Kolme Argumenttia.

Eräs variantti Hitler-kortista, tai oikeastaan eräänlainen inverssi siitä, on vetoaminen Liisa Keltinkangas-Järviseen auktoriteettina. Tähän vetoamiseen liittyy aina piilotettu tai eksplisiittinen vihjaus, että vastapuoli on fasisti, ekstrovertti, sosiopaatti ja muutenkin vaan kurja ihminen.

Vika ei ole ko. henkilössä, so., minulla ei ole mitään LKJ:tä vastaan. Olen selaillut joitain hänen kirjoituksiaan ja kuullut haastatteluja. Tottakai hänellä on sellainen tietty tätimäinen paremmintietämisen asenne, mutta hänen sukupolvensa naisille se on todennäköisesti ollut ainoa keino edes jotenkin saada äänensä kuuluviin. Arvioni ei siis kohdistu tähän asiantuntijaan tai hänen asiantuntemukseensa, vaan siihen, millaisessa tilanteessa argumentum ad keltsum otetaan käyttöön.

Tilanteita on kaksi. Ensimmäinen on se, jossa sosiaalinen ja suosittu ihminen halutaan kategorisesti leimata sosiopaatiksi tai narsistiksi. Tämä on esimerkki abduktiivisesta päättelystä, johon esimerkiksi diagnoosit perustuvat, mutta se on virhellistä siksi, että toisin kuin esimerkiksi erotusdiagnostiikassa, hankittua abduktiivisesti hankittua hypoteesia ei pyritä mitenkään falsifikoimaan. Koska narisisti on "usein" suosittu, suosittu ihminen on narsisti, eikä mikään vastaväite kelpaa, "koska Keltinkangas-Järvinenkin on niin sanonut" (ei oikeasti ole, mutta sillä ei ole väliä)

Toinen tilanne on se, josta nousi jonkinlainen "kohu" muutama viikko sitten. Eli kun halutaan osoittaa, että alle kolmivuotiaan lapsen päivähoitoon laittava vanhempi on natsifascisti. Tällöin voidaan sanoa, että vanhempi haluaa tehdä lapsestaan levottoman/ahdistuneen/epäsosiaalisen, "koska Keltinkangas-Järvinenkin on niin sanonut".

On toinenkin argumentti, nimittäin fiktiivinen menneisyys. Meillä on "nykyään" ja joku kuvitteellinen "ennen". "Ennen" oli se aika, jolloin lapset olivat kotona äidin helmassa ja lapsia ei kohdeltu kaltoin (toisin kuin "nykyään") ja lasten kanssa leikittiin. Tämä on tietenkin täyttä fiktiota; ennen lapsia hakattiin ja heitettiin päiväksi ulos ja sisään sai tulla vain ruoka-aikaan. Vanhemmat eivät ole koskaan leikkineet lastensa kanssa kovin paljoa.

Ei pidä ymmärtää tätä niin, että lasten oloja ei muka pitäisi aina parantaa kuin mahdollista. Fiktiivinen menneisyys on kuitenkin huono argumentti minkään puolesta.

Täytyy myös muistaa, että huono argumentti asian X puolesta ei ole hyvä argumentti X:ää vastaan. Vaikka joku narsistinen perheenäiti nolaa itsensä televisiossa, ei tämä itsensä nolaaminen ole argumentti sitä vastaan mitä hän sanoo. Ei se kyllä ole sen puolestakaan, toisin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan.

Ai niin, se kolmas argumentti. "Terve järkikin sanoo" on itseasiassa ekvivalentti sen kanssa että "minulla nyt on tällainen ennakkoluulo, haista itse". Silloin poistan varm^D^D^D^D^D^D lakkaan kuuntelemasta ja alan tehdä töitä.

Aamuisin.

Onnistuin kuittaamaan osan univelastani. Maailma näyttää nyt paljon selkeämmältä. Paperin deadline on maanantaista viikon kuluttua.

Postmoderni sulkeuma.

Lukion äidinkielenkirjassa - näin muistan, mutta voin olla väärässä - oli pätkä, jossa selitettiin, mitä postmoderni tarkoittaa. En ymmärtänyt silloin, enkä ollut kiinnostunut. Sain käsityksen, että kyse on siitä, että otetaan asioita, jotka ovat periaatteessa yhteensopimattomia ja liimataan ne yhteen ja että tämä on ikäänkuin fiksua. Etäisesti siihen liittyi käsitys, että kaikki on jotenkin leikkiä tai pelleilyä.

Sulkeuma on matematiikassa ongelmaton ja hyvin määritelty käsite, puhuttiin sitten perus joukko-opista ja relaatiosta tai kategorioista. Se tarkoittaa vain sitä, että jokin ominaisuus säilyy kun seurataan nuolta tai relaatiota tms. Esimerkiksi relaation R symmetrinen sulkeuma sisältää paitsi kaikki parit (x,y) joille xRy, myös kaikki parit (y,x) joille xRy.

Hävitysyrityksistä huolimaatta hyvä ja huono maku ovat edelleen olemassa ja liki universaaleja kussakin verraten löyhästi ymmärretyssä kulttuuripiirissä. Kritisoin välillä kielenkäyttöä siitä, että asioita piilotetaan, mutta tietenkin teen sitä itsekin. Yleensä tällä piilottelulla on motivaationa se, ettei haluta osoittaa huonoa makua.

Sanonta "makuasioista ei voi kiistellä" on typerin ja ilmeisin esimerkki kaikista häivytysyrityksistä. Sen variantteina on hurjan suuri määrä argumentteja. Yksilö, joka piilottelee ja vääristelee huonon maun osoittamisen pelossa vetoaa usein tähän joutuessaan tilille epärehellisyydestään. Jos ko. postulaatin kuitenkin hyväksyy, argumentit muodostavat sen, mitä nimitän postmoderniksi sulkeumaksi.

En edes tiedä, onko ylläolevassa tekstissä mitään järkeä. Kärsin jo viikon kestäneestä osittaisesta unideprivaatiosta.

Mielen köyhyys.

Yksinkertaisin retorinen tehokeino on kääntää vastustajan argumentti symmetrisesti päälaelleen. Yksinkertaisin se on siksi, että yksinkertaisimmilaan se on muotoa "se joka toista haukkuu on ite". Jostain syystä tällaisen argumentin käyttöä usein pidetään erityisen kekseliäänä tai nerokkaana.

