Oxford VII.

Kävelin eilen Oxfordin läpi pohjoisesta, Gloucester Greenin bussiasemalle (joka on lännessä) etelään ja itään, Magdalen-sillan yli kaakkoon. Palasin vähän matkaa High-streetiä, ja käännyin oikealle Pyhän marian kirkon ohitse. Kuljin useammankin museon ohi, tieteen historian museo, Pitt Rivers-museo, luonnonhistoriallinen museo, ja moni muu, ainakin osassa niistä aion vierailla ensi viikolla. Oxfordissa on myös linna, jonka aion katsastaa.

Pubielämää en ole ehtinyt viettämään. Perjantaina kävin syömässä falafel-wrapin (!?!) Royal Oak-pubissa, kun isohko post-doccien ja jatko-opiskelijoiden porukka lähti sinne töiden jälkeen. Söin illalliseni ja lähdin kotiin, ilmeisesti niin tekivät melkein kaikki muutkin. Kun iltaisin kävelen töistä kotiin, pubit näyttäisivät olevan pääsääntöisesti melko täynnä siinä kahdeksan-yhdeksän aikoihin. Mitään yöriekkumista täällä ei harjoiteta, ihmiset näyttäisivät hipsivän jo yhdeltätoista koteihinsa. Silti kaikki kaupat aukeavat vasta yhdeksän tai kymmenen aikaan. Muutenkin englantilainen elämänrytmi on hämmästyttävän rauhallinen ja paikalliset melko rentoja.

Oxford on tietenkin erikoinen tapaus siksi, että täällä on kauhistuttavaa "mokutusta" todella paljon. Pöydässämme oli perjantaina toistakymmentä ihmistä, ja ainoastaan kaksi heistä oli samasta maasta - kumpikin kiinalaisia. Myös saksankielisiä täällä on aika "paljon", sillä lounasseurueessa oli peräti kaksi saksalaista ja yksi itävaltalainen. Jatko-opiskelijoiden ja post-doccien joukossa näyttäisi olevan voimakkaimmin edustettuina Intia, Kiina, ja Euroopan maat. Amerikkalaisia on paljon vanhempien turistien joukossa. Muutama afro-amerikkalainen jatko-opiskelija on tullut vastaan, minkä uskoisin aiheuttavan kulmakarvojen kohoilemista lukijoissa. Matkalla kämpälleni on kaksi ranskalaista, kaksi italialaista, kolme intialaista, kaksi kiinalaista, ja lukuisia yksittäisiä erikoisia etnisiä ravintoloita. Kauppiaat näyttäisivät olevan pääosin aasialaista syntyperää. Vielä enemmän kauhua luonnottomasta sekoittumisesta herättänee se, että multietnisiä perheitä näkee tällä aika paljon.

Työ lähti viime viikolla hyvin käyntiin, mutta viikonloppuna osuin seinään. Nyt ehkä olen murtautumassa sen läpi, mutta en ole varma. Onnekseni on neljä kuukautta aikaa. Täällä en tosin aio jättää mitään roikkumaan, vaan paahtaa täysillä kaiken sen ajan, mikä on käytettävissä.