Arjen fasismi

Kävin eilen avantosaunalla. Harrastin avantouintia noin 15 vuotta sitten aktiivisesti, mutta lasten syntymän jälkeen se on rajoittunut muutamaan kertaan vuodessa. Tänä talvena jotenkin ei aikaa ole löytynyt ennen tätä kertaa.

Veden lämpötila oli suunnilleen nollassa, kuten myös ilman. Sauna oli hieman yli 90 asteinen -- ehkä hivenen liian kuuma, huomioden löylynheittäjien innokkuuden. En tarkkaan tiedä miltä korkeudelta mittari mittaa lämpötilan, mutta ylimmällä lauteella istuessa poltin selkäni lopuksi. Joku innostui hiettämään löylyä sellaista tahtia, että hienoinen polttava tunne muuttui lopulta kirvelyksi, joten totesin että on parempi lähteä. Selkää poltti ja kirveli vielä minuuttien jälkeenkin, ja vielä tänä aamuna paidan laittaminen päälle tuntui hieman ikävältä.

En viipynyt yhdelläkään uintikerralla vedessä viittätoista sekuntia kauempaa. Joskus nuorempana harjoittelin pysymään vedessä pidempään, ja "ennätykseni" oli noin minuutti. Kylmässä vedessä pysyttely on jokseenkin epämiellyttävää, mutta vedestä nousemisen jälkeen olo on äärimmäisen rentoutunut. Kaikista kokeilemistani harrastuksista tai ajanvietteistä juuri avantouinti on ehkä kaikkein rentouttavin. Jos sen yhdistää vielä saunomista ja uintia edeltävään keskiraskaaseen liikuntaan, esimerkiksi juoksuun tai hiihtoon, niin lopputulos on aivan uskomattoman palkitseva.

Henkevä keskustelu vanhojen ystävien kanssa kuului tietenkin ohjelmaan.  Saunomisen ja uimisen rytmitys rikkoo tietenkin jutustelua herkästi, mutta vielä suurempi ongelma sosiaalisen kanssakäymisen kannalta oli se, että saunalla oli aikamoinen tungos. Istumapaikkoja oli kovin rajoitetusti niin sisällä kuin ulkonakin.

Yksi syvä totuus tuli kuitenkin esille, tai oikeastaan kaksi. Niitä näitä jupistessa nimittäin hoksasin että aika paljon siitä, mitä nykypäivänä aika kärkkäästi vastakkainasetellaan "vasemman" ja "oikean" tai "liberaalin" ja "konservatiivin" välillä, ja aivan erityisesti niiltä osin kuin tällainen vastakkainasettelu koskee sukupuolta tai "maskuliinisuuden kriisiä", on itse asiassa ymmärrettävissä -- ja väärinymmärretty myös -- jonkinlaisena moraalipaniikkina.

Yhtäältä "vaihtoehto-oikeiston" parissa nähdään asia niin että valtakulttuuri on käynyt hyökkäykseen miehisyyttä ja kuvitteelista "valkoista heteromiestä" vastaan. Tämä näkemys on vino, muttei täysin perusteeton. Toisaalta taas ns liberaali vasemmisto näkee vihollisia kaikkialla missä vain joku jollakin tapaa yrittää kiistää sen läpitunkevan tasa-arvokamppailun oikeutuksen.

Kumpikin näistä näkemyksistä on osin tietenkin perusteltu. Yksi asia joka tästä on seurannut on, että meneillään on jatkuva köydenveto siitä, kuka saa olla uhri ja kenen "oikeuksia" joku yrittää polkea. Vanha ystäväni totesi että niin tärkeä päämäärä kuin tasa-arvo onkin, joiltain ihmisiltä on unohtunut että tasa-arvo ei korjaa kaikkia maailman ongelmia. Itselleni tuli mieleen esimerkkinä vaikkapa trans- ja ei-binäriinen sukupuolisuus, johon liittyvät ongelmat kehystetään toistuvasti yksinomaan tasa-arvo-ongelmina ja ongelmina joissa näiden ihmisryhmien edustajat ovat uhreja ja vihamielisen ja syrjivän kohtelun kohteina. En toki kiistä näiden ongelmien olemassaoloa lainkaan, mutta ne eivät ole ainoa eivätkä välttämättä pääasiallinen ongelma joka kyseisiin ilmiöihin ja identiteetteihin liittyy.

