Keveyden sietämätön olemus, vol MMXVII

Massakausi lähti liikkeelle pari viikkoa sitten, ja ensimmäiset pari viikkoa kulkivat varsin hyvin, joskaan paino ei lähtenyt nousemaan juurikaan. Perjantaina aamulla punnitessani itseni olin noin 700 grammaa painavampi kuin kaksi viikkoa aiemmin, mikä menee vielä nesteen ja vatsassa olevan ruoan piikkiin.

Viikonlopun aikana iski vanha tuttavani, gastropareesi. Vatsalaukun tyhjeneminen on hidastunut siinä määrin, että en mitenkään saanut sunnuntain aikana edes 2000kcal per päivä syötyä. En tiedä mistä moinen voi johtua, edellisen kerran tuli sama vaiva noin puoli vuotta sitten, joskin paljon tämänkertaista vakavampana. Mutta huomasin lauantaina aivan selvästi; en kyennyt syömään paljoakaan kun kävimme ravintolassa syömässä. Katselimme televisiota ja söin hieman karkkia jälkiruoaksi, tunsin oloni nopeasti huonovointiseksi. Illalla join kaakaota, mutta vielä sunnuntaina aamulla vatsa tuntui täydeltä. Sain lounaalla syötyä muutaman falafel- pyörykän, ja illalla pari siivua paahtoleipää, tänä aamuna jaksoin hädin tuskin syödä yhden croissantin.  Vatsalaukku kyllä siis tyhjenee, mutta tavattoman hitaasti normaaliin verrattuna.

Laskeskelin ensimmäisen kahden viikon perusteella, että jos treenaan ns normaalisti, niin tarvitsen reippaasti yli 3000kcal päivässä edes painon ylläpitoon, ja jopa 4000kcal päivässä jos haluaisin saada painon nousemaan siihen tahtiin jonka olin alunperin suunnitellut. Mikäli tämä vatsalaukun tyhjenemisen vaiva kroonistuu, tästä tulee hankalaa, sillä nykyisellään saan sisään normaalia ravintoa ehkä 2000kcal. Jonkinlaisia nestemäisiä ravinteita voisi mennä enemmän, mutta helppoa se ei ole.

Jos tähtäisin vähän alle 4000kcal:iin, niin pitäisi päivässä saada sisään noin 500g hiilihydraattia, 250g proteiinia ja 110g rasvaa, käytännössä siis 100g hiilihydraattia, 50g proteiinia ja 20+grammaa rasvaa per ateria, viisi ateriaa päivässä. Itselleni tämä olisi ollut aamiainen (kello 8), lounas (kello 11), välipala (kello 15), illallinen (kello 18)  ja iltapala (kello 21). 

Viime viikon treeni meni kuitenkin aika lailla nappiin:

1. Maanantaina penkin kolmospäivässä 8x85kg, avustavat harjoitukset (pystysoutu, vipunosto, leuanveto 3x8) 
2. Tiistaina maven kolmospäivässä 3x145kg. Tämä oli vielä kevyttä, mutta huomasin jo edelliseen viikkoon verrattuna että lihakset alkavat "heräillä". Avustavina liikkeinä etukyykky 5x3x70kg ja  vatsalihakset lisäpainoilla 3x20,  sekä "hermoston herättelynä" 5x2x45kg tempaukset
3. Torstaina pystypunnerrus 5x55kg, vinopenkki käsipainoilla 3x10; aloitin 22.5kg per käsi, mutta jouduin pudottamaan 17.5kg:een kahdella jälkimmäisellä sarjalla. Leuanveto 10kg lisäpainoilla 15 toistoa erilaisin yhdistelmin; en ihan jaksanut 3x5 tehdä, koska olkapäät olivat liian väsyneet. 
4. Perjantain kyykky 3x122.5kg, tein konservatiivisesti, polvet eivät ehkä aivan ole tottuneet tähän "meininkiin". Avustavina rinnallevetoa piti tehdä 5x3x70kg, mutta ensimmäisen kolmosen jälkeen pudotin 60kg:een, koska tekniikka oli aivan hakusessa. Tässä ei ole kiirettä, rakentelen kaikessa rauhassa. Loppuun "sikaniska" eli power shrug, 3x5x180kg. 

