Yule on jo ovella

Jään tänään todennäköisesti vapaalle loppuvuodeksi. Aloitin salilla 531-ohjelman nyt hieman huonoon aikaan, ja rikoin siis päätökseni olla ottamatta mitään "kunnollista" ohjelmaa ennen vuoden vaihtumista.

Ohjelma on seuraavanlainen:

• Maanantai: Penkki 531, pystypunnerrus 70% 3x8, soutu 75% 4x6
• Tiistai: Kyykky 531, sikaniska 105% 4x5, vatsalihakset
• Torstai: Pystypunnerrus 531, penkki kapealla otteella 75% 4x6, leuanveto
• Perjantai: Maastaveto 531, kyykky 70% 3x8.

Prosentit ovat kunkin noston laskennallisesta työmaksimista, sikaniskassa tämä prosentti lasketaan maastavedosta ja  soudussa penkkipunnerruksesta. Tarkoitus on, että ohjelma ei ole liian väsyttävä niin, että voin siirtyä siitä sitten esimerkiksi Bridgeen ensi vuonna.

Veto

Tänään vedin 5x170kg maasta. Se ei ole ennätykseni, mutta se on paljon enemmän kuin mihin olen pystynyt yli puoleen vuoteen. Olkavarsi on vuorostaan kipeytynyt, ja tämä haittaa penkki- ja pystypunnerrusta. Muuten kaikki sujuu. Hienoinen ahdistuksen lisääntyminen treenipäivien jälkeen on ollut havaittavissa, joten kevennän ensi viikosta taas volyymiä. Lisäksi olkavarren tylppä jomotus voimistuu kyykätessä raskaasti, joten siitäkin voisi ottaa jonkin verran lepoa.

Aloitin lukemaan Hugh Howeyn kirjaa "Hiekka" vihdoinkin. Siilo-trilogian luin viime vuonna, ja se oli todella hyvä. Ahmin kirjan jo melkein loppuun. Howey on selvästi hyvä maalailemaan post-apokalyptisiä visioita.

I'm worth a million in prizes

Työni tutkimuksellinen osuus on jonkin aikaa ollut ns proprietary, minkä vuoksi en ole puhunut siitä pahemmin. Sen verran voin sanoa, ettei se ole korkealentoista vaan lopulta aika ankeaa mekaanista vääntöä ja yritystä löytää heuristiikkoja, joilla saa tietyn algoritmin skaalautumaan juuri sen verran että saadaan vähän isompi asiakas hoidettua. Tee työtä jolla on tarkoitus jne.

Akateemisella puolella opetus vie nyt 90% kaikesta työajastani, ja opiskelijat osaavat vaatia aikansa. Käytännössä kaikki "vapaa" aikani menee opiskelijoiden ohjaamiseen. Meitä on ohjeistettu tästä kai jotenkin, mutta olen lepsu ja annan käytännössä yksityistunteja niille jotka niitä kehtaavat pyytää. Lisäksi ohjaan useampia diplomi- ja kandintöitä aiheista jotka eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole kovin kiinnostavia.


Viimeisen parin vuoden aikana molemmat lapseni ovat innostuneet musiikista. Itsekin nuorempana vähän pläräilin elektronisen musiikin parissa. Tein yhden vinyylilevyn B-puolen kaksi raitaakin erään kaverin "levy-yhtiön" ensimmäiselle julkaisulle ja lisäksi heitin pari keikkaa tanssibileissä Tampereella. Nuo ajat ovat kaukana takanapäin, enkä koskaan ollut "hyvä", mutta meillä oli tavattoman hauskaa. Nyttemmin nuorempi poikani on soittanut pianoa ja "konsertoi" joulukuussa leikkimielisesti soitonopettajansa järjestämässä pienessä tilaisuudessa. Vanhempi poika taas on soittanut bassoa, hankin hänelle aikanaan soittotunteja eräältä tamperelaiselta ammattibasistilta, joka kehui tuolloin poikaa lahjakkaaksi. Harrastus jäi yhden kesän mittaiseksi tuolloin, mutta nyt kun poika on 15, musiikki on alkanut ilmeisesti kiinnostaa muista syistä.

