Futis...

Latinopallon MM-kisat ovat pyörineet nyt kohta parisen viikkoa. Vuoden 2010 kisoihin verrattuna espanjan- ja portugalinkielisten maiden yliedustus ei ole aivan niin suuri. Välierien lähestyessä muutamia yllätyksiäkin on nähty: Espanja putosi, samoin Englanti. Costa Rica pääsi jatkoon. Sikäli Belgian menestys ei ole yllättävää että se pelaa lohkossa jossa ei ole yhtään aivan huippua.

Suosikkijoukkueeni on jo vuosikymmenten ajan ollut Hollanti. Toivon sen jatkoonpääsyä sunnuntain ottelusta Meksikoa vastaan, mutta tämä ei ole mikään itsestäänselvyys. Jos ja kun Costa Rica voittaa oman lohkonsa ja Kreikka taistelee itselleen jatkopaikan, seuraavana on jompi kumpi näistä. Kisojen yllätyksellisyyden vuoksi en mene sanomaan että vastus olisi "helpompi", sillä rankingien ennustusarvo ei ole ollut kovin hyvä näissä kisoissa.

Saksa todennäköisesti voittaa USA:n. Argentiina taas on todennäköinen lohkovoittaja, jolloin se päätyisi (todennäköisesti) Ecuadoria tai Sveitsiä vastaan ja todennäköisesti voittaisi. USA - Belgia näyttää tällä hetkellä todennäköiseltä pudotuspeliltä, ja Argentiinan uskoisin pystyvän selättämään kumman tahansa. Tällöin Hollanti - Argentiina olisi jännittävä ja melko todennäköinen välieräottelu.

Brasilia voittanee Chilen, mutta Chile ei ole huonossa iskussa. Eilinen tappio Hollannille oli 2-0, mutta todennäköisesti Chilen joukkue säästeli eilisessä pelissä. Tasapeli ei olisi sille riittänyt muutenkaan, ja Fer:in pukattua 1-0 osuma pian kentälle tultuaan, Chileläiset eivät onnistuneet tai ehkä kovasti edes yrittäneetkään saamaan henkistä puolta enää kasaan. Robbenin ja Debayn juoksumaali oli kovin tyypillinen viimeminuuttien maali, kun Chile vielä yritti tasoitusta ja toi porukkansa ylös. Siksi en lähtisi tuosta lukemasta paljoa päättelemään, eilinen peli oli jäähdyttelyä ja valmistautumista välieriin. Ehkä kummallekin.

Kolumbian todennäköiseltä näyttävä lohkovoitto ei sitä pelasta. Välierissä se saa vastaansa joko Italian tai Uruguayn ja sitä peliä tänään saakin jännittää. Italialle riittää tasapeli jatkoon. Maaliero ja Englannin sisuuntuminen voivat toki vielä sekoittaa pakan ja nostaa Italian lohkovoittoon. Ranska - Saksa- matsi näyttää mahdolliselta, ja koska USA ja Englanti eivät ole auttamassa, Saksa päihittää tapansa mukaan. Vahvimmalta parilta välieriin näyttää siis Saksa - Brasilia.

Tämä välieränelikko oli lähellä alkuperäistä veikkaustani, joka perustui tosin virheeseen siinä miten luin ottelukaavioita; siinä veikkasin Hollanti - Italia- paria välierässä, mutta tämä on mahdotonta, jos nämä kaksi kohtaavat, se tapahtuu jo aiemmin. Eurooppalainen loppuottelupari olisi yllättävä näistä, vaikka sitä toivoisinkin. Ikuinen kakkonen Hollanti saisi mahdollisuuden koetella voimiaan Saksaa vastaan. Mutta ennen sitä pitäisi voittaa se Argentiina - tai joku joka on jo onnistunut päihittämään Argentiinan.

Toivottavasti pääsemme näkemään Hollanti - Argentiina- välierän. Vaikka olen erityisen harmissani siitä, että joukkueet nähdään liian helposti kärkipelaajien ja starojen kautta, niin se on hyväksyttävä. Messi on kiistattoman taitava, siitä ei pääse mihinkään. Robben on suosikkini, vaikka onkin aikamoinen primadonna ja pelityylinsä puolesta ns one trick pony: Juoksee kuin vinttikoira ja tekee nopeita käännöksiä. Van Persien vahvuuksiin yhdistettynä hyökkäys toimi ainakin Espanjaa ja Australiaa vastaan, mutta eilisessä pelissä (viimeistä maalia lukuunottamatta) mies näytti olevan vähän eksyksissä.

Saksan systemaattinen ja jyräävä tyyli on myös minulle mieleen. Brasiliaa en jostain syystä voi sietää oikeastaan ollenkaan. En tiedä edes oikeastaan yhtään miksi, en ole katsonut yhtään sen peliä, vaikka se onkin suomalaisten kestosuosikki. Näistä Saksa "ansaitsee" voittaa, jos nyt välierissä siihen päästään. Ja haluaisin nähdä Klosen pääsevän selvästi Ronaldon (sen oikean Ronaldon, ei tämän neitironaldon) ennätyksen päälle.

Totean vielä tähän, että MM-kisojen ulkopuolella en seuraa käytännössä lainkaan jalkapalloa. Jostain syystä kisat aina herättävät minussa mielenkiinnon, joka saa rauhassa uinua seuraavat neljä vuotta.

Miten homma toimii: Luonnonvalinta ja Abstraktio (kesken)

Olen jo aiemmin kehitellyt abstraktion filosofiaa hieman, mutta käsittelyni on ollut toisaalta hajanainen ja toisaalta kovin ankkuroitu tiettyyn tapaan nähdä asiat eli formaalien mallien kautta. En hylkää tässä tarkastelussa formaaleja malleja nytkään täysin, mutta koetan ankkuroida ajatukset esimerkkeihin.

Valitsen tässä esimerkiksi luonnovalinnan; teorian voi hyväksyä kuvaukseksi todellisuudesta tai sitten ei, se on lopulta epäolennaista tässä yhteydessä.

Oletan tässä että voimme postuloida ainakin jonkinlaisen "objektiivisen" mallin maailmasta, mutta tämä ei sido vahvasti. Oletus on löyhä eikä tässä hyvin määritelty lainkaan, mutta palaan tähän myöhemmin; ideana on, että kun abstraktio on valittu, niin tosiasiat ovat yksikäsitteiset ainakin jollakin tapaa.

Jokainen malli siitä miten teorian kohteena ilmiö "toimii", tarvitsee tietyt osaset.

Mallissa on jonkinlaiset operationaaliset havaintosuureet, eli jotakin mikä voidaan joko mitata tai approksimoida mielekkäästi. Jos tarkastelemme luonnonvalinnan teoriaa jonka tarkoitus on selittää miten eliöt sukupolvien myötä kehittyvät (evoluutio), niin erilaisia mahdollisia havaintosuureita ovat esimerkiksi eliöiden rakenteelliset ominaisuudet, näiden DNA, erilaiset metaboliset prosessit (niiltä osin kuin niitä voidaan mitata) jne.

Havaintosuureiden lisäksi on teoriasuureet, jotka ovat muuttujia joiden arvoa ei voida suoraan mitata vaan jotka käsitteellistävät jotakin sellaista mikä vain päätellään. Tämä voidaan tehdä joko teoreettisista syistä tai se voidaan tehdä käytännön syistä, koska muuttujan arvon mittaaminen on vaikeaa tai mahdotonta sotkematta systeemin tilaa.

Suureiden arvot määrittävät sen, mikä on mallin tila.

Mallissa on myös jonkinlainen dynamiikka. Tämä yleensä viittaa ajalliseen kehitykseen, esimerkiksi saatetaan puhua jonkin geenin esiintymisestä eri populaatioissa. Dynamiikka on siis se osa mallista joka kertoo miten tilanteesta tiettynä ajanhetkenä päästään tilanteeseen seuraavana ajanhetkenä. Malli voi olla deterministinen, probabilistinen, tai epädeterministinen. Täysin deterministinen malli tarkoittaisi että dynamiikka on yksikäsitteinen. En kuitenkaan jätä tätä tähän, koska sellaiset mallit harvoin ovat mielenkiintoisia. Käytän tässä jo tiettyä abstrahointimahdollisuutta niin, että voi olla että mallin dynamiikka sallii tapahtumia, eli jotain mihin mallin dynamiikka ottaa kantaa; tapahtumat voidaan ajatella erikoistapauksena havinto- tai teoriasuureista. Tällaisia ovat esimerkiksi luonnonkatastrofit kuten tulivuorenpurkaukset, asteroiditörmäykset, sääilmiöt, jne. Jos tapahtumalla on yksikäsitteinen seuraus, malli on deterministinen. Jos tapahtuman seuraus on probabilistinen, se tarkoittaa että tapahtuman seurauksena siirrytään muihin tiloihin tietyillä todennäköisyyksillä. Epädeterministinen malli sallii monta jakaumaa; epädeterminismin voi aina ajatella olevan seurausta sellaisesta abstraktiosta joka häivyttää eron kahden "tosiasiassa" erilaisen tapahtuman välillä.

Nimitämme mallia fenomenologiseksi jos sen kaikki teoriakäsitteet ja tapahtumat ovat havaintosuureita. Yritän tällä vangita sitä että ilmiötason teoria puhuu vain siitä mitä voidaan havaita ja mikä ilmenee, eikä yritä löytää syvällisempää tasoa. Sivuutan varsinaisen fenomenologian tässä nyt joten toivon ymmärrystä tälle karkealle abstraktiolle (sic). Tämäkin käsite on aina suhteessa valittuihin havaintosuureisiin.

