New Scientistin arvostelu kirjasta The Universe: Order without design vaikuttaa lupaavalta, mutta hörhöilyalttiilta. Populaareissa kosmologian kirjoissa on aina vaaransa. Viimeinen kunnollinen oli Ajan lyhyt historia. Luin sen tosin lapsena. Aioin vielä lukioikäisenä lähteä lukemaan fysiikkaa, mutta vuotta ennen ylioppilaskirjoituksiani tunsin jotenkin mielenkiinnon menneen. En tarkkaan tiedä, miksi niin kävi.

Pohjois-Korea.

Ihmettelen yhtä asiaa kansainvälisessä politiikassa. Tietysti tilanne on nyt toinen, kun USA:n presidenttinä on Barack "kyyhky" Obama, mutta kuitenkin. Jos nimittäin puhutaan "demokratiaviennistä", niin sen onnistumisen todennäköisyys esimerkiksi Pohjois-Koreassa olisi paljon suurempi kuin mitä se oli Afganistanissa tai Irakissa. Lähi-idän kunniakulttuuri ja uskonnollinen elämä eivät ole kovin hedelmällistä maaperää länsimaistyyppiselle demokratialle.

Koreakaan ei ehkä ole autoritaarisuudessaan mikään demokratiaystävällisin maa, mutta Etelä-Koreassa on jo kuten miten toimiva demokratia, mikä osoittaa, että ainakin periaatetasolla yhdistymisen jälkeen yhteiskunnan voisi saada toimimaan. Elintasokuilu Pohjois- ja Etelä-Korean välillä on yksi maailman jyrkimpiä suhteellisesti (liki 1:19 BKT:ssa mitattuna), vaikkakaan ei absoluuttisesti (esimerkiksi USA:n ja Meksikon välillä ero on n. 32000 dollaria per capita; nominaalisesti laskettuna itseasiassa Suomen ja Venäjän välillä on absoluuttisesti vielä suurempi, n. 40 000 dollaria, mutta ostovoimakorjattuna se on pienempi) Lisäksi, vaikka Pohjois-Korean väkiluku on pienempi, se on noin puolet Etelän vastaavasta.

En mitenkään iloitse sodasta, sota on kauheaa. Mutta minusta alkaa jotenkin näyttää ilmeiseltä, ettei Pohjois-Koreaa saada alas mitenkään muuten. Yksi vaihtoehto voisi olla lahjoa valtiojohto muutamalla miljardilla ja luvata koskemattomuus kaikenlaisia syytteitä vastaan. Siihen liittyy vain tietynlainen kannustinongelma.

Aamulla radiossa kerrottiin uutinen, joka vähän ihmetytti. Kaleva kirjoittikin asiasta, Nelosen uutiset raportoi, samoin Tietokone-lehti. Aamulehdessä en pikaisella selauksella löytänyt mainintaa, mutta HS sentään mainitsi asian. Yleisradio sensijaan ylläpiti radiohiljaisuutta.

Eurovaaliehdokas Jyrki Kasvi käsittelee asiaa omassa blogissaan. Pidän tätä kehitystä pöyristyttävänä. Minusta vihreiden olisi nyt viimeistään aika kokonaisuutena ottaa kantaa samoilla linjoilla. Jos näin ei tapahdu viimeistään pian eurovaalien jälkeen, katson, että puole on pettänyt demokratian ja lakkaan kannattamasta sitä.

Jostain syystä vanheneminen on minun kohdallani johtanut siihen, että pidän yhä useammin sellaisesta musiikista, jota voisi nimittää pliisuksi. Itseäni tämä ei häiritse millään tavalla, mutta asia on mielenkiintoinen, koska nuorempana ylenkatsoin sellaista musiikkia kovastikin.

Kognitiivinen vinouma.

Käsitykseni todellisuudesta on, kuten kaikilla, omalla tavallaan vinoutunut. Syynä on se, että olen tutkinut lähinnä mallintamisen ja mallien toimintaa ja teknologiaa, jolla mallien ominaisuuksia voi selvittää. Kontekstina on formaali verifiointi, mutta tämä on yleisluontoisempi katsaus.

Malli voidaan ajatella ajatuskoneeksi, jonka tarkoituksena on esittää "olennainen" jostakin todellisesta ilmiöstä. Mallin relevanssi viittaa yhtäältä siihen, ovatko ilmiön olennaiset piirteet mukana vai eivät ja toisaalta siihen, kuinka tarkkaan malli ennustaa "todellista" maailmaa.

Malli voi olla huono tai hyvä; se ei koskaan ole "oikea" tai "väärä". Malli voi toki olla virheellinen, eli siinä voi olla jokin sellainen piirre, joka on otettu mukaan epähuomiossa tai jätetty jokin asia pois. Malli voidaan myös operationalisoida väärin, jolloin mallin toiminnallisten osien tai muuttujien suhteet tulkitaan eri tavalla kuin on tarkoitettu.

Sana mallintarkastus on tässä kontekstissa harhaanjohtava. Sana "model" viittaa siinä logiikassa ja matematiikassa esiintyvään mallin käsitteeseen; Silloin "malli" käsitteenä viittaa johonkin struktuuriin, joka täyttää annetut aksioomat. Nykyisin maalintarkastuksen yhteydessä usein kuitenkin käytetään sanaa "malli" sillä tavalla kuin tämän merkinnän alkuosassa, eli malli on jonkinlainen "rautalankahäkkyrä" tms., ikäänkuin todellisen järjestelmän pienoismalli, jonka oikeellisuus "tarkastetaan".

