Vaikka muuttomme tänne Singaporeen on väliaikainen ja minulla on verrattain hyvä palkka (paikalliseen alempaan keskiluokkaan verrattuna, ei expatiksi), työnantajalta kohtuullinen (mutta keskiverto expattiin verrattuna kehno) tuki muuton järjestelyissä, on muutto silti ollut hyvin stressaava ja työläs.
Tätä taustaa vasten käsitykseni maahanmuuttajista noin yleensä ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan, koska ymmärrän nyt selvästi paremmin niitä haasteita joita liittyy vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumiseen. Tämä siis siitäkin huolimatta, että kokemukseni on pliisu ja pehmennetty. Tosin, täkäläisten suomalaisten expattien elämään verrattuna olen rääsyproletaari. Merkittävälle osalle länsimaisia maahanmuuttajia tarjotaan yleensä työnantajan puolesta elintaso, joka rahallisesti mitattuna on moninkertainen omaani verrattuna. Esimerkiksi yksin asumiskustannukset tavanomaisissa järjestelyissä ylittävät minun bruttoansioni selvästi.
Maahanmuuttaja kohtaa erinäisiä haasteita, ensimmäiseksi byrokratiassa. Toimintakulttuuri eroaa siitä, mihin on kotimaassa tottunut. Vaikka Singaporessa se on melko tehokas ja vähäkoukeroinen, pienet erot aiheuttavat päänvaivaa. Lisäksi aivan arkipäiväiset järjestelyt, kuten lasten koulutus, terveydenhuolto, sähkö- ja vesisopimukset, internet, pankkitilit, jne eroavat siitä, mihin on tottunut ja niiden hoitaminen ei onnistu samalla tavallla puoliautomaattisesti kuin kotona. Jokainen askel, joka tuntuu kotimaassa pieneltä - esimerkiksi bussimatkan maksaminen - täytyy opetella ja totutella hoitamaan hieman eri tavalla.
Redusoimme helposti maahanmuuttajan toiminnan "sivistymättömyydeksi", kun hän joutuu arkipäiväisessä toiminnassa ristiriitaan paikallisten tapojen kanssa. Kun tässä yhtälössä on saamapuolella, niin tilanne näyttää todella erilaiselta. Otan esimerkin: Pistäydyin paikallisessa lounasravintolassa, jossa ihmisiä istui pöydissä ja osa pöydistä oli vapaina. Monessa pöydässä lojui sanomalehti. Suomessa kahviloissa ja tämäntapaisissa paikoissa on usein päivän sanomalehtiä asiakkaiden luettavana kun nämä odottelevat tilaustaan, mutta täällä on tapana jättää sanomalehti pöytään merkiksi siitä, että pöytä on käytössä kun asiakas esimerkiksi käy vessassa. Nappasin viereiseltä pöydältä lehden ja aloin lukea sitä, ja minua katsottiin pitkään; vasta kun ko. lehden omistaja saapui ja hyvin happaman näköisenä totesi että "anteeksi, mutta lehti on minun", ymmärsin mistä oli kyse. En ollut ensin uhrannut hetkeäkään edes ajatukselle, että lehti olisi mitään muuta kuin vapaata riistaa.
Sana kulttuurirelativismi ymmärretään monissa piireissä ilmeisen tahallaan väärin. Ensiksikin, sen pejoratiivimuoto tulee siitä, miten erilaiset makkaratukat ja ksenofiilit ymmärtävät sen tahallaan väärin, eli että meillä ei olisi "oikeutta" arvioida toisten kulttuurien tapoja mitenkään. Tosiasiassa tämä käyttötapa on hyvin harvinainen, käytännössä olkiukko, joten sivuutan sen. Eräänlainen toisen asteen (tahallinen) väärinymmärrys on, että koska kulttuurirelativismi "tarkoittaa" tätä ensimmäistä tapaa, ja koska tämä merkitys on ilmeisen absurdi, niin yksinkertaisesti kulttuurierot johtuvat siitä, että muut kulttuurit kuin juuri se, jossa henkilö itse on kasvanut (tai jota hän itse arvostaa; nämä eivät ole väistämättä sama asia) ovat yksinkertaisesti huonompia ja että tämä arvio on "objektiivinen". Tätä puhetapaa käytetään olkiukkona, ja kun sen näkee, voi kaikenlaisen mielekkään keskustelun kulttuurieroista oikeastaan unohtaa.
