Burn out / ylikunto

Perjantaina tein penkkipunnerruksessa ennätyksen. Koin olevani hieman "ylikierroksilla" treenin jälkeen ja energiaa tuntui olevan vähän liikaa, joten lähdin iltapäivällä vielä juoksemaan suolijärven ympäri.

Lauantaina heräsin aamuyöstä vatsan poltteeseen. Vatsanväänteet -- "stressivatsa" -- jatkuivat koko viikonlopun ja heräsin useamman kerran yössä tähän tunteeseen. Pitkin päivää sain jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Ruokahaluni oli kadonnut lähes täysin. Maanantaina oloni oli hieman parempi ja kävin aamulla treenaamassa. Treeni ihme kyllä kulki melko normaalisti, joskin tietoisesti vähensin sarjojen määrää. Treenin jälkeen ahdistus oli lähes ylitsepääsemätöntä ja käytännössä makasin koko maanantain sohvalla tai sängyssä.

Tiistaina olo oli jo hieman parempi, mutta totesin että nyt on hyvä painaa jarruja. Kävin varmuuden vuoksi lekurilla joka otatti verikokeet ja tutki vatsaa. En epäile elimellisiä syitä, uskon tunnistavani sympaattisen ylikunnon oireet. Lääkäri totesikin, että taisit tietää mistä on kyse mutta tarvitset jonkun sanomaan ettet saa treenata.

Minulle oli kumuloitunut melko mittavat määrät stressiä viimeisen puolen vuoden aikana. Parisuhteen kriisi, ero, paluu yhteen, muutokset työympäristössä, pitkittynyt ylähengitystien sairaus, kiireet ja ajoittaiset paineet sivutoimessani, normaalit elämän haasteet päälle. Harkitsimme asunnonostoa keväällä ja veimme tämän projektin niin pitkälle että asunnon osto muuttoineen ja remontteineen oli nimien alle laittamista vaille valmis -- vetäydyimme tästä viime metreillä. Vaikka tämä vetäytyminen oli stressin kannalta hyvä vaihtoehto, oli jo tuohon ruljanssiin valmistautuminen melkoinen kuorma. Riskianalyysejä tehdessäni ja niitä päässäni pyöritellessäni menetin monia tunteja yöunta päätöstä edeltäneinä viikkoina.

Yritin kompensoida tätä painetta melko suurilla määrillä treeniä. Lisäsin ohjelmaani juoksua nostelun lisäksi päästäkseni "kesäkuntoon". Liikunta on hyvä stressinhallintakeino kun stressikuorma ei vaaranna fyysistä palautumista eikä liikunnan määrä ylitä palautumiskapasiteettia. Ajoin todennäköisesti systeemin ns punaiselle.

En usko että ylikunto on päässyt vielä pahaksi. En koe masennuksen oireita eikä oloni ole toivoton. Nukuin viime yön jo varsin hyvin ja uskoisin että ruokakin maistuu tänään jo kohtuudella. En koe kipuja. Lisäksi voin pitää juhannuksesta alkaen tänä vuonna viiden viikon loman. Syksyn suunnitelma on jo valmis eikä minun tarvitse sitä miettiä heinäkuussa.

Läheltä liippasi. Ensi vuonna täytyy ottaa rauhallisemmin.

Ensimmäinen luukku...

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä, 2013. Opetukseni päättyi viime viikolla, joten pidän ensi viikon lomaa. Kuten aiemmin mainitsin, lähden Lanzarotelle perheen kanssa huomenna. Lähdemme Helsinkiin jo tänään ja yövymme lentokentän lähellä sijaitsevassa hotellissa ensi yön, jotta ei tarvitse yötä vasten siirtyä lentokentälle. Päivitän blogia seuraavan kerran aikaisintaan joulukuun 10 päivä.

Juoksun osalta suunnitelmani menivät hieman mönkään, koska alunperin harkitsin osallistumista maratonille. Polven reistailun vuoksi en uskalla juosta pitkiä matkoja juuri nyt. Luovuin suunnitelmasta osallistua edes puolimaratonille jo pari viikkoa sitten, koska harjoitusmäärät olivat niin vähäiset. Niinpä aion juosta vain 10 kilometrin kisan, ja siinäkin on mahdollista että ITBS alkaa vihoitella. hieman puolivälin jälkeen.

Maa näyttäisi olevan nyt lumen peitossa, joten olen varovaisen toiveikas että Tampereen seudulla pääsisi hiihtämään vielä ennen vuodenvaihdetta. Ajattelin että tammi-maaliskuussa en juokse lainkaan, vaan pidä aerobisen kunnon yllä hiihtäen. Hiihtotekniikkani on varmasti kehno, koska olen viimeksi hiihtänyt murtomaasuksilla arviolta 20 vuotta sitten, mutta olen siinä iässä etten tällaisista asioista pahemmin piittaa.