Toinen ilmiö joka minulle tuli mieleen on se, että nuoret pojat ja vanhemmatkin miehet usein pitävät harrastuksista joihin liittyy tietty vaaran ja riskin kokemus. Ei sillä, etteivätkö jotkut naisetkin olisi näistä kiinnostuneita, mutta se ei ole tässä nyt pointti. Meillä esimerkkinä oli värikuulapelit ja airsoft. Kummassakin on melko pienet riskit, sanoisin olemattomat vakaville vammoille (olettaen että turvallisuusasiat huomioidaan), mutta toisinaan vähintäänkin kuulat tekevät kipeää. 

Liberaalin valtakulttuurin ethos ei oikein ole kovin hyvin sovitettavissa tähän. Syitä voi hakea kulttuurista tai biologiasta -- on faux pas edes spekuloida biologialla, ja jo tämän mainitseminen tekee minusta monen mielestä vaarallisen alt-right fasistin -- mutta oli miten oli, harrastukset joissa kivun riski on suurempi, ovat enemmän poikien ja miesten suosiossa. Nyt, standardi liberaali ja feminismin kanssa yhteensopiva selitys on, että tällaisten harrastusten piirissä vallitsee jonkinlainen toksinen ilmapiiri, jossa naiset ja tytöt suljetaan pois mikroaggression keinoin, ja jossa miesten asenteet uusintavat toisiaan ja naisiin suhtaudutaan vihamielisesti.

Tosiasiassa näiden harrastusten parissa on kyllä jonkin verran naisia, ja heihin suhtaudutaan aivan kuten kaikkiin muihinkin. Kultturissamme kuitenkin on melko vahva koodi siitä, että naisia ei saa vahingoittaa. Tämä koodi ihan kiistatta voi toki aiheuttaa ongelmia jos harrastukseen kuuluu toisen "vahingoittaminen" edes symbolisesti. Toisaalta, se voi synnyttää myös tilanteen, jossa harrastukseen osallistunut henkilö kokee symbolisen vahingoittamisen äärimmäisen loukkaavana. Esimerkiksi eräs nainen jonka kanssa keskustelin, kommentoi tällaisia harrastuksia siten, että kyllä hän varmasti haluaisi osallistua muuten, mutta hän kokisi ammutuksi tulemisen niin loukkaavana, että ei uskoisi nauttivansa pelistä.

Sellaiset sosiaaliset sfäärit, joissa pyritään vahingoittamaan toisia symbolisesti -- ja jos nyt kivun aiheuttaminen lasketaan -- myös konkreettisesti jollakin tavalla, ovat ongelma liberaalin valtakulttuurin puhdasoppiselle noudattamiselle. Yhtäältä jo idea siitä, että "siellä harjoitellaan tappamista" on joillekin hiuksianostattavaa ja kammottavaa. Toisaalta sitten monitahoisten ja -syisten mekanismien kautta syntyvä harrastusten vahva sukupuolittuneisuus nähdään itsessään ongelmana. Feminismin värittämän katsontakannan mukaan nimittäin ilmiö on aina jossain määrin epätasa-arvoinen, jos se on vahvasti sukupuolittunut; harrastukset joissa on lähes yksinomaan poikia, ovat ikään kuin aksiomaattisesti patriarkaalisen vallankäytön uusintajia.

Jos asiaa ajatellaan Haidtin hengessä kehystettynä, liberaali moraali tunnustaa reiluuden/tasa-arvon ja sen että toisia ei saa vahingoittaa. Yksinkertaistettu ja fanaattinen näiden periaatteiden soveltaminen osoittaa heti, että voimakkaasti sukupuolittunut harrastus jossa vieläpä aiheutetaan vahinkoa muille, on ilman muuta vähintään epäilyttävä.

