Runnin Man, Vol XVII

 Noin neljä viikkoa Voimaa ja Kestävyyttä-ohjelmaa takana, tällä hetkellä olen keskellä ensimmäistä kevennysviikkoa. Ohjelman yksityiskohtia en jaa tässä kovin tarkkaan, koska se on räätälöity ja maksullinen; kyse ei ole niinkään siitä että tunnustaisin tai kannattaisin tekijänoikeuksia, vaan lähinnä siitä, että koska se ei ole minun kehittämäni, koen että kunnioitan valmentajia tässä. Lukija voi olla eri mieltä. (Minäkin voin olla tulevaisuudessa ja olen saattanut olla menneisyydessä) 

Periodisaatio tarkoittaa harjoittelufilosofiaa, jossa treenin tarkoituksena on eri ajankohtina kohdistua hieman erilaisiin muuttujiin. Treenin kohdemuuttujia -- siis suureita joita pyritään kehittämään -- voi olla useita, mutta yleisimpiä ovat esimerkiksi lihasmassa, kestävyys, maksimivoima, nopeus, teho, voimakestävyys jne. 

Tarkalleenottaen näissäkin suureissa on välimuotoja. Esimerkiksi voimaharjoittelussa maksimivoimalla tarkoitetaan yleensä yhden toiston maksimikuormaa, kun taas voimakestävyydellä voidaan tarkoittaa kokonaista jatkumoa riippuen siitä, millä osuudella maksimivoimareservistä operoidaan. 

Periodisaatiossa tarkastellaan eri aikavälejä, ja aikajänne jolla ohjelmointia tarkastellaan, voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan, riippuen siitä, kuinka usein tiettyjä muuttujia muutetaan. 

Makrosyklillä viitataan kokonaiskuvan kannalta olennaiseen harjoittelun kokonaisuuteen; se voi urheilijasta riippuen vaihdella muutamasta kuukaudesta (kuten tämän ohjelman kohdalla) aina neljään vuoteen (olympialaisten väli ammattiurheilijalla) asti. Makrosyklin aikana pääosin treenataan kaikkia suorituksen kannalta relevantteja muuttujia kehittäen, mutta painopiste tietenkin riippuu lajista ja tavoitteista. Omalla kohdallani tämä makrosykli kehittää pääosin kestävyyttä ja maksimivoimaa, muiden muuttujien jäädessä vähemmälle. 

Mesosyklillä viitataan harjoituskokonaisuuteen, jolla on spesifisempi tavoite. Mesosyklin pituus on yleensä joitakin viikkoja, ja mesosyklien välillä usein on yksittäinen viikko jonka aikana kuormitusta kevennetään jotta voidaan paremmin valmistautua seuraavaan mesosykliin.  Mesosyklin tavoite voi olla pääasiallista tavoitetta suoraan kehittävä kokonaisuus tai sitten jokin pääasiallisen tavoitteen kannalta valmisteleva kokonaisuus. 

Mikrosykli puolestaan on tyypillisesti yhden viikon mittainen sykli, jonka aikana treenin pääpiirteittäinen muoto toistuu kerran. 

Eli makrosykli koostuu useammasta mesosyklistä, ja mesosykli useammasta mikrosyklistä. Mikrosykli taas muutamasta harjoituksesta.

Seuraamani ohjelma koostuu kolmesta mesosyklistä, joista kukin on neljän viikon mittainen. Ohjelman alussa testattan voima- ja kestävyystasot. Voimaa mitattiin maastavedolla, penkkipunnerrruksella, ja lisäpainoleuanvedolla. Jätin lisäpainoleuat tekemättä, koska lapani oli kipeänä, mutta mave ja penkki olivat tällä kertaa 190 ja 120. Kestävyyttä mitattiin Cooper-tuloksella, joka minulla oli naurettava 2430 metriä. En ole elämässäni juossut niin huonosti. 

