tiistai 11. tammikuuta 2011

Rauta.


Kävin eilen power-jumpassa. Ideana on, että ohjaaja määrää liikkeen, jota tehdään sitten painoilla musiikin tahtiin. Kokemus oli hämmentävällä tavalla fasistinen, sanan merkityksessä, joka avautui minulle vasta luettuani kokoelman Uusi Uljas Ihminen: Modernin pimeä puoli. Kirja on loistava esitys siitä, miten fasismi, neuvostososialismi, ja kansallissosialismi ovat eräänlaisia modernisaatiokehityksen synkkiä ylilyöntejä. Opin ymmärtämään postmodernia "läppää" paljon paremmin kirjan luettuani, ja suosittelen sitä lämpimästi oikeastaan kaikille poliittisesta suuntauksesta riippumatta. Tämä kirja, yhdessä Popperin "Avoin yhteiskunta ja sen viholliset" toimivat jonkinlaisena alkusysäyksenä oman poliittisen katsontakantani kehittymiselle nykyiseen suuntaan. En väitä niinkään omaksuneeni niistä mitään sisältöä niinkään kuin saaneeni jonkinlaisen syyn pohtia asioita eri näkökulmasta.

Raudan nosteleminen musiikin tahdissa ohjaajan kannustaessa on eräänlaisen körperkultur:in ilmentymä, joka taasen on koko kansakunnan hyvinvoinnin perusta tämän ikiaikaisessa kamppailussa kansojen elintilasta. Treenin jälkeen ihmiset poseeraamassa hikisinä, katse fokusoituna yläviistoon, kansakunnan tulevaisuuteen.

Oma sovittamaton ristiriitani niin konservatismin kuin sosialististen ja muiden kollektivististen aatteiden kanssa ei ole niinkään jäljitettävissä sisällöllisiin kysymyksiin sinänsä kuin suhteeseen koko sisällön käsitteeseen. Tietyssä mielessä käsitykseni on nihilistinen, koska kysymys siitä, mikä sisältö tällä tai tuolla politiikalla tai tällä tai tuolla instituutiolla on, on minulle täysin mieletön.

Tämä ei tietenkään estä ottamasta kantaa sisällöllisiin asioihin, eikä se tarkoita antautumista sumutukseen tai pessimismiin. Ja tästä pääsemme luontevasti siihen, että sain eilen Kaalihuijauksen viimeisetkin sivut luettua, ja kirja vastaa jonkinlaisella tavalla taustaoletuksiltaan ja suhteeltaan maailmaan sitä, miten itse maailmasta ajattelen. Siis, yhteiskunnallinen todellisuus on toki hieman sekava, monimutkainen, ja usein vaikeasti selvitettävissä, mutta se ei ole salattu, ylen raadollinen tms. Eikä se ole myöskään jonkun tahon kontrollissa, ei ole olemassa mitään salaliittoja tms.

Pelkään vain, että Kaalihuijauksen sävyn ja "kanelipullalta maistuvan kalan" tuntuma menee ohi liian monilta. Sellainen ajattelu, jossa ihmisen ajatukset ovat ikäänkuin täysin määräytyneitä jonkin pienehkön yksityiskohdan tai viitekehyksen valintaan liittyvän nyanssin vuoksi, on melko yleistä. Ennustan, että jos sen lukee joku, joka kokee itse lukeutuvansa siihen kansanosaan, josta kirjan loppupuolella puhutaan nuivaan sävyyn -- siis joka kokee tulleensa tölväistyksi heitolla, jossa valitellaan, että keskustelu tuntuu aina vääntyvän joukkkoon tiettyjä aiheita -- tällainen lukija vetää luukut täysin kiinni ja tuomitsee kaiken kirjassa esitetyn roskaksi.

Yhden pettymyksen vielä kirjasta mainitsen, sitten pidän suuni kiinni. Nimittäin, mainittu nuiva sävy on mielestäni ilmaistu termein, joita nimittäisin ehkä "vasemmistolaisuudeksi", sanan täysin väärässä merkityksessä. Kirjoittaja ei suoraan sano - mutta hänen ei niin tarvitsekaan tehdä - mitä nämä mielipiteet esimerkiksi somaleista, kehitysavusta, tai ilmastonmuutoksesta ovat, joita raadollisten (ja väärien) tosiasioiden kanssa tullaan toitottamaan. Yhtä lailla voitaisiin nimittäin ottaa esimerkkejä mielipiteistä saastumisesta, köyhyydestä, työuupumuksesta, tai tuloeroista ja maalata paljon tasapuolisempi kuva vasemmalta oikealle ulottuvasta hölmöydestä. Tätäkään ominaisuutta en kuitenkaan voi kovasti haukkua henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, mutta joskus - vain joskus - on mielekästä kuitenkin esittää asiaa hieman tasapuolisemmin kuin todellisuus ilmenee. Ja tämä olisi ollut yksi niistä paikoista.

43 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Onko modernissa muitakin, kuin pimeitä puolia.

Läppä, läppä ;)

Liberaalissa vasemmistolaisuudessa on minusta ainakin sellaista harhaa, että ihmisen pitäisi sen mukaan olla mahdollisimman vapaa kaikista instituutioista, mutta samaan aikaan valtiosta tehdään kaikenkattavaa instituutiota, joka säätelee kaikkea muuta.

Tiedemies kirjoitti...

En ole liberaali vasemmistolainen ainakaan tuossa mielessä.

Valtio nyt on lähinnä foorumi, jonka puitteissa sovitaan asioista, joista on mielekäs sopia valtion kokoisella alueella ja valtion kokoisen kansakunnan kesken. Ideologinen lähestyminen siihen, mitä valtion "pitäisi" tai "ei pitäisi" tehdä, on juuri sitä mielettömyyttä, johon kirjoituksessani viittasin.

Valtion on tarkoituksenmukaista säätää esimerkiksi lakeja, jotka sopivat sen valtion kansalaisten yhteisiksi pelisäännöiksi nimenomaan kansalaisina. Sen voi ajatella myös olevan kansainvälisesti jonkinlainen kansalaistensa etujärjestö. On etupäässä epätarkoituksenmukaista, että valtio hoitaa esimerkiksi maataloutta tai rakentaa asuntoja, vaikka toki ainakin jälkimmäisen osalta joku Singapore näyttäisi onnistuvan nimenomaan tarkoituksenmukaisuuden suhteen melko hyvin. Suomi taas on paljon isompi, ja niin edelleen.

Itse ajattelen, että instituutioiden pitäisi olla jotenkin erillisiä ja sidoksissa niiden funktioihin. Siis jotenkin niin, että uskonto on uskoville, koulu koululaisille ja vaikka kansallispuistot luonnosta pitäville retkeilijöille, eikä näitä tarvitse tarpeettomasti pistää törmäämään tai sotkea niitä toisiinsa.

On toki niin, että koska valtio tjsp on foorumi, jonka puitteissa asioista valtion tasolla sovitaan, sen puitteissa täytyy joskus ratkaista tällaisia ristiriitoja. Eli siitä, tunkeeko uskonto kouluun vai otetaanko se sieltä pois, tms.

Panu kirjoitti...

Liberaalissa vasemmistolaisuudessa on minusta ainakin sellaista harhaa, että ihmisen pitäisi sen mukaan olla mahdollisimman vapaa kaikista instituutioista, mutta samaan aikaan valtiosta tehdään kaikenkattavaa instituutiota, joka säätelee kaikkea muuta.

"Liberaalissa vasemmistolaisuudessa" (käytetään nyt omaa propagandatermiäsi sinun mieliksesi) on kyse siitä, että ihmisen pitää olla vapaa spontaaneista, ennakkoluuloihin perustuvista ja syrjivistä instituutioista, ja niiden tilalle on perustettava valtiollisia tai valtion valvomia instituutioita, joiden sisällöstä ja säännöistä on lainsäädäntöjärjestyksessä sovittu.

Eli siis ihmiset pitää vapauttaa sen evoluzzjonioppia sensuroivan näppäppämpööröö-ukkapukkaa palvovan krislamuddhalaisuuden instituutioiden piiristä valtion kouluun, jossa evoluzzjonioppia lakisääteisesti opetetaan.

Tämä on ihan sisäisesti johdonmukainen linja, jossa ei ole mitään harhaa, paitsi niiden silmissä, jotka vapauteen kykenemättöminä haluavat tuhota meidän, siihen kykenevien, vapauden.

Tommi Uschanov kirjoitti...

Yhtä lailla voitaisiin nimittäin ottaa esimerkkejä mielipiteistä saastumisesta, köyhyydestä, työuupumuksesta, tai tuloeroista ja maalata paljon tasapuolisempi kuva vasemmalta oikealle ulottuvasta hölmöydestä.

Osasyynä - ei ainoana syynä, mutta tärkeänä osasyynä - siihen, etten tehnyt näin, oli seikka, että käsittelin vasemmiston hölmöyden jo edellisessä kirjassani Mikä vasemmistoa vaivaa? Se käsitti parisataa sivua lähes yksinomaan vasemmiston itseruoskintaa, yhtä sarkastisin ja korrosiivisin äänenpainoin kuin muun-kuin-vasemmiston ruoskinta uudessa kirjassani.

