminen on luonut. Ja tilanne pahenee koko ajan. Kun sanon "pahenee", tarkoitan nimenomaan sitä ristiriitaa joka vallitsee sosiaaliturvan  ja työelämän realiteettien välillä. Itse maailma paranee koko ajan.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Reload

Pidin viime viikon "deaload"-viikkona, kuten edellisessä merkinnässä mainitsin. Siitä kirjoitan alla.  Sain myös lainaksi ystävältäni Kindlen, ja vajaa viikon kokeilun jälkeen päätin ostaa sellaisen itselleni. Olen ollut hyvin konservatiivinen lukemisen kanssa, koska paperi on vaan niin hyvä. Paperin paras puoli on, että sen kontrasti ei kärsi ulkoisista valonlähteistä, toisin kuin tableteissa yms. Kindlen paperwhite näyttäisi olevan tässä suhteessa enemmän paperin kuin esimerkiksi iPadin näytön kaltainen.

Luin Kindlelta Rippetoen Starting Strength-kirjaa. Olen tutustunut aiheeseen muiden materiaalien kautta, mutta itse kirjaa aloin lukea vasta nyt. Se on hyvin hyödyllinen kirja ja esittelee äärimmäisen kattavasti eri voimaharjoittelussa käytettävien liikkeiden mekaniikkaa ja perusteluja sille, miksi liikkeet tehdään niinkuin tehdään. Esimerkiksi kyykyn kohdalla ohjeistus perustuu hankitun voiman mahdollisimman yleiseen luonteeseen, ei siihen että pyritään tekniikkaan jolla saadaan paras kilpailutulos. Mekaniikka on toki yksinkertaistettu muttei niin paljon että syntyisi mitään olennaisia virhekäsityksiä, vaan päin vastoin esitys on maallikolle jopa liiankin yksityiskohtainen. Insinöörin sielulle se tekee kuitenkin hyvää, koska kaikki selitykset perustuvat viime kädessä klassiseen mekaniikkaan.

Yksi klassisesta mekaniikasta tärkeä ilmiö on momentti. Kun voimaa käytetään vipuvarren kanssa -- ja näin on asianlaita kaikkien lihasten kohdalla -- on tärkeää ymmärtää paitsi voima, myös momentti. Ainoat poikkeukset joita pystyn nimeämään ovat kieli, sydän sekä suoliston ja verisuonten sileät lihakset, mutta niitä harvoin voimaharjoitellaan tangolla.  Momentti on jäykän kappaleen voimavektorin ja tukivartta kuvaavan vektorin ristitulo. Esimerkiksi jakoavaimen momentti saadaan kertomalla varren pituus voimalla jolla varren päästä väännetään, ja voiman ja varren välisen kulman sinillä. En nyt ala kirjoittaa sen enempää momenteista. Olennaista on, että kaksi eri voimaa voivat vaikuttaa samaan vipuvarteen eri kohdista, jolloin kappaleeseen vaikuttava nettomomentti määrää mihin suuntaan se kääntyy, ja kappale pysyy tasapainossa kun momentit ovat samansuuruiset mutta vastakkaissuuntaiset.

Esimerkiksi kun ihminen menee kyykkyyn ja nousee ylös, useat eri lihakset toimivat yhdessä. Jos tarkastellaan vain polvea ja sen ojentamista, niin etureiden lihas on kiinnittynyt reisiluuhun ja sääriluuhun siten, että se vetää polven nivelen "yli" säärtä suoraksi. (Tämä on *äärimmäinen* yksinkertaistus asiasta, kestäkää hetki). Polven eri osat toimivat eräänlaisena taljana, ja polven nivel toimii tukipisteenä. Mitä alempana lihas kiinnittyy sääreen, sitä kauempana nivelestä ojentajan voima vaikuttaa, ja sitä suurempi momentti on, olettaen että voima on sama. Olettaen että muu keho pysyisi täysin staattisena (mitä se ei tee), niin lantion nostaminen jalkaa ojentamalla vaatii toisaalta sitä suuremman momentin, mitä pidempi reisiluu on. Ja mitä suorempi polvi on, sitä pienempi on tukivarren ja voiman kulma; sitä pienempi momentti vaaditaan.

