keskiviikko 31. lokakuuta 2012
tiistai 30. lokakuuta 2012
Tulevaisuus, Osa X.
Luin Michio Kakun kirjaa ja kuten joku kommentoi Kakua noin yleensä mieshän on kauhea hypettäjä. Tämä on tavallaan totta. Ilmaisuissa on grandiositeettia joka ei ole aiheellista, riskeissä ja mahdollisuuksissa vedetään överiksi jne.
Olen vähän pettynyt "Physics of the Future"-kirjaan. Kirjoittelin aikanaan lyhyehköjä ja vähän pidempiäkin scifikirjoituksia, tosin lopetin niiden julkaisemisen blogilla koska kuten kommenteissa todettiin "v***u mitä p*****a". Ajattelin että tässä olisi jotain mielenkiintoista jota voisi käyttää materiaalina. Näin ei kuitenkin ole, vaan kirja on aika tylsä, rehellisesti sanoen. Mikään kirjassa ei ollut minulle millään lailla yllättävää, eikä Kaku oikeastaan ekstrapoloi kovin hyvin. Tämä kuulostaa kovalta haukulta, mutta suosittelen kirjaa silti. Se vain on pettymys, koska niistä aiheista joita olen blogillani käsitellyt (esim ydinvoima), Kaku kirjoittaa vähemmän ja mielestäni heikommin taustoitetusti kuin mitä edes minä olen kirjoittanut.
Kirja on toki mielenkiintoinen niille, jotka eivät itse ole futurismia harrastaneet, ja sellaisena toimii hyvänä yleisluontoisena johdantona aiheeseen, mutta sopivia blogeja ja wikipediaa lukemalla saa jonkinlaisen peruskoulutuksen omaava jo aika paljon kattavamman vision muodostettua kuin mitä Kaku kykenee kirjassa tarjoilemaan.
Olen vähän pettynyt "Physics of the Future"-kirjaan. Kirjoittelin aikanaan lyhyehköjä ja vähän pidempiäkin scifikirjoituksia, tosin lopetin niiden julkaisemisen blogilla koska kuten kommenteissa todettiin "v***u mitä p*****a". Ajattelin että tässä olisi jotain mielenkiintoista jota voisi käyttää materiaalina. Näin ei kuitenkin ole, vaan kirja on aika tylsä, rehellisesti sanoen. Mikään kirjassa ei ollut minulle millään lailla yllättävää, eikä Kaku oikeastaan ekstrapoloi kovin hyvin. Tämä kuulostaa kovalta haukulta, mutta suosittelen kirjaa silti. Se vain on pettymys, koska niistä aiheista joita olen blogillani käsitellyt (esim ydinvoima), Kaku kirjoittaa vähemmän ja mielestäni heikommin taustoitetusti kuin mitä edes minä olen kirjoittanut.
Kirja on toki mielenkiintoinen niille, jotka eivät itse ole futurismia harrastaneet, ja sellaisena toimii hyvänä yleisluontoisena johdantona aiheeseen, mutta sopivia blogeja ja wikipediaa lukemalla saa jonkinlaisen peruskoulutuksen omaava jo aika paljon kattavamman vision muodostettua kuin mitä Kaku kykenee kirjassa tarjoilemaan.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Vaalit.
En seurannut juurikaan kunnallisvaalikampanjointia, koska en ollut äänioikeutettu ja koska muutakaan sosiaalista painetta ei sen puolesta ole ollut. Tampereella kaupunginvaltuuston koostumuksessa tapahtui melko kosmeettisia muutoksia: Demarit saivat yhden paikan, kokoomus menetti yhden. Vihreät, KD, Vas ja ja Keskusta menettivät yhden paikan kukin, ja PS sai viisi paikkaa lisää.
Tulos lienee melko lailla odotetun kaltainen: PS sai äänistä kaikenkaikkiaan reilu 12 prosenttia. Se on paljon, ja jos verrataan edellisiin kuntavaaleihin, niin se on roimasti enemmän. Eduskuntavaalien "jytkyksi" tätä ei kuitenkaan voi karakterisoida. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla PS ei saanut samanlaista vyöryä kuin se sai eduskuntavaaleissa, osuus äänistä väheni. Helsingissä ja PS hävisi jopa Vasemmistoliitolle äänimäärässä, ja Tampereellakin se jäi Vihreiden taakse. Tämä voimistaa varmastikin monia aiemmin käsittelemiäni stereotypioita.
Äänestysprosentti oli alhaisempi, ja tämä voi olla osasyy. Perussuomalaisten kannatuksen hiipuminen on mahdollinen selitys, mutta todennäköisempänä pidän sitä, että Perussuomalaisten Jytkyssä oli melko paljon sellaisia liikkuvia äänestäjiä jotka nyt jäivät ehkä sään tai yleisen apatian vuoksi kotiin. Tarkempi tutkimus varmaan paljastaa jotain tästä.
Vaikka olen usein esiintynyt Perussuomalaisten vastustajana ja haukkunut näiden politiikkaa, en pidä PS:n viimeaikaisia menestyksiä mitenkään yksikäsitteisesti huonona asiana. Pidän toki valitettavana sitä, että yleisen tyytymättömyyden purkautumiskanavana on ollut puolue joka pyörii aivan liian suurissa määrin yhden pyknikon ja muutaman häirikön napojen ympärillä. Ilmiössä on kuitenkin positiivista esimerkiksi se, että ihmiset joiden ulkonäkö on kuin suoraan per-looks- sivustolta, ovat lähteneet osallistumaan politiikkaan en masse.
Demokratiassa on ongelmansa, ja ongelmat ovat mielestäni sitä suuremmat, mitä enemmän valtaa ja mitä isommalle kokonaisuudelle siinä jaetaan. En vastusta esimerkiksi EU:n liittovaltiokehitystä, mutta siihen liittyy riskejä, joita useimmat federalistit aliarvioivat. Sama pätee kansallisella tasolla, mielestäni valtiolla on liikaa valtaa suhteessa kuntiin, ja isot kunnat ovat mielestäni liian isoja. Demokratia toimii parhaiten silloin kun päätetään sellaisista koordinaatio-ongelmista jotka oikeasti ovat päätöksentekijöille ja päätöksistä äänestäville suoraan relevantteja. Esimerkiksi jos kylän poikki kulkee tie, joka on yhteismaata, on mielekästä että kyläläiset keskenään päättävät esimerkiksi sen kunnossapidosta ja siitä laitetaanko sinne hidasteita tms, eikä niin että siitä päättää kunnanvaltuusto joka sijaitsee pahimmillaan 40 kilometrin päässä ja jossa ei istu yhtään kyläläistä.