Tämä on kuitenkin minusta vähemmän sukupuoliongelma kuin se on ongelma joka kohdistuu ihmisten turvallisuuhakuisuuteen. Turvallisuushakuisuus on toki itsessään aika vahvasti sukupuolittunut -- kuten todettua, pojat ja miehet pitävät enemmän harrastuksista joissa on riskejä -- mutta niiltä osin kuin sukupuolittuneisuus on esimerkiksi biologisten mekanismien välittämä (testosteronin tiedetään liittyvän riskinottoon, mutta kausaalinen linkki ei silti ole täysin yksikäsitteinen) ei minun näkemykseni mukaan siitä tulisi tehdä ongelmaa. Tässä kohtaa törmäämme siihen fundamentaaliseen epistemologiseen ongelmaan, joka tekee minusta monien kirjoissa vaarallisen fasistin: Minä en kategorisesti kiistä sukupuolten välisiä biologisia eroja, enkä sitä että ko. erot voisivat vaikuttaa kiinnostuksen kohteisiin.

Turvallisuushakuisuus ei olisi ongelma jos yksilöt soveltaisivat sitä omien valintojensa kautta. Mutta ongelmaksi se muodostuu, kun syntyy ilmiöitä jotka kehystetään tämän "arvon" kautta siten että se koskee muita ihmisiä. Yksi hyvä esimerkki tästä on keskustelu aseiden omistusoikeudesta. Minulla ei ole asiasta vahvoja mielipiteitä, en usko että on tarkoituksenmukaista -- tai reilua -- että yksityishenkilöiltä kielletään aseiden omistaminen tyystin. Toisaalta minusta ei ole mielekästä että kuka hyvänsä voi mennä kaupasta ostamaan ampuma-aseen ilman lupia. Esimerkiksi Suomessa on ollut pitkään kohtuullisen toimiva aselainsäädäntö, joskin nykyinen hallinnollinen linja esimerkiksi käsiaseiden osalta on mielestäni joiltain osin liian tiukka.

En näe puhtaudessa, lojaaliudessa, tms "konservatiivisissa" moraalin perusteissa mitään suurempaa tartuntapintaa tässä asiassa. Moraalipaniikki, johon viittaan, on juurtunut, ei niinkään faktiseen tasavertaisuuteen tai toisten vahingoittamattomuuden periaatteeseen, vaan eräänlaiseen kilvoitteluun siitä kuka vie tällaisen ajattelun pisimmälle loogiseen loppuunsa. Samassa ilmiössä taas epistemologisella tasolla vika on pääosin siinä, mitkä tosiasiat nähdään "evidenssinä" moraalisista ongelmista. Moraalipaniikin ideana on, että tällaiseksi evidenssiksi hyväksytään koko ajan epäsuorempaa päättelyä, ja aiemmin epäsuorana evidenssinä pidetty ilmiö nähdään itsessään  moraalisena ongelmana.

Minusta on virhe kehystää tämän moraalipaniikin "vastustus" yhtäältä sukuopuolikysymykseksi ja toisaalta uhripuheeksi. On myös virhe kuvitella, että se on merkittävä "liberaalin" ja "konservatiivisen" ajattelun välinen juopa. Tämä kamppailu, jos sellaisen ajatellaan olevan meneillään, on oikeastaan liberaalin valtakulttuurin sisäinen kamppailu, jossa puhdasoppiset uskonsoturit pyrkivät leimaamaan kaikki soraäänet mitättömimmistäkin syistä luopioiksi ja "alt-right fasisteiksi".

