torstai 21. syyskuuta 2017

Olkapää

Ihmisen olkapää on varsin erikoinen rakennelma. Se on raajojen nivelletyistä rakenteista se, jonka liikerata on kaikkein laajin; olkavarsi kykenee osoittamaan suunnilleen mihin tahansa suuntaan, missä se ei törmää torsoon (no, selkäpuolella nyt ei aivan). Olkavartta kiertävien ja kääntävien lihasten täytyy tästä syystä kyetä operoimaan hyvin monesta eri suunnasta.

Puhtaasti kehon mekaanista "ulkoista" toimintaa ajatellen olkapää voidaan ymmärtää nivelenä, jossa olkavarsi liittyy kehoon mutta anatomisesti asia on monimutkaisempi, sillä olkavarren lisäksi myös lapaluu on olkapään toiminnan kannalta täysin integraalinen osa. Olkapään anatomiaa voi kyllä pitää yhtenä kiistattomimpina argumentteina "älykästä suunnittelua" vastaan; olkapään toimintaa ei yksinkertaisesti pysty selittämään mistään sellaisesta suunnitteluperiaatteesta lähtien, jossa olkapään toiminta olisi suunniteltu kuten ihminen sitä faktisesti käyttää. Sensijaan se on helppo ymmärtää sellaisen kehityksen tuloksena, jossa astumiseen käytetty raaja on ensin sopeutunut kiipeämiseen ja vasta myöhemmin muunlaiseen hienomotoriikkaan.

Olkapään suhteen funktionaalisia liikkeratoja tai "toimintoja" on noin tusinan verran. Lapaluun liike voidaan ymmärtää kaksiulotteisena; lapaluu voi lähentyä tai loitontua (retraction/protraction), tai se voi kiertyä ylös tai alas (elevation/depression).

 Tämän lisäksi humerus (eli olkaluu) voi kiertyä ylös (abduktio) (esim: käsivarsi osoittaa aluksi alas ja se nostetaan sivukautta); tämä liike jakautuu kahteen osaan, ns varsinaiseen abduktioon (ensimmäinen 90 astetta, "krusifiksiin") ja yläkiertoon (jossa käsi nostetaan ylös asti).  Abduktion vastakkainen liike on adduktio. Humerus voi myös kiertää eteen (natsitervehdys, anyone?) tai taakse, ja lisäksi se voi kiertyä sisään tai ulos. Lisäksi käsi voi "pyöriä": Osoitetaan sormilla suoraan sivuille ja piirretään ympyrä. Vaikka tämä liike on mahdollista esittää em. kiertojen avulla, se on itseasiassa anatomisesti erillinen toiminto.

Jokainen varsinainen liike jonka käsivarsi tekee niin, että se liikkuu edes jotenkin olkapäästä, on esitettävissä näiden liikkeiden "summana". Itse asiassa, vapausasteita on sen verran paljon, että jokainen liike voidaan jakaa näihin liikkeisiin useammallakin kuin yhdellä tavalla. Ja tämä on yksi ongelma voimaharjoittelussa.  Kun puhutaan oikeasta tekniikasta, niin pelkkä painon liikerata sinänsä ei väistämättä kerro, onko jokin liike anatomisesti tarkoituksenmukainen.

Olkapään stabiloinnin kannalta tärkein lihasten ryhmä on niin kutsuttu kiertäjäkalvosin. Kiertäjäkalvosin viittaa neljän tärkeän lihaksen kiinnittyskohtiin ja jänteisiin johta tukevat olkapäätä. Nämä ovat lavanaluslihas, ylempi lapalihas, alempi lapalihas, ja ns pieni liereälihas (tämä termi oli uusi minulle; nimitin sitä ennen tämän kirjoittamista vain ulkokiertäjäksi kun en tuntenut sen nimeä). Itselläni kiertäjäkalvosin on ärtynyt aiemmin erityisesti AC-nivelen osalta. Kärsin pitkään kroonisesta tulehdusreaktiosta alueella, enkä kyennyt esimerkiksi penkkipunnertamaan yli vuoteen, ennen kuin sain olkapääni kuntoutettua.

