Nörttiharrastus II.

Roudasin kaapin eilen autotallin eteen. Sitä on ennen käytetty paitojen värjäykseen (!!), ja sävyistä päätellen useimmiten väri on ollut sininen. Otin kuvankin, mutta syystä, jota en ehtinyt selvittämään, puhelimen ja koneen yhteys ei enää toimi, enkä saanut kuvia siirrettyä. Korkeus oli 225, mikä on yli viisi senttimetriä korkeampi kuin autotalli, joten leikkasin jaloista 35 senttiä pois. Rälläkän laakeri alkaa olla lopussa; katkaisulaikka pyöri vielä hyvin, mutta teräsharja täristi jo liikaa. Puolen minuutin jälkeen käteni olivat tunnottomat. Edessä oli siis tuntikausia käsipelillä harjaamista. Ja on vieläkin, vaikka kaappi näyttää jo paljon siistimmältä. En siis päässyt vielä edes maalaamaan, vaikka olin toivonut pääseväni jo illemmalla rakentamaan kiskoja.

EDIT: Lisäsin kuvan, joka on otettu jalkojen katkaisun ja kolmen tunnin harjaamisen jälkeen, ennen maalinpoistoaineen käyttöä. Pohjaa en aio maalata, vaan peitän sen levyllä.

Nörttiharrastus.

Isäni roudasi taannoin autotalliimme vanhan vetokaapin, mutta sille ei sittemmin ollut käyttöä. Kaapin muoviosat ovat hajonneet ja oikeastaan se pelkkä kehikko. Mittasin kaapin eilen ja se on hieman yli metrin levyinen. Laskeskelin, että saan kaappiin saisi rakennettua rinnakkain hienosti kaksi 19 tuuman räkkiä ja johdot saisi mukavasti vedettä pohjasta, jossa on reiät viemäröintiä varten. Kaappi on ruostumatonta terästä, ajattelin maalata sen mattamustaksi ja rakentaa sen sisään kaksi räkkiä.

Ajattelin harrastuksen vuoksi rakentaa klusterin vähän vanhemmista koneista. Onko kellään kokemusta klusterin kokoamisesta erittäin sekalaisesta raudasta? Tietysti tiedän, miten homma teoriassa menee, mutten ole koskaan itse pistänyt laitteistoa pystyyn. Ajattelin mahdollisuuksien mukaan kannibalisoida kaikki vanhat läppärit yms. tähän projektiin, mutta en todennäköisesti mitään ihan kauhean vanhaa ja hidasta aio ottaa mukaan. Kytkimet yms. täytyy varmaan hankkia uutena, joten jos siitä puolesta on hinta-laatu-suhteista jollakin kokemusta, niin saa kommentoida.

Mietin softaa ja käyttöä tarkemmin myöhemmin, mutta ilmeisesti ubuntun kanssa joku on saanut homman toimimaankin.

Ehkä sijoitan sen autotallin sijaan alakerran takkahuoneeseen, jolloin hukkalämpö tulee hyötykäyttöön...

Näytösoikeudenkäynneistä.

Eräs kohudosentti ja Halla-aho itse ovat kertoneet oikeudenkäynnistä. Tapahtumien kulku on ennustettava, Halla-aho tulee saamaan nimellisen sakon jutustaan, pidän tätä hyvin todennäköisenä.

Asiaa ovat kommentoineet lehdet muutenkin. Aamulehti kirjoitti, samoin Uusi-Suomi. Vaikka pidän erittäin valitettavana, että juuri Halla-aho (ja Ellilä aiemmin) juuri tämä nimenomainen kysymys ovat ne, joiden kohdalla sananvapauden kipupisteitä koetellaan, niin en enää halua esittää mitään disclaimereita tai huomautuksia näiden mielipiteiden sisällöistä, käytöstavoista tai siitä, että saako rasistia sanoa rasistiksi tai mulkvistia mulkvistiksi.

