Voimaa, massaa, nopeutta, ja muita hyveitä.

 Vuosi vaihtui neljä viikoa sitten sitten maapallon kaukaisimmassakin kolkassa. Vuoden 2021 saldona voin pitää sitä, että kirjoitin silloin tasan yhden kirjoituksen, jossa julistin etten palaa kirjoittamaan blogia. 

Nyt, noin myöhemmin, huomaan kirjoittavani taas. Kirjoittaminen on ollut minulle aiemminkin eräänlainen terapiamuoto, ja keino tuottaa identiteettini rakennusosia, kuitenkin rajatusti. 

Treenaaminen on ollut  minulle oikeastaan ainoa elämänalue jossa olen kokenut voivani onnistua edes jotenkin viimeisten kuuden vuoden aikana; kaikilla muilla elämänaloilla olen epäonnistunut. Tai epäonnistuminen on vahva sana tässä; tarkoitan, etten ole kokenut pääseväni eteenpäin sillä tavalla vuosiin, jolla koin että olisi tarpeellista ja tarkoituksenmukaista. 

Aloitin verkkovalmennuksen "Voimaa ja lihasmassaa I" tällä viikolla. Tai oikeammin viime viikolla, sillä tein silloin ykkösmaksimien yritykset. Olin kaikissa selvästi jäljessä siitä, mihin pari vuotta sitten pystyin. Maasta vedin 180kg, penkistä nousi 115kg, kyykyssä sain 130kg ja lisäpainoleuanvedossa 30kg, yhteiskuormalla 116kg.  Kyykky on pudonnut eniten, ennätykseni siinä on ollut 155kg. 

Koen että fyysinen suorituskyky on eräänlainen perusvelvollisuuteni. Se ei tietenkään ole mitenkään erityisen kovalla tasolla, eikä koskaan ole ollutkaan, mutta tämä on epäolennaista. Olennaista on se, että pyrin parempaan. Meillä ihmisillä on perustarve päästä elämässämme "eteenpäin" jollakin tavalla. Jumissa olemisen tunne syö pikku hiljaa ihmisen sisältä, ja jos se on kaikilla elämänaloilla, niin ihminen lopulta masentuu. Näin uskon. Siksi fyysisestä kunnosta huolehtiminen on hyve.

 Aktiivinen, myötätuntoinen hyväksyntä on olennaista. Se, että suhtautuu itseen myötätunnolla, ei tarkoita että tekee itselleen tekosyitä ja selityksiä, vaan sitä, että ymmärtää että omat haasteet todella ovat haasteita ja ymmärtää olla lisäämättä kuormaa syyttelemällä ja soimaamalla itseään siitä, jos asiat eivät mene nappiin. Satunnaisuutta sisältävien pelien, kuten pokerin tms. parissa tällaista syyttelyä -- ja sen kääntöpuolena itsetyytyväisyyttä -- siitä, että onnistuu, kutsutaan nimellä resulting. En tiedä tämän suomennosta, enkä yritä sitä sanalla kuitata; Sillä viitataan siihen, että oman pätevyyden tai onnistumisen tms mittarina pidetään sitä, mikä on lopputulos, ei sitä, kuinka hyvä päätös oli suhteessa siihen mitä tiesi. 

 Esimerkki: Pokeripöydässä ollaan paljastamassa viimestä korttia. On erittäin todennäköistä että voitan; koko pakassa on vain yksi kortti, ja vain erittäin pienellä todennäköisyydellä vastustajalla on juuri tietyt kortit, joilla voin hävitä pelin. Pistän all-in. Vastustaja pistää all-in. 

Teinkö oikean ratkaisun? Ja ennenkaikkea, riippuuko se siitä, mikä kortti kääntyy? Tämä on se olennainen kysymys. En voi vaikuttaa siihen, mikä kortti kääntyy. Voin vaikuttaa siihen, pistänkö kaiken peliin. Se, kannattako näin tehdä, riippuu tietenkin siitä, mikä kortti kääntyy, mutta en voi tietää tätä ennen päätöstä, joten päätös on tehtävä sen perusteella mitä tiedän. Jos tiedän, että vain yksi kortti voi johtaa tappiooni, niin yhdessä tapauksessa neljästäkymmenestä kuudesta (koska tiedän jo kuusi korttia, jäljellä on 46 tuntematona) teen "huonon" päätöksen ja muutoin "hyvän". 