Ihmiset jotka treenaavat ulkonäöllisiä seikkoja silmällä pitäen usein keskittyvät rintalihaksiin ja deltoideihin. Tämä johtuu siitä, että näiden lihasten hypertrofia antaa merkittävän vaikutelman "isoista lihaksista". Toisaalta epäkkäiden ja latissimuksen hypertrofia antaa enemmän vaikutelman raa'asta voimasta. Esimerkiksi Tom Hardy, esiintyessään Bane:na elokuvassa "The Dark Knight Rises" oli selvästi panostanut epäkästreeniin, eikä ollut perinteisellä tavalla edes mitenkään älytön lihavuori vaikka sellainen mielikuva hahmosta tuli. Oheisessa kuvassa näkyy että torson lihaksisto ei ole modernin supersankarikuvaston mittapuulla mitenkään valtava, mutta epäkäs on lähes epäinhimillisen näköinen, ja tämä luo mielikuvan vaarallisesta, hirviömäisestä tappajasta. Esimerkiksi Chris Evans treenasi Captain Americaa varten lähinnä rintalihaksia ja deltoideja; lopputulos oli toki vaikuttava, mutta mies on lähinnä alusvaatemallin näköinen. Ehkä sankareiden kannattaa treenata vähemmän pelottavaa ja enemmän dynaaamista ulkonäköä ajatellen.

Oman treenini tähtäimessä ei ole niinkään ulkonäkö, vaikka tietenkin silläkin on roolinsa, olisi hölmöä väittää etteikö ulkonäöllisillä seikoilla olisi merkitystä. Osaksi näistä olkapään anatomisesta erikoisuudesta johtuen muutin ohjelmani käsitreenejä hieman.

  • Penkki 531 + pystysoutu + vipunosto + leuanveto
  • Mave 531 + etukyykky + sekalainen vatsatreeni
  • Pystypunnerrus 531 + vinopenkki + leuanveto + talja
  • Kyykky 531 + rinnalleveto + power shrug
Ohjelma on tällä hetkellä hyvin olkapääpainotteinen; 14 eri liikkeestä 10 rasittaa jotain olkapään alueen lihasta. Toivon mukaan nämä apuliikkeet auttavat stabiloimaan olkapäätä jatkossa niin, että penkkipunnerruksen (joka on näistä olkapäälle suurin riski) kehitys ei tyssää olkapäävaivoihin. 


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Reiluudesta ja sukupuolesta

Rinnakkaisten järjestelmien kohdalla reiluus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi jos meillä on useampia rinnakkaisia prosesseja joista jokainen voisi periaatteessa tehdä jotain, ei systeemi "oikeasti" voi käyttäytyä niin että jokin prosessi vain odottaa loputtomiin vuoroaan kun tapahtuu ääretön määrä muita asioita. Reiluuden kanssa joudutaan kuitenkin herkästi ongelmiin, sillä jokainen määritelmä, joka yrittää vangita tämän sinänsä intuitiivisen idean, vuotaa aina hieman.

Arkielämässä "reiluudella" tarkoitetaan tietysti jotain ihan muuta, mutta jotain samaa siinä on. Asia on jossain määrin vaikeasti tavoitettava, sillä meillä kaikilla ihmisillä on jonkinlainen käsitys siitä mikä on reilua ja mikä ei, mutta yritykset määritellä sitä johtavat käytännössä aina erimielisyyksiin.

Reiluus on yksi sellaisista käsitteistä, jonka jahtaaminen esimerkiksi politiikassa johtaa siihen että hylätään arvojen ja tosiasioiden välinen erottelu, ja aletaan kiistää tosiasioita siksi että ne eivät sovi arvomaailmaan.

Nimittäin, käytännössä kaikilla ihmisillä on intuitiivisesti taipumus nähdä kilpailutilanne "reiluna" nimenomaan silloin kun kilpailutilanteessa pärjääminen on indikaatio geneettisestä ylivertaisuudesta. Tämän ääneenlausuminen usein johtaa epäuskoiseen pään pudisteluun ja torjuntareaktioon, mikä taas kertoo että ihmismieli yrittää suojella itseään tältä totuudelta. Mutta jos mietimme tätä yhtään enemmän, huomaamme että esimerkiksi urheilussa pidetään epäreiluna sitä, jos joku esimerkiksi käyttää steroideja palautumisen nopeuttamiseksi ja voiman lisäämiseksi. Kuitenkaan ei nähdä epäreiluna sitä, että jollakin on geneettisesti korkeammat hormonitasot ja/tai enemmän reseptoreita, joiden ansiosta nämä voivat harjoitella enemmän ilman ylikunnon pelkoa ja harjoitus puree nopeammin. Meillä on taipumusta nähdä epäreiluna myös se, jos esimerkiksi jossakin pelissä joku pelaaja tuntee säännöt paremmin kuin toinen, ja osaa tämän vuoksi hyödyntää sääntöjä tavalla joka mahdollistaa voiton vähäisemmällä ponnistelulla.