Käytin tänään aurinkolaseja, sillä aurinko paistoi. En ihan tarkalleen ymmärrä, miksi pigmentin määrä tai nenän muoto olisi asia, josta pitää päättää kollektiivisesti. But hey, 's just me. Olen kait rasistimonikulturisti.

Toinen usein nerokkaana pidetty tehokeino on muuten se, että esitetään toisen väittäneen jotain mitä tämä ei tosiasiallisesti ole sanonut ja sitten nauretaan sille. Se on sofistikoituneisuudeltaan suunnilleen samaa tasoa kuin teleologis-evoluutiopsykologinen argumentti "isäskin oli kun sua teki".

Rappio.

Radiossa intialainen poliitikko tai joku tarkemmin määrittelemätön yhteiskunnan tuntojen tulkki kertoi kohtaavansa usein ihmisiä, jotka uskovat, että asiat muuttuvat Intiassa paremmaksi, kunhan kehitys etenee. Näiden ihmisten kehitysoptimismi perustuu oletukselle, että Intia on kehittymätön yhteiskunta, jonka jäsenten (koska yhteiskunta koostuu ihmisistä) pitää vain omaksua uudet ajattelutavat ja työskennellä kovasti materiaalisen hyvinvoinnin eteen. Tämä oli asiantuntijan mielestä virheellinen käsitys.

Hänen mukaansa Intia ei suinkaan ole kehitysmaa, joka on matkansa alussa, matkalla kohti auvoa ja onnea, joka toteutuu talouskasvun myötä. Sensijaan Intia on erittäin kehittynyt yhteiskunta, joka on hyvin pitkälle edenneen ja läpitunkevan rappion tilassa. Materialististen arvojen korostuminen on vain viimeinen oire tästä rappiosta.

Tämä ajattelutapa ei ole täysin vieras suomalaisessakaan yhteiskunnassa. Rappion merkit ovat osittain eri - Intiassa kamalimpia ovat länsimaisten juhlapyhien viettäminen ja lihansyönti - mutta kehityksen suunta nähdään samanlaisena. Modernin projekti on lopullisesti epäonnistunut. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat sammuvia yhteiskuntia, joissa lisääntyvät enää vain maahanmuuttajat. (Äärimmillään tämän nähdään johtuvan siitä, että länsimaiset ihmisethän ovat kaikki homoseksuaaleja)

Supervoimat.

Diskurssit ovat puhetapoja, jotka muokkaavat todellisuutta. Eivät tietenkään niitä fyysisiä objekteja, joita me koskettelemme tai pällistelemme, vaan sitä, miten me puhumme niistä toisillemme, mitä pidämme olennaisena ja mikä on mielestämme erottava tekijä kahden eri ilmiön tai objektin välillä. Toisin kuin akateemiset merkitystieteilijät, en pyri pätemään vaikeaselkoisuudella, joten en mene tähän teoriaan syvemmälle. Meidän on vain ymmärrettävä, että se, miten puhumme asioista, liittyy siihen, miten ajattelemme ja miten toiset ajattelevat asiasta. Vain jaettu on todellista, ja siksi todellisuus rakentuu pääosin sosiaalisesti. Tarkemmin sanoen, ne erot, joita voidaan löytää eri tavoissa kokea sama fysikaalinen ilmiö, on tuotettu sosiaalisesti. Ne eivät siis ole näiden fysikaalisten ilmiöiden ominaisuuksia.

Sosiaalitieteet kiinnostivat minua nuorena, mutta niissä minua häiritsi aina se, että ne keskittyivät analysoimaan näitä partikulaarisia eroja tuottavia mekanismeja. Joskus - en tiedä koska, kun en ole sosiaalitieteiden asiantuntija - historian saatossa niiden harjoittajat huomasivat, että käytetty metodi on myös osa sosiaalisesti tuotettua todellisuutta ja siten koko tutkimuskenttä on itsensä sulkeuma; tutkimus on osa tutkittavaa kohdetta. Tämä takaisinkytkentä on ilmeisesti nähty oikeutuksena sille, että saa puhua mitä sylki suuhun tuo ja myös sille, että mikä tahansa oma poliittinen agenda olisi paitsi luvallista, myös aivan pakollista, ujuttaa mukaan. Suomen oloissa me tietysti kaikki tiedämme, mikä se agenda on.

Sosiaalisista ongelmista puhumista - siis ongelmien diskursseja - värittää eräänlainen supersankarieetos. On olemassa rahvas, normot, jästit, keskiluokka, heterot, miehet, valkoiset, jne. porukka, jolla ei ole supervoimia. Heidän roolinsa on olla statisteja, häiritseviä, ennakkoluuloisia, pelokkaita. Jokaiselle Ryhmä-X-sarjakuvia lukeneelle tai ehkä nuoremmalle polvelle, Heroes-tv-sarjaa seuranneelle on selvää, ettei tällainen tavallinen karja, jolla ei ole supervoimia, pysty mihinkään, eikä sitä pidä kuunnella.

Siksi sosiaalisista ongelmista puhuvat julkisuudessa homoseksuaalit ja etnisten vähemmistöjen edustajat. Siksi uskottavuutta hakeakseen täytyy hankkia makkaratukka ja pitää turbaania päässään. Jotta ihmisellä voisi olla jotain relevanttia sanottavaa sosiaalisesta todellisuudesta, hänen sosiaalisen todellisuutensa pitää olla poikkeava. Nämä poikkeamat "normista" ovat ikäänkuin supervoimia. Niiden rooli julkisessa keskustelussa on myös samanlainen. Itse poikkeavuuteen ei voi vedota.

Aivan samaan tapaan supersankarien vakavimpia ongelmia ei voi ratkaista supervoimilla, ne ovat tavallisia teini-ikäisten pelkoja, konflikteja auktoriteettien kanssa, ristiriitaa yksilöllisyyden ja ryhmäpaineen välillä, kodin ja työn yhteensovittaminen. Ryhmä-X:ssä oli aikanaan myös teemana eksplisiittinen syrjinnän pelko; rahvas vihaa ja pelkää erilaisuutta ja erityisesti supersankareita.

Tällä ajattelulla on rajansa, aivan kuten supervoimillakin. Toisinaan sarjakuvissa esiintyy metatekstiä, jossa joku "rahvaan" edustaja kokee samantapaisia ongelmia kuin supersankarit. Tarkoituksena on alleviivata allegoriaa. Status quo palautetaan pian. Mölinä siitä, miten valkoiset heteromiehet dominoivat keskustelua, peittää taas alleen kaiken sen, mitä oli sanottu.