Jos lähdemme jostakin mallista, jossa suureet on valittu - esimerkiksi x, y ja z - ja dynamiikka on mallinnettu, voimme lähteä abstrahoimaan. Yksi keino abstrahoida on predikaattiabstraktio. Jos esimerkiksi oletamme että suureemme ovat vaikkapa tiettyjen geenien osuuksia populaatiosta, voimme luoda joukon predikaatteja, jotka vangitsevat "olennaiset" ominaisuudet. Kuten että p = "x on alle 0.5" ja q = "y on yli 0.7", ja r = "z on alle 0.4" jne. Jos alkuperäiset suureemme olivat jatkuvia muuttujia, niin predikaateilla on tietty äärellinen määrä yhdistelmiä; nämä yhdistelmät ovat systeemin mahdollisia abstrakteja tiloja. Tämän jälkeen tutkimme dynamiikkaa ja abstrahoimme sitä vastaavasti. Esimerkiksi jos alkuperäisessä mallissa dynamiikka oli sellainen että z' = z + (x - 0.5), niin tilassa jossa p on tosi, on z:n arvo tuppaa pienenemään. Tämä taas tarkoittaisi että jos tilassa r on epätosi ja p on tosi, sen seuraajatilana voi olla tila, jossa r on tosi. Tässä kohtaa abstraktion täytyy toki hävittää informaatiota ja seurauksena voi olla epädeterministinen malli; tilallahan voi olla seuraajana vallan hyvin myös tila jossa r on epätosi, koska voihan olla että ennen siirtymää z:n arvo oli riittävän suuri.

Yksi luonnonvalinnan teoriakeskustelua vaivannut kiista koskee ns. ryhmävalintaa. Tästä syntyvä käsitteellinen kiista on abstraktion näkökulmasta absurdi, ts. kyse on vain siitä, mikä abstraktio valitaan ja minkä verran informaatiota joudutaan missäkin kohtaa heittämään pois.

Dawkins edustaa kirjassaan Selfish Gene sitä abstraktiotasoa, jossa luonnonvalinna perusyksikkö on "geeni". Geenillä hän viittaa yksinkertaisimpaan toiminnallisesti relevanttiin pätkään DNA:ta tms informaatiopakettiin, joka kopioituu ajan yli joko kokonaan tai mahdollisesti kokee (pienellä todennäköisyydellä) mutaation, ja joka tuhoutuu ennenpitkää, ellei sitä kopioida. Tämä on hyvä abstraktion valinta sinänsä, koska "geeni" tällä tavalla abstraktisti ymmärrettynä on todellakin se informaatiopaketti joka joko säilyy tai ei säily, ja tämä riippuu siitä missä määrin ko. geenin kantajat pystyvät geeniä ujuttamaan eteenpäin. Pitäydytään siis tässä eräänlaisena perusabstraktiona.

Ryhmävalinnan ideana on siis se, että "ryhmä" muodostaa oman abstraktin kokonaisuutensa jota voi pitää informaatiopakettina joka säilyy ajan yli jollakin tapaa, ja ryhmän jäsenillä on joukko geenejä. Ryhmä on siis ryhmässä esiintyvien geenien "säilytysastia". Nämä kaksi käsitettä ovat siis tarkalleen sama abstraktio: Ryhmä on geenien säilytysastia jonkin ajan yli.

Yksinkertaisin ryhmä on monisoluinen yksilö. Sen kaikki jäsenet sisältävät tarkalleen saman joukon geenejä, joten geenien näkökulmasta jokainen solu yksilössä on "samanarvoinen", sisältäen identtisen kopion geenistä. Geenien kannalta yksilö on säilytysastia mutta geenit ovat itsekkäitä myös suhteessa toisiinsa yksilön sisällä; on olemassa geneettisiä "sairauksia" jotka häiritsevät meioosia niin että sukusoluihin päätyy suuremmalla todennäköisyydellä kyseinen geeni, ja jotka voivat olla letaaleja jos geeni periytyy molemmilta vanhemmilta. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miten geeni todella on luonteva pohja-abstraktio.

Seuraava, hieman löyhemmällä tasolla operoiva abstraktio on esimerkiksi pistiäisillä ja muilla eusosiaalisilla hyönteisillä "pesä" tms ryhmä, joka koostuu yhden tai korkeintaan muutaman kuningattaren jälkeläisistä joista suurin osa on ainakin pääosin steriilejä. Näissä olosuhteissa yleistyvät geenit ovat sellaisia jotka parantavat lisääntyvien yksilöiden menestystä. On melko tavanomaista todeta että tällaisessa tapauksessa oikeastaan "yksilö" on koko yhdyskunta, sillä ainoastaan yhdyskunta tuottaa uusia jälkeläisiä (jotka ovat siis uusia yhdyskuntia!)

On kuitenkin syytä huomata, että jo tämä abstraktio vuotaa hieman. Esimerkiksi kaikissa pesissä aivan kaikki työläiset eivät olekaan täysin steriilejä, vaan kykenevät munimaan partenogeneettisesti munia, ja pistiäisten tapauksessa näistä munista siis voi kasvaa koiraita. Näiden koiraiden ja kuningattaren sukulaissuhde on hankalasti arvioitavissa. Koska koiraat ovat haploideja jotka perivät kaikki geenit äidiltään, ja koska pesän työläiset ovat kuningattaren naaraspuolisia jälkeläisiä, työläisten jälkeläisinä koiraat ovat vain puoliksi niin läheistä sukua (tämä on minusta väärä abstraktio, mutta palaan tähän tuonnempana) kuin kuningattaren omat koiraat. Näinollen tällaisen olettaisi olevan harvinaista. Mitä se onkin, muttei niin harvinaista kuin kuvittelisi.

Tässä näemme siis jo että kaksi "ryhmää" joihin kohdistuu tiettyä ryhmävalintaa on mielekkäitä: Yksilöt, aivan kuten muurahaispesätkin, kamppailevat toisiaan vastaan lisääntymisresursseista. Ne ovat kumpikin ryhmiä, joiden sisällä geenien itsekkyys kuitenkin näkyy jo, joten pohja-abstraktioon (geeniin) verrattuna nämä vuotavat jo hieman.

Seuraava mahdollinen ryhmäabstraktio on erilaisilla laumaeläimillä esiintyvä lauma. Lauma vuotaa abstraktiona jo paljon enemmän, mutta esimerkiksi kaljurottien laumat ovat itseasiassa verrattavissa pistiäisten yhdyskuntiin; niitä pidetään yleisesti eusosiaalisina myös, sillä yhdyskunnassa on kerrallaan vain yksi naaras joka synnyttää poikasia ja käytännössä koko yhdyskunta koostuu sisaruksista jotka suorittavat erilaisia tehtäviä. Useimmilla nisäkkäillä ryhmä on huomattavan paljon löyhempi; esimerkiksi leijonilla on haaremi, jossa yksi (joissain tapauksessa muutama) koiras lisääntyy alle kymmenen naaraan kanssa. Naaraat ovat yleensä sukulaisia (esimerkiksi sisaruksia), ja koiraat karkoitetaan laumasta näiden lähestyessä sukukypsyyttä. Pointtina tässä on se, että lauman sukulaisuussuhteet voivat vaihdella eusosiaalisesta melko heterogeeniseen.

Tässä kohtaa tuon esiin sen, että vaikka yleensä esitetään että sisaruksilla on noin puolet yhteisiä geenejä, jne, niin tämä on mielestäni hieman virheellinen tapa lähestyä asiaa. Se toki on totta kun puhutaan yksittäisen "nomadisen" geenin todennäköisyyttä päätyä jälkeläisille. Mutta tässä kohtaa on syytä huomioida tämän tarkastelun perusoletus: Tällainen geeni voi noin vain tulla populaatioon ja alkaa kilpailla muiden geenien kanssa. Tämä perusoletus nimittäin on rikki monella tapaa: Ensiksikin, DNA:n kopioinnissa on paljon korjausmekanismeja; tämä ei tarkoita vielä mitään, koska se vain rajoittaa sitä minkälaiset geenit voivat ylipäänsä esiintyä. Toiseksi, geenit joutuvat joka tapauksessa tekemään "yhteistyötä" organismin kohdalla, koska organismin täytyy kyetä lisääntymään jotta geeni voi yleistyä,  myös, ja erityisesti uudella geenillä varustetun yksilön.

Tämä liittyy myös siihen, että käytännössä kaikkien lajien kohdalla yksilöiden väliset geneettiset erot ovat jo valmiiksi hyvin pieniä, sillä muuten ne eivät voisi lisääntyä keskenään. Dawkinsin argumentti geenistä perusyksikkönä ei ole väärä, eikä edes laskukaava jolla sukulaisuussuhteita käytetään sen arvioimiseen kuinka "kannattavaa" jonkin geneettisen taipumuksen on ajaa yksilöitä yhteistyöhön. Tämä teoria on toki oikea, mutta se on abstraktio joka sivuuttaa sen, että mekanismit jotka pakottavat yhteistyöhön kerran kehityttyään muuttavat pelin luonnetta useammastakin syystä.


Keskitytään nyt näihin neljään abstraktioon: Geeni, yksilö, pesä ja lauma.