Reiluudesta ja sukupuolesta

Rinnakkaisten järjestelmien kohdalla reiluus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi jos meillä on useampia rinnakkaisia prosesseja joista jokainen voisi periaatteessa tehdä jotain, ei systeemi "oikeasti" voi käyttäytyä niin että jokin prosessi vain odottaa loputtomiin vuoroaan kun tapahtuu ääretön määrä muita asioita. Reiluuden kanssa joudutaan kuitenkin herkästi ongelmiin, sillä jokainen määritelmä, joka yrittää vangita tämän sinänsä intuitiivisen idean, vuotaa aina hieman.

Arkielämässä "reiluudella" tarkoitetaan tietysti jotain ihan muuta, mutta jotain samaa siinä on. Asia on jossain määrin vaikeasti tavoitettava, sillä meillä kaikilla ihmisillä on jonkinlainen käsitys siitä mikä on reilua ja mikä ei, mutta yritykset määritellä sitä johtavat käytännössä aina erimielisyyksiin.

Reiluus on yksi sellaisista käsitteistä, jonka jahtaaminen esimerkiksi politiikassa johtaa siihen että hylätään arvojen ja tosiasioiden välinen erottelu, ja aletaan kiistää tosiasioita siksi että ne eivät sovi arvomaailmaan.

Nimittäin, käytännössä kaikilla ihmisillä on intuitiivisesti taipumus nähdä kilpailutilanne "reiluna" nimenomaan silloin kun kilpailutilanteessa pärjääminen on indikaatio geneettisestä ylivertaisuudesta. Tämän ääneenlausuminen usein johtaa epäuskoiseen pään pudisteluun ja torjuntareaktioon, mikä taas kertoo että ihmismieli yrittää suojella itseään tältä totuudelta. Mutta jos mietimme tätä yhtään enemmän, huomaamme että esimerkiksi urheilussa pidetään epäreiluna sitä, jos joku esimerkiksi käyttää steroideja palautumisen nopeuttamiseksi ja voiman lisäämiseksi. Kuitenkaan ei nähdä epäreiluna sitä, että jollakin on geneettisesti korkeammat hormonitasot ja/tai enemmän reseptoreita, joiden ansiosta nämä voivat harjoitella enemmän ilman ylikunnon pelkoa ja harjoitus puree nopeammin. Meillä on taipumusta nähdä epäreiluna myös se, jos esimerkiksi jossakin pelissä joku pelaaja tuntee säännöt paremmin kuin toinen, ja osaa tämän vuoksi hyödyntää sääntöjä tavalla joka mahdollistaa voiton vähäisemmällä ponnistelulla.

Ympäristötekijöiden vaikutus taas nähdään usein "epäreiluna". Esimerkiksi pidetään epäreiluna sitä, että joku, joka on kasvanut varakkaammassa perheessä, saa paremman koulutuksen ja paremmat lähtökohdat elämään kuin joku joka on kasvanut vähävaraisessa perheessä. Sensijaan synnynnäisesti lahjakkaan mutta köyhistä oloista kotoisin olevan ihmisen menestystarina "rääsyistä rikkauksiin" nähdään positiivisessa valossa ja reiluuden voittona.

Toinen ympäristötekijä, joka nähdään epäreiluna, ovat erilaiset kulttuurin luomat esteet, kuten sukupuolistereotypiat tai, kuten joissakin kulttuureissa, jopa suoranaiset lainsäädännölliset esteet joita jollekin ihmisryhmälle asetetaan. Näiden ympäristötekijöiden vaikutuksen poistamista pidetään usein reiluuden maksimointina.

Kun yhteiskunta pyrkii minimoimaan "epäreilujen" ympäristötekijöiden vaikutusta yksilöihin, syntyy kuitenkin ilmiö, jota mm. Osmo Soininvaara on käsitellyt; Yhteiskunnassa jossa ympäristötekijät eivät vaikuta ihmisten valintoihin, ainoastaan perintötekijät vaikuttavat. Tämä on täysin tautologia, joka seuraa siitä että on olemassa vain ympäristötekijöitä ja perintötekijöitä; ei ole mitään maagista voimaa joka vaikuttaisi ihmisiin niin, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia.