Tämä selitys on yksinkertaistus, mutta ilmiö on selvä, mitä pidemmät raajat ihmisellä on, sitä haasteellisempaa nostaminen raskailla painoilla on. Tämä ei yllätä, jos katsoo painon- ja voimanostajien huippuja. Näillä on suhteessa usein varsin lyhyet raajat.

Toisaalta momentti voi toimia eduksi. Ajatellaan esimerkiksi kahdella kädellä käytettävän miekan mekaniikkaa. Tukipiste on ylemmän käden otteessa, joka on puolestaan melko lähellä painopistettä. Lyönnissä sekä tukipiste että painopiste liikkuvat, mutta tämän efektin lisäksi alempi käsi vetää kahvaa ja tuottaa momentin hyvin lyhyellä vipuvarrella. Toisaalta miekan terävän reunan kauimmainen osa on kevyehkö, joten sen kiihdyttäminen vaatii pienemmän momentin. Mitä pidempi miekan terä on, sitä nopeammin kärki liikkuu. Vanha sanonta vipuvarresta sanoo että "minkä voimassa voittaa sen matkassa häviää". Jos mukaan otetaan aika, niin lyhyt varsi liikkuu hitaasti, pitkä nopeasti. Näinollen pitkäraajaisemman ihmisen raajan kärki, jalkojen tapauksessa jalkaterä, liikkuu samalla voimalla nopeammin.

Juoksijoilla on usein suhteessa hieman pidemmät raajat, mikä ei ole yllättävää. Mutta kun asiaa miettii, niin pitkäraajaisempi saanee voimaharjoittelusta enemmän hyötyä nopeuteen kuin lyhytraajaisempi, koska voiman vaikutus tulee kerrotuksi momenttivarren pituudella.  Eräällä nostelukaverillani on suunnilleen saman mittainen selkä kuin minulla mutta hän on minua ehkä noin 10 senttiä lyhyempi, joten hänellä on selkeästi lyhyemmät raajat. Ei ole yllättävää, että hän kyykkää suunnilleen samalla harjoitusmäärällä enemmän kuin minä, mutta juoksee hitaammin.

Viime maanantain ja keskiviikon kevyt ohjelma oli kautta linjan 1x5 tai 1x3, ja painoista pois 5-15 kiloa. Perjantaina tein muuten kevyen treenin mutta suunnittelematta päätin tehdä ykkösiä, joskaan en merkittävästi ohjelman vitosia suuremmilla painoilla. Mavessa nostin 140, mikä yhdelle nostolle tuntui kevyeltä, mitä nyt grippi meinasi pettää. Kyykyssä tein vain 125, mutta päätin uskaltautua testaamaan penkkiä. Oma PR on 90 kiloa, olkapäävamman vuoksi en oikein uskaltanut siihen mennä, mutta 85 kiloa nousi melko iisisti. Pystypunnerruksessa kokeilin 55 kiloa, ja se nousi, mutten uskaltanut laittaa lisää. Kyseessä oli kevyt viikko kuitenkin.