Oli ennalta odotettavissa, että melko suuri osa uuden kirjani lukijoista on lukenut edellisen kirjani, ja jos olisin taas käsitellyt samat hölmöydet kuin viimeksi, siinä olisi helposti ollut itsensätoistamisen makua. Jossain määrin jouduin valitsemaan sen ja itse maistamasi ei-tasapuolisuuden maun väliltä, ja tulos ei ehkä ollut itsesi kaltaisen lukijan kannalta optimaalinen.

Tommi Uschanov kirjoitti...

P.S.

Sellainen ajattelu, jossa ihmisen ajatukset ovat ikäänkuin täysin määräytyneitä jonkin pienehkön yksityiskohdan tai viitekehyksen valintaan liittyvän nyanssin vuoksi, on melko yleistä. Ennustan, että jos sen lukee joku, joka kokee itse lukeutuvansa siihen kansanosaan, josta kirjan loppupuolella puhutaan nuivaan sävyyn -- siis joka kokee tulleensa tölväistyksi heitolla, jossa valitellaan, että keskustelu tuntuu aina vääntyvän joukkkoon tiettyjä aiheita -- tällainen lukija vetää luukut täysin kiinni ja tuomitsee kaiken kirjassa esitetyn roskaksi.

Tämä on toki totta, ja olin toki myös tietoinen siitä jo ennen kuin aloinkaan kirjoittaa koko kirjaa. Mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa on kyseessä kirja, jonka sisällöstä suuri osa on melko puhdasta empiriaa. Jos joku on valmis tuomitsemaan empirian - ei mielipiteet, ei arvoarvostelmat, ei poliittiset toimintaehdotukset, empirian - roskaksi jo yksinomaan sillä perusteella, että tämä empiria esiintyy samojen kansien välissä kuin jokin, jonka hän kokee vittuiluksi itselleen, ei mitään toivoa hänen suhteensa yksinkertaisesti välttämättä ole kovinkaan paljon.

Tämä on itse asiassa ajatuskulku, jonka koen omaksuneeni osittain juuri itseltäsi...

Tiedemies kirjoitti...

Kuten totesin, en hauku kirjaa siitä. Se pisti silmään, mutta ei häirinnyt. Sensijaan pelkään, että se antaa aseita niille, jotka, erään kommentoijan sanoin totesi, että kirja on "läpikotaisin vasemmistolainen".

Pointtina oli siis se, että nämä "vasemmistolaiset hölmöydet", joita kyllä tiedän sinun ruotineen edellisessä kirjassasi, olisivat ehkä toimineet jonkinlaisena tasapainottavana mausteena, ja jättäneet näin vähemmän aseita niille, jotka haluavat sivuuttaa kirjan sinänsä mielekkään idean sen "vasemmistolaisuuden" vuoksi.

Jotta nyt kukaan muu lukija ei kuvittelisi muuta, minun mielestäni kirja ei ollut mitenkään erityisen vasemmistolainen sisällöltään, mutta sen tyyli ja valitut esimerkit kyllä saivat sen näyttämään siltä, että kirjoittaja omaa vasemmistosympatioita. Tämä tosin sanotaan jo kirjan alussa.

On ehkä hyviä syitä (olen niitä joskus pohtinut) miksi kukaan ei oikein edes voisi kirjoittaa kirjaa, jonka esipuheessa toteaa, että kirja on neutraali, vaikka kirjoittaja itse on oikeistolainen. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että hyvin harva muu kuin "aivovammakonservatismin" kanssa flirttaileva voi tuntea minkäänlaista voimakasta ylevyyttä tunnustautuessaan "oikeistolaiseksi", toisaalta siitä, että oikeistolaiseen tai sellaiseksi koettuun tämän genren kirjoittamiseen tuntuu kuuluvan se, että oletetaan että omat oikeistolaisina (tai ainakin ei-vasemmistolaisina) pidetyt mielipiteet ovat "neutraaleja" tai peräti niin, etteivät ne ole laisinkaan mielipiteitä, vaan tosiasioita.

Tämä sumutus on itseasiassa niin onnistunut, että - ja en tiedä käsittelitkö tätä edellisessä kirjassasi, koska en vieläkään ole ehtinyt sitä lukea - vasemmistolaisten parissa on kovin tavanomaista sivuuttaa jopa joitakin faktoja tai likipitäen oikeaksi osoitettuja teorioita siksi, että ne assosioituvat "oikeistolaisuuteen".

Tiedemies kirjoitti...

Tämä on itse asiassa ajatuskulku, jonka koen omaksuneeni osittain juuri itseltäsi...

LOL!! Ajattelin nimittäin kääntäen, että tuo kuvaamasi ajatuskulku on melko tarkkaan se syy, miksi en itse koskaan ole vakavasti harkinnut lähtemistä mukaan politiikkaan.

Tiedemies kirjoitti...

Tarkennoksena, siis syy siihen, etten koskaan voisi lähteä mukaan politiikkaan on se, että koen että suurin osa ihmisistä on täysin sellaisen puhetavan tavoittamattomissa, jossa pyritään erottelemaan arvot ja empiria.

IDA kirjoitti...

Jos joku on valmis tuomitsemaan empirian - ei mielipiteet, ei arvoarvostelmat, ei poliittiset toimintaehdotukset, empirian - roskaksi jo yksinomaan sillä perusteella, että tämä empiria esiintyy samojen kansien välissä kuin jokin, jonka hän kokee vittuiluksi itselleen, ei mitään toivoa hänen suhteensa yksinkertaisesti välttämättä ole kovinkaan paljon.

Tämä on harvinaisen totta ja tätä on myös käytetty ihan tietoisesti niiden joukossa joita epäilen TM:n tarkoittaneen noilla nuivilla, jotka voisivat kirjasta suuttua.

Panu kirjoitti...

"Liberaalissa vasemmistolaisuudessa" (käytetään nyt omaa propagandatermiäsi sinun mieliksesi) on kyse siitä, että ihmisen pitää olla vapaa spontaaneista, ennakkoluuloihin perustuvista ja syrjivistä instituutioista, ja niiden tilalle on perustettava valtiollisia tai valtion valvomia instituutioita, joiden sisällöstä ja säännöistä on lainsäädäntöjärjestyksessä sovittu.

Tässä muistutan, että Idalla on eräässä suhteessa pointtia. Makkaratukkavasemmistolaisuudessa harrastetaan sitä älytöntä spontaanien yhteisöjen ja yhteisöllisyyden ihannointia, ja tämä puhetapa on levinnyt yleisen liberaalin vasemmistolaisuuden puhetavaksi. Käytännön tilanteissa useat sellaisetkin ihmiset, jotka tätä yhteisöllisyyslöpinää ylläpitävät, ovat tietysti valmiita myöntämään, että valtion ylivallan eräs tärkeä funktio on nimenomaan puolustaa yksilöä ahdistavilta yhteisöiltä (lestadiolaisilta, kiihkomuslimeilta, kämyiltä, kiihkokeskustalaisilta ym.).

Kuten totalitaristit yleensä, kämyt ovat ottaneet esille selvän epäkohdan (valtion ajoittaisen pelokkuuden ja kyvyttömyyden suojella yksittäistä kapinallista muslimia muslimiyhteisöltä) ja tarjoavat sille sitten vielä myrkyllisempää vastalääkettä (oikeiden suomalaisten totalitaarista yhteisöä). Todellinen ratkaisu on tietysti valtion ja valtiokeskeisen kansalaisuuden vahvistaminen, mutta kämyt itse ovat pitkälti ottaneet asiakseen juuri valtion ja yhteisen suomalaisuuden murentamisen.

surreal kirjoitti...

Seuraavat kommentit ovat useampaan tämän blogin kirjoitukseen, Soininvaaran blogeilla käytyihin keskusteluihin (az) ja osin Uschanovin kirjaan.

Aihe, jota Uschanov käsittelee on tärkeä, mutta mielestäni hän epäonnistuu siinä hyvin pahasti. Asiantuntijuuden käsitettä ja tarkemmin luonnetta ei juuri riitauteta ja pohdita filosofisesta (epistemologisesta) ja psykologisesta näkökulmasta.

Myönnän, että luin kirjan kolmessa tunnissa ja heitin sitten sivuun (joka sanan kuitenkin), mutta tämä vaikutelma oli hyvin vahva. Uschanov esimerkiksi vetoaa auktoriteettiin talouden asiantuntijuuden kohdalla vain viittaamalla epäortodoksisen ei-valtavirtaisen tutkijan Ha-Joon Changin teokseen 23 things they don't tell you about capitalism

Mitä tämän pitäisi kertoa asiantuntijuudesta ja sen luonteesta? Olenko yhteiskunnallisesti tietämätön, jos en vakuutu auktoriteettiin viittaamisesta (tai edes Changin kirjasta) vaan pidän perustellumpina joidenkin toisten talouden asiantuntijoiden näkemyksiä joita olen lukenut tai jotakin yhdistelmää näkemyksiä, joka itselleni on muodostunut (miten mielipiteeni voisi lopulta olla muuta kuin omani)?

