Luonnonvalinta voi synnyttää altruismia, ilman mitään erillisiä abstraktiorikkoja. Olen pitkään pitänyt erilaisia teorioita ja kysymyksiä "ryhmävalinnasta" epärelevantteina. Oma näkemykseni on, että luonnonvalinta ei "kohdistu" mihinkään, vaan jokainen yritys mallintaa sitä joidenkin staattisten abstraktioiden, kuten yksilöiden, ryhmien, jne. kautta, on toivottoman epätarkka, sillä tällainen abstraktio vuotaa aina.
Söin eilen pekonia ikäänkuin tahtomattani. Tässä lähellä on ihan mukavanlaatuinen, mutta kohtuuhintainen italialainen ravintola, jossa kahden ruokalajin illallinen maksaa kympin. Tilasin salaatin ja spagetin, ja ruokalistan perusteella salaatin piti sisältää salaattia, juustoa, ja avokadoa. Sen lisäksi siihen päälle oli laitettu aimo kasa kuivaa pekonia. Söin ne urheasti, vaikken ole pekonia syönyt varmaan kahteenkymmeneen vuoteen. En nauttinut siitä erityisemmin, mutta ei se pahaakaan ollut.
10 kommenttia:
Sen lisäksi siihen päälle oli laitettu aimo kasa kuivaa pekonia. Söin ne urheasti
Nauroin tälle jostain syystä. Kerro tarkemmin: pyörittelitkö ruokaa ensin lautasella kovasti miettien, vai teitkö syömispäätöksen saman tien lapioiden pekonia naamaasi? Vai hivutitko murunen kerrallaan?
Olet kertonut olevasi epätavallisen nirso ruuan suhteen. Osaatko sanoa, mistä tämä johtuu?
Katsoin hetken ruokaa, ja päätin, että syön sen aivan normaalisti. En miettinyt sen kummemmin.
En osaa sanoa, mistä nirsouteni ruoan suhteen johtuu. Joidenkin ruokien kohdalla vain tulee jokin käsittämätön kynnys laittaa niitä suuhun. Esimerkkinä ovat sienet. Edes niiden maussa ei ole mitään erityisempää vikaa, mutta ajatus sienien syömisestä herättää minussa jonkinlaista kauhua. Syön niitä toisinaan kaikesta huolimatta, mutta kauhu tulee silti aina uudestaan, kun näen niitä ruoassani, so. siedätys tms. ei tunnu auttavan.
Luulen, että vika on jollakin tapaa neurologinen. Reaktio ainakin on usein hyvin selkeän fyysinen.
en tiedä,mitä tarkoitat ilmaisulla abstraktio vuotaa ilman, että täsmennät. MITä ajattelet, voiko evoluutiota ymmärtää genomin tasolla, jota biologiassa näkee pidettävän valinnan yksikkönä?
Tarkoitan abstraktion vuotamisella tätä:
muutaman sukupolven yli voimme tarkastella luonnonvalintaa siten, että ne yksilöt, jotka selviävät lisääntymään, laittavat jotain "ominaisuuksiaan" eteenpäin. Nämä "ominaisuudet" voidaan simulaatioissa koodata jotenkin, mutta vähän pidemmällä aikavälillä tällainen abstraktio vuotaa.
Mihin se "valinta" kohdistuu? Yksilö tms. geeninkantokone voi tietysti tuhoutua, ja tämä on ilmeisin tapa, jolla asiaa ajatellaan. Geenien kannalta näyttää siltä, että jos geeni saa aikaan sen, että geeninkantokone ei tee kopioita, se tuhoutuu.
Tämä on kuitenkin se vuoto siinä abstraktiossa. Sen kannalta, onko geeni olemassa vielä joskus tulevaisuudessa, merkitystä on sillä, miten se geeni kokonaisuudessaan selviää. Yhdyskuntahyönteiset on tässä hyvä esimerkki. Pesää voi ajatella "geeninkantokoneena", joka tekee kopioita, yksittäisten muurahaisten käyttäytyminen "epäitsekkäästi" ei ole tällöin minkäänlainen ongelma, sitä ei tarvitse lainkaan ihmetellä. Silti siitä jaksetaan jauhaa, ikäänkuin se olisi jotenkin kummallinen ja erikoinen vastaesimerkki luonnonvalinnalle.
Oma näkemykseni on, että ei ole mitään "ryhmävalintaa", "yksilövalintaa" tms, vaan kaikki tällaiset abstraktiot ovat tuomittuja vuotamaan. Toki niitä voi käyttää simulaatioissa, ja saada jotain käsitystä mekanismeistä, mutta niiden sovellettavuuden rajat ovat hyvin ahtaat.
