Luin Michio Kakun kirjaa ja kuten joku kommentoi Kakua noin yleensä mieshän on kauhea hypettäjä. Tämä on tavallaan totta. Ilmaisuissa on grandiositeettia joka ei ole aiheellista, riskeissä ja mahdollisuuksissa vedetään överiksi jne.
Olen vähän pettynyt "Physics of the Future"-kirjaan. Kirjoittelin aikanaan lyhyehköjä ja vähän pidempiäkin scifikirjoituksia, tosin lopetin niiden julkaisemisen blogilla koska kuten kommenteissa todettiin "v***u mitä p*****a". Ajattelin että tässä olisi jotain mielenkiintoista jota voisi käyttää materiaalina. Näin ei kuitenkin ole, vaan kirja on aika tylsä, rehellisesti sanoen. Mikään kirjassa ei ollut minulle millään lailla yllättävää, eikä Kaku oikeastaan ekstrapoloi kovin hyvin. Tämä kuulostaa kovalta haukulta, mutta suosittelen kirjaa silti. Se vain on pettymys, koska niistä aiheista joita olen blogillani käsitellyt (esim ydinvoima), Kaku kirjoittaa vähemmän ja mielestäni heikommin taustoitetusti kuin mitä edes minä olen kirjoittanut.
Kirja on toki mielenkiintoinen niille, jotka eivät itse ole futurismia harrastaneet, ja sellaisena toimii hyvänä yleisluontoisena johdantona aiheeseen, mutta sopivia blogeja ja wikipediaa lukemalla saa jonkinlaisen peruskoulutuksen omaava jo aika paljon kattavamman vision muodostettua kuin mitä Kaku kykenee kirjassa tarjoilemaan.
5 kommenttia:
Oliko scifitarinasi "oikeata" scifiä vai avarrusoopperaa? Nykyään monet niputtavat avaruusoopperat ja fantasiatarinat scifiksi.
Voisit julkaista niitä tarinoitasi olisi mukavaa lukea.
Yksi tarina oli eräänlaista avaruusoopperaa. Muu oli pääsääntöisesti enemmän Philip K Dick- vaikutteista hieman kieli poskessa kirjoitettua paranoidia sosiaaliskifiä. Suuressa osassa oli jotain epälineaarisuutta ja osa jäi kesken.
Hävitin suurimman osan teksteistä häpeissäni. Minulla ei ole niitä enää. Tarinoita oli humoristinen science noir, jossa päähenkilö elää päiviä väärässä järjestyksessä ja tutkii "sentrifugia". El dorado, jossa tutkija jäljittää ystäväänsä joka etsii el doradoa,paikkaa jossa vallitsee "nollaentropia", Kuluttajakonsultit, jossa "nda" on jokin tarkemmin spesifioimaton muistoja blokkaava laite, ja pari muuta.
En ole vuosiin jaksanut kirjoittaa fiktiota, mutta nyttemmin se on käynyt mielessä.
Se on jännä homma, miten pienetkin negatiiviset kommentit jopa anonyymeiltä henkilöiltä netissä voivat tuntua niin musertavilta, kun kyseessä on jostain ns. taiteesta (fiktio, maalaaminen, musiikki, mikä vaan), jonka on itse luonut. Sitä on jotenkin niin haavoittuvainen, kun ei ole mitään minkä taakse piiloutua.
Jatka ihmeessä tekemistä. Siinä luomisessa on kuitenkin oma magiansa.
Omalla kohdallani kyse ei ollut tunteesta tms, vaan kirjoitukseni todella olivat huonoja. Toki ko kommentti toimi alkusysäyksenä. Harmittelen toki sitä että hävitin kaikki kirjoitukseni. Se oli hieman hölmöä, mutta tavallaan ajattelen niin että ehkä se oli lopultakin kaikkien kannalta parempi.
Tunnetason asia on toki siinä että lopetin kirjoittamisen kerrasta yhden kommentin myötä ja olen nyt ollut kirjoittamatta fiktiota kohta kuusi vuotta. Tämä kuitenkin kertoo vain sen, että minun on parempi olla kirjoittamatta. Jos kritiikki aiheuttaa niin paljon stressiä, on parempi pitää suunsa kiinni. Epäilen että tämä on merkittävä syy siihen miksi niin monet kirjoittavat pöytälaatikkoon internetin aikakaudella. Itse en näe siinä pointtia joten jätän mieluummin kirjoittamatta.
Tarkemmin ajatellen tämä pohdinta selkeyttää ajatuksiani, ja päätin hylätä nykyisen kirjoitusprojektini.
Lähetä kommentti