Olen onnekas siinä, että kumpikin lapsista tuntuu olevan terve ja kykenevän ajattelemaan ja analysoimaan asioita erittäin hyvin. Lasten hankkiminen on tavallaan suuri riski. Jos lapsilla menee hyvin elämässä, ne tuottavat suurta onnea vanhemmalle. Toisaalta lasten sairastelu ja epäonni elämässä koskee vanhempaan aina kovaa. Nettona olen itse kokenut kaiken hyväksi ja positiiviseksi, mutta muistan etenkin varhaislapsuudesta vakavimmat sairastumiset ja niiden tuottaman stressin. Sellaisen vielä, joka sai hetkeksi usein kadottamaan itsensä.

Erään kerran nuorempi poikani sairastui vesirokkoon ja sai vakavan septisen ihotulehduksen. Kiikutin pojan ensiapuun kun kävi ilmeiseksi että olotila oli hyvin heikko. Ensiavun vastaanottotiskillä oli ilmeisen heikkolahjainen mies toimittamassa asiaa ja esti jonoa etenemästä. Sanoin hänelle asiallisesti että voitteko toimittaa tämän asianne myöhemmin, ja tämä vastasi tylysti että "odota vuoroasi", ja jatkoi jonkin viikonlopun sosiaalisen tapahtuman kertaamista. En muista tarkkaan mitä sanoin (huusin) miehelle, mutta lopputulema oli, että vartija kutsuttiin paikalle. Lapsi sai kyllä hoitoa, vaikka olikin erittäin vakavassa tilassa.  Olen ehkä kirjoittanut asiasta tänne ennenkin.

Lihaa tai ei lihaa, vol 2.02: Elintavat remonttiin.

Ostin eilen vegaanista proteiinijauhoa. Ilman makeutus- tai makuaineita. Syynä ei ole mikään siirtyminen kasvisruokaan, vaan yritys löytää sellainen lisäproteiinivalmiste, jota vatsani sietäisi paremmin. Olen tullut siihen tulokseen, että vatsavaivojeni yhtenä myötävaikuttavana tekijänä on ollut suuri heraproteiinin määrä. Testasin hypoteesiani nauttimalla yhtenä päivänä kaksi annosta (noin 60g) eri merkkistä heraproteiinia kuin yleensä, ja kuinka ollakaan, vatsani ärtyi siitä.

EoE -- olettaen että sellainen mahdollisesti minulla olisi, tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä -- hoidetaan toisinaan mm. eliminoimalla tietyt proteiininlähteet ruokavaliosta. Näihin kuuluvat mm. maito ja soija.  Kuten sanoin, en pidä erityisen todennäköisenä että minulla on tuota nimenomaista vaivaa, mutta selkeä kuvio näyttäytyy. Lisäksi huomasin että heraproteiinin nauttimisen jälkeen sain hienoista hengenahdistusta, mikä voi omalta osaltaan olla ollut osatekijänä noihin yöllisiin kohtauksiin joita minulla oli. En tuolloin tullut asiaa ajatelleeksi mutta minulla oli pitkään treenipäivän jälkeen tapana nauttia isohko annos heraproteiinia ennen nukkumaanmenoa.

Kohtaukset ovat pysyneet poissa. Eilisiltainen proteiinin nauttiminen ei tuottanut mitään ongelmia. Ostamani valmiste on sekoitus riisi-, hamppu-, ja herneproteiinia. Sen aminohappoprofiilin pitäisi olla hyvä. Ei se ole tietenkään heraproteiinin veroista tässä suhteessa, mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään.

Muutenkin olen pohtinut siirtymistä pikku hiljaa taas vähän terveellisempään syömiseen. Eläminen 85 prosenttisesti subwayn leivillä, pitsalla, kaurapuurolla, tacoilla ja hampurilaisilla ei ole pitkän päälle välttämättä optimaalista. Painon nostaminen vanhoihin lukemiin vaati erikoisempia keinoja, mutta nyt on jo aika miettiä myös ns. long game- mentaliteetilla.

