keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Blogivinkki.

Hyvä ystäväni, Oxfordin professori ja Royal Societyn jäsen, Stefan Kiefer on alkanut pitää Blogia. Stefan on miellyttävä tuttavuus, tutustuin häneen 2010 Oxfordissa ollessani. Tuolloin hän oli post-doc- tason tutkija kuten minäkin, mutta voin sanoa suoraan että selvästi lahjakkaampi ja omistautuneempi alalle.

Kävimme yhdessä pari kertaa jumalanpalveluksessa. Stefan on harras katolinen ja käy kirkossa useita kertoja viikossa. On erittäin palkitsevaa, että hän kirjoittaa juuri kyseisestä aiheesta, sillä Oxfordissa ollessani tutkin oikeastaan juurikin ensimmäisen blogikirjoituksen aihetta yhdessä Hongyang Qu:n kanssa.

Stefanin blogikirjoitus esittää Markovin mallin, joka eroaa hieman siitä, jota me tarkastelimme, eli niin sanotun Markovin ketjun. Markovin ketju on stokastinen prosessi joka siirtyy diskreetin aika-askeleen välein tilasta toiseen tietyllä todennäköisyydellä.  Omassa tutkimuksessani keskityimme Markovin päätösprosesseihin. Ero näiden mallien välillä on, että Markovin ketju liikkuu "itsestään" ja sen siirtymistä tilasta toiseen ei voi ulkopuolelta säätää. Tällainen malli on generatiivinen, eli se vain synnyttää tietyn jakauman käyttäytymisiä.  Markovin päätösprosessissa puolestaan kussakin tilassa ulkomaailma ja malli vaikuttavat niin, että ulkomaailma voi "tönäistä" järjestelmää. Siinä missä Markovin ketjun tilasta lähtevät siirtymät todennäköisyyksineen summautuvat ykköseksi, Markovin päätösprosessissa ulkomaailma antaa jonkin signaalin ja näin valitsee useista eri jakaumista.

Blogikirjoituksella on myös toinen kytkös omaan työhöni, sillä se käsittelee myös ns Büchi-automaattia, joka on yksi ns. omega-automaattien tyyppi. Büchi-automaatti tunnistaa äärettömiä merkkijonoja hieman samaan tapaan kuin äärellinen automaatti tunnistaa äärellisiä merkkijonoja. Erona on, että ääretön merkkijono tunnistetaan jos se saa automaatin käymään jossakin hyväksymistilassa äärettömän monta kertaa. Büchi-automaatti on käytännöllinen tässä suhteessa, mutta se on tietyssä mielessä hieman -- en oikein keksi parempaa sanaa -- autistinen, eli sen avulla ei ole helppo vangita vuorovaikutukseen liittyviä äärettömien suorituksen kysymyksiä.

Esimerkiksi jos meillä on malli joka tuottaa merkkijonon jossa vain toistuu ababab.... loputtomiin, ja Büchi-automaati sisältää kaksi tilaa (1 ja 2), ja se siirtyy tilasta 1 tilaan kaksi aina kun se saa syötteen "a" ja tilasta 2 tilaan 1 kun se saa syötteen "b", niin jos toinen tiloista on hyväksyvä, automaatti hyväksyy kyseisen merkkijonon. En nyt mene yksityiskohtiin enempää, mutta tällainen automaatti ei kykene ilmaisemaan sellaisia asioita kuin että "tutkittava järjestelmä lakkaa tuottamasta merkkijonoja". Siksi Büchi-automaatin kanssa toimittaessa yksinkertaisesti oletetaan ettei näin koskaan käy. Tämä puolestaan asettaa mallintajalle tietynlaisia suitsia, ja tämä puolestaan rajoittaa sellaisten asioiden ilmaisua kuten "järjestelmä voidaan ajaa alas kontrolloidusti". Tein aiheesta väitoskirjan kymmenen vuotta sitten, enkä ala tässä nyt enempää asiaa ruotimaan.

On aina ilo nähdä kuinka ihmiset kirjoittavat mielenkiinnosta aiheeseen. Stefan on keskustelijana ja opettajana ensiluokkainen, ja ennen kaikkea hän on alan rautainen asiantuntija. Odotan mielenkiinnolla mitä muuta hän kirjoittaa.




maanantai 22. toukokuuta 2017

Ruåtsi

Olin parin vanhan ystävän kanssa viikonlopun Tukholmassa, kolmannen luona. Tukholmassa asuva toverimme on töissä Karolinska Institut:issa ja asuu kampusalueella. Hänen asuntonsa ei ole järin suuri mutta riittävä meidän majoitustarpeillemme.

Matkalla


Otimme torstaina illalla lähtevän lautan Turusta Tukholmaan. Ajoimme minun autollani suoraan terminaalin ovelle, jätin auton terminaalin edustalle parkkiin viikonlopuksi. Pysäköintimaksu ei ollut mielipuolisen kallis (39€) ottaen huomioon sen, että matkaa terminaaliin oli autolta alle 100 metriä. Laivamatka sujui ilman kommelluksia.  Ostin isännällemme laivan ns "tax-free"-myymälästä "Tutkielma"-sarjan tislejuomaa; en tunne tarkkaan mikä näiden terminologia on, mutta kyseinen alkoholivalmiste on siis eräänlaista kypsyttämätöntä viskiä.  Istuimme hyttiin nauttimaan yhdet oluet ja kävimme yöpuulle varhain.

Aamuherätys oli suomalaisittain varhainen, heräsimme 6:30 Tukholman aikaa ehtiäksemme nauttia laivalla aamiaisen. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä tuhdin aamiaisen voimin jaksoimme siirtyä julkisilla Solnan kampukselle. Matka oli verraten lyhyt, mutta kantamuksia oli jonkin verran.

Vietyämme tavarat isäntämme asunnolle ja hetken hengähdettyämme, lähdimme liikkelle jalkaisin. Perjantai oli Tukholmassakin ensimmäinen selkeästi kunnolla kesäinen. Suomalaisittain ilma oli helteinen, sillä lämpötila oli noin 26 astetta. Vuokrasimme City Bike-pyörät joilla matka sujui helposti ja vaivattomasti. City Bike on varsin toimiva konsepti turistille; vuokrausta varten hankitaan kortti, jolla voi kuitata ympäri kaupunkia sijaitsevista pyöräpysäkeistä pyörän. Pyörä tulee palauttaa johonkin toiseen pysäkkiin kolmen tunnin kuluessa, muutoin käyttö on aivan vapaata.

