Paperit, Vol N.N.

Kävin eilen leikkauksessa. Kädestäni poistettiin metalliosat, jotka sinne oli laitettu syyskuussa. Luu on ilmeisesti riittävän parantunut, ja koska metalliosat työntyivät ihoa vasten melko ikävästi, ne oli kyllä aiheelistakin poistaa. Käsi toimi heti, pientä haavakipua lukuunottamatta. Lääkäri kielsi ehdottomasti varomasta käden liikuttelua. Tänään pitäisi ottaa side pois ja suihkuttaa haavaa heti.

Oleskelulupien kanssa on edelleen ongelma. Tarkastin asian viimeksi viime yönä; oma työlupani, ja vaimon ja vanhemman pojan oleskeluluvat on itseasiassa myönnetty. Sensijaan nuoremman pojan hakemusta ei edes järjestelmästä löydy. Aloin epäillä, että jossain vaiheessa joku on mokannut ja unohtanut toimittaa jonkin paperin eteenpäin, ja tätä virhettä on nyt vimmaisesti yritetty paikkailla ja peitellä. Minulle ei tietenkään kukaan mitään informoi. Kaukoidän häpeäkulttuurin piirteitä tässä hieman on, eli joku välissä on mokannut mutta kasvojen menetyksen pelossa kukaan ei vain saa sitä sanottua. Pahin vaihtoehto on, että virhettä ei ole edes yritetty korjata missään vaiheessa, vaan jokainen vain toivoo asian jotenkin menevän pois. Otin yhteyttä hallintoon ja ilmaisin huoleni asiasta, mutta pahimmassa tapauksessa sieltä saa pelkän radiohiljaisuuden.



Ikäänkuin tämä stressitekijä ei olisi riittävä, olen myös onnistunut jotenkin hukkaamaan passini. Jouduin ottamaan perheen passeista useita kopioita, ja jossain vaiheessa ilmeisesti passini on joutunut kadoksiin. Olen varovaisen toiveikas, että olisin jättänyt sen työpaikalle, mutta pahimmassa tapauksessa Olen kokolailla vakuuttunut, että sitä ei voi enää löytää mistään, so. se on pudonnut jossakin kohdassa kun olen käsitellyt dokumentteja, ja nyt mahdollisesti väärissä käsissä. Mikäli en löydä passia tämän päivän aikana, pahimmassa tapauksessa koko prosessi menee uusiksi, eli käytännössä lähtö on pakko peruuttaa. Olisi jotensakin irvokasta, jos homma peruuntuisi jostain tämänkaltaisesta syystä, mutta se näyttää itseasiassa sangen todennäköiseltä tällä hetkellä. Onneksi vanhempi poika löysi passin paikasta, jonka olin tutkinut noin kolme kertaa tänään... Näin se homma menee.

Olen kuitenkin ennenkin ollut tilanteissa, joissa merkittävä päätös tai muutos on peruuntunut tai tapahtunut täysin toisin jonkin triviaalin seikan vuoksia. Esimerkiksi aikanaan lähdin nykyiseen työpaikkaani, ja ryhdyin akateemiselle uralle puhtaasti väärinkäsityksen vuoksi. Olisin jatkanut edellisessä työpaikassani mielelläni, mutta olin käsityksessä, että jatkoa ei ole tarjolla. Esimieheni oli taas käsityksessä, että en halua jatkaa, joten ei tarjonnut jatkoa työsopimukseeni. Asia selvisi vasta kun olin lopettanut ja lähtenyt nykyiseen työpaikkaani.

Sain läjän papereita arvioitavakseni. Kolme alkuun, sitten vielä kaksi lisää, ja varmaan muutaman päälle. Sain hoidettua näistä kaksi viikonloppuna, pitää kirjoittaa arviot vain puhtaaksi. Kolmatta aloitin eilen, mutta en lääketokkurassa kyennyt oikein keskittymään. Tänään lääkitys rajoittuu enää buranaan, joten vastaavaa ongelmaa ei pitäisi tulla. Arviointi, kuten olen niin usein todennut, on eräänlainen pyhä toimitus tai sakramentti, johon ei pidä suhtautua kevyesti. Se on myös suuri kunnia, ja sen tekeminen huonosti pitäisi olla valtaisan häpeärangaistuksen paikka. Valitettavasti tutkijat eivät ymmärrä tämän sakramentin arvoa, ja olen kuullut arvostettujenkin tutkijoiden dissaavan tätä tieteen keskeistä instituutiota.

On irvokasta, että luottamustehtäviä ohjelmatoimikunnissa ja editoriaaleissa pyritään haalimaan ja niitä mainostetaan, ja samaan aikaan niiden hoitamiseen suhtaudutaan ylenkatseella. Kaipaisinkin ainakin oman alani sisällä jonkinlaista "uskonpuhdistusta", joka palauttaisi tutkijoiden kouluttamisen ja koulimisen takaisin perusasioihin ja nostaisi arvioinnin tärkeyden ja pyhyyden esiin. Innovaatioiden kannalta vertaisarvio ei tietenkään ole mikään keskeinen tekijä, sillä innovaatiot ovat hyviä tai eivät ole täysin siitä riippumatta. Sensijaan tieteen eteneminen prosessina ja inhimillisenä toimintana vaatii että tutkijoiden lukutaito ja kyky arvioida säilyvät.

Tämä ei tarkoita, että sama henkilö olisi välttämättä hyvä tutkija ja hyvä arvioija. Voi vallan hyvin olla, että on mielekästä erikoistua. Itse kuitekin koen tulevani paremmaksi myös tutkijana, kun luen muiden töitä ja arvioin niitä kriittisesti. Ehkä kuitenkin tarvitsisimme kulttuurin, jossa tätä tehtäisiin jatkuvasti, ei vain pakottavassa tarpeessa. Nykyinen julkaisukulttuuri, erityisesti kustantamoiden harjoittaman rent-seekingin osalta, on sairas, ja vaatii monelta muultakin osin korjaamista. Liian moni arvioija nimittäin kokee vain tekevänsä ilmaista työtä, josta joku vielä aikoo kääriä myöhemmin rahat. Mietitäänpä jos kirjakustantamot alkaisivat olettaa, että a) kirjailijat elävät apurahoilla, b) että kirjailijat toimivat ilman palkkaa kustannustoimittajina ja c) kirjailijat eivät olisi oikeutettuja minkäänlaisiin korvauksiin kustantajan myymistä kopioista.

Ei me sulle mitään.

Kirjoitin pari paperia taas. Foorumi oli vähän heikkolaatuinen, joten rahaa matkaan ja siten esitelmän pitämiseen ei taida löytyä, mikä tarkoittaa että paperi pitänee itseasiassa vetää pois, ellei jotain ihmettä tapahdu. Toisen kohtalo on onneksi pois omista käsistäni. Tropiikissa rahoitusongelman pitäisi helpottaa, mutta ilmeisesti sielläkin on omat byrokraattiset kiemuransa näissä asioissa. Asia on kuitenkin siellä helpompi siinä mielessä, että voin hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa niin monta paperia kuin vain ehdin ja lähettää ne vaikka kaikki ja rahoitus on jonkun muun mietittävä. Lehtiartikkelien osalta tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta niissä viive on niin mittava, että esimerkiksi vuonna 2009 kirjoittamani paperi ilmestyi juuri ennen vuodenvaihdetta ja vuoden 2010 lopulla kirjoittamani paperin arviointi on vielä kesken, puhumattakaan viimevuotisista.

Alan luonteesta, ja siitä, että lehtiin kirjoittaminen on niin hidasta johtuen lehtiartikkelit eivät käytännössä saa kovin hyvin viittauksia. Asia on melkeimpä niin, että mitä arvostetumpi julkaisufoorumi on, sitä heikommin siinä ilmestynyt paperi saa viitteitä. Jakauma on vain hyvin epätasainen, eli arvostetussa lehdessä esiintyneistä papereista muutamat saavat sitten vastaavasti aivan hurjat määrät viittauksia, kun taas useimmat niistä jäävät täysin unholaan. Näinkin soveltavalla alalla, konferenssisykli toimii paremmin, koska yhden tuloksen viilaus, parannus, tai vastaesimerkki voi tulla julkaistuksi jo alle vuodessa.

Tavallaan tämä on ihan OK, eli arvokkaimpiin julkaisufoorumeihin ikäänkuin suodattuvat tulokset, jotka on koeteltu ja testattu huolellisimmin. Tämä on kuitenkin vain teoriaa, käytännössä näillä foorumeilla julkaiseminen on mahdollista vain tutkijoille, joilla on jo paljon näyttöä muualta. Vertaisarvioijat eivät tee sinänsä mitään vilunkia, mutta usein nimekkään kirjoittajan teksti luetaan paljon tarkemmin ja suopeammin, eli arvioija pyrkii aidosti ymmärtämään mitä siinä on, sensijaan että pyrkisi kaikin keinoin löytämään syitä joilla hylätä teksti. Tämä synnyttää vinoumia, jotka taas ruokkivat erilaisia salaliittoteorioita ja epäluuloa. En kuitenkaan ole, rehellisyyden nimissä näin todettakoon, kertaakaan törmännyt sellaiseen puolueellisuuteen, jonka uskoisin perustuvan ennakkoluuloon itse teoriaa kohtaan. Asiantuntemattomuuteen, huolimattomuuten jne, sitäkin enemmän.



