Scientia Potentia Est
I used to ride with a vending machine repair man.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Uusin XKCD kannattaa tutkailla melko tarkkaan. Se selittää miten USA:n poliittinen asetelma on historian saatossa elänyt. Suomalaiseen vastaavan perehtyminen olisi yhtä mielenkiintoista.
Jossain määrin varsin hyvä kaavio, mutta siinä on tiettyjä asioita, joista lukijalle voi jäädä väärä mielikuva, jos hän ei tunne amerikkalaista sisäpolitiikkaa. En väitä tuntevani itsekään sitä kovin hyvin, mutta ainakin tuossa toistuu tuo "rasistinen etelän-republikaanit", mikä on demokraattien kovasti rummuttama mutta varsin väärä mielikuva. The Claremount Institute kirjoittaa asiasta minua paremmin, joten pidemmittä puheitta tässä linkki.
Toinen on tuo Tea-Partyn leimaaminen "äärioikeistolaiseksi", mikä on loukkaus Amerikan perustajia vastaan, tai hienommin sanottuna tahallinen väärinymmärrys. Teeliikkeen pyrkimys on ohjata Amerikkaa kohti alkuperäistä yksilönvapauden ideaalia ja kunnioittaa itsenäisyysjulistuksen henkeä. Sen leimaaminen joksikin "äärioiekistolaiseksi" on mediassa ymmärrettävää, mutta jos sinun kaltaisesi henkilö vakavalla naamalla tuon nielee, niin se on aika surkeaa.
Koitan myöhemmin muistaa kommentoida paria muutakin "virheellistä" näkökantaa. Virheellinen lainausmerkeissä, koska ne antavat ymmärtää pari asiaa väärin, vaikka eivät suoranaisesti siis valehtele.
Southern strategy on aivan todellinen ilmiö. Tuossakaan ei väitetty että republikaanit olisivat rasisteja. Olennaista on, että Rooseveltin ja Johnsonin kausien välisenä aikana republikaanien linja muuttui klassisesta liberalismista aivovammakonservatiivisuuteen. Viimeinen tolkullinen republikaaninen presidentti oli Eisenhower.
Demokraattien ohjelmaan on taasen kuulunut jonkinlaista "fasismia" alusta pitäen. Egalitarismia joka alkuun rajoittui valkoihoisiin. 1900-luvulla tämä laajennettiin vähän kerrassaan muistuttamaan sosialidemokratiaa.
USAn vasemmisto on muuttunut koko ajan enemmän euroopan vasemmiston kaltaiseksi. Sen vastavoimana oikeisto on toki muuttunut enemmän small government suuntaan. Tämä osa on ymmärrettävää ja jopa hyvä asia. Se, mikä teabageissä ja muussa fringe porukassa on, että heidän joukossaan on aivan tolkutonta porukkaa. Siis ei vain mitään vähän fanaattista vaan aivan täysin kliinisesti mielisairasta kautta jälkeenjäänyttä porukkaa. Ja tällä porukalla on vaikutusvaltaa.
Ajattelin samaa kuin sinäkin, kun toissapäivänä tihrustelin kuvaa. Suurennuksessakin himmeä teksti oli vähän turhan vaikealukuista. Suomesta samanlaisen kuvan tekeminen olisi mielenkiintoista, mutta a) Monroen käyttämää vastaavaa tutkimusdataa ei taida olla ja b) USA:n poliittinen kenttä on aina ollut dualistinen ja helpompi kuvata tuolla akselilla kuin Suomessa.
USA:n poliittinen kenttä on aina ollut dualistinen ja helpompi kuvata tuolla akselilla kuin Suomessa
Tuo ei ihan pidä paikkaansa, koska Amerikassa puolueilla ei ole samanlaista koneistoa kuin Suomessa, joka sitoo edustajat ryhmäkuriin. Siellä pressakin joutuu "ostamaan" oman puolueensa ehdokkaat taakseen. Jos verrataan vaikka etelävaltioiden demokraatteja, niin he ovat lähempänä etelävaltioiden republikaaneja kuin itärannikon demokraatteja. Amerikkalaisessa demokratiassa ei ryhmäkuria arvosteta, ja tämähän on asia jota suomalaisessa parlamentarismissa kovastikin arvostellaan.
Vielä 80-luvulla samalla tavalla ajattelevat demokraatit ja republikaanit tekivät keskinäisiä liittoja tukien toinen toisiaan, mutta nyt tilanne on vähän muuttunut ja Obaman hallinto on kykenemätön luovimaan tilanteesta ulos.
Jakautuminen on jyrkentynyt kahdesta syystä. Demokraatit ovat keskimäärin ajautuneet enemmän vasemmalle ja republikaanit aivovammailun suuntaan. Aivovamman siinä mielessä että sanotaan olevan talousmielessä konservatiiveja, mutta tosiasiassa poltetaan rahaa aivan holtittomasti, ja konservatiivisuudesta on jäljellä vain halu puuttua ihmisten vapauksiin.
