Yhtä paljon on enemmän.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että SI-järjestelmästä tulisi luopua ja siirtyä Planckin yksiköihin. Ongelmana on tietenkin se, että iso osa Planckin yksiköistä on mielipuolisen pieniä. Esimerkiksi Planckin pituus on 1,6 × 10^-35 metriä, joten 160 senttinen ihminen olisi 10³⁵ pituusyksikön mittainen. SI-järjestelmässä standardoidut etuliitteet päättyvät yotta:aan, joka on 10²⁴, joten vähintään niitä tarvittaisiin lisää.

(Planckin massa on yksi poikkeus, koska se on joten kuten ymmärrettävissä; sen suuruusluokka on mikrogrammaluokkaa (n. 21 mikrogrammaa) , ja Planckin massan suuruisia kappaleita on helposti havaittavissa valomikroskoopilla.)

Myös lämpötilojen mittaaminen olisi hankalaa, koska Planckin lämpötila on noin 1.4 × 10³² Kelviniä, joten
normaalitilanteessa liikuttaisiin niin lähellä absoluuttista nollapistettä, että tarvittaisiin etuliitteitä 10^-32:lle.

Johdannaisyksiköistä mielenkiintoisia ovat Planckin liikemäärä ja Planckin impedanssi, jotka ovat suuruusluokaltaan arkipäiväisiä. Sensijaan Planckin teho on niin "absurdin" suuri; jo neljäsosa Planckin tehosta synnyttää teoriassa tapahtumahorisontin.

Planckin tilavuus on 4.22419 × 10^–105 kuutiometriä. Jos oletamme, että havaittavan maailmankaikkeuden tilavuus on suuruusluokkaa 3×10⁸⁰ kuutiometriä, Planckin tilavuuksia mahtuu maailmankaikkeuteen noin 7×10¹⁸⁴.

Nämä luvut ovat "astronomisia", mutta ne ovat vielä suhteellisen pieniä kombinatoriikan mittakaavassa. Esimerkiksi 120! on suuruusluokaltaan 7×10¹⁹⁸. Tämän vuoksi tutkin mieluummin kombinatoriikkaa kuin tähtiä. Kombinatoriset ongelmat ovat monipuolisempia kuin koko maailmankaikkeus.

Jaaha, tulipas nälkä.

Älä ala mulle.

YLE:n uutiset tietää kertoa, että "realistiset" itsepuolustuslajit ovat palvelualojen työntekijöiden suosiossa. Kuten tiedämme, väkivalta on auktoriteetin puhtain muoto, josta kaikki muu on vain johdannaista.

On kuitenkin huomattavasti tehokkaampaa eli kiltimpää käyttää näitä johdannaismuotoja, koska väkivalta on samalla myös erittäin kallista. Siksi en mitenkään iloitse siitä, että ihmiset hankkivat väkivaltataitoja. Väkivalta vaatii harjoittelemista, keskittymistä ja suurelta osalta ihmisiä, etenkin nuorilta miehiltä, puuttuu riittävä itsehillintä.

Identiteetti.

90-luvulla luin yhden kokoelman suomennettuja Stuart Hall:in kirjoituksia. Kokoelman nimi on identiteetti ja nimensä mukaisesti siihen kootut kirjoitukset käsittelevät identiteetin kysymystä. En suosittele kirjaa kenellekään muulle kuin hivenen kummallisista ajatuksista kiinnostuneille hörhöille. Suurin osa tekstistä on sanalla sanoen höttöä.

Lueskelin 90-luvulla yleensäkin asioita, joita ei olisi pitänyt, kuten kirjoja, joiden sisältö oli sosiologiaa ja filosofiaa. Onnekseni olen unohtanut suurimman osan siitä.

Kulttuurintutkimuksesta jäi sellainen tunne, että kyseessä on jonkinlainen keskisuuren kokoluokan sumutus, eräänlainen radikaalifeminismin huume- ja huumoripitoinen pikkuveli, jossa väkivaltaisten iskulauseiden sijaan esitetään ylähuuli tiukkana täysiä absurditeettejä. Jotenkin koko touhusta tuli mieleen Monty Python ja Pahkasika. Onneksi se touhu taisi jäädä 1990-luvulle.

Kuitenkin kulttuurintutkimus ja sosiologia aiheuttivat minulle vammoja, joista en koskaan toivu. Toivottavasti lukijani ovat viisaampia kuin minä, eivätkä koske moiseen myrkkyyn.

Dope@home.

Luin joskus nuorempana jonkun matkaa Carl Saganin kirjaa Ensimmäinen yhteys, ja aloitin sen lukemisen taas, koska en sitä koskaan aikanaan päässyt loppuun. Kirja poikkeaa elokuvasta merkittävästi.

SETI viittaa yleisesti kaikkiin menetelmiin, joilla pyritään havaitsemaan evidenssiä maan ulkopuolisen älyllisen elämän olemassaolosta. Kirjassa esitetään toistuvasti argumentti, jonka mukaan sellainen etsintä on perusteltua, koska positiivinen löydös olisi mullistava, ja (pitkän etsinnän jälkeen edelleen) negatiivinen tulos sekin kertoisi, että ihmisenkaltainen äly on harvinaista.

