Relativismi, konstruktio ja Abstraktio.

Internet on pullollaan kirjoituksia, joissa haukutaan "relativismia". Relativismin esitetään olevan arvojen puutetta tai milloin mitäkin. Sinänsä ne negatiiviset ilmiöt, joista "relativismin" kritisoijat keuhkoavat, voivat olla todellisia tai olla olematta. Kyse on pitkälti ilmiöiden nimeämisestä. Mutta ongelmaksi tässä nimeämisessä on muodostunut se, että monta kertaa argumentaatio perustuu sille, että käytetään "relativismista" kahta eri määritelmää rinnakkain ja argumentti ikäänkuin liu'utetaan läpi käyttäen kulloinkin tarkoituksenmukaista määritelmää. Tämä erittäin lepsu ajattelu ja tarkoitushakuinen argumentointi valitettavasti usein puree.

Vastaavanlaista löyhäpäisyyttä näkee myös "konstruktivismin" tms. kritiikeissä.

Relativismi voidaan tietysti ymmärtää monella eri tavalla, enkä väitä, että minulla on sille oikeaa määritelmää. Tarkastelen tätä(kin) asiaa abstraktioiden ja niiden tarkoituksenmukaisuuden kautta.

Oletetaan, että meillä on jokin "mittari" ilmiöiden vertailuun. On yhdentekevää, mikä tämä mittari on. Olennaista on se, että mittari on jonkin hahmotustavan - hieman juhlavammin ilmaistuna teoria - tavalla tai toisella operationalisoitu käsite. Esimerkiksi "lämpötila" on perinteinen tällainen mittari: voimme "mitata" lämpötilaa erilaisilla järjestelyillä, koska meillä on teoria siitä, miten lämpötila vaikuttaa fysikaalisessa todellisuudessa. Tyypillinen tällainen mittari ihmistieteiden puolelta on bruttokansantuote, jolla mitataan taloudellisen toiminnan määrää.

Kuten yllä esitetään, jokainen mittari vaatii ensin teorian ja sitten operationalisoinnin. Tätä ei muuta se tosiasia, että teorianmuodostuksessa usein keskiössä on jokiin mittaustulos, sillä "vanha" teoria täytyy jotenkin operationalisoida jotta mittaustulos voidaan ylipäätään saada.

Relativismi on redundantti käsite, jonka tarkoituksena on muistuttaa operationalisoinnin käsitteestä. Relativismin vastakohtana on absolutismi, näkemys, jonka mukaan on olemassa jokin "viimeinen teoria", jonka operationalisointi on suoraan todellisuus itse, das ding an sich.

Jokainen teorian käsite - mittari tai muuten - on aina luonteeltaan konstruktio. Käsitteen suhde muihin käsitteisiin on teorian sisäinen ominaisuus, eikä osa "todellisuutta". Teoria kyllä tietysti liittää käsitteet toisiinsa niin, että operationalisoinnin jälkeen havainnot ovat likipitäen yhtenevät, mutta tämä liittyy teorian selitysvoimaan. Se ei poista tätä dualismia.

Ylläoleva ajattelu ei kuitenkaan johda siihen, että todellisuus on täysin mielivaltainen. Tämä on yleinen virhepäätelmä ja väärinymmärrys. Relativismi ja konstruktivismi ovat osa abstraktionmuodostusta ja välttämättömiä abstraktille ajattelulle ja siten teorianmuodostukselle. Kykenemättömyys ymmärtää tätä hämmentää minua aina, kun siihen törmään.

Tämän päivän xkcd kiteytti kaiken, mitä halusin sanoa.

Politiikan luonne.

Edellisissä ketjuissa esiintyi muutama kommentti, jossa esitettiin, että minulla on epärealistinen käsitys politiikasta ja että toisaalta minun tulisi itse osallistua politiikan tekemiseen. Jälkimmäinen näkemys ilmeisesti kumpusi ajatuksesta, että koska olen kokenut (en väitä olevani taitava) argumnetoija, politiikkaan osallistuminen olisi suotavaa.

Puran tämän position nyt, ja pyrin tekemään ymmärrettäväksi, miksi en ole osallistunut politiikkaan, enkä koe osallistumista mielekkääksi muutenkaan. Väläytin kyllä aiemmin mahdollisuutta eräässä toisessa yhteydessä, mutta sivuutan tässä sen, koska tämän "väläytyksen" konteksti oli eri kuin tässä yhteydessä aion käsitellä.