Kävin keuhkoröntgenissä. Noin 100 mikrosievertin annos säteilyä ei pelottanut minua lainkaan, mutta lääkäri oli haluton ottamaan kuvia. Tropiikin maahanmuuttoviranomaiset kuitenkin vaativat sellaisen, joten kuvat oli ikäänkuin pakko ottaa, samoin veri- ja virtsakokeet, tehdä neurologinen perustutkimus, painella vatsaa, kuunnella keuhkoja ja mitata verenpaine. Verenpaineeni reagoi aerobiseen kuntooni rajusti, samoin kuin leposykkeeni. Jos olen harrastamatta liikuntaa pari kuukautta, verenpaine on tyypillisesti luokkaa 140/75 ja leposyke yli 60. Aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä kumpikin laskee, ja nyt mitattu paine oli 118/70, ja leposykkeeni on hieman yli 50. Muutoinkin, ektomorfinen ruumiinrakenteeni tarkoittaa, että ilman massiivista proteiiniylijäämää ja säännöllistä voimaharjoittelua, kuihdun melko tarkalleen painoindeksiin 20, ja pystyn parhaimmillaankin ylläpitämään pitkällä aikavälillä lihasmassaa vain muutamia kiloja tämän yli niin, että bulkeimmillaankin painoindeksini on vain karvan verran yli 22. Taipumus on geneettinen, isäni on samankaltainen ollut koko ikänsä.

Nuorempi poika oppi kirjoittamaan ennen kuin oppi lukemaan. So. hän tuntee kirjaimet, ja kun hän tietää, minkä sanan hän haluaa kirjoittaa, hän osaa laittaa kirjaimet suunnilleen oikein. Sensijaan hän ei osaa muodostaa tunnistamistaan kirjaimista kokonaisia sanoja. Eräs tuttava spekuloi tämän kuultuaan, että pojasta saattaisi hyvinkin tulla poliisi.

Perheen oleskeluluvat odottavat vieläkin hyväksyntää. Tämä on erittäin raskasta henkisesti, ja alkaa olla sitä lähipäivinä myös taloudellisesti, sillä työsuhteen alkupäivä lähestyy ja lentoliput alkavat kallistua. Maaginen kuukauden raja alittuu ensi viikon keskiviikkona, ja lentolippujen hinnat pomppaavat. Työnantaja korvaa suurimman osan kustannuksista, mutta itselleni lankeaa pieni osa, ja juuri tämä osa kallistuu selvästi.

Mies mäessä II.

Otin eilen sukset alle, osaksi kommentoijan rohkaisemana. Edellisestä kerrasta suksien päällä oli 21 vuotta. Nykyisissä suksissa profiili on erilainen, ja suksi on yleensä lyhyempi kuin mikä oli tapana vielä pari vuosikymmentä sitten. Olin erittäin yllättynyt siitä, kuinka helppoa laskeminen oli, tuntui kuin ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin ajatella kääntymistä. Ensimmäisellä laskulla jännitin jonkin verran, mutta tunne katosi käytännössä kokonaan. Ainoa "vaara" johon jouduin syntyi siitä, kun en osannut päästää hiihtohissin kapulasta oikeassa kohtaa irti, ja ankkuri kolahti vammautuneeseen kyynärpäähäni aiheuttaen kipua. Laskin vähän reilun tunnin, ja loppua kohden uskalsin jo lisätä vauhtia siinä määrin, että rajoitteeksi nousi se, miten viima toi vedet silmiin ja näkyvyys muuttui huonoksi.

Tänä aamuna sain tietää, että oma työlupani oli hyväksytty, mutta muun perheen oleskeluluvat olivat vielä käsittelyssä. En oikein ymmärrä miksi ne käsitellään eri tahtia, ja toivon ettei tämä tarkoita että jälkimmäisissä olisi jotain ongelmia. Odottelen nyt lopullista varmistusta.

Mies mäessä.

Avasimme tiistaina laskettelukauden. Vanhempi poika meni lumilautakurssille, ja vein nuoremman pojan mäkeen muuten vaan "suksittelemaan", kuten hän itse asian ilmaisi. Nuorimmainen on jonkinlainen hurjapää, ja halusi laskea mahdollisimman korkealta heti alussa. Huolimatta siitä, ettei hän osaa juuri lainkaan jarruttaa ja kääntyminen onnistuu vain hyvin isoissa kaarissa. Lumilautakurssi jatkuu tänään.

Työlupaani ei ole vieläkään käsitelty. Tilanne ei ole erityisen hälyyttävä, normaali käsittelyaika on noin kolme viikkoa, ja tämä tulee täyteen huomenna. Stressaavaa tämä kylläkin on, sillä erilaiset loppuvaiheen valmistelut täytyy tehdä sitä suuremmalla kiireellä, mitä myöhemmin päätös tulee. Siltä varalta, että se sattuisi olemaan kielteinen (mitä pidän erittäin epätodennäköisenä) en ole tehnyt mitään sellaisia toimenpiteitä, joiden peruminen tulisi kalliiksi. Erinäiset ulkoiset seikat ovat tehneet tropiikkivuoden taloudellisista järjestelyistä hieman vähemmän ongelmalliset, mutta pelkään että jos lopullinen varmuus viivästyy, näihin liittyvä epävarmuus taas lisääntyy.