Tukholman pyörätiet ovat loistavia. En ole Suomessa koskaan pahemmin intoillut pyöräilystä, enkä ole ottanut kantaa pyöräilyn puolesta samaan tapaan kuin monet viiteryhmäni ihmiset tekevät, mutta Tukholman kokemus oli silmiä avaava. Pyörätiet ovat varsin kapeita, mutta toimivat todella hyvin, sillä muu liikenne oikeasti huomioi ne. Tukholmassa on jonkin verran korkeuseroja, mutta ei ehkä aivan siinä määrin kuin esimerkiksi Tampereella; tämä toki tekee pyöräilystä itsestään helpompaa ja rennompaa. Etenkin jos ei ole kiire.

Hämmästelin liikenteen sujuvuutta moneen kertaan. Tukholma on todellinen suurkaupunki, ja sen on varsin vanha sellainen, joten kaupungissa on runsaasti hyvin kapeita katuja. Ns. vanhassa kaupungissa emme itseasiassa pyöräilleet, sillä siellä on lokaalisti jyrkät korkeuserot ja hyvin kapeat kadut, mutta rannan tuntumassa Östermalmilla, Djurgårdenin alueella ja Södermalmilla pyöräily sujui toella miellyttävästi. Usein sanotaan, että Suomessa matkitaan Ruotsia liikaa, mutta tässä asiassa en näe mitään syytä miksi esimerkiksi Tampereen liikennesuunnittelu ei voisi ottaa mallia asiasta. Tukholman kantakaupunki on hyvin tiiviisti rakennettu ja vesiväylien  halkoma, ja sillä on omintakeinen maantiede, mtuta uskoisin että haasteet pyöräilyn edistämiseksi eivät merkittävästi eroa siitä mitä ne täällä ovat.

Kävimme Vasa-museossa, jossa viihdyimme useamman tunnin. Vasa oli Kustaa II Aadolf:in laivaston lippulaivaksi 1620-luvulla rakennettu laiva, joka upposi käytännössä heti vesille laskemisen jälkeen. Kyseisesä laivassa oli suunnitteluvikoja, jotka johtuivat viime kädessä siitä, että laivan suunnittelija oli yksinkertaisesti skaalannut väärin totutut suunnitelmat kun tarkoituksena oli rakentaa näyttävä sotalaiva.

Laiva oli kapea ja siinä oli massiivinen määrä tykkejä. Tykit sijaitsivat kahdella kannella (kolmella, jos varsinainen kansi lasketaan). Laivan köli oli alimitoitettu siten, että painopiste oli liian korkealla. Toisaalta alempi tykkikansi oli rakennettu niin alas, että tykkiluukut olisivat tulleet liian lähelle vesirajaa mikäli painopistettä olisi pudotettu lisäämällä painolastia. Pitkälti näistä syistä johtuen laiva oli yksinkertaisesti liian epästabiili.  Laiva nostettiin 1950- ja -60-lukujen taitteessa. Nostamiseen liittynyttä teekkarijäynää, jossa suomalaiset teekkarit kävivät viemässä laivan kannelle Paavo Nurmen patsaan ennen laivan nostamista, ei mainittu historiikissä.

Perjantaina illalla kaikki terassit olivat aivan täynnä, löysimme kuitenkin lopulta Södermalmilta viihtyisän pubin, jossa saimme istua käytännössä ulkosalla. Nautimme parit drinkit ja kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Palattuemme Solnaan päätimme käväistä vielä kampuksella sijaitsevassa baarissa, mutta meidät käännytettiin ovelta, sillä kyseinen baari oli myös täynnä.

Lauantain ohjelmassa oli jälleen pyöräilyä ja tällä kertaa kävimme armeijamuseossa. Näyttely oli mielenkiintoinen, olen aina pitänyt aseista.  Palasimme melko keskinkertaisen ruokailun jälkeen asunnolle pelaamaan Ikusa-lautapeliä. Peli jäi kesken sillä aamulla oli aikainen herätys.

Myös paluumatka oli yllätyksetön, pelasimme Ikusaa myös laivalla, ja sekin peli jäi kesken. Pelin pituus osoittautui ilmoitettua (4-6 tuntia) pidemmäksi, mikä luonnollisestikaan ei ollut yllätys.

Vi tror att alla borde ha sin egen segelbåt

 

Julkisuudessa paljon esillä ollut maahanmuuton problematiikka ei näkynyt niillä alueilla joissa me liikuimme. Jos jotain, niin Solnan, Östermalmin  ja Södermalmin alueet -- kieltämättä pitkän gentrifikaation myötä toki kaikki varsin vauraita -- olivat vitivalkoisen, kauniin, terveen, ja hoikan arjalaisen väestön asuttamaa sosialidemokraattista utopiaa.

Taksi- ja bussikuskit, erilaisten pikaruokaloiden ja vastaavien myymälähenkilökunta, ja muu ns palvelusväki toki oli selkeästi etnisesti värikkäämpää. Ruotsalaisen yhteiskunnan luokkajako on "värittynyt" ainakin Tukholmassa näkyviltä osin. Kuvaavana  jäsentävänä kokemuksena oli se, kun pyöräilimme pitkin Birger Jarlsgatan:ia, laskin että kanssamme suunnilleen samaa vauhtia kulkevassa autoletkassa oli parisenkymmentä Teslaa, useita eri malleja, matkustajina niin lapsiperheitä, pariskuntia, kuin vanhempia ihmisiäkin.

Ymmärrän hyvin kuinka ruotsalainen yhteiskunta voi tarkastelussa avautua yhtä aikaa yhtäältä liberaalina utopiana jossa kaikki on pikkuisen paremmin, ja toisaalta hirvittävänä dystooppisena monikulttuurisena kokeena jossa iljettävä rikas elitti elää irrallisena todellisuudesta valkaistuine hampaineen ja köyhempi kansanosa elää no-go alueiden liepeillä ja kärsii raiskausepidemioista ja palveluiden ylikuormituksesta.

