Lyhyesti rahapolitiikasta

On merkillepantavaa, miten usein Euroaluetta, Euroa valuuttana ja eurooppalaisia valtioita kritisoidaan yhdessä ja samassa paketissa ja verrataan USA:n vastaaviin. Kriitikoita löytyy niin ns oikealta kuin vasemmaltakin.

Aiemmin tyypillisesti on Suomessa ja ylipäätään voinut todeta, että vasemmistolaisempi kritiikki kumpuaa huonoista teorioista ja siitä ettei ymmärretä markkinoiden toimintaa ja toisaalta oikeistolaisempi kritiikki kumpuaa arvomaailman kieroutumista. Jos jossain, niin tässä kohtaa erityisesti euroalueeseen kohdistuva kritiikki on kuitenkin toiminut erilaisen logiikan varassa.

Ensin Economistin blogiin. Niin FED, BOJ, BOE kuin EKP:kin ovat vuonna 2008 alkaneen talouskurimuksen myötä kasvattaneet taseitaan, ja nyt FED ja BOE ainakin ovat kääntämässä suuntaa omien sanojensa mukaa.  Niinsanottu QE (quantitative easing) tarkoittaa sitä, että keskuspankki ostaa erilaisia arvopapereita markkinoilta, usein pankeilta, ja antaa tilalle rahaa. Teorian mukaan Pankit sitten voivat korjailla omat omaisuuseränsä näillä rahoilla, tasapainottaa portfolionsa ja vahvistaa omaa tilannettaan niin, että pääomamarkkinat toimivat paremmin. Tämä kasvattaa kaikenlaisten arvopaperien hintaa, mikä taas painaa korkoja alaspäin, stimuloi investointeja ja kulutusta ja kaikenkaikkiaan on ns Hyvä Asia(tm). Nämä keskupankin ostamat arvopaperit sitten jäävät sinne taseen loppusummaan näkyviin.

Toisin kuin FED ja BOE, EKP ei ole ruokkinut pankkeja aivan samalla tavalla. Se kyllä teki QE-politiikkaa jonkin verran 2011-2013, mutta sittemmin se on pikemminkin keventänyt taseitaan, eli myynyt arvopapereitaan pois. Kun keskuspankki myy jotain pois ja saa rahaa, tuo raha on pois markkinoilta; keskuspankki ei kuluta rahaa mihinkään, se ei osta sillä mitään yms. (OK, se maksaa palkkoja, mutta tämä on mitätön vaikutus).

EKP:ta onkin kritisoitu siitä, että se on vellihousu, eli ei uskalla floodata markkinoille riittävästi käteistä koska se pelkää inflaatiota. Monissa maissa, Suomi mukaanlukien, onkin pikemminkin riski deflaatioon ajautumisesta. Siinä missä inflaatio herättää kahvipöydissä ärtymystä kun munkkirinkilä maksaa kymmenen senttiä enemmän kuin viime vuonna tai kun hissilipun hinta laskettelumäessä on vitosen kalliimpi, ennustettavan ja kohtuullisen inflaation ei ole havaittu olevan mitenkään erityisen vahingollista investointitoiminnalle ja työllisyydelle. Deflaatio toisaalta on erilainen, koska deflaatio nostaa reaalikorkoja salakavalasti. Deflaatio synnyttää helposti negatiivisen takaisinkytkennän. Rahan makuuttaminen nollakorolla ei deflaation oloissa ole kauhean huono sijoitus. Riskinottohalut vähenevät luonnostaan, kun raha itsessään on peräti hyvä turvasatama. Kun deflaatio aiheuttaa tällaisen tilanteen, puhutaan niinsanotusta likviditeettiansasta, termi josta kauhistellen kohistiin vielä viitisen vuotta sitten, mutta joka on tyystin kadonnut talouskeskustelusta nyt.