Näistä siis "geeni" on tässä tarkastelussa ns. pohja-abstraktio. Voisimme toki pilkkoa geenin vielä pienempiin osasiin, esimerkiksi DNA:n kohdalla voisimme puhua yksittäisistä emäksistä. Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että vaikkapa retrovirusten perimä koostuu RNA:sta, ja vaikka se on rakenteellisesti vastaava DNA:n kanssa, on kyse kuitenkin eri molekyyleistä. Lisäksi se sulkisi täysin pois muut tavat tallentaa perimää. Toistaiseksi emme ole törmänneet eliöihin jotka eivät käytä nukleiinihappoja informaation tallentamiseen, mutta tämä on sivuseikka. "Geenin" abstraktio on pohja-abstraktio nimenomaan luonnonvalinnani teoriassa.  Jos ja kun hyväksymme että geeni on pohja-abstraktio (voihan toki olla ettemme hyväksy tätä, mutta huomauttaisin että silloin on kyse jostakin muusta teoriasta), sen rakenteen tutkiminen on tietyssä mielessä jonkin muun teorian asia. Toki tässä kohtaakin abstraktio vuotaa: jos meillä on esimerkiksi jonkin tietyn proteiinin koodaava geeni, siitä voi vaihtaa usein useampiakin aminohappoja ilman että proteiini muuttuu. Se, mikä partikulaarinen sekvenssi emäksiä proteiinia on koodaamassa, vaikuttaa esimerkiksi siihen millainen mutaatio geenissä on todennäköisempi. Jne. Sivuutan ne kuitenkin tässä toteamuksella että jokainen abstraktio vuotaa jostakin.

Yksilö ei näytä kovin abstraktilta käsitteeltä, mutta luonnonvalinnan näkökulmasta kyse on hyvinkin abstraktista käsitteestä. Esimerkiksi prokaryooteilla "yksilö" on helpommin ymmärrettävissä, samoin sellaisilla eliöillä jotka lisääntyvät suvuttomasti, yksilö voidaan ajatella geenien "yhteistyökoneena" niin suurella tarkkuudella että voidaan puhua geenien "ryhmävalinnasta". Geenien täytyy toimia yhdessä. Tässä kohtaa kuitenkin ajatus johtaa helposti harhaan: Yksilön geenit eivät varsinaisesti kilpaile keskenään, koska kaikilla on tarkalleen saman verran pelissä. Sensijaan saman geenin eri alleelit kyllä kilpailevat  (Tosin tässä kohtaa täytyy huomauttaa että prokaryootitkin vaihtavat geenejä keskenään hieman suvullisen lisääntymisen tapaan, joten edes niillä tämä abstraktio ei ole täysin vuotamaton)

Jotta yksilöitä voi muodostua, ei geenien tarvitse vielä varsinaisesti toimia altruistisesti, esimerkiksi geenit eivät varsinaisesti "uhraa" itseään tai edes käytössään olevia resursseja jonkun muun geenin lisääntymisen edistämiseksi.  Tämä näkökohta jossain määrin heikkenee kuitenkin kun aletaan puhua suvullisesta lisääntymisestä, sillä tällöin geenit todella panostavat isäntäorganismin ja tämän jälkeläisten rakentamiseen siitäkin huolimatta että niillä on merkittävä todennäköisyys (50/50) olla saamatta omaa kopiotaan jälkeläisen kyytiin. Suvullisesti lisääntyvillä eliöillä geenien onkin oltava vielä astetta "yhteistyökykyisempiä", ja jälkeläisiä on tuotettava enemmän jotta investointi kannattaisi. Suvullinen lisääntyminen nopeutti aikanaan evoluutiota radikaalisti, eikä tämä ole ollenkaan ihme, sillä suvullisesti lisääntyvien eliöiden täytyy tehdä enemmän jälkeläisiä selviytyäkseen. Samaan syssyyn ja osaksi tästä syystäkin, jälkeläisten geeniyhdistelmien varianssi on suurempi kuin suvuttomassa lisääntymisessä.

Pesän problematiikkaa käsittelimme jo, ja siitä mainittiin myös kommenteissa. Se vuotaa abstraktiona juuri sopivasti ja nimenomaan pistiäisillä. Partenogeneettinen muniminen (jolla koiraita tuotetaan) ja suvullinen muniminen ovat kaksi eri strategiaa, joskin jälkimmäinen on ehdoton edellytys lisääntymiselle (koiraat eivät selviä yksin eivätkä voi perustaa pesää ilman naarasta). Olisi mielenkiintoista tietää, onko jollakin lajilla olemassa "nomadisia" työläispesiä, jotka esimerkiksi kuningattaren kuoltua erikoistuvat viime töikseen tuottamaan massiivisen määrän koiraita. Tällöinkin raja "yksilön" ja "pesän" välillä on vaikea ja geenien tasolle palautettuna laskelmat dynamiikan suhteen ovat mielenkiintoisia. Kommenteissa lisää.

Lauma abstraktiona vuotaa jo kuin seula. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin, joten tämä on vieläkin kesken (pahoittelen)

Miten homma toimii: Yhteiskunta ja sukupuoli

Yksi aspekti joka ns. sukupuolten tasa-arvokeskustelussa kaihertaa on epätarkoituksenmukainen abstraktioiden valinta. Sukupuoli on toki yhteiskunnassa merkittävä tekijä, ehkä liiaksikin mutta sen kytköstä sellaisten asioiden kuten palkkauksen, poliittisen vaikutusvallan, väkivallan, jne kanssa tunnutaan tarkasteltavan jotenkin infantiililla tavalla.

Erilaiset ns merkitystieteiden tulokulmat liittyvät sukupuolten representaatioihin,  odotuksiin, asenteisiin, näistä rakentuviin rooleihin ja sitä kautta toteutuneisiin lopputulemiin. Karkeasti tätä voi ajatella eräänlaisen "nature vs nurture"- dikotomian nurture-painotteisena lähestymistapana. Sukupuolta dekonstruoidaan, esitetään mielellään häilyvänä, vaikeasti määriteltävänä, sosiaalisesti rakentuneena ja näinollen kaikenlaista erilaista lopputulemaa rahassa, terveydessä, jne, viimekädessä näiden representaatioiden tuotteina. En tyrmää tässä näitä lähestymistapoja niinkään, mutta korostan näiden yksipuolisuutta ja tämän tarkastelun operationaalista sekavuutta. Tähän liittyvän tiedonintressin paradoksaalisuus on siinä, että vaikka yleisesti näissä on emansipatorinen motiivi, niiden epäoperationaalisuus tekee niistä melkein käyttökelvottomia. Yksilö tai pieni ryhmä ei voi tällä tavalla rakennetun oikeankaan tiedon avulla "vapauttaa" kuin korkeintaan itsensä jonkin marginaalisen ryhmän jäseneksi.

Kysymyksiä lähestytään myös hieman operationaalisemmin ihmistieteissä kuten psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa, taloustieteissä yms. Lasken tähän myös erilaiset "positivisemmat" yhteiskuntatieteet. Tässä tulokulmassa yleensä keskitytään erilaisiin käyttäytymismalleihin, tilastollisiin taipumuksiin, "follow the money" tai cui bono- argumentteihin, ja oikeastaan mihin tahansa mitattavaan. Näiden heikkoutena on usein se, että minkäänlaiseen kokonaismalliin tai "ymmärrykseen" ei oikeastaan pyritäkään, vaan ainoastaan paljastamaan mielenkiintoisia ilmiöitä. Tämä on toki edelleen karkea yleistys, jonka teen lähinnä selkeyden vuoksi, yhtään vähättelemättä näitä aloja.

Kolmas tulokulma on vähän vaikeammin määriteltävä, mutta nimitän sitä vaihtoehtoiseksi lähestymiseksi. Lasken esimerkiksi evoluutiopsykologian, erilaiset PUA- ja pelimiesgenren "nature"-ääripään selitysmallit tähän kategoriaan. Käytän termiä "vaihtoehtoinen" kahdesta syystä: yhtäältä koska akateeminen mielenkiinto näiden osalta on hieman marginaalissa tällä hetkellä (esimerkiksi evoluutiopsykologia) ja koska näissä on paljon sellaista tiedonintressiä jota voidaan kuvailla parhaimmillaankin kyseenalaiseksi; operationaalinen merkitys toki on, ja erilaisilla pelimiesstrategioilla voidaan mitata myös ihan instrumentaalisesti sitä, kuinka "oikeita" teorioita nämä ovat.

Karkeistan alkuun oman abstraktioini äärimmilleen jotta saamme yksinkertaisen ja selkeän mallin. Yksinkertaistaen oletan että yhteiskunnassa on miehiä ja naisia, ja nämä toimivat rajoitetun rationaalisesti omaa etuaan tavoitellen. "oma etu" jää pitkälti määrittelemättä, mutta tarkastellaan sitä hieman.  Oletamme, että ihmisillä on tietty joukko perustarpeita joiden tyydyttäminen on "oman edun" mukaista: Ruoka, asuminen, sosiaaliset tarpeet, erilaiset viihteelliset tarpeet, jne. Otan annettuna että tällaisten tarpeiden tyydyttämiseksi on jollakin tapaa toimivat markkinat, eli yksilöt tuovat jonkinlaisen panostuksen markkinoille ja saavat siitä korvauksen, jolla he sitten hankkivat itselleen omien tarpeidensa mukaisia hyödykkeitä.