Minulla on aika vahva käsitys, että esimerkiksi talouden kohdalla Uschanov syyllistyy tällaisessa argumentittomassa ja polarisoivassa esitystavassa ns. vahvistusharhaan, jossa järkeily lähtee jo ennalta asettuneista lähtökohdista, ja Changin nimi toimii lähinnä ehosteena. Herää kysymys, paljonko hän itse on lukenut valtavirtaisempaa taloustiedettä. Hyvä yhteenveto ja lähtökohta on esimerkiksi Naked Economics.

Vastaava tapahtuu väitteessä, että globalisaatio olisi ollut aivan yhtä pitkälle edennyttä 1900-luvun alussa kuin nykyään. Uschanov vaikuttaa selvästi ottaneen itseensä tämän edellisessä kirjassaan esittämänsä väitteen saamasta kritiikistä, mutta ei tunnu antavan tuumaakaan periksi, eikä pohdi voisiko hän itse olla väärässä (epistemologisesti rationaalisuus, so. asiantuntijuuden erottamaton elementti, edellyttäisi tällaiseen neutraalisuuteen pyrkimistä suhteessa tietoon). Mielestäni Uschanov on väärässä, ja hänen väitteensä on mieletön. Uschanovin osaperusteeksi antama Marxin 1800-luvun jonkin epämääräisen lausuman lainaaminen tuotti myötähäpeää. Jälleen vahvistusharha.

Maahanmuutosta Uschanov esittää asiantuntijuuden mittariksi tietoa siitä, että jos ei tiedä viittä suurinta maahanmuuttajaryhmää, ei pitäisi kyetä asiaa kommentoimaan, koska ei ole asiantuntemusta. Tällaista pitäisi ilmeisesti kysyä esimerkiksi gallupeiden yhteydessä, ja vain vastauksen tietävien näkemykset huomioida.
Kriteeri on tietysti täysin mielivaltainen. Tämä koskettaa laajemmin kysymystä tiedon 'tähdellisyydestä'. Millaisen tiedon pitäisi priorisoitua? Minkä ymmärtäminen on tärkeää? Eikö voitaisi käyttää kriteerinä tietoa esimerkiksi tiettyjen maahanmuuttajaryhmien integroitumisen hyvin merkittävistä vaikeuksista toiseen ja kolmanteen polveen monissa Euroopan maista?

Jos en väärin muista, niin Uschanov otti ilmastoskeptisyyden tietämättömyyden esimerkiksi hyvin ikävässä kontekstissa, jossa viitattiin ajatukseen "oman lapsensa syömisestä"(?) tai jotakin yhtä kauheaa.

Onko Uschanovilla kuinka suuri perehtyneisyys ilmastotieteeseen tai ilmastoekonomiaan?

Riittäköön Uschanovista, hänen kirjansa ei ole järin mielenkiintoinen.

(jatkuu...)

surreal kirjoitti...

Mutta tästä ilmastokysymyksestä jatkan tämän aiheen käsittelyä eteenpäin. En nähnyt juuri huumoria tuossa muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessasi, jossa puhuit ajatusrikoksista, ilmastoskeptikoiden vastuusta miljoonien tappamisessa jne.
En ole huomannut, että olisit merkittävästi lieventänyt kantaasi.

Olet myös aiemmassa keskustelussa myöntänyt, että et ole itse ilmastotieteeseen perehtynyt. Ilmastotiede on kysymys, johon itse olen maallikoksi perehtynyt hyvin laajalti. Ensin alarmistina, sitten epävarmana, lopulta hyvin vahvana skeptikkona. Minun näkökulmassani nimenomaan asiantuntemus on skeptisyyden takana.
Alarmismin laajaa, lähes yksimielistä poliittista (Euroopassa) ja julkista (Euroopan mediassa) asemaa lähtisin selittämään joukkopsykologian kautta. Äärimmäisen harva kannastaan äärimmäisen varma on itse kykenevä perustelemaan kysymystä.
Tämä siirtyy kysymykseen uskosta asiantuntijuuteen. Eli mitä asiantuntijuus on? Mitä on suhteemme asiantuntijuuteen?

Miten perustelet itsellesi varmuutesi?

Arvio (eikä suinkaan korkein) siitä, mitä Yhdysvalloille 80% leikkaukset vuoteen 2050 mennessä maksaisivat on 600 miljardia dollaria vuodessa. 2000 dollaria vuodessa amerikkalaista kohden. 10,000 dollaria 5 hengen keskiluokkaista perhettä kohden. 40 vuoden aikana 400,000 dollaria. Vanhoina markkoina 2 miljoonaa markkaa yhdelle viisihenkiselle perheelle vajaan kahden sukupolven aikana.

Tämä ei ota vielä huomioon kerrannaisvaikutuksien kaikkia ulottuvuuksia. Ilmastotiede-skeptisyyden ohella kulkee ilmastotalous-skeptisyys, jos tällainen sanahirviö nyt tässä käyköön. Esimerkiksi Christopher Booker on tutkinut tätä kysymystä useamman vuoden ajan ja hänen kirjassaan vuodelta 2009 on yksityiskohtainen selvitys monien co2-vapaiden energialähteiden kustannuksien mittaluokasta. En ole itse nähnyt vakuuttavia argumentteja, jotka kyseenalaistaisivat tämän suunnan ja mittaluokan, ellei ydinvoima kokisi todellista renessanssia.

Ydinvoimaa monet "asiantuntijat" myös vastustavat. Tässä kysymyksessä voit tätä asiantuntijuuden käsitettä arvioida omalla kohdallasi. Jos olisi vaikkapa 80% konsensus "ydinvoima-asiantuntijoiden" keskuudessa, että ydinvoiman haitat ovat suurempia kuin hyödyt, niin muuttaisitko tämän asiantuntijoiden auktoriteetin myötä nykyistä käsitystäsi? Vai katsoisitko, että he ovat väärässä?

Asiantuntijoiden enemmistöt ovat usein olleet väärässä. Ovat yhä. Esimerkiksi monessa sosiologian haarassa, naistutkimuksessa, kulttuuriantropologiassa. Olivat aikoinaan freudilaisuudessa, behaviorismissa, homoseksuaalisuuden syistä, autismin syistä, mannerten liikkeistä, alkuräjähdyksestä, epistemologiassa ehkä tunnetuimpana esimerkkinä hygienian ja lapsikuolleisuuden yhteydestä (ns. Semmelweis-refleksi).

Ilmastosta väärässä olemisella on myös omalla puolellasi hyvin kallis hintansa. Paitsi jo mainittu taloudellinen, niin myös kulttuurinen (luottamus tieteeseen, luottamus yhteiskuntaan, luottamus politiikkaan, edellytettyjen ratkaisujen muut haitat esim. massiivisen tuulivoiman melu- ja maisemasaaste).

Olen aiemmissa keskusteluissa esittänyt selkeät laskelmat siitä, miksi näiden (alarmismi/skeptisyys) ei edes tarvitsisi olla vastakkaisia vielä ainakaan 10 vuoteen koskien länsimaiden eksakteja päästöjä (globaalien co2-päästöjen mittasuhteet, teknologia-vajeen kurominen, ydinvoimaan/teknologiaan panostaminen).

Jos "asiantuntija" sanoo, että EU:n (1/10 maailman päästöistä) on leikattava 30% vuoteen 2020 mennessä, eikä näitä leikkauksia voida siirtää myöhemmäksi, tai maailmaa ei voida pelastaa, niin en voi ottaa tällaista asiantuntijaa tosissani. Voin itse arvioida lukujen erotuksen mittaluokan ja todeta ettei "asiantuntijan" väite ole rationaalinen.

Jos et ole koskaan aiemmin perehtynyt laajemmin ilmastotieteen tai -talouden skeptisyyteen, niin voin suositelle Bookerin kirjaa (The Real Global Warming Disaster) hyväksi lähtökohdaksi.

(jatkuu...)

surreal kirjoitti...

Tämä ei ole kysymys vain ilmastosta, vaan laajemmin suhteesta tietoon. Itseni on vaikea hahmottaa asiantuntijuutta ilman jatkuvaa kyseenalaistamista, läpinäkyvyyttä, avointa dialogia, perusteluvastuuta.

Toki voidaan pelata kreationismi-kortti, mutta se ei ole perusteltu. Kreationistia ei ole vaikea perehtyneen maallikon voittaa debatissa, eikä ole vaikea voittaa freudilaista psykoanalyytikkoa, eikä queer-teoreetikkoa, eikä behavioristia.

Suhde on ilmastotieteessä ollut päinvastainen. Näkyvistä debateista vakavasti otettavat skeptikot ovat vieneet selkeän enemmistön. Kuuluimpana tietysti hockey-stick. Tämä on todistettavissa. Booker käy näistä läpi useampia vuosien ajalta.

Kuka tahansa tieto-opissa enemmän kuin alkeet ymmärtävä ja tieteenfilosofian hallitseva kykenee näkemään tämän selkeän eron asiaan perehtyessään. Ilmastoskeptisismi on epistemologisesti katsottuna asiantuntijuutta.