Vierailija näkee sen, mitä haluaa nähdä, ja tämän vuoksi jokainen, joka esittää jotain siitä miten Ruotsin tilanteesta pitää oppia, omaa jonkin agendan. Minäkin tietenkin. En ota kantaa sosiaalipoliittisiin kysymyksiin tai vaikkapa maahanmuuttoon, koska niiden koko kirjo on aivan liian laaja jotta voisin väittää ymmärtäväni mistä niissä on kyse. En halua signaloida hyveitäni selittämällä sen kummemmin sitä, miten ruotsalaiset ovat onnistuneet hyvin kaikessa tai sitten huonosti kaikessa. En väitä omaavani yhtään minkäänlaisia vastauksia. Arvot ja arvostukset voivat toimia vain niiltä osin kuin pystyn jotenkin oikeasti sanomaan mitä preferoin, ja koska näen vain osan, niin voin ilmaista prefenssini vain tekemällä jotain ceteris paribus- oletuksia.

Esimerkiksi, pyöräilyn helpottaminen. Jotenkin erikoisella tavalla pystyn ennustamaan että jos esitän että Tukholman pyöräilyjärjestelyistä voi ottaa mallia, joku lukijoistani kokee tämän sosialismin kannattamiseksi. Luonnollisesti tästä vedetään myös johtopäätös että olen suvakki ja esitetään koko joukko muita vastaavia nimikkeitä.

Tämä on lopulta hyvin raskasta. Viha on kovin vahva sana, mutta tunnen tietynlaista ärtymystä tällaisten asioiden vuoksi. Pystyn identifioimaan ne ihmiset joiden mielessä nämä aspektit liittyvät toisiinsa ja sen asenneilmapiirin jossa nämä käsitykset syntyvät.

Samaa tietenkin voi sanoa siitä, että edes mainitsen yllä ruotsalaisen liberaalin monikulttuuriutopian "likaisen salaisuuden". Tästä on puhunut myös Pirkko Saisio. Suomessa on vetäydytty kupliin joiden sisällä todellisuus jäsentyy näennäisen koherentisti. Palaset on jaettu ihan nätisti eri pinoihin värien tai muotojen perusteella, ja jäsentely näyttää toimivan ja selittävän maailmaa hyvin. Ongelma on kuitenkin hieman samanlainen kuin se, jos kaksi eri tavalla värisokeaa jaottelisi pinon marjoja ja herneitä. Toisella yhteen pinoon menevät mustikat, mutta puolukat ja herneet menevät samaan pinoon. Toinen laittaa puolukat ja mustikat samaan pinoon ja herneet eri pinoon.  Kummankin mielestä oma jaottelu on aivan objektiinen ja toinen on vain ääliö tai paha ihminen.
Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroistaan:
”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”

perjantai 12. toukokuuta 2017

Ollapa Peto

Englanninkielisen termin "Beast" suomentaminen ei ole helppoa, sillä sana tarkoittaa oikeastaan yksinkertaisesti eläintä. Sanalla on kuitenkin huomattavan vahva lisämerkitys; pelkkä neutraali eläintä tarkoittava merkitys on jokseenkin arkaainen, ja nykyisin sanaa käytetään jostakin melko vaikuttavasta, suuresta tai peräti hirviömäisestä olennosta.

Jordan Feigenbaumin kirjoitus To be a Beast käsittelee ravitsemusta. Olen lukenut sen pariinkin otteeseen, mutta eilen päätin vihdoin ottaa ns härkää sarvista ja muokata syömistäni suunnitelmallisempaan suuntaan.

Kävin eilen Kehon Kuntoindeksi-testissä, ja tulos oli ikäiselleni varsin hyvä. Aloitettuani juoksemisen muutama viikko sitten ja hieman vähennettyäni syömistä, painoni on jo lähtenyt laskuun, voisin jopa sanoa odottamattoman rajuun laskuun, mikä puolestaan ei ole mikään hyvä asia. Painoin raskaimmillani noin 87 kiloa, ja eilisessä mittauksessa painoni oli enää 82.4kg, painoindeksin ollessa 24.1, eli  normaalipainoinen. Kehonkoostumusanalyysin perusteella rasvaprosenttini oli 16.6, mikä on normaali, hyväkuntoisen miehen rasvaprosentti. Lihasmassani oli normaalin ylärajoilla.

Myös viskeraalirasva, eli sisäelinten ympärille kerääntynyt rasva oli kohtuullinen, mutta suhteutettuna kokonaisrasvaprosenttiini se oli itseasiassa korkea. Minulla on taipumusta kerätä nimenomaan sisäelinrasvaa, jolloin jo varsin vähäinen rasvamäärä voi muodostaa terveysriskin.

Mittaus suoritettiin sähköisellä mittarilla, jossa ilmeisesti mitataan eri raajojen välisiä impedansseja ja taajuusvasteita. Tulos tuskin on täysin luotettava, mutta siinä oli paljon yksityiskohtia jotka tiesin etukäteen, kuten esimerkiksi se, että laite sanoi että vasemmassa kädessäni on vähemmän lihasta kuin oikeassa. Kuten lukijani varmaan muistavat, mursin vasemman kyynärpääni noin 6 vuotta sitten ja lisäksi vasen olkapääni on reistaillut muutaman vuoden -- olen vasta viimeisen vuoden aikana saanut sen suunnilleen toimintakuntoiseksi.

Tein samalla myös puristusvoimatestin, jossa havaittiin että puristusvoimani oli maaliskuusta (noin 7 viikossa) kasvanut oikeassa kädessä lukemasta 59 lukemaan 64, kun taas vasemmassa kädessä se oli kasvanut vain lukemasta 54 lukemaan 58. Dominantin käden kehitys on siis ollut ripeämpää. Täytyy miettiä miten asiaa voi kompensoida treenissä  jotta vasen käsi pääsisi mukaan.

