Vanhempi poika aloitti koulun maanantaina. Koulu on paikallinen, mutta siellä on oppilaina myös muita eurooppalaisia, esimerkiksi tänä aamuna tapasin yhden tanskalaisen äidin, jonka lapsi on samalla luokka-asteella kuin poikani. Koulun säännöt ovat melko tiukat, koulupuku on pakollinen ja kaikenlaisia asioita hiusten pituudesta lähtien säädellään. Viikottain tarkastetaan asu, kynnet, hiukset, siisteys, jne. Kansalaisten pitää osallistua kansallislaulun ja jonkinlaisen valan lausumiseen.
Erilaisista hyvistä ja huonoista teoista pidetään listaa, ja ne on pisteytetty. Kilpailuhenkisyyteen kannustetaan, positiivisia pisteitä saavat kilpailuissa menestyvät, ja niitä saa myös menestymisestä kaikenlaisessa koulun ulkopuolisessa huomionarvoisessa toiminnassa. Samoin koulun ulkopuoliset tahot voivat ilmoittaa kouluun hyvästä tai avuliaasta käytöksestä, jolloin oppilas voi saada tästä pisteitä. Sensijaan myöhästelystä, läksyjen laiminlyönnistä, epäkohteliaisuudesta, valehtelusta, jne saa negatiivisia pisteitä. Pahimmista rikkeistä, kuten väkivallasta, varastelusta, tuhopoltosta(!?!?) tai "gangsterismista" eli kiristämisestä, voidaan määrätä fyysinen rangaistus, joka tarkoittaa keppiä (caning). Ilmeisesti koulujärjestelmässä tämä kuitenkin on sisällöltään aivan toinen kuin esimerkiksi rikosoikeudessa.
Erot Suomen järjestelmään ovat silmiinpistävät ja ilmeiset, mutta poika tuntuu pitävän koulusta.
torstai 29. maaliskuuta 2012
torstai 22. maaliskuuta 2012
Maailman kansalaiset.
Vaikka muuttomme tänne Singaporeen on väliaikainen ja minulla on verrattain hyvä palkka (paikalliseen alempaan keskiluokkaan verrattuna, ei expatiksi), työnantajalta kohtuullinen (mutta keskiverto expattiin verrattuna kehno) tuki muuton järjestelyissä, on muutto silti ollut hyvin stressaava ja työläs.
Tätä taustaa vasten käsitykseni maahanmuuttajista noin yleensä ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan, koska ymmärrän nyt selvästi paremmin niitä haasteita joita liittyy vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumiseen. Tämä siis siitäkin huolimatta, että kokemukseni on pliisu ja pehmennetty. Tosin, täkäläisten suomalaisten expattien elämään verrattuna olen rääsyproletaari. Merkittävälle osalle länsimaisia maahanmuuttajia tarjotaan yleensä työnantajan puolesta elintaso, joka rahallisesti mitattuna on moninkertainen omaani verrattuna. Esimerkiksi yksin asumiskustannukset tavanomaisissa järjestelyissä ylittävät minun bruttoansioni selvästi.
Maahanmuuttaja kohtaa erinäisiä haasteita, ensimmäiseksi byrokratiassa. Toimintakulttuuri eroaa siitä, mihin on kotimaassa tottunut. Vaikka Singaporessa se on melko tehokas ja vähäkoukeroinen, pienet erot aiheuttavat päänvaivaa. Lisäksi aivan arkipäiväiset järjestelyt, kuten lasten koulutus, terveydenhuolto, sähkö- ja vesisopimukset, internet, pankkitilit, jne eroavat siitä, mihin on tottunut ja niiden hoitaminen ei onnistu samalla tavallla puoliautomaattisesti kuin kotona. Jokainen askel, joka tuntuu kotimaassa pieneltä - esimerkiksi bussimatkan maksaminen - täytyy opetella ja totutella hoitamaan hieman eri tavalla.