5 kommenttia:
Jossain määrin varsin hyvä kaavio, mutta siinä on tiettyjä asioita, joista lukijalle voi jäädä väärä mielikuva, jos hän ei tunne amerikkalaista sisäpolitiikkaa. En väitä tuntevani itsekään sitä kovin hyvin, mutta ainakin tuossa toistuu tuo "rasistinen etelän-republikaanit", mikä on demokraattien kovasti rummuttama mutta varsin väärä mielikuva. The Claremount Institute kirjoittaa asiasta minua paremmin, joten pidemmittä puheitta tässä linkki.
Toinen on tuo Tea-Partyn leimaaminen "äärioikeistolaiseksi", mikä on loukkaus Amerikan perustajia vastaan, tai hienommin sanottuna tahallinen väärinymmärrys. Teeliikkeen pyrkimys on ohjata Amerikkaa kohti alkuperäistä yksilönvapauden ideaalia ja kunnioittaa itsenäisyysjulistuksen henkeä. Sen leimaaminen joksikin "äärioiekistolaiseksi" on mediassa ymmärrettävää, mutta jos sinun kaltaisesi henkilö vakavalla naamalla tuon nielee, niin se on aika surkeaa.
Koitan myöhemmin muistaa kommentoida paria muutakin "virheellistä" näkökantaa. Virheellinen lainausmerkeissä, koska ne antavat ymmärtää pari asiaa väärin, vaikka eivät suoranaisesti siis valehtele.
Southern strategy on aivan todellinen ilmiö. Tuossakaan ei väitetty että republikaanit olisivat rasisteja. Olennaista on, että Rooseveltin ja Johnsonin kausien välisenä aikana republikaanien linja muuttui klassisesta liberalismista aivovammakonservatiivisuuteen. Viimeinen tolkullinen republikaaninen presidentti oli Eisenhower.
Demokraattien ohjelmaan on taasen kuulunut jonkinlaista "fasismia" alusta pitäen. Egalitarismia joka alkuun rajoittui valkoihoisiin. 1900-luvulla tämä laajennettiin vähän kerrassaan muistuttamaan sosialidemokratiaa.
USAn vasemmisto on muuttunut koko ajan enemmän euroopan vasemmiston kaltaiseksi. Sen vastavoimana oikeisto on toki muuttunut enemmän small government suuntaan. Tämä osa on ymmärrettävää ja jopa hyvä asia. Se, mikä teabageissä ja muussa fringe porukassa on, että heidän joukossaan on aivan tolkutonta porukkaa. Siis ei vain mitään vähän fanaattista vaan aivan täysin kliinisesti mielisairasta kautta jälkeenjäänyttä porukkaa. Ja tällä porukalla on vaikutusvaltaa.
Ajattelin samaa kuin sinäkin, kun toissapäivänä tihrustelin kuvaa. Suurennuksessakin himmeä teksti oli vähän turhan vaikealukuista. Suomesta samanlaisen kuvan tekeminen olisi mielenkiintoista, mutta a) Monroen käyttämää vastaavaa tutkimusdataa ei taida olla ja b) USA:n poliittinen kenttä on aina ollut dualistinen ja helpompi kuvata tuolla akselilla kuin Suomessa.
USA:n poliittinen kenttä on aina ollut dualistinen ja helpompi kuvata tuolla akselilla kuin Suomessa
Tuo ei ihan pidä paikkaansa, koska Amerikassa puolueilla ei ole samanlaista koneistoa kuin Suomessa, joka sitoo edustajat ryhmäkuriin. Siellä pressakin joutuu "ostamaan" oman puolueensa ehdokkaat taakseen. Jos verrataan vaikka etelävaltioiden demokraatteja, niin he ovat lähempänä etelävaltioiden republikaaneja kuin itärannikon demokraatteja. Amerikkalaisessa demokratiassa ei ryhmäkuria arvosteta, ja tämähän on asia jota suomalaisessa parlamentarismissa kovastikin arvostellaan.
Vielä 80-luvulla samalla tavalla ajattelevat demokraatit ja republikaanit tekivät keskinäisiä liittoja tukien toinen toisiaan, mutta nyt tilanne on vähän muuttunut ja Obaman hallinto on kykenemätön luovimaan tilanteesta ulos.
Jakautuminen on jyrkentynyt kahdesta syystä. Demokraatit ovat keskimäärin ajautuneet enemmän vasemmalle ja republikaanit aivovammailun suuntaan. Aivovamman siinä mielessä että sanotaan olevan talousmielessä konservatiiveja, mutta tosiasiassa poltetaan rahaa aivan holtittomasti, ja konservatiivisuudesta on jäljellä vain halu puuttua ihmisten vapauksiin.
Lähetä kommentti