Oletamme että yhteiskunnassa on käyty jonkinlainen neuvotteluprosessi, kulttuurievoluutio, tms, joka on määritellyt sukupuolen merkityksen. Viittaan tällä siihen, mitä odotuksia sukupuoli aiheuttaa markkinoilla. Tässä kohtaa ei kannata sen kummemin hätkähtää; on ilmiselvästi totta että ihmisten yhteiskunnat eroavat tässä suhteessa toisistaan, joten on selvää, että jokin muu tekijä kuin esimerkiksi biologia selittää ainakin osan eroavaisuuksista. Sukupuolen merkitys on osa laajempaa yhteiskuntasopimusta, joka on jatkuvasti neuvottelun alainen. Sen ylöskirjoitettu osa koostuu esimerkiksi laeista. 

Tähän merkitykseen liittyy voimakkaasti myös se, miten ihmiset lisääntyvät ja hankkivat itselleen elämänkumppanin tai kumppaneita. Edelleen, ilmiöt kuten homoseksuaalisuus, avioliittojen pysyvyys tms voidaan selittää millä hyvänsä skeemalla, olennaista on vain se, että jossakin määrin nämä asiat voivat muuttua ja olla erilaisia eri yhteiskunnissa tai samassa yhteiskunnassa eri aikoina. 

Lisäksi on selvää, että biologisilla ominaisuuksilla on merkitystä. Ihmisten biologia tuottaa vähintäänkin taipumuksen hakeutua seksuaaliseen kanssakäymiseen ja selvästi useammin eri- kuin samaa sukupuolta olevien kanssa. Tämä tarkoittaa että ihmisten tarpeissa on komponentti joka liittyy parinvalintaan. Koska tämä tarve on selkeästi olemassa, mallit joissa pohditaan esimerkiksi sukupuolen merkitystä, mutta joissa tämä näkökulma sivuutetaan, ovat aina vajavaisia ja pitkälti virheellisiä.

Parinvalinnan komponenttia voi toki liioitellakin, kuten usein esitetään, esimerkiksi tietyissä piireissä yleiseksi muodostuneiden "ATM/YTM"-dikotomioiden kaltaiset karkeat abstraktiot vaikka olisivatkin oikeansuuntaisia, rakentavat samalla sellaisia merkityksiä ja käyttäytymistä jota ei olisi olemassakaan ilman tätä jaottelua, tai joka ainakin tapahtuu liioitellen ja korostetusti. Kuitenkin on selvää, että yksilöllä joka hakee kumppania johonkin tarkoitukseen, on markkina-arvo, siis jotain mitä antaa siihen tarkoitukseen toiselle ihmiselle. "Kauppaa", oli sitten kyse seksisuhteista tai vakavista parisuhteista, ei synny jos yksilö ei ole riittävän kiinnostava, ja tarjoa toiselle osapuolelle sitä, mitä tämä vastaavasti hakee.

Tämä synnyttää muuhun yhteiskuntaan merkittäviä dynaamisia vaikutuksia. Otan pari esimerkkiä. Esimerkiksi kun sukupuoliroolit ovat sellaiset että naisten on vaikeaa tai mahdotonta olla vapaasti ansiotyössä, naisen ainoa keino hankkia elantonsa on hankkia parisuhde. Tämä tarkoittaa, että miehen markkina-arvoon vaikuttaa merkittävästi se, millaisen elannon hän pystyy naiselle tarjoamaan.  Toisaalta, jos sukupuoliroolit eivät sido millään tavalla, naisten voisi odottaa valitsevan kumppaninsa ainakin jossakin määrin muilla kuin taloudellisilla perusteilla. Tämä on kuitenkin vain ensimmäisen tason dynaaminen vaikutus. Esimerkiksi, jos nainen kykenee nostamaan markkina-arvoaan parantamalla ulkonäköään tms, voisimme olettaa että tuotteet ja palvelut jotka saavuttavat (tai joiden uskotaan saavuttavan) tämän, ovat kysyttyjä naisten parissa.

Väkivalta viittaa tässä yhteydessä yhtäältä yrityksiin kiertää tai rikkoa yhteiskuntasopimusta pakottamalla joku tai jotkin tahot luopumaan oikeuksistaan toimia markkinoilla tms. Käytän tästä termiä yksityinen väkivalta. Toisaalta sillä viitataan myös sellaisiin tapoihin ylläpitää yhteiskuntasopimusta jotka perustuvat pakottamiseen ja voimankäytön uhkaan. Jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan institutionaalisesta väkivallasta. Institutionaalinen väkivalta voi olla eksplisiittistä, eli poliisi tulee ja pamputtaa jos rikot sääntöjä, tai se voi olla implisiittistä, esimerkiksi niin että henkilön mahdollisuus hankkia lääkärin apua tai sääntöjen normaalisti tuomaa suojaa heikkenee. Eksplisiittistä on turha problematisoida, joten keskityn implisiittiseen. Toki on yhteiskuntia (Iran, Saudi-Arabia, Sudan jne), joissa eksplisiittinen väkivalta on tärkeä osa sukpuolisuhteiden yhteiskuntasopimusta, mutta länsimaissa tämä on perin harvinaista.


Sensijaan implisiittistä institutionaalista väkivaltaa käytetään paljonkin. Näitä käyttöjä on analysoitu paljonkin, ja juuri sukupuolen kentällä. Näitä ovat esimerkiksi raiskausten uhrien syyllistäminen, poliisin haluttomuus puuttua perheriitoihin ja yleensä perheen sisällä tapahtuvan väkivallan esittäminen "yksityisasiana". Erilaiset sosiaalitoimen huoltajuuskysymyksiin liittyvät sukupuolioletukset, miesten kokeman väkivallan sivuuttaminen, jne ovat myös osa implisiittistä insititutionaalista väkivaltakoneistoa. Näistä siis kärsivät niin miehet kuin naisetkin, siitä huolimatta että ne esitettän lähes yksinomaan naisiin kohdistuvana syrjinntänä. Tilastojen valossa kuitenkin esimerkiksi miehen on tavattoman paljon vaikeampi saada korvausta kärsimästään väkivallasta kuin naisen.

Tasa-arvonäkökulman sijaan olen kuitenkin kiinnostuneempi ymmärtämään, mikä tässä mallissa selittäisi sen, että mies ei nauti länsimaissa yhteiskunnan suojaa siinä missä nainen. Yksinkertainen prima facie järkeenkäypä selitys on se, että miehistä on ylitarjontaa; miehen oikeuksilla ei siten ole samanlaista vaihtoarvoa kuin naisen oikeuksilla. Jos tarkastelemme esimerkiksi äärimmäisen konservatiivisia yhteiskuntia joissa naisten oikeudet ovat olemattomat ja vertaamme niitä länsimaiseen yhteiskuntaan, saattaisimme päätellä, että naisen oikeus valita kumppaninsa on olennainen tekijä. Naisen oikeus valita kumppaninsa ei kuitenkaan vielä suoraan johda siihen että miehistä olisi ylitarjontaa, sillä tiukan monogaamisessa kulttuurissa esimerkiksi miesten ylitarjonta ei riipu siitä, saako nainen valita kumppaninsa vai ei, vaikka se saattaa hieman jakaumaa muuttaakin.

Selitys saattaa löytyä evoluutiopsykologiasta. Jos oletamme, että ihmisten tunteet parinvalinnan suhteen ovat kehittyneet palvelemaan jollakin tapaa lisääntymistarpeita, olettaisimme, että esimerkiksi naisen voidessa valita kumppaninsa, tämä valitsisi kumppanin jonka kanssa tuotettujen jälkeläisten mahdollisuus selvitä hengissä lisääntymisikään on suuri. Tässä on ongelmana se, että tällaisen tavoitteen saavuttamiseksi täytyy yhtä aikaa optimoida useita muuttujia, kuten terveyttä ja vahvuutta indikoivia ominaisuuksia, sekä kykyä suojella ja elättää jälkeläisiä, tarjota muita vastaavia resursseja. Miehen kohdalla taas siinä määrin kun kumppanin voi valita, tällä on määrä vs laatu- ongelma ratkaistavana. Yhtäältä voi käyttää paljon aikaa ja resursseja siihen, että saa kumppanin jonka kanssa tehdään lapset ja joita hoidetaan kunnes nämä selviävät omillaan, toisaalta voi käyttää resursseja siihen, että siittää lapsia paljon ja panostaa minimaalisesti näiden kasvattamiseen. Tällaisten strategoiden yhdistelmästä voidaan päätellä kaikenlaisia peliteoreettisia asetelmia.

Ensiksikin, voitaisiin esimerkiksi päätellä, että naiset keskimäärin preferoisivat pitkäaikaiseksi kumppanikseen varakkaita ja rauhallisia miehiä, jotka kaihtavat suuria riskejä. Tämä taas tarkoittaisi, että miehen mahdollisuus saada kumppani pitkäaikaiseen suhteeseen paranee, ceteris paribus, kun mies on rauhallinen ja varakas. Toisaalta tällaisen miehen jälkeläisten odottaisi olevan samanlaisia kuin mies itse, keskimäärin. Näinollen voisi olettaa että naiset voisivat lyhytaikaisemmissa suhteissa olla mieluummin sellaisen miehen kanssa, joka ottaa paljon riskejä, mutta joka on terve ja vahva. Tästä on peräti evidenssiä. Naisten preferenssit muuttuvat hedelmällisimpinä päivinä siten, että tyypilliset "maskuliiniset" piirteet vetoavat tällöin enemmän seksuaalisesti. Koska informaatio on kallista, verrattoman suuri signaaliarvo tällaisen miehen laadusta on se, miten haluttu mies on muiden naisten parissa.