Ensinnäkin, käytännön syistä, ihmisen käsitysten ja näkemysten kokonaisuus on politiikassa yleensä mielletty enemmän tai vähemmän staattiseksi. Kun pääministeriltä tivattiin tämän kantaa hypermarketteihin ja megaostoskeskuksiin, hän vetosi siihen, että hänen näkemyksensä ovat olleet muuttumattomat jo vuosikymmeniä. Tällainen staattisuus lasketaan politiikassa hyödyksi ja sitä pidetään arvokkaana.

Itse en arvosta staattisuutta mielipiteissä oikeastaan lainkaan. Inhimillisistä syistä kaikilla ihmisillä on tiettyä inertiaa mielipiteissään silloinkin, kun uutta tietoa tulee saataville. Tiettyyn rajaan asti tämä on tarkoituksenmukaista ja politiikassa se on tarkoituksenmukaisempaa kuin se on esimerkiksi tieteentekemisessä.

Toiseksi, argumentaatio on politiikassa eri roolissa kuin mitä se on omassa ajattalussani. Argumentaatio on minulle keino selventää omia ajatuksia ja keino tarkastella tosiasiaväittämien implikaatioita. Argumentaatio voi esimerkiksi paljastaa jonkin ajattelun puutteen ja siksi erityisen tärkeää on perehtyä argumentteihin, jotka näyttävät olevan ristiriidassa omien käsitysten kanssa. Argumentin rakenne kertoo, miten se tuottaa "uutta" informaatiota tosiasioista. Vaihtoehtoisesti - tai oikeastaan täydentävästi - argumentti voidaan ajatella "koneeksi", jonka avulla voi päivittää omia käsityksiä asioiden jakaumista.

Politiikassa argumentaation rooli on toinen ja se kytkeytyy yllä esitettyyn staattisuuden "hyveenä". Politiikassa argumentin tehtäviä on monta. Yksi tärkeimmistä on vakuuttaa äänestäjiä ja sidosryhmiä siitä, että argumentin esittäjä ymmärtää päätöstensä seuraukset. Argumnetti onkin tällöin eräänlainen sertifikaatti esittäjänsä pätevyydestä. Toinen tärkeä tehtävä on vaikuttaa indifferentteihin päättäjiin, siis esittää argumentteja, joilla saadaan vielä avoimen kannan omaavat vakuutettua oman kannan oikeellisuudesta. Kuitenkaan argumentin roolina ei ole oman ajattelun kehittäminen ja omien mielipiteiden tarkistaminen.

Kolmanneksi, politiikka on olennaisesti neuvottelua. Sinänsä tämä ei ole minulle vastenmielisyyden lähde, mutta neuvottelun luonne johtaa usein vain Nash-tasapainoon, eikä tehokkaaseen ratkaisuun. Koska neuvottelupelissä on monta kerrosta ja monta osapuolta, ei yleisestiottaen riitä, että muutama neuvotteluprosessiin osallistuva "näkee" tehokkaan ratkaisun olemassaolon. Neuvotteluratkaisun kritisoiminen jälkikäteen tehottomaksi tilanteessa, jossa on itse ollut mukana neuvottelemassa, koetaan usein (syystäkin) raukkamaiseksi ja epäreiluksi. Erilaisista temperamenttisyistä tällaisesta kritiikistä pidättäytyminen olisi minulle hyvin tuskallista.

Neljänneksi, politiikassa on - ja tämä on tullut erittäin vahvasti esiin edellä keskusteluissa - voimakas oletus siitä, että oman "joukkueen" takana seistään silloinkin, kun ollaan eri mieltä. Politiikka on, kuten sanottua joukkuelaji. Minulla ei sinänsä ole mitään joukkuelajeja vastaan silloin, kun joukkueella on selkeä yhteinen tavoite, kuten maalinteko tai vaikka voitontavoittelu yrityksessä. Politiikassa puolueen "yhteinen tavoite" on paljon epämääräisempi käsite ja se on jatkuvasti neuvottelunalainen.

Kerroin jo edellä, että olen pari kertaa ollut hilkulla liittyä puolueeseen. Minulta tivattiin, miksi en ole pyrkinyt vaikuttamaan asioihin sen sijaan, että jäin ulkopuolelle. Kun puolue kehittyi omasta näkökulmastani negatiiviseen suuntaan - kaikki on suhteellista; yhtä lailla voidaan ajatella, että oma ajatteluni muuttui - minä ja "juna" olimme menossa eri suuntiin, jos tällainen kielikuva nyt sallitaan. Pääsemme tästä viidenteen syyhyn. Koko tämän ajan - ja oikeastaan monessa mielessä edelleen - Vihreät on ollut minun mielestäni ensisijaisesti vähiten huono puolue suomalaisessa poliittisessa kentässä. Tällaisessa ympäristössä on, myönnän sen, mielekästä pyrkiä vaikuttamaan tällaiseen vähiten huonoon entiteettiin mahdollisimman positiivisella tavalla.