Tästä syystä vasemmistolaisittain ajatteleva joutuu kognitiivisen dissonanssinsa vaimentaakseen usein turvautumaan uskomukseen että perintötekijöillä ei ole kerrassaan mitään vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen tai suoriutumiseen. Tämä tietenkin on empiirisesti aivan ilmeisen virheellinen väittämä, koska jokainen voi nähdä omin silmin eroja ihmisten välillä. Vanhemmat ja lapset muistuttavat toisiaan paitsi fyysisesti, myös älyllisiltä ominaisuuksiltaan, ja tämä on todettu lukuisia kertoja tutkimuksissa joissa on tutkittu kaksosia jotka ovat kasvaneet samoissa tai eri perheissä.

Tutkimusten mukaan maissa, joissa naisten ja miesten mahdollisuudet kouluttautumiseen ja uravalintoihin ovat tasa-arvoisimmat, miesten ja naisten jakautuminen ammatteihin on kaikkein epätasaisinta. Tämä vaikuttaa täysin epäintuitiiviselta ja moni kieltäytyy jopa uskomasta tätä väittämää, mutta asia on tietenkin täysin itsestäänselvä jos uskomme että miehillä ja naisilla on edes jotain eroja preferensseissään. Uravalintojen sukupuolittuneisuus esimerkiksi on merkittävästi vähäisempää kun peruskoulut ja lukiot on järjestetty tyttö- ja poikakouluina, verrattuna yhtenäiskouluihin.

Sukupuolidimorfismi on jopa fyysisesti suurempaa maissa joissa tasa-arvo on paremmalla tolalla. Miesten ja naisten väliset pituuserot ovat suuremmat. Toisin kuin sekä vasemmistolaiset että konservatiivit tuntuvat ajattelevan, ihmisen sukupuoli ei ole kovin uhanalainen "konstruktio". Siinä missä radikaalifeministi tai vasemmistoälykkö selittää kuinka sukupuoli konstruoidaan väkivaltaisesti yhteiskunnan "piilorakenteiden" avulla tms, konservatiivi uskoo itseasiassa samaan, ja pelkää että kun institutionaalinen sukupuolierottelu heikkenee, ihmisistä tulee sukupuolettomia ja kaikki romahtaa.

Päinvastainen on tietenkin totta. Pientä joukkoa "sukupuolifluideja" tai transsukupuolisia yksilöitä lukuunottamatta yhteiskunnallisen paineen väheneminen tiettyjen sukupuoliroolien suuntaan vain korostaa biologisia eroja miesten ja naisten välillä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että ihminen on eläin, jonka käyttäytymiseen kulttuuri vaikuttaa merkittävästi ja monin tavoin. Kun tämä vaikutus heikkenee -- tai pikemminkin, kun se muuttuu käytännössä kohinaksi kaikkine sukupuolen moninaisuuksineen -- se, mitä jää jäljelle, on raakaa lihaa, hormoneja ja eläintä.

En ole tämän asian suhteen sen paremmin konservatiivi kuin vasemmistoliberaalikaan. Suhtaudun asiaan poliittisesti ehkä enemmän niin kuin liberaalit, mutta eri syistä; konservatiivit ovat minusta väärässä siksi, että heidän uhkakuvansa on väärä. Konservatiivien maailmankuva ja käsitys maailmasta on väärä, koska se sotkee arvot ja tosiasiat väärällä tavalla. Toki myös vasemmistoliberaaleilla tapahtuu näin, mutta se on harmitonta.

There's nothing here but flesh and bone,
There's nothing more, nothing more.

Berksonin paradoksi, eli miksi kauniit ihmiset eivät ole tyhmiä

Wikipediasta löytyy melko kattava selitys ns Berksonin paradoksista. Kyseinen ilmiö liittyy todennäköisyyksiin ja siihen miten ehdolliset todennäköisyydet käyttäytyvät. Lukija voi lukea wikipedian artikkelin ensin, esitän tässä (kuvitteellisen) esimerkin siitä, miten ilmiö toimii.