Typerä vitsi.

Olkoon L: F &rarr G kuvaus funktioavaruudelta F funktioavaruudelle G. Oletetaan, että F ja G ovat täydellisiä vektoriavaruuksia, esimerksi Sobolev-avaruuksia. Tällöin L:n jatkuvuus on määriteltävissä analyysistä tutulla &epsilon - &delta -määritelmällä, eikä tarvitse turvautua abstraktiin topologiaan.

Oletetaan, että kaikilla f, y &isin F pätee että lausekkeella
(L(f+ty) - L(f))/t on y:stä riippumaton raja-arvo, kun t &rarr 0. Nimitämme tätä raja-arvoa L:n derivaataksi pisteessä f. Näin saamme uuden funktion L': F &rarr G.

Jos L:llä on k:nnen kertaluvun derivaatat L^(k) kaikille k = 1,2,3,... niin L on

Ekskursio.

Kuten monet lukijani tietävät, olen viimeaikoina seuraillut ja kommentoinutkin tiettyjä ns. maahanmuuttokriittisiä blogeja. Siinä missä Halla-ahon teksti on kielellisesti huoliteltua ja pääosin merkityksillä leikittelevää, näissä on hyvin laaja kirjo täysin vulgaarista "rant"-typpisestä kirjoittelusta asialliseen ja purevaan, joskin monomaaniseen analyysiin.

Suosikikseni nousi nopeasti Vasarahammer, joka purkaa median ja poliitikkojen luomaa "sumuverhoa" ja käsittelee usein ansiokkaasti sananvapauden kaventumista. Keskeiseksi minusta ko. blogissa on noussut viimeaikoina viesti, että eurooppalainen poliittinen korrektius kaventaa kansalaisten perusoikeuksia, kun lähinnä islam-kriittinen puhe tukahdutetaan pelon vuoksi. Tämän lisäksi blogi käsittelee mm. EU:n epädemokraattista kehitystä ja maahanmuuttopolitiikan ja "suvaitsevaisuuden" ylilyöntejä. Kuten suurin osa tämäntyyppisistä blogeista, myös Vasarahammer on nähdäkseni hyvin kriittinen ja skeptinen ympäristöpoliitiikan suhteen.

Muutamista trollaavista kommentaattoreista huolimatta blogin on mielestäni tutustumisen arvoinen.

Löyhä meemiklusteri "maahanmuuttokriittiset" pitää sisällään todella laajan kirjon paitsi tyylejä, myös yleisiä poliittisia näkemyksiä. Talouspoliittiset näkemykset vaihtelevat änkyrämäisestä vasemmistopopulismista laissez-faire anarkokapitalismiin. Arvomaailman suhteen hajontaa on myös näennäisesti paljon, mutta sosiaaliliberalismi on selvästi harvinaisempaa ja luonteeltaan usein libertaristisävyistä egoistista individualismia, ei niinkään ns. perinteistä laatua.

Klusteroituminen on sikäli kurja ilmiö, että ko. klusterin sisään mahtuu paljon hyviä kirjoittajia (kuten yllä mainittu VH) joilla on mielenkiintoisia argumentteja vaikkakin omasta näkökulmastani epämiellyttäviä mielipiteitä. Lisäksi joukkoon mahtuu porukkaa, joiden mielipiteet tulevat esiin vain sen kautta, ketä he vihaavat. Ja yhteisiä vihollisia on kaksi, Vihreät ja muslimit. Osan vihreisiin kohdistuva kritiikki perustuu näiden kannattamaksi ja masinoimaksi koettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että maahanmuuttopolitiikkaa ovat viimevuosina muokanneet eniten kolme suurta puoluetta. Ilmeisesti sosiaaliliberaali ja suvaitsevaisena esiintyvä puolue nähdään ikäänkuin harjoitetun politiikan "puhdasoppisimpana" kannattajana.

Osalla taas kauna tuntuu kulkevan syvemmällä, koko vihreyden ja luonnonsuojelun korostamisen ytimessä. Argumentit ovat tyypillisesti epäkoherentteja ja epärehellisiä. Ihmettelen tätä siksi, että itse löydän tavan takaa vihreistä kritisoitavaa ihan syystäkin, eikä minun yleensä tarvitse keksiä olkiukkoja. Tyypillisiä ovat väitteet "vihereliitistä", joka jotenkin suhmuroi itselleen oikeuden lennellä suihkukoneella ympäri maailmaa kun karvalakkikansa joutuu syömään pettuleipää, siitä kuinka "ympäristöverot ovat maaorjuutta" jne.

Tämä on jo siksi mielenkiintoista, että tunnettu USA:n republikaanien talousneuvonantaja, taloustieteilijä Greg Mankiw on ainakin itselläni myötävaikuttanut ympäristön ja talouspolitiikan suhteen ymmärtämiseen. Hän on perustanut ns. Pigou-klubin, joka koostuu ympäristöveroja kannattavista taloustieteilijöistä. Mankiw:n nimittäminen viherpiipertäjäksi ja sosialistiksi on suomalaisessa ympäristössä vähintäänkin mielenkiintoista sanojen uudelleenmäärittelyä.

Mitä tulee taas Islam-vastaisuuteen, siinäkin ihmettelen muutamaa yksityiskohtaa.

Ymmärrän lähtökohdan siitä, että esimerkiksi islamilaisessa maailmassa on tyypillisesti hyvin konservatiiviset arvot suomalaiseen yhteiskuntaan verrattuna. Lisäksi useissa muslimimaissa on voimakas kunniakulttuuri, johon kuuluu verikostoja yms. sivistyneeseen yhteiskuntaan kuulumattomia toimintatapoja. Koska yhteiskunta koostuu ihmisistä, on selvää, että näitä käyttäytymiskoodeja noudattavat yksilöt joutuvat herkästi vaikeuksiin kohdatessaan kulttuurimme. Tämä on asia, josta tulee voida keskustella ja mitään yksittäisiä johtopäätöksiä ei voi ennalta sulkea pois keskustelusta. On totta, että keskustelussa suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on ollut "luvallista" keskustella vain kotouttamisen problematiikasta ja siinäkin vain siitä, että resursseja on liian vähän. Esimerkiksi mahdollisuus tiukentaa kriteerejä sellaisista kulttuureista tuleville, joissa em. ongelmat ovat yleisempiä, on koettu kielletyksi lähtökohdaksi.