Kestävyyskuntoa mitattiin sykevaihtelun avulla. En tarkalleen tiedä, miten mittaus toimii, ja lukemakaan ei ollut mitenkään suoraviivaisesti ymmärrettävä 49ml/kg/min. Lopputulemana kuitenkin kuntoluokka 6 (asteikolla 1-7) "Hyvin hyvä" (sic).  Kuntoindeksiksi sain asteikolla -5 -- +5 lukeman 2.04, mikä on "hyvä", käsittääkseni noin keskihajonnan verran ikäisteni keskiarvon yläpuolella. Mikä ei ole välttämättä kovin hyvä tulos, sillä se kattanee melko edustavasti koko populaation.

To Be A Beast esittelee lähtökohdaksi kolme erilaista ravitsemusohjelmaa. Esitän tässä hyvin hyvin karkean (ja osin virheellisen) tiivistelmän. Näistä oikeastaan esitetään vain hyvin karkea kuva makroravinteiden suhteen myös artikkelissakin. Matalaenergisimmistä korkeimpaan nämä ovat 1) Fat loss, jossa proteiinin osuus ravinnosta on suuri, ja kalorimäärä on pieni. Proteiinin määrä on itseasiassa tässä tapauksessa absoluuttisestikin kaikkein suurin, 2) Recomposition, jossa pyritään melko kulutusneutraaliin painon ylläpitoon voimaharjoittelun ohella, sekä 3) Muscle Gain, jossa pyritään positiiviseen energiataseeseen lihasmassan lisäämiseksi.

Fat loss on periaatteessa laihdutusohjelma, siinä lähdetään siitä että kalorivaje johtaa painon putoamiseen, mutta korkealla proteiinimäärällä pyritään takaamaan se, että lihasta menetetään ohessa vähemmän. Recomposition on aloittelevalle pikkuisen ylipainoiselle harjoittelijalle hyvä välimalli, sillä vähänkään suurempi kalorivaje pysäyttää voiman hankkimisen kuin seinään. Muscle Gain on se, mitä voisi nimittää "bulkkaamiseksi".

Itse noudatin enemmän tai vähemmän Muscle Gain- tyyppistä ruokavaliota suunnilleen syksystä 2015 maaliskuuhun 2017. En tosin syönyt koko ajan niin paljon, joten painonikaan ei noussut koko ajan. Hurjimmillaan painoa tuli parikin kiloa kuukaudessa, kun taas maltillisemman syömisen kausilla paino jopa hieman putosi. Kokemukseni mukaan painoni lähtee yleensä putoamaan melko rajusti ellen tietoisesti syö todella paljoa. Suunnitelmani on seuraavanlainen.

Aloitin nyt suoraan Fat Loss- ohjelmalla. Tämä siksi, että haluan testata miten vyötärönympärykseni kehittyy. Se oli eilen mitatessa 88 senttimetriä -- ei kovin suuri, mutta selkeästi indikoi taipumusta keskivartalolihavuuteen. Lihasmassan määrä kehossani oli testin mukaan hieman reilu 39kg. Tämä tulee putoamaan hieman, mutta vaikka siitä lähtisi noin 10%, se olisi silti keskiarvon yläpuolella. Pikaisesti lukuja katsoen veikkaisin, että painonnousustani aikanaan oli noin puolet, hieman alle, rasvaa. Tämä on liikaa, sillä ylimääräinen rasva kerääntyy vatsaan.

Kun vyötärönympärys on pienentynyt jonkin verran, siirryn Recomp-ohjelman suuntaan asteittain. Aion siihen asti pitää harjoitteluni maltillisena; voimaharjoittelun tavoittellisuus joutaa jäädä hetkeksi, pyrin ylläpitämään voimaani lyhyillä sarjoilla ja DE-tyyppisellä harjoittelulla, samalla kun rakennan juoksukuntoani takaisin. Eilen esimerkiksi 3km lenkkiin meni edelleen selvästi yli 15 minuuttia. Maltoin viikonloppuna juosta 12 km noin 6min/km tahtiin; pyrin pidentämään viikonloppulenkkiäni noin kilometrillä viikossa ja pitämään sen vauhdin hitaana. Voi olla että kaksi lenkkiä viikossa riittää, jolloin toinen on hidas ja pitkä, toinen nopea ja lyhyt.

Kun juoksusesonki on ohi tai jos esimerkiksi polvivaivat palaavat, täytyy homma miettiä uudelleen. Lisään syömistä asteittain samalla, kun lisään treenivolyymiä salilla.

Nostin penkistä 102.5kg viime viikolla, sekä 3x100kg melko helpon tuntuisesti. Kyykyssäkin sain 137.5kg ylös melko vaivattomasti. Myös pystypunnerrus on vieläkin kehittynyt. Tiedän, että kalorivajeelle meneminen pudottaa näitä tuloksia selvästi, ja tämä tulee olemaan ehkä suurin ongelma motivaation kannalta. En omaa kovin hyvää ruokahalua, joten mitään ruoanhimoa tuskin tulee. Lisäksi Fat Loss- ohjelmassakin saanti on alkuun 2500kcal päivässä, ei todellakaan mikään näännytysdieetti.




tiistai 2. toukokuuta 2017

Katoavaa

Vaihdatin kesärenkaat autooni huoltotöiden yhteydessä, sillä track-recordini käsin vaihtaessa on huono. Ei niinkään teknisesti, sillä renkaiden vaihto on sujunut aina varsin hyvin, vaan pikemminkin fysiologisesti. Olen nimittäin lähes aina saanut selkäni kipeäksi renkaita vaihtaessa. Selässäni on rakenteellinen perinnöllinen ongelma, joka aiheuttaa välilevyvaivoja; Isälläni oli 60-vuotiaana kulunut täysin loppuun parikin välilevyä ja hän lähes menetti liikuntakykynsä. Jäykistysleikkaus korjasi asiaa jonkin verran niin, että nyt, reilu 10 vuotta myöhemmin hän on vieläkin varsin toimintakykyinen. Isäni useammalla sisaruksella, kuten myös muutamilla serkuillani, on vastaavia vaivoja eri asteisina.