Ympäristötekijöiden vaikutus taas nähdään usein "epäreiluna". Esimerkiksi pidetään epäreiluna sitä, että joku, joka on kasvanut varakkaammassa perheessä, saa paremman koulutuksen ja paremmat lähtökohdat elämään kuin joku joka on kasvanut vähävaraisessa perheessä. Sensijaan synnynnäisesti lahjakkaan mutta köyhistä oloista kotoisin olevan ihmisen menestystarina "rääsyistä rikkauksiin" nähdään positiivisessa valossa ja reiluuden voittona.

Toinen ympäristötekijä, joka nähdään epäreiluna, ovat erilaiset kulttuurin luomat esteet, kuten sukupuolistereotypiat tai, kuten joissakin kulttuureissa, jopa suoranaiset lainsäädännölliset esteet joita jollekin ihmisryhmälle asetetaan. Näiden ympäristötekijöiden vaikutuksen poistamista pidetään usein reiluuden maksimointina.

Kun yhteiskunta pyrkii minimoimaan "epäreilujen" ympäristötekijöiden vaikutusta yksilöihin, syntyy kuitenkin ilmiö, jota mm. Osmo Soininvaara on käsitellyt; Yhteiskunnassa jossa ympäristötekijät eivät vaikuta ihmisten valintoihin, ainoastaan perintötekijät vaikuttavat. Tämä on täysin tautologia, joka seuraa siitä että on olemassa vain ympäristötekijöitä ja perintötekijöitä; ei ole mitään maagista voimaa joka vaikuttaisi ihmisiin niin, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia.

Tästä syystä vasemmistolaisittain ajatteleva joutuu kognitiivisen dissonanssinsa vaimentaakseen usein turvautumaan uskomukseen että perintötekijöillä ei ole kerrassaan mitään vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen tai suoriutumiseen. Tämä tietenkin on empiirisesti aivan ilmeisen virheellinen väittämä, koska jokainen voi nähdä omin silmin eroja ihmisten välillä. Vanhemmat ja lapset muistuttavat toisiaan paitsi fyysisesti, myös älyllisiltä ominaisuuksiltaan, ja tämä on todettu lukuisia kertoja tutkimuksissa joissa on tutkittu kaksosia jotka ovat kasvaneet samoissa tai eri perheissä.

Tutkimusten mukaan maissa, joissa naisten ja miesten mahdollisuudet kouluttautumiseen ja uravalintoihin ovat tasa-arvoisimmat, miesten ja naisten jakautuminen ammatteihin on kaikkein epätasaisinta. Tämä vaikuttaa täysin epäintuitiiviselta ja moni kieltäytyy jopa uskomasta tätä väittämää, mutta asia on tietenkin täysin itsestäänselvä jos uskomme että miehillä ja naisilla on edes jotain eroja preferensseissään. Uravalintojen sukupuolittuneisuus esimerkiksi on merkittävästi vähäisempää kun peruskoulut ja lukiot on järjestetty tyttö- ja poikakouluina, verrattuna yhtenäiskouluihin.

Sukupuolidimorfismi on jopa fyysisesti suurempaa maissa joissa tasa-arvo on paremmalla tolalla. Miesten ja naisten väliset pituuserot ovat suuremmat. Toisin kuin sekä vasemmistolaiset että konservatiivit tuntuvat ajattelevan, ihmisen sukupuoli ei ole kovin uhanalainen "konstruktio". Siinä missä radikaalifeministi tai vasemmistoälykkö selittää kuinka sukupuoli konstruoidaan väkivaltaisesti yhteiskunnan "piilorakenteiden" avulla tms, konservatiivi uskoo itseasiassa samaan, ja pelkää että kun institutionaalinen sukupuolierottelu heikkenee, ihmisistä tulee sukupuolettomia ja kaikki romahtaa.

