Kannustimet.

Kuuntelin tänään radiossa, miten seuraavaan hallitusohjelmaan halutaan Kelalle velvoite kustantaa pienituloisten lasten harrastuksia. Samaan syssyyn todettiin, miten erityisesti pienituloisten lapsiperheiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä, huolimatta juuri pienituloisille kohdennetuista tuista.

Yksi perusmaksiimi kannattaisi kuitenkin ottaa huomioon kun julkisen vallan toimenpiteiden vaikutuksia tarkastellaan, ja se on se, että jos jostakin toiminnasta yksilöille koituvia kustannuksia julkisen vallan toimesta alennetaan, ihmiset tekevät tätä toimintaa enemmän. Jos taas kustannuksia lisätään, ihmiset tekevät tätä vähemmän. Toisin kuin makkaratukat ja vasemmistoideologit lähes poikkeuksetta väittävät, tämä mekanismi ei todellakaan perustu käsitykseen ihmisestä täysin rationaalisena toimijana. Se ei vaadi rationaalisuutta nimeksikään. Koirakin istuu, jos sille annetaan makkaraa istumisesta, ja se välttää kenkätelinettä, jos sitä suihkutetaan vedellä aina kun se lähestyy kenkiä. Kukaan ei kuitenkaan väitä, että koirankoulutus perustuu homo oeconomicus-oletukseen.

Jos kerjäläisille annetaan rahaa, kerjäläisiä on lopulta enemmän. Toisin kuin humanistisina ja myötätuntoisina itseään pitävät - ja myönnän, itsellänikin tämä myötätunto on usein voimakas - usein ajattelevat, tämä on tosiasia, johon ei liity mitään ideologista tai vahvaa ihmiskuvaan liittyvää oletusta. On toki mahdollista, että "enemmän" on yksinomaan tulosta siitä, että ilman almuja kerjäläiset yksinkertaisesti kuolevat. Mutta koska kerjäläinen ei ole vain kerjäläinen, vaan myös ihminen, kaikkine inhimillisine ominaisuuksineen ja piirteineen, mahdollisuus elää almuilla vähentää niitä kustannuksia, joita kerjäläisyydestä seuraa.

Jos lapsiperheille annetaan tukevat tuet, useammat vähätuloiset ihmiset tekevät lapsia. Toisin kuin dysgeniasta huolestuneet tahot, en pidä tätä sosiaalista ongelmaa yhteiskunnan geneettisen tms. pitkäaikaisen väestönlaadun kannalta mitenkään erityisen huolestuttavana. Sensijaan pidän huolestuttavina niitä konkreettisia ongelmia, joita vähätuloisten lapsiperheiden elämään keskimäärin useammin liittyy.

Yhteiskunnassamme on kuitenkin vahva poliittinen tabu, joka liittyy erityisesti lapsien saamiseen. Lasten ja lapsiperheiden etujen takaaminen tuntuu olevan kaikille poliittisille ryhmittymille, kautta linjan, täysin pyhä asia. Enkä voi kiistää, etteikö itseäni kauhistuttaisi ajatus lapsilisien, maksuttoman koulutuksen ja subventoidun päivähoidon lakkauttamisesta. Näiden toimenpiteiden arvioimisen tulisi kuitenkin tapahtua täysin samoilla kriteereillä kuin kaikkien muidenkin poliittisten toimenpiteiden: niiden hyödyt, haitat, ja dynaamiset vaikutukset tulee voida arvioida. Jos Kela hoitaisi lapsille harrastukset ja lelut, niin miksei meidänkin perheessämme toinen voisi jäädä kotiin: jo nyt päivähoitomaksun porrastuksen, progressiivisen verotuksen jne, vuoksi nettohaitta olisi verrattain pieni. Jos vielä tällä pääsisimme pienituloisten kategoriaan, ja Kelalta saisi rahaa lumilautoihin, jääkiekkovarusteisiin jne, niin hommahan toimisi loistavasti.

Näin siis "köyhyys" lisääntyisi.

Tämä on kaiken vastikkeellisen, tuloista riippuvan, "köyhille" suunnatun sosiaaliturvan ja tuen ongelma: Se että tuemme köyhyyttä, lisää köyhyyttä. Tämä ei yksin ole argumentti näitä tukia vastaan: Voi olla, ettemme piittaa köyhyyden lisääntymisestä, tai voi olla että tähän liittyvä kustannus on mielestämme siedettävä, verrattuna vaihtoehtoon. Voi olla. Mutta jos näitä ideologisia valintoja ei arvioida tosiasioiden pohjalta, niin teemme päätöksiä sokkona ja ilman mitään mielekästä käsitystä niiden seurauksista.

