maanantai 24. marraskuuta 2014

5x5@home

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani 5x5- ohjelman jota aloin noudattaa.  Yksinkertaisuus on useissa ohjelmissa suuri valtti, samoin se, että niitä todella tulee noudatettua. Olen havainnut, että ihan kaikessa sellaisessa harjoittelussa, jossa on jokin tavoite, yksi tärkeimmistä näkökohdista on riittävä motivaatio  säännöllisyyteen ja keino mitata edistymistä. Juoksun kohdalla käytin Sports Trackeriä, ja sain kuin sainkin vauhdit nousemaan. Raudan nostelussa on toki helpompi mitata edistymistä, mutta systemaattinen ja säännöllinen harjoittelu hyvällä tekniikalla ei ole triviaali asia jos keskittyminen on esimerkiksi kiireisyyden vuoksi heikkoa.

Rakensin autotalliin kuntosalin (ks. kuva), johon kuuluu kyykkyteline, penkki, ja nyrkkeilysäkki lämmittelyä varten. Auto mahtuu vielä juuri ja juuri talliin näiden lisäksi. Painoina käytän vanhalta opiskelukaverilta hankittua 30mm tankoa ja muutamaa limppua, ja erinäisinä lahjoituksina saatuja hieman epästandardin painoisia rautakiekkoja (16, 8 ja 9 kiloa). Kiekot olivat alkujaan erittäin ruosteisia, mutta harjasin kiekot teräsharjalla, minkä jälkeen liotin niitä sitruunahappoliuoksessa 48 tuntia. Tämän jälkeen pesin karhealla sienellä ja kädenlämpöisellä vedellä, ja pinnassa ei ole käytännössä lainkaan ruostetta. Maalaan kiekot lähiaikoina mustalla ruosteenestomaalilla ja merkitsen painot valkealla maalilla.   Kaikkinensa saan tankoon ladottua tarvittaessa noin 120 kiloa, tosin en ole kokeillut kestääkö tanko tätä määrää. Ensimmäisenä tuohon lukemaan tulen joka tapauksessa pääsemään maastavedossa nykyohjelmalla, jossa tangon vääntyminen on kuitenkin ehkä vähiten vaarallista.

Penkin ostin samalla kun tangon, mutta kyykkytelineen (kuvassa vasemmalla) rakensin puusta itse. Rakenne on melko yksinkertainen, alla on "kiskoina" 120x60 lankut. Näiden päällä seisuu samasta lankusta tehty "kolmio", ja sisäpuolella on lattian varaan toinen kolmio 100x50 lankusta. Kolmion kärjet on pultattu 120 millin pultilla ja reikälevyllä, lisäksi ruuvasin kiskot kulmaraudoilla vaneeriin jotta se ei heilu. Kolmion takaosa on kahdella sivuttaisella ja yhdellä ristiin menevällä laudalla jäykistetty. (Laudat muodostavat Z-kirjaimen); laudat ovat vinossa, tanko itsessään on ns vaaterissa. Toistaiseksi heikko kohta on kohta johon tanko ripustetaan; hankkimani pultit olivat itsessään liian lyhyitä, joten tein puusta palikan, vahvistin sen kulmaraudalla ja pistin poraruuvipultilla isoon lankkuun kiinni. En luota kiinnitykseen; se kestää kyllä varmasti noin 100 kiloa, mutta kun mennään isompiin painoihin, niin tarvitaan vahvempi kiinnitys. Löysin autotallin perältä muutaman metrin lattarautaa, joista teen pannan lankun ympärille ja pulttaan sen pidemmällä pultilla puuhun.

Kotisalin vahvuutena on se, ettei tarvitse lähteä mihinkään treenaamaan. Sunnuntaiaamuna voi aamukahvin jälkeen vain kävellä alakertaan ja tehdä treenin. Tämä on yksi aspekti jossa yksinkertainen ohjelma on hyödyksi. Jos ohjelmaan kuuluisi taljoja tai vastaavia, ei sitä olisi mahdollista kotona tehdä. Nytkin toki on yksi heikkous, ja se on autotallin katto, joka on vain 220 senttiä korkealla. Pystypunnerrus on tehtävä istuen, sillä seisten tehdessä en voi ojentaa käsiä.  Kesällä toki voi siirtyä takapihalle nostelemaan (ovi on kuvassa oikealla), mutta talvella tmä tuskin on kovin realistista. Aion vielä asentaa kattoon leuanvetoa varten kahvat. Minulla on kyllä tanko kotona, mutta se on yläkerrassa, lisäksi on siirrettävä leuanvetoteline, mutta kumpaakaan ei voi käyttää autotallissa. Muutoinkin 220 korkeassa tilassa tosin leuanveto on haasteellista, sillä tanko tulee väistämättä joko hyvin lähelle kattoa, tai liian alas. Leuanvetoa varten aion hankkia vielä vyön, johon voi lisätä painoja.

Suosittelen 5x5-applikaatiota aloittelevalle treenaajalle. Se piirtää esimerkiksi käyrää omasta edistymisestä ja muistaa ehdottaa painojen lisäämistä. Määrän voi kuitenkin halutessaan syöttää. Harjoitusohjelmaa ei voi kustomoida, mitä pidän isona miinuksena, ilmeisesti tämä on maksullisessa versiossa mahdollista.


torstai 20. marraskuuta 2014

Treeniohjelmasta ja muusta.

Sain nimen työsopimukseen. Vuoden vaihteessa voimaan astuvan sopimuksen nojalla olen toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa Yliopistonlehtorina. Tämä on siis urani päätepiste tietyssä mielessä. Lähden työmatkalle Stellenboschiin joulukuussa, sillä olen kirjoittamassa kolleegani kanssa kirjaa. Matka tulee katkaisemaan arjen ja sen myös myös liikuntaharrastusta; todennäköisesti ainoa liikunta jota harrastan matkan aikana tulee olemaan lenkkeily.

Muutin treeniohjelmaani painoharjoittelun osalta selvästi. Tein parin kuukauden ajan selkeästi hypertrofista harjoittelua (toistomäärä noin kymmenen kohdalla), ja siirryin nyt enemmän voimapainotteiseen. Päätin kokeilla puhelimessa pyörivää applikaatiota 5x5-ohjelman tukena. Harjoitusohjelma on tavattoman yksinkertainen: Viisi sarjaa ja viisi toistoa per sarja, joka toinen päivä. Jokaisessa harjoituksessa on 5x5 kyykyt, ja joka toisessa on 5x5 penkki + 5x5 soutu, joka toisesssa 5x5 pystypunnerrus tangolla ja 1x5 maastavedot. Kun saa 5x5 settiä täyteen annetulla painolla, niin seuraavalla kerralla lisätään painoa. Progressio tulee verraten nopeasti, vaikka aloittaisikin varovasti. Aloitin itse konservatiivisesti kyykyn 55 kilosta, vaikka tein hst-ohjelmassa jo 85 kilolla. Tämä siksi, että 5 toistoa pidemmillä levoilla on petollinen tukilihaksille, tekniikka on hyvä olla kondiksessa. Hst:ssä kyykkyjä tuli yhdellä treenikerralla 8-10, tässä niitä tulee 25, ja viimeisissä voi olla tukiranka jo väsynyt. Ei ole intressiä vahingoittaa itseä. Maven aloitin niinikään konservatiivisesti, mutta penkissä olin ahne ja aloitin kuudesta kympistä. Hst-ohjelmassa olin tosin jo 72.5:ssä. Nuorempana kyykkäsin 125 kiloa ja vedin 140, mutta en aio edes yrittää yhden toiston maksimeja enää tällä iällä. Välilevyjen kun pitäisi kestää vielä se 45 vuotta, ja tekninen virhe väsyneellä tukilihaksistolla tarvitsee tehdä vain kerran.

