torstai 12. helmikuuta 2009
Merkityksen tekijä.
Kaikki eivät osaa arvostaa vinyylilevyä instrumenttina, tai taitavaa DJ:tä artistina. En puhu nyt mistään mikkiin noloja juttuja huutelevista hemmoista, vaan Millsin tapaisista oikeista taiteilijoista. Pari kertaa lähtee biitti laukkaamaan, mikä on tietenkin "virhe" aivan samaan tapaan kuin pianistille olisi virhe soittaa jokin nuotti liian kovaa tai hiljaa, tai liian pitkään. Seuratkaa käsien työskentelyä. Kakkososassa tulee joku livesetti, joka ei ole yhtä mielenkiintoinen.
En elättele mitään illuusioita siitä, että ko. musiikkityyliin vihkiytymättömille mikään tästä sanoisi yhtään mitään tai että tällainen henkilö pitäisi ylläolevaa edes millään tavalla "musiikkina". Aivan samaan tapaan kuin kuvataidetta tuntemattomalle nykyaikainen kuvataide on käsittämätöntä roskaa vailla mitään merkityksiä, tällainen musiikki on vain monotonista meteliä ilman mitään pointtia.
Me luomme merkityksen kaikelle itse, oman toimintamme kautta. Tällaisen musiikin "merkitykset" koostuvat muutamien sekuntien sadasosien sampleista, rytmin erittäin minimaalisista variaatioista, käytetyistä suodattimista jne. Niitä ei ole olemassa muuten kuin viittauksina muuhun. Viimekädessä merkitys kunkin kuulijan kohdalla ankkuroituu johonkin omakohtaiseen musiikin ulkopuoliseen kokemukseen, eikä sinänsä ole välitettävissa vain kuuntelukokemuksen kautta. Mutta "kudos", josta musiikki syntyy, on jaettua. Se on mielivaltaista ja täysin suhteellista.
Se, että se on jaettua, tekee siitä todellista. Ihmiset uskovat usein, että vain absoluuttinen on "todellista" ja antavat siksi sille korkeamman todistusvoiman ja statuksen. Mutta tämä on virhe. Absoluuttinen on operoimista vakioilla. Se, että operoidaan vakioilla, ei tee asiasta todellista, vaan jaettuus.
Todellinen ei ole tässä nyt merkityksessä "olemassaoleva" tai "havaittava", siis missään absoluuttisessa mielessä, vaan suhteellisessa, kokemuksellisessa mielessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
No nyt minä ymmärrän, mitä ideaa tuossa touhussa on. Aikaisemmin en ole nähnyt vastaavaa enkä siksi erottanut tuollaista taidetta peräkkäisten biisien yhteensovittamisesta. Taidetta tästä tekee nimenomaan jatkuva manuaalisuus, vaikka koneet ja ajatus siitä, että instrumentit toistavat aiemmin talletettua ääntä, ovat vahvasti läsnä.
Se, mikä on myös aiemmin tökkinyt ja mistä en pääse vieläkään täysin irti, on levyjen pyörimisnopeuden sovittaminen toisiinsa. Silloinhan vähintään yksi kappale soi väärällä nopeudella eli eri nopeudella kuin levytettäessä. Tässä tosin taitaa olla käytössä levyjä, jotka on tarkoitettu juuri tällaiseen taiteiluun, joten sillä ei ole väliä. Tunteesta on silti vaikea päästä eroon.
Tämän tyyppisessä teknossa (siis erotuksena johonkin muuhun elektroniseen tanssimusiikkiin) on tyypillisesti hyvin vähän sellaisia elementtejä, jotka ovat "herkkiä" pyörimisnopeudelle. Kappale ei kuulosta kauhean pahasti erilaiselta vaikka sitä soitetaan muutaman prosentin liian nopeasti/hitaasti.
Technicsin pitch on välillä -8/+8 prosenttia alkuperäisestä. Jos ajattelee tonaalista musiikkia, tämä ei ole montaa sävelaskelta. Tosin olen ymmärtänyt, että teknarin voi virittää niin, että pitchiä voi säätä +/- 16 prosenttia. Tässäkään ero ei ole ihan kauhean dramaattinen.
Toki, jos sillä jotain klassista soittelee tms, ja kyllä tietysti osa äänistä kuulostaa "väärältä".
Laulu kärsii jo melko pienistä eroista, mutta minulla ei ole näppituntumaa, kuinka suuri ero alkaisi häiritä. Sävelaskeleen korkuisesta erosta voisi kyllä jo huomata, että jotain outoa on tekeillä, kun korva on kuitenkin harjaantunut ihmisäänen tunnistamiseen. Tosin joillain laulajilla on omaperäiseltä kuulostava ääni, jossa on jotain samaa kuin vähän liian hitaasti tai nopeasti soitetussa äänitteessä.
Lähetä kommentti