Suomessa on laaja, konservatiivien ja vasemmiston jakama konsensus nykyisen sosiaaliturvan perusperiaatteiden muodosta. Yleensä on väärä dikotomia esittää kysymys, onko joku tyhmä vai paha, mutta tässä kohtaa en oikeasti näe mitään muuta vaihtoehtoa. Oma käsitykseni on perinteisesti ollut, että tyhmät päätyvät vasemmistoon, pahat konservatiiveiksi.

... ja ratsastan auringonlaskuun.

Tänään on viimeinen päivä Oxfordissa. Tapaan parin tunnin päästä "isäntäni", annan hänelle selonteon täällä tekemästäni työstä ja sitten pakkaan tavarani. Aamulla lähden matkaan kotiin, lopullisesti.

Tutkimus ja yhteistyö ei tietenkään - toivottavasti - pääty tähän. Viimeistelen reissuun liittyvät jutut ensi viikolla Suomessa ja sitten pidänkin loppuvuoden lomaa. Ikäänkuin en olisi lentänyt jo tarpeeksi (laskelmieni mukaan liki 35000km), lähden etelään vielä viikoksi. Bamse-klubi lapsille, aurinko, uima-allas, pari hyvää kirjaa, puolihoito jne.

Lisäys 12:00: Palaveri ohi, hommat pulkassa, laukku pakattu, lentolippu tulostettu. Avaimet palautan aamulla, nyt lounas ja lahjaostoksille. Mahkut ovat fifty-sixty että sairastun parin päivän sisällä flunssaan tms. Niin käy yleensä aina, kun jokin tällainen rupeama päättyy.

Lehmän kosto.

Söin eilen ennen musikaalia hampurilaisen. Esitys oli kelvollinen, mutta hampurilainen kosti jälkikäteen. Vatsaani on väänsi koko yön enkä ole vieläkään saanut käytännössä mitään syötyä.

Ghetto Superstar.

Koska kulttuurikokemus ei ole täydellinen ilman musikaaleja, menen tänään työkavereiden kanssa illalla katsomaan Andrew Lloyd Webberin musikaalia Jesus Christ Superstar. Kyseessä on amatööriproduktio.

Olisin tietenkin tietyssä mielessä mennyt mieluummin katsomaan jotain klassisempaa, mutta Webber on sentään opiskellut Oxfordissa historiaa, tosin lyhyen aikaa.

Ei googleteta; mikä on yhteys tähän kappaleeseen:

(Vinkki, ei liity sanoitukseen mitenkään)

Sunnuntai.

Kävin eilen Magdalene-collegen kappelissa aamujumalanpalveluksessa, jossa kuoro lauloi Mozartin Coronation Mass Kv317 - en tiedä teoksen suomenkielistä nimeä, koska en tämäntyyppiseen musiikkin ole pahemmin perehtynyt. Kuoro oli vaikuttava - se oli pienehkö, ja koostui lähinnä nuorista pojista. En mennyt ehtoolliselle.

Menot muistuttivat jotenkin voimakkaasti siitä, miksi suhtaudun nuivasti uskontoon ilmiönä. Pystyin näkemään koko prosessin kaikki ne osat jotenkin täysin kirkkaina, miten tämäkin "eliö" on kulttuurievoluutiossa muodostunut. Musiikki on kuin suunniteltu synnyttämään voimakkaita tunteita. Kuorolaulun välissä toistetut rituaalit, polvistumiset, saarna, suitsukkeet ja taas lisää musiikkia. Pystyin lähes aistimaan ne vuosisatojen "perinteet", joita kulttuurievoluution kylmä, piittaamaton käsi on karsinut, jäljelle on jäänyt vain tämä koneisto, joka on ikäänkuin rakennettu tarttumaan nuoren ihmisen epävarmaan mieleen. Tässä me olimme, lauma apinoita oman aivokuoremme viruksen kourissa.

En käy kirkossa ja jumalanpalveluksissa juuri tämän takia. Koen voimakkaita 'uskonnollisia' tuntemuksia niissä, mutta kun ne kokemukset "vääriä", so. henkilökohtainen pyhyyden kokemukseni on irvokas ja irrallinen siinä ympäristössä. Olen kokenut näin lapsesta asti. Annoin suostutella itseni mukaan lupauksilla, että kuoro on kuulemisen arvoinen - sitä se todellakin oli. Saarnaajana toimi Baltimorelainen baptistipastori, jolla oli äänessä aito Martin Luther King-vibraatto. Saarna oli mitä mainioin, hän selitti että usko (faith) on kuin hammasharja, jokaisella on syytä olla ikioma, ja sitä on syytä käyttää säännöllisesti. Lisäksi toimituksen jälkeen saimme ilmaisen lounaan, joka oli herkullinen.

Minusta nämä kirkonmenot ovat ihan jees, mutta niiden pitäisi kyllä olla tiukasti K-18.