Keväällä hankkimamme hamsteri on osoittautunut varsinaiseksi kahlekuninkaaksi. Joitain kuukausia sitten huomasimme, että se kykenee pakenemaan häkistään jos häkin katossa oleva luukku jää auki. Saimme viime viikolla todistaa, miten se kiipeili kirjaimellisesti häkkinsä kattoa pitkin. Havaitsimme, että luukun sulkeminen ei auttanut, sillä muovisessa osassa kattoa on kaksi noin etusormen paksuista reikää (ilmeisesti vesipulloa tms varten), ja hamsteri mitä ilmeisimmin kykenee ahtautumaan näistä ulos. Näinollen eilen aamulla tukimme kyseiset reiät. Tämä ei auttanut, vaan päivän aikana jyrsijä oli jotenkin onnistunut karkaamaan häkistään.

En löytänyt kyseisen lajin - suomeksi talvikon - älykkyydestä kovin paljon tietoa. Tämä kyseinen yksilö on mitä ilmeisimmin ainakin kohtuullisen hyvä oppimaan ja soveltamaan oppimaansa. Lisäksi se on hyvin kesy, eikä se pelkää ihmistä. Parin päivän karkureissun jälkeen se tulee aivan mielellään ihmisen kädelle, vaikka näyttäisi karkuteillä ollessaan suurimman osan ajasta välttelevän ihmisiä. Meillä on edessä uuden häkin hankinta, mutta nyt reissuun lähdön kanssa tulee ongelma. Onneksi sukulaiset tulevat majailemaan meille lomamme ajaksi ja voivat näin ruokkia tämän pikkujyrsijän. Se käy nimittäin avonaisessa häkissään hiekkakylvyissä ja ruokailemassa myös ollessaan karkuteillä. Koska hamsterit ovat yöeläimiä, nämä vierailut taphtuvat yleensä öisin, ja ne voi päätellä jäljistä hiekkakylvyssä ja siitä että ruokaa on syöty. Eräs suurimpia hamsterin herkkuja ovat pinjansiemeniä.  

Down Under.

Lähden tänä iltana Australiaan muutamaksi päiväksi perheen kanssa. Lennämme yöllä Gold Coastille Queenslandiin. Vietämme pari yötä Brisbanessa, ja tarkoituksenani on päästä katsomaan Koaloja. Lapset päässevät uimaan, katsomaan delfiinejä (toivon mukaan) ja nauttimaan muista erilaisista ajanvietteistä. Jos jollekin päivälle jää aikaa, saatamme mennä surffaamaan. Tuttavaperhe tulee mukaan, ja heillä on meidän lastemme kanssa suunnilleen samanikäiset lapset. Perheen isä on eräänlainen tuttava vuosien takaa, olimme projektipäällikkökoulutuksessa yhtä aikaa, hän ja hänen vaimonsa ovat myös opiskelleet perustutkintonsa samoihin aikoihin samassa yliopistossa kuin minä. Heillä on kokemusta alueesta, koska he ovat asuneet Australiassa. Aiomme mm. vuokrata isohkon auton koko porukan käyttöön.

Australia tarjoaa minulle mahdollisuuden paeta Singaporessa jatkuvasti läsnä olevaa tunnetta että olen häkissä tai ahtaassa tilassa suuren ihmisjoukon kanssa. Singaporen asukastiheys on yli 7000 asukasta neliökilometrillä, mutta täällä on huomattava määrä sademetsää, satama-alueita, puistoa, jne, joissa ihmisiä on kovin vähän. Kotikaupunkini Tampere on väkiluvultaan suunnilleen täkäläisen laajemman kaupunginosan suuruinen, mutta pinta-alaltaan reilut 70 prosenttia Singaporesta, kokonaisasukastiheys on Tampereella noin 400 asukasta neliökilometrillä, jos kohta Teiskon laskeminen pois nostaa tiheyttä kyllä huomattavasti. Helsinkikin on asukastiheydeltään vain noin kymmenesosa Singaporesta.

En pidä suurista väkijoukoista. Tai oikeastaan, en pidä siitä, jos en voi välttää suuria väkijoukkoja. Minulla ei sinänsä ole mitään asiaan  liittyviä fobioita, kykenen esimerkiksi menemään erilaisiin tilaisuuksiin tai vaikkapa torille kun siellä on paljon ihmisiä. Sellainen itsessään ei aiheuta minulle merkittävää stressiä. Stressi tuleekin  siitä, kun altistus on toistuvaa. Suuri väkijoukko tuottaa vähäisen määrän stressiä, ja se on siedettävää, etenkin kun se ei toistu jatkuvasti ja kun tilanteen voi itse valita. Täällä tilanne on toinen. On tavanomaista, että esimerkiksi aamuinen työmatkabussini on hyvin täynnä, enkä mahdu aina edes kyytiin. Tänäkin aamuna busseja kulki ohi peräti kolme, ja vasta neljäs pysähtyi pysäkillämme, koska kolme ensimmäistä oli aivan täynnä. Metroasemilla joutuu jonottamaan, ruokalassa joutuu jonottamaan, kaupoissa joutuu jonottamaan. Jne.

