lauantai 24. syyskuuta 2016

Mies ja Diskursiivinen epäsymmetria

Jos internettiä on uskominen, miehisyys ja mieheys ovat jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Milloin murentajina ovat feministit, milloin sosialistit, milloin joku muu taho. Olen itsekin kirjoittanut asiasta jonkin verran kun olen kritisoinut miesten representoimista, mutta en kuitenkaan allekirjoita sen paremmin minkään MGTOW kuin "meninismin" tai vastaavien liikkeiden agendaa.

Se, mihin omassa kritiikissäni olen kiinnittänyt eniten huomiota, on epäsymmetria. Jotta tämä voidaan ymmärtää, täytyy palata hieman ajassa taaksepäin.
Pintapuolinenkin historiallinen silmäys puhetapoihin menneisyydessä paljastaa aika tavalla epäsymmerioita. En lähde nyt asiaa mitenkään erityisemmin erittelemään, mutta ns perinteiset sukupuoliroolit ovat näkyneet ja usein näkyvät edelleen ihmisten puheenparsissa ja käyttäytymisessä. Niillä on ollut paitsi käytännön rooleihin liittyvä ulottuvuus jota voi sinänsä pitää neutraalina deskriptiivisyytenä, myös normatiivinen ulottuvuus. Esimerkkeinä nyt voidaan pitää vaikkapa naisten asiantuntemukseen kohdistuvaa vähättelyä tai suhtautumista mieheen "perheen päänä". Itse en usko että varsinaisia rooleja ja jakoja on syytä erikseen lähteä karsimaan ihmisistä pois, mutta näiden normatiivisten käytäntöjen kohdalla olen kyllä "progressivisten" kanssa samalla linjalla. En näe mitään erityisempää syytä jotenkin lähteä suojelemaan tai ihmisiltä edellyttämään rooleja.

Puhetapaa vahtiva edistyksellinen kansanosa on joko tarkoituksella tai jonkin ihmeellisen teorian (kuten naistutkimuksen melko luovan epistemologian) hiukan höpsäyttämänä päätynyt kuitenkin pitämään kaikkea puhetta normatiivisena. Esimerkiksi ihan jos ajatellaan tiedonsosiologista näkökulmaa, niin jostain tulee "totta" kun se on riittävän tiukasti leivottu siihen miten maailman "saa" nähdä. Analyysityökaluna tämä tietenkin on ihan hyvä, mutta ongelmaksi se muodostuu silloin kun etäännyttämisen sijaan mörköjä aletaan nähdä joka puolella.

Esimerkkinä tapaus jossa tuolloin 17-vuotias Alisa Vainio juoksi olympialaisten karsintarajan alittavan tuloksen, ja joku toimittaja erehtyi karakterisoimaan Vainiota "tytöksi". Useampikin päivystävä progressiivi alkoi välittömästi puhua siitä miten naisia näin sorretaan.

Mutta kelataampa hetki taaksepäin: Alaikäistä naispuolista ihmistä kuvailtiin sanalla joka tarkoittaa alaikäistä naispuolista ihmistä. Keski-ikäiset naiset ja miehet loukkaantuivat. Vastaavaa kohua ei kuitenkaan näkynyt, kun alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue sai kultaa ja pelaajia nimitettiin "pojiksi".

Henkilökohtaisesti jouduin kummalliseen tilanteeseen jossa karakterisoin jotain omaa virhettäni jossain tilanteessa sanalla "epämiehekäs". Sain tästä nuhteita, sillä lukija koki tämän misogyynisenä ja transfobisena kommenttina. En muista enää mistä nimenomaisesta asiasta oli kyse, mutta muistaakseni jostain sellaisesta, että olin tehnyt virheen enkä heti myöntänyt sitä, liekö ollut ylpeyttä tai muuta.

Tämän nuhtelun perusteluna oli, että "epämiehekäs" viittaisi naiseen tai sukupuoleltaan tarkemmin määriteltyyn henkilöön, ja jos käytän tätä negatiivisena määreenä, niin syyllistyn näiden ihmisten marginalisointiin ja esittämiseen negatiivisessa valossa.

Uskomuksessa että kielenkäyttöä vahtimalla voidaan muuttaa maailmaa, on jotain kummallista, jopa maagista. En toki kiistä sitä, etteikö puhetapoja muuttamalla voisi korjata asioita ja asenteita, mutta valitettavasti se ei onnistu tahallisten väärinymmärrysten ja yksittäisistä termeistä eufemismi-juoksumattoja muodostamalla. 

