Ratkaisun Hetket Redux.

Facebookissa on kiertänyt linkki videoon, jossa missikisojen osallistujilta kysytään, pitäisikö evoluutiota opettaa koulussa. Pointtini ei ole tässä dissata amerikkalaisia. Tällaisia otoksia saa ehkä USA:ssa aikaan helpommin kuin Euroopassa, mutta se on epäolennaista Puutun tässä yleisempään tekstissä esiintyvään retoriseen keinoon, jota ainakin yksi vastaajista käyttää, eli toteamukseen "facts, not theory".

Teoria ymmärretään pääsääntöisesti konsistenttina hypoteesien kokoelmana, jonka tueksi on riittävän vankka evidenssi niin, että voidaan todeta ettei se ole millään ilmeisellä tavalla virheellinen. Esimerkiksi Newtonin mekaniikka on mekaniikan teoria. Se on tietenkin "pelkkä teoria" siinä mielessä, että sen selitysvoima vähenee yhtäältä kun mennään lähelle valonnopeutta tai toisaalta, kun tutkitaan etäisyyksiä ja massoja, jotka ovat atomin osasten kokoluokkaa. Huomasin, että Enqvist käyttää tällaisesta teoriasta nimitystä efektiivinen teoria, mikä on paikallaan. En ole itse käyttänyt tätä termiä, vaikka nyt muistankin siihen aikanaan tieteenfilosofiassa törmänneeni. Omassa käsitteistössäni efektiivisyys viittaa siis teorian abstraktiotason tarkoituksenmukaiseen sovellusalueeseen. Efektiivisyys tässä on siis osapuilleen sama asia kuin aiemmin käyttämäni tarkoituksenmukaisuus.

Darwinin teoria evoluutiosta on "pelkkä teoria" siinä mielessä, että Darwin ei tuntenut perinnöllisyyden mekanismeja. Se on kuitenkin efektiivinen teoria. Darwin ei kyennyt postuloimaan niitä yksityiskohtia, jotka periytyvyyttä välittävät. Tätä voidaan verrata siihen, että Carnot kykeni muotoilemaan lämpökoneen hyötysuhteelle teoreettisen ylärajan vailla minkäänlaista käsitystä termodynamiikan "perustasta" atomitason liikkeenä. Paleontologiset tosiasiat ovat kuitenkin täysin Darwinin perusidean mukaiset.

Voimme tietenkin postuloida muitakin teorioita vimmaisella ylispesifioimisella. Tällöin kysymys siitä, mitä "vain teoria"-retoriikalle pitäisi mielestämme tehdä, palautuu Ockamin partaveitseen. Se on metapostulaatti, jonka puolesta voidaan kyllä antaa evidenssiä tarkoituksenmukaisuuden kautta, mutta lopulta tämäkään perustelu ei makaa millään kovin vankalla pohjalla, sillä tarkoituksenmukaisuus pitää sitten vain hyväksyä, ja emme voi suoralta kädeltä hylätä sellaista tarkoituksenmukaisuuden käsitettä, joka nojaa pikemmin ihmisen psykologiaan kuin eräänlaiseen teknokraattiseen tiedonintressiin. Eli, teorian hyvyyden mittana voidaan käyttää paitsi kykyämme rakentaa toimivampia ja tehokkaampia koneita tms. keinoja kontrolloida ympäristöämme, myös sitä, kuinka mukavalta se meistä tuntuu. Jälkimmäisen asenteen edessä voin vain haudata kasvoni kämmeniini ja voivotella ihmiskunnan kohtaloa.

Evoluutioteoria on siis "vain teoria" hiukan samassa mielessä kuin esimerkiksi modernin lääketieteen käsitys mikrobeista taudinaiheuttajina on "vain teoria". Voimme hylätä jälkimmäisenkin vallan hyvin ja elää elämäämme ihan niinkuin ennenkin. Voimme jopa noudattaa hygieniaohjeita ja syödä antibiootteja bakteeri-infektion sattuessa, vailla kognitiivista dissonanssia. Kyseessähän on vain teoria, jolla ei ole arkikokemukseemme oikein mitään relevanssia. Ja näyttää siltä, että tässä ei ole mitään ongelmaa monille ihmisille.