Oma tietoteoriani on vinoutunut siksi, että pohdin työkseni näitä asioita. Oman alani epistemologiassa yksi kysymys liittyy siihen, miten voimme koskaan tietää, onko malli oikea. Jos tahdomme vakuuttua järjestelmän X oikeellisuudesta, haluamme tyypillisesti tietää, että järjestelmällä X on kaikki halutut ominaisuudet eikä mitään kiellettyjä ominaisuuksia. Jos järjestelmä itse on liian suuri tarkastettavaksi, rakennamme mallin Y ja tarkastamme tästä mainitut ominaisuudet. Emme kuitenkaan voi tietää, onko Y mallinnettu niin, että X todella toteuttaa sen, mitä Y:kin.

Toinen kysymys liittyy siihen, onko annettu spesifikaatio oikea. Tämä liittyy kaikkiin formalismeihin yleisemminkin. Formaali järjestelmä on tarkalleen määritelty, objektiivisesti se, mitä se on, kun se on kerran määritelty. Emme vain voi koskaan olla varmoja siitä, milloin olemme määritelleet sen, mitä lähdimmekin määrittelemään.

Radio-ohjelmassa joku mies väitti, että pitkälle keskiajalle uskottiin, että hämähäkillä on kuusi jalkaa, koska empiirinen metodi oli niin ylenkatsottu. Siis ajatus siitä, että joku olisi ottanut hämähäkin käteen ja laskenut sen jalat, oli "typerä" ja "lapsellinen". Tällainen keino hankkia tietoa oli vain yksinkertaisesti väärä.

Siitä huolimatta että mallin empiirinen verifiointi, siis havaintojen vertaaminen mallin ennusteisiin, oli hyväksytty, ihmiset eivät vieläkään ole ymmärtäneet täysin mallien roolia. Ne ovat ehkä "tietoa", mutta ne eivät ole "todellisuutta". Maailma ei ole sama asia kuin malli. Tämä liittyy ensimmäiseen kysymykseen: onko mallilla ne ominaisuudet, joita mallinnettavalla ilmiöllä.

Toisen tyypin kysymystä pidetään ns. oikeassa tieteessä kuitenkin epämielenkiintoisena tai se ainakin sivuutetaan. Se on kuitenkin yhtä tärkeä. Onko kysymys Higgsin bosonin olemassaolosta todella se, joka meitä kiinnostaa? (Tämä on retorinen kysymys, tietysti se kiinnostaa meitä, mutta syistä, jotka liittyvät malliin, ei "todellisuuteen".)

Noniin, suonette anteeksi. Alan rakentaa mallintarkastinta Petriverkoille.

Tiikerin silmä.

Ensi vuonna järjestetään Euroopan Go-kongressi Suomessa. En ole pelannut vuosikausiin, mutta tässä olisi nyt vuosi aikaa tehdä jonkinlainen comeback. Olen nopea oppimaan mutta huono keskittymään ja omistautumaan harrastuksille. Erityisesti työ ja perhe rajoittavat. Tosin eivät sellaisella tavalla kuin noin yleisesti "rajoittaa" ajatellaan, vaan siten, että preferenssit nyt vaan ovat sellaiset. Jos pitäisi valita, lukeeko go-oppaita vai työhön liittyviä papereita, niin jälkimmäiset yleensä vievät voiton. Ja jos on mahdollisuus pelata pojan kanssa jalkapalloa sensijaan, että pelaisi verkossa go:ta, niin ensimmäinen vie voiton.

Yksi pakotie olisi se, että vanhempi poika innostuisi pelistä. Hän pitää kaikenlaisista peleistä, mutta on valitettavasti vielä aivan liian nuori keskittymään go:n kaltaiseen hyvin abstraktia ajattelua vaativaan peliin.

Sataa tai paistaa.

Osmo Soininvaaran blogissa oli juttu siitä, miten Australiaan on rakenteilla suuri aurinkovoimala. Hinta nyt oli tietysti aika suuri, mutta en puutu siihen. Keskustelussa tuli esiin kysymys, miksi Saharaan ei rakennettaisi aurinkovoimaloita tuottamaan sähköä Euroopan tarpeisiin.

Sivuuttaen varsinaiset tekniset ja olosuhteisiin liittyvät hankaluudet ja itse voimaloiden hinnan, niin siirtoverkko olisi käsittääkseni merkittävä osa koko investoinnista ja iso pullonkaula. En kuitenkaan tässä käsittele mitään asian teknistä puolta.

Poliittinen kysymys nousi keskustelussa esiin myös. Eli koska Afrikka on poliittisesti epävakaampaa kuin Eurooppa, tällaisen linkin luominen ja riippuvuuden lisääminen tuntuisi hölmöltä. Mikä voi olla tietysti ihan perusteltua.

Kylmän teräksen realiteetti sanoo, että jos jossain on jotain riittävän arvokasta, niin se hyödynnetään. Esimerkiksi Saudi-Arabia, joka on yksi ahdasmielisimmistä islamilaisista teokratioista maailmassa, on USA:n tärkeä liittolainen öljynsä vuoksi. Raha puhuu, samoin kylmä teräs. Jos Saharan aurinkoenergia tulee kustannustehokkaaksi tavaksi tehdä energiaa Eurooppaan, sen hyödyntämiseen löytyy poliittinen tahto ja keinot.

Taannoisessa Talouselämä-lehdessä Seppänen esitti huumorilla Suomen ja Namibian yhdistämistä. Kirjoitus oli tietysti huumoria, mutta itse leikittelin joskus ajatuksella, että suomalaiset perustaisivat siirtokunnan Namibiaan. Namibiasta tosin ei kannattaisi vetää johtoja Eurooppaan.