Jos jokin ilmiö ei riipu, eikä "uusinnu", kuten sanotaan, annetun toimijan käyttämästä sanasta, siihen takertuminen on turhaa. Syytöksen kohteeksi joutuminen ärsyttää ketä tahansa, ja erityisen hölmöä on tulkinta että ärtymys johtuu "etuoikeuksien" kyseenalaistamisesta.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Suhtaudun erittäin myötämielisesti ja positiivisesti siihen, että ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti. Suhtaudun jokseenkin halveksuvasti erilaisiin normatiivisiin suhtautumistapoihin. En voi sietää homofobiaa, monet läheisimmistä ja parhaimmista ystävistäni ovat homoseksuaaleja. En koe mitään ongelmaa transsukupuolisten oikeuksien tuomisessa esille, en koe että on menossa mitään "homosaatiota" tai että mikään tällainen kehitys on jotenkin haitallista.

Se, mitä pidän haitallisena, on kielenkäytön ylenmääräinen vahtiminen. Erityisen typerää se on, että "etuoikeutettuun" ihmisryhmään -- esimerkiksi mieheen ja erityisesti valkoiseen mieheen -- kuuluvalle esitetään normatiivisia odotuksia joiden täyttämättä jättäminen on vakava rikkomus. Tämä siksi, että tällainen syyllistys ensinnäkään ei muuta syytöksen kohteena olevan henkilön asenteita jos tämän "rikkomus" johtuu siitä että asenteet ovat negatiiviset. Toisekseen, syytös herättää ärtymystä henkilössä jolla ei ole negatiivista asennetta jonka olemassaolo oletetaan.  Miehen oletetaan jatkuvasti olevan tietoinen, ja ikään kuin toiminnallaan jatkuvasti pyytävän anteeksi "etuoikeuttaan".

Etuoikeus joka mieheyteen liittyy, on todellinen ilmiö; tämä on syytä sanoa nyt heti. En kiistä etuoikeuttani lainkaan. Etenkin sen jälkeen kun hankin liki 20 kiloa lihasmassaa, voin nähdä sen ympärilläni. Eräänä iltana esimerkiksi huomasin selvästi kehonkielestä, miten Hervannan keskustasta kotiin kävellessäni vähän matkan päässä kävellyt arviolta 25-30-vuotias nainen pelkäsi minua. Ihan vain siksi että olen mies. Lisäksi huomaan kyllä, että mielipiteeni otetaan vakavammin, koska olen ns setä. Opiskelijat todennäköisemmin pitävät minua asiantuntijana opettamallani opintojaksolla ja niin edelleen.

Mieheyteen kuitenkin liittyy se toinen puoli. Ensiksikin, se, että mieheltä edellytetään enemmän tarkkuutta kielenkäytöstä kuin muilta, on todellinen ilmiö -- otsikon ns diskursiivinen epäsymmetria -- josta seuraa ongelmia miehelle. Useimmiten nämä ongelmat ovat vain jossain määrin kiusallisia tilanteita arjessa. Toisaalta, kiusaantuneisuus, vaikka yksittäisessä tapauksessa onkin harmillista, on pohjimmiltaan näissä tilanteissa häpeää. Herkempi yksilö joka altistuu jatkuvalle häpeälle ja häpäisylle, muodostaa lopulta hyvin negatiivisen minäkuvan, ja lisäksi patoutunut häpeä tai häpeän pelko voi joissain tilanteissa purkautua väkivaltana.

Toiseksi, tästä ilmiöstä huomauttaminen johtaa paradoksaalisesti melko yleisesti erilaisiin muihin häpäisemisen muotoihin. Esimerkkejä näistä ilmiöistä huomattavista miehistä käytetyistä termeistä löytyy paljon. Useimmat termit voidaan typistää siihen että valittaja on epämiehekäs. Onkin niin, että miehen etuoikeutettu asema estää miestä käyttämästä termiä "epämiehekäs", mutta ihminen jolla tätä asemaa ei ole, voi kyseenalaistaa miehen mieheyden. Tavallaan tämä olisi monella tapaa aivan paikallaan, mutta sen ongelmana on, että vaikka kritiikin kohteena oleva mies argumentin tasolla riisutaan mieheydestään, tämän täytyy silti vastata syytökseen etuoikeudesta.

