Keskipäivän esitelmä koski systeemibiologiaa. Vaikka oma tutkimusalaani ei voi lähtökohdiltaan suoraan pitää relevanttina, siitä on viimevuosina tullut sitä juuri systeemibiologialle. Mielenkiintoista asiassa on se, että keskeistä omalle alalleni on varsinaisten menetelmätason asioiden ja malliteoreettisten tarkastelujen ohella relevantti abstraktio.
Olen näissä kirjoituksissani aika-ajoin luonnostellut tieteenfilosofiaa, joka perustuu nimenomaan abstraktioiden hallintaan ja tunnistamiseen. Tämä liittyy löyhästi aiemmin opettamaani kurssiin, jossa opetettiin abstraktinhallinnan perustyökaluja lähinnä softa-alan opiskelijoille. Lähtökohtana on eksaktiuden tunnistaminen ja muotoilu sillä abstraktiotasolla, jossa kulloinkin operoidaan. Ihmiset pääsääntöisesti kokevat formaalin esityksen muotoilun ja sen yksityiskohtien tarkastelun "niuhottamiseksi", mutta sentään tässä kontekstissa asialle on siinä mielessä perustelu, että tietokoneohjelman toiminta oikeasti on eksaktia, so. se käyttäytyy tarkalleen niin kuin se ohjelmoitu ja poikkeamat ovat niin harvinaisia, että ne voidaan käytännössä aina täysin sivuuttaa.
Näkemykseni mukaan tämän ajattelun eksaktiuden hyödyllisyys ei kuitenkaan rajoitu tähän. Ensinnäkin, epäselvyys ja monitulkintaisuus voi olla hyödyksi elokuvassa tms. taiteessa, mutta se ei voi olla missään muussa kuin häiriötekijän ja suoranaisen virheen roolissa, jos tarkoituksena on välittää ihmisille jotain operationaalisesti relevanttia tietoa. Jos esimerkiksi mallinnamme syöpäsolun käyttäytymistä, on mielipuolista pyrkiä "monitulkintaisuuteen", jos tavoitteena on päätellä mallista, minkälaisia syöpälääkkeitä voitaisiin kehittää. Juuri tästä syystä - en niinkään faktisen toimimattomuuden takia - pidän homeopatiaa ja vastaavia uskomushoitoja äärimmäisen vahingollisina. En paheksu sitä, että ne antavat toivottomille ihmisille toivoa tai lohtua tms, vaan sitä, että ne perustuvat puhtaasti väärinymmärrykseen ja sumutukseen, jota mielestäni voidaan pitää kaikenlaisen älyllisen keskustelun pahimpana syntinä.
Luin syntymäpäivälahjaani, Esko Valtaojan "Kosmoksen Siruja"- esseekokoelmaa. Valtaoja on kiistattoman nerokas ja värikäs ilmaisuiltaan, mutta sortuu aika-ajoin mielestäni tahalliseen epäselvyyteen huumorin varjolla. Ei sillä, esseistin ja popularisoijan voi välillä sallia hieman käsiään heiluttelevan, enkä tarkoita tällä syyttää häntä edellisen kappaleen "syntisyydestä". Kirja on niin helppolukuinen, että parissa tunnissa sain luettua siitä yli puolet. Minun oli laitettava se jo sivuun, koska muuten minulla ei olisi "lomaluettavaa" kotimatkalleni. Ajattelin kirjan innoittamana lisätä Enqvistin kirjoja lukulistalleni, sen verran mairittelevaan sävyyn Valtaoja niistä kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti