torstai 23. huhtikuuta 2009
Juokse villi lapsi.
Ajattelemme yhteiskuntaa usein abstraktein käsittein, koska ajattelukykymme on rajallinen. Käytämämme käsitteet rajaavat ihmisten muodostamia joukkoja ja yksilöiden toimintaa jollakin tavalla, asettavat ne jonkinlaiseen raamiin. Puhumme esimerkiksi normeista, rooleista, yhteisöistä ja organisaatioista, ja näillä kaikilla on puhetavoissamme jonkinlainen suhde siihen, mitä pidämme yhteiskuntana. Nämä kaikki puhetavat - ja niitä on monta, usein keskenään ristiriitaista - kuitenkin hämärtävät kukin tavallaan sen tosiasian, että yhteiskunta koostuu ihmisistä.
Anarkismi on oppisuunta, jossa tämä kuitenkin tunnustetaan. Anarkismi voidaan eritellä lukuisilla eri tavoilla ja silläkin on useita eri tavoin painotettuja suuntauksia jotka eroavat toisistaan ja ovat jopa lähes täysin päinvastaisia monessa suhteessa. Tyypillisessä kielenkäytössä sana "anarkisti" assosioidaan löyhään ihmiskategoriaan, joka koostuu piikkitukista, ketjunaamoista ja kiljupunkkareista, joilla on spraymaalilla töhritty niittinahkatakki ja ilmastointiteipillä paikatut maihinnousukengät.
Poliisi on verraten nuori keksintö. Sillä on toki lukuisia edeltäjiä ja esikuvia, mutta valtion tai muun julkisen vallan palkkaama ammattilaisten joukko, jonka tehtävänä on valvoa lakia ja järjestystä, on leimallisesti uuden ajan ja kehittyneen työnjaon tuoma ilmiö. Muutaman sadan vuoden aikana poliisista on tullut kuitenkin länsimaisten yhteiskuntien leimallinen luottamuksen ja järjestyksen instituutio. Populaarikulttuurissa lain reunoilla liikkuva poliisi, joka tekee "mitä miehen täytyy tehdä", on erittäin suosittu hahmo. En lähde sen tarkemmin analysoimaan sitä merkitysten kautta, koska lukijani osaavat nimetä tällaisia hahmoja paljon.
Koska poliisi edustaa luottamusta yhteiskunnan koheesioon, kuva poliisista pamputtamassa "anarkistia" herättää voimakkaita mielikuvia niin hyvässä kuin pahassa. Se on keskiluokkaiselle ihmiselle häiritsevän ambivalentti kuva. Yhtäältä se paljastaa heinleinilaisen totuuden väkivallasta auktoriteetin ja siten yhteiskunnan peruspilarina ja luo meihin uskoa siihen, että meidän rauhaamme ja hyvinvointiamme "vartioidaan". Toisaalta se paljastaa yhteiskuntaa koossa ja rauhassa pitävän kudelman haurauden ja rakoilevuuden juuri siksi että yhteiskunta - ja siten myös poliisivoimat - koostuu ihmisistä.
Tässä voidaan nähdä tietty "liberaalin" ja "konservatiivin" ero. Liberaali on yleisessä puhetavassa "pehmeä", koska liberaalin ulospäin näyttämä reaktio tällaisen kuvan edessä on kauhistus ja paheksunta väkivallan edessä. Konservatiivi on "kova", koska hänen näyttämänsä reaktio on ihastus, joskus jopa suoranainen hekuma siitä, kuinka normeista poikkeava yksilö laitetaan ruotuun.
Liberaalin reaktio tulkitaan kuitenkin usein väärin. Kuten aiemmissa kirjoituksissa ja kommenteissa on ollut esillä, ei ole mitään inherenttiä syytä sille, että liberaali suhtautuisi jotenkin "pehmeästi" tai "hyväksyvästi" yhteiskuntaan kohdistuviin uhkiin. Kyse on ennemminkin siitä, että rehellinen ihminen myöntää, että kadulla heiluvat kiljupunkkarit pahimmillaankin rikkoisivat parit ikkunat ja naarmuttaisivat takseja; tähän on tietenkin puututtava. Mutta mitään todellista uhkaa ne eivät yhteiskunnallemme muodosta.