Jälkimmäinen argumentti on väärä, ainakin tieteenfilosofiselta kannalta, koska SETI on kysymyksenä sellainen, johon ei ole negatiivista vastausta tukevaa evidenssiä. Se ei tarkoita, että etsiminen on turhaa, koska positiivinen vastaus on mahdollista saada. Todellinen tehtävä onkin yritys osoittaa vääräksi väite siitä, että maan ulkopuolista ei ole olemassa.

SETI:n ongelma tutkimuskohteena on sama kuin tekoälyn. Se on metodologisesti ja teknisesti ajatellen erittäin hyödyllistä; SETI:ssä tarvitaan kehittyneitä radioteleskooppeja, signaalien analysointimenetelmiä jne. Kuitenkin se houkuttelee kaikenlaisia hörhöjä ja sekopäitä, salaliittoteoreetikkoja ja jopa filosofeja käymään "mielekästä" keskustelua asiasta. SETI:n kohdalla tämä ei ole välttämättä täysin negatiivinen ilmiö.

Esimerkiksi kehtaisin esittää hypoteesin, että läpileikkausaineistossa SETI@home- suoritusajalle ja koneen omistajan kannabiksen käytölle löytyisi positiivinen korrelaatio. Jos haluaa luovuttaa laskentatehoaan johonkin oikeasti hyödylliseen, niin väittäisin pintapuolisen tarkastelun perusteella, että Folding@home olisi hyödyllisempää.

Silti, en malta olla ajattelematta vanhaa viisautta: Lohi on niin hyvä kala, että sitä kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan.

Juokse villi lapsi.

Ajattelemme yhteiskuntaa usein abstraktein käsittein, koska ajattelukykymme on rajallinen. Käytämämme käsitteet rajaavat ihmisten muodostamia joukkoja ja yksilöiden toimintaa jollakin tavalla, asettavat ne jonkinlaiseen raamiin. Puhumme esimerkiksi normeista, rooleista, yhteisöistä ja organisaatioista, ja näillä kaikilla on puhetavoissamme jonkinlainen suhde siihen, mitä pidämme yhteiskuntana. Nämä kaikki puhetavat - ja niitä on monta, usein keskenään ristiriitaista - kuitenkin hämärtävät kukin tavallaan sen tosiasian, että yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Anarkismi on oppisuunta, jossa tämä kuitenkin tunnustetaan. Anarkismi voidaan eritellä lukuisilla eri tavoilla ja silläkin on useita eri tavoin painotettuja suuntauksia jotka eroavat toisistaan ja ovat jopa lähes täysin päinvastaisia monessa suhteessa. Tyypillisessä kielenkäytössä sana "anarkisti" assosioidaan löyhään ihmiskategoriaan, joka koostuu piikkitukista, ketjunaamoista ja kiljupunkkareista, joilla on spraymaalilla töhritty niittinahkatakki ja ilmastointiteipillä paikatut maihinnousukengät.

Poliisi on verraten nuori keksintö. Sillä on toki lukuisia edeltäjiä ja esikuvia, mutta valtion tai muun julkisen vallan palkkaama ammattilaisten joukko, jonka tehtävänä on valvoa lakia ja järjestystä, on leimallisesti uuden ajan ja kehittyneen työnjaon tuoma ilmiö. Muutaman sadan vuoden aikana poliisista on tullut kuitenkin länsimaisten yhteiskuntien leimallinen luottamuksen ja järjestyksen instituutio. Populaarikulttuurissa lain reunoilla liikkuva poliisi, joka tekee "mitä miehen täytyy tehdä", on erittäin suosittu hahmo. En lähde sen tarkemmin analysoimaan sitä merkitysten kautta, koska lukijani osaavat nimetä tällaisia hahmoja paljon.

Koska poliisi edustaa luottamusta yhteiskunnan koheesioon, kuva poliisista pamputtamassa "anarkistia" herättää voimakkaita mielikuvia niin hyvässä kuin pahassa. Se on keskiluokkaiselle ihmiselle häiritsevän ambivalentti kuva. Yhtäältä se paljastaa heinleinilaisen totuuden väkivallasta auktoriteetin ja siten yhteiskunnan peruspilarina ja luo meihin uskoa siihen, että meidän rauhaamme ja hyvinvointiamme "vartioidaan". Toisaalta se paljastaa yhteiskuntaa koossa ja rauhassa pitävän kudelman haurauden ja rakoilevuuden juuri siksi että yhteiskunta - ja siten myös poliisivoimat - koostuu ihmisistä.

Tässä voidaan nähdä tietty "liberaalin" ja "konservatiivin" ero. Liberaali on yleisessä puhetavassa "pehmeä", koska liberaalin ulospäin näyttämä reaktio tällaisen kuvan edessä on kauhistus ja paheksunta väkivallan edessä. Konservatiivi on "kova", koska hänen näyttämänsä reaktio on ihastus, joskus jopa suoranainen hekuma siitä, kuinka normeista poikkeava yksilö laitetaan ruotuun.

