Kävin mielenkiintoista keskustelua Facebookissa tänään, ja ajattelin muotoilla tuon keskustelun satoa hieman blogikirjoituksen muotoon. Osalliset tunnistanevat tätä, mutta poistan tästä varsinaisen vuoropuhelun ja editoin tämän blogimaisemmaksi.
Taustalla on arvio siitä, että Pekka Haaviston ydinkannattajajoukko koostuu vihreistä ja vasemmistosta. Lisäisin tähän vielä sellaisen liberaalin ja boheemin porvarijoukon, joka tavoittelee jonkinlaista kosmopoliittista suvaitsevaa imagoa.
Vihreiden ja vasemmiston parista löytyy tavattoman paljon kritisoitavaa, ja olen tätä kritiikkiä esittänytkin. Relevantteina kritiikin aiheina poliittisesti voidaan omasta mielestäni pitää ainakin markkinoiden toiminnan väärinymmärtämistä, teknokraattisten poliittisten ohjelmien altistaminen ideologialle, kuten "tasa-arvolle", naivia käsitystä ihmisluonteesta ja sen sopeutuvuudesta, kulttuuri-imperialistisuutta lähentelevää ylimielisyyttä muiden kulttuurien edessä, sekä ylioptimismia hallinnollisten ratkaisuiden toimivuuden suhteen. Näin muutamia mainitakseni.
Koska kyseessä on presidentinvaalit, on mielestäni tarkoituksenmukaista arvioida väistyvän presidentin kautta. Uskon, ettei Halonen ole ollut varsinkaan viimevuosina kovin hyvä presidentti. Virkanimitysjupakat ovat osoittaneet, ettei hän halunnut olla tiimipelaaja, ja PS:n kannattajien julkinen mollaaminen osoitti, ettei hän tavoittele sovinnollisuutta, vaan oikeamielisyyttä ja vastakkainasettelua. Näitä pidän negatiivisina piirteinä ja epätarkoituksenmukaisina presidentin tehtävän kannalta. Tässä mielessä on hyvä, että Halonen lähtee.
Ensimmäisenä arvioin Haavistoa. Vihreitä seuranneena arvioisin että hän saattaisi olla Ahtisaaren, joka mielestäni on yksi aliarvostetuimmista presidenteistä, tyylinen presidentti. So, sopivan etäinen, sovitteleva, asiallinen, jne. En usko hänen ryhtyvän mihinkään kyykyttämiseen, en usko että hän sooloilisi vaan edustaisi juuri sitä, mitä presidentin nykyisellä valtaoikeuksilla on tarkoituksenmukaista edustaa. Haaviston vahvuutena on siis asiallisuus ja sopiva etäisyys, riskinä ja heikkoutena hänen taustavoimiensa yllä arvioimani huonot puolet. Sitä, että Haavisto olisi todennäköisesti ns. heikko johtaja, en pidä huonona, vaan pikemminkin hyvänä puolena. Se voi kuitenkin olla este hänen valinnalleen, koska suomalaiset tiedustelujen mukaan kaipaavat vahvaa presidenttiä. Toinen heikkous voi olla, että hän saattaisi ylikorostaa taustavoimiensa arvoja esimerkiksi kaupallisten intressien kustannuksella. Enkä puhu nyt mistään asekaupoista. Pidän tätä riskiä kuitenkin pienenä.
Niinistön uskoisin olevan Halosen tapainen kyykyttäjä. Puhemiehenä ollessaan hän näytti tästä hyvin paljon merkkejä. Vaikka ehkä talouspoliittisesti hän voisikin edustaa enemmän markkinatalousmyönteisyyttä, presidentin vähäinen valta sentyyppisten asioiden suhteen tekee tästä vähäisen näkökohdan. Suuri kansansuosio näyttää myöskin menneen Niinistöllä jonkin verran päähän. Lisäksi itse koen negatiivisena ilmiönä nykyisen vallitsevan "vääjäämättömyyden" retoriikan, jossa Niinistöstä puhutaan ikäänkuin hän olisi jo presidentti. Toivonkin Niinistön kannattajien harkitsevan uudelleen kantaansa. Kaipaako Suomi oikeasti "sinistä Halosta"?