Redusoimme helposti maahanmuuttajan toiminnan "sivistymättömyydeksi", kun hän joutuu arkipäiväisessä toiminnassa ristiriitaan paikallisten tapojen kanssa. Kun tässä yhtälössä on saamapuolella, niin tilanne näyttää todella erilaiselta. Otan esimerkin: Pistäydyin paikallisessa lounasravintolassa, jossa ihmisiä istui pöydissä ja osa pöydistä oli vapaina. Monessa pöydässä lojui sanomalehti. Suomessa kahviloissa ja tämäntapaisissa paikoissa on usein päivän sanomalehtiä asiakkaiden luettavana kun nämä odottelevat tilaustaan, mutta täällä on tapana jättää sanomalehti pöytään merkiksi siitä, että pöytä on käytössä kun asiakas esimerkiksi käy vessassa. Nappasin viereiseltä pöydältä lehden ja aloin lukea sitä, ja minua katsottiin pitkään; vasta kun ko. lehden omistaja saapui ja hyvin happaman näköisenä totesi että "anteeksi, mutta lehti on minun", ymmärsin mistä oli kyse. En ollut ensin uhrannut hetkeäkään edes ajatukselle, että lehti olisi mitään muuta kuin vapaata riistaa.
Sana kulttuurirelativismi ymmärretään monissa piireissä ilmeisen tahallaan väärin. Ensiksikin, sen pejoratiivimuoto tulee siitä, miten erilaiset makkaratukat ja ksenofiilit ymmärtävät sen tahallaan väärin, eli että meillä ei olisi "oikeutta" arvioida toisten kulttuurien tapoja mitenkään. Tosiasiassa tämä käyttötapa on hyvin harvinainen, käytännössä olkiukko, joten sivuutan sen. Eräänlainen toisen asteen (tahallinen) väärinymmärrys on, että koska kulttuurirelativismi "tarkoittaa" tätä ensimmäistä tapaa, ja koska tämä merkitys on ilmeisen absurdi, niin yksinkertaisesti kulttuurierot johtuvat siitä, että muut kulttuurit kuin juuri se, jossa henkilö itse on kasvanut (tai jota hän itse arvostaa; nämä eivät ole väistämättä sama asia) ovat yksinkertaisesti huonompia ja että tämä arvio on "objektiivinen". Tätä puhetapaa käytetään olkiukkona, ja kun sen näkee, voi kaikenlaisen mielekkään keskustelun kulttuurieroista oikeastaan unohtaa.
Joten, luotan että lukijani ymmärtävät, että "kulttuurirelativismi" ei siis tarkoita tässä sitä, mitä sen paremmin "impivaaralaiset" kuin "mokuttajatkaan" sillä yrittävät sanoa, vaan yksinkertaisesti sitä, että mainitsemanikaltaisissa ristiriitatilanteissa syyllinen ei ole kulttuurien keskinäinen paremmuus tai huonommuus, vaan kyse on yksinkertaisesti erilaisesta protokollasta.
Ja juuri nämä erot eri tilanteiden protokollassa synnyttävät kitkaa ja vieraudentunnetta. Singapore on länsimaisen silmissä hyvin "normaali" yhteiskunta, siis, täällä on vahva (jos kohta muodollisesti melko erilainen) laillisuusperiaate, melko korkea (ja jälleen kerran, hyvin eri tavalla ilmenevä) luottamuspääoma, täällä arvostetaan tiettyä suoraviivaisuutta, esimerkiksi hinnat on ilmoitettu hintalapuilla ja tinkiminen tai tipin jättäminen on epätavallista, ja kun nämä tulevat kysymykseen, se tehdään erikseen selväksi. (Erotuksena esim. erilaisista baksheesh-kulttuureista)
Lasten kohdalla kaikki on vielä vaikeampaa. Maahanmuuttajana en osaisi esimerkiksi kasvattaa heitä paikallisen kulttuurin tapoihin. Heille kotiolojen ja ulkopuolella vallitsevan kulttuurin todellisuuden ristiriita on kuitenkin astetta hämmentävämpi. Minä ja vaimoni olemme kasvaneet suomalaisessa kulttuurissa aikuiseksi kaikkine siirtymäriitteineen ja seremonioineen, ja siten olemme ikuisesti ikäänkuin kokonaan suomalaisia. Lapsemme sensijaan eivät kasvaisi (jos jäisimme tänne) oikein kumpaankaan kulttuuriin. Ylempiin tuloluokkiin kuuluvien expattien kohdalla tilanne on sikäli toisenlainen, että heillä on esimerkiksi mahdollisuus laittaa lapsensa kansainväliseen kouluun, missä ollaan totuttu tähän ja osataan tukea tässä prosessissa. Kaltaisemme proletaarit - ja näitä on merkittävä, ellei suurin osa, maahanmuuttajista myös Suomessa - taas joutuvat tyytymään siihen vajavaiseen integraatioon, jonka lasten äkillinen immersio paikalliseen koulutusjärjestelmään mahdollistaa.