Jälkeenpäin tutkailimme Christ Church-collegea (se "Harry Potter"-college, ei ollut ihmeellinen) ja kävelimme Port Meadow:n halki. Paluumatkalla oli jo pimeää, ja takaisinpäästyäni huomasin, että kenkäni olivat lehmänulosteessa. Onneksi ne ovat varrelliset vaelluskengät, vedenpitävää jakkihärännahkaa.

Mitä jäi käteen?

Kirjoittamiseni on ollut hieman heikkoa viimeaikoina, koska olen keskittynyt töihin. Valitettavasti tutkimus on luonteeltaan sellaista, että usein työhön käytetty aika on kääntäen verrannollista saatuun tulokseen. Tämä johtuu tietenkin siitä, että iso osa työstä menee välillä ns. villihanhien jahtaamiseen.

Sain osoitettua reduktiosta jotain mielenkiintoista. Itseasiassa, teoreema ei ole lainkaan uusi, mutta osoitin, että sillä on eräs korollaari, josta voi olla hyötyä.
Nuorena ihmiset kehittävät usein omia idiosynkraattisia ilmaisuja ja sanoja. Kreolikielet syntyvät tällä tavalla, kun erikieliset lapset kehittävät kommunikointivälineen itselleen. Selkeästi jonkin tietyn kielen vaikutuspiirissäkin nuoriso kehittää oman "slangin", erottautuakseen tai yksinkertaisesti koska eivät ole vielä törmänneet "oikeaan" ilmaisuun.

Olen huomannut tämän lapsillani jatkuvasti, kun nämä keksivät sanoja kuvaamaan ilmiöitä, joille he eivät tiedä nimiä. Vanhempi poika käyttää LEGO-Star Wars- pelissä jedihahmojen telekineettisestä kyvystä nimitystä "jedittäminen". Kun pojat ensimmäistä kertaa näkivät hilloviinerin, nämä nimittivät sitä "hillopitsaksi". Ja niin edelleen.

Tämä liittyy työhöni siten, että ihmiset ovat viimeisten parinkymmenen vuoden aikana löytäneet saman ilmiön eri näkökulmasta useaan kertaan. Havainnon voi tehdä kuka tahansa, ja se on yksinkertainen: Kun jossakin järjestelmässä on paljon liikkuvia osia, niin usein käy niin, että jotkut nippelit ja vipstaakit voivat liikkua toisistaan riippumatta ilman, että on mitään väliä, missä järjestyksessä niitä pyöritellään. Joskus taas sillä on väliä.

Periaatteessa tutkimusaiheeni tällä reissulla on ollut hyvin yleisluontoisella tasolla pohtia tällaisten loogisten struktuurien ominaisuuksia ja etsiä karakterisointi tälle ilmiölle. Karakterisoinnilla tarkoitan tässä sitä, että ikäänkuin kuvaamme ilmiön - siis tämän "osia voidaan liikuttaa missä järjestyksessä tahansa" - jonkin formaalin systeemin sisällä. Tässä on ongelmana tietysti se, että "vivun", "toiminnan" ja "vuorovaikutuksen" käsitteet ovat jokaisessa formaalissa systeemissä hieman erilaiset, joten kussakin kontekstissa nämä täytyy hahmottaa erikseen ja yhtenäistä teoriaa on siksi vaikeaa, ellei mahdotonta muotoilla.

Esimerkiksi haarautuvan ajan semantiikoissa voimme esittää "olennaisen toiminnan" käsitteen bisimulaation avulla, jos jokainen "vipu"-yksikkö --nimitän niitä tässä tapahtumiksi -- on olennainen. Kontekstissa, jossa kaikki tapahtumat eivät ole olennaisia sinänsä, bisimulaatiosta tarvtiaan abstraktimpi versio.

Olennaisuus voidaan ajatella aina olevan suhteessa siihen teoriaan, jonka paikkansapitävyyttä mallissamme tutkitaan. Otetaan esimerkiksi haarautuvan aikalogiikan kaava, joka sanoo, että

• "on olemassa ääretön suoritus, jonka varrella on aina lopulta mahdollista jatkaa sekä 'a':lla että 'b':llä".

CTL-logiikalla tämä menisi niin, että EG (EF a & EF b)
Oletetaan, että tapahtumia on kolme: a, b ja c. c on nyt "epäolennainen" silloin, kun se ei suoraan vaikuta tämän kaavan toteutumiseen. Sitä ei voida kuitenkaan täysin sivuuttaa. Ajatelkaa seuraavanlaisia konetta:
Oletetaan, että katkoviivalla esitetyt tapahtumat ovat "c"-tapahtumia, ja järjestelmän alkutila on vasemmassa yläkulmassa. Jos alempi katkoviivoitettu silmukka poistetaan, väittämä on edelleen tosi. Mutta jos ylempi poistetaan, se ei enää olekaan tosi.

