Metsään meni.

Esikoisen ensimmäinen koulupäivä meni hyvin. Kävimme eilen Mustavuorella koiran ja pojan kanssa tutkiskelemassa juoksuhautoja. Törmäsimme yhteen miekkoseen, joka oli ilmeisesti liikkeellä innoituksenaan erilaiset teoriat alueella tapahtuneesta katoamistapauksesta. Tällainen tapaus on ymmärrettävästi sellainen, että se kiihdyttää ihmisten mielikuvitusta ja saa erilaiset spekulaatiot liikkeelle. Itse en mene sanomaan mitään, paitsi olen hieman ihmeissäni siitä, miksi poliisi ei tutki rikoksen mahdollisuutta. Luotan kuitenkin, että poliisilla on riittävästi tietoa johtopäätöstensä tueksi.

Meinasin kirjoittaa jotain Lontoon mellakoista, mutta antaa olla.

Koulu.

Vanhempi poikani aloitti tänään koulun. Tuntemukseni ovat sekavat. Oma kokemukseni ensimmäisiltä koululuokilta oli hyvin negatiivinen. Kärsin jonkinasteisesta tarkkaavaisuusongelmasta, mutta sillä on myös puoli, joka saa minut uppoutumaan kiinnostuksen kohteisiin niin, ettei minua voi mikään häiritä. Pystyn esimerkiksi lukemaan kirjaa käytännössä minkälaisessa ympäristössä tahansa (kunhan melu ei ole niin kova, että se tekee kipeää tms.). Opettajan oli mahdotonta ymmärtää tätä puolta. Kaiken lisäksi olin hyvin äkkipikainen, jos joku häiritsi minua; saatoin esimerkiksi heittää ensimmäisen käteen sattuvan esineen, jos joku töni tai muutoin kohteli kaltoin.

Kokemus saavutti huippunsa tilanteessa, jossa eräs luokkatoverini, jolla oli tapana kiusata minua tönimisellä ja vastaavilla pienillä kiusanteoilla, kaatoi vesilasini ruokalautaselleni. Heitin häntä maitopurkilla, ja sain tästä ankaran rangaistuksen. Tähän päivään mennessä kokemukseni on, että ala-asteen ensimmäisen ja toisen luokan opettajani oli moraalisesti mätä ja henkisesti laiska. Kokemukseni oli, että hän käytti yksinkertaisia peukalosääntöjä, kuten että konfliktitilanteessa se, joka on vihaisempi, on ilman muuta syyllinen, tai että jos konfliktin osapuolina ovat poika ja tyttö, poika on syyllinen. Huomautan, että tämä kokemus voi olla tietysti täysin vääristynyt, eikä välttämättä vastaa todellisuutta; seitsemänvuotiaan kyky hahmottaa asioita on rajallinen.

Minut leimattiin käytöshäiriöiseksi, koska olin helposti provosoitavissa ja koska uppouduin asioihin, joita ei pidetty "olennaisina". Sain esimerkiksi tavattoman huonoja numeroita; matematiikasta sain seitsemän, koska vaikka laskin kaiken aina oikein, täytin kirjan tehtävät etukäteen ja jouduin kumittamaan tekemäni vastaukset jälki-istunnossa. Tämän jälkeen kieltäydyin tekemästä matematiikan läksyjä, koska olin mielestäni tehnyt ne jo kertaalleen. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat selvästi pelkkää yritystä nujertaa ja alistaa. Onnekseni opettajani vaihtui, ja vaikka uusi opettaja oli aivovammakonservatiivi isolla K:lla, ja maineeltaan sellainen että hän huusi herkästi lapsille, hänellä oli sentään sen verran järkeä, että jätti minut rauhaan kun en tehnyt pahojani.

Tämä kokemus oli kovin traumaattinen, enkä ole sitä kovin paljon käsitellyt vanhemmiten. Poika ei ole aivan samanlainen kuin minä, mutta hänessä on paljon samaa. Hän on toisaalta sosiaalisempi, hyväntahtoisempi eikä lainkaan siinä määrin kiivas ja väkivaltainen kuin minä olin lapsena. Keskittymisen osalta hänellä on samoja piirteitä, eli tarkkaavaisuuden tietoinen ohjaaminen on melkein mahdotonta. Siksi pelkään, että hänen kokemuksensa koulusta olisi samansuuntainen kuin minulla. Että häntä yritettäisiin alistaa.