Suuri väestöntiheys selittää osaltaan sen, miksi Singaporen ostovoimakorjattu kansantuote on niin korkea. Kauppojen ja ravintoloiden on mahdollista pitää hinnat suhteessa melko alhaisina, koska asiakkaita riittää jatkuvalla syötöllä, ja toiminta on silti kannattavaa. Bussit ajavat pääosin hyvin täysinä joten sekä subventioiden määrä että lipun hinta voidaan pitää kohtuullisen alhaisina. Kaikilla on kävelymatka joko yksityiselle lääkärinvastaanotolle tai isommalle terveysasemalle, eikä ongelmaksi muodostu se, että näiden asiakaspohja olisi vähäinen. Asukastiheydestä voidaan päätellä, että jokaista terveysasemaa, metroasemaa, ja ostoskeskusta ympäröivän neliökilometrin alueella asuu todennäköisesti yli 20 000 asukasta. Esimerkiksi Clementi on hieman sivummassa sijaitseva kaupunginosa, ja sen neljän neliökilometrin alueella asuu noin 88 000 asukasta. NUS sijaitsee sen laitamilla.

Kontrastina, Brisbane ja Gold Coast ovat asukastiheydeltään Tampereeseen ja Helsinkiin verrattavia. Etäisyydet ovat suurempia ja ihmisiä on vähemmän pakkautuneena joka paikkaan. Julkinen liikenne ei ole yhtä kattavaa. En piittaa palvelurakenteesta tässä vaiheessa, kaipaan hieman ilmavuutta, ja kaipaan sitä tunnetta, joka tulee istuessa autossa maantiellä, kun ympärillä ei ole paljoakaan ihmisiä. Täällä  Singaporessa voi kyllä mennä sademetsään ja olla melko varma, että kanssaihmisiä näkee hyvin vähän, mutta avaruuden tunnetta siellä ei kyllä saa. Tiheä metsä peittää tehokkaasti tunteen että on kaupungissa (vaikka lähimmät pilvenpiirtäjät ovatkin aina korkeintaan parin-kolmen kilometrin päässä) mutta vapaan tilan tunne puuttuu. Tämän toivon materialisoituvan ainakin osittain reissullamme.

Olen työkiireiden vuoksi laiminlyönyt lukemisharrastustani. En ole lukenut ainoatakaan kirjaa kohta kolmeen kuukauteen, ja tämä tuntuu näivettäneen aivojani. Siksi aion illalla ostaa lentokentältä jonkin kirjan jonka myös aion matkalla lukea. Toimin näin yleensäkin lähes aina kun lähden lomamatkalle.

EDIT: Yllä linkitetty kappale liittyy myös siihen, miten IPR on vahingollista. Kappaleeseen liittyy nimittäin copyright-trollaus, joka hakee vertaistaan maailmanhistoriassa; tekijänoikeuksien puolustajat ovat mm. vastuussa Greg Hamin, yhden kappaleen tekijän kuolemasta.

Käsi ja Elämä(tm).

Vaikka erilaisten vammojen yhteydessä on jonkinlainen klisee todeta, että se asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, kyynärpäävammani on tehnyt juuri näin. Syy on niinkin yksinkertainen kuin se, että jotkin tavalliset arkirutiinit, kuten kuntosaliharjoittelu ja muu liikunta ovat jääneet väliin. Huomasin myös, että blogit ja niiden kommentointi on ajan oloon ottanut ison siivun siitä funktiosta, joka ns. normaalilla sosiaalisella elämällä on perinteisemmin ollut. Kun liikuntaharrastuksen, ja nyttemmin muista syistä myös lautapeliharrastuksen myötä saamani tietty merkityksellisyys perhe-elämän vastapainona on kadonnut, olen joutunut pohtimaan näitä asioita.

Näinollen olen tehnyt päätöksen, että rajoitan tietoisesti kirjoitteluani ja kommentointiani. Olen jo esimerkiksi Soininvaaran blogin kommentoinnista käytännössä kokonaan irrottautunut, ja vaikken tätä blogia täysin kuivatelakalle nostakaan, niin päivitystahti nyt tuskin ainakaan nousee. Lopettaminen on käynyt sekin mielessä, mutta kirjoittaminen on lopultakin sen verran hauskaa, että jatkan sitä varmasti.

Moottorisaha on kuuma II.

Ostin Jonseredin moottorisahan. Malli soveltuu "polttopuiden sahaamiseen ja pienten puiden kaatamiseen", mikä onkin se tarkoitus, johon sen hankin. Isompien puiden kaatamiseen en aio ryhtyä, ja polttopuiden sahaamista tulee olemaan melko paljon. Malli oli tarjouksessa alle kaksisataa. Hinta oli epäilyttävän alhainen, mutta riittävän moni oli suositellut merkkiä ja seuraavat mallit olivat yli viisisataa.

Kokosin sahan eilen, mutten vielä laittanut käyntiin. Teräketjuöljy, jota minulla on, on vähän epäilyttävän näköistä tököttiä likaisessa pienessä purkissa, joten taidan käydä ostamassa jotain vähän laadukkaampaa ensin. Myöhemmin päivällä pitäisi päästä vähän tositoimiin, siis katkomaan joitain korkeintaan 20cm paksuja puita. Uudella sahalla ei viitsi yhtäjaksoisesti päästellä kovin pitkiä aikoja, joten otan myös vanhan sahan mukaan. Lisäksi otan mukaan naapurin miehen, ensiapulaukun, eväät, ja muuta tarvittavaa työkalua ja varustetta.

