tag:blogger.com,1999:blog-24677249701886454802024-03-14T05:26:47.563+02:00T13-d3-m135<p>
<b>Scientia Potentia Est
</b>
<br>
<i>I used to ride with a vending machine repair man.</i>
</p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.comBlogger1121125tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-64823626261434311382023-10-05T14:04:00.002+03:002023-10-05T14:04:37.327+03:00Oppirahat<p> Olen nyt työskennellyt 11 kuukautta osa-aikaisena teollisuudessa. Työtehtäväni ovat sellaisia, etten voi oikein puhua niistä mitään. Yritys tekee yhteistyötä viranomaisten ja puolustusvoimien kanssa, ja kaikkea tekemistäni ja toimintaani sitoo vaitiolovelvollisuus. Tätä ennen työskentelin viisi vuotta osa-aikaisena pienessä startup-yrityksessä. Olen myös ollut akateemisessa tutkimusmaailmassa töissä (noin puolen vuoden vanhempainvapaata lukuunottamatta) noin 23 vuotta yhtäjaksoisesti. <br /></p><p> Sen verran voin kertoa, että nykyinen työ on erittäin mielenkiintoista ja monipuolista. Pääsen hyödyntämään osaamistani laajasti. Yritys on verraten suuri, mutta se ei ole pörssiyritys. Yhteensattumien kautta tiedän että yrityksessä työskentelee useampia henkilöitä joiden opinnäytetöitä olen ohjannut ja tästä moninkertainen määrä sellaisia, joita olen opettanut jollakin kurssilla. Roolini yrityksessä on monipuolinen. Palkka on kohtuullinen, luonnollisestikin selvästi suurempi kuin yliopistolla; teen 40/60 (yritys/yliopisto) mutta reilusti yli puolet palkastani tulee kyseisestä yrityksestä. </p><p>Työstä on ollut paljon hyötyä myös tutkimusmaailmassa. Olen voinut osallistua projekteihin joissa olemme nähneet tutkimuksessa hyödyllisten menetelmien käytännön relevanssia. Olen alkanut enenevässä määrin ajatella, että akateemisen uran malli on liian yksipuolinen. </p><h3 style="text-align: left;">Putkitutkinto ja I.K.O. <br /></h3><p>Perustutkinto yliopistoissa on Suomessa kaksivaiheinen, ja karkeasti ottaen tavoitteena on, että maisterin tai diplomi-insinöörin tutkinto suoritettaisiin viidessä vuodessa 3+2 mallilla, eli kandidaatin tutkinto kolmessa ja sen jälkeen maisterin/DI- tutkinto kahdessa. Opintopisteiden kannalta tämä malli on realistinen, mutta törmää opiskelijoiden osalta usein pariin ongelmaan. </p><p>Rahalliset kannustinvaikutukset ovat itse asiassa nykyisellään varsin hyvin kohdallaan, kun ajatellaan lainojen anteeksiantoa. Vastikkeeton opintoraha on pieni, mutta lainan 40% anteeksisaaminen tarkoittaa nykyisilläkin koroilla sitä, että ripeästi opiskelevalla ei tule olemaan rahasta kiinni valmistua käytännössä ilman merkittävää velkataakkaa. Erilaiset sosiaaliset seikat kyllä toisaalta aiheuttavat herkästi sen, että velkahyvitys ei pääse toteutumaan. En puhu näistä nyt kuitenkaan ollenkaan; se kuitenkin liittyy seuraavaan kohtaan.</p><p>Aversio velkariskiä kohtaan saa aikaan sen, että kannustimet työnteolle ovat merkittävät. Oikeasti nämä eivät ole edes mikrotalousteoreettisessa mielessä toistensa kanssa mitenkään väistämättä vastakkaisiin suuntiin vaikuttavia, vaan velka ja ansiot voivat olla komplementteja, jolloin velkaa uskaltaa ottaa sellainen, jolla on ansioita; Erityisesti sellaiset opiskelijat joilla riskiaversio helpottaa ansioiden myötä niin, että nämä uskaltavat esimerkiksi sijoittaa kaikki lainarahat, voivat ottaa sitä enemmän velkaa mitä paremmat ansiot heillä on. </p><p>Koska taloudellinen toiminta on viime kädessä ajankäyttöön liittyvää päätöksentekoa, opiskelija vaihtaa usein opiskeluaikaa työaikaan, ja tämä vaihtosuhde usein johtaa sitten opintojen viivästymiseen. Tämän ilmiön ympärillä olevat päätökset johtavat taas sitten usein siihen, että työtä tekevä ei ota lainaa, ja näin menetetään opintoja nopeuttava kannustinvaikutus sitä kautta. </p><p>Näitä ongelmia ratkotaan ja pähkäillään julkisessa keskustelussa koko ajan, käytännössä aina kun keskustellaan opintojen rahoittamisesta tai opintojen rakenteesta, esitetään ja kanonisoidaan näkemys jonka mukaan jokin mielivaltainen aika, esimerkiksi juuri tuo 3+2 vuotta, on kaikkien jakama tavoite ja että opintojen jakautuminen pidemmälle aikavälille on <i>Iso Kansantaloudellinen Ongelma(tm)</i> eli I.K.O. </p><p>Minä esitän nyt että I.K.O. on täyttä <b>paskapuhetta</b> jota levitellään koska ei ole oikeasti mietitty lainkaan sitä mitä tehdään. Viillän nyt sanan säilälllä ikävästi ja ylimielisesti mutta 80% julkiseen keskusteluun osallistuvista ihmisistä on argumenteistaan päätellen täysin kyvyttömiä ymmärtämään marginaalisen ja keskimääräisen kustannuksen eroa.</p><p>I.K.O- ajatus opintojen viivästymisestä argumentoidaan näin: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetusmäärärahat ovat X miljardia vuodessa. Vuosittain tulee ja menee N opiskelijaa. Keskimääräinen opiskelija opiskelee T vuotta. Keskimääräisen opiskelijan aiheuttama kustannus (ilman diskonttausta) on siis (X/N)*T. Jos lyhennämme opintoja R vuotta, niin opiskelijan aiheuttama kustannus on enää (X/N)*(T-R) eli säästö on R*(X/N). </p><p>Tämä on mielipuolinen argumentti jos sille antaa yhtään ajatusta, mutta koska alle seitsemän prosenttia ihmisistä on kognitiivisiltä kyvyiltään yli 1.5 keskihajontaa keskiarvon yläpuolella (mielivaltainen cut off tässä kohtaa), ylivoimaisesti suurin osa keskusteluun osallistuvista ihmisistä <i>ei kykene näkemään miksi tämä perustelu on täysin järjetön</i>. <br /></p><p>Toinen haara siitä, miksi opintojen viivästyminen on I.K.O., on ajatus siitä, että <i>vasta valmistuttuaan opiskelijat tekevät tuottavaa työtä</i>. Jos opiskelija tekee alhaisemmalla palkalla työtä ennen valmistumistaan ja valmistuttuaan saa roiman palkankorotuksen, on tämä epäjatkuvuus nähty pääosin merkkinä siitä, että tutkinto itsessään lisää tuottavuutta. En ala purkamaan kaikkia niitä tapoja joilla argumentti on viallinen, mutta jokainen ymmärtää kyllä että pelkkä tutkintotodistus ei tee ihmisestä erilaista sinä päivänä kun se on kädessä, verrattuna esimerkiksi edelliseen päivään, kun se ei ole vielä kädessä. Ja kuitenkin tässä kohtaa palkkaa usein korotetaan. </p><p>Jälleen näemme se, että marginaalista tuottavuutta ei oikeasti pysty ulosmittaamaan, koska sitä on hyvin vaikea mitata. Tutkinto ei ole hyvä mittari, mutta se on paras proxy sille, että henkilö on kykenevä omaksumaan isoja tietomääriä ja omaa relevantteja tietoja. Lisäksi tutkinto on monessa työssä ihan lakiin tai vähintään erilaisiin sopimuksiin kirjattu edellytys sille, että työntekijä voi toimia tietyissä rooleissa itsenäisesti. Näillä ei ole todellisuudessa mitään tekemistä tuottavuuden kanssa. Ne tekevät toki tutkinnon omaavasta työntekijästä käyttökelpoisemman, ja tätä en kiistä. </p><p>Olen tietoinen etten tässä esitä vakuuttavia lukuja tai laskelmia, jotka perustelisivat näkemykseni siitä että tutkintojen venyminen ei ole I.K.O. En jaksanut sellaisia nyt kaivaa ja selvitellä, mutta perusteluni yllä ovat minusta riittäviä sille, että ne argumentit joilla tätä ongelmaa perustellaan, eivät kestä niin hyvin vettä kuin yleisesti kuvitellaan. </p><h3 style="text-align: left;">Relevanssi </h3><div style="text-align: left;">Tutkinnon <i>työelämärelevanssi</i> on käsite josta välillä puhutaan. Idealisoidusti 3+2 mallissa alempi tutkinto koostuu alan perustiedoista ja ylempi tutkinto enemmän työelämän tai myöhemmin tutkimuksen kannalta relevantimmasta, syventävästä materiaalista. Idealisoidusti näin, tämän toteutumiseen en ota kantaa. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Jos näin kuitenkin on, niin herää kysymys, että miksi se +2- osuus on mielekästä tehdä kiireellä? Voin hyväksyä sen, että puhdas "kirjaviisaus" tai "yleissivistävä" osuus tutkinnosta on syytä suorittaa ripeästi, jotta pääsee kumuloimaan sitä arvokasta <i>relevanttia</i> tietoa mahdollisimman nopeasti mutta tässä on nyt se kysymys, että mikä tekee tiedosta relevanttia? </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Itse opiskelin aikanaan korkealentoista matematiikkaa vailla pienintäkään hajua tai oikeastaan edes kiinnostusta sen relevanssista oikein yhtään mihinkään. Tein DI-tutkinnon 4.5 vuodessa sullomalla sen kaikkia mahdollisia porsaanreikiä käyttäen niin täyteen matematiikkaa kuin vain pystyin ja silti valmistuttuani minulla oli jo 20 vanhan laskentatavan opintoviikkoa (~40 opintopistettä) kasassa jatko-opintoja varten valmistuessani. Tämä ei ole fleksaus vaan pikemminkin sen alleviivaamista että eivät ne opinnot oikeasti olleet kovin <i>relevantteja</i>. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Tässä täytyy sivumennen sanoa että matematiikka on poikkeus (tai sitten ei ole) siinä, että se muuttuu helpommaksi mitä enemmän sitä tekee; yhteen matematiikan aiheeseen perehtyminen antaa paljon valmiuksia moneen muuhun aiheeseen, ja kun näitä kerryttää, niin ennen vaikeat asiat muuttuvat koko ajan helpommaksi. Siksi se oli minulle, laiskana mutta (vielä tuolloin) kunnianhimoisena nuorena miehenä, varsin kiitollinen ala. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">But I digress. Suuri osa opiskeluaikaisista tutuistani opiskeli ohjelmistotekniikkaa aikana jolloin työelämän imu oli niin suuri, että kolmannen opiskeluvuoden syksyyn mennessä oli vaikea löytää sellaista samana vuonna aloittanutta opiskelijaa, joka ei olisi jo ollut työelämässä. Itse olin tutkimusapulaisena matematiikan laitoksella toisen vuoden kesän ja lukukauden aikana assaroin peruskursseja toisen vuoden keväästä alkaen. <br /></div><p>Niiltä osin kun maisterivaiheen opinnot ovat relevantteja työelämän kannalta -- ja ne ovat, JOS tietyt edellytykset toteutuvat -- niiden suorittamisen ja taitojen harjoittamisen välinen ajallinen etäisyys on syytä pitää pienenä. Väitän jopa että on mielekästä päästä harjoittelemaan asioita työelämässä <i>samanaikaisesti</i> kun niitä opiskelee. Näin toimin itse, olin neljäntenä opiskeluvuonna harjoittelijana VTT:n kemianteknikkassa tekemässä optimointialgoritmeja, ja opiskelin samalla algoritmiikkaa -- josta tuli myöhemmin myös se aihe jota eniten opetin. </p><p>Elinkeinoelämässä työtehtävät harvoin sisältävät vain sellaisia tehtäviä joissa opintojen relevanssi tulee esiin. Väitän että tärkein pointti tuottavuuden kannalta on, että tällaiset tehtävät eivät muodostaisi pullonkaulaa työssä. Näinollen esimerkiksi ohjelmistotyötä tekevä harvoin joutuu miettimään tiettyjä teoreettisempia tuloksia joita tankataan aika paljon algoritmiikassa, mutta kohdatessaan tehtävän jossa tuloksia tarvitaan, voi lopputulos olla varsin heikko siinä kriittisessä kohdassa, jos tiedot ja osaaminen näissä asioissa ovat heikot. </p><p>Se, mitä olen nähnyt esimerkiksi entisten omien opiskelijoideni kanssa konkreettisesti työskennellessäni on, että ne tiedot ja osaamiset jotka opinnoissa on käyty, mahdollistavat asioita jotka olisivat muodostuneet pullonkaulaksi työssä, ellei molemmilla, sekä minulla että tiimissä työskentelevillä kolleegoilla, olisi ollut riittävää ymmärrystä aiheesta. Eräässä projektissa jouduimme implementoimaan matemaattisen mallin, jonka toteuttaminen olisi ollut mahdotonta ellei koodin tekijöillä ja minulla olisi ollut yhteistä kieltä. Tällaiset taidot kehittyvät parhaiten silloin, kun näitä malleja todella soveltaa. </p><p>Olenkin sitä mieltä että syventävän vaiheen opinnoissa -- ainakin omalla alallani ja silloin kun kysessä ovat niin sanotut menetelmäopinnot kuten vaikkapa edellä mainitut optimointialgorimit -- kommunikoiminen ja työskentely konkreettisten ongelmien parissa syventää osaamista merkittävästi verrattuna pelkkään teorian tankkaamiseen. </p><p>Tämän perusteella olen sitä mieltä että aikatavoitteet tulisi nykyisessä muodossaan rajata alemman tutkinnon, eli ensimmäisen kolmen vuoden kohdalle, ja löysätä ylemmän tutkinnon aikatauluvaatimuksia tai luopua mieluummin niistä kokonaan. </p><h3 style="text-align: left;">Akateemiselle uralle</h3><div style="text-align: left;">Edellä mainittu relevanssin tavoittelu pätee riippumatta siitä, lähteekö valmistuttuaan akateemiselle uralle vai elinkeinoelämän palvelukseen. Kummassakin tapauksessa syventävän vaiheen opintojen tulisi tapahtua käsi kädessä relevantin työn kanssa, oli kyse sitten tutkimuksesta, tuotekehityksestä, tai muusta työstä joko akateemisessa maailmassa tai elinkeinoelämässä. Valmistumisen ajankohtaa tärkeämpää on se, että opinnoista oikeasti on hyötyä -- ja hyöty tässä on ymmärrettävä laajasti, ei pelkästään taloudellisena hyötynä korkeamman palkan tai suuremman tuottavuuden muodossa, vaan myös henkilökohtaisena sivistyksenä ja kykynä laittaa tiedot ja taidot kontekstiin yhteiskunnassa ja omassa elämässä. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Akateemisen uran voi jakaa karkeasti tästä kohtaa 3-5 vaiheeseen. Kolmivaiheinen malli sisältää väitöskirjavaiheen, pätevöitymisvaiheen, ja vakiintumisvaiheen. Lopussa siis henkilön ajatellaan olevan allallaan vakiintunut tutkija, yleensä professori. Kyseenalaistan tätä hieman. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Väitösvaiheessa yksilö suorittaa tohtorin tutkinnon. Näitä tehdään myös silloin, kun tavoitteena ei ole akateeminen ura, työelämää varten tai, näin väitän, usein henkilökohtaisen tunnustuksen toivossa; ihmiset tykkäävät titteleistä. Minustakin on todella cool olla Tekniikan Tohtori. Akateemisen uran kannalta se on kuitenkin vain ensimmäinen vaihe, ja akateemiselle uralle toivovan oletetaan suorittavan tohtorin tutkinnon usein melko ripeästi, tyypillisesti noin 30 vuoden iässä, mielellään jopa ennen. Jos tätä peilataan aiemmin mainittuun 3+2- malliin ja oletetaan tavanomainen opintopolku, niin tämä tarkoittaa että väitöstutkijan oletettaisiin suorittavan tohtorintutkinto noin viidessä vuodessa. Tutkinnon saaminen ulos sisältää kuitenkin loppuvaiheessa melko pitkän ja joskus piinallisen viimeistelyvaiheen. Esimerkiksi itse sain väitöskirjani ensimmäisen vedoksen (mielestäni) valmiiksi viikkoa ennen 30-vuotissyntymäpäivääni, mutta väittelin vasta liki puolitoista vuotta myöhemmin. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Aiheesta riippuu miten "relevantti" väitöskirjan aihe on, mutta varsinaisia opintoja ei tässä vaiheessa enää oikeasti ole kovin paljon, vaan opiskelu ja perehtyminen on voittopuolisesti itsenäistä. En lähtisi tarkastelemaan väitöskirjojen aiheita relevanssin näkökulmasta kovin tarkkaan, koska kyse on kuitenkin opinnäytetyöstä, ja vaikka sen pitääkin sisältää uusia tieteellisiä tuloksia (osoituksena siitä että tohtoriksi valmistuva osaa tehdä tutkimusta), se on usein kapea-alainen. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Mielenkiintoisempia ovat ne tiedot ja taidot joita tekeminen edellyttää. Elinkeinoelämän suuntaan tehdyt työt usein edellyttävät sellaista erityisosaamista jolle voi olla varsin kapea kysyntä, mutta joka on jollekin taholle hyvinkin arvokas. En lähde näitä nyt perkaamaan, esimerkkejä kyllä löytyy. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Väittelyn jälkeen seuraa pätevöitymisvaihe tai "post-doc-vaihe". Tavanomaisesti väitelleen odotetaan viimeistään tässä kohtaa "lähtevän maailmalle", verkostoituvan ja hankkivan kokemusta erilaisista tutkimuksen kannalta relevanteista tehtävistä. Tutkintoinflaation vuoksi post-docit ovat oikeastaan akateemisen maailman "työjuhtia", jos tällainen termi nyt sallitaan, eli heidän kykynsä itsenäiseen tutkimustyöhön on usein merkittävä resurssi tutkimusryhmissä, siinä missä professorien rooli on nykyisin selvästi manageriaalisempi. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Relevanssin perään voi tässäkin kysellä. Itse tein kolme ulkomaankeikkaa, joista yksi (Singaporessa viettämäni vuosi) oli varsinainen post-doc-työpaikka, yksi muutaman viikon tutkijavierailu ja yksi vähän pidempi tutkimus"immersio" Oxfordiin. Tämän lisäksi toki kävin tapaamassa ja verkoistoitumassa erilaisten tutkijaryhmien kanssa. Tämä vaihe on pituudeltaan epämääräinen, ja sen katsoaan usein loppuvan siinä kohdassa kun henkilö saa tenure-track-paikan tai jonkin vakituisen tehtävän. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Itse opettelin koodaamaan vasta post-doc- vaiheessa kunnolla, koska monet tutkimusaiheet piti vaan toteuttaa itse. Lisäksi siinä vaiheessa opettelin myös erilaisia sellaisia taitoja, joiden avulla tutkimusaiheita pilkotaan pienempiin osiin, opettelin tunnistamaan ihmisten taitoja jotka olisivat relevantteja jonkin tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Nämä ovat tärkeitä kykyjä jos ja kun aikoo tavoitella professuuria, joka, kuten aiemmin sanoin, on melko managerointi-intensiivinen työ. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Kun vakiintumisvaiheen aika tuli, minulle tuli eteen merkittäviä elämäntilanteen kriisejä, tärkeimpänä avioero. Minulle tarjottiin valinta vakiintuneen opetustehtävän (yliopistonlehtori) ja tenure-track-paikan välillä. Näistä ensimmäinen oli valintana niin sanottu läpihuutojuttu, kun taas jälkimmäinen olisi sisältänyt selkeästi isomman riskin siitä, että en tule valituksi ja lisäksi työ olisi ollut paljon vaativampaa ja edellyttänyt lopulta menestystä sellaisissa tehtävissä joita en vain yksinkertaisesti koennut kykeneväni enää tekemään -- eli käytännössä rahoituksen hakemisessa. Näinollen minun "vakiintumiseni" tutkijana oli nykyinen työni, jossa olen nyt ollut kahdeksan vuotta. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Jos olisin valinnut tenure-track-vaihtoehdon ja saanut paikan, niin parhaassa tapauksessa johtaisin nyt omaa tutkimusryhmääni full professorina. Huonoimmassa tapauksessa olisin saanut vatsahaavan tai masentunut ja epäonnistunut ja lähtenyt jonnekin muualle pettyneenä itseeni. Mutta jälleen jaarittelen; asiaan. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Akateemisen uran malli on minusta hieman rikki. Muutamalla eri tavalla. </div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;">Ensimmäinen rikkinäisyyden tapa on ilmeinen: Koko akateeminen uramalli tähtää ensin siihen, että tutkija on mahdollisimman pätevä ja kyvykäs <i>tutkijana</i>, mutta vakiintumisvaiheessa tehtävänkuva siirtyy enemmän ja enemmän manageriaaliseksi. Eräs kolleega kuvasi tätä niin, että systeemi haluaa sinun olevan mahdollisimman hyvä -- mielellään paras -- jossain ja palkitsee sinut sillä että et enää pääse tekemään sitä missä olet hyvä. <br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Toinen rikkinäisyyden tapa on vähemmän ilmeinen. Se on se, että systeemi painostaa erikoistumaan ja panostamaan niihin taitoihin joilla seuraavan "esteen" yli hypätään. Tässä on monta eri kulmaa joissa rikkinäisyys näkyy. Ensiksikin, ne kriteerit joilla akateemisen maailman "gold standard" mittaria -- eli julkaisujen ja sitaattien määrää -- saadaan ylös, eivät ole linjassa sen kanssa mikä tarkoittaa hyvää tutkimusta. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Kolmas on se, mitä se tarkoittaa sellaisten ihmisten kohdalla kuin minä. En ole tyytymätön omaan tilanteeseeni, mutta moni muu minun kaltaiseni päätyy homehtumaan opetustehtäviin ja kaikki se aiemmassa vaiheessa hankittu osaaminen menee "hukkaan", so., ei tule millään lailla käyttöön. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Ratkaisuksi ehdotankin sitä, että akateemisen maailman ja elinkeinoelämän -- tai muun tietoa ja osaamista hyödyntävän sektorin -- välillä vaihdettaisiin enemmän resursseja nimenomaan niin, että ihmiset työskentelisivät molemmissa rinnakkain ja lomittain. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Akateemiseen maailmaan halajavalle suosittelen oikeasti valmiiksi exit-suunnitelmaa. Fakta on, että tohtoreita koulutetaan enemmän kuin post-doc- paikkoja on auki, ja professuureja -- tai edes yliopistonlehtorin pestejä -- on vielä siitäkin vähemmän auki. Lisäksi, nyt kun olen vähän taas enemmän nähnyt molempia puolia, olen aidosti sitä mieltä että monelle kaltaiselleni tekisi todella hyvää käydä vähän tuulettumassa ja hankkimassa perspektiiviä niin sanotusti <i>oikeista töistä</i>. </div><div style="text-align: left;"><br /></div>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-35463202977758422772023-01-09T09:42:00.002+02:002023-01-09T09:42:09.247+02:00Uusi Vuosi<p> 2023 ei ole alkuluku, sillä se on jaollinen luvuilla 7, 17, 119 ja 289. Se on vuosiluku nyt. </p><p>Aloitin viime vuoden lopussa sivutoimen eräässä suuressa kotimaisessa yrityksessä. Tekemäni työ sisältää asioita joista minulla on vaitiolovelvollisuus joten en siitä sen enempää tässä kerro. Työ on erittäin mielenkiintoinen ja osoittautunut jo nyt hyvin palkitsevaksi monella tavalla. </p><p>En ole jättänyt yliopistoa, enkä varmaan koskaan jätäkään; Tutkin edelleen samantapaisia asioita kuin ennenkin. Opetan kahtena päivänä ja tutkin yhtenä. Paradoksaalisesti rahoitus- ja resurssitilanne on nyt yliopistolla minulla parempi kuin koskaan urani aikana. Sama resurssointi koskee myös yksityisen sektorin työtäni. </p><p>Huomenna osallistun jälleen laktaattitasomittaukseen, osallistun tänä vuonna Tampereen Maratonklubin juoksukouluun. Koulutuspäiviä on noin kerran kuussa, tavoitteena on juosta Tampereen Maraton 27.8. </p><p> Olen viime vuosina juossut puolimaratoneja, ajat ovat olleet melko kehnoja, viime vuonna tulin maaliin ajassa 1:56, mikä on hitain koskaan. Sain takareiteeni jonkinlaisen kivun matkalla, ja tämä hidasti vauhtiani selvästi. Hapenottokyky olisi riittänyt paljon nopeampaan aikaan. Tämä on ollut melko usein minulla se rajoittava tekijä; Kipuja tulee raajoihin sen sijaan että "kunto" pettäisi muuten. </p><p>Toivotan kaikille vielä tässä vaiheessa hyvää uutta vuotta. <br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-65863169289589697582022-09-20T10:47:00.006+03:002022-09-20T10:47:53.927+03:00Pyhä kokemus. <p><i>Istun kylmällä penkillä. Kello lyö, ja katson kaltereita. Aikaa on enää hyvin vähän, ja pohdin miten päädyin tähän. Kello lyö viidesti, joten kohta he saapuvat viemään minut hirsipuulle. Aika tiimalasissani alkaa käydä vähiin. </i></p><p>Muistaakseni se oli keskiviikko. Aivan varma en ole, mutta koska auton radiossa rock-kanavalla tutut juontajat kommentoivat jonkun julkkiksen toilailuja, sen täytyi olla myöhemmin kuin maanantai. Ja perjantai se ei missään nimessä ollut, sillä perjantaisin en koskaan kulje autolla töihin. </p><p>Saavuin laboratorioon noin 15 minuuttia myöhemmin kuin kolleegani. Olimme nostaneet jännitettä testeissä jo kolmen viikon ajan muutamalla sadalla voltilla joka päivä, ja tuona päivänä olimme jo viidessäkymmenessä kilovoltissa. Amplitudit olivat edelleen olleet toleransseissa, eikä anomaliaa ollut esiintynyt kertaakaan. Tuona aamuna kolleegani oli kalibroinut laitteiston yksin; en ollut tarkastanut lukemia, mutta en tarkastanut niitä yleensäkään joka aamu. Protokollan mukaan näin olisi pitänyt tehdä, mutta valitettava tosiasia on, että vanhan laboratorioinsinöörin jäätyä eläkkeelle näissä asioissa oli hieman lipsuttu. </p><p>Hain partikkelilaatikon tuttuun tapaan laboratorion perällä olevasta supranestesäiliöstä. Nostin sen nostimella ja laskin sen lavetille jonka sitten työnsin retikulaattoriin, kuten niin monena aamuna ennen sitäkin. Muistan tämän siksi, että tällä kertaa melkein kaadoin kahvikupin pöydältä työntäessäni lavettia. </p><p>Retikulaattori oli rakennettu laajana yhteistyöprojektina kolme vuotta aiemmin. Itse työskentelin laskennallisessa epistemologiassa, eikä tuon ihmeellisen koelaitteen tekninen toteutus ollut minulle täysin tuttu. Tehtävänäni oli tulkita kokeiden tuloksia omasta erikoisalastani lähtien. Hypoteettisen metafysiikan tutkimusryhmä oli vastuussa teorianmuodostuksesta, ja minun tehtäväni oli vain arvioida, missä määrin korrespondenssiteoria ennusti hypoteeseja. En siis voi ottaa suurtakaan kunniaa siitä, miten teoria oli kehitetty. HM-porukka kutsuikin minua leikkimielisesti "kirjanpitäjäksi". </p><p>Kolleegani oli metafyysikko. Joskus harvoin tein yhteistyötä myös laboratorioteknikoiden kanssa, mutta heidän keskustelukulttuurinsa oli minulle vieraampi. Lisäksi metafyysikot joivat kahvia maidolla, teknikot mustana. En oiken tuntenut oloani mukavaksi teknikoiden seurassa tästä syystä. </p><p>Tarkoituksenani ei ole jaaritella, sillä tämä on aivan olennaista. Kokeellisessa filosofiassa ei ollut tapahtunut edistysaskelia enää vuosiin, ja retikulaattori oli viimeinen yrityksemme nostaa ala jälleen tieteen keskiöön. Kokeellinen filosofia oli ollut kriisissä jo vuosia. Yliopistomme oli laittanut tämän kattokäsitteen alle hypoteettisen metafysiikan, laskennallisen epistemologian, ja sosio-ontologian, eivätkä näiden kolmen alan metodit aina olleet olleet yhteensopivia. Olin vuosikaudet yrittänyt nostattaa yhteishenkeä, mutta paradoksaalista kyllä, juuri sosio-ontologit olivat vastustaneet yrityksiäni kaikkein voimakkaimmin. </p><p>Tuona aamuna katselin lukuja kun kolleegani nosti jännitettä hiljalleen. Pääsisimme nominaalisiin lukemiin lounaaseen mennessä, ja luonastauon jälkeen voisimme nostaa jännitettä taas hieman lisää. Retikulaattori hurisi kaiken aikaa kuin kehräävä kissa. Sen ääntä oli oikeastaan miellyttävää kuunnella. </p><p><i>Pappi saapuu luokseni suorittamaan viimeistä voitelua. Tuijotan yhä kaltereiden läpi ja näen maailman, joka on kohdellut minua kaltoin. Mitä jos kyseessä onkin sittenkin virhe? En oikein kykene patoamaan päälleni kasautuvaa kauhua. Onko tämä todella loppu, vai onko tämä sittenkin jonkinlainen hullun houre?</i></p><p>Lounas oli hyvä ja täyttävä. En muista mistä se koostui, mutta siinä määrin se täytti vatsani, että aloin torkahdella retikulaattorin kehräystä kuunnellessani. Kolleegani nosti jännitettä tasaisesti ja kahvikupposen äärellä hiljaa lukuja tarkkaillen minäkin totesin että olimme jälleen ylittäneet nominaalisen jännitteen. Anomaliaa ei vieläkään näkynyt. Jännite pidettäisiin tällä uudella tasolla noin 90 minuttia, ja sen jälkeen määrittelisin laskennallisesti uuden nominaalisen tason. </p><p>Yksi muuttujista näytti silmämääräisesti heilahtelevan hieman enemmän kuin mitä nominaalimääritelmä sanoo, mutta mikään laitteiston varoitusvaloista ei syttynyt, joten oletin tämän johtuvan vain siitä, että retikulaattorin hurina oli tuudittanut minut jonkinlaiseen tasaisuuteen, josta käsin kaikki varianssi vaikutti suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Tämä ilmiö oli minulle tuttu, ja se tunnettiin myös alallani yleisimpänä syynä tyypin I virheisiin. </p><p>Laboratoriossa oli radio, ja päätin laittaa sen päälle. Pidän rock-kanavasta suuresti, sillä se soittaa nuoruuteni klassikoita. Olin jo vuosien ajan havainnut musiikimaussani sellaista siirtymää kohti lapsuutta, jota olin pitänyt ominaisena keski-iälle, ja mielenmaisemalle jota en uskonut koskaan oikeastaan käsittäväni. Hätkähdin tuossa kohtaa, sillä nyt toisenkin muuttujan varianssi näytti silmämääräisesti suuremmalta kuin piti. Katselin varoitusvaloja pitkään, mutta mikään niistä ei syttynyt, eikä mikään muu kuin oma tulkintani ja tunteeni viitannut mihinkään poikkeamaan nominaalista. </p><p><i>Toivoisin jonkun kertovan minulle, että vain uneksin. Huutoa on vaikea pidätellä, enkä tavoita sanoja, kun yritän lausua niitä. Huomaan kyynelehtiväni, mutten ymmärrä miksi. Enhän loppujen lopuksi pelkää kuolemaa, enkö usko kuitenkin, että mikään ei ole koskaan lopullista. </i></p><p><i>Kun minua kuljetetaan pihan poikki, jostain tyrmästä kuuluu "Luoja olkoon kanssasi". Jos tällainen "luoja" on, niin miksi hän sallii minun mennä? Kävellessäni elämäni vilisee silmissäni. Lopun lähetessäkään en kadu mitään. Olkaa hyvä! Ottakaa sieluni, se tahtoo vain lentää. </i></p><p>Muistan selvästi miten radiojuontaja puhui jotain siitä, miten mainosten jälkeen kanavalla soivat tietyt kappaleet. En muista tarkalleen mitä kappaleita hän luetteli. Kiinnitin asiaan kuitenkin jostain syystä huomiota. Ehkä tuolloin minun ajatukseni harhautuivat liiaksi. En voi olla täysin varma että näinkö varoitusvalojen syttyvän vaiko en. Retikulaattorin hurinan muistan kuitenkin voimistuneen samalla, kun mainosääni kertoi humoristisen tarinan lomassa ruostumattomista teräskatteista. Muistan säälineeni myös mainostarinan miestä, joka oli kyvytön tekemään päätöksiä. Onneksi hänellä oli päättäväinen vaimo. </p><p><i>Pistäkää sanani muistiin; uskokaa että sieluni elää yhä. Älkää murehtiko nyt; kun olen poissa, olen siirtynyt toiselle puolelle etsimään totuutta. Kun tiedätte, että aika on lähellä, ehkä viimein alatte ymmärtää, että elämä täällä alhaalla on vain outo kangastus. </i></p><p>Kun retikulaattori räjähti, en muista nähneeni varoitusvaloja. En muista sitä, mutta on silti täysin mahdollista että ne olivat syttyneet. Valitettavasti huomioni kohdistui radioon, jossa soi minun suosikkikappaleeni. </p><p>Kyllä. <i>Kyllä.</i><br /></p><p><br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-24855308475219292052022-09-05T12:14:00.002+03:002022-09-05T12:20:42.128+03:00Todellinen maailma<p> <i>Arvon komissaari, tutkinnanjohtaja, ja syyttäjä. </i></p><p><i><span> </span>Kirjoitan teille, koska tiedän ettei Kreivittären hovimestari ole syyllinen. Minulla on tämän tietoni tueksi teille antaa kovin vähän konkreettisia todisteita, mutta minulla on teille tarina, jonka kuuleminen toivoakseni vakuuttaa teidät siitä, että tämä tietoni on tosi. Tietoni koskee todellista maailmaa, ja siksi tarinani on ehkä paikoitellen epäolennaisuuksia täynnä. Näiden epäolennaisuuksien rooli on kuitenkin tärkeä, sillä ne ankkuroivat väitteeni todelliseen maailmaan. Pyydän nöyrimmin teitä lukemaan ja kuulemaan tarinan, sekä ennen kaikkea ymmärtämään sen. Toivoakseni voimme näin välttyä siltä, että viattoman miehen ylle lankeaisi tarpeeton epäilyksen varjo. Sillä vaikka olen varma, että Kreivittären hovimestari tullaan vapauttamaan kaikista syytöksistä, tahraa asian mahdollinen oikeuskäsittely hänen mainettaan vääjäämättä. </i></p><p><i><span> </span><span> </span>Arvostavin terveisin,</i></p><p><i><span> Cornelius 'CC' Aberstein, Lehtori, PhD, MSc, Litt. A. etc. </span></i></p><p><i><span> </span></i></p><p><i><span><span> </span></span></i><span>Isäni oli 17-vuotias lähtiessään merille. Sukuni miehillä on ollut perinne, joka on eräänlaisen sanattoman sopimuksen ja sukupolvet ylittävän tarinoinnin käytänteiden myötä muodostunut. Sen perinteen mukaisesti joidenkin vuosien viettäminen merillä -- purjelaivoissa, ei näissä nykyaikaisissa savua puskevissa metallipurkeissa -- on eräänlainen miehuuden tai pikemmin, aikuisuuden saavuttamisen edellytys. </span></p><p><span>Isoisäni oli tarinoinut näistä ajoista minulle omalta osaltaan, mutta piti suunsa visusti kiinni isäni läsnäollessa. Tämä oli </span><span>osa sukumme perinnettä, isät eivät keskustelleet merillä vietetystä ajasta pojilleen. Tämän perinteen tarkoitus oli aina ollut käytännöllinen ja perustui intuitioon. Poika kapinoi pikemmin välittömänä auktoriteettina pitämäänsä isää vastaan, mutta leppoisan isoisän lämminhenkinen tarinonti ja piiputupakan miedosti pistävä tuoksu luovat oivallisen kasvualustan haaveille, joita poika sitten lähtee toteuttamaan kun aika on kypsä itsenäistymiselle. Näin oman isäni kohdallakin oli ollut, ja isoisäni oli lannistuneesti häneen vedonnut, jotta tämä olisi katkaissut sukupolvien perinteen ja käynyt koulunsa loppuun. Mikään ei kuitenkaan auttanut, sillä isäni oli jo poikasena päättänyt toimivansa kuin oma isoisänsä, ja kun kauppakomppanian kuunari oli pestannut laivapoikia, isäni oli lähtenyt vuotta ennen kuin olisi päässyt ylioppilaaksi. </span></p><p><span>Huomautan tässä etten tietenkään voi, sukupolvien perinteen vuoksi, suoralta kädeltä välittää isäni tarinaa, sillä hän ei sitä ollut itse minulle koskaan kertonut. Olen selvittänyt tätä perinnettä ja tehnyt runsaasti tutkimusta omalta osaltani, sillä isoisäni kuoli yllättäen auto-onnettomuudessa eikä isäni sen jälkeen ole puhunut mitään. Lisäksi on todettava, etten itse koskaan lähtenyt merille, ja tämä on sukuni häpeätahra; veljeni sen sijaan on edelleen kauppakomppanian leivissä, ja kirjeessään hän kertoi viime vuonna saaneensa peräti purserin vakanssin, aloitettuaan messipoikana ja edettyään kokiksi parin vuoden jälkeen. <br /></span></p><p><span>Kreivittären hovimestari kertoi minulle kuitenkin riittävästi ennen Kreivittären kuolemaa. Hän nimittäin oli palvellut upseerina kauppakomppaniassa, ja tiesi