Kuvitellaan että meillä on populaatio ihmisiä, ja näillä ihmisillä on kaksi toisistaan riippumatonta ominaisuutta, kauneus ja älykkyys. Ilmiön kannalta on täysin yhdentekevää, mitä nämä ominaisuudet oikeasti ovat, tärkeää on tämä alussa tehtävä oletus, että nämä ovat riippumattomia. Huomautan tässä, että kirjoituksen loppupuolella perustelen että tämä oletus ei ole sitova; Ilmiön jota käsittelen, saa esille, vaikka näillä ominaisuuksilla olisi positiivinen korrelaatio.

Kuvitellaan sitten henkilö X joka arvostaa kauneutta ja älykkyyttä toisissa ihmisissä. Hän luokittelee ihmiset sen mukaan, ovatko nämä huomionarvoisia. Tässäkin käsitteen nimi on epäolennainen; jos joku tykkää kytköksestä reaalielämään, niin tätä voi ajatella haluamallaan tavalla. Arvostus ja arvio kauneudesta ja älykkyydestä ovat subjektiivisia, mutta oletamme että tämä esimerkkimme henkilö X arvioi ensin ihmiset älykkyyden ja kauneuden perusteella asteikolla 1-10. Oletamme että henkilö X käyttää olennaisesti sellaista asteikkoa, että noin 10% ihmisistä saa kunkin arvosanan kummassakin arvioinnissa. X laskee pisteet yhteen jokaisen arvioidun kohdalla, ja jokainen arvioitu saa siis pistemäärän 2-20.

 Nyt, oletimme että kauneus ja älykkyys ovat riippumattomia, eli jos jonkun älykkyys on 10, niin tämä ei mitenkään vaikuta tämän kauneuteen. Jos otamme 1000 ihmistä joiden älykkyys on 10 täysin satunnaisesti, niin näiden joukossa on (suunnilleen) 100 ihmistä joiden kauneus on 1, 100 joiden kauneus on 2, ja niin edelleen. Huomatkaa, että riippumattomuus tarkoittaa tätä. Tähän astinen on vain ja ainoastaan ilmeisen matemaattisen välttämättömyyden lausumista, emmekä ole lainkaan ottaneet kantaa näiden ominaisuuksien mihinkään muuhun luonteeseen.

Oletetaan sitten, että X pitää huomionarvoisena henkilöä, jonka yhteenlaskettu pistemäärä on vähintään 15. Näitä on asteikon luonteen vuoksi noin 21% väestöstä.  Jos nyt tarkastelemme vain huomionarvoisia ihmisiä, mitä tapahtuu riippumattomuudelle? Ensinnäkin, tiedämme, että jos joukossa on joku jonka älykkyys on 5, niin tämän kauneuden on väistämättä oltava 10, sillä muutoin hän ei olisi tässä joukossa. Vastaavasti jos älykkyys on 6, niin kauneus on joko 10 tai 9. Sama symmetrisesti toisin päin.

Tätä taustaa vasten, tarkastellaan joukkoa kokonaisuutena ensin tämän yhteispistemäärän kautta. Koko populaatiosta 6% saa keskimäärin pistemäärän 15, kun taas pistemäärän 16 saa keskimäärin 5%, jns, ja pistemäärän 20 saa 1% koko väestöstä. Mutta huomionarvoisista ihmisistä 6/21 eli noin  28,6% on saanut pistemäärän 15, kun taas 23,8% on saanut pistemäärän 16; tämä osapopulaatio muodostaa puolet kaikista huomionarvoisista yksilöistä.

Jos laskemme älykkyyden ja kauneuden korrelaation rajoittuen tähän joukkoon, huomaamme, että älykkyydellä ja kauneudella on aivan massiivinen negatiivinen korrelaatio. Tässä tapauksessa riippumattomat muuttujat saavat joukkoon rajoituttaessa negatiivisen korrelaation, noin -0.45. (Laskin tämän numeerisesti, en jaksanut analyyttistä ratkaisua).