Se, mitä en ymmärrä on joidenkin kirjoittajien vimma esittää nämä ihmisryhmät - kutsutaan niitä vaikkapa korkean riskin ryhmiksi - kokonaisuutena ongelmallisina. Tähän eivät syyllisty kaikki, mutta koska keskustelu ja tekstit noudattavat tiettyjä klustereita, syntyy mielikuva siitä, että kaikki kritiikki joka poikkeaa valtavirran "luvallisista" aiheista, on kokonaisuutena "ulkomaalaisten potkimista". Tällaiseen rajanvetoon ja kielenkäyttöön on (myönnetään, tietääkseni vain kerran) syyllistynyt mm. suuresti arvostamani Osmo Soininvaara. Kokemukseni mukaan tällainen rajanveto on kuitenkin yleisempää ns. kriitikoiden puolella.

Mistä pääsemme viimeiseen ihmettelyn aiheeseen joka on alarmismi. Useat mainitun klusterin kirjoittajat näkevät meneillään olevan jonkinlaisen diffuusin yhteiskunnan rappion. Tämä näkyy välittömästi kirjoittajien valitsemien blogien nimissä ja otsikoissa, joissa esiintyy usein viittauksia yhteiskunnan rappioon. Klassisin kait on Halla-ahon "Kirjoituksia uppoavasta lännestä". Taustalla on puhetapa, jonka on (kirjoittajien omin sanoin) tarkoitus herättää ihmiset huomaamaan meneilläoleva rappio ja yhteiskunnan tuhoutuminen.

Tuhon merkkeinä nähdään, kirjoittajasta riippuen, islamisoituminen, ateismi, arvoliberalismi tai sananvapauden kaventuminen. Mitään kanonista rappion ja tuhon merkistöä ei ole, koska taustat ovat hyvin erilaiset. Esimerkiksi iso osa kirjoittajista on ateisteja. Toisaalta moni kirjoittaja on arvokonservatiivi, joka pitää perinteisen "koti, uskonto ja isänmaa"- koodin heikkenemistä tärkeimpänä rappion ilmentymänä. Sananvapaudesta ovat huolissaan tyypillisesti eniten ne, jotka kirjoittavat avoimen vihamielisiä ja jopa herjaavia kirjoituksia.

Juuri sananvapauden kaventamisen suhteen olen itse eniten huolissani. Oikeusjärjestelmän tehtävänä ei ole päättää, millaiset poliittiset näkemykset ovat hyväksyttäviä niin kauan kun ketään ei uhkailla tms. Lisäksi olen itsekin - huumorin varjolla tosin - kirjoitellut toisinaan tekstejä, joita voitaisiin, mikäli ne ymmärrettäisiin muuna, pitää hyvin kyseenalaisina. Klassisena esimerkkinä rahoitusmallien kritiikiksi tarkoitettua kirjoitustani, jossa ehdotin ympäristöjärjestöille rahastointistrategiaa tulevan ilmastomuutosskeptikoiden likvidoinnin rahoittamiseksi. Poistin ko. kirjoituksen, koska se oli jo useammassa paikassa ymmärretty väärin.

Päätin nyttemmin lopettaa ekskursioni, koska asia ei edennyt. Ne mielenkiintoiset argumentit, joita löysin, löysin aika pian ja uusia ei paljoa enää löytynyt. Lisäksi sain, tahtomattani, ilmeisesti hankittua muutamia "vihamiehiä" yksilöistä, joita argumentaation sijaan kiinnosti enemmän vihollisasetelmien ylläpito - ei siis vain argumenttien ja mielipiteiden vastakkainasettelu, vaan henkilöiden panettelu ja leimaaminen.

Opin myös, kuinka arvokas on esimerkiksi Osmo Soininvaaran kommenttiosasto. En toki tiedä, kuinka paljon hän sensuroi mielipiteen perusteella (toivon ettei lainkaan) ja ymmärrän aivan hyvin, ettei niin näkyvä hahmo voi pitää avointa kommenttilaatikkoa.

Tässä maassa tarvitaan kansalaiskeskustelua. Itseäni maahanmuuttokriittikojen argumentit eivät ole vakuuttaneet, mutta kyllä ne antoivat ajattelemisen aihetta. Täytyy oikeasti mennä ja nähdä oman vastakkainasettelun yli - joskus, vaikkei se toinen niin tekisikään - ja yrittää nähdä ne ilmiöt ja ajatukset joita yritetään esittää, vaikka sitten kärjistäen ja huutamalla.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jokaisesta meistä.

Rent-seeking revisited.

Microsoft tarjoaa palkkiota verkkomadon kirjoittajasta. Tekstissä ei mainita onko tämä "elävänä tai kuolleena". Tämä on sinänsä ymmärrettävä reaktio, mutta jos nyt hetki mietitään perusteluja, ne eivät kyllä kestä päivänvaloa.

The Conficker worm is a self-replicating program that takes advantage of networks or computers that have not kept up to date with Windows security patches.

Eli onko meidän nyt ymmärrettävä, että Windows-järjestelmissä on jokin ominaisuus, joka tekee tällaisten matojen kirjoittamisen helpoksi. Ei kai?

Madot ovat Microsoftille kiusallisia. Ne alleviivaavat sitä tosiasiaa, että madot ovat mahdollisia, koska Microsoftin tuote on huono. Se on huono, koska se perustuu puhtaasti Rent-seekingin avulla luotuun verkostovaikutukseen. Toisin kuin monet tuntuvat kuvittelevan, Microsoftin ylivalta käyttöjärjestelmämarkkinoilla ei ole seurausta siitä, että sen käyttöjärjestlmä olisi ollut parempi kuin muut tai edes hyvä. Tosiasiassa MS onnistui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Käyttöjärjestelmä on verkostovaikutuksensa vuoksi ns. winner-take-all- tuote, eli yksi tuote muodostaa de facto standardin.