Liberaalin reaktio tulkitaan kuitenkin usein väärin. Kuten aiemmissa kirjoituksissa ja kommenteissa on ollut esillä, ei ole mitään inherenttiä syytä sille, että liberaali suhtautuisi jotenkin "pehmeästi" tai "hyväksyvästi" yhteiskuntaan kohdistuviin uhkiin. Kyse on ennemminkin siitä, että rehellinen ihminen myöntää, että kadulla heiluvat kiljupunkkarit pahimmillaankin rikkoisivat parit ikkunat ja naarmuttaisivat takseja; tähän on tietenkin puututtava. Mutta mitään todellista uhkaa ne eivät yhteiskunnallemme muodosta.

Maailmanhistoria ei tunne yhtään ainoaa esimerkkiä, jossa laillisen yhteiskuntajärjestyksen olisi kumonnut humalainen punkkarien tms joukko. Sensijaan maailmanhistoria tuntee lukuisia esimerkkejä tilanteista, jossa poliisi ja armeija ovat kaapanneet vallan.

Kuvassa, jossa naamioitunut poliisijoukko sieppaa nuoren miehen rivien taakse "käsiteltäväksi", poliisi ei puolusta laillista yhteiskuntajärjestystä vaan rikkoo sitä. Kyse ei ole siitä, että haluaisin kiljupunkkareita pihoilleni - sen enempää kuin Helsingin keskustaankaan - pyörimään. Juuri kukaan ei halua. Poliisin tehtävään kuuluu kuitenkin lakien, ei pukeutumisnormien, puhetapojen, jne. valvominen.

Tää juttu menee näin.

Kehitysoptimismilla viitataan yleensä hieman pejoratiivisesti erääseen verraten löyhään kokoelmaan käsityksiä. Näihin kuuluvat mm. käsitys siitä, että (luonnon)tieteellinen metodi, abstraktisti ymmärrettynä, on eräs toimivimpia, ellei paras, keino hankkia tietoa. Tähän kuuluu myös käsitys siitä, että kehitys, siis se, että tietoa hankitaan lisää ja sovelletaan uusilla tavoilla, on joko sinänsä toivottava tai ainakin toimivin prosessi, jolla ihmisten elämänlaatua voidaan parantaa. Tiedätte kyllä kaikki nämä, joten en ala niitä tässä toistella sen enempää.

Kehitysoptimismia vastaan voidaan argumentoida kahdella tavalla: Ensimmäinen perustuu siihen, että kehitystä ei tosiasiassa (todennäköisesti) tapahdu, so. että auringon alla ei ole mitään uutta ja että ihmisen räpistely ja tiedonhankinta johtaa vain huonompaan lopputulokseen, koska parhaimmillaankin "kehityksenä" pidetty prosessi tuottaa yhdentekevää rihkamaa ja pahimmillaan tuhoaa kaiken.

Toinen puolestaan perustuu siihen, että kyseenalaistetaan koko elämänlaadun parantamisen päämäärä. Nimitän tätä nyt summittaisesti "nihilismiksi", vaikka se onkin terminä vähän väärä.

Itse en linkolalaisuutta tai muutakaan syväekologiaa kauheasti diggaa, koska tunnustaudun kehitysoptimistiksi. Mutta näitä ja muutakin kehitysoptimismin vastaista - ja usein sellaiseksi virheellisesti väitettyä - vihreää ajattelua vastaan argumentaatio on tyypillisesti väärää. Esimerkiksi kun makkaratukka ei halua ydinvoimalaa, se ei johdu siitä, että hän vihaisi länsimaista elintapaa ja haluaisi tuhota meidän kaikkien hyvinvoinnin, vaan siitä, että hän ei usko ydinvoimalan tuottavan parempaa elämänlaatua. Tosiasiassa nihilistinen käsitys on hyvin harvinainen ja lisäksi makkaratukatkin yleensä perustavat argumenttinsa "tuleviin sukupolviin" ja näiden hyvinvointiin.

En halua kirjoittaa tästä enempää, enkä halua toistaa vaatimustani siitä, kuinka pitäisi rakentaa avaruusasemia, sairaudet parantaa, luonto pelastaa jne. Totelkaa nyt, niin ei tarvitse.

Itse jatkan tieteen tekoa.

Sarjakuva.

Sain naurut tästä: – Hieman kauempaa –: Moraliteetti.

Demonit keskellämme Revisited.

Koska kansakunnandemoni Halla-aho kirjoitti jo vähän hiipuneesta aiheesta. Minua vähän harmittaa, kaiken aiemman valossa, miten tässä koko hommassa (sic!) on käynyt. Jotenkin jää tunne, että mediamyllytys ja mustamaalaus on nujertanut miehen.