Maailmanhistoria ei tunne yhtään ainoaa esimerkkiä, jossa laillisen yhteiskuntajärjestyksen olisi kumonnut humalainen punkkarien tms joukko. Sensijaan maailmanhistoria tuntee lukuisia esimerkkejä tilanteista, jossa poliisi ja armeija ovat kaapanneet vallan.
Kuvassa, jossa naamioitunut poliisijoukko sieppaa nuoren miehen rivien taakse "käsiteltäväksi", poliisi ei puolusta laillista yhteiskuntajärjestystä vaan rikkoo sitä. Kyse ei ole siitä, että haluaisin kiljupunkkareita pihoilleni - sen enempää kuin Helsingin keskustaankaan - pyörimään. Juuri kukaan ei halua. Poliisin tehtävään kuuluu kuitenkin lakien, ei pukeutumisnormien, puhetapojen, jne. valvominen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
23 kommenttia:
Punkkarien riehunta on paradoksaalisesti terveen demokratian merkki. Valko-Venäjällä tällaisiin, ja muunlaisiin 'mielenosoituksiin' osallistujille käy todella huonosti.
Suomessa on menty liiallisuuksiin näytösluonteisissa, mielenosoituksiin liittyvissä poliisioperaatioissa.
Toki ymmärrän, että Janten lain vallitessa kulttuurisesti on tärkeää näyttää, että suomalaiset poliisisedät tekevät innokkaasti töitä palkkansa eteen. Mutta ehkä parempi antaa siviilien osoittaa mieltään kuin poliisien.
Punkkari on ääri-individualisti, vaikkakin sitten oman alakulttuurinsa tiukasti säätelemänä. Voiko häntä syyttää siitä, että hemmo on yksi individualismia poliittisesti ja sosiaalisesti palvovan länsimaisen perinteen väistämättömistä lopputulemista?
Kumpi oli ensin, muna vai kana, eli Smash Asem -tyyppiset tuhoamisbileet vai isot poliisioperaatiot niiden ympärillä? Vai tulivatko ne molemmat keskuuteemme yhtä aikaa, kun Suomessa alkoi olla jotain Asem-kokouksia smashattavaksi ja vartioitavaksi?
En tosin jaksa välttämättä miettiä asiaa sen kummemmin kuin että EU:n myötä emme ole enää niin syrjässä suuresta maailmasta, joten vaikutteita imetään sekä anarkistien että poliisien puolelle, oli sitten jotain kansainvälisiä kokouksia menossa tai ei. Oleellista kuitenkin on, että anarkistit ovat ottaneet kovempia keinoja käyttöön siinä missä poliisitkin.
"Oleellista kuitenkin on, että anarkistit ovat ottaneet kovempia keinoja käyttöön siinä missä poliisitkin."
Huvittavaahan tässä on nimenomaan se, että smashaajat propagoivat innokkaasti oman ideologiansa vastaista järjestystä. Joka paljastaa hyvin leikinomaisen aineksen koko toiminnassa. Tärkeämpää kuin muuttaa asioita on saada vahvistus sille, että oma toiminta on oikeutettua.
Vaikka sitten väkisin.
Utumies on siinä oikeassa, että kyse on näytöksestä, poliisi näyttää voimaansa. Voimaa voi kuitenkin näyttää muuten kuin laittomin keinoin.
Itse en kavahda poliisin käytöstä siksi, että poliisi pitää järjestystä tai auktoriteettia. Auktoriteetti on kyllä syy siihen, että pidän tätä vastenmielisenä, mutta ei siksi että se on auktoriteettia sinänsä, vaan siksi, että se on auktoriteetin väärinkäyttöä.
Olen leikitellyt ajatuksella, että poliisin syyllistyessä virantoimituksessaan voimankäytön ylilyöntiin, häntä tätä syytettäisiin aina paitsi pahoinpitelystä, myös jostakin valtiopetoksen tapaisesta rikoksesta.
Tämä ei tietenkään ole mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista, mutta takana on sen suuntainen ajatus, että kyse on nimenomaan laillista yhteiskuntaa vastaan suunnattu teko, joka on astetta törkeämpi kuin siviilin kansalaistottelemattomuus. Poliisi toimiessaan valjastaa käyttönsä kaiken sen luottamuksen, joka esivaltaan kohdistuu ja virantoimituksessa riehuessaan omalta osaltaan murentaa tätä luottamusta.