 Harkitsen että vaihtaisin hieman palettia seuraavaan sykliin siten, että ottaisin ns olympianostot yläkroppapäivään, eli rinnalleveto maanatain, tempaus torstain treeniin (Tai toisin päin) ja vaihtaisin vaikkapa vipunoston tiistain päivään. Räjähtävistä liikkeistä toipuu nopeammin ja tekniikka hajoaa herkästi jos alla on kyykkyä tai maastavetoa.

Kaikki tietenkin menee vielä kerran uusiksi jos ruoka ei ala lähipäivinä sulamaan kunnolla... 

Berksonin paradoksi, eli miksi kauniit ihmiset eivät ole tyhmiä

Wikipediasta löytyy melko kattava selitys ns Berksonin paradoksista. Kyseinen ilmiö liittyy todennäköisyyksiin ja siihen miten ehdolliset todennäköisyydet käyttäytyvät. Lukija voi lukea wikipedian artikkelin ensin, esitän tässä (kuvitteellisen) esimerkin siitä, miten ilmiö toimii.

Kuvitellaan että meillä on populaatio ihmisiä, ja näillä ihmisillä on kaksi toisistaan riippumatonta ominaisuutta, kauneus ja älykkyys. Ilmiön kannalta on täysin yhdentekevää, mitä nämä ominaisuudet oikeasti ovat, tärkeää on tämä alussa tehtävä oletus, että nämä ovat riippumattomia. Huomautan tässä, että kirjoituksen loppupuolella perustelen että tämä oletus ei ole sitova; Ilmiön jota käsittelen, saa esille, vaikka näillä ominaisuuksilla olisi positiivinen korrelaatio.

Kuvitellaan sitten henkilö X joka arvostaa kauneutta ja älykkyyttä toisissa ihmisissä. Hän luokittelee ihmiset sen mukaan, ovatko nämä huomionarvoisia. Tässäkin käsitteen nimi on epäolennainen; jos joku tykkää kytköksestä reaalielämään, niin tätä voi ajatella haluamallaan tavalla. Arvostus ja arvio kauneudesta ja älykkyydestä ovat subjektiivisia, mutta oletamme että tämä esimerkkimme henkilö X arvioi ensin ihmiset älykkyyden ja kauneuden perusteella asteikolla 1-10. Oletamme että henkilö X käyttää olennaisesti sellaista asteikkoa, että noin 10% ihmisistä saa kunkin arvosanan kummassakin arvioinnissa. X laskee pisteet yhteen jokaisen arvioidun kohdalla, ja jokainen arvioitu saa siis pistemäärän 2-20.

 Nyt, oletimme että kauneus ja älykkyys ovat riippumattomia, eli jos jonkun älykkyys on 10, niin tämä ei mitenkään vaikuta tämän kauneuteen. Jos otamme 1000 ihmistä joiden älykkyys on 10 täysin satunnaisesti, niin näiden joukossa on (suunnilleen) 100 ihmistä joiden kauneus on 1, 100 joiden kauneus on 2, ja niin edelleen. Huomatkaa, että riippumattomuus tarkoittaa tätä. Tähän astinen on vain ja ainoastaan ilmeisen matemaattisen välttämättömyyden lausumista, emmekä ole lainkaan ottaneet kantaa näiden ominaisuuksien mihinkään muuhun luonteeseen.

Oletetaan sitten, että X pitää huomionarvoisena henkilöä, jonka yhteenlaskettu pistemäärä on vähintään 15. Näitä on asteikon luonteen vuoksi noin 21% väestöstä.  Jos nyt tarkastelemme vain huomionarvoisia ihmisiä, mitä tapahtuu riippumattomuudelle? Ensinnäkin, tiedämme, että jos joukossa on joku jonka älykkyys on 5, niin tämän kauneuden on väistämättä oltava 10, sillä muutoin hän ei olisi tässä joukossa. Vastaavasti jos älykkyys on 6, niin kauneus on joko 10 tai 9. Sama symmetrisesti toisin päin.