Lisäksi rasvaprosenttini oli noussut hälyttävästi ja voimanostovyötäni jouduin pudottamaan tänään taas yhden pykälän löysemmälle; vyötärönympärys alkaa olla jo 95 sentin paikkeilla, ja tätä olen tyypillisesti pitänyt itselleni rajana. Vaikka miehillä pidetään yleensä riskirajana 100cm, olen pyrkinyt pysymään selvästi tämän alle, mielellään noin 90cm paikkeilla. Vatsalihasten erottuvuus -- joka kesän pakkolaihiksella oli jo melko näyttävää -- on kadonnut oikeastaan tyystin.

Jätin viime viikolla suklaat ja karkit pois "bulkkauspaketista". Ensi viikosta aion jättää myös pitsat ja hampurilaiset. Tilalle siis perinteinen kehonrakentajan ruoka: Riisiä ja kanaa. (Ja kasviksia). Jatkan kaurapuuroa aamuruokana, mutta jätän illan leivänmussutuksen pois. Näillä keinoilla energiansaantini putoaa arvioiden mukaan päivässä noin 3500kcal:ista noin 2900kcal:iin. Tämä on arvioni mukaan tällä hetkellä suunnilleen kulutukseni tai vähän jopa sen alle. Jos paino kääntyy laskuun, niin säädän ruokamäärää ylöspäin lisäämällä "hyvien" hiilihydraattien määrää, kuten täysjyväriisiä jne.

Tällä hetkellä parhaat käytettävissäolevat tutkimustulokset sanovat että proteiininsaanti "saturoituu" noin 1.6g per painokilossa, eli minun kohdallani noin 150 gramman kohdalla. Tämä tarkoittaa sitä, että suurempi määrä proteiinia ei merkittävästi lisää lihasproteiinisynteesiä, vaan pääasiassa kasvattaa proteiinien käyttöä energiaksi. Tämä tarkoittaa silti noin 5 kertaa 30gramman proteiiniannosta päivässä, eli ei millään muotoa mitättömiä määriä.

Tänään penkkipunnerrus sakkasi ensimmäisen kerran. Tarkoituksena oli tehdä 3x5 toistoa 97.5 kilolla, mutta sain vain neljä toistoa. Pudotin kuorman 90 kiloon ja tein seuraavan sarjan. Kolmannessa sarjassa olkapäässä tuntui kipua joten jätin sen kesken. Kyykky 3x5 125 kilolla tuntui peräti kevyemmältä kuin 120 kiloa viime viikolla, joten siinä on vielä varaa nostaa selvästi. Pidän kuitenkin itselleni tekemäni lupauksen enkä siirry mihinkään vaativampaan ohjelmaan tämän vuoden puolella. Pikemminkin ajattelin hieman himmailla ensi viikolla.

Tänä vuonna siis tuskin rikotaan ennätyksiä enää.

Lihaa

Vaaka näytti eilen 93kg. Se on pielessä noin kaksi kiloa, ja lisäksi minulla oli vaatteet päällä, mutta veikkaisin että painan tällä hetkellä noin 89kg. "Jojottelu" on ollut tänä vuonna kovaa, sillä painoni oli alimmillaan noin 81kg, syys-elokuun vaihteesa. Vain kaksi kuukautta sitten.  Painoa on tullut siis nyt noin neljä kiloa kuukaudessa. Syömisen tahti on siis ollut aivan tolkuton. Nyt sitä lienee syytä hieman himmata. Olen nauttinut noin 3500-4000kcal päivässä, ja syöminen on ollut aika "törkyistä". Pitsaa, hampurilaisia, suklaata jne. Mitä tahansa että saa kalorit ylös.

Tulokset näkyvät myös toisella tapaa. Perjantaina kyykkäsin varsin kevyesti 3x5@120kg, ja tuntui että kolmas sarja oli niin kevyt että kymmenen kiloa olisi voinut laittaa lisää. Maastavedossa 5x150kg tuntui naurettavan kevyeltä verrattuna aiempien viikkojen tuskallisiin vetoihin. Pystypunnerrus alkaa sakata, sillä saan ns hikisen vitosen tai pari punnerrettua 60 kilolla. Penkki sensijaan tuntui sekin aivan liian kevyeltä kun otin 3x5@90kg.