Ongelma on osin poliittinen, ja poliittisella tarkoitan "siltä miltä näyttää"-poliittinen. Jos EKP rahoittaisi QE-politiikalla pankkeja Euroalueella nykyistä enemmän, sitä kritiosoitaisiin kovin sanoin siitä, että "pankit pelastetaan eikä ihmisiä". Tässä on totuuden siemen, ja tämä ymmärretään. Ongelmana on vain se, että USA:n FED on tehnyt tätä, ja USA:n talous on jo lähtenyt aikaa sitten paremmin liikkeelle. Myös Brittien talous, vaikka voimakkaammasta euroaluekytköksestään huolimatta yskiikin, on selvästi euroalueen talouksia paremmalla tolalla. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Euroalueella, Suomi mukaanlukien, eletään nyt "menetettyä vuosikymmentä", kuten Japanissa 1990-luvulla.

En silti hyväksy, yhtäältä moraalisista, toisaalta ihan talousteoreettisista syistä, QE-politiikkaa. Se olisi toki parempi kuin nykyinen "ei tehdä mitään ettei tehtäisi virheitä", mutta toisin kuin USA:ssa, Euroalueella on pahoja riskejä. Ensiksikin, Välimeren alueen maiden kehno talous ja ongelmat joita matalat korot tuottivat nousuvuosina, eivät korjaantuisi, vaan, näin uskon, saattaisivat pahentua jos maiden pankkeihin virtaisi valtavat määrät löysää rahaa. Toiseksi, likviditeettiansa on jo todellisuutta ja Saksalaiset laittaisivat kaiken sukanvarteen, korot painuisivat alas, ja pankit lainaisivat rahat eteenpäin -- niin juuri, ns oliivimaihin. Valtioiden velkaantumisaste ja tahti on kipurajoilla juuri nyt. QE-politiikka painaisi korkoja ja tavallaan helpottaisi valtioiden taloudenpitoa lyhyellä aikavälillä. Samalla se vähentäisi painetta tehdä niitä rakenteellisia muutoksia jotka estävät oikean työllistävän talouden kasvua. Jos oikeasti ei kuitenkaan ole mitään muuta mitä EKP voi tehdä, niin QE:ta sen pitäisi tehdä aggressiivisemmin ja uida vastavirtaan. QE nimittäin painaisi Euron kurssia alas ja devalvoituminen hillitsisi deflaatiota.

Minulla on kuitenkin toinen, potentiaalisesti parempi ehdotus. Haluaisimme, että deflaatio estetään, Euron devalvoituminen olisi positiivinen seikka, kulutus- ja investointikysynnän kasvu olisi tarpeen, mutta emme halua että pankit rikastuvat prosessissa. Miksi siis EKP ei tekisi QE-pakettia, jossa se lähettäisi jokaiselle EU-kansalaiselle 500 euroa. FED:in QE-pakettien yhteenlaskettu arvo on ollut yli 3 biljoonaa dollaria vuoden 2009 jälkeen, siis viidessä vuodessa. Jos pyöristämme ja toteamme, että USA:n väkiluku on noin 300 miljoonaa, niin QE-paketeilla on laskettu rahaa markkinoille 10 000 dollaria per capita viiden vuoden aikana, eli noin 2000 dollaria per nenä.

Tätä taustaa vasten ehdotus, että EKP lahjoittaa 500 euroa jokaiselle kansalaiselleen, ei ole ollenkaan pöyristyttävää tai radikaalia. Päinvastoin, se on ns peanuts. Suomen BKT on 37 000 euroa per capita per vuosi. 500 on tästä 1.3%. EKP:n targetti inflaatiolle piti olla 2% (tai alle). Tällä hetkellä se on noin 0.3 prosentin paikkeilla. Jos EKP sitoutuisi tällaiseen "People's easing"- politiikkaan, jossa inflaation jäädessä targetin alle, joka joulukuun 15 päivä se lähettäisi kansalaisille rahaa summan x, missä x = 0.5*[0.05 - i - g]* Euroalueen BKT (olettaen että luku on positiivinen).  Eli Suomeksi,  lasketaan kerroin joka on viisi prosenttia, vähennetään inflaatioprosentti ja nominaalinen BKT:n kasvuprosentti kuluvana vuonna, tämä kerroin puolitetaan ja kerrotaan euroalueen BKT:lla.