Eilen treenasin normisti ohjelman mukaan, ja deloadin hyödyt näkyivät:
  • Kyykky 3x3x125kg meni kevyen tuntuisesti. Viereisellä räkillä oli selkeästi itseäni skrodempi kaveri tekemässä ykköstä painolla joka oli joko 160 tai 150, en ole varma oliko keskimmäinen limppu 15 vai 20 kiloa. Tämä oli inspiroivaa. 
  • Pystyprässi 3x5x47.5kg meni myös yllättävän helposti. Erikoisinta oli, että viimeinen kolmesta sarjasta tuntui kevyimmältä. Epäilen että tekniikassa on tapahtunut jotain kehitystä. 
  • Mave 3x135kg. Kunto loppui, pure and simple. Stronglifts-applikaatio ehdottaa deloadia maastavedossa 120 kiloon, mutta se on näissä treenivolyymeissä suoralle progressiollekin 4 viikon takapakki. En pudota niin paljon varsinaiseen progressioon. Sensijaan teen hieman isomman volyymin 120 kilon perjantaina (esimerkiksi 1x8 tai 2x5), lepään hyvin ensi keskiviikkoon asti ja kokeilen 135 kiloa uudelleen. 140 oli sen verran kevyt viime perjantaina että uskoisin sen onnistuvan.
  • Leuanvedoissa tein vain 1x5, koska oli kiire koulutukseen. 
Juoksusta olen huomannut, että se ei haittaa kyykkyä, melkeimpä päin vastoin. En tiedä mistä se johtuu, mutta lyhyehkö vauhtikestävyyslenkki -- ei mikään tuomiopäivän revittely oksennuksen ja pyörtymisen partaalle, muttei myöskään mikään kevyt hölkkä -- edellisenä päivänä tuntuu saavan kyykyn sujumaan paremmin. 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Deload

Englanninkielinen termi "deload" viittaa treeniohjelmassa toteutettavaan ajanjaksoon -- tyypillisesti noin viikon mittaiseen -- jossa treenaamista kevennetään tietoisella valinnalla. Päätin otta tälle viikolle deloadin koska koin jo viime viikolla että toipumiseni oli hieman hidastunut.

Deloadista ollaan montaa mieltä. Osa ohjelmista joita näkee, ehdottaa säännöllisen ja suunnitellun deloadin ottamista esimerkiksi joka kahdeksas viikko. Rippetoen ohjelmista Starting Strength:in aloittelijaohjelma ei varsinaisesti pidä sisällään deloadia, mutta ns. Texas Method:ista sanotaan että kun kaikki muu on kokeiltu tai jos muutoin kokee että toipuminen on pidemmän harjoittelujakson jälkeen heikentynyt, on syytä ottaa yksi viikko kevyemmin.

Teoria menee osapuilleen niin, että pitkässä säännöllisessä treenissä välitön adaptaatio, eli harjoitusten välillä tapahtunut palautuminen, lisää kyllä voimaa mutta systeeminen stressi saattaa jäädä palauttamatta. Tällä viitataan erilaisiin perusaineenvaihdunnan mekanismeihin hormonitoiminnasta aina suolistonukan uusiutumiseen ja välittäjäaineiden tuottamiseen. Yksi mielenkiintoinen osa-alue tässä on autofagosytoosi, eli metaboliset prosessit jotka tuhoavat tarpeettomia ja vahingoittuneita organelleja. Lisäksi on vielä muita korjaavia mekanismeja, joissa adaptaatio tapahtuu ikäänkuin katabolisesti eli kudosta tuhoavasti. Nämä ovat hyvin tärkeitä terveyden kannalta, mutta jatkuva stressi/adaptaatiosykli suorituskyvyn rajoilla saattaa pitää tämäntyyppiset prosessit liian heikkoina jolloin itse adaptaatiopotentiaali heikkenee.

Teoria, karkealla tasolla ja bro-science tyylisesti on, että pitkään jatkunut tulosten nouseminen hidastuu, ei siksi että "lopullinen potentiaali" saavutetaan, vaan siksi että adaptoituminen itsessään on prosessi joka tarvitsee lepoa. Siitä, onko tämä oikea teoria vai ei, on kiistoja. Mutta oma kokemukseni juoksemisessa ja muutamassa muussa harrastuksessa on ollut, että jos treenaa sellaisella intensiteetillä että huomaa selvästi palautumisen hidastuneen, tauko tai treenin keventäminen hetkeksi parantaa palautumista. Myös treeninmuodon vaihtaminen täysin toisenlaiseksi vähäksi aikaa usein antaa potkua palautumiselle.

