Tänään loppuu toinen sykli 531:stä. Eilen penkissä meni 3x87.5kg, mutta käsivarsissa tuntui taas kipua; ei terävää, vammautumisen aiheuttamaa kipua, vaan toistojen jälkeen tympeää lihas/jännesärkyä, joka indikoi jonkinlaista tulehdusta. Lisäksi tunsin hienoista kramppia selässäni. Ensi viikko on kevennysviikko, ja tällä kertaa aion sen todella ottaa kevyesti.
Sitä ennen on kuitenkin vuorossa tämän päivän maastaveto 150kg:lla. Olen toki vetänyt enemmänkin, mutta tänään pitäisi tehdä sarja "loppuun". Koskapa viime viikolla jäi kahteen toistoon paljon kevyemmällä, eivät odotukseni ole kovin korkealla. Asteikko on 1 toisto tyydyttävä, 2 toistoa hyvä, 3 kiitettävä ja 4+ olisi yllätys.
En oikein tiedä mihin suuntaan menisin nyt tämän ohjelmoinnin kanssa. Texas toimi aiemmin hyvin, mutta se vie mehut todella järeästi. Ehkä voisin kokeilla sitä nelisen viikkoa. Suurin osa voimastani, siltä osin kuin sitä on tullut tänä vuonna lisää verrattuna viime vuotiseen, on hankittu kuitenkin Texas-menetelmällä. Toisaalta voisin antaa 531:lle vielä yhden syklin. Edes seuraava sykli ei vielä veisi minua omiin 1RM-ennätyspainoihini maastavedossa ja kyykyssä, ja 12 viikkoa ilman mitään uutta ennätystä on hieman puuduttavaa.
Toki, pakkohan minun on jossakin kohtaa hyväksyä että ennätykset ovat takanapäin. Olen 40-vuotias ja vaikka realistisesti voidaan ajatella että myöhäisen voimaharjoittelun aloittamisen takia saavuttaisin "huippuni" vasta muutaman vuoden kuluttua, esimerkiksi 45-vuotiaana, niin kehitys hidastuu väistämättä. Jos ensimmäisen puolen vuoden aikana ennätyksiä tuli joka viikko, sen jälkeen niitä tuli ehkä parin viikon välein muutama, sitten kuukauden välein. Kyykkyennätykseni 142.5kg on tehty 22.7., kahdeksan viikon takaa. Samalta päivältä on maastavetoennätykseni 157.5kg. Eilinen penkkitulos on 3RM ennätykseni, joten tavallaan nyt ollaan 2kk- tahdissa.
Pahin kaikista on pystypunnerrus. Siinä olen tehnyt käytännössä volyymi/intensiteetti splittiä, mutta tuloksetta. Eilen en tehnyt massiivista volyymiä, vaan 12+8 37.5kg:lla.
Harkitsen asiaa vielä ensi viikon ajan, mutta tällä hetkellä luulen että teen 531:tä vielä yhden syklin. Pystypunnerruksen tukiliikkeenä toimivat leuanveto ja penkki, penkin tukiliikkeinä pystypunnerrus ja leuat, niin että leuat tulevat tappiin ja muuten 3x8; alennan toistomäärää nykyisestä, mutta lisään lineaarisesti painoa. Kyykyn tukiliikkeenä saavat toimia vatsalihakset ja shrugsit, ja maastavedon kanssa etukyykky ja vatsat. Näissä varmaan 2x8 nykyisestä lineaarisesti lisäten, ja vatsoissa 2x20 toistoa lisäpainoa kasvattaen.
Deloadin kanssa joudun pikkuisen kikkailemaan, koska lähden reissuun ensi viikon sunnuntaina ja olen reissussa keskiviikkon-torstain väliseen yöhön. Treenaan siis ensi viikon kevennykset ma-ke-pe, ja teen aloituksen seuraavaan sykliin jo sunnuntaina. ma-ti-ke jäävät väliin, joten treenaan loput sitten to+pe+su. Sitä seuraava viikko pitää hoitaa sitten ti+ke+pe+la. Kahtena päivänä peräkkäin voi treenata jos tekee ylä/ala splitin, mutta kolmatta päivää ei oikein voi. Eli pääsen vasta kolmannella viikolla normaaliin ma+ti+to+pe- jakoon, ja juuri tuona perjantaina alkaakin sitten pyrinnön painonnostokurssi. Tämä ei ole optimaalista, mieluummin olisin pitänyt useamman päivän lepoa ennen painonnostokurssin alkua. Voi olla että säädän tätä hieman.
perjantai 9. syyskuuta 2016
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Roll out the guns
Maanantaina tein suunnittelemani ohjelman mukaiset liikkeet. Olin vapaa-aikakeskuksella, ja siellä ei ole puolen kilon kiekkoja, joten 56 kilon sijaan tein 57.5kg. En saanut kuin ykkösen, ja sekin nippa nappa. Tässä on tullut takapakkia siis. Shrugsit 2x8 185kg:lla onnistuivat ihan hyvin, penkissä tein 55kg:lla 60kg:n sijaan, mutta tein 12 toistoa kahdesti. Vedin päälle vielä kymmenen leukaa odotellessani. Olin varovaisen toiveikas maanantain jälkeen.
Eilinen treeni ei ollut kyllä kovin hyvä, jos rehellisiä ollaan. Tämä viikko on nyt viimeinen "työviikko" toisessa 531-syklissäni. Tajusin etten oikein pidä tästä ohjelmasta, mutta toisaalta olen vähän huono arvioimaan vielä koska kahden syklin jälkeen ei oikeasti vielä kauheasti pysty sanomaan ja toisaalta koska ojentajissani oli pientä tulehdusta, on mahdotonta sanoa mikä osa johtuu ohjelmasta ja mikä on muita seikkoja.
Kyykkäsin 5x110, 3x120 ja 1x135. Tuo 135 oli pettymys, koska kuvittelin että saisin ainakin kolmosen, ja toivoin jopa nelosta. Kuopasta nousin kuitenkin sen yhdenkin kerran vain kiukulla ja hampaiden kiristyksellä. On kuitenkin aina myönnettävä tosiasiat ja todettava että juuri nyt 135 on minulle kyykyssä se yhden toiston maksimi, ja se että kyykkäsin kolmosen 140 kilolla toukokuussa, ei merkitse tässä kohtaa mitään. Tein päälle ainoastaan kevyitä tempauksia ja rinnallevetoja (alle 50kg) ja 2x20 vatsalihaksia 15kg:n lisäpainoilla. Soudut jätin tekemättä.
