Olen nyt pystynyt jatkamaan raudan liikuttelua lähes normaalisti useamman viikon. Olen kuitenkin pitänyt maltin kaikessa tekemisessä, enkä ole lähtenyt rasittamaan itseäni liiaksi. Kyykky oli esimerkiksi maanantaina hyvin maltillinen 3x5@105kg, pystypunnerrus 5x5@52.5kg ja maastaveto 1x5@130kg. Päälle leuanvetoa 3x7 toistoa kehonpainoilla. Kaikki tuntuivat siltä, että olisin jaksanut selvästi enemmän, mutta pyrin nostamaan edelleen tehoja hyvin hyvin hitaasti.
Olen jättänyt heran pois. Kävin erikoislääkärillä, joka sanoi ettei diagnoosia eosinofiilisestä esofagiitista tehdä yhden koepalan perusteella, vaan oireiden pitää jatkua lääkehoidosta riippumatta, ja uusissa (!!) koepaloissa pitää edelleen olla eosinofiilejä riittävästi. Toivon siis että vaiva helpottaa kahden kuukauden happosalpaajahoidon aikana. Nyt ainakin olen ollut suhteellisen oireeton jo parisen viikkoa.
Rauhallisella lineaarisella progressiolla on puolensa. Se ei kenties ole tehokkain tai paras keino lisätä voimaa, mutta se on yksinkertainen. Kevensin ohjelmaa vielä siten, että keskiviikon kyykyssä teen vain kolme kahden toiston sarjaa, joten progressio kyykyssä on 5 kiloa viikossa. Se on silti niin paljon, että raja tulee vastaan ennen vuodenvaihdetta helposti. Olen nimittäin kokolailla vakuuttunut, etten kykene kyykkäämään 3x5 toistoa 150 kilon painoilla jouluna.
Ruokaa on mennyt taas alas enemmän. Tein sunnuntaina lasagnen, johon tuli 700g naudan jauhelijaa, 1.2 litraa maitoa, 40g voita, 250g lasagnelevyjä, 300g juustoa ja 800g tomaattikastiketta. Kaikkineensa se painoi hieman yli 3 kiloa. Söimme sen yhdessä illassa lasten kanssa, joskin pojalla oli kaksi kaveria kylässä, ja kaikki tietävät miten teini-ikäiset syövät. Paino on lähtenyt taas nousuun pitkän laskukauden jälkeen, ja on nyt jo yli 85 kiloa.
Nosteluun on tullut myös tiettyä hillittyä viisautta. Ehkä termi on huono, mutta viittaan siihen että kun raudan määrä ei ole lähelläkään maksimeja, pystyn silti suhtautumaan siihen kunnioituksella. Ehkä aiemmin suhtauduin kevyisiin rautoihin hieman ylenkatseella, ja koin että se mielenrauha ja onnistumisen tunne jonka sain, tuli vain hyvin raskaista painoista. Enää en ajattele näin. Ehkä voidaankin sanoa että vaivani ovat tuottaneet henkistä kasvua.
Ellen vammaudu tai sairastu muutoin tavalla, joka estää nostelun, luulen että liikuttelen rautaa lopun ikääni. Toivottavasti kuolemaani saakka. Naisystäväni naapuri kuoli kesällä. Tämä oli vanhempi, arviolta yli 80-vuotias mies, joka liikkui paljon. Miehen saattoi nähdä talvella hiihtämässä läheiseen puistoon tehtyä latua ympäri päivittäin, ja kesäisin pyöräilemässä tai lenkkeilemässä aamuin illoin. Eräänä päivänä hän vain kuoli ilman sen kummempaa syytä. Toki hänellä varmasti oikeasti oli jokin kuolinsyy, mutta tarkoitan tällä sitä että hänellä ei ollut ulkoisia sairauden merkkejä jotka olisivat sivullisille olleet ilmeisiä.
Pohdimme asiaa yhdessä ja itse olen sillä kannalla että sellainen kuolema olisi hyvä ja siunauksellinen. Kuolla nopeasti ilman pitkittynyttä laitoshoitovaihetta tai toimintakyvyn menetystä. Tietenkään raudan liikuttelu ei millään tapaa sellaista takaa, sillä sairaudet voivat iskeä odottamatta kehen tahansa. Mutta ajatuksena se on miellyttävä.