Tätä taustaa vasten, tarkastellaan joukkoa kokonaisuutena ensin tämän yhteispistemäärän kautta. Koko populaatiosta 6% saa keskimäärin pistemäärän 15, kun taas pistemäärän 16 saa keskimäärin 5%, jns, ja pistemäärän 20 saa 1% koko väestöstä. Mutta huomionarvoisista ihmisistä 6/21 eli noin  28,6% on saanut pistemäärän 15, kun taas 23,8% on saanut pistemäärän 16; tämä osapopulaatio muodostaa puolet kaikista huomionarvoisista yksilöistä.

Jos laskemme älykkyyden ja kauneuden korrelaation rajoittuen tähän joukkoon, huomaamme, että älykkyydellä ja kauneudella on aivan massiivinen negatiivinen korrelaatio. Tässä tapauksessa riippumattomat muuttujat saavat joukkoon rajoituttaessa negatiivisen korrelaation, noin -0.45. (Laskin tämän numeerisesti, en jaksanut analyyttistä ratkaisua).

Ilmiö muuttuu vielä pahemmaksi, jos valintakriteeri on esimerkiksi, että huomionarvoisan pitää saada pistemäärä 10 jommasta kummasta; tällöin puolet porukasta on toisen ominaisuuden perusteella kymppejä ja toisen ominaisuuden perusteella keskivertoja. Esimerkiksi USA:ssa on melko tavallista että yliopistoihin pääsee opiskelemaan jos on poikkeuksellisen lahjakas joko akateemisesti tai sitten urheilullisesti. Tällöin urheilijat vaikuttavat väkisinkin "tyhmiltä", vaikka he olisivat itseasiassa jopa keskimääräistä fiksumpia; ilmiö johtuu siitä että ne jotka eivät ole urheilijoita, ova tässä rajoitetussa populaatiossa vielä selvästi fiksumpia.

Palataan nyt oletukseen riippumattomuudesta. Oletetaan nyt, että sen sijaan että älykkyys ja kauneus olisivat riippumattomia, niillä on jopa positiivinen yhteys niin, että jos ihmisen älykkyys on keskimääräistä suurempi (eli 6 tai enemmän), hänen kauneutensa saa yhden pisteen "bonusta". Tällöin korrelaatio kauneuden ja älykkyden välillä on koko populaatiossa positiivinen, mutta huomionarvoisessa populaatiossa edelleen selvästi negatiivinen (noin -0.28).

Itse asiassa, jos huomionarvoisessa populaatiossa näyttäisi vallitsevan riippumattomuus, niin kauneuden ja älykkyyden korrelaation pitäisi yleisessä populaatiossa olla äärimmäisen korkea, käytännössä niin että rumat ihmiset ovat lähes poikkeuksetta tyhmiä ja toisin päin.

Saman ilmiön eräänlainen käänteisilmiö on ns restriction of range, joka hävittää korrelaation selittävän ja selitettävän muuttujan välillä. Esimerkkinä vaikkapa VO2max, eli maksimaalinen hapenottokyky. Koko populaation tasolla sen ennustusarvo on varsin hyvä. Esimerkiksi VO2maxin ja Cooperin testin tulosten korrelaatio on hyvin korkea. Kuitenkin, jos otamme olympialaisten 10 000 metrin lähtöviivalta miehet ja mittaamme heidän VO2max:insa, niin emme saa mitään kovin hyvää ennustetta sille kuka voittaa.  Syy on yksinkertainen: Kaikki kyseiset miehet ovat jo hyvin nopeita, heillä on jo varsin korkea VO2max, ja erot heidän suorituskyvyissään johtuvat muista tekijöistä.

Vastaavasti, jos otamme populaatiotasolla nuoria ihmisiä ja teemme heille älykkyystestejä, niin parhaiten testeissä pärjäävät pärjäävät keskimäärin paremmin suunnilleen kaikessa mitä he tekevät. Kuitenkin jos otamme esimerkiksi kourallisen maailman parhaita matemaatikkoja -- mittarina voi olla melkein mikä tahansa, kunhan se ei ole se, että he ovat Fieldsin mitalisteja -- ja mittaamme heidän älykkyytensä, niin emme pysty tämän perusteella ennustamaan (ainakaan kovin luotettavasti) sitä ovatko he saaneet tai tulevatko he saamaan uransa aikana Fieldsin mitalia.