En osaa sanoa mikä Suomessa on aiheuttanut nykyisen vallan jakautumisen, mutta syynä ainakin näyttäisi olevan kiero dynamiikka joka vallitsee kaupunki vs maaseutuakselilla. Hypoteesini on, että Keskustan lähes ehdoton valta periferioiden kunnissa - joka edelleen on erittäin vahva - on ollut ongelma SDP:lle ja Kokoomukselle. Vallassaollessaan Keskusta on kanavoinut valtion resursseja ja kompromissina suostunut vallan siirtämiseen valtiolle. Tämä on vain hypoteesi. PS:n nousussa saattaa olla kyse siitä, että tämä dynamiikka on nyt jotenkin murtumassa.
Vaikka mistä minä mitään tietäisin.
Tulos lienee melko lailla odotetun kaltainen: PS sai äänistä kaikenkaikkiaan reilu 12 prosenttia. Se on paljon, ja jos verrataan edellisiin kuntavaaleihin, niin se on roimasti enemmän. Eduskuntavaalien "jytkyksi" tätä ei kuitenkaan voi karakterisoida. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla PS ei saanut samanlaista vyöryä kuin se sai eduskuntavaaleissa, osuus äänistä väheni. Helsingissä ja PS hävisi jopa Vasemmistoliitolle äänimäärässä, ja Tampereellakin se jäi Vihreiden taakse. Tämä voimistaa varmastikin monia aiemmin käsittelemiäni stereotypioita.
Äänestysprosentti oli alhaisempi, ja tämä voi olla osasyy. Perussuomalaisten kannatuksen hiipuminen on mahdollinen selitys, mutta todennäköisempänä pidän sitä, että Perussuomalaisten Jytkyssä oli melko paljon sellaisia liikkuvia äänestäjiä jotka nyt jäivät ehkä sään tai yleisen apatian vuoksi kotiin. Tarkempi tutkimus varmaan paljastaa jotain tästä.
Vaikka olen usein esiintynyt Perussuomalaisten vastustajana ja haukkunut näiden politiikkaa, en pidä PS:n viimeaikaisia menestyksiä mitenkään yksikäsitteisesti huonona asiana. Pidän toki valitettavana sitä, että yleisen tyytymättömyyden purkautumiskanavana on ollut puolue joka pyörii aivan liian suurissa määrin yhden pyknikon ja muutaman häirikön napojen ympärillä. Ilmiössä on kuitenkin positiivista esimerkiksi se, että ihmiset joiden ulkonäkö on kuin suoraan per-looks- sivustolta, ovat lähteneet osallistumaan politiikkaan en masse.
Demokratiassa on ongelmansa, ja ongelmat ovat mielestäni sitä suuremmat, mitä enemmän valtaa ja mitä isommalle kokonaisuudelle siinä jaetaan. En vastusta esimerkiksi EU:n liittovaltiokehitystä, mutta siihen liittyy riskejä, joita useimmat federalistit aliarvioivat. Sama pätee kansallisella tasolla, mielestäni valtiolla on liikaa valtaa suhteessa kuntiin, ja isot kunnat ovat mielestäni liian isoja. Demokratia toimii parhaiten silloin kun päätetään sellaisista koordinaatio-ongelmista jotka oikeasti ovat päätöksentekijöille ja päätöksistä äänestäville suoraan relevantteja. Esimerkiksi jos kylän poikki kulkee tie, joka on yhteismaata, on mielekästä että kyläläiset keskenään päättävät esimerkiksi sen kunnossapidosta ja siitä laitetaanko sinne hidasteita tms, eikä niin että siitä päättää kunnanvaltuusto joka sijaitsee pahimmillaan 40 kilometrin päässä ja jossa ei istu yhtään kyläläistä.
En osaa sanoa mikä Suomessa on aiheuttanut nykyisen vallan jakautumisen, mutta syynä ainakin näyttäisi olevan kiero dynamiikka joka vallitsee kaupunki vs maaseutuakselilla. Hypoteesini on, että Keskustan lähes ehdoton valta periferioiden kunnissa - joka edelleen on erittäin vahva - on ollut ongelma SDP:lle ja Kokoomukselle. Vallassaollessaan Keskusta on kanavoinut valtion resursseja ja kompromissina suostunut vallan siirtämiseen valtiolle. Tämä on vain hypoteesi. PS:n nousussa saattaa olla kyse siitä, että tämä dynamiikka on nyt jotenkin murtumassa.
Vaikka mistä minä mitään tietäisin.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Up Over.
Palasimme eilen Australiasta. Matkamme aikana kävimme kahdessa eri osavaltiossa, Queenslandissa, jossa vietimme suurimman osan aikaa, ja hyvin pikaisesti New South Walesissa, koska Gold Coastin lentokenttä sijaitsee osavaltiorajan toisella puolen.
Australia on vauras maa. HDI:lla (0.929) mitattuna se on maailman toiseksi kehittynein maa, Norjan jälkeen, kaukana Suomen edellä. Australian nominaalinen BKT per capita on tilastosta riippuen kuudenneksi tai seitsemänneksi korkein. Vielä korkeammalla se on, jos rajoitutaan "oikeisiin" valtioihin; Sen edellä on tilastoissa kääpiövaltioita kuten Monaco, Luxemburg, Liechtenstein ja Bermuda. Lisäksi on tilastosta riippuen jotain kääpiö-öljyvaltioita. Ainoastaan Norja ja Sveitsi ovat "oikeita" valtioita, ja näistä Norjan luku on öljytulojen vääristämä.
Ostovoimakorjattu luku on kuitenkin selvästi alhaisempi, ja sen kyllä kävijä huomaa ja ennenkaikkea tuntee lompakossaan. Tämänhetkinen vaihtokurssi on suunnilleen Singaporen dollarin ja Euron puolivälissä, hieman lähempänä SGD:tä kuin Euroa. Hinnat erityisesti ruoan osalta ovat ainakin Queenslandissa noin kaksin- kolminkertaiset Singaporeen verrattuna. Siinä missä Bic Mac-ateria maksaa Singaporessa noin SGD5 - SGD6, saa Brisbanessa pulittaa AUD8. Hodarista saa maksaa AUD5, kun sellaisen saa Singaporessa kolmella dollarilla (SGD). Bensiini on suunnilleen saman hintaista, tai hieman halvempaa, kuin Singaporessa. Julkinen liikenne on kertaluokkaa kalliimpaa, mutta se ei ole ihme.
