tiistai 18. kesäkuuta 2019

Loma

Fyysinen olotilani on ollut hieman häilyväinen viime viikot. Kuten kirjoitin aiemmin, minulla on ollut hieman ylirasitustilan oireita. Pidin pari viikkoa rauhallisempaa treeniä, mutta en täydellistä taukoa, ja olotilani kohentui selvästi. Viikonloppuna pidimme leikkimieliset "kilpailut" (emme todellisuudessa kilpailleet) ja nostimme painoja veljeni polttareiden kunniaksi. En tehnyt mitään ennätyksiä, enkä kertaakaan kokeillut painoja, joita en olisi onnistunut nostamaan. Kyykkäsin 140 ja penkissä nostin 110, ja lopetin maastavedonkin jo 160 kiloon. Tämä ei tuntunut lainkaan pahalta, ja söimme hyvin illalla, ja muutenkin olo oli mitä mainioin.

Maanantaina menin treenaamaan ja ajattelin että voin palata vanhaan treenityyliin. Ajattelin aloittaa kevyehköillä painoilla ja rakentaa pikku hiljaa pohjaa syksyä varten. Treenini sisälsi 6x2 kyykkyä 120kg, joka tuntui kevyehköltä, penkkiä 3x8 80 kilon painoilla (tarkoituksella hain kevyttä rasitusta), ns sikaniska-liikettä 170kg:lla 1x5, ja päälle hieman hauistreeniä.

Treeni meni hyvin, ja sen jälkeen oli rento ja hyvä olo, mutta aiemmilta viikoilta tuttu ahdistus ja "ylivirittynyt" tunne kehossa hiipi takaisin illalla.  Se helpotti hieman, mutta tunnistan selvästi ns sympaattisen ylikunnon oireet.

Koska kaksi viikkoa matalan intensiteetin treeniä ei riittänyt palauttamaan kehoani perustasolle, jään juhannuksesta nyt viiden viikon lomalle. En tee töitä, enkä treenaa missään oloissa yli 70 prosentin intensiteetillä enkä suurilla volyymeillä.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Piilomalli

Hidden Markov Model, joskus suomennettuna "Piilo-Markovin malli" tai "Markovin piilomalli" on stokastinen/tilastollinen malli, jossa mallinnettavalla ilmiöllä on sisäinen tila, jota ei voi suoraan havaita, vaan siitä voidaan tehdä vain epäsuoria havaintoja. Kerron siitä tässä hieman, silä tarvitsen HMM:ää tulevassa työssäni.

Aloitetaan perinteisemmästä Markovin mallista, tai Markovin ketjusta. Se on tilakone, jolla on havaittavissa oleva tila. ja tietty siirtymätodennäköisyys tilasta toiseen. Rajoitumme tässä diskreettiaikaisiin malleihin; Jatkuva-aikainen malli on luonteeltaan hieman toisenlainen analyysin kannalta.

Markovin ketjussa on joukko tiloja, esim S. Jokaista S:n tilaa s kohden on olemassa todennäköisyysjakauma S:n yli. Tämä jakauma kertoo millä todennäköisyydellä ketju on missäkin tilassa seuraavalla aika-askeleella. Markovin ketjua voidaan käyttää monenlaisiin mallinnoksiin. Jos laitamme tiloihin jotkin tietyt kirjaimet (observaabelit) niin Markovin ketjun voidaan ajatella tuottavan tietyn merkkijonon tietyllä todennäköisyydellä.  Tällaista menetelmää voidaan käyttää vaikkapa ennakoivan tekstinsyötön apuna, jolloin jo kirjoitettu merkkijono vastaa tiettyä tilaa, josta on tietty todennäköisyys siirtyä muihin tiloihin joissa esiintyy kirjaimia  joilla sana jatkuu. (Esimerkki on hieman kökkö, mutta käynee nyt tässä).

Markovin piilomalli poikkeaa Markovin ketjusta siten, että siinä tilaan ei liity suoraan mikään tietty observaabeli, vaan tilaan liittyy edelleen jakauma observaabelien yli. Lisäksi tilojen välillä on edelleen siirtymätodennäköisyyksiä. Piilomallissa siis havainto ei anna varmaa tietoa siitä, missä tilassa malli on, vaan ainoastaan kasan ehdollisia todennäköisyyksiä.