Intermittend fasting- tyyppinen ruokavalio on tavallaan toiminut hyvin. Nälkä ei tule ennenkuin iltapäivällä, mutta erilaiset psyykkiset oireet ovat selkeästi haitaksi; paastoaminen tekee ärtyisämmäksi ja kärsimättömäksi. Päivinä jolloin jätän aamiaisen väliin ja nautin lounaan vasta kello 13 jälkeen, olen ruoka-aikaan mennessä paastonnut yleensä noin 16 tuntia -- nautin viimeisen aterian illalla kello yhdeksän aikaan. Olen tullut siihen tulokseen, että joka päivä ei kannata jättää aamiaista pois. Harkitsen, että voimaharjoittelupäivänä jättäisin jatkossa aamiaisen väliin ja seuraavana päivänä söisin aamiaisen. Teoriana siis, että harjoituksesta toipuminen tapahtuu tehokkaammin jos ei paastoa. Treeni lisää lihasten proteiinisynteesiä, ja proteiinisynteesi pysyy koholla 24-48 tuntia harjoittelusta. Jos harjoitus on esimerkiksi kello 18 illalla, niin pitkää paastoa ei kannataisi (näin siis olettaen että hypoteesi on järjellinen) aloittaa ennen kuin 24-48 tuntia harjoittelun jälkeen. Jos aloitan paaston seuraavana päivänä kello 21,  olen ollut "ravitussa tilassa" tuon 27 tuntia, ja ateriasta saatavan proteiinin imeytymiseen voi kestää jopa 8 tuntia, joten todellinen aika jonka lihakset ovat ravittuina, olisi noin 35 tuntia, sopivasti melko keskellä tuota 24-48 tunnin ikkunaa.

En tavoittele harjoittelulla merkittävää hypertofiaa sinänsä, vaan toiminta- ja suoristuskykyä lisäävää vaikutusta. Jos ja kun saan polveni vielä kuntoon, niin vahvemmilla jalkalihaksilla pystyy myös juoksemaan kovempaa. Toinen on, että taekwondossa potkujen teho kasvaa.

Jätin ruokavaliostani jokin aika sitten kaikki lisäravinteet pois, lukuunottamatta heraproteiinivalmistetta. Menen ensi viikolla uudestaan mittauttamaan keskeisimmät metaboliset tunnusluvut, eli hormonit, rasvahapot, kalsiumin ja d-vitamiinin. Aiemmassa mittauksessa kalsium oli matala ja d-vitamiini kohtuullisen korkea. Lääkäri halusi kontrolloida varmuuden vuoksi myös vapaan testosteronin. On mielenkiintoista nähdä, mitä näille luvuille on tapahtunut IF-ruokavalion myötä. Tuskin mitään.


maanantai 10. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Eilen oli isänpäivä. Sain aamulla tavalliseen tapaan kaksi korttia, yhden kummaltakin pojalta. Aamulla katsoimme yhden jakson Doctor Who:ta. Itse en nuorempana ollut tutustunut sarjaan; olin hämärästi tietoinen sellaisen olemassaolosta, mutta en joutunut sen kanssa kosketuksiin. Nykyinen uudistettu sarja alkoi pyöriä 2005, enkä siihen ehtinyt perehtyä ennenkuin omat lapset reilu vuosi sitten innostuivat sarjasta.  Olen sittemmin itsekin katsellut satunnaisesti jaksoja, ja myönnän että sarja on sangen viihdyttävä.

Viihdyttävyyden lisäksi sarjan eetos on mielestäni sovelias lapsille. Sarjaa on kritisoitu liiallisen poliittisen korrektiuden läpitunkemana, mutta tällainen luenta on mielestäni aivan liian suoraviivainen. Suuri osa erilaisista konfliktitilanteista joita sarjasssa on, yleensä kumpuaa kommunikaatiovaikeudesta; tätä pidetään konservatiivisessa luennassa heikkoutena. Konservatiivinen katsontakanta on, että ongelmien ymmärtäminen ja "pahuuden dekonstruktio"  ovat moraalista mädännäisyyttä: asioiden pitäisi olla sitä, miltä ne näyttävät, muu on heikkoutta.

Katsomamme jakso sijoittui anakronistiseen villiin länteen, jossa pieni kylä on saarroksissa. Kylän asukkaat eivät pääse poistumaan tai hakemaan ruokaa muualta ja nälkä uhkaa, sillä kylän laitamilla partioi kyborgi, joka on erinomainen ampuja, joka estää liikenteen kylän ja ulkomaailman välillä. Jakson alussa osoitetaan selkeästi, että kyborgi on kylmäverinen tappaja.

Jakson edetessä kuitenkin kyborgin motiivit selviävät, ja eräänlainen vihollisasetelma kääntyy pariinkin otteeseen päälaelleen. Itse Tohtori joutuu kohtaamaan myös oman vajavaisuutensa myötätunnon osoittajana ja konfliktien rauhanomaisen -- jos kohta toisinaan voimaa vaativan -- ratkaisun taitajana. Tilanne on usein sellainen, että ongelma näyttää mahdottomalta ratkaista moraalisesti kestävällä tavalla; joko rikollinen joutuu kohtaamaan epäoikeudenmukaisen rangaistuksen tai sitten jää tyystin vaille rangaistusta. Tällaisten valintatilanteiden esittely lapsille on konservatiivisen luennan mukaan vahingollista ja hämärtää "hyvän ja pahan" välistä rajaa. Ongelmat tulisi kehystää pahan ja hyvän välisenä konfliktina, eikä edistää "pahojen ymmärtämistä". 

Itse koen pikemminkin, että lapsille on sangen hyväksi jos näillä on roolimalleja, jotka eivät ole kaikessa täydellisiä, mutta pyrkivät kuitenkin aina parempaan; jotka ovat luonteeltaan uteliaita eivätkä mielellään tee johtopäätöksiä ennen kuin heillä on riittävästi tietoa; ja jotka kuitenkin tarpeen tullen ovat peräänantamattomia ja osoittavat vahvuutta ja uhrautuvuutta siellä, missä se on tarpeen.

Söimme vanhempieni luona jäätelökakkua ja pelasimme Scrabbleä (suomenkielistä) lasten kanssa.

torstai 6. marraskuuta 2014

Eriarvoisuus

Eräs melko keskeinen asia, jossa yhteiskunnallisessa keskustelussa herää aina kovastikin erimielisyyttä -- ja jopa vihamielisyyttä -- on suhtautuminen eriarvoisuuteen. Käsitteen määritteleminen on vaikeaa jo ihan siitä syystä, että ihmisten on melkein mahdotonta päästä yksimielisyyteen siitä, mikä todella on eriarvoisuutta.