Kun naisten oikeus päättää kumppanistaan lisääntyy, ja samalla kun seksuaalivalintaa säädellään vähemmän yhteiskuntasopimuksella, preferenssit pääsevät paremmin näkyviin. Yhteiskunnissa joissa roolit ovat vapautuneet vain osittain, ja naisten osallistuminen työmarkkinoille vähäisempää, olettaisi esimerkiksi naisten uskottomuuden avioliitossa olevan suurempaa. Toisaalta yhteiskunnissa joissa työmarkkinatilanne on tasa-arvoisempi, avioerojen olettaisi olevan yleisempiä.

Toiseksi, voitaisiin päätellä, että miehet erikoistuisivat joko määrään tai laatuun. Määrään erikoistuvan miehen olettaisi tällöin keskittyvän lähinnä siihen, että hän näyttää hyvältä ja omaa hyvän ulosannin, ja on hyvä "pelimies". Laatuun erikoistuvan miehen olettaisi signaloivan halukkuutta ja valmiutta pitkäaikaiseen suhteeseen, riskin karttamista ja vaurautta. Tästä syntyy melko tyypillinen dikotomia pelimiehestä ja nörtistä.

Yhteiskunnassa jossa on voimakas monogamianormi jota rikotaan hyvin vähän, pelimiesstrategian hyödyt ovat rajalliset, ja kilpailun kiristyessä strategia saturoituu nopeammin. Tasapainotilassa tällöin pelimiehiä on vähemmän ja turvallisia miehiä enemmän. Erityisesti jos roolijako on sellainen, että naiset tyypillisesti eivät hanki itsenäisesti elantoaan, vaan mies työskentelee kodin ulkopuolella, tämä johtaa siihen että muut miehet kilvoittelevat lähinnä sillä, kuka kykenee tarjoamaan varmimman elatuksen perheelleen. Kun normi on heikentynyt ja naisten osallistuminen työelämään yleistynyt parin viimesukupolven aikana, tämä strategia on joutunut kriisiin. Oikeastaan voidaan todeta että niin konservatiivinen backlash kuin laasaslainen pelimiesstrategian korostuminen ja toisaalta osattomien miesten kohtalon korostaminen on seurausta tästä murroksesta.

Pelimiesstrategian yleistymisen eräs silmiinpistävä piirre on, että se johtaa tavattoman epätasaiseen jakaumaan. Tiukassa monogamiassa ja naisten ollessa kotona, parisuhteet jakautuvat suunnilleen siten että jokaiselle on joku ja jokainen saa (reunaehtojen vallitessa) jotain mitä tarvitsee ja tuottaa jotain toiselle osapuolelle. Sarjamonogamiassa, jossa naiset eivät ole taloudellisesti riippuvaisia miehistä, menestyksekkäimmät pelimiehet kulkevat lyhyestä suhteesta toiseen, pitäen usein useampia tällaisia suhteita yllä yhtä aikaa. Koska yksi piirre joka lisää miehen kiinnostavuutta on nimenomaan haluttavuus naisten silmissä, syntyy ns preferential selection- tilanne,  joka tunnetaan myös nimellä Matteus-vaikutus. Tällaiset ilmiöt synnyttävät potenssijakaumia, joissa hyvin kapea populaatio saa kaiken ja suuri enemmistö jää joko täysin ilman haluttua resurssia tai joutuu tyytymään hyvin vähään.

Käännetään sitten katse työmarkkinoille, jossa sukupuolten väliset erot manifestoituvat myös. Väitän, että tilanne heijastelee jossain määrin tilannetta parimarkkinoilla. Koska kulttuurimme ei ole tyystin luopunut parisuhteen ideaalista - ja tuskin tulee luopumaankaan, koska ihmisillä näyttäisi olevan melko voimakas biologinen taipumus muodostaa pidempiaikaisia suhteita - on luultavaa että merkittävä osa miehistä tulee jatkossakin pyrkimään hankkimaan hyvän taloudellisen aseman ja kilpailemaan siitä. Naisten motivaatio hankkia itsenäisesti turvattu taloudellinen asema on kasvanut, ja kasvaa sitä enemmän mitä pidemmälle emansipaatio etenee. Tällä vaikutuksella on kuitenkin katto. Nimittäin, ihmisen on aina mielekkäämpää pistää joku muu maksamaan omien preferenssiensä toteutuminen kuin maksaa ne itse.

Olettaisimme siis, että kun monogamia heikkenee ja naisten mahdollisuudet yhtäältä hankkia elanto ja toisaalta valita kumppaninsa itse lisääntyy, työelämässä naisten osuus kasvaa aloilla, joilla taloudellinen tilanne on melko vakaa, elanto on melko riskitön, mutta palkat hieman alhaisemmat kuin niillä aloilla joilla miehet työskentelevät. Miesten taas olettaisi edelleen työskentelevän mieluummin aloilla joissa tehdään paljon työtä, joissa riskit ovat hieman korkeammat, ja joissa ansiotaso on korkeampi. Toisaalta, yhä useamman miehen voisi olettaa leppoistavan työnsä niin, että elintaso on juuri riittävä, ja keskittyvän pelimiesstrategian implementoimiseen: panostavan ulkonäköön, hakeutuvan naisseuraan aktiivisesti ja hankkivan näyttävällä ja silmiinpistävällä tavalla kokemusta ja mainetta naistenmiehenä.

Implisiittistä väkivaltaa voisi olettaa käytettävän miesten aseman suojelemiseen aloilla joissa palkat ovat suuret ja riskit ja kilpailu kovaa. Kartellien, erityisesti mieskartellien syntymisen ei pitäisi olla yllätys siinä vaiheessa kun naisten osallistuminen työelämään edistyy. Tämä johtuu siitä, että miehet näillä aloilla joutuvat paitsi kilpailemaan toisiaan, myös naisia vastaan. Miesten kesken kilpailu on nollasummaista, mutta kun naisetkin tulevat peliin mukaan, ainakin kokemustasolla peli muuttuu potentiaalisesti negatiivissummaiseksi. Tämä voi olla tai olla olematta totta "oikeasti", mutta mielestäni yksi potentiaalinen selitys muinaisille "hyvä-veli-verkoistoille", joiden olettiin (ja osin oletetaan vieläkin) olevan sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Tai siis, toki ne ovat sitäkin, mutta näiden kartellien ja verkostojen tarkoitus on vahtia niukkaa resurssia ja estää kilpailua ylipäätään. Ne vain ovat olleet miesten hallinnassa lähinnä siksi että ne ovat syntyneet sellaisessa kulttuurissa jossa kilpailuun osallistui vain miehiä.

Olisikin tärkeää huomata, että tällainen verkosto joka päällisin puolin näyttää sukupuoleen kohdistuvalta esteeltä, on este kaikille sellaisille, jotka verkoston ulkopuolelle jäävät. Tässä onkin yksi feministisen teorian pahimpia kompastuskiviä. Sukupuoli kyllä vaikuttaa, mutta suurin osa häviäjistä ei suinkaan ole naisia, vaan muita miehiä. Jos kymmentä johtajan paikkaa tavoittelee 80 miestä ja 20 naista, niin keskimäärin olettaisi valituksi tulevan 8 miestä ja 2 naista. Kartelliin sisäänpääseminen vaatii suhteita, joissa voi olla sukupuolikomponentti, ja näin valinta voi tuottaa 9 miestä ja vain yhden naisen. Kuitenkin, jos 80 miehestä vain 20 on verkostossa sisällä ja naisista 2, niin tämä on "tasa-arvoista" verkoston sisällä. Verkoston ulkopuolellejääminen on kuitenkin edelleen sukupuolittunutta, sillä ulkopuolella on 60 miestä ja 18 naista.  Syrjintä kohdistuu siis tosiasiassa edelleen mitä suurimmassa määrin miehiin.

Tämän kylkeen on tullut myös ilmiö, jossa miehet jättäytyvät kokonaan ns pelin ulkopuolelle. Tällaisten yksilöiden kokema kustannus parisuhteiden hankkimisesta on suurempi kuin koettu hyöty, riskikorjattuna.  Heillä ei ole tällaisia verkostoja joiden kautta panostaa materiaaliseen hyvinvointiin, heidän kyvykkyytensä on luonteeltaan vähemmän sosiaalista ja ihmisten tunteiden manipulointiin soveltuvaa, heidän ulkonäkönsä jätttää ehkä toivomisen varaa jne. Ja valitettavasti jotkin kehittävät kieroutuneen käsityksen siitä, että heillä on kaikesta huolimatta "oikeus" siihen mitä muillakin on, ja he etsivät syyllisen jostakin. Ja osa turvautuu yksityiseen väkivaltaan. Jotkut mustasukkaisuuden vuoksi, osa osattomuuden vuoksi, osa toki vain yksinkertaisesti impulssikontrollin pettämisen vuoksi.

On mielenkiintoista miten ohi toisistaan näitä ilmiöitä analysoivat ihmiset puhuvat. Konservatiivit syyttävän emansipaatiota moraalin rappiosta. Feministit syyttävät "mieskulttuuria" siitä, että näitä kartelleja on, ja ATM-aktivistit syyttävät "sydämettömiä" naisia omasta osattomuudestaan.