Kun
elämässä ei tässä iässä ole enää paljoa tavoiteltavaa ja voin vain odottaa suloisen
kuoleman syleilyä, niin odotteluaikana voin täyttää sisälläni ammottavaa tyhjyyttä esimerkiksi tavoittelemalla parempia penkkituloksia.
Raudan kanssa saa hetkeksi unohtaa elämän täydellisen merkityksettömyyden ja
sisällöttömyyden ja tuntea jotain mikä muistuttaa aitoa iloa ja
onnistumisen kokemusta, kunnes tyhjyys taas lopulta nielee.
Rauta
on ankara mutta reilu rakastaja. Se ei lupaa tyhjiä eikä se koskaan siksi
petä. Siltä voi saada lohdun ja merkityksen jos sille antautuu. Toki,
kuten kaikissa maallisissa asioissa, sekin lohtu on vain ohimenevä ja
haihtuu ilmaan nopeasti. Mutta sen hetken kun raudan kylmä totuus puree
lihasta, sen hetken olen todella elossa. Sen pienen hetken sisälläni
loistavat koko Linnunradan ja miljardien galaksien tähtien valot.
Tänään nostin penkistä 117.5kg. Se ei ole paljon, mutta se oli oma ennätykseni, ensimmäinen minkäänlainen ennätys puoleen vuoteen.
Massakausi lähti liikkeelle pari viikkoa sitten, ja ensimmäiset pari viikkoa kulkivat varsin hyvin, joskaan paino ei lähtenyt nousemaan juurikaan. Perjantaina aamulla punnitessani itseni olin noin 700 grammaa painavampi kuin kaksi viikkoa aiemmin, mikä menee vielä nesteen ja vatsassa olevan ruoan piikkiin.
Viikonlopun aikana iski vanha tuttavani, gastropareesi. Vatsalaukun tyhjeneminen on hidastunut siinä määrin, että en mitenkään saanut sunnuntain aikana edes 2000kcal per päivä syötyä. En tiedä mistä moinen voi johtua, edellisen kerran tuli sama vaiva noin puoli vuotta sitten, joskin paljon tämänkertaista vakavampana. Mutta huomasin lauantaina aivan selvästi; en kyennyt syömään paljoakaan kun kävimme ravintolassa syömässä. Katselimme televisiota ja söin hieman karkkia jälkiruoaksi, tunsin oloni nopeasti huonovointiseksi. Illalla join kaakaota, mutta vielä sunnuntaina aamulla vatsa tuntui täydeltä. Sain lounaalla syötyä muutaman falafel- pyörykän, ja illalla pari siivua paahtoleipää, tänä aamuna jaksoin hädin tuskin syödä yhden croissantin. Vatsalaukku kyllä siis tyhjenee, mutta tavattoman hitaasti normaaliin verrattuna.
Laskeskelin ensimmäisen kahden viikon perusteella, että jos treenaan ns normaalisti, niin tarvitsen reippaasti yli 3000kcal päivässä edes painon ylläpitoon, ja jopa 4000kcal päivässä jos haluaisin saada painon nousemaan siihen tahtiin jonka olin alunperin suunnitellut. Mikäli tämä vatsalaukun tyhjenemisen vaiva kroonistuu, tästä tulee hankalaa, sillä nykyisellään saan sisään normaalia ravintoa ehkä 2000kcal. Jonkinlaisia nestemäisiä ravinteita voisi mennä enemmän, mutta helppoa se ei ole.
Jos tähtäisin vähän alle 4000kcal:iin, niin pitäisi päivässä saada sisään noin 500g hiilihydraattia, 250g proteiinia ja 110g rasvaa, käytännössä siis 100g hiilihydraattia, 50g proteiinia ja 20+grammaa rasvaa per ateria, viisi ateriaa päivässä. Itselleni tämä olisi ollut aamiainen (kello 8), lounas (kello 11), välipala (kello 15), illallinen (kello 18) ja iltapala (kello 21).
Viime viikon treeni meni kuitenkin aika lailla nappiin:
Tiistaina maven kolmospäivässä 3x145kg. Tämä oli vielä kevyttä, mutta huomasin jo edelliseen viikkoon verrattuna että lihakset alkavat "heräillä". Avustavina liikkeinä etukyykky 5x3x70kg ja vatsalihakset lisäpainoilla 3x20, sekä "hermoston herättelynä" 5x2x45kg tempaukset
Torstaina pystypunnerrus 5x55kg, vinopenkki käsipainoilla 3x10; aloitin 22.5kg per käsi, mutta jouduin pudottamaan 17.5kg:een kahdella jälkimmäisellä sarjalla. Leuanveto 10kg lisäpainoilla 15 toistoa erilaisin yhdistelmin; en ihan jaksanut 3x5 tehdä, koska olkapäät olivat liian väsyneet.