Tämä jälkimmäinen on mielestäni se kaikkein suurin ongelma joka liittyy diskursiiviseen epäsymmetriaan. Huomataan, että siinä määrin kuin miehen etuoikeus tuotetaan diskursiivisesti, sitä ei tuota mies itse, vaan ne jotka miestä siitä tilille vaativat.

Sananen muista kategorioista lienee paikallaan. Esimerkiksi angloamerikkalaisessa kulttuurissa ns rotu on etuoikeutena aivan toisenlainen kuin pohjoismaisessa feminismin läpitunkemassa kulttuurissa sukupuoli. Musta mies voi joutua ammutuksi ilman omaa syytään. Toki, mies voi joutua esimerkiksi pahoinpidellyksi ilman omaa syytään myös, mutta rajat eivät ole yhtä hätkähdyttäviä.

Olen huolissani angloamerikkalaisen puhetavan rantautumisesta Suomeen.

Faasimuutos

Ensimmäistä kertaa opettajan urani aikana koen että opetustyötä on hieman liikaa. Peruskoulun tai lukion opettaja voi hieman naurahtaa jos sanon että minulla on 12 tuntia viikossa opetusta. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu paljon muutakin. Esimerkiksi viikon kuluttua pitäisi jättää yksi paperi ja siitä viikon kuluttua toinen. Myös referee-tehtäviä on säännöllisesti. Tämän lisäksi ohjaan kandin- ja diplomitöitä toisinaan, ja marraskuussa ohjaamani jatko-opiskelija väittelee.

Faasimuutos tarkoittaa muutosta, joka on luonteeltaan epäjatkuva ja muuttaa järjestelmän tilaa tai toimintaa laadullisesti. Pääosin termiä käytetään ns. olomuodon muutoksissa kun puhutaan termondynamiikasta. Aine muuttaa lämmitettäessä olomuotoaan, esimerkiksi vesi muuttuu jäästä nestemäiseksi vedeksi noin 273K paikkeilla. Faasimuutoksella voidaan toki viitata muunkinlaisten järjestelmien epäjatkuviin muutoksiin.

Työssäni tapahtuu näemmä faasimuutos jossain suunnilleen 10-12 opetustunnin kohdalla. Opetuksen hallinnollinen kuorma ja aikataulutus johtavat siihen että muu jäljellä oleva aika jakautuu pieniin palasiin, jotka eivät enää riitä tutkimuksen edistämiseen. Ongelma ei ole pelkästään opetuksen työmäärä, vaan myös se, miten opetus jakautuu. Jos opetus olisi puristettu esimerkiksi maanantaihin ja tiistaihin, ongelmaa ei vielä olisi.  Tätä voi verrata siihen, että esimerkiksi nesteen höyrystymislämpötila riippuu paineesta; riittävän suuressa paineessa aine pysyy nesteenä lämpötiloissa joissa se muutoin olisi höyryä. Esimerkkinä vaikkapa propaani on normaalilämpötilassa ja -paineessa kaasumainen, mutta nestekaasupullon sisällä se on nestemäistä suuren paineen vuoksi.

Tämä faasimuutos tekee työstä melko jatkuvaa kaaoksen hallintaa. Erilaisiin tehtävänantoihin on reagoitava sen mukaan kuinka kiireisiä ne ovat, asioiden hoito siirtyy jatkuvasti lähemmäs määräaikoja jne. Ihmisillä toki on yleisemminkin taipumus toimia näin, ja osin se on rationaalistakin. Mutta tutkimuksen kanssa tässä on se ongelma, että pelkkä deadlinen lähestyminen ei valitettavasti synnytä ideoita. Lisäksi opiskelijoiden erilaisille pyynnöille jotka eivät ole tarkalleen ottaen välttämättömiä reagoitaviksi, tulee viitattua kintaalla. Opiskelija kokee tämän helposti ylimieliseksi ja nöyryyttäväksi, esimerkiksi se etten enää lisää ilmoittautuneita kurssille kaksi viikkoa kurssin alkamisen jälkeen, saatetaan kokea epäystävällisenä tai jopa kiusantekona, mutta yksinkertaisesti kyse on siitä, että vaikka se viekin vain muutaman minuutin per opiskelija -- ja vähemmän jos ne tekee isommissa erissä -- niin kun pyyntöjä tulee yksi päivässä viikon aikana,  en vain enää jaksa arkistoida pyyntöjä ja käsitellä niitä.