Sillä tämä asia ei enää käsittele käytöstapoja, vaan lakia ja oikeutta ja sitä, minkälaisiin asioihin valtio väkivaltakoneistoineen puuttuu ja mitkä rajat se asettaa sille, mitä saa sanoa. Ja nyt se on menossa aivan liian pitkälle. Nyt ei ole enää minusta oikea aika jeesustella sillä, että Halla-aho on puhunut läpiä päähänsä ja käyttäytynyt huonosti. On, varmasti, kyllä, mutta se on ns. paska säkä. Paska säkä meille, jotka olemme eri mieltä.

Erityisen rumaksi asian tekee se, että syytteessä irrotettiin asioita asiayhteydestään tavalla, jonka kuka tahansa näkee ilmeisen harhaanjohtavaksi. Syyttäjän käytös tässä asiassa on täysin mielivaltaista. Sellainen viranomainen pannaan viralta vapaassa yhteiskunnassa. Jos uskomme - ja miksi emme uskoisi - Bäckmanin raporttia siitä, miten syyttäjä käyttäytyi ja mitä argumentteja tämä käytti oikeudessa, kyseessä on täydellinen oikeudenkäytön irvikuva, se on kuin huonosta oikeussalifarssista.

Oma hypoteesini on, että arvovallastaan herkkä valtionsyyttäjä on tarkoituksella tehnyt syytteestä niin ilmiselvästi tekaistun, että hän panee kerralla suukapulan kaikille, jotka uskaltavat arvon herraa vastustaa.

Kun meillä rasismin vastustajilla ja maahanmuuttajiin positiivisesti suhtautuvilla on valtakunnansyyttäjän - ja Jarkko Tontin - kaltaisia ystäviä, emme tarvitse vihollisia.

Yleisön vihollinen.

Kävin eilen elokuvissa katsomassa Michael Mannin uusimman elokuvan Public Enemies. Tunsin itseni petetyksi monellakin tapaa.

Aivan ensiksi täytyy sanoa, että elokuva ei ollut niinkään huono kuin se oli turha. Käsikirjoitus poikkesi hyvin vähän Heat:in vastaavasta. Kummassakin Mann oli itse sekä kirjoittajana että ohjaajana, eikä se yllätä minua lainkaan.

Heat oli aikanaan loistava action-pläjäys jossa oli klassisen tragedian rakenne, sopivan ohuet ja monomaaniset henkilöhahmot ja paljon rytinää. Se on yksi niitä harvoja elokuvia, jotka olen katsonut useampaan kertaan ja nauttinut. Valitettavasti Public Enemiesiä katsoessa tuntui, että olen taas katsomassa samaa elokuvaa eri näyttelijöin ja erilaisin lavastein. Ja vähän heikommalla kässärillä ja vielä vähän ohueammilla hahmoilla, jotka kuitenkin oli kierrätetty - ja jopa monistettu - tässä elokuvassa. Nautin siitä myös tällä kertaa paljon vähemmän.

Johnny Depp ei petä edelleenkään, ja myös Christian Bale osaa näytellä synkkää poliisia. mutta kuinka paljon loppujen lopuksi elokuva voi perustua siihen, että päähenkilöt näyttävät hyvältä?

Kysyntä ja tarjonta.

Luin mielenkiintoisesta ovelta ovelle kiertävästä kerjäläisestä erään tuttavani blogista. Tämä tuttavani asuu Etelä-Afrikassa.

The other night (Tuesday I think) there was a knock at the door. It was a beautiful young, white boy. He couldn’t have been younger than 16 or older than 22. He said his name was Ricardo, and he told a sad story: his mother was having financial difficulties and he is selling black garbage bags to try to help out. He looked very desperate. The bags were expensive — R50 — but I would have tried to haggle a bit but still have paid that price. However, I quickly realized that I had no cash. His desperation was terrible. He tried to persuade me to go to an ATM machine, but I refused, and he moved on to my neighbours.

Mietin asiaa ensin suomalaisesta näkökulmasta ja mitä itse olisin tehnyt, jos 16-22- vuotias nuori valkoihoinen mies olisi tullut oven taakse myymään jotain muutamalla eurolla ja esittänyt vetoavan tarinan rahavaikeuksissa olevasta äidistään. Todennäköisesti olisin olettanut, että kaveri pelaa tai käyttää huumeita - tai molempia - ja kehottanut poistumaan.

