Lihaa

Vaaka näytti eilen 93kg. Se on pielessä noin kaksi kiloa, ja lisäksi minulla oli vaatteet päällä, mutta veikkaisin että painan tällä hetkellä noin 89kg. "Jojottelu" on ollut tänä vuonna kovaa, sillä painoni oli alimmillaan noin 81kg, syys-elokuun vaihteesa. Vain kaksi kuukautta sitten.  Painoa on tullut siis nyt noin neljä kiloa kuukaudessa. Syömisen tahti on siis ollut aivan tolkuton. Nyt sitä lienee syytä hieman himmata. Olen nauttinut noin 3500-4000kcal päivässä, ja syöminen on ollut aika "törkyistä". Pitsaa, hampurilaisia, suklaata jne. Mitä tahansa että saa kalorit ylös.

Tulokset näkyvät myös toisella tapaa. Perjantaina kyykkäsin varsin kevyesti 3x5@120kg, ja tuntui että kolmas sarja oli niin kevyt että kymmenen kiloa olisi voinut laittaa lisää. Maastavedossa 5x150kg tuntui naurettavan kevyeltä verrattuna aiempien viikkojen tuskallisiin vetoihin. Pystypunnerrus alkaa sakata, sillä saan ns hikisen vitosen tai pari punnerrettua 60 kilolla. Penkki sensijaan tuntui sekin aivan liian kevyeltä kun otin 3x5@90kg.

Kuten eräs kuntosalikävijä totesi "voima tulee vatsasta". Nostovyössä on joutunut taas siirtymään yhden pykälän löysempään asetukseen.  Askeleen raskauden ja hidastumisen tuntee selvästi, toisaalta samoin tuntee sen voiman tunteen joka tulee kun kaikenlaiset taakat tuntuvat paljon kevyemmiltä näin. Vaikka nostoni ovat vielä objektiivisesti hyvin vaatimattomia, psykologinen vaikutus on mittava  kun painot jotka vielä muutama viikko sitten tuntuivat raskaalta, ovatkin nyt kevyitä.

Huomaan samalla että refluksia alkaa taas ilmetä. Tämänkin vuoksi täytyy nyt himmata syömistä selvästi. Sopivan ruokamäärän löytäminen on kuin kellosepän työtä. Lisäksi olen havainnut että heraproteiini on merkittävä tekijä vatsavaivoissani; olen päättänyt jättää sen pois tyystin. Olin useamman viikon ilman, mutta eilen en päässyt syömään tavanomaista ruokaa sopivassa aikataulussa, joten otin kaksi noin 40 gramman annosta, toisen aamulla ja toisen iltapäivällä. Heräsin yöllä pahoinvoinnin tunteeseen ja ruokatorvi tuntuu nyt ärtyneeltä.

Jos kykenen jatkamaan nykyistä lineaarista progressiota samaa tahtia kuin nyt olen edennyt, niin joulukuun puoliväliin mennessä kaikissa nostoissa ollaan ylitetty vanhat raudat. Keho tuntuu kuitenkin nyt kertovan, että tahti on ollut hieman liian kova. Unta saan kylllä onnekseni hyvin, mutta pahoinvoinnin lisääntyminen taas ei ole hyvä merkki. Toivon mukaan heraproteiinin poisjättäminen auttaa tässä. Onnekseni öisiä ahdistuskohtauksia ei ole ilmennyt.

Amores Ferros, Osa III

Olen nyt pystynyt jatkamaan raudan liikuttelua lähes normaalisti useamman viikon. Olen kuitenkin pitänyt maltin kaikessa tekemisessä, enkä ole lähtenyt rasittamaan itseäni liiaksi. Kyykky oli esimerkiksi maanantaina hyvin maltillinen 3x5@105kg, pystypunnerrus 5x5@52.5kg ja maastaveto 1x5@130kg. Päälle leuanvetoa 3x7 toistoa kehonpainoilla. Kaikki tuntuivat siltä, että olisin jaksanut selvästi enemmän, mutta pyrin nostamaan edelleen tehoja hyvin hyvin hitaasti.