Kävin eilen työhaastattelussa. Se sujui mielestäni hyvin, lukuunottamatta kohtaa, jossa haastattelija vaihtoi lennosta (pakko)ruotsiin. Takeltelin, ja totesin, että minulla on psykologinen ongelma ruotsinpuhumisen kanssa. Tämä on totta. Kykenen lukemaan ja kirjoittamaan kohtuullisella vaivalla (jos kohta olen laiminlyönyt tätä jo vuosia, joten alku on aina hankalaa) ruotsinkielistä tekstiä, mutta puhumisen kohdalla käy niin, että sanat yksinkertaisesti juuttuvat kurkkuun. En viitsi nyt julkisesti eritellä syitä, totean vain, että ne ovat luonteeltaan henkilökohtaisia. Neuvottelutaho on yksityinen yritys, jossa työskentely olisi ns. nörttiuskottavuudeltaan jotain ilmiömäistä. Siinä olisi myös jotain aivan tavattoman coolia, voisin jopa väittää, että se olisi mielikuvatasolla jotain mistä olen lapsesta asti haaveillut, vaikka itse työ olisi todennäköisesti oikeasti melko tavanomaista konsultointia. Huonona puolena olisi, että edessä olisi paluu pääkaupunkiseudule. Ajattelin ensin, ettei tämä muodostu esteeksi, mutta mitä houkuttelevammalta tämä mahdollisuus tuntuu, sitä suuremmalta ongelmalta muutto alkaa tuntua.

Tänään kesäloma voi toden teolla alkaa, ja lähdemmekin pian poikien kanssa uimarannalle.

Loman kosto.

Palasin Englannista jo perjantaina, mikä merkitsi myös itse itselleni suoman "kesäloman" alkua. Kokonaistyöajan ansiosta tämä käsite on lopulta lähinnä suhteellinen, ei niinkään absoluuttinen. Niinpä esimerkiksi tapaan tänäänkin erään henkilön, jonka kanssa keskustelemme mahdollisesta tulevasta tutkimusprojektista. "Loma" tarkoittaakin tapauksessani lähinnä sitä, että en ole työpaikalla.

Paluumatka oli vähemmän epämiellyttävä kuin menomatka. Odotusajat olivat lyhyempiä ja onnistuin ravitsemukseni valinnassa paremmin. Olin ollut hotellilla liian ahne Valtaojan suhteen, joten kirja loppui Amsterdamin lentoasemalla. Sain vanhemmiltani kyydin kotiin lentoasemalta.

Ostin eilen Enqvistin olemisen porteilla, josta luin ensimmäisen luvun ja tuomitsin kirjan roskaksi. Päätin kuitenkin lukea sen loppuun ja ehkä siinä on jotain järkeäkin, ainakin se hieman paranee myöhemmin. Argumentaatio on ainakin minun makuuni yllättävän löyhää ja aneemista, eikä tätä ole kompensoimassa oikein minkäänlaista kielen terävyyttä tai persoonallisuutta. Esimerkiksi kartesiolaisen dualismin kumoamiseen tarkoitettu "argumentti" ihmisestä suljettuna systeeminä, jonka energiatasetta mittaamalla voitaisiin "hengen" vaikutus havaita, oli väärä. Jonkinlainen termodynaaminen argumentti olisi muotoiltavissa, mutta energiataseen osalta väite on väärä. Lisäksi on olemassa kvanttimekaaninen argumentti jolla on päinvastainen vaikutus kuin energiataseen kautta tapahtuvalla argumentilla. Sen voi kyllä kumota muulla tavalla, esimerkiksi sillä, että aivot ovat yksinkertaisesti liian lämmin järjestelmä. Ongelmana ei ole se, mihin näillä argumenteilla pyritään, vaan päinvastoin, kun joku esittää ilmeisen tosiasian puolesta huteran argumentin, niin aina löytyy joku, joka kuvittelee todellisuuden olevan päinvastainen vain tämän argumentin kehnouden vuoksi.