Toisin kuin Singaporessa, ainakin Brisbanessa on panostettu aivan valtavasti pyöräilyyn. Joenvarsi on varattu pyöräilijöille, keskustassa on kaduilla omat kaistansa pyöräilijöille. Ilmastokin tietysti suosii pyöräilyä. Queenslandin eteläosissa on kostea subtrooppinen ilmasto, jossa sadekausi sijoittuu kesään. Toisaalta syksy, talvi, ja kevät ovat melko kuivia ja sadekausi on melko lyhyt, joten kuivaa mutta aurinkoista ilmaa riittää suurimmaksi osaksi vuotta. "Talvi" muistuttaa enemmänkin kuivaa versiota Suomen kesästä kuin mitään oikeaa talvea.
Suomalaista "vihreää" politiikkaa kauhistelevat varmaan repisivät hiukset päästään jos joutuisivat Queenslandiin. Ympäristösäädökset ovat hyvin tiukat. Kierrättämiseen kehoitetaan joka paikassa hyvin ankarin äänenpainoin, samoin veden säästämiseen. Autoilua ei toki samaan tapaan kuriteta, mutta esimerkiksi tiemaksuja on joillakin osuuksilla. Meriensuojelun kanssa ollaan ilmeisen tosissaan, vaikka kyseessä onkin Tyyni Valtameri.
Gold Coast on jonkinlainen surffaajien, lomailijoiden ja eläkeläisten suosima rantakohde. Kuvaavaa on, että keskeisen kaupunginosan nimi on Surfers Paradise. Kävimme rannalla kävelemässä, mutta emme uimassa; tuuli oli melko voimakasta, samoin aallokko. Lisäksi meressä on runsaasti erilaisia meduusoja. Suurin osa aiheuttaa vain hieman kivuliaita polttoja, mutta alueella tavataan myös joitain tappavan myrkyllisiä lajeja.
Ostin menomatkalla Michio Kakun kirjan Physics of the Future, joka nimestään huolimatta ei käsittele oikeastaan fysiikkaa. Kaku käsittelee samoja teemoja, joista olen itsekin kirjoittanut tulevaisuus-lapun alla. En saanut sitä vielä loppuun, mutta kirjassa käsitellään mm. K1- kynnyksen ylittämistä ja erilaisia AI-skenaarioita, lääketiedettä ja nanoteknologiaa. Jokainen osa sisältää lisäksi muutaman yleisluontoisen ennusteen siitä, miten teknologia muuttaa maailmaa, kolmella eri (lyhyen tulevaisuuden) aikajänteellä. Lähitulevaisuus käsittelee seuraavaa 20 vuotta, vuosisadan puoliväli vuosia 2030-2070, ja vuosisadan loppuosa viimeistä 30 vuotta. Nämä ovat ylimalkaisia ennusteita, mutta melko viihdyttäviä, enkä ole monestakaan asiasta kovin eri mieltä.
Paluumatkalla piti käyttää loput AUD:t ja ostin mm. uuden Scientific Americanin. Siitä linkittämisen arvoinen artikkeli on Antiscience beliefs- ilmiötä käsittelevä kirjoitus. Suosittelen lukemaan sen. Mukana on mm. lyhyt historiikki siitä, miten tiedevastaiset tahot ovat vaikuttaneet 1900-luvulla USA:n politiikassa. Ennen toista maailmansotaa, ja oikeastaan Eisenhowerin kauden loppuun asti republikaanit olivat kahdesta USA:n puolueesta tiedemyönteisempi. 1960-luku käänsi asetelman päälaelleen. Kirjoittajan sympatiat ovat selvästi hyvin samansuuntaiset ja kumpuavat hyvin samankaltaisista perusteista kuin omani. Tekstin mielenkiintoinen huomio on, miten konservatiivit ovat omaksuneet 1960-luvun vasemmistointellektuellien opit, heidän postmoderni epistemologiansa on uinut osaksi valtavirtapolitiikkaa. Kehityskaari Nixonin, Reaganin ja Bushin kautta Tea Party- liikkeeseen on selkeä ja sen luonnontieteen vastaisuus kuvattu hyvin. Suosittelen tekstiä.
Australia on vauras maa. HDI:lla (0.929) mitattuna se on maailman toiseksi kehittynein maa, Norjan jälkeen, kaukana Suomen edellä. Australian nominaalinen BKT per capita on tilastosta riippuen kuudenneksi tai seitsemänneksi korkein. Vielä korkeammalla se on, jos rajoitutaan "oikeisiin" valtioihin; Sen edellä on tilastoissa kääpiövaltioita kuten Monaco, Luxemburg, Liechtenstein ja Bermuda. Lisäksi on tilastosta riippuen jotain kääpiö-öljyvaltioita. Ainoastaan Norja ja Sveitsi ovat "oikeita" valtioita, ja näistä Norjan luku on öljytulojen vääristämä.
Ostovoimakorjattu luku on kuitenkin selvästi alhaisempi, ja sen kyllä kävijä huomaa ja ennenkaikkea tuntee lompakossaan. Tämänhetkinen vaihtokurssi on suunnilleen Singaporen dollarin ja Euron puolivälissä, hieman lähempänä SGD:tä kuin Euroa. Hinnat erityisesti ruoan osalta ovat ainakin Queenslandissa noin kaksin- kolminkertaiset Singaporeen verrattuna. Siinä missä Bic Mac-ateria maksaa Singaporessa noin SGD5 - SGD6, saa Brisbanessa pulittaa AUD8. Hodarista saa maksaa AUD5, kun sellaisen saa Singaporessa kolmella dollarilla (SGD). Bensiini on suunnilleen saman hintaista, tai hieman halvempaa, kuin Singaporessa. Julkinen liikenne on kertaluokkaa kalliimpaa, mutta se ei ole ihme.
Toisin kuin Singaporessa, ainakin Brisbanessa on panostettu aivan valtavasti pyöräilyyn. Joenvarsi on varattu pyöräilijöille, keskustassa on kaduilla omat kaistansa pyöräilijöille. Ilmastokin tietysti suosii pyöräilyä. Queenslandin eteläosissa on kostea subtrooppinen ilmasto, jossa sadekausi sijoittuu kesään. Toisaalta syksy, talvi, ja kevät ovat melko kuivia ja sadekausi on melko lyhyt, joten kuivaa mutta aurinkoista ilmaa riittää suurimmaksi osaksi vuotta. "Talvi" muistuttaa enemmänkin kuivaa versiota Suomen kesästä kuin mitään oikeaa talvea.
Suomalaista "vihreää" politiikkaa kauhistelevat varmaan repisivät hiukset päästään jos joutuisivat Queenslandiin. Ympäristösäädökset ovat hyvin tiukat. Kierrättämiseen kehoitetaan joka paikassa hyvin ankarin äänenpainoin, samoin veden säästämiseen. Autoilua ei toki samaan tapaan kuriteta, mutta esimerkiksi tiemaksuja on joillakin osuuksilla. Meriensuojelun kanssa ollaan ilmeisen tosissaan, vaikka kyseessä onkin Tyyni Valtameri.