Päinvastainen on tietenkin totta. Pientä joukkoa "sukupuolifluideja" tai transsukupuolisia yksilöitä lukuunottamatta yhteiskunnallisen paineen väheneminen tiettyjen sukupuoliroolien suuntaan vain korostaa biologisia eroja miesten ja naisten välillä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että ihminen on eläin, jonka käyttäytymiseen kulttuuri vaikuttaa merkittävästi ja monin tavoin. Kun tämä vaikutus heikkenee -- tai pikemminkin, kun se muuttuu käytännössä kohinaksi kaikkine sukupuolen moninaisuuksineen -- se, mitä jää jäljelle, on raakaa lihaa, hormoneja ja eläintä.

En ole tämän asian suhteen sen paremmin konservatiivi kuin vasemmistoliberaalikaan. Suhtaudun asiaan poliittisesti ehkä enemmän niin kuin liberaalit, mutta eri syistä; konservatiivit ovat minusta väärässä siksi, että heidän uhkakuvansa on väärä. Konservatiivien maailmankuva ja käsitys maailmasta on väärä, koska se sotkee arvot ja tosiasiat väärällä tavalla. Toki myös vasemmistoliberaaleilla tapahtuu näin, mutta se on harmitonta.

There's nothing here but flesh and bone,
There's nothing more, nothing more.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kehopositiivisuus

Seurailin taas hieman pientä somenokittelua ns kehopositiivisuudesta. Kuten nykyajan polarisaatioon tähtäävässä keskustelukulttuurissa yleensä, tässäkin huudettiin paljon toistensa ohi; syyllistyin siihen itsekin.

En nyt laita tähän linkkejä sen kummemmin, koska olen laiska. Mutta kehopositiivisuus on karkeastiottaen sellainen asennoitumistapa, jossa pyritään suhtautumaan hyväksyvästi omaan kehoon ja etsimään positiivisia asioita omasta kehosta, sen sijaan että etsittäisiin vikoja, yleensä liityen lihavuuteen tms.

Kehopositiivisuus vaikuttaa näin hyväntahtoisesti ymmärrettynä hieman samanlaiselta asennoitumistavalta kuin muutkin tunnetut keinot joilla negatiivisiin tunteisiin suhtaudutaan. Suurin osa niistä on, oikein ymmärrettynä ja sovellettuna, hyödyllisiä mentaalisia prosesseja joilla vältetään monet mielenterveyttä pidemmän päälle rasittavat ajatusprosessit, kuten tarpeettomat itsesyytökset, liiallinen häpeä, ahdistuneisuus, tai erilaiset fobiat. Samantyylisiä mekanismeja löytyy stoalaisesta ajattelusta, mindfulness-harjoittelusta, buddhalaisesta meditaatiosta, jne, ja näiden toimivuus toimintakyvyn ja mielentyyneyden ylläpitäjinä on löydetty uudelleen ja uudelleen historian saatossa. Kehopositiivisuus voidaan nähdä erityistapauksena näistä mekanismeista ja menetelmistä.

Varsin usein kuitenkin näkee tätä "kehopositiivisuutta" esitettävän siten, että on ihan OK syödä systemaattisesti enemmän kuin kuluttaa, vältellä liikuntaa, jne. Lisäksi se esitetään vastakkainasetteluna niin, että "negatiivinen" suhtautuminen kehoon ilmenee (erityisesti tavoitehakuisena) liikuntana, ruokavalion terveellisyyden korostamisena jne. Esimerkiksi minun harrastuneisuuteni olisi tällaisessa hiukan erikoisessa puhetavassa negatiivista suhtautumista omaan kehoon.

En näe oikein mitään mielekästä puhetavassa, jossa oman kehon pahoinpitelemisessä -- siis laiskottelussa, rasvakerroksen keräämisessä, jne -- olisi jotain "positiivista" kehosuhdetta. Tämä ei tarkoita syyllistämistä tai pään aukomista niille joilla on ylipainoa tai jotain vaikeuksia harrastaa liikuntaa. Eikä se tarkoita etteikö esimerkiksi se, mitä ihminen syö tai miltä hän näyttää, olisi jokaisen oma asia johon muilla ei ole asiaa puuttua. 

maanantai 11. syyskuuta 2017

A Series of Unfortunate Events

Kävin lauantaina juoksemassa Tampereen puolimaratonin. Lopullinen aikani oli vähän alle 1:57, eli suoritustani kuvaa ehkä parhaiten englanninkielinen ilmaisu "pedestrian". Olin alunperin ottanut itselleni "arvosteluasteikon" niin, että alle 2h on "hyväksyttävä", alle 1:55 on "tyydyttävä", alle 1:50 "hyvä" ja alle 1:45 "kiitettävä". Ennätykseni puolimaratonilla on edelleen noin 1:48 (muutamia sekunteja alle) nettona, joten ennätystä ei tälle kertaa edes hätistelty.