Ilmiö muuttuu vielä pahemmaksi, jos valintakriteeri on esimerkiksi, että huomionarvoisan pitää saada pistemäärä 10 jommasta kummasta; tällöin puolet porukasta on toisen ominaisuuden perusteella kymppejä ja toisen ominaisuuden perusteella keskivertoja. Esimerkiksi USA:ssa on melko tavallista että yliopistoihin pääsee opiskelemaan jos on poikkeuksellisen lahjakas joko akateemisesti tai sitten urheilullisesti. Tällöin urheilijat vaikuttavat väkisinkin "tyhmiltä", vaikka he olisivat itseasiassa jopa keskimääräistä fiksumpia; ilmiö johtuu siitä että ne jotka eivät ole urheilijoita, ova tässä rajoitetussa populaatiossa vielä selvästi fiksumpia.

Palataan nyt oletukseen riippumattomuudesta. Oletetaan nyt, että sen sijaan että älykkyys ja kauneus olisivat riippumattomia, niillä on jopa positiivinen yhteys niin, että jos ihmisen älykkyys on keskimääräistä suurempi (eli 6 tai enemmän), hänen kauneutensa saa yhden pisteen "bonusta". Tällöin korrelaatio kauneuden ja älykkyden välillä on koko populaatiossa positiivinen, mutta huomionarvoisessa populaatiossa edelleen selvästi negatiivinen (noin -0.28).

Itse asiassa, jos huomionarvoisessa populaatiossa näyttäisi vallitsevan riippumattomuus, niin kauneuden ja älykkyyden korrelaation pitäisi yleisessä populaatiossa olla äärimmäisen korkea, käytännössä niin että rumat ihmiset ovat lähes poikkeuksetta tyhmiä ja toisin päin.

Saman ilmiön eräänlainen käänteisilmiö on ns restriction of range, joka hävittää korrelaation selittävän ja selitettävän muuttujan välillä. Esimerkkinä vaikkapa VO2max, eli maksimaalinen hapenottokyky. Koko populaation tasolla sen ennustusarvo on varsin hyvä. Esimerkiksi VO2maxin ja Cooperin testin tulosten korrelaatio on hyvin korkea. Kuitenkin, jos otamme olympialaisten 10 000 metrin lähtöviivalta miehet ja mittaamme heidän VO2max:insa, niin emme saa mitään kovin hyvää ennustetta sille kuka voittaa.  Syy on yksinkertainen: Kaikki kyseiset miehet ovat jo hyvin nopeita, heillä on jo varsin korkea VO2max, ja erot heidän suorituskyvyissään johtuvat muista tekijöistä.

Vastaavasti, jos otamme populaatiotasolla nuoria ihmisiä ja teemme heille älykkyystestejä, niin parhaiten testeissä pärjäävät pärjäävät keskimäärin paremmin suunnilleen kaikessa mitä he tekevät. Kuitenkin jos otamme esimerkiksi kourallisen maailman parhaita matemaatikkoja -- mittarina voi olla melkein mikä tahansa, kunhan se ei ole se, että he ovat Fieldsin mitalisteja -- ja mittaamme heidän älykkyytensä, niin emme pysty tämän perusteella ennustamaan (ainakaan kovin luotettavasti) sitä ovatko he saaneet tai tulevatko he saamaan uransa aikana Fieldsin mitalia.

Berksonin "paradoksi" -- eihän se mikään paradoksi edes ole, vaan ainoastaan epäintuitiivinen tilastomatemaattinen tulos -- on yksi syy siihen että ihmisten mielipiteet ovat paskoja. Suurin osa niistä asioista jotka me muodostamme mielipiteiksemme havaintojen perusteella on tällaisia. Eikä Berksonin paradoksi ole ainoa ollenkaan; tilastollisia epäintuitiivisuuksia on paljon, epälineaarisuudet johtavat ihmismieltä toistuvasti harhaan.