Euroalueen inflaatio oli siis 0.3 prosenttia, ja nominaalisen BKT:n kasvu oli 0.3 prosenttia, joten kaava antaisi tuolla 5% luvulla 4.4%, josta puolet on 2.2%. Euroalueen BKT on noin 10 biljoonaa Euroa, joten tästä 2.2% on 220 miljardia. Euroalueen väkiluvun ollessa noin 330 miljoonaa, eli jaettavaksi tulisi 666 euroa per nenä, tämä on samaa suuruusluokkaa kuin mainitsemani 500 euroa. Kaavaa voi halutessaan säätää.
 
Pankkijärjestelmä luo rahaa pankeille, ja ajatus että tämä raha nyt sitten hyödyttää kaikkea, on vähän tällainen "trickle down economics"-idea. Idea sinänsä ei ole huono liberalismin hengessä, kun puhutaan siitä, että rikkaiden rikastuminen markkinaehtoisesti -- siis myymällä ja ostamalla hyödyllisiä tuotteita ja sijoittamalla kannattavaan liiketoimintaan -- ei ole pois muilta, vaan hyödyttää ennenpitkää kaikkia. Oli se niin tai ei, niin se, että täytetään pankkiirien taskut ilmaisella rahalla, siinä toivossa että tämä jotenkin maagisesti tervehdyttää talouden, on kuitenkin jotain ihan muuta. Kun rahaa kerran painetaan, niin mielestäni sitä olisi mielekästä painaa niille, jotka tekevät niitä päätöksiä joiden puitteissa me yksilöt elämme. Talous on sitä, että ihmiset toimivat omista lähtökohdistaan elättääkseen itsensä ja perheensä. Jos se on sen tarkoitus ja luonne, en ymmärrä miksi jokin työväline -- pankit -- olisi jotenkin tärkeämpi kuin se asia josta todella on kyse. Siis yksittäisten ihmisten toimeentulo, ja se mitä he haluavat elämässään.

.. Valista kasvosi meidän puoleemme, ja ole meille armollinen...

Jätin eilen kaksi akatemiahakemusta. Toinen -- se jonka todennäköisyys tulla hyväksytyksi on astronomisen pieni -- oli hakemus akatemiatutkijan viisivuotisesta rahoituksesta. Raa'alla numeropelillä läpimenon todennäköisyys on 9 prosenttia, ja koska hakuikkuna on kuusi vuotta, voidaan tästä laskea että liki puolet sen lopulta saa, olettaen että hakijat hakevat joka vuosi. Jos porukan koko olisi kiinteä tuon kuusi vuotta, niin hakijoista 54 prosenttia saisi rahan, koska rahaa ei myönnetä samalle henkilölle kahdesti.

Akatemiatutkijan rahoitus on ns. lohi, eli niin hyvä kala, että sitä kannattaa pyytää vaikkei saisikaan. Tämä siksi, että tutkimussuunnitelman tekeminen on virkistävää ajatuksille ja CV ja julkaisuluettelo on syytä pitää kunnossa muutenkin. Lisäksi se pistää miettimään omat yhteistyökuviot aina uusiksi ja priorisoimaan. Tässä on kuitenkin ongelmansa, esimerkiksi se, että tämä priorisointi tapahtuu sellaisilla kriteereillä, jotka eivät mitenkään itsestäänselvästi ole itse tutkimuksen kannalta parhaimmat. Ns. Matteus-vaikutus on erityisesti tutkimusrahoituksessa hyvin voimakas; osa rahoittajista jopa pitää merkittävänä kriteerinä sitä, että henkilö on uran varhaisessa vaiheessa onnistunut hankkimaan muuta rahoitusta. Tämä on esimerkki yleisemmin mekanismeista jotka johtavat ns. winner-take-all- lopputuloksiin.

En valita tai protestoi kriteerien epäreiluutta. Pidän kuitenkin takaisinkytkentää sikäli ongelmallisena, että sen merkityksen kasvaessa itse laadun merkitys pienenee ja sattuman osuus kasvaa: Jos sattumalta päätyy oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, saa homman ns. rullaamaan, muutoin ei.