Hallinnollinen toiminta on myös mennyt paikoitellen aivan sekaisin. Esimerkiksi tietojärjestelmiin on tehty erinäisiä muutoksia, joiden vuoksi vaikkapa tenttien ilmoittautumislistat tulostuvat satunnaisessa järjestyksessä. Sinänsä harmittoman kuuloinen juttu, mutta aiheuttaa merkittäviä hankaluuksia tietyissä tilanteissa.

Varmasti asiat palaavat jossain kohtaa, jos nyt eivät entiselleen, niin ainakin sellaiseen toimintamoodiin jossa kaaos hellittää. On kuitenkin melko lailla selvää, että näistä ongelmista vastuulliset tahot eivät joudu millään lailla vastuuseen aiheuttamistaan ongelmista. "Muutosjohtajat" ansaitsevat sulkia hattuunsa kun ovat pistäneet kaiken ns. paskaksi ja palamaan. Sinänsä en nyt puhu esimerkiksi siitä että väkeä on irtisanottu -- vaikkei se nyt ainakaan auta -- vaan oikeastaan siitä että systeemiä ravistelevat tahot eivät edes ymmärrä perseilleensä useammallakin tavalla. Opettajia tullaan jatkossa syyttämään entistä enemmän laiskottelusta ja yliopistoa tehottomuudesta. Varmaan ministeritasolla saakka.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Aalborg

Tulin konferenssiin Aalborgiin. Tai oikeastaan workshoppiin. Julkaisimme paperin täällä. Paikkana on nordkraft, joka on entiseen hiilivoimalaitokseen rakennettu kulttuurikeskus.

Ennen saapumistani analysoin että Aalborg olisi ikään kuin Tanskan vastine Tampereelle, mutta Jyväskyläkin on oikeastaan ihan hyvä vertailukohta. Väkiluvultaan hieman yli 100 000, Aalborg on Tanskan neljänneksi suurin kaupunki ja se on yliopistokaupunki.

Kaupunki vaikuttaa erittäin viihtyisältä, joskin melko hiljaiselta. Alueelle on paljon uutta rakennuskantaa ja kaupungissa on hyvin kattava pyörätieverkosto. Aalborgissa on myös NATO-tukikohta. Tapasinkin lennolla tänne nuoren miehen joka toimi lääkintämiehenä ja autonkuljettajana paikallisessa varuskunnassa. Hän tarjosi minulle ja parille kolleegalleni kyydin hotellille, kun saavuimme yömyöhällä. Tanskassa on jonkinlainen kevennetty asevelvollisuus, jonka yksityiskohtia en tunne, tämä nuori mies oli ihan palkkasotilaana.

Hintataso täällä on suunnilleen suomalaista vastaava. Ruokakulttuuri on omaleimainen ja yhdistelee keskieurooppalaista ja pohjoismaista. Paikallisia oluita on tarjolla lukuisia, mutta en ole maistanut vielä kuin yhtä eilen. Tänään konferenssi-illallisella voi joutua jotain toistakin maistamaan. 

Ulkonäöltään Tanskalaiset muistuttavat ehkä enemmän hollantilaisia ja pohjoissaksalaisia kuin ruotsalaiset, mikä ei ole yllättävää. Pikaisen näppituntumani perusteella tanskalaiset miehet ovat keskimäärin hieman vaaleampihiuksisia kuin saksalaiset tai hollantilaiset. Naisten hiustenväriä ei ole helppoa arvioida koska nämä näyttävät värjäävän hiuksiaan enemmän. Naisten ulkonäkö on keskimäärin melko miellyttävä kuten on asianlaita melkein kaikkialla maailmassa, eroa Ruotsiin ei paljon ole. Tanskalaiset vaikuttavat hieman hoikkarakenteisemmilta kuin suomalaiset, sukupuolesta riippumatta.  Tanskalaisten englanninkielen taito on otantani perusteella erinomainen.
 
Aalborgissa en ole pahemmin nähnyt ns varsinaisia maahanmuuttajia; olen kyllä törmännyt ulkomaalaisjoukkioihin jotka mitä ilmeisimmin ovat turisteja tms, koska asuvat hotellissa. Esimerkiksi hotellissa jossa asun, on melko suuri joukkio amerikkalaisia nuoria aikuisia.