Tällä monopolilla on sellainen kurja ominaisuus, että monopolin on pääsääntöisesti aina kannattavaa pyrkiä pitämään asemansa ihan muilla keinoilla kuin normaaleilla markkinoilla tapahtuvalla kilpailulla kuten tuotteensa parantamisella. Muistan lukeneeni - ja nyt voin olla toki väärässä, antakaa linkkejä, jos on parempaa tietoa - että Microsoftin (kuin myös lääkefirmojen) tuotekehitysmenoista noin puolet menee lakimiehille, jotka vahtivat patentteja ja muuta ns. intellectual propertyä.

Itse lakkasin käyttämästä Microsoftin tuotteita vuosia sitten. Suosittelen samaa kaikille.

Merkityksen tekijä.

Kaikki eivät osaa arvostaa vinyylilevyä instrumenttina, tai taitavaa DJ:tä artistina. En puhu nyt mistään mikkiin noloja juttuja huutelevista hemmoista, vaan Millsin tapaisista oikeista taiteilijoista. Pari kertaa lähtee biitti laukkaamaan, mikä on tietenkin "virhe" aivan samaan tapaan kuin pianistille olisi virhe soittaa jokin nuotti liian kovaa tai hiljaa, tai liian pitkään. Seuratkaa käsien työskentelyä. Kakkososassa tulee joku livesetti, joka ei ole yhtä mielenkiintoinen.

En elättele mitään illuusioita siitä, että ko. musiikkityyliin vihkiytymättömille mikään tästä sanoisi yhtään mitään tai että tällainen henkilö pitäisi ylläolevaa edes millään tavalla "musiikkina". Aivan samaan tapaan kuin kuvataidetta tuntemattomalle nykyaikainen kuvataide on käsittämätöntä roskaa vailla mitään merkityksiä, tällainen musiikki on vain monotonista meteliä ilman mitään pointtia.

Me luomme merkityksen kaikelle itse, oman toimintamme kautta. Tällaisen musiikin "merkitykset" koostuvat muutamien sekuntien sadasosien sampleista, rytmin erittäin minimaalisista variaatioista, käytetyistä suodattimista jne. Niitä ei ole olemassa muuten kuin viittauksina muuhun. Viimekädessä merkitys kunkin kuulijan kohdalla ankkuroituu johonkin omakohtaiseen musiikin ulkopuoliseen kokemukseen, eikä sinänsä ole välitettävissa vain kuuntelukokemuksen kautta. Mutta "kudos", josta musiikki syntyy, on jaettua. Se on mielivaltaista ja täysin suhteellista.

Se, että se on jaettua, tekee siitä todellista. Ihmiset uskovat usein, että vain absoluuttinen on "todellista" ja antavat siksi sille korkeamman todistusvoiman ja statuksen. Mutta tämä on virhe. Absoluuttinen on operoimista vakioilla. Se, että operoidaan vakioilla, ei tee asiasta todellista, vaan jaettuus.

Todellinen ei ole tässä nyt merkityksessä "olemassaoleva" tai "havaittava", siis missään absoluuttisessa mielessä, vaan suhteellisessa, kokemuksellisessa mielessä.

Darwin.

Viittasin jo aiemmin keskusteluun evoluutiosta. Economistissa oli pidempikin juttu asiasta. Yleisimminhän evoluutiota "kritisoidaan" siitä, että se muka ennustaa asian X mutta että asia X ei pidäkään paikkaansa.

Tällainen argumentaatio on tietenkin väärä. Evoluutio sinänsä ei "ennusta" mitään tiettyä asiaa lajeista tms. Toki se "ennustaa", että kaikki eivät selviä ja että jos ympäristössä on jokin tekijä, joka tekee tietystä ominaisuudesta haitallisen (so. pienentää todennäköisyyttä saada jälkeläisiä pitkällä aikavälillä), tämä ominaisuus tuppaa tulemaan harvinaisemmaksi, jos sen suhteen esiintyy vaihtelua. Mutta tällaiseen ennusteeseen ei sinänsä tarvita edes mitään erillistä "evoluutiota", tarvitaan vain vaihtelua ja toteamus, että jälkeläisiä tulee yhteensä enemmän kuin pitkällä aikavälillä voi selvitä.

"Evoluutio" on tietyssä mielessä pelkkä kattokäsite kolmelle itsestäänselvälle mekanismille: Malthusilaiset kasvun rajat, variaatioiden esiintyminen ja ominaisuuksien periytyminen. Kukaan ei käytännössä kiistä näitä.

Se, mistä on kiistaa on, voiko tällainen prosessi uskottavasti olla biologisen monimuotoisuuden taustalla. Tarkemmin sanoen, siitä ei ole mitään oikeaa kiistaa esimerkiksi biologien keskuudessa, vaan tällainen mekanismi on vain ihmisille hyvin vaikea hyväksyä, koska ihmisaivot ovat kehittyneet ympäristössä, jossa kaikenlaiset prosessit on ollut tehokasta mallintaa intentioiden tms. kautta. Ihmisille ei evoluution myötä ole kehittynyt kovin hyvin evoluutioperiaatteen ymmärtämiseen soveltuvat aivot. Tämäkin on tavallaan väärin sanottu. Oikeammin ihmisillä on oletusarvoisena mallina asioille antropomorfinen (tai ainakin animistinen) toimija.

Siksi esimerkiksi toinen kiistanalainen teoria, ihmisen aikaansaama ilmastonmuutos, on paljon helpompi hyväksyä. Ilmasto on toki monimutkainen systeemi, mutta ihmisen on helppo hyväksyä, että intentionaalinen toimija (ihminen) saa aikaan havaitut muutokset. Sivuutan tässä nyt kritiikit, joiden mukaan mitään muutosta ei ole tapahtunutkaan. (Näitäkin on, esimerkiksi paikalliset sääilmiöt kelpaavat monille "todisteiksi" siitä, että ilmastonmuutos ei ole totta, samoin ennustettavat ja melko säännönmukaiset muutokset auringon säteilyssä) Tarkoituksena ei ole argumentoida siitä, onko se totta (pidän todennäköisyyttä suurehkona), vaan paljastaa että sama kognitiivinen harha saattaa joko tukea tai haitata jonkin teorian hyväksymistä.

Sitten vielä edellisen kirjoituksen lukijoille ja kommentaattoreille: dub-vaikutteisen Ruotsi-teknon mestarilla Cari Lekebuschilla on teille asiaa:

Demonit keskellämme, Osa III.