Aihetta voi käsitellä monestakin näkökulmasta, mutta mieleeni tuli nimenomaan avaruusturismi, aihealue johon osittain viittasin jo aiemmassa kirjoituksessani, joka käsitteli tulo- ja omaisuusjakauman leviämistä.

Linkittämässäni Guardianin jutussa paheksutaan Bransonin pyrkimystä saada aikaan toimiva malli jolla ihmiset voisivat halutessaan -- ja taloudellisten resurssien niin salliessa -- matkustaa avaruuteen. Kirjoituksessa siteerataan Bransonin pahoittelua siitä, miten muutama päivä sitten tapahtunut onnettomuus oli takaisku yksityiselle avaruusmatkailulle. 
“Millions of people” … “the chance to go to space…” – whatever they would or would not love, millions of people will never be able to access this chance, to borrow the language of infinite opportunity. Millions of people will never have £150,000 in disposable income.
The existence of a few hundred people who can set fire to this kind of money relies on millions of people not having it.
Tämä argumentti esiintyy sangen usein eriarvoisuutta paheksuvassa pohdinnassa: Jokin kallis asia on sinänsä paheksuttavaa, koska sitä voivat harjoittaa vain harvat ja sen paheksuttavuus on sitä suurempaa, mitä kalliimpaa se on. Argumentin sisällä näkyy myös sellainen käsitys yhteiskunnan, talouden, ja teknologian toiminnasta, joka on mitä ilmeisimmin virheellinen.

Analogia kulutustavaroihin on liian herkullinen jotta tämän voisi jättää väliin. Ensimmäinen (tai ensimmäisiä) kaupallisesti tuotettu tietokone oli UNIVAC-1, joka tosin oli suunnattu liike-elämän tarpeisiin, arvioitiin sen markkinoilletulon aikaan 1950-luvulla maksavan noin 150 000 dollaria (summa, joka on aivan eri suuruusluokkaa kun otetaan huomioon inflaatiokorjaus). Kuvitellaanpa hetkeksi, että joku Guardianin toimittajan kaltainen makkaratukka olisi huuli väpättäen selittänyt, kuinka on väärin että tietokoneita myydään rikkaille, koska suurimmalla osalla ihmisistä ei koskaan tule olemaan sellaiseen varaa, ja kuinka tällaisten ökytuotteiden ja erityisesti niitä ostavien ihmisten koko olemassaolo perustuu siihen että suurimmalla osalla ihmiskunnasta ei ole varaa tietokoneisiin.

Niin, ja lienee siis ilmeistä että nyt, noin 60 vuotta myöhemmin maailmassa on UNIVAC-1:sen tasoisia laskentayksiköitä enemmän kuin ihmisiä. Esimerkiksi yksinkertaisimmassakin GSM-puhelimessa on sisällä tietokone joka on tehokkaampi kuin UNIVAC, ja niitä on maailmassa yli kuusi miljardia.

Artikkeli tosin korostaa tämän harrastuksen paheksuttavuutta lähinnä siitä näkökulmasta että se tuhlaa fossiilisia polttoaineita. Tämä on toki valitettavaa jo ihan siksi että fossiilisille polttoaineille olisi parempaakin tekemistä kuin niiden polttaminen.  Sivuutan tämän argumentin, koska se ei ole ensimmäinen joka tekstissä esitetään. Oletan yksinkertaisesti että kaikki haluaisivat matkustaa avaruuteen jos se olisi mahdollista ja että meidän olisi jotenkin ratkaistava se, kuka avaruuteen pääsee.

Soininvaara esitti taannoin hyvän esimerkin aiheeseen liittyen, käyttäen esimerkkiä Eiffelin tornin sisäänpääsymaksuista. Avaruusmatkailu on "epätasa-arvoista", koska kaikilla ei ole varaa sitä harrastaa. Kuitenkin, jos henkilö maksaa sen 150 000 puntaa, niin hän on tämän maksamisen jälkeen 150 000 puntaa köyhempi ja tämä raha on päätynyt niille jotka työskentelevät matkailuyrityksessä tai omistavat sen.

Markkinatalous toimii siten, että kun joku on valmis käyttämään 150 000 avaruusmatkailuun, niin mikäli avaruusmatka voidaan tätä halvemmalla järjestää (riskikorjaus yms yms caveat), niin se järjestetään kun tieto tästä valmiudesta on olemassa. Tämän jälkeen saattaa olla, että löytyy ihmisjoukko, joka on valmis maksamaan 100 000 matkasta; he eivät (vielä) avaruuteen pääse, mutta mikäli teknologia niiden 50% kalliimpien matkojen tuottamisessa  kehittyy -- ja se kehittyy jos se on mahdollista, koska tuottajalla on kannusteet painaa kustannuksia alas oman voiton tavoittelemiseksi ja kilpailun oloissa myös hintaa täytyy laskea -- niin ennenpitkää tullaan myymään 100 000 maksavia matkoja. Ja niin edelleen.  Ne miljoonat, joilla ei nyt ole varaa, mutta jotka mielellään matkustaisivat avaruuteen, saavat ennenpitkää siihen mahdollisuuden, edellyttäen että teknologisesti tämä on ylipäätään mahdollista toteuttaa riittävän laajassa mittakaavassa.

Tästä näkyy se dynaaminen argumentti, joka itseasiassa puhuu sen puolesta, että tulo- ja varallisuuserojen olemassaololla voi olla positiivisia dynaamisia vaikutuksia: Koska useat tuotteet jotka tulevat markkinoille, ovat alkuun kovin kalliita tuottaa, niitä ei koskaan tuotettaisi ylipäätään markkinoille, ellei löytyisi jotakin joukkoa kuluttajia jotka voivat ja haluavat hinnan maksaa. Toisaalta teknologia tekee useista tuotteista melko nopeasti halpoja valmistaa, jolloin kilpailu pitää huolen siitä että hinnat putoavat. 1980-lukuun verrattuna tulonjako on ehkä nykyisin epätasaisempi. Toisaalta, 1980-luvun alkupuolella matkapuhelin maksoi samanverran kuin uusi auto ja nykyisin sitä pidetään niin tärkeänä perustarpeena, että sosiaalitoimi maksaa sen jos ihmisellä ei ole varaa. 

On toki myös päinvastaisiakin vaikutuksia, kuten luottamuksen rapautuminen, lainkuuliaisuuden väheneminen, turvattomuus, jne. Lisäksi äärimmäinen tulonjako korruptoi yhteiskunnan perusrakenteita ja uhkaa laillisuusperiaatetta. Ideologinen keskustelu ilmiön positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista keskittyy yleensä siihen, onko eriarvoisuus itsessään "väärin" ja toisaalta siihen, onko eriarvoisuuteen puuttuminen haitallisempaa kuin itse eriarvoisuus, ja onko  "oikein" että kollektiivisin päätöksin edes yritetään korjata tulojen ja varallisuuden jakautumista.