Seurasin eilistä MTV3:n vaalitenttiä hieman. Median ja äänestysten tuloksista poiketen, minusta tentissä parhaiten pärjäsi Paavo Lipponen. Haavisto kyllä pärjäsi hyvin, mutta jonkinlainen maailmanhalaus esiintyi ehkä liiaksi hänen puheessaan. Vaikka olen substanssimielessä samaa mieltä hänen kanssaan esimerkiksi siitä, että Suomen valtiojohdon yksi vahvuus voisi olla se, että meillä on yleissivistynyt ja toisia kulttuureita hyvin tunteva johto, hän korosti tätä tavalla, joka mielestäni antaa turhan paljon retorista liikkumatilaa niille hänen vastustajilleen, jotka pitävät tätä suurena riskinä.

Niinistön varmanpäälle pelaaminen alkaa jo todella käydä minua ainakin kypärään. Minulle tuli väkisin mieleen, josko Arhinmäen Niinistöön kohdistuva trollaus oli jonkinlaista sivustatukea Haavistolle, vai onko hän vain tavoittelemassa "radikaalien" eli keskiluokkaisten tiedostavien nuorten ääniä kuntavaaleissa. Niinistö ei edes antanut takaisin sen vertaa, että olisi piikitellyt Paavoa tai oikeastaan edes vastannut. Ehkä se oli joidenkin mielestä valtiomiesveto.

Viikonlopun sato.

Muutaman viikon aktiivisemman liikuntaharrastuksen myötä kunto tuntuu jälleen nousseen kohtuulliselle tasolle. Liikunnan addiktiivisuudesta kertoo jotain se, että tunnin aerobinen harjoittelu neljä kertaa viikossa alkaa tuntua naurettavan vähältä. Valitettavasti aika ei oikein tahdo riittää enempään.

Yksi paperi lähti lauantaina taas liikkeelle, mutta tuleen ei voi jäädä makaamaan. Tällä viikolla pitäisi alkaa vääntämään draftia seuraavalle paperille. Nyt on myös laitettava kaikki puolivalmiitkin ideat paperille, jotta voin ottaa mahdollisimman paljon irti tropiikkivuodesta. Olettaen tietenkin, että työlupa todella tulee tällä viikolla. Tarvitsen välttämättä ainakin neljä- viisi viikkoa lähtövalmisteluihin, joten luvan lykkääntyminen merkittävästi pidemmälle lykkäisi myös lähtöä. Periaatteessa tämä ei muuten olisi suuri ongelma, mutta vaimon työjärjestelyt kärsivät. Samoin vatsani, joka reagoi jännitykseen.

Lauantaina pelasimme poikkeuksellisen eeppisen pelin. Kyseessä oli Twilight Imperium, kolmas painos. Peli-iltaan tuli kahdeksan osallistujaa, joista neljällä ei ollut mitään aikarajoituksia, joten neljä muuta otti mittaa toisistaan mm. Power Gridin merkeissä.

Kokemuksena TI3 oli aluksi sekavahko. Säännöt eivät ole erityisen tulkinnanvaraiset tai monimutkaiset, mutta niitä on sen verran monta, ja osa toimii eri tavoin neljän pelaajan pelissä (perusversiossa on kuusi pelaajaa), joten aloitimme pelin vähän väärin. Korjasimme virheet mahdollisimman vähän tilannetta muuttaen, välittömästi ne huomattuamme. Toisen kierroksen jälkeen virheitä ei enää juuri tehty, tosin siinä vaiheessa peliä oli kulunut jo pari tuntia. Kaikkiaan peli kesti noin kahdeksan ja puoli tuntia, mikä kuulemma on suhteellisen normaali.

Pitkästä - sanoisinko eeppisestä - kestostaan huolimatta peli ei käynyt tylsäksi. Tein muutaman ymmärtämättömyydestä johtuvan strategiden virheen melko varhaisessa vaiheessa peliä. En esimerkiksi ymmärtänyt oikein teknologian kehittämisen kustannusta, joten en varautunut tilanteeseen oikein, mikä käytännössä murskasi mahdollisuuteni. Lisäksi oppimisen ja sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä en pelannut niin agressiivisesti kuin olisi pitänyt, joten jäin voittopisteissä mitattuna hännille. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä odotusten vastaisesti, juuri TI3 on sen laatuinen peli, joka hyötyy merkittävästi tyylitellystä ja eläytyvästä pelityylistä. Erotuksena siis tiukkaotsaisesta optimoinnista. Lopussa en varsinaisesti lyönyt läskiksi, mutta otin tahallani valtavia riskejä, jotka realisoituvatkin.