Ensimmäinen mesosykli on nyt siis lopuillaan. Valitettavasti olen saanut jonkinlaisen rasitusvaivan vasempaan jalkaani, minkä johdosta lääkäri suositteli kahden viikon taukoa juoksuun. Ainakin kahden viikon ajan joudun siis paikkaamaan juoksuharjoittelua näillä näkymin pyöräilyllä. Ajattelin kokeilla myös vesijuoksua. 

En usko että ohjelman lopussa -- näillä näkymin siis noin elokuun alussa -- olen vahvempi kuin alussa. Olen pitänyt nyt kalorit noin 2500 paikkeilla, lepopäivinä alle ja treeninpäivinä yli, ja paino on hieman pudonnut. Olen vieläkin tarkalleen ottaen ylipainoinen, mutta rasvat ovat toki vähentyneet selvästi. Lopetan kun paino on noin 82 kiloa, tällä hetkellä olen 88 kilossa, lihasmassani määrä on selvästi silmämääräisesti suurempi kuin "koskaan ennen", joskin lihasta oli varmaan ohjelman alussa enemmän kuin nyt -- painoin silloin 93 kiloa, ja luulen että painonpudotus on suureksi osaksi vettä -- lihaksista -- ja vasta vain muutamien satojen grammojen edestä rasvaa. 

Sen sijaan kestävyyden odotan kyllä lisääntyvän merkittävästi. En usko että tänä kesänä hätyytellään cooper-ennätystä (joka minulla on 3000m) mutta olisin erittäin ihmeissäni jos en yli 2700 saisi tulokseksi lopussa. Tosin, nyt kun jalka on kipeytynyt, niin on vaikea ennustaa. Ohjelmaa on kuitenkin enää 9 viikkoa jäljellä ennen testejä. 

Yksi ohjelman mikrosykli sisältää 3 kestävyysharjoitusta ja 2 voimaharjoitusta. Ensimmäinen mesosykli keskittyy juoksun osalta peruskestävyyteen ja melko maltillisesti muuta harjoittelua. Voimaosio taas on melko vahvasti "valmisteleva" ja sisältää pitkähköjä sarjoja. Toinen mesosykli lyhentää voimaharjoittelun sarjoja jonkin verran, mutta on silti selvästi enemmän "perusvoimakausi" klassisine vitosineen, kun taas kestävyysosiossa on PK, VK ja lisäksi maksimikestävyyttä kehittävä intervalli. Viimeinen mesosykli taas sisältää lyhyitä noususarjoja voimaosiossa, ja PK:n lisäksi melko vahvan maksimikestävyyspainotuksen. 

Ohjelman jälkeen on tarkoitus tosiaan vaihtaa treeniä enemmän sopivaksi Tampereen puolimaratonille. Siihen on ohjelman lopusta 10 viikkoa, ja sen jälkeen onkin jälleen aika ottaa pieni lihasmassa/maksimivoimakausi. 

 Hieman tulevaisuuden massankeruuta hillitsee se, että kävin ostamassa itselleni puvun tiistaina. Se vaati lopulta melko vähän räätälöintiä -- hihoista piti lyhentää ja hieman muotoilla housuja vyötäröstä. Armanin puku oli sen verran hintava, että en haluaisi joutua ostamaan uutta lähivuosina. Vyötärön kapenemisen voi kompensoida kavennuksella, mutta hartioiden levenemiseen ei ole varaa, sillä pukua ei voi juuri kasvattaa siitä kohtaa. 

Toki vielä kalliimmaksi tulee Aston Martin, joka pitää hankkia puvun seuraksi. 

Oikea Työ

Ihmisillä on yleensä jonkinlainen intuitiivinen käsitys siitä, mikä juuri heidän mielestään on oikeaa työtä. Olen joskus käsitellyt asiaa taloustieteen keinoin tässäkin blogissa, enkä nyt ole tekemässä syvällisempää analyysiä asiasta. Mainitsen kuitenkin siitä hieman, ennen varsinaista asiaa.

