Rauta.

Kävin eilen power-jumpassa. Ideana on, että ohjaaja määrää liikkeen, jota tehdään sitten painoilla musiikin tahtiin. Kokemus oli hämmentävällä tavalla fasistinen, sanan merkityksessä, joka avautui minulle vasta luettuani kokoelman Uusi Uljas Ihminen: Modernin pimeä puoli. Kirja on loistava esitys siitä, miten fasismi, neuvostososialismi, ja kansallissosialismi ovat eräänlaisia modernisaatiokehityksen synkkiä ylilyöntejä. Opin ymmärtämään postmodernia "läppää" paljon paremmin kirjan luettuani, ja suosittelen sitä lämpimästi oikeastaan kaikille poliittisesta suuntauksesta riippumatta. Tämä kirja, yhdessä Popperin "Avoin yhteiskunta ja sen viholliset" toimivat jonkinlaisena alkusysäyksenä oman poliittisen katsontakantani kehittymiselle nykyiseen suuntaan. En väitä niinkään omaksuneeni niistä mitään sisältöä niinkään kuin saaneeni jonkinlaisen syyn pohtia asioita eri näkökulmasta.

Raudan nosteleminen musiikin tahdissa ohjaajan kannustaessa on eräänlaisen körperkultur:in ilmentymä, joka taasen on koko kansakunnan hyvinvoinnin perusta tämän ikiaikaisessa kamppailussa kansojen elintilasta. Treenin jälkeen ihmiset poseeraamassa hikisinä, katse fokusoituna yläviistoon, kansakunnan tulevaisuuteen.

Oma sovittamaton ristiriitani niin konservatismin kuin sosialististen ja muiden kollektivististen aatteiden kanssa ei ole niinkään jäljitettävissä sisällöllisiin kysymyksiin sinänsä kuin suhteeseen koko sisällön käsitteeseen. Tietyssä mielessä käsitykseni on nihilistinen, koska kysymys siitä, mikä sisältö tällä tai tuolla politiikalla tai tällä tai tuolla instituutiolla on, on minulle täysin mieletön.

Tämä ei tietenkään estä ottamasta kantaa sisällöllisiin asioihin, eikä se tarkoita antautumista sumutukseen tai pessimismiin. Ja tästä pääsemme luontevasti siihen, että sain eilen Kaalihuijauksen viimeisetkin sivut luettua, ja kirja vastaa jonkinlaisella tavalla taustaoletuksiltaan ja suhteeltaan maailmaan sitä, miten itse maailmasta ajattelen. Siis, yhteiskunnallinen todellisuus on toki hieman sekava, monimutkainen, ja usein vaikeasti selvitettävissä, mutta se ei ole salattu, ylen raadollinen tms. Eikä se ole myöskään jonkun tahon kontrollissa, ei ole olemassa mitään salaliittoja tms.

Pelkään vain, että Kaalihuijauksen sävyn ja "kanelipullalta maistuvan kalan" tuntuma menee ohi liian monilta. Sellainen ajattelu, jossa ihmisen ajatukset ovat ikäänkuin täysin määräytyneitä jonkin pienehkön yksityiskohdan tai viitekehyksen valintaan liittyvän nyanssin vuoksi, on melko yleistä. Ennustan, että jos sen lukee joku, joka kokee itse lukeutuvansa siihen kansanosaan, josta kirjan loppupuolella puhutaan nuivaan sävyyn -- siis joka kokee tulleensa tölväistyksi heitolla, jossa valitellaan, että keskustelu tuntuu aina vääntyvän joukkkoon tiettyjä aiheita -- tällainen lukija vetää luukut täysin kiinni ja tuomitsee kaiken kirjassa esitetyn roskaksi.

Yhden pettymyksen vielä kirjasta mainitsen, sitten pidän suuni kiinni. Nimittäin, mainittu nuiva sävy on mielestäni ilmaistu termein, joita nimittäisin ehkä "vasemmistolaisuudeksi", sanan täysin väärässä merkityksessä. Kirjoittaja ei suoraan sano - mutta hänen ei niin tarvitsekaan tehdä - mitä nämä mielipiteet esimerkiksi somaleista, kehitysavusta, tai ilmastonmuutoksesta ovat, joita raadollisten (ja väärien) tosiasioiden kanssa tullaan toitottamaan. Yhtä lailla voitaisiin nimittäin ottaa esimerkkejä mielipiteistä saastumisesta, köyhyydestä, työuupumuksesta, tai tuloeroista ja maalata paljon tasapuolisempi kuva vasemmalta oikealle ulottuvasta hölmöydestä. Tätäkään ominaisuutta en kuitenkaan voi kovasti haukkua henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, mutta joskus - vain joskus - on mielekästä kuitenkin esittää asiaa hieman tasapuolisemmin kuin todellisuus ilmenee. Ja tämä olisi ollut yksi niistä paikoista.