Memento Mori

Elämä joskus antaa joskus ottaa. 

Viimeiseen 10 vuoteen mahtuu paljon. Post doc-vuoden jälkeen kotiinpaluu oli kuoppainen. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, viimeiset 10 vuotta menivät hieman eri tavoin kuin olin suunnitellut ja siksi niin työ- kuin yksityiselämässäkin asiat menivät tavalla jota pitkään nimitin "epäonnistumiseksi". 

Tämä on tietenkin näkökulmakysymys. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat suhteellisia asioita; ne ovat olemassa vain suhteessa johonkin päämäärään. Ihminen ei esimerkiksi voi olla epäonnistunut ihmisenä ilman, että tällä on jokin mittari sille, millainen ihmisenä oleminen on onnistunutta. 

Kun käyttää mittarina tutkimusrahoitusta, tiettyjä taloudellisia tavoitteita, ihmissuhdepäämääriä, jne jne, niin joutuu helposti sen eteen että nämä asiat eivät aina riipu yksinomaan omasta toiminnasta.  Kun asiat onnistuvat, jokainen tahtoo ajatella että tämä johtuu omasta erinomaisuudesta ja kun ne epäonnistuvat, niin on helpompaa todeta epäonnistumisen johtuvan ulkoisista tekijöistä. 

Marcus Aurelius toteaa -- mukaillen hieman -- että asiasta ei tee hyvää se, että sitä sanotaan hyväksi, eikä kiitos tee mitään kauniiksi tai moite rumaksi. Hän myös toteaa että ulkoiset seikat voivat olla mitä hyvänsä. Emme kontrolloi niitä, voimme hallita vain sitä, miten suhtaudumme niihin. 

 Nyt tutkimusrahaa on. Nyt on julkaisua, ja todennäköisesti pian on glooriaa ja varmaan mainetta. Tai sitten ei ole.  Kaikki on kuitenkin varsin katoavaista.