Hiatus II.

Olen ollut kirjoittamatta hieman pidempään. Syyt ovat sekä henkilökohtaisia että työhön liittyviä. Luentokausi päättyi juuri, erinäiset arviointitehtävät, DI-töiden ohjaukset ja julkaisujen kirjoittamiset ovat vieneet paljon resursseja. Merkittävin onnistuminen oli paperin saaminen hyväksytyksi Computer Aided Verification- konferenssiin. Computer Science (en suomenna termiä tässä yhteydessä) on alana hyvin laaja ja poikkeuksellinen. Sen poikkeuksellisuus tulee siitä, että suurimmat impact-factorit eivät ole aikakauslehdillä (journal) kuten niin monella muulla alalla, vaan konferenssisarjoilla. CAV on impactin mukaan sijalla 45, kun kaikki alan julkaisukanavat otetaan huomioon, ja konferensseissa sijalla 43 - eli vain kaksi lehteä on sen edellä.

CAV:in vertaisarviointi on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa arviointitoimikunta jakaa paperit niin että jokainen paperi saa neljä arvioijaa. Nämä arvioivat paperit 5-portaisella asteikolla, missä -2 tarkoittaa "vahva hylkäys" ja +2 tarkoittaa "vahva hyväksyntä" ja kirjoittavat arvion. Tämän jälkeen kirjoittajille lähetetään tieto arvioista, ja näillä on tietty aika kirjoittaa lyhyt vastauskirje. Vastauskirje toimitetaan arvioijille, minkä jälkeen arviointitoimikunta keskustelee (jääviydet poislukien) papereista. Lopuksi noin 40 parasta paperia hyväksytään.

Jollakin tapaa kilpailun tasoa kuvaa se, että tänä vuonna CAV hylkäsi 30 paperia joilla ei ollut yhtään ainutta negatiivista arviota. En tiedä tarkkaan papereiden määrää, mutta meidän käsikirjoituksemme numero oli 284. Hyväksytyt paperit ilmaistiin numerojärjestyksessä mutta numeroita ei julkaistu; oma paperimme ei ollut viimeinen listassa.  Veikkaisin siis, että papereita oli noin 300, mikä tarkoittaisi noin 13 prosentin läpäisyrajaa.

Lisäravinteet.

Olen jonkin verran harrastanut ns lisäravinteita, eli erilaisia yhdisteitä joita ihminen saa joko sellaisenaan ravinnosta, tai joita elimistö normaaliolosuhteissa tuottaa omaan käyttöönsä. Esimerkkejä tällaisista ovat erilaiset aminohapot, vitamiinit, rasvahapot, proteeinit, jne.

Tässä on lista muutamista ja kommentteja.

• Asetyyli-L-karnitiini on karnitiinin asetyloitunut muoto. Periaatteessa sillä on vaikutus rasvahappojen aineenvaihduntaan ja mitokondrioiden toimintaan. Vaikutus on lievästi stimuloiva, suuria annostuksia en ole kokeillut enkä käytä tätä säännöllisesti. L-karnitiinilla ei ole vastaavaa stimuloivaa vaikutusta ilman asetylaatiota, mutta ilmeisesti suurin osa terveysvaikutuksista säilyy. Käytin joskus pidemmän aikaa kestävyysharjoittelun yhteydessä, mutten huomannut merkittävää eroa suorituskyvyssä tai kestävyydessä. Vaikutus lienee kolinerginen. Melko kallista suhteessa hyötyyn. Jos pitää annostuksen pienenä, niin keskihintaista.
• Kreatiini on monien urheilijoiden peruskauraa. Sillä on tutkitusti myös kognitiivisia kykyjä parantavia vaikutuksia. Eräässä tutkimuksessa Ravenin matriiseilla mitattuna kreatiini paransi tuloksia melkein yhdellä keskihajonnalla. Hajonta kyllä kasvoi, eli kaikkiin tämä ei vaikuta; todennäköisesti esimerkiksi kasvissyöjät tms joilla kreatiinitasot ovat valmiiksi matalat, saavat suuremmat hyödyt. En käytä säännöllisesti, lisään toisinaan jogurtin tai smoothien sekaan. Vaikutuksen mekanismista ei ole tietoa. Hinta on kohtuullinen jos käytetyt määrät ovat pieniä, mutta kehonrakentajien ja voimailijoiden suosimilla annostuksilla kallista.
• Citikoliini on verraten uusi tuttavuus. Tällä ilmeisen kolinergisellä, jossain määrin stimuloivalla lisäravinteella on myös dopaminergisiä vaikutuksia. Vaikutukset ovat erittäin hienovaraisia, eikä niitä edes juuri huomaa arjessa. En ota tätä(kään) säännöllisesti, mutta toisinaan, enkä ole kokeillut suositeltua suurempaa annostusta. Tutkimusten mukaan tämä lisää, ainakin jyrsijöillä, dopamiinireseptorien määrää aivoissa. Kognitiivisista vaikutuksista on vain epäsuoraa todistusaineistoa, joten tämä on iso kysymysmerkki. Tämä ei ole kovin edullista.
• DMAE on yksinkertainen amino-alkoholiyhdiste. Se on bulkkitavarana lääkelaatuisenakin erittäin halpaa. DMAE on melko puhtaasti kolinerginen vaikutuksiltaan. Aivoihin päästyään se sitoutuu fosfolipideihin, kun taas maksassa siitä tuotetaan koliinia. Tällä vaikuttaa olevan hyvin hienovarainen tasoittava vaikutus vireystilaan, mutta se voi olla placeboa. Otan semisäännöllisesti, lähinnä koska se on halpaa. (100 kapselin purkki maksaa noin 5 euroa, muistaakseni)
• L-teaniini on mielenkiintoinen yhdiste. Sillä vaikuttaisi olevan dopaminerginen stimuloiva vaikutus, samalla kun sillä on jonkinasteinen laajakirjoinen rauhoittava vaikutus. Se näyttäisi vaikuttavan serotonergisesti, mutta myös NMDA- ja AMPA-reseptorien ja ehkä myös GABA:n kanssa. Sillä tiedetään olevan nootrooppinen vaikutus erityisesti yhdessä kofeiinin kanssa. Itse käytän tätä melko säännöllisesti, etenkin jos tiedossa on sosiaalista kahvinjuontia, sillä se ottaa pahimman terän kahvin aiheuttamasta käsien vapinasta ja hermostuneisuudesta. Teaniini lienee yksi syy siihen, miksi monet preferoivat teetä kahvin sijaan; teaniinia on nimensä mukaisesti nimenomaan teessä. Yksinään tällä on rentouttava vaikutus joka sopii mitä erinomaisimmin esimerkiksi sateiseen iltaan, kun tekee mieli lukea takan ääressä. Myös L-teaniini on melko halpaa, samaa hintaluokkaa kuin DMAE.
• Kalaöljyä nautin melko säännöllisesti. Preferoin ilta-aikaa, koska vaikutus on akuutisti mitätön ja aamulla nautittu kalaöljy tuottaa runsaasti pahanmakuisia röyhtäyksiä päivän aikana. Pidän taukoja toisinaan, sillä taipumus saada mustelmia lisääntyy säännöllisen käytön myötä. Nämä (ja D-vitamiini) ovat myös ainoita lisäravinteita joita annan lapsille. Tutkimustulokset antavat jonkinlaista tukea sille, että mikäli ruokavalio ei sisällä runsaasti kalaa, kalaöljystä on hyötyä. Lisäksi sen on todettu vähentävän erilaisten mielenterveysongelmien (masennus, kaksisuuntainen häiriö yms) esiintyvyyttä.  Kalaöljyjä on monen hintaisia, laskeskelin joskus että Pirkka-kalaöljy jossa on muutamia vitamiineja lisänä, on hinta-laatusuhteeltaan hyvä kompromissi.
• D-vitamiini on ilmeinen. Pohjoisen asukkaat saavat niin vähän auringonvaloa vuosittain, että tämä hormonaalinen vitamiini on hyvin tärkeä. Itse otan 25 mikrogrammaa päivittäin, ja saman annan myös lapsille. Edullista bulkkitavaraa.
• Pregnenoloni on itseasissa hormoni. Sitä myydään 10 milligramman tabletteina ja se on hyvin edullista, sain 90 kapselin purkin parilla eurolla. En ole tohtinut syödä sitä säännöllisesti, sillä hormonien vaikutus on helposti hyvin ennalta-arvaamaton. Muutamia kertoja olen ottanut joko 5 milligrammaa tai 2.5 milligrammaa. Vaikutus on lievästi ääripäitä leikkaava ja keskittymistä parantava. Tutkimusten mukaan se myös vähentää tai jopa ehkäisee kannabinoidien aiheuttamaa päihtymystä; tätä en ole testannut, sillä en käytä lainkaan kannabista, niinkuin en oikeastaan mitään muutakaan päihdettä. Yksi käyttötarkoitus tälle voisi olla pienet annokset raskaiden liikuntasuoritteiden yhteydessä, mutta vain esimerkiksi kilpailusuorituksen tai poikkeuksellisen kovan treenin (esim. time-trial tms) jälkeen. Anekdoottien mukaan aiheuttaa rippuvuutta, joten missään nimessä en lähtisi päivittäiseen tai edes viikottaiseen annosteluun, enkä suuriin annoksiin. Voi olla hyödyllinen jos esimerkiksi iän myötä hormonitasot tuppaavat laskemaan. Säätelyjärjestelmät hormonien osalta ovat kuitenkin turkasen petollisia: hormonilisät tuppaavat sammuttamaan oman tuotannon herkästi. 