Palaan töihin ensi viikolla.

Matka.

Kävimme eilen Väskin saarella Naantalissa vaimon, poikien, ja sukulaispojan kanssa. Ilma oli hyvä, ja saarella oli sopivasti tekemistä noin neljäksi tunniksi. Reissun jälkeen kävimme Turun keskustassa Kupittaanpuistossa leikkimässä.

Ihmettelen suuresti Tampereen kaupungin politiikkaa suhteessa muihin kaupunkeihin, kuten nyt vaikka Poriin ja Turkuun. Erityisesti tamperelaisten leikkipuistojen, uimarantojen, jne. kunto on kuin jossain kehitysmaassa verrattuna edellämainittuihin. Ja kunta leikkaa juuri näistä. Kuvittelisin, että näissä jos missä panostetun euron hyöty on kohtuullisen suuri.

Poris.

Ajoimme perheen kanssa maanantaina Poriin. Sukulaisvisiitin jälkeen kävimme Kirjuriluodon leikkipuistossa ja Porin maauimalassa. Maauimala oli iso hitti, pojat laskivat vesiliukumäessä yhtäjaksoisesti liki kolme tuntia. Itse kokeilin hyppytornia. Hyppäsin kolmen metrin laudalta pää edellä, unohdin että silmät on syytä sulkea ennen veteen iskeytymistä.

Nuoret pojankoltiaiset tekivät melko näyttäviä temppuja viiden metrin korkeudesta, voltteja kierteillä jne. Itselläni on aina viisi metriä tuntunut jo niin korkealta, etten ole uskaltanut sieltä mitään ihmeellisempiä temppuja tehdä. Loukkasin joskus takamukseni yrittäessäni volttia kolmesta metristä.

Kävimme Yyterissä eilen aamulla, mutta ranta oli sakeanaan joitain Syrphidae-heimon hyönteisiä.
Monet rannallaolijat luulivat niitä ampiaisiksi. Eivät ne mitään mukavia silti olleet, koska ne tarttuivat joka paikkaan ja niiden läpsiminen jätti tahmeita jälkiä. Niinpä poistuimme melko pian. Osasyynä oli myös väsymys, koska yö Porin Scandic-hotellissa ei ollut mikään miellyttävä kokemus. Hotellissa sinänsä ei ollut vikaa, mutta huoneessa oli tukahduttavan kuuma, eikä siellä ollut ilmastointia. Ikäänkuin kruunaamassa tätä, kylpyhuoneen pyyhkeiden kuivauspatteri oli niin kuuma, ettei siihen voinut koskeakaan.

Tuo kukkakärpästen parveilu oli itselleni täysin uusi ilmiö. Näitä hyönteisiä on yksittäisinä esimerkiksi omalla takapihallani, mutta tällaisia määriä en ollut missään nähnyt. En tunne kukkakärpästen heimon lajeja erikseen, mutta ainakin kuvioinnin ja värityksen perusteella näytti siltä, että kaikki yksilöt eivät olleet samaa lajia. Jos joku tuntee ilmiön tarkemmin, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Onko se spesifisti Yyterin ilmiö, onko se sielläkin harvinainen, yleinen koko rannikolla, muuallakin vai kuinka?

Ratkaisun Hetket Redux.

Facebookissa on kiertänyt linkki videoon, jossa missikisojen osallistujilta kysytään, pitäisikö evoluutiota opettaa koulussa. Pointtini ei ole tässä dissata amerikkalaisia. Tällaisia otoksia saa ehkä USA:ssa aikaan helpommin kuin Euroopassa, mutta se on epäolennaista Puutun tässä yleisempään tekstissä esiintyvään retoriseen keinoon, jota ainakin yksi vastaajista käyttää, eli toteamukseen "facts, not theory".

Teoria ymmärretään pääsääntöisesti konsistenttina hypoteesien kokoelmana, jonka tueksi on riittävän vankka evidenssi niin, että voidaan todeta ettei se ole millään ilmeisellä tavalla virheellinen. Esimerkiksi Newtonin mekaniikka on mekaniikan teoria. Se on tietenkin "pelkkä teoria" siinä mielessä, että sen selitysvoima vähenee yhtäältä kun mennään lähelle valonnopeutta tai toisaalta, kun tutkitaan etäisyyksiä ja massoja, jotka ovat atomin osasten kokoluokkaa. Huomasin, että Enqvist käyttää tällaisesta teoriasta nimitystä efektiivinen teoria, mikä on paikallaan. En ole itse käyttänyt tätä termiä, vaikka nyt muistankin siihen aikanaan tieteenfilosofiassa törmänneeni. Omassa käsitteistössäni efektiivisyys viittaa siis teorian abstraktiotason tarkoituksenmukaiseen sovellusalueeseen. Efektiivisyys tässä on siis osapuilleen sama asia kuin aiemmin käyttämäni tarkoituksenmukaisuus.