Masokismi.

Aloitin lukemaan, vastoin parempaa tietoani, Risto Isomäen kirjaa "Litium 6". Vaikka kirjan juoni on mielenkiintoinen, kirja saa minut voimaan pahoin kliseidensä ja peittelemättömän ydinvoimanvastaisuutensa kanssa. Jos olisin taipuvainen vainoharhaisuuteen, uskoisin että Isomäki on "ilmastoskeptikko" isolla I:llä. Ainakin hänen kirjoistaan paistava asenne - sanoisinko suoranainen hurmos - tekee tavattomasti hallaa maltilliselle riskitietoisuuden lisäämiselle. Jos kirjan lukija on entuudestaan ydinvoiman vastustaja, tämä voi tietysti tuntua jonkinlaiselta hienolta ja upealta esitykseltä siitä, mitä vaaroja ydinvoimaan liittyy.

Sitten repimään: Kirjassa toistuvasti välähtää jonkinlainen viittaus siihen, että Litium 6 olisi radioaktiivista, mikä on tietysti täyttä tuubaa. Kirjassa myös viitataan Castle Bravo-ydinkokeeseen, joka epäonnistui (tai onnistui yli odotusten, riippuen katsontakannasta), tuottaen huomattavasti suuremman räjähdyksen ja laajemman laskeuman kuin oli ennakoitu. Toisin kuin kirjan nimi ja yleinen sävy antavat ymmärtää, tämä ei johtunut litiumin kuutosisotoopista, vaan itseasiassa syyllinen oli litium 7; se nimittäin kaappaa neutroneita ja fissioituu tuottaen tritiumia, alfahiukkasia, ja lisää neutroneita. Lisäksi, koska pommin kuori oli luonnonuraania, joka nappasi näitä ylimääräisiä odottamattomia neutroneita, fissioutui odottamattoman voimakkaasti.

Se toki on totta, että litium6-deuteridi on parempi (so. tehokkaampi) polttoaine fuusiopommille kuin vähemmän rikastettu litium, mutta tämä on lopultakin epäolennaista. Litium 6 ei ole "pirullinen isotooppi", niinkuin yksi kirjan päähenkilöistä toteaa. Isomäen henkilökohtainen kauna ydinvoimaa vastaan, erityisesti fuusiota ja hyötöreaktoreita kohtaan henkilöityy tässä kirjassa kyseseen hahmoon. Tämäkin hahmo on tietysti suomalainen ja kaikin verroin moraalisesti ylivertainen kävelevä stereotyyppi.

En voi kirjaa varsinaisesti suositella, mutta jos ideologian ja stereotyypittävän, imelän moraalisäteilyn ohi viitsii katsoa, se on ihan kelvollinen dekkari. Jos joku hyvä tuotantoyhtiö tekisi tästä jonkinlaisen toiminnallisen elokuvan tai minisarjan, voisin hyvinkin kuvitella että siitä tulisi varsin hyvä.

Surface Detail.

Loma päättyi, ja kruunasin lukemistoni Banksin uusimmalla kirjalla Surface Detail (spoilereita Wikipediassa, varoitus). Kirja hämmensi minua. Se ei ollut huono, tarina oli erittäinkin ehyt, mutta jäi ohueksi tavalla, jota Banks ei yleensä ole käyttänyt.

Hieman pohjustaakseni, Kulttuuri-sarja on korkealentoista avaruusoopperaa, isolla O:lla. Kulttuuri on eräänlainen metasivilisaatio, joka koostuu ihmisistä ja koneista; se on myös jonkinlainen liberaali/libertaari utopia, hedonistinen yhteiskunta, jossa ei ole materiaalista niukkuutta. Tämä karakterisointi kuulostaa jotenkin hölmöltä, mutta se on hypoteettinen väline, jolla Banks onnistuu itseasiassa usein varsin ansiokkaasti käsittelemään laajamittaisia poliittisia kysymyksiä, joiden relevanssi ei ole lainkaan mitätön.

