Ostin eilen vegaanista proteiinijauhoa. Ilman makeutus- tai makuaineita. Syynä ei ole mikään siirtyminen kasvisruokaan, vaan yritys löytää sellainen lisäproteiinivalmiste, jota vatsani sietäisi paremmin. Olen tullut siihen tulokseen, että vatsavaivojeni yhtenä myötävaikuttavana tekijänä on ollut suuri heraproteiinin määrä. Testasin hypoteesiani nauttimalla yhtenä päivänä kaksi annosta (noin 60g) eri merkkistä heraproteiinia kuin yleensä, ja kuinka ollakaan, vatsani ärtyi siitä.
EoE -- olettaen että sellainen mahdollisesti minulla olisi, tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä -- hoidetaan toisinaan mm. eliminoimalla tietyt proteiininlähteet ruokavaliosta. Näihin kuuluvat mm. maito ja soija. Kuten sanoin, en pidä erityisen todennäköisenä että minulla on tuota nimenomaista vaivaa, mutta selkeä kuvio näyttäytyy. Lisäksi huomasin että heraproteiinin nauttimisen jälkeen sain hienoista hengenahdistusta, mikä voi omalta osaltaan olla ollut osatekijänä noihin yöllisiin kohtauksiin joita minulla oli. En tuolloin tullut asiaa ajatelleeksi mutta minulla oli pitkään treenipäivän jälkeen tapana nauttia isohko annos heraproteiinia ennen nukkumaanmenoa.
Kohtaukset ovat pysyneet poissa. Eilisiltainen proteiinin nauttiminen ei tuottanut mitään ongelmia. Ostamani valmiste on sekoitus riisi-, hamppu-, ja herneproteiinia. Sen aminohappoprofiilin pitäisi olla hyvä. Ei se ole tietenkään heraproteiinin veroista tässä suhteessa, mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään.
Muutenkin olen pohtinut siirtymistä pikku hiljaa taas vähän terveellisempään syömiseen. Eläminen 85 prosenttisesti subwayn leivillä, pitsalla, kaurapuurolla, tacoilla ja hampurilaisilla ei ole pitkän päälle välttämättä optimaalista. Painon nostaminen vanhoihin lukemiin vaati erikoisempia keinoja, mutta nyt on jo aika miettiä myös ns. long game- mentaliteetilla.
Lisäksi rasvaprosenttini oli noussut hälyttävästi ja voimanostovyötäni jouduin pudottamaan tänään taas yhden pykälän löysemmälle; vyötärönympärys alkaa olla jo 95 sentin paikkeilla, ja tätä olen tyypillisesti pitänyt itselleni rajana. Vaikka miehillä pidetään yleensä riskirajana 100cm, olen pyrkinyt pysymään selvästi tämän alle, mielellään noin 90cm paikkeilla. Vatsalihasten erottuvuus -- joka kesän pakkolaihiksella oli jo melko näyttävää -- on kadonnut oikeastaan tyystin.
Jätin viime viikolla suklaat ja karkit pois "bulkkauspaketista". Ensi viikosta aion jättää myös pitsat ja hampurilaiset. Tilalle siis perinteinen kehonrakentajan ruoka: Riisiä ja kanaa. (Ja kasviksia). Jatkan kaurapuuroa aamuruokana, mutta jätän illan leivänmussutuksen pois. Näillä keinoilla energiansaantini putoaa arvioiden mukaan päivässä noin 3500kcal:ista noin 2900kcal:iin. Tämä on arvioni mukaan tällä hetkellä suunnilleen kulutukseni tai vähän jopa sen alle. Jos paino kääntyy laskuun, niin säädän ruokamäärää ylöspäin lisäämällä "hyvien" hiilihydraattien määrää, kuten täysjyväriisiä jne.
Tällä hetkellä parhaat käytettävissäolevat tutkimustulokset sanovat että proteiininsaanti "saturoituu" noin 1.6g per painokilossa, eli minun kohdallani noin 150 gramman kohdalla. Tämä tarkoittaa sitä, että suurempi määrä proteiinia ei merkittävästi lisää lihasproteiinisynteesiä, vaan pääasiassa kasvattaa proteiinien käyttöä energiaksi. Tämä tarkoittaa silti noin 5 kertaa 30gramman proteiiniannosta päivässä, eli ei millään muotoa mitättömiä määriä.
Tänään penkkipunnerrus sakkasi ensimmäisen kerran. Tarkoituksena oli tehdä 3x5 toistoa 97.5 kilolla, mutta sain vain neljä toistoa. Pudotin kuorman 90 kiloon ja tein seuraavan sarjan. Kolmannessa sarjassa olkapäässä tuntui kipua joten jätin sen kesken. Kyykky 3x5 125 kilolla tuntui peräti kevyemmältä kuin 120 kiloa viime viikolla, joten siinä on vielä varaa nostaa selvästi. Pidän kuitenkin itselleni tekemäni lupauksen enkä siirry mihinkään vaativampaan ohjelmaan tämän vuoden puolella. Pikemminkin ajattelin hieman himmailla ensi viikolla.