Retoriikka on degeneroitunut, ansiokas, nokkela ja oivaltava mediakritiikki on jäänyt kokonaan pois ja ennen vain silloin tällöin toistuneet, huolimattomuuden tai kiireen piikkiin pistettävissä olevat asiattomuudet muodostavat nykyään pääosan kirjoituksista.

Tämä "vastine" jatkaa tätä samaa linjaa, joka on jostain syystä jäänyt päälle. Esimerkiksi mainitussa kirjoituksessa Halla-ahon ennen niin terävä sana on tylstynyt pahasti. Koko kirjoitus ontuu, ja hän huitoo kaikkea mikä liikkuu. Esimerkiksi hän syyttää Jyrki Kasvia vääristelystä näin:

kansanedustaja Jyrki Kasvi [...] olisi televisiolähetyksessä väittänyt minun pitävän sivuillani listaa kansanedustajista, joiden toivon tulevan raiskatuksi.

Kirjoituksessaan "Monikulttuurisuus ja Nainen", Halla-aho listaa eräiden naispuolisten poliittisten vastustajiensa nimiä ja toteaa: Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Lisäksi on vielä se "olen yksinomaan ilonen ja valmis sanomaan tämän kenelle tahansa"- lausunto.

En ole sitä mieltä, etteikö kommunikaatiovaikeuksia usein tulisi. En myöskään ole sitä mieltä, että lausuntojensa selittämisessä olisi jotain epäilyttävää, vaan selittäminen on usein tarpeellista kielemme monikäsitteisyyden vuoksi. Halla-ahoa on lisäksi tulkittu tarkoitushakuisesti ja kontekstista irrottaen.

Valitettavasti kritiikki tällaisen käyttäytymisen osalta tylstyy ja menettää merkityksensä jos ei kykene oikeasti myöntämään virheitään. Me kaikki teemme virheitä.

Julkinen terveydenhuolto.

Läntisellä Tampereella asuvan on vaikea ymmärtää alarmismia, joka taannoin riehui lehdistössä siitä, kuin muutaman vuoden sisällä julkinen terveydenhuolto kriisiytyy.

Ymmärrysvaikeus johtuu siitä, että täällä ei de facto juurikaan ole julkista terveydenhuoltoa, neuvolajärjestelmää lukuunottamatta. Esimerkiksi omalääkäriä ei ole ja terveyskeskuksessa ei normaalina päivänä ole lainkaan lääkäriä. Hoitajan vastaanotolle pääsee, jos jonottaa noin tunnin. Joinain hyvinä päivinä, kun terveyskeskukseen on saatu keikkalääkäri paikalle muutamaksi tunniksi, tämä ottaa akuuttipotilaita. Aikoja ei anneta lainkaan.

Kaupungin neuvontasivuilla neuvotaan, että jos "asia ei ole kiireinen", niin ei kannata soittaa aamulla, vaan odottaa hieman myöhempään, koska aamulla on ruuhkaa. Ne ajat, joita joskus onnistutaan jakamaan, jaetaan välittömästi sen päivän aamuna, kun niitä tulee. Tällaista päivää ei tietenkään kerrota asiakkaalle. Eräässä tapauksessa potilas meni hälyytävän vaivan vuoksi viikonloppuna päivystysasemalle, mistä hänet lähetettiin ensiapuun. Vaiva ei ollut akuutisti henkeä uhkaava, joten potilas lähetettiin kotiin; tämän piti sitten hankkia itselleen aika omalääkäriltä. Tällaista aikaa oli kuitenkin liki mahdoton saada, ja kun sen sai, aika oli kahden viikon (!!) päässä. Tämä siis potilaalle, joka ei esimerkiksi kyennyt kunnolla kävelemään.

Kaksivuotiaan lapsen neljä vuorokautta jatkunut 39 asteen kuume, voimattomuus ja rohiseva yskä oli riittävä vaiva, jotta sairaanhoitaja (!!) suostui vilkaisemaan potilasta. Tämä kuitenkin totesi, että lääkäriä ei ole, joten asiaa pitää "seurata" eikä mitenkään esimerkiksi tarkastellut potilasta esimerkiksi kuullakseen millainen tämän yskä on.

Aamulehden kannessa Jutta Urpilainen taannoin kertoi, kuinka Kelakorvaus pitäisi poistaa yksityisiltä lääkäripalveluilta, koska tämä jotenkin syö resursseja julkiselta puolelta. Olin aivan ymmälläni, ja olen edelleen. Nytkin terveyskeskuksessa on kyllä henkilökuntaa vaikka kuinka ja kova tohina käy. Potilaita tosin ei hoideta, mikä herättää kysymyksen terveysaseman ydinliiketoiminnasta. Mitä siellä oikein tehdään? Ja jos niille annetaan lisää rahaa, niin miksi se lisäraha jotenkin lisäisi potilaiden hoitamista, eikä sitä muuta, mitä siellä nyt siis tehdään potilaiden hoitamisen sijaan.