Gold Coast on jonkinlainen surffaajien, lomailijoiden ja eläkeläisten suosima rantakohde. Kuvaavaa on, että keskeisen kaupunginosan nimi on Surfers Paradise. Kävimme rannalla kävelemässä, mutta emme uimassa; tuuli oli melko voimakasta, samoin aallokko. Lisäksi meressä on runsaasti erilaisia meduusoja. Suurin osa aiheuttaa vain hieman kivuliaita polttoja, mutta alueella tavataan myös joitain tappavan myrkyllisiä lajeja.
Ostin menomatkalla Michio Kakun kirjan Physics of the Future, joka nimestään huolimatta ei käsittele oikeastaan fysiikkaa. Kaku käsittelee samoja teemoja, joista olen itsekin kirjoittanut tulevaisuus-lapun alla. En saanut sitä vielä loppuun, mutta kirjassa käsitellään mm. K1- kynnyksen ylittämistä ja erilaisia AI-skenaarioita, lääketiedettä ja nanoteknologiaa. Jokainen osa sisältää lisäksi muutaman yleisluontoisen ennusteen siitä, miten teknologia muuttaa maailmaa, kolmella eri (lyhyen tulevaisuuden) aikajänteellä. Lähitulevaisuus käsittelee seuraavaa 20 vuotta, vuosisadan puoliväli vuosia 2030-2070, ja vuosisadan loppuosa viimeistä 30 vuotta. Nämä ovat ylimalkaisia ennusteita, mutta melko viihdyttäviä, enkä ole monestakaan asiasta kovin eri mieltä.
Paluumatkalla piti käyttää loput AUD:t ja ostin mm. uuden Scientific Americanin. Siitä linkittämisen arvoinen artikkeli on Antiscience beliefs- ilmiötä käsittelevä kirjoitus. Suosittelen lukemaan sen. Mukana on mm. lyhyt historiikki siitä, miten tiedevastaiset tahot ovat vaikuttaneet 1900-luvulla USA:n politiikassa. Ennen toista maailmansotaa, ja oikeastaan Eisenhowerin kauden loppuun asti republikaanit olivat kahdesta USA:n puolueesta tiedemyönteisempi. 1960-luku käänsi asetelman päälaelleen. Kirjoittajan sympatiat ovat selvästi hyvin samansuuntaiset ja kumpuavat hyvin samankaltaisista perusteista kuin omani. Tekstin mielenkiintoinen huomio on, miten konservatiivit ovat omaksuneet 1960-luvun vasemmistointellektuellien opit, heidän postmoderni epistemologiansa on uinut osaksi valtavirtapolitiikkaa. Kehityskaari Nixonin, Reaganin ja Bushin kautta Tea Party- liikkeeseen on selkeä ja sen luonnontieteen vastaisuus kuvattu hyvin. Suosittelen tekstiä.
torstai 18. lokakuuta 2012
Down Under.
Australia tarjoaa minulle mahdollisuuden paeta Singaporessa jatkuvasti läsnä olevaa tunnetta että olen häkissä tai ahtaassa tilassa suuren ihmisjoukon kanssa. Singaporen asukastiheys on yli 7000 asukasta neliökilometrillä, mutta täällä on huomattava määrä sademetsää, satama-alueita, puistoa, jne, joissa ihmisiä on kovin vähän. Kotikaupunkini Tampere on väkiluvultaan suunnilleen täkäläisen laajemman kaupunginosan suuruinen, mutta pinta-alaltaan reilut 70 prosenttia Singaporesta, kokonaisasukastiheys on Tampereella noin 400 asukasta neliökilometrillä, jos kohta Teiskon laskeminen pois nostaa tiheyttä kyllä huomattavasti. Helsinkikin on asukastiheydeltään vain noin kymmenesosa Singaporesta.
En pidä suurista väkijoukoista. Tai oikeastaan, en pidä siitä, jos en voi välttää suuria väkijoukkoja. Minulla ei sinänsä ole mitään asiaan liittyviä fobioita, kykenen esimerkiksi menemään erilaisiin tilaisuuksiin tai vaikkapa torille kun siellä on paljon ihmisiä. Sellainen itsessään ei aiheuta minulle merkittävää stressiä. Stressi tuleekin siitä, kun altistus on toistuvaa. Suuri väkijoukko tuottaa vähäisen määrän stressiä, ja se on siedettävää, etenkin kun se ei toistu jatkuvasti ja kun tilanteen voi itse valita. Täällä tilanne on toinen. On tavanomaista, että esimerkiksi aamuinen työmatkabussini on hyvin täynnä, enkä mahdu aina edes kyytiin. Tänäkin aamuna busseja kulki ohi peräti kolme, ja vasta neljäs pysähtyi pysäkillämme, koska kolme ensimmäistä oli aivan täynnä. Metroasemilla joutuu jonottamaan, ruokalassa joutuu jonottamaan, kaupoissa joutuu jonottamaan. Jne.
Suuri väestöntiheys selittää osaltaan sen, miksi Singaporen ostovoimakorjattu kansantuote on niin korkea. Kauppojen ja ravintoloiden on mahdollista pitää hinnat suhteessa melko alhaisina, koska asiakkaita riittää jatkuvalla syötöllä, ja toiminta on silti kannattavaa. Bussit ajavat pääosin hyvin täysinä joten sekä subventioiden määrä että lipun hinta voidaan pitää kohtuullisen alhaisina. Kaikilla on kävelymatka joko yksityiselle lääkärinvastaanotolle tai isommalle terveysasemalle, eikä ongelmaksi muodostu se, että näiden asiakaspohja olisi vähäinen. Asukastiheydestä voidaan päätellä, että jokaista terveysasemaa, metroasemaa, ja ostoskeskusta ympäröivän neliökilometrin alueella asuu todennäköisesti yli 20 000 asukasta. Esimerkiksi Clementi on hieman sivummassa sijaitseva kaupunginosa, ja sen neljän neliökilometrin alueella asuu noin 88 000 asukasta. NUS sijaitsee sen laitamilla.