Mietin asiaa ja sain yht'äkkiä samanlaisen numb3rs-valaistumisen kuin Charlie aina selittäessään. Olin kuvitellut, että kaiken järjen mukaan eteläafrikkalaisen pitäisi olla huomattavasti kyynisempi kaikenlaisten kerjäläisten suhteen. Olin ollut tässä käsityksessä myös ihan kokemusperäisistä syistä.

Potentiaalisilla kerjäläisillä on vastassaan sitä nuivempi yleisö, mitä yleisempää kerjääminen on. Toisaalta kerjääminen on sitä yleisempää, mitä paremmin sillä tienaa; näiden syistä ei tarvitse tässä välittää, voimme ajatella tämän kerjäämisen markkinoiksi. Kerjäämisen "tarjonta" riippuu olennaisesti potentiaalisen kerjäläisen vaihtoehtoiskustannuksista. Jos kerjäläisellä on vaihtoehtoisia ansaintatapoja, näihin turvaudutaan jos kerjäämisen tuottoisuus laskee. Suomalaisen kerjäläisen vaihtoehtoiskustannus on sosiaaliturva, jota Etelä-Afrikassa ei ole, joten suomalaisten kerjäläisten "tarjonta" on vähäisempää.

Tämä on kuitenkin vain toinen puoli asiasta. Kerjäläisiä on kahta ryhmää, "rehellisiä" ja "humuja". Oletetaan, että humujen vaihtoehtoiskustannus riippuu myös muusta; heidän koko sosiaaliturvansa on kuitenkin mennyt huumeisiin, joten he kerjäävät vaikka sosiaaliturvaa ei olisi. Rehelliset kerjäläiset sensijaan kerjäävät vain, jos heidän hätänsä on todellinen.

Siinä missä Suomessa ei siisti pukeutuminen ja viaton ulkonäkö auta yksinkertaisesti mitään, Etelä-Afrikassa sillä voi jopa päätyä "rehellisen" kerjäläisen kategoriaan.

Paluu tulevaisuuteen.

Selasin googlen adsensestä päivämääriä, jolloin sivuillani on ollut eniten kävijöitä, ja tulin tulokseen, että kirjoitukseni Uskonnosta oli luetuin (ja se oli myös yksi kommentoiduimmista) koko blogini historiassa.

Väliin tuli päivämääriä ajalta, jonka olen jo siirtänyt pois verkosta. Uudemman blogini toiseksi suosituin kirjoitus näyttäisi olevan Sananvapaus: Nyt. ja kolmantena Supervoimat.

En löydä mitään punaista lankaa noista. Mikään kirjoituksista ei ole erityisemmin ajan hermolla, eikä niissä ole samansuuntaisia teemoja. Jotain epämääräisen modernia niissä on kaikissa, mutta sen tarkemmin en osaa sanoa.

Kirjoitan tämän siksi, että haluaisin kommentteja siitä, miksi ihmiset lukevat tätä blogia. Kyse on yhtäältä pätemisentarpeesta ja toisaalta siitä, että kirjoittelen tällä hetkellä muuta ja yritän tutkia vahvuuksiani ja heikkouksiani kirjoittajana ja - anteeksi mahtipontinen ilmaisuni - ajattelijana.

Yhteiskuntakritiikki.

Koska toistan mielelläni tärkeitä tai ainakin sellaiseksi kokemiani asioita, muistutan, että tämä kappale ei koskaan vanhene ja se toimii kritiikkinä missä tahansa yhteiskunnassa.

Koska yhteiskunta koostuu ihmisistä, ja koska ihminen on eläin ja siksi epätäydellinen, jokainen yhteiskunta on epätäydellinen. Tämä johtopäätös ei tarkalleen ottaen ole täysin välttämätön, vaan loogisesti ajatellen se on kompositiovirhe, mutta käytän sitä silti.

Kuulin radiosta, että tänään vallataan Tampereella katu. Kuulemma tapahtuman järjestäjät vastustavat rantatunnelia, harmaita betonitaloja ja yksityisomaisuutta. Tai ainakin se meni jotenkin näin. Kritiikki on kömpelöä ja retoriikka tympeää kommunismia, mutta alla on eräs oikeasti kritiikkiä vaativa ilmiö, jonka voi ymmärtää myös muuten. Miksi verovaroista noin yleensä pitäisi rahoittaa joidenkin yksityisten tahojen voittoja?

