Determinismi.

Ratkaisin osittaisjärjestyksiin liittyvän ongelman, josta kirjoitin aiemmin. Ongelma ei ollut lopulta kovin vaikea, mutta idea jota käytin oli hyvin yleisluontoinen ja aion kirjoittaa siitä laajemman tutkielman toisessa yhteydessä. Abstraktio jota käytämme, kuten kirjoitin, voi synnyttää uutta käyttäytymistä, eli abstraktio on yliapproksimaatio. Se on tavallaan turvallinen; kaikki virheet säilyvät, mutta uusiakin voi tulla. Jos abstrakti järjestelmä on virheetön, alkuperäinenkin on.

Ongelma ratkesi erikoisella tavalla. Reaaliajan ja kellojen tapauksessa abstraktio ei välttämättä jaa käyttäytymistä ekvivalenssiluokkiin, vaan kellot saavat arvoja tietyistä alueista (region/zone). Abstraktio laajentaa näitä alueita tietyllä tavalla, se, miten se tapahtuu on tässä yhteydessä epäolennaista. Olennaista on, että jos me otamme tapahtumaketjun ensin b sitten a, niin meidän pitäisi verrata tätä tapahtumaketjuun ensin a sitten b. Jos voimme valita a:n ja b:n välillä jossakin tilassa, niin voimme jättää b:n pois, jos jälkimmäinen tapahtumaketju sisältää jatkonaan kaikki ne käyttäytymiset jotka ensimmäinenkin sisälsi.

Trikki jota käytin oli erikoinen; ensimmäinen havainto on, että jos -a-b-> on konkreettinen suoritus, se ei koskaa kommutoi suorituksen -b-a-> kanssa; tämän vuoksi tarvitsemme siis abstraktion, kuten aiemmin selitin. Toinen havaintoni oli, että jos =b=a=> on abstrakti suoritus ja =a=b=> on abstrakti suoritus, niin nämäkään eivät kommutoi; abstraktio laajentaa molempia lopputuloksia niin, että kumpaankin syntyy ylimääräistä käyttäytymistä. Sain idean: Koska meidän ei tarvitse säilyttää kaikkia abstraktin yliapproksimaation käyttäytymisiä, vaan riittää säilyttää kaikki konkreettiset käyttäytymiset, miksi emme vertaisi suoritust -b-a-> suoritukseen =a=b=>? Jos ensimmäisen kaikki jatkot sisältyvät jälkimmäiseen, tämä on riittävän hyvä. Tämä on myös useammin voimassa, koska konkreettinen suoritus tuottaa pienemmän alueen. Jos tämä epäsymmetrinen "heikko kommutatiivisuus" pätee, niin b voidaan jättää pois ja suorittaa abstrakti a.

Tämän tuloksen myötä siirryn reaaliaikajärjestelmistä probabilistisiin järjestelmiin. Eräs ongelma, joka abstraktioon liittyy, on epädeterminismi. Edellä mainittu abstraktio abstrahoi tiloja liittämällä niitä yhteen. Joskus on mielekästä abstrahoida tapahtumia; järjestelmä voi suorittaa tapahtuman a tai b, mutta emme oikeastaan ole kiinnostuneita b:stä, joten kätkemme sen. Sanomme siis että b on merkityksetön, tai kuten alalla on tapana sanoa näkymätön tai äänetön tapahtuma. Tilapohjaisella puolella puhutaan myös änkytyksestä (stutter), eli tapahtuma joka toistaa samalta näyttävän tilan. Kun teemme kätkentää, olennaisten suoritusten joukko pienenee. Joudumme kuitenkin tilanteeseen, jossa tapahtuma a jossakin tilassa voi merkitä joko sitä, että se tapahtuu heti (konkreettinen "-a->" ) tai sitä, että se tapahtuu jonkin tarkemmin spesifioimattoman näkymättömän suorituksen jälkeen (abstrakti "=a=>").  Tässä mallissa abstrakti suoritus jossakin tilassa voi viedä kahteen eri tilaan. Esimerkki: nykytilassa voimme tehdä joko a:n tai b:n. a johtaa tilaan, jossa voimme jatkaa tapahtumalla c ja b johtaa tilaan, jossa voimme jatkaa tapahtumalla a, mutta suorituksen -b-a-> jälkeen ei voi enää jatkaa millään. Nyt, jos kätkemme b:n, niin abstrakti järjestelmä on epädeterministinen: suoritus =a=> joko lukkiutuu tai sitten siitä voi jatkaa tapahtumalla c, mutta emme etukäteen voi tietää kumpi realisoituu, koska emme voi tietää tapahtuuko välissä b vai ei.