Tänä vuonna siis tuskin rikotaan ennätyksiä enää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasvaprosentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasvaprosentti. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. marraskuuta 2019
tiistai 19. maaliskuuta 2019
Näkymiä sillalta
Kuten aiemmin sanoin, aloitin muutama viikko sitten Barbell Medicine:n ohjelman "The Bride". Eilen maanantaina alkoi ohjelman neljäs viikko, eli tämän viikon jälkeen ohjelma on puolivälissä. Ohjelma on raskas. Sarjoja ei tehdä ns loppuun, vaan RPE 8-rasittavuudella. Tämä vastaa tilannetta jossa olisi sarjan päätteeksi mahdollista (oman arvion mukaan) tehdä vielä kaksi toistoa lisää. Jos tätä "reserviä" ei tunnu olevan, tulee painoa keventää seuraavaan sarjaan. Tämä kuulostaa monimutkaiselta, mutta on yllättävän helppoa kun pääsee jyvälle.
Kyykyssä ensimmäisen viikon paino oli 5x115kg. Toisella viikolla otin ensimmäiseen vitosen sarjaan lämmittelytuntuman perusteella 120kg, mutta vähensin painoa hieman seuraaviin sarjoihin. Kolmannella viikolla otin 122.5kg. Mutta neljännellä viikolla lämmitellessä painot tuntuivat kevyiltä, 5x120kg tuntui rasittavuudeltaan RPE 7:n tasolta, joten otin 5x130, ja se oli kuin olikin vain kasin tuntuinen. Toinen sarja 5x130 tuntui jo ysiltä (viimeinen toisto oli raskas, muttei aivan "viimeistä viedään", eli olin koko lailla varma että halutessani olisin saanut vielä yhden toiston), ja pudotin suosiolla painoa. Ensin harkitsin 127.5kg:ta, mutta kun lepäsin ja odotin sykkeen tasaantumista, päätin pudottaa suosiolla 120kg:een, ja tehdä viimeiset sarjat sillä. Tämä oli hyvä päätös.
Ohjelma toimii siis kuten pitää. Myöhemmillä viikoilla RPE pysyy tasolla 8, mutta sarjoja lyhennetään, ja mukaan tulee myös yhden toiston tekeminen. Tällä ohjelmointitavalla huomaa helposti sen, miten tietyn toistomäärän tekeminen on melko spesifinen "taito". Kirjoitan tämän sitaateissa, sillä kun toistojen määrä kasvaa, niin spesifisyys häviää. Mutta ykkösmaksimien tekeminen on oikeasti hyvin suurelta osalta taito. Eli vaikka vitosmaksimista voi päätellä nyt vähintään sen että ykkösmaksimi on ainakin vähän enemmän, mitä enemmän ykkösiä harjoittaa, sitä isommaksi se ero kasvaa. Tämä johtuu vain pienehköltä osin lihassäikeiden adaptaatioista, ja on pääosin "hermostollista", eli käytännössä taitoa.
Kävin viime viikolla kehonkoostumusmittauksessa. Kävin vastaavassa aiemminkin. Vuonna 2017 toukokuussa, eli noin 22 kuukautta sitten, painoin 82.4kg, ja rasvaprosenttini oli 16.6. Viime viikolla painoni oli vastaavassa mittauksessa 90.1kg ja rasvaprosentti 16.5. LBM (lean body mass) eli rasvaton massani oli 22 kuukautta sitten 68.7kg, ja viime viikolla se oli 75.2kg. Eroa on siis 6.5kg.
Tästä on toki osa nestettä, ja analyysin mukaan lihasmassan osuus oli 43.2kg. Aiemman mittauksen mukaan lihasmassan määrä oli ollut noin 39.2, joten lihasmassaa (erotuksena nesteestä, jänteistä, luista jne) olisi tullut 4kg. Tämä on melko vaatimaton tulos, sillä se tarkoittaa noin 180 grammaa lihasta kuukaudessa, vähän reilu 2kg vuodessa. Tämä on kuitenkin linjassa ns bro-science uskomuksen kanssa, että 2.5kg lihasta vuodessa on "hyvä tulos".
Voimanostotulosten osalta on vaikea sanoa juuri nyt missä mennään. The Bridge rakentaa pohjaa alkuun ja vasta sen lopuksi voi testata voimaa. Aionkin testata kaikkien nostojen maksimit vapun tienoilla. Oma veikkaukseni on, jos Luoja suo, että kyykyssä menee noin 155-160, penkistä 115-120, ja maasta nousee ehkä 185-190. Pystypunnerruksessa 70-75, ja se on ainoa jossa pidän todennäköisimpänä etten pysty uutta ennätystä tekemään. Nämä tulokset edellyttävät ettei tule loukkaantumisia ja etten sairastu.

Tunnisteet:
bulk up,
if the bar ain't bending you're just pretending,
kuntoilu,
kyykky,
lihakset,
maastaveto,
paino,
penkkipunnerrus,
pystypunnerrus,
rasva,
rasvaprosentti,
treeniohjelma,
voima
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)