Soinia pidän jonkinlaisena pellenä. Minulle tulee vaalikampanjastakin sellainen olo, että show on päällä vain näön vuoksi. Jopa hänen kannattajansa tuntuvat suhtautuvan asiaan näin. Perussuomalaiset olisivat lisäksi täysin hukassa, jos Soinista tulisi presidentti.
Lipposeen pätee lähes sanasta sanaan se, mitä sanoin Niinistöstä, mutta öykkäriydessään hän voisi olla vielä pahempi. Paradoksaalista kyllä, pidän Lipposen hallituksia lähihistorian onnistuneimpina. Hän on kuitenkin paitsi liian vanha, myös demari. Demaripresidenttiä on katseltu nyt 30 vuotta putkeen.
Arhinmäestä, Biaudet'sta ja Essayahista taas ei yksinkertaisesti olisi hommaan. Jätän Paavo Väyrysen myös tässä yhteydessä sivuun, ja tutkailen hänen mahdollista valintaansa alla.
Otetaan lopuksi tarkasteluun kysymys: että mitä valinta merkitsee sille, millainen vuoden 2018 Suomi on, verrattuna vuoden 2012 Suomeen. Haaviston valinta merkitsisi ehkä jotain samanlaista kuin Ahtisaaren valinta aikanaan. Ahtisaari oli selkeästi eräänlainen ylimenokauden presidentti. Suomi vuonna 2000 oli tavattoman paljon kehittyneempi kuin Suomi vuonna 1994, ja voidaan toivoa - toivo voi toki olla perusteetonta - että sama pätisi Haavistoon.
Niinistö tai Lipponen presidenttinä sisältäisi merkittävän riskin, että nykymeno jatkuu vain hiukan porvarillisempana.
Väyrynen on villein kortti, koska en osaa edes arvioida, mitä hänen presidenttiytensä tarkoittaisi Suomelle. Jos olisin nuori ja anarkistisempi, niin toivoisin itseasiassa Väyrysen presidenttiyttä. Väyrynen sekoittaisi pakan täydellisesti; heikko Keskusta voisi hyötyä, ja vanhan koulukunnan miehenä Väyrynen todennäköisesti asemoisi itsensä hyvin selkeästi koko puoluekentän yläpuolelle, jonkainlaiseksi Kekkosen haamuksi. Toinen tällainen villi kortti on Soini, mutta uskoisin että hän olisi (ehkä paradoksaalisestikin) hyvin heikko presidentti. Muut puolueet pitäisivät huolen siitä, että hänellä olisi perustuslain kirjaimen mukainen minimaalisin mahdollinen valta. Presidentin vallan lopullista poistamista kannattava voisi kannattaa Soinia tai Väyrystä. Näistä kahdesta Väyrynen olisi kierompi ja tottuneempana pelaajana osaisi todennäköisesti vedättää parlamenttia tavoilla, joihin muut eivät pystyisi.
Sivuutan edelleen Arhinmäen, Biaudet'n ja Essayahin ajanpuutteen vuoksi. Nyt pitää jatkaa paperin kirjoittamista.
16 kommenttia:
Olin päätynyt täsmälleen samaan analyysiin, paitsi että en älynnyt tuota Väyrysen kokemuksen tuomaa peluriusmahdollisuutta noin hyväksi. Soinin kampanjassa ei tosiaankaan pyritä pressaksi, vaan yritetään kasvattaa näkyvyyttä. Lisään sen, että aikanaan persujen kannatuksen selitettiin johtuvan Soinin henkilökohtaisesta kannatuksesta. Miten on sitten mahdollista, että Soinin kannatus on alle puolet persujen kannatuksesta. Missä ovat nämä samat analyytikot nyt?