Tässä on kuitenkin paha ongelma. Vähiten huononakin (ominaisuus, josta en enää ole edes ollenkaan varma) puolue imee kaiken sen goodwillin, joka näihin asioihin liittyy. Tämä tarkoittaa, että kaikki se yhteiskunnallinen voima, äänet jne., menevät "hukkaan". Vihreiden toimintaan ei olla enää tyytyväisiä edes luontojärjestöissä. Osaltaan tällainen on tietenkin luonnollista, koska hallitusvastuu vie aina terän osasta poliittista agendaa. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen hallitus, jossa Vihreät on ollut mukana, mutta Vihreät on nykyhallituksessa vahvempi kuin ennen, joten siltä on myös lupa olettaa enemmän.

Vielä kerran II.

Nähtävästi vihreiden parissa on aloitettu Damage Control, kun kansanedustaja Heli Järvinen meni paljastamaan käsityksensä ja - näin uskon - laajemmin Vihreän puolueen käsityksen "piratismista". Veikkaan, että jatkossa vihreislle tekijänoikeusasiasta tulee vähän samantapainen (tosin määrällisesti erilainen) ongelma kuin ydinvoimasta. Siinä missä ydinvoiman vastustus on tavoitteiden kannalta hölmöä, mutta kannattajien haalimisen suhteen tarkoituksenmukaista, suhteilla tekijänoikeuksiin käy toisin. Tekijänoikeuslobbyn palveleminen on kannatuksen kannalta poliittisesti epätarkoituksenmukaista, mutta välttämätöntä puolueen sidosryhmien pitämiseksi tyytyväisinä.

Mietin tässä edellisissä kommenteissa esiintynyttä käsitystä siitä, kuinka IPR-ajattelun vastustaminen tulisi tehdä maltillisempaa kieltä käyttäen. Se olisi varmasti tarkoituksenmukaista, mutta se on vaikeaa aivan samasta syystä kuin halla-aholaisista tuli nopeasti rääväsuita. IPR-ajattelun retorinen panssari on niin vahva, että jopa tieteentekijä, jonka mielestä kaikkien tieteellisten julkaisujen tulisi olla maksutta verkosta ladattavia, on näissä termeissä "varas", joka haluaa vain viedä leivän rehellisten työtätekevien ihmisten suusta.

On totta, ettei tällaista retorista koneistoa vastaan argumentoiminen onnistu käyttämällä leimaavaa kieltä, jossa käytetään sellaisia termejä kuin "tekijänoikeusmafia" tai "monopolistien mielivalta". Reiluutta ei voi edellyttää muilta, sitä voi vain noudattaa itse ja toivoa, että muut seuraavat. Tässä suhteessa olen ollut väärässä. Kielenkäyttöni on ollut tarpeettoman karkeaa. Syy - tekosyy, ehkä - on tietysti ollut se, etten arvosta sitä, että minua tai samastumiseni kohteita kutsutaan varkaiksi ja loisiksi. Olen luonteeltani kiivas.

Paluu Matkalta.

Palasin lauantaina iltapäivällä. Kärsin koko matkan ajan keuhkoputkentulehduksesta, mistä sain varmistuksen työterveyslääkäriltä eilen. Joudun syömään antibioottia kahdesti päivässä. Lääkäri ei eritellyt, onko kysessä bakteeriperäisen keuhkokuumeen ennaltaehkäisyä vai epäilikö hän tosissaan bakteeriperäistä bronkiittia. Olo kuitenkin hieman parani eilen ja tänään, mutta maha meni sekaisin. En lähtenyt arvailemaan lääkärin päätöstä sen kummemmin, ihmetytti lähinnä se, että amoksisiliiniä kai yleensä annostellaan s. pneumoniaen tappamiseen kolmesti päivässä ja s. pyrogenesin tappamiseen kahdesti päivässä. Tietääkseni lääkäri ei epäillyt tulirokkoa tai angiinaa.

Edellin viestini kirvoitti kritiikkiä, osin aiheesta. Luotan, etteivät lukijani tulkitse minua yleensä kirjaimellisesti tai kuvittele, että kaikessa (tai edes suurimmassa osassa) kirjoituksessani pyrin täsmälliseen ilmaisuun. Jos kirjoitan "vihreät eivät kannata demokratiaa", niin oletan kirjoittajieni ymmärtävän tämän tarkoittavan sitä, että vihreillä on ohjelmassaan tai heidän edustajiensa näkemyksissä on ilmaistu, jotain sellaista mitä pidän ongelmallisena demokratiassa.