Jostain syystä drumcode levymerkki tuli mieleeni taannoin. Minulla on näitä vinyylejä vieläkin varastossa muutama, mutten ole vuosiin omistanut vinyylisoitinta. Yleisradion - ja samalla Halla-ahon itsensä - pohjanoteeraus herättää minussa puistatuksia. Tavallaan ymmärrän Halla-ahon reaktion. Toistuva ryöpytys, asiattomuudet, uhkailut, poliisitutkinnat ja muu, ensin roskalehdistön ja nyt Yleisradion suunnalta varmasti niin sanotusti käyvät kypärään.

Ihmettelen median toimintaa tässä asiassa. Halla-ahon oma perustelu tutkintapyynnölle on minusta hyvä. On jotenkin ihmeellistä, että meidän maahamme on uinut tällainen käytäntö ja kaksinaamaisuus ja että oikeuslaitos ja media juhlivat sillä.

Tämä on sanoinkuvaamattoman typerä tilanne jo siksi, että se palstatila ja lähetysaika, joka on käytetty metakeskusteluun ja Halla-ahon mustamaalaamiseen kaikki hyvän journalismin standardit alittavalla tavalla, olisi voitu käyttää substanssiasioiden käsittelyyn. Tai jos ei haluta puhua substanssista, olisi puhuttu edes esitystavasta, siis käytetyistä tehokeinoista, retoriikasta ja negatiivisten merkitysten käytöstä. Sensijaan on käyty suoraan henkilöön ilman mitään välivaiheita tai tekosyitä, kuten vaikkapa kontekstista irrotettuja lainauksia.

Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että tohtori Halla-ahohan on toki (kontekstista irrotettuna; ymmärtäkää se nyt tässä) sanonut, että "Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". Koska tämä jälkimmäinen lause (edelleen, huomatkaa, että se on kontekstista irrotettu) on jonkinlainen rodullisten piirteiden varaan rakennettu, ja koska Halla-aho on tohtori, häntä voitaisiin tituleerata "rotutohtoriksi" jossakin sellaisessa yhteydessä, jossa tästä puhutaan. Mutta että pääuutislähetyksessä, tämä on jo aika paksua.

Halla-ahon esittämät poliittiset toimenpiteet substanssipuolella ovat vielä kovin ohuet. Tätä en pidä sinänsä hänen omana vikanaan. Kommentoisin mielelläni niitä, jos jotain sellaista kommentoitavaa olisi, johon voisi tarttua. Tilannehan elää koko ajan ja turvapaikanhakijoiden määrä on lisääntynyt viime aikoina aika tavalla. Tämä tekee substanssikysymyksistä koko ajan relevantimpia.

Epäilen, että tässä median strategian takana on viivyttää ja sitoa Halla-ahon voimavarat mediasotaan siksi aikaa että valtaapitävät ehtivät jollakin taikatempulla muokata politiikkaa ja keksiä jonkinlaisen salonkikelpoisen ja kasvotsäilyttävän tavan kiristää maahanmuuttopolitiikkaa (tai siis olla löysentämättä) ilman, että se näyttää liian selvästi paniikkireaktiolta Halla-ahon tai laajemmin Perussuomalaisten kannatuksen nousuun. Näin substanssiasioihin ei tarvitse koskea mediassa, eikä rasisteille perustella mitään.

Lopputulema voi olla positiivinen politiikan sisällön kannalta tai olla olematta. Itse en oikein osaa ottaa kantaa substanssiin tämän sumutuksen läpi. Varmaa on kuitenkin se, että vaikka olisin eri mieltä Halla-ahon kanssa - mitä pidän monen substanssikysymyksen, tai ainakin argumentin kohdalla todennäköisenä - en saa sitä ehkä koskaan tietää. Totuus on aina sodan ensimmäinen uhri.

Eikä tämä lupaa hyvää noin yleensäkään politiikan substanssikysymysten käsittelylle mediassa. Nyt vuorossa oli maahanmuutto. Sama tapahtuisi jonkun muun ns. kipeän kysymyksen kanssa. Prostituution ja huumeiden kohdalla on vallalla samanlainen virallinen totuus. Virallinen totuus voi olla ihan tervekin, mutta sen ongelma on siinä, ettei sitä saa kyseenalaistaa. Oikeat totuudet kestävät kyllä kyseenalaistuksen.

Tästä ei nyt pidä vetää mitään sellaista johtopäätöstä, että mielestäni Halla-aho tai halla-aholaiset olisivat oikeassa. Heidän huolensa on osin aiheellista, mutta luonteeltaan ja esitystavaltaan alarmistista ja paikoin koettelee (ja monin paikoin ylittää) hyvän maun rajoja, etenkin poliittisia vastakkainasetteluja rakennettaessa. Maahanmuuttoon liittyy vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole mitään yksinkertaisia ja helppoja vastauksia, kuten "rajat kiinni" tai "rajat auki". Näitä vastauksia ei kukaan ole esittänytkään, vaikka vastapuolet tuntuvat tällaista toistensa suuhun laittavan.

Esitänkin toiveen Jussi Halla-aholle, että tämä jatkaisi kirjoitussarjaansa "Maahanmuuttopolitiikan hahmottelua", koska tällöin substanssista kiinnostuneet voisivat itse päättää, ovatko he tosiasiassa eri mieltä ja jos ovat, niin mistä. Suurin osa muista varsinaisista kirjoituksista nimittäin joko liikkuu metatasolla viimeaikaisen mediasodan vuoksi tai sitten on lähinnä kritiikkiä kielenkäytöstä. Näihin minulla ei ole oikein mitään sanottavaa, eivätkä ne tarjoa kaltaiselleni konkretiaa (tai oikeastaan operationaalisesti relevantteja abstraktioita) kaipaavalle lukijalle juurikaan tartuntapintaa.

Keski-ikä.

Aamulehden viikonloppuosiossa oli juttu vuoden 2000 penkkariajeluista. Vuodesta 2000 puhuttiin ikäänkuin se olisi kaukaistakin menneisyyttä. Ja niinhän se onkin. Yhdeksän vuotta. Nykyään pesukoneetkaan eivät kestä niin kauan.

Vuosi 2000 on itselleni siinä mielessä merkityksellinen, jonkinlainen vedenjakaja, että siihen päättyi 90-luku.