Wendlerin (siis 531:n alkuperäisen kehittäjän) oma suosikki korkean volyymin ohjelmaksi on ns. Boring But Big, jossa 531-ohjelmaa täydennetään 5x10 toiston sarjoilla niin, että ensimmäisellä viikolla se on 50%, toisella 60% ja kolmannella 70% maksimista. Minun ohjelmassani nämä olisivat esim kyykyssä pyöristettynä 72.5kg, 87.5kg ja 102.5kg. Tämä voisi periaatteessa toimia, mutta vaatisi niin kovasti syömistä, etten vaan pysty.
Torstaina on se "pelottava" penkkipäivä. Myönnän että pelkään penkkipunnerrusta nykyisin enemmän kuin kyykkyä. Tämä siksi, että penkissä tulee helposti tehtyä "typeryyksiä", eli nostettua huonolla tekniikalla kun voimat uhkaavat loppua. 86 kiloa ei ole paljon -- minun kokoiseni kaverin pitäisi nostaa noin puolitoistakertaisesti -- mutta olkapään historian tuntien hiukan hirvittää. Menen kuitenkin nyt ohjelman mukaan ja katsotaan mitä tapahtuu.
Perjantaina pääsen vihdoin viimein vetämään maasta 150kg. Kesällä nostin 157.5 kerran, ja 150kg on tullut vedettyä kolmosen verran.
Mietin vielä, aionko vetää kolmannen syklin vielä. Tavallaan 4 viikkoa on niin lyhyt aika, että miksi ei. Mutta toisaalta, kun en oikein pidä tästä ohjelmasta. Kyse on tunneasiasta. Ensi alkuun sen voisi kuitata niin että koska se on vaan tunne, niin on parempi toimia ohjelman mukaan. Mutta motivaatio ei toimi niin. Lisäksi olen huomannut että jos treenaa vastentahtoisesti, niin tulee helposti laiminlyöneeksi jotain aspekteja treenissä tai toipumisessa. Itselläni yksi tällainen on, että jos salitreeni tuntuu puisevalta, lähden lenkille. Tämä nyt kuulostaa varmaan jollekin siltä että no, sehän on hyvä, mutta asia ei ole näin. Juoksu on niinkuin viinan juonti. Siitä tulee hyvä olo silloin kun sitä tekee, mutta siitä on haittaa muulle elämälle. Nostot kärsivät jos juoksen. Olen kokeillut kahta ja yhtä lenkkiä viikossa, mutta fakta on, että nolla olisi parempi jos haluaisin tulla vahvemmaksi.
Todennäköisesti vedän vielä yhden syklin 531:stä. Lokakuussa onkin sitten painonnostokurssi sopivasti kun seuraava sykli päättyy. Sen myötä mietin sitten ohjelmani kokonaan uudelleen. Kurssi kestää 6 viikkoa, ja sen aikana otan voimaharjoittelun rauhallisemmin. Kurssin jälkeen voisin ajatella siirtyväni johonkin intermediate-ohjelmaan esimerkiksi PPST3:sta. Kirjassa on painonnostajille suunnattuja muunnelmia Texas-menetelmästä. Keventämällä volyymiä hieman voisi löytyä sopiva.
Eilinen treeni ei ollut kyllä kovin hyvä, jos rehellisiä ollaan. Tämä viikko on nyt viimeinen "työviikko" toisessa 531-syklissäni. Tajusin etten oikein pidä tästä ohjelmasta, mutta toisaalta olen vähän huono arvioimaan vielä koska kahden syklin jälkeen ei oikeasti vielä kauheasti pysty sanomaan ja toisaalta koska ojentajissani oli pientä tulehdusta, on mahdotonta sanoa mikä osa johtuu ohjelmasta ja mikä on muita seikkoja.
Kyykkäsin 5x110, 3x120 ja 1x135. Tuo 135 oli pettymys, koska kuvittelin että saisin ainakin kolmosen, ja toivoin jopa nelosta. Kuopasta nousin kuitenkin sen yhdenkin kerran vain kiukulla ja hampaiden kiristyksellä. On kuitenkin aina myönnettävä tosiasiat ja todettava että juuri nyt 135 on minulle kyykyssä se yhden toiston maksimi, ja se että kyykkäsin kolmosen 140 kilolla toukokuussa, ei merkitse tässä kohtaa mitään. Tein päälle ainoastaan kevyitä tempauksia ja rinnallevetoja (alle 50kg) ja 2x20 vatsalihaksia 15kg:n lisäpainoilla. Soudut jätin tekemättä.
Wendlerin (siis 531:n alkuperäisen kehittäjän) oma suosikki korkean volyymin ohjelmaksi on ns. Boring But Big, jossa 531-ohjelmaa täydennetään 5x10 toiston sarjoilla niin, että ensimmäisellä viikolla se on 50%, toisella 60% ja kolmannella 70% maksimista. Minun ohjelmassani nämä olisivat esim kyykyssä pyöristettynä 72.5kg, 87.5kg ja 102.5kg. Tämä voisi periaatteessa toimia, mutta vaatisi niin kovasti syömistä, etten vaan pysty.
Torstaina on se "pelottava" penkkipäivä. Myönnän että pelkään penkkipunnerrusta nykyisin enemmän kuin kyykkyä. Tämä siksi, että penkissä tulee helposti tehtyä "typeryyksiä", eli nostettua huonolla tekniikalla kun voimat uhkaavat loppua. 86 kiloa ei ole paljon -- minun kokoiseni kaverin pitäisi nostaa noin puolitoistakertaisesti -- mutta olkapään historian tuntien hiukan hirvittää. Menen kuitenkin nyt ohjelman mukaan ja katsotaan mitä tapahtuu.
Perjantaina pääsen vihdoin viimein vetämään maasta 150kg. Kesällä nostin 157.5 kerran, ja 150kg on tullut vedettyä kolmosen verran.