Itselläni vaivat alkoivat noin 22-vuotiaana. Liukastuin eräänä syksyisenä iltana, en edes kaatunut, vaan horjahdin. Tunsin kuitenkin selvästi että selkärangan alueella tapahtui jotain. Helvetilliset kivut alkoivat yöllä, ja koska en ollut koskaan aiemmin kokenut vastaavaa, hakeuduin ensiapuun. Sittemmin olen oppinut sietämään kyseistä kipua paremmin, ja olen käynyt lääkärillä vain kerran sen jälkeen, pari vuotta sitten. Tuolloin tilaani tutki ja kommentoi työterveyslääkärin kesäsijaisena toiminut vanhempi herrasmies, jolla oli kokemusta kyseisestä vaivasta. Hän sai minut vakuuttuneeksi lopullisesti siitä, että voimaharjoittelu on pikemminkin riskiä vähentävä kuin lisäävä tekijä.

Puolitoista vuotta olin oireeton, kunnes tämän vuoden tammikuussa tuli ensimmäinen kohtaus pitkiin aikoihin. Se sijoittui varsin nolosti Maakuntakomppanian koulutustilaisuuteen, jonka jouduin jättämään kesken. Tuolloin tunnistin selkeästi myös kaksi tapahtumaa: Ensimmäinen, altistava eventti oli rinnalleveto jonka tein kiireellisesti. Tunsin että jokin oli hieman pielessä. Toinen, laukaiseva eventti oli, kun haimme Parolan varusvarastolta varusteet ja jouduin kantamaan ne hieman huonossa asennossa. Kuten aina aiemminkin, kipuilu helpotti noin viikossa.

Viime keskiviikkona koin jälleen kaksi tapahtumaa. Altistava tapahtuma oli tällä kertaa renkaiden siirto varastosta auton perään. Huomasin renkaat siirrettyäni että alaselkä tuntui hieman epämiellyttävältä. Kävin torstaina päivällä kuntosalilla, ja jätin kyykyn tekemättä, sillä jo 110 kiloa telineestä otettuani tunsin ennen laskeutumistakin hieman kipua. Perjantaina selkä oli parempi, ja kävin noin 12 kilometrin lenkillä Hervannan ympäri. Tämä toimi laukaisevana tapahtumana, koska illalla selkää alkoi särkeä. Yritin sunnuntaina käydä salilla, mutta kyykky ei ollut mahdollinen yli 60 kilon painoilla. Poikkeuksellisesti en pystynyt kunnolla myöskään vetämään maasta.

Otin tänään salikamppeet mukaan, mutta tätä kirjoittaessa tunnen selkeästi ettei ole mitään asiaa kyykkyräkin ääreen.

Vamma tuli huonoon kohtaan sikäli, että olin juuri lopettanut 531-syklin, ja ajattelin juhannukseen asti tehdä 3-1- ohjelmaa, eli joka viikko lisätä painoa ja yrittää kolmen toiston maksimia kussakin pääliikkeessä. Ohjelma olisi ollut seuraavanlainen:

Maanantai: Kyykky (kevyt), Prässi (3RM), Maastaveto (3RM), leuanveto (3x5 kevyt)
Keskiviikko: Kyykky (kevyt), vinopenkki (kevyt), Tempaus (5x2), leuanveto (3RM lisäpaino)
Perjantai: Kyykky (3RM), penkki (3RM), Maastaveto FatGripzeillä (3RM), leuanveto (3x10)

Tiistaille 4km kevyt lenkki, lauantaille pitkä PK rauhallisesti.  Ruokaa sen verran että paino ei nouse.

Niin katoavaa on voimat ihmisen.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Välinäytös

Arkiset askareet ja erilaiset vähäiset mutta aikataulullisesti kiusalliset haasteet ovat haitanneet viime aikoina treenaamista yllättävän paljon. Ei niinkään, ettenkö olisi käynyt harjoittelemassa, mutta pikemminkin niin, että treeniajat ovat olleet vähemmän optimaalisia, syöminen on ollut hankalaa aikatauluttaa, ja niin edelleen.

Olin esimerkiksi pari viikkoa sitten viikon Englannissa vanhemman pojan luokkaretken valvojana. Tämä ei ollut sinänsä ongelma, sillä suunnittelin jo kuukausia etukäteen treeniohjelman niin, että tuolle viikolle ajoittui luontevasti treenitauko. Sen jälkeen rikkonaisuus on hieman enemmän haitannut, ja vaikka olenkin pysynyt osapuilleen ohjelman puitteissa, niin aivan kaikkea ei ole tullut tehtyä niin kuin olin suunnitellut.

Treeniohjelmat laaditaan aloittelijoille usein niin että niissä pysytään kirjaimellisesti. Tämä on tärkeää siksi, että aivan aloittelija ei osaa "kuunnella kehoaan" oikein. Aloittelijoiden ohjelmat on laadittu tyypillisesti sellaisiksi, että riskiä ylikunnosta ei juuri ole; kehitys vain tyssää sitten kun on aika miettiä uudelleen. Poikkeuksia tietenkin on, mutta pääsääntöisesti näin. Mitä enemmän edistyy, sitä kapeampi on se alue jossa treeniä on tarpeeksi jotta kehitystä tapahtuu, mutta ei liikaa jotta toipuu. Tässä kohtaa se kehon kuunteleminen tulee tietysti tärkeämmäksi, ja sen oppii lopulta vain yrityksen ja erehdyksen kautta.

Itselläni ei ole ollut ongelmana niinkään liiallinen treenaaminen kuin huono ruokavalio. En ole kertaakaan vetänyt itseäni kunnolla ylikuntoon -- sivumennen sanoen, sana on kamala, koska se antaa ymmärtää helposti että "ylikunto" on jotenkin erityisen hyvä kunto. Ylirasitustila on parempi termi. Joka tapauksessa, silloin kun olen treenannut liikaa, olen saanut lieviä tulehduksellisia reaktioita jänteisiin ja lihaksiin, ja tauko, ibuprofeeni ja kylmä ovat yleensä auttaneet. Liian vähäinen syöminen taas näkyy ihan selvästi siinä että toipuminen on vaarantunut. Tunnistan nykyisin aika helposti tilan jossa rajoittavana tekijänä on syöminen. Ja juuri nyt niin on, koska olen tietoisesti vähentänyt syömistäni.