Tietynlaisen konservatismin perustavanlaatuinen tekopyhyys ja epärehellisyys näkyy minusta nimenomaan tässä suhteessa. (Kaikki konservatiivit eivät kannata brutaalia poliisiväkivaltaa, mutta monet kylläkin) Laillinen yhteiskunta on heille vain ne instituutiot sellaisena kuin ne ilmenevät käytännössä, eivät niinkään niiden toteuttamina funktiona. Poliisi on arvokas instituutio juuri siksi, että se pitää huolen laillisuusperiaatteesta.
Hyvä esimerkki konservatiivin ja liberaalin peruserosta. Lakoff selittää nämä tiukan isän ja ymmärtävän vanhemman juurimetaforien avulla.
Tiukan isän juurimetaforassa hairahdus on lapsen syy. Siksi rangaistus hairahduksesta on moraalisesti oikein. Kun tiukka isä kurittaa hairahtuvaa lasta, tälle kasvaa moraalinen selkäranka jonka ansiosta lapsi oppii jatkossa toimimaan itsenäisesti ja olemaan hairahtumatta.
Ymmärtävän vanhemman juurimetaforassa lapsen kokema vääryys on ympäristön syy. Vaikka lapsi olisi tehnyt jonkun virheen, tästä ei pidä välittää, koska lapsi ei olisi voinut valita toisin. On väärin rangaista lasta asiasta johon tämä ei ole syypää.
Standardikonservatiivin mielestä kiljupunkkari rikkoo lakeja, joten hänelle seurava rangaistus on oikein. Siksi standardikonservatiivi taputtaa vieressä kun kiljupunkkaria pamputetaan. Standardikonservatiiville poliisi myös edustaa isää, auktoriteettia, eikä isä voi olla koskaan väärässä. Siksi Suomen Kuvalehden tilauksia lopetettiin urakalla kun SK kirjoitti kriittisesti poliisin toimista Smash Asemissa.
(SK muuten toimi kuten konservatiivit yleensä toimivat, konservatiivisuus katoaa heti kun oma perse joutuu tulilinjalle.)
Standardiliberaali taas ajattelee, että kiljupunkkari on tässä uhri. Hän vain käyttää hyväkseen mielipiteenvapauttaan. Poliisi edustaa sitä ympäristöä jolle kiljupunkkari ei mahda mitään. Siksi kiljupunkkarin pamputtaminen on väärin.
Astetta kehittyneemmässä ajattelussa asia pilkotaan hieman eri tavalla osiin. Tässä voidaan nähdä kaksi erillistä kysymystä, jotka hahmotetaan eri juurimetaforan kautta.
Kysymykseen kiljupunkkarin oikeudesta rikkoa paikkoja sovelletaan ankaran isän juurimetaforaa, ja toisaalta poliisin oikeuksiin pamputtaa kiljupunkkaria sovelletaan ymmärtävän vanhemman juurimetafora.
Vaikutat edustavan tätä astetta kehittyneempää kantaa, itse ajattelen samoin.
Oikeastaan meillä kaikilla on kyky ajatella liberaalisti tai konservatiiivsesti mistä tahansa asiasta, mutta ajattelu on aina jompaa kumpaa. Kehittyneemmässä ajattelussa käsitteet pilkotaan vain hienovaraisempiin osiin.
Voi myös tehdä huomion, että juurimetaforat korreloivat täsmälleen peliteoreettisten strategioiden kanssa. Ymmärtävä vanhempi on puhdasta altruismia (aina yhteistyö) kun taas tiukka isä on tit-for-tat.
Ero tulee oikeasti siitä, että altruismia sovelletaan sisäryhmään ja tit-for-tatia ulkoryhmään. Konservatiivin ja liberaalin ero on oikeasti siinä, ketä kuuluu sisäryhmään.
Peruskonservatiiville sisäryhmää voi olla esim. oma perhe ja ulkoryhmää kaikki muut. Liberaalille sisäryhmää voivat olla kaikki paitsi valkoinen heteroseksuaalinen mies.
Tämä kirjoitus tuntuu varmasti hourailulta, olen parhaillaan kuumeen kourissa.
En liberaalina arvosta poliisin laitonta touhua, mutta eipä minulle riitä juuri sympatiaa näille "anarkisteille".