Tätäkään taustaa vasten en oikein tunne enää sympatiaa sitä maahanmuuttokriittistä puhetapaa kohtaan, joka mitätöi ja sivuuttaa kotouttamisen tärkeyden ja haasteellisuuden pelkkänä liturgiana ja diibadaabana. Tai haloslaisen puhetavan, jossa kehotetaan ystävystymään maahanmuuttajiin, pelkkänä sössötyksenä. Kuten totesin, olemme todennäköisesti täällä vain väliaikaisesti, ja jo nyt tällaisten eleiden tärkeys on aivan ilmeinen koko perheellemme.
Erotan tässä nyt tietenkin vielä sen, että maahanmuuttopolitiikasta keskusteleminen on tietenkin eri asia. Siinä on, ja pitää olla, mahdollista kritisoida jokaista yksittäistä lainopillista seikkaa tai virkamieskäytäntöä, jos se koetaan epätarkoituksenmukaiseksi. Täälläkin asiasta puhutaan täysin avoimesti. Kukaan tai mikään taho ei kuitenkaan saa - siis aivan, laki kieltää sen - kritisoida mitään ryhmittymää tai esittää etnisyyteen tms kohdistuvaa yleistystä. Se on ankarasti kiellettyä tavalla, jota en kyllä missään nimessä kannata Suomeen.
Riittää, että voidaan sanoa, että ne "kriittiset äänensävyt", joissa näin tehdään, ovat täyttä sontaa. Ymmärrän tämän nyt henkilökohtaisella tasolla aivan eri lailla kuin ennen. Maahanmuuttajana olemista kannattaa kokeilla, ennen kuin alkaa suoltaa jotain sontaa.
Tätä taustaa vasten käsitykseni maahanmuuttajista noin yleensä ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan, koska ymmärrän nyt selvästi paremmin niitä haasteita joita liittyy vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumiseen. Tämä siis siitäkin huolimatta, että kokemukseni on pliisu ja pehmennetty. Tosin, täkäläisten suomalaisten expattien elämään verrattuna olen rääsyproletaari. Merkittävälle osalle länsimaisia maahanmuuttajia tarjotaan yleensä työnantajan puolesta elintaso, joka rahallisesti mitattuna on moninkertainen omaani verrattuna. Esimerkiksi yksin asumiskustannukset tavanomaisissa järjestelyissä ylittävät minun bruttoansioni selvästi.
Maahanmuuttaja kohtaa erinäisiä haasteita, ensimmäiseksi byrokratiassa. Toimintakulttuuri eroaa siitä, mihin on kotimaassa tottunut. Vaikka Singaporessa se on melko tehokas ja vähäkoukeroinen, pienet erot aiheuttavat päänvaivaa. Lisäksi aivan arkipäiväiset järjestelyt, kuten lasten koulutus, terveydenhuolto, sähkö- ja vesisopimukset, internet, pankkitilit, jne eroavat siitä, mihin on tottunut ja niiden hoitaminen ei onnistu samalla tavallla puoliautomaattisesti kuin kotona. Jokainen askel, joka tuntuu kotimaassa pieneltä - esimerkiksi bussimatkan maksaminen - täytyy opetella ja totutella hoitamaan hieman eri tavalla.