On selvää että itsensä syyttäminen pienen todennäköisyyden tapahtumista on turhaa. Itsemyötätunto on siksi hyve. 

Tunteet ohjaavat toimintaamme. Tätä ei voi kiertää eikä voi välttää; on haihattelua kuvitella että yksilö voisi koskaan olla tunteeton tai täysin vailla tunnetta päätöksenteossa. On kuitenkin keinoja joilla voimme siirtää päätöksenteon hetkeä niin, että tietyt tunteet eivät vaikuta. Esimerkkejä tästä on lukuisia. Esimerkiksi klassinen "Pay yourself first" toimii  niin, että kun saat rahaa, esimerkiksi palkan, niin laita siitä aina ensimmäiseksi tietty, ennalta päättämäsi siivu säästöön ja kohtele vain loppuosaa rahasta siten, että voit maksaa sillä menojasi. Näin teet päätöksen hetkenä jolloin sinulla on parhaat mahdollisuudet säästää. Tai analysoi pelaamiasi pelejä ja tee päätöksiä kuten "tässä tilanteessa toimin jatkossa näin", jotta pelin keskellä jännitys, pelko, tms tunteet eivät ohjaa toimintaasi. Tee laskentakaava erilaisille päätöksille ja noudata kaavaa. Luota prosessiin. Ja jos se näyttää tuottavan huonoja tuloksia, niin analysoi ne huolella, välttäen "resulting"-ilmiötä. 

Järjestelmällisyys on hyödyllinen hyve.

Haave paluusta

 Ei, 

 En ole palaamassa pitämään blogia. Kävimme porukalla ystäväni mökillä Kangasalla viime kesänä -- ehkä, saattoi olla toissa syksykin -- ja tuolloin keskustelimme siitä tästä, ja eräs vanha ystävä totesi alkaneensa pitää blogia. Väänsin vitsin, tiedättehän sen "hei, vuodesta 2005 soitettiin". 

Aloimme pitää podcastia syksyllä. Vahva merkki valkoihoisuudestamme. 

Edellisestä kirjoituksestani on nyt yli vuosi.

Viimeinen Todellinen Skotlantilainen

Hänen korkeutensa Idi Amin, Elinikäinen presidentti,  Sotamarsalkka Al Hadji, Tri., VC, DSO, MC,  Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari, ja ennen kaikkea Skotlannin viimeinen kuningas ei ole tämän kirjoituksen aiheena. 

Idi Amin kyllä käytti kilttiä, mutta monet ovat argumentoineet, ehkä oikeutetusti, ehkä eivät, että hän ei ollut todellinen skotlantilainen. Tämän kirjoituksen otsikko tulee yleisestä argumentointivirheestä, jossa jonkin ryhmän edustajan kuuluminen johonkin ryhmään kiistetään sillä perusteella, että häneltä puuttuu jokin oleellinen piirre joka ryhmään liitetään; Tämä ei itsessään olisi vielä virhe, mutta jos sillä yritetään perustella se, että ryhmään kuuluvilla on tämä piirre, kyseessä on kehäpäätelmä. 

Olen törmännyt tähän ajatukseen omassa ajattelussani useamman kerran lukuisissa eri muodoissa. Yksi tällaisista on homo economicus, oletus ihmisestä (pääsääntöisesti) rationaalisena päätöksentekijänä, joka valinnoillaan paljastaa preferenssinsä.  Jokainen yksinkertaistus jonka teemme maailmasta, leikkaa siitä jotain pois. Tämä on lukijoilleni varsin tuttu asia, josta nyt en keuhkoa sen enempää.