Darwinin teoria evoluutiosta on "pelkkä teoria" siinä mielessä, että Darwin ei tuntenut perinnöllisyyden mekanismeja. Se on kuitenkin efektiivinen teoria. Darwin ei kyennyt postuloimaan niitä yksityiskohtia, jotka periytyvyyttä välittävät. Tätä voidaan verrata siihen, että Carnot kykeni muotoilemaan lämpökoneen hyötysuhteelle teoreettisen ylärajan vailla minkäänlaista käsitystä termodynamiikan "perustasta" atomitason liikkeenä. Paleontologiset tosiasiat ovat kuitenkin täysin Darwinin perusidean mukaiset.

Voimme tietenkin postuloida muitakin teorioita vimmaisella ylispesifioimisella. Tällöin kysymys siitä, mitä "vain teoria"-retoriikalle pitäisi mielestämme tehdä, palautuu Ockamin partaveitseen. Se on metapostulaatti, jonka puolesta voidaan kyllä antaa evidenssiä tarkoituksenmukaisuuden kautta, mutta lopulta tämäkään perustelu ei makaa millään kovin vankalla pohjalla, sillä tarkoituksenmukaisuus pitää sitten vain hyväksyä, ja emme voi suoralta kädeltä hylätä sellaista tarkoituksenmukaisuuden käsitettä, joka nojaa pikemmin ihmisen psykologiaan kuin eräänlaiseen teknokraattiseen tiedonintressiin. Eli, teorian hyvyyden mittana voidaan käyttää paitsi kykyämme rakentaa toimivampia ja tehokkaampia koneita tms. keinoja kontrolloida ympäristöämme, myös sitä, kuinka mukavalta se meistä tuntuu. Jälkimmäisen asenteen edessä voin vain haudata kasvoni kämmeniini ja voivotella ihmiskunnan kohtaloa.

Evoluutioteoria on siis "vain teoria" hiukan samassa mielessä kuin esimerkiksi modernin lääketieteen käsitys mikrobeista taudinaiheuttajina on "vain teoria". Voimme hylätä jälkimmäisenkin vallan hyvin ja elää elämäämme ihan niinkuin ennenkin. Voimme jopa noudattaa hygieniaohjeita ja syödä antibiootteja bakteeri-infektion sattuessa, vailla kognitiivista dissonanssia. Kyseessähän on vain teoria, jolla ei ole arkikokemukseemme oikein mitään relevanssia. Ja näyttää siltä, että tässä ei ole mitään ongelmaa monille ihmisille.

Kävin eilen työhaastattelussa. Se sujui mielestäni hyvin, lukuunottamatta kohtaa, jossa haastattelija vaihtoi lennosta (pakko)ruotsiin. Takeltelin, ja totesin, että minulla on psykologinen ongelma ruotsinpuhumisen kanssa. Tämä on totta. Kykenen lukemaan ja kirjoittamaan kohtuullisella vaivalla (jos kohta olen laiminlyönyt tätä jo vuosia, joten alku on aina hankalaa) ruotsinkielistä tekstiä, mutta puhumisen kohdalla käy niin, että sanat yksinkertaisesti juuttuvat kurkkuun. En viitsi nyt julkisesti eritellä syitä, totean vain, että ne ovat luonteeltaan henkilökohtaisia. Neuvottelutaho on yksityinen yritys, jossa työskentely olisi ns. nörttiuskottavuudeltaan jotain ilmiömäistä. Siinä olisi myös jotain aivan tavattoman coolia, voisin jopa väittää, että se olisi mielikuvatasolla jotain mistä olen lapsesta asti haaveillut, vaikka itse työ olisi todennäköisesti oikeasti melko tavanomaista konsultointia. Huonona puolena olisi, että edessä olisi paluu pääkaupunkiseudule. Ajattelin ensin, ettei tämä muodostu esteeksi, mutta mitä houkuttelevammalta tämä mahdollisuus tuntuu, sitä suuremmalta ongelmalta muutto alkaa tuntua.

Tänään kesäloma voi toden teolla alkaa, ja lähdemmekin pian poikien kanssa uimarannalle.

Mäki.

Kuuntelin viikonloppuna automatkalla Yle Puheelta jotakin politiikkaohjelmaa, jossa oli jotain julkisia eläimiä keskustelemassa. Ohjelmassa kuulin mm. Tommi Uschanovin äänen, joka ei kuulostanut ollenkaan sellaiselta kuin mielikuvissani sen pitäisi. Sain miehen Kaalihuijaus-kirjan pariakymmentä sivua vaille valmiiksi luettua kuntosalin infrapunasaunassa. Ylenkatse, jota kirjoittajan "vasemmistolaisuus" on minunkin kommenttiosastollani kirjaa kohtaan aiheuttanut, ei tunnu perustellulta. Kuten nimimerkki "Kumitonttu" hieman raflaavasti totesi "Ainakin hän tunnustaa olevansa kommari". Tällaiset karkeat ylilyövät termit sikseen, kirja toimii juuri siitä syystä, ettei kirjoittaja peittele vasemmistosympatioitaan. Olen edelleen pettynyt, mutta en kirjaan, vaan odotuksiini; odotin konkreettisempaa ja sanoisinko, luettelomaisempaa esitystä kaikenmaailman hölmöyksistä - jotain politiikantutkimuksen vastinetta wikipedian list of common misconceptionsille.