Perjantain kyykky 3x122.5kg, tein konservatiivisesti, polvet eivät ehkä aivan ole tottuneet tähän "meininkiin". Avustavina rinnallevetoa piti tehdä 5x3x70kg, mutta ensimmäisen kolmosen jälkeen pudotin 60kg:een, koska tekniikka oli aivan hakusessa. Tässä ei ole kiirettä, rakentelen kaikessa rauhassa. Loppuun "sikaniska" eli power shrug, 3x5x180kg.
Harkitsen että vaihtaisin hieman palettia seuraavaan sykliin siten, että ottaisin ns olympianostot yläkroppapäivään, eli rinnalleveto maanatain, tempaus torstain treeniin (Tai toisin päin) ja vaihtaisin vaikkapa vipunoston tiistain päivään. Räjähtävistä liikkeistä toipuu nopeammin ja tekniikka hajoaa herkästi jos alla on kyykkyä tai maastavetoa.
Kaikki tietenkin menee vielä kerran uusiksi jos ruoka ei ala lähipäivinä sulamaan kunnolla...
Kuten aiemmin uhosin, siirryin Texas-splittiin jossa maanantaina on volyymi ja perjantaina intensiteetti. Tämän päivän treeni koostui seuraavista.
5x5x105kg kyykky. Tämä oli kevyt tietoisella valinnalla, sillä perjantaina mennään "täysillä".
3x8x60kg vinopenkki. Jätin normipenkin pois, sillä olkapää alkoi jo vähän varoitella. Täytynee uskoa ettei peruspenkki ole "mun juttu". Otin kasit volyymiksi tässä vaihtelun vuoksi, ja koska Rip siunaa kasit myös Practical Programmissa. Vinopenkkiä tuskin, mutta olen aikuinen mies ja saan treenata mitä haluan.
Cleanit 5x3x52.5kg. Tein lyhyehköillä palautuksilla rinnallevetoja. Se ei väsytä sillä lailla, mutta tuo paljon "vetoja". Pyrin vetämään alkuosan mahdollisimman nopeasti niin että ponnahdus tapahtuu vauhdista; tämä on teholiike.
Soudut 3x5x85kg. Mietin tässä josko siirtyisin myös volyymiin 5x5. Silloin pitäisi ottaa vähän takaisin. Huomasin taannoin että latissimus dorsi on kasvanut selvästi, ja työntyy serratuksen kanssa näkyviin kainalon alta.
Volyymi voi vaatia säätöä -- mahdollisesti ylöspäin -- mutta mennään nyt tällä. Keskiviikkona siis vuorossa keventelyä, eli suunnilleen deload-viikon treenimäärillä kyykky (mahd. etukyykky), rinnalleveto ja pystypunnerrus. Palapeli ei ole helppo. Ajattelin tehdä leuanvetoa perjantaina. Keskiviikko on tosin jo valmiiksi kevyt, joten se sopisi siihen, jolloin perjantaina voisi keskittyä kolmeen tärkeimpään, kyykkyyn, pystyprässiin ja maastavetoon. Keskiviikkona voisi tehdä ehkä hauiskääntöjä, jolloin kevyempänä tukiliikkeenä voisi tehdä leuanvedon.
Törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön kuntosalilla tänään. Kuntosali on eräänlainen harrastelija-antropologin laboratorio, jossa tapaa ihmiselämän koko kirjon. Tämä siis vaikka kävisi yliopiston kuntosalilla. Tänään ensimmäistä kertaa puutuin kenenkään käytökseen. Olen yrittänyt olla tuomitsematta -- enkä nytkään tuomitse tai paheksu tätä nuorta miestä -- mutta toisinaan on vaikeaa olla huvittumatta tai ärsyyntymättä. Tällä kertaa nuori mies ei käyttäytynyt ketään yksittäistä ihmistä kohtaan huonosti, mutta kohteli välineitä huolimattomasti. Hän teki pystysoutua taljalla (seriously, kuka tekee?) ja sarjan lopuksi pamautti pakan kovaäänisesti alas. Olin juuri aikeissa mennä huomauttamaan asiasta, kun hän siirtyi muualle, joten ensin annoin asian olla. Sitten nuorukainen alkoi nostella pystypunnerruksia istuen käsipainoilla. Setin jälkeen hän pudotti painot kovaäänisesti maahan. Tässä kohtaa kävin sanomassa, että hei, voitko koettaa laskea hieman helläkätisemmin painot maahan, menevät muuten rikki.