Neuvottelu siitä, millaisten yksinkertaistusten kanssa alamme maailmasta keskustella, on viime kädessä neuvottelua siitä, mitä pidämme olennaisena. Kun keskustelemme henkilöstä X (kuvitteellinen teoreettinen ihmistyyppi) rationaalisena toimijana, ja tulkitsemme hänen paljastettuja preferenssejään kun hän syö rasvaisen hampurilaisen, joudumme kysymään mikä tämän päätöksen kannalta oli olennaista. Henkilö X voi esimerkiksi kertoa arvostavansa puhdasta kotimaista ruokaa ja terveyttä, ja kuitenkin hänen hampurilaisensa pihvi tulee ties mistä ja käristetty liha on kaukana terveellisestä. 

Näin kehystettynä siis voimme joko olettaa että henkilö X toimii rationaalisesti mutta puhuu vain pehmeitä arvostuksistaan; Todellisuudessa hän ei arvosta terveyttä tai kotimaista ruokaa, vaan ostaa rasvaisen möhkäleen koska hän arvostaa mitä ikinä se onkaan mitä hän sen syömisestä saa. Oli se sitten vatsan täytettä, täyteläisen rasvan ja suolan makua, helppoa ruokaa jne. 

Voimme myös ottaa hänen julkilausumansa ja todennäköisesti jopa ajattelemansa ja uskomusten tasolla omaksumansa arvostukset annettuina ja todeta että hänen toimintansa on irrationaalista. Hänellä on tietyt päämäärät ja preferenssit ja hän vain toimii näiden vastaisesti. 

En lähde arvailemaan onko tämä jokin "ihmistyyppi"-kysymys, mutta jotkut ihmiset valitsevat näistä toisen tulkinnan ja jotkut toiset toisen tulkinnan. Minusta usein näyttää siltä, että autoritäärisyyteen taipuvaiset ihmiset tulkitsevat toimintaa rationaalisena ja olettavat että X kyllä tietää mitä tekee, hän vain puhuu pehmeitä arvoistaan koska ei niitä todellisuudessa noudata. X:n moraalinen mädännäisyys näkyy siinä että hän on kaksinaamainen, puheissaan erilainen kuin teoissaan. Toisaalta monet ihmiset kohauttavat olkapäitään ja esittävät että X:n toiminnalle löytyy ulkoisia selittäjiä, joiden vuoksi X:n ei voi olettaa toimivan kaikissa tilanteissa, tai, useiden ihmisryhmien kohdalla edes useimmiten, omien arvojensa mukaisesti.

Running Man Vol III

Kolmen vuoden tauon jälkeen ilmoittauduin jälleen puolimaratonille. Vuonna 2013 juoksin sen aikaan 1:47, ja vuonna 2017 aikani oli 1:56. Painoakin oli 18 kiloa enemmän vuonna 2017. Nyt painan suunnilleen saman kuin 2017, laihduttuani noin 12 kiloa helmikuusta.

Polarin "juoksuindeksi" on lukema, jonka Polarin sovellus laskee kustakin riittävän pitkästä juoksutreenistä, ja lisäksi sen pitkän aikavälin keskiarvo antaa jonkinlaisen arvion eri matkojen potentiaalisista ajoista. Vuonna 2013 en vielä käyttänyt Polaria, joten minulla ei sieltä ole dataa, mutta vuoden 2017 elokuun lopun juoksuindeksini oli 49, ja sovelluksen antama arvio ajasta 1:59:30.  Eilisen treenin jälkeinen tämän hetken juoksuindeksi on minulla 47, ja se antaa arvion ajasta 2:05.

Olen tasapainoillut nyt treenimäärien kanssa, ja tänään olo kropassa on, että ollaan hieman ylikunnon puolella. Osasyy tähän voi olla se, etten ole nyt jättänyt saliharjoittelua kokonaan pois ja vedin eilen maasta 5x135kg. Se ei tietenkään ole millään muotoa paljon, ja helmikuussa se olisi ollut erittäin kevyt lämmittelysarja, mutta puolen vuoden hyvin vähäinen treenaaminen ja melko nopea painonpudotus yhdistettynä melko suuriin juoksumääriin kyllä on ottanut selvästi veronsa.