Olen jättänyt heran pois. Kävin erikoislääkärillä, joka sanoi ettei diagnoosia eosinofiilisestä esofagiitista tehdä yhden koepalan perusteella, vaan oireiden pitää jatkua lääkehoidosta riippumatta, ja uusissa (!!) koepaloissa pitää edelleen olla eosinofiilejä riittävästi. Toivon siis että vaiva helpottaa kahden kuukauden happosalpaajahoidon aikana. Nyt ainakin olen ollut suhteellisen oireeton jo parisen viikkoa.

Rauhallisella lineaarisella progressiolla on puolensa. Se ei kenties ole tehokkain tai paras keino lisätä voimaa, mutta se on yksinkertainen.  Kevensin ohjelmaa vielä siten, että keskiviikon kyykyssä teen vain kolme kahden toiston sarjaa, joten progressio kyykyssä on 5 kiloa viikossa. Se on silti niin paljon, että raja tulee vastaan ennen vuodenvaihdetta helposti. Olen nimittäin kokolailla vakuuttunut, etten kykene kyykkäämään 3x5 toistoa 150 kilon painoilla jouluna.

Ruokaa on mennyt taas alas enemmän. Tein sunnuntaina lasagnen, johon tuli 700g naudan jauhelijaa, 1.2 litraa maitoa, 40g voita, 250g lasagnelevyjä, 300g juustoa ja 800g tomaattikastiketta. Kaikkineensa se painoi hieman yli 3 kiloa. Söimme sen yhdessä illassa lasten kanssa, joskin pojalla oli kaksi kaveria kylässä, ja kaikki tietävät miten teini-ikäiset syövät.  Paino on lähtenyt taas nousuun pitkän laskukauden jälkeen, ja on nyt jo yli 85 kiloa.

Nosteluun on tullut myös tiettyä hillittyä viisautta. Ehkä termi on huono, mutta viittaan siihen että kun raudan määrä ei ole lähelläkään maksimeja, pystyn silti suhtautumaan siihen kunnioituksella. Ehkä aiemmin suhtauduin kevyisiin rautoihin hieman ylenkatseella, ja koin että se mielenrauha ja onnistumisen tunne jonka sain, tuli vain hyvin raskaista painoista. Enää en ajattele näin. Ehkä voidaankin sanoa että vaivani ovat tuottaneet henkistä kasvua.

Ellen vammaudu tai sairastu muutoin tavalla, joka estää nostelun, luulen että liikuttelen rautaa lopun ikääni. Toivottavasti kuolemaani saakka. Naisystäväni naapuri kuoli kesällä. Tämä oli vanhempi, arviolta yli 80-vuotias mies, joka liikkui paljon. Miehen saattoi nähdä talvella hiihtämässä läheiseen puistoon tehtyä latua ympäri päivittäin, ja kesäisin pyöräilemässä tai lenkkeilemässä aamuin illoin. Eräänä päivänä hän vain kuoli ilman sen kummempaa syytä. Toki hänellä varmasti oikeasti oli jokin kuolinsyy, mutta tarkoitan tällä sitä että hänellä ei ollut ulkoisia sairauden merkkejä jotka olisivat sivullisille olleet ilmeisiä.

Pohdimme asiaa yhdessä ja itse olen sillä kannalla että sellainen kuolema olisi hyvä ja siunauksellinen. Kuolla nopeasti ilman pitkittynyttä laitoshoitovaihetta tai toimintakyvyn menetystä. Tietenkään raudan liikuttelu ei millään tapaa sellaista takaa, sillä sairaudet voivat iskeä odottamatta kehen tahansa. Mutta ajatuksena se on miellyttävä.

A man can dream though,  
A man can dream.

Letku mahassa

Tänään aamulla lääkäri tunki muoviletkun kurkustani alas vatsalaukkuun. Toimepide ei ollut kivulias, mutta kaikista kivuttomista asioista joita maailmassa olen kokenut niin tämä oli fyysisesti epämiellyttävin kokemukseni ikinä. Sain kurkkuun puudutesuihkeen, jonka vuoksi itse kurkunpään ohitus ei aiheuttanut kipua. Puudutteen vaikutus loppui vajaa tunti operaation jälkeen, ja sen jälkeen kurkku on kyllä tuntunut varsin kipeältä.