Vakava ilmastoskeptisyys on nimenomaan ollut empiiristä, läpinäkyvää, perusteluvastuullista ja avointa dialogia etsivää.

Tätä en pidemmin halua keskustella ilmaston kannalta, ilmasto on tässä vain esimerkkinä kontroversaalista aiheesta, jossa "asiantuntijuuden" -käsitteellä on vahva merkitys. Se mitä haluan siksi tutkia psykologisesti ja epistemologisesti on tämä käsite. Mitä asiantuntijuus on?

Yllä asiantuntijuudelle annetut kriteerit usein haastetaan tai jopa täysin syrjäytetään toisinlaisilla kriteereillä. Ideologisilla, psykologisilla, identiteetillisillä, konventionaalisilla jne.

Kirjoitit jossakin aiemmassa bloggauksessasi (muistanko oikein?), että komppasit Pinkerin Blank Slatea. Eli et ole tästä ilmiöstä tietämätön. Ideologi-asiantuntijat ovat tietenkin kuitanneet Pinkerin ad-homineilla tai hänen argumenttiensa mitätöimisellä olkiukoiksi vastaamatta niihin aiemmin mainituin asiantuntijuuden kriiteerein (avoin dialogi, perusteluvastuu jne.) huomioivalla tavalla.

Oma tuntumani on, että ongelma on asiantuntijuuden (rationaalisuuteen pyrkimisen merkityksessä) näkökulmasta vielä huomattavasti Pinkerin piirtämää kuvaa synkempi. On paljon sellaista, mitä yleiset konventiot estävät Pinkeria toteamasta.

Kysymys siitä, mitä "asiantuntijuus" on, ei ole tällä ratkennut. Monimutkaistan kuvaa vielä lisää laajentamalla käsitteen "asiantuntijuus" "asiantuntijuuksiksi".

Tämä on uskoakseni tärkeä pointti yhteiskunnallisessa filosofiassa. Keitä asiantuntijoita kuunnella ja miksi? Minkä kysymysten tunteminen on meille tähdellistä? Mikä on tärkeää?

(jatkuu...)

surreal kirjoitti...

Yhteiskunnallisista asiantuntijuuksista on mielestäni tähdellistä ymmärtää, että ne eivät voi sijaita erillään arvopremisseistään. Asiantuntijuus on tällöin annetuista premisseistä lähtevää järkeilyä siitä, kuinka näitä toivottuja arvoja voitaisiin kyetä yhteiskunnallisesti ilmentämään.

Tätä kysymystä koskettaa yksi yhteiskuntafilosofian suurista toisen maailmansodan jälkeisistä ristiriidoista. Relativistit ovat usein olleet haluttomia ja nihkeitä kirjoittamaan arvojaan auki. Heilläkin on arvonsa, kuten kaikilla meistä, mutta niiden aukikirjoittamisella olisi selkeitä rajoittavia ja ristiriitaisia vaikutuksia relativistien teoreettiselle ilmaisulle. He ovat halunneet sekä syödä kakkunsa, että säästää sen. Tämä on ollut yksi keskeisiä kontribuoivia tekijöitä yhteiskuntatieteiden älylliselle korruptoitumiselle ja ideologisoitumiselle.
Lankakerän purkamisesta ei ole jäänyt usein mitään päätä käteen, josta ottaa kiinni.

Toisin sanoen ideologisuutta on puettu asiantuntijuuden vaatteisiin ja samalla tätä on pyritty peittelemään, jotta voitaisiin esiintyä "neutraaleina" asiantuntijoina.

Psykologisesti tähän on vaikuttanut maailmansotien aiheuttama moraalikriisi. Länsimaalaisuus, varsinkin Euroopassa, rupesi kääntymään poispäin itsestään, kieltämään omaa arvoaan. Yhteiskunnallisessa ajattelussa transsendenssi (jokin yksilöä suurempi) joko haluttiin kieltää tai unelmoida ja heijastaa se "toiseen" (sosialismiin, itämaisuuden mystifiointiin, jaloihin alkuperäiskansoihin joiden viattomuus oli lännessä menetetty yms.).

Tämä kieltäminen ei kokonaisuudessa ollut suinkaan vain negatiivinen ilmiö, se toi itsetutkiskelun kautta myös paljon moraalista kohennusta (kuten naisten ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantumisen, rasismin tuomitsemisen, seksuaalivallankumouksen).

Ongelmana pidemmän päälle oli, että tässä oman arvon kieltämisessä heitettiin lapsi pesuveden mukana. Paljon on menetetty tai ollaan menettämässä sellaista, mikä länsimaisuudessa oli hyvää ja arvokasta.

Yksi menetyksistä oli "yhteiskunnallisten asiantuntijoiden" keskuudessa hävinnyt usko kauneuden arvoon. Adornon sanoin: "To write poetry after Auschwitz is barbaric". Tämän voisi laajentaa käsitykseen, että usko länsimaisen sivistyksen edistyksellisyyteen oli käynyt barbaariseksi.

Tämä heijastui arkkitehtuuriin, jossa kaikenlainen koristeellisuus ja monumentaalisuus nähtiin dekadenttina. Maalaustaiteeseen, joka korvasi kauneuden (vasemmistolaisella) yhteiskunnallisella kantaaottamisella.

Tällä alustan käsitystä jonkinlaisesta sellaisen konservatismin puolustamisesta, jota englanniksi kuvaisin sanoin "common decency". Arvokasta, hillittyä, kohteliasta, yhä moniin länsimaalaisuuden ydinarvoihin ja niiden kauneuden ilmentämiseen ja korottamiseen uskovaa. (Vaikka epäonnistun siinä usein itse.)

(jatkuu...)

surreal kirjoitti...

Tästä common decency:sta hyvin vahvasti poikkeaa kuvaamasi "aivovammakonservatismi", jonka näkyvin edustaja on Sarah Palin. Suomesta Halla-aho.
Mikä sekin on osaltaan sen common decencyn osin hukanneen kehityksen tulosta, jossa vapaudesta on tehty itseisarvo. Arvo, jonka ei enää yhtä vahvasti nähdä kiinnittyvän konventioihin.

Kehitys, jossa hankittiin oikeus näiden konventioiden rikkomiseen, oli tähdellistä. Sellaiset kulttuuriteot kuin Henry Millerin Tropic of Cancer ja tuhannet muut olivat aikanaan näiden rajojen rikkomisessa tärkeitä. Rajojen rikkomisen oikeudesta ei kuitenkaan suoraan seuraa rajojen takana olevan arvostamisen perusteltavuutta.

Eikä sitä, etteikö monia näistä rajoista olisi yhä tärkeää nähdä arvorealistisina.

Osaltaan tästä rajattomuudesta on seurannut yhä laajempi ilmiö, jota kutsuisin "vulgaarisuudeksi".

Siinä mielessä aivovammakonservatiivit ovat vulgaarikonservatiiveja samoin kun on olemassa vulgaarivasemmistolaisia anarkisteja ym. .

Näiden rajojen heikentyminen on mahdollistanut vulgaarisen kaupallisen kulttuurin syntymisen, jonka kuluttajia löytyy kaikista poliittisista suuntauksista.

Missä mielessä itse olen konservatiivi ja arvostan konservatiivisuutta on uskossa monien tällaisten perinteisten rajojen arvoon sivistyksen mahdollistavina konventioina.

Siinä missä Miller teki aikoinaan tähdellisen rajan ylityksen, mielestäni esimerkiksi Houellebecq on lähinnä vulgaari. Rajan ylittämisellä on arvo, mutta ei itsetarkoituksellisuutta. Taiteellisesti jotain sellaista, mitä kuvaa englannin sana "pretentious".

Voi tuntua, että olen karannut asiantuntijuuden teemasta, mutta oman näkemykseni mukaan tämä kysymys kuuluu yhteiskunnallisen asiantuntijuuden ytimeen. Sikäli kun haluamme hyvän (!relativismi) yhteiskunnan.

Kun yhteiskuntafilosofiassa kauneus, moraalirealistisesti 'hyvyys' on hukattu, ei ole myöskään syntynyt näitä näkyvästi julkisuudessa puolustavaa, kohottavaa ja edistävää yhteiskunnallisen asiantuntijuuden kulttuuria.

Suomen kaltainen valtio pysyy hyvänä maana elää, olimme sitten taloudessa väliin oikealla tai vasemmalla, mutta jos hukkaamma common decencyn, sen arvon ymmärtämisen, sen edistämisen (kouluissa, julkisuudessa, taiteessa, mediassa, kulttuurissa) niin yhteiskunta tulee muuttumaan epämukavammaksi paikaksi elää.

Maaksi, jossa ei arvostella lööppejä "Arizona voi tapahtua Suomessa!" (IL 12.1 koko kansi kuvineen kansanedustajista!), ei bigbrother-kulttuuria, ei väkivaltaviihdettä, ei nuorisokulttuurin yliseksualisoitumista, ei julkisen tilan peittymistä mainoksiin, ei funktionalistista arkkitehtuuria, ei vieraiden kulttuurien tapakulttuurien väkivaltaisia piirteitä tai muuta tällaista, koska olemme hukanneet uskon arvoihin, jotka vahvasti itseemme luottaen asettaa niiden vastavoimaksi.