On olemassa tietty joukko mielenkiintoisia kysymyksiä, joiden vastaus saadaan muotoiltua näin: Meillä on järjestelmä "M", ja abstrahoimme sitä tietyllä tavalla. Jos se on abstrahoinnin jälkeen deterministinen,  niin sillä on haluttu ominaisuus, muu on virhe. Esitin ratkaisun ongelmaan vuonna 2006, ja algoritmimme on paras tunnettu ratkaisu asiaan. Determinismistä seuraa nimittäin tiettyjä hauskoja ominaisuuksia, joiden ansiosta saatoimme tarkastaa helpohkosti, onko determinismi voimassa vai ei.

Probabilistisella järjestelmällä ongelma on toisenlainen. Probablistinen järjestelmä on inherentisti epädeterministinen siinä mielessä, että jonkin tapahtuman suoritus johtaa vain tietyllä todennäköisyydellä tiettyyn tilaan. Äkkiseltään kuvittelisi, ettei tällaisen järjestelmän deterministisyydellä ole mitään merkitystä. Kuvitelma on kuitenkin väärä.

Ajatellaan, että mallinnamme vaikkapa viestin lähetystä epäluotettavan kanavan läpi. Kanavalla on 50 prosentin todennäköisyys välittää viesti ja 50 prosentin todennäköisyys hukata se. Odotamme tietyn ajan, että saammeko vahvistuksen viestin läpimenosta, ja lähetämme viestin uudelleen. Vastaanottaja taas lähettää samanlaista epäluotettavaa kanavaa pitkin vahvistuksen, kun se saa viestin, ja jää odottamaan uutta viestiä. Vahvistuskin voi hukkua, mutta sitä ei lähetetä uudelleen.

Tällainen järjestelmä näyttää siltä, että viesti/vahvistuspari jää pahimmillaaan toteutumatta ja viestejä lähetellään loputtomiin. Teoriassa tämä onkin mahdollista. Jos kuitenkin abstrahoimme pois uudelleenlähetyksen ja kanavan toiminnan,  ja jätämme vain ensimmäisen lähetyksen ja vahvistuksen vastaanoton, järjestelmä näyttää koneelta, joka lähettää viestin, sitten mahdollisesti hurisee jonkin aikaa, ja lopulta saa vahvistuksen. Raja-arvo vahvistuksen todennäköisyydelle on nimittäin 1. Vaikka jokaisella viestillä on 50% todennäköisyys hävitä, sillä on myös 50% mahdollisuus mennä läpi. Näinollen ei ole olemassa mitään sellaista "vihamielistä" strategiaa valita näkymättömiä tapahtumia niin, että viesti aina jäisi toimittamatta perille.

Tällaisen kysymyksen ratkaiseminen on yleisessä tapauksessa kallista, koska jos kuvaamme järjestelmän esimerkiksi Markovin päätösprosessina tai diskreettinä Markovin ketjuna, päätöstehtävän todennäköisyyden laskenta on (yleisessä tapauksessa) melko korkea-asteisen polynominen, ja se redusoituu LP-ongelmaksi. Heuristiikkojen jne avulla tämä saadaan kyllä tehtyä melko nopeasti, mutta tämä vaatii koko systeemimallin avaamisen ja muuttamisen optiomointitehtäväksi.

Sensijaan jos kysymys voidaan redusoida determinismikysymykseksi, se voidaan ratkaista hieman muokatulla versiolla vuoden 2006 algoritmistani. Determinismillä on tässäkin tapauksessa nimittäin sellainen ominaisuus, että kaikki (mielekkäät) käyttäytymisekvivalenssit yhdistyvät, kun puhutaan deterministisestä järjestelmästä. Määritelmä on korkealla tasolla aivan sama kuin vanha teoria, sillä teorian voi ikäänkuin istuttaa (embed) probabilistiseen maailmaan.

Hankaluus tässäkin liittyy siihen, että teoreetikkona minulla on enemmän ratkaisuja kuin todellisia ongelmia, ja alalla on teorian kehitykseen alettu suhtautua melko negatiivisesti. Pidän tätä valitettavana, koska epäilen tällä alalla olevan hurjasti annettavaa esimerkiksi systeemibiologiassa, ja että siellä puolella tarvittaisiin huomattavasti lisää nimenomaan teoriaa jolla kysymyksiä voidaan ratkaista abstraktion ja muun yksinkertaistuksen avulla.