Voisin kuvitella asuvani Aalborgissa ja viihtyväni täällä. Ilmasto on keskimäärin lämpimämpi keskimäärin kuin Tampereella, talvella ero on suurempi kuin kesällä. Sadepäivien määrä on samaa luokkaa, mutta sademäärät hieman suurempia, kuten odottaa sopii eteäläisemmän ja merellisemmän sijainnin vuoksi. Täällä myös tuulee aika paljon, ja tuulivoimaa on paljon rannikon varrella.

Tanskan kokonaisveroaste on samaa luokkaa kuin Suomessa. Työttömyysprosentti on 3.9, mikä on alle puolet suomalaisesta vastaavasta.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Roolipelit.

Saimme pitkästä aikaa kasattua porukan pelaamaan roolipeliä. En ole reilu kymmeneen vuoteen pelannut, mutta nyt saimme mukavan ja asiaan reippaasti suhtautuvan porukan kasaan.

Olen ollut viehättynyt roolipelien kohdalla aina enemmän ns. wordlbuildingistä kuin pelihahmojen kehittelystä. Hahmoni pelaajana tuppasivat olemaan yksiulotteisia, jonkin tietyn agendan tai neuroosin ympärille rakennettuja trooppeja. Pelinjohtajana heikkouteni taas oli narratiivi, josta tuli liian vahva ja koukeroinen, eikä se jättänyt pelaajille riittävästi tilaa.

Uskoisin vanhemmiten ylittäneeni osittain tämän liian sitovan narratiivin. Yksiulotteisten hahmojen luominen taas ei haittaa, ns NPC-hahmot voivat ollakin yksiulotteisia; pelaajien ns immersion kannalta se on jopa toisinaan aivan hyvä asia.

Vaikken nyt mitenkään paheksu ns. larppaajia, niin en ole koskaan ollut kiinnostunut esimerkiksi siitä, että pukeudutaan joksikin hahmoksi "eläytymistä" vauhdittaakseen tai että esitetään teatraalisesti jotain tiettyä roolihahmoa. Immersio edustaa eri ihmisille eri asioita, itselleni se on tarinan mukaansatempaavuus hieman samaan tapaan kuin vaikkapa hyvässä kirjassa tai tarinaa kunnellessa. Roolipeli onkin minulle jotain tarinaniskennän ja pelaamisen välimaastoon kuuluvaa sosiaalista toimintaa. Tarina ikäänkuin avautuu pelin myötä, se saa käänteitä paitsi pelaajien omien suunnitelmien ja pelinjohtajan toiminnan, myös nopanheittojen kautta. Sääntöjen tehtävänä on laatia narratiiville jonkinlainen kehys joka pitää tarinan "uskottavana". Uskottava tässä siis suhteessa jollakin tapaa siihen metafysiikkaan ja perusoletuksiin jotka pelissä on.

Vanhemmiten peleihin hyväksyy ja kaipaakin absurdia huumoria. Cyberpunk on pelinä jo lähtökohtaisesti tukevasti kieli poskessa överiksi vedetty kaikkine mekaanisine käsineen, peililaseineen ja mustine nahkapoplareineen. No, mekaaniset kädet itseasiassa alkavat jo pikku hiljaa olla todellisuutta, alkuperäinen 90-luvun alussa laadittu peli sijoittui vuoteen 2020.

Kampanjamme sijoittuu tulevaisuuden Tampereelle, vuoteen 2035. Järjestäytynyt yhteiskunta on niukin naukin toipunut pari vuosikymmentä aiemmin sattuneesta taloudellisesta romahduksesta, kun pankki- ja rahajärjestelmät kaikkialla maailmassa kaatuivat kuin dominot. Valtiot joutuivat konkurssiin ja niiden omaisuudet pääsääntöisesti myytiin, isoimmat valtiot pilkottiin pienempiin paikallisiin osiin. Paikallisesti järjestystä pitämään nousi joko tavallisten kansalaisten muodostamia turvajoukkoja, suuryritysten turvallisuussiipiä, paikallisten poliisilaitosten rippeitä, tai erilaisia moottoripyöräjengejä.