Kontrastina, Brisbane ja Gold Coast ovat asukastiheydeltään Tampereeseen ja Helsinkiin verrattavia. Etäisyydet ovat suurempia ja ihmisiä on vähemmän pakkautuneena joka paikkaan. Julkinen liikenne ei ole yhtä kattavaa. En piittaa palvelurakenteesta tässä vaiheessa, kaipaan hieman ilmavuutta, ja kaipaan sitä tunnetta, joka tulee istuessa autossa maantiellä, kun ympärillä ei ole paljoakaan ihmisiä. Täällä Singaporessa voi kyllä mennä sademetsään ja olla melko varma, että kanssaihmisiä näkee hyvin vähän, mutta avaruuden tunnetta siellä ei kyllä saa. Tiheä metsä peittää tehokkaasti tunteen että on kaupungissa (vaikka lähimmät pilvenpiirtäjät ovatkin aina korkeintaan parin-kolmen kilometrin päässä) mutta vapaan tilan tunne puuttuu. Tämän toivon materialisoituvan ainakin osittain reissullamme.
Olen työkiireiden vuoksi laiminlyönyt lukemisharrastustani. En ole lukenut ainoatakaan kirjaa kohta kolmeen kuukauteen, ja tämä tuntuu näivettäneen aivojani. Siksi aion illalla ostaa lentokentältä jonkin kirjan jonka myös aion matkalla lukea. Toimin näin yleensäkin lähes aina kun lähden lomamatkalle.
EDIT: Yllä linkitetty kappale liittyy myös siihen, miten IPR on vahingollista. Kappaleeseen liittyy nimittäin copyright-trollaus, joka hakee vertaistaan maailmanhistoriassa; tekijänoikeuksien puolustajat ovat mm. vastuussa Greg Hamin, yhden kappaleen tekijän kuolemasta.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Tähdet.
Alpha Centauria kiertää maan kokoinen planeetta, tietää useampikin lähde, mm Nature kertoa. Tällainen uutinen on tietenkin odotettu, eikä mikään kovin yllättävä, mutta silti kaikenkaikkiaan erittäin mieltäylentävä. Koen jotenkin niin, että ihmisten keskinäiset kahnaukset ja politikoinnit jne, ovat merkityksettömiä aina kun tällaisia uutisia lukee.
On sääli, ettei Carl Sagan ole enää elossa. Pidän Sagania jonkinlaisena suurena "esikuvanani", mitä tulee avaruuden ja kosmoksen ymmärtämiseen. Toki ensimmäisten eksoplaneettojen löytyminen oli isompi uutinen, mutta jotenkin tämä nimenomainen löydös alleviivaa enemmän sitä, millaisessa universumissa elämme.
Ilmaisen usein halveksuntaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat väärässä planeettamme ja ihmiskuntamme kohtalosta. Tämä tunne on perusteeton, pikkumainen ja pyrin siitä kovasti eroon; me emme ihmisinä kaipaa sellaista toisiltamme, se ei johda mihinkään eikä se auta mitään. Riitelemme, olemme toistemme kurkussa ja pyrimme haalimaan itsellemme isomman siivun kuvitteellisesta kakusta, ja mitä tarkoitusta varten?
Meillä on jo tietyssä mielessä kaikkea. Ruokaa on aivan varmasti kaikille. Lääketieteen keinoin osataan parantaa melko vähäisin kustannuksin sairauksia jotka tarpeettomasti tappavat ja vammauttavat miljoonia ihmisiä joka vuosi. Raaka-aineita kohtuullisen infrastruktuurin rakentamiseen, vesijohtoihin jne, on aivan riittävästi. Kaikki terveet ja kohtuullisesti ravitut ihmiset voidaan opettaa lukemaan. Resursseista ei ole pulaa tässä mielessä. Ihmiset eivät lisäänny kuin kaniinit, jos tulevaisuus on muutoin materiaalisesti näiltä osin jotenkin turvattu, ja tämä on nähty ympäri maailmaa.
Me ihmiset tarvitsemme kuitenkin eteenpäinlaittavan voiman, joka saa meidät todella työskentelemään jonkin päämäärän hyväksi. Jos joku haluaa uuden iPhonen (hehheh) hänen on tehtävä sen eteen työtä. Työstä saa rahaa ja se raha laitetaan iPhoneen. Sillä ei osteta rokotteita kehitysmaihin eikä sillä osteta ruokaa köyhille. Tämä ei ole mikään "skandaali", eikä iPhonen ostaja ole "moraaliton" tai "itsekäs", ellemme me venytä näiden sanojen merkitystä aivan äärimmilleen.
En halua nyt kirjoittaa siitä, miten nälkä ja sairaudet voitetaan; minulla ei ole siihen keinoja. On olemassa maita, joissa ongelmat on voitettu, Pohjoismaat, Japani, muutamat Aasian maat, monilta osin USA, Euroopan maista useimmat. Omine ongelminensa ne ovat kriisissä, etenkin Euroopan maat, mutta nälkää niissä ei vielä nähdä, eikä kuolla nelikymppisinä koleraan, punatautiin tai malariaan.
On teorioita, joiden mukaan ihmisjoukko tai ryhmittymä tarvitsee jonkin ulkopuolisen uhan tai ainakin riittävän tärkeäksi koetun tavoitteen, jotta se kykenee yhdistämään voimansa ja unohtamaan tietyt erimielisyytensä. Itse koen, että ihmiskunnan selviytyminen on vaakalaudalla. Ei nyt, eikä heti, esimerkiksi ympäristökatastrofien osalta uhka on akuutisti vähäinen. Tämä on kuitenkin merkityksetöntä, kun käytämme hyperbolista diskonttausta, niinkuin on rationaalista, kun puhumme syvästä ajasta.
Merkitystä on sillä, että aurinkomme hitaasti mutta varmasti polttaa vetyään loppuun, ja kun vedyn määrä vähenee, fuusioreaktiot hidastuvat, ja gravitaatio vetää aurinkoa kasaan, ja tähti kuumenee. Prosessi on hidas, mutta seuraavien satojen miljoonien vuosien aikana vaikutus on suurempi kuin ihmisen tuottamalla ilmastonmuutoksella. Lisäksi odotettavissa on monia muita uhkia, joihin vastaaminen vaatii teknologista kehittyneisyyttä ja robustiutta ihmiskunnalta.
Tähdet edustavat minulle symbolitasolla positiivista päämäärää, jonka puitteissa ihmiskunta voi tai siis, sen pitäisi, puhaltaa ns. yhteen hiileen. Halusimme tai emme, olemme kaikki osa isompaa kokonaisuutta. Tämä ei liity mitenkään suoraviivaisesti siihen, mitä mieltä olemme erilaisista poliittisista ideologioista. En väitä että tähän sisältyy mitään pelastusoppia tai maanpäällistä paratiisia, vaan yksinkertaisesti jotain positiivista jonka puitteissa voimme toimia.