Redusoimme helposti maahanmuuttajan toiminnan "sivistymättömyydeksi", kun hän joutuu arkipäiväisessä toiminnassa ristiriitaan paikallisten tapojen kanssa. Kun tässä yhtälössä on saamapuolella, niin tilanne näyttää todella erilaiselta. Otan esimerkin: Pistäydyin paikallisessa lounasravintolassa, jossa ihmisiä istui pöydissä ja osa pöydistä oli vapaina. Monessa pöydässä lojui sanomalehti. Suomessa kahviloissa ja tämäntapaisissa paikoissa on usein päivän sanomalehtiä asiakkaiden luettavana kun nämä odottelevat tilaustaan, mutta täällä on tapana jättää sanomalehti pöytään merkiksi siitä, että pöytä on käytössä kun asiakas esimerkiksi käy vessassa. Nappasin viereiseltä pöydältä lehden ja aloin lukea sitä, ja minua katsottiin pitkään; vasta kun ko. lehden omistaja saapui ja hyvin happaman näköisenä totesi että "anteeksi, mutta lehti on minun", ymmärsin mistä oli kyse. En ollut ensin uhrannut hetkeäkään edes ajatukselle, että lehti olisi mitään muuta kuin vapaata riistaa.
Sana kulttuurirelativismi ymmärretään monissa piireissä ilmeisen tahallaan väärin. Ensiksikin, sen pejoratiivimuoto tulee siitä, miten erilaiset makkaratukat ja ksenofiilit ymmärtävät sen tahallaan väärin, eli että meillä ei olisi "oikeutta" arvioida toisten kulttuurien tapoja mitenkään. Tosiasiassa tämä käyttötapa on hyvin harvinainen, käytännössä olkiukko, joten sivuutan sen. Eräänlainen toisen asteen (tahallinen) väärinymmärrys on, että koska kulttuurirelativismi "tarkoittaa" tätä ensimmäistä tapaa, ja koska tämä merkitys on ilmeisen absurdi, niin yksinkertaisesti kulttuurierot johtuvat siitä, että muut kulttuurit kuin juuri se, jossa henkilö itse on kasvanut (tai jota hän itse arvostaa; nämä eivät ole väistämättä sama asia) ovat yksinkertaisesti huonompia ja että tämä arvio on "objektiivinen". Tätä puhetapaa käytetään olkiukkona, ja kun sen näkee, voi kaikenlaisen mielekkään keskustelun kulttuurieroista oikeastaan unohtaa.
Joten, luotan että lukijani ymmärtävät, että "kulttuurirelativismi" ei siis tarkoita tässä sitä, mitä sen paremmin "impivaaralaiset" kuin "mokuttajatkaan" sillä yrittävät sanoa, vaan yksinkertaisesti sitä, että mainitsemanikaltaisissa ristiriitatilanteissa syyllinen ei ole kulttuurien keskinäinen paremmuus tai huonommuus, vaan kyse on yksinkertaisesti erilaisesta protokollasta.
Ja juuri nämä erot eri tilanteiden protokollassa synnyttävät kitkaa ja vieraudentunnetta. Singapore on länsimaisen silmissä hyvin "normaali" yhteiskunta, siis, täällä on vahva (jos kohta muodollisesti melko erilainen) laillisuusperiaate, melko korkea (ja jälleen kerran, hyvin eri tavalla ilmenevä) luottamuspääoma, täällä arvostetaan tiettyä suoraviivaisuutta, esimerkiksi hinnat on ilmoitettu hintalapuilla ja tinkiminen tai tipin jättäminen on epätavallista, ja kun nämä tulevat kysymykseen, se tehdään erikseen selväksi. (Erotuksena esim. erilaisista baksheesh-kulttuureista)
Lasten kohdalla kaikki on vielä vaikeampaa. Maahanmuuttajana en osaisi esimerkiksi kasvattaa heitä paikallisen kulttuurin tapoihin. Heille kotiolojen ja ulkopuolella vallitsevan kulttuurin todellisuuden ristiriita on kuitenkin astetta hämmentävämpi. Minä ja vaimoni olemme kasvaneet suomalaisessa kulttuurissa aikuiseksi kaikkine siirtymäriitteineen ja seremonioineen, ja siten olemme ikuisesti ikäänkuin kokonaan suomalaisia. Lapsemme sensijaan eivät kasvaisi (jos jäisimme tänne) oikein kumpaankaan kulttuuriin. Ylempiin tuloluokkiin kuuluvien expattien kohdalla tilanne on sikäli toisenlainen, että heillä on esimerkiksi mahdollisuus laittaa lapsensa kansainväliseen kouluun, missä ollaan totuttu tähän ja osataan tukea tässä prosessissa. Kaltaisemme proletaarit - ja näitä on merkittävä, ellei suurin osa, maahanmuuttajista myös Suomessa - taas joutuvat tyytymään siihen vajavaiseen integraatioon, jonka lasten äkillinen immersio paikalliseen koulutusjärjestelmään mahdollistaa.