Joten, luotan että lukijani ymmärtävät, että "kulttuurirelativismi" ei siis tarkoita tässä sitä, mitä sen paremmin "impivaaralaiset" kuin "mokuttajatkaan" sillä yrittävät sanoa, vaan yksinkertaisesti sitä, että mainitsemanikaltaisissa ristiriitatilanteissa syyllinen ei ole kulttuurien keskinäinen paremmuus tai huonommuus, vaan kyse on yksinkertaisesti erilaisesta protokollasta.
Ja juuri nämä erot eri tilanteiden protokollassa synnyttävät kitkaa ja vieraudentunnetta. Singapore on länsimaisen silmissä hyvin "normaali" yhteiskunta, siis, täällä on vahva (jos kohta muodollisesti melko erilainen) laillisuusperiaate, melko korkea (ja jälleen kerran, hyvin eri tavalla ilmenevä) luottamuspääoma, täällä arvostetaan tiettyä suoraviivaisuutta, esimerkiksi hinnat on ilmoitettu hintalapuilla ja tinkiminen tai tipin jättäminen on epätavallista, ja kun nämä tulevat kysymykseen, se tehdään erikseen selväksi. (Erotuksena esim. erilaisista baksheesh-kulttuureista)
Lasten kohdalla kaikki on vielä vaikeampaa. Maahanmuuttajana en osaisi esimerkiksi kasvattaa heitä paikallisen kulttuurin tapoihin. Heille kotiolojen ja ulkopuolella vallitsevan kulttuurin todellisuuden ristiriita on kuitenkin astetta hämmentävämpi. Minä ja vaimoni olemme kasvaneet suomalaisessa kulttuurissa aikuiseksi kaikkine siirtymäriitteineen ja seremonioineen, ja siten olemme ikuisesti ikäänkuin kokonaan suomalaisia. Lapsemme sensijaan eivät kasvaisi (jos jäisimme tänne) oikein kumpaankaan kulttuuriin. Ylempiin tuloluokkiin kuuluvien expattien kohdalla tilanne on sikäli toisenlainen, että heillä on esimerkiksi mahdollisuus laittaa lapsensa kansainväliseen kouluun, missä ollaan totuttu tähän ja osataan tukea tässä prosessissa. Kaltaisemme proletaarit - ja näitä on merkittävä, ellei suurin osa, maahanmuuttajista myös Suomessa - taas joutuvat tyytymään siihen vajavaiseen integraatioon, jonka lasten äkillinen immersio paikalliseen koulutusjärjestelmään mahdollistaa.
Tätäkään taustaa vasten en oikein tunne enää sympatiaa sitä maahanmuuttokriittistä puhetapaa kohtaan, joka mitätöi ja sivuuttaa kotouttamisen tärkeyden ja haasteellisuuden pelkkänä liturgiana ja diibadaabana. Tai haloslaisen puhetavan, jossa kehotetaan ystävystymään maahanmuuttajiin, pelkkänä sössötyksenä. Kuten totesin, olemme todennäköisesti täällä vain väliaikaisesti, ja jo nyt tällaisten eleiden tärkeys on aivan ilmeinen koko perheellemme.
Erotan tässä nyt tietenkin vielä sen, että maahanmuuttopolitiikasta keskusteleminen on tietenkin eri asia. Siinä on, ja pitää olla, mahdollista kritisoida jokaista yksittäistä lainopillista seikkaa tai virkamieskäytäntöä, jos se koetaan epätarkoituksenmukaiseksi. Täälläkin asiasta puhutaan täysin avoimesti. Kukaan tai mikään taho ei kuitenkaan saa - siis aivan, laki kieltää sen - kritisoida mitään ryhmittymää tai esittää etnisyyteen tms kohdistuvaa yleistystä. Se on ankarasti kiellettyä tavalla, jota en kyllä missään nimessä kannata Suomeen.