miten todellinen maailma toimii. Tarvittiin vain lasillinen brandyä ja otollinen aika juuri auringonnousua ennen, muiden vieraiden lähdettyä, ja hän kertoi minulle kaiken. Tämä tapahtui viikkoja tai päiviä ennen noita ihmeellisiä ja traagisia juhlia, mutta riittävän lähellä tapahtuma-aikaa jotta voin olla varma hänen mielensä jo virittyneen valmiiksi siihen tapahtumaketjuun jonka tekin olette varmasti suurelta osin onnistuneet selvittämään. </span></p><p><span>Ensimmäisen vuoden aikana merille lähtijä usein toivoo ja uskoo näkevänsä eksoottisia eläimiä ja ihmisiä, ehkä viettävänsä hurjaa elämää satamakaupunkien öissä. Valitettavasti nämä toiveet usein jäävät toteutumatta, sillä elämä laivoilla on pitkäveteistä ja kaavamaista. Kun laivan määräsatama oli jossakin Afrikan rannikolla, aurinko poltti päiväkausia kantta ja sitä tavan vuoksi päivittäin kuuraavaa laivapoikaa. Noiden päivien jäljet näkyivät isäni niskassa tummempana ja karheampana ihona, joka oli kuin parkittua ja raspattua nahkaa. </span></p><p><span>Satamaan päästyään laivapojatkin saivat toki kukin vuorollaan lomaa. Tarina ei kerro kuinka mones satama se oli, missä isäni ensi kerran astui maihin, mutta sen me tiedämme että hän asteli tuon erikoisen pienen mutta silti vilkkaan kaupungin katuja kasvoillaan epäuskon ja ihmetyksen ilme. Tuon nimenomaisen sataman nimi on kadonnut kaikkien niiden muistista, jotka ovat tämän tarinan kuulleet, eikä sillä suurempaa merkitystä olisikaan; totuudenmukaisuuden arvioinnissa on aivan toisenlaiset kriteerit, eikä tuollaisen yksityiskohdan menettäminen lainkaan vähennä sen vakuuttavuutta. </span></p><p><span>Noiden hiekkakivestä, oljesta, ja paikoin nykyisin myös varmasti aaltopellistä rakennettujen talopahasten asukkaat eivät olleet onnettomia, vaikka heillä kiistatta oli kuuma päivittäin. Vesi, jota he kaivosta nostivat saviruukuillaan köyden avulla, oli virkistävämpää kuin ehkä uskomme, sillä kuuman paahteen ja kuivuuden keskellä vesi saa omanlaisensa maun, jota me viileässä pohjolassa emme enää tunne kuin häivähdykseltä jos olemme unohtaneet juoda päiväseltään, tai satunnaisesti kun hajamielisesti puurramme kuivana päivänä. Oudokseltaan isänikään ei varmasti tuota makua odottanut kokevansa, mutta se oli hänen ensimmäinen kosketuksensa todelliseen maailmaan. </span></p><p><span>Erään kojun kohdalla mies viittelöi isääni nauttimaan mukillisen vettä. Miehen iho oli, kuten tuossa maankolkassa niin usein on, lähes pikimusta. Tämä ei isääni hetkauttanut, vaikkei hän ollut koskaan ennen merillelähtöään ketään sen näköistä ihmistä nähnyt. Tarinat kertoivat keltaisista ja mustista ihmisistä, mutta isäni ei ollut näitä tarinoita pitänyt kovin totena. Kauppias oli kuitenkin niin tumma että tässä kohtaa ennakkokäsitys joutui kovasti koetelluksi. Tutkailtuaan aikansa miehen kasvoja isäni kuitenkin totesi ihon olevan pikemminkin varsin tumman ruskea, ei suinkaan musta. Ymmärrys siitä miksi näistä puhuttiin mustina ihmisinä sai kuitenkin ensi kerran tilaa hänen mielessään, vaikka toki hän visusti päätti, että edelleen hän pitäisi väitettä mustien tai keltaisten ihmisten olemassaolosta pelkkänä sepitteenä. </span></p><p><span>Veden maku kuitenkin oli kiistaton todiste siitä että vesi ei ole samaa kaikkialla. Oli hän toki saanut aavistusta tästä pienenä pojankoltiaisena, telmittyään koko päivän kuivassa heinikossa. Kotiin päästyään hän oli täyttänyt kuppinsa kaivosta ja vesi oli ohikiitävän hetken maistunut erilaiselta. Jano oli kuitenkin sammunut jo yhden kupin jälkeen ja toisen juominen -- vaikka hän oli salaa janoissaan vannonut itselleen juovansa ainakin viisi -- kävi jo työstä ja kolmatta täyttäessään oli jo valansa unohtanut. </span></p><p><span>Tuossa kuumassa Afrikan auringossa kuitenkin asia oli toisin. Mukin tyhjättyään hän tunsi virkistyvänsä ja oli kuin kirkkaus -- kuin puhtainta kristallia -- olisi kulkenut hänen kurkussaan. Vesi ei ollut kylmää kuten kodin kaivossa, mutta se oli ihoa ja ilmaa viileämpää, ja sen mauttomuudessa oli kuin suuri lakeus joka avautui aistien toiselle puolelle. Kuuman auringon alla hän tunsi saapuneensa sopivan viileän ja aistit ylittävän suojan äärelle. Tämä ajaton kokemus oli ikuinen ja jäi hänen mieleensä. Vaikkei hän siitä minulle kertonut suoraan, näin sen aina siinä, miten lievä pettymyksen ilme levisi hänen kasvoilleen hänen juodessaan vettä tai muuta janon sammuttamiseen tarkoitettua nestettä. En sitä ymmärtänyt tuolloin, mutta onnistuttuani kasaamaan tämän tarinan, saatoin laittaa palat yhteen ja tuossa pettymyksessä oli järkeä. </span></p><p><span>Kauppias onnistui myymään isälleni taikakalun. En tiedä tuon taikakalun muotoa tai merkitystä tarkemmin, mutta laivalla oli matkalaisena eräs Skotlannin ylämailta kotoisin oleva leijonanmetsästäjä, ja hän tunsi taikakalun tarkoituksen läpikotaisin. Isäni onneksi -- tai minun, kenties -- tämä matkalainen oli kyydissä ja sattui näkemään taikakalun. Tarinan se osa, jonka leijonanmetsästäjä kertoi, on kuitenkin menetetty. Vaikka se olisi ehkä tärkeää tässä kohtaa ja varmasti kirvoittaa mielenkiintoa, niin toivon ettette anna tämän puutteen pilata tarinaa. </span></p><p><span>Useiden satamien jälkeen -- en tiedä kuinka monen, mutta Hyväntoivonniemi oli jo viikkoja aiemmin ohitettu -- laiva saapui saarelle. Tuossa saaressa oli jotain mikä ei tuntunut kenestäkään matkalaisesta hyvältä. Silti laivoilla oli tapana siellä pysähtyä, sillä siellä kasvoi hedelmiä jotka maistuivat toki pahalle, mutta joita tarvitsi syödä vain pari kappaletta saadakseen pitkähkön suojan keripukkia vastaan. Koska se oli kauppakomppanian laivojen suosiossa tästä syystä, sinne myös oli pesiytynyt kaikenlaisia kauppiaita ja pitkästyneitä seikkailijoita, jotka yrittivät saada merimiehet luopumaan palkoistaan. Usein siinä onnistuivatkin, sillä menomatkalla nuoret miehet olivat vielä jonkin verran innokkaita, ja siksi hanakoita pelaamaan uhkapelejä, ja paluumatkalla heistä jotkut olivat väsyneitä tavalla joka altistaa huonoille päätöksille. </span></p><p><span>Isäni tapasi tuolla saarella nuoren upseerin, joka palveli paluumatkaansa taittavalla klipperillä. Huhun mukaan kyseinen laiva olisi kuljettanut oopiumia, mutta upseeriston silmät olivat kautta linjan kirkkaat ja puhe jämäkkää, joten tämän huhun isäni tyrmäsi mielessään suoralta kädeltä. Upseerit eivät usein seurustele rahvaan miehistön kanssa, elleivät ole vanhoja merikarhuja, jotka palkataan pätevyyden ja viinapään vuoksi kokeneemman miehistön joukosta. <br /></span></p><p><span></span>Isässäni oli kuitenkin siinä määrin oppineisuutta joka yhdistyi nuoren miehen viattomuuteen ja ennen kaikkea potentiaaliin niin, että tämä vain muutamaa vuotta vanhempi, ilmeisesti syntyperänsä puolesta upseeriksi päätynyt mies päätti lyöttäytyä isäni seuraan. Upseeri oli ehkä siinä iässä, jossa alkaa ajatella itse perheen perustamista ja vielä tiettyä viattomuutta omannut isäni olisi oivallinen henkilö jonka kanssa harjoitella isällistä vuorovaikutusta. Heidän vuorovaikutuksena oli yllättävän tasaveroista, varsin erilaisen aseman huomioiden. </p><p>Erään väsyneen ja kyynistyneen seikkailijan oli onnistunut sen verran kerätä pääomaa, että hän oli ostanut säästöillään majatalon, jossa pelattiin uhkapelejä. Jonkinlaisen erikoisen moraalisen päähänpinttymän vuoksi hänen majatalonsa ei toiminut porttolana, vaikka hän sallikin kyseenalaisten henkilöiden yöpyä huoneissaan. Epäilemättä noissa huoneissa tapahtui kaikenlaista moraalitonta, mutta ruokasalissa ja pelipöydissä raha vaihtoi avoimesti omistajaa ainoastaan noppaonnen oikusta tai nälän, tai vielä yleisemmin, janon sammuttamiseksi</p><p>Tuohon majataloon isäni asteli sisään Upseerin seurassa. Isäntä katseli valppaana, mutta ei ajanut isääni pois vaikka tämä kieltämättä näytti liian nuorelta ollakseen edes tuollaisen varsin vähäisen synnin pesän asiakas. Kolpakot täytettiin ja tottumattomuuttaan isäni äityi puheliaammaksi ja tuttavallisemmaksi kuin etiketti olisi ainakaan kotimaassa sallinut. Merimiesten parissa tämä ei kuitenkaan ollut tavatonta ja tiedetään jopa kapteenien toisinaan rupatelleen juovuspäissään niitä näitä ja nauraneen rasvaisille ja lapsenomaisille jutuille joita laivapojat kertovat vähäisestäkin yllykkeestä. </p><p>Taikakalu tuli puheeksi melko pian, sillä kuivahkot perunat ja mauton liha eivät riittäneet puheenaiheeksi, ja joka tapauksessa ne huuhdottiin alas aivan tarpeettoman suurella määrällä olutta. Upseeri oli vielä vuosia tämän jälkeen ollut aivan haltioissaan kertoessaan siitä. Sen tarkoituksesta ja ulkomuodosta keskusteltiin. Vaikka ainoa asiasta todella tietänyt henkilö oli jäänyt laivan kyydistä joskus ennen Madagaskaria, se kirvoitti keskustelijoiden mielenkiintoa ja pöydän ympärille kerääntyi monia uteliaita kuulijoita. </p><p>Kävi sittemmin ilmi, että kyseinen upseeri oli Kreivittären serkku. Hän oli ylhäistä syntyperää, mutta ei varsinainen aatelinen, sillä epäonnisten naimakauppojen ja tarkemmin määrittelemättömien petosten tai ehkä vain onnettomuuksien myötä kyseisessä sukuhaarassa ei oltu peritty ainoatakaan niistä lukuisista titteleistä joita Kreivitär kantoi kuin ne olisivat olleet aivan arkipäiväinen asia. Samalla Klipperillä oli kuitenkin ylipurseri, joka oli myös tuolloin nuori mies, ja jolla oli epämääräinen kilpailuasetelma Kreivittären serkun kanssa. Nyt jo arvannette, että tuo nuorimies sittemmin pestautui Kreivittären palvelukseen hovimestariksi. </p><p>Syy ei ollut se miten ehkä kuvittelette. Hovimestarilla -- nimitän häntä nyt siten, sillä vaikka on paljastunut kuka hän oli ennen, minulle ja teille hän on nyt hovimestari -- oli tullut mitta täyteen ylipurserin työssä, eikä hän siksi voinut enää sietää yhtään merimatkaa. Valitettavasti kauppakomppanian komissiot ovat armottomia ja lainopillisesti varsin vedenpitäviä. Ansioitunutkaan upseeri ei saa kovinkaan suurta eläkettä, ellei palvele koko sopimuskauttaan loppuun. Hovimestarilla oli hyvät suhteet kauppakomppaniaan ja hän sai kuin saikin neuvoteltua itselleen vapautuksen sopimuksestaan. Hänet olisi kenties ylennetty, jopa mahdollisesti toiseksi perämieheksi, mutta koska hän toimessaan oli tykästynyt olemaan nimenomaan huollon esimies, ei tämä ylennys olisi häntä liiemmin innostanut. </p><p>Näin hän sai kauppakomppaniasta erinomaiset suositukset ja sattui maihin ajankohtana, jolloin Kreivitär tarvitsi itselleen hovimestaria. Sotilaallinen kuri yhdistettynä kuitenkin mittaviin siviilelämän kannalta hyödyllisiin taitoihin oli Kreivittären kaltaisille ihmisille aivan vastustamatonta. Tiedämme että tällaiset ylhäiset palkkaavat mielellään juuri näin ansioituneita ihmisiä sillä se tekee heidän kilpailijansa kateellisiksi. Myös hovimestarin kanssa oli näin. </p><p>Hovimestari oli kuitenkin kuullut -- ja tämä on traagista -- isäni hallussa olevasta taikakalusta. Hän arveli sen luonteesta jotakin, mutta ei ollut ahne kuten Kreivittären serkku tai Kreivitär itse. Hän oli kuten isäni, rahvasta, ja siksi ei samalla lailla altis niille asioille jotka kielivät todellisen maailman luonteesta liiaksi. </p><p>Mutta takaisin isäni tarinaan. Hän jatkoi matkaansa tuolta saarelta vailla sen suurempaa käsitystä tai pelkoa tulevasta. Nuori upseeri oli kuitenkin saanut silmiinsä sen kiillon, jonka esimerkiksi kulta saa aikaan niin usein rahvaan ja joskus ylhäisenkin tapauksessa. Tuo kiilto kertoo sisäisestä palosta joka korventaa ihmisen lopulta tyhjäksi kuoreksi. Sitä paloa ei voi sammuttaa edes virvoittavan keitaan vesi, vaan ainoastaan luonteen lujuus ja harvoin iän tuoma viisaus voi sen hillitä. Konsanaan se ei kuitenkaan sammu tyystin vaan voi joskus vanhalla iälläkin ottaa miehen -- tai naisen -- haltuunsa. </p><p>Isäni vietti kolme vuotta merillä. Hän näki Intian rannikon, vieraili Singaporessa, Sumatralla, ja useilla pienillä saarilla joiden nimiä ei tarina kerro. Aika ajoin kun hän kertoi tarinaa taikakalusta, se herätti mielenkiintoa ja toisinaan intoa ventovieraissa. Keskusteluissa nousi usein isojakin rahasummia joilla kukin olisi sen valmis ollut ostamaan, mutta isäni tuumi että merillä ollaan vain kerran, ja kerran hän nostaisi tuon taikakalun kirjahyllyyn tai takanreunukselle. Siitä sitten voisi iskeä tarinaa lapsenlapsilleen ja näin jatkaa perinnettä joka suvussamme on ollut ikiajat. </p><p>Nuori upseeri oli sillä välin menestynyt mutta onneton. Hän pääsi ensimmäiseksi perämieheksi jo nuorella iällään, ja kapteenin sairastuttua sankkeriin taikka syfilikseen, otti hoitaakseen kapteenin tehtävät. Hän vieraili satamissa ja tutkaili merikarttoja. Hän oli tuon pahaisen kuunarin lokit hankkinut kauppakomppanian arkistosta ja tutkiskellut niitä, ja komentoon päästyään lähtenyt etsimään tuota satamaa josta isäni oli taikakalun ostanut. </p><p>Hänen päähänpinttymänsä ei ollut niinkään tuo taikakalu vaan se, mitä se edusti. Lopulta hän oli kuitenkin löytänyt tuon mustan miehen. Rahan ja helyjen avulla liehittelyn epäonnistuttua hän oli turvautunut uhkailuun, ja kun tämäkään ei auttanut, lopulta julmuuksiin. Nuo julmuudet olivat ensialkuun olleet vähäisiä, ja kauppias oli niiden edessä taipunut ja kertonut taikakalun alkuperän. Seuraavalla matkallaan -- tällä kertaa varsinaisena eikä vain virkaa tekevänä -- kapteenina, upseeri oli kerännyt pienen joukkueellisen miehiä torrakoineen ja matkannut sisämaahan. </p><p>Jokaisella retkellään yrittäessään tavoittaa taikakalun alkuperää, oli Upseerin sisällä polttava palo ajanut hänet pidemmälle hulluuteen. Ensimmäisellä kerralla hän matkasi vain kolmen päivänmatkan verran sisämaahan ja palasi joidenkin miesten sairastuttua malariaan. Toisella kerralla hän oli matkannut jokivartta viikon ja löytänyt kylän josta kauppias oli taikakalun saanut. Tuolloin hänen julmuutensa oli ensi kerran päässyt valloilleen tavalla, joka ei kestäisi todennäköisesti kuvailua tässä, enkä minä siitä tarkempaa tietoa omaakaan. Kolmas ja neljäs retki olivat niinikään epäonnistuneita, malarian, kuumuuden, ja osin myös upseerin hurjan ja pelottavan maineen vuoksi. </p><p>Tuohon aikaan minä olin syntynyt ja kasvanut autuaan tietämättömänä kaikesta tästä. Minäkin olen nähnyt takanreunuksella taikakalun, mutta en siitä lapsena piitannut. Isäni ei siitä puhunut mutta katseli sitä toisinaan etäältä piippu suussaan ja hymyili, joten arvasin siinä olevan jotakin merkittävää, mutta tietenkään en todellisesta maailmasta ollut mitään kuullutkaan. Kun isäni myi taikakalun kreivittärelle, hän masentui viikoksi, mutta toipui entistä ehommaksi, sillä siitä saamillaan rahoilla hän saattoi maksaa velkansa pois ja rahaa jäi jopa minun koulutukseeni. </p><p>Noihin aikoihin hovimestari tuli tutuksi isälleni ja minulle. Minä en tiennyt mitään siitä, mikä heitä yhdisti, mutta he jakoivat tarinoita tavattuaan Kreivittären kartanossa ja ilmeisesti tuolloin todellisen maailman luonne avautui heille jollakin tapaa. Taikakalu koristi siitä päivästä eteenpäin Kreivittären kartanon kirjastohuoneen takanreunusta, minne se sopikin erinomaisesti. Kreivitär ei onneksi ollut kuullut leijonanmetsästäjän tarinaa edes välillisesti, joten häntä ei ylhäisestä syntyperästään huolimatta asia juurikaan kiinnostanut. Hänelle se oli vain kaunis esine jonka todellisesta luonteesta näkyy juuri sen verran että se kiehtoo, muttei niin paljoa että sitä pohtisi kuin joitain minuutteja aamiaispöydässä taikka joskus sherrylasin äärellä. </p><p>Viimeisellä retkellään Kapteeni lopulta tiettävästi löysi taikakalun alkuperän ja siten kohtasi todellisen maailman viidakossa. Hänen uskottiin jo kuolleen, ja laivaan jäänyt miehistö oli jo usean päivän ajan arvuutellut koska he nostaisivat ankkurin. Tyytymättömyys oli kasvanut sillä satamassa ei ollut paljoakaan viihdykkeitä joita ei olisi muutamassa illassa koluttu. Kun kapteeni oli ollut liki neljänkymmenen mukaan ottamansa miehen kanssa kadoksissa kolme viikkoa, kapina uhkasi laivalla. Vastuuseen jätetty perämies joutui lopulta taipumaan ja totesi miehistölle nostavansa ankkurin kolmannen päivän aamuna ellei kapteeni olisi palannut. </p><p>Aurinko oli vielä horisontin alapuolella, vaikkakin punertava kajo alkoi idässä valaista