Tässä näkökannassa voidaan ajatella, että tasaisella tulojakaumalla on omat positiiviset vaikutuksensa ja epätasaisella jakaumalla dynaamiset positiiviset vaikutuksensa. Suomalaisesta yhteiskunnasta en tulonjaon osalta tee mitään kovin vahvaa johtopäätöstä; ongelmat jotka dynamiikkaan liittyvät, liittyvät vähemmän tulonjakoon sinänsä kuin siihen miten tulonjakoa tasataan ja millaista politiikkaa ajetaan sen nimissä. Esimerkiksi valtion menojen karsintaa vastustetaan usein kategorisesti tulonjakoargumentilla, mutta tällainen argumentti on kamalan heikko. Suurin osa valtion tuloista kerätään keskituloisilta ja hieman yli, se osa väestöstä joka tulonjakoa todella keikauttaa, kykenee halutessaan suunnittelemaan veronsa paljon alhaisemmiksi. En ota kantaa siihen onko se hyvä tai huono, mutta yritykset korjata tulonjakoa verotuksella ovat kovin riskaabeleja.

Sivumennen sanoen, yksi syy, miksi yksityinen terveydenhuolto pystyy usein toimimaan julkista selvästi kustannustehokkaammin on, että julkisen puolen henkilöstökulut lasketaan palkkojen bruttokustannuksista, kun taas työvoiman tarjonta reagoi nettopalkkaan eli käteenjääviin tuloihin. Yksityiset lääkäriyritykset kykenevät maksamaan pienemmästä sisääntulevasta rahasta suuremman nettopalkan lääkärille kuin julkinen puoli, koska ne voivat maksaa tuloista osan pääomatuloina. Tulonjaollisesti tätä paheksutaan vasemmistossa, mutta black-box tarkastelu paljastaa että ero on lopultakin merkityksetön.

Dynaamisen vaikutuksen arvioiminen on vaikeaa ja lisäksi vasemmistolaiseen diskurssiin kuuluu yleensä dynamiikan sivuuttaminen silloin kun tarkastelu ei tue omaa agendaa. Sama pätee toki oikeistolaiseen tarkastelukehykseen, jossa esimerkiksi substituutiovaikutus unohdetaan tahallaan lähes täysin kun vaikkapa puhutaan ympäristöverotuksesta tai vastaavista; jälleen kerran paljastuu jako typeryksiin ja roistoihin.

Itse olen sitä mieltä, että me tarvitsemme hulluja miljardöörejä jotka tekevät pähkähulluja juttuja ja kuluttavat asioihin jotka näyttävät älyttömän kallilta ylellisyyksiltä. 1900-luvun alussa ainoastaan Vanderbiltin perheellä tai vastaavilla superrikkailla oli varaa autoihin ja jääkaappeihin. Se, että eriarvoisuus aiheuttaa ongelmia, on toki tosiasia, mutta ongelmien korjaamiseksi ei tarvitse hankkiutua eroon tuloeroista. Ideaalitilanteessa esimerkiksi pääomamarkkinat toimivat siten, että yksityisestikin järjestetty koulutus on triviaalia rahoitaa jos siitä ylipäätään on hyötyä. Emme toki elä ideaalitilanteessa, ja koska en ole libertaari -- edelleenkään -- vaan käytän libertaaria vaihtoehtoa vain vertailukohtana, jonka suhteen yhteiskunnan interventiot ovat hyväksyttäviä vain kun ne todella korjaavat ongelmia, en esimerkiksi vastusta julkisrahoitteista terveydenhuoltoa tai koulutusta, enkä edes tulonsiirtoja.  Olen kuitenkin sitä mieltä, että sensijaan että niillä pyrittäisiin esimerkiksi kulutusmahdollisuuksien tasa-arvoon, niillä tulisi pyrkiä esimerkiksi riskiprofiilien tasoittamiseen. Se onkin kokonaan toisen kirjoituksen aihe.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Nälkä kasvaa syödessä.

Olen viimeisen puolen vuoden aikana hieman tehnyt kokeiluja erilaisilla ruokavalioon ja harjoitteluun liittyvillä pienillä muutoksilla. Kesän ajan harjoittelin aerobisesti ja oman kehon painoilla (punnerrukset ja leuanvedot), ja lisäsin aamiaiseeni paistetut kananmunat. Tällä oli energisöivä vaikutus verrattuna aiemmin nauttimiini hiilihydraattipitoisiin aamiaisiin. Painoni pysyi melko vakiona noin 68 kilossa.

Siirryin enemmän painoharjoittelun suuntaan kesän lopulla, ja samalla aloitin ns massakauden. Söin melko suuren energiaylimäärän ja painotin proteiinien saantiani, söin noin kuusi kertaa päivässä. Harjoitteluni oli hypertrofista, lyhyitä intensiivisä painoharjoitteluja noin kolme kertaa viikossa, yhdistettynä kahdesta neljään kertaa tapahtuvaan taekwondoharjoitteluuni. Painoni nousi noin kuusi kiloa kolmessa kuukaudessa ja voimaharjoittelun tulokset kasvoivat.

Päätin seuraavaksi kokeilla IF-ruokavaliota. Kyse ei ole niinkään siitä, mitä syödään, vaan milloin. Ideana on, että pari kertaa viikossa on noin 24 tunnin paasto, ja muutoinkin kehoa ravitaan "ruokailuikkunan" sisällä. Tämä ikkuna vaihtelee eri variaatioissa, mutta on tyypillisesti noin 8 tuntia. Esimerkiksi kaikki ruoka pyritään nauttimaan kello 12 ja 20 välillä. Ajattelin kokeilla tätä siten, että parina päivänä viikossa jätän aamiaisen ja lounaan väliin.

Haasteeksi tulee harjoittelu. Voimaharjoittelu on raskasta ja syö lihasten glykogeenivarastot tehokkaasti. Jos harjoittelee paastonneena -- olen kokeillut sitä -- vointi voi helposti mennä hyvin heikoksi. Kun nuorempana treenasin tavoitteena vain nostaa mahdollisimman paljon (tosin, treeniohjelmani ja syömiseni oli pielessä muutenkin), toisinaan treenasin nälkäisenä, ja silloin esimerkiksi pari rankempaa jalkakyykkysettiä saattoi lähes viedä tajun. On kuitenkin viitteitä siitä, että paastoneena treenaaminen on tehokasta hypertrofian kannalta, etenkin jos tavoitteena on samalla pitää rasvaprosentti mahdollisimman matalana. Evidenssi tietenkin on viitteellistä; proteeinisynteesi on vauhdittunutta, ja lipidien käyttö ravinnoksi suurempaa paastoneenna. Mutta pidempiaikaisista vaikutuksista on vähemmän tietoja.

Myös aerobisen harjoittelun kohdalla olisi mielenkiintoista testata paaston vaikutusta. Loppukesästä kun kävin viikonloppuisin keskipitkillä lenkeillä, tein sen usein aamulla ennen aamiaisen nauttimista. Tällä oli yllättävän vähän vaikutusta suorituskykyyn, ja olisikin mielenkiintoista kokeilla pidemmän aikaa miten suorituskyky reagoi, jos harjoituksen tekisi pidemmän paaston (vähintään 18 tuntia) jälkeen.