Berksonin "paradoksi" -- eihän se mikään paradoksi edes ole, vaan ainoastaan epäintuitiivinen tilastomatemaattinen tulos -- on yksi syy siihen että ihmisten mielipiteet ovat paskoja. Suurin osa niistä asioista jotka me muodostamme mielipiteiksemme havaintojen perusteella on tällaisia. Eikä Berksonin paradoksi ole ainoa ollenkaan; tilastollisia epäintuitiivisuuksia on paljon, epälineaarisuudet johtavat ihmismieltä toistuvasti harhaan.

Silti, oksennan aina pikkuisen suuhuni kun joku poliitikko puhuu siitä miten pitää käyttää ja tukea "tieteellistä tietoa". Suuri osa siitä "tiedosta" jonka varassa poliitikot operoivat nimittäin suodatetaan niin, että se lähtökohtaisesti tukee poliitikon omaa, ennalta päätettyä agendaa. Ja vaikkeis se niin tekisikään, niin se tulkitaan niin tilanteeseen sopivasti. Ja sitten taas toisaalta, tämä tosiasia saa jotkut ääliöt kuvittelemaan että tutkijayhteisön tuottama tieto on jotenkin pelkkä mielipideasia ja voidaan sivuuttaa jos se ei sovi ääliön omaan mielikuvitusmaailmaan.

Tällaisessa ympäristössä on hyvin vaikeaa yrittää esittää perusteltuja näkemyksiä.

Kuntavaali

Eilen pidettiin kunnallisvaalit. En ole ollut kovin aktiivinen poliittisessa kommentaarissani viime aikoina, vuosiin, jos tarkkoja ollaan.

Sinä aikana kun olen politiikkaa seurannut, on tapahtunut pari merkittävää muutosta. Ensimmäiset vaalit joiden tuloksen jollakin tapaa rekisteröin ja joita seurasin, olivat vuoden 1991 eduskuntavaalit, joissa Keskusta Esko Ahon johdolla sai ns veret seisauttavan vaalivoiton. Keskustan kannatus nousi 7.2 prosenttiyksikköä, ja paikkaluku kasvoi 15 paikalla.

Kunnallisvaalit ovat aina olleet hieman ongelmalliset Suomessa. Ne sijoittuvat aina melko tarkkaan eduskunnan vaalikauden keskelle, mikä taas tekee niistä jossain määrin "välivaalit". Tätä retoriikkaa käytettiin vuoden 1992 kunnallisvaalien kampanjoinnissa erittäin voimakkaasti. Muista nuo vaalit hyvin, vaikken niissä saanut vielä äänestää.

Sekä vuoden 91 että 92 vaaleissa suhteessa aiempaan kannatukseensa suurin voittajapuolue oli vihreät. Kun ensimmäisen kerran sain äänestää vuoden 1995 eduskuntavaaleissa, en äänestänyt vihreitä. Koin että vihreiden äänestäminen olisi ollut ns akuankkaääni, ja että jos haluan sellaisen äänen antaa, niin voin saman tien vetää kunnolla överiksi. Niinpä äänestin muistaakseni ns. joogalentäjiä, eli luonnonlain puoluetta. En suhtautunut vakavasti politiikkaan, vaan pidin sitä typeränä pelinä.

En muista, ketä äänestin vuoden 1996 kunnallisvaaleissa. Niihinkään en juurikaan suhtautunut vakavasti. Poliittinen "aktivoitumiseni" tapahtui vuoden 1996 ja 1999 välillä, ja vuoden 1999 eduskuntavaaleissa äänestin vihreitä. Voisi jopa sanoa, että oli puolueen melko vannoutunut kannattaja. Tämän jälkeen äänestin vihreitä aina vuoden 2009 eurovaaleihin asti. Tuolloin olin asettanut itselleni kriteerin: Jos Kasvia ei valita, en enää kannata puoluetta. Jyrki Kasvi profiloitui IPR-asioissa tavalla, jota pidin itselleni olennaisena. Kasvi oli (ja varmaan edelleen on) vihreäksi varsin liberaali (sanan hyvässä merkityksessä), joten hänen kannattamisensa oli minulle jonkinlainen oljenkorsi jossa roikuin vaikka olin kokenut erkaantuneeni puolueen linjasta.