Tavoitteenani on juosta vielä yksi selvästi pidempi lenkki, ehkä 25km, ennen kisaa, mutta muutoin keskittyä pääasiassa vauhtikestävyyteen. Kisaan on hieman vajaa kuusi viiikkoa, ja juoksen pidemmän lenkin todennäköisesti  noin kolmen viikon kuluttua, ja siinä kohtaa vähennän kilometrejä selvästi. Viimeiset kaksi viikkoa ennen kisaa teen vain melko lyhyitä ja kovia lenkkejä ja kävelyä.  Kahden tunnin alitus on ns kiikun kaakun tänä vuonna.

#TBT

Kävin kesällä 1997 Prahassa, ja ostin sieltä t-paidan. Hiukseni olivat tuolloin vielä lyhyet, mutta annoin niiiden kasvaa seuraavat kaksi vuotta.  En muista kovin tarkkaan kesän 1997 säätä. Olin kesätyössä pesulasa. Olin ryhtynyt kasvissyöjäksi vuoden alusta ja juhannuksen jälkeisenä maanantaina avopuolisoni ilmoitti muuttavansa pois.

Elokuussa järjestettiin Street Party Tampereen keskustassa. Kadunvaltaajat pistivät Rautatienkadun poikki noin puolelta päivin ja paikalle raahattiin isot kaiuttimet ja kovaäänistä musiikkia soitettiin muutamia tunteja. Paikalla oli paitsi erilaisia hippejä ja tyhjäntoimittajia, myös ihan vaan porukkaa joka halusi pitää haustaa. Illan päätteeksi PA-kamat roudattiin Kaupin vedenpumppaamon rantaan ja bileet jatkuivat aamuun.

En ollut tuolloin mukana missään toiminnassa, sen paremmin poliittisessa kuin liiketoiminnassakaan. Olin juuri täyttänyt 21 ja opiskelin matematiikkaa tietämättä oikeastaan mitään siitä, mitä haluaisin aikuisena tehdä. Tuolloin ei ollut mitään callout- tai cancel- kulttuuria. Oli ihmisiä jotka vastustivat kaikkia kivoja ja hyviä asioita ja oli ihmisiä, jotka yrittivät positiivisesti ja hauskaa pitämällä muuttaa maailmaa. En myöhemminkään osallistunut varsinaiseen järjestäytyneeseen poliittiseen toimintaan mitenkään -- en ole koskaan elämässäni tehnyt niin, vaikka aika moni on sellaisia johtopäätöksiä blogiani lukemalla tehnytkin jostakin syystä.

Joistakin tuon aikaisista tuttavistani tuli poliittisia vaikuttajia, joillain homma meni yli. Joitain ammuttiin haulikolla, jotkut päätyivät eduskuntaan, jotkut täysin tärviölle päihteiden kanssa. Itse olin kiinnostunut pääosin hauskanpidosta. Luulen että joskus 1960-luvun lopulla suuri osa ns. hipeistä suhtautui liikehdintään samoin kuin minä: Sinne kannatti mennä missä oli hyvät bileet ja periaatteessa tavoitteet olivat hyviä ja kannatettavia.

Monet tuttavistani olivat toisenlaisia myös. Osa katsoi koko hömpötystä nenänvarttaan pitkin ja suhtautui siihen ylenkatseella. Osa näki toiminnan jonkinlaisena radikaalina kommarimeininkinä ja pahantekona. En ole koskaan ymmärtänyt tätä näkökulmaa.   Esimerkiksi vuoden 1998 musta-vihreät päivät -- en tietenkään osallistunut, sillä jo tuolloin olin vankka ydinvoiman kannattaja ja ydinvoiman vastustus oli aivan ykkössijalla ekoanarkisteillä tuolloin -- näyttäytyi minusta lähinnä kännisenä riehumisena ja poliisin ylilyöntinä. Tyypeillä nyt vaan oli jotain sanottavaa ja vähän rähinämieltä. Siinä kaikki.