Todellisuudesta ei tietenkään voi päätellä mitään pelkästään väärien argumenttien perusteella. Toinen, mitä yleisestiottaen ei ymmärretä, on oikeiden argumenttien käyttö ns. kontrafaktuaalien kautta.

Voidaan ajatella, että argumentti on väittämä muotoa "Jos p niin q". Sivuutan tässä monimutkaisemmat tarkastelut, koska olennainen saadaan jo tästä esiin. Oletan kuitenkin, että argumenttia sovelletaan myös silloin kun se ympäröidään sopivalla määreellä, kuten "pääsääntöisesti" tms, eli että argumentin ei tarvitse olla tosi kuin jotenkin sopivasti tilastollisesti ajatellen. [Liitä tähän riittävä määrä kirosanoja ihmisistä, jotka eivät ymmärrä tilastollisen päättelyn alkeitakaan] Väärä argumentti on jokin sellainen argumentti, jossa tosiasioiden tai hyväksytyn teorian valossa pääsääntöisesti ei-q esiintyy yhdessä p:n kanssa. Argumentti voidaan tietysti esittää myös sen "hyvyyden" kautta, eli arvioida sitä kautta, missä määrin ei-q esiintyy p:n kanssa. Mitä vähemmän, sen parempi. Jos p täysin sulkee (loogisesti premissien valossa) pois ei-q:n mahdollisuuden, argumentti on loogisesti pätevä l. oikea.

Oikea argumentti on hyödyllinen myös silloin, kun p:tä ei voida edes havaita. Enqvistin argumentti astronautista, jonka energiatasetta voitaisiin havainnoida, perustuu siihen, että JOS jokin henki vaikuttaisi astronauttiin (p) NIIN voisimme havaita että astronautti säteilee enemmän energiaa kuin sen pitäisi tunnettujen luonnonlakien perusteella tehdä (q). Kontraposition kautta saamme tietenkin, että koska astronautti ei säteile enempää, niin ei siihen myöskään voi vaikuttaa mikään henki. Tämä argumentti on väärä näin esitettynä, mutta tietenkään tämä ei ole olennaista. Argumentin kautta saadaan toki poissuljettua tietynlaiset henkiolennot, eli sillä voidaan kumota tietyt hypoteesit. Tällä tavalla käytettynä argumentti on jälleen mielekäs.

EDIT: tätä kirjoittaessani sain sähköpostin, jossa kerrottiin, että lopullisen tarjouksen sisältö Singaporesta on vielä avoin ja että sen selvittämiseen menee vielä parisen viikkoa. Erään kansainvälisen toimijan kanssa neuvottelut kariutuivat, koska profiiliini sopivaa työtehtävää ei lopulta ollutkaan tarjolla. Tämä lienee ollut heiltä diplomaattinen tapa sanoa, että olen hyödytön. Neuvottelut ovat vielä auki kolmeen suuntaan, joten mitä tahansa voi tapahtua. Myös nykyisen asemani osalta voi olla tiettyjä muutoksia edessä, joten ratkaisuja ei liene tarpeen tehdä ihan vielä.

N.u.T II.

Keskipäivän esitelmä koski systeemibiologiaa. Vaikka oma tutkimusalaani ei voi lähtökohdiltaan suoraan pitää relevanttina, siitä on viimevuosina tullut sitä juuri systeemibiologialle. Mielenkiintoista asiassa on se, että keskeistä omalle alalleni on varsinaisten menetelmätason asioiden ja malliteoreettisten tarkastelujen ohella relevantti abstraktio.