Asiantuntijuus, joka ei aukikirjoitetusti ota kantaa arvopremisseihin, ei voi johdonmukaisesti osallistua tähän keskusteluun.

surreal kirjoitti...

Loppukomentti: Toki tällainen tilan vieminen ei oikein yleisesti sovi blogeihin, ja sinulla oli tuo kommenttien kokorajoitus, mutta halusin nyt kerralla kommentoida laajemmin yhtenäistä kokonaisuutta pirstoloitumisen sijaan. Ei tule toistumaan usein, ja toivottavasti ei ollut häiriöksi. Kirjoittamiseen meni n. 2 tuntia.

Tiedemies kirjoitti...

Kommentti oli tosiaan aika pitkä. En nyt tässä kommentoi sitä sen kummemmin, se mitä puhut jonkinlaisesta hyvätapaisuudesta, on minusta ihan asiallisesti kirjoitettu, kuten myös kirjoitus muutenkin.

En kuitenkaan ihan ymmärrä, mitä puhut "kannan lieventämisestä" alussa. Ajatteletko, että olen oikeasti esittänyt olevani sitä mieltä, että ihmisiä pitäisi murhata näiden mielipiteiden vuoksi? Jos et lukenut niitä muita asiasta kirjoittamiani komentteja, kehotan lukemaan ne.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuo Surrealin (az) kommentti oli aivan vitun hyvä. Yksi parhaista netissä julkaistuista kirjoituksista. Tämä oli erityisen nerokas huomio:

Toisin sanoen ideologisuutta on puettu asiantuntijuuden vaatteisiin ja samalla tätä on pyritty peittelemään, jotta voitaisiin esiintyä "neutraaleina" asiantuntijoina.

Psykologisesti tähän on vaikuttanut maailmansotien aiheuttama moraalikriisi. Länsimaalaisuus, varsinkin Euroopassa, rupesi kääntymään poispäin itsestään, kieltämään omaa arvoaan.


Pistähän Surreal oma blogi pystyyn!

Tiedemies kirjoitti...

Surrealin kirjoitus oli kyllä hyvä ja asiallinen. Kritiikki "asiantuntijuuden" osalta on myös varmasti perusteltu ainakin osittain, mitä tulee Uschanovin kirjaan.

Kirjan näkökulmassa oli ainakin minusta oli pohjustettu aivan keskeiseksi argumentiksi se, että sellainen ilmaisu kuin 'toistuvasti erehtyvä asiantutija' tms. on täysin järjetön. Asiantuntija on asiantuntija nimenomaan siksi ja vain siinä laajuudessa kuin hän todella tuntee asiansa ja tietää siitä jotain. Nimitän tätä "tyypin 1 asiantuntijuudeksi"

Siis, ideologian palvelukseen kaapattu "asiantuntijuus" ei voi olla asiantuntijuutta muilta osin kuin asiantuntemusta siitä, miten asiaan liittyvää tietoa käytetään ideologian hyväksi. Jos tällainen asiantuntijuus sivuuttaa faktoja tms., se ei ole "asiantuntijuutta", vaan yksinkertaisesti huijaus. Nimitetään tätä "tyypin 2 asiantuntijuudeksi"

Tässä suhteessa olen jopa täsmälleen samaa mieltä useimpien skeptikoiden siitä argumentista, että ilmastonmuutoksen ympärille on rakennettu huijauksia. Esimerkiksi paheksun sitä, että Oras Tynkkynen on "ilmastopoliittinen asiantuntija" tms. Sanahirviö toki itsessään kertoo, että kyseessä on tyypin 2 asiantuntijuus.

Olen itse omaksunut kannan, että näiden ilmiöiden olemassaolon ei pidä vaikuttaa käsitykseen ilmastonmuutoksen todellisuudesta millään tavalla. Aivan kuten se, onko lyijy myrkyllistä tai tuhoavatko CFC-yhdisteet otsonia, ei ole riippuvainen siitä, mitä poliitikot asiasta sanovat, ei tällainen "kaapattu asiantuntijuus" voi kertoa meille mitään siitä, mistä ilmastonmuutoksessa on kyse.

Itse luotan, sanan siinä merkityksessä kuin se nyt normaalissa tieteellisessä kontekstissa ymmärretään, esimerkiksi Realclimaten kirjoittajien asiantuntemukseen, ja siihen, että he ovat tyypin 1 asiantuntijoita. Mitään evidenssiä siitä, että kyseessä olisi oikeasti laajamittainen huijaus ja kusetus, ei yksinkertaisesti ole.

Kumitonttu kirjoitti...

Mitään evidenssiä siitä, että kyseessä olisi oikeasti laajamittainen huijaus ja kusetus, ei yksinkertaisesti ole.

Kyllä itseasiassa on. Mittaustulokset (en nyt edes puutu niiden luotettavuuteen) eivät tue teoriaa. Täytyy ymmärtää, että AGW on ensisijaisesti ohjelmointia. Kun malli epäonnistuu ennustamaan (nyt voi jo melkein täydellä varmuudella sanoa) ainakin 15 vuoden lämpötilakehityksen, ei kyse ole sattumasta tai "huonosta tuurista". Kyse on siitä, että teoria on väärä tai ainakin niin hatara, että mitään poliittisia päätöksiä ei sen perusteella tulisi laittaa toimeen.

Tiedemies kirjoitti...

Kysymys on lähinnä siitä, mikä malli on ja missä ei ole epäonnistunut. Minusta keskustelu ainakin näyttää pyörivän usein epäolennaisuuksien ympärillä. Mallinnosten tehtävänä on tuottaa arvauksia siitä, mitä vaikutusta milläkin on.

Mitä spesifisempi malli, sitä todennäköisemmin sen tuottama arvaus on väärä. Tämä tiedetään, ja tämä tosiasia ei ainakaan minulle tuota mitään sellaista tunnetta, että kyse on "vain ohjelmoinnista". Tuo veto on muutenkin älytön. Myös LHC:n avulla tehtävässä fysiikassa on pitkälti kyse "vain ohjelmoinnista".

Empiirinen tutkimus on melko yksikäsitteisesti osoittanut, että planeetta lämpenee, so. energiaa tulee sisään enemmän kuin menee ulos. Se, mitä vaikutuksia tällä on ja miten tämä kehitys kulkee pidemmällä aikavälillä, on tietenkin epäselvää. En ole mitään muuta väittänytkään. Poliittisista toimenpiteistä voi olla eri mieltä, mutta sumutus, jolla tosiasioita yritetään hämärtää, on se "ajatusrikos", johon olen viitannut.

Voihan tietenkin olla, että tosiasiat kertovat, ettei kannata tehdä mitään, vaikka lämpeneminen onkin totta. Jos argumentit perustuvat siihen, että uskotaan asian olevan näin, niin ne tulee esittää sellaisina. Ns. Skeptisen leirin suurin ongelma on se, että siellä näytetään mieluummin postuloitavan salaliittoja ja haukuttavan yksittäisiä tutkijoita kuin keskityttävän tosiasioihin. En väitä, että esimerkiksi nimimerkki Surreal niin tekee.

Sivumennen sanoen, tietenkin on niin, että ilmastonmuutokseen liittyy myös kääntäen ylilyöntejä. Kuitenkin, esimerkiksi Kumis on väittänyt, että mitään lämpenemistä ei tapahdu. Tämä on ihan absurdi väittämä. Säteilyä tulee enemmän kuin menee.

Voltaire kirjoitti...

Vaikka surrealin ja Kumitontun kanssa olenkin eri mieltä ilmastotieteestä, niin yhdyn näkemykseen että surrealin pitkä teksti asiantuntijuudesta sisälsi useita todella hyviä pointteja. Toisin tässä esiin tähän yhden lisäaspektin joka ei siis varsinaisesti ole vasta-argumentti millekään edellä esitetylle, vaan lähinnä täydentävä näkökulma.

Netin myötä asiantuntijuuden luonne on muuttunut rajusti. Tietolähteet, kuten vaikkapa tutkimusartikkelit, ovat yhä enenevässä määrin kaikkien saatavilla, ja yksittäisellä ihmisellä on paljon paremmat mahdollisuudet ottaa itse asioista selvää ja vetää omat johtopäätöksensä. Tämä on hyvin monella tavalla myönteinen asia.