Menen joulukuussa uudelleen verikokeisiin, joissa tutkitaan hormoni- ja kalsiumtasapaino tarkemmin. On mielenkiintoista tietää, onko tällä vaikutusta. Jätin toistaiseksi kaikenlaiset muut lisäravinteet pois, lukuunottamatta ajoittaista heraproteiinia, lääkärin ohjeen mukaan, jotta saamme selville nämä tulokset "perustasolla". Ohje oli hyvä, koska pari kuukautta riittänee uuden "homeostaasin" saavuttamiseen. (Kyseinen termi on ns. hörhötermi, mutta käytän sitä paremman puutteessa kuvaamaan tasapainotilaa jossa elimistö on suunnilleen sopeutunut ruokavalioon ja harjoitteluun). Ensi vuonna alan tuunata metaboliaa systemaattisemmin. Kun ikää tulee, konetta pitää huoltaa huolellisemmin.




torstai 30. lokakuuta 2014

Lyhyesti rahapolitiikasta

On merkillepantavaa, miten usein Euroaluetta, Euroa valuuttana ja eurooppalaisia valtioita kritisoidaan yhdessä ja samassa paketissa ja verrataan USA:n vastaaviin. Kriitikoita löytyy niin ns oikealta kuin vasemmaltakin.

Aiemmin tyypillisesti on Suomessa ja ylipäätään voinut todeta, että vasemmistolaisempi kritiikki kumpuaa huonoista teorioista ja siitä ettei ymmärretä markkinoiden toimintaa ja toisaalta oikeistolaisempi kritiikki kumpuaa arvomaailman kieroutumista. Jos jossain, niin tässä kohtaa erityisesti euroalueeseen kohdistuva kritiikki on kuitenkin toiminut erilaisen logiikan varassa.

Ensin Economistin blogiin. Niin FED, BOJ, BOE kuin EKP:kin ovat vuonna 2008 alkaneen talouskurimuksen myötä kasvattaneet taseitaan, ja nyt FED ja BOE ainakin ovat kääntämässä suuntaa omien sanojensa mukaa.  Niinsanottu QE (quantitative easing) tarkoittaa sitä, että keskuspankki ostaa erilaisia arvopapereita markkinoilta, usein pankeilta, ja antaa tilalle rahaa. Teorian mukaan Pankit sitten voivat korjailla omat omaisuuseränsä näillä rahoilla, tasapainottaa portfolionsa ja vahvistaa omaa tilannettaan niin, että pääomamarkkinat toimivat paremmin. Tämä kasvattaa kaikenlaisten arvopaperien hintaa, mikä taas painaa korkoja alaspäin, stimuloi investointeja ja kulutusta ja kaikenkaikkiaan on ns Hyvä Asia(tm). Nämä keskupankin ostamat arvopaperit sitten jäävät sinne taseen loppusummaan näkyviin.

Toisin kuin FED ja BOE, EKP ei ole ruokkinut pankkeja aivan samalla tavalla. Se kyllä teki QE-politiikkaa jonkin verran 2011-2013, mutta sittemmin se on pikemminkin keventänyt taseitaan, eli myynyt arvopapereitaan pois. Kun keskuspankki myy jotain pois ja saa rahaa, tuo raha on pois markkinoilta; keskuspankki ei kuluta rahaa mihinkään, se ei osta sillä mitään yms. (OK, se maksaa palkkoja, mutta tämä on mitätön vaikutus).

EKP:ta onkin kritisoitu siitä, että se on vellihousu, eli ei uskalla floodata markkinoille riittävästi käteistä koska se pelkää inflaatiota. Monissa maissa, Suomi mukaanlukien, onkin pikemminkin riski deflaatioon ajautumisesta. Siinä missä inflaatio herättää kahvipöydissä ärtymystä kun munkkirinkilä maksaa kymmenen senttiä enemmän kuin viime vuonna tai kun hissilipun hinta laskettelumäessä on vitosen kalliimpi, ennustettavan ja kohtuullisen inflaation ei ole havaittu olevan mitenkään erityisen vahingollista investointitoiminnalle ja työllisyydelle. Deflaatio toisaalta on erilainen, koska deflaatio nostaa reaalikorkoja salakavalasti. Deflaatio synnyttää helposti negatiivisen takaisinkytkennän. Rahan makuuttaminen nollakorolla ei deflaation oloissa ole kauhean huono sijoitus. Riskinottohalut vähenevät luonnostaan, kun raha itsessään on peräti hyvä turvasatama. Kun deflaatio aiheuttaa tällaisen tilanteen, puhutaan niinsanotusta likviditeettiansasta, termi josta kauhistellen kohistiin vielä viitisen vuotta sitten, mutta joka on tyystin kadonnut talouskeskustelusta nyt.

Ongelma on osin poliittinen, ja poliittisella tarkoitan "siltä miltä näyttää"-poliittinen. Jos EKP rahoittaisi QE-politiikalla pankkeja Euroalueella nykyistä enemmän, sitä kritiosoitaisiin kovin sanoin siitä, että "pankit pelastetaan eikä ihmisiä". Tässä on totuuden siemen, ja tämä ymmärretään. Ongelmana on vain se, että USA:n FED on tehnyt tätä, ja USA:n talous on jo lähtenyt aikaa sitten paremmin liikkeelle. Myös Brittien talous, vaikka voimakkaammasta euroaluekytköksestään huolimatta yskiikin, on selvästi euroalueen talouksia paremmalla tolalla. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Euroalueella, Suomi mukaanlukien, eletään nyt "menetettyä vuosikymmentä", kuten Japanissa 1990-luvulla.

En silti hyväksy, yhtäältä moraalisista, toisaalta ihan talousteoreettisista syistä, QE-politiikkaa. Se olisi toki parempi kuin nykyinen "ei tehdä mitään ettei tehtäisi virheitä", mutta toisin kuin USA:ssa, Euroalueella on pahoja riskejä. Ensiksikin, Välimeren alueen maiden kehno talous ja ongelmat joita matalat korot tuottivat nousuvuosina, eivät korjaantuisi, vaan, näin uskon, saattaisivat pahentua jos maiden pankkeihin virtaisi valtavat määrät löysää rahaa. Toiseksi, likviditeettiansa on jo todellisuutta ja Saksalaiset laittaisivat kaiken sukanvarteen, korot painuisivat alas, ja pankit lainaisivat rahat eteenpäin -- niin juuri, ns oliivimaihin. Valtioiden velkaantumisaste ja tahti on kipurajoilla juuri nyt. QE-politiikka painaisi korkoja ja tavallaan helpottaisi valtioiden taloudenpitoa lyhyellä aikavälillä. Samalla se vähentäisi painetta tehdä niitä rakenteellisia muutoksia jotka estävät oikean työllistävän talouden kasvua. Jos oikeasti ei kuitenkaan ole mitään muuta mitä EKP voi tehdä, niin QE:ta sen pitäisi tehdä aggressiivisemmin ja uida vastavirtaan. QE nimittäin painaisi Euron kurssia alas ja devalvoituminen hillitsisi deflaatiota.