Kun olen käynyt yksityisellä lääkäriasemalla, en ole nähnyt likipitäenkään niin paljoa henkilökuntaa, mutta henkilökunnasta merkittävä osa näyttäisi olevan lääkäreitä, jotka ihan oikeasti ottavat potilaita vastaan. Esimerkiksi vastaanottohuoneiden ovet avautuvat ja sulkeutuvat tämän tästä, kun lääkärit ottavat vastaan asiakkaita. Tätä ei julkisen puolen "lääkäriasemalla" juuri tapahdu. Tunnin istumisen aikana otetaan pari potilasta.

Julkinen sektori tekee asioita tyypillisesti tehottomammin kuin yksityinen, koska yksityinen sektori pyrkii karsimaan niistä asioista, joista ei asiakkaille ole lisäarvoa. Tämä siksi, että nämä asiat eivät tuo rahaa. On toki olemassa palveluita, joita on hankalaa hoitaa tällä periaatteella. Esimerkiksi poliisi ja oikeuslaitos ovat tällaisia. Lisäksi on olemassa syitä, miksi on järkevää subventoida joitain tiettyjä palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa.

Minusta on selvää, että julkisen terveydenhuollon kriisi - siis jo de facto tapahtunut suoranainen romahdus - ei enää ole korjattavissa lisärahalla. Päinvastoin. Rahan syytäminen vain pahentaisi asiaa, koska selvästi marginaalisesta eurosta mitättömän pieni osa menee siihen, mihin se on tarkoitettu. Kunnallinen perusterveydenhuolto on vain yksinkertaisesti mennyttä.

Erikoissairaanhoito tuntuu vielä toimivan. Yllä mainittu päivystyspotilas, kun hän lopulta pitkien mutkien kautta pääsi erikoislääkärille, voi jo paljon paremmin. Se voi olla vielä pelastettavissa jotenkin. Mutta terveyskeskuksia ei. Niissä ei enää hoideta ketään. En tosin oikein ymmärrä mitä siellä tehdään, mutta ainakaan potilaita siellä ei hoideta.

Uskonnosta.

Kuuntelin eileen radio-ohjelmaa Pappia kyydissä ajaessani läntistä-eteläistä ohitustietä. Ohjelmassa isä Mitro korosti kuinka hänen suoranainen tavoitteensa on edistää uskonnollisten rituaalien arkipäiväistymistä, koska ne tekevät arjesta juhlaa. Olen itseasiassa samaa mieltä Mitron kanssa siitä, että rituaalit ovat tärkeitä, vaikken katsokaan että niissä olisi jotenkin olennaista "uskoa" johonkin, mikä selvästi ei ole totta.

Ihmiset tekevät usein sellaisen virheellisen tulkinnan yhteiskunnasta ja elämästä, että ihmisen henkilökohtaisten valintojen pitäisi jotenkin kuvastaa sitä, millä tavalla yhteiskunnan tulisi toimia. Lisäksi tämä menee usein kahteen suuntaan niin, että tämä vääristynyt käsitys johtaa poliittisen position päättelemiseen henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Tähän virhepäätelmään syyllistyvät progressiiviset ihmiset, mutta myös ns. konservatiivit, yleensä retorisista syistä. Kyseessä on vain hyvin pitkälle viety ad hominem. Karkeana esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa se, että ihminen on jotenkin "tekopyhä", jos hän ei suorita eräänlaista rituaalista "uhrausta" (olkiukkona esitetylle) "vihreälle ideologialle", mutta ilmaisee huolensa ympäristökysymyksistä. Argumenttia käytetään symmetrisesti, "puhdasoppiset" käyttävät sitä kritisoijia vastaan ja taas kritisoijat käyttävät sitä "risupartoja ja makkaratukkia" kohtaan, koska täydellisen hyveellistä elämää ei tietenkään kukaan pysty elämään.

Tietyntyyppisessä vihreässä ajattelussa ja elämäntavassa ritualismilla on uskonnollisia piirteitä, erityisesti yllämainitun progressivismin, mutta osaksi myös nihilistisemmän, linkolalaisemman ns. syväekologisen elämäntavan harjoittajien parissa.

Toki tämä virhe tehdään myös näiden tahojen vastustajien toimesta.

Tämä ei kuitenkaan ole kirjoituksen varsinaisen sisällön kannalta olennaista. Yhteiskunta tulee järjestää niin, että yksilöiden toiminnan aiheuttamat ulkoisvaikutukset korjataan yhteisesti, koska markkinat eivät niitä korjaa. Politiikka on neuvottelua näistä ulkoisvaikutuksista, ei moraalista tai hyveistä. Esimerkiksi autoilun ulkoisvaikutuksiin puututaan verotuksella, mutta silti autoilua pidetään tietyissä piireissä "paheena" ja auton käyttöä pidetään todellisena uskottavuusongelmana.