Näiden itse asioista selvää ottaneiden "maallikko-asiantuntijoiden" ja ns. oikeiden (esim. alan koulutuksen saaneiden) asiantuntijoiden välillä on kuitenkin yleensä (ei välttämättä aina) tietty perustavanlaatuinen ero. (En tässä yritä ainakaan tahallani halventaa näillä termeillä, parempia ehdotuksia termeistä otetaan vastaan.) Asiantuntija, esimekiksi tutkija, on opiskellut alaansa aika monta vuotta vuotta, suomalaisessa järjestelmässä tyypillisesti lähemmäs kymmenen. Suurin osa tästä koulutuksesta on (ainakin luonnontieteissä) ollut perusoppikirjojen tankkaamista, laskuharjoitusten tekemistä, laboratorioharjoituksia, työselostuksia, yms yms. Ylivoimaisesti suurimmasta osasta tästä ei ole jonkun nettiväittelyn kannalta mitään välitöntä hyötyä, ts. vaikkapa jonkun ilmakehäfysiikan perusoppikirjan lukemisesta ei saa juurikaan mitään kättä pidempää johonkin tyypilliseen vänkäysaiheeseen tyyppiä "miksi GISS on parempi kuin HadCRUT" tai päinvastoin. Tästä syystä maallikkoasiantuntijat jotka yrittävät itse perehtyä johonkin kiistakysymykseen eivät yleensä tätä taustatyötä tee. (Poikkeuksia toki on.) Tutkimusartikkeleita ja niiden (enemmän ja vähemmän kansantajuisia) yhteenvetoja saatetaan kyllä lukea, usein likimain yhtä paljon tai jopa enemmän kuin oikeatkin asiantuntijat, mutta alan perusoppikirjoja harvoin luetaan hajanaisia vilkaisuja pidemmälle. Mikä on siis täysin ymmärrettävää - kuka haluaisikaan vapaaehtoisesti ja vapaa-ajallaan tanktata tuhansia tai kymmeniä tuhansia sivuja sellaista asiaa josta ei ole mitään välitöntä hyötyä itselleen, ja joka voi vieläpä olla aika työlästä. (Ainakin fysiikassa oppikirjojen lukeminen ei myöskään riitä - pitäisi jaksaa vääntää satoja laskuharjoituksia ennenkuin asian *oikeasti* ymmärtää.) Tämä johtaa siihen että maallikkoasiantuntijoiden asiantuntemus on usein hyvin syvää, mutta kapeaa. Yksittäisestä aiheesta saatetaan tietää huomattavan paljon, mutta sen linkitys laajempaan kontekstiin puuttuu. Jos seuraa nettikeskusteluja mistä tahansa luonnontieteellisestä aiheesta, oli kyseessä sitten ilmastonmuutos, lääketiede, suhteellisuusteoria, evoluutio tai mikä hyvänsä, niin tämä käy aika nopeasti ilmi. Samalta keskustelijalta saattaa ensin tulla ällistyttävän tarkkaa tietoa jostakin yksittäisestä asiasta, mutta sitten yhtäkkiä jostain sivulauseesta käy ilmi että tieteenalan kannalta aivan keskeisiä perusasioita ei ole ollenkaan ymmärretty. Joskus tämä ei haittaa varsinaista argumenttia, joskus se taas kaataa sen täysin. Huom: korostan että tämä ei siis ole mikään "skeptikko vs valtavirtatieteen edustaja" - tyyppinen vastakkainasettelu. Aivan sama ilmiö näkyy molemmissa leireissä, eikä siis todellakaan vain missään ilmastokysymyksessä vaan kautta linjan. Ilmiö tulee ehkä korostetummin esiin skeptikkopuolella (siis yleisesti ottaen niiden joukossa jotka kiistävät nk. "valtavirtatieteen tuloksia") siitä yksinkertaisesta syystä että nämä joutuvat käyttämään enemmän efforttia omien argumenttien keksimiseen ja muotoilemiseen. Mutta ilmiö on siis täysin yleinen, enkä sillä (ainakaan tässä yhteydessä) yritä mitenkään leimata mitään osapuolta missään spesifisessä kysymyksessä. (Esimerkit otin ilmastoasioista koska surreal siitä puhui, mutta yhtä hyvin voitaisiin ottaa mikä tahansa muukin esimerkki.)

Voltaire kirjoitti...

Täsmennän vielä että yllä mainitsemani ilmiö tulee esille myös "ihan oikeiden asiantuntijoiden" keskuudessa, kun siirrytään käsittelemään aiheita jotka eivät ole ihan omaa alaa. Kyse ei ole siis (ainakaan pelkästään) mistään "tutkija vs maallikko" - vastakkainasettelusta. Aika moni julkaiseva tutkijakin operoi "syvä mutta kapea" - alueella, koska insentiivejä ja aikaa perehtyä ihan täysin perinpohjaisesti uuteen tutkimusalueeseen ei välttämättä löydy.

Tiedemies kirjoitti...

Voltairen pointti oli myös erittäin hyvä.

Tästä syystä en itse yritä väittää yhtään mitään mistään sellaisesta, joka liittyy malleihin sinänsä tai johonkin yksityiskohtaan. Luotan näissä täysin "oikeisiin" asiantuntijoihin; jos he ovat väärässä (eli siis eivät ole oikeita asiantuntijoita), joudun tietenkin tarkistamaan kantaani.

Pyrin muodostamaan vahvoja mielipiteitä vain asioista, jotka ymmärrän. Ilmastonmuutosasiassa ainoa tällainen kysymys on oikeastaan se, että jos säteilypakote (säteily sisään miinus säteily ulos) on positiivinen, niin lämpötila nousee. Tämä on tietenkin jonkinlainen termodynaaminen truismi.

Niiltä osin kuin pakotetta pystytään mittaamaan, se on positiivinen. So. paras käytettävissä oleva arvaus on, että pallo lämpenee. Paras käytettävissäoleva tieto kertoo myös, että hiilidioksidin määrän lisääminen kasvattaa sitä. Eri mallien tehtävänä on sitten vain ottaa huomioon pilvien tms. aerosolien, jäätiköiden, metsien, aavikoiden jne. dynaamista vaikutusta säteilypakotteeseen. Niihin en ota mitään kantaa, koska en niitä riittävän hyvin ymmärrä.

Tämä ei tarkoita vielä mitään poliittisesti, mutta jo tähän asti päästessä asian kiistäminen on jo aika yleistä. Ainakin niiltä osin kuin olen itse törmännyt skeptikkoihin, niin lähtökohta tähän on ollut, että se on "täyttä roskaa". Tällainen asenne on minusta yksinkertaisesti typerä ja vastuuton.

Kumitonttu kirjoitti...

Myös LHC:n avulla tehtävässä fysiikassa on pitkälti kyse "vain ohjelmoinnista".

Joo mutta. Fysiikassa kuitenkin saadaan mittaustuloksia, jotka tukevat teoriaa. Jos ei saada, teoria on siihen asti vain teoria eikä muutu "totuudeksi".

esimerkiksi Kumis on väittänyt, että mitään lämpenemistä ei tapahdu

No ihan tarkkaan ottaen olen esittänyt, että lämpeneminen ei ole noudattanut AGW-teoriaa. Eniten lämmenneet alueet ovat pohjoisen pallonpuoliskon tiiviisti asutut alueet kuten Eurooppa. Myöskään teorian mukaista yläilmakehän "lämpöpistettä" ei ole todettu ja niin edelleen lukematon määrä muita esimerkkejä.

Voltairen kommentti on kanssa erinomainen. Sen haluan kuitenkin tuoda esiin, että ei tarvitse olla juuri kyseisen alueen tutkija tai asiantuntija voidakseen arvioida tutkimuksia. Jopa ilman tieteellistä koulutusta (joskin harvemmin) on mahdollista ymmärtää johonkin aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja arvioida niissä esitettyjä alkuoletuksia, tutkimusmenetelmiä ja loppupäätelmiä niin hyvin, että pystyy esittämään asiallista kritiikkiä. Tästä ei liene erimielisyyttä.

Tiedemies kirjoitti...

No ihan tarkkaan ottaen olen esittänyt, että lämpeneminen ei ole noudattanut AGW-teoriaa.

Mitä osaa teoriasta? Varmaan on niin, että osa malleista on ollut vääriä joiltain osin. Se, että malli toimii väärin jossain kohtaa, on varmaa oli malli mikä hyvänsä. Tämä pätee käytännössä kaikkiin teorioihin, mukaanlukien fysiikan teoriat.

En tunne alaa, mutta tietääkseni ei ole mitään sen kummempaa yksityiskohtaista "AGW-teoriaa", vaan ainoastaan joukko havaintoja, että maapallo lämpenee, ja selkeät indikaatiot siitä, että tämä on yhteydessä hiilidioksidin määrän kasvuun. Minulle riittää tämä; se, että partikulaariset mallit siitä, mitä tapahtuu 15 tai 20 vuoden aikäjänteellä, ovat epämielenkiintoisia. On yksi hailee, lämpeneekö vai kylmeneekö Suomi, sulavatko napajäät merkittävästi seuraavan 100 vuoden sisällä jne.

Systeemin toimintaa on häiritty, ja karkeastiottaen se tarkoittaa, että lämpömäärä planeetalla nousee. Siihen asti kunnes homma ymmärretään, tätä häiriötä tulisi parhaan käytettävissäolevan tiedon - taikka siis arvauksen - pohjalta pyrkiä vähentämään. Tämäkin riittää argumentiksi minulle.

Politiikasta voidaankin sitten keskustella erikseen. Anoppivainaa oli joskus ollut jotain raitisilmasuodattimia testaamassa, ja ne oli kalibroitu ilman normaalin hiilidioksidipitoisuuden mukaan. Tämä normi oli kuitenkin peräisin 1970-luvun alusta, ja 90-luvun puolivälissä benchmarkki ei enää ollut mielekäs, vaan normia piti nostaa 50ppm:ää.