Puolivälin aikani oli oman kelloni mukaan noin 56 minuuttia. Ensianalyysissäni tein viikonloppuna laskuvirheen (katsoin tasan 10km väliaikaa ja vähensin siitä muutaman minuutin, koska laitoin kellon käyntiin pari minuuttia ennen starttia), ja luulin juosseeni ensimmäisen puolikkaan aikaan 53 minuuttia; Tämä olisi tarkoittanut että "splitti" olisi ollut 53/64 minuuttia, eli jälkipuolisko olisi mennyt noin 1min/km hitaammin, ja alkupuoliskolla olisin ollut kiinni ennätysaajassani.  Virallisen ajanoton mukainen puoliväliaikani oli 54:12, ja tästä laskien jälkipuoliskolla meni noin 62 minuuttia.

Oli miten oli, joka tapauksessa vauhtini hidastui toisella puolikkaalla. Itse asiassa 5:10 alupuoliskon keskivauhtina kilometrillä oli melko tarkkaan se tahti minkä olin arvioinut olevan realistinen kisatahti. Jälkipuoliskon tahdiksi jäi 5:59/km, mikä on jo noloa kevyttä hölkkää. Ja sen huomasi, sillä noin 13km merkkipaalulta alkaen porukkaa alkoi tulla ohi.

Painoni oli lauantaina aamulla noin 82kg, ja eilen illalla se oli noin 84kg. Lisäys johtunee pitkälti turvotuksesta ja siitä, että söin Nanda Devin Dalia lauantaina ja liki kilon pastaa. Tänään aloitin kuntosaliohjelmani ja kävin tekemässä penkkipunnerrusta ja leuanvetoa.

Polarin Flow- sovellus antaa arvion palautumistilasta. En tarkkaan tunne algoritmia, mutta se perustuu aikoihin joita juostessa vietetään eri sykealueilla ja jossain määrin matkaan ja vauhtiin. Tämän arvion mukaan lauantain juoksuni jäljiltä olen palautunut vasta viikonlopuuna, ja olen vielä keskiviikkonakin "ylirasittuneessa" tilassa.

Yhteenvetona voisin sanoa tämän kesän juoksutreenistä että ei mennyt nappiin. En väitä että treenasin liian vähän, mutta mahdollisesti tein vauhtikestävyyttä hiukan liian vähän. Kolmijakoinen "ohjelmani" jossa oli 400m vetoja, yli kisamatkan pituinen pitkä lenkki ja 5km vauhtikestävyys, ei ollut yhtä tehokas kuin neljän vuoden takainen ohjelmani jossa oli 3.5km maksimikestävyys, 6.5km vauhtikestävyys ja alle kisamatkan pituinen pitkä lenkki (tuolloin 15-17km).  Pitkät lenkit jäävät nyt pois, koska ne haittaavat nostelua. Jätän vedot edelleen lähiviikoiksi mukaan, ja otan mäkisen 4.5km lenkin (suolijärvi) ainakin alkuun vielä mukaan, jotta en heti hävitä nyt rakennettua hapenottokykyä.