Se toinen, jolla on suurempi todennäköisyys tulla hyväksytyksi, on hankehakemus, jonka tein ns. haamukirjoittajan ominaisuudessa. Tämä kuuluu pelin henkeen, eli ryhmän seniorimmat hakijat hoitavat muut hallinnolliset tehtävät ja minä luonnostelen tutkimussuunnitelmia. Tässäkin rahoituksessa on riskinsä. Jos ja kun se tulee, niin pääsemme viemään läpi tutkimusprojektia jota olemme hautoneet kohta kymmenen vuotta. Henkilöresurssien kanssa tulee kuitenkin ongelma, koska toisin kuin vuosituhannen vaihteessa, nyt ei ole isoa joukkoa lahjakkaita nuoria tutkijanalkuja hinkuamassa tekemään väitöskirjaa, eikä hankerahaa oikein nykyään edes sellaiseen voisi edes pääosin laittaakaan. Postdocit taas ovat joko katkeroituneita ja urautuneita (kuten minä viisi vuotta sitten) tai jos ovat kyvykkäitä, paljon halukkaampia menemään jonnekin ihan muualle töihin.

En kuitenkaan,  yllä sanotusta huolimatta, ole lainkaan epätoivoinen, sen paremmin rahoituksen saamisen kuin sen käyttämisenkään suhteen. Todennäköisesti kupongeilla ei tule mitään, ja jos tuleekin, niin kyllä sille rahalle aina ottajansa löytyy. Ja kyllä se tutkimuskin sieltä sitten tulee. Ja jos ei tule, niin en itke tai yöuniani aio menettää senkään vuoksi. Karavaani kulkee jne.

Kultainen vasikka.

Piti kirjoittaa kullan hinnasta ja inflaatiosta, mutta kaiken voi kiteyttää sanaleikkiin: Kyseessä ei ole kultainen härkä, vaan kultainen vasikka.

LISÄYS: Koskapa tämä näyttää menevän yli hilseen, niin avaan tätä vähän. Esimerkiksi kirjoituksesta The Gold Bull Market – Two out of Three Ain’t Bad, välittyy selkeästi se, että kultaa ostetaan sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti kullan kiilto silmissä. Ns. gold bugien kirjoituksissa on jotain infantiilia roopeankkamaisuutta. Kultaan suhtaudutaan ikäänkuin se olisi jonkinlainen toteemi. Tästä siis "kultainen vasikka"- sanaleikki.

Inflaatio-odotuksia kullan hinta tuskin kuvastaa, koska kaikki muutkin raaka-aineet kallistuisivat samaan tahtiin. Öljy on toki ylhäällä, mutta se reagoi talouskasvuun ja kysyntään aina. LME:ltä voi vilkuilla metallien hintoja. Kullan härkämarkkina perustuu nimenomaan maagisiin uskomuksiin. Hinnat ovat nyt samoilla tietämillä kuin vuonna 2008.

Kannattaa lukea, mitä Krugman asiasta kirjoitti. Tietyt tahot toki pitävät Krugmania jonkinlaisena kommunistina, ja sivuuttavat hänen juttunsa suoralta kädeltä. Jokin maailmassa on toki mennyt syrjälleen, koska Krugman on sentään juutalainen. Tätä tuskin pidetään syynä hänen "väärässäoloonsa". Ainakaan julkisesti...

Rahaa.

Huomenna on akatemian hakemusten viimeinen jättöpäivä. Hukkasin tutkintotodistukseni (!) ja jouduin pyytämään opintotoimistosta uuden, ja onneksi se järjestyikin muutamassa tunnissa.

Nyt vain kädet hikoillen mietin, painanko "lähetä" nappia vai en. [painoin]

"Tiedän", etten saa rahaa. Tämä kuulostaa jotenkin hölmöltä, mutta sanaa "tietäminen" käytetään arkikielessä yleensä sellaisesta uskomuksen asteesta, joka minulla tämän rahoituksen läpimenon suhteen on. Yleisestiottaen hakemuksista hyväksytään reilu kymmenes, mutta oma alani on rajusti aliedustettuna, ja minulla on paljon negatiivisella puolella painavia muuttujia. Rehellisesti sanoen, paras arvaus todennäköisyydelle että rahoitusta myönnettäisiin, on omalla kohdallani mielestäni selvästi alle viisi prosenttia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos asiaa arvioi täysin kiihkottomasti, niin jos sattuisin saamaan rahoituksen, olisi jo selvästi syytä epäillä jonkinlaista vilunkipeliä, esimerkiksi ilmiötä, jossa rahoituksesta päättävät tahot haluavat "tasoittaa" jakaumaa joidenkin muuttujien suhteen.