Riittää, että voidaan sanoa, että ne "kriittiset äänensävyt", joissa näin tehdään, ovat täyttä sontaa. Ymmärrän tämän nyt henkilökohtaisella tasolla aivan eri lailla kuin ennen. Maahanmuuttajana olemista kannattaa kokeilla, ennen kuin alkaa suoltaa jotain sontaa.
12 kommenttia:
Te olette olleet Singaporessa nyt kolme viikkoa. Noiden rutiinijuttujen osalta elämänne käy todennäköisesti aika paljon helpommaksi seuraavien kuukausien aikana.
Venäläissyntyinen vaimoni muutti Suomeen 18-vuotiaana vaihto-opiskelijana osaamatta sanaakaan suomea. Puolen vuoden vaihtojakson päätyttyä hänelle tarjottiin mahdollisuutta suorittaa koko AMK-tutkinto Suomessa. Hän joutui opiskelemaan kielen opintojensa ohessa nk. ui tai uppoa -menetelmällä. Kyse oli insinööritutkinnosta, joten oppiaineista sai onneksi tolkun suhteellisen vähäisellä kielitaidolla.
Vaimoni on aina kiitellyt asioinnin suomalaisten viranomaisten, pankkien ja vastaavien kanssa hoituvan suhteellisen ennustettavasti ja yksinkertaisesti. Venäjällä kaikki on alkuasukkaillekin kymmenen kertaa vaikeampaa kuin venäläiselle maahanmuuttajalle Suomessa.
Ei sillä, ettäkö minulla olisi mitään kotouttamista vastaan. Maan tavoista informoiminen ja kielenopetus ovat ehdottomasti sopeutumista helpottavia ja ongelmia ehkäiseviä toimenpiteitä, vaikka jotkut tahot ovatkin kategorisesti koko maan tavat -käsitettä vastaan.
Suomessa kaikki viranomaistoiminta ja "säätö" kuten pankit jne toimivat kuin junan vessa. Suomi on poikkeuksellinen tässä suhteessa. Jopa Singapore on poikkeusellisen toimiva tässä suhteessa.
Tämä on liki epäolennaista. Tiedän vallan hyvin, että tämäntapaiset vaikeudet menevät ohi itsestään parissa kuukaudessa, kun tottuu tapoihin. Sama pätee tietenkin myös erilaisiin paikallisiin käytäntöihin ja tapakulttuuriin.
Se, mikä on ongelmallista, on arvomaailma ja erilaiset suhtautumistavat ihmisiin. "Kohtaaminen", jos niin haluttaan sanoa. Minä "kohtaan" paikalliset suomalaisena, ulkomaaalaisena, ja tämä on minulle OK, tunnen olevani vieras, eikä se haittaa. Se ei haittaisi minua vaikka olisin täällä lopun ikääni. Mutta lasteni kohdalla tilanne on toinen. Minulla on suomalainen identiteetti ja suomalaiset arvot, koen olevani suomalainen. Lapsetkin kokevat tietenkin, mutta entä jos olemme täällä seuraavat 10 vuotta? Heistä ei kasva täällä singaporelaisia, mutta ei myöskään suomalaisia.
Tämä on aspekti, jota ei käytännössä koskaan huomioida, tai se sivuutetaan. Yritykset puhua siitä ja tähän ilmiöön liittyvistä ongelmista ja siitä, miten tämä ilmiö on toisen sukupolven maahanmuuttajiin liittyvien joskus aivan hirviömäisien ongelmien taustalla, leimataan lässytykseksi ns. maahanmuuttokriittisessä diskurssissa.
Se on kuitenkin todella vakava ongelma. Tähän on muutama ilmeinen ratkaisu. Ensiksi täysin mahdoton ratkaisu, joka "triviaalisti" ratkaisisi tämän ongelman: voitaisiin kokonaan lopettaa ja kieltää kaikenlaiset perheenyhdistämiset. Lapsia tai puolisoita ei saisi tuoda maahan pysyvästi lainkaaṇ. Ainoastaan syntyperäisen kansalaisen kanssa hankitut lapset voisivat saada kansalaisuuden.