Huvittavinta, että monet näistä "anarkisteista" vastustaa "globalisaatiota" ja "kapitalismia" vaikka kummatkin ovat nimenomaan vapauden keulakuvia. Globlisaatio tarkoittaa, että ihmiset ja kauppa voi käydä välittämättä maiden rajoista, ja jälkimmäinen tarkoittaa, että ihmiset voivat tehdä sopimuksia ja kauppaa ilman valtion interventionta.
Mutta poliisien ei oikeastaan tarvitsisi tulla seuraavaan Smash Asemiin "ennakoivasti". Antaa mellakoitsijoiden tuhota ja riehua, ja katsotaan miten kauan muun kansan maltti kestää. Kaikenlisäksi on aika epäliberaalia tuhota toisten omaisuutta.
"SK muuten toimi kuten konservatiivit yleensä toimivat, konservatiivisuus katoaa heti kun oma perse joutuu tulilinjalle"
Samalla tavalla liberaalisuus katoaa oman perseen joutuessa tulilinjalle, mistä mehevä esimerkki on feministien tapa huutaa aina vain julmempaa kohtelua raiskauksesta epäillyillekin.
Idea maanpetostyyppisen rangaistuksen määräämisestä valtuutensa ylittävälle poliisille on tietysti filosofisella tasolla oikea, mutta toisaalta myös anarkisti sanoutuu periaatteessa irti yhteiskunnan suojelusta ja jäsenyydestä, joten on ihan hyvä idea kysyä, pitäisikö anarkistilta viedä kansalaisuus ja kansalaisoikeudet, tai pitäisikö hänelle järjestää laillinen mahdollisuus sanoutua irti kansalaisuudesta.
Panu: Samalla tavalla liberaalisuus katoaa oman perseen joutuessa tulilinjalle, mistä mehevä esimerkki on feministien tapa huutaa aina vain julmempaa kohtelua raiskauksesta epäillyillekin.
Hyvä huomio, eivät liberaalit ole tässä sen parempia.
Tuo pohdinta valtiopetoksesta oli lähinnä filosofista; Pointtina on se, että poliisi on poliisina toimiessaan vastuussa jostain suuremmasta kuin joku kiljupunkkari.
Poliisin mielivallan yleistyminen olisi ihan oikea uhka demokratialle. Kiljupunkkarien mielenosoitus ei, ei vaikka ne rikkoisivat pari ikkunaa ja puhkoisivat parit renkaat.
Jälkimmäinen on tietenkin kurjaa ja "epäliberaalia" toimintaa, mutta minusta on jonkinlaista pseudoliberalismia kannattaa ennaltaehkäisevää väkivaltaa väkijoukkoja kohtaan tällä varjolla. Poliisin tehtävä on tietenkin turvata omaisuudensuojaa sun muita perusoikeuksia, mutta myös yksilöiden fyysinen koskemattomuus.
Pelkästään se, että joku on pukeutunut oudosti, on niittejä naamassa, näyttää rumalta tai edes järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisten sloganien huutelu, ei poista ihmisiltä näitä perusoikeuksia.
Tavallaan ei ole mitään eroa sillä, hakkaako poliisi satunnaisen anarkistin, hakkaako se yritysjohtajan tai peruskoulunopettajan, jos mitään rikollista ei ole tapahtunut. Siinä ei ole vielä mitään rikollista, että seisoo jossain Helsingin keskustassa rumat vaatteet päällä. Ei, vaikka näyttäisi vähän samalta kuin joku joka jonkun matkan päässä heittelee pulloja.
Pullojen tms. heittelijä, ikkunoiden rikkoja tms. pitää tietenkin ottaa kiinni ja laittaa rautoihin. Se kuuluu poliisin tehtäviin. Poliisin tehtävä on tietysti vaikea, enkä väitä muuta.
Minusta on jotenkin tavattoman hauskaa ollut joskus lukea jonkun Markus Janssonin juttuja siitä, kuinka hänen mielestään varusmiehillä pitäisi olla paitsi lupa, myös velvollisuus hakata Greenpeacen mielenosoittajia "liberalismin" nimissä.
Valitettavasti lakia ei voi suojella rikkomalla sitä. Ne tyypit - ja ilmeisesti ne mellakkapoliisitkin - ovat nähneet liikaa Dirty Harry- leffoja.