Kuten eräs kuntosalikävijä totesi "voima tulee vatsasta". Nostovyössä on joutunut taas siirtymään yhden pykälän löysempään asetukseen.  Askeleen raskauden ja hidastumisen tuntee selvästi, toisaalta samoin tuntee sen voiman tunteen joka tulee kun kaikenlaiset taakat tuntuvat paljon kevyemmiltä näin. Vaikka nostoni ovat vielä objektiivisesti hyvin vaatimattomia, psykologinen vaikutus on mittava  kun painot jotka vielä muutama viikko sitten tuntuivat raskaalta, ovatkin nyt kevyitä.

Huomaan samalla että refluksia alkaa taas ilmetä. Tämänkin vuoksi täytyy nyt himmata syömistä selvästi. Sopivan ruokamäärän löytäminen on kuin kellosepän työtä. Lisäksi olen havainnut että heraproteiini on merkittävä tekijä vatsavaivoissani; olen päättänyt jättää sen pois tyystin. Olin useamman viikon ilman, mutta eilen en päässyt syömään tavanomaista ruokaa sopivassa aikataulussa, joten otin kaksi noin 40 gramman annosta, toisen aamulla ja toisen iltapäivällä. Heräsin yöllä pahoinvoinnin tunteeseen ja ruokatorvi tuntuu nyt ärtyneeltä.

Jos kykenen jatkamaan nykyistä lineaarista progressiota samaa tahtia kuin nyt olen edennyt, niin joulukuun puoliväliin mennessä kaikissa nostoissa ollaan ylitetty vanhat raudat. Keho tuntuu kuitenkin nyt kertovan, että tahti on ollut hieman liian kova. Unta saan kylllä onnekseni hyvin, mutta pahoinvoinnin lisääntyminen taas ei ole hyvä merkki. Toivon mukaan heraproteiinin poisjättäminen auttaa tässä. Onnekseni öisiä ahdistuskohtauksia ei ole ilmennyt.

Amores Ferros, Osa III

Olen nyt pystynyt jatkamaan raudan liikuttelua lähes normaalisti useamman viikon. Olen kuitenkin pitänyt maltin kaikessa tekemisessä, enkä ole lähtenyt rasittamaan itseäni liiaksi. Kyykky oli esimerkiksi maanantaina hyvin maltillinen 3x5@105kg, pystypunnerrus 5x5@52.5kg ja maastaveto 1x5@130kg. Päälle leuanvetoa 3x7 toistoa kehonpainoilla. Kaikki tuntuivat siltä, että olisin jaksanut selvästi enemmän, mutta pyrin nostamaan edelleen tehoja hyvin hyvin hitaasti.

Olen jättänyt heran pois. Kävin erikoislääkärillä, joka sanoi ettei diagnoosia eosinofiilisestä esofagiitista tehdä yhden koepalan perusteella, vaan oireiden pitää jatkua lääkehoidosta riippumatta, ja uusissa (!!) koepaloissa pitää edelleen olla eosinofiilejä riittävästi. Toivon siis että vaiva helpottaa kahden kuukauden happosalpaajahoidon aikana. Nyt ainakin olen ollut suhteellisen oireeton jo parisen viikkoa.

Rauhallisella lineaarisella progressiolla on puolensa. Se ei kenties ole tehokkain tai paras keino lisätä voimaa, mutta se on yksinkertainen.  Kevensin ohjelmaa vielä siten, että keskiviikon kyykyssä teen vain kolme kahden toiston sarjaa, joten progressio kyykyssä on 5 kiloa viikossa. Se on silti niin paljon, että raja tulee vastaan ennen vuodenvaihdetta helposti. Olen nimittäin kokolailla vakuuttunut, etten kykene kyykkäämään 3x5 toistoa 150 kilon painoilla jouluna.