En olisi ikinä uskonut, että Suomesta löydetään kahdeksasta eri puolueesta kahdeksan poliitikon joukko, josta Väyrynen on toiseksi paras (tai ehkä jopa paras) vaihtoehto presidentiksi. Toisella kierroksella pitää äänestää sitä, joka on Niinistöä vastassa, koska häntä vielä huonommilla Arhinmäellä ja Biaudet'lla ei ole mahdollisuuksia sinne asti. Eikä Lipposella; jos Lipponen olisi Niinistöä vastassa, olisin kakkoskierroksella saman dilemman edessä kuin viime kerralla. Silloin olin etukäteen päättänyt äänestää tyhjää, mutta äänestyskopissa totesin että sitä v*tutuksen määrää ei kestäisi, jos Halonen valittaisiin yhden äänen erolla...
Jaska, luulen, että moni Soinin kannattaja näkisi hänet mieluummin pää- tai valtionvarainministerinä kuin presidenttinä. Tarkoitan, että vaikka persujen kannatus perustuisikin Soinin suosioon, niin se ei välttämättä tee hänestä presidenttiä. Presidenttiys sopii paremmin pliisummille veteraanipoliitikoille, kuten vaikka Haavistolle, tai vaikka Väyryselle.
Tuo Väyrysen pelimies-homma on tiedossa, hänhän pelasi itselleen ministerinsalkun Keskustalta Vanhasen kakkoshallituksesta. Väyrystä ei olisi mahdollista viedä.
En usko, että muilla kuin Haavistolla on mitään jakoa haastaa Niinistöä. Muut ovat liian jakavia. Ja ihan hyvä niin.
Jos talous kovasti kriisiytyy, niin normaalipolitiikka menee sekaisin ja edessä on mahdollisia hallituskriisejä, niin Presidentin rooli saattaa nousta taas yllättävän tärkeäksi.
Valitettavasti kaikki omat käsitykseni ovat vain mielikuvia median perusteella. Selvää nyt on se, että Väyrynen on täysin arvaamaton ja kohtuuton, eikä vakavasti otettava ehdokas. Keskustakin kampanjoi toisella kierroksella Väyrystä vastaan, jos Väyrynen sille pääsee.
Haavistossa suurin vaara on, että hän keksii itselleen tehtävän tehdä Suomesta rauhanturvaamisen suurvalta tai jotain sellaista. Onneksi ei vaikuta niin vallanhimoiselta kuin Lipponen tai Väyrynen.
Uskon, että Haavisto on vähiten vaarallinen tuosta porukasta. Presidentillä ei ole mitään valtavan suuria pelimerkkejä heittää mihinkään "rauhanturvaamisen suurvalta"- hömppään. Hän voi rauhassa sellaista imagoa Suomesta ylläpitää, koska presidentti ei voi tuosta vaan lähettää rauhanturvaajia. Tottakai presidentillä siinä suhteessa on paljon valtaa vieläkin.
Väyrynen on vaarallinen arvaamattomuutensa ja peliliikkeidensä vuoksi. Paavo on varmaan oikeassa siinä, ettei hänen kaimansa siksi voi vakavastiajatellen haastaa Niinistöä.
Niinistön vaarallisuus perustuu minusta samaan kuin Halosen, eli luonteenpiirteisiin. Epäilen että Niinistö tykkäisi nöyryyttää alaisiaan ja olla jonkinlainen pompöösi johtaja. Jos kansakuntaa jakaa jokin suuri kysymys, hän joko jyräisi voimakkaasti ja tuomitsisi toisen osapuolen tai sitten pysyisi hiljaa etäisenä ja kaiken yläpuolella. Tässä suhteessakin Haavisto todennäköisesti olisi parempi, siis jos presidentillä ajateltaisiin olevan jonkinlainen kansakunnan eheyttä vaaliva rooli.
Soinin kannattajienkin tulisi minusta myöntää, että Soini olisi ihan liian kansaa jakava hahmo. Siksi hänellä ei todennäköisesti olisi mitään mahdollisuuksia Niinistöä vastaan.
Lipponen taas on liian samanlainen taustoiltaan (Vaikkakin vanhempi) kuin Niinistö. Eroa olisi vaikea löytää, mutta Lipponen on vähemmän karismaattinen ja ehkä vielä enemmän "paskat teistä, minä määrään"- tyyppiä.