Tätäkään taustaa vasten en oikein tunne enää sympatiaa sitä maahanmuuttokriittistä puhetapaa kohtaan, joka mitätöi ja sivuuttaa kotouttamisen tärkeyden ja haasteellisuuden pelkkänä liturgiana ja diibadaabana. Tai haloslaisen puhetavan, jossa kehotetaan ystävystymään maahanmuuttajiin, pelkkänä sössötyksenä. Kuten totesin, olemme todennäköisesti täällä vain väliaikaisesti, ja jo nyt tällaisten eleiden tärkeys on aivan ilmeinen koko perheellemme.
Erotan tässä nyt tietenkin vielä sen, että maahanmuuttopolitiikasta keskusteleminen on tietenkin eri asia. Siinä on, ja pitää olla, mahdollista kritisoida jokaista yksittäistä lainopillista seikkaa tai virkamieskäytäntöä, jos se koetaan epätarkoituksenmukaiseksi. Täälläkin asiasta puhutaan täysin avoimesti. Kukaan tai mikään taho ei kuitenkaan saa - siis aivan, laki kieltää sen - kritisoida mitään ryhmittymää tai esittää etnisyyteen tms kohdistuvaa yleistystä. Se on ankarasti kiellettyä tavalla, jota en kyllä missään nimessä kannata Suomeen.
Riittää, että voidaan sanoa, että ne "kriittiset äänensävyt", joissa näin tehdään, ovat täyttä sontaa. Ymmärrän tämän nyt henkilökohtaisella tasolla aivan eri lailla kuin ennen. Maahanmuuttajana olemista kannattaa kokeilla, ennen kuin alkaa suoltaa jotain sontaa.
torstai 15. maaliskuuta 2012
Tropiikki Nyt, redux.
Asetuimme taloksi viikonloppuna. Paperin dedis oli (ja meni) tiistaina, lähetimme paperin joka ei tule menemään läpi. Paine pistää jotain menemään on täällä kovempi kuin Suomessa, mitä ihmettelen. Täällä on myös tiukka luokittelu julkaisufoorumeille ja sitä todella myös kytätään, käytännössä homma menee niin, että hylkäys kovatasoisesta foorumista on arvokkaampi kuin hyväksyminen jostain keskitason foorumista. Tätä en ihan ymmärrä, mutta en välitä, koska saan tehdä tutkimusta ihan rauhassa.
Seuraavaksi ovat vuorossa reaaliaikajärjestelmät. Olen pysytellyt erossa kelloja sisältävistä systeemeistä, koska ne ovat sotkuisia. Kävimme eilen yhden postdocin (myös minun tapaani vähän vanhempi herrasmies) kanssa läpi hänen tutkimustaan identifioidaksemme pullonkaulan johon minun osaamistani voisi soveltaa. Jatkamme kenties tänään. Joudun kuitenkin tekemään hieman muita töitä, koska yksi paperi, jonka tekemisessä olin mukana Tampereella ollessani, hyväksyttiin, ja olen vastuussa kokeiden toistamisesta.