Pelin kulku on "yksinkertainen". Selostan sitä nyt hieman, ja jätän yksityiskohtia pois. Alussa pelataan jonkinlainen metapeli, jossa pelaajat asettelevat pelialueelle kuusikulmion muotoiset laatat. Näissä on planeettoja, tähtisumuja, tyhjää avaruutta, madonreikiä, jne. Keskikohdassa on yksi määrätty planeetta ja pelaajien kotisysteemit ovat ennalta asetetussa paikassa, mutta muuten pelilaudan muoto on periaatteessa mielivaltainen. Tämän metapelin jälkeen peli etenee kierroksittain.

Kierros koostuu kolmesta vaiheesta: strategiavaiheessa valitaan strategiakortit, jotka määräävät pelijärjestyksen ja tämän lisäksi niihin liittyy tietty strateginen toimenpide, joka voidaan suorittaa jossain välissä seuraavaa vaihetta. Näitä on yhteensä kahdeksan, ja yksi niistä toimii eräänlaisena pelikellona, koska se antaa kaksi voittopistettä, ja kymmenes lopettaa pelin. Pelin teoreettinen maksimikesto, olettaen että joka kierroksella joku valitsee tämän kortin, on siis 5*pelaajien määrä. Kierros kestää kuitenkin helposti tunninkin, joten raja todellakin on lähinnä teoreettinen. Neljän pelaajan peli on sikäli poikkeuksellinen konfiguraatioltaan, että siinä kaikki strategiakortit tulevat käyttöön, koska jokainen pelaaja valitsee kaksi. Muissa pelaajamäärissä jotkut kortit jäävät käyttämättä.

Strategiavaihetta seuraa toimintavaihe, jossa asiat tapahtuvat. On eeppisiä avaruustaisteluita, kaupankäyntiä, politiikkaa, diplomatiaa jne. En nyt ala selostaa kaikkea, mutta koko ajan tapahtuu. Vaihetta pelataan niin kauan kun pelaajat voivat / haluvat tehdä jotain. Strategiakortin määräämä toimenpide pitää kuitenkin vähintään pelata. Kaikki toimenpiteet maksavat komentomerkkejä, ja niistä välillä todella tulee pulaa, eli ne muodostavat pullonkaulan helposti. Mielenkiintoista on tosiaan se, että melko usein erilaiset resurssi/sota/valtakunnanlaajentamispelit sisältävät pari muuttujaa, joihin voi keskittyä niin, että optimaalinen pelistrategia tähtää näiden muuttujien maksimoimiseen. TI:ssä näin ei ainakaan heti tuntunut olevan, vaan olemassaolevien riittävien resurssien viisas käyttö -- pikemminkin kuin niiden haaliminen ja ekspontiaalisen tms. kasvun varmistava strategia -- on välttämätöntä.

Toimintavaiheen jälkeen tulee jäähdyttelyvaihe, jossa käytännössä katsotaan, mitä tuli tehtyä, nollataan tilanne seuraavaa kierrosta varten, ja päivitetään tietyt tarpeelliset muuttujat.

Peli on hauska, mutta vaatii asennetta ja ennenkaikkea aikaa. Tavallinen, muutaman tunnin peli-ilta ei riitä tälle monsterille. Voiton mahdollisuudet voivat mennä käytännössä kokonaan ensimmäisten parin kierroksen aikana, joten zeniä vaaditaan, jotta peli ei täysin lässähdä. Vaikka säännöissä luvataan, että peli saattaa kääntyä action-korteilla, niin ainakaan ensimmäisen kokemuksen perusteella tämä ei vaikuta todennäköiseltä. Sotilaallista ratkaisua havitteleva joutunee yleisessä tapauksessa pettymään, koska sotilaallista ylivaltaa on hyvin kallista ylläpitää ja liikuttelu on alussa kovin hidasta. Pelin kiinnostavin puoli on pelimekaanisesti ajatus, että strategisilla päätöksillä on "logistiset" kustannukset, joita ei voi noin vain kuitata valtaamalla mahdollisimman paljon resursseja.

Aion pelata tätä vielä ainakin kerran ennen kuin lähden tropiikkiin, jos vain peliporukka saadaan pystyyn. Kokeilemisen arvoinen, suosittelen kaikille niille, joille eeppisyys on tärkeämpää kuin voiton tavoitteleminen, ja joita koko päivän kestävä peli ei pelota.

Presidenttipelistä.

Kävin mielenkiintoista keskustelua Facebookissa tänään, ja ajattelin muotoilla tuon keskustelun satoa hieman blogikirjoituksen muotoon. Osalliset tunnistanevat tätä, mutta poistan tästä varsinaisen vuoropuhelun ja editoin tämän blogimaisemmaksi.

Taustalla on arvio siitä, että Pekka Haaviston ydinkannattajajoukko koostuu vihreistä ja vasemmistosta. Lisäisin tähän vielä sellaisen liberaalin ja boheemin porvarijoukon, joka tavoittelee jonkinlaista kosmopoliittista suvaitsevaa imagoa.