Ohjelma näyttäisi jatkossa suunnilleen tältä:
Maanantai: Kyykky (lämmittely), Penkki (DE), prässi (intensiteetti)
Tiistai: Tempaus/rinnalleveto (lämmittely), maastaveto (intensiteetti), leuanveto (lisäpaino)
Torstai: Kyykky (intensiteetti), prässi (DE), penkki (intensiteetti), leuanveto (kehonpaino)
Lauantai: Kyykky (DE/volyymi), penkki (volyymi/DE), rinnalleveto/tempaus (DE), leuanveto (kevyt/nopea)

Ohjelmassa ei ole suuria volyymejä. Lauantaina penkin ja kyykyn volyymi tehdään volyymitreeninä, jos voimareserviä on paljon, muuten tehdään kevyesti dynaamisia, eli nopeita kolmosia noin 50-60% maksimista. Penkissä siis noin 60kg. Kyykyssä en varsinaista dynaamista tee, vaan hyviä kolmosia ehkä noin 80% maksimista.  Intensiteettipäivien ohjelmassa teen kolmosia niin raskailla kun menee.

Luovun 531-ohjelmasta kokonaan tämän kierroksen lopussa siten, että kun tulee "ykkösviikko", jatkan progressiota suoraan siitä painosta, kakkosina ja kolmosina. Tavoitteena on nyt nostaa intensiteettiä koko ajan hieman, aina juhannukseen asti; painoa peruutetaan vain jos epäonnistun. Jätin olankohautukset nyt toistaiseksi pois treenistä; ne ovat ns turhamaisuusliike tässä kohtaa, trapezius saa treeniä tarpeeksi muutenkin.

Keskiviikkoon ja sunnuntaihin mahtuu nyt pieni juoksulenkki. Siinä haasteena on tehdä lenkki sen verran kevyenä, että se ei suuremmin haittaa nostelua. Sunnuntain lenkki ei ole ongelma, koska maanantaina on yläkroppapainotteinen treeni ja kyykky on "palauttava" lämmittely. On mahdollista, että keskiviikkona ei voi juosta, mutta silloin ohjelma sallii perjantaille juoksun.

Kirjoitan tuloksista myöhemmin. Viimeisimmästä ennätyksestäni on nyt jo neljä kuukautta, nyt alkaa olla aika lisätä uutta vaihdetta silmään. Lihasmassaa on tullut aika hyvin. Vatsanahkaa ja niveliä tunnustellen rasvaa ei juuri ole tullut lisää, mutta paino on jo 87kg, eli nelisen kiloa lisää alkuvuodesta. Arvioisin että parisen kiloa lihasta tullut vielä tämänkin vuoden puolella.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kuntavaali

Eilen pidettiin kunnallisvaalit. En ole ollut kovin aktiivinen poliittisessa kommentaarissani viime aikoina, vuosiin, jos tarkkoja ollaan.

Sinä aikana kun olen politiikkaa seurannut, on tapahtunut pari merkittävää muutosta. Ensimmäiset vaalit joiden tuloksen jollakin tapaa rekisteröin ja joita seurasin, olivat vuoden 1991 eduskuntavaalit, joissa Keskusta Esko Ahon johdolla sai ns veret seisauttavan vaalivoiton. Keskustan kannatus nousi 7.2 prosenttiyksikköä, ja paikkaluku kasvoi 15 paikalla.

Kunnallisvaalit ovat aina olleet hieman ongelmalliset Suomessa. Ne sijoittuvat aina melko tarkkaan eduskunnan vaalikauden keskelle, mikä taas tekee niistä jossain määrin "välivaalit". Tätä retoriikkaa käytettiin vuoden 1992 kunnallisvaalien kampanjoinnissa erittäin voimakkaasti. Muista nuo vaalit hyvin, vaikken niissä saanut vielä äänestää.

Sekä vuoden 91 että 92 vaaleissa suhteessa aiempaan kannatukseensa suurin voittajapuolue oli vihreät. Kun ensimmäisen kerran sain äänestää vuoden 1995 eduskuntavaaleissa, en äänestänyt vihreitä. Koin että vihreiden äänestäminen olisi ollut ns akuankkaääni, ja että jos haluan sellaisen äänen antaa, niin voin saman tien vetää kunnolla överiksi. Niinpä äänestin muistaakseni ns. joogalentäjiä, eli luonnonlain puoluetta. En suhtautunut vakavasti politiikkaan, vaan pidin sitä typeränä pelinä.

En muista, ketä äänestin vuoden 1996 kunnallisvaaleissa. Niihinkään en juurikaan suhtautunut vakavasti. Poliittinen "aktivoitumiseni" tapahtui vuoden 1996 ja 1999 välillä, ja vuoden 1999 eduskuntavaaleissa äänestin vihreitä. Voisi jopa sanoa, että oli puolueen melko vannoutunut kannattaja. Tämän jälkeen äänestin vihreitä aina vuoden 2009 eurovaaleihin asti. Tuolloin olin asettanut itselleni kriteerin: Jos Kasvia ei valita, en enää kannata puoluetta. Jyrki Kasvi profiloitui IPR-asioissa tavalla, jota pidin itselleni olennaisena. Kasvi oli (ja varmaan edelleen on) vihreäksi varsin liberaali (sanan hyvässä merkityksessä), joten hänen kannattamisensa oli minulle jonkinlainen oljenkorsi jossa roikuin vaikka olin kokenut erkaantuneeni puolueen linjasta.


Eilisissä vaaleissa Vihreiden tulos oli puolueen historian paras. Vihreiden menestys kuntavaaleissa heijasteli pitkään suunnilleen puolueen kannatusta eduskuntavaaleissa, mitään suuria repeämiä suuntaan tai toiseen ei ollut; vihreiden ollessa hallituksessa, kuntavaaleissa tuli takkiin, ja oppositiossa ollessa taas kuntavaaleissa kannatus lisääntyi. Vuosien 2008 ja 2012 kunnallisvaaleissa vihreiden kannatus oli hivenen suurempi kuin 2007, 2011 ja 2015 eduskuntavaaleissa. En tehnyt tilastollista analyysiä asiasta, mutta en olisi yllättynyt, jos vihreiden suosio kuntavaaleissa olisi jonkin verran valtakunnan vaaleja suurempaa jatkossakin. Tarkoitan, että pidän täysin mahdollisena että meneillään on kehitystrendi, jossa kuntavaalien luonne suosii vihreitä.