Maanantain treenini oli siis seuraavanlainen:
  • Kyykky 1x5x112.5kg. Lämmittelin kautta linjan viiden sarjoilla. Tämä on siis 90% siitä mikä oli varsinaisen ohjelman mukaisena 3x3.
  • Maastaveto 1x2x130kg. Tässä kevensin volyymiä enemmän mutta painoa vähemmän, ohjelman mukainen olisi ollut 135kg 1x5. 
  • Pystypunnerrys 1x5x45kg. Ohjelmassa olisi ollut 47.5kg. Tässä mietin että 90%, mutta päädyin sitten pikemminkin 95%, volyymiä myös alas, yksi sarja kolmen sijaan.
  • Soutu 1x5x70kg. Tämän tein koska opetin kaverille soutua. Ohjelmaan olisi kuulunut leuanveto, mutta jätin sen väliin koska tein soudun. 
Harkitsin lenkkiä eilen, koska treeni oli niin kevyt etten illalla oikeastaan edes kokenut  kunnolla treenanneeni. Päätin jättää väliin kuitenkin. Otan ohjelmaan nyt tälle viikolle paastoaamut, eli en syö aamiaista lainkaan. Tänään käyn iltapäivällä kevyellä lenkillä.

Varoituksen sananen deloadista ja muista kevennyksistä: Minulla on nyt 24 treenikertaa takana siten, että joka treenikerralla jonkin liikkeen intensiteetti on kasvanut, enkä ole joutunut peruuttamaan missään muussa kuin pystypunnerruksessa. Tällaisessa tilanteessa voidaan ehkä todeta, että progressiota on tapahtunut siinä määrin, että on syytä olettaa deloadista olevan mahdollisesti hyötyä. Sen ei pidä olla laiskuuden motivoima, eikä sillä pidä yrittää korjata huonoa ruokavaliota tai liian vähäistä unta; huono ruokavalio korjataan syömällä enemmän ja vähäinen uni nukkumalla.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Miesselittäjät

Ehkä parisen vuotta sitten sosiaalisessa mediassa pyöri paljon juttua ns miesselittämisestä (termi on mielestäni huono suomennos, engl. Mansplaining). Pidin termiä typeränä ja poliittisena, ja sellaisissa tarkoituksissa sitä käytettiinkin, yleensä (miespuolisten) asiantuntijoiden mitätöimiseen silloin kun puhuja (yleensä feministi ja nainen) oli näiden kanssa eri mieltä.

Törmäsin tänään kuitenkin ensimmäiseen oikean elämän miesselittäjään, missäpä muuallakaan kuin kuntosalilla.

Tässä kohtaa täytyy hivenen ottaa taustaa. Kuntosalit ja voimaharrastus yleensäkin, ja aivan erityisesti vapailla painoilla harjoittelu, on nähty -- mielestäni osin väärin -- pitkälti ns miesten touhuna. Voima nähdään maskuliinisena hyveenä ja voimaharjoitteleva nainen vähintään jollakin tapaa sukupuolirooleja ja -rajoja rikkovana. Oli tässä näkemyksessä pointtia tai ei, siihen en nyt vahvasti ota kantaa, mutta tällainen näkemys ei ole kovin harvinainen.

Tämä sukupuolittuneisuus näkyy myös tavassa jolla kuntosalilla harjoitellaan. Erilaiset laitteet, juoksumatot, kuntopyörät, "crosstrainerit" yms, ovat yleensä naisten käytössä, kun taas miehet pääosin (eivät tietenkään poikkeuksetta) puuhastelevat vapaiden painojen kanssa kyykkyräkin ja punnerruspenkin luona. Rajat eivät ole selkeät mutta pitkin päivää sukupuolijakauma on suunnilleen tällainen.