Olin nuorempana enemmän näistä innostunut, mutta nykyisin en oikein usko että näillä mitään kovin ihmeellistä saa (kreatiinia lukuunottamatta) aikaan. Poikkeustilanteissa pientä henkistä kainalosauvaa, ja kun kovaa treenaa jotain voimaa tai maksimaalista lyhytkestoista kestävyyttä varten, kreatiinista on kiistaton hyöty. D-vitamiini taas lienee melko välttämätön. 

Vaalikatsaus 1.

Lähestyvät eurovaalit eivät ole olleet vielä kovin iso juttu suomalaisille, ja epäilen että tavalliseen tapaan äänestysprosentti jää kovin alhaiseksi.

Olen muutamia mielenkiintoisia ehdokkaita katsellut. Eräs ehdokas jonka vaaliteema hymyilyttää minua, on Petrus Pennanen. Kaikessa lapsenomaisuudessaan siinä on jotain innostavaa. Muutoin piraattipuolueen ehdokaslista ei ole kyllä kovin vakuuttava, mutta Pennasen haastattelu YLE:n vaalikoneessa oli minusta aika hyvä. (sori, linkkiä ei ollut tällä hätää antaa) Jotkut lukijoistani voivat sulkea silmänsä ja kuunnella hänen puhettaan ja miettiä millaisia mielikuvia 1990-luvulta tämä synnyttää... Toistaiseksi tämä on vahvin ehdokas minun listallani.

Käsittelen muiden puolueiden ehdokkaita ja arvioin hiukan vapaamuotoisesti näkemystäni siitä mitä tulee tapahtumaan ja mikä on toivottavaa. 

Vihreitä en (enää) itse äänestä, mutta suhteellisesti ajatellen, joidenkin ehdokkaiden toivoisi menevän läpi enemmän kuin toisten. Kasvi, Kivekäs, Tynkkynen lienevät positiivisemmasta päästä. Jos näistä joku menee läpi, niin Tynkkynen. En tästä ole kovin pahoillani vaikka eri mieltä monista asioista olenkin. Kasvi tuskin pärjää ja Kivekäs on profiililtaan aivan liian selväjärkinen ja ilmeinen marginaaliehdokas joka hakee tässä näkyvyyttä tulevia vaaleja varten. Bonuksena hänelle todettakoon lupaus: "Lupaan muuttaa mieltäni, kun osoittautuu että olen ollut jostain väärässä." Huomatkaa, ei "jos", vaan "kun". Siitä hatunnosto.  Hautala lienee ns varma veto.

Kokoomus kamppailee liberaalin ja konservatiivisen "maltillisen oikeiston" (oxymoroni; amerikkalaisittain tarkasteltuna kokoomus on ehkä pikemminkin keskustavasemmistolainen puolue) ristipaineessa. Stubb on mielipidemitattu suomalaisten ykkösehdokkaaksi. Vähän ongelmallista on kahdella pallilla istuminen, mutta kun kerran persumieliset eivät Soinia siitä soimanneet, niin tuskin kehtaavat nytkään älämölöä nostaa. Korhola lienee toinen läpimenijä, jos vain pääsee omaa puppuaan suoltamaan johonkin tiedotusvälineisiin riittävästi, ja jos valaistus ja meikki toimivat hyvin yhteen. Stubb on näistä ehkä tolkullisin; ei siksi että hän tekisi mitään, vaan juuri siksi että on imagoltaan mitäänsanomaton.  Korhola on selkeästi huonoin, joten keskimäärin whatever. Oli itseasiassa ihan hyvä että luin nämä kampanjapuffit koska tämä muistutti että vaikka kokoomuslaisia  aika hyvin vaalikoneessa korkealle nouseekin, puolet äänestä menee Korholalle.

Perussuomalaisista läpi voi mennä kaksi. Yksi ainakin menee, ja se lienee Halla-aho. Toivon hänelle kaikkea menestystä. Menneisyydessä olen häntä kritisoinut monestakin asiasta, mutta kansanedustajuus ja korkeimman oikeuden taholta tullut sakihivutus lienevät tehneet tehtävänsä. Kiistattoman älykäs ja hyvä argumentoija, edelleen pisteliäs kynämies. Europarlamentin en usko olevan hänen taipumuksilleen erityisen otollinen paikka, mutta jos hän sinne päätyy ja jos ja kun perut ovat 2015 keväällä hallituksessa, "Isänmaa kutsuu" nollaa suuremmalla todennäköisyydellä. Olettaen ettei hänen pysymistään hallituksen ulkopuolella aseteta ehdoksi hallitussovulle. Mene ja tiedä. Terho on ilmeisen fiksu, mutta äänestyskäyttäytyminen on osoittanut että "turhan sääntelyn" karsinta on kyllä puhetta ilman substanssia. Laumasieluisuus europarlamentin ryhmissä näkyy. Muut ovat ihan whatever. 

SDP:n ehdokkaista läpi mennee Jaakonsaari. Toivon niin ainakin, koska hän on harvoja tolkullisia "oikeistodemareita". Isä Mitro Repo tuskin menee läpi, yhden vaalin ihme, niinsanotusti, eikä ole onnistunut tulemaan esiin sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan, joten äänestäjät rankeisevat. Toinen paikka mennee Jungerille. Jutuissaan liki tolkullinen (vastustaa dirigismiä ja muita demareiden pyhiä lehmiä) mutta habitus on valitettavasti melko limainen, joten tässä lienee riskinsä. Muut demarien ehdokkaat ovat melko mitäänsanomattomia, mutta voihan sieltä joku yllättääkin.

Keskustan äänestäjiä en ymmärrä, mutta Olli Rehn ja Väyrynen ovat ns househould names. Rehn on melko varma läpimenijä luulisin. Austerity-politiikan kasvona hänellä on toki paljon pahaa pressiä vasemmiston ja populistien silmissä, ja koska en ymmärrä kepulaisten sielunelämää niin mitä tahansa voi tapahtua. Hyvänen aika, äänestäväthän ne Väyrystäkin en masse. Jäätteenmäki on suosittu, ja hänellä on hyvät mahkut päästä läpi, yllättäen ja pyytämättä.

RKP  eli tuttavallisemmin Ärkkopé on vielä vähän vaikeammin tulkittava. Mustana hevosena - nyt jo aika harmaana sellaisena - porukassa on mukana vanha kunnon Jörkka Donner. Ytimekkäästi hän toteaakin, ettei ole koskaan mitään luvannut eikä lupaa nytkään, mitä ei voi olla kunnioittamatta. Hän lienee myös niitä harvoja RKP:n naamoja joilla on mahkuja saada laajempaakin kannatusta puolueen vakiintuneen kannattajakunnan ulkopuolelta. Minun suosikkini tietysti myös, ihan henkilökohtaisen karismansa vuoksi. Ja hän on ns. Naton mies.

Vasemmistoliiton ehdokkaista en voi kyllä hyvällä omalla tunnolla toivoa menevän läpi ketään. Jokainen ehdokas nimittäin lupaa tekevänsä kaikkensa eurooppalaisen talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi, ja näyttäisi että se tarkoittaa rahan painamista ja vajeiden turvottamista, eli kaasu pohjassa kohti konkurssia.  Jos käsi väännettäisiin selän taa ja pitäisi valita joku, niin ehkä Kyllönen.

M11, kommunistien, ja muutamien muiden marginaalipuolueiden ehdokkaita en pysty edes katselemaan. Pahoitteluni heille.

Tule vaisuus.

Mainitsin aiemmassa kirjoituksessani trendeistä joita en olisi osannut arvioida 90-luvun lopulla lainkaan. Kuten totesin kirjoituksessani, tällaisia melko merkittäviä mutta toistaiseksi ennakoimattomia trendejä tulee todennäköisesti olemaan lähitulevaisuudessa enemmänkin.

Tulevaisuuden ennakoimiseksi on oma tutkimusalansa tulevaisuudentutkimus, jossa sovelletaan tietämystä eri aloilta, anekdootteja, tilastoja ja laskennallisia menetelmiä, ja pyritään esitämään uskottavia skenaarioita siitä, miten yhteiskunta ja ympäristö kehittyvät tulevaisuudessa. Tervejärkisimmillään tutkimus tuottaa esimerkiksi erilaisia riskiskenaarioita joista sitten tietoisina eri tyyppiset toimijat voivat suunnitella toimintaansa pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi kun tehdään investointipäätöksiä joissa käytetään alhaisia korkoja, tulevaisuuden epävarmuustekijöitä pitää ottaa huomioon kun arvioidaan nykyarvoa.

Kondratievin syklit ovat historiallinen työkalu - oman tulkintani mukaan lähinnä narratiivinen - jolla selitetään erilaisia talouden ja investointien trendejä. Syklien tai aaltojen väli on tulkinnasta ja viitekehyksestä riippuen noin puoli vuosisataa. Esimerkkeinä "aalloista" käytetään usein 1700-luvun lopun teollista vallankumousta, 1800-luvun puolivälin rautateiden rakennusta, 1900-luvun alun massavalmistuksen ja "öljytalouden" läpimurtoa, toisen maailmansodan jälkeen käyntiin lähtenyttä teollisuusautomaatiota ja 1900-luvun lopulla alkanutta informaatioyhteiskunnan läpimurtoa. Jakoja on myös toisenlaisia, joidenkin mukaan olemme nyt informaatiovallankumouksen laskevalla reunalla ja uuden aallon pitäisi alkaa. Itse suhtaudun tällaisiin "teorioihin" skeptisesti, sillä valitsemalla ajanjaksot ja muuttujat sopivasti, saadaan teoria sopimaan menneisyyteen.