Minulla on kuitenkin toinen, potentiaalisesti parempi ehdotus. Haluaisimme, että deflaatio estetään, Euron devalvoituminen olisi positiivinen seikka, kulutus- ja investointikysynnän kasvu olisi tarpeen, mutta emme halua että pankit rikastuvat prosessissa. Miksi siis EKP ei tekisi QE-pakettia, jossa se lähettäisi jokaiselle EU-kansalaiselle 500 euroa. FED:in QE-pakettien yhteenlaskettu arvo on ollut yli 3 biljoonaa dollaria vuoden 2009 jälkeen, siis viidessä vuodessa. Jos pyöristämme ja toteamme, että USA:n väkiluku on noin 300 miljoonaa, niin QE-paketeilla on laskettu rahaa markkinoille 10 000 dollaria per capita viiden vuoden aikana, eli noin 2000 dollaria per nenä.

Tätä taustaa vasten ehdotus, että EKP lahjoittaa 500 euroa jokaiselle kansalaiselleen, ei ole ollenkaan pöyristyttävää tai radikaalia. Päinvastoin, se on ns peanuts. Suomen BKT on 37 000 euroa per capita per vuosi. 500 on tästä 1.3%. EKP:n targetti inflaatiolle piti olla 2% (tai alle). Tällä hetkellä se on noin 0.3 prosentin paikkeilla. Jos EKP sitoutuisi tällaiseen "People's easing"- politiikkaan, jossa inflaation jäädessä targetin alle, joka joulukuun 15 päivä se lähettäisi kansalaisille rahaa summan x, missä x = 0.5*[0.05 - i - g]* Euroalueen BKT (olettaen että luku on positiivinen).  Eli Suomeksi,  lasketaan kerroin joka on viisi prosenttia, vähennetään inflaatioprosentti ja nominaalinen BKT:n kasvuprosentti kuluvana vuonna, tämä kerroin puolitetaan ja kerrotaan euroalueen BKT:lla.

Euroalueen inflaatio oli siis 0.3 prosenttia, ja nominaalisen BKT:n kasvu oli 0.3 prosenttia, joten kaava antaisi tuolla 5% luvulla 4.4%, josta puolet on 2.2%. Euroalueen BKT on noin 10 biljoonaa Euroa, joten tästä 2.2% on 220 miljardia. Euroalueen väkiluvun ollessa noin 330 miljoonaa, eli jaettavaksi tulisi 666 euroa per nenä, tämä on samaa suuruusluokkaa kuin mainitsemani 500 euroa. Kaavaa voi halutessaan säätää.
 
Pankkijärjestelmä luo rahaa pankeille, ja ajatus että tämä raha nyt sitten hyödyttää kaikkea, on vähän tällainen "trickle down economics"-idea. Idea sinänsä ei ole huono liberalismin hengessä, kun puhutaan siitä, että rikkaiden rikastuminen markkinaehtoisesti -- siis myymällä ja ostamalla hyödyllisiä tuotteita ja sijoittamalla kannattavaan liiketoimintaan -- ei ole pois muilta, vaan hyödyttää ennenpitkää kaikkia. Oli se niin tai ei, niin se, että täytetään pankkiirien taskut ilmaisella rahalla, siinä toivossa että tämä jotenkin maagisesti tervehdyttää talouden, on kuitenkin jotain ihan muuta. Kun rahaa kerran painetaan, niin mielestäni sitä olisi mielekästä painaa niille, jotka tekevät niitä päätöksiä joiden puitteissa me yksilöt elämme. Talous on sitä, että ihmiset toimivat omista lähtökohdistaan elättääkseen itsensä ja perheensä. Jos se on sen tarkoitus ja luonne, en ymmärrä miksi jokin työväline -- pankit -- olisi jotenkin tärkeämpi kuin se asia josta todella on kyse. Siis yksittäisten ihmisten toimeentulo, ja se mitä he haluavat elämässään.





maanantai 27. lokakuuta 2014

Perustulo Recap.

Lienen kirjoittanut useammankin kirjoituksen ns perustulosta, kansalaispalkasta, negatiivisesta tuloverosta, tai millä ikinä nimellä sitä halutaankaan kutsua. En tässä kirjoituksessa argumentoi kokonaisvaltaisesti, vaan käsittelen yhden ajatuksen, joka minulle heräsi eilen kun kuuntelin radiota. Hassuna yhteensattumana mainittakoon, että Osmo Soininvaara kirjoitti lähestulkoon samasta asiasta eilen.

Ajatus syntyi kun Jussi Halli  kertoi radio-ohjelmassaan siitä, miten kilparadalla robottiauto kykenee peittoamaan ihmisen kuljettaman auton. Tämä johtunee siitä, että robottiauton reaktioaika mitataan mikrosekunnin osissa siinä, missä ihmisen on nopeimmillaankin sekunnin sadasosia; eroa on vähintään neljä dekadia. Lisäksi siinä, missä ihmiskuljettaja kuljettaa autoa ns perstuntumalta, tietokoneohjauksellaan on käytössä yksityiskohtaiset tiedot jokaisen renkaan pyörimisnopeudesta, tienpinnan lämpötilasta, viimeisten sekunnin osien ajalta tietoa pintojen kitkasta, ilmanvastuksesta, puhumattakaan 360 asteen näkökentästä, kyvystä säätää jokaista systeemin liikkuvaa osaa, kuten jokaisen renkaan jarrua erikseen, tarkkuudella joka on enemmän kuin neljä kertaluokkaa tarkempi kuin mihin ihminen pystyy, ja muuttamaan päätöksiään sekunnin aikana kymmeniä tuhansia kertoja. 100 kilometriä tunnissa liikkuva auto  liikkuu noin 28 metriä sekunnissa. Nopeimmankin ihmisen reaktioajassa (noin kymmenesosasekunti) auto liikkuu 2.8 metriä. Melko hidaskin tietokone kykenee vaihtamaan ohjaussignaalin 100 mikrosekunnissa, jonka aikana auto liikkuu 2.8 millimetriä; Ihminen ei kykene ylipäätään ohjaamaan autoa tällä tarkkuudella riippumatta nopeudesta.

Pointtini tässä ei ole autonkuljettamisen vaikeudet, vaan se, että tietotekniikalla on jo nyt mahdollisuus syrjäyttää ihminen käytännössä kaikissa sellaisissa töissä joissa vaaditaan havainnontia, reagointia jne strukturoidussa ympäristössä. Ensimmäiset teollisuusrobotit tulivat liukuhihnateollisuuteen kuten esimerkiksi autotehtaisiin korvaamaan ihmisiä kokoonpanossa, jossa sama melko mekaaninen työtehtävä toistui kerta toisensa jälkeen. Tällaisia töitä ei käytännössä enää missään vauraassa länsimaassa tehdä ihmistyövoimalla.