Vatsalaukussa tai ruokatorvessa ei ollut näkyviä kasvaimia. Vatsaportti oli varsin löysä. Varsinaista esofagiittia ei ollut, mutta kudokset olivat ärtyneet ja jonkin verran punoittavat. Vatsasta otettiin koepalat, ja lisäksi tehtiin testi jossa vatsalaukkuun pumpattiin ilmaa. Epäilemästäni palleatyrästä ei ollut merkkejä.

Nyt vaan sitten lepäillään, ja syödään lääkärin ohjeen mukaisesti pari kuukautta happosalpaajaa. Sen jälkeen varovaisesti treeniä. Ei syömistä ennen nukkumaanmenoa ja treenikin syytä tehdä tyhjällä vatsalla. Ei grillattua ruokaa, eikä tupakkaa tai suuria määriä suklaata tai kahvia.

Olen huojentunut. Löydökset ovat konsistentteja polttelun tunteen kanssa, mutta eivät hälyyttäviä. Mikä ikinä onkaan ahdistavan öisen tunteen syynä, se lienee psyykkistä. Vika on siis suureksi osaksi päässäni.

Amores Ferros

Kun elämässä ei tässä iässä ole enää paljoa tavoiteltavaa ja voin vain odottaa suloisen kuoleman syleilyä, niin odotteluaikana voin täyttää sisälläni ammottavaa tyhjyyttä esimerkiksi tavoittelemalla parempia penkkituloksia.

 

Raudan kanssa saa hetkeksi unohtaa elämän täydellisen merkityksettömyyden ja sisällöttömyyden ja tuntea jotain mikä muistuttaa aitoa iloa ja onnistumisen kokemusta, kunnes tyhjyys taas lopulta nielee.

 

Rauta on ankara mutta reilu rakastaja. Se ei lupaa tyhjiä eikä se koskaan siksi petä. Siltä voi saada lohdun ja merkityksen jos sille antautuu. Toki, kuten kaikissa maallisissa asioissa, sekin lohtu on vain ohimenevä ja haihtuu ilmaan nopeasti. Mutta sen hetken kun raudan kylmä totuus puree lihasta, sen hetken olen todella elossa. Sen pienen hetken sisälläni loistavat koko Linnunradan ja miljardien galaksien tähtien valot.

 

Tänään nostin penkistä 117.5kg. Se ei ole paljon, mutta se oli oma ennätykseni, ensimmäinen minkäänlainen ennätys puoleen vuoteen. 

Keveyden sietämätön olemus, vol MMXVII

Massakausi lähti liikkeelle pari viikkoa sitten, ja ensimmäiset pari viikkoa kulkivat varsin hyvin, joskaan paino ei lähtenyt nousemaan juurikaan. Perjantaina aamulla punnitessani itseni olin noin 700 grammaa painavampi kuin kaksi viikkoa aiemmin, mikä menee vielä nesteen ja vatsassa olevan ruoan piikkiin.

Viikonlopun aikana iski vanha tuttavani, gastropareesi. Vatsalaukun tyhjeneminen on hidastunut siinä määrin, että en mitenkään saanut sunnuntain aikana edes 2000kcal per päivä syötyä. En tiedä mistä moinen voi johtua, edellisen kerran tuli sama vaiva noin puoli vuotta sitten, joskin paljon tämänkertaista vakavampana. Mutta huomasin lauantaina aivan selvästi; en kyennyt syömään paljoakaan kun kävimme ravintolassa syömässä. Katselimme televisiota ja söin hieman karkkia jälkiruoaksi, tunsin oloni nopeasti huonovointiseksi. Illalla join kaakaota, mutta vielä sunnuntaina aamulla vatsa tuntui täydeltä. Sain lounaalla syötyä muutaman falafel- pyörykän, ja illalla pari siivua paahtoleipää, tänä aamuna jaksoin hädin tuskin syödä yhden croissantin.  Vatsalaukku kyllä siis tyhjenee, mutta tavattoman hitaasti normaaliin verrattuna.