Nuorempi poika pääsi paikalliseen päiväkotiin. Kyseessä on paikalliseen valtapuolueeseen läheisesti liittyvän järjestön ylläpitämä päiväkotiketju. PAP eli "Peoples action party" on sellaisilla merkityksillä "virittynyt", että on ehkä parempi etten analysoi niitä tässä kohtaa sen enempää. Ehkä jos joskus päätän palata Suomeen. Olen allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan en osallistu täällä minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan. Pidän sopimusoikeutta erittäin tärkeänä, joten noudatan tätä tässä yhteydessä. Wikipedian artikkeli kertonee olennaiset asiat.
Koulun löytäminen vanhemmalle pojalle on haasteellista. Olen ilmoittanut hänet nyt kolmeen kouluun ja ilmoitan vielä neljänteen tänään tai huomenna. Kaikissa on kuitenkin pitkähköt jonotuslistat, ja kansalaiset menevät ulkomaalaisten edelle kun paikkoja jaetaan. Täällä toiminta on siis käytännössä päinvastaista kuin Suomessa. Kaikesta tästä huolimatta, en ole kokenut kertaakaan että a) olisin ollut jonkinlaisen rasismin tms syrjinnän kohteena tai b) että olisin ulkomaalaisena mitään muuta kuin täysin tervetullut tähän yhteiskuntaan. Suomalaisilla olisi opittavaa tässä suhteessa, näin uskon; täkäläinen "kansallinen itsetunto" kestää esimerkiksi sen, että jos joku ulkomaalainen törttöilee, vika ei ole ehkä kuitenkaan kantaväestön rasismissa. Ja kantaväestö ei, ainakaan länsimaisia kohtaan, vaikuta lainkaan rasistiselta. Hienoista stereotyypitystä kyllä on, esimerkiksi tietyissä kaupoissa myyjät tuputtavat vähän kalliimpaa tavaraa, ilmeisesti kuvitellen että eurooppalaisena olen täällä jonkun firman sikariportaassa tms.
Kuljen töihin julkisilla, bussimatka maksaa ehkä reilun dollarin. En tajua sitä, miten Suomessa voi jossain Helsingissä olla tilasta pulaa. Täällä on leveät autotiet, asuntoja 5 miljoonalle ihmiselle, ja joka paikassa metsää, puistoa, jne. Helsingissä on saman verran pinta-alaa ja kymmenesosa ihmismäärästä, ja mukamas tonttipulaa. Muistutus Helsingin päättäjille.
Täällä on käytössä ruuhkamaksut tietyillä teillä. Auton omistamiseen tarvitaan lupa, ja luvat huutokaupataan. Viime vuonna luvat maksoivat noin 50k€, siis tuplasti sen, mitä itse auto. Täällä niukka resurssi pyritään jakamaan aikuisten oikeasti tehokkaasti, eikä sen paremmin vasemmistolaista kuin oikeistolaista kuppaamista yksinkertaisesti siedetä mitenkään. Alkoholi maksaa tuplasti sen mitä Suomessa, viinipullo on halvimmillaan ehkä $20. Tupakka-aski on kympin. Tuloverot ovat likipitäen nollassa, puolet kansasta ei maksa tuloveroa lainkaan, ja progression yläraja on 20% marginaali, se napsahtaa vasta kun tienestit ovat jossain sadoissa tuhansissa vuodessa. ALV on jotain 7 prosentin luokkaa. Budjetista isoimmat rahareiät ovat koulutus ja armeija, koulutuksen osuus BKT:sta on melko pieni, mutta koska julkiset menot ovat suuret kokonaisuutena, niin valtion budjetissa se on iso osuus.
Täällä on kaikenlaisia erikoisia subventiohärdellejä. En tunne mekanismeja tarkkaan, mutta esimerkiksi vanhuksille jotka muuttavat pienempään asuntoon ja myyvät vanhan asunnon nuoremmalle perheelle, luvataan jokin rahallinen tai verovähennyksiin liittyvä subventio. Tällaisilla pienillä mikrosäädöksillä ohjaillaan ihmisten käyttäytymistä. En oikein osaa sanoa onko se hyvä vai ei, mutta teknokraattinen täkäläinen järjestelmä aivan ehdottomasti on, viimeistä piirtoa myöden.