Mutta tällainen ratkaisu ei ole oikein mahdollinen.
Muutamaan otteeseen ulkomailla asuttuani tapaan todeta, että uuvuttavinta ulkomailla asumisessa on se, että siellä on ulkomaalainen. Toisin sanoen käyttäytyy jatkuvasti tyhmästi. Totta kai tyhmä käytös vähenee ajan myötä, mutta ei se parissakaan vuodessa kokonaan poistu. Ulkomaalainen joutuu käyttämään yllättävän paljon energiaa sellaisiin asioihin, joihin natiivi ei kiinnitä mitään huomiota, ja päätyy silti käyttäytymään tyhmästi. Muistan kuinka kamelin selkä katkesi ja rupesin oikeasti itkemään italialaisen lukion liikunnantunnin koripallokokeessa, jossa en osannut mitään enkä tajunnut mitä minun haluttiin tekevän.
Kansainväliset koulut ovat tosiaan pelastus. Olen käynyt sellaista muutaman vuoden sekä ulkomailla että Suomessa kun olin aivan pieni. Sitten jouduin kahdeksi vuodeksi suomalaiselle ala-asteelle (kamalaa), jonka jälkeen pääsin onneksi SYK:iin, jossa oli paljon muitakin ulkomailla lapsena asuneita, eli olin taas normaali. (Varaudu siis siihen, että ulkomailla asuminen saattaa vaikuttaa lapsiisi niin, että he itse asiassa Suomeen palattuanne saattavat kaivata tämän kokemuksensa jonkinlaista huomioimista.)
Kukaan tai mikään taho ei kuitenkaan saa - siis aivan, laki kieltää sen - kritisoida mitään ryhmittymää tai esittää etnisyyteen tms kohdistuvaa yleistystä. Se on ankarasti kiellettyä tavalla, jota en kyllä missään nimessä kannata Suomeen.
Kuinka kiellettyä se tarkkaan ottaen on? Onko se ihan vain kadunroskaamiseen verrattava rikos, vai joutuuko siinä oikeasti kuseen turvallisuuslainsäädännön kanssa?
En tiedä tarkalleen kuinka vakavana rikoksena noita pidetään. Ns sedition act mahdollistaa parin vuoden vankeusrangaistuksen, ja sitä on käytetty melko laajalla skaalalla. Joku Halla-aho olisi täällä linnassa ja pitkään.
Lapseni ovat olleet viime vuodet englanninkielisessä päiväkodissa ja koulussa, joissa on paljon maahan- ja maastamuuttajia, ja lisäksi paljon lapsia joiden toinen vanhempi on ulkomaalainen. Tarkoitus on jatkaa samalla kuviolla koska on mahdollista että lähdemme uudelleenkin ulkomaille.
Itsehän siis olen sekä impivaaralainen, että kulttuurirelativisti.
Muistan hyvin, kuinka yritettiin pitkin "essein" selittää, että kulttuurien eroissa ei ole kyse niiden paremmuudesta tai huonommuudesta, mutta ei kukaan moista uskonut ;)
Nykyisin kieltämättä erilainen VHM- höpöttäminen on ampunut yleisesti yli.
En kykene keksimään yhtään hyvää syytä miksi kunnon singaporelaisten pitäisi muuttaa tuota hyvää tapaansa lehtien suhteen vaikka se muille voisikin aiheuttaa pieniä ongelmia tai sattumuksia. Ja tämä kykenemättömyys on mikrotason kulttuurirelativismia.
Ida, juuri niin.
Tämä on kyllä erinomaisen hyvä kirjoitus. Olen itsekin kokenut samaa - siitä huolimatta, että maat, joissa olen asunut, ovat minulle oikeastaan tuttuja. Sitä voisi kuvitella, että tällöin kulttuuritörmäyksiä ei tulisi, mutta kyllä niitä tulee.