Markkinatalousyhteiskunnassa työksi katsotaan usein sellainen toiminta, josta joku maksaa tai ainakin periaatteessa olisi valmis maksamaan, tai josta on jokin selkeä hyöty, joka ainakin teoriassa olisi siirrettävissä jollekin muulle kuin tekijälle itselleen esimerkiksi myymällä se. Esimerkkinä työstä voisi olla auton korjaaminen. Vaikka auton korjaaminen tehtäisiin itseä varten, siitä on silti taloudellinen hyöty (vaihtoehtoiskustannuksen muodossa).

Toisaalta esimerkiksi kuntosaliharjoittelu ei ole "työtä", vaikka siitä hyötyä onkin, sillä kyseinen hyöty ei ole sinänsä mitenkään myytävissä. Toki voimme ajatella ammattimaisen kehonrakentajan tai valokuvamallin treenaamista "työnä", mutta tällöin se on pikemminkin investointi, ja verrattavissa esimerkiksi opiskeluun.

En tässä käy erittelemään sen laajemmin, olkoon tämä riittävä taustoitus.

Olen ollut palkkatyössä yksityisellä sektorilla nyt reilu vuoden. Vaikka olen tehnyt kokoaikaista työtä palkkaa vastaan käytännössä yhtäjaksoisesti (vanhempainvapaita lukuunottamatta) nyt 19 vuotta, on käytännössä kaikki muu työni tehty erilaisille yliopistoille tai tutkimuslaitoksille, joissa palkanmaksajana on viime kädessä ollut valtio tai muu veroja keräävä instanssi. Nytkin suurin osa palkastani päätoimestani tulee tällaiselta taholta, mutta sivutoimeni on yksityisessä yrityksessä.

Työ on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Ei sillä, etteikö yliopistossa työskentely olisi. Esimerkiksi opinnäytetöiden ohjaaminen ja opettaminen, samoin kuin aika-ajoin iso osa tutkimustyöstäkin on mielenkiintoista ja tunnetasolla palkitsevaa. Tutkimuksen ongelma julkisella puolella minulle on ollut se, että minun on ollut vaikea uskoa että se kohdistuu asioihin joilla on suurempi kokonaismerkitys. Jos olen nostanut abstraktiotason riittävän korkealle, olen voinut ajatella palvelevani ihmiskunnan korkeampia hyveitä, tieteellisen tiedon edistämistä, säilyttämistä, ja elävöittämistä. Tarkoitan elävöittämisellä sitä, että sen sijaan että jokin teoreettinen tieto säilytettäisiin kirjoissa ja kansissa puhtaana abstraktiona, sen soveltaminen ja toistaminen uudelleen hieman toisenlaisena pitää sen "elossa", eli että on ihmisiä jotka uudelleen ja uudelleen kokevat "löytäneensä" samat ilmiöt.

Tällainen tuntuu toki helposti haihattelulta, mutta inhimillinen tieto joka on vain kirjoissa ja tiedostoissa, ei ole "tietoa" vaan ainoastaan jonkinlainen indeksi tai avain tietoon; siitä tulee tietoa vasta, kun tietoinen (sic) olento kuten ihminen omaksuu sen ja asettaa kontekstiin jossa se vaikuttaa tämän olennon käyttäytymiseen ja ajatteluun. Mutta jaarittelen jälleen.

Kaikesta ylevästä ajattelusta huolimatta, tutkimus jota olen tehnyt, on vain vähäisessä määrin ollut oikeaa työtä markkinatalouden kontekstissa. En varsinaisesti pidä tätä minään suurena rikoksena, mutta kokisin olevani antisosiaalinen ja moraaliton jos en lainkaan kokisi tätä ongelmaksi. Kovin äänekäs ja vaikutusvaltainen vähemmistö akateemisista ihmisistä käyttää merkittävässä määrin paukkuja julkisuudessa sellaisen ajatuksen ylläpitoon, että koska tieto itsessään on tärkeää, on eräänlainen puhdas arvovalinta, kuinka paljon julkinen valta panostaa akateemiseen tutkimukseen, ja että tämä arvovalinta on valinta jonkinlaisen näköalattoman "taloudellisen" vääjäämättömyyspuheen ja korkeampien inhimillisten ideaalien välillä.