Aion kuitenkin yrittää metsästää rahaa muualtakin, so. en aio luovuttaa. Minulla on mielestäni nyt käsillä erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä tutkimusaihe, ja jos vietän vielä toiset kymmenen vuotta opettaen huonosti motivoiduille opiskelijoille elegantteja asioita, joiden tärkeys ja mielekkyys menee 80 prosentilla täysin yli hilseen, en usko että kykenen oikeasti enää mitään laadukasta tutkimusta tuottamaan. Nyt siihen on vielä edes teoreettinen mahdollisuus.

Raha sinänsä ei tietenkään vaikuta omiin tuloihini - jotain mikä välillä tuntuu vähän älyttömältä sekin - ainakaan niitä lisäävästi. Jos nimittäin en saa rahoitusta, voin ainakin vaatia lisää liksaa; jos en saa, palkkani käytännössä jäädytetään. Toisaalta, jos en saa rahaa, joudun opettamaan taas enemmän kuin haluaisin.

Paradoksaalista on, että todella pidän opettamisesta, mutta tämä tunne koskee vain pientä osaa opiskelijoista. Ne muutamat, joiden opettaminen on ollut suuri ilo, muistan vieläkin ulkonäöltä, kun heitä jossakin näen.

Tankki on Pankki.

Euroopan keskuspankki ei ole toistaiseksi laskenut korkojaan, vaan ohjauskorko on tällä hetkellä kahdessa prosentissa. Uutta laskua ei Trichet'n mukaan ole luvassa ainakaan ennen maaliskuuta.

Talouselämän konnat ovat vuoron perään haukkuneet keskuspankkia "arkuudesta". Oma tulkintani on päinvastainen. EKP:n isännät ovat rohkeita ja oikealla asialla. Ilmainen raha ei ole ratkaisu ongelmiin, joita ilmainen raha on aiheuttanut. Lisäksi nollakorko voi siepata talouden likviditeettiansaan.

Likviditeettiansassa ilmainenkaan raha ai riko deflaatiosykliä, koska likviditeettipreferenssi on liian korkea. Likviditeettiansa johtuu siitä, että deflaation vallitessa nimelliskorko on aina alhaisempi kuin reaalikorko. Käteisen hallussapidon vaihtoehtoiskustannus määräytyy kuitenkin pääosin nimelliskoron, ei suinkaan reaalikoron mukaan. Kun nimelliskorko on liki nolla, rahan hallussapitäminen ei "maksa" mitään. Deflaatio vain lisää tätä ilmiötä. Nimelliskoron ollessa nollasta poikkeava, rahaa kannattaa sentään liikutella joissain tilanteissa.

Populistisille EU-kiukuttelijoille on selvää, ettei EKP ei voi koskaan tehdä oikein. Kun eurojärjestelmään siirryttiin, kriitikot selittivät, että Eurosta tulee uusi rupla tai liira, jonka arvo sukeltaa kohta olemattomiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan euron ostovoima on pysynyt hämmästyttävän vakaana. Kun dollarin arvo kääntyi laskuun, argumentti vaihtui täysin päinvastaiseksi: Euro on liian vahva ja haittaa vientiä.

Sekä "vahvan" rahan ihannointi että devalvaatiopopulismi ovat typeriä kantoja. Raha on vaihdon väline, arvon mitta ja (lyhyen ja keskipitkän aikavälin) varasto.

Kantaani pidettäneen tympeänä monetarismina. Monet tuntuvat kuvittelevan, että monetarismissa on ideana se, että inflaation ja työttömyyden trade-offia ei pidä hyödyntää ja että taloudessa "täytyy" olla tietty määrä työttömyyttä jotta inflaatiota ei tule. Tämä käsitys on tietenkin väärä ja perustuu naiville käsitykselle keynesiläisestä talouspolitiikasta. Monetarismi perustuu sille yksinkertaiselle tosiasialle, että rahan määrä ceteris paribus määrittää inflaation tason.