Miksi näin? Ehkäpä siksi, että vihreille näyttäisi olevan mielekästä profiloitua erityisesti kaupungeissa sellaisilla tavoilla jotka ovat kaupunkien asukkaille uskottavia ja vetoavia. Esimerkiksi Tampereella Vihreät kasvattivat suosiotaan huimasti; vihreitä äänesti 20% äänestäneistä ja nämä saivat 14 paikkaa valtuustossa, kolmanneksi eniten (SDP 16, KOK 15). Jos ajattelen Tampereen paikallista politiikkaa ja päätöksiä omasta näkökulmastani, niin olen tästä kehityksestä kyllä mielissäni.

Oli valtakunnanpoliittisesti mitä mieltä tahansa, niin paikallispolitiikan tasolla vaikutetaan varsin erilaisiin asioihin. Tämä voi osin selittää sitä, miksi perussuomalaisten oli ehkä vaikeaa saada äänestäjiä liikkeelle. Varmasti osasyy oli toki hallitusvastuu -- se saattoi olla jopa merkittävin syy -- mutta en voi välttyä ajatukselta, että identiaarinen kampanja jota esimerkiksi PS:n radiomainonta edusti, ei purrut koska se ei tarjonnut mitään sellaista konkretiaa josta kunnissa oikeasti päätettäisiin.

Ihmiset ovat tyhmiä, mutta eivät niin tyhmiä, että kuvittelisivat että kunnanvaltuusto voisi sulkea rajoja tai vaikuttaa valtion budjettiin. Myöskään kunnallisverojen suuruus ei pääse kauheasti näillä päätöksillä hakemaan suuntaansa, koska kuntien menoja dominoivat viime kädessä niiden lakisääteiset velvoitteet. Huomatkaa, että puhun nyt siitä miten äänestäjät yleensä asian mieltävät, jos edes ajattelevat asiaa, en siitä miten äänestyskäyttäytyminen ja vaalitulos oikeasti vaikuttavat asioihin.

Kuitenkin näyttäisi siltä, että kampanjointi liittyen kaupunkikuvaan, kaavoitukseen, julkiseen liikenteeseen jne, asioihin joista kunnallisella tasolla päätetään suuremmassa määrin, puree paremmin kuin epämääräinen puhe "suomalaisesta elämäntavasta" tai kryptorasistinen puhe ulkomailta tulevista sosiaalipummeista. En väitä että nämä asiat eivät voisi olla politiikassa olennaisia, vaan väitän että ihmisten käsitys kunnasta toimijana ei ole niin harhainen, että he kuvittelisivat rajat kiinni- puheen merkitykselliseksi kuntavaaleissa. 

Minusta näytti että esimerkiksi Tampereella Vihreiden laariin satoi kaikkein eniten älyvapaa raitiotiehankkeen vastustus. Englanninkielinen termi butthurt on määritelty urbaanissa sanakirjassa seuraavasti:
An inappropriately strong negative emotional response from a perceived personal insult. Characterized by strong feelings of shame. Frequently associated with a cessation of communication and overt hostility towards the "aggressor."
Timo Soinin jäähyväispuhe vaalituloksen selvittyä oli mielestäni asiallinen aivan viime metreille saakka. Loppukaneetti jossa kaikesta taas kerran syytettiin "punavihreitä", oli kuitenkin butthurtin klassinen manifestaatio. Oli hieman surullista nähdä muuten tyylikäs puhe lopetettavan niin mauttomasti. Tampereella PS ei ollut toki ainoa raitiotietä vastustanut taho, vaan "Tampereen Puolesta"- listan ehdokkaat mölysivät asiasta myös melko äänekkäästi. Kuorossa lauloi mukana myös Tampereen oma Poppaloora-Puhuva Auto, eli Mikko Alatalo. Kaikesta älämölöstä huolimatta näiden listojen (PS, TaPu, Kesk) yhteenlaskettu äänimäärä tai paikkaluku eivät tulleet edes kovin lähelle vihreiden kannatusta.

Olen vahingoniloinen. Vaikken edelleenkään tunnustaudu vihreiden kannattajaksi, näen silti huomattavan paljon parempana tämän tilanteen kuin sen jossa nämä puolueet olisivat vallan kahvassa. Vaikka vihreillä on mahdollisuus saada aikaan paljon pahaa, niin kaupunkikuvaan liittyvissä kysymyksissä ja infrarakentamisessa heidän kantansa on hyvä.

Erityisen paljon minua miellyttää, että kaupunginvaltuustoon pääsivät Jaakko Stenhäll, Juhana Suoniemi ja Oras Tynkkynen. Syyt tähän ovat ehkä hieman erikoiset. Stenhällin kohdalla pidän hänen suhtautumisestaan kaupunkikuvaan ja infrarakentamiseen. Stenhäll on varsin älykäs, hänen kanssaan keskustelu ei ole kuin bambutikkujen tökkimistä kynsien alle. Tynkkysestä pidän henkilönä, vaikka monilta osin koen olevani poliittisesti melko kaukana; hän myös maksoi minulle lopulta viime eduskuntavaalien tuloksesta lyömämme vedon jonka hän hävisi. Suoniemi puolestaan harrastaa painonnostoa, ja tuomaroi ainoat (leikkimieliset) painonnostokisat joihin olen osallistunut. Suoniemi on minusta tervetullut poikkeus vihreiden miesten joukossa vallitsevaan yleiseen miehekkyyden puutteeseen.

Ja toivon ettei edellistä nyt tulkita homofobisesti. Asia on nostettu esille muuallakin, enkä ole ainoa joka on kokenut tämän imago-ongelmana puolueelle.