On kuitenkin yksi poliittinen ja kulttuurillinen suuntaus, jonka peruslähtökohtiin kuuluu syvä epäluulo tällaisia yleisinhimillisiä projekteja ja ihmiskunnan tasolla tapahtuvaa koordinaatiota kohtaan. Nykyisin sen vaikutusvaltaisin muoto on kristillinen konservatismi. Tässä on yksi suurimpia syitä siihen, miksi itse puolestani tunnen syvää epäluuloa ja vastenmielisyyttä tätä poliittista juonnetta vastaan; se on luonteeltaan tuhoavaa, erottavaa, epäluuloja viljelevää, ja ennenkaikkea, lyhyttä aikapreferenssiä suosivaa. Toivon, etten tällä nyt loukkaa ketään kristittyä tai konservatiivia; kaikki heistä eivät koe näin, eivätkä pidä näitä "arvoja" keskiössä, mutta niiden läsnäolo on ilmeinen. Syitä on muutama.
Yksi tällainen löytyy suoraan Raamatusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, Baabelin tornista kertovan tarinan muodosta. Tarinan sisältö on se, että vedenpaisumuksen jäljiltä ihmiskunta oli yhteinäinen ja sillä oli yhteinen kieli. Ihmiset tavoittelivat taivasta, ja rakensivat suuren tornin. Tämä yhtenäisyyden ja yhteisten tavoitteiden turmiollisuudesta kertova tarina on voimakas vaikutin poliittisesti. Ihmiskunnan jakautuminen kansakuntiin, jotka kilpailevat ja sotivatkin keskenään, on tarinan mukaan Jumalan tahto, ja toisaalta ihmiskunnan yhteistyö kohti korkeampia päämääriä on jotain ei-toivottavaa ja tuhoisaa. Sanomattakin selvää, että tällainen tarina on hyvin voimakkaasti vaikuttanut minuun ja käsitykseeni siitä, miksi pidän tätä oppia hyvin tuhoisana.
Olen keskustellut kasvokkain henkilön kanssa, joka käytti Baabelin tornia perusteluna sille, miksi avaruustutkimus - kyseisessä keskustelussa Euroopan avaruusjärjestön tutkimusyhteistyö - on hänen mukaansa Jumalan tahdon vastaista. En tiedä, kuinka yleinen tällainen käsitys on, joten en rehellisesti sanoen voi syyttää kaikkia kristillisiä konservatiiveja tällaisesta asenteesta, mutta tämä insidentti on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen omaan suhtautumiseeni.
Mutta positiivinen henki, jos jätämme vertauksen Baabelin torniin huomiotta, olisi mielestäni tarpeen myös matalammalla tasolla. Suomessa ihmiset ovat huolestuttavalla tavalla jakautuneet tietyssä mielessä kahteen leiriin identiteettien perusteella, asia jota olen edellisissä kirjoituksissani käsitellyt, eikä siitä sinänsä sen enempää. Toivoisin kuitenkin nyt, että riippumatta identiteetistä seuraavana tähtikirkkaana yönä Suomessa - tähän vuodenaikaan sellaiset ovat jo sangen kylmiä - jokainen pysähtyisi hetkeksi tähtitaivaan alle. Alfa Centauri ei näy Suomessa, koska se on niin kaukana ekliptikan eteläpuolella, ja Sirius näkyy kunnolla iltataivaalla vasta vähän myöhemmin talvella, ja sekin hyvin vain etelässä. Mutta muita kohteita voi bongailla.
Lisää luettavaa:
On sääli, ettei Carl Sagan ole enää elossa. Pidän Sagania jonkinlaisena suurena "esikuvanani", mitä tulee avaruuden ja kosmoksen ymmärtämiseen. Toki ensimmäisten eksoplaneettojen löytyminen oli isompi uutinen, mutta jotenkin tämä nimenomainen löydös alleviivaa enemmän sitä, millaisessa universumissa elämme.
Ilmaisen usein halveksuntaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat väärässä planeettamme ja ihmiskuntamme kohtalosta. Tämä tunne on perusteeton, pikkumainen ja pyrin siitä kovasti eroon; me emme ihmisinä kaipaa sellaista toisiltamme, se ei johda mihinkään eikä se auta mitään. Riitelemme, olemme toistemme kurkussa ja pyrimme haalimaan itsellemme isomman siivun kuvitteellisesta kakusta, ja mitä tarkoitusta varten?
Meillä on jo tietyssä mielessä kaikkea. Ruokaa on aivan varmasti kaikille. Lääketieteen keinoin osataan parantaa melko vähäisin kustannuksin sairauksia jotka tarpeettomasti tappavat ja vammauttavat miljoonia ihmisiä joka vuosi. Raaka-aineita kohtuullisen infrastruktuurin rakentamiseen, vesijohtoihin jne, on aivan riittävästi. Kaikki terveet ja kohtuullisesti ravitut ihmiset voidaan opettaa lukemaan. Resursseista ei ole pulaa tässä mielessä. Ihmiset eivät lisäänny kuin kaniinit, jos tulevaisuus on muutoin materiaalisesti näiltä osin jotenkin turvattu, ja tämä on nähty ympäri maailmaa.
Me ihmiset tarvitsemme kuitenkin eteenpäinlaittavan voiman, joka saa meidät todella työskentelemään jonkin päämäärän hyväksi. Jos joku haluaa uuden iPhonen (hehheh) hänen on tehtävä sen eteen työtä. Työstä saa rahaa ja se raha laitetaan iPhoneen. Sillä ei osteta rokotteita kehitysmaihin eikä sillä osteta ruokaa köyhille. Tämä ei ole mikään "skandaali", eikä iPhonen ostaja ole "moraaliton" tai "itsekäs", ellemme me venytä näiden sanojen merkitystä aivan äärimmilleen.
En halua nyt kirjoittaa siitä, miten nälkä ja sairaudet voitetaan; minulla ei ole siihen keinoja. On olemassa maita, joissa ongelmat on voitettu, Pohjoismaat, Japani, muutamat Aasian maat, monilta osin USA, Euroopan maista useimmat. Omine ongelminensa ne ovat kriisissä, etenkin Euroopan maat, mutta nälkää niissä ei vielä nähdä, eikä kuolla nelikymppisinä koleraan, punatautiin tai malariaan.
On teorioita, joiden mukaan ihmisjoukko tai ryhmittymä tarvitsee jonkin ulkopuolisen uhan tai ainakin riittävän tärkeäksi koetun tavoitteen, jotta se kykenee yhdistämään voimansa ja unohtamaan tietyt erimielisyytensä. Itse koen, että ihmiskunnan selviytyminen on vaakalaudalla. Ei nyt, eikä heti, esimerkiksi ympäristökatastrofien osalta uhka on akuutisti vähäinen. Tämä on kuitenkin merkityksetöntä, kun käytämme hyperbolista diskonttausta, niinkuin on rationaalista, kun puhumme syvästä ajasta.