Teorioissa rahan arvon manipuloinnista työllisyyden tms. hoitamiseksi on ongelmia. Tärkein ongelma on, että jos kansalaisten odotukset otetaan huomioon, niissä on dynaaminen epäkonsistenssi, eli se, mikä on hyväksi ja rationaalista pitkällä aikavälillä, ei näytä hyvältä juuri nyt. Sanalla sanoen kyse on niinsanotusta mañana-ilmiöstä: Juuri tänään ei kannata alentaa inflaatiota, mutta huomenna kannattaa. Ja kun huominen tulee, ei se kannata, koska huomenna huominen on tänään. Ja tänään se ei kannata...

Huina haina, älä ole moksiskaan.

Hesarissa kysytään, pitäisikö ilmastoskeptisismistä tehdä laitonta. Kysymys on mielipuolinen, koska tiede toimii niin, että on väitteitä ja vastaväitteitä, mutta evidenssi ratkaisee sen, mikä väite on väärä, ei tuomioistuin.

Olen jo aiemmin ehdottanut, että sensijaan että lähdetään taas huutamaan valtiota apuun, pitäisi turvautua vakuutukseen ja markkinoihin. Aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, koska erilaisilla johdannaisilla on niin huono maine.

Ongelmahan väärässäolijoiden jahtaamisessa on kahtalainen: täytyy tunnistaa tilanne, jossa joku on oikeasti väärässä ja toisaalta, rankaiseminen on kallista. Tämä on helposti ratkaistavissa sopivilla johdannaisilla. Luodaan ilmasto-optio, joka on viimekädessä vedonlyöntipaperi. Se toimii näin: ensin kerätään pienehkö pääoma. Sitten etsitään erilaisia omaisuuslajeja, jotka muuttuvat täysin arvottomiksi, jos ja kun ilmastonmuutos on totta. Tällaisia on varmasti, rannikkokiinteistöjä jne. Tehdään vedonlyöntipapereita (prosessi on vähän monimutkainen, eikä minulla ole nyt aikaa selittää sitä tarkkaan; siihen liittyy lyhyeksi myyntiä yms.) joista rahasto saa massiviset voitot, jos ja kun nämä omaisuuslajit muuttuvat arvottomiksi johonkin annettuun päivämäärään mennessä. Jotta tällaisten papereiden luominen on mahdollista, tarvitaan joku, joka oikeasti uskoo, että ko. paperit ovat arvottomia, so. on valmis lyömään vetoa sen puolesta. Nämä kaverit lyövät mielellään vetoa, koska uskovat voittavansa.

Aiemmin ehdotin (humoristisesti, mutta kaikki eivät sitä ihan tainneet ymmärtää) että luvataan tämän rahaston tuotto palkkamurhaajille jne, jotka likvidoivat skeptikoita. Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että jos teemme tällaisen sopimuksen, joku ilmastonmuutokseen (virheellisesti, siis) uskova saattaa ryhtyä toimiin etukäteen päästäkseen rahoihin käsiksi.

Mutta itseasiassa - ja tämä on jo vähän enemmän vakavissaan - tällainen instrumentti jo itsessään riittää rangaistukseksi. Jos joku oikeasti uskoo, että ilmastonmuutos ei ole totta, hänhän lyö vetoa sitä vastaan. Ja vastaavasti jokaisen ilmastoskeptikon kohdalla riittää julkaista tieto siitä, kuinka paljon hän on lyönyt vetoa ilmastonmuutosta vastaan. Jos ei ole, niin turha sitä on kuunnella, koska tällöin tiedämme, että kaveri puhuu vain lämpimikseen.

Jos oikein venytetään ja halutaan pakottaa ihmisiä, niin voitaisiin laatia vaikka pakollinen "ilmastovakuutus". Eläkevakuutusmaksun yhteydessä pitäisi vaikka sanotaan puolet eläkkeestään sijoittaa sen skenaarion mukaan, minkä uskoo toteutuvan. Tämä tietysti pitäiti toteuttaa neutraalisti niin, ettei veroja muuten nostettaisi.