siinä määrin että innokkaimmat kukot jo lauloivat. Silloin pahainen vene lipui kolmen miehen soutamana jokivartta pitkin satamaa kohden, ja kokassa istui repaleisessa univormussaan itse kapteeni. Hurja palo oli hänen silmistään sammunut ja tilalle tullut synkkyys joka tuntui nielevän jopa hänen kumppaninsa mikäli sattui noihin silmiin liian pitkästi katsomaan. </p><p>Tuosta kului vuosia, ja minä suoritin isäni kreivittäreltä saamilla rahoilla tutkinnon, enkä mennyt merille kuten suvussamme on tapana. Isäni menehtyi ennen kuin poikani syntyi, eikä veljelläni ole lapsia. Merenkulun perinne ja siten kosketuksemme todelliseen maailmaan oli nyt enää vain tarinoiden varassa. <br /></p><p>Siksi tahdoin mennä tapaamaan hovimestaria joitain viikkoja sitten. Hän kertoi minulle isäni tarinasta ne osat joita en muutoin onnistunut päättelemään. Hän myös kertoi tarinan kreivittären serkusta mutta vannoi sen jälkeen ettei missään oloissa puhuisi asiasta enää. Hovimestari oli siinä uskomuksessa että Kapteeni olisi riistänyt itseltään hengen, eikä siten olisi syytä koskaan avata suutaan näistä asioista. Lisäksi luulen hänen tunteneen katumusta, sillä hän oli tavallaan pettänyt isäni luottamuksen. Hän saattaa ajatella että ehkä hän olisi voinut kertoa tarinan pojalleni, mutta koska tämä on vielä vasta lapsonen, ei poika ole valmis sitä kuulemaan. </p><p>Huomasin lehdessä jutun kreivittären murhasta. Uskon että Kapteeni on vielä elossa, sillä kuvassa takanreunuksella ei ollut taikakalua. En voi kuvitella kenenkään muun sitä havittelevan, sillä meidän kaltaisemme rahvas ei samalla tavalla ole kiinnostunut todellisesta maailmasta. <br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-54684397487045871302022-08-17T15:28:00.003+03:002022-08-17T15:28:51.337+03:00Kalorivajakki<p>Kesän keskellä oli noin 8 viikon pätkä jonka aikana "laskin kaloreita". Tarkoitan tällä, että kirjasin kaiken syömäni ylös MyFitnessPal- sovelluksella ja punnitsin itseni kerran viikossa. Aloitin ensimmäisen viikon niin, että ainoastaan kirjasin syömäni ruoan ilman tavoitetta. Tämä on aihe jossa pelkkä tarkkailu johtaa tarkastelukohteen muuttumiseen, sillä kummasti halu syödä karkkia yms väheni kun tiesi etukäteen että sen tulee kirjaamaan ylös. </p><p>Ensimmäisen viikon kalorimäärä oli noin 2800 per päivä. Käytän kaloreita tässä proxynä ja myös käytän puhekielistä "kalori" kun tarkoitan kilokaloria. Alunperinhän "kalori" on energian yksikkö joka on sidottu veden ominaislämpökapasiteettiin, ja siten yksi kalori on noin 4.18 joulea, eli se energiamäärä joka tarvitaan yhden vesigramman lämmittämiseen yhdellä asteella.</p><p>Kalorit on määritetty tyypillisesti niin sanotulla pommikalorimetrillä. Pommikalorimetri on jäykkä astia jossa palaminen tapahtuu isokoorisesti (eli vakiotilavuudessa) ja josta lämpötilan muutoksen mittaamisella määritellään palamisen energia. En mene tässä yksityiskohtiin, sillä se vaatii termondynaamista tarkastelua; Pointtina on, että siinä määritetään yksittäisen aineen palamisen tuottaman lämpöenergian määrä. Tämän yksikkönä voidaan käyttää jouleja tai kaloreita; Ravinnon energiasisällössä on totuttu käyttämään kaloreita joten puhun siitä. </p><p>Ensinäkemältä vaikuttaa mielipuoliselta verrata lähes puhtaassa hapessa polttamisen tuottamaa energiaa ja monimutkaisten kemiallisten prosessien kautta elimistön talteen ja hyödyksi ottamaa energiaa toisiinsa. On toki totta että näissä on tiettyjä eroja, mutta erot ovat empiirisesti vähäisemmät kuin tältä ensinäkemältä vaikuttaa. </p><p>Ravinnon kaloripitoisuutta ei määritetä niin että laitetaan lihapulla korkeapaineiseen happeen ja poltetaan se, vaan niin, että lihapullan aihesosat määritetään kemiallisen analyysin avulla ja sitten näille ainesosille katsotaan tiettyjen korjauskertoimien kautta kaloriarvot, jotka puolestaan on määritetty kokeellisesti. Tämä on yllättävän tarkka tapa saada ravinnolle vertailukelpoiset kalorimäärät. </p><p>En nyt ala tätä sen enempäää käsitellä; Menetelmä ravinnon energiasisällön määrittämiseksi ei ole 100% tarkka mutta aivan kuten ei ole tarpeen mitata grammojen tarkkuudella vaikkapa levypainojen masssaa (ellei olla maailmanennätystä tekemässä), ei kalorien määrittämisessä tarvita kovin suurta tarkkuutta. </p><p>Ravinnon energia tulee makroravinteista, eli käytännössä hiilihydraateista, rasvasta, ja proteiineista. Myös alkoholista saa energiaa, mutta jätän sen tässä yhteydessä käsittelemättä. </p><p> Hiilihydraattien ja rasvan tehtävänä on pelkästään tuoda energiaa. Näitä voi pitää "nopeana" ja "hitaana" energianlähteenä. Kaikki energia, jota lihakset ja useimmat muut prosessit käyttävät, tulee ATP:stä. ATP tarkoittaa adenosiinitrifosfaattia; Se ei ole energianlähde vaan energian välivarasto biologisille prosesseille. ATP luovuttaa fosfaatti-ionin ja tämä luovutus vapauttaa biologisesti käyttökelpoista energiaa, ja jäljelle jää fosfaatti ja ADP+. En tähänkään mene kovin yksityiskohtaisesti, mutta erinäiset prosessit joilla ADP+ ja fosfaatti sidotaan takaisin yhteen, kuluttavat sitten näitä varsinaisia energian lähteitä. Kokonaisuus on kimurantti ja kiharainen ja sisältää monta eri prosessia, kuten sitruunahappokierron (joka opitaan lukiossa), mutta nämä eivät ole tässä niin kovin olennaisia. </p><p> Olennaista on se, että rasvasta saadaan pidemmän ja hitaamman prosessin kautta energiaa ATP:n tuotantoon, kun taas hiilihydraatistaa saadaan nopeasti (anaerobisesti) tai hitaasti (aerobisesti). Tämäkin on vähän väärin ja yksinkertaistaen, mutta jos en yksinkertaistaisi näin paljon, niin tästä tulisi aivan liian pitkä kirjoitus. </p><p> Proteiinistakin saadaan energiaa, tässä kohtaa voimme niputtaa sen siinä mielessä rasvan kanssa samaan kategoriaan, että sekin on jokseenkin hidasta, mutta proteiinia tarvitaan myös muuhun, ennenkaikkea elimistön proteiinien rakentamiseen. Proteiini pilkotaan aminohapoiksi, joita sitten käytetään tarpeen mukaan joko proteiinisynteesiin tai poltetaan energiaksi. </p><p>Kun ihminen syö enemmän kuin kuluttaaa, se tarkoittaa, että ravinnosta saatava energia riittää kaikkiin elimistön energiatarpeisiin, ja sen lisäksi jää ylijäämää. Se, mitä tälle ylijäämälle tapahtuu, riippuu elimistön tilasta. Energianlähteitä voidaan varastoida elimistöön kolmella tavalla: Rasvaa rasvasoluihin, hiilihydraatteja maksaan ja lihaksiin glykogeenivarastoihin, ja proteiinia lihassoluihin. </p><p>Näistä rasvasoluissa oleva varanto on "pitkän aikavälin" varanto, glykogeenivarastot ovat "nopean hyödyntämisen" varanto ja lihassolujen varasto puolestaan pikemminkin eräänlainen ylellisyysnvestointi tai "toiminnallista pääomaa", jota ei tallenneta koskaan paljoa, ja josta luovutaan hieman eri logiikalla kuin muista varannoista. Kaikki nämä kuitenkin painavat jonkin verran. Näistä ainoastaan rasvavaranto on sellainen, jota voi käytännössä aina kasvattaa lisää ja jolla ei ole mitään merkittävää ylärajaa. <br /></p><p>Ihmisillä on usein tavoitteena "painonpudotus", mikä on jokseenkin hassu tavoite, sillä se ei ota pääosin kantaa siihen, mistä varastosta energiaa käytetään jotta paino putoaisi. Usein kalorien vähentäminen johtaa nopeaan painon pudotukseen ensin, mutta sitten tahti hidastuu merkittävästi. Tälle on useampiakin syitä, joista yksi on se, että lihaksissa on glykogeeniä ja nestettä, ja tämä on nopeasti otettavissa käyttöön, ja siihen on painoon nähden sitoutunut melko vähän, mutta silti nopeasti käytettävissä olevaa energiaa. Toinen on se, että elimistön energiankulutus laskee ihmisen sopeutuessa vähäisempään energiamäärään. </p><p>Useimmilla kuitenkin todellinen tavoite olisi itse asiassa kehon rasvavarastojen vähentäminen. Tämä onnistuu vain melko hitaasti, sillä kovin suurella vajeella ihminen luontaisesti ja huomaamattaan vähentää liikkumista ja muuta aktiivisuutta, elimistö kompensoi kulutusta jne, jolloin energiankulutus vähenee. Rasvavarastojen tyhjeneminen on hitaanpuoleinen prosessi. Kaikilla se tietenkin ennen pitkää tapahtuu, mutta ensimmäisten päivien tai viikkojen suuriin lukemiin ei päästä pitkällä aikavälillä. Tämä vähentää prosessin palkitsevuutta ja johtaa useilla ihmisillä motivaation heikkenemiseen ja "jojotteluun", sykleihin joissa tehdään rajuhkoja nopeita painonpudotuksia, ja sitten taas nopeahkosti saadaan sama paino takaisin. </p><p>Havaitsin itse sopeutumisen melko nopeasti. Ensimmäisen kahden viikon aikana paino putosi nelisen kiloa, mutta sitten pudotus hidastui. Vähensin kalorinsaantia aina noin 100-200kcal per päivä jos paino oli pysynyt viikon samana tai noussut. Lopulta söin noin 2000kcal per päivä ja olin varsin kiukkuinen. </p><p>Arkiaktiivisuuteni putosi niin paljon, että painonpudotus lähes tyssäsi. Siinä missä ensimmäisen kahden viikon aikana paino putosi vajaa neljä kiloa, se putosi seuraavien kuuden viikon aikana vain kaksi. Kokonaisuudessaan paino putosi noin 92 kilosta 86 kiloon kahdeksan viikon aikana. </p><p>Se, mitä sitten tapahtui, oli hämmentävää muttei yllättävää. Lopetin kalorien laskemisen ja siirryin "ylläpitoon" -- tai niin luulin. Olin arvioinut että steady-state kulutukseni lopussa olisi ollut ehkä noin 2500kcal viikossa, tai jopa 2800 kunhan arkiaktiivisuus nousisi aiemmalle tasolle. Tein tämän yksinkertaisella ateriarytmityksellä: Syön noin 3-5 tunnin välein (jos olen nälkäinen, niin syön aiemmin, jos en ole, niin myöhemmin) aterian, jossa on silmämääräisesti arvioiden noin 600kcal ja noin 30g proteiinia. Syön näitä aterioita päivässä 4-5 sen mukaan kuinka nälkäinen olen, jolloin saanti vaihtelee arviolta 2400-3000 välillä, harvoin tuon alle ja ei juuri koskaan tuon yli. </p><p> Lopputulemana oli kuitenkin se, että painoni jatkoi putoamista vielä pari viikkoa, ja asettui noin 85 kilon paikkeille, se on vaihdellut nyt välillä 84.8 ja 86.5. Eroa tuon 86 kilon suhteen ei juuri ollut. Tämä kaikki käy järkeen, mutta se minkä olen huomannut on, että vyötäröni on kaventunut ja jatkanut kaventumistaan koko tämän ajan. Tiedän tämän siitä, että käyttämäni voimanostovyössä joudun laittamaan nyt kolme pykälää kireämmän asetuksen kuin keväällä, ja juhannuksen tienoilla tämä oli vain yhden pykälän kireämällä. </p><p>Voimaa ja Kestävyyttä- Ohjelmakokonaisuus päättyi viime viikolla. Peroneus-vaivan vuoksi en juossut juurikaan, joten Cooper-tulos parani vain 100 metriä. Se oli nytkin varsin ankea, 2550 metriä. Lisäksi voimatulokset putosivat selvästi, leuanvetoa lukuunottamatta. Tämä ei ylllätä, sillä kalorivajaus ja massan väheneminen vaikuttavat penkkipunnerruksen ja maastavedon tuloksiin. Mave putosi 190 --> 180 ja penkki 120 --> 115. Lisäpainoleuanvedossa pysyi +30kg mutta koska kevenin kaikkiaan 7 kiloa, niin tulos oikeastaan putosi sen verran. </p><p>Osallistun lokakuussa Tampereen puolimaratonille. Viime vuonna juoksin sen karvan verran alle 1:51, noin neljä minuuttia ennätystäni hitaammin. Tänä vuonna olen tyytyväinen jos alitan 1:55. Jos nilkka ja peroneus kestävät, ja jos treeni kulkee, niin voi olla mahdollista alittaa 1:50. Tähän olisin jo erittäin tyytyväinen ja iloinen. Tein viime viikolla ekan keskipitkän VK-lenkin ja sen perusteella 1:50 kisavauhdin pitäminen tuntuisi realistiselta, mutta kisa on aina kisa, eikä sitä koskaan tiedä miten homma menee. <span></span><br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-90270673230711012272022-06-02T11:39:00.004+03:002022-06-02T11:39:42.996+03:00Runnin Man, Vol XVII<p style="text-align: left;"><br /></p><p> Noin neljä viikkoa <a href="https://athletica.fi/voimaa-ja-kestavyytta-verkkovalmennus/">Voimaa ja Kestävyyttä</a>-ohjelmaa takana, tällä hetkellä olen keskellä ensimmäistä kevennysviikkoa. Ohjelman yksityiskohtia en jaa tässä kovin tarkkaan, koska se on räätälöity ja maksullinen; kyse ei ole niinkään siitä että tunnustaisin tai kannattaisin tekijänoikeuksia, vaan lähinnä siitä, että koska se ei ole minun kehittämäni, koen että kunnioitan valmentajia tässä. Lukija voi olla eri mieltä. (Minäkin voin olla tulevaisuudessa ja olen saattanut olla menneisyydessä) </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/Epj84QVw2rc" width="320" youtube-src-id="Epj84QVw2rc"></iframe></div><p></p><p>Periodisaatio tarkoittaa harjoittelufilosofiaa, jossa treenin tarkoituksena on <i>eri ajankohtina</i> kohdistua hieman erilaisiin muuttujiin. Treenin kohdemuuttujia -- siis suureita joita pyritään kehittämään -- voi olla useita, mutta yleisimpiä ovat esimerkiksi lihasmassa, kestävyys, maksimivoima, nopeus, teho, voimakestävyys jne. </p><p>Tarkalleenottaen näissäkin suureissa on välimuotoja. Esimerkiksi voimaharjoittelussa maksimivoimalla tarkoitetaan yleensä yhden toiston maksimikuormaa, kun taas voimakestävyydellä voidaan tarkoittaa kokonaista jatkumoa riippuen siitä, millä osuudella maksimivoimareservistä operoidaan. </p><p>Periodisaatiossa tarkastellaan eri aikavälejä, ja aikajänne jolla ohjelmointia tarkastellaan, voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan, riippuen siitä, kuinka usein tiettyjä muuttujia muutetaan. </p><p><i>Makrosyklillä</i> viitataan kokonaiskuvan kannalta olennaiseen harjoittelun kokonaisuuteen; se voi urheilijasta riippuen vaihdella muutamasta kuukaudesta (kuten tämän ohjelman kohdalla) aina neljään vuoteen (olympialaisten väli ammattiurheilijalla) asti. Makrosyklin aikana pääosin treenataan kaikkia suorituksen kannalta relevantteja muuttujia kehittäen, mutta painopiste tietenkin riippuu lajista ja tavoitteista. Omalla kohdallani tämä makrosykli kehittää pääosin kestävyyttä ja maksimivoimaa, muiden muuttujien jäädessä vähemmälle. </p><p><i>Mesosyklillä</i> viitataan harjoituskokonaisuuteen, jolla on spesifisempi tavoite. Mesosyklin pituus on yleensä joitakin viikkoja, ja mesosyklien välillä usein on yksittäinen viikko jonka aikana kuormitusta kevennetään jotta voidaan paremmin valmistautua seuraavaan mesosykliin. Mesosyklin tavoite voi olla pääasiallista tavoitetta suoraan kehittävä kokonaisuus tai sitten jokin pääasiallisen tavoitteen kannalta valmisteleva kokonaisuus. </p><p><i>Mikrosykli</i> puolestaan on tyypillisesti yhden viikon mittainen sykli, jonka aikana treenin pääpiirteittäinen muoto toistuu kerran. </p><p>Eli makrosykli koostuu useammasta mesosyklistä, ja mesosykli useammasta mikrosyklistä. Mikrosykli taas muutamasta harjoituksesta. </p><p>Seuraamani ohjelma koostuu kolmesta mesosyklistä, joista kukin on neljän viikon mittainen. Ohjelman alussa testattan voima- ja kestävyystasot. Voimaa mitattiin maastavedolla, penkkipunnerrruksella, ja lisäpainoleuanvedolla. Jätin lisäpainoleuat tekemättä, koska lapani oli kipeänä, mutta mave ja penkki olivat tällä kertaa 190 ja 120. Kestävyyttä mitattiin Cooper-tuloksella, joka minulla oli naurettava 2430 metriä. En ole elämässäni juossut niin huonosti. </p><p>Ensimmäinen mesosykli on nyt siis lopuillaan. Valitettavasti olen saanut jonkinlaisen rasitusvaivan vasempaan jalkaani, minkä johdosta lääkäri suositteli kahden viikon taukoa juoksuun. Ainakin kahden viikon ajan joudun siis paikkaamaan juoksuharjoittelua näillä näkymin pyöräilyllä. Ajattelin kokeilla myös vesijuoksua. </p><p>En usko että ohjelman lopussa -- näillä näkymin siis noin elokuun alussa -- olen vahvempi kuin alussa. Olen pitänyt nyt kalorit noin 2500 paikkeilla, lepopäivinä alle ja treeninpäivinä yli, ja paino on hieman pudonnut. Olen vieläkin tarkalleen ottaen ylipainoinen, mutta rasvat ovat toki vähentyneet selvästi. Lopetan kun paino on noin 82 kiloa, tällä hetkellä olen 88 kilossa, lihasmassani määrä on selvästi silmämääräisesti suurempi kuin "koskaan ennen", joskin lihasta oli varmaan ohjelman alussa enemmän kuin nyt -- painoin silloin 93 kiloa, ja luulen että painonpudotus on suureksi osaksi vettä -- lihaksista -- ja vasta vain muutamien satojen grammojen edestä rasvaa. </p><p>Sen sijaan kestävyyden odotan kyllä lisääntyvän merkittävästi. En usko että tänä kesänä hätyytellään cooper-ennätystä (joka minulla on 3000m) mutta olisin erittäin ihmeissäni jos en yli 2700 saisi tulokseksi lopussa. Tosin, nyt kun jalka on kipeytynyt, niin on vaikea ennustaa. Ohjelmaa on kuitenkin enää 9 viikkoa jäljellä ennen testejä. </p><p>Yksi ohjelman mikrosykli sisältää 3 kestävyysharjoitusta ja 2 voimaharjoitusta. Ensimmäinen mesosykli keskittyy juoksun osalta peruskestävyyteen ja melko maltillisesti muuta harjoittelua. Voimaosio taas on melko vahvasti "valmisteleva" ja sisältää pitkähköjä sarjoja. Toinen mesosykli lyhentää voimaharjoittelun sarjoja jonkin verran, mutta on silti selvästi enemmän "perusvoimakausi" klassisine vitosineen, kun taas kestävyysosiossa on PK, VK ja lisäksi maksimikestävyyttä kehittävä intervalli. Viimeinen mesosykli taas sisältää lyhyitä noususarjoja voimaosiossa, ja PK:n lisäksi melko vahvan maksimikestävyyspainotuksen. </p><p>Ohjelman jälkeen on tarkoitus tosiaan vaihtaa treeniä enemmän sopivaksi Tampereen puolimaratonille. Siihen on ohjelman lopusta 10 viikkoa, ja sen jälkeen onkin jälleen aika ottaa pieni lihasmassa/maksimivoimakausi. </p><p> Hieman tulevaisuuden massankeruuta hillitsee se, että kävin ostamassa itselleni puvun tiistaina. Se vaati lopulta melko vähän räätälöintiä -- hihoista piti lyhentää ja hieman muotoilla housuja vyötäröstä. Armanin puku oli sen verran hintava, että en haluaisi joutua ostamaan uutta lähivuosina. Vyötärön kapenemisen voi kompensoida kavennuksella, mutta hartioiden levenemiseen ei ole varaa, sillä pukua ei voi juuri kasvattaa siitä kohtaa. </p><p>Toki vielä kalliimmaksi tulee Aston Martin, joka pitää hankkia puvun seuraksi. <br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-20584203140726615412022-05-20T14:34:00.003+03:002022-05-20T14:34:51.275+03:00Memento Mori<p>Elämä joskus antaa joskus ottaa. </p><p>Viimeiseen 10 vuoteen mahtuu paljon. Post doc-vuoden jälkeen kotiinpaluu oli kuoppainen. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, viimeiset 10 vuotta menivät hieman eri tavoin kuin olin suunnitellut ja siksi niin työ- kuin yksityiselämässäkin asiat menivät tavalla jota pitkään nimitin "epäonnistumiseksi". </p><p>Tämä on tietenkin näkökulmakysymys. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat suhteellisia asioita; ne ovat olemassa vain suhteessa johonkin päämäärään. Ihminen ei esimerkiksi voi olla epäonnistunut <i>ihmisenä</i> ilman, että tällä on jokin mittari sille, millainen <i>ihmisenä</i> oleminen on onnistunutta. </p><p>Kun käyttää mittarina tutkimusrahoitusta, tiettyjä taloudellisia tavoitteita, ihmissuhdepäämääriä, jne jne, niin joutuu helposti sen eteen että nämä asiat eivät aina riipu yksinomaan omasta toiminnasta. Kun asiat onnistuvat, jokainen tahtoo ajatella että tämä johtuu omasta erinomaisuudesta ja kun ne epäonnistuvat, niin on helpompaa todeta epäonnistumisen johtuvan ulkoisista tekijöistä. </p><p>Marcus Aurelius toteaa -- mukaillen hieman -- että asiasta ei tee hyvää se, että sitä sanotaan hyväksi, eikä kiitos tee mitään kauniiksi tai moite rumaksi. Hän myös toteaa että ulkoiset seikat voivat olla mitä hyvänsä. Emme kontrolloi niitä, voimme hallita vain sitä, miten suhtaudumme niihin. </p><p> Nyt tutkimusrahaa on. Nyt on julkaisua, ja todennäköisesti pian on glooriaa ja varmaan mainetta. Tai sitten ei ole. Kaikki on kuitenkin varsin katoavaista. </p><p><br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-19278735597365533082022-05-04T12:38:00.001+03:002022-05-04T12:38:28.881+03:00Running man vol XVI<p> Suoritin läpi ohjelman "Voimaa ja Lihasmassaa 1", jonka järjesti Atletica, tarkemmin sanoen valmentajana toimi "Atleettinen Partasuu" eli <a href="https://www.tuomasrytkonen.fi/">Tuomas Rytkönen.</a></p><p>Ohjelma oli mielenkiintoinen. Sen kesto oli 13 viikkoa, mutta minulla meni 14, koska vietin hiihtolomaa välissä. Volyymi oli melko suuri, suurempi kuin mihin olin tottunut, ja painoni nousi 5 kiloa tuona aikana. Penkkipunnerruksessa tulos nousi viisi kiloa, maastavedossa 10, kyykyssä peräti 20, joskin nämä ovat suhteessa tammikuun referensseihin, eli näissä kaikissa pääsin vain sivuamaan vanhoja ennätyksiäni. </p><p>Lihasmassa kasvoi näkyvästi eritoten selästä, sillä vetävien liikkeiden määrä oli suurempi kuin mihin olen tottunut. Valitettavasti jokin lihas -- ilmeisesti teres major -- kipeytyi tästä äkillisestä treenimäärän kasvusta niin, että leuanvedon jouduin lopussa keskeyttämään ja alkaa kuntouttavampaa treeniä. Hauiksen ympärys kasvoi pari senttiä, muita mittoja en valitettavasti ottanut, paitsi tietenkin vyötärönympäryksen, joka sekin kyllä kasvoi muutamalla sentillä. </p><p>Otin nyt toisen valmennuksen heti perään, tällä kertaa nimeltään "Voimaa ja kestävyyttä". Se sisältää kaksi voimaharjoittelusessiota ja kolme kestävyysharjoitetta viikossa. Juoksuvolyymi on suunnilleen sama kuin aiempina kesinä, mutta nyt siinä on enemmän maksimipuolelle progressiota kuin mitä olen tehnyt aiemmin. Lisäksi sessiot ovat hieman pidempiä, koska niitä on viiden sijaan kolme viikossa. </p><p>Ohjelma alkoi tällä viikolla, tänään menen juoksemaan Cooperin testin. Epäilen etten pääse yli 2400 metriä, sillä painan nyt 91 kiloa, ja olen huomannut että jokainen kilo (karkeasti ottaen) vie 30 metriä cooperista. Kun viimeksi juoksin 3000, painoin 70 kiloa, ja kun painoin 80 kiloa, juoksin 2700. Tämä heuristiikka tuskin on kovin pätevä, mutta ainoa proxy joka minulla on, joten ennakoin siis 2300-2500 tällä hetkellä. <br /></p><p>Ohjelma päättyy elokuussa, ja sen lopussa testataan Cooper uudelleen. Odotan pudottavani painoa ensimmäisten muutamien viikkojen aikana noin 500-1000g per viikko, mutta pian on siirryttävä ylläpitokaloreille, sillä muutoin treenistä ei palaudu. Arvioisin että ohjelman lopussa painan noin 85 kiloa. Alussa paino putoaa nopeasti sillä jätin juuri kreatiinin pois. </p><p>Kun ohjelma päättyy, jää noin 8 viikkoa aikaa Tampereen puolimaratoniin, joka on ollut jo vuosia "päämatkani". Viime vuonna juoksin joitain sekunteja yli 1:50, tänä vuonna ajattelin yrittää hioa siitä 5 minuuttia pois. Jotta tämä onnistuisi, pitäisi olla ohjelman lopussa noin 2900 Cooper-kunnossa, ja jos näin on, niin voin loput 8 viikkoa keskittyä vauhdin hallintaan peruskunnon lisäksi. Jotta 1:45 alittuisi, pitäisi jokainen kilometri juosta aikaan 4:58. </p><p>Samanaikaisesti voimapuolella teen ylläpitoa. Kun puolimaraton on juostu, siirryn sitten lepoviikon jälkeen taas massakaudelle. Tavoitteenani on seuraavat neljä vuotta -- siis siihen asti kun täytän 50 -- jakaa vuosi neljään kauteen. </p><br /><ol style="text-align: left;"><li>Alkuvuoden perusvoiman ja maltillisen kestävyyden kausi, jonka aikana harjoitustapa on 3+2 (kolme voimaharjoitusta, kaksi aerobista). Sekin jakautuu kolmeen mesosykliin. Tässä vaiheessa kalorit ovat ylläpidossa, painon ei ole tarkoitus nousta lainkaan, mutta voimatasot voivat vielä nousta. <br /></li><li>Alkukevään kestävyys- ja voiman ylläpitokausi, jonka aikana harjoitustapa on 2+3. Tämän kauden alussa ensimmäisen kahden mesosyklin aikana paino voi hieman pudota -- etupäässä tavoitteena on pitää vyötärönympärys alhaisena, sillä se on painoa luotettavampi mittari terveyden kannalta. Voimassa keskitytään ylläpitoon. Tässä rakennetaan myös pohja kesän juoksukilpailuille. <br /></li><li>Kesän kestävyyskausi, jonka aikana haetaan maksimaalinen kunto loppukesän ja alkusyksyn juoksuihin. Tämän aikana voimatasot väkisinkin laskevat etenkin alakropassa, mutta sille ei voi mitään. Tässä kuvio lienee 2+3 tai jopa 1+4. </li><li>Syksyn voima- ja massakausi, joka päättyy vuoden vaihteeseen. Tässä
kaudessa on neljä voimaharjoitetta viikossa, ja vain vähän mitään kestävyyttä. Kausi jakautuu kolmeen
mesosykliin, joiden välillä vaihdetaan harjoitteita. Volyymi kasvaa
ensimmäisen ja toisen mesosyklin aikana ja hieman putoaa kolmannessa,
kun keskitytään maksimivoimaan. Tämän kauden aikana ollaan
pluskaloreilla ja odotuksena on muutamien kilojen painonnousu. <br /></li></ol><p>Näillä mennään näillä näkymin seuraavat neljä vuotta. Tavoitteenani on olla viisikymppisenä elämäni parhaassa kunnossa. <br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-348702875554453382022-01-27T13:08:00.001+02:002022-01-27T13:08:00.183+02:00Voimaa, massaa, nopeutta, ja muita hyveitä. <p> Vuosi vaihtui neljä viikoa sitten sitten maapallon kaukaisimmassakin kolkassa. Vuoden 2021 saldona voin pitää sitä, että kirjoitin silloin tasan yhden kirjoituksen, jossa julistin etten palaa kirjoittamaan blogia. </p><p>Nyt, noin myöhemmin, huomaan kirjoittavani taas. Kirjoittaminen on ollut minulle aiemminkin eräänlainen terapiamuoto, ja keino tuottaa identiteettini rakennusosia, kuitenkin rajatusti. </p><p>Treenaaminen on ollut minulle oikeastaan ainoa elämänalue jossa olen kokenut voivani onnistua edes jotenkin viimeisten kuuden vuoden aikana; kaikilla muilla elämänaloilla olen epäonnistunut. Tai epäonnistuminen on vahva sana tässä; tarkoitan, etten ole kokenut pääseväni eteenpäin sillä tavalla vuosiin, jolla koin että olisi tarpeellista ja tarkoituksenmukaista. </p><p>Aloitin verkkovalmennuksen "Voimaa ja lihasmassaa I" tällä viikolla. Tai oikeammin viime viikolla, sillä tein silloin ykkösmaksimien yritykset. Olin kaikissa selvästi jäljessä siitä, mihin pari vuotta sitten pystyin. Maasta vedin 180kg, penkistä nousi 115kg, kyykyssä sain 130kg ja lisäpainoleuanvedossa 30kg, yhteiskuormalla 116kg. Kyykky on pudonnut eniten, ennätykseni siinä on ollut 155kg. </p><p>Koen että fyysinen suorituskyky on eräänlainen perusvelvollisuuteni. Se ei tietenkään ole mitenkään erityisen kovalla tasolla, eikä koskaan ole ollutkaan, mutta tämä on epäolennaista. Olennaista on se, että pyrin <i>parempaan</i>. Meillä ihmisillä on perustarve päästä elämässämme "eteenpäin" jollakin tavalla. Jumissa olemisen tunne syö pikku hiljaa ihmisen sisältä, ja jos se on kaikilla elämänaloilla, niin ihminen lopulta masentuu. Näin uskon. Siksi <b>fyysisestä kunnosta huolehtiminen on hyve</b>. <br /></p><p> Aktiivinen, myötätuntoinen hyväksyntä on olennaista. Se, että suhtautuu itseen myötätunnolla, ei tarkoita että tekee itselleen tekosyitä ja selityksiä, vaan sitä, että ymmärtää että omat haasteet todella ovat haasteita ja ymmärtää olla lisäämättä kuormaa syyttelemällä ja soimaamalla itseään siitä, jos asiat eivät mene nappiin. Satunnaisuutta sisältävien pelien, kuten pokerin tms. parissa tällaista syyttelyä -- ja sen kääntöpuolena itsetyytyväisyyttä -- siitä, että onnistuu, kutsutaan nimellä <i>resulting</i>. En tiedä tämän suomennosta, enkä yritä sitä sanalla kuitata; Sillä viitataan siihen, että oman pätevyyden tai onnistumisen tms mittarina pidetään sitä, mikä on lopputulos, ei sitä, kuinka hyvä päätös oli suhteessa siihen mitä tiesi. </p><p> Esimerkki: Pokeripöydässä ollaan paljastamassa viimestä korttia. On erittäin todennäköistä että voitan; koko pakassa on vain yksi kortti, ja vain erittäin pienellä todennäköisyydellä vastustajalla on juuri tietyt kortit, joilla voin hävitä pelin. Pistän all-in. Vastustaja pistää all-in. </p><p>Teinkö oikean ratkaisun? Ja ennenkaikkea, riippuuko se siitä, mikä kortti kääntyy? Tämä on se olennainen kysymys. En voi vaikuttaa siihen, mikä kortti kääntyy. Voin vaikuttaa siihen, pistänkö kaiken peliin. Se, kannattako näin tehdä, riippuu tietenkin siitä, mikä kortti kääntyy, mutta en voi tietää tätä ennen päätöstä, joten päätös on tehtävä sen perusteella mitä tiedän. Jos tiedän, että vain yksi kortti voi johtaa tappiooni, niin yhdessä tapauksessa neljästäkymmenestä kuudesta (koska tiedän jo kuusi korttia, jäljellä on 46 tuntematona) teen "huonon" päätöksen ja muutoin "hyvän". </p><p><b>On selvää että itsensä syyttäminen pienen todennäköisyyden tapahtumista on turhaa</b>. <b>Itsemyötätunto on siksi hyve</b>. <br /></p><p>Tunteet ohjaavat toimintaamme. Tätä ei voi kiertää eikä voi välttää; on haihattelua kuvitella että yksilö voisi koskaan olla tunteeton tai täysin vailla tunnetta päätöksenteossa. On kuitenkin keinoja joilla voimme siirtää päätöksenteon hetkeä niin, että tietyt tunteet eivät vaikuta. Esimerkkejä tästä on lukuisia. Esimerkiksi klassinen "Pay yourself first" toimii niin, että kun saat rahaa, esimerkiksi palkan, niin laita siitä aina ensimmäiseksi tietty, ennalta päättämäsi siivu säästöön ja kohtele vain loppuosaa rahasta siten, että voit maksaa sillä menojasi. Näin teet päätöksen hetkenä jolloin sinulla on parhaat mahdollisuudet säästää. Tai analysoi pelaamiasi pelejä ja tee päätöksiä kuten "tässä tilanteessa toimin jatkossa näin", jotta pelin keskellä jännitys, pelko, tms tunteet eivät ohjaa toimintaasi. Tee laskentakaava erilaisille päätöksille ja noudata kaavaa. Luota prosessiin. Ja jos se näyttää tuottavan huonoja tuloksia, niin analysoi ne huolella, välttäen "resulting"-ilmiötä. </p><p><b>Järjestelmällisyys on hyödyllinen hyve</b>. <br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-46857514329264546322021-12-29T08:59:00.002+02:002021-12-29T08:59:28.045+02:00Haave paluusta<p> Ei, </p><p> En ole palaamassa pitämään blogia. Kävimme porukalla ystäväni mökillä Kangasalla viime kesänä -- ehkä, saattoi olla toissa syksykin -- ja tuolloin keskustelimme siitä tästä, ja eräs vanha ystävä totesi alkaneensa pitää blogia. Väänsin vitsin, tiedättehän sen "hei, vuodesta 2005 soitettiin". </p><p>Aloimme pitää <a href="https://www.podomatic.com/podcasts/johannes-huilla/">podcastia</a> syksyllä. Vahva merkki valkoihoisuudestamme. </p><p>Edellisestä kirjoituksestani on nyt yli vuosi. <br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-71586616250840423162020-12-04T10:18:00.001+02:002020-12-04T10:18:55.659+02:00Viimeinen Todellinen Skotlantilainen<p>Hänen korkeutensa Idi Amin, Elinikäinen presidentti, Sotamarsalkka Al Hadji, Tri., VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari, ja ennen kaikkea <i>Skotlannin viimeinen kuningas </i>ei ole tämän kirjoituksen aiheena. </p><p>Idi Amin kyllä käytti kilttiä, mutta monet ovat argumentoineet, ehkä oikeutetusti, ehkä eivät, että hän ei ollut todellinen skotlantilainen. Tämän kirjoituksen otsikko tulee yleisestä argumentointivirheestä, jossa jonkin ryhmän edustajan kuuluminen johonkin ryhmään kiistetään sillä perusteella, että häneltä puuttuu jokin oleellinen piirre joka ryhmään liitetään; Tämä ei itsessään olisi vielä virhe, mutta jos sillä yritetään perustella se, että ryhmään kuuluvilla on tämä piirre, kyseessä on kehäpäätelmä. </p><p>Olen törmännyt tähän ajatukseen omassa ajattelussani useamman kerran lukuisissa eri muodoissa. Yksi tällaisista on <i>homo economicus</i>, oletus ihmisestä (pääsääntöisesti) rationaalisena päätöksentekijänä, joka valinnoillaan paljastaa preferenssinsä. Jokainen yksinkertaistus jonka teemme maailmasta, leikkaa siitä jotain pois. Tämä on lukijoilleni varsin tuttu asia, josta nyt en keuhkoa sen enempää. </p><p>Neuvottelu siitä, millaisten yksinkertaistusten kanssa alamme maailmasta keskustella, on viime kädessä neuvottelua siitä, mitä pidämme <i>olennaisena</i>. Kun keskustelemme henkilöstä X (kuvitteellinen teoreettinen ihmistyyppi) rationaalisena toimijana, ja tulkitsemme hänen paljastettuja preferenssejään kun hän syö rasvaisen hampurilaisen, joudumme kysymään mikä tämän päätöksen kannalta oli olennaista. Henkilö X voi esimerkiksi kertoa arvostavansa puhdasta kotimaista ruokaa ja terveyttä, ja kuitenkin hänen hampurilaisensa pihvi tulee ties mistä ja käristetty liha on kaukana terveellisestä. </p><p>Näin kehystettynä siis voimme joko olettaa että henkilö X toimii rationaalisesti mutta puhuu vain pehmeitä arvostuksistaan; Todellisuudessa hän ei arvosta terveyttä tai kotimaista ruokaa, vaan ostaa rasvaisen möhkäleen koska hän arvostaa mitä ikinä se onkaan mitä hän sen syömisestä saa. Oli se sitten vatsan täytettä, täyteläisen rasvan ja suolan makua, helppoa ruokaa jne. </p><p>Voimme myös ottaa hänen julkilausumansa ja todennäköisesti jopa ajattelemansa ja uskomusten tasolla omaksumansa arvostukset annettuina ja todeta että hänen toimintansa on irrationaalista. Hänellä on tietyt päämäärät ja preferenssit ja hän vain toimii näiden vastaisesti. </p><p>En lähde arvailemaan onko tämä jokin "ihmistyyppi"-kysymys, mutta jotkut ihmiset valitsevat näistä toisen tulkinnan ja jotkut toiset toisen tulkinnan. Minusta usein näyttää siltä, että autoritäärisyyteen taipuvaiset ihmiset tulkitsevat toimintaa rationaalisena ja olettavat että X kyllä tietää mitä