Mietin vielä, aionko vetää kolmannen syklin vielä. Tavallaan 4 viikkoa on niin lyhyt aika, että miksi ei. Mutta toisaalta, kun en oikein pidä tästä ohjelmasta. Kyse on tunneasiasta. Ensi alkuun sen voisi kuitata niin että koska se on vaan tunne, niin on parempi toimia ohjelman mukaan. Mutta motivaatio ei toimi niin. Lisäksi olen huomannut että jos treenaa vastentahtoisesti, niin tulee helposti laiminlyöneeksi jotain aspekteja treenissä tai toipumisessa. Itselläni yksi tällainen on, että jos salitreeni tuntuu puisevalta, lähden lenkille. Tämä nyt kuulostaa varmaan jollekin siltä että no, sehän on hyvä, mutta asia ei ole näin. Juoksu on niinkuin viinan juonti. Siitä tulee hyvä olo silloin kun sitä tekee, mutta siitä on haittaa muulle elämälle. Nostot kärsivät jos juoksen. Olen kokeillut kahta ja yhtä lenkkiä viikossa, mutta fakta on, että nolla olisi parempi jos haluaisin tulla vahvemmaksi.
Todennäköisesti vedän vielä yhden syklin 531:stä. Lokakuussa onkin sitten painonnostokurssi sopivasti kun seuraava sykli päättyy. Sen myötä mietin sitten ohjelmani kokonaan uudelleen. Kurssi kestää 6 viikkoa, ja sen aikana otan voimaharjoittelun rauhallisemmin. Kurssin jälkeen voisin ajatella siirtyväni johonkin intermediate-ohjelmaan esimerkiksi PPST3:sta. Kirjassa on painonnostajille suunnattuja muunnelmia Texas-menetelmästä. Keventämällä volyymiä hieman voisi löytyä sopiva.
maanantai 5. syyskuuta 2016
Hieman meta-tasolla ihmisoikeuksista.
Haluaisin kirjoittaa hieman taas ihmisoikeuksista, sain kimmokkeen eräästä keskustelusta sosiaalisessa mediassa. Kirjoituksen näennäinen aihe on ihmisikeudet mutta itseäni kiinnostaa lähinnä argumenttien rooli.
Yksi esiintullut kysymys liittyi ns keskustelun traditioon ja siihen miten jokin käsite on julkisessa ja akateemisessa "virallisessa" keskustelussa kehittynyt ja elänyt. Keskusteltaessa ihmisoikeuksista, voidaan esimerkiksi vedota moraalifilosofisiin pohdintoihin joille löytyy käytännössä katkeamaton akateeminen perinne aina antiikin klassikoihin saakka. Tällöin ei ole tavatonta, että meta-argumenttina erimielisyys pyritään kuittaamaan sillä, että keskustelun toinen osapuoli ei ole pätevä esittämään käsityksiään ihmisoikeuksista, ellei tämä pysty kommentoimaan merkittäviltä osin tätä akateemisen moraalifilosofian traditiota. Toinen vaihtoehto on eräänlainen legalistinen argumentti jossa ihmisoikeussopimusten historia ja niistä käytyjen aktuaalisten neuvotteluiden sisältö tulisi tuntea joiltain -- yleensä argumentin esittäkän näkökulmasta -- olennaisilta osin.
Ihmisoikeudet ymmärretään mielestäni julkisessa keskustelussa väärin siten, että ajatellaan että ihmisten "ihmisarvo" on jokin kvantitatiivinen suure jota oikeasti ihmisillä on enemmän ja toisilla vähemmän, mutta hipit, kulttuurimarxistit ja vasemmistoliberaalit makkaratukat vain teeskentelevät että kaikki ovat yhtä arvokkaita. Itse ymmärrän ihmisarvon sellaisena minimitasona, jonka "alle" ihmisen arvokkuus ei voi laskea riippumatta siitä, millainen vastenmielinen otus tämä on.
Otetaan esimerkkinä vaikkapa A. Breivik, jonka naama on useimpien kirjoissa kuvituksena kohdassa "Ihmisperse". Meidän standardimme ihmisarvolle estävät rankaisemasta miestä enempää kuin laki sallii. Tämä on hyvä asia, ei niinkään siksi että emme tuntisi vastenmielisyyttä sen edessä ettei miestä voi kohdella huonommin, vaan juuri siksi että me tunnemme niin. Pidäkkeet ja rajat eivät merkitse mitään jos ne eivät joskus tunnu liian rajoittavilta. Jos näin ei olisi, niin emme tarvitsisi mitään rajoitteita tai periaatteita, vaan voisimme toimia aina sen mukaan mikä kullakin hetkellä tuntuu hyvältä. Tämä toki voi olla jonkun käsitys hyvästä yhteiskunnasta, mutta itse katson että ihmisen tunne-elämä on liian kohinainen sellaisenaan lyhyellä aikavälillä tämmöisistä asioista päättämään.
En kommentoi akateemista tai legalistista traditiota, vaikka osin sitä tunnenkin. Ihmisoikeuksien kaltaiset sopimukset -- ja sopimus se on, riippumatta siitä mitä asiasta nyt haluamme ajatella -- täytyy ikäänkuin neuvotella uudelleen jatkuvasti. Yhteiskunta elää ja muuttuu, ja vaikka traditio jossakin asiassa toki kantaa arvokasta kiteytynyttä tietoa, se pitää uudistaa. Jossain oli ilmaistu asia niin, että traditio ei ole sitä, että säilötään tuhkat jälkipolville, vaan sitä että tuli jatkaa palamistaan. Näin on tämäntyyppisten asioiden kanssa myös. Jos emme pysty kehystämään perusteluitamme sille miksi jokin sopimus on niin tai näin tai miksi haluamme sen olevan noin, emme onnistu viemään eteenpäin sitä, minkä uskomme ja koemme tärkeäksi. Jos kaivaudumme poteroon ja kieltäydymme neuvottelusta siksi että toinen ei tunne traditiota ja vetoamme vain auktoriteettiin, niin säilömme tuhkaa, emme siirrä liekkiä.
Tämä on nykypäivän konservatiivien ja liberaalien välisen juovan syy ja seuraus. Iso osa konservatiivisuutta tai sellaiseksi ymmärrettyä, on sikäli harhaista että argumentaatio nojaa "perinteeseen" joka on monilta osin illusorista; todellisuudessa taustalla on tunne ja haluttomuus perehtyä siihen toiseen perinteeseen joka on tuonut meidät tähän päivään. Iso osa liberaalia diskurssia taas on paradoksaalinen yhdistelmä perinteen halveksuntaa ja uudellenkirjoittamista. Homoseksuaalien tasavertaista kohtelua puolustamaan pyritään etsimään mahdollisimman kaukaa menneisyydestä katkeamatonta perinnettä, aina rooman homoseksuaalisista keisareista suomalaisiin homoseksuaalisiin sotaveteraaneihin. En tässä siis ota kantaa itse päämäärään vaan argumentaatioon.