Eilisissä vaaleissa Vihreiden tulos oli puolueen historian paras. Vihreiden menestys kuntavaaleissa heijasteli pitkään suunnilleen puolueen kannatusta eduskuntavaaleissa, mitään suuria repeämiä suuntaan tai toiseen ei ollut; vihreiden ollessa hallituksessa, kuntavaaleissa tuli takkiin, ja oppositiossa ollessa taas kuntavaaleissa kannatus lisääntyi. Vuosien 2008 ja 2012 kunnallisvaaleissa vihreiden kannatus oli hivenen suurempi kuin 2007, 2011 ja 2015 eduskuntavaaleissa. En tehnyt tilastollista analyysiä asiasta, mutta en olisi yllättynyt, jos vihreiden suosio kuntavaaleissa olisi jonkin verran valtakunnan vaaleja suurempaa jatkossakin. Tarkoitan, että pidän täysin mahdollisena että meneillään on kehitystrendi, jossa kuntavaalien luonne suosii vihreitä.

Miksi näin? Ehkäpä siksi, että vihreille näyttäisi olevan mielekästä profiloitua erityisesti kaupungeissa sellaisilla tavoilla jotka ovat kaupunkien asukkaille uskottavia ja vetoavia. Esimerkiksi Tampereella Vihreät kasvattivat suosiotaan huimasti; vihreitä äänesti 20% äänestäneistä ja nämä saivat 14 paikkaa valtuustossa, kolmanneksi eniten (SDP 16, KOK 15). Jos ajattelen Tampereen paikallista politiikkaa ja päätöksiä omasta näkökulmastani, niin olen tästä kehityksestä kyllä mielissäni.

Oli valtakunnanpoliittisesti mitä mieltä tahansa, niin paikallispolitiikan tasolla vaikutetaan varsin erilaisiin asioihin. Tämä voi osin selittää sitä, miksi perussuomalaisten oli ehkä vaikeaa saada äänestäjiä liikkeelle. Varmasti osasyy oli toki hallitusvastuu -- se saattoi olla jopa merkittävin syy -- mutta en voi välttyä ajatukselta, että identiaarinen kampanja jota esimerkiksi PS:n radiomainonta edusti, ei purrut koska se ei tarjonnut mitään sellaista konkretiaa josta kunnissa oikeasti päätettäisiin.

Ihmiset ovat tyhmiä, mutta eivät niin tyhmiä, että kuvittelisivat että kunnanvaltuusto voisi sulkea rajoja tai vaikuttaa valtion budjettiin. Myöskään kunnallisverojen suuruus ei pääse kauheasti näillä päätöksillä hakemaan suuntaansa, koska kuntien menoja dominoivat viime kädessä niiden lakisääteiset velvoitteet. Huomatkaa, että puhun nyt siitä miten äänestäjät yleensä asian mieltävät, jos edes ajattelevat asiaa, en siitä miten äänestyskäyttäytyminen ja vaalitulos oikeasti vaikuttavat asioihin.

Kuitenkin näyttäisi siltä, että kampanjointi liittyen kaupunkikuvaan, kaavoitukseen, julkiseen liikenteeseen jne, asioihin joista kunnallisella tasolla päätetään suuremmassa määrin, puree paremmin kuin epämääräinen puhe "suomalaisesta elämäntavasta" tai kryptorasistinen puhe ulkomailta tulevista sosiaalipummeista. En väitä että nämä asiat eivät voisi olla politiikassa olennaisia, vaan väitän että ihmisten käsitys kunnasta toimijana ei ole niin harhainen, että he kuvittelisivat rajat kiinni- puheen merkitykselliseksi kuntavaaleissa. 