En pidä tätä täysin rehellisenä, vaikka itse peräänkuulutankin näitä korkeampia inhimillisiä ideaaleja. Olen opiskellut aikanaan sosiologiaa, kansantaloustiedettä ja matematiikkaa, olen nuorempana lukenut kaikki vähänkään mielenkiintoiselta kuulostavat tai vaikuttavat teoriaopukset, kohtuullisen määrän kaunokirjallisuutta ja paljon asioita jotka olen jo enemmän tai vähemmän unohtanut. Olen tehnyt keskinkertaisen akateemisen uran, jonka seurauksena olen tällä hetkellä matemaattisen logiikan ja tietojenkäsittelyn dosentti ja yliopistonlehtori; Tutkimukseni ovat perinteisesti keskittyneet siihen, miten logiikkaa voi soveltaa algoritmisesti erilaisten formaalisti määriteltävissä olevien järjestelmien ominaisuuksien spesifiointiin ja verifiointiin (eli suomeksi, sen tarkastamiseen toimiiko jokin kone tai tietokoneohjelma "oikein"). Korkeammat ideaalit joita olen koettanut näistä tutkimuksista jalostaa, ovat epistemologisia: Miten voimme ylipäätään tietää, että olemme tutkimassa oikeaa asiaa, miten voimme tietää että ominaisuus jonka toteamme olevan voimassa, takaa sen toiminnan jota intuitiivisesti toivomme? Miten voimme saada tämän tiedon ulos ja mikä on se "tieto" johon vertaamme?

Nämä asiat ovat inhimillisesti tietämisen arvoisia, mutta ne ovat arvokkaita minulle kokemuksena. Ne eivät ole siirrettävissä kuin hyvin hyvin rajallisesti muille. Olen tätä blogia kirjoittaessani usein ajatellut että kirjoittamani teksti kommunikoi tätä korkeampaa ideaalia ja tietoa muille tai edes dokumentoi sen johonkin muotoon, mutta epäilen että suurin osa lukijoistani ei koskaan lue näitä tekstejä, eikä tällä tiedolla todellisuudessa ole mitään muuta arvoa kuin se arvo joka minulla on henkilökohtaisena kokemuksena. Ja tämä kalvaa minua. Epäilen sen kalvavan monia suulla suuremmalla puhuvia julkkis- ja huippututkijoita, joiden kaunopuheiset akateemisen ajattelun puolustuspuheet "arvovalinnoista" ja pinnallinen kritiikki "taloudellisten arvojen hirmuvaltaa" vastaan herättävät ihastusta. Korkeampien inhimillisten ideaalien puolustajat jakavat näitä puheenvuoroja sosiaalisessa mediassa ja näin viestittävät viiteryhmälleen jakavansa nämä arvot.

En puhu näitä arvoja vastaan. En edes erityisemmin haasta sitä kritiikkiä. Karsastan yksisilmäistä hyötyajattelua ja ajatusta siitä, että akateemisen tutkimuksen tulisi tähdätä taloudelliseen hyötyyn. En esitä että rahoitusta pitäisi suunnata teollisuusyhteistyöhön tai että pitäisi tiukentaa kriteerejä tai esittää lisää vaatimuksia. Mutta puhun sitä vastaan, että näitä puheenvuoroja toistetaan papukaijan lailla pysähtymättä miettimään, mikä inhimillinen kustannus näiden korkeampien ideaalien tavoittelulla on, ja mikä on meidän vastuumme muista ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Työni yksityisellä sektorilla tähtää taloudelliseen hyötyyn. Markkinatalous toimii siten, että kun teen jotain jolla on arvoa muille, nämä muut maksavat siitä. Yritys jolle teen työtä, laittaa toteuttamani algoritmin tuotteeseensa. Tuotteen käyttäjät saavat tästä hyötyä itselleen ja ovat siksi valmiita maksamaan yritykselle enemmän. Ketjun päässä jonkun elämä hieman helpottuu. Joku pääsee kotiin viitisen minuuttia aikaisemmin ja on valmis maksamaan tästä muutaman euron viikossa. Tämä tapahtuu tuhansille ihmisille, ja osa tuosta rahasta virtaa yritykselle, joka sitten maksaa minulle palkkaa.