Yksi -- houkutteleva mutta edelleen caveat emptor -- tulevaisuuden tarkastelumenetelmä on ennustemarkkinat, jolla viitataan periaatteessa vedonlyöntiin. Ideana on, että ihmiset paljastavat luotettavimmat ennusteensa lyömällä vetoa omalla rahallaan, eli jos jokin lopputulos vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä, ihmiset eivät ole valmiita lyömään sen puolesta vetoa elleivät saa todella suurilla kertoimilla rahojaan takaisin. Sivuutan ennustemarkkinoiden ongelmat tässä, totean vain että se on altis kaikenlaisille systemaattisille virheille samaan tapaan kuin esimerkiksi pörssikurssit tms.

Jos minun kättäni väännettäisiin selän taakse ja pakotettaisiin arvaamaan mitä trendejä lähivuosina nousee ylös, veikkaisin biotekniikan tuloa. Hype-käyrä on sen osalta todennäköisesti nyt saavuttanut aallonpohjansa. Nykyistä talouskriisiä edelsi jo vaihe jossa ihmisten usko alkoi hiipua alkuhypetyksen jälkeen. Innovaatioita alalla on ollut runsaasti ja koko ajan tulossa lisää, ja pikku hiljaa joitakin olennaisia on tullutkin markkinoille. Alkuvaiheessa toki ne ovat melko triviaaleja kuten 23andme, joka on jo useamman vuoden toimittanut geenitestejä ihmisille. Tästä todennäköisesti tulee löytymään laajennuksia kun genomiikan ja yleisemmin omiikan kehitys mahdollistaa esimerkiksi ruokavalio-, liikunta-,  ja lisäravinnesuositusten räätälöinnin yksilöllisesti. Niinkutsuttu "eliitti", johon siis kuuluu nykyisin länsimaissa suuri osa koulutetusta työssäkäyvästä populaatiosta, kykenee näillä melko halvoilla ja vähätöisillä keinoilla parantamaan terveyttään. Omalla vähäisellä tavallaan tämä saattaa pidentää elinikää keskimäärin, mutta vaikutus lienee pikemminkin kuukausissa kuin vuosissa. 

Pitkän aikavälin eliniän nousutrendin kohtaloa en osaa arvioida kovin uskottavasti. Epäilen että se jatkuu muttei kovin voimakkaana. Huomionarvoista on se, että jakauman luonteen vuoksi muutaman vuoden lisäys eliniänodotteessa syntymässä, vaikuttaa nykyisin merkittävästi eläkeikäisten eliniänodotteeseen. Eliniänodote on noussut rajusti, mutta "etupainotteisesti", eli lasten ja nuorten kuolleisuus on pudonnut. Koska tällaisen kuolleisuuden karsiminen tuottaa massiivisesti "elinikämassaa" jakaumaan, odotusarvo kasvaa rajusti jos alle 12-vuotiaiden kuolleisuus putoaa muutamasta prosentista likipitäen nollaan. Siksi mielenkiintoisempaa olisi tarkastella miten eliniänodote 25-vuotiaana tms on kehittynyt. Siinä kehitys on ollut maltillisempaa kuin miltä keskiarvot näyttävät; toisin kuin yleensä uskotaan, kolmekymppisen mahdollisuudet elää noin 70-vuotiaaksi eivät olleet mitenkään huonot edes keskiajalla, ruttokausia yms lukuunottamatta.

Resurssien niukkuus tulee olemaan eräänlainen megatrendi lähiaikoina, mutta sekin todennäköisesti ymmärretään nyt jo väärin. Kokonaistaloudellisesti ajatellen ihmiset eivät tunnu ymmärtävän substituutiovaikutuksia, ja tämä on ollut totta jo Rooman klubin ajoista lähtien. Esimerkiksi on totta, että marginaalinen öljytynnyri on nykyisin tavattoman kallista ottaa maasta verrattuna 1970-luvun alkupuoliskoon. Öljy maksaa tänä päivänä yli $100 tynnyriltä ja tämä hinta tulee melko todennäköisesti nousemaan hieman nopeammin kuin talous kasvaa. Pidän epätodennäköisenä että hinta tulisi "koskaan" laskemaan alle $70. Substituutit, kuten liuskekaasu ja -öljy otetaan käyttöön sitä mukaa kun niiden hyödyntäminen tulee kannattavammaksi kuin marginaalinen öljytynnyri.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu lienee jatkuva trendi. Pitoisuuden nousu ei ole osoittanut taittumisen merkkejä, ja tällä hetkellä näyttää siltä että 400ppm vuosihuippu on pysyvästi ylitetty, ja neljän- viiden vuoden kuluttua myös vuosiminimi ylittää 400ppm. Vaikka trendi olisi lineaarinen, nuousutahti näyttää olevan noin 2.5ppm vuodessa. 500ppm saavutettaneen kuitenkin nopeammin kuin 40 vuoden kuluttua. Stabilaatio alle 550ppm voi olla tai olla olematta realistinen pyrkimys. Jo sillä pitoisuudella menetämme todennäköisesti korallit ja saamme merkittäviä muutoksia sademääriin eri puolella maapalloa. On ehkä yksi suurimpia tragedioita tässä suhteessa, että asia on kehystetty ensisijaisesti "maapallon lämpenemisenä". Toki lämpeneminen sinänsä on ongelmallista mutta erityisesti subarktisen alueen asukkaille voi olla vähän vaikeaa perustella että lämpeneminen on jotain mitä pitäisi estää. Pidän suurempana ongelmana häntäriskejä. Mallit ovat ihan hyviä työkaluja, mutta Talebin hengessä totean että ne ovat melko epäluotettavia epistemologisesti. Ihmisellä, joka omaa tämän käsityksen mutta tulkitsee sitä niin että mallien ennakoimat riskit voidaan sivuuttaa, on niin rikkinäinen epistemologia etten osaa oiken edes sanoa miten argumentein tai tosiasioiden avulla voisi edes periaatteessa vakuuttaa tällaista ihmistä. Ymmärrän toki sen psykologisen tekijän joka liittyy toisaalta malleihin sokeasti uskovien ihmisten (todelliseen tai kuvitteelliseen) epistemologiseen ylimielisyyteen ja toisaalta siihen miten vasta-argumentteja esittäessä tekee mieli olla yksinkertaisesti päinvastaista mieltä. Tämä on kuitenkin aivan samanlainen kognitiivinen bias kuin kaikki muutkin, ja johtaa aivan samalla tavalla systemaattisiin virheisiin maailmankuvassa.

Mistä pääsemme kolmanteen trendiin, joka on eräänlainen villi kortti tässä. Lentokenttien kirjakauppojen hyllyillä näkee aika hyvin millainen non-fiction- tarjonta heijastelee älymystön tai oikeastaan sellaiseen jollakin tapaa identifioituvan, esimerkiksi lukemista harrastavan väestönosan parissa. Toivon ettei termiä ymmärretä tässä sen perinteisen vasemmistolaisen konnotaation kautta, vaikka "oikeistointellektuelli" onkin oxymoroni. Olenkin käyttänyt yksityiskeskusteluissa termiä lentokenttäintellektuelli kuvaamaan henkilöä jonka lukutottumukset noudattelevat kansainvälisten lentokenttien transit-hallien kirjakauppojen tietokirjallisuuden tarjontaa.

Viime vuosien trendinä on ollut kognitiivisten "life-hack"- tyyppisten opusten suosio. Kahnemania voi pitää tämän alan "teoreetikkona" kirjallaan Thinking, Fast and Slow. Kirjat joissa skannataan erilaisia kognitiivisia bias- ilmiöitä ja neuvotaan yksinkertaisia temppuja joilla niistä muka pääsee eroon, ovat melko yleisiä. Toinen on erilaiset ihmiskunnan transitioita ja massojen käyttäytymisen ennakoimista tai ainakin ymmärtämistä korostavat opukset. Näissä on usein jokin sosiaaliseen mediaan liittyvä näkökulma. Näistä pääteltävät trendit ovat kuitenkin jo jossain määrin sammuvia siinä vaiheessa kun lentokenttäintellektuelli ne bongaa. Lisäksi ne ovat pitkälti vain kognitiivista viihdettä.  Kuitenkin, pidän mahdollisena että käyntiin on lähtenyt laajempi bias-ilmiöiden vastainen trendi. Ainakin toivon niin. Tämä liittyy siis edelliseen siten, että erilaiset "anti"- liikkeet yleistyessään perustelevat itseään jollakin hegemonisessa puhetavassa esiintyvällä epäilyttävällä ilmaisulla (vrt "global warming" joka on helppo kiistää anekdoottien avulla uskottavan kuuloisesti) tai epäilyttävällä kytköksellä (rokotteet ja lääketeollisuus). Sivumennen sanoen, lasken Tommi Uschanovin "kaalihuijauksen" tämän kategorian kirjoihin, vaikkei se lentokenttäpokkarina tietääkseni olekaan ilmestynyt.