Pre-paid liittymää ei voi hankkia ilman rekisteröintiä, eli isoveli tietää kaikkien puhelinnumerot. Poliiseja ei silti näy yhtään missään. Tosin, joka paikassa on kylttejä joissa kehotetaan raportoimaan epäilyttävästä toiminnasta. Kerrostalossa, jossa asun, on jatkuvasti kaksi vartijaa töissä; toinen istuu kopissa ja toinen kiertää talon pihamaata. Yöaikaan taskulampun kera. Tässä on jotain paranoidin tuntuista, koska rikollisuus on täällä Suomea merkittävästi alhaisempaa. Siellä täällä olen nähnyt varoituskylttejä joissa todetaan "Low crime does not mean no crime" jne. Rikollisia tosissaan pelätään, ilmeisesti.
Seuraavaksi ovat vuorossa reaaliaikajärjestelmät. Olen pysytellyt erossa kelloja sisältävistä systeemeistä, koska ne ovat sotkuisia. Kävimme eilen yhden postdocin (myös minun tapaani vähän vanhempi herrasmies) kanssa läpi hänen tutkimustaan identifioidaksemme pullonkaulan johon minun osaamistani voisi soveltaa. Jatkamme kenties tänään. Joudun kuitenkin tekemään hieman muita töitä, koska yksi paperi, jonka tekemisessä olin mukana Tampereella ollessani, hyväksyttiin, ja olen vastuussa kokeiden toistamisesta.
Nuorempi poika pääsi paikalliseen päiväkotiin. Kyseessä on paikalliseen valtapuolueeseen läheisesti liittyvän järjestön ylläpitämä päiväkotiketju. PAP eli "Peoples action party" on sellaisilla merkityksillä "virittynyt", että on ehkä parempi etten analysoi niitä tässä kohtaa sen enempää. Ehkä jos joskus päätän palata Suomeen. Olen allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan en osallistu täällä minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan. Pidän sopimusoikeutta erittäin tärkeänä, joten noudatan tätä tässä yhteydessä. Wikipedian artikkeli kertonee olennaiset asiat.
Koulun löytäminen vanhemmalle pojalle on haasteellista. Olen ilmoittanut hänet nyt kolmeen kouluun ja ilmoitan vielä neljänteen tänään tai huomenna. Kaikissa on kuitenkin pitkähköt jonotuslistat, ja kansalaiset menevät ulkomaalaisten edelle kun paikkoja jaetaan. Täällä toiminta on siis käytännössä päinvastaista kuin Suomessa. Kaikesta tästä huolimatta, en ole kokenut kertaakaan että a) olisin ollut jonkinlaisen rasismin tms syrjinnän kohteena tai b) että olisin ulkomaalaisena mitään muuta kuin täysin tervetullut tähän yhteiskuntaan. Suomalaisilla olisi opittavaa tässä suhteessa, näin uskon; täkäläinen "kansallinen itsetunto" kestää esimerkiksi sen, että jos joku ulkomaalainen törttöilee, vika ei ole ehkä kuitenkaan kantaväestön rasismissa. Ja kantaväestö ei, ainakaan länsimaisia kohtaan, vaikuta lainkaan rasistiselta. Hienoista stereotyypitystä kyllä on, esimerkiksi tietyissä kaupoissa myyjät tuputtavat vähän kalliimpaa tavaraa, ilmeisesti kuvitellen että eurooppalaisena olen täällä jonkun firman sikariportaassa tms.
Kuljen töihin julkisilla, bussimatka maksaa ehkä reilun dollarin. En tajua sitä, miten Suomessa voi jossain Helsingissä olla tilasta pulaa. Täällä on leveät autotiet, asuntoja 5 miljoonalle ihmiselle, ja joka paikassa metsää, puistoa, jne. Helsingissä on saman verran pinta-alaa ja kymmenesosa ihmismäärästä, ja mukamas tonttipulaa. Muistutus Helsingin päättäjille.