Sosialismia rikkaille, kapitalismia köyhille.

Metodi ja Abstraktio.

Abstraktio voidaan - ja on usein hyödyllistä - kuvitella eräänlaiseksi "kuplaksi" tai "kaivoksi", jossa majailee joukko erilaisia havaintokäsitteitä, joista abstraktio muodostuu.

Esimerkiksi "pyörän" abstraktio sisältää havainnon "ympyrästä" ja sen keskipisteessä sijaitsevasta navasta tai akselista. Abstraktio sisältää kaikki ne tavat muodostaa "pyörä" niin, että ympyrän kehä kiertää tätä napaa tai akselia.

Jokaisen abstraktion ongelma on kuitenkin se, että se vuotaa. Tässä yhteydessä tarkoitan, että kun sovellamme abstraktiota johonkin partikulaariseen ilmentymistapaan, kuten vaikkapa polkupyörän pyörään, se ei täysin noudata sitä, mitä abstraktiolta odotamme. Ensiksikin, sen toiminnassa on jotain aivan olennaista, jota abstraktiomme ei ilmaise. Polkupyörän pyörässä
on olennaista esimerkiksi se, että pyörä pyörii akselin ympäri; tämä voidaan tietenkin ottaa
mukaan alkuperäiseenkin abstraktioon.

Tällä tavalla abstraktiota voidaan tarkentaa. Tarkentaminen kuplametaforassa tarkoittaa, että jaamme kuplan osiin tai leikkaamme siitä paloja pois. Oletamme siis enemmän abstraktiostamme. Tietyssä mielessä abstraktiosta tulee "vähemmän abstrakti", kaivometaforalla ilmaistuna matalampi. Tarkentaminen tukkii yhden vuodon, mutta tarkentaminen voi luoda uusia vuotoja siten, että jokin intuitiivisesti "pyöränä" pitämämme ei tarkennuksen jälkeen olekaan enää pyörä.

Verifiointitutkimuksessa abstraktiota tarvitaan, koska "konkreettinen" verifioitava järjestelmä on aivan liian kompleksinen. Sen abstrahoitu versio on yksinkertaisempi toiminnaltaan. Abstraktio tehdään, kuten olen jo aiemmin esittänyt, jonkin samuuskäsitteen, eli semantiikan avulla. Abstraktimpi semantiikka pitää alkuperäistä järjestelmää "samana" alati yksinkertaisempien järjestelmien kanssa.

Verifionnissa käytetään joskus menetelmää, joka perustuu abstraktion tarkentamiseen. Menetelmä toimii siten, että valitaan ominaisuus P(), jonka paikkansapitävyyttä koko järjestelmässä S tutkitaan. Ominaisuus ilmaistaan sopivalla logiikalla, mutta se on epäolennaista. P(S) pätee tai ei päde, mutta emme tiedä tätä etukäteen. Abstraktion tarkentaminen toimii niin, että valitsemme abstraktiohierarkian A_i(), joka on kuvaus S:ltä sen "abstrahoidulle" versiolle. A_i(S). A₀ on kaikkein abstraktein ja jollakin k:n arvolla A_k(S) = S. (Tarkalleenottaen tässäkin välissä on samuuskäsite eikä varsinainen yhtäsuuruus, mutta samuuskäsite on sellainen, että samanlaisille järjestelmille pätevät tarkalleen samat valitun logiikan väittämät)

Abstraktiohierarkia valitaan lisäksi siten, että kaikilla i pätee: P(A_i(S)) &rarr P(A_i+1(S)). Verifionti tapahtuu niin, että kaikkein abstrakteimmasta lähtien
tarkastamme päteekö P(A_i(S)), jos se ei päde, tarkennamme abstraktiota. Tämä siksi, että "ei päde" on helppo todeta, kun taas "pätee" vaatii koko järjestelmän
tutkimisen. Aivan kuin on yleisestikin tieteessä.