Vihreiden ja vasemmiston parista löytyy tavattoman paljon kritisoitavaa, ja olen tätä kritiikkiä esittänytkin. Relevantteina kritiikin aiheina poliittisesti voidaan omasta mielestäni pitää ainakin markkinoiden toiminnan väärinymmärtämistä, teknokraattisten poliittisten ohjelmien altistaminen ideologialle, kuten "tasa-arvolle", naivia käsitystä ihmisluonteesta ja sen sopeutuvuudesta, kulttuuri-imperialistisuutta lähentelevää ylimielisyyttä muiden kulttuurien edessä, sekä ylioptimismia hallinnollisten ratkaisuiden toimivuuden suhteen. Näin muutamia mainitakseni.

Koska kyseessä on presidentinvaalit, on mielestäni tarkoituksenmukaista arvioida väistyvän presidentin kautta. Uskon, ettei Halonen ole ollut varsinkaan viimevuosina kovin hyvä presidentti. Virkanimitysjupakat ovat osoittaneet, ettei hän halunnut olla tiimipelaaja, ja PS:n kannattajien julkinen mollaaminen osoitti, ettei hän tavoittele sovinnollisuutta, vaan oikeamielisyyttä ja vastakkainasettelua. Näitä pidän negatiivisina piirteinä ja epätarkoituksenmukaisina presidentin tehtävän kannalta. Tässä mielessä on hyvä, että Halonen lähtee.

Ensimmäisenä arvioin Haavistoa. Vihreitä seuranneena arvioisin että hän saattaisi olla Ahtisaaren, joka mielestäni on yksi aliarvostetuimmista presidenteistä, tyylinen presidentti. So, sopivan etäinen, sovitteleva, asiallinen, jne. En usko hänen ryhtyvän mihinkään kyykyttämiseen, en usko että hän sooloilisi vaan edustaisi juuri sitä, mitä presidentin nykyisellä valtaoikeuksilla on tarkoituksenmukaista edustaa. Haaviston vahvuutena on siis asiallisuus ja sopiva etäisyys, riskinä ja heikkoutena hänen taustavoimiensa yllä arvioimani huonot puolet. Sitä, että Haavisto olisi todennäköisesti ns. heikko johtaja, en pidä huonona, vaan pikemminkin hyvänä puolena. Se voi kuitenkin olla este hänen valinnalleen, koska suomalaiset tiedustelujen mukaan kaipaavat vahvaa presidenttiä. Toinen heikkous voi olla, että hän saattaisi ylikorostaa taustavoimiensa arvoja esimerkiksi kaupallisten intressien kustannuksella. Enkä puhu nyt mistään asekaupoista. Pidän tätä riskiä kuitenkin pienenä.

Niinistön uskoisin olevan Halosen tapainen kyykyttäjä. Puhemiehenä ollessaan hän näytti tästä hyvin paljon merkkejä. Vaikka ehkä talouspoliittisesti hän voisikin edustaa enemmän markkinatalousmyönteisyyttä, presidentin vähäinen valta sentyyppisten asioiden suhteen tekee tästä vähäisen näkökohdan. Suuri kansansuosio näyttää myöskin menneen Niinistöllä jonkin verran päähän. Lisäksi itse koen negatiivisena ilmiönä nykyisen vallitsevan "vääjäämättömyyden" retoriikan, jossa Niinistöstä puhutaan ikäänkuin hän olisi jo presidentti. Toivonkin Niinistön kannattajien harkitsevan uudelleen kantaansa. Kaipaako Suomi oikeasti "sinistä Halosta"?

Soinia pidän jonkinlaisena pellenä. Minulle tulee vaalikampanjastakin sellainen olo, että show on päällä vain näön vuoksi. Jopa hänen kannattajansa tuntuvat suhtautuvan asiaan näin. Perussuomalaiset olisivat lisäksi täysin hukassa, jos Soinista tulisi presidentti.

Lipposeen pätee lähes sanasta sanaan se, mitä sanoin Niinistöstä, mutta öykkäriydessään hän voisi olla vielä pahempi. Paradoksaalista kyllä, pidän Lipposen hallituksia lähihistorian onnistuneimpina. Hän on kuitenkin paitsi liian vanha, myös demari. Demaripresidenttiä on katseltu nyt 30 vuotta putkeen.

Arhinmäestä, Biaudet'sta ja Essayahista taas ei yksinkertaisesti olisi hommaan. Jätän Paavo Väyrysen myös tässä yhteydessä sivuun, ja tutkailen hänen mahdollista valintaansa alla.