Osat ovat jotensakin vaihtuneet. Tuolloin pliisusti porvarilliset ja kaikkea sitä "riehumisena" pitämäänsä niin kovin likaisena ja rumana tuominneet ja "maltillisuuttaan" korostaneet tuttavani ovat nyt suuna ja päänä tuomitsemassa värisevin äänin kaikkia jotka edustavat suunnilleen sitä, mitä he edustivat nuorena. Ekoanarkisteja ei taida enää pahemmin ollakaan, tai jos on, he eivät vedä kännejä ja haasta poliiseja isolla porukalla.  Hämeenkatukin on pääosin suljettu yksityisautoilta.

Muistan kun isäni sanoi minulle että hänenkin nuoruudessaan oli hippejä. Katselin valokuva-albumia jossa isälläni oli pitkät hiukset ja viikset; hän näytti kuvassa Frank Zappalta.  Minä olen hukannut kaikki valokuvat itsestäni 90-luvun lopulta. Tiedän että jossain on vielä kuva jossa minulla on ylläni Tukholman UFF:stä ostettu vihreä armeijan takki ja päässäni hamppupipo. Pipon olen hukannut mutta takki minulla edelleen on -- se vain ei mahdu hartioista enää.


 

Miehen puolikas

Lauantaina kävin salilla ensi kertaa liki kolmeen kuukauteen. Edellinen kerta oli ollut maaliskuun puolivälissä. Tänään kävin jälleen kerran.

Kuntosalitauon aikana aloin taas juosta, kuten tapanani on ollut välillä. Tällä kertaa kunnon nousu on ollut yllättävän hidasta. Alkupainoni oli toki korkein koskaan, painoin 95.3 kiloa maaliskuun puolivälissä. Tuolloin olin myös vahvempi kuin koskaan. Tulokset eivät tietenkään olleet mitenkään kovin hyviä oikeasti vahvalle ihmiselle, mutta vedin maasta 190 kiloa ja nostin penkistä 120kg, sekä kyykkäsin 155kg. Se on yli 1000 naulan yhteistulos, ja jotkut pitävät sitä rajana sille ettei ole enää "aloittelija". Itse en tietenkään ollut aloittelija millään mittarilla, sillä olin tuossa vaiheessa harrastanut nostelua jo viisi vuotta.

Juoksun ja kuntosalitauon myötä ruokahaluni väheni merkittävästi, kuten yleensäkin käy, joten paino lähti putoamaan. Pidensin peruskuntolenkkejä hitaasti huhtikuusta alkaen, ja olen tehnyt niitä yhden tai kaksi viikossa. Tämän lisäksi olen juossut toisinaan Suolijärven noin 4.4km lenkin. Olen pyrkinyt juoksemaan peruskuntolenkkejä pitäen sykkeen 60-80% maksimista, niin että keskiarvo on noin 70% maksimista. Maksimisykkeeni on ollut yleisestiottaen varsin korkea, se on tällä hetkellä noin 198-200, olen saanut sen juoksemalla 198:aan, mutta vielä pari vuotta sitten se oli yli 200. Aerobinen kynnykseni on arviolta syketasolla 149, eli noin 75% maksimista, ja anaerobinen kynnys noin 178, eli 90% maksimista. Tämä arvio ei ole kovin paljon pielessä, sillä puolimaratonin keskisykkeeni on ollut 177.

Lyhyemmät lenkit olen juossut noin 85% maksimista. Joitain intervalleja aion lisätä nyt mukaan, sillä eilen PK-lenkkini oli jo 18.3 kilometriä. Ensin matka, sitten vauhti.  Olen täysin varma, etten tänä vuonna hätyyttele ennätystäni, vuodelta 2013, jolloin nettoaikani oli  1.47.02. Painoin vuonna 2013 noin 65 kiloa, ja vaikka painoni on pudonnut yli 10 kiloa, painan nyt 83.7kg.  Ennätyksen rikkoakseni pitäisi keskinopeuteni olla noin 5min/km, ja tällä hetkellä pystyn juoksemaan sillä nopeudella noin 500 metriä. Tuolloin juoksin cooperissa noin 3100 metriä, ja nyt en ole ehkä edes 2500m kunnossa.