Minusta näytti että esimerkiksi Tampereella Vihreiden laariin satoi kaikkein eniten älyvapaa raitiotiehankkeen vastustus. Englanninkielinen termi butthurt on määritelty urbaanissa sanakirjassa seuraavasti:

An inappropriately strong negative emotional response from a perceived personal insult. Characterized by strong feelings of shame. Frequently associated with a cessation of communication and overt hostility towards the "aggressor."

Timo Soinin jäähyväispuhe vaalituloksen selvittyä oli mielestäni asiallinen aivan viime metreille saakka. Loppukaneetti jossa kaikesta taas kerran syytettiin "punavihreitä", oli kuitenkin butthurtin klassinen manifestaatio. Oli hieman surullista nähdä muuten tyylikäs puhe lopetettavan niin mauttomasti. Tampereella PS ei ollut toki ainoa raitiotietä vastustanut taho, vaan "Tampereen Puolesta"- listan ehdokkaat mölysivät asiasta myös melko äänekkäästi. Kuorossa lauloi mukana myös Tampereen oma Poppaloora-Puhuva Auto, eli Mikko Alatalo. Kaikesta älämölöstä huolimatta näiden listojen (PS, TaPu, Kesk) yhteenlaskettu äänimäärä tai paikkaluku eivät tulleet edes kovin lähelle vihreiden kannatusta.

Olen vahingoniloinen. Vaikken edelleenkään tunnustaudu vihreiden kannattajaksi, näen silti huomattavan paljon parempana tämän tilanteen kuin sen jossa nämä puolueet olisivat vallan kahvassa. Vaikka vihreillä on mahdollisuus saada aikaan paljon pahaa, niin kaupunkikuvaan liittyvissä kysymyksissä ja infrarakentamisessa heidän kantansa on hyvä.

Erityisen paljon minua miellyttää, että kaupunginvaltuustoon pääsivät Jaakko Stenhäll, Juhana Suoniemi ja Oras Tynkkynen. Syyt tähän ovat ehkä hieman erikoiset. Stenhällin kohdalla pidän hänen suhtautumisestaan kaupunkikuvaan ja infrarakentamiseen. Stenhäll on varsin älykäs, hänen kanssaan keskustelu ei ole kuin bambutikkujen tökkimistä kynsien alle. Tynkkysestä pidän henkilönä, vaikka monilta osin koen olevani poliittisesti melko kaukana; hän myös maksoi minulle lopulta viime eduskuntavaalien tuloksesta lyömämme vedon jonka hän hävisi. Suoniemi puolestaan harrastaa painonnostoa, ja tuomaroi ainoat (leikkimieliset) painonnostokisat joihin olen osallistunut. Suoniemi on minusta tervetullut poikkeus vihreiden miesten joukossa vallitsevaan yleiseen miehekkyyden puutteeseen.

Ja toivon ettei edellistä nyt tulkita homofobisesti. Asia on nostettu esille muuallakin, enkä ole ainoa joka on kokenut tämän imago-ongelmana puolueelle.

Katselin tulosiltaa televisiosta illalla. Olen edelleen sitä mieltä, että haluaisin haastaa Ville Niinistön häkkitappeluun hänen valitsemillaan säännöillä. Mutta oivalsin ettei se johdu siitä, että vihaisin miestä tai että haluaisin hänelle mitään pahaa. Kyse on pikemminkin eräänlaisesta Fight Club- tuntemuksesta. Ville voisi ihan hyvä tyyppi jos vaihtaisi löysempiin boksereihin ja miehistyisi vähän. Voisin kunnioittaa häntä enemmän jos olisin tapellut hänen kanssaan. Enää asia ei ole merkityksellinen, sillä puheenjohtaja vaihtuu pian.

Kirjoituksestani näkyy varmasti se sympatia jota henkilöhistoriani vuoksi edelleen koen vihreitä kohtaan. Vaikka he eivät ole poliittisesti minun puolueeni -- myönnän etten tälläkään kertaa äänestänyt Vihreitä -- toivon silti heille menestystä, suhteellisesti ajatellen.