Otetaan lopuksi tarkasteluun kysymys: että mitä valinta merkitsee sille, millainen vuoden 2018 Suomi on, verrattuna vuoden 2012 Suomeen. Haaviston valinta merkitsisi ehkä jotain samanlaista kuin Ahtisaaren valinta aikanaan. Ahtisaari oli selkeästi eräänlainen ylimenokauden presidentti. Suomi vuonna 2000 oli tavattoman paljon kehittyneempi kuin Suomi vuonna 1994, ja voidaan toivoa - toivo voi toki olla perusteetonta - että sama pätisi Haavistoon.

Niinistö tai Lipponen presidenttinä sisältäisi merkittävän riskin, että nykymeno jatkuu vain hiukan porvarillisempana.

Väyrynen on villein kortti, koska en osaa edes arvioida, mitä hänen presidenttiytensä tarkoittaisi Suomelle. Jos olisin nuori ja anarkistisempi, niin toivoisin itseasiassa Väyrysen presidenttiyttä. Väyrynen sekoittaisi pakan täydellisesti; heikko Keskusta voisi hyötyä, ja vanhan koulukunnan miehenä Väyrynen todennäköisesti asemoisi itsensä hyvin selkeästi koko puoluekentän yläpuolelle, jonkainlaiseksi Kekkosen haamuksi. Toinen tällainen villi kortti on Soini, mutta uskoisin että hän olisi (ehkä paradoksaalisestikin) hyvin heikko presidentti. Muut puolueet pitäisivät huolen siitä, että hänellä olisi perustuslain kirjaimen mukainen minimaalisin mahdollinen valta. Presidentin vallan lopullista poistamista kannattava voisi kannattaa Soinia tai Väyrystä. Näistä kahdesta Väyrynen olisi kierompi ja tottuneempana pelaajana osaisi todennäköisesti vedättää parlamenttia tavoilla, joihin muut eivät pystyisi.

Sivuutan edelleen Arhinmäen, Biaudet'n ja Essayahin ajanpuutteen vuoksi. Nyt pitää jatkaa paperin kirjoittamista.

Paperit.

Paperit hallitsevat elämääni tällä hetkellä.

Ensinnäkin, odotan, että saan asiakirjat l. paperit, jotka oikeuttavat työskentelemään tropiikissa. Näiden saaminen on ensiarvoisen tärkeää. En usko että ongelmia tulee, mutta byrokratia on ennenkin yllättänyt. Tämä on ikävää odottelua, koska ennen kuin saan ko. paperit, en voi oikein järjestää mitään asioita kunnolla, esimerkiksi varata lentoja, allekirjoittaa vuokrasopimusta, hankkia lapsille koulupaikkaa jne.

Toisekseen, kirjoitin paperin viime torstaiaamuna, ja lähetin sen. Se oli toki yhteistyöprojekti, mutta jouduin aamuyöllä kirjoittamaan jonkin verrankin ennen kuin sain paperin siihen kuntoon, että sen sai lähetettyä. Muut tekivät kyllä osansa, mutta varsinainen kirjoittaminen jäi harteilleni.

Kolmanneksi, osallistun toisen paperin kirjoittamiseen, jonka lyhennelmä pitäisi lähettää huomenna ja sitä työstetään tänään. Saattaa olla, että joudun tekemään töitä pitkäänkin.

Neljänneksi, aion kirjoittaa kolmannen paperin maaliskuun loppuun mennessä, tällä kertaa Tropiikin ihmisten kanssa. Käsikirjoitus pitäisi saada jonkinlaiselle mallille lähipäivinä, jotta Tropiikin ihmiset voivat sitä kommentoida.

Siksi aikataulu on tiukka. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kun kommentoin, kirjoitan nopeasti ja huomattavan paljon ärhäkämmänoloista ja vähemmän mietittyä tekstiä. Osa siitä vaikuttaa jälkikäteen lukien jopa vihaiselta, mikä on jokseenkin koomista. Kiire synnyttää kerrannaisvaikutuksia joita ei osaa ennakoida.

Käsi, osa XX.

Käsi leikataan uudelleen, näillä näkymin päivämääränä on 10. helmikuuta. Näin kyynärpäälle jää pari viikkoa aikaa parantua, ennen lähtöä tropiikkiin kuun vaihteessa. Epävarmuutta liittyy kuitenkin merkittävästi molempiin suunnitelmiin, joten muutokset ovat mahdollisia.

Aloitin eilen kaikesta (oikeastaan kädestä) huolimatta liikuntaharrastuksen. Kunto oli rapistunut neljässä kuukaudessa merkittävästi. Elimistö ei ylläpidä kuntoa kovin hyvin. Yläkropan lihaksia en pääse vieläkään kunnolla treenaamaan, mutta sentään aerobista voi vetää. Tosiasiassa olisin voinut jatkaa sitä jo ehkä kuusi viikkoa sitten, koska vaikka käsi ei rasistusta kestä, heiluttamista ja kevyttä nojaamista kylläkin. Juostessa siinä tuntui kipua askelten tärähdyksissä, joten käytin tätä tekosyynä. Enää en kehtaa.