Eräässä keskustelussa jota seurasin vedettiin melko nopeasti esiin vaikkapa vammaisten internointi tai vanhusten pakkoeutanasia eräänlaisina kaltevan pinnan argumentteina kun toisaalta pohdittiin josko ihmisoikeuksien perustason (josta ei siis kukaan halunnut tinkiä) tulisi riittää jossain tilanteissa, kun esimerkiksi maahan pyrkii ihmisiä joilla ei laillista oikeutta ole maassa pysyvästi oleskella. Keskustelun aiheena oli tuolloin sellaisten yksilöiden maassa oleskelu, joille ei voida myöntää turvapaikkaa näiden rikollisen taustan vuoksi, mutta joita ei myöskään voi palauttaa lähtömaahan koska näitä odottaisi tuolloin kidutus tai kuolemantuomio.
En yritä tällä kirjoituksella ottaa kantaa siihen miten tuossa tilanteessa tulisi toimia. Totean vain, että ihmisoikeudet joko on kaikilla tai niitä ei ole lainkaan. Tämä sopimus joko on voimassa jossakin missä tiettyä lakia noudatetaan tai se ei ole. Tämä toi mieleeni jälleen kerran synteesin ja argumentatiivisen rakennelman jota olen toistellut usein muulloinkin, kategoriavirheen joka tietyssä puhetavassa esiintyy. Nimittäin käsityksen "objektiivisista" arvoista.
Olen nähnyt ihmisoikeuksia ja yleisestikin vahvaa moraalia käsittelevässä keskustelussa uskonnollisen argumentin jonka mukaan sääntöjen (kuten ihmisoikeuksien) voidaan katsoa olevan todella voimassa vain jos ne ovat objektiivisia. Tätä termiä käytetään siis merkityksessä "tosiasioita", siis jotain mikä on voimassa ilman ihmistä tai muuta oikeussubjektia. Kyseessä tietenkin on kategoriavirhe, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa uskooko joku jumaliin vai ei.
Dan Simmonsin Hyperionissa on hahmo, Sol Weintraub, joka on juutalainen akateemikko ja moraalifilosofi. Weintraubin tytär kärsii erikoisesta tilasta jossa tämä ikääntyy takaperin ja menettää muistojaan päivä päivältä. Tarinassa vedetään paralleelejä moniin juutalaisten historian moraalifilosofisiin ongelmiin, joista ehkä tärkeimpänä Abrahamin vakaa aikomus uhrata Iisak kun Jahve niin käskee. Myös Jobin tarinaa ja Holokaustia käsitellään tarinassa. Oma tulkintani tarinasta on nimenomaan se, että juutalaiseen traditioon nojaavassa moraalifilosofiassa on akuutisti läsnä moraalin sopimuksenvaraisuus ja traditio on tämän sopimuksenvaraisuuden eksplisiittiseksi tekemistä. Siinä missä Abraham on sokeasti kuuliainen, Job kyseenalaistaa kohtalonsa mutta silti pitää oman osansa. Holokaustin myötä Jahve itse petti viimeisen kerran tekemänsä liiton ihmisten kanssa ja lopullisesti teki selväksi moraalin sopimuksenvaraisuuden.
Vaikka postuloisimme että Jahve tai Baal, Asathoth tai Odin määräisi sen mikä on oikein tai väärin, tämän määräyksen noudattaminen kokonaan tai osin on tällaisen jumalan ja ihmisen välinen sopimus. Se, että toinen osapuoli voi sanella sopimuksen ehdot ja toisen on vain toteltava tai kärsittävä, ei muuta asiaa miksikään. Voimmekin ajatella koko kansalaisyhteiskunnan ja demokratian kehityskaaren -- jos ajattelemme sitä edes jotenkin hyväntahtoisesti -- kehityksenä kohti enemmän ja enemmän neuvottelevaa (erotuksena sanelevasta) järjestäytymistapaa.
Legalistisen tai moraalifilosofisen -- puhumattakaan esimerkiksi teologisesta -- koko tradition tuntemuksen vaatiminen tähän keskusteluun osallistumisen edellytyksenä on tässä vain hivenen sitä Jahven tai Baalin sanelua asianmukaisempaa. Jotta traditio -- oli se mikä hyvänsä -- voidaan siirtää eteenpäin kuten liekki, sen täytyy kyetä puhuttelemaan uutta sukupolvea kevyemmällä koneistolla.
Ihmisoikeuksien kohdalla vasemmistoliberaali traditio on valitettavasti venyttänyt ja laajentanut käsitteen niin suureksi että tarvitaan mittava indoktrinaatio tai sosiaalinen paine jotta tämän käsitteistön voi omaksua. Tämä on sääli, koska se olisi voinut myös kiteytyä ja kirkastua. Olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useampaan libertaariin joka ammentaa tästä humaanista traditiosta, mutta heidän ongelmansa on ajautuminen marginaaliin. Diskurssia hallitsee kaksi ääripäätä, ja esimerkiksi minut on leimattu yhtä aikaa "suvakiksi" ja "natsiksi".
Yksi esiintullut kysymys liittyi ns keskustelun traditioon ja siihen miten jokin käsite on julkisessa ja akateemisessa "virallisessa" keskustelussa kehittynyt ja elänyt. Keskusteltaessa ihmisoikeuksista, voidaan esimerkiksi vedota moraalifilosofisiin pohdintoihin joille löytyy käytännössä katkeamaton akateeminen perinne aina antiikin klassikoihin saakka. Tällöin ei ole tavatonta, että meta-argumenttina erimielisyys pyritään kuittaamaan sillä, että keskustelun toinen osapuoli ei ole pätevä esittämään käsityksiään ihmisoikeuksista, ellei tämä pysty kommentoimaan merkittäviltä osin tätä akateemisen moraalifilosofian traditiota. Toinen vaihtoehto on eräänlainen legalistinen argumentti jossa ihmisoikeussopimusten historia ja niistä käytyjen aktuaalisten neuvotteluiden sisältö tulisi tuntea joiltain -- yleensä argumentin esittäkän näkökulmasta -- olennaisilta osin.
Ihmisoikeudet ymmärretään mielestäni julkisessa keskustelussa väärin siten, että ajatellaan että ihmisten "ihmisarvo" on jokin kvantitatiivinen suure jota oikeasti ihmisillä on enemmän ja toisilla vähemmän, mutta hipit, kulttuurimarxistit ja vasemmistoliberaalit makkaratukat vain teeskentelevät että kaikki ovat yhtä arvokkaita. Itse ymmärrän ihmisarvon sellaisena minimitasona, jonka "alle" ihmisen arvokkuus ei voi laskea riippumatta siitä, millainen vastenmielinen otus tämä on.