Olen näissä kirjoituksissani aika-ajoin luonnostellut tieteenfilosofiaa, joka perustuu nimenomaan abstraktioiden hallintaan ja tunnistamiseen. Tämä liittyy löyhästi aiemmin opettamaani kurssiin, jossa opetettiin abstraktinhallinnan perustyökaluja lähinnä softa-alan opiskelijoille. Lähtökohtana on eksaktiuden tunnistaminen ja muotoilu sillä abstraktiotasolla, jossa kulloinkin operoidaan. Ihmiset pääsääntöisesti kokevat formaalin esityksen muotoilun ja sen yksityiskohtien tarkastelun "niuhottamiseksi", mutta sentään tässä kontekstissa asialle on siinä mielessä perustelu, että tietokoneohjelman toiminta oikeasti on eksaktia, so. se käyttäytyy tarkalleen niin kuin se ohjelmoitu ja poikkeamat ovat niin harvinaisia, että ne voidaan käytännössä aina täysin sivuuttaa.

Näkemykseni mukaan tämän ajattelun eksaktiuden hyödyllisyys ei kuitenkaan rajoitu tähän. Ensinnäkin, epäselvyys ja monitulkintaisuus voi olla hyödyksi elokuvassa tms. taiteessa, mutta se ei voi olla missään muussa kuin häiriötekijän ja suoranaisen virheen roolissa, jos tarkoituksena on välittää ihmisille jotain operationaalisesti relevanttia tietoa. Jos esimerkiksi mallinnamme syöpäsolun käyttäytymistä, on mielipuolista pyrkiä "monitulkintaisuuteen", jos tavoitteena on päätellä mallista, minkälaisia syöpälääkkeitä voitaisiin kehittää. Juuri tästä syystä - en niinkään faktisen toimimattomuuden takia - pidän homeopatiaa ja vastaavia uskomushoitoja äärimmäisen vahingollisina. En paheksu sitä, että ne antavat toivottomille ihmisille toivoa tai lohtua tms, vaan sitä, että ne perustuvat puhtaasti väärinymmärrykseen ja sumutukseen, jota mielestäni voidaan pitää kaikenlaisen älyllisen keskustelun pahimpana syntinä.

Luin syntymäpäivälahjaani, Esko Valtaojan "Kosmoksen Siruja"- esseekokoelmaa. Valtaoja on kiistattoman nerokas ja värikäs ilmaisuiltaan, mutta sortuu aika-ajoin mielestäni tahalliseen epäselvyyteen huumorin varjolla. Ei sillä, esseistin ja popularisoijan voi välillä sallia hieman käsiään heiluttelevan, enkä tarkoita tällä syyttää häntä edellisen kappaleen "syntisyydestä". Kirja on niin helppolukuinen, että parissa tunnissa sain luettua siitä yli puolet. Minun oli laitettava se jo sivuun, koska muuten minulla ei olisi "lomaluettavaa" kotimatkalleni. Ajattelin kirjan innoittamana lisätä Enqvistin kirjoja lukulistalleni, sen verran mairittelevaan sävyyn Valtaoja niistä kirjoittaa.

Newcastle upon Tyne

Matkustin eilen -- 35-vuotissyntymäpäivänänä -- konferenssiin Englantiin, Newcastleen. Matka kesti ovelta ovelle 10 tuntia. Yliopiston matkatoimistosopimuksen takia minulla ei juuri ollut valinnanvaraa, tai ainakaan sellaista ei näyttänyt olevan, joten otin reitin, jota minulle tarjottiin. Odottelin Amsterdamin lentoasemalla kolme tuntia konetta. Samassa ajassa olisin ajanut helposti junalla Lontoosta Newcastleen. Aikaero haittasi sen verran, että heräsin neljän jälkeen paikallista aikaa vain neljän tunnin yöunien jälkeen.

Pidin tänään esitelmän. Minulla ja kolleegallani on kaksi paperia täällä, käytännössä minä olin kirjoittanut toisen ja hän toisen, mutta näin saimme paremman hyötysuhteen. Väsymys sai aikaan sen, etten jaksanut hermoilla, mutta esitelmässäni häröilin hieman. Olen kuitenkin sen verran kokenut esiintyjä, etten mene jumiin tai paniikkiin jostain pienestä mokasta, ja pystyin nytkin jatkamaan ihan hyvin. Olin pitänyt kotona tutkijakolleegoilleni pienen esityksen asiasta jo viikko sitten, mutta esitelmä oli tähän kontekstiin liian laaja ja yleisluontoinen, joten muokkasin sitä tänne sopivammaksi. Siinä samassa sekoitin kalvojen järjestyksen niin, että osaa käsitteistä vahingossa käytettiin ennen kuin ne oli määritelty... Onnistuin kuitenkin tanssimaan tilanteen ohi sujuvasti.