Merkitystä on sillä, että aurinkomme hitaasti mutta varmasti polttaa vetyään loppuun, ja kun vedyn määrä vähenee, fuusioreaktiot hidastuvat, ja gravitaatio vetää aurinkoa kasaan, ja tähti kuumenee. Prosessi on hidas, mutta seuraavien satojen miljoonien vuosien aikana vaikutus on suurempi kuin ihmisen tuottamalla ilmastonmuutoksella. Lisäksi odotettavissa on monia muita uhkia, joihin vastaaminen vaatii teknologista kehittyneisyyttä ja robustiutta ihmiskunnalta.
Tähdet edustavat minulle symbolitasolla positiivista päämäärää, jonka puitteissa ihmiskunta voi tai siis, sen pitäisi, puhaltaa ns. yhteen hiileen. Halusimme tai emme, olemme kaikki osa isompaa kokonaisuutta. Tämä ei liity mitenkään suoraviivaisesti siihen, mitä mieltä olemme erilaisista poliittisista ideologioista. En väitä että tähän sisältyy mitään pelastusoppia tai maanpäällistä paratiisia, vaan yksinkertaisesti jotain positiivista jonka puitteissa voimme toimia.
On kuitenkin yksi poliittinen ja kulttuurillinen suuntaus, jonka peruslähtökohtiin kuuluu syvä epäluulo tällaisia yleisinhimillisiä projekteja ja ihmiskunnan tasolla tapahtuvaa koordinaatiota kohtaan. Nykyisin sen vaikutusvaltaisin muoto on kristillinen konservatismi. Tässä on yksi suurimpia syitä siihen, miksi itse puolestani tunnen syvää epäluuloa ja vastenmielisyyttä tätä poliittista juonnetta vastaan; se on luonteeltaan tuhoavaa, erottavaa, epäluuloja viljelevää, ja ennenkaikkea, lyhyttä aikapreferenssiä suosivaa. Toivon, etten tällä nyt loukkaa ketään kristittyä tai konservatiivia; kaikki heistä eivät koe näin, eivätkä pidä näitä "arvoja" keskiössä, mutta niiden läsnäolo on ilmeinen. Syitä on muutama.
Yksi tällainen löytyy suoraan Raamatusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, Baabelin tornista kertovan tarinan muodosta. Tarinan sisältö on se, että vedenpaisumuksen jäljiltä ihmiskunta oli yhteinäinen ja sillä oli yhteinen kieli. Ihmiset tavoittelivat taivasta, ja rakensivat suuren tornin. Tämä yhtenäisyyden ja yhteisten tavoitteiden turmiollisuudesta kertova tarina on voimakas vaikutin poliittisesti. Ihmiskunnan jakautuminen kansakuntiin, jotka kilpailevat ja sotivatkin keskenään, on tarinan mukaan Jumalan tahto, ja toisaalta ihmiskunnan yhteistyö kohti korkeampia päämääriä on jotain ei-toivottavaa ja tuhoisaa. Sanomattakin selvää, että tällainen tarina on hyvin voimakkaasti vaikuttanut minuun ja käsitykseeni siitä, miksi pidän tätä oppia hyvin tuhoisana.
Olen keskustellut kasvokkain henkilön kanssa, joka käytti Baabelin tornia perusteluna sille, miksi avaruustutkimus - kyseisessä keskustelussa Euroopan avaruusjärjestön tutkimusyhteistyö - on hänen mukaansa Jumalan tahdon vastaista. En tiedä, kuinka yleinen tällainen käsitys on, joten en rehellisesti sanoen voi syyttää kaikkia kristillisiä konservatiiveja tällaisesta asenteesta, mutta tämä insidentti on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen omaan suhtautumiseeni.
Mutta positiivinen henki, jos jätämme vertauksen Baabelin torniin huomiotta, olisi mielestäni tarpeen myös matalammalla tasolla. Suomessa ihmiset ovat huolestuttavalla tavalla jakautuneet tietyssä mielessä kahteen leiriin identiteettien perusteella, asia jota olen edellisissä kirjoituksissani käsitellyt, eikä siitä sinänsä sen enempää. Toivoisin kuitenkin nyt, että riippumatta identiteetistä seuraavana tähtikirkkaana yönä Suomessa - tähän vuodenaikaan sellaiset ovat jo sangen kylmiä - jokainen pysähtyisi hetkeksi tähtitaivaan alle. Alfa Centauri ei näy Suomessa, koska se on niin kaukana ekliptikan eteläpuolella, ja Sirius näkyy kunnolla iltataivaalla vasta vähän myöhemmin talvella, ja sekin hyvin vain etelässä. Mutta muita kohteita voi bongailla.
Lisää luettavaa:
tiistai 16. lokakuuta 2012
YLE ja sen mandaatti.
Olen jokseenkin kummastuneena seurannut sporadisesti pinnalle nousevaa keskustelua Yleisradion roolista Suomessa. En jaksa nyt linkitellä puheenvuoroihin, joita silloin tällöin nousee pintaan erilaisista ideologisista ja pragmaattisista näkökulmista. Olennaista tässä yleisradioon suhtautumisessa on kuitenkin se, että valtiollisen mutta "riippumattoman" tiedonvälityskanavan olemassaoloa pidetään jollakin tapaa tarpeellisena.
Asia kiinnostaa argumenttien toimivuuden osalta, ja se, mitä faktisesti Yleisradio tekee ja ne argumentit joilla Yleisradion olemassaoloa puolustetaan, ovat keskenään hyvin räikeässä ristiriidassa. Esimerkiksi, en ymmärrä miksi yleisradiolla on lain mukaan edes oikeutta hankkia viihdeohjelmia ja kilpailla niiden esittämisessä kaupallisten kanavien kanssa. Siis rehellisesti, jos argumentit Yleisradion tarpeellisuudesta otetaan vakavissaan ja jos laki Yleisradion toiminnasta todella olisi laadittu näiden argumenttien pohjalta, niin YLE:n johto olisi saanut fudut jo aika päivää sitten.
Yleisradion toiminnan oikeutusta puolustetaan kahdella tavalla. Ensimmäinen on, että se tarjoaa sisältöä, joissa kaupalliset intressit aiheuttavat markkinoiden epäonnistumisen. Opetusohjelmatarjonta, kielivähemmistöjen ohjelmatarjonta, jne. Lisäksi esimerkiksi jos kuluttajatietoisuutta tms halutaan lisätä, mainostajilla on niin voimakas intressi vaikuttaa sisältöön, ettei sisällön puolueettomuutta voida taata. Hyväksytään tai ei, oletetaan nyt että argumentti on jollakin tapaa pätevä. Toinen, samantapainen mekanismi liittyy vaikkapa lastenohjelmiin. Vanhemmat haluavat lapsilleen ohjelmatarjontaa joka ei sisällä tuotemarkkinointia tms, ja kaupallisen kanavan tulot maksimoituvat taas aivan toisenlaisella tarjonnalla. Tässä siis on kyse ulkoisvaikutuksesta ja toisaalta koordinaatio-ongelmasta. Ottamatta kantaa siihen, toimiiko tämä todella, tehdään ajatuskoe ja oletetaan että tämä perustelu on pätevä.