Vuoteen 2035 mennessä maailmantalous on toipumassa. Suomi koostuu enemmän tai vähemmän itsenäisistä, keskenään löyhän liittovaltion muodostavista kaupunkivaltioista. Siinä missä Helsinki on täysin erilaisten etnisten jengien hallitsema kaatopaikka, Tampereen nykyinen kantakaupunki Hervanta on Suuryritysten siistinä pitämä, kromin ja lasin kiiltoisten pilvenpiirtäjien koristama vauras bisnesalue. Niin kutsuttu Vanhakaupunki puolestaan on ränsistynyt, synkkä synnin pesä, jonne paikallinen poliisi uskaltautuu vain mellakkavarusteissa ja panssariautojen tukemana. Valtaa ja järjestystä Hervannan ulkopuolella pitääkin käytännössä moottoripyöräjengi, joka on häikäilemättömästi eliminoinut kilpailun. Viranomaisten ja jengin välillä on hutera tulitauko. Tilanne on kireä, mutta toistaiseksi rikollisuus on laskussa ja talous näyttää piristyneen. Salaperäinen, nopeasti kasvava kansainvälinen yritys laajentaa toimintaansa Tampereelle ja tarvitsee paikallistuntemusta omaavia työntekijöitä monipuolisiin tehtäviin. Edellytyksenä on vain että turhia kysymyksiä ei kysellä...

tiistai 13. syyskuuta 2016

Väitän, että...

Väittelin itse melko tasan 9 vuotta sitten. Muistelin tässä omaa prosessiani. Valmistuttuani aikanaan DI:ksi, oli pääaineenani matematiikka, minkä lisäksi olin opiskellut laajalti "vähän kaikkea". Päädyin jatko-opiskelijaksi tutkimaan käytännössä automaattiteorian sovelluksia, mutta pääosin opetin algoritmiikkaa sen viisi vuotta, jonka aikana väitöskirjani tein. Väitöskirjani ei ollut mitenkään laadukas, en edes oikeastaan tavoitellut silloin mitään; en ollut ollenkaan varma (enkä vieläkään) haluanko edes akateemiselle uralle. Se nyt vain sattui olemaan asia jota päädyin tekemään.

Tällä viikolla saimme esitarkastuslausunnon ensimmäisen ohjaamani jatko-opiskelijan väitöskirjasta. Tämä kaveri onkin sitten toista maata. Ohjasin hänen DI-työnsä pari vuotta sitten, ja se sai valmistumisvuonnaan Tietojenkäsittelytieteen seuran vuoden parhaan gradun palkinnon. Nuori mies oli tullut luokseni tutkimusaiheensa kanssa, saatuaan mielestään epäasiallista kohtelua parilta professorilta. Nyt, on muistettava että jokaista väärinymmärrettyä neroa kohden on olemassa ainakin kymmenen aivan oikein ymmärrettyä ääliötä. Suhtauduin miekkoseen kuitenkin ennakkoluulottomasti ja pian minulle valkeni että hän oli, jos nyt ei nero, niin määrätietoinen ja erittäin terävä. Ennen kaikkea, hän ymmärsi ottaa vastaan neuvoja ja minä toisaalta kykenin antamaan ne tavalla jotka hän tuntui olevan valmis ottamaan vastaan.

En voi ottaa nuoren miehen työstä mitään kunniaa. Yleisestiottaen, ohjaaja ei voi tehdä huonosta tutkijasta hyvää tutkijaa, mutta voi pilata lupaavan tutkijan alun. Heti alusta alkaen tajusin että tähän pätee "Let him go. He knows what he's doing."

Väitös on marraskuussa.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Jalalla koreasti.

Lauantaina oli Tampereen puolimaraton. En osallistunut. Olin unohtanut koko jutun (en kylläkään olisi osallistunut muutenkaan, tein päätöksen reilu pari viikkoa sitten), mutta satuin olemaan kävelyllä Hatanpään Arboretumissa, kun kärkijoukon saapumista alettiin odotella. Ensimmäinen juoksija ohitti minut kun olin Hatanpään kartanon kohdalla.

Oli inspiroivaa katsella juoksijoita, köpöttelin hissukseen kävellen maali-alueelle niin, että saavuin maaliviivalle suunnilleen kun lähdöstä oli kulunut vähän reilu 1:30, ja eräs peliporukkaamme kuuluva triathlonia harrastava kaveri sattui maaliin juuri kun saavuin maalialueelle. Katselin juoksijoita haikein mielin, sillä kestävyysjuoksu -- vaikken siinä hyvä olekaan -- on varsin palkitseva mutta voimaharjoittelun kanssa valitettavan huonosti yhteensopiva harrastus. Tai siis, se riippuu.