Olen nähnyt argumentin, jonka mukaan uskonnolla on positiivisia ulkoisvaikutuksia. Tämä ei ole minusta mahdotonta; lisäksi olen nähnyt jonkin verran uskottavia perusteluja sille, että yhteiskunnan sisällä nimenomaan standardoitu uskonto tuottaa näitä positiivisia vaikutuksia eniten. Jos on niin, kuten "konservatiivit" usein haluavat väittää, että makkaratukkien ja ituhippien moraalisäteily on uskonnollinen liike, niin myös sillä on ne samat positiiviset ulkoisvaikutukset, jotka uskonnolla väitetään olevan. Ihminen saa samanlaisen tyydytyksen lajitellessaan jätteensä ja suorittaessaan muut maagiset rituaalinsa, lamppujensammuttamiset jne., kuin tuohuksista ja ristinmerkeistä. Tämän paheksuminen siksi, että se on uskonnollista on kaksoisajattelun ja epärehellisyyden taidonnäyte silloin, kun se tulee taholta, joka pitää uskontoa hyvänä asiana.

Homoliitot.

Tyler Cowen kirjoittaa samaa sukupuolta olevien liitoista. En ymmärrä merkintää. En siis ole mitenkään eri mieltä. Teksti vain on kategoriassa "WTF!".

Paradoksi.

Lukijani saattavat ihmetellä tätä, mutta allekirjoitin Jussi Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden valitsijayhdistyksen kannattajakortin.

Mielestäni demokraattisen prosessin tervehtyminen vaatii, että tämä keskustelu koko laajuudessaan ja rumuudessaan käydään läpi julkisuudessa. Itse en aio miestä missään nimessä äänestää, enkä kehota ketään lukijoistani äänestämään häntä. Aion nimittäin itse äänestää, ja kehotan kaikkia muitakin äänestämään Jyrki Kasvia.

Merkitys ja abstraktio.

Merkityksestä ja abstraktiosta puhuminen on mahdotonta ilman, että kiinnittää jonkin viitekehyksen, jonka sisällä niitä tutkii. Tämä johtuu tietenkin siitä, että kaikki kuvausmenetelmät itsessään ovat abstrakteja ja niiden ymmärtäminen vaatii jonkin sellaisen merkitystä tuottavan mekanismin, joka tulee kuvausmenetelmän ulkopuolelta.

Kiinnitetään siksi puheenaoleva maailma eräänlaiseen mikrokosmokseen P. Sovimme, että tässä kosmoksessa on kaikenlaisia kuvauksia eli operaatioita. Sovimme tässä, että merkitys eli semantiikka on yksinkertaisesti jokin P:n ekvivalenssirelaatio. Alkion "merkitys" on siis yksinkertaisimmillaan sen kanssa saman merkityksen (sic!) omaavien alkioiden joukko. Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi ekvivalenssirelaatiota, mutta useimmissa laajemmissa yhteyksissä merkitys ei ole ekvivalenssirelaatio, ja itseasiassa useimmissa teorioissa merkkien ja merkittävien asioiden joukkoja pidetään erillisinä, joten tämä voi tuntua siksi hieman hämärältä.

Semantiikka on abstrakti, jos kahdella eri alkiolla voi olla sama merkitys; siksi käytännössä kaikki merkitykset ovat abstraktioita. Jokainen kivi on konkreettinen kivi, mutta ne ovat kaikki kiviä abstraktissa mielessä. Tässä mielessä "abstrakti" on absoluuttinen (kun siis tarkasteltava universumi, tässä P, on kiinnitetty) määre.

Abstraktius voidaan kuitenkin ajatella suhteessa johonkin asiaan. Rikastetaan malliamme niin, että universumin P alkiot voivat vuorovaikuttaa eri tavoin. Mallinnamme tämänkin erittäin yksinkertaisesti; sovitaan, että meillä on joukko havaintokäsitteitä, &Sigma ja joukko tapahtumia &Delta

Universumin P alkioita, "tiloja" voidaan tarkastella ja yksilöidä. Tilassa "p" voi tapahtua havainto "a", ja tämä tarkoittaa sitä, että siirrymme tilaan "q". Merkitsemme tätä p -a-> q, havainnollistaaksemme asiaa. Matemaattisesti tämä tarkoittaa, että tapahtuma (p,a,q) on
joukossa &Delta .

Tämä on edelleen kovin köyhä formalismi "todellisen" maailman kuvaamiseen, mutta riittävä tarkoitukseeni tässä yhteydessä. Merkitys on nyt abstrakti jonkin havaintokäsitteen "a" suhteen, jos kaikille tiloille p pätee, että aina silloin kun p -a-> q on ainoa p:n tapahtuma, niin "p":llä ja "q":lla on sama merkitys. Tämä tarkoittaa siis, että emme koskaan havaitse "pelkkää" a:ta, sanomme sellaisessa tilanteessa, että "a" on näkymätön.
Tämä ei kelpaa abstraktiuden määritelmäksi, koska se, mitä muuta abstraktiudelta vaaditaan, riippuu olennaisesti käytetystä semantiikasta.