Tämä synnyttää ja on jo synnyttänyt valtaisan rakennemuutoksen teollisuudessa. Poliittisia päättäjiä voi syyttää vaikka mistä, mutta tämän teknologian kehitystä he eivät ole ainakaan onnistuneesti estäneet. Moni tuntuu yrittäneen, mutta yritykseksi se on jäänyt. Jos katsomme karkealla tasolla sitä, mikä vaikutus vaikkapa verotuksella on, niin palkkatulon korkeammat marginaalit pääomatuloon verrattuna suosivat automaation käyttöönottoa. Moni vasemmisto-orientoitunut onkin esittänyt siksi, että pääomatuloja tulisi verottaa ankarammin. Olen kasvanut verrattain vasemmistolaisessa ympäristössä, mikä tarkoitti että asioita joita en ollut miettinyt tarkemmin, hahmotin helposti ns punaisten silmälasien läpi. Kun nuorempana aloin pohtia yhteiskunnallisia ongelmia enemmän, tämä oli ensimmäinen asia jossa huomasin selkeän raon omani ja vasemmistolaisen eetoksen välillä: Automaatio hävittää työtä, mutta tämä ei ole huono, vaan hyvä asia. Ongelmat joita seuraa, johtuvat siitä, että systeemi perustuu väärille oletuksille.

Sivummennensanoen, tämä ei rajoitu (palkka)työelämään. Jos teknologia tekee minkä hyvänsä ansaintalogiikan toimimattomaksi, niin sillä on pidemmän päälle vain hyviä vaikutuksia. Yritykset roikkua jarrukahvassa kumpuavat harhakäsityksestä, jonka mukaan ihmisellä tai yrityksellä on oikeus johonkin markkinaosuuteen siksi, että sillä on ollut sellainen aiemminkin. Eli jos meijeri on myynyt maitoa asiakkailleen aiemmin, on "väärin" tai "epäreilua", jos asiakkaat alkavatkin ostaa jostain muualta kun joku keksii paremman meijeriautomaation ja siten voi tuottaa halvempaa maitoa. Tämä ajatus on ymmärrettävä, muttei millään muotoa hyväksyttävä. Itseasiassa, se on yksi viheliäisimpiä moraalisen rappeutumisen muotoja. Kuolemansynteinä siinä yhdistyvät ahneus ja laiskuus, ja nämä argumentit automaatiota vastaan ovat oikeastaan ekvivalentteja orjuuden puolustamiselle. 

Ongelmat joita työn tarpeen vähenemisestä seuraa, ovat kuitenkin todellisia, ja ongelma todellakin on ns systeeminen. Kehystetään asia korkealla abstraktiotasolla siihen, että meillä on kahta tuotannontekijää, pääomaa ja työvoimaa.  Pääomaksi voidaan ajatella paitsi koneet, laitteet, yms tuotantovälineet, myös yksilöiden kokemus ja koulutus niiltä osin kun se voidaan laittaa tuotannolliseen käyttöön. Tuotantofunktio (Solowilainen sellainen) on muotoa f(K,L).  Tässä viitekehyksessä automaation eteneminen tarkoittaa että tuotantofunktio muuttaa muotoaan niin, että sen osittaisderivaattaa K:n suhteen kasvaa ja L:n suhteen pienenee: marginaalilla kannattaa hankkia lisää pääomaa ja vähemmän työvoimaa, kun tuotantoa lisätään. Vastaavasti, kun kustannusrakennetta kevennetään, se kannattaa tehdä vähentämällä työvoimaa, ja ääritapauksessa kannattaa samaan aikaan vähentää työvoimaa ja ottaa lisää pääomaa.

Miten tämä liittyy perustuloon? No siten, että palkkatyö ihmisen keinona elättää itsensä muuttuu alati kivikkoisemmaksi tieksi. Rakennemuutoksen yhteydessä toki on kysyntää tietynlaiselle työlle -- sellaiselle johon on sitoutunut paljon implisiittistä pääomaa. Tällaisia töitä ovat laadukas ohjelmointityö, muotoilu, suunnittelu jne. Näissä kaikissa on ilmeistä, että työn luonne on hyvin pitkälle pääoman kaltaista: Tehtävä työ on luonteeltaan investointi, ei työ jota tehdään tunti tunnilta. Kun asia on näin, yhä suuremmalle osalle ihmisistä tulee vaikeaksi hankkia mielekäs elanto säännöllisellä työnteolla. Työtehtäviä kyllä löytyy tämän tästä, mutta ne ovat alati  lyhytkestoisempia ja kertaluonteisempia. Tämä koskee aivan kaikkea työtä; ennen pitkää meillä ei ole enää bussi- tai taksikuskeja, tehdastyö on kokoonpanossa jo kadonnut melkein kokonaan, erilaiset rakennustyöt automatisoituvat kovaa vauhtia, jne. Töitä kyllä jää, mutta ne ovat luonteeltaan palveluita, jotka liittyvät yksittäisiin transaktioihin. Talo rakennetaan kyllä ihmisperheelle, jolloin talopaketin räätälöinti ja suunnittelu tapahtuu palveluna, mutta itse talon rakentaa 3d-tulostin, joiden toimintaa valvotaan pääosin automatisoidusti. Autokaupassa tilanne on jo nyt monilta osin sellainen, että ihmistyötä prosessiin menee suunnittelussa, rahdissa ja myynnissä, melkeinpä kaikki muu on automatisoitua.

Kun tilanne on tämä, ihmisillä ei enää ole normia siitä, että yksilöllä on jokin säännöllinen ansiotyö, josta hän ansaitsee palkkansa ja suunnittelee taloutensa sen mukaisesti. Monet alat kykenevät tuottamaan valtavasti joillekin, mutta kilpailutilanne on sellainen että jotkut rikastuvat rajusti, ja hurjan moni epäonnistuu surkeasti. Keskiarvoistettuna talous voi olla hyvinkin kovalla tasolla, mutta voittaja vie kaiken ja häviäjät eivät saa mitään kaupaksi. Pääoman tuottavuus yksittäistapauksissa lähentelee ääretöntä ja suuressa osassa tapauksista pääoma/työpanos menee aivan hukkaan.

Ns. perustarpeet, joista Soininvaarakin kirjoittaa, voidaan tuottaa melko halvalla kaikille. Ruoka, kohtuullinen asumisen taso, lääkkeet (ei tosin hoitoa!), huonekalut, kodinkoneet jne, voidaan tuottaa käytännössä ilman työvoimaa, skaalaetujen vuoksi niin halvalla, että suhteessa kaikkeen muuhun, niiden tuottaminen ei maksa oikeastaan mitään. Syy miksi nämä kaikki vielä maksavat edes sen verran kuin maksavat, on että työ niiden markkinoimiseksi ja jakelemiseksi tehdään vielä pitkälti ihmisvoimin. Lisäksi ihmisten vaatimustaso nousee samalla kun keskimääräinen tuotannollinen taso nousee. Vielä 1960-luvulla kerrostaloasunnoissa tyydyttiin paljolti siihen, ettei asunnoissa ollut kunnollista tilaa omalle pesukoneelle, joskus suihkutilatkin olivat taloyhtiöissä kollektiivisia. Nykyisin kodinhoitotila ja sauna ovat käytännössä minimivarustus kunnallisten vuokra-asuntojen uudisrakentamisessa. Mikään moralisointi tai muu sellainen ei tässä ole taustalla; näin ihmiset toimivat, ja kukaan ei yksilönä halua jäädä liiaksi jälkeen muiden elintasosta. Tämä muiden kanssa samantasoisen elintason tavoittelu kuitenkin johtaa siihen, että joko yhä useampi joutuu pettymään tai edustuksellisen demokratian hengessä jatkamme konfiskatorista verotusta joka takaa vähäosaisille "mediaani miinus 25 prosenttia" elintason.