Katselin tulosiltaa televisiosta illalla. Olen edelleen sitä mieltä, että haluaisin haastaa Ville Niinistön häkkitappeluun hänen valitsemillaan säännöillä. Mutta oivalsin ettei se johdu siitä, että vihaisin miestä tai että haluaisin hänelle mitään pahaa. Kyse on pikemminkin eräänlaisesta Fight Club- tuntemuksesta. Ville voisi ihan hyvä tyyppi jos vaihtaisi löysempiin boksereihin ja miehistyisi vähän. Voisin kunnioittaa häntä enemmän jos olisin tapellut hänen kanssaan. Enää asia ei ole merkityksellinen, sillä puheenjohtaja vaihtuu pian.

Kirjoituksestani näkyy varmasti se sympatia jota henkilöhistoriani vuoksi edelleen koen vihreitä kohtaan. Vaikka he eivät ole poliittisesti minun puolueeni -- myönnän etten tälläkään kertaa äänestänyt Vihreitä -- toivon silti heille menestystä, suhteellisesti ajatellen.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Dynamite!

Nyt olen treenannut ns hypertrofiapainotteisesti nelisen viikkoa. Tämä tarkoittaa, että olen tehnyt verraten pitkiä (8-10) sarjoja. Hypertrofisen vaikutuksen saamiseksi täytyy kuormitusta kuitenkin koko ajan kasvattaa, sillä lihas adaptoituu nopeasti. Adaptaatio tarkoittaa sitä, että eliön (tässä tapauksessa ihmisen) aineenvaihdunta sopeutuu muuttuneeseen ympäristöön.  Tässä tapauksessa lihasta rasitetaan tavalla, johon se sopeutuu kasvamalla.

Hypertrofia ei ole riippumaton adaptaatio esimerkiksi voiman suhteen; ceteris paribus, suuremman poikkileikkauksen omaava lihas kykenee tuottamaan suuremman voiman. Tämä pätee kuitenkin vain osittain, sillä poikkileikkaus voi kasvaa monesta syystä. Perinteinen jako sarkoplasmiseen  ja myofibriaaliseen hypertrofiaan on tästä esimerkki. Pidempien sarjojen tuottama stressi tulee lyhytkestoisten energiavarantojen kulumisesta loppuun ja "mikrotraumoista" lihassäikeisiin. Adaptaatio näihin on yhtäältä lihassäikeiden paksuuntuminen, toisaalta lihaksen sarkoplasman (eli suomeksi, nesteen) tilavuuden kasvu.

Hypertrofisella treenillä on rajoitteensa, sillä voima ei lisäänny kovin hyvin pidemmillä sarjoilla. Jos kuormitusta lisätään nopeasti, niin kehitys pysähtyy melko nopeasti. Starting Strength:in ja vastaavien aloittelijoiden voimaohjelmien suosimat viiden toiston sarjat ovat eräänlainen kompromissi hypertrofisen ja puhtaammin voimantuottoon tähtäävien toistomäärien välillä.

Monet treenaavat myös ns. dynaamisia sarjoja (DE). Niissä ideana on tehdä suhteellisen kevyellä kuormalla mahdollisimman nopeita toistoja. Näiden on ideana saada aikaan hermostollinen adaptaatio, jossa liikkeen suorittamiseen rekrytoidaan mahdollisimman suuri osa lihaksen potentiaalista. Oli taustalla vaikuttava mekanismi mikä tahansa, DE-sarjat todella toimivat, ja ne lisäävät nimenomaan tehoa

Tämänhetkinen treeniohjelmani perustuu siihen, että jokaista isoa lihasryhmää harjoitetaan kerran viikossa hypertrofiaan tähtäävällä ja kerran viikossa maksimivoimaan tähtäävällä treenillä. Kuten yllä totesin, hypertrofiatreeni "tyssää" melko nopeasti. Niinpä aion toimia siten, että sitä mukaa kun se tyssää, lyhennän sarjoja, eli siirrän painopistettä perusvoiman kehittämiseen. Jossakin kohtaa vaihdan toisen treenin DE-treeniksi. Tämä periodisaatio on melko tavallinen, eli ensin on "massakausi", jonka aikana treeni on hypertrofiapainotteisempaa. Sitten on "perusvoimakausi", jolloin treenataan perusvoimaa, ja lopulta "kisakausi", jolloin keskitytään maksimaalisen voiman- ja tehontuotantoon.

Kuten viime vuonnakin, "huippuja" tulee tälle vuodelle kaksi: Juhannukseen ja Jouluun. Huhtikuun aikana siirryn hypertrofiasta perusvoimaan ja toukokuun aikana perusvoimasta maksimivoimaan siten, että juhannusviikolla ollaan ns huippukunnossa. En ole toki tietenkään osallistumassa mihinkään kilpailuihin tms, joten sikäli tämä on "turhaa".

Olen ajoittanut siirtymävaiheet näin siksi, että tiedossa on kaksi treenitaukoa. Lähden ensi viikolla 5 vuorokauden matkalle, jolloin tulee 5 päivän treenitauko. Siinä on hyvä jällleen hieman muuttaa treenin painopistettä. Toinen matka sijoittuu kesä-toukokuun vaihteeseen, välissä on 6 viikkoa tehokasta treeniaikaa. Sen jälkeen on juhannukseen 3 viikkoa, jonka käytän "herkistelyyn". Syntymäpäiväni on juhannusviikolla, ja silloin voin yrittää maksimaalisia tuloksia.

Tätä seuraa sitten "kesäloma", jonka aikana parantelen taas aerobista kuntoani. En tänäkään vuonna ole sitoutunut mihinkään juoksukilpailuihin. Painoin vuosi sitten 78 kiloa, nyt vaaka näytti 87kg. Kun juoksin puolimaratonin vuonna 2013, niin painoin 65kg. Aika paljon on tullut lisää massaa. Nivelet ja rustot voivat olla kovilla. Tuolloin pystyin juoksemaan ilman ongelmia 10kg painoliivin kanssa, nyt en uskalla, sillä kävellessäkin painoliivin kanssa tulee tunne että nilkat ja polvet ovat kovilla.

Yksi juoksutreeni, jonka voisin ottaa mukaan, on sprintit. Siinä on hiukan DE-treenin henkeä, ja siten se voisi olla hyödyllisempää kuin pitkät hitaat.