Toinen perustelu taas on, että uutissisältöä pitää tuottaa poliittisesta ja taloudellisesta päätäntävallasta riippumattomalla tavalla. Tästäkin voi olla montaa mieltä, mutta otetaan tämä argumentti palettiin.
Tämän lisäksi tietenkin vaaditaan oikeutus sille, että yleisradio on olemassa, esimerkiksi, pitää osoittaa että kun se näitä mainittuja tehtäviään toteuttaa, ihmiset todella sitten kuluttavat sen palveluita. Mitä enemmän katsojia, sitä vahvempana tämä oikeutus nähdään. Ja, ylläripylläri, sitä voimakkaammin äänenpainoin voidaankin sitten vaatia Yleisradiolle lisää rahaa.
Mutta siltä osin kuin markkinoinnin ja toisaalta yllä mainittujen puolueettomuus- ja ulkoisvaikutusargumenttien osalta asetetaan tavoitteita, on olemassa jokin joukko ratkaisuja sen mukaan kumpaa tavoitetta korostetaan. Nimittäin, tekemällä opetuksellista ja vähemmistöille suunnattua materiaalia - materiaalia jonka olemassaolon välttämättömyys on yksi keskeisiä sen olemassaolon oikeutuksia - Yleisradio ei onnistu kovin suurta määrää katsojia haalimaan. Niinpä sen täytyy hankkia lisää katsojia tai kuuntelijoita. Mutta se hankkii näitä, se joutuu kilpailemaan markkinoilla toimivien toimijoiden kanssa katsojista.
Minusta Yleisradion kannattajien pitäisi päättää, mikä on yleisradion tehtävä heidän mielestään. Sen jälkeen YLE:n pitäisi yksinkertaisesti myydä kaikki sellainen toiminta, jonka ei suoraan voida osoittaa olevan tätä tehtävää. Lisäksi ruotsinkielinen ohjelmatarjonta ja ruotsinkielinen toiminta muutenkin pitäisi ottaa erilleen ja avoimesti kertoa, kuinka iso osa YLE-verosta menee tosiasiassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan tukemiseen.
Asia kiinnostaa argumenttien toimivuuden osalta, ja se, mitä faktisesti Yleisradio tekee ja ne argumentit joilla Yleisradion olemassaoloa puolustetaan, ovat keskenään hyvin räikeässä ristiriidassa. Esimerkiksi, en ymmärrä miksi yleisradiolla on lain mukaan edes oikeutta hankkia viihdeohjelmia ja kilpailla niiden esittämisessä kaupallisten kanavien kanssa. Siis rehellisesti, jos argumentit Yleisradion tarpeellisuudesta otetaan vakavissaan ja jos laki Yleisradion toiminnasta todella olisi laadittu näiden argumenttien pohjalta, niin YLE:n johto olisi saanut fudut jo aika päivää sitten.
Yleisradion toiminnan oikeutusta puolustetaan kahdella tavalla. Ensimmäinen on, että se tarjoaa sisältöä, joissa kaupalliset intressit aiheuttavat markkinoiden epäonnistumisen. Opetusohjelmatarjonta, kielivähemmistöjen ohjelmatarjonta, jne. Lisäksi esimerkiksi jos kuluttajatietoisuutta tms halutaan lisätä, mainostajilla on niin voimakas intressi vaikuttaa sisältöön, ettei sisällön puolueettomuutta voida taata. Hyväksytään tai ei, oletetaan nyt että argumentti on jollakin tapaa pätevä. Toinen, samantapainen mekanismi liittyy vaikkapa lastenohjelmiin. Vanhemmat haluavat lapsilleen ohjelmatarjontaa joka ei sisällä tuotemarkkinointia tms, ja kaupallisen kanavan tulot maksimoituvat taas aivan toisenlaisella tarjonnalla. Tässä siis on kyse ulkoisvaikutuksesta ja toisaalta koordinaatio-ongelmasta. Ottamatta kantaa siihen, toimiiko tämä todella, tehdään ajatuskoe ja oletetaan että tämä perustelu on pätevä.
Toinen perustelu taas on, että uutissisältöä pitää tuottaa poliittisesta ja taloudellisesta päätäntävallasta riippumattomalla tavalla. Tästäkin voi olla montaa mieltä, mutta otetaan tämä argumentti palettiin.
Tämän lisäksi tietenkin vaaditaan oikeutus sille, että yleisradio on olemassa, esimerkiksi, pitää osoittaa että kun se näitä mainittuja tehtäviään toteuttaa, ihmiset todella sitten kuluttavat sen palveluita. Mitä enemmän katsojia, sitä vahvempana tämä oikeutus nähdään. Ja, ylläripylläri, sitä voimakkaammin äänenpainoin voidaankin sitten vaatia Yleisradiolle lisää rahaa.
Mutta siltä osin kuin markkinoinnin ja toisaalta yllä mainittujen puolueettomuus- ja ulkoisvaikutusargumenttien osalta asetetaan tavoitteita, on olemassa jokin joukko ratkaisuja sen mukaan kumpaa tavoitetta korostetaan. Nimittäin, tekemällä opetuksellista ja vähemmistöille suunnattua materiaalia - materiaalia jonka olemassaolon välttämättömyys on yksi keskeisiä sen olemassaolon oikeutuksia - Yleisradio ei onnistu kovin suurta määrää katsojia haalimaan. Niinpä sen täytyy hankkia lisää katsojia tai kuuntelijoita. Mutta se hankkii näitä, se joutuu kilpailemaan markkinoilla toimivien toimijoiden kanssa katsojista.
Minusta Yleisradion kannattajien pitäisi päättää, mikä on yleisradion tehtävä heidän mielestään. Sen jälkeen YLE:n pitäisi yksinkertaisesti myydä kaikki sellainen toiminta, jonka ei suoraan voida osoittaa olevan tätä tehtävää. Lisäksi ruotsinkielinen ohjelmatarjonta ja ruotsinkielinen toiminta muutenkin pitäisi ottaa erilleen ja avoimesti kertoa, kuinka iso osa YLE-verosta menee tosiasiassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan tukemiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)