Oma käsitykseni siitä, miten mielekäs tällainen ns hyvinvointivaltio nykymuodossaan on, lienee lukijoille tuttu. Käsitykseni ei perustu pääosin mihinkään moraaliseen arvioon; verotus on "väärin" vain jos ajattelemme että omistusoikeus on aksiomaattisesti rikkomaton. Koska kukaan ei lähtökohtaisesti kuitenkaan pidä siitä, että hänen omaisuuttaa konfiskoidaan ja koska olen lähtökohtaisesti arvoiltani myötätuntoinen ihminen, mielestäni ihmisten varallisuuden ja tulojen ulosmittausta pitäisi tehdä mahdollisimman vähän. Painanvampi peruste on kuitenkin se, että tosiasioiden valossa näyttää siltä, että tulojen ja omaisuuden verottamisen tie on ns kuljettu loppuun. Verojen korottaminen nykytasolta ei palvele juuri mitään tarkoitusta, koska se ei tuo pysyvää lisäystä valtion tuloihin; olemme Lafferin käyrän huipun lähellä, ja teknologian kehittyessä käyrän huippu lippuu koko ajan alemmas.

Emme kuitenkaan voi jo aivan sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseksi lähteä siitä, että suurin osa ihmisistä vain jätetään oman onnensa nojaan. Tämä saattaa kuulostaa nyt yhtä aikaa sosialistiselta ja äärimmäisen loukkaavalta, mutta verrattuna 1900-luvun alkuun olemme tilanteessa jossa merkittävä osa työvoimaista alkaa olla suhteellisen tuottavuuden suhteen samassa jamassa kuin selkeästi kehitysvammaiset olivat ennen. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa kaveri jolla oli vaikeuksia oppia laskemaan muuten kuin sormillaan, saatettiin silti laittaa heinätöihin ja hän saattoi olla tuottavuudeltaan ihan kohtuullinen. Nyky-yhteiskunnassa tällainen henkilö ei pääse peruskoulusta, ja menee maksimissaan johonkin suojatöihin tai suoraan eläkkeelle. Kynnys jonka alle jäävä -- ja tämä ei liity pelkästään älykkyyteen tai muuhunkaan kovin räjähdysherkkään mittariin, vaan tuottavuuteen -- ei yksinkertaisesti kykene tekemään mitään sellaista jonka rahallinen arvo ylittäisi hänen elinkustannuksensa, nousee koko ajan. Jos ja kun se ylittää pisteen jossa oikeasti merkittävä osa yhteiskunnan jäsenistä ei vain voi hankkia elantoaan, on muiden pakko jotenkin reagoida.

Joko syntyy kokonaan kaksi eri yhteiskuntaa tai sitten sosiaaliturva täytyy miettiä kokonaan uusiksi. Koska esimerkiksi apartheid-järjestelmä toimi kovin huonosti, ja sellaisen pystyttäminen taloudellisin perustein on hankalaa muutenkin -- aika moni ns hyväosainen kuitenkin pelkää asemansa menettämistä -- lienee todennäköisintä että paremmin ansaitsevat joutuvat jatkossakin rahoittamaan vähäosaisten perustarpeita. Kun erot kasvavat ja vähäosaisten määrä kasvaa, täytyy jotenkin taata se, että sosiaalinen nousu edelleen on mahdollista. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä nimittäin efektiivisesti estää sen lähes täysin. Jos esimerkiksi yksinhuoltaja päätyy toimeentulotuelle, tämän marginaaliverot ovat 100% luokkaa aina selkeästi ylempään keskiluokkaan saakka; karkeastiottaen, jotta pienten lasten yksinhuoltajan kannattaisi mennä töihin kun on kerran toimeentulotuelle pudonnut, hänen pitäisi olla lääkäri tai asianajaja. Kahden huoltajan perheellä tilanne ei ole aivan näin lohduton, mutta siinäkin hyppäyksen pitäisi olla verraten suuri ennekuin ponnistelu kannattaa.

Perustulon merkittävin vaikutus ei välttämättä kuitenkaan olisi minun näkökannassani kannustinvaikutus pelkästään tässä mielessä, vaan sen riskiprofiili. Nimittäin, ihmiset ovat tutkimusten mukaan paljon riskiäkarttavampia sellaisen tulon tai omaisuuden suhteen, joka heillä jo on. Voittojen toivossa ollaan valmiita ottamaan isompia riskejä, kun taas tappioiden pelosta riskiä kartetaan paljon enemmän. Otetaan kaksi peliä joista yksilö voi valita. Toisessa tarjolla on varma satanen, mutta 50/50 mahdollisuus saada tonni. Pelin odotusarvo on siis 600. Toisessa tarjolla on 30/70 mahdollisuus saada tonni, mutta mikään ei ole varmaa. Pelin odotusarvo on 700, mutta ihmiset ottavat mieluummin ensimmäisen pelin. Nykyisessä sosiaaliturvassa esimerkiksi yrittäminen johtaa käytännössä kaikkien tukien menettämiseen sen riskin lisäksi että epäonnistuu yrittäjänä.

Perustulomallissa yrittäjyys olisi mielekäs vaihtoehto entistä useammalle koska se ei vähennä perustuloa. Koska talous muutoinkin menee korkeariskisempään suuntaan, sosiaaliturvajärjestelmä jossa riskin merkitys vain korostuu entisestään, on aina vain typerämpi. Toimeentulotuen kaltainen järjestelmä on mielekäs (tai ainakin näyttää siltä) yhteiskunnassa, jossa on runsain mitoin erilaisia työmahdollisuuksia jotka tulevat ja menevät edes jossain määrin ennakoitavasti. Siis tyyliin, jos paikkakunnalle rakennetaan tehdas, niin siellä on työtä. Nyt jos paikkakunnalle rakennetaan tehdas, se ei työllistä kuin muutaman suunnitteluinsinöörin ja huoltomiehen. Tilausten kasvaessa tai vähentyessä työvoiman tarve elää vain vähän.

Siinä määrin kun niinsanottujen perustarpeiden tyydyttäminen todella voidaan hoitaa suhteellisen halvalla, perustulon taso voitaisiin asettaa tasolle jossa ihminen tulisi sillä toimeen. Haasteeksi järjestelmässämme tulee kuitenkin esimerkiksi sairaanhoito ja koulutus, joita ei nykyisellään vielä ole mahdollista automatisoida, ja joiden toimittaminen on työvoimaintensiivistä ja hyvin kallista. Tässä on yksi ongelma nykymuotoiselle hyvinvointivaltiolle, jota perustulo ei kykene ratkaisemaan. Koulutuksen ja terveydenhuollon rakennemuutos on erillinen asia, ja niiden rahoittaminen verovaroin toinen ongelma. En ota siihen kantaa tässä yhteydessä lainkaan.