Sairastus.

Nuorempi poika sai vakavammanpuoleisen korvakäytäväntulehduksen. Hoito ei oiken purrut ensimmäisen viikon aikana, joten yleislääkäri siirsi asian korvalääkärille. Odottelin tänään vielä konsultaatioaikaa, mutta pojan korva kävi niin kipeäksi, että lähdimme aamupäivällä NUH:in lasten päivystysasemalle. Yleislääkärillä jolla yleensä käymme ei ole oikein resursseja hoitaa asiaa, jos vaaditaan jonkinlaista kehittyneempää teknologiaa tms interventiota.

Päivystävä lastenlääkäri ei ehtinyt kuin laittaa korvalampun korvakäytävään, niin jonkinlainen paise tms puhkesi pojan korvassa ja sieltä alkoi vuotaa verta. Olen itse sairastanut vastaavanlaisen infektion joskus lapsena ja muistan miten tavattoman kivulias se oli. Pikkumies kyllä raportoi kivusta melko kovaäänisesti, mutta viisivuotiaaksi oli äärimmäisen reipas. Tutkimuksen jälkeen kipu itseasiassa helpotti, ilmeisesti tämän puhkeamisen myötä jokin paine helpotti.

NUH:in lasten päivystysasema on - jos sairaalasta tällaista voidaan sanoa - melko miellyttävä paikka. Se on yllättävän pieni näin suuren kaupungin suurimman sairaalan lastenpäivystykseksi. Televisiosta tuli piirrettyjä, ja kivun helpotettua niitä olikin mukava katsella.

Terveydenhuolto Singaporessa on halvemmin järjestetty kuin Suomessa, mutta epäilen että syynä ovat skaalaedut. Jos koko Suomen väestö asuisi Kehä III:n sisäpuolella, terveydenhuolto saataisiin melko varmasti kattavammaksi vähemmällä rahalla kuin mitä nykyisin on tilanne. Ilman vakuutusta päivystysmaksu olisi $100 plus lääkkeet ja muut operaatiot. Tämä on subventoitu hinta, valtio maksaa puolet joka tapauksessa. Loppuosaa voi täydentää vakuutuksella, ja useimmilla sellainen onkin. Lisäksi kansalaisilla on terveystilejä, joihin pakkosäästetään osa palkasta. Tämä raha on käytettävissä laajasti terveydenhuoltoon ja käsittääkseni eläkkeisiin ja muuhun sosiaaliturvaan.

Palaamme Suomeen melko pian. Yhden asian olen huomannut: oli todella hyvä että otin lapsille ja vaimolleni vakuutukset. Vakuutus on "maksanut itsensä takaisin", siis, vakuutus on korvannut sairaanhoitokuluja moninkertaisesti oman hintansa. Vuosi on ollut melko tavanomainen; neljän hengen perheessä tulee sairastumisia ja lapset joutuvat silloin tällöin akuuttien vaivojen takia turvautumaan ensiapuun. On kuvaavaa jotenkin katsoa laskujen loppusummia. Jos maksaisin suomalaista veroprosenttia, niin ihmettelisin kyllä kovasti näiden kustannusten perusteella, mihin se kaikki raha menisi... Mutta kuten sanottua, Singaporen systeemi on halvempi. Kaikille.

Uusin XKCD kannattaa tutkailla melko tarkkaan. Se selittää miten USA:n poliittinen asetelma on historian saatossa elänyt. Suomalaiseen vastaavan perehtyminen olisi yhtä mielenkiintoista.

Tulevaisuus, Osa X.

Luin Michio Kakun kirjaa ja kuten joku kommentoi Kakua noin yleensä mieshän on kauhea hypettäjä. Tämä on tavallaan totta. Ilmaisuissa on grandiositeettia joka ei ole aiheellista, riskeissä ja mahdollisuuksissa vedetään överiksi jne.