Nykypäivänä "nuoruuden" käsite (erotuksena siis mamukriitikoiden lanseeraamasta "nuorison" käsitteestä) on venynyt ja paukkunut niin, että "nuori" viitannee jotakuinkin kaikkiin vuoden 1970 jälkeen syntyneisiin, eikä tämä rajapylväs juurikaan enää liiku. Parinkymmenen vuoden päästä puhumme 60-vuotiaista "nuorina". 40-vuotiaat ministerit ovat "tyttöjä" ja liki menopaussi-ikäiset alusvaatemallit "pedofiliaa".

Syynä on varmaan samantapainen poliittinen korrektius, joka estää sanomasta mitään negatiivista ylipäätään mistään muusta ihmisryhmästä kuin valkoihoisista keski-ikäisistä heteromiehistä. Tai siis, "nuorista" heteromiehistä, nykykielessä. Koska vanhuus tai jopa aikuisuus on jotain kauhean ikävää ja leimaavaa, kaikkien pitää saada olla "nuoria". Vanhuksetkaan eivät tietenkään ole vanhuksia, vaan ikääntyviä. Hekin ikäänkuin ovat nuoria, mutta heidän kohdallaan on lupa tunnustaa, että nuoruus ei mahdollisesti olekaan pysyvä olotila.

Olen jo yli 30-vuotias ja kerron teille salaisuuden. En ole pitänyt itseäni "nuorena" enää kohta kymmeneen vuoteen. Katsokaas, vuonna 2000 minä menin töihin (okei, en oikeisiin töihin, vaan akateemiselle uralle, mutta siis paikkaan, josta saan palkkaa vastineeksi siitä, että istun siellä blogaamassa) ja aloin maksaa veroja (LOL!) ja pian myös asuntolainaa. Viimeistään perustutkinnon suoritettuani koin, etten ole enää "nuori" vaan ainakin jonkinlainen "aikuinen".

Viikonlopun aamulehdessä oli juttu myös siitä, kuinka TTY:llä oli Tracon-tapahtuma. Olimme lasten kanssa lauantaina Poliisimuseossa ja poikkesimme matkalla Hervannan Duossa. Paikka oli täynnä nuoria ihmisiä kummallisissa vaatteissa. Vaaleanpunaisia ja vihreitä peruukeja, ketunkorvia jne, tiedätte kyllä.



Silloin ymmärsin olevani peruuttamattomasti keski-ikäinen. Jokaiselle käy joskus niin, että nuorempien ihmisten toiminta näyttää vain yksinkertaisesti käsittämättömältä. Suhde on liki symmetrinen. Nuoret eivät voi ymmärtää, miksi kalkkikset diggaavat vanhoja, ankeita juttuja. Koska ihmiset usein reagoivat vihamielisesti siihen, mitä he eivät ymmärrä, syntyy usein aika paljon kitkaa sukupolvien välille. Tämä mekanismi ei katoa mihinkään sillä, että kaikkia nimitetään nuoriksi.

Ja kyllä, kävin katsomassa Millsiä aikanaan livenä Jyväskylässä, enkä kadu lainkaan. Tosin se oli jo 2000-lukua. Sillä keikalla tajusin, etten voi enää jatkaa viikonloppujen valvomista kofeiinin voimalla.

Eihän se ole mies eikä mikään...

En jaksa etsiä päivystävien feministien (tms) haukkuja, mutta jos joku viitsii, niin laittakaa kommentteihin linkkejä.
Viittaan siis uutiseen, jonka mukaan miehiäkin (muka) syrjitään.

Julistan siksi leikkimielisen kilpailun: Linkittäkää kirjoituksia (mielellään blogeja tai verkkokolumneja, ei kommentteja tai Suomi24-kamaa, ei keskustelufoorumeita jne) joissa ko. tutkimuksen tekijän "mieheyttä" tavalla tai toisella kyseenalaistetaan.

Argumentti.

En ole muodostanut vahvaa mielipidettä Turkin mahdollisesta EU-jäsenyydestä, vaan pitänyt olennaisina vain niitä lainopillisia, taloudellisia ja hallinnollisia kriteerejä, joita EU muillekin jäsenmailleen asettaa. En ole nähnyt mitään varsinaista kulttuurillista estettä Turkin EU-jäsenyydelle.

Jos tämä Economistin juttu on todenmukainen, niin siinä on yksi tällainen sanoisinko kulttuurillinen este. Siis jos on totta, että yli puolet turkkilaisista torjuu evoluutioteorian. Taulukossa ei ole Puolaa, mikä on harmi. Ennakkoluuloni puolalaisten suhteen tässä asiassa on vahva, vaikka minulla ei olekaan oikein mitään evidenssiä.

Rikotaan ikkunoita

Kuka sanoi, ettei ikkunoita rikkomalla voi lisätä talouskasvua?

Vitsit vitsinä. Via: Greg Mankiw

Tuli, kävele kanssani.

Kaliforniassa on toki paljon ihmisiä ja siellä liikkuu paljon rahaa. Mutta Stellenbosch on hienoa seutua myös. Ei ehkä yhtä rahakasta tai väkirikasta, mutta todella miellyttävää maisemaa. Olen käynyt siellä ja pidin paikasta kovasti. Toivon käyväni siellä vielä uudestaan.

Kalifornian metsäpaloista uutisoidaan aina, mutta Stellenboschin metsäpaloista en ole nähnyt Suomessa yhtään uutista. Lisää kuvia.

Tankki on Pankki.

Euroopan keskuspankki ei ole toistaiseksi laskenut korkojaan, vaan ohjauskorko on tällä hetkellä kahdessa prosentissa. Uutta laskua ei Trichet'n mukaan ole luvassa ainakaan ennen maaliskuuta.

Talouselämän konnat ovat vuoron perään haukkuneet keskuspankkia "arkuudesta". Oma tulkintani on päinvastainen. EKP:n isännät ovat rohkeita ja oikealla asialla. Ilmainen raha ei ole ratkaisu ongelmiin, joita ilmainen raha on aiheuttanut. Lisäksi nollakorko voi siepata talouden likviditeettiansaan.

Likviditeettiansassa ilmainenkaan raha ai riko deflaatiosykliä, koska likviditeettipreferenssi on liian korkea. Likviditeettiansa johtuu siitä, että deflaation vallitessa nimelliskorko on aina alhaisempi kuin reaalikorko. Käteisen hallussapidon vaihtoehtoiskustannus määräytyy kuitenkin pääosin nimelliskoron, ei suinkaan reaalikoron mukaan. Kun nimelliskorko on liki nolla, rahan hallussapitäminen ei "maksa" mitään. Deflaatio vain lisää tätä ilmiötä. Nimelliskoron ollessa nollasta poikkeava, rahaa kannattaa sentään liikutella joissain tilanteissa.