Ei näin!

Tähän on tultu. Rahoitusyhtiöiden lyhyeksi myynti kiellettiin väliaikaisesti USA:ssa.

Lyhyeksi myynti tarkoittaa, että myydään osake tai muu arvopaperi, jota ei omisteta. Yleensä se tarkoittaa, että ko. paperi lainataan (ns. arvopaperilaina), mutta erittäin lyhyillä aikaväleillä tulee kyseeseen myös ns. Naked Short, jossa paperia ei millään tavalla etukäteen hankita.

Shorttaaja hyötyy, jos paperin hinta putoaa, koska myyntihetkellä hinta on korkeampi kuin siinä vaiheessa, kun myyjä sen maksaa. Shorttaajan riski on ns. open ended, eli ei ole mitään etukäteistä rahasummaa, jonka shorttaaja maksimissaan voi hävitä. Tämä johtuu siitä, että periaatteessa shortatun paperin hinta voi nousta ja erotuksella ei ole mitään rajaa. Käytännössä tältä voidaan välttyä esimerkiksi vaatimalla, että a) shorttaaja todella lainaa paperin joltakin (eli kyseessä ei ole naked short) ja b) shorttaajalla on jokin rahamäärä vakuutena ja jos paperin arvo nousee tämän vakuuden arvon yli, kauppa tehdään välittömästi.

Shorttaajia haukutaan usein siitä, että nämä aiheuttavat epästabiiliutta markkinoilla "spekuloinnillaan". Tämä on epärehellistä ja epäoikeudenmukaista. Shorttaamiseen liittyy tietenkin mahdollisuus suuriinkin voittoihin lyhyellä aikavälillä, mutta myös riskit ovat suuret. Shorttaajien ansiosta lisäksi markkina toimii tehokkaammin, koska uusi informaatio heijastuu nopeasti hintoihin. Shorttaajan syyttäminen hintojen laskusta on myös siksi epäoikeudenmukaista, että jokaiseen shorttiin liittyy myös väistämättä myös ostaja.

Markkinoilla on usein toimijoita, joilla on vipupositio, siis tilanne, jossa on ostettu paperia X lainaamalla osa sen hinnasta. Eli ostataan vaikka 10k€:lla osakkeita, mutta annetaan rahaa vain 2k€, eli lainataan 8k€. Jos paperin X arvo putoaa nopeasti, voi tästä seurata ns. margin call. Tämä tapahtuu, kun oma pääoma (esimerkissä se 2k€) uhkaa sulaa ja X:n arvo lähestyy 8k€:ta. Tällöin osakkeet pitää myydä heti, jotta laina saadaan maksettua. Kun markkinoilla on paljon tällaisia "liipaisimia" peräkkäin, voi seurata dominovaikutus, jossa margin call pudottaa hintaa hitusen ja laukaisee seuraavan jne.

Shorttaaminen nopeuttaa hinnan laskua, joten ymmärrän säätelijöiden houkutuksen ja tarkoitusperän: halutaan estää tällaisen dominovaikutuksen käynnistyminen, jotta ihmiset saavat positionsa purettua hallitusti ilman romahdusta. Pörssiromahdusta ei haluta siksi, että vaikka pörssiromahdus ei sinänsä hävitä mitään todellista vaurautta (osakkeet ovat vain paperia!), se kyllä aiheuttaa merkittävää omaisuuden uudelleenjakautumista, koska osakkeen omistaminen tarkoittaa yhtiön omistamista. Lisäksi pörssikurssien kehitys vaikuttaa erilaisiin odotuksiin: odotuksiin siitä, mikä on korkotaso, odotuksiin tuloista jne, joten se vaikuttaa myös ihmisten kulutuskäyttäytymiseen ja sillä on vaikutus reaalitaloudessa.

Itseasiassa, kulutuskäyttäytyminen on koko reaalitalouden tarkoitus.

Epäilen, että shorttien kieltäminen pahimmassa tapauksessa pitkittää kriisiä ja parhaassakin tapauksessa vain levittää saman tuhon vähän pidemmälle aikavälille.

EDIT: Yle raportoi asiasta. Muistakaa: luitte sen täältä ensin!