Tämän väittämän kannalta siis ylempi c-silmukka on tarpeellinen, koska tämän väittämän totuusarvo muuttuu jos ylempi poistetaan. Jos alempi poistetaan, se ei kuitenkaan muutu, joten alempi on tarpeeton. Tämä esimerkki on sikäli huono, että tässä kyse ei ole niinkään riippumattomuudesta kuin epäolennaisuudesta. Riippumattomuutta sisältävien kuvien piirtäminen on hankalaa, koska niissä on aina useita eri polkuja, joissa samat tapahtumat toistuvat eri järjestyksissä, ja siten sellaisten koneiden kaaviot ovat valtavan suuria.

Juuri tällaisen tarpeettomuuden - useat eri polut, joilla on sama seuraus - pyrimme eliminoimaan. Jos on - spesifikaation näkökulmasta - täysin yhdentekevää, teemmeko ensin "c":n ja sitten "d":n, vai toisinpäin, ei meidän tarvitse kuin sopia jokin kanoninen järjestys c:lle ja d:lle. Tämä idea on alunperin ollut jo enemmän tai vähemmän alkuperäisessä jälkien teoriassa.

Olen etsinyt karakterisointia seuraaville kysymyksille:

• Jos meillä on n kappaletta erilaisia koneita, jotka suorittavat tietyt tapahtumat synkronisesti, miten säilytämme mahdollisimman vähän polkuja, mutta kuitenkin niin, että vakaat estymät - tilat, joissa kukaan ei voi "sooloilla", ja tähän liittyvä tieto siitä, mitkä askelet ovat sen jälkeen mahdollisia - säilyvät
• Jos meillä on kone, miten säilytämme mahdollisimman vähän informaatiota niin, että kuitenkin jokainen tila, jossa koneen toiminta on päättynyt (ns. terminaalitila), löydetään
• Jos meillä on n kappaletta erilaisia koneita, miten säilytämme mahdollisimman vähän polkuja kuitenkin niin, että tiedämme, milloin yksittäiset koneet eivät voi enää jatkaa toimintaansa
• Jos tapahtumilla on yksikäsitteisen lopputuloksen sijaan jokin lopputulosten jakauma, miten säilytämme mahdollisimman vähän siirtymiä niin, että jokaiseen terminaalitilaan päätymisen todennäköisyys säilyy
• Onko käyttämämme menetelmä yhtäpitävä, heikompi, vai vahvempi kuin eräs toinen menetelmä.
• miten säilytämme ne. pillastumat, eli tilanteet, joissa jokin kone tekee loputtomiin jotain epäolennaista

Uskoisin, että olen ratkaissut osoittain kaikki nämä ongelmat, joten tässä on kirjoittamista melkein vuodeksi.

Kerta vielä.

Saavuin illalla Oxfordiin, myöhässä olleen lennon, Lontoon ruuhkan pitkittämän bussimatkaṇ, ja kaikkiaan liki 12 tunnin matkustamisen jälkeen. Matkaa pitkitti se, että lähdin kotoa aamulla Tampereella ensin etsimään hieman tuliaisia, vuokraemännälleni ja isäntänäni toimivalle professorille.

Luin yhden paperin lentokoneessa, ja nukahdin. Bussimatkalla ratkaisin kaksi ongelmaa, jotka ovat vaivanneet minua. Ensimmäinen oli, miten heikko itsepäinen joukko saadaan toimimaan CSP:n semantiikassa oikein, ja erityisesti FDR:n refinement-check algoritmin yhteydessä. (Tähän mennessä generoin vain vahvoja joukkoja ja vain tilageneroinnin yhteydessä; jälkimmäinen on tehokkaampaa) Toinen oli, miten Grooten ja Sellinkin Confluence-käsite vertautuu muihin reduktioihin.

"Valitettavasti" reissuni päättyy ensi viikolla. Lento lähtee maanantaina 29. päivä, mutta yritän siirtää sen jo edeltäväksi perjantaiksi, koska joudun kuitenkin luovuttamaan työpaikan avaimet jo perjantaina. Tosiasiassa tämä ei ole ollenkaan niin valitettava asiantila, sillä pystyn jatkamaan tutkimustani ja toimintaani kotoa käsin vallan hyvin, ainakin niiltä osin kuin tulee töiden saattamiseen loppuun. Lisäksi minulla on nyt kolme uutta ja todella aktiivista kontaktia, joiden kanssa aion tehdä keväällä tutkimusta. Payoff tästä matkasta on valtava, suurempi kuin osasin odottaa, mutta toisaalta vierailun jatkamisesta ei olisi enää mitään lisähyötyä.