Voltaire kirjoitti...

Kumitonttu: joo, ei ole erimielisyyttä siitä että mallikkokin pystyy usein esittämään asiallista kritiikkiä. Olen vieläpä sitä mieltä, että tätä pitäisi pystyä nykyistä paremmin hyödyntämään myös "oikeassa" tutkimuksessa. (Se edellyttäisi tosin jonkinlaista molemminpuolista goodwillia, mitä ei valitettavasti kaikissa tilanteissa ole. Enkä nyt siis tosiaan puhu vain jostain ilmastoasioista.)

Popperilaisessa hengessä (hypoteesejä voi osoittaa vain vääräksi, ei oikeaksi) heittäisin vielä, että mallikkoasiantuntija usein löytää ihan oikein heikot kohdat kritisoimistaan tutkimuksista. Eli maallikko tunnistaa usein roskan roskaksi ihan pätevästi. (Menee tämä siis usein kyllä metsäänkin. Huomauttaisin myös että "maalikkoasiantuntija" - termi implikoi tässä yhteydessä huomattavaa asiaan paneutumista - satunnaiset "roskaa" - huutelut nettikeskusteluissa eivät yleensä tällaiseen pohjaa.) Se, missä maallikkoasiantuntijan heikkous (tietopohjan syvyys mutta kapeus) yleensä tulee esiin on omien argumenttien (tai yleisemmin vaikkapa omaa näkökulmaa tukevien tutkimusten) heikkouksien tunnistamatta jättäminen. Eli osa roskasta tunnistetaan roskaksi, mutta joku toinen osa jää tunnistamatta.

Sidemiete kirjoitti...

@surreal Vastaava tapahtuu väitteessä, että globalisaatio olisi ollut aivan yhtä pitkälle edennyttä 1900-luvun alussa kuin nykyään.

Tiede-lehden blogissa lälläteltiin tämän saman keskustelun sivujuonteissa, että kun taksikuskit eivät tiedä mitään.

Itse olen jutellut heidän kanssaan paljon (melkeinpä ainoastaan) liikenteestä, autojen tekniikasta ja taksissa matkustavista ihmisistä. Minusta he tietävät paljon.

2008- jälkeen työmarkkinat ovat muuttuneet siten, että työnhakija seulotaan kansainvälisestä poolista, ominaisuudet testataan harjaantuneiden ammattilaisten avulla ja tehtävään valitaan vain "täydellinen mätsi". Internet-teknologian parempi käyttöönotto hakemusten käsittelyssä ja haastatteluissa on mahdollistanut tämän. Minulle on sanottu, että hyvässä haastattelussa rekrytoijan tarkoitus on tärkeämpää kaivaa esille mitä henkilö todella osaa, eikä sitä mitä hän ei osaa.

Itse en olisi harkinnutkaan vuonna 2008 muuttavani ulkomaille töihin. Nyt tuntuu, että olisi tyhmyyttä olla hyödyntämättä koko markkina-aluetta ja saattaisi jopa estää työllistymisen.

Tuntuu jotenkin väistämättömältä, että tämä kerää eriarvoisuutta, ja tuntuu, että toimet jotka ovat ennen toimineet tätä tasaavana eivät välttämättä enää toimi samalla tavoin.

Tuntuma työmarkkinoiden ja asiantuntijuuden roolin radikaalista muuttumisesta parina viime vuotena on kuitenkin edellisiä hyvin paljon konkreettisempi. Se ei välttämättä ole kuitenkaan mikään yhteiskunnallinen fakta, mutta olen vakuuttanut itseni siitä, että joissain asioissa joutuu luottamaan omiin havaintoihinsa.

Unknown kirjoitti...

No olisi tuo kertomattakin selvinnyt, kuka tuon kirjoitti :-)

Sellainen kommentti tuohon, että yksi ongelma toki on siinä, että poliittiset linjaukset piilotetaan "asiantuntemuksen" kaapuun. Mutta melkein yhtä paha ongelma on sekin, että kysymykset, jotka ovat poliittisia verhotaan joiksikin "tosiasioiksi" - tämä on ainoa vaihtoehto, asiantuntijat sanoivat näin jne.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle epäselvintä ilmastonmuutoksessa on nimenomaan se, mitä niin pahaa siitä seuraa, että sen hillitsimiseksi kannattaisi käyttää niin valtavasti resursseja kuin on ehdotettu. Ei sillä, etteikö tämäkin asia olisi poliittisesti jo aika lailla kuollut jo kuopattu.
Mediassa esitetyt haittaskenaariot ovat yleensä epämääräisiä tai epätieteellisiä. Tyyliin kuivuus ja ilmastopakolaisuus lisääntyvät tai
maa muuttuu Venukseksi.
Tetysti jos kohtuuhinnalla asia voidaan hoitaa, niin mikä ettei, mutta muutaman tulvan takia ei vain kannata. Tietysti uutta teknologiaa pitää kehittää, mutta sen focus on jossain vuosikymmenien päässä. Vakavin uhka jonka olen nähnyt koskee himalajan jäätiköiden sulamista, mutta ne sulavat joka tapauksessa.
Wikipedia

Kumitonttu kirjoitti...

Mitä osaa teoriasta?

Niin, hyvä kysymys. Olisiko AGW-teorian korkea aika lyödä speksejä pöytään tyyliin, että myrskyjen määrä kasvaa x%, sateiden määrä y%, vuoristojäätiköiden määrä tuolla z% ja täällä jotain muuta? Mutta se mikä nyt on päivän selvää, niin jos tietokoneohjelmat on tehty AGW-teorian (eli CO2 nostaa lämpötilaa), niin meneillään oleva jakso osoittaa, että ainakin malleissa on vakavia puutteita ja mahdollisesti myös koko teoria on virheellinen. En oikein ymmärrä miten tällaista pitää vängätä. Tiedemiehenä sinun luulisi olevan kiinnostunut nimenomaan arvioimaan teoriaa kriittisesti eikä puolustelemaan, mikä antaa kuvan siitä, että lähestyt asiaa poliittisesti.

Tiedemies kirjoitti...

Olisiko AGW-teorian korkea aika lyödä speksejä pöytään

En ymmärrä. Se, että emme tiedä mitä spesifisiä seurauksia lämpötilannousulla on, ei tarkoita, että teoria on väärä. Tunnut sekoittavan nämä koko ajan toisiinsa.

Tiedetään, että pahimmassakin tapauksessa esimerkiksi napajäätiköiden sulamiseen ja siitä seuraavaan kymmenien metrien merenpinnan nuosuun menisi tuhansia vuosia. Vaikka etelänapa sulaisi kokonaan, meret nousisivat kuutisenkymmentä metriä.

Minä en lähesty asiaa (siis teoriaa) poliittisesti. En minäkään pidä erilaisia ennusteskenaarioita kovin relevantteina. Hiilidioksidin määrän nousu ja muutaman asteen lämpötilan nousu on minulle itsessään riittävä syy olla sitä mieltä, että hiilidioksidipäästöjä pitäisi saada alas. Se, onko tällä jotain kovin huonoja vaikutuksia vai ei, on minulle merkityksetöntä; pidän merkittävänä riskinä että on, mutta en perustele poliittista mielipidettäni sillä, koska tämä uskomukseni ei ole kovin vahva.

Anonyymi kirjoitti...

"Tetysti jos kohtuuhinnalla asia voidaan hoitaa, niin mikä ettei, mutta muutaman tulvan takia ei vain kannata."

Mikä on kohtuuhinta?
Käsittääkseni taloustieteelliset arviot melko yksiselitteisesti kertovat, että tekemisen kustannukset tekemättä jättämiseen verrattuna ovat pienemmät.
Ja siis puhutaan analyyseistä, joissa ihmishengelle on oikeasti laskettu rahallinen hinta - yleensä eettisesti ajatellen pitkälti alakanttiin.

Kustannukset toki ovat rahamäärässä isoja - onhan kyseessä ison kokoluokan globaali ongelma. Usein unohtuu, että maailmassa myös on oikeasti paljon rahaa liikkeellä.
Joskus muistan lukeneeni, että kustannus on sinällään varsin pieni ja puhutaan ehkä muutaman vuoden globaalista talouskasvusta. Eli siis "myöhästyisimme" parilla vuodella. Oliko 2008 jotenkin ratkaisevasti huonompi vuosi kuin 2010?
(Ja siis satunnaisvaihtelut kuten talouskuplat jne. on jätettävä tarkastelun ulkopuolelle.)

Jotkut lähtevät laskemaan tätä myöhästymistä sitten kasvavana kiilana ja julistavat kustannuksen äärettömäksi. Jos samaa analyysiä käytetään ilmastonmuutoksen todennäköisiin kustannuksiin, saadaan tulokseksi nopeammin levenevä kiila.

Kumitonttu kirjoitti...

Se, että emme tiedä mitä spesifisiä seurauksia lämpötilannousulla on, ei tarkoita, että teoria on väärä.