tekee, hän vain puhuu pehmeitä arvoistaan koska ei niitä todellisuudessa noudata. X:n moraalinen mädännäisyys näkyy siinä että hän on kaksinaamainen, puheissaan erilainen kuin teoissaan. Toisaalta monet ihmiset kohauttavat olkapäitään ja esittävät että X:n toiminnalle löytyy ulkoisia selittäjiä, joiden vuoksi X:n ei voi olettaa toimivan kaikissa tilanteissa, tai, useiden ihmisryhmien kohdalla edes useimmiten, omien arvojensa mukaisesti. <br /><br /></p>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-83364660898391071262020-08-04T09:52:00.001+03:002020-08-04T09:52:39.156+03:00Running Man Vol III<div>Kolmen vuoden tauon jälkeen ilmoittauduin jälleen puolimaratonille. Vuonna 2013 juoksin sen aikaan 1:47, ja vuonna 2017 aikani oli 1:56. Painoakin oli 18 kiloa enemmän vuonna 2017. Nyt painan suunnilleen saman kuin 2017, laihduttuani noin 12 kiloa helmikuusta. <br /></div><div><br /></div><div>Polarin "juoksuindeksi" on lukema, jonka Polarin sovellus laskee kustakin riittävän pitkästä juoksutreenistä, ja lisäksi sen pitkän aikavälin keskiarvo antaa jonkinlaisen arvion eri matkojen potentiaalisista ajoista. Vuonna 2013 en vielä käyttänyt Polaria, joten minulla ei sieltä ole dataa, mutta vuoden 2017 elokuun lopun juoksuindeksini oli 49, ja sovelluksen antama arvio ajasta 1:59:30. Eilisen treenin jälkeinen tämän hetken juoksuindeksi on minulla 47, ja se antaa arvion ajasta 2:05. <br /></div><div><br /></div><div>Olen tasapainoillut nyt treenimäärien kanssa, ja tänään olo kropassa on, että ollaan hieman ylikunnon puolella. Osasyy tähän voi olla se, etten ole nyt jättänyt saliharjoittelua kokonaan pois ja vedin eilen maasta 5x135kg. Se ei tietenkään ole millään muotoa paljon, ja helmikuussa se olisi ollut erittäin kevyt lämmittelysarja, mutta puolen vuoden hyvin vähäinen treenaaminen ja melko nopea painonpudotus yhdistettynä melko suuriin juoksumääriin kyllä on ottanut selvästi veronsa. <br /></div><div><br /></div><div>Tavoitteenani on juosta vielä yksi selvästi pidempi lenkki, ehkä 25km, ennen kisaa, mutta muutoin keskittyä pääasiassa vauhtikestävyyteen. Kisaan on hieman vajaa kuusi viiikkoa, ja juoksen pidemmän lenkin todennäköisesti noin kolmen viikon kuluttua, ja siinä kohtaa vähennän kilometrejä selvästi. Viimeiset kaksi viikkoa ennen kisaa teen vain melko lyhyitä ja kovia lenkkejä ja kävelyä. Kahden tunnin alitus on ns kiikun kaakun tänä vuonna. <br /></div>Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-11566978347023542512020-06-25T10:42:00.001+03:002020-06-25T10:42:52.600+03:00#TBT<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/2-dFtXiQta8/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/2-dFtXiQta8?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Kävin kesällä 1997 Prahassa, ja ostin sieltä t-paidan. Hiukseni olivat tuolloin vielä lyhyet, mutta annoin niiiden kasvaa seuraavat kaksi vuotta. En muista kovin tarkkaan kesän 1997 säätä. Olin kesätyössä pesulasa. Olin ryhtynyt kasvissyöjäksi vuoden alusta ja juhannuksen jälkeisenä maanantaina avopuolisoni ilmoitti muuttavansa pois.<br />
<br />
Elokuussa järjestettiin Street Party Tampereen keskustassa. Kadunvaltaajat pistivät Rautatienkadun poikki noin puolelta päivin ja paikalle raahattiin isot kaiuttimet ja kovaäänistä musiikkia soitettiin muutamia tunteja. Paikalla oli paitsi erilaisia hippejä ja tyhjäntoimittajia, myös ihan vaan porukkaa joka halusi pitää haustaa. Illan päätteeksi PA-kamat roudattiin Kaupin vedenpumppaamon rantaan ja bileet jatkuivat aamuun.<br />
<br />
En ollut tuolloin mukana missään toiminnassa, sen paremmin poliittisessa kuin liiketoiminnassakaan. Olin juuri täyttänyt 21 ja opiskelin matematiikkaa tietämättä oikeastaan mitään siitä, mitä haluaisin aikuisena tehdä. Tuolloin ei ollut mitään callout- tai cancel- kulttuuria. Oli ihmisiä jotka vastustivat kaikkia kivoja ja hyviä asioita ja oli ihmisiä, jotka yrittivät positiivisesti ja hauskaa pitämällä muuttaa maailmaa. En myöhemminkään osallistunut varsinaiseen järjestäytyneeseen poliittiseen toimintaan mitenkään -- en ole koskaan elämässäni tehnyt niin, vaikka aika moni on sellaisia johtopäätöksiä blogiani lukemalla tehnytkin jostakin syystä.<br />
<br />
Joistakin tuon aikaisista tuttavistani tuli poliittisia vaikuttajia, joillain homma meni yli. Joitain ammuttiin haulikolla, jotkut päätyivät eduskuntaan, jotkut täysin tärviölle päihteiden kanssa. Itse olin kiinnostunut pääosin hauskanpidosta. Luulen että joskus 1960-luvun lopulla suuri osa ns. hipeistä suhtautui liikehdintään samoin kuin minä: Sinne kannatti mennä missä oli hyvät bileet ja periaatteessa tavoitteet olivat hyviä ja kannatettavia.<br />
<br />
Monet tuttavistani olivat toisenlaisia myös. Osa katsoi koko hömpötystä nenänvarttaan pitkin ja suhtautui siihen ylenkatseella. Osa näki toiminnan jonkinlaisena radikaalina kommarimeininkinä ja pahantekona. En ole koskaan ymmärtänyt tätä näkökulmaa. Esimerkiksi vuoden 1998 musta-vihreät päivät -- en tietenkään osallistunut, sillä jo tuolloin olin vankka ydinvoiman kannattaja ja ydinvoiman vastustus oli aivan ykkössijalla ekoanarkisteillä tuolloin -- näyttäytyi minusta lähinnä kännisenä riehumisena ja poliisin ylilyöntinä. Tyypeillä nyt vaan oli jotain sanottavaa ja vähän rähinämieltä. Siinä kaikki.<br />
<br />
Osat ovat jotensakin vaihtuneet. Tuolloin pliisusti porvarilliset ja kaikkea sitä "riehumisena" pitämäänsä niin kovin likaisena ja rumana tuominneet ja "maltillisuuttaan" korostaneet tuttavani ovat nyt suuna ja päänä tuomitsemassa värisevin äänin kaikkia jotka edustavat suunnilleen sitä, mitä he edustivat nuorena. Ekoanarkisteja ei taida enää pahemmin ollakaan, tai jos on, he eivät vedä kännejä ja haasta poliiseja isolla porukalla. Hämeenkatukin on pääosin suljettu yksityisautoilta.<br />
<br />
Muistan kun isäni sanoi minulle että hänenkin nuoruudessaan oli hippejä. Katselin valokuva-albumia jossa isälläni oli pitkät hiukset ja viikset; hän näytti kuvassa Frank Zappalta. Minä olen hukannut kaikki valokuvat itsestäni 90-luvun lopulta. Tiedän että jossain on vielä kuva jossa minulla on ylläni Tukholman UFF:stä ostettu vihreä armeijan takki ja päässäni hamppupipo. Pipon olen hukannut mutta takki minulla edelleen on -- se vain ei mahdu hartioista enää.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-50734349795580135642020-06-11T15:07:00.000+03:002020-06-11T15:07:45.319+03:00Miehen puolikas<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/FfmUCjJxynQ/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/FfmUCjJxynQ?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
Lauantaina kävin salilla ensi kertaa liki kolmeen kuukauteen. Edellinen kerta oli ollut maaliskuun puolivälissä. Tänään kävin jälleen kerran.<br />
<br />
Kuntosalitauon aikana aloin taas juosta, kuten tapanani on ollut välillä. Tällä kertaa kunnon nousu on ollut yllättävän hidasta. Alkupainoni oli toki korkein koskaan, painoin 95.3 kiloa maaliskuun puolivälissä. Tuolloin olin myös vahvempi kuin koskaan. Tulokset eivät tietenkään olleet mitenkään kovin hyviä <i>oikeasti</i> vahvalle ihmiselle, mutta vedin maasta 190 kiloa ja nostin penkistä 120kg, sekä kyykkäsin 155kg. Se on yli 1000 naulan yhteistulos, ja jotkut pitävät sitä rajana sille ettei ole enää "aloittelija". Itse en tietenkään ollut aloittelija millään mittarilla, sillä olin tuossa vaiheessa harrastanut nostelua jo viisi vuotta.<br />
<br />
Juoksun ja kuntosalitauon myötä ruokahaluni väheni merkittävästi, kuten yleensäkin käy, joten paino lähti putoamaan. Pidensin peruskuntolenkkejä hitaasti huhtikuusta alkaen, ja olen tehnyt niitä yhden tai kaksi viikossa. Tämän lisäksi olen juossut toisinaan Suolijärven noin 4.4km lenkin. Olen pyrkinyt juoksemaan peruskuntolenkkejä pitäen sykkeen 60-80% maksimista, niin että keskiarvo on noin 70% maksimista. Maksimisykkeeni on ollut yleisestiottaen varsin korkea, se on tällä hetkellä noin 198-200, olen saanut sen juoksemalla 198:aan, mutta vielä pari vuotta sitten se oli yli 200. Aerobinen kynnykseni on arviolta syketasolla 149, eli noin 75% maksimista, ja anaerobinen kynnys noin 178, eli 90% maksimista. Tämä arvio ei ole kovin paljon pielessä, sillä puolimaratonin keskisykkeeni on ollut 177.<br />
<br />
Lyhyemmät lenkit olen juossut noin 85% maksimista. Joitain intervalleja aion lisätä nyt mukaan, sillä eilen PK-lenkkini oli jo 18.3 kilometriä. Ensin matka, sitten vauhti. Olen täysin varma, etten tänä vuonna hätyyttele ennätystäni, vuodelta 2013, jolloin nettoaikani oli
1.47.02. Painoin vuonna 2013 noin 65 kiloa, ja vaikka painoni on pudonnut yli 10 kiloa, painan nyt 83.7kg. Ennätyksen rikkoakseni pitäisi keskinopeuteni olla noin 5min/km, ja tällä hetkellä pystyn juoksemaan sillä nopeudella noin 500 metriä. Tuolloin juoksin cooperissa noin 3100 metriä, ja nyt en ole ehkä edes 2500m kunnossa. <br />
<br />
Tämän hetken kunnolla puolimaratoniin menisi rohkean arvioni mukaan noin 2:15. Jos saan juoksutekniikkaani palauteltua ja PK:t pidettyä hyvänä, niin kahden tunnin alitus on mielestäni mahdollinen, muttei näillä näkymin mitenkään varmaa.<br />
<br />
Rasvaprosenttini on tällä hetkellä todennäköisesti melko alhainen. Silmämääräinen arvioni sanoisi että selvästi alle 15%, ehkä jopa lähempänä kymmentä. Pyrin siihen ettei painoni putoa alle 80 kilon tänä kesänä, joten siksi aloin nyt myös saliharjoittelun; Se lisää ruokahaluani merkittävästi.<br />
<br />
Rasvan väheneminen on paljastanut myös kuinka aneemiset ja epätasaisesti kehittyneet vatsalihakseni ja hauikseni ovat. Otin siksi ohjelmaan kaksi inhokkiliiketyyppiäni: Hauiskäännöt ja vatsalihasliikkeet. Olen kohta lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. En pysty enää mitenkään näyttämään siltä miltä olisin voinut näyttää nuorempana. mutta voin silti näyttää paremmalta kuin 90% kanssaihmisistäni.<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-33770017393368261792020-06-03T09:37:00.004+03:002020-06-03T09:37:57.219+03:00Välitila<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/6SaDLCpYyXw/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/6SaDLCpYyXw?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Kun istun alas pohtimaan ja/tai kirjoittamaan asioita, en yleensä tiedä johtopäätöksiä etukäteen. Pääsääntöisesti minulla on jonkinlainen epämääräinen tunne siitä, että tiedän jo mitä aoin sanoa tai, tutkimuksen kohdalla, miten aion määritellä jonkin ilmiön tai mallin. En kuitenkaan näe yksityiskohtia mielessäni, vaan ainoastaan "tunnen" yleisellä tasolla intuitiivisesti että asia tulee avautumaan. <br /><br />Vasta kun prosessi alkaa, luon ajatuksilleni loogisen rakenteen. Yhteydet ja päätelmät tuntuvat ikään kuin löytyvän, pikemminkin kuin että loisin ne. Kokemukseni on, että pikemminkin <i>tarkastelen</i> jo ajattelemaani epäselvää asiaa, ja jos kirjoitan siitä, niin kuvailen sitä ikään kuin maisemaa. Se on olemassa, mutta se saa varsinaisen muodon vasta tässä kuvailuprosessissa.<br />
<br />
Tästä johtuu myös se, että usein ajattelen ääneen. Ei niin, että verbalisoisin selkeitä ajatuksiani vaan kuvailen niitä ääneen sitä mukaa kun ne tulevat ja kuuntelen mitä puhun, jotta ymmärtäisin sitä, minkä koen jo tietäväni. <br />
<br />
Tänään kuvittelin kirjoittavani infektiomallista jonka parissa olen työskennellyt, joten ehkä kerron siitä nyt. Aivan ensiksi on todettava, että on puhdasta sattumaa, että tutkimuksemme tapahtuu samaan aikaan kun maailmalla edelleen velloo koronavirus. Aloitimme tämän tutkimuksen jo viime vuoden puolella ennen kuin olin kuullut sanallakaan koronaepidemiasta.<br />
<br />
Mallissa on keskiössä verkosto, johon ihmiset kuuluvat. Oletetaan että tiedämme varmasti joukon ihmisiä, joilla on tartunta. Kutsutaan tätä "sisäpiiriksi". Jokaisella tartunnan saaneella on yhteyksiä muihin ihmisiin. Tartunnan saaneella on tietty tuntematon todennäköisyys p, jolla hän tartuttaa sellaisen naapurin joka ei vielä ole saanut tartuntaa. Tavoitteena on siis laskea tässä verkostossa jokaiselle yksilölle todennäköisyys, että tällä on tartunta, kun sisäpiiri on tiedossa.<br />
<br />
Mallin operationalisointi on kuitenkin epäsuora. Oletetaan että tartunta voi olla oireeton tai oireellinen. Lisäksi meillä on sellainen ongelma (tässä tapauksessa) että myös henkilö jolla ei ole tartuntaa, voi olla oireinen. Meillä ei ole testiä eikä mitään muutakaan suoraa keinoa havaita millään merkittävällä todennäköisyydellä tartuntaa, ainoastaan oire. On kuitenkin olemassa myös eräänlainen "käänteinen oire", joka toimii evidenssinä sille että yksilöllä ei ole tartuntaa.<br />
<br />
Merkitään yksilön x todennäköisyyttä olla saanut tartunta P(x). Tämä on tuntematon, ja riippuu siis tuntemattomasta tartunnan siirtymistodennäköisyydestä p, sekä (tunnetusta) verkoston rakenteesta. Lisäksi yksilöllä on todennäköisyys oirehtia joko positiivisella (eli taudin todennäköisyyttä lisäävällä) tai negatiivisella (taudin poissulkevalla) tavalla. Me emme tiedä kuinka usein potilaat oirehtivat, mutta tässä kohtaa teemme yhden hyppäyksen: Emme tunne ehdotonta oireellisuuden todennäköisyyttä, vaan ehdollista: Miten potilas oirehtii jos ylipäätään oirehtii. <br /><br />Merkitään u(x):lla todennäköisyyttä oirehtia positiivesti ja q:lla tuntematonta todennäköisyyttä oirehtia positiivisesti potilaalla on sairaus. Oletetaan lisäksi että tartunnasta vapaa yksilö oirehtii (jos oirehtii) yhtä suurella todennäköisyydellä positiivisesti ja negatiivisesti. Tällöin pätee:<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
u(x,p,q) = q*P(x,p) + 0.5*(1-P(x,p))</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Tässä meillä on nyt kaksi tuntematonta, p ja q. Meillä on tunnettu verkosto ja lisäksi meillä on koko joukko eri aikoina tunnettuja sisäpiirejä ja oireiden (sekä positiivisten että negatiivisten) ilmentymiä. Merkitään Pos(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut positiivisesti ja Sym(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut ylipäätään jotenkin. Tällöin</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
û(x) = Pos(x) / Sym(x) </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Nyt meillä on valmiina malli ja sen operationalisointi. Kun laskemme summan (u(x,p,q) - û(x))<sup>2</sup> kaikkien x:ien yli, saamme neliövirhesumman, jota voidaan merkitä Err(p,q). Nyt, optimointialgoritmin avulla etsimme sellaiset p:n ja q:n arvot, jotka minimoivat virhefunktion. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Olemme näin luoneet ns <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Maximum_likelihood_estimation">maximum likelihood-estimaatin</a> parametreille p ja q. Tässä on vielä ratkaisematta se, että en tarkkaan osaa muodostaa varsinaista likelihood-funktiota; Tiedämme tästä että p ja q muodostavat nimenomaan sen likelihood estimaattorin, mutta jotta voisimme arvioida näiden variansseja, meidän tulisi kyetä laskemaan likelihood-funktion toisen kertaluvun osittaisderivaatat. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Olen koodannut viimeiset pari kuukautta simulaattoria, joka laskee estimaattia P(x,p):lle. Siksi en ole kirjoittanut tännekään mitään; tämä vie kaiken älyllisen kaistani tällä hetkellä. Luulen että sitä kaistaa on nykyään paljon vähemmän kuin sitä oli vuosina 2003-2010; Tuolloin jaksoin kirjoittaa useamman kerran viikossa, siitä huolimatta että ensin viimeistelin väitöskirjaani, sitten hoidin lapsiani, tein palkittua kansainvälistä tutkimusta ja muutenkin olin vaan täysin kuha kaikessa mihin ryhdyin. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Nyt olen vanha mies joka on taas kerran vaihtanut alaa. En ole päässyt kuntosalille kuukausiin, niveliä kolottaa, olen laihtunut 8 kiloa, ja silti jaksan hädin tuskin juosta 13 kilometriä yhtäjaksoisesti. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-4016007638168560912020-05-05T10:48:00.002+03:002020-05-05T10:48:28.567+03:00Peli kovenee<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/CrChA17AWLc/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/CrChA17AWLc?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Kun opiskelin aikanaan kansantaloustiedettä, eräs luennoija -- en sano "legendaarinen", koska en tunne kulttuuria vaikka mieli tekisi -- Hannu Laurila totesi että talous ymmärretään usein niin että se keskittyy rahaan tai "bisnekseen", mutta todellisuudessa se on ihmisten preferenssien ja ennen kaikkea ajankäytön tutkimista.<br />