Otetaan esimerkkinä vaikkapa A. Breivik, jonka naama on useimpien kirjoissa kuvituksena kohdassa "Ihmisperse". Meidän standardimme ihmisarvolle estävät rankaisemasta miestä enempää kuin laki sallii. Tämä on hyvä asia, ei niinkään siksi että emme tuntisi vastenmielisyyttä sen edessä ettei miestä voi kohdella huonommin, vaan juuri siksi että me tunnemme niin. Pidäkkeet ja rajat eivät merkitse mitään jos ne eivät joskus tunnu liian rajoittavilta. Jos näin ei olisi, niin emme tarvitsisi mitään rajoitteita tai periaatteita, vaan voisimme toimia aina sen mukaan mikä kullakin hetkellä tuntuu hyvältä. Tämä toki voi olla jonkun käsitys hyvästä yhteiskunnasta, mutta itse katson että ihmisen tunne-elämä on liian kohinainen sellaisenaan lyhyellä aikavälillä tämmöisistä asioista päättämään.
En kommentoi akateemista tai legalistista traditiota, vaikka osin sitä tunnenkin. Ihmisoikeuksien kaltaiset sopimukset -- ja sopimus se on, riippumatta siitä mitä asiasta nyt haluamme ajatella -- täytyy ikäänkuin neuvotella uudelleen jatkuvasti. Yhteiskunta elää ja muuttuu, ja vaikka traditio jossakin asiassa toki kantaa arvokasta kiteytynyttä tietoa, se pitää uudistaa. Jossain oli ilmaistu asia niin, että traditio ei ole sitä, että säilötään tuhkat jälkipolville, vaan sitä että tuli jatkaa palamistaan. Näin on tämäntyyppisten asioiden kanssa myös. Jos emme pysty kehystämään perusteluitamme sille miksi jokin sopimus on niin tai näin tai miksi haluamme sen olevan noin, emme onnistu viemään eteenpäin sitä, minkä uskomme ja koemme tärkeäksi. Jos kaivaudumme poteroon ja kieltäydymme neuvottelusta siksi että toinen ei tunne traditiota ja vetoamme vain auktoriteettiin, niin säilömme tuhkaa, emme siirrä liekkiä.
Tämä on nykypäivän konservatiivien ja liberaalien välisen juovan syy ja seuraus. Iso osa konservatiivisuutta tai sellaiseksi ymmärrettyä, on sikäli harhaista että argumentaatio nojaa "perinteeseen" joka on monilta osin illusorista; todellisuudessa taustalla on tunne ja haluttomuus perehtyä siihen toiseen perinteeseen joka on tuonut meidät tähän päivään. Iso osa liberaalia diskurssia taas on paradoksaalinen yhdistelmä perinteen halveksuntaa ja uudellenkirjoittamista. Homoseksuaalien tasavertaista kohtelua puolustamaan pyritään etsimään mahdollisimman kaukaa menneisyydestä katkeamatonta perinnettä, aina rooman homoseksuaalisista keisareista suomalaisiin homoseksuaalisiin sotaveteraaneihin. En tässä siis ota kantaa itse päämäärään vaan argumentaatioon.
Eräässä keskustelussa jota seurasin vedettiin melko nopeasti esiin vaikkapa vammaisten internointi tai vanhusten pakkoeutanasia eräänlaisina kaltevan pinnan argumentteina kun toisaalta pohdittiin josko ihmisoikeuksien perustason (josta ei siis kukaan halunnut tinkiä) tulisi riittää jossain tilanteissa, kun esimerkiksi maahan pyrkii ihmisiä joilla ei laillista oikeutta ole maassa pysyvästi oleskella. Keskustelun aiheena oli tuolloin sellaisten yksilöiden maassa oleskelu, joille ei voida myöntää turvapaikkaa näiden rikollisen taustan vuoksi, mutta joita ei myöskään voi palauttaa lähtömaahan koska näitä odottaisi tuolloin kidutus tai kuolemantuomio.
En yritä tällä kirjoituksella ottaa kantaa siihen miten tuossa tilanteessa tulisi toimia. Totean vain, että ihmisoikeudet joko on kaikilla tai niitä ei ole lainkaan. Tämä sopimus joko on voimassa jossakin missä tiettyä lakia noudatetaan tai se ei ole. Tämä toi mieleeni jälleen kerran synteesin ja argumentatiivisen rakennelman jota olen toistellut usein muulloinkin, kategoriavirheen joka tietyssä puhetavassa esiintyy. Nimittäin käsityksen "objektiivisista" arvoista.
Olen nähnyt ihmisoikeuksia ja yleisestikin vahvaa moraalia käsittelevässä keskustelussa uskonnollisen argumentin jonka mukaan sääntöjen (kuten ihmisoikeuksien) voidaan katsoa olevan todella voimassa vain jos ne ovat objektiivisia. Tätä termiä käytetään siis merkityksessä "tosiasioita", siis jotain mikä on voimassa ilman ihmistä tai muuta oikeussubjektia. Kyseessä tietenkin on kategoriavirhe, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa uskooko joku jumaliin vai ei.
Dan Simmonsin Hyperionissa on hahmo, Sol Weintraub, joka on juutalainen akateemikko ja moraalifilosofi. Weintraubin tytär kärsii erikoisesta tilasta jossa tämä ikääntyy takaperin ja menettää muistojaan päivä päivältä. Tarinassa vedetään paralleelejä moniin juutalaisten historian moraalifilosofisiin ongelmiin, joista ehkä tärkeimpänä Abrahamin vakaa aikomus uhrata Iisak kun Jahve niin käskee. Myös Jobin tarinaa ja Holokaustia käsitellään tarinassa. Oma tulkintani tarinasta on nimenomaan se, että juutalaiseen traditioon nojaavassa moraalifilosofiassa on akuutisti läsnä moraalin sopimuksenvaraisuus ja traditio on tämän sopimuksenvaraisuuden eksplisiittiseksi tekemistä. Siinä missä Abraham on sokeasti kuuliainen, Job kyseenalaistaa kohtalonsa mutta silti pitää oman osansa. Holokaustin myötä Jahve itse petti viimeisen kerran tekemänsä liiton ihmisten kanssa ja lopullisesti teki selväksi moraalin sopimuksenvaraisuuden.