Tuskin vitsailet, vai? Teoriaa tutkitaan keräämällä havaintoaineistoja. Jos emme tiedä mitä, missä ja miten mittaamme, niin emme kai me voi teoriaakaan silloin arvioida? Miten teoria voi olla oikea, jos se ei jätä mitään konkreettisia ilmenemiä itsestään?

muutaman asteen lämpötilan nousu on minulle itsessään riittävä syy olla sitä mieltä, että hiilidioksidipäästöjä pitäisi saada alas

Onhan noita lämpöisiä kausia ollut ennenkin, joten mielipiteesi ei perustu tietoon vaan tunteeseen. En halua maksaa siitä, että sinusta joku asia tuntuu hyvältä. Sitä varten voit käydä terapiassa purkamassa mieltäsi omalla kustannuksellasi.

Tiedemies kirjoitti...

Miten teoria voi olla oikea, jos se ei jätä mitään konkreettisia ilmenemiä itsestään?

Kyllähän lämpötilaa voidaan mitata ympäri palloa, meriveden pH:ta ja lämpötilaa voidaan mitata, jääpeite voidaan mitata, hiilidioksidin määrä voidaan mitata, jääkarhujen levinneisyyttä voidaan mitata, korallien kasvua voidaan mitata, jne jne.

Faktoja ovat, että hiilidioksidin määrä on noussut, meriveden pH laskenut, jääpeite pienentynyt, jääkarhujen talvi häiriintynyt, korallien kasvu (paikoin) häiriintynyt, meriveden keskilämpötila noussut, jne.

Se, miten tämä lämpötilan nousu jakautuu ja mitä muita vaikutuksia sillä on, on epäselvää. Minusta argumenttisi on jokseenkin sama kuin että teoria, jonka mukaan biljardipallokasa hajoaa, kun kivi siihen törmää, on "väärä", koska emme osaa sanoa, miten pallot jakautuvat törmäyksen jälkeen. Jokainen yritys mallintaakin sitä tuottaa vääriä vastauksia melkein varmasti.

Varmaa on vain se, että kasa ole enää samannäköinen. Tämä ei tarkoita, että törmäys ei tee mitään, tai että väite "pallot pomppivat sinne tänne" olisi väärä. Aivan samaan tapaan väite "hiilidioksidimäärän nousu johtaa lämpötilojen nousuun" ei ole väärä, eikä tämä osa teoriasta ole väärä vain siksi, ettei tiedetä virtaako pohjoisnavan kylmä ilma Suomen vai Siperian yli.

Kumitonttu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kumitonttu kirjoitti...

Biljardipallovertaus oli hauska! Nythän enää pitää selvittää, onko törmäyksestä eli lämpenemisestä hyötyä vai haittaa. Koska tiedämme lämpimiä jaksoja olleen aiemmin ilman mitään katastrofeja, voinemme pitää sitä nollahypoteesina. Lämpenemisen estäminen perustuu siis tunteeseen, muutosvastarintaan. Huvittavaa tai ei, pelon tunne aiheutuu raamatullisista uhkakuvista: kuivuus, tulvat, kansainvaellukset jne. Vain kaiken edestään tuhoavat heinäsirkkalaumat puuttuvat!

Tämä on siis ilmiselvä Jumalan kosto siitä, että ihmiset palvovat mammonaa keskittyen kulutukseen, joka aiheuttaa kasvihuonekaasuja, eivätkä pyhitä elämäänsä filosofisille mietinnöille asustaen luolassa yksinkertainen viitta yllään parta hulmuten. Edellisen kerran tällainen kaveri julisti ihmiskunnalle tuhoa pari tuhatta vuotta sitten. Sen verran hyvin julistikin, että hänen seuraajansa jatkoivat niillä ihmisten pelottelua meidän päiviimme asti. Nyt kun luonnontieteen kehittymisen takia tiedämme, että Jumala ei luonut Maata ja taivasta sen kannesta puhumattakaan vuoresta, josta näkee koko Maan, kirkko on menettänyt valtansa. Uudet isännät omivat hyviksi havaitut opit aivan kuten kristityt aikoinaan edeltäjiensä kulttuurin juhlapyhien paikkoja ja kuvasymboleita myöten myöten.

Tiedemies kirjoitti...

Voi sen noinkin tietysti nähdä, mutta epävarmuustekijät ovat massiiviset. Ei kyse ole pelkästään muutosvastarinnasta, niinkuin esität, vaan mallit - jotka ovat tietenkin samaan tapaan virheellisiä, kuin yritykset väittää, että kasipallo menee tähän tai tuonne.

Vaikka analogia onkin epätäydellinen, kyllä biljardipalloistakin voidaan sanoa yhtä sun toista, jos tiedetään törmäävän pallon nopeus. Esimerkiksi voidaan laskea suunnilleen, miten pallojen nopeudet keskimäärin käyttäytyvät, energian ja liikemäärän säilymislakien nojalla jne. Jos osumakohta osataan arvioida hyvin, voidaan joistakin palloista tietää mihin päin ne suunnilleen menevät.

Pointti tässä on, että minusta näyttää, että iso osa epäuskon lietsonnasta "AGW-teoriaa" vastaan perustuu väärinkäsitykselle siitä, mitä teorioiden uskotaan sanovan tai tekevän.

On toki totta, että osa epävarmuuksista on ihan relevanteissakin asioissa. Merien pinnannousu esimerkiksi on keskipitkällä aikavälillä riippuvainen siitä, kuinka paljon kosteita ilmavirtauksia päätyy etelämantereelle ja kuinka pitkälle. Jos sademäärät sisämaassa ylittävät sulavan veden määrän, tämä hillitsee merenpinnannousua.

Toisaalta, epävarmuutta äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymisestä ei paljoakaan ole, koska niitä tulee melkein varmasti merten lämmetessä. Ja merten lämpötila todella on noussut. Ja niin edelleen.

Kumitonttu kirjoitti...

epävarmuustekijät ovat massiiviset

Eli viittaatko nyt jollain tavalla Humen giljotiiniin? "Koska emme voi varmuudella tietää Jumalan olemassaoloa (ilmastonmuutosta), on parempi veikata Jumalan olemassaolon puolesta..." Kuten olen sanonut aiemmin, olet uskovainen, ja viitsit pilkata ns. konservatiiveja. Koomista.

Tiedemies kirjoitti...

Ei minun tarvitsisi käytännössä koskaan katsoa, tuleeko vasemmalta ketään, kun käännyn pihasta tielle, koska tie on niin harvakseen liikennöity. Autoja kulkee todella harvoin.

Pysähdyn kuitenkin aina, ja katson, vaikka varmaan ikinä ei ole ketään tullut. Olisi jokseenkin järjetöntä nimittää tätä "uskovaisuudeksi". Kyllä siellä nimittäin joskus autoja menee. Epävarmuustekijät nyt vaan ovat melkoiset.


Tässä on kyse aivan tarkaalleen samasta asiasta. Parhaan käytettävissäolevan tiedon pohjalta tehdyt mallinnokset osoittavat, että erilaiset ikävät skenaariot ovat täysin uskottavia. Niistä on myös evidenssiä, eli mittaustuloksia. Mittaustulokset tietenkin ovat vain viitteellisiä, eivät "todista" mitään, ainoastaan nostavat esitettyjen skenaarioiden todennäköisyyksiä.

Asetat tässä asiassa jotenkin älyttömyyksiin asti menevät kriteerit sille, milloin jokin riski on varautumisen arvonen, kun taas esimerkiksi inflaation kohdalla väität täysin vastoin evidenssiä, että inflaatio jyllää. On ikäänkuin jokin "virallinen totuus" - oli se sitten kuluttajahintaindeksi tai vaikka napajään paksuus - olisi aina jonkin salaliiton tulos ja todellisuus olisi aina jotain mitä yritetään salata tavallisilta ihmisiltä.

Kannattaa lukea se Kaalihuijaus. Vaikka kuinka olisi eri mieltä itse asioista, niin ainakin tätä käsitystä todellisuudesta siinä käsitellään hyvin.

Kumitonttu kirjoitti...

Alkaa mennä inttämiseksi, mutta lopuksi haluan todeta uudestaan, että pidetään nollahypoteesina oletusta, että koska Maapallo on selvinnyt ihan lähihistoriansa aikana muutaman asteen lämpenemisestä vallan mainiosti, se selviää tästäkin.

Anonyymi kirjoitti...

"Mikä on kohtuuhinta?
Käsittääkseni taloustieteelliset arviot melko yksiselitteisesti kertovat, että tekemisen kustannukset tekemättä jättämiseen verrattuna ovat pienemmät."

Lähde?
Oikeasti arviot vaihtelevat noin prossan hyötymisestä muutaman prosentin menetykseen verrattuna tilanteeseen, jossa ylimääräistä päästöjä ei olisi.
Lisäksi jos ja kun talouskasvu jatkuu, niin invenstoinnit nyt johonkin tähdellisempään tuottavat tulevaisuudessa moninkertaisesti hyvinvointia.
Wikipedia
Toinen linkki

Kumitonttu kirjoitti...

tuhoavatko CFC-yhdisteet otsonia, ei ole riippuvainen siitä, mitä poliitikot asiasta sanovat

Nature:

If the measurements are correct we can basically no longer say we understand how ozone holes come into being.