Täällä on käytössä ruuhkamaksut tietyillä teillä. Auton omistamiseen tarvitaan lupa, ja luvat huutokaupataan. Viime vuonna luvat maksoivat noin 50k€, siis tuplasti sen, mitä itse auto. Täällä niukka resurssi pyritään jakamaan aikuisten oikeasti tehokkaasti, eikä sen paremmin vasemmistolaista kuin oikeistolaista kuppaamista yksinkertaisesti siedetä mitenkään. Alkoholi maksaa tuplasti sen mitä Suomessa, viinipullo on halvimmillaan ehkä $20. Tupakka-aski on kympin. Tuloverot ovat likipitäen nollassa, puolet kansasta ei maksa tuloveroa lainkaan, ja progression yläraja on 20% marginaali, se napsahtaa vasta kun tienestit ovat jossain sadoissa tuhansissa vuodessa. ALV on jotain 7 prosentin luokkaa. Budjetista isoimmat rahareiät ovat koulutus ja armeija, koulutuksen osuus BKT:sta on melko pieni, mutta koska julkiset menot ovat suuret kokonaisuutena, niin valtion budjetissa se on iso osuus.
Täällä on kaikenlaisia erikoisia subventiohärdellejä. En tunne mekanismeja tarkkaan, mutta esimerkiksi vanhuksille jotka muuttavat pienempään asuntoon ja myyvät vanhan asunnon nuoremmalle perheelle, luvataan jokin rahallinen tai verovähennyksiin liittyvä subventio. Tällaisilla pienillä mikrosäädöksillä ohjaillaan ihmisten käyttäytymistä. En oikein osaa sanoa onko se hyvä vai ei, mutta teknokraattinen täkäläinen järjestelmä aivan ehdottomasti on, viimeistä piirtoa myöden.
Pre-paid liittymää ei voi hankkia ilman rekisteröintiä, eli isoveli tietää kaikkien puhelinnumerot. Poliiseja ei silti näy yhtään missään. Tosin, joka paikassa on kylttejä joissa kehotetaan raportoimaan epäilyttävästä toiminnasta. Kerrostalossa, jossa asun, on jatkuvasti kaksi vartijaa töissä; toinen istuu kopissa ja toinen kiertää talon pihamaata. Yöaikaan taskulampun kera. Tässä on jotain paranoidin tuntuista, koska rikollisuus on täällä Suomea merkittävästi alhaisempaa. Siellä täällä olen nähnyt varoituskylttejä joissa todetaan "Low crime does not mean no crime" jne. Rikollisia tosissaan pelätään, ilmeisesti.
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Tropiikki, Nyt.
Saavuin Singaporeen viime viikon torstai-iltana. Alan vasta nyt olla toipunut aikaeroväsymyksestä, kuuden tunnin aikaero itään on hyvin ikävä.
Ilmasto on trooppinen, sanalla sanoen. Eikä se ole ihme, sillä maa sijaitsee hyvin lähellä päiväntasaajaa, matkaa päiväntasaajalle on 137 kilometriä. Aurinko paistaa täällä keskipäivällä zeniitistä. En ole koskaan ennen kokenut tätä ennen, koska vaikka olen ollut kääntöpiirien välisellä alueella, olen aina ollut lähellä kääntöpiiriä juuri vääränä vuodenaikana. Kokemus on sanalla sanoen hämmentävä. Ihmiset täällä käyttävät sateenvarjoja aurinkoisina päivinä, ja syystä.
Ilmasto on trooppinen, sanalla sanoen. Eikä se ole ihme, sillä maa sijaitsee hyvin lähellä päiväntasaajaa, matkaa päiväntasaajalle on 137 kilometriä. Aurinko paistaa täällä keskipäivällä zeniitistä. En ole koskaan ennen kokenut tätä ennen, koska vaikka olen ollut kääntöpiirien välisellä alueella, olen aina ollut lähellä kääntöpiiriä juuri vääränä vuodenaikana. Kokemus on sanalla sanoen hämmentävä. Ihmiset täällä käyttävät sateenvarjoja aurinkoisina päivinä, ja syystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)