Sarjan ensimmäinen kirja, "Consider Phlebas", ilmestyi jo 1987. Sarjan kolmea ensimmäistä kirjaa voidaan pitää minusta koko jutun "ytimenä". Banks ei edes yritä laatia mitään yhteyttä kirjoille muutoin kuin antamalla kontekstin. Ainoana poikkeuksena on sarjan ensimmäisen kirjan keskiössä oleva sota, joka esiintyy jokaisessa myöhemmässä kirjassa tavalla tai toisella, joskin yhä kaukaisempina muistoina. (Poikkeuksena "Look to Windward", jota voi pitää CP:n jatko-osana)

"Surface Detail" etenee kronologisesti ja suoraviivaisesti. Banksin tyyli on ajan myötä muuttunut sulavammaksi (engl. suave olisi ehkä parempi, mutta vältetään sitä) narratiivin puolella, mutta kustantaja on taas mokaillut, Orbitin paperback edition ei tiettävästi ole edes ensimmäinen painos. Puuttuvat artikkelit, kongruenssivirheet jne oikeasti välillä häiritsevät.

Kun siitä pääsee ohi, kirjan ainoaksi huonoksi puoleksi voi laskea oikeastaan repaleisuuden ja näkökulman hienoisen epäselvyyden. Itse tarina on vangitseva tuttuun tapaan, mutta loppua kohden joutuu kyllä pettymään, jos odottaa Use of Weapons:in kaltaista käännettä, Player of Gamesin tai CP:n epätoivoista lopputaistelua tms. Tarina hiipuu ja ratkaisu on lähinnä banaali ja epäuskottava. Se ei kuitenkaan onnistu pilaamaan kirjaa, oikeastaan tämä on sinänsä jo jossain määrin yllättävää.

Poliittinen ulottuvuus ei jää epäselväksi. Minun kohdallani Banks tietysti saarnaa kuorolle, joku saattaa vakuuttua kirjan ylitsevuotavasta anti-konservatiivisuudesta. Kirjassa nimittäin on teemaksi otettu jo aiemmissa kirjoissa esiintynyt "soulkeeper"-teknologia. Idea on siis jotakuinkin sellainen, että teknologia mahdollistaa aivojen tilan tallentamisen ja lähettämisen eteenpäin juuri kuoleman hetkellä niin, että tietoisuus jää eloon. Kirja käsittelee muutamaa yksilöä, joiden elämään (tai kuolemaan, miten sen nyt ottaa) tällainen teknologia vaikuttaa. Lähtötilanteessa galaksissa on kahdenlaisia sivilisaatioita, niitä, jotka käyttävät teknologiaa kuolemanjälkeisten rangaistusten jakamiseen ja niitä, jotka tällaisia rangaistuksia vastustavat. Faktiot käyvät virtuaalista sotaa, joka uhkaa levitä fysikaaliseen todellisuuteen.

Ei ole epäselvää, mitä Banks itse asiasta ajattelee. Hän marssittaa kirjassa esiin yhden paskaksi-ja-palamaan-aivovammakonservatiivin, joka puolustaa kuolemanjälkeisiä rangaistuksia vaahtosuisella kiihkolla, jollainen on kuin suoraan esittämistäni karikatyyreistä. Itse koin tämän hahmon jopa jossain määrin kiusalliseksi. Hahmo esiintyy irrallisessa juonteessa, joka käsittelee yhtä sivilisaatiota, jonka konservatiivinen poliittinen eliitti pitää yllä salaista "helvettiä", ja jota liberaali kansanedustaja ja tämän akateemiset liberaalit apurit yrittävät käräyttää julkisuuteen. Koko juonne on minusta vähän nolo ja päälleliimattu, ja vaikka se antaakin syvyyttä ja on scifiin täysin istuva spekulatiivinen ajatusleikki, mitään kytköstä muuhun (muuten kuin virtuaalisen "helvetin" ja todellisten koneiden yhteyden kautta) tarinaan ei ole.

Suosittelen kirjaa kaikille Kultuuri-sarjan ystäville. Tämä ei ole paras sarjasta, voi olla, että se on jopa huonoin, mutta se on silti viimeaikoina lukemani scifin joukossa ykköskastia. Tusinatavaraakin tehdessään Banks työstää jonkinlaisia helmiä.

P.S. En missään nimessä suosittele kirjaa ensimmäiseksi Kulttuuri-sarjan lukemiseksi. Use of Weapons kannattaa lukea ainakin ennen tätä, ehkä jopa kaikki muutkin sarjan kirjat.