Kuvitellaan esimerkiksi seuraavanlainen yksinkertainen malli. Meillä on esimies, jolla on kaksi tilaa: Hän on joko hyvällä tai huonolla tuulella. Emme voi tehdä suoraan havaintoja tämän mielentilasta. Tiedämme kuitenkin, että jos hän on huonolla tuulella, hän antaa meille suuremmalla todennäköisyydellä ns paskanakkeja kuin jos hän on hyvällä tuulella. Lisäksi pomo kertoo vitsejä suuremmalla todennäköisyydellä jos hän on hyvällä tuulella. Pomolla on pieni todennäköisyys vaihtaa mielentilaansa päivän aikana. Jos pomo kertoo ennen lounasta useamman vitsin eikä anna yhtään paskanakkia, niin hän on todennäköisemmin ollut aamupäivällä hyvällä tuulella. Lounaan jälkeen pomo puolestaan ei ole kertonut yhtään vitsiä mutta antanut pari paskanakkia, joten päättelemme että hän on iltapäivällä huonolla tuulella.


torstai 6. kesäkuuta 2019

Burn out / ylikunto

Perjantaina tein penkkipunnerruksessa ennätyksen. Koin olevani hieman "ylikierroksilla" treenin jälkeen ja energiaa tuntui olevan vähän liikaa, joten lähdin iltapäivällä vielä juoksemaan suolijärven ympäri.

Lauantaina heräsin aamuyöstä vatsan poltteeseen. Vatsanväänteet -- "stressivatsa" -- jatkuivat koko viikonlopun ja heräsin useamman kerran yössä tähän tunteeseen. Pitkin päivää sain jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Ruokahaluni oli kadonnut lähes täysin. Maanantaina oloni oli hieman parempi ja kävin aamulla treenaamassa. Treeni ihme kyllä kulki melko normaalisti, joskin tietoisesti vähensin sarjojen määrää. Treenin jälkeen ahdistus oli lähes ylitsepääsemätöntä ja käytännössä makasin koko maanantain sohvalla tai sängyssä.

Tiistaina olo oli jo hieman parempi, mutta totesin että nyt on hyvä painaa jarruja. Kävin varmuuden vuoksi lekurilla joka otatti verikokeet ja tutki vatsaa. En epäile elimellisiä syitä, uskon tunnistavani sympaattisen ylikunnon oireet. Lääkäri totesikin, että taisit tietää mistä on kyse mutta tarvitset jonkun sanomaan ettet saa treenata.

Minulle oli kumuloitunut melko mittavat määrät stressiä viimeisen puolen vuoden aikana. Parisuhteen kriisi, ero, paluu yhteen, muutokset työympäristössä, pitkittynyt ylähengitystien sairaus, kiireet ja ajoittaiset paineet sivutoimessani, normaalit elämän haasteet päälle. Harkitsimme asunnonostoa keväällä ja veimme tämän projektin niin pitkälle että asunnon osto muuttoineen ja remontteineen oli nimien alle laittamista vaille valmis -- vetäydyimme tästä viime metreillä. Vaikka tämä vetäytyminen oli stressin kannalta hyvä vaihtoehto, oli jo tuohon ruljanssiin valmistautuminen melkoinen kuorma. Riskianalyysejä tehdessäni ja niitä päässäni pyöritellessäni menetin monia tunteja yöunta päätöstä edeltäneinä viikkoina.

Yritin kompensoida tätä painetta melko suurilla määrillä treeniä. Lisäsin ohjelmaani juoksua nostelun lisäksi päästäkseni "kesäkuntoon". Liikunta on hyvä stressinhallintakeino kun stressikuorma ei vaaranna fyysistä palautumista eikä liikunnan määrä ylitä palautumiskapasiteettia. Ajoin todennäköisesti systeemin ns punaiselle.

En usko että ylikunto on päässyt vielä pahaksi. En koe masennuksen oireita eikä oloni ole toivoton. Nukuin viime yön jo varsin hyvin ja uskoisin että ruokakin maistuu tänään jo kohtuudella. En koe kipuja. Lisäksi voin pitää juhannuksesta alkaen tänä vuonna viiden viikon loman. Syksyn suunnitelma on jo valmis eikä minun tarvitse sitä miettiä heinäkuussa.

Läheltä liippasi. Ensi vuonna täytyy ottaa rauhallisemmin.