Vaikka postuloisimme että Jahve tai Baal, Asathoth tai Odin määräisi sen mikä on oikein tai väärin, tämän määräyksen noudattaminen kokonaan tai osin on tällaisen jumalan ja ihmisen välinen sopimus. Se, että toinen osapuoli voi sanella sopimuksen ehdot ja toisen on vain toteltava tai kärsittävä, ei muuta asiaa miksikään. Voimmekin ajatella koko kansalaisyhteiskunnan ja demokratian kehityskaaren -- jos ajattelemme sitä edes jotenkin hyväntahtoisesti -- kehityksenä kohti enemmän ja enemmän neuvottelevaa (erotuksena sanelevasta) järjestäytymistapaa.
Legalistisen tai moraalifilosofisen -- puhumattakaan esimerkiksi teologisesta -- koko tradition tuntemuksen vaatiminen tähän keskusteluun osallistumisen edellytyksenä on tässä vain hivenen sitä Jahven tai Baalin sanelua asianmukaisempaa. Jotta traditio -- oli se mikä hyvänsä -- voidaan siirtää eteenpäin kuten liekki, sen täytyy kyetä puhuttelemaan uutta sukupolvea kevyemmällä koneistolla.
Ihmisoikeuksien kohdalla vasemmistoliberaali traditio on valitettavasti venyttänyt ja laajentanut käsitteen niin suureksi että tarvitaan mittava indoktrinaatio tai sosiaalinen paine jotta tämän käsitteistön voi omaksua. Tämä on sääli, koska se olisi voinut myös kiteytyä ja kirkastua. Olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useampaan libertaariin joka ammentaa tästä humaanista traditiosta, mutta heidän ongelmansa on ajautuminen marginaaliin. Diskurssia hallitsee kaksi ääripäätä, ja esimerkiksi minut on leimattu yhtä aikaa "suvakiksi" ja "natsiksi".
perjantai 2. syyskuuta 2016
Volyymi tappaa
Juoksun yhteydessä usein sanotaan että "vauhti tappaa, ei matka". Nostelussa voidaan todeta, että painon määrä ei tapa, mutta volyymi tappaa.
Tänään kävi ilmeiseksi että ellen syö ja nuku enemmän -- mahdollisesti myös vaikka söisin ja nukkuisin enemmän -- laatimani ohjelma on volyymiltään liian suuri. Mavessa jäi tänään 142.5kg kahteen toistoon. Tämä on indikaatio siitä että toipuminen on ollut puutteellista, sillä vielä pari kuukautta sitten pystyin vetämään vitosen tällä ja periaatteessa treenin pitäisi olla vienyt minut tilanteeseen jossa nyt olisi pitänyt mennä kuusi tai jopa seitsemän toistoa.
Tiistain 2x8 toiston maastaveto oli ehkä sittenkin liikaa, sillä selkä tuntui väsyneeltä tänään. Ensi viikolla siis täytyy jättää Konon ohjelmasta jotain pois. Liiallisen volyymin kanssa nimittäin saa äkkiä aikaan jänteiden ja nivelten tulehduksia, ylikuntoa ja lopulta loukkaantumisia. Mitään hyötyä liiallisesta harjoittelusta ei ole, sillä kaikki kehitys tapahtuu palautuessa. Jos palautumiskyky ei riitä, kehitystä ei tapahdu ja se voi jopa taantua.
Ensi viikolle osuu 5/3/1-syklin kolmas viikko, joka on ns "maksimi"-viikko. Tämä tarkoittaa että kyseisellä viikolla tehdään vähän mutta aika kovaa. Tässä suunnitelmani ensi viikolle. "n" tarkoittaa sarjan tekemistä loppuun.
Maanantai:
Painoni ei ole noussut lainkaan nyt kahteen viikkoon, mikä viittaa siihen, että en ole syönyt tarpeeksi. Paino ei myöskään ole sanottavasti pudonnut, se on nyt noin 83kg. 20 kiloa enemmän kuin keväällä 2013. Vatsalihakset ovat alkaneet tulla pikku hiljaa näkyviin taas, mitä voi pitää myös merkkinä siitä että ruokailua pitäisi lisätä.
Tänään kävi ilmeiseksi että ellen syö ja nuku enemmän -- mahdollisesti myös vaikka söisin ja nukkuisin enemmän -- laatimani ohjelma on volyymiltään liian suuri. Mavessa jäi tänään 142.5kg kahteen toistoon. Tämä on indikaatio siitä että toipuminen on ollut puutteellista, sillä vielä pari kuukautta sitten pystyin vetämään vitosen tällä ja periaatteessa treenin pitäisi olla vienyt minut tilanteeseen jossa nyt olisi pitänyt mennä kuusi tai jopa seitsemän toistoa.
Tiistain 2x8 toiston maastaveto oli ehkä sittenkin liikaa, sillä selkä tuntui väsyneeltä tänään. Ensi viikolla siis täytyy jättää Konon ohjelmasta jotain pois. Liiallisen volyymin kanssa nimittäin saa äkkiä aikaan jänteiden ja nivelten tulehduksia, ylikuntoa ja lopulta loukkaantumisia. Mitään hyötyä liiallisesta harjoittelusta ei ole, sillä kaikki kehitys tapahtuu palautuessa. Jos palautumiskyky ei riitä, kehitystä ei tapahdu ja se voi jopa taantua.
Ensi viikolle osuu 5/3/1-syklin kolmas viikko, joka on ns "maksimi"-viikko. Tämä tarkoittaa että kyseisellä viikolla tehdään vähän mutta aika kovaa. Tässä suunnitelmani ensi viikolle. "n" tarkoittaa sarjan tekemistä loppuun.
Maanantai:
- Pystypunnerrus 531. Lämmittelyt plus 5x44kg, 3x50kg, nx56kg.
- Penkki 3x8x60kg
- Shrugsit 2x8x185kg
- Kyykky 531. Lämmittelyt plus 5x105kg, 3x120kg, nx135kg
- Soutu 3x8x62.5kg
- Vatsalihakset 2x20 (+15kg)
- Penkki 531. Lämmittelyt plus 5x70kg, 3x77.5kg, nx86kg. (Tämä rehellisesti sanoen pelottaa)
- Prässi 3x12x37.5kg
- Leuat 2xn
- Mave 531. Lämmittelyt plus 5x120kg, 3x135kg, nx150kg
- Etukyykky 2x12x50kg
- Vatsat 2x20 (+??)