Tänään on avajaisvastaanotto Lord Mayorin virka-asunnolla. Tarjolla on "refreshments and canapes", mikä voi englantilaiset tuntien tarkoittaa mitä vaan. Kulman takana on Burger King, jos en saa siellä syötävää. Se onneksi kestää vain tunnin.

Täällä on ongelmana se, että konferenssi piti järjestää ensin Japanissa, mikä karkoitti paljon eurooppalaisia kirjoittajia. Tsunaminamin ja muun härdellin vuoksi konferenssi siirrettiin tänne. En ole pahoillani tästä, mutta tämä ala on niin eurosentrinen, että en taida enää lähettää papereita kaukoidän konferensseihin. Tai no, kilpailu ei ole silloin kovaa... Mutta konferenssien yksi tärkeimmistä anneista on, että pääsee tapaamaan alan nousevia nimiä ja "verkostoitumaan". Nyt täällä on vain vanhoja partoja ja kaltaisiani íkuisia vaihtopenkkitutkijoita.

Mutta pari mielenkiintoista alan teosta lähti kyllä hankintalistalle. Toivotaan, että laitoksella on rahaa niiden hommaamiseen...

Hallitus.

Olen huvittuneena seurannut ihmisten kommentteja hallitusohjelmasta. Näyttäisi siltä, että merkittävä osa kommenteista on luokkaa "köyhiä kuritetaan". Ehkä hieman yllättäen, olen tästä samaa mieltä, syitä on muutama.

Ensiksikin, perusturvan nosto - miten se nyt tulkitaankin - kurittaa köyhiä. Ei pidä ymmärtää väärin; itse olen kovasti köyhiä kohtaan myötätuntoinen. Peruspäivärahan nosto ei kuitenkaan juuri auta kaikkein köyhimpiä. Tämän lisäksi se tekee taas kerran marginaalisen työn kannattamattomammaksi, mikä lisää entisestään työttömyyttä ja menoja.

Toiseksi, yleisen asumistuen nosto nostaa vuokria lähes täysimääräisesti. Asumistuki ei lisää sen saajan ostovoimaa, vaan menee vuokranantajan taskuun melko nopeasti. Plussapuolella tosin se tekee asunnon vuokraamisesta suhteessa hieman kannattavamman, kun oman asunnon korkovähennys alenee ja vuokrat nousevat, joten kun kerran näin tehdään, niin nämä muutokset ns. pelaavat yhteen.

Kolmanneksi, ydinvoimalle ei anneta uusia lupia. Tämä nostaa sähkön hintaa, mikä mitä ilmeisimmin tuntuu köyhemmillä kovimmin.

Koska ihmisillä on tarve erottua, ja koska marginaalilla työnteko tehdään vähemmän kannattavaksi, työssäkäyvien "kannustimet" vahvistuvat sitä kautta, että työttömiä tullaan leimaamaan entistä enemmän pelkiksi laiskottelijoiksi. Tämä lisää sosiaalista kerrostumista, ja alentaa yhteiskunnan luottamusta. Jo nyt radiossa kuulin kolme puheenvuoroa tähän suuntaan: "Miksi kukaan viitsisi enää tehdä töitä" jne. Tämä kuulostaa viattomalta, mutta se on suoraan merkki työssäkäyvien katkeroitumisesta siihen, että he maksavat yhä suuremman ihmisjoukon "löhöilyn". Ei, en usko itse siihen, että työttömät vapaaehtoisesti löhöilevät ja elelevät fattan rahoilla. Mutta tämä uskomus lisääntyy tämän hallitusohjelman myötä.

Kellä malli on sen kätkeköön.