Koska presidentti ei ole vahva johtaja Suomessa, niin siihen pestiin on tavallaan turhaa valita ketään sellaista, joka kukkoilisi ja yrittäisi esittää vahvaa johtajaa.
Tässä mielessä, jos olen ihan 100% rehellinen, Essayah olisi todennäköisesti ihan oikeasti paras. Kristillisdemokraattina häneltä voisi olla peliliike ollut luopua puolueen jäsenkirjasta etukäteen. Se olisi antanut aivan erityisen lisäsäväyksen kampanjasloganille "askeleen edellä". Se kampanja pelattiin kyllä väärin.
Itse kannatan presidentin viran lakauttamista tarpeettomana rahaeikänä. Jäljellä olevan vallan voisi hyvin siirtää eduskunnalle.
Haavistosta, Skepsis kyseli presidenttiehdokkailta suhtautumista huhhaaseen ja pseudotieteseen. Haavisto suhtautui myötämielisesti esimerkiksi homeopatiaan ja telepatiaan. Haavistossa on siis huuharin merkkejä.
Tieteelle myötämielisimpiä olivat Lipponen ja paradoksaalisesti hellari Essayah. Väyrynen piti tiedettä lähinnä uskontona.
Biudet, Soini ja Arhinmäki eivät ilmeisesti vastanneet.
Mitäs muuten ehdokkaat on mieltä valtaoikeuksista. Viime pressan vaaleissa äänestin sen perusteella kuka tahtoi eniten karsia presidentin valtaa.
Oletan että Haavisto on vähimmän vallan kannalla?`ONko näin?
TM, Suomen kehittyminen vuodsina 1994-2000 ei johtunut Ahtisaaresta mitenkään. Tärkein syy oli syvälle pudonneen talouden nopea toipuminen paperiteollisuuden ja Nokian vetäminä. Nousukausi saa ihmiset lähes euforiaan.
Ahtisaari teki lähinnä erilaisia kauppavaltuuskuntamatkoja, eikä yrittänytkään mölistä mitään sisäpoliittista. Eikä sooloillut virkanimityksissä.
Presidentti on oikeastaan sitä parempi, mitä vähemmän hän käyttää valtaa vain vallan näyttämisen vuoksi. Ahtisaarella oli valtaa vielä enemmän kuin Halosella, mutta hän käytti sitä vähemmän.
Koivistoa kritisoin kyllä siitä, että hän oli vahvan markan politiikan takuumies, eikä ole tietääkseni koskaan tunnustanut virhettään. Ainakaan ei tullut laman aikaan julkisesti sellaista esittämään. Pysytteli vain hiljaa kun maa joutui paljolti hänen arvovallallaan alkuunpanemansa politiikan ansiosta taloudellisiin vaikeuksiin.
Niinistö on esiintynyt viimepäivien vaalitenteissä voimakkaasti Eurojärjestelmän takuumiehenä, ja pistänyt paljon arvovaltaa kaikenlaisen euroskeptisyyden lyttäämiseen. Vaikka itse kannatan Euroa, enkä pidä EU-kriittisten (kuten Soini) argumentteja vakuuttavina, niin presidentille ei minusta sovi jyrääävä ja nöyryyttävä ote. Niinistö pilkkasi Väyrystä tylyllä nöyryytyksellä FST5:n tentissä.
Suomalaiset ilmeisesti tykkäävät sellaisista presidenteistä. Kyllä se minustakin hauskaa oli - Niinistön herja oli nokkela - mutta ylimielisyys oli käsinkosketeltavaa. Mielikuvani Halosta huomattavasti pahemmasta besserwisseristä vahvistui.
TM, Koivisto oli toki vahvan markan tukija, mutta Suomen pankki oli itsenäinen ja teki päätöksensä presidentistä riippumatta. Vetkuttelu oli Suomen pankin virhe.
TM, Koivisto oli toki vahvan markan tukija, mutta Suomen pankki oli itsenäinen ja teki päätöksensä presidentistä riippumatta.