Olen vähän pettynyt "Physics of the Future"-kirjaan. Kirjoittelin aikanaan lyhyehköjä ja vähän pidempiäkin scifikirjoituksia, tosin lopetin niiden julkaisemisen blogilla koska kuten kommenteissa todettiin "v***u mitä p*****a". Ajattelin että tässä olisi jotain mielenkiintoista jota voisi käyttää materiaalina. Näin ei kuitenkin ole, vaan kirja on aika tylsä, rehellisesti sanoen. Mikään kirjassa ei ollut minulle millään lailla yllättävää, eikä Kaku oikeastaan ekstrapoloi kovin hyvin. Tämä kuulostaa kovalta haukulta, mutta suosittelen kirjaa silti. Se vain on pettymys, koska niistä aiheista joita olen blogillani käsitellyt (esim ydinvoima), Kaku kirjoittaa vähemmän ja mielestäni heikommin taustoitetusti kuin mitä edes minä olen kirjoittanut.

Kirja on toki mielenkiintoinen niille, jotka eivät itse ole futurismia harrastaneet, ja sellaisena toimii hyvänä yleisluontoisena johdantona aiheeseen, mutta sopivia blogeja ja wikipediaa lukemalla saa jonkinlaisen peruskoulutuksen omaava jo aika paljon kattavamman vision muodostettua kuin mitä Kaku kykenee kirjassa tarjoilemaan.

Vaalit.

En seurannut juurikaan kunnallisvaalikampanjointia, koska en ollut äänioikeutettu ja koska muutakaan sosiaalista painetta ei sen puolesta ole ollut. Tampereella kaupunginvaltuuston koostumuksessa tapahtui melko kosmeettisia muutoksia: Demarit saivat yhden paikan, kokoomus menetti yhden. Vihreät, KD, Vas ja ja Keskusta menettivät yhden paikan kukin, ja PS sai viisi paikkaa lisää.

Tulos lienee melko lailla odotetun kaltainen: PS sai äänistä kaikenkaikkiaan reilu 12 prosenttia. Se on paljon, ja jos verrataan edellisiin kuntavaaleihin, niin se on roimasti enemmän. Eduskuntavaalien "jytkyksi" tätä ei kuitenkaan voi karakterisoida. Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla PS ei saanut samanlaista vyöryä kuin se sai eduskuntavaaleissa, osuus äänistä väheni. Helsingissä ja PS hävisi jopa Vasemmistoliitolle äänimäärässä, ja Tampereellakin se jäi Vihreiden taakse. Tämä voimistaa varmastikin monia aiemmin käsittelemiäni stereotypioita.

 Äänestysprosentti oli alhaisempi, ja tämä voi olla osasyy. Perussuomalaisten kannatuksen hiipuminen on mahdollinen selitys, mutta todennäköisempänä pidän sitä, että Perussuomalaisten Jytkyssä oli melko paljon sellaisia liikkuvia äänestäjiä jotka nyt jäivät ehkä sään tai yleisen apatian vuoksi kotiin. Tarkempi tutkimus varmaan paljastaa jotain tästä.

Vaikka olen usein esiintynyt Perussuomalaisten vastustajana ja haukkunut näiden politiikkaa, en pidä PS:n viimeaikaisia menestyksiä mitenkään yksikäsitteisesti huonona asiana. Pidän toki valitettavana sitä, että yleisen tyytymättömyyden purkautumiskanavana on ollut puolue joka pyörii aivan liian suurissa määrin yhden pyknikon ja muutaman häirikön napojen ympärillä. Ilmiössä on kuitenkin positiivista esimerkiksi se, että ihmiset joiden ulkonäkö on kuin suoraan per-looks- sivustolta, ovat lähteneet osallistumaan politiikkaan en masse.

Demokratiassa on ongelmansa, ja ongelmat ovat mielestäni sitä suuremmat, mitä enemmän valtaa ja mitä isommalle kokonaisuudelle siinä jaetaan. En vastusta esimerkiksi EU:n liittovaltiokehitystä, mutta siihen liittyy riskejä, joita useimmat federalistit aliarvioivat. Sama pätee kansallisella tasolla, mielestäni valtiolla on liikaa valtaa suhteessa kuntiin, ja isot kunnat ovat mielestäni liian isoja. Demokratia toimii parhaiten silloin kun päätetään sellaisista koordinaatio-ongelmista jotka oikeasti ovat päätöksentekijöille ja päätöksistä äänestäville suoraan relevantteja. Esimerkiksi jos kylän poikki kulkee tie, joka on yhteismaata, on mielekästä että kyläläiset keskenään päättävät esimerkiksi sen kunnossapidosta ja siitä laitetaanko sinne hidasteita tms, eikä niin että siitä päättää kunnanvaltuusto joka sijaitsee pahimmillaan 40 kilometrin päässä ja jossa ei istu yhtään kyläläistä.