Voiman lisäämiseen erilaiset laitteet -- mukaanlukien kaikenlaiset vipuvarret ja (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) taljoihin perustuvat vimpaimet  -- joilla voi treenata yksittäistä lihasta, ovat ajanhukkaa. Voima jota hankkii yksittäiseen lihakseen yleistyy heikosti, koska käytännön työssä lihas ei työskentele koskaan yksin ja eristyksessä. Esimerkiksi jalkaprässikoneella voi saada reiden ojentajan polttelemaan, mutta kokovartalovoimaa se ei lisää juuri lainkaan.  Toisaalta, laitteet koetaan turvallisemmaksi kuin painot, siitä yksinkertaisesta syystä että laitteessa ei voi kaatua, eikä juurikaan pudottaa mitään varpailleen tms. Tästä syystä turvallisuushakuinen yksilö hakeutuu laitteiden ääreen. Tämä voi olla osasyy siihen miksi naiset suosivat laitteita. Ainakaan meidän kulttuurissamme naisten ei oleteta ottavan riskejä samoissa määrin kuin miesten ja tietyt hormonaaliset ja muut biologiset seikat itseasiassa vaikuttavat riskinottohaluun suoraan. Tämä ei ole kuitenkaan olennnaista tämän kirjoituksen kannalta.

Nimittäin, myös nainen, halutessaan harjoitella jotakin mikä lisää voimaa, hyötyy vapailla painoilla harjoittelusta enemmän kuin laitteista. Käsitys vapaiden painojen riskeistä on väärä, siinä määrin kun jotain kohonnutta riskiä loukkaantumiseen on, tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että harjoittelu oikeasti on tehokkaampaa ja siis todella tuottaa tulosta. Toisin sanoen, riskiaversio on tekosyy välttää vapaita painoja; Jos saman voimanlisäyksen voisi hankkia (kun ei voi) laitteilla, niin myös riskit olisivat samat tai jopa suuremmat.

Tänään olin tekemässä maastavetoa lavalla kun viereiselle lavalle tulivat mies ja nainen. Nuori mies oli jo olemukseltaan jotain mitä voisi ehkä englanniksi karakterisoida sanalla douchebag: ylimielinen, epämiellyttävä, pätemisenhaluinen ja piikittelevä. Hän alkoi "neuvoa" "maastavetoa" naiselle, joka oli ilmeisesti ilmaissut haluavansa oppia sen oikein. Mies esitti tietävänsä miten se tehdään ja selitti ensin pääpiirteittäin oikean suuntaisesti. Nainen poimi 40 kilon painon ja nosti sen lähes virheettömällä tekniikalla. Mutta mies kritisoi ja selitti jotain lantion asennosta, otteesta, selän asennosta jne. Paljon "ei ei ei"- ja muuta kommentia tuli, vaikka, kuten totesin, naisen tekniikka oli käytännössä virheetöntä. Yhtään ainoaa positiivista kommenttia ei tullut, ei minkäänlaista kannustusta tai muuta. Lopulta mies jopa kritisoi sitä miten tanko "laahaa liikaa jalkoja pitkin". Siinä kohtaa mieleni teki pudottaa 135 kiloa maahan, kävellä miehen luo ja antaa litsari. Olin kuitenkin hiljaa.

Jälkikäteen kadutti etten sanonut jotain positiivista naiselle. Tämä punasteli ja häpeili, selvästikin koki että "en osaa". Nainen ehdotti että hän harjoittelee kevyemmällä painolla, siis 30 kilolla ja mies totesi että "ehkä on joo parempi kun se ei oikein suju". Tässä kohtaa mies totesi että hän menee tekemään omaa "hartiatreeniä". Miehekkäästi 30 kiloa about 20 astetta etuviistoon tämä kaveri sitten teki ähisten jotain mikä etäisesti muistutti pystyprässiä. Tämän jälkeen he siirtyivät tekemään jotain moottorisahasoutua tms ja jotain sieg-heil- liikkeitä. Mies selitti jotain -- en kuullut mitä -- ruokavaliosta. Vedin siinä kohtaa leukoja ja mielessäni kävi että olisin käynyt hyllyttelemässä kaverin vatsamakkaroita ja kysynyt että "kuinkas se sun ruokavaliosi toimii?"