Katselin vertaillen nostelu- ja juoksutuloksiani. En ole kilpailuihin osallistunut kolmeen vuoteen, mutta kovan treenin juoksuaikaa voitaneen käyttää jonkinlaisena proxynä. Käytän noin 3-6 kilometrin aikoja tässä verailukohteina, arvion karkeasti mitä se tarkoittaisi Cooperin testissä.

Juoksuvauhtini maksimi on elokuun 15. 2013, jolloin 4.32 kilometrin matkaan kului 18:15, keskivauhti 4:13.  Ensimmäinen 3 kilometriä tuosta meni aikaan 12:05. Tässä kohtaa siis voidaan sanoa että aika lähellä oltiin 3km Cooperia. (Juoksin sellaisenkin noihin aikoihin, mutta minulla ei ole siitä dokumenttia)

Heinäkuun 27.7. 2014 juoksin 3.8 kilometrin lenkin aikaan 17:40. Keskivauhti oli 4:35, joten Cooperina tämä olisi ollut noin 2600 metriä. Erittäin hidasta touhua siis jo tuolloin.

Aloitin voimaharjoittelun ensimmäistä kertaa syksyllä 2014, mutta tuolloin en tiennyt kunnollisista ohjelmista mitään. Ensimmäinen kunnollinen nostelun progressio alkoi tammikuussa 2015. En juossut juurikaan tuolloin, ja yleensä ohjelmat ovat noin 12 viikon mittaisi. Katsotaan siis nostojani maaliskuulta 2015. Käytän kyykkytulosta proxynä. Kyykkäsin maaliskuun 17 päivä 2015 97.5kg 3x5 toistoa. En juossut paljon talvella, vaan aloitin juoksusesongin vasta toukokuussa.

Tuolloin progressioni huipun nostoissa saavutin 26. kesäkuuta 2015, kun kyykkäsin 130kg. Nopein tuona kesänä juostu matka oli 16.elokuuta juostu 3.8 kilometrin matka aikaan 18:04,  keskivauhti siis 4:45. Cooper-tahti 2520 metriä. Hidastumista siis vuodentakaisesta. 

Aloitin progression kyykyssä uudelleen 2016, ja kyykkäsin heinäkuussa 142.5kg. Nopein kesän juoksuni on 20.7. juostu 3.16 km matka aikaan 16:24, nuhapyssymäinen 2300 Cooper-ekvivalentti.

Oma harhaluuloni on ollut se, että juoksuani on hidastanut nosteleminen, mutta analysoituani tätä dataa eilen illalla silmämääräisesti, en ole enää niin varma. Olen hidastunut, mutta ensinnäkin, hidastuminen alkoi jo ennen kuin aloitin nostelun. Toisekseen, juoksumääräni 2013 olivat melkein tuplat siitä mitä ne olivat 2014. 2015 juoksin kesällä enemmän, mutta lyhyemmän aikaa. Tänä vuonna olen juossut säännöllisemmin ja kausi on ollut pidempi, mutta viikosta riippuen lenkkejä on ollut vain kerran tai kaksi viikossa.

Kolmas tekijä on massa, ja uskon sen selittävän itseasiassa kaiken. Vuoden 2013 kesällä painoni oli noin 65 kiloa, jopa hieman alle. Vuoden 2014 kesällä painoin vähän vajaa 70; olin vielä toukokuussa ilmoittautunut 68kg sarjaan TKD:ssa. Kesällä 2015 painoin 73kg, ja tänä kesänä painoni on ollut 82kg.

Miten tästä eteenpäin? En tiedä, paljonko nopeutta voin hankkia ilman että paino putoaa. Jos paino lähtee putoamaan, en usko että pystyn nostamaan yhtä paljon kuin nyt. Todennäköisesti jatkan kerran viikossa lenkkeilyä ja hyväksyn vauhdin putoamisen. Toisaalta, olisi mielenkiintoista treenata ensi keväänä "tosissaan" esimerkiksi syksyn puolimaratonille ja kokeilla kuinka kovaa sen pystyisi juoksemaan ilman että paino merkittävästi putoaa.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Massan sietämätön olemus

Tänään loppuu toinen sykli 531:stä. Eilen penkissä meni 3x87.5kg, mutta käsivarsissa tuntui taas kipua; ei terävää, vammautumisen aiheuttamaa kipua, vaan toistojen jälkeen tympeää lihas/jännesärkyä, joka indikoi jonkinlaista tulehdusta. Lisäksi tunsin hienoista kramppia selässäni.  Ensi viikko on kevennysviikko, ja tällä kertaa aion sen todella ottaa kevyesti.