Ruokaa on mennyt taas alas enemmän. Tein sunnuntaina lasagnen, johon tuli 700g naudan jauhelijaa, 1.2 litraa maitoa, 40g voita, 250g lasagnelevyjä, 300g juustoa ja 800g tomaattikastiketta. Kaikkineensa se painoi hieman yli 3 kiloa. Söimme sen yhdessä illassa lasten kanssa, joskin pojalla oli kaksi kaveria kylässä, ja kaikki tietävät miten teini-ikäiset syövät.  Paino on lähtenyt taas nousuun pitkän laskukauden jälkeen, ja on nyt jo yli 85 kiloa.

Nosteluun on tullut myös tiettyä hillittyä viisautta. Ehkä termi on huono, mutta viittaan siihen että kun raudan määrä ei ole lähelläkään maksimeja, pystyn silti suhtautumaan siihen kunnioituksella. Ehkä aiemmin suhtauduin kevyisiin rautoihin hieman ylenkatseella, ja koin että se mielenrauha ja onnistumisen tunne jonka sain, tuli vain hyvin raskaista painoista. Enää en ajattele näin. Ehkä voidaankin sanoa että vaivani ovat tuottaneet henkistä kasvua.

Ellen vammaudu tai sairastu muutoin tavalla, joka estää nostelun, luulen että liikuttelen rautaa lopun ikääni. Toivottavasti kuolemaani saakka. Naisystäväni naapuri kuoli kesällä. Tämä oli vanhempi, arviolta yli 80-vuotias mies, joka liikkui paljon. Miehen saattoi nähdä talvella hiihtämässä läheiseen puistoon tehtyä latua ympäri päivittäin, ja kesäisin pyöräilemässä tai lenkkeilemässä aamuin illoin. Eräänä päivänä hän vain kuoli ilman sen kummempaa syytä. Toki hänellä varmasti oikeasti oli jokin kuolinsyy, mutta tarkoitan tällä sitä että hänellä ei ollut ulkoisia sairauden merkkejä jotka olisivat sivullisille olleet ilmeisiä.

Pohdimme asiaa yhdessä ja itse olen sillä kannalla että sellainen kuolema olisi hyvä ja siunauksellinen. Kuolla nopeasti ilman pitkittynyttä laitoshoitovaihetta tai toimintakyvyn menetystä. Tietenkään raudan liikuttelu ei millään tapaa sellaista takaa, sillä sairaudet voivat iskeä odottamatta kehen tahansa. Mutta ajatuksena se on miellyttävä.

A man can dream though,  
A man can dream.

Koe pala

Sain koepalavastaukset viime viikolla parin viikon takaisesti ruokatorven ja vatsalaukun tähystyksestä. Tulosten mukaan koepalat olivat muuten harmittomat ja hyvänlaatuiset, mutta eosinofiilien määrä oli merkittävän suuri koepaloissa. Tämä viittaa siihen, että minulla on niin kutsuttu eosonofiilinen esofagiitti.

Kyseinen tila tai sairaus on harvinainen. Sen syntymekanismia ei ilmeisesti tunneta täysin, mutta sen epäillään liittyvän ruoka-aineallergioihin. Minulla ei ole tiedossa että minulla olisi mitään ruoka-aineallergiaa, mutta koska yksi mahdollinen laukaiseva tekijä on maitoproteiini, ja olen viimeiset pari vuotta nauttinut ns. herooisia määriä heraproteiinia, on mahdollista että se on ongelman taustalla ainakin vaikuttavana tekijänä.

EE on tilastollisesti yhteydessä ahdistusoireisiin, joita esiintyy 41%:lla potilaista. Ruokahaluttomuus ja syömisvaikeudet esiintyvät jossakin kohtaa merkittävinä lähes 100% potilaista. 

Ikävä puoli tässä on se, että jos ruokavaliointerventiota kokeillaan, sen teho voidaan lopulta todeta vain uudella endoskopialla. EE-potilaat joutuvatkin usein ravaamaan endoskopioissa varsin usein.

Voin kertoa että tämä mahdollisuus jo itsessään ns vituttaa minua aika tavalla.