Laskeskelin ensimmäisen kahden viikon perusteella, että jos treenaan ns normaalisti, niin tarvitsen reippaasti yli 3000kcal päivässä edes painon ylläpitoon, ja jopa 4000kcal päivässä jos haluaisin saada painon nousemaan siihen tahtiin jonka olin alunperin suunnitellut. Mikäli tämä vatsalaukun tyhjenemisen vaiva kroonistuu, tästä tulee hankalaa, sillä nykyisellään saan sisään normaalia ravintoa ehkä 2000kcal. Jonkinlaisia nestemäisiä ravinteita voisi mennä enemmän, mutta helppoa se ei ole.

Jos tähtäisin vähän alle 4000kcal:iin, niin pitäisi päivässä saada sisään noin 500g hiilihydraattia, 250g proteiinia ja 110g rasvaa, käytännössä siis 100g hiilihydraattia, 50g proteiinia ja 20+grammaa rasvaa per ateria, viisi ateriaa päivässä. Itselleni tämä olisi ollut aamiainen (kello 8), lounas (kello 11), välipala (kello 15), illallinen (kello 18)  ja iltapala (kello 21). 

Viime viikon treeni meni kuitenkin aika lailla nappiin:

1. Maanantaina penkin kolmospäivässä 8x85kg, avustavat harjoitukset (pystysoutu, vipunosto, leuanveto 3x8) 
2. Tiistaina maven kolmospäivässä 3x145kg. Tämä oli vielä kevyttä, mutta huomasin jo edelliseen viikkoon verrattuna että lihakset alkavat "heräillä". Avustavina liikkeinä etukyykky 5x3x70kg ja  vatsalihakset lisäpainoilla 3x20,  sekä "hermoston herättelynä" 5x2x45kg tempaukset
3. Torstaina pystypunnerrus 5x55kg, vinopenkki käsipainoilla 3x10; aloitin 22.5kg per käsi, mutta jouduin pudottamaan 17.5kg:een kahdella jälkimmäisellä sarjalla. Leuanveto 10kg lisäpainoilla 15 toistoa erilaisin yhdistelmin; en ihan jaksanut 3x5 tehdä, koska olkapäät olivat liian väsyneet. 
4. Perjantain kyykky 3x122.5kg, tein konservatiivisesti, polvet eivät ehkä aivan ole tottuneet tähän "meininkiin". Avustavina rinnallevetoa piti tehdä 5x3x70kg, mutta ensimmäisen kolmosen jälkeen pudotin 60kg:een, koska tekniikka oli aivan hakusessa. Tässä ei ole kiirettä, rakentelen kaikessa rauhassa. Loppuun "sikaniska" eli power shrug, 3x5x180kg. 

 Harkitsen että vaihtaisin hieman palettia seuraavaan sykliin siten, että ottaisin ns olympianostot yläkroppapäivään, eli rinnalleveto maanatain, tempaus torstain treeniin (Tai toisin päin) ja vaihtaisin vaikkapa vipunoston tiistain päivään. Räjähtävistä liikkeistä toipuu nopeammin ja tekniikka hajoaa herkästi jos alla on kyykkyä tai maastavetoa.

Kaikki tietenkin menee vielä kerran uusiksi jos ruoka ei ala lähipäivinä sulamaan kunnolla... 

5x5@home

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani 5x5- ohjelman jota aloin noudattaa.  Yksinkertaisuus on useissa ohjelmissa suuri valtti, samoin se, että niitä todella tulee noudatettua. Olen havainnut, että ihan kaikessa sellaisessa harjoittelussa, jossa on jokin tavoite, yksi tärkeimmistä näkökohdista on riittävä motivaatio  säännöllisyyteen ja keino mitata edistymistä. Juoksun kohdalla käytin Sports Trackeriä, ja sain kuin sainkin vauhdit nousemaan. Raudan nostelussa on toki helpompi mitata edistymistä, mutta systemaattinen ja säännöllinen harjoittelu hyvällä tekniikalla ei ole triviaali asia jos keskittyminen on esimerkiksi kiireisyyden vuoksi heikkoa.