En sanonut kuitenkaan mitään. Oikeasti tuossa tilanteessa olisi pitänyt sanoa jotain positiivista, mutta minulta puuttui siihen käsikirjoitus. Tarkoitan, etten keksinyt mitään sellaista tapaa puuttua tilanteeseen, jolla en olisi nolannut joko itseäni tai tätä nuorta kukkoilijaa, ja mahdollisesti lopullisesti karkottanut tämän raudan nostelusta kiinnostuneen ihmisen pois hienon harrastuksen parista.

Sillä olennaista tässä ei ollut se, että siinä oli mies ja nainen, vaan se, että siinä oli ihminen joka oli kiinnostunut raudan nostelemisesta ja toinen joka esitti tietävänsä asiasta jotain ja oli hyvää vauhtia pilaamassa tämän toisen ihmisen ilon. Ei raudan kanssa hävetä. Oli paino kuinka pieni tahansa, tärkeintä ei ole se miten paljon nostat vaan se mihin olet menossa ja se että nostat. Aloittelija on kaikkein onnellisimmassa asemassa, sillä hänellä on viikkokausiksi henkilökohtaisia ennätyksiä joka viikolle, alkuun jopa useampia kertoja viikossa. Kun lineaarinen progressio hidastuu, ihminen on jo koukussa.

En uskonut miesselittämistä todelliseksi ilmiöksi ennen tätä päivää. Ihmettelen sitä, miksi tällaiseen puuttumiseen ei ole selkeitä säveliä. Tavallaan ymmärrän feministisen raivon ilmiön edessä, mutta kuten tavallista, kyllä ilmiön paskamaisuuden kuulkaa tunnistavat muutkin, eikä miesten kollektiivinen syyllistäminen tässä auta mitään. Identiteettipolitiikan keskeinen väline eli erojen tekeminen ja toiseuksien rajaus eivät korjaa koskaan mitään ongelmia. Tällaiseen tilanteeseen tarvitaan pikemminkin selkeät keinot muille puuttua asiaan. Ei väärin opetettu maastaveto eroa pahoinpitelystä mitenkään ainakaan lievempään suuntaan.


Omat nostoni olivat hieman vaatimattomammat tänään.
  • Kyykky 1x125kg. Selkä tuntui väsyneeltä ja halusin kokeilla maastavetoa tosissaan.
  • Pystypunnerrus (4+2+3)x47.5kg. Olkapää alkaa taas vaivata; se ei ole pystyprässissä sinänsä ongelma, mutta jokin tuntuu heikentävän hartialinjan voimia. Kipua ei tullut sentään. Ehkä käyn hierojalla lähiaikoina hartioiden kanssa.
  • Maastaveto 3x135kg. Ei mennyt vitosta, mutta kolmonen nyt sentään. Maanantaina sitten vitonen (toivottavasti), koska jos tulee kolmas pummi, niin pitää ottaa pakkia vähän. Hieman hämmentää tämä, 137.5kg on mennyt aiemmin. Mutta selkä tuntuu väsyneeltä; ei kipeältä vaan siltä ettei se jotenkin toivu rasituksesta.
  • Leuanveto 10+8+5. Tämä on vielä vaatimatonta, 3x10 jälkeen siirryn (olkapään salliessa) lisäpainoihin. Nyt kun soutu on ylittänyt 90 kiloa, niin pitää saada kokonaisvaltaisempaa treeniä latissimuksille. 
Palautuminen ei tunnu olevan ihan sitä mitä pitäisi. Ostin L-karnitiinia kokeeksi jos se nopeuttaisi palautumista hieman. Tutkimuksellista näyttöä on hieman että näin voisi tapahtua, mutta saa nähdä. Syöminen ja uni pitäisi olla suunnilleen kohdallaan. Toisaalta, treeniä on kestänyt nyt yhtä soittoa kaksi kuukautta 3 kertaa viikossa (poislukien välissä koettu influenssa), joten ehkä olisi aika pitää pieni strateginen paussi treenaamisessa. Se on henkisesti vaikeaa, koska riippuvuus on jo päässyt aika pahaksi.