Kaikessa tieteessä, jossa käytetään abstraktiota, pyritään tällaiseen merkitysten hierarkiaan vähintäin implisiittisesti. Falsifikointiin perustuva empiirinen tiede suorastaan edellyttää tällaista. Usein toki mallinnuksessa myönnetään, että abstraktiohierarkia on joko ääretön (jolloin selkeä falsifiointi epäonnistuu aina) tai se ei oikeasti ole monotoninen. Epämonotonisuus, niin epäilen, johtuu siitä, että toisin kuin idealisoiduissa järjestelmissä, tosimaailmassa kaikki abstraktiot vuotavat aina.

Tämä ei ole ainoa tapa ajatella abstraktiohierarkiaa empiirisessä tieteessä. Sen voi ajatella myös "takaperin", niin, että lisäabstraktio itseasiassa tekee useammat ominaisuudet tosiksi ja
falsifiointiprosessi on sitä, että sukellamme abstraktiohierarkiaan löytääksemme kohdan, jossa väittämä muuttuu epätodeksi. Näin voidaan ajatella esimerkiksi Newtonin mekaniikalle käyvän kun mittakaavaa pienennetään (kvanttimekaniikka) taikka kun nopeutta tai tiheyttä kasvatetaan (suhteellisuusteoria).

(EDIT: Mistä saisi lukijoita, joita tällaiset asiat kiinnostavat, ja jotka viitsivät kommentoida?)

Kysymys astro/ydinfyysikoille...

Jos joku fysiikkaa harrastanut tietää jotain tästä, niin kertokaa, onko laskelma ihan pielessä.
CNO-sykli tuottaa energiaa 26.8 MeV, syö neljä vety-ydintä ja tuottaa yhden alfahiukkasen (plus pari positronia ja neutriinoa, jotka sivuutan tässä). Tähtienvälinen materia koostuu 89 prosenttisesti vedystä. Tiheys on luokkaa 0.1-10 hiukkasta litrassa, pyöristän sen nyt yhteen vety-ytimeen.

Meillä on keräin, joka kerää kaikki vety-ytimet neliökilometrin alueelta, sivuutetaan kitka. Näinollen jokaista millimetriä kohden se kerää miljoona vety-ydintä. Nämä ajetaan CNO-sykliä käyttävään fuusioreaktoriin, joka pyörii 10% hyötysuhteella siis 2.68TeV. Elektronivoltti on 1.6E-19 joulea. Millimetrin matkalta saadaan tällaisesta reaktorista 0.42 mikrojoulea. Oletetaan, että tämä kaikki saadaan muutettua liike-energiaksi.

Leikitään, että fuusioraketti liikkuu tällä hetkellä 100 km/s. Tällöin fuusioraketin liike-energia lisääntyy 42.88 joulea sekunnissa. Kiihdytysteho on siis hurjat 42.8 wattia. Tässä nopeudessa se tarkoittaa 0.428 millinewtonin työntövoimaa. Jos keräin keräisikin kaikki vety-ytimet miljoonan neliökilometrin alueelta (???), niin työntövoiman saa kasvatettua 428 newtoniin. Teho tietysti kasvaa nopeuden mukana, joten työntövoima pysyy vakiona. (Koska vastusta ei ole, hehheh)

Teholla on oltava jokin yläraja. Jos raketti painaisi 1000 kiloa, niin
428 newtonia tarkoittaisi kiihtyvyytenä 0.428 m/s². Tällaisella kiihtyvyydellä
saavutettaisiin 10 prosenttia valonnopeudesta reilussa kahdessa vuodessa. Oletetaan, että tämä on
maksiminopeus ja että vastustavat voimat vain yht'äkkiä pamahtavat päälle siinä nopeudessa.

Teho, jonka raketin pitäisi 0.1c:n nopeudessa tuottaa olisi 12.84 gigawattia. Tämä siis reaktorissa, joka painaisi 1000 kiloa. Se ei ole mitään ydinpommiluokkaa painon ja tehon suhdelukuna, mutta hurjan paljon silti.

(Miljoonan neliökilometrin keräin on järjettömän utopistinen.)

En lue enää uutisia.

