Kansallisromantiikka.

Olin eilen "tukkimetsällä". Itseasiassa polttopuita tekemässä. Teimme viisi kantoa isoista koivuista. Kyseessä oli pieni maapläntti Längelmäveden rannan tuntumassa. Kyseisellä palstalla on lähinnä pusikkoa, mutta myös muutamia isoja koivuja. Laskin yhden vuosirenkaita, mutta luovutin kolmenkymmenen kohdalla, puu oli äkkiä arvioiden lähes satavuotias. Se oli jo ytimestään hieman mätä.

Itse en ole moottorisahaa pahemmin käyttänyt ja kokeneemmat miehet saivat nytkin hoitaa sen puolen. Tyydyin kantamaan oksia ja lastaamaan pöllejä kuormaan. Nopeasti arvioiden puuta oli isoina pölleinä sellainen kuutisen kuutiota. Paksummat oksat ja itseasiassa osa pölleistäkin jäi pellon laitaan, koska alkoi tulla pimeä.

Suomalainen maalaismaisema on talvella ihan miellyttävää. Kangasalla on jonkin verran pinnanmuotojakin, joten maasto ei ole tasaista ja tylsää, vaan kumpareiset metsäpläntit peltojen keskellä tekevät maisemasta hyvinkin maalauksellisen.

Vajaa seitsemän tuntia keskiraskasta ruumiillista työtä vajaan kymmenen asteen pakkasessa teki minut hyvin raukeaksi. Kokemus sai minut ajattelemaan, josko pitäisi tehdä tämä useammin. Valitettavasti tehdyistä puista taitaa meidän kulutuksellamme riittää reilusti yli vuodeksi puita, jos kohta niitä pääsee polttamaankin vasta aikaisintaan ensi talvena. Ehkä täytyy laittaa puulämmitteinen sauna; nykyinen lämpeää raakalaismaisesti sähköllä.