Edit 3.1: Sunnuntain kuntopyöräily oli miellyttävä, eikä maanantaina kostautunut mitenkään. Innostuin maanantai-iltana kolaamaan pihasta lumet, liekö se ollut syynä tai sitten sunnuntainen xycling, mutta tänä aamuna selkävaiva iski taas, ensimmäistä kertaa lähes vuoteen. Lääkekaapissa on troppeja, vahvemmat jätän väliin, joten ainakin vielä toistaiseksi mennään parasetamolilla ja ibuprofeenilla hetki eteenpäin.

2012.

Kansalaiset, medborgare.

Tänään on vuoden 2012 ensimmäinen päivä. Tälle vuodelle on luvassa muutama mielenkiintoinen ilmiö. Lista ei ole missään järjestyksessä.

Presidentinvaalit

Heti tammikuussa pidetään presidentinvaalit. Ehdokasasettelu vaikutti ensialkuun epämielenkiintoiselta, ja Sauli Niinistöä pidetään edelleen varmana voittajana. Pidän tätä valitettavana, koska tiukka kilpailu on mielenkiintoisempi seurattava ja analysoitava. Se tuo esiin enemmän yhteiskunnan kannalta mielenkiintoisia kysymyksiä. Tällä hetkellä mielenkiintoisinta on lähinnä se, kuka päätyy toiselle kierrokselle Niinistön rökitettäväksi. Toivon, että tilanne vielä muuttuu. Pidän "vääjäämättömyyden retoriikkaa", joka Niinistön valintaan liittyy erittäin vastenmielisenä. Toivonkin ettei häntä valita, jo ihan tästä syystä.

Tropiikki

Tämä on tietysti henkilökohtainen projektini. Olen siis lähdössä näillä näkymin maaliskuussa Singaporeen vuodeksi. Singapore on monella tapaa hyvin ristiriitainen yhteiskunta. Se on hyvin markkinatalousorientoitunut, mutta valtion rooli taloudessa on epäsuorasti erilaisten holding-yhtiöiden kautta hyvin suuri. Verot ovat alhaiset, mutta ihmisten yksityiselämää koskevat lait ovat hyvin tiukat. Länsimaisen mittapuun mukaan maan demokratia on vähintääkin kyseenalainen, ja esimerkiksi sananvapautta on rajoitettu ankarasti. Maa on toimii esimerkkinä suunnilleen kaikenlaisissa argumenteissa niin hyvässä kuin pahassa ja niin vasemmalla kuin oikealla.

Olympialaiset

Lontoon olympialaisten avauspäivä on 27. heinäkuuta. En ole minkäänlainen urheilufanaatikko, mutta olympialaisia olen seurannut usein sivusilmällä. Kisat ovat nykyisin turvonneet alkuperäiseen verrattuna, ja urheilua tulee muutenkin joka tuutista jatkuvasti. Silti mitalitilastojen ja maailmanennätysyritysten kehitystä on ihan miellyttävää tarkkailla sitä mukaa kun kisat etenevät. Suomalaisittain kisat tuskin tulevat olemaan kovin mielenkiintoiset. Mitalisaldo jäänee vähäiseksi, en yllättyisi suuresti, jos yhtään mitalia ei tule. Kultamitaleita en ainakaan usko tulevan yhtään ainoata.

Alan Turingin muistovuosi

Tämä vuosi on Alan Turingin muistovuosi. Tämä tarkoittaa, että omaan alaani liittyviä konferenssejakin on normaalia enemmän. Turingin syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta tänä vuonna, hänen kuolemansa puolestaan oli yksi 1900-luvun tieteen tragedioita. Toivon mukaan myös se saa huomiota tänä vuonna. Yleisestiottaen homoseksuaalisuus ei vaikuttaisi olevan kovin harvinaista tieteissä, tarkoitan siis, että vaikka homoseksuaalit ovat yleensä yliedustettuina palvelualoilla (kampaamot, stuertit, jne), ei tieteen saralla aliedustus ole mitenkään silmiinnähtävää.

Toisaalta, on erittäin traagista, jos Turing muistetaan etupäässä "homoseksuaalina", vaikka tämä ei liity mitenkään hänen saavutuksiinsa.

Avaruus

Elokuussa MSL:n on määrä laskeutua marsiin, Venuksen ylikulku tapahtuu viimeistä kertaa odotettavissaolevana elinaikanani. Auringon on määrä saavuttaa auringonpilkkumaksimi tänä vuonna. Mars on keväällä oppositiossa, ja vaikka sen kirkkaus ei vedä vertoja vuoden 2003 oppositiolle (kirkkaimmillaan lähes -3), on se nytkin melko kirkas, kirkkaudeltaan -1.2. Jupiter saavuttaa myös erittäin suuren kirkkauden loppuvuodesta.