Yksi mielenkiintoinen vertailu on, että vuonna 2013 painoin noin 67 kiloa kisatessani. Kulutukseni kisasvauhdilla olisi tällöin ollut arviolta 6.2 megajoulea, eli tehontuotantoni olisi keskimäärin ollut noin 956 wattia. Nykyisellä painollani energiankulutus olisi ollut lauantaina noin 7.5 megajoulea, ja tehontuotanto keskimäärin 1068 wattia; Lihaksiston tehontuotanto olisi siis nyt ollut 11% suurempi kuin neljä vuotta sitten. Tämä on uskottavaa. Tämä myös tarkoittaisi että maksimaalisen hapenottokykyni pitäisi olla nyt suurempi kuin se oli neljä vuotta sitten, sillä merkittävää happivajetta ei pysty kahden tunnin suorituksessa keräämään, ja keskisyke oli molemmissa suunnilleen sama, noin 176. Tämä on arviolta minun anaerobisen kynnykseni tyypillinen syke. Toki se voi neljässä vuodessa hieman laskea, mikä taas tarkoittaisi että olisin nyt tehnyt töitä kovemmalla intensiteetillä, eli neljä vuotta sitten olisin itseasiassa käyttänyt suuremman osan energiasta hitaammista energianlähteistä eli käytännössä rasvasta, kun taas nyt olisin polttanut hivenen enemmän hiilihydraattia. Tämäkin on uskottavaa, sillä lihakseni ovat suuremmat ja niissä on siten suuremmat glykogeenivarastot, kun taas rasvaa elimistössäni ei ole kauhean paljoa enempää. Mutta tästä huolimatta, happea on täytynyt kulua enemmän tässä juoksussa kuin neljän vuoden takaisessa.

Oli miten oli,  tällä hetkellä tuntuma on, että aion juosta saman kisan ensi vuonna uudestaan.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Running Man vol II

Ilmoittauduin Tampereen puolimaratonille, joka järjestetään 9.9. Juoksin viime viikon keskiviikkona 23 kilometriä, ja viikonloppuna noin 5 kilometriä. Tänään aion käydä lyhyellä kilpavauhtia hieman nopeammalla lenkillä ja perjantaina hyvin kevyellä ja lyhyellä "valmistelevalla" lenkillä.

Startti on lauantaina vasta kello 15. Koetan nyt pitää lähinnä huolen lihashuollosta ja nivelistä; varsinaista venyttelyä en harrasta nyt, sillä se vie puhdin juoksusta, mutta pieniä vetristäviä liikkeitä teen päivittäin. Jätin tältä viikolta myös kyykkytreenin pois.Kisaan päättyy kolmen kuukauden mittainen "juoksukauteni".

Ensi maanantaina aloitan massakauden. Ohjelmani perustuu taas 531-ohjelmaan. Viikkosuunnitelma on osapuilleen seuraava:
  • Maanantai: Penkkipunnerrus 531, kulmasoutu, leuanveto (kehonpaino)
  • Tiistai: Tempaus, Maastaveto 531, etukyykky
  • Keskiviikko: 8x400m juoksu (tällä ylläpidän juoksukuntoa sen mitä voin)
  • Torstai: Pystypunnerrus 531, leuanveto (lisäpainot), ns sivuolkapäätreeni
  • Perjantai: Kyykky 531, rinnalleveto, power shrug 
  • Lauantai: 4-5km juoksu
  • Sunnuntai: Lepo
Tällä ohjelmalla päiväkulutus on keskimäärin noin 3000kcal, tähtään maltilliseen painonnousuun, niin että saanti olisi noin 3500kcal; tämän pitäisi tarkoittaa noin puolen kilon painonnousua viikossa. En aio varsinaisesti laskea kaloreita kovin tarkkaan, mutta parin sadan kalorin tarkkuudella päivässä pitää silti osua tuohon maaliin. Jos paino ei nouse tai jos se nousee liikaa, niin täytyy laskea tarkemmin.Vuoden loppuun on noin 16 viikkoa, joten jos puolen kilon tahti pysyy, niin vuoden lopussa painaisin noin 90 kiloa.

Olen samansuuruisen kuurin ottanut ennenkin, joskin sitä ennen painoin alle 70 kiloa, joten nyt voi olla hieman hankalampaa (ainakin jos ei halua suuria määriä rasvaa). Lisäksi yritän olla uhraamatta juoksukuntoani liiaksi. Koska 531-ohjelmassa on joka neljäs viikko kevennysviikko, en usko että ylikunto tulee olemaan mikään ongelma. Aloitan painot maltillisesti laskennallisista maksimilukemista 65, 105, 140 ja 170kg (pystypunnerrus, penkki, ja kyykky), jolloin ensimmäisen syklin ykköspainot ovat hyvin konservatiiviset, noin 55kg, 87.5kg, 120kg, ja 145kg; nämä nostot eivät tuota siis kerrassaan mitään vaikeuksia. Massakauden treeni on alkuun volyymipitoisempaa, ja koska 531:ssä tehdään viimeiseen sarjaan paljon toistoja, niin noissa menee ensimmäisellä viikolla todennäköisesti ainakin viisi toistoa. Penkissä voi mennä paljonkin enemmän, kyykyssä ja maastavedossa ehkä rajoitan toistomäärän kuuteen vaikka enemmän menisikin; en halua paikkoja kipeäksi.