Intuitiivisesti se, että semantiikka on abstrakti a:n suhteen tarkoittaa sitä, että "a" voidaan havaita vain välillisesti, sen seurausten kautta. Kukin semantiikka tietysti määrittää, mikä on relevantti seuraus. Kaikkein abstrakteimmat semantiikat eivät välitä näkymättömistä (so. pois abstrahoiduista) havaintokäsitteistä mitään. Kaikkein vähiten abstraktit semantiikat, joissa abstraktio kuitenkin on merkityksellistä, ovat herkkiä lähes kaikille mahdollisille pienille eroille tulevaisuudessa.

Tämän formalismin yhteydessä on rakennettu erittäin hieno teoria - joka ei ole edes täysin valmis - abstraktien merkitysten hierarkiasta. Osoitimme kolme vuotta sitten, että tämä merkitysten hierarkia romahtaa, so. kaikki relevantit abstraktit merkitykset ovat samoja, jos rajoitutaan verraten löyhästi määritellyllä tavalla deterministisiin maailmoihin. Siis sellaisiin, joissa tapahtuman seuraus on jossain mielessä yksikäsitteinen. Tämä pätee silloinkin, kun puhutaan suhteellisesta determinismistä, eli tilanteesta, jossa riittää, että tapahtuman eri seurauksilla on sama merkitys. Eli siis kaikille p, q, r pätee, että
jos p-a->q ja p-a->r, niin r:n ja q:n merkitys on sama.

Tällä on seurauksena se, että mikä tahansa teoria merkityksistä on mielekäs vain, jos annetun havainnon merkitys ei ole yksikäsitteinen.

Yksinkertaisilla esimerkeillä voidaan osoittaa, että täysin deterministisessä maailmassakin voi syntyä epädeterminismiä, kun abstraktiotasoa nostetaan, eli kun havaintokäsitteistä tehdään näkymättömiä. Otetaan mielivaltainen p, siten että p-a-> q ja p-b->r ja q ja r eroavat merkityksiltään. Tekemällä sekä "a":sta että "b":stä näkymättömiä, tulemme tilanteeseen, jossa p voi ikäänkuin "itsestään" saada joko sen merkityksen, joka on q:lla tai sitten sen, joka on r:llä, eli p:ssä on epädeterminismiä.

Huomionarvoisaa on, että koko teoria, josta puhun on vain matematiikkaa. Tähän ei liity mitään filosofista pohdintaa. Mallin ja mikrokosmoksen tulkinta on täysin avoin. Mutta tätä mallia voi käyttää ajattelunsa apuna. Yritin tässä kansanomaistaa - ja samalla abstrahoida - asiaa, mutta se ei tunnu oikein taipuvan.

Öhö öhö.

Lähdemme etsimään pajunkissoja.

Se ei käy.

Mitä ilmeisimmin provosoitunut Jussi Halla-aho kommentoi nyt lehdistössä esiintyneen imaami Chehabin näkemyksiä ja peilaa kirjoituksessaan lausuntoja omaan syytteenalaiseen kirjoitukseensa.

Ymmärrän Halla-ahon tuohtumuksen asiasta. Meidän kulttuurissamme pidetään - ja erityisesti varmasti lähes kaikki sellaiset, joilla on omia lapsia pitävät; ainakin minä pidän - lasten koskemattomuutta jotakuinkin pyhänä asiana. Näinollen sellaiset kulttuuriristiriidat, jotka tähän ilmiöön liitetään, herättävät usein erittäin voimakkaita tunteita.

Minusta Halla-aho äityy tuohtumuksessaan kuitenkin mätkimään sivullisia; hän mm. syyttää Osmo Soininvaaraa relativismista ja jonkinlaisesta yltiösuvaitsevaisuudesta, ja että ongelma olisi Oden mielestä pelkästään juridinen. Tämä tulkinta on riitaa haastava ja tarkoitushakuinen ja perustuu yhteen kommenttiin. Lukekaa kommenttiketju itse läpi, jos jaksatte. (linkki) Analyyttisempi tarkastelu ehkä paljastaisi mitä ko. kommentissa (Osmo Soininvaara kirjoitti 2.4.2009 kello 9:52) tosiasiassa sanottiin. En kirjoita "tarkoitettiin", koska en tahdo ryhtyä sellaiseen selittelyyn, mihin minun mielestäni Halla-aho toisinaan turvautuu.

Tämä asia on kiusallinen, koska a) katson että ihmisiä ei ole syytä ehdoin tahdoin loukata, mutta b) tämä asia on monella tapaa tärkeä ja siitä puhuttaessa joku varmasti loukkaantuu. On erityisen valitettavaa, että tämä aihe on nostettu julkisuuteen nyt Halla-ahon kirjoituksen (Muutama täky Illmanin mikalle) vuoksi. Keskustelunavauksena se on erityisen huono koska
a) ilmiötä ei siinä varsinaisesti käsitellä, vaan se vain esitetään muuta tekstiä tukevana
b) johtuen edellisestä, se on sanamuodoltaan erityisen loukkaava
c) se päätyi julkiseen keskusteluun esimerkkinä kirjoituksesta, josta saa syytteen