Olemme sokeita arvoille jotka eivät kosketa omaa elämäämme. Korkeita ideaaleja ja meille tärkeitä asioita tavoitellessamme usein jätämme huomiotta kaikki ne, jotka mahdollistavat meille tämän tavoittelun. Saatamme kirjoittaa nasevan kolumnin karvaisista miehistä jotka pitävät infran toiminnassa, muttemme pysähdy miettimään sitä, missä määrin omassa elämässämme vedämme niitä köysiä jotka liikuttavat koko tätä koneistoa. Emmekä me edes teoriassa pysty siihen; Tämän tiedän niistä perustuloksista, joiden parissa olen painiskellut tutkimusta tehdessäni, juuri näitä korkeampia ideaaleja tavoitellessani.

Maailma on monimutkainen paikka. En paheksu hedonisteja. Se ei ole minun tehtäväni. Mutta kummeksun sitä, miten joku voisi edes teoriassa kokea elämänsä merkitykselliseksi ja itsensä arvokkaaksi pelkästään näiden korkeiden ideaalien tavoittelussa, ilman että osallistuu. Enkä sano edes että ihmisen tarvitsee työskennellä yksityiselle sektorille, tai edes yliopistomaailman ulkopuolella tehdäkseen niin. Osallistua voi monella tavalla.

Olen tällä viikolla arvostellut kaksi opinnäytetyötä, antanut 6 tuntia opetusta luokkahuoneessa, ja nyt etsin koodista virheitä (käännös näyttää olevan valmis ja testiajo ohi, joten joudun lopettamaan). Huomenna opetan taas pari tuntia, laadin koko joukon harjoitustehtäviä ensi viikoksi ja kirjoitan vastineen alkusyksyn opiskelijapalautteeseen. En tiedä onko mikään tästä hyödyksi kenellekään muulle. Toivon niin.

A Series of Unfortunate Events

Kävin lauantaina juoksemassa Tampereen puolimaratonin. Lopullinen aikani oli vähän alle 1:57, eli suoritustani kuvaa ehkä parhaiten englanninkielinen ilmaisu "pedestrian". Olin alunperin ottanut itselleni "arvosteluasteikon" niin, että alle 2h on "hyväksyttävä", alle 1:55 on "tyydyttävä", alle 1:50 "hyvä" ja alle 1:45 "kiitettävä". Ennätykseni puolimaratonilla on edelleen noin 1:48 (muutamia sekunteja alle) nettona, joten ennätystä ei tälle kertaa edes hätistelty.

Puolivälin aikani oli oman kelloni mukaan noin 56 minuuttia. Ensianalyysissäni tein viikonloppuna laskuvirheen (katsoin tasan 10km väliaikaa ja vähensin siitä muutaman minuutin, koska laitoin kellon käyntiin pari minuuttia ennen starttia), ja luulin juosseeni ensimmäisen puolikkaan aikaan 53 minuuttia; Tämä olisi tarkoittanut että "splitti" olisi ollut 53/64 minuuttia, eli jälkipuolisko olisi mennyt noin 1min/km hitaammin, ja alkupuoliskolla olisin ollut kiinni ennätysaajassani.  Virallisen ajanoton mukainen puoliväliaikani oli 54:12, ja tästä laskien jälkipuoliskolla meni noin 62 minuuttia.