Minä kyllä oikeasti ihmettelen, voiko nykyään muka joutua jonkin poliisimielivallan kohteeksi vain siksi että on niittejä naamassa ja väriä tukassa. Minun nuoruudessani kerrottiin kauhujuttuja siitä että poliisi pidättää jos näytät jonkin nuorisokulttuurin edustajalta, mutta se tyyppi, joka oli joutunut pidätetyksi, oli aina jonkun kaverin pikkuveljen tutun tyttöystävän kummin kaiman veljenpoika.
Minä kyllä oikeasti ihmettelen, voiko nykyään muka joutua jonkin poliisimielivallan kohteeksi vain siksi että on niittejä naamassa ja väriä tukassa.
Suomessahan riski on melko pieni. Jossain Smash Asemissa tai makasiinien vappumellakoissa jotkut saivat putkayön tai sakot siitä hyvästä että erehtyivät kysymään jonkun kiinnioton syytä tai kuvaamaan poliiseja.
Mutta tuollaisten yksittäisten tilanteiden ulkopuolella tapahtuneesta merkittävästä mielivallasta en muista kuulleeni uskottavan kuuloisia tarinoitakaan.
Paraatiesimerkiksihän tietysti käy se jo mainittu SK:n kuvaaja joka pääsi putkaan Smash Asemissa. Ei suinkaan ainoana median edustajana, mutta kiistattomimmin ei-anarkisti (ja siis ei mellakoija). Millä tietenkään ei kuuluisi olla väliä. Mutta on.
Anekdootti poliisimielivallasta noin vuoden 1993 tienoilta: Istuimme paikallisen grillikioskin terassilla ja ohi ajoi poliisipartio. Muutamat paikalla olleet nuorisokulttuurin edustajat kiroilivat jotain tyypilliseen tapaan.
Paikalla ollut nuori mies, hyvin konservatiivinen ja siististi pukeutunut totesi, että poliisin pelkääminen ja inhoaminen on typerää ja viittasi kädellään kohti poliisiautoa sanoen "nuokin miehet tekevät tärkeää työtä" tjsp. Samassa poliisiauto jarrutti äkillisesti ja vei tämän samaisen konservatiivisen miehen auton takapenkille, koska tämä oli heidän mielestään näyttänyt keskisormea.
Pahoinpitelyä tms. ei asiaan liittynyt, mutta poliisipartio ajelutti nuorta miestä parikymmentä minuuttia, tutki tämän taskut ja mm. väitti, että tämä on etsintäkuulutettu (jonka kuvaa he hänelle ja myöhemmin muille näyttivät).
Tarina on tosi, olin itse paikalla ja voin periaatteessa antaa kyseisen miehen nimenkin, jos se jotakuta kiinnostaa.
Muistin muuten jopa mainitun etsintäkuulutetun nimen, se oli "Kymäläinen", ja tarinan nuori mies saikin tästä episodista lempinimekseen "Kymäläinen".
Sitä en tiedä, saivatko poliisit koskaan kiinni oikeaa Kymäläistä, joka ei kyllä ollut lainkaan samannäköinen kuin tarinassa mainittu nuori mies. (Etsintäkuulutus oli tietysti vain tekosyy.)
Miten Kymäläinen jatkossa suhtautui poliiseihin?
Poliisimielivallan kitkemisessä ankarammilla rangaistuksilla on se ongelma, että edes niitä lievempiä rangaistuksia ei yleensä saada kun kollegat suojelevat toisiaan. Toiset poliisit eivät näe eivätkä kuule mitään tai vieläpä vannovat vääriä valoja. Todistusaineisto häviää tai muuttuu. Tätä tapahtuu kaikkialla muualla, tuskin Suomi on mitenkään immuuni.
Suojelukulttuuri perustuu tuntemukseen, että on kohtuutonta, jos poliisia rangaistaan siitä, että joku kerjää ja saa turpiinsa. Yleisin poliisin voimankäyttötilanne lienee känniääliö, joka haastaa riitaa eikä usko tai edes tajua puhetta. Kanta-asiakaskunta valitettavasti muokkaa poliisin asenteita, jotka sitten kohdistuvat muihinkin.