Silti, oksennan aina pikkuisen suuhuni kun joku poliitikko puhuu siitä miten pitää käyttää ja tukea "tieteellistä tietoa". Suuri osa siitä "tiedosta" jonka varassa poliitikot operoivat nimittäin suodatetaan niin, että se lähtökohtaisesti tukee poliitikon omaa, ennalta päätettyä agendaa. Ja vaikkeis se niin tekisikään, niin se tulkitaan niin tilanteeseen sopivasti. Ja sitten taas toisaalta, tämä tosiasia saa jotkut ääliöt kuvittelemaan että tutkijayhteisön tuottama tieto on jotenkin pelkkä mielipideasia ja voidaan sivuuttaa jos se ei sovi ääliön omaan mielikuvitusmaailmaan.

Tällaisessa ympäristössä on hyvin vaikeaa yrittää esittää perusteltuja näkemyksiä.

Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, osa II

Yleisradio valehtelee otsikossaan räikeästi. Tämä ei sinänsä ole mitenkään omituista, sillä feministisen propagandan tiedetään menevän kaikista filttereistä läpi täysin kritiikittä. Se, mikä tässä valehtelussa mättää, on että tällaisia tulkintoja käytetään julkisten varojen kohdentamiseen ja päihdetyöhön panostus siis tapahtuu tällaisen tulkinnan kautta.

Alkuperäinen tutkimus johon tekstissä viitataan, kertoo täysin päinvastaista tietoa:

• Huumeongelmaisista suurin osa on miehiä: Buprenorfiinin käyttäjistä 71% ja muista huumeongelmaisista noin 69% on miehiä. Näiden ryhmien kuolleista on miehiä vastaavasti 75 prosenttia ja  85%; miehet ovat siis yliedustettuina kuolemantapauksissa.
• Kauhua herättävässä ryhmässä "nuoret naiset", eli ikäryhmässä 20-29-vuotiaat, kuolleisuudet ovat 9.8 ja 4.9 per 1000 elinvuotta, kun taas samanikäisissä miehissä kuolleisuudet ovat 10.8 ja 11.6. Tämä on ryhmistä se, jossa kuolemantapausten määrät ovat lähinnä toisiaan; kaikissa muissa miesten kuolleisuus on paljon suurempi.

Otsikoinnille jotain oikeutusta voidaan toki hakea siitä, että nuorten naisten (tm) joukossa kuolleisuus on muissa kuin näissä huumeidenkäyttäjissä niin alhainen, että kuolleisuuden suhteellinen kasvu on suurin; kuolleisuus buprenorfiinia käyttävillä naisilla on liki 28 kertainen.  Jos kuitenkin katsotaan vain residuaalia, niin huumeidenkäyttö tuottaa suunnilleen saman määrän "ylimääräisiä" kuolemia nuorissa naisissa kuin miehissä.

Oikeampi otsikko siis olisi, että huumeidenkäyttö on lähes yhtä vaarallista naisille kuin se on miehille. Tämä ei kuitenkaan olisi "tasa-arvopolitiikan" ja feministisen doktriinin mukaista uutisointia. Feministinen doktriini nimittäin sanoo, että nainen on uhri ja mies taas on itse syypää omaan osaansa. Siksi se, että huumeidenkäytön haitat eivät katso sukupuolta, on tasa-arvo-ongelma, sillä suojeltu etuoikeutettujen ryhmä -- nuoret naiset -- joutuu tässä kärsimään "aiheettomasti". Siksi tähän kammottavaan epätasa-arvoon täytyy puuttua.

Koskahan annetaan ensimmäinen poliittinen toimenpidehdotus, että nuorten naisten päihdetyöhön pitää kanavoida enemmän rahaa, ja että nimenomaan nuorten naisten pitää päästä päihdehoidossa jonon ohi? Veikkaukset ja havainnot kommentteihin, kiitos.