Kätketty Markovin malli (HMM) on melko yksinkertainen stokastinen prosessi. Formaalisti HMM in 6-tuppeli (S,P,L, &Theta, &mu, &alpha), missä (S,P,L) muodostaa diksreetin markovin mallin eli DTMC. Siinä S on tilojen joukko, P on tilasiirtymäjakauma, so. P(s,s') on todennäköisyys, että tilasta s siirrytään tilaan s'. L puolestaan on funktio, joka liittää jokaiseen tilaan joukon propositioita.

&Theta on ns. havaintokäsitteiden joukko, &mu on funktio, joka liittää kuhunkin tilaan todennäköisyysjakauman havaintokäsitteiden yli. Siis, &mu(s,o) on todennäköisyys sille, että o havaitaan, jos olemme tilassa s. &alpha on taas todennäköisyysjakauma tilojen yli, so. se kertoo millä todennäköisyydellä olemme missäkin tilassa ennen kuin olemme tehneet yhtään havaintoa.

HMM:n semantiikka tulkitaan havaintosekvenssien yli; jokainen havaintosekvenssi määrittää todennäköisyysjakauman sille, missä tilassa HMM kullakin hetkellä on, ja näinollen myös todennäköisyysjakauman propositioille. Koska alla oleva DTMC on "piilossa" emme voi havaita tilaa suoraan, emmekä siis näinollen myöskään tiedä, mitkä propositiot ovat voimassa, voimme tehdä suoria havaintoja vain havaintokäsitteistä.

HMM:iä käytetään esimerkiksi puheentunnistuksessa tms. epävarmuutta sisältävissä tehtävissä. Karkea ja hiukan virheellinen kuvaus niiden käytöstä on, että foneemit esiintyvät tietyllä todennäköisyydellä tietyssä järjestyksessä, jos ollaan lausumassa tiettyjä sanoja, ja HMM:llä voidaan mallintaa tämä prosessi ja sitten päätellä, mikä on todennäköisin sana, joka juuri lausuttiin. Propositioilla voitaisiin esimerkiksi merkitä kirjaimia, joiksi foneemit tulkitaan.

Mallintarkastusmenetelmiä voidaan käyttää myös HMM:ien ominaisuuksien tutkimiseen. Voimme ilmaista esimerkiksi sopivien probabilististen aikalogiikoiden kaavoja, esimerkiksi PCTL:n kaavoja ja tutkia niiden totuusarvoja HMM:n yli. Myös lineaarisen ajan logiikoita voidaan määritellä, en mene yksityiskohtiin. Semantiikka määritellään alla olevalle DTMC:lle. HMM:lle määritellän ns. uskomustila, joka on itseasiassa todennäköisyysjakauma S:n yli, ja aikalogiikan kaava tulkitaan tämän jakauman "läpi" kullekin sekvenssille.

Siirryn metatasolle hieman. Olen nuorissa opiskelijoissa huomannut sellaisen vaarallisen piirteen - itseänikin vaivasi joskus tämä tauti - että geneeriset ja monikäyttöiset mallit kuten HMM aletaan herkästi omaksua eräänlaisiksi todellisuuden ja maailmankaikkeuden malleiksi. Ne ovat kyllä hyödyllisiä filosofisia työkaluja - itseasiassa kummaksun sitä, että filosofit operoivat niin harvoin partikulaarisilla ja eksplisiittisillä malleilla - mutta ne eivät ole "totta". Ne ova työkaluja ajatteluun ja ihmettelyyn. Tämän kiisteen jälkeen minun on kuitenkin todettava, että mitään ymmärrystä ei ole olemassa sen ulkopuolella, että todellisuudesta tehdään jokin tällainen malli.