Tämän hetken kunnolla puolimaratoniin menisi rohkean arvioni mukaan noin 2:15. Jos saan juoksutekniikkaani palauteltua ja PK:t pidettyä hyvänä, niin kahden tunnin alitus on mielestäni mahdollinen, muttei näillä näkymin mitenkään varmaa.

Rasvaprosenttini on tällä hetkellä todennäköisesti melko alhainen. Silmämääräinen arvioni sanoisi että selvästi alle 15%, ehkä jopa lähempänä kymmentä. Pyrin siihen ettei painoni putoa alle 80 kilon tänä kesänä, joten siksi aloin nyt myös saliharjoittelun; Se lisää ruokahaluani merkittävästi.

Rasvan väheneminen on paljastanut myös kuinka aneemiset ja epätasaisesti kehittyneet vatsalihakseni ja hauikseni ovat. Otin siksi ohjelmaan kaksi inhokkiliiketyyppiäni: Hauiskäännöt ja vatsalihasliikkeet.  Olen kohta lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. En pysty enää mitenkään näyttämään siltä miltä olisin voinut näyttää nuorempana. mutta voin silti näyttää paremmalta kuin 90% kanssaihmisistäni.

Välitila

Kun istun alas pohtimaan ja/tai kirjoittamaan asioita, en yleensä tiedä johtopäätöksiä etukäteen. Pääsääntöisesti minulla on jonkinlainen epämääräinen tunne siitä, että tiedän jo mitä aoin sanoa tai, tutkimuksen kohdalla, miten aion määritellä jonkin ilmiön tai mallin. En kuitenkaan näe yksityiskohtia mielessäni, vaan ainoastaan "tunnen" yleisellä tasolla intuitiivisesti että asia tulee avautumaan.

Vasta kun prosessi alkaa, luon ajatuksilleni loogisen rakenteen. Yhteydet ja päätelmät tuntuvat ikään kuin löytyvän, pikemminkin kuin että loisin ne. Kokemukseni on, että pikemminkin tarkastelen jo ajattelemaani epäselvää asiaa, ja jos kirjoitan siitä, niin kuvailen sitä ikään kuin maisemaa. Se on olemassa, mutta se saa varsinaisen muodon vasta tässä kuvailuprosessissa.

Tästä johtuu myös se, että usein ajattelen ääneen. Ei niin, että verbalisoisin selkeitä ajatuksiani vaan kuvailen niitä ääneen sitä mukaa kun ne tulevat ja kuuntelen mitä puhun, jotta ymmärtäisin sitä, minkä koen jo tietäväni. 

Tänään kuvittelin kirjoittavani infektiomallista jonka parissa olen työskennellyt, joten ehkä kerron siitä nyt. Aivan ensiksi on todettava, että on puhdasta sattumaa, että tutkimuksemme tapahtuu samaan aikaan kun maailmalla edelleen velloo koronavirus. Aloitimme tämän tutkimuksen jo viime vuoden puolella ennen kuin olin kuullut sanallakaan koronaepidemiasta.

Mallissa on keskiössä verkosto, johon ihmiset kuuluvat. Oletetaan että tiedämme varmasti joukon ihmisiä, joilla on tartunta. Kutsutaan tätä "sisäpiiriksi".  Jokaisella tartunnan saaneella on yhteyksiä muihin ihmisiin. Tartunnan saaneella on tietty tuntematon todennäköisyys p, jolla hän tartuttaa sellaisen naapurin joka ei vielä ole saanut tartuntaa. Tavoitteena on siis laskea tässä verkostossa jokaiselle yksilölle todennäköisyys, että tällä on tartunta, kun sisäpiiri on tiedossa.