En osaa sanoa mikä Suomessa on aiheuttanut nykyisen vallan jakautumisen, mutta syynä ainakin näyttäisi olevan kiero dynamiikka joka vallitsee kaupunki vs maaseutuakselilla. Hypoteesini on, että Keskustan lähes ehdoton valta periferioiden kunnissa - joka edelleen on erittäin vahva - on ollut ongelma SDP:lle ja Kokoomukselle. Vallassaollessaan Keskusta on kanavoinut valtion resursseja ja kompromissina suostunut vallan siirtämiseen valtiolle. Tämä on vain hypoteesi. PS:n nousussa saattaa olla kyse siitä, että tämä dynamiikka on nyt jotenkin murtumassa.

Vaikka mistä minä mitään tietäisin.

Up Over.

Palasimme eilen Australiasta. Matkamme aikana kävimme kahdessa eri osavaltiossa, Queenslandissa, jossa vietimme suurimman osan aikaa, ja hyvin pikaisesti New South Walesissa, koska Gold Coastin lentokenttä sijaitsee osavaltiorajan toisella puolen.

Australia on vauras maa. HDI:lla (0.929) mitattuna se on maailman toiseksi kehittynein maa, Norjan jälkeen, kaukana Suomen edellä. Australian nominaalinen BKT per capita on tilastosta riippuen kuudenneksi tai seitsemänneksi korkein. Vielä korkeammalla se on, jos rajoitutaan "oikeisiin" valtioihin; Sen edellä on tilastoissa kääpiövaltioita kuten Monaco, Luxemburg, Liechtenstein ja Bermuda. Lisäksi on tilastosta riippuen jotain kääpiö-öljyvaltioita. Ainoastaan Norja ja Sveitsi ovat "oikeita" valtioita, ja näistä Norjan luku on öljytulojen vääristämä.

Ostovoimakorjattu luku on kuitenkin selvästi alhaisempi, ja sen kyllä kävijä huomaa ja ennenkaikkea tuntee lompakossaan. Tämänhetkinen vaihtokurssi on suunnilleen Singaporen dollarin ja Euron puolivälissä, hieman lähempänä SGD:tä kuin Euroa. Hinnat erityisesti ruoan osalta ovat ainakin Queenslandissa noin kaksin- kolminkertaiset Singaporeen verrattuna. Siinä missä Bic Mac-ateria maksaa Singaporessa noin SGD5 - SGD6, saa Brisbanessa pulittaa AUD8. Hodarista saa maksaa AUD5, kun sellaisen saa Singaporessa kolmella dollarilla (SGD). Bensiini on suunnilleen saman hintaista, tai hieman halvempaa, kuin Singaporessa. Julkinen liikenne on kertaluokkaa kalliimpaa, mutta se ei ole ihme.

Toisin kuin Singaporessa, ainakin Brisbanessa on panostettu aivan valtavasti pyöräilyyn. Joenvarsi on varattu pyöräilijöille, keskustassa on kaduilla omat kaistansa pyöräilijöille. Ilmastokin tietysti suosii pyöräilyä. Queenslandin eteläosissa on kostea subtrooppinen ilmasto, jossa sadekausi sijoittuu kesään. Toisaalta syksy, talvi, ja kevät ovat melko kuivia ja sadekausi on melko lyhyt, joten kuivaa mutta aurinkoista ilmaa riittää suurimmaksi osaksi vuotta. "Talvi" muistuttaa enemmänkin kuivaa versiota Suomen kesästä kuin mitään oikeaa talvea.

Suomalaista "vihreää" politiikkaa kauhistelevat varmaan repisivät hiukset päästään jos joutuisivat Queenslandiin. Ympäristösäädökset ovat hyvin tiukat. Kierrättämiseen kehoitetaan joka paikassa hyvin ankarin äänenpainoin, samoin veden säästämiseen. Autoilua ei toki samaan tapaan kuriteta, mutta esimerkiksi tiemaksuja on joillakin osuuksilla. Meriensuojelun kanssa ollaan ilmeisen tosissaan, vaikka kyseessä onkin Tyyni Valtameri.