Koska syklejä ehtii loppuvuoden aikana tulemaan neljä, niin vuoden loppuun asti noudatettuna ohjelma  tuottaa viimeisen syklin ykkösiksi noin 70, 110, 150 ja 180kg, jokainen näistä olisi siis hienoinen lisäys omaan ennätykseeni. Jos pystyn ylläpitämään kykyni juosta 5km alle 25 minuutin, niin tätä voi pitää jo erittäin kovana tavoitteena, mutta jos palautuminen on uhattuna, niin ensimmäisenä uhraan kyllä juoksusta.


maanantai 28. elokuuta 2017

Depeche Mode

En ole juuri koskaan käynyt minkään yhtyeiden keikoilla; en harrasta sellaista. Useimmiten en vain nauti millään tavalla siitä että ympärillä on tungokseen asti ihmisiä, äänenlaatu on kyseenalainen, äänenvoimakkuus liian suuri jne. On toki ollut joskus hauskaa viettää aikaa tungoksessa ja kovalla soivan musiikin parissa. En vähättele ns "fiilistä" mitenkään, mutta pääosin jos pidän jonkun artistin musiikista, nautin musiikista enemmän jos kuuntelen sitä kaikessa rauhassa.

Päätin tällä kertaa kuitenkin tehdä poikkeuksen jota en usein tee. Ostin liput Depeche Moden keikalle Helsingissä 18. helmikuuta. En ole koskaan ollut minkään artistin tai yhtyeen "fani" siinä mielessä että olisin kuunnellut jotenkin eksklusiivisesti tai edes erityisen intensiivisesti jotain tiettyä artistia nimenomaan artistina, enkä yksittäisinä kappaleina. Toki olen joitain albumeita kuunnellut kokonaisuuksina, ja jonkin verran perehtynyt joidenkin artistien tuotantoon kokonaisuutena, mutten erityisemmin osaa muodostaa mitään henkilökohtaista suhdetta johonkin bändiin tai artistiin. Ainakaan siinä mielessä että jotenkin innostuisin lähtemään keikalle joka maksaa paljon.

Tein Depeche Moden kohdalla poikkeuksen tässä suhteessa, en niinkään siksi että itse yhtye olisi minua jotenkin suuresti koskettanut, vaan pikemminkin siksi että se osoittautui kiinnostavaksi kun katselin yhtyeen aiempia livetaltiointeja. Olen kyllä kuunnellut yhtyeen tuotantoa pinnallisesti vuosien aikana aika paljonkin, sillä lähipiirissäni on oikeita faneja.  Kävin viime syksynä Tallinnassa yhtyeelle omistautuneessa baarissa. Se oli mielenkiintoinen kokemus, ja jaksoin istua melko pitkään baarissa, kun siellä näytettiin yhtyeen livetaltiointeja valkokankaalta. Olin niitä televisiossakin nähnyt toki, mutta aihe alkoi kiinnostaa minua.

Yhtyeen laulusolistin Dave Gahanin ääni on erittäin tunnistettava ja melko syvä baritoni. Yhdessä artistin (aiempien) elämäntapojen kanssa nämä ovat muodostaneet yhtyeen hyvin dekadentin imagon. Itse en varsinaisesti ole koskaan perustanut ns. rappioromantiikasta, sillä en näe oikeastaan mitään vetovoimaa siinä, että ehdoin tahdoin pahoinpidellään omaa kehoa huumeilla, sukupuolitaudeilla, tai millä nyt milloinkin. Olen kuitenkin vaikuttunut yhtyeen imagosta ja yleisilmeestä siinä mielessä, että he tekevät hyvin sen mitä tekevät. Ja arvostan ketä tahansa joka valitsee tietyn lähestymistavan ja tekee juuri sen jutun hyvin.