"Normaaliin" elämään palaaminen tapahtunee vasta tällä viikolla ja sittenkin hitaan puoleisesti. Tänään on yhden paperin deadline ja ensi maanantaina toinen. Lisäksi saan tällä viikolla joitain papereita arvioitavakseni. Viime viikonloppuna veimme pojat Mustavuoren laskettelurinteeseen, tosin vain pikkiriikkiseen lastenrinteeseen. Vanhempi poika laski lumilaudalla ja mitä ilmeisimmin oman setin hankkiminen on nyt edessä. Nuoremmalta sujui "suksittelu" (tämän oma ilmaisu) todella hyvin, vaikka Pätkä ei ole vielä täyttänyt neljää vuotta. Pätkä onkin selvästi sisukkaampi veljeksistä, ja oppi köysihissin käytön "ei saa auttaa"-huudoin höystettynä hyvinkin nopeasti.

Mustavuoren varsinainen mäki on melko jyrkkä; rinteen korkeus on noin 70 metriä ja pituus 350 metriä, mikä tarkoittaa vajaan 12 asteen laskua. Se ei kuulosta kovin suurelta, mutta jos ajattelee sitä kiihtyvyyden kautta, niin kiihtyvyys on liki 2m/s^2. Tämä tarkoittaisi sitä, että sukset suoraan alas osoittaen ja kitkakerroin liki nollassa (se on hyvillä laskettelusuksilla/laudalla alle 0.05), mäen alla olisi vauhtia reilusti päälle 100 kilometriä tunnissa. Keskinopeudeksi laskulle voi kellottaa noin 50 kilometriä tunnissa, ja nuorempana olen mäen lähes sillä vauhdilla laskenutkin. Tällöin mäen tulee alas alle puolessa minuutissa. Kakkosrinteessä oli ainakin ennen pieni pätkä, jossa pudotus (siltä se tuntuu) on luokkaa 40 astetta. Vaikka näin esitettynä tällaiset asteet tuntuvat vähäpätöisiltä, ei edes loivempaa mäkeä pysty ajamaan useimmilla normaaliin katuajoon välitetyllä virittelemättömällä mopolla ylös. Enduro- tai trial-ajoon soveltuvalla vaihteistolla tehtävä tietysti onnistuu, samoin jos pyörässä on sallittua tehokkaampi moottori.

Mäen kiipeäminen jalkaisin ei ole helppoa sekään, vaikka normaalikuntoiselta se onnistuukin. Ylipainoiselle ja/tai heikkokuntoiselle tehtävä voi osoittautua mahdottomaksi. Joskus nuorena miehenä kiipesin mäen laelle ja takaisin hieman alle kymmenessä minuutissa, en ole kokeillut tätä sittemmin. Epäilen että se ei suorituksena ollut mikään ihmeellinen, koska olin siihen aikaan huonommassa fyysisessä kunnossa kuin nykyisin.

Väliviikko.

Pukki kävi aattoiltana. Pappa ei taaskaan ehtinyt näkemään pukkia, koska oli tapansa mukaan hakemassa kinkkua. Pukki noudatti toiveitamme ja lahjojen määrä oli verraten vähäinen.

Vanhempi poika sai LEGO-sukkulan, nuorempi autoradan.
Olin kurkistanut pukinkonttiin aiemmin, joten osasin jo aavistaa, että Suuri Kaalihuijaus löytyi sieltä. Aion lukea kirjan tällä viikolla, alku vaikutti jo jokseenkin lupaavalta. Kirjoitustyylissä on jotain häiritsevää. En tarkoita, että siinä olisi jokin vika sinänsä, tunne on samankaltainen kuin siinä, että näkee jonkun henkilön, jonka periaatteessa pitäisi tuntea, mutta ei vain osaa sanoa mistä.

Kolmen päivää kinkkua ja laatikoita syötyämme ei oikein enää jouluruoka maistu. Joulukuusi täytynee pilkkoa polttopuiksi jo lähipäivinä, siksi paljon se neulasia varistaa. Lapset ovat tämän viikon kanssani kotona, mikä on tietysti erittäin mukavaa. Vaimo sai minut houkuteltua kolmen päivän tutustumistarjoukseen kuntoklubille, ja se alkaa tänään iltapäivällä. Tästä johtuen tällä viikolla ei ole oikein aikaa työntekoon. Alkuperäinen suunnitelmani oli korjata kaksi hylättyä paperiani ja lähettää ne konferenssiin joka järjestettäisiin ensi kesänä Japanissa. Suunnitelma ei ainakaan molempien paperien kohdalla onnistune.

Edistys II.

Palasin lomalta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Matka oli kohtuullinen, vaikka hotelli olikin hieman pettymys viimevuotiseen verrattuna. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa, mikä oli jonkinlainen pääasia.