Painoni ei ole noussut lainkaan nyt kahteen viikkoon, mikä viittaa siihen, että en ole syönyt tarpeeksi. Paino ei myöskään ole sanottavasti pudonnut, se on nyt noin 83kg. 20 kiloa enemmän kuin keväällä 2013. Vatsalihakset ovat alkaneet tulla pikku hiljaa näkyviin taas, mitä voi pitää myös merkkinä siitä että ruokailua pitäisi lisätä.
torstai 1. syyskuuta 2016
Torstai.
Olkapäät varoittivat, mutta eivät kipeytyneet. Täytynee hyväksyä että Konon ohjelman volyymi on papparaiselle liikaa. Tein siis vain penkin ja prässin tänään; penkissä meni kutonen 82.5kg:lla ja 12+12+9 meni 35kg:lla pystyprässissä. Leukoja vedin vain 6 + 3, en niinkään latissimus dorsii:n väsymisen vuoksi vaan juurikin olkapäiden polttelun takia. Jätin suosiolla LTE:n eli ns ranskalaisen punnerruksen väliin. Ojentajille tulee muuten ihan liikaa työtä.
Eilen lepäsin, mutta kävelin Pokemon-munia hautoen (ja miellyttävässä seurassa jutellen) noin 7 kilometriä. Noin tyypillisesti pyrkin kävelemään sellaisen 4-8 kilometriä päivässä. Työpäivänä tulee aina reilu 2km työmatkoista, ja tämän lisäksi 2-6km kävely iltasella.
Matriisilaskennassa pitää tänään käsitellä.. no, laskentaa. Tämä on hieman tympeää, koska käsittelisin paljon mieluummin jotain abstraktimpaa.
Eilen lepäsin, mutta kävelin Pokemon-munia hautoen (ja miellyttävässä seurassa jutellen) noin 7 kilometriä. Noin tyypillisesti pyrkin kävelemään sellaisen 4-8 kilometriä päivässä. Työpäivänä tulee aina reilu 2km työmatkoista, ja tämän lisäksi 2-6km kävely iltasella.
Matriisilaskennassa pitää tänään käsitellä.. no, laskentaa. Tämä on hieman tympeää, koska käsittelisin paljon mieluummin jotain abstraktimpaa.
tiistai 30. elokuuta 2016
5/3/1 toinen sykli, toinen viikko
Eilisen treenin saldo:
Soutu kahdesti viikossa ei tunnu fiksulta, joten sen tilalle voisi tietty perjantaihin ottaa jotain muuta, etenkin kun torstain treeniin tulee jo leuanvetoa. Periaatteessa, jos tekisin vakavissaan maksimivoimaa nyt, niin tiistaina en vetäisi maasta vaan tekisin esimerkiksi rinnallevetoja. Tämä on kuitenkin aika massapainotteinen ohjelma, etenkin jos syö vähän enemmän. Kyykkäämisen volyymi on pienehkö.
- Pystyprässi 5/3/1- ohjelman mukaan, eli kolmoset 40, 45, ja loppuun 53kg:lla. Meni 5 toistoa.
- Penkki 2x12 52.5kg. Tässä siis aloitetaan 50% maksimista, jonka laskin olevan 100kg.
- Shrugsit 2x8, 182.5kg. Korvaan tällä pystysoudun.
- LTE 12+5, 25kg. Tässä joudun himmailemaan, koska hartiat ja ojentajat ovat hieman sökönä.
- Kyykky 5/3/1-ohjelman mukaan: 3x100, 3x112.5, ja loppuun asti 126kg:lla. Epäilen että vitonen tekee tiukkaa. Edit: Kolmonen meni. Jalat eivät pettäneet vaan ruokatorvi, eli alkoi tulla takaisinvirtausta ja närästystä kolmannella toistolla.
- Soutu 2x12, 52.5kg Edit: Tein 2x12 60kg, koska tuntui kevyeltä
- Mave 2x12, 80kg Edit: Tein 2x8 100kg:lla, koska tuntui hölmöltä tehdä mavea noin kevyellä
- Vatsalihakset 2x15. Edit: Tein 20 ekassa setissä ja toisessa 5 kilon lisäpainolla 20. Tuntui erittäin kevyeltä.
- Penkki 5/3/1-mukaan: 3x65, 3x72.5, 81kg loppuun. Voi olla että jätän sen viimeisen sarjan tekemättä, jos olkapää tuntuu yhtään pahalta.
- Pystyprässi 32.5kg, 3x12
- LTE 2x12, 25kg
- Leuanveto 2x tappiin.
- Mave 5/3/1: 3x110kg, 3x127.5kg, ja loppuun 142kg. Näillä näkymin tähdätään vitoseen tai kutoseen.
- Etukyykky 2x12 45kg
- Soutu 2x12, 55kg
- Vatsalihakset 2x16.
Soutu kahdesti viikossa ei tunnu fiksulta, joten sen tilalle voisi tietty perjantaihin ottaa jotain muuta, etenkin kun torstain treeniin tulee jo leuanvetoa. Periaatteessa, jos tekisin vakavissaan maksimivoimaa nyt, niin tiistaina en vetäisi maasta vaan tekisin esimerkiksi rinnallevetoja. Tämä on kuitenkin aika massapainotteinen ohjelma, etenkin jos syö vähän enemmän. Kyykkäämisen volyymi on pienehkö.
maanantai 29. elokuuta 2016
Kiire
Puolen tunnin päästä alkaa opetus. Tarkoitus on myös jatkaa treeniohjelmaani. Jouduin perustamaan ylimääräisen laskuharjoitusryhmän, eikä sekään mahdollisesti riitä, sillä kurssille oli ilmoittautunut 157 opiskelijaa; viime viikolla ilmoittautuneita oli vielä 80, mutta viimeisenä päivänä ennen ilmoittautumisen sulkeutumista, määrä näemmä kaksinkertaistui. Tämän lisäksi tuli roppakaupalla viestejä joissa pyydettiin minua lisäämään jälki-ilmoittautuneita kurssille.
Kontaktiopetuksessa menee siten 12 tuntia viikossa. Tämä ei kuulosta ehkä paljolta, mutta tyypillinen kerroin kontaktiopetuksen ja työmäärän välillä on noin 2.5, mikä tarkoittaa 30 tuntia viikossa opetukseen ja sen järjestelyihin. Tämä olettaen että olen hyvin tehokas.Tämä tarkoittaa myös, että päivän aikana ei ole löysiä siten että voisin mennä käymään salilla kesken päivän ja jatkaa iltasella, vaan salilla käynti pitää sitten siirtää iltapäivään tai aikaiseen aamuun. Kumpikin vaihtoehto on hieman hankala syömisen kannalta.