Ruotsissa oli aikanaan tilanne se, että poliisin johdolla ei virkaehtosopimuksen ja aktiivisen poliisien ammattiliiton ansiosta ollut mitään kurinpitomenetelmiä, joita olisi voinut soveltaa poliiseihin, joiden tiedettiin olevan vaarallisia kansalaisille. Niin kauan kuin ei saatu langettavaa tuomiota oikeudessa (jossa mm. pidätetyn hengiltä hakanneet poliisit jäivät tuomitsematta, koska oikeus ei pystynyt selvittämään, kumpi oli syyllinen), mitään ei voitu tehdä: kyseessä olisi ollut laiton irtisanominen. En tiedä, mikä on Suomen käytäntö: päästäänkö alalle sopimattomista eroon ennen kuin ne jäävät kiinni jostakin? Kuri maassa olla pittää, myös poliisilla.
"
Paikalla ollut nuori mies, hyvin konservatiivinen ja siististi pukeutunut totesi, että poliisin pelkääminen ja inhoaminen on typerää ja viittasi kädellään kohti poliisiautoa sanoen "nuokin miehet tekevät tärkeää työtä" tjsp. Samassa poliisiauto jarrutti äkillisesti ja vei tämän samaisen konservatiivisen miehen auton takapenkille, koska tämä oli heidän mielestään näyttänyt keskisormea."
Tämä tarina on niin hauska, että sitä juuri hauskuutensa vuoksi on vaikea uskoa. :D
Tomi (se oli nuorukaisen oikea nimi) ei sittemmin suhtautunut yhtään sen nuivemmin poliiseihin. Tarina oli loppujen lopuksi hyvin hauska, koska ketään ei satutettu tai muuten vahingoitettu sinänsä.
Tosin tämän tapauksen jälkeen hän nauroi aina kun joku kirosi poliiseja.
Siinä lähiössä, jossa asuin tuohon aikaan, oli suurinpiirtein noihin aikoihin alkamassa aika paha huume-epidemia, Tampereella huumeidenkäyttö oli lisääntynyt siinä 90-luvun alussa aika tavalla. Puolivälin tienoilla Länsi-Tampere oli tässä suhteessa yksi Suomen pahimpia alueita. Siellä asui myös hyvin paljon näitä kiljupunkkareita; ei sellaisia nykypäivän streittarivegaaneita (vaikka pari olikin vähän "edistyneempiä") vaan sellaisia 80-luvun jäänteitä, joskus väkivaltaisia ja joka välissä aivan päissään.
Oikeastaan olen vasta aikuisiällä tajunnut, ettei ole täysin tavanomaista, että keskiluokkaisen nuoren tuttavapiiriin yleensä kuuluu murtomiehiä, huumekauppiaita jne. ihan siinä missä nörttejä, älykköjä, urheilijoita jne.
"Poliisimielivallan kitkemisessä ankarammilla rangaistuksilla on se ongelma, että edes niitä lievempiä rangaistuksia ei yleensä saada kun kollegat suojelevat toisiaan. Toiset poliisit eivät näe eivätkä kuule mitään tai vieläpä vannovat vääriä valoja."
Tämä muuten lienee yksi syy siihen, että eräissä maissa on useampia organisatorisesti erillisiä poliisilaitoksia. Esimerkiksi Espanjassa on kaupunkien organisoimia järjestys- ja liikennepoliiseja (policía municipal), sisäministeriön kansallinen rikospoliisi (policía nacional), autonomisten aluehallitusten alaisuuteen kuuluvia alueellisia poliiseja kuten katalonialainen poliisi (mossos d'esquadra) ja baskipoliisi (ertzaintza) sekä ilmeisesti puolustusministeriön organisoima santarmisto eli kansalliskaarti (guardia civil).
Tosin tämän tapauksen jälkeen hän nauroi aina kun joku kirosi poliiseja.Ero vasemmistoliperaalin ja muiden välillä taitaakin olla siinä, että vasemmistoliberaali on niin tutiseva nyhverö että aivan mitättömätkin asiat tuntuvat "sorrolta". Vaikka joutuu puhumaan poliisin kanssa tai jopa tuleekin pidätetyksi, aikaa siinä vain menee hukkaan. Ehkäpä siinä joutuu viettämään hiukan aikaa juoppojen ja rikollisten seurassa, vaan mitäpä sitten? Onko se iso asia? Hauska kyllä juuri ne ihmiset, joille narkkarin, nyysijän tai neekerin vierellä nukkuminen tuntuisi hirmuiselta oman arvon alentumiselta, ovat kaikkein todennäköisimmin julkisuudessa kiljumassa pehmeiden asenteiden puolesta.
