Auktoriteetti on jokin taho, joka kykenee toimimaan luottamuksen, tiedon, arvon, tms lähteenä. Auktoriteetti on myös määrällinen ja toisaalta laadullinen määre; toisilla tahoilla on enemmän auktoriteettia ja toisilla vähemmän, ja auktoriteetti koskee eri asioita. Tieteellinen auktoriteetti esimerkiksi on jokin sellainen, jonka sanomisiin, tai levittämään tietoon, suhtaudutaan jollakin tieteenalalla vakavasti ja tällaisen väitteille annetaan suurempi painoarvo.
Auktoriteetti on myös suhteellinen määre siinä mielessä, että auktoriteettina oleminen on aina auktoriteetin ja subjektin välinen suhde. Relativismi voidaan tässä yhteyssä ymmärtää lokaalisti, siis relativismi itsessään on suhteessa siihen, minkä relatiivinen eli suhteellinen luonne hyväksytään ja tunnustetaan. Esimerkiksi sellainen termi kuin "absoluuttinen auktoriteetti" on mieletön tässä viitekehyksessä. Abstraktio voidaan tietenkin rikkoa, koska jokainen tällainen suhteiden verkosto on aina materiaalisille syille alisteinen. Joistakin asioista joita emme koe relatiivisiksi, tulee sellaisia jos rikomme tiettyjä arkielämän perusoletuksia. Esimerkiksi poistamalla kaiken muutoin syötäväksikelpaavan, kannibalismin tabu muuttuu absoluuttisesta relatiiviseksi jo muutamassa vuorokaudessa. Kääntäen, useimmilla relatiiviksiksi koetuilla asioilla on melko tiukat fysikaaliset rajat, jotka saattavat tulla yllättäenkin vastaan.
Luottamusta tieteelliseen tietoon, siis jonkin kanonisen ja konsesukseksi koetun tieteellisen tiedon lähteen pitäminen auktoriteettina näkee usein paheksuttavan "auktoriteettiuskona". Esimerkkejä tästä löytyy monessakin paikassa. Esimerkiksi poliittisia ohjelmia joiden puolesta pyritään tieteellisellä tiedolla argumentoimaan, saatetaan kritisoida "auktoriteettiuskostat". Vastaavasti esimerkiksi kiista luonnonvalinnan opettamisesta kouluissa usein esitetään eri auktoriteettien välisen kiistana.
Richard Feynman saa tässä edustaa auktoriteettia kahdella tavalla. Ensiksikin, häntä voi perustellusti pitää yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tiedemiehistä. Merkittävimmät ja tunnetuimmat kontribuutionsa hän teki toki teoreettisessa fysiikassa, mutta hän tunsi läheisesti myös muita tieteenaloja. Hän oli myös erittäin taitava opettaja. Toiseksi, hän sanoo ylläolevassa videossa jotain, mikä vetoaa minuun hyvin syvällisellä tavalla. Auktoriteetti on siis tässä paitsi yleinen ja jaettu, myös minulle henkilökohtaisesti merkityksellinen.
Molemmat poikani aloittivat taannoin Taekwondo-harrastuksen. Vaimoni on nuorempana harrastanut kyseistä lajia enemmänkin. Oma martial arts-kokemukseni rajoittuu lapsena katsomiini 80-luvun aasialaisiin bulkki-kunfu-elokuviin, pariin alkeiskurssiin ja muutaman vuoden takaiseen