Relativismi on ymmärrettävä näin: ymmärrys ja tiedonintressi (jos tällainen pompöösi sana sallitaan) on aina sidoksissa siihen malliin, jota todellisuuden hahmottamiseen käytämme. Jos mallimme on liian köyhä, käsityksemme on kapea ja karkea. Toisaalta, jos mallimme on liian ilmaisuvoimainen, se on melkein varmasti ristiriitainen ja täysin virheellinen. Voimme esittää malleistamme vertailuja ainoastaan niiden tarkoituksenmukaisuuden suhteen. Tässä on kuitenkin syytä olla tarkkana, koska ihmisillä on tapana sotkea eri tason tarkoituksenmukaisuudet toisiinsa. Malli voi olla esimerkiksi psykologisesti tai poliittisesti tarkoituksenmukainen, koska siihen vetoamalla saa äänestäjiä tms. Relativismin huono maine johtuu pitkälti siitä, että tämä tarkoituksenmukaisuustarkastelu ymmärretään ilmeisen tahallaan väärin.

Rauha.

Päätin pitkällisen pohdinnan jälkeen luopua kaikenlaisesta katkeruudesta, ja nollata tilanteen mielessäni, pohtia asiat sen pohjalta, mitä ne ovat nyt ja miten ne todennäköisesti tulevat kehittymään. Tämän taustalla on tapaaminen erään entisen kolleegan kanssa; ko. henkilö oli hieman vastaavanlaisessa tilateessa joitain vuosia sitten ja lähti. Oivalsin illalla, että "Ingalsin Lauran" sijaan oikeastaan terveempi suhtautuminen löytyy tässä linkittämästäni kappaleesta.

Syynä on myös se, että aivan näinä päivinä saan merkittävän määrän lisäinformaatiota erilaisista vaihtoehdoista. Tahdon ajatella omaa tilannettani selväjärkisesti, vailla katkeruutta. Pahoitteluni lukijoille, poistin kaikki tekstit, joissa olin purkanut katkeruuttani. Niiden tarkoitus oli toimia terapeuttisena kanavana, ja ne palvelivat tarkoituksensa loppuun. Tarvitsen ennenkaikkea mielenrauhaa, en tunnetta että olen konfliktin keskellä.

Tieteellinen maailmankuva, ja mitä se on?

Ihmiset usein tuntuvat sekoittavan yhtäältä tieteellisen maailmankuvan ja tieteellisen menetelmän, sekä toisaalta tieteellisen maailmankuvan ja uskonnollisen käsityksen.

Kuten edellä todetaan, tieteellinen maailmankuva on historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava. Ja ennenkaikkea, sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella. Tieteellinen maailmankuva ei ole sisällöllinen kysymys, vaan muodollinen kysymys. Yksittäisen väittämän pitäminen totena tai epätotena ei ole tieteellisen maailmankuvan kannalta olennaista, vaan olennaista on se, onko väittämän totena tai epätotena pitämisen taustalla ja ennenkaikkea sen totenapitämisen jatkuvuuden kannalta olemassa jokin operationaalisoituva keino muuttaa käsitystä.

Eli jos uskon näihin tai noihin tosiasiaväittämiin, onko olemassa jokin keino mitata, tarkastella asioita, jne, joka voi muuttaa uskomustani. Voiko käsitykseni olla väärä, ja jos voi, niin miksi ja miten?

Tieteellinen menetelmä on aina jokin partikulaarinen tapa ilmaista näitä tosiasioita, muodostaa tällaisia operationalisointeja, ja sosiaalisesti määrätty prosessi, jolla tiedonhankinnan laatua arvioidaan. Tieteellinen menetelmä itsessäänkin voi kehittyä, ja siitä voi olla useita erilaisia versioita.

Uskonnollinen käsitys on jonkin sellainen käsitys asiantilan olemisesta tai olemattomuudesta, joka ei ole tieteellinen. Yleisestiottaen voisimme kait määritellä tämän käsitteen niin, että on vain kahdenlaisia käsityksiä, uskonnollisia ja tieteellisiä, mutta tämä olisi epäreilua, koska ihmisillä on kaikenlaisia arkikokemukseen perustuvia verifioimattomia ja tilastollisesti epäpäteviä käsityksiä, joita kuitenkaan ei ole mielekästä nimittää uskonnollisiksi. Uskonnollisiksi käsityksiksi nimitänkin käsityksiä, joiden operationalisoiminen ei ole mahdollista joko psykologisista, sosiaalisista, tai ihan tietoteoreettisista syistä.