Gold Coast on jonkinlainen surffaajien, lomailijoiden ja eläkeläisten suosima rantakohde. Kuvaavaa on, että keskeisen kaupunginosan nimi on Surfers Paradise. Kävimme rannalla kävelemässä, mutta emme uimassa; tuuli oli melko voimakasta, samoin aallokko. Lisäksi meressä on runsaasti erilaisia meduusoja. Suurin osa aiheuttaa vain hieman kivuliaita polttoja, mutta alueella tavataan myös joitain tappavan myrkyllisiä lajeja.

Ostin menomatkalla Michio Kakun kirjan Physics of the Future, joka nimestään huolimatta ei käsittele oikeastaan fysiikkaa. Kaku käsittelee samoja teemoja, joista olen itsekin kirjoittanut tulevaisuus-lapun alla. En saanut sitä vielä loppuun, mutta kirjassa käsitellään mm. K1- kynnyksen ylittämistä ja erilaisia AI-skenaarioita, lääketiedettä ja nanoteknologiaa. Jokainen osa sisältää lisäksi muutaman yleisluontoisen ennusteen siitä, miten teknologia muuttaa maailmaa, kolmella eri (lyhyen tulevaisuuden) aikajänteellä. Lähitulevaisuus käsittelee seuraavaa 20 vuotta, vuosisadan puoliväli vuosia 2030-2070, ja vuosisadan loppuosa viimeistä 30 vuotta. Nämä ovat ylimalkaisia ennusteita, mutta melko viihdyttäviä, enkä ole monestakaan asiasta kovin eri mieltä.

Paluumatkalla piti käyttää loput AUD:t ja ostin mm. uuden Scientific Americanin. Siitä linkittämisen arvoinen artikkeli on Antiscience beliefs- ilmiötä käsittelevä kirjoitus. Suosittelen lukemaan sen. Mukana on mm. lyhyt historiikki siitä, miten tiedevastaiset tahot ovat vaikuttaneet 1900-luvulla USA:n politiikassa. Ennen toista maailmansotaa, ja oikeastaan Eisenhowerin kauden loppuun asti republikaanit olivat kahdesta USA:n puolueesta tiedemyönteisempi. 1960-luku käänsi asetelman päälaelleen. Kirjoittajan sympatiat ovat selvästi hyvin samansuuntaiset ja kumpuavat hyvin samankaltaisista perusteista kuin omani. Tekstin mielenkiintoinen huomio on, miten konservatiivit ovat omaksuneet 1960-luvun vasemmistointellektuellien opit, heidän postmoderni epistemologiansa on uinut osaksi valtavirtapolitiikkaa. Kehityskaari Nixonin, Reaganin ja Bushin kautta Tea Party- liikkeeseen on selkeä ja sen luonnontieteen vastaisuus kuvattu hyvin. Suosittelen tekstiä. 

Down Under.

Lähden tänä iltana Australiaan muutamaksi päiväksi perheen kanssa. Lennämme yöllä Gold Coastille Queenslandiin. Vietämme pari yötä Brisbanessa, ja tarkoituksenani on päästä katsomaan Koaloja. Lapset päässevät uimaan, katsomaan delfiinejä (toivon mukaan) ja nauttimaan muista erilaisista ajanvietteistä. Jos jollekin päivälle jää aikaa, saatamme mennä surffaamaan. Tuttavaperhe tulee mukaan, ja heillä on meidän lastemme kanssa suunnilleen samanikäiset lapset. Perheen isä on eräänlainen tuttava vuosien takaa, olimme projektipäällikkökoulutuksessa yhtä aikaa, hän ja hänen vaimonsa ovat myös opiskelleet perustutkintonsa samoihin aikoihin samassa yliopistossa kuin minä. Heillä on kokemusta alueesta, koska he ovat asuneet Australiassa. Aiomme mm. vuokrata isohkon auton koko porukan käyttöön.

Australia tarjoaa minulle mahdollisuuden paeta Singaporessa jatkuvasti läsnä olevaa tunnetta että olen häkissä tai ahtaassa tilassa suuren ihmisjoukon kanssa. Singaporen asukastiheys on yli 7000 asukasta neliökilometrillä, mutta täällä on huomattava määrä sademetsää, satama-alueita, puistoa, jne, joissa ihmisiä on kovin vähän. Kotikaupunkini Tampere on väkiluvultaan suunnilleen täkäläisen laajemman kaupunginosan suuruinen, mutta pinta-alaltaan reilut 70 prosenttia Singaporesta, kokonaisasukastiheys on Tampereella noin 400 asukasta neliökilometrillä, jos kohta Teiskon laskeminen pois nostaa tiheyttä kyllä huomattavasti. Helsinkikin on asukastiheydeltään vain noin kymmenesosa Singaporesta.