Mikään näistä kohdista ei ole omiaan tuomaan keskusteluun yhtään järkeä. Imaamin haastattelu - josta käsittääkseni esimerkiksi Helsingin Sanomat on vaiennut - oli myös minusta vähän tarkoitushakuisesti julkaistu. Keskustelu on valitettavasti ajautumassa urille, jossa ihmisiä pakotetaan "valitsemaan puolensa". Sellaisesta asetelmasta ei seuraa mitään asiallista vuoropuhelua. Asiallinen vuoropuhelukin on sivuseikka. Asetelmasta ei seuraa mitään käytännössä toteutettavia keinoja, joilla itse ongelmaan - siis ristiriitaan Suomen lakien (ja suomalaisten oikeuskäsityksen) ja näiden uskonnollisten käsitysten välillä - voitaisiin vaikuttaa. Sensijaan siitä seuraa a) tarpeetonta vihaa ja asiatonta asennemuutosta kaikkia muslimeja kohtaan b) mahdollista väkivallan tai ainakin häirinnän uhkaa Halla-aholle.

Enemmän kuin islamilaisen maailman tunkemisesta meidän lintukotoomme, tässä on kyse meidän suomalaisten kyvyttömyydestä. En tarkoita siinä, progressiivisten käyttämässä merkityksessä, vaan suppeammin, kyvyttömyydestä kohdata toiseus. Tämä puhkikulunut klisee on totta. Miksi emme voi sanoa suoraselkäisesti, että hei, me emme suvaitse tuota, että sinä et voi tehdä noin täällä? Tai jopa tuo on väärin? Se on väärin, sanan siinä merkityksessä kuin lähes jokainen suomalainen sanaa käyttää.

Imaami Chehab esittää oman näkemyksensä ja hänellä on oikeus omaan näkemykseensä, mutta hänelle on tehtävä selväksi, että hänen velvollisuutensa, olettaen, että hän toimii edelleen julkisesti merkittävissä määrin muslimien äänenä Suomessa, on osoittaa, että hän ymmärtää ettei sellainen käy. Meillä nyt vaan ei mennä naimisiin niin nuorena, eikä takuulla aikuiset miehet mene naimisiin lasten kanssa. Se ei käy.

Progressivismista.

Sosiaalinen progressivismi, jos tällainen anglismi sallitaan, on useiden ns. konservatiivien, jälleen sanan amerikkalaisessa mielessä, ensisijainen inhon ja vastustuksen kohde.

Progressiivisen ajattelutavan omaksunut ihminen pitää mielellään itseään "edistyksellisenä" ja "avarakatseisena". Usein tähän liittyy seurausetiikan osittainen tai täydellinen hylkääminen. Seurausetiikkaa ei kuitenkaan korvata esimerkiksi deontologisella etiikalla, vaan jonkinlaisella merkitysten etiikalla.

Progressiivisen ihmisen moraalin voi ajatella toimivan niin, että tietyt abstraktiot symboloivat hyvää ja tietyt toiset taas pahaa/huonoa. Nazzit, Mokukrikut ja Mamustelukämystelijät ovat lanseeranneet erääseen tähän liittyvään ilmiöön sopivan termin uhrihierarkia. Sen mukaan ihmisryhmät muodostavat eräälaisen abstraktin uhrihierarkian, jossa hierarkian "huipulla" oleva ihmisryhmä ja sen jäsenet eivät ole vastuussa mistään ja ovat pelkkiä uhreja ja "pohjalla" oleva taas on syyllinen kaikkeen pelkästään ryhmäänsä kuulumisen perusteella. Lienee tarpeetonta eksplikoida mitä nämä ihmisryhmät oletettavasti ovat.

Progressiivinen ihminen ei tyypillisesti suostu käymään keskustelua esimerkiksi suurten kauppakeskusten todellisista hyödyistä ja haitoista. Koska kauppakeskus merkitsee kapitalismia ja koska kapitalismi merkitsee pahaa ja luonnon tuhoutumista, kauppakeskus on paha. Tämä tuottaa hyvän toimintaohjeen myös silloin, kun jokin symboli muistuttaa progressiivista jostakin pahasta. Esimerkiksi progressivisen ihmisen oli helppo tuomita Lidlin rantautuminen Suomeen, koska Lidl oli halpa, länsimainen ja kansainvälinen, kaikki selkeästi pahan symboleita. Tietysti myöhempi Lidlin toimita vain vahvisti tätä.

Progressiivisen ajattelun ongelma ei ole siinä, että sen ajamat päämäärät - silloin kun ne jotenkin edes voidaan päätellä - olisivat huonot. Vika ei ole edes siinä, että käytetyt keinot -- boikotit, "miekkarit", hiustyylit jne. -- olisivat vääriä tai edes epätarkoituksenmukaisia. Ongelmana ovat väärät abstraktiot ja väärä semantiikka.

Tärkeä päivä.

Sain juuri sähköpostin. Lähden kesällä ICALP:iin, missä minulle myönnetään Gödel-palkinto, merkittävistä tuloksistani operationaalisen determinismin tutkimisessa! Tämä piti pitää salaisuutena, mutten malta olla hehkuttamatta!