Tein päätöksen jättää puolimaraton-kisan väliin tänä vuonna. Juoksin 11km lenkin sunnuntaina ja pohkeet tuntuivat kipeiltä, akillesjänteitä vihloi hieman. Pohkeiden kireys ei ole suurensuuri ongelma, mutta vaikka saisin vaivan helpottamaan kahdessa viikossa, niin todennäköisesti aikani jäisi jonnekin kahden tunnin tietämille, enkä näe pahemmin pointtia lähteä sellaiseen kisaan. Aion vähentää juoksemista nyt hieman, eli juosta vain yhden kerran viikossa enää. Pohdin tätä jonkin verran, ja todennäköisesti tulen pitämään Suolijärven eli erittäin mäkisen 4.5km juoksun ohjelmassani ainoana viikottaisena juoksuna. Tarkoitus on vain pitää edes jonkinlainen tuntuma juoksuun ja mahdollisesti ensi keväänä sitten petrata.
Jos painoni nousee samaa tahtia kuin tähän mennessä, niin saatan painaa ensi keväänä jo 90 kiloa. Olen miettinyt jonkin aikaa, että mihin vedän rajan. Rasvaprosentti ei ole kauheasti kivunnut, jännittäessä vatsan lihakset erottuvat aika hyvin, poskissa ei ole löysää, jne. 90-kiloisena juokseminen olisi jo nivelille ja jänteille rajusti kovempi rasitus kuin se oli 65-kiloisena kun juoksin ennätykseni puolimaratonilla.
Tavallaan ymmärrän ja jotenkin allekirjoitankin esimerkiksi CrossFit:in perusfilosofian. Ihminen ei ole hyönteinen, joten erikoistuminen ei ole ihmiselle. Ihmisen tulisi treenata laajakirjoisesti ja yleishyödyllisesti. Vaikka pidän CrossFit:iä vähän äärimmäisenä, jopa jossain määrin kultinomaisena liikkeenä, sillä on ollut joitain positiivisia vaikutuksia eri tyyppisten harjoittelutapojen mm voimaharjoittelun suosioon.
Itse näkisin silti mieluummin asian niin, että harjoittelun olisi hyvä treenata eri fyysisen suorituskyvyn komponentteja tavoilla jotka treenaavat juuri kyseisiä komponentteja, ja sitten soveltaa näin hankittuja ominaisuuksia johonkin oikeasti hyödylliseen. Siis jotenkin niin, että treenataan voimaa, kestävyyttä, tehoa ja nopeutta harjoitteilla jotka treenaavat näistä kutakin erikseen. Erilaiset hybriditreenit ja "funktionaaliset" harjoitukset eivät mitenkään itsestäänselvästi ole parhaita keinoja. Mutta mitäpä minä tietäisin.
Kontaktiopetuksessa menee siten 12 tuntia viikossa. Tämä ei kuulosta ehkä paljolta, mutta tyypillinen kerroin kontaktiopetuksen ja työmäärän välillä on noin 2.5, mikä tarkoittaa 30 tuntia viikossa opetukseen ja sen järjestelyihin. Tämä olettaen että olen hyvin tehokas.Tämä tarkoittaa myös, että päivän aikana ei ole löysiä siten että voisin mennä käymään salilla kesken päivän ja jatkaa iltasella, vaan salilla käynti pitää sitten siirtää iltapäivään tai aikaiseen aamuun. Kumpikin vaihtoehto on hieman hankala syömisen kannalta.
Tein päätöksen jättää puolimaraton-kisan väliin tänä vuonna. Juoksin 11km lenkin sunnuntaina ja pohkeet tuntuivat kipeiltä, akillesjänteitä vihloi hieman. Pohkeiden kireys ei ole suurensuuri ongelma, mutta vaikka saisin vaivan helpottamaan kahdessa viikossa, niin todennäköisesti aikani jäisi jonnekin kahden tunnin tietämille, enkä näe pahemmin pointtia lähteä sellaiseen kisaan. Aion vähentää juoksemista nyt hieman, eli juosta vain yhden kerran viikossa enää. Pohdin tätä jonkin verran, ja todennäköisesti tulen pitämään Suolijärven eli erittäin mäkisen 4.5km juoksun ohjelmassani ainoana viikottaisena juoksuna. Tarkoitus on vain pitää edes jonkinlainen tuntuma juoksuun ja mahdollisesti ensi keväänä sitten petrata.
Jos painoni nousee samaa tahtia kuin tähän mennessä, niin saatan painaa ensi keväänä jo 90 kiloa. Olen miettinyt jonkin aikaa, että mihin vedän rajan. Rasvaprosentti ei ole kauheasti kivunnut, jännittäessä vatsan lihakset erottuvat aika hyvin, poskissa ei ole löysää, jne. 90-kiloisena juokseminen olisi jo nivelille ja jänteille rajusti kovempi rasitus kuin se oli 65-kiloisena kun juoksin ennätykseni puolimaratonilla.
Tavallaan ymmärrän ja jotenkin allekirjoitankin esimerkiksi CrossFit:in perusfilosofian. Ihminen ei ole hyönteinen, joten erikoistuminen ei ole ihmiselle. Ihmisen tulisi treenata laajakirjoisesti ja yleishyödyllisesti. Vaikka pidän CrossFit:iä vähän äärimmäisenä, jopa jossain määrin kultinomaisena liikkeenä, sillä on ollut joitain positiivisia vaikutuksia eri tyyppisten harjoittelutapojen mm voimaharjoittelun suosioon.
Itse näkisin silti mieluummin asian niin, että harjoittelun olisi hyvä treenata eri fyysisen suorituskyvyn komponentteja tavoilla jotka treenaavat juuri kyseisiä komponentteja, ja sitten soveltaa näin hankittuja ominaisuuksia johonkin oikeasti hyödylliseen. Siis jotenkin niin, että treenataan voimaa, kestävyyttä, tehoa ja nopeutta harjoitteilla jotka treenaavat näistä kutakin erikseen. Erilaiset hybriditreenit ja "funktionaaliset" harjoitukset eivät mitenkään itsestäänselvästi ole parhaita keinoja. Mutta mitäpä minä tietäisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)