Sitä ennen on kuitenkin vuorossa tämän päivän maastaveto 150kg:lla. Olen toki vetänyt enemmänkin, mutta tänään pitäisi tehdä sarja "loppuun". Koskapa viime viikolla jäi kahteen toistoon paljon kevyemmällä, eivät odotukseni ole kovin korkealla. Asteikko on 1 toisto tyydyttävä, 2 toistoa hyvä, 3 kiitettävä ja 4+ olisi yllätys.

En oikein tiedä mihin suuntaan menisin nyt tämän ohjelmoinnin kanssa. Texas toimi aiemmin hyvin, mutta se vie mehut todella järeästi. Ehkä voisin kokeilla sitä nelisen viikkoa. Suurin osa voimastani, siltä osin kuin sitä on tullut tänä vuonna lisää verrattuna viime vuotiseen, on hankittu kuitenkin Texas-menetelmällä. Toisaalta voisin antaa 531:lle vielä yhden syklin. Edes seuraava sykli ei vielä veisi minua omiin 1RM-ennätyspainoihini maastavedossa ja kyykyssä, ja 12 viikkoa ilman mitään uutta ennätystä on hieman puuduttavaa.

Toki, pakkohan minun on jossakin kohtaa hyväksyä että ennätykset ovat takanapäin. Olen 40-vuotias ja vaikka realistisesti voidaan ajatella että myöhäisen voimaharjoittelun aloittamisen takia saavuttaisin "huippuni" vasta muutaman vuoden kuluttua, esimerkiksi 45-vuotiaana, niin kehitys hidastuu väistämättä. Jos ensimmäisen puolen vuoden aikana ennätyksiä tuli joka viikko, sen jälkeen niitä tuli ehkä parin viikon välein muutama, sitten kuukauden välein.  Kyykkyennätykseni 142.5kg on tehty 22.7., kahdeksan viikon takaa. Samalta päivältä on maastavetoennätykseni 157.5kg. Eilinen penkkitulos on 3RM ennätykseni, joten tavallaan nyt ollaan 2kk- tahdissa.

Pahin kaikista on pystypunnerrus. Siinä olen tehnyt käytännössä volyymi/intensiteetti splittiä, mutta tuloksetta. Eilen en tehnyt massiivista volyymiä, vaan 12+8 37.5kg:lla.

Harkitsen asiaa vielä ensi viikon ajan, mutta tällä hetkellä luulen että teen 531:tä vielä yhden syklin. Pystypunnerruksen tukiliikkeenä toimivat leuanveto ja penkki, penkin tukiliikkeinä pystypunnerrus ja leuat, niin että leuat tulevat tappiin ja muuten 3x8; alennan toistomäärää nykyisestä, mutta lisään lineaarisesti painoa. Kyykyn tukiliikkeenä saavat toimia vatsalihakset ja shrugsit, ja maastavedon kanssa etukyykky ja vatsat. Näissä varmaan 2x8 nykyisestä lineaarisesti lisäten, ja vatsoissa 2x20 toistoa lisäpainoa kasvattaen.

Deloadin kanssa joudun pikkuisen kikkailemaan, koska lähden reissuun ensi viikon sunnuntaina ja olen reissussa keskiviikkon-torstain väliseen yöhön.  Treenaan siis ensi viikon kevennykset ma-ke-pe, ja teen aloituksen seuraavaan sykliin jo sunnuntaina. ma-ti-ke jäävät väliin, joten treenaan loput sitten to+pe+su. Sitä seuraava viikko pitää hoitaa sitten ti+ke+pe+la. Kahtena päivänä peräkkäin voi treenata jos tekee ylä/ala splitin, mutta kolmatta päivää ei oikein voi. Eli pääsen vasta kolmannella viikolla normaaliin ma+ti+to+pe- jakoon, ja juuri tuona perjantaina alkaakin sitten pyrinnön painonnostokurssi. Tämä ei ole optimaalista, mieluummin olisin pitänyt useamman päivän lepoa ennen painonnostokurssin alkua. Voi olla että säädän tätä hieman.