Mallin operationalisointi on kuitenkin epäsuora. Oletetaan että tartunta voi olla oireeton tai oireellinen. Lisäksi meillä on sellainen ongelma (tässä tapauksessa) että myös henkilö jolla ei ole tartuntaa, voi olla oireinen. Meillä ei ole testiä eikä mitään muutakaan suoraa keinoa havaita millään merkittävällä todennäköisyydellä tartuntaa, ainoastaan oire. On kuitenkin olemassa myös eräänlainen "käänteinen oire", joka toimii evidenssinä sille että yksilöllä ei ole tartuntaa.

Merkitään yksilön x todennäköisyyttä olla saanut tartunta P(x). Tämä on tuntematon, ja riippuu siis tuntemattomasta tartunnan siirtymistodennäköisyydestä p, sekä (tunnetusta) verkoston rakenteesta. Lisäksi yksilöllä on todennäköisyys oirehtia joko positiivisella (eli taudin todennäköisyyttä lisäävällä) tai negatiivisella (taudin poissulkevalla) tavalla. Me emme tiedä kuinka usein potilaat oirehtivat, mutta tässä kohtaa teemme yhden hyppäyksen: Emme tunne ehdotonta oireellisuuden todennäköisyyttä, vaan ehdollista: Miten potilas oirehtii jos ylipäätään oirehtii.

Merkitään u(x):lla todennäköisyyttä oirehtia positiivesti ja q:lla tuntematonta todennäköisyyttä oirehtia positiivisesti potilaalla on sairaus. Oletetaan lisäksi että tartunnasta vapaa yksilö oirehtii (jos oirehtii) yhtä suurella todennäköisyydellä positiivisesti ja negatiivisesti. Tällöin pätee:

u(x,p,q) = q*P(x,p) + 0.5*(1-P(x,p))

Tässä meillä on nyt kaksi tuntematonta, p ja q. Meillä on tunnettu verkosto ja lisäksi meillä on koko joukko eri aikoina tunnettuja sisäpiirejä ja oireiden (sekä positiivisten että negatiivisten) ilmentymiä.   Merkitään Pos(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut positiivisesti ja Sym(x) niiden epidemioiden joukkoa joiden aikana x on oirehtinut ylipäätään jotenkin. Tällöin

û(x) = Pos(x) / Sym(x) 

Nyt meillä on valmiina malli ja sen operationalisointi.   Kun laskemme summan  (u(x,p,q) - û(x))² kaikkien x:ien yli, saamme neliövirhesumman, jota voidaan merkitä Err(p,q). Nyt, optimointialgoritmin avulla etsimme sellaiset p:n ja q:n arvot, jotka minimoivat virhefunktion. 

Olemme näin luoneet ns maximum likelihood-estimaatin parametreille p ja q.  Tässä on vielä ratkaisematta se, että en tarkkaan osaa muodostaa varsinaista likelihood-funktiota; Tiedämme tästä että p ja q muodostavat nimenomaan sen likelihood estimaattorin, mutta jotta voisimme arvioida näiden variansseja, meidän tulisi kyetä laskemaan likelihood-funktion toisen kertaluvun osittaisderivaatat. 

Olen koodannut viimeiset pari kuukautta simulaattoria, joka laskee estimaattia P(x,p):lle. Siksi en ole kirjoittanut tännekään mitään; tämä vie kaiken älyllisen kaistani tällä hetkellä. Luulen että sitä kaistaa on nykyään paljon vähemmän kuin sitä oli vuosina 2003-2010; Tuolloin jaksoin kirjoittaa useamman kerran viikossa, siitä huolimatta että ensin viimeistelin väitöskirjaani, sitten hoidin lapsiani, tein palkittua kansainvälistä tutkimusta ja muutenkin olin vaan täysin kuha kaikessa mihin ryhdyin. 

Nyt olen vanha mies joka on taas kerran vaihtanut alaa. En ole päässyt kuntosalille kuukausiin, niveliä kolottaa, olen laihtunut 8 kiloa, ja silti jaksan hädin tuskin juosta 13 kilometriä yhtäjaksoisesti.