Paluuta mustasi hieman tieto, että kumpikin ETAPSin paperini hylättiin. Toisen kohdalla en ollut oikeastaan edes pettynys, koska paperi oli liian hätäisesti kirjoitettu ja siksi huono. Toinen taas oli paljon parempi, ja se näkyi myös arvosteluissa, mutta kilpailu oli silti liian kova. Onneksi uusintayrityksiä voidaan tehdä helposti, ja nyt on arvokasta palautetta, jonka pohjalta kirkastaa viestiä ja parantaa paperia muutenkin.

... ja ratsastan auringonlaskuun.

Tänään on viimeinen päivä Oxfordissa. Tapaan parin tunnin päästä "isäntäni", annan hänelle selonteon täällä tekemästäni työstä ja sitten pakkaan tavarani. Aamulla lähden matkaan kotiin, lopullisesti.

Tutkimus ja yhteistyö ei tietenkään - toivottavasti - pääty tähän. Viimeistelen reissuun liittyvät jutut ensi viikolla Suomessa ja sitten pidänkin loppuvuoden lomaa. Ikäänkuin en olisi lentänyt jo tarpeeksi (laskelmieni mukaan liki 35000km), lähden etelään vielä viikoksi. Bamse-klubi lapsille, aurinko, uima-allas, pari hyvää kirjaa, puolihoito jne.

Lisäys 12:00: Palaveri ohi, hommat pulkassa, laukku pakattu, lentolippu tulostettu. Avaimet palautan aamulla, nyt lounas ja lahjaostoksille. Mahkut ovat fifty-sixty että sairastun parin päivän sisällä flunssaan tms. Niin käy yleensä aina, kun jokin tällainen rupeama päättyy.

Viimeinen viikko.

Vanhemmalla pojalla oli mitä ilmeisimmin aivokalvontulehdus. Kuume nousi uudelleen lauantaina, päänsärky, valonarkuuksineen oli massiivinen, ja oksentamista jatkui eiliseen puoleen päivään asti.

Tänään alkaa viimeinen viikkoni Suomessa. Lasten sairastelu ei todellakaan tee lähtemisestä yhtään miellyttävämpää. Ostin lauantaina Mario Kart Wii:n, ja tänään olisi tarkoitus poikien kanssa vähän kisailla; lupailin pelejä jo aiemmin, mutta vanhemman pojan päänsärky ja valonarkuus olivat sen verran rankkoja, että se ei olisi onnistunut. Testailin peliä eilen illalla, ja se on tavattoman viihdyttävän oloinen. Pelin tuntuma on mukava.

Loma III.

Vanhempi poika on oppinut "uimaan", ts, räpiköimään ja pysymään näin pinnalla, sekä jopa etenemään muutamia metrejä. Kehitys on ollut nopeaa, koska poika ei vielä n. viikko takaperin irrottanut jalkojaan pohjasta sitten millään. Uimakoulu oli siis hyödyllinen, ainakin jossain määrin. Pojat myös viihtyvät vedessä pitkähköjä aikoja, mikä viimeaikojen keleillä on ihan positiivista.

Sunnuntaina olimme Puuhamaassa. Paikka on hitusen ylihintainen, mutta pojat tykkäsivät, joten en valita. Vesipuiston vesi oli spartalaisittain ehkä 15-asteista, ainakin se oli merkittävästi järvivettä kylmempää. Jopa "lämmin" virtaava allas oli aivan tuntuvasti järveä kylmempi. Ilmakaan ei ollut, Forecan "30 astetta ja pilvetöntä"- ennusteen vastaisesti, mitenkään paahtavan kuuma, vaan tavallisen helteinen. Valittamista siinä ei tietysti ollut suomalaisen normaaliin vähälumiseen kesäsäähän verrattuna, mutta viikon poikkeuksellisen kuumien kelien jälkeen tuollainen ~27 astetta tuntui lähes vilpoiselta. Paikalle kannattaa mennä heti aamusta, koska silloin pääsee jonottamatta suosituimpiin huvituksiin, kuten carting-autoihin (yeah right; hivenen modattu päältäajettava ruohonleikkuri se taitaa olla) tai siihen isoon liukumäkeen, jossa lasketaan kumiveneellä.

Lomaa on vielä kaksi viikkoa, ja sitten suuntana on Oxford, UK. Ajattelin aloittaa siinä vaiheessa jonkinlaisen Oxford-aiheisten kirjoitusten sarjan. Saa nähdä.

Loma (jatk.)

Vanhempi poika meni aamupäivällä uimakouluun, ja nuoremmallekin löytyi kaveri rannalta. Tunnen aivojeni kutistuvan loman vuoksi, ja kykyni abstraktiin ajatteluun on jo selvästi vähentynyt. Hyvänä puolena on, että arkiset toimet, kuten astioiden tiskaaminen, ruoanlaitto, ja siivoaminen sujuvat paljon paremmin nyt. Kyse on lähinnä siitä, että aivoni ei jatkuvasti työstä jotain ajatusta sub specie aeternitatis, ja näin häiritse keskittymistäni siihen, mitä on käsillä.

Poltin jalkapohjani hiekkarannalla, kun vaeltelin paljain jaloin liian kauas rannasta. Iltapäivällä menemme todennäköisesti kirjastoon, kunhan nuorimmainen herää päiväunilta ja on syönyt.

Loma.