<br />
Nokkelimmat pokkelimmat tietenkin toteavat että <i>aika on rahaa</i>, ja siten näillä näkökulmilla ei lopulta ole kovin paljoa eroa. Eikä olekaan.<br />
<br />
Yksi hieman itseäni häirinneistä näkökulmista tähän pikkiriikkisen viruksen aiheuttamaan maailmanmyllerrykseen on ollut puhetapa, jossa kysellään, mennäänkö <i>talous vai terveys edellä</i>. Kuten olen aikaisemmin joskus todennut, jos minulla olisi tarpeeksi suuri pyssy, korjaisin sillä sosiaalisia ja epistemologisia ongelmia. Tähän ongelmaan ei taida olla tarpeeksi suurta pyssyä kenellekään.<br />
<br />
Usein esitetään että esimerkiksi taantumasta tai työttömyydestä huolestuvat tahot ovat tosiasiassa vain suuryritysten yms asialla. Toivon että tämä nykyinen kriisitilanne avaisi ihmisille asian todellisen laidan. Valitettavasti elän itse kuplassa, jossa siisteissä, usein akateemisissa töissä työskentelevät ihmiset kokevat tämän tilanteen lähinnä vähän vaivalloisena, kun joutuu tekemään etätöitä tai kun lapset ovat kotona eivätkä koulussa. Nämä samaiset ihmiset edelleen kuvittelevat että talouden valtaisa notkahdus tässä on vaan pikkuinen näpäytys ahneille kapitalisteille, näpäytys, jonka nämä ovat ansainneet, ja josta näkyy vieläpä se hyvä asia että ihmiset ovat vähentäneet lentämistä ja autoilua niin paljon että paikoin ilmanlaatu on parantunut huimasti ja hiilidioksidipäästöt jopa romahtaneet.<br />
<br />
Avarakatseisemmat näkevät ehkä sen "hieman kiusallisen" seurauksen, että esimerkiksi ravintola-alalla ja monilla muilla vastaavilla palvelualoilla kysyntä, ja siten kassavirta, on pudonnut käytännössä nollaan. Tästä kärsivät pienyrittäjät ja jo valmiiksi epävarmoissa tilanteissa olevat työntekijät.<br />
<br />
Öljyn hinta putosi pari viikkoa sitten paikoin negatiiviseksi. Tämä ei tietenkään tarkoittanut (yleisestiottaen) sitä, että kun tilaat öljyä niin sinulle maksetaan sen vastaanottamisesta, vaikka toki tietyssä mielessä näinkin kävi. Kyse oli käytännössä etupäässä siitä, että monet öljyä tilanneet tahot olivat valmiita maksamaan siitä, että heidän ei tarvitse ottaa tilaustaan vastaan, kun varastot olivat täynnä. Öljyn varastoiminen kun ei ole ilmaista sekään.<br />
<br />
Näin viime viikon aikana muutamia varsin järjettömiä puheenvuoroja tästä ja siitä miten "kapitalismi ei toimi", koska eihän nyt minkään asian hinta voi tällä lailla muuttua negatiiviseksi. En nyt ala niitä ruotimaan, mutta tuon tässä esiin sen, miten erikoisella tavalla ihmisten arjessa muodostama intuitio toimii ja miten paljon ns arkiajattelusta yritetään väenväkisin vääntää selitysmalleja milloin millekin asialle.<br />
<br />
Tilanne on sama myös niiltä osin kuin tulee epidemologiaan ja viruksen käyttäytymiseen. Dunning-Kruger- varoittimeni sanoo että <i>siitä</i> minun ei pidä sanoa mitään, mutta en aiokaan analysoida käytössä olevia malleja sen mukaan että ovatko ne oikeita tai vääriä. Sen sijaan olen tehnyt havainnon että mallien ja niiden pohjalta tehtyjen päätösten kritiikki perustuu todella pitkälti poliittisiin kantoihin.<br />
<br />
Suomen valtakunnantason polarisaatio on onneksi vähäisempää kuin olen kuvitellut. Harvoin nostan hattua Jussi Halla-aholle -- olen näin tehnyt pariin otteeseen koko sinä aikana kun olen hänen olemassaolostaan ollut tietoinen, ja se aika on jo reilusti yli vuosikymmen -- mutta tässä kohtaa teen niin. Katsoin joitain päiviä sitten A-studiota, tai mikä se nyt nykyään onkaan (näin alas olen vajonnut, tiedän) ja siinä oli puoluejohtajia tai varajohtajia juttelemassa toimenpiteistä. Vaikka Halla-aho tietysti oppositiojohtajan ominaisuudessa oli velvoitettu kritisoimaan hallitusta joiltain osin, oli hänen puheenpartensa harvinaisen vähän polarisoivaa eikä hän tuntunut tekevän monen muun populistin tapaan viruksesta ideologista kysymystä.<br />
<br />
USA:ssa käytävää "dialogia" muutamasta eri lähteestä seuranneena (kaikkein törkyisimpiä avoviemäreitä en sentään siivilöi) totean että onneksi emme ole sellaisessa polarisaation vaiheessa. Järkevinä pitämäni "liberaalit" amerikkalaiset jakavat toinen toistaan alarmistisempia juttuja sosiaalisessa mediassa, syyttävät konservatiiveja (tapansa mukaan) vajaaälyisiksi ja mielisairaiksi, ja konservatiivisemmat taas... No, siellä itse asiassa kirjo on laajempaa. Näkemykset vaihtelevat melkein järkevästä (taloudelliset ja terveydelliset haitat suluista ovat pahemmat kuin viruksesta; tämä on totta, mutta harhaanjohtavasti sanottu) psykofarmakologista interventiota vaativiin (virusta ei ole olemassakaan, vaan kyse on liberaalien vallankaappausyrityksestä).<br />
<br />
Koska yksi tutkimistani matematiikan osa-alueista on optimointi, totean että harhaanjohtavaa tai ei, on totta että pisteittäisestä tilanteesta jossa sulkutoimien aiheuttama <i>marginaalinen </i>haitta on suurempi kuin viruksen aiheuttama<i> </i>marginaalinen haitta, voidaan päätellä että kaikki sulkutoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia. Ihmiset jotka ovat sitä mieltä, ettei ihmishengelle "saa asettaa mitään hintaa", puhuvat rikkinäisestä intuitiosta käsin. Osmo Soininvaara <a href="https://www.soininvaara.fi/2020/04/13/koronaviruksen-kanssa-on-vain-huonoja-ja-viela-huonompia-vaihtoehtoja/">kirjoitti</a> jo asiasta peräti <a href="https://www.soininvaara.fi/2020/04/15/koronapolitiikan-kustannustehokkuus/">kahdesti</a>. Jos meillä ylipäätään on budjettirajoite, niin ihmishengelle muodostuu hinta, ja jos tämä hinta päätetään vaan sivuuttaa, niin ihmishenkiä menetetään enemmän sitten kun (toisten) rahat loppuvat.<br />
<br />
Suomessa on yllättävän vähän käyty keskustelua tästä aspektista. Kuten Soininvaara totesi, aihe on lähestulkoon tabu. Ja kuitenkin, mitä vähemmän asiasta todella väännetään poliittisesti, sitä enemmän päätöksiä tehdään ilman mitään vastuuta tai kriteeriä jota vasten niitä voisi arvioida. Kun julkisuudessa keksitytään ainoastaan yhden ihmisryhmän terveyteen tai ainoastaan yhteen mekanismiiin, se, mikä jää kokonaan huomiotta on ne asiat joista luovutaan jotta saadaan pelastettua ne muutamat henget. Ja niiden asioiden joukossa on vääjäämättä jonkun muun henki.<br />
<br />
Näin sellaisen argumentin viime viikolla, että näitä muita ihmisiä ja muita kustannuksia ei tule huomioida koska ne eivät ole "todellisia" vaan "mahdollisia". Mutta tämä argumentti on sisäisesti epäkoherentti. Suomessa on kuollut koronaan tätä kirjoittaessa virallisten lukujen mukaan 240 ihmistä. Tämä luku on alhaisempi kuin normaali vuosittainen kausi-influenssan kuolleisuus. Tämä on tietenkin hyvä asia, ja varovaisuusperiaate on mielekäs lähtökohta. Sitä ei voi kuitenkaan <i>loputtomiin</i> jatkaa.<br />
<br />
Nyt olen myös nähnyt puheenvuoroja, joiden mukaan mitään helpotuksia rajoituksiin ei pitäisi tehdä, koska kuolleisuus saattaa nousta; Tätä ovat esittäneet jopa tarkalleen samat ihmiset jotka esittivät edellä mainitun argumentin. Näen itse tässä taustalla keskeisenä ongelmana haluttomuuden ja kyvyttömyyden kvantifioida asioita. Me voimme tietenkin aina olla väärässä kun teemme niin, mutta jos emme tee minkäänlaista kvantitatiivista analyysia asiasta, päädymme tekemään päätöksiä joiden seuraukset ovat kuitenkin jälkikäteen kvantifioitavissa mutta täysin satunnaisia ja vailla minkäänlaista kykyä jälkeen päin arvioida olimmeko oikeassa vai väärässä.<br />
<br />
Päättäjille tämä tietysti sopii jos ihmiset ostavat sen ajatuksen että "teimme parhaamme" joten lopputulos oli ns. korkeammassa kädessä. Jos toimisimme kvantitatiivisten mallien perusteella -- kuten vaikkapa Saksassa näytetään toimittavan -- lopputuloksen voisi todeta olleen eri kuin malli ennustaa, ja mallia voitaisiin ehkä parantaa. Siinä olisi se "kiusallinen" aspekti, että päättäjä joka on päättänyt toimia mallin ennusteen mukaisesti, joutuisi joidenkin mielestä huonoon valoon kun luotti "väärään" malliin.<br />
<br />
Tämä onkin sukua sille ajattelulle, että väärässäoleminen ei haittaa kunhan sitä ei myönnä eikä anna muille mahdollisuutta arvioida sitä oliko oikeassa vai väärässä. Kyseinen ajattelu on äärimmäisen vahingollista. Tästä syystä olen pidättäytynyt pääsääntöisesti kritisoimasta niitä jotka esittävät erilaisia malleja, kunhan he eivät ole esittäneet niitä "itsestäänselvyyksinä". Elämme perustavanlaatuisten epävarmuuksien kanssa juuri nyt. Kuvitelma että voisimme saada varmuuden sen paremmin valitsemalla jonkun johon luottaa kuin vetämällä äärimmäisyyksiin kaikki toimenpiteet, on harhakuvitelma, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa.<br />
<br />
Ihmiset kaippavat varmuutta. Siksi vallassaolevien päättäjien suosio kasvaa kriiseissä, ja erityisesti ns kovaotteisten päättjien suosio kasvaa. Olikin avartavaa huomata miten hanakasti kritiikki on kohdistunut kaikkiin rajoistusten purkamisiin, ja miten herkästi päättäjiä on syytetty "holttittomuudesta".<br />
<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-1022877405944499162020-04-07T08:52:00.003+03:002020-04-07T08:52:35.154+03:00Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/svnCipxtx94/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/svnCipxtx94?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
Koronaviruksiin kuuluvan Sars-Cov-2- viruksen ja sen aiheuttaman Covid-19- sairauden varjo tulee olemaan pitkä, ihan riippumatta siitä, miten pandemiaksi yltynyt sairaus etenee, kuinka paljon se tappaa jne. Vaikka tautiin keksittäisiin parantava lääkitys tai rokote huomenna, jo nyt toteutettujen sulkujen ja rajoitusten taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan useita prosentteja BKT:sta.<br />
<br />
Sinänsä taloudellinen toimeliaisuus on vain yksi osa ihmisten hyvinvointia ja yhteiskunnan toimintaa, mutta sen merkitystä usein vähätellään tavoilla joka ei oikein kestä tarkempaa tarkastelua. Ei ole tavatonta, että leppoisan älyllisessä, siistissä sisätyössä työskentelevä downshiftaaja kritisoi "rahan valtaa" ja ihmettelee miksi muut eivät elä kuin hän, rennosti ja "rahasta piittaamatta". Mediassa ja päivänpolitiikassa pyöriteltävät aiheet vaikuttavat helposti pikkumaisilta, ja sellaisiksi ne leimaantuvatkin kun puhetapa ottaa vallan. <br />
<br />
Raha tulee pankista, ja keskuspankki lainaa rahaa ilmaiseksi pankille joka sitten tyrkyttää sitä ihmisille. Tämä on tietenkin totta <i>prima facie</i>. Yrittäessään systeeminäkökulman avartamista itselleen, tilannetta analysoiva idealisti -- vaikka tämä karakterisointi onkin vähän väärä -- sitten liimaa päälle koko joukon erilaisia sarjakuvamaisia uhkakuvia, kuten luonnon raiskaamista, eläinten kaltoinkohtelua jne, ja laiskana ihmisenä niputtaa kaiken tämän "kapitalistisen järjestelmän" väistämättömäksi tuotteeksi. Siinä onkin sitten jo hyvä taputella tuon samaisen paholaisen tuottaman järjestelmän lihottamaa pötsiä itsetyytyväisenä ja uskoa tietävänsä paremmin.<br />
<br />
Todellisuus on kuitenkin olemassa tämän kuplan ulkopuolella. Maanviljelijä kylvää pellot keväällä ja niittä viljan loppukesästä. Tähkäpäistä jauhetaan myllyssä jauhoa ja hiusverkkoon pukeutunut leipuri sen leipoo, oli sitten kyse höttöisestä vehnästä tai tummasta kokojyvästä jota mutustellaan paksusuolen syövän pelossa.<br />
<br />
Karuinta tässä todellisuudessa tietenkin on, että ei oikeastaan ole mitään systeemiä. Ei ole isoveljeä joka oikeasti valvoisi. Terence McKennan sanoin "The real truth that dares not speak its name is that no one is in control". Kukaan ei istu puikoissa, valvomo on tyhjä, eikä matrixin keskellä ole salaista huonetta jossa istuu kaiken suunnitellut arkkitehti.<br />
<br />
Sarjakuvamainen käsitys systeemistä, oli kyse sitten pahasta hallituksesta joka yrittää kontrolloida meitä taudin varjolla tai kapitalistisesta salaliitosta, joka houkuttelee ihmiset oravanpyörään tuottamaan lisää kuvitteellista rahaa miljardöörien pohjattomaan kirstuun, on vain lohduttava valhe jota kerromme itsellemme. Evoluutioantropologi Elaine Morgania löyhästi siteeraten, tutkiessamme ihmisten muodostamia yhteiskuntia vastataksemme kysymykseen "Mitä ihmiset tahtovat?", ainoa löytämämme vastaus tuntuu olevan "lisää". Kun kädellinen nappaa kiinni herkusta, se ei päästä irti. Legenda kertoo että apinan voi pyydystää niin että laittaa häkkiin banaanin siten, että se ei mahdu häkin kaltereiden välistä ulos. Kun apina tarraa banaaniin kiinni, se ei saa enää kättään häkistä ulos ja näin se jää vangiksi, sillä se ei osaa irrottaa saaliistaan.<br />
<br />
En ole fatalisti, enkä myöskään toivo sen kummemmin ihmiskunnan turmiota kuten vaikkapa hiljattain edesmennyt Pentti Linkola aikanaan. Elämme nyt aikoja jotka koettelevat itse kunkin uskoa siihen miten hyvin tämä hallitsematon systeemi toimii. Mutta tässä onkin nyt yksi olennainen asia. Se systeemi kaikkine mielikuvineen ja ihmetyksen aiheneenkin, on lopulta vain osiensa summa. Kaikki emergenssi jota me uskomme siinä näkevämme, on lopulta vain kuvitelmaamme. Todellinen Matrix ei ole mikään markkinamiesten syöttämä valhekuva, se ei ole salaliitto jota Bilderberg-kokouksissa ylläpidetään. Se ei ole hallituksen salajuoni, ei vapaamuurareiden, Perussuomalaisten, liberaalien, temppeliherrojen tai kenenkään muunkaan salaisissa kokouksissa orkestroima suuri huijaus.<br />
<br />
Todellinen, pelottava totuus on, ettei sitä ole laisinkaan. Me kuvittelemme sen, koska haluamme uskoa että jos tilanne menee <i>oikein pahaksi</i> niin joku kyllä puuttuu asiaan. Emme ehkä tiedä kuka se joku on, mutta moni meistä uskoo että joku kyllä jossain tulee apuun ennen kuin kaikki romahtaa.<br />
<br />
Mutta ketään ei tule. Olemme omillamme. Ja se on hyvä. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. <br />
<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-60785967957540932682020-03-12T08:59:00.000+02:002020-03-12T08:59:06.815+02:00Baby Baby<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/1q-W0aWkkaQ/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/1q-W0aWkkaQ?feature=player_embedded" style="clear: left; float: left;" width="320"></iframe></div>
Eilen WHO julisti ncovid-19 coronaviruksen pandemiaksi. Viime yönä Suomen aikaa USA asetti brittejä lukuunottamatta Euroopan maat matkustuskieltoon.<br />
<br />
Italiassa koko maa on käytännössä karanteenissa. Koska virus tartuttaa tai ainakin sairastuttaa herkimmin vanhuksia -- ja myös tappaa näitä -- ja koska Italiassa on yksi maailman vanhimmista väestöistä, kuolleisuus on ollut jo nyt suurta. <br />
<br />
Turkki on avannut Kreikan vastaisen rajansa, ja mitä ilmeisimmin järjestää (pakko?) kuljetuksia maassa oleskeleville afgaaneille, irakilaisille jne rajalle ja joidenkin tietojen mukaan sotilaat ovat osallistuneet raja-aitojen murtamiseen.<br />
<br />
Iranissa useampia parlamentin jäseniä on joutunut sairaalahoitoon ja muutamia huippupoliitikkoja on kuollut coronaviruksen aiheuttamaan infektioon. Vielä muutama viikko sitten maassa esitettiin että koko virus on USA:n propagandatempaus jolla yritetään painaa maan äänestysprosenttia alas.<br />
<br />
Osakemarkkinat ja öljynhinta ovat syöksyneet. Lisää romahdusta on tulossa lähiviikkoina.<br />
<br />
Jälkiviisaus on kaikista viisauden muodoista jaloin, mutta totean tässä että henkilökohtaisesti tilanteessa minua harmittaa pääasiassa se etten viime vuoden lopulla kasvattanut enempää käteisvarantojani. Kevään aikana on todennäköisesti erittäin hyvä aika ostaa osakkeita. Taantuma seuraa usein tällaista shokkia, rajukin sellainen, mutta mitä rajumpi shokki on, sitä rajumpi on siitä toipuminen.<br />
<br />
Kullan hinta ei ole ainakaan vielä reagoinut voimakkaasti. Se jopa laski eilen selvästi. Tämä viittaisi siihen että apokalyptiset skenaariot eivät ole kovin todennäköisiä. Sen vähän mitä yksittäisiä pörssikursseja selailin, kyseessä oli jonkinlainen yleispaniikki, mutta oli siellä joitain nousijoitakin, esimerkiksi joitain hoiva-alan yrityksiä.<br />
<br />