Koivisto oli itse ollut Suomen pankin pääjohtaja aikaisemmin. Käytännössä hän pystyi määrilemään pankin johtoa. Presidenttinä hänellä oli asiaan lisäksi paljon enemmän vaikutusvaltaa kuin nykyisillä pressoilla olisi ollut.
Tuli tuosta vahvasta markasta mieleen, että sinä itsekin olet aiemmin ollut vahvan euron kannattaja? Olit siis sitä mieltä, että EKP:n inflaatiopolitiikka on oikein verrattuna FED:n setelielvytykseen.
Ei vahvan markan politiikan ongelmana ollut se, että markka oli vahva, vaan se, että se oli heikko, ja sitä yritettiin väkisin pitää vahvana.
Sellainen politiikka syö keskuspankin valuuttavarannot ja johtaa katastrofiin. Niin kävi Suomessa 90-luvun alussa sekä Venäjällä ja monissa kaukoidän maissa 90-luvun lopulla.
Vahvan markan politiikka olisi tietenkin toiminut, jos markka olisi voinut pysyä vahvana koko ajan ilman erillisiä toimenpiteitä. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten Suomen Pankki joutui nostamaan korkoja liki 20 prosenttiin, ja silti lopulta jouduttiin devalvoimaan. Nämä toimenpiteet, ei markan vaihtoarvo sinänsä, olivat ne todelliset ongelmat.
Eurossa on vähän sama juttu. Mitä enemmän sitä poliittisen painostuksen alla sorkitaan, sitä huonommin se todennäköisesti toimii. EKP:n tehtävänä on pitää inflaatio parin prosentin tuntumassa, mielellään sen alla. Nyt mennään tosin jossain 4-5 prosentin kohdalla. Eli en oikein tajua miten EKP voisi vielä löysemmin tehdä riskeeraamatta inflaatiomyllytystä.
Inflaatiolla on nimittäin paha tapa alkaa kavuta ylöspäin, kun se on kerran lähtenyt nousuun. Euroalueella ollaan nyt nimellisesti yli tavoitteen, mutta bondimarkkinat eivät vielä ainakaan usko että mennään overshoottiin. Tai sitten jotkut hamstraavat Saksan ja Hollannin bondeja siinä uskossa, että Euro romahtaa. Viime viikolla bundeja myytiin negatiivisella korolla, se on jo aika vahva indikaatio, että Saksan valtion maksukykyyn luotetaan enemmän kuin 100 euron setelin maksukykyyn.
Toinen vaihtoehto on, että vakavaa pankkikriisiä odotellaan. Siksi pankkitalletuksia pidetään huonompana diilinä kuin negatiivista korkoa. Käteistäkään ei kannata hamstrata, kun Roope-Sedän tyylisen rahasäiliön rakentaminen on pirullisen kallista.
Mutta vastatakseni kysymykseesi: Kyllä, EKP on toiminut minusta tarkoituksenmukaisemmin kuin FED. Tilanne on myös täysin erilainen. FED:illä on vain USA:n liittovaltion talous murheenaan julkisista talouksista. EKP:n kohdalla kyse on useista suvereeneista valtioista, joita EKP:n ei ole lupa rahoittaa lainkaan.
Jos jotain, EKP:n olisi pitänyt pitää korkoa korkeammalla ja antaa talouden mennä rytisemällä alas 2007-2009. Työttömyyttä ja velkaongelmia olisi seurannut - todennäköisesti myös minulle - mutta hyvinvointi olisi tod. näk. jo tänä vuonna parempi.
TM, suurtytöttömyys ja syvä lama horjuttaa vakavasti poliittista järjestelmää. Samoin se tuhoaa perusteellisesti yksittäisten ihmisten elämiä.
Jos EKP olisi pitänyt koron korkealla olisi tullut syvä lama ja suurtyöttömyys, Euroopan poliittinen vakaus olisi horjunut nykyistä paljon enemmän.
30-luvulla diktaattoreiden valtaannousu Euroopassa johtui pitkälti lamasta.
Lähetä kommentti