Atominsärkijöitä lisää, sanoo Jykä. En protestoi, mutta perustelu on vähän outo. Ei kai valtio ydinvoimalupia pihtaa sähkön hinnan takia, vaan siksi että atomipönttöjen rakentaminen ja valvominen ovat tarkkaa puuhaa? Ja mitä ihmeen väliä sillä on, viedäänkö uraanisähköä ulkomaille vai ei? Ei siitä voi pommeja tehdä. Voimala on jotenkin turvallisempi - ainakin se tuntuu siltä - jos se on tällä puolella rajaa eikä idempänä. Ehkä ydinvoimaviennin kauhistelijat ajattelevat edelleen, neuvostoliitossavenäjällä ydinvoima rauhan vain on renki.

Nyt nurpeuden talven meillä muutti Aurinko Japanin kesäks ihanaksi.

Ilmeisesti äänestysryntäys ei ole se, mikä Talibanilla on mielessä Afganistanissa. En ole vielä oikein hahmottanut, että mitä amerikkalaiset - ja suomalaisetkin - siellä oikein tekevät. Eikun rehellisesti, mitä järkeä on edes tapella jotain Talibania vastaan, jos se hallitus, jota puolustetaan, säätää tällaisia lakeja? Ihanko oikeasti kukaan ei näe mitään ongelmaa siinä, että länsimaat syytävät rahaa ja ihmishenkiä tuollaisen hallinnon ylläpitämiseen? Siellä ei ole edes öljyä. Oopiumia vaan.

Vaihtoehdottomuus VI: Innovaation sankarit.

Moderni yhteiskunta, kaikkine teknologioineen, perustuu pitkälti innovaatioille ja niiden hyödyntämiselle. Teollinen vallankumous on tuonut mukanaan ennennäkemättömän vaurauden kasvun, terveyttä, mahdollisuuksia matkustaa, kommunikoida pitkien etäisyyksien yli ja niin edelleen.

Sellaiset historialliset hahmot kuin James Watt, Alexander Graham Bell, Guglielmo Marconi ja Wrightin veljekset ovat neroutensa ansiosta mahdollistaneet tällaisen huiman kehityksen. Heitä käy siis kiittäminen, nykyihminen on heille paljosta velkaa, eikö niin?

Paitsi että kaikki mainitut historian henkilöt, vaikka epäilemättä olivat nerokkaita, olivat ennemminkin roistoja. Watt keksi parannuksia höyrykoneeseen, mutta rosvosi omiin nimiinsä muiden keksintöjä, esti muita kehittämästä ideoitaan kaupallisiin tarkoituksiin ja yleisesti jarrutti höyrykoneen kehitystä vuosilla, ellei vuosikymmenillä. Bell ei keksinyt puhelinta, se oli keksitty jo parikymmentä vuotta aiemmin. Marconi keksi oikeasti vain yhden tekniikan, jolla radioantennin toimivuus parani marginaalisesti - radioaaltoja oli jo käytetty kokeellisesti paljonkin - mutta patentoi silti käytännössä kaiken tekniikan, jota radion rakentamiseen tarvittiin. Wrightin veljekset patentoivat siiven muodon - muodon, jota he eivät edes itse keksineet - ja kävivät patentin kanssa kaikkien lentävien koneiden valmistajien kimppuun.

Näiden roistojen pääasiallinen rikoksentekoväline oli jokaisessa tapauksessa juuri patentti. Jokaisen näiden "sankarin" patentin takaa löytyi valtaisa joukko vähintään yhtä suuria innovaatioita tehneitä keksijöitä ja tiedemiehiä, jotka eivät saaneet penniäkään, eikä heitä juuri muistella historiantunneilla. Nämä tyypit olivat niitä todellisia piraatteja; se, joka kopioi monopolisoidun innovaation ja hyödyntää sitä omiin tarkoituksiinsa on IPR-puolustajien mielestä kauhea rikollinen, kun taas se, joka kopioi innovaation ja käyttää valtioiden väkivaltakoneistoa vastaavanlaisten innovaatioiden tekijöiden vainoamiseen, on jo suuri sankari.

Kaksi todellisuutta.