Suurin uhka coronaviruksesta ei ole se, että se tappaa kaikki. Näyttää siltä että varsin suuri osa ihmisistä sairastaa infektion hyvin lievänä tai jopa käytännössä oireettomana. Puhtaasti lääkinnällisessä mielessä suurin uhka muodostuu siitä että jos epidemian huippu on liian terävä, samanaikaisesti sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa niin suureksi että monia kuolee koska ei ehditä hoitamaan.<br />
<br />
Tämäkin on todennäköisesti vähemmän ongelma pitkällä aikavälillä. Suurempi ongelma tulee käyttäytymisestä ylipäätään. Olen jo nyt todistanut sosiaalisessa mediassa ihan rationaalisina pitämieni ihmisten panikoivan ja syyttävän hallitusta ja viranomaisia epäpätevyydestä ja siitä että Suomessa ei ole ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin. Tämä nyt on tietenkin yksittäistapauksena harmitonta, mutta se paljastaa kuitenkin jotain inhimillistä jolla on poliittisesti kauaskantoisia seurauksia.<br />
<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com20tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-9899322382471489342020-02-11T10:53:00.004+02:002020-02-11T10:53:48.758+02:00Solitary Man vol 2.Joskus joidenkin asioiden kanssa ei vain voi jatkaa vaikka haluaisi. Kun ihmiset haluavat elämästä ja ihmissuhteesta erilaisia asioita, niin hyviä vaihtoehtoja on vähän.<br />
<br />
Yksi katkos mutta neljä vuotta ja rapiat päälle. Kipu on taas kova.<br />
<br />
Elämä jatkuu.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/FjV8SHjHvHk/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/FjV8SHjHvHk?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-13735473872990398662020-01-09T10:32:00.002+02:002020-01-09T10:32:32.540+02:00Oikeiston ja vasemmiston eroistaNäin jonkinlaisen karakterisoinnin siitä, miten oikeistolaiset ja vasemmistolaiset näkevät toisensa. En muista sitä enää, mutta itselleni tuli mieleen vanha karakterisointini "vasemmistolaiset ovat typeriä, oikeistolaiset roistoja".<br />
<br />
Pikemminkin ehkä sanoisin näin että vasemmistolaiset ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat omaksuneet tyhmiä ideoita ja tämän vuoksi he ovat valmiita pahantekoon. Oikeistolaiset taas ovat pahoja ihmisiä, jotka ovat omaksuneet tavallisia ideoita ja ovat siksi valmiita tekemään tyhmiä asioita. Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com23tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-5729413829176534452020-01-07T14:36:00.000+02:002020-01-07T14:36:00.812+02:002020Vuosikymmen vaihtui kaikessa hiljaisuudessa. Vietin joulun perheen ja muiden rakkaiden ihmisten seurassa. Huomasin aerobisen kuntoni rapistuneen, ja vaikka kuntosalilla treeni kulki todella hyvin myös vuoden vaihteessa, on nimenomaan jaksamisen kanssa ongelmia. Hengästyessäni esimerkiksi pulssin ja hengityksen tasaantumiseen menee varsin kauan, ja hengästyn helpommin kuin aiemmin.<br />
<br />
Tilanne ei ole paha, mutta "ylipainoa" on jonkin verran ja liikkua pitäisi muutenkin kuin levytangon kanssa. Jatkan aiemmin luonnostelemallani ohjelmalla, mutta lisäsin siihen yläkroppapäivien päätteeksi nyt alkuun joitain minuutteja kuntopyörällä. Lisään minuutin per kerta, kaksi kertaa viikossa. Ajattelin myös osallistua puolimaratonille tänä vuonna. Olen tätä kyllä suunnitellut jo kahtena viime vuotena enkä ole saanut aikaiseksi vuoden 2017 jälkeen. Nyt voisi olla aika.<br />
<br />
Kulunut vuosikymmen oli monella tapaa kyllä hyvin erikoinen. Siihen mahtui kaikenlaista häslinkiä ja huseerausta. En nyt käy niitä tässä erittelemään, ne on käsitelty aiemmissa kirjoituksissani niin perin pohjin.<br />
<br />
Huomaan että olen menettänyt mielenkiintoni politiikkaan ja poliittiseen keskusteluun osallistumiseen käytännössä kokonaan. Jätän sen suosiolla nuoremmille. Ehkä joskus sitten 10-15 vuoden päästä taas innostun päivittelemään maailman menoa. Nyt minulla on liiaksi kiire arkisten asioiden kanssa. En voi vaikuttaa mitenkään siihen miten muut ihmiset ajattelevat, enkä ole enää ollenkaan niin vakuuttunut oman ajatteluni erinomaisuudesta tai hyödyllisyydestä kuin olin vielä ehkä 10 vuotta sitten.<br />
<br />
En luota oikein kenenkään analyysiin mistään, jos rehellisiä ollaan. Olen lopettanut lehtien lukemisen, en seuraa uutisia jne. Kaunokirjallisuudesta luen lähinnä scifiä niinkuin nuorempana, ammattikirjallisuudesta käsillä olevien ongelmien kannalta relevantteja tutkimusartikkeleita. Minua ei edes jaksa oikein liikuttaa minkäänlaiset ääliömäiset hölmöilyt joita julkisuudessa tehdään, lähinnä joskus naureskelen hölmöimmille heitoille kun niitä sattuu kantautumaan korviini. <br />
<br />
Vanhempi poikani hakee lukioon tänä vuonna. Hän menee ensi viikonlopuksi tutustumaan "sisäoppilaitokseen", jossa järjestetään samalla pääsykoe. Mielenkiintoista nähdä millaisen opintopolun hän valitsee tai mille hän ajautuu, riippuen nyt tietenkin vähän näiden kokeiden tuloksista ja muistakin tekijöistä.<br />
<br />
Naisystäväni hankki jo toisen koiran. Pidän koirista tavattomasti. Kumpikin koira on Espanjasta tuotu rescue-koira, siis käytännössä kadulta tms löydetty pentu joka on sitten lähetetty Suomeen saamaan kodin. Kummankin luonne on aivan ihastuttava: Ne ovat erittäin seurallisia ja luottavaisia yksilöitä. Nuorempi on tottelevainen ja vanhempi on hieman vähemmän; kyse ei ole uhmakkuudesta vaan siitä että sitä ei ollut aikanaan koulutettu lainkaan. Kyllä se on oppinut joitain komentoja, mutta suhtautuu edelleen kaikkeen jonkinlaisena leikkinä. eikä sille ole muodostunut samanlaista "mentaalista mallia" esimerkiksi tottelevaisuuskoulutuksesta kuin mitä tuoreemmalla tulokkaalla näyttää olevan.<br />
<br />
Itselläni oli aikanaan kaksi Welsh Corgia joiden luonteet kehittyivät hieman samoin. Ensimmäisenä hankittu koira sai paljon huomiota ja perinpohjaisen koulutuksen. Lisäksi se oli tavattoman ahne ja valmis tekemään herkkujen vuoksi mitä tahansa. Toinen koira sensijaan ei kauheasti piitannut herkuista eikä innostunut koulutustilanteista. Mutta noiden kahden koiran kanssa tuli hyvin toimeen kun käskytti ensimmäistä; toinen koira peesasi aina kaikessa.<br />
<br />
Tärkein ominaisuus joka molemmilla näillä uusilla koirilla on, on se että kumpikin tykkää jossain määrin makoilla ihmisen sylissä sohvalla television ääressä. Tämä on erittäin tärkeä ominaisuus koiralla.<br />
<br />
Tilastojen perusteella on odotettavissa että kumpikin koirista on elosa vielä 2030. Tuolloin molemmat lapseni ovat jo reilusti yli 20. Toivon mukaan olen silloin vielä työkykyinen. Ja ehkä vielä vahvempi kuin nykyisin. Ehkä. Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-80227353563873159632019-12-17T10:03:00.000+02:002019-12-17T10:03:21.209+02:00Yule on jo ovellaJään tänään todennäköisesti vapaalle loppuvuodeksi. Aloitin salilla 531-ohjelman nyt hieman huonoon aikaan, ja rikoin siis päätökseni olla ottamatta mitään "kunnollista" ohjelmaa ennen vuoden vaihtumista.<br />
<br />
Ohjelma on seuraavanlainen:<br />
<ul>
<li>Maanantai: Penkki 531, pystypunnerrus 70% 3x8, soutu 75% 4x6</li>
<li>Tiistai: Kyykky 531, sikaniska 105% 4x5, vatsalihakset</li>
<li>Torstai: Pystypunnerrus 531, penkki kapealla otteella 75% 4x6, leuanveto</li>
<li>Perjantai: Maastaveto 531, kyykky 70% 3x8.</li>
</ul>
<br />
Prosentit ovat kunkin noston laskennallisesta työmaksimista, sikaniskassa tämä prosentti lasketaan maastavedosta ja soudussa penkkipunnerruksesta. Tarkoitus on, että ohjelma ei ole liian väsyttävä niin, että voin siirtyä siitä sitten esimerkiksi Bridgeen ensi vuonna.<br />
<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-84723862600463707942019-11-29T10:11:00.002+02:002019-11-29T10:11:46.479+02:00VetoTänään vedin 5x170kg maasta. Se ei ole ennätykseni, mutta se on paljon enemmän kuin mihin olen pystynyt yli puoleen vuoteen. Olkavarsi on vuorostaan kipeytynyt, ja tämä haittaa penkki- ja pystypunnerrusta. Muuten kaikki sujuu. Hienoinen ahdistuksen lisääntyminen treenipäivien jälkeen on ollut havaittavissa, joten kevennän ensi viikosta taas volyymiä. Lisäksi olkavarren tylppä jomotus voimistuu kyykätessä raskaasti, joten siitäkin voisi ottaa jonkin verran lepoa.<br />
<br />
Aloitin lukemaan Hugh Howeyn kirjaa "Hiekka" vihdoinkin. Siilo-trilogian luin viime vuonna, ja se oli todella hyvä. Ahmin kirjan jo melkein loppuun. Howey on selvästi hyvä maalailemaan post-apokalyptisiä visioita.<br />
<br />
<br />
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-84586741769308926622019-11-18T14:09:00.003+02:002019-11-18T14:09:58.659+02:00I'm worth a million in prizes Työni tutkimuksellinen osuus on jonkin aikaa ollut ns <i>proprietary</i>, minkä vuoksi en ole puhunut siitä pahemmin. Sen verran voin sanoa, ettei se ole korkealentoista vaan lopulta aika ankeaa mekaanista vääntöä ja yritystä löytää heuristiikkoja, joilla saa tietyn algoritmin skaalautumaan juuri sen verran että saadaan vähän isompi asiakas hoidettua. Tee työtä jolla on tarkoitus jne.<br />
<br />
Akateemisella puolella opetus vie nyt 90% kaikesta työajastani, ja opiskelijat osaavat vaatia aikansa. Käytännössä kaikki "vapaa" aikani menee opiskelijoiden ohjaamiseen. Meitä on ohjeistettu tästä kai jotenkin, mutta olen lepsu ja annan käytännössä yksityistunteja niille jotka niitä kehtaavat pyytää. Lisäksi ohjaan useampia diplomi- ja kandintöitä aiheista jotka eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole kovin kiinnostavia.<br />
<br />
<br />Viimeisen parin vuoden aikana molemmat lapseni ovat innostuneet musiikista. Itsekin nuorempana vähän pläräilin elektronisen musiikin parissa. Tein yhden vinyylilevyn B-puolen kaksi raitaakin erään kaverin "levy-yhtiön" ensimmäiselle julkaisulle ja lisäksi heitin pari keikkaa tanssibileissä Tampereella. Nuo ajat ovat kaukana takanapäin, enkä koskaan ollut "hyvä", mutta meillä oli tavattoman hauskaa. Nyttemmin nuorempi poikani on soittanut pianoa ja "konsertoi" joulukuussa leikkimielisesti soitonopettajansa järjestämässä pienessä tilaisuudessa. Vanhempi poika taas on soittanut bassoa, hankin hänelle aikanaan soittotunteja eräältä tamperelaiselta ammattibasistilta, joka kehui tuolloin poikaa lahjakkaaksi. Harrastus jäi yhden kesän mittaiseksi tuolloin, mutta nyt kun poika on 15, musiikki on alkanut ilmeisesti kiinnostaa muista syistä.<br />
<br />
Olen onnekas siinä, että kumpikin lapsista tuntuu olevan terve ja kykenevän ajattelemaan ja analysoimaan asioita erittäin hyvin. Lasten hankkiminen on tavallaan suuri riski. Jos lapsilla menee hyvin elämässä, ne tuottavat suurta onnea vanhemmalle. Toisaalta lasten sairastelu ja epäonni elämässä koskee vanhempaan aina kovaa. Nettona olen itse kokenut kaiken hyväksi ja positiiviseksi, mutta muistan etenkin varhaislapsuudesta vakavimmat sairastumiset ja niiden tuottaman stressin. Sellaisen vielä, joka sai hetkeksi usein kadottamaan itsensä.<br />
<br />
Erään kerran nuorempi poikani sairastui vesirokkoon ja sai vakavan septisen ihotulehduksen. Kiikutin pojan ensiapuun kun kävi ilmeiseksi että olotila oli hyvin heikko. Ensiavun vastaanottotiskillä oli ilmeisen heikkolahjainen mies toimittamassa asiaa ja esti jonoa etenemästä. Sanoin hänelle asiallisesti että voitteko toimittaa tämän asianne myöhemmin, ja tämä vastasi tylysti että "odota vuoroasi", ja jatkoi jonkin viikonlopun sosiaalisen tapahtuman kertaamista. En muista tarkkaan mitä sanoin (huusin) miehelle, mutta lopputulema oli, että vartija kutsuttiin paikalle. Lapsi sai kyllä hoitoa, vaikka olikin erittäin vakavassa tilassa. Olen ehkä kirjoittanut asiasta tänne ennenkin. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/0fAQhSRLQnM/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/0fAQhSRLQnM?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2467724970188645480.post-47169045920768469502019-11-08T11:08:00.000+02:002019-11-08T11:08:43.177+02:00Lihaa tai ei lihaa, vol 2.02: Elintavat remonttiin. Ostin eilen vegaanista proteiinijauhoa. Ilman makeutus- tai makuaineita. Syynä ei ole mikään siirtyminen kasvisruokaan, vaan yritys löytää sellainen lisäproteiinivalmiste, jota vatsani sietäisi paremmin. Olen tullut siihen tulokseen, että vatsavaivojeni yhtenä myötävaikuttavana tekijänä on ollut suuri heraproteiinin määrä. Testasin hypoteesiani nauttimalla yhtenä päivänä kaksi annosta (noin 60g) eri merkkistä heraproteiinia kuin yleensä, ja kuinka ollakaan, vatsani ärtyi siitä.<br />
<br />
<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Eosinophilic_esophagitis">EoE</a> -- olettaen että sellainen mahdollisesti minulla olisi, tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä -- hoidetaan toisinaan mm. eliminoimalla tietyt proteiininlähteet ruokavaliosta. Näihin kuuluvat mm. maito ja soija. Kuten sanoin, en pidä erityisen todennäköisenä että minulla on tuota nimenomaista vaivaa, mutta selkeä kuvio näyttäytyy. Lisäksi huomasin että heraproteiinin nauttimisen jälkeen sain hienoista hengenahdistusta, mikä voi omalta osaltaan olla ollut osatekijänä noihin yöllisiin kohtauksiin joita minulla oli. En tuolloin tullut asiaa ajatelleeksi mutta minulla oli pitkään treenipäivän jälkeen tapana nauttia isohko annos heraproteiinia ennen nukkumaanmenoa.<br />
<br />
Kohtaukset ovat pysyneet poissa. Eilisiltainen proteiinin nauttiminen ei tuottanut mitään ongelmia. Ostamani valmiste on sekoitus riisi-, hamppu-, ja herneproteiinia. Sen aminohappoprofiilin pitäisi olla hyvä. Ei se ole tietenkään heraproteiinin veroista tässä suhteessa, mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään.<br />
<br />
Muutenkin olen pohtinut siirtymistä pikku hiljaa taas vähän terveellisempään syömiseen. Eläminen 85 prosenttisesti subwayn leivillä, pitsalla, kaurapuurolla, tacoilla ja hampurilaisilla ei ole pitkän päälle välttämättä optimaalista. Painon nostaminen vanhoihin lukemiin vaati erikoisempia keinoja, mutta nyt on jo aika miettiä myös ns. long game- mentaliteetilla.<br />
<br />
Lisäksi rasvaprosenttini oli noussut hälyttävästi ja voimanostovyötäni jouduin pudottamaan tänään taas yhden pykälän löysemmälle; vyötärönympärys alkaa olla jo 95 sentin paikkeilla, ja tätä olen tyypillisesti pitänyt itselleni rajana. Vaikka miehillä pidetään yleensä riskirajana 100cm, olen pyrkinyt pysymään selvästi tämän alle, mielellään noin 90cm paikkeilla. Vatsalihasten erottuvuus -- joka kesän pakkolaihiksella oli jo melko näyttävää -- on kadonnut oikeastaan tyystin.<br />
<br />
Jätin viime viikolla suklaat ja karkit pois "bulkkauspaketista". Ensi viikosta aion jättää myös pitsat ja hampurilaiset. Tilalle siis perinteinen kehonrakentajan ruoka: Riisiä ja kanaa. (Ja kasviksia). Jatkan kaurapuuroa aamuruokana, mutta jätän illan leivänmussutuksen pois. Näillä keinoilla energiansaantini putoaa arvioiden mukaan päivässä noin 3500kcal:ista noin 2900kcal:iin. Tämä on arvioni mukaan tällä hetkellä suunnilleen kulutukseni tai vähän jopa sen alle. Jos paino kääntyy laskuun, niin säädän ruokamäärää ylöspäin lisäämällä "hyvien" hiilihydraattien määrää, kuten täysjyväriisiä jne.<br />
<br />
Tällä hetkellä parhaat käytettävissäolevat tutkimustulokset sanovat että proteiininsaanti "saturoituu" noin 1.6g per painokilossa, eli minun kohdallani noin 150 gramman kohdalla. Tämä tarkoittaa sitä, että suurempi määrä proteiinia ei merkittävästi lisää lihasproteiinisynteesiä, vaan pääasiassa kasvattaa proteiinien käyttöä energiaksi. Tämä tarkoittaa silti noin 5 kertaa 30gramman proteiiniannosta päivässä, eli ei millään muotoa mitättömiä määriä.<br />
<br />
Tänään penkkipunnerrus sakkasi ensimmäisen kerran. Tarkoituksena oli tehdä 3x5 toistoa 97.5 kilolla, mutta sain vain neljä toistoa. Pudotin kuorman 90 kiloon ja tein seuraavan sarjan. Kolmannessa sarjassa olkapäässä tuntui kipua joten jätin sen kesken. Kyykky 3x5 125 kilolla tuntui peräti kevyemmältä kuin 120 kiloa viime viikolla, joten siinä on vielä varaa nostaa selvästi. Pidän kuitenkin itselleni tekemäni lupauksen enkä siirry mihinkään vaativampaan ohjelmaan tämän vuoden puolella. Pikemminkin ajattelin hieman himmailla ensi viikolla.<br />
<br />
Tänä vuonna siis tuskin rikotaan ennätyksiä enää. Tiedemieshttp://www.blogger.com/profile/08307419899926184187noreply@blogger.com0