Musiikillisesti pidän DM:n äänimaisemista. Monissa kappaleissa on miellyttäviä viipyileviä teemoja jotka tuovat mieleen ambient-musiikin ja aina melko tunnistettavalla ja omintakeisella tyylillä. On toki totta, että synkkyys välillä viedään överiksi, mutta tällaisissa asioissa ei löydä "sweet spot":ia jos ei välillä vedä överiksi. Ja juuri tietyssä mielssä "hillitty överiksi vetäminen" on se, mistä pidän yhtyeessä.

En silti laita mitään kovinkaan suuria odotuksia yhtyeen keikalle. Se voi olla mielenkiintoinen kokemus, mutta on ihan todennäköistä että se on pettymys kuten melkein kaikki muutkin live-esiintymiset joita olen elämäni aikana käynyt katsomassa. Joita ei siis ole paljon, koska kokemukset ovat olleet negatiivisia.

maanantai 21. elokuuta 2017

Kiss my Turku

Viikonloppuna puukkomies heilui Suomen Turussa.  Odotusten mukaisesti sosiaalinen media täyttyi yhtäältä oksettavasta whataboutismista ("suomalaisetkin murhaavat") ja suunniilleen yhtä hyvää makua osoittavista ilkkuvista puheenvuoroista ("unelma toteutui!") ja niin edelleen. Mitään täysin uutta ja odottamatonta ei mielestäni ollut sen kummemmin puukotuksessa kuin sitä seuranneessa huutelussa. Eikä siinä, kun joku "rohkea isäm maan puolustaja" heitti pyörätelineen kebab-yrittäjän ikkunasta läpi.

Olin sikäli harmissani että viikonlopun aikana käytiin toinen mielenkiintoinen näytelmä, jonka vaikutukset ensialkuun näyttivät olevan paljon kauaskantoisemmat. 11. Elokuuta Arxiviin jätettiin nimittäin käsikirjoitus, jossa Norbert Blum esitti todistuksen sille että P!=NP. Viikonlopun aikana kuitenkin kävi ilmi, että todistus oli virheellinen, sillä vaikka pääteoreema, oli sinänsä oikea, siitä ei seurannut tulos jota siitä alunperin uskottiin seuraavan.

Kuten lukijani tietävät, P vs NP- ongelma on seuraavanlainen: P on niiden laskennallisten ongelmien joukko, joille löytyy polynomiaikainen ratkaisu. En ala tätä sen suuremmin avaamaan, mutta polynomiaikainen yleisestiottaen tarkoittaa että ongelma skaalautuu edes kuten miten siedettävästi, eli jos ongelman koko kasvaa "hieman", sen ratkaisemiseen kuluu vain "vähän enemmän" aikaa yms laskentaresursseja. NP puolestaan tulee sanoista "nondeterministic polynomial", mikä taas on ehkä helpoimmin ymmärrettävissä niin, että kun NP-ongelman ratkaisu on saatu, sen oikeellisuus on helppo tarkastaa.

Blumin todistus perustuu karkeastiottaen siihen, että polynomiaikaisten ongelmien ns. piirikompleksisuus on väistämättä polynominen. Käytännössä (ja hiukan yksinkertaistaen) tarkoittaa sitä, että voidaan tehdä erikoistuneita logiikkapiirejä, joista jokainen ratkaisee tietynkokoisen tällaisen ongelman, eikä näiden piirien koko kasva "paljoa" sen nopeammin. Logiikkapiiri on monotoninen, jos se on rakennettu vain "and" ja "or"-porteista. Blum osoittaa, että tietyillä monotonisilla piireillä ei ole olemassa (tietynlaista) polynomisen kokoista approksimaatiota. Tästä hän vetää johtopäätöksen, että koska tietyillä NP-ongelman ratkaisevilla piireillä ei ole polynomisen kokoista monotonista piiriä, ei ongelmalle (muka) olisi polynomisen kokoista piiriä laisinkaan.

 Tämä ei kuitenkaan todista että P ja NP ovat erisuuria. Ns Tardos-funktio on polynomiajassa laskettavissa, mutta sille ei ole olemassa polynomista monotonista piiriä. Yksityiskohtia en käynyt vastaesimerkistä läpi, mutta kyseinen funktio nähtävästi toteuttaa Blumin todistuksessa käytetyt oletukset, ja silti se ratkeaa polynomisessa ajassa.