Pakon edessä kokemani nettivaje oli kokemuksena niin positiivinen, että päätin rajoittaa internetin käyttöni aamuihin. Päiväsaikaan on mukava lukea ja tehdä kaikenlaista muuta. Nyt kun jalkapallokisatkin päättyvät, ei sekään enää niele aikaa niinkuin ennen. Saksan eilinen tappio kirveli, nyt on jäljellä enää Hollanti. En vain jotenkin siedä sitä, miten Iniestan kalpea iho loistaa kentällä. Tai Villan naurettavaa "soul patch"-partaa. Tai niitä kaikkia ruuhkatukkia.

Luin itseäni sivistääkseni E.R.Burroughsin klassikon "Apinoiden Tarzan". Kirja on loistava, tosin ihmettelen ettei sitä ole jo kielletty rasistisena. Siinähän esitetään ihmissyönti afrikkalaisten villi-ihmisten - ehkä jopa geneettisenä - erityispiirteenä, jota Tarzan itse, ja jopa apinat kavahtavat. En muista itseasiassa lukeneeni kirjaa koskaan ennen loppuun. Lapsena luin paljon Tarzan-sarjakuvia, mutta niitä oli siloiteltu tavattomasti. Niissä Tarzan oli jonkinlainen keski-ikäinen hippi, joka eli vaimonsa ja aikamiespoikansa kanssa viidakossa, vaikka kävikin aika-ajoin Lontoossa ja Pariisissa pistäytymässä seurapiirijuhlissa. Kirjan innoittamana päätin lukea sarjaa eteenpäin. Prioriteetti on matala, koska lisäksi minulla on lukupinossa kolme muuta kirjaa. Päällimmäisenä Gouldin esseekokoelma Hirmulisko heinäsuovassa, jonka aloitin tänä aamuna.

Hommia riittää muutenkin. Autotallin oven moottorimekanismi pitäisi asentaa, kiipeilypuu pystyttää ja parkkipaikan reuna raivata ja laajentaa.

Pallo on pyöreä.

En ole koskaan erityisemmin perustanut urheilusta, enkä etenkään joukkueurheilusta, mutta yksi heikkous minulla on: jalkapallon MM-kisat. Olen katsonut näitä pelejä aina vuodesta 1982 asti, joskin niistä muistan vain vähän. Ensimmäiset todella seuraamani kisat olivat vuoden 1986 Mexicon kisat - Ne "Maradonan" kisat, jos niin haluatte. Niin monen pelaajan nimi ja habitus syöpyi hauraaseen mieleeni. Saunan jälkeen kesämökin tuvassa paistettiin makkaraa ja katsottiin mustavalkotelevisiosta illan matsia. Kannustin Ranskaa, tosin en muista miksi.

Katsoin jonkun matkaa Argentiinan peliä eilen. Maradona - nyt valmentajana - oli jotenkin edelleen huomion keskipisteenä. Selostaja heitti kaksi piikkiä "jumalan kädestä", kun tämä otti sivurajan ylittäneen pallon kiinni. Näissä kisoissa päätin hurrata Uruguayta, naapurin pojan innoittamana. Uruguaylla on muuten eniten maailmanmestaruuksia per capita, eikä ennätystä riko todennäköisesti mikään maa minun elinaikanani.

Paluu Arkeen.

Palasimme perheen kanssa viime yönä Fuerteventuralta. Matka oli miellyttävä. Kanariansaarten ilmasto on kuiva ja talvella sataa hyvin vähän. Nytkin, kun oli poikkeuksellisen sateista, sää oli suomalaisen mittapuun mukaan lähes kuiva. Sade - jota tuli parina päivänä muutamia millejä - ei päiväsaikaan oikeastaan edes kastellut maata. Suurimman osan ajasta paistoi aurinko ja lämpötila oli noin 23 astetta.

Luin matkalla Reynoldsin Redemption Arkin ja Absolution Gapin. Tarina latistui lopussa ja tässäkin - kuten jostain syystä usein käy - trilogian keskimmäiset osat olivat parhaimmat. Aloitin sitten jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta lukemaan myös Hyperion-sarjan viimeistä osaa, alku oli lupaavampi kuin odotin. Simmonsin teksteissä tuntuu olevan sellainen ominaisuus, että odotukset, joita edellisen kirjan perusteella on syntynyt, eivät koskaan oikein vastaa todellisuutta. Reynolds oli ennalta-arvattava jopa tylsyyteen asti, yrittäessään virittää tunnelmaa ja "paljastuksia" juonessa, mutta Simmons ei edes yritä, vaan tekee jotain muuta. Pidän Simmonsia edelleen vähän turhan sliipattuna, Reynoldsin rosoinen ja jopa jäykkä tyyli vetoaa insinöörin sydämeeni. Siinä juuri Absolution Gap epäonnistuu lopuksi, yrittäessään olla jotenkin yllätyksellinen ja ehkä jopa jotenkin kantaaottava.

Loma.

Poistun maasta viikoksi ja pidän todennäköisesti radiohiljaisuutta koko ajan.

Maanantaina lähden maailman tiheimmin asutulle hallintoalueelle aivan kääntöpiirin tuntumaan.