Lisäksi voidaan ajatella vaikka joidenkin meduusojen tai korallien elinkaarta, tai vaikka ihmisen vastaavaa; mies tuottaa miljardeja siittiöitä, joista äärimmäisen harva hedelmöittää munasolun (ja jatkaa sukua), itseasiassa äärimmäisen harva _kykenee_ siihen, vaan ne tekevät jotain ihan muuta, joka edesauttaa fertiilien siittiöiden perillepääsyä.
Tämä tuntuu vähemmän hämmentävältä kuin altruismi yksilöiden välillä, mutta tosiasiassa kyse on tarkalleen samasta asiasta. Infertiilit kamikaze-siittiöt eivät eroa mitenkään muurahaistyöläisistä.
Eikö tämä ole juuri se itsekkään geenin teoria? Minustakin vaikuttaa, että tässä mielessä yksilöt ja ryhmät ovat epäoleellisia abstraktioita. Geenin kannalta ei ole oleellista missä yksilössä se on. Mutta eikö tätä itsekkään geenin teoriaa ole joskus kritisoitu? En tunne näitä kritiikkejä kylläkään itse. Paitsi sitä Tuomas Nevanlinnan hölmöä lausumaa, että 80-luvulla geeneistäkin tuli itsekkäitä pikku juppeja.
Pekonin syöjät olivat tosiaan kovissa valintapaineissa Lähi-Idässä aikoinaan. Sika nimittäin on erittäin vahingollinen kotieläin eli lihantekoresurssi kuivissa ja vähäpuisissa olosuhteissa, koska se ei hikoile ja vaatii siksi varjoisia metsiä ja lammikoita tai vaihtoehtoisesti tuhlailevia sikolättejä. Sika kantaa myös trikiini-loista? Siksi sika ei kalpaa ruuaksi heikäläisille (Marvin Harrisin Kings and Cannibals -teoksesta voi lukea lisää).
Putosin tosin kärryiltä jo ennen pekonia. Pistetään vähän hakuammuntaa eli röhkinää:
1) Kulttuurievoluutio vaatii, että joku suuri tarina (vaikkapa hindulainen tai hegeliläinen) on totta. Muuten kulttuurin uudet piirteet ovat historiallisesti ilmentäneet vain valtaa. Minä en siis keksi muita vaihtoehtoja, mutta ehkä niitä on.
2) Meemit kulttuurievoluution geeneinä, vaativat epäpoliittisen ja reflektoimattoman ihmiskuvan toimiakseen.
3) Ihmisen ja sienieläimen geenit ovat 70-prosenttisesti samat. Miksi ihminen käyttää sientä kylpyhuoneessa peseytymiseen sen sijaan, että pitäisi sitä arvostettuna perheenjäsenenä?
Tomi, sovitaanko, että jos lääkäri määrää, niin sitä totellaan.
En, muuten, kirjoittanut loukatakseni, enkä sorru siihen nytkään, vaikka vihjailet, että olen mielenvikainen.
Mutta onhan se viesti kieltämättä vähän kuin äkkiväärää tajunnanvirtaa. Voisi sitä kunnioittaa mahdollista lukijaa sen verran, että ei kirjoita runomuodossa nimimerkki Tiedemiehen blogiin.
Ja nyt, vaikka en tule tänne takaisin, tunnen käsittämätöntä halua selittää, mitä tarkoitin sanoa evoluutiosta, kulttuurievoluutiosta ja niiden yhteydestä. Sitä haluaa tulla ymmärretyksi jopa silloin, kun puhuu ihmiselle, jolla ei ole mitään merkitystä oman elämän kannalta, jota ei osaa edes oikein arvostaa. Ehkä se liittyy heikkoon itsetuntoon.
Tomi, pahoittelen, luulin, että olet eräs toinen "tomi", jonka tunnen henkilökohtaisesti, ja joka olisi ymmärtänyt tuon heittoni. Erehdyin varmaan henkilöstä, missään nimessä ei ollut tarkoitukseni ketään loukata.
Outoon ruokaan kehittyy helposti aversio, jos sen nauttimisen jälkeen voi huonosti. Kyseessä on
tiedostamaton toiminto joka on todennäköisesti peritty liskoilta tai vieläkin kauempaa
Joskus tein perheelle kalkkunajauhelihasta ruokaa, jouduin kuitenkin syömään yksin kun muu perhe oli vatsaflunssassa. Illalla sitten iski flunssa minuunkin ja vietin yön pöntöllä oksennellen ja ripuloiden. Sen jälkeen on kalkkunan syöminen ollut täysin mahdotonta.
Lapsilla kuvittelisi näin käyvän useasti, päiväkodissa tai kotona on outoa sapuskaa ja samaan aikaan iskee tauti. Seuraavaan 20 vuoteen kyseistä sapuskaa ei tee mieli kokeilla.
Lähetä kommentti