En pidä suurista väkijoukoista. Tai oikeastaan, en pidä siitä, jos en voi välttää suuria väkijoukkoja. Minulla ei sinänsä ole mitään asiaan  liittyviä fobioita, kykenen esimerkiksi menemään erilaisiin tilaisuuksiin tai vaikkapa torille kun siellä on paljon ihmisiä. Sellainen itsessään ei aiheuta minulle merkittävää stressiä. Stressi tuleekin  siitä, kun altistus on toistuvaa. Suuri väkijoukko tuottaa vähäisen määrän stressiä, ja se on siedettävää, etenkin kun se ei toistu jatkuvasti ja kun tilanteen voi itse valita. Täällä tilanne on toinen. On tavanomaista, että esimerkiksi aamuinen työmatkabussini on hyvin täynnä, enkä mahdu aina edes kyytiin. Tänäkin aamuna busseja kulki ohi peräti kolme, ja vasta neljäs pysähtyi pysäkillämme, koska kolme ensimmäistä oli aivan täynnä. Metroasemilla joutuu jonottamaan, ruokalassa joutuu jonottamaan, kaupoissa joutuu jonottamaan. Jne.

Suuri väestöntiheys selittää osaltaan sen, miksi Singaporen ostovoimakorjattu kansantuote on niin korkea. Kauppojen ja ravintoloiden on mahdollista pitää hinnat suhteessa melko alhaisina, koska asiakkaita riittää jatkuvalla syötöllä, ja toiminta on silti kannattavaa. Bussit ajavat pääosin hyvin täysinä joten sekä subventioiden määrä että lipun hinta voidaan pitää kohtuullisen alhaisina. Kaikilla on kävelymatka joko yksityiselle lääkärinvastaanotolle tai isommalle terveysasemalle, eikä ongelmaksi muodostu se, että näiden asiakaspohja olisi vähäinen. Asukastiheydestä voidaan päätellä, että jokaista terveysasemaa, metroasemaa, ja ostoskeskusta ympäröivän neliökilometrin alueella asuu todennäköisesti yli 20 000 asukasta. Esimerkiksi Clementi on hieman sivummassa sijaitseva kaupunginosa, ja sen neljän neliökilometrin alueella asuu noin 88 000 asukasta. NUS sijaitsee sen laitamilla.

Kontrastina, Brisbane ja Gold Coast ovat asukastiheydeltään Tampereeseen ja Helsinkiin verrattavia. Etäisyydet ovat suurempia ja ihmisiä on vähemmän pakkautuneena joka paikkaan. Julkinen liikenne ei ole yhtä kattavaa. En piittaa palvelurakenteesta tässä vaiheessa, kaipaan hieman ilmavuutta, ja kaipaan sitä tunnetta, joka tulee istuessa autossa maantiellä, kun ympärillä ei ole paljoakaan ihmisiä. Täällä  Singaporessa voi kyllä mennä sademetsään ja olla melko varma, että kanssaihmisiä näkee hyvin vähän, mutta avaruuden tunnetta siellä ei kyllä saa. Tiheä metsä peittää tehokkaasti tunteen että on kaupungissa (vaikka lähimmät pilvenpiirtäjät ovatkin aina korkeintaan parin-kolmen kilometrin päässä) mutta vapaan tilan tunne puuttuu. Tämän toivon materialisoituvan ainakin osittain reissullamme.

Olen työkiireiden vuoksi laiminlyönyt lukemisharrastustani. En ole lukenut ainoatakaan kirjaa kohta kolmeen kuukauteen, ja tämä tuntuu näivettäneen aivojani. Siksi aion illalla ostaa lentokentältä jonkin kirjan jonka myös aion matkalla lukea. Toimin näin yleensäkin lähes aina kun lähden lomamatkalle.

EDIT: Yllä linkitetty kappale liittyy myös siihen, miten IPR on vahingollista. Kappaleeseen liittyy nimittäin copyright-trollaus, joka hakee vertaistaan maailmanhistoriassa; tekijänoikeuksien puolustajat ovat mm. vastuussa Greg Hamin, yhden kappaleen tekijän kuolemasta.