Sama näytti olevan käynnissä tuon Smash ASEMin kanssa. Olin paikan päällä niin lähellä kuin pystyi ja tiedän kyllä mitä tapahtui. Voi hirveää, toimittaja joutui poliisin puheille. Onhan se hirveä ihmisoikeusloukkaus, kun joku siististi pukeutunut akateeminen jolla on varmaankin Vihreän porvarivasemmiston oikeat mielipiteet joutuu hetkeksi köyhien, juoppojen ja anarkistien seuraan ja poliisin elikkä prolen komenneltavaksi. SAATANA. Ja sitten kaikki lehtikirjoittelu myötäilee näiden omahyväisten prinsessojen egoilua.
(Ja olen muuten itse valtiokannaltani anarkisti.)
Edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa ja poliisin tulee taata tämä. Katu-kapinoitsijoilla ei todellisuudessa ole mitään mahdollisuutta uhata tätä koskemattomuutta, joten poliisin reaktiot ovat kieltämättä olleet hieman arveluttavia.
Suomen poliisi ja Smash Asem ovat minusta kuitenkin huonoja esimerkkejä tilanteen vakavuudesta. Vaikka voimankäytön arvioinnissa on tehty jäkikäteen todettuna virhearvioita, niin olennaista on, että kuinka paljon pitää julkista väkivallalla uhkailua sietää ennen kuin siihen on oikeutettua puuttua.
Riittääkö uhakus vai pitääkö olla myös painava syy epäillä?
Laissa viranomainen uhkaaminen ymmärtääkseni katsotaan aina törkeksi teoksi. Jos sen tekee taas netissä niin siihen ei puututa juurikaa. Esim. sanomalehdet omilla nettipalstoillaan ovat julkaisseet nimettömien lukijoiden viranomaisiin kohdistuvia tappouhkausheittoja. Vakavia? Tuskimpa, mutta jälkikäteen todella vakavia.
Jälkeenpäin Asem-tapaus herättänyt keskustelua ja vastaavaa ei tietääkseni ole nähty ja toivottavasti ei nähdäkään. Ehkäpä poliisikin on kykenevä oppimaan.
Yksittäisen poliisien toilailut on sitten asia erikseen ja varmaan jokainen toivoo, että oman ammattiryhmän edustajien virheistä ei itseä syytetä - olipa ammattiryhmä ulkoisesti kuinka yhtenäinen tahansa.
Vaikka katukännääjät eivät vallankumouksia ole tehneetkään niin poliisin yhtenäisyyden pettäminen on useissa tapauksissa mahdollistanut kolmannen osapuolen valtaanpääsyn. Meillä se ei ole uhka, mutta naapurissa tilanne on aivan toinen.
Kyllä poliisit hakkaa ainakin minun kotikunnassani varsinkin jos vastustaa kiinniottoa. Samoin joku aloitteleva rikollinen joka "riehuu liikaa" saatetaan hakata. Eräs irlantilainen kaveri sanoi, että hän luuli että Lontoossa poliisit on "natseja", mutta täällä on jotain aivan toista.
Tosin anarkismin voi Katalonia Katalonian lukenut ja Bakuninia lukenut mieltää myös ihanteelliseksi ideologiaksi.
Monet pitävät Bakuninia jopa vastavuoroisuuden periaatteen isänä.
Siinä missä moni 1800-luvun biologi näki luonnossa pelkkää yksilöiden välistä kilpailua Bakunin näki vastavuoroisuutta. Vastavuoroisuuden toi biologiaan lopullisesti vasta Robert Trivers joskus 60-luvulla tai sinne päin.
Katalonia oli anarkismin ja monen muunkin ihanteen kotimaa joskus 100 vuotta sitten. Orwell kuvaa Kataloniaa ja sen 30-luvulle sattunutta anarkistista (valtiotonta) kokeilua kirjassaan.
Mikko, jos tiukan isän juurimetaforassa hairahdus on lapsen syy ja ymmärtävän vanhemman juurimetaforassa ympäristön syy, niin mikä juurimetafora olisi sellainen, jossa lapsen hairahdus on vanhemman ja vain vanhemman syy? Holhoava äiti? Hänkö tässä keskustelussa loistaa poissaolollaan?
Lähetä kommentti