Esimerkiksi IPR-kysymyksessä monet tiukemman valvonnan vaatimukset ovat sinällään uhka demokratiassa tärkeille mekanismeille, kuten vapaalle ajatusten ja ideoiden vaihdolle. Tämä on kuitenkin vähäistä, jos jo se tapa, jolla tällaisia lakeja ajetaan, on perustuslain vastainen, kuten voidaan väittää esimerkiksi pahamaineisen Lex Nokian osalta. Tästä kohtaa vihreät tietysti väistävät vastuun vedoten ikivanhaan argumenttiin "tottelimme vain käskyjä" tai "noudatimme sopimuksia".

Vihreiden nerokkain - ja se on todella minusta nerokas ja oli yksi syy siihen, miksi niin pitkään kannatin puoluetta ja puolustin sitä jopa silloin kun puolueen de facto linja oli arvojeni vastainen - ominaisuus on eksplisiittisen ryhmäkurin puute. Se on kuitenkin kaksiteräinen miekka, ja jos sitä käyttää argumenttina, täytyy mielestäni kohdata kaikki sen loogiset seuraukset. Jos "omatunnon kysymyksisssä" - kuten IPR-laeissa, vaikka sitten esimerkkinä Lex Karpela - äänet jakautuvat melko tasan, niin puolueella ei silloin ole mitään selkeää linjaa. Sensijaan samaa ei voi käyttää kahdesti: Jos puolue liki yksimielisesti äänesti Lex Nokian puolesta, niin silloin puolueen linja on de facto se, että Lex Nokia oli laki, jonka puolue halusi tai ainakin jota se ei pitänyt erityisen pahana.

Oma happamuuteni ja sanamuotojeni negatiivisuus ei kuitenkaan löydy suoraan substanssin tasolta, vaan henkilökohtaisesta kokemuksesta. Kannatin puoluetta kauan, mutta mielipiteeni olivat vääriä. En vastusta ydinvoimaa. Kannatan kaikkien ihmisten täysin samanlaisia oikeuksia ihmisinä, mutta en minkään ryhmien oikeuksia ryhminä. Vähemmistöjen ja ryhmien "tarpeet" tai "kohtelu" ovat legitiimejä huolenaiheita, olen itsekin huolissani näistä asioista, mutta vain niiltä osin kuin näiden ryhmien jäsenten oikeudet kansalaisina ja ihmisinä toteutuvat. Kun pettyy johonkin asiaan, ilmiöön tms. sitä arvioi yleensä jälkikäteen negatiivisemmin kuin jos ei olisi koskaan omannut mitään odotuksia. Myönnän tekeväni näin.

Kertauksen vuoksi.

Vihreät eivät kannata demokratiaa, vaan monopolistien mielivaltaa. Tästä olemme saaneet taas muistutuksen.

Matkalla IX.

Matka alkaa olla lopussa. Aamupäivällä (kello on nyt 12) sovimme tulevan julkaisumme yleisestä rakenteesta, iltapäivällä lounaan jälkeen keskustelemme toisen paperin sisällöstä. Luulisin, että tästä hommasta irtoaa kaksi keskinkertaista julkaisua. Ainoa kysymysmerkki on, mihin tarjota niitä. Minulla ei ole mahdollisuuksia eikä halua matkustella konferensseihin, ja tällä alalla ei yksinkertaisesti ole lehtiä, jotka julkaisisivat teknisiä parannuksia menetelmiin. Ei, vaikka meillä on yksi (kieltämättä laiha) teoreettisempikin tulos.

Lauttoja Macaolta Hong Kongiin menee yöllä kello 3:00, 4:00 ja 6:00. Lauttamatka kestää hieman yli tunnin ja terminaalista on Hong Kongin juna-asemalle ehkä noin vartin kävelymatka. Ensimmäinen juna lähtee kello 5:50, ja matka kestää hieman alle puoli tuntia. Lentoni lähtee kello 9:40. Suositus on, että lentoasemalla olisi kaksi tuntia ennen lähtöä, joten jos aion suosituksen toteuttaa, kello 6:00 lautta menee jo todella tiukille. Neljän lautalla siis mennään, näillä näkymin. Jos lautta on täynnä tai viivästynyt, kuuden lautalla ehtinee nippa nappa, joten mitään isoa riskipeliä ei neljän lauttaan pitäisi liittyä...

... paitsi että flunssainen oloni on hieman pahentunut eilen ja tänään. Ostin ibuprofeenia, jota aion ottaa isohkon annoksen (600mg) ennen Hong Kongiin menoa. Tullissa joudutaan kävelemään lämpökameroiden läpi ja minua ei kiinnosta joutua karanteeniin pahimmillaan viikoiksi pelkän harmittoman flunssan takia. H1N1-influenssaa tämä ei todellakaan ole, koska yskäkin on ollut jo kaksi viikkoa.