Olen ihan pienestä pitäen viettänyt vuosittain kesiä Ukrainassa. Siihen tuli pieni tauko teinivuosien jälkeen ja sitten menin sinne työharjoitteluun. Osaan kieltä, tulen toimeen etenkin äitini synnyinkaupungissa, mutta pääkaupungissa olinkin sitten jo ensimmäisenä päivänä vaikeuksissa, kun yritin saada majapaikkaa yliopiston asuntolasta. Vasta siellä näet selvisi, että asunto pitäisi ensin maksaa eikä sitä todellakaan makseta paikan päällä vaan jossain itse yliopistorakennuksen yhteydessä - asuntola oli kaukana sieltä. Sain onneksi nukkua yöni siellä ja menin maksamaan sitten seuraavana päivänä, mikä kestikin sitten suurimman osan päivää, koska piti neukkutyyliin juosta tiskiltä toiselle virkailijoiden pallotettavana. Olin aika järkyttynyt.
No, tuo oli tietysti tavallaan iso juttu, mutta kaikkia pienempiäkin sattui, esimerkiksi busseilla matkustaminen. Ostin opiskelijoille tarkoitetun bussikortin, joka kelpasi siis ainoastaan kaupungin liikennöimiin ratikoihin ja busseihin. Venäjällä ja Ukrainassa liikennöi myös paljon ns. marshrutkia eli "reittitakseja", jotka ovat yksityisiä. Olin tottunut siihen, että "marsut" näyttävät pieniltä pakettiautoilta, joten yritin sitten minibussissa konnarin tullessa tarjota bussikorttia. Konnari raivostui minulle ja huusi, ettei se kelpaa, rahat tänne tms. Maksoin tietysti, mutta olin ihan tippa linssissä tapauksen jälkeen. Siinäpä selvisi, että minibussitkin ovat marsuja...
Ukrainassa ja Venäjällä itselleni on erityisen vaikeaa juuri se, että olen jotenkin puolittain paikallinen. Ymmärrän osan paikallisista käytöstavoista, mutta joitain juttuja en. Pahinta, eräällä tapaa, on se, että osaan kieltä niin hyvin, ettei minusta aluksi kuule, etten ole natiivi. En siis saa ulkomaalaisuuttani anteeksi, koska minun ei edes tajuta olevan ulkomaalainen ellen sitä erikseen sano. Tällöin paikallisten kohdistama paheksunta "hölmöä" käytöstäni kohtaan on varsin huomattavaa ja suoraa ja vaikka ymmärränkin sen taustan, kyllähän se tuntuu kurjalta.
Suurelta osin endogamisina ja yhteisöllisinä ryhminä Singaporen ulkokiinalaiset ja malaijimuslimit ovat sopeutuneet elämään monietnisessä ympäristössä, toisin kuin suomalaiset.
Sisäistät fundamentaalisia asioita nähtävästi vain oman kokemuksen kautta, joten suosittelen palatessasi 2 vuoden asumista itä-Helsingin maahanmuuttajaslummissa. :)
suosittelen palatessasi 2 vuoden asumista itä-Helsingin maahanmuuttajaslummissa.
No jaa, eiköhän se Tiedemies pysty aika hyvin kuvittelemaan, miltä tuntuu asua sivistyksellisesti alempitasoisten kantasuomalaisten juoppojen ja avohoitoon paiskattujen keskellä. Useimmat olemme kuitenkin viettäneet opiskeluaikamme juuri sellaisissa olosuhteissa. Sen puoleen, kaikkihan tunnemme maahanmuuttajia, joilta voi tarvittaessa kysyä, miltä tuntuu olla tuollaisen porukan haukuttavana ja halveksittavana.
Maahanmuuttajana olemista kannattaa kokeilla, ennen kuin alkaa suoltaa jotain sontaa.
On olennainen ero sillä, mikä on motiivi muuttaa toiseen maahan. Sinun motiivisi ymmärrän, mutta suurimman osan Suomessa asuvien maahanmuuttajien motiiveista en olisi niin varma. Tätä taustaa vasten kriittisyys on mielestäni ok, vaikkei minulla omakohtaista mamu-kokemusta olisikaan.
Lähetä kommentti