Jos joku uskoo että jääkaapin lamppu ei sammu, kun oven laittaa kiinni, voimme esimerkiksi porata jääkaapin kylkeen reiän tms. ja osoittaa näin tämän uskomuksen vääräksi. Emme kuitenkaan voi tehdä näin, jos henkilö kieltäytyy katsomasta reiästä. Olennaista tässä ei siis ole, onko väittämä oikeasti varmennettavissa vai ei, vaan siinä, hyväksyykö henkilö varmennuksen ylipäätään vai ei. Käänteinen on mahdollista; ihmiset kokevat uskomuksiaan validoiduiksi myös silloin kun tosiasiat eivät käsitystä, mutta en nimitä tätä uskonnolliseksi käsitykseksi vielä sinänsä, vaan ainoastaan siinä vaiheessa, kun tämän validointikokemuksen kyseenalaistaminen oletetaan "kielletyksi".

Esimerkiksi voisimme ottaa toisinaan ärtymystä herättävän ilmastonmuutoskysymyksen. On olemassa lukuisia yksittäisiä ihmisiä, joiden maailmankuva ei ole tieteellinen, ja joilla on tietty käsitys ilmastonmuutoksesta, karrikoiduksi esimerkiksi se, että Grönlannin jäät sulavat ihan just huomenna, jos ei kaikkia hiilidioksidipäästöjä heti lopeteta. Kääntäen, on lukuisia ihmisiä, joilla on käsitys, että mikään määrä hiilidioksidia ei missään nimessä ikinä voi mitään lämpenemistä missään aiheuttaa, ja joka väittää muuta, pitää viedä saunan taakse maanpetoksesta heti ammuttavaksi.

Olennaista tässä on se, onko käsitys mahdollista muuttaa evidenssin sanoessa jotain. Itse esimerkiksi olen siinä käsityksessä, että ihmisen tuottaman hiilidioksidin seurauksena meren happamuus on lisääntynyt (ja lisääntyy) ja että lämpötila on selvästi nousussa. Käsitykseni perustuu siihen, mitä olen esimerkiksi tiedelehdistä lukenut. Käsitykseni voi varsin hyvin olla väärä, ja aivan varmasti se on ainakin sangen puutteellinen. Jätän tämän esimerkin hautumaan.

Tieteellinen maailmankuva ei sinänsä voi tarjota meille mitään arvoja eli käsityksiä siitä, tulisiko meidän preferoida tällaista maailmaa pikemmin kuin tuollaista. Se voi toki tarjota meille mahdollisuuden selvittää, esimerkiksi millaiset mahdollisuudet milläkin arvoilla on toteutua ja millaiset arvot ovat keskenään yhteensovitettavissa. Humen giljotiinin hyödyllisyys perustuu siihen, että kun etsimme lopputulosten joukosta kompromissia, meidän täytyy tarkastella vain sitä, miten arvostamme niitä. Tämän jälkeen voimme tarkastella tosiasioiden valossa sitä, miten tähän kompromissiin voidaan päätyä.

Tämä tietenkään ei ole mahdollista epävarmuuden vallitessa, koska emme tiedä yksittäisten toimenpiteiden seurauksia varmasti. Tieteellisiä asiantuntijoita käytetään siksi, että näiden oletetaan voivan tarjota paras mahdollinen arvaus siitä, mitä missäkin skenaariossa tosiasiassa tulee tapahtumaan. Arvojen sotkeminen tähän prosessiin rikkoo abstraktiorajat. Tämän vuoksi paheksun suuresti pyrkimyksiä suoraan demokratiaan; se antaa ymmärtää että taksikuski on yhtä hyvä asiantuntija kuin seismologi, kun arvioidaan onko jokin alue maanjäristysriskialuetta vai ei.

(Otan tämän esimerkin tietoisena taannoisesta italialaisesta oikeusjutusta, uutiseen en heti löytänyt linkkiä.)