Populistisille EU-kiukuttelijoille on selvää, ettei EKP ei voi koskaan tehdä oikein. Kun eurojärjestelmään siirryttiin, kriitikot selittivät, että Eurosta tulee uusi rupla tai liira, jonka arvo sukeltaa kohta olemattomiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan euron ostovoima on pysynyt hämmästyttävän vakaana. Kun dollarin arvo kääntyi laskuun, argumentti vaihtui täysin päinvastaiseksi: Euro on liian vahva ja haittaa vientiä.

Sekä "vahvan" rahan ihannointi että devalvaatiopopulismi ovat typeriä kantoja. Raha on vaihdon väline, arvon mitta ja (lyhyen ja keskipitkän aikavälin) varasto.

Kantaani pidettäneen tympeänä monetarismina. Monet tuntuvat kuvittelevan, että monetarismissa on ideana se, että inflaation ja työttömyyden trade-offia ei pidä hyödyntää ja että taloudessa "täytyy" olla tietty määrä työttömyyttä jotta inflaatiota ei tule. Tämä käsitys on tietenkin väärä ja perustuu naiville käsitykselle keynesiläisestä talouspolitiikasta. Monetarismi perustuu sille yksinkertaiselle tosiasialle, että rahan määrä ceteris paribus määrittää inflaation tason.

Teorioissa rahan arvon manipuloinnista työllisyyden tms. hoitamiseksi on ongelmia. Tärkein ongelma on, että jos kansalaisten odotukset otetaan huomioon, niissä on dynaaminen epäkonsistenssi, eli se, mikä on hyväksi ja rationaalista pitkällä aikavälillä, ei näytä hyvältä juuri nyt. Sanalla sanoen kyse on niinsanotusta mañana-ilmiöstä: Juuri tänään ei kannata alentaa inflaatiota, mutta huomenna kannattaa. Ja kun huominen tulee, ei se kannata, koska huomenna huominen on tänään. Ja tänään se ei kannata...

Korallia ovat helmeni minun.

Metamodern kirjoitti merten happamoitumisesta. Yksi asia, jota ns. ilmastonmuutosskeptikoiden argumentaatiossa en ymmärrä, on vetoaminen kompleksisuuteen ja mallien puutteellisuuteen.

Henkilökohtaisesti en ole kovin huolissani ilmaston lämpenemisestä sinänsä. Kurjaahan ne kaikkein pahimmat skenaariot lupaavat, mutta silti. Sensijaan minua ihmetyttää se hybris ja into, jolla kaikki paikat rikotaan ja poltetaan mieluummin kuin vähän painettaisiin jarrua. Kärjistäen homma menee näin: Hiilidioksidipitoisuus nousee kovaa tahtia, merten happamoituminen kiihtyy koko ajan ja nykytahdilla koralleja ei enää kauaa ole. Mahdollisesti piste, jossa korallien sukupuutto voitaisiin estää, on jo ohitettu, so. vaikka kaikki päästöt lakkaisivat nyt, koralleja ei ehkä voitaisi enää pelastaa. Tietenkään en tiedä asioiden oikeaa laitaa.

Olen nähnyt koralleja kosketusetäisyydeltä (en tosin koskenut) Punaisella merellä ja niiden esteettinen arvo on suuri. Estetiikka ei tietenkään voi olla perustelu tällaisessa isossa kollektiivisessa ongelmassa. Silti minusta on jotenkin intuitiivisesti selvää että laissez faire on jotenkin älytön suhtautuminen tällaiseen asiaan.

Olen nähnyt vedottavan siihen, että merien happamoituminen ei ole mikään ongelma, koska esimerkiksi Suomen vesistöt ovat keskimäärin kovin happamia, pH on monissa järvissä käsittääkseni kuuden paikkeilla. Minkähänlainen biosfääri meillä olisi jos meret olisivat samanlaisia kuralätäköitä kuin Suomen järvet? (Mitenkään ko. järviä sinänsä väheksymättä; pidän Suomen järvistä paljonkin)

Tämä on yksi niitä syitä, miksi äänestän vihreitä. Puolueessa on toki kaikenlaisia maailmanparantajia, feministejä ja kryptososialisteja. Mutta jotenkin sellaiset pikkumaiset asiat tuntuvat yhdentekeviltä sen rinnalla, mitä koralleille tapahtuu.

Kansallisromantiikka.

Olin eilen "tukkimetsällä". Itseasiassa polttopuita tekemässä. Teimme viisi kantoa isoista koivuista. Kyseessä oli pieni maapläntti Längelmäveden rannan tuntumassa. Kyseisellä palstalla on lähinnä pusikkoa, mutta myös muutamia isoja koivuja. Laskin yhden vuosirenkaita, mutta luovutin kolmenkymmenen kohdalla, puu oli äkkiä arvioiden lähes satavuotias. Se oli jo ytimestään hieman mätä.

Itse en ole moottorisahaa pahemmin käyttänyt ja kokeneemmat miehet saivat nytkin hoitaa sen puolen. Tyydyin kantamaan oksia ja lastaamaan pöllejä kuormaan. Nopeasti arvioiden puuta oli isoina pölleinä sellainen kuutisen kuutiota. Paksummat oksat ja itseasiassa osa pölleistäkin jäi pellon laitaan, koska alkoi tulla pimeä.

Suomalainen maalaismaisema on talvella ihan miellyttävää. Kangasalla on jonkin verran pinnanmuotojakin, joten maasto ei ole tasaista ja tylsää, vaan kumpareiset metsäpläntit peltojen keskellä tekevät maisemasta hyvinkin maalauksellisen.

Vajaa seitsemän tuntia keskiraskasta ruumiillista työtä vajaan kymmenen asteen pakkasessa teki minut hyvin raukeaksi. Kokemus sai minut ajattelemaan, josko pitäisi tehdä tämä useammin. Valitettavasti tehdyistä puista taitaa meidän kulutuksellamme riittää reilusti yli vuodeksi puita, jos kohta niitä pääsee polttamaankin vasta aikaisintaan ensi talvena. Ehkä täytyy laittaa puulämmitteinen sauna; nykyinen lämpeää raakalaismaisesti sähköllä.