Hän teki näin ja asia oli kunnossa. En voinut kuitenkaan olla tarkkailematta nuorukaisen toimintaa. Hän kuunteli korvalappustereoita ja näytti silminnähden nauttivan "pumpista". Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, eikä siitä tee yhtään pahempaa se, että nuorukainen oli sangen hintelä. Näyttämisenhalu kuuluu ikään -- tämä kaveri oli ehkä juuri ja juuri 20-vuotias ja todennäköisesti myöhäisessä puberteetissa vielä, sillä hänellä oli hieman huono iho. Lisäksi hän teki sarjojen välillä jonkinlaisia gangsta-rap-tyyppisiä poseerauksia peilin edessä ja yritti silminnähden näyttää coolilta ja vaaralliselta.
Vaikka tämä huvitti minua, niin en halua nolata tätä nuorukaista. Hänen käytöksensä kuvastaa niitä epävarmuuksia joita kaikilla on. Hän haluaa näyttää siltä että hänellä on korkea status. Pumppi ja raudan liikuttelu saavat aikaan fyysisen hyvänolontunteen ja lisäksi nostaa itsevarmuuta. Tämä on monelle se syy, miksi salilla käyminen on niin mukavaa. Itse olen jo vanha mies enkä poseeraa peilin ääressä, mutta en voi lainkaan kiistää että pieneksi jäävät paidat ja hupparin läpikin muotonsa paljastavat deltoidit ovat itselleni ylpeydenaihe. Olen aina ollut -- ja Isojen Poikien näkökulmasta vieläkin olen -- hyvin hintelä. Vahvaksi tuleminen tuntuu ja näyttää hyvältä eikä ennenkaikkea ole keneltäkään pois.
Se, mitä olisin halunnut tehdä, olisi ollut mennä juttelemaan nuorukaiselle ja kysyä häneltä suoraan: "Haluatko tulla vahvaksi, oikeasti?" En kokenut vihamielisyyttä, uhkaa, halua nöyryyttää tai nujertaa, tai muutakaan negatiivista tätä nuorukaista kohtaan, vaan ainoastaan myötätuntoa ja vilpitöntä halua auttaa. Perusvoiman harjoittelu, lineaarinen progressio perusnostoilla, niin kauan kun niillä saa hyötyjä, on aivan ylivertainen tapa tulla vahvaksi. Jos sen jälkeen haluaa treenata deltoideja ja trapeziuksia souduilla tms, niin kaikin mokomin, mutta vahvoilla lihaksilla saa liikutettua isompia rautoja joilla taas saa massaakin hankittua enemmän. Ja vahvan miehen poseeraus on näyttävämpi. Gangsta näyttää enemmän gangstalta.
Minä en halunnut mennä aukomaan miehelle tämän gansta-poseerauksista. Mutta jos hän olisi ollut iso ja vahva, en olisi uskaltanut mennä.
Ylipäätään meidän halumme häpäistä ja nolata ihmisiä joilla on matala status ja jotka yrittävät "olla jotain", on minulle hämmentävää. Koen välillä sen yllykkeen kun näen jotain tällaista. Naurattaa ja tulee ajatus että "pitäisi näyttää paikka" tällaiselle kukkoilijalle. Mutta miksi? Ketä hänen poseeraamisensa todella haittasi? Toki, käytöksessä oli korjattavaa, esimerkiksi painojen paiskominen ei ole OK. Huomautin siitä asiallisesti. Mutta miksi olisin puuttunut tai edes ärsyyntynyt uhosta, kun se oli vain rehellistä ilmaisua siitä, mitä iso osa paikallaolijoista muutenkin kokee. Olisin täysin tekopyhä jos en ajattelisi ison kyykkysarjan tai massiivisen Maven jälkeen että "I'm the MAN" ja uhkuisi -- sisäänpäin -- onnistumisen tunnetta.
En halunnut enkä halua, että tämä nuori mies joutuu luopumaan siitä kokemuksesta, vaan haluaisin hänelle vielä paremman fiiliksen. Sen uskoisin joidenkin noin pienille miehille turhanpäiväisten poseerausliikkeiden sijaan olevan saavutettavissa kunnon raudoilla.