Rakensin autotalliin kuntosalin (ks. kuva), johon kuuluu kyykkyteline, penkki, ja nyrkkeilysäkki lämmittelyä varten. Auto mahtuu vielä juuri ja juuri talliin näiden lisäksi. Painoina käytän vanhalta opiskelukaverilta hankittua 30mm tankoa ja muutamaa limppua, ja erinäisinä lahjoituksina saatuja hieman epästandardin painoisia rautakiekkoja (16, 8 ja 9 kiloa). Kiekot olivat alkujaan erittäin ruosteisia, mutta harjasin kiekot teräsharjalla, minkä jälkeen liotin niitä sitruunahappoliuoksessa 48 tuntia. Tämän jälkeen pesin karhealla sienellä ja kädenlämpöisellä vedellä, ja pinnassa ei ole käytännössä lainkaan ruostetta. Maalaan kiekot lähiaikoina mustalla ruosteenestomaalilla ja merkitsen painot valkealla maalilla.   Kaikkinensa saan tankoon ladottua tarvittaessa noin 120 kiloa, tosin en ole kokeillut kestääkö tanko tätä määrää. Ensimmäisenä tuohon lukemaan tulen joka tapauksessa pääsemään maastavedossa nykyohjelmalla, jossa tangon vääntyminen on kuitenkin ehkä vähiten vaarallista.

Penkin ostin samalla kun tangon, mutta kyykkytelineen (kuvassa vasemmalla) rakensin puusta itse. Rakenne on melko yksinkertainen, alla on "kiskoina" 120x60 lankut. Näiden päällä seisuu samasta lankusta tehty "kolmio", ja sisäpuolella on lattian varaan toinen kolmio 100x50 lankusta. Kolmion kärjet on pultattu 120 millin pultilla ja reikälevyllä, lisäksi ruuvasin kiskot kulmaraudoilla vaneeriin jotta se ei heilu. Kolmion takaosa on kahdella sivuttaisella ja yhdellä ristiin menevällä laudalla jäykistetty. (Laudat muodostavat Z-kirjaimen); laudat ovat vinossa, tanko itsessään on ns vaaterissa. Toistaiseksi heikko kohta on kohta johon tanko ripustetaan; hankkimani pultit olivat itsessään liian lyhyitä, joten tein puusta palikan, vahvistin sen kulmaraudalla ja pistin poraruuvipultilla isoon lankkuun kiinni. En luota kiinnitykseen; se kestää kyllä varmasti noin 100 kiloa, mutta kun mennään isompiin painoihin, niin tarvitaan vahvempi kiinnitys. Löysin autotallin perältä muutaman metrin lattarautaa, joista teen pannan lankun ympärille ja pulttaan sen pidemmällä pultilla puuhun.

Kotisalin vahvuutena on se, ettei tarvitse lähteä mihinkään treenaamaan. Sunnuntaiaamuna voi aamukahvin jälkeen vain kävellä alakertaan ja tehdä treenin. Tämä on yksi aspekti jossa yksinkertainen ohjelma on hyödyksi. Jos ohjelmaan kuuluisi taljoja tai vastaavia, ei sitä olisi mahdollista kotona tehdä. Nytkin toki on yksi heikkous, ja se on autotallin katto, joka on vain 220 senttiä korkealla. Pystypunnerrus on tehtävä istuen, sillä seisten tehdessä en voi ojentaa käsiä.  Kesällä toki voi siirtyä takapihalle nostelemaan (ovi on kuvassa oikealla), mutta talvella tmä tuskin on kovin realistista. Aion vielä asentaa kattoon leuanvetoa varten kahvat. Minulla on kyllä tanko kotona, mutta se on yläkerrassa, lisäksi on siirrettävä leuanvetoteline, mutta kumpaakaan ei voi käyttää autotallissa. Muutoinkin 220 korkeassa tilassa tosin leuanveto on haasteellista, sillä tanko tulee väistämättä joko hyvin lähelle kattoa, tai liian alas. Leuanvetoa varten aion hankkia vielä vyön, johon voi lisätä painoja.

Suosittelen 5x5-applikaatiota aloittelevalle treenaajalle. Se piirtää esimerkiksi käyrää omasta edistymisestä ja muistaa ehdottaa painojen lisäämistä. Määrän voi kuitenkin halutessaan syöttää. Harjoitusohjelmaa ei voi kustomoida, mitä pidän isona miinuksena, ilmeisesti tämä on maksullisessa versiossa mahdollista.