Mediassa esiintyvien tietojen mukaan Suomessa menee nyt huonosti: Teollisuustuotanto laski neljänneksen, vienti ja tuonti yli kolmanneksen, lisäksi liki päivittäin tulee lisää uutisia YT-neuvotteluista (joista on tullut eufemismi irtisanomisille ja lomautuksille), konkurssien määrä kasvoi kolmanneksella alkuvuonna.

Minulle soitettiin viime viikolla ja kyseltiin halukkuutta työpaikanvaihtoon. (Ja ei, kyselijä ei ollut nykyinen työnantajani, hehheh.) Pörssikurssit ovat palanneet pohjalta (tosin epävakaista on edelleen), eikä se teollisuutuotannon laskukaan enää pelkkää sukellusta ole. Olen koettanut hankki remonttiurakoitsijaa, mutta tilauskirjat ovat täynnä. Eikä ihme, subventio on ylläripylläri lisännyt kysyntää.

Voi keskittyä hyviin tai huonoihin uutisiin. Todellisuudesta on vaikea sanoa mitään varmaa.

Vaihtoehdottomuus V: Tavaramerkit ja Sopimukset.

Soininvaaran blogilla on ollut kiivasta keskustelua IPR:stä, sekä copyright- tyyppisestä että patenteista.

Omat näkemykseni lienevät jo selviä lukijoille tässä vaiheessa muilta osin, mutta en ole vielä käsitellyt yhtä "henkisen omaisuuden" lajia, eli tavaramerkkejä.

Tavaramerkki on tietyssä mielessä helpoin, tietyssä mielessä ongelmallisin käsiteltävä tässä yhteydessä. Yhtäältä tavaramerkki on jonkun "omaisuutta" samassa kieroutuneessa mielessä kuin jokin bittijono on jonkun "omaisuutta". Tämä on kuitenkin sivuseikka oman tarkasteluni kannalta. Sivuutan nyt sellaiset tavaramerkkeihin liittyvät ylilyönnit kuten jonkin nimenomaisen värin "omistaminen" tai sen, että joku voi omistaa tavaramerkkinään esimerkiksi jonkin yleisesti käytössä olevan ilmaisun. Esimerkiksi vuoden 2012 olympialaisten^tm kohdalla on tapahtunut paljon ylilyöntejä.

Tavaramerkkiä voidaan kuitenkin pitää tunnisteena aivan samaan tapaan kuin jonkun henkilöllisyyttä. Siksi en ole argumentoinut, enkä aio argumentoida, että tavaramerkkejä saisi vapaasti kopioida omiin tuotteisiinsa, ainakaan silloin, kun on vähääkään erehtymisen vaaraa. Sellaista voisi pitää petokseen verrattavana tekona, eikä minun mielestäni tarvita erillistä "omaisuuden" käsitteen pahoinpitelyä tällaisen tulkinnan tekemiseksi.

Toinen keskustelussa esiin noussut asia oli salassapitosopimus. Jostain syystä IPR-puolustajat tulkitsevat asian niin, että jos kopiointi on sallittua, niin se jotenkin on pakollista ja toisaalta, ettei kahdenvälisiä sopimuksia salassapidosta voisi tehdä. Vaikka pidän salassapitosopimuksia muista syistä epäilyttävinä ja ongelmallisina, ne eivät minusta ole millään tavalla kytköksissä tekijänoikeuteen.

Esimerkiksi on täysin normaalia, että neuvoteltaessa jostain isoista yrityskaupoista, tehdään salassapitosopimus, joka kieltää neuvottelujen vuotamisen ulkopuolisille. Sopimus on neuvotteluun osallistuvien keskinäinen sopimus, sillä on tietty voimassaoloaika ja sopimustekstissä mainitaan sanktiot rikkomuksista. On jotenkin omituista päätellä, että tällaisia sopimuksia ei voisi tehdä, jos bittien kopioiminen olisi oletusarvoisesti sallittua.

Nykyinen tekijänoikeuslakihan sanoo käytännössä, että mitään ei saa kopioida jos ei erikseen ole lupaa. Esimerkiksi minun blogitekstieni kopioiminen on "laitonta" ilman lupaani, mikä on vähintään omituista, ottaen huomioon että tämäkin teksti on kaikkien luettavissa heti kun olen painanut "julkaise teksti"-nappia.

Soininvaaran blogissa tuli esimerkkinä elokuvien teatterilevitys. Esimerkiksi teatteri voi tehdä elokuvayhtiön kanssa sopimuksen, että näyttää omassa teatterissaan elokuvaa, mutta ei tee siitä kopioita muille. Tällainen sopimus on aivan pätevä, enkä näe miten sellaisen sopimuksen tekemiseen vaaditaan erikseen "tekijänoikeutta".

Ongelmalliseksi asia menisi tietysti siinä vaiheessa, jos jokainen äänilevyn ostaja joutuisi allekirjoittamaan sopimuksen levy-yhtiön kanssa. Tämä jos mikä olisi tehotonta. En silti kuitenkaan vastusta tällaista sopimusoikeudellista menettelyä. Niin raskaan menettelyn kustannukset olisivat niin suuret, että monopolistien olisi todennäköisesti kannattavampaa keskittyä etsimään keinoja saada tuloja markkinoilta ilman monopolisointia.

Paluu arkeen.

Lomani päättyi tänään ja pojatkin menivät päiväkotiin. Olin kolme viikkoa lasten kanssa ja se oli mukavaa ja virkistävää. Viiden viikon tauon jälkeen ainakin vanhempi poika jo halusi tarhaan kavereita katsomaan, nuorempi sensijaan ei ollut yhtä innokas. Kirjoittaminen on lomalla liki mahdotonta kahdesta syystä. Teksti, jonka kirjoittamiseen työpaikalla kuluu noin viidestä kymmeneen minuuttia, vaatisi kotona tuplasti aikaa vaikka aikaa sinänsä olisikin. Lisäksi nuoremman pojan päiväuniaikoja lukuunottamatta kymmenen minuutin yhtenäinen keskeytyksetön aika koneella oli utopiaa. Iltaisin taas koko perhe oli koolla, joten en olisi edes periaatteessa halunnut istua alas kirjoittamaan. Kommentoin kyllä jonkin verran toisaalla, lähinnä lasten nukkumaanmenon jälkeen.

Leikkipuistoissa ja retkillä lapset ovat jo kuitenkin siinä määrin autonomisia yksiköitä, että sain ehkä hieman enemmän luettua vapaa-ajan kirjallisuutta kuin olisin saanut normaalisti töiden aikaan. Käyn yleensä noin kerran viikossa lasten kanssa kirjastossa. Tällä kertaa luin vain muutaman niteen. Paras oli Vingen "Taivaan Syvyydet", vaikka tunnenkin aika paljon epäluuloa sellaisia kirjoja kohtaan, joissa on yli 400 sivua. Tervaharjun suomennoksessa oli yli 750 sivua, englanninkielisessä kovakantisessa olisi ollut 606, luin suomennoksen, koska se oli saatavilla.

Kävimme luonnontieteellisessä museossa Helsingissä ja vastoin ennakko-odotuksiani nuorempi poika sai retken varsinaisesta annista paljon enemmän irti. Hän muisti apinoiden ja lintujen luurangot vielä viikkoja retken jälkeen, samoin sen, että kettu näytti aivan meidän koiraltamme. Junan liukumäki teki myös suuren vaikutuksen. Vanhempi poika oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä.

Täysin sairauksitta ei lomakaan mennyt, nuoremmalla oli yhtenä päivänä loman alussa hieman kuumetta, tartunnan lähde oli suurella varmuudella tuttu lapsi, jota olimme olleet tapaamassa muutamaa päivää aiemmin. Vanhempi poika oli terve koko ajan. Kaikenkaikkiaan loma-aika oli selvästi terveempää kuin lasten tarhassa viettämä aika yleensä.

Lähden näillä näkymin yhdistetylle konferenssi- ja tutkijavierailumatkalle YK:n yliopistoon Macaolle lokakuun puolivälissä. Matkan suunniteltu kesto on liki kaksi viikkoa. Ensin ajattelin, että työtehoni on todennäköisesti suurempi, kun voin keskittyä 24/7 noin viikon ajan pelkkään tutkimustyöhön. Loman lopussa tulin ajatelleeksi, että ero lapsista on todennäköisesti todella raskas henkisesti.