Oli miten oli, joka tapauksessa vauhtini hidastui toisella puolikkaalla. Itse asiassa 5:10 alupuoliskon keskivauhtina kilometrillä oli melko tarkkaan se tahti minkä olin arvioinut olevan realistinen kisatahti. Jälkipuoliskon tahdiksi jäi 5:59/km, mikä on jo noloa kevyttä hölkkää. Ja sen huomasi, sillä noin 13km merkkipaalulta alkaen porukkaa alkoi tulla ohi.

Painoni oli lauantaina aamulla noin 82kg, ja eilen illalla se oli noin 84kg. Lisäys johtunee pitkälti turvotuksesta ja siitä, että söin Nanda Devin Dalia lauantaina ja liki kilon pastaa. Tänään aloitin kuntosaliohjelmani ja kävin tekemässä penkkipunnerrusta ja leuanvetoa.

Polarin Flow- sovellus antaa arvion palautumistilasta. En tarkkaan tunne algoritmia, mutta se perustuu aikoihin joita juostessa vietetään eri sykealueilla ja jossain määrin matkaan ja vauhtiin. Tämän arvion mukaan lauantain juoksuni jäljiltä olen palautunut vasta viikonlopuuna, ja olen vielä keskiviikkonakin "ylirasittuneessa" tilassa.

Yhteenvetona voisin sanoa tämän kesän juoksutreenistä että ei mennyt nappiin. En väitä että treenasin liian vähän, mutta mahdollisesti tein vauhtikestävyyttä hiukan liian vähän. Kolmijakoinen "ohjelmani" jossa oli 400m vetoja, yli kisamatkan pituinen pitkä lenkki ja 5km vauhtikestävyys, ei ollut yhtä tehokas kuin neljän vuoden takainen ohjelmani jossa oli 3.5km maksimikestävyys, 6.5km vauhtikestävyys ja alle kisamatkan pituinen pitkä lenkki (tuolloin 15-17km).  Pitkät lenkit jäävät nyt pois, koska ne haittaavat nostelua. Jätän vedot edelleen lähiviikoiksi mukaan, ja otan mäkisen 4.5km lenkin (suolijärvi) ainakin alkuun vielä mukaan, jotta en heti hävitä nyt rakennettua hapenottokykyä.

Yksi mielenkiintoinen vertailu on, että vuonna 2013 painoin noin 67 kiloa kisatessani. Kulutukseni kisasvauhdilla olisi tällöin ollut arviolta 6.2 megajoulea, eli tehontuotantoni olisi keskimäärin ollut noin 956 wattia. Nykyisellä painollani energiankulutus olisi ollut lauantaina noin 7.5 megajoulea, ja tehontuotanto keskimäärin 1068 wattia; Lihaksiston tehontuotanto olisi siis nyt ollut 11% suurempi kuin neljä vuotta sitten. Tämä on uskottavaa. Tämä myös tarkoittaisi että maksimaalisen hapenottokykyni pitäisi olla nyt suurempi kuin se oli neljä vuotta sitten, sillä merkittävää happivajetta ei pysty kahden tunnin suorituksessa keräämään, ja keskisyke oli molemmissa suunnilleen sama, noin 176. Tämä on arviolta minun anaerobisen kynnykseni tyypillinen syke. Toki se voi neljässä vuodessa hieman laskea, mikä taas tarkoittaisi että olisin nyt tehnyt töitä kovemmalla intensiteetillä, eli neljä vuotta sitten olisin itseasiassa käyttänyt suuremman osan energiasta hitaammista energianlähteistä eli käytännössä rasvasta, kun taas nyt olisin polttanut hivenen enemmän hiilihydraattia. Tämäkin on uskottavaa, sillä lihakseni ovat suuremmat ja niissä on siten suuremmat glykogeenivarastot, kun taas rasvaa elimistössäni ei ole kauhean paljoa enempää. Mutta tästä huolimatta, happea on täytynyt kulua enemmän tässä juoksussa kuin neljän vuoden takaisessa.

Oli miten oli,  tällä hetkellä tuntuma on, että aion juosta saman kisan ensi vuonna uudestaan.