Moottorisaha on Kuuma III.

Lauantain risusavotta sujui varsin hyvin. Alkuun tuli pienehkö hankaluus, koska uusi saha oli uutuuttaan hieman hankala käynnistää, mutta muutaman nykäisyn jälkeen palveli loistavasti. Vanhassa sensijaan oli jonkinlaisia outoja käyntihäiriöitä, joten se sai levätä käytännössä koko reissun. Teimme peräkärryllisen rankoja, ja saimme harvennettua ehkä noin 40 metriä leveän ja yhtä pitkän alueen metsästä. Tämä on tietenkin vähän, mutta olen aika kokematon metsuri. Kaiken lisäksi tarkoitus ei ole päästä tuntipalkoille, vaan tehdä jotain hyödyllistä samalla kun on hauskaa.

Ja hauskaa se olikin, koska uusi saha oli aivan loistava. Terä täytyy pitää terävänä, jo parissa tunnissa sen tylstymisen huomasi. Lastu oli kyllä edelleen isoa, eikä terää tarvinnut painaa puuta vasten lopussakaan, mutta hienoinen ero kyllä oli. Kun kokeilin sormin terää jälkikäteen, eron huomasi myös siinä.



Palasin töihin tänään, liki kuuden viikon tauon jälkeen. Olen toki tehnyt joitain työhön liittyviä asioita, kuten päivystänyt sähköpostiani ja tarkastin pari harjoitustyötä ja kirjoitin niistä suoritukset. Kävin viikko sitten yliopistolla, mutta nyt olen täysin palannut. Huomisesta alkaen alan vääntää rahoitushakemuksia ja sensellaista. En ole vielä lopettanut neuvotteluja ulkopuolisten tahojen kanssa, mutta suunnitelmani ovat pitkällä, yli vuoden mittaisella tähtäimellä, joten mikään ei vielä ratkea ihan lähiaikoina. Kaksi lupaavinta "prospektia" kylläkin kariutui, toinen minun, toinen ns. vastapuolen kiinnostuksen lopahtamiseen. Kolmannen jatkokohtalosta saan enemmän tietoa torstaina, mutta näillä näkymin näyttää kuitenkin siltä, että tulen sen torjumaan.

Moottorisaha on kuuma II.

Ostin Jonseredin moottorisahan. Malli soveltuu "polttopuiden sahaamiseen ja pienten puiden kaatamiseen", mikä onkin se tarkoitus, johon sen hankin. Isompien puiden kaatamiseen en aio ryhtyä, ja polttopuiden sahaamista tulee olemaan melko paljon. Malli oli tarjouksessa alle kaksisataa. Hinta oli epäilyttävän alhainen, mutta riittävän moni oli suositellut merkkiä ja seuraavat mallit olivat yli viisisataa.

Kokosin sahan eilen, mutten vielä laittanut käyntiin. Teräketjuöljy, jota minulla on, on vähän epäilyttävän näköistä tököttiä likaisessa pienessä purkissa, joten taidan käydä ostamassa jotain vähän laadukkaampaa ensin. Myöhemmin päivällä pitäisi päästä vähän tositoimiin, siis katkomaan joitain korkeintaan 20cm paksuja puita. Uudella sahalla ei viitsi yhtäjaksoisesti päästellä kovin pitkiä aikoja, joten otan myös vanhan sahan mukaan. Lisäksi otan mukaan naapurin miehen, ensiapulaukun, eväät, ja muuta tarvittavaa työkalua ja varustetta.

Palaan töihin ensi viikolla.

Matka.

Kävimme eilen Väskin saarella Naantalissa vaimon, poikien, ja sukulaispojan kanssa. Ilma oli hyvä, ja saarella oli sopivasti tekemistä noin neljäksi tunniksi. Reissun jälkeen kävimme Turun keskustassa Kupittaanpuistossa leikkimässä.

Ihmettelen suuresti Tampereen kaupungin politiikkaa suhteessa muihin kaupunkeihin, kuten nyt vaikka Poriin ja Turkuun. Erityisesti tamperelaisten leikkipuistojen, uimarantojen, jne. kunto on kuin jossain kehitysmaassa verrattuna edellämainittuihin. Ja kunta leikkaa juuri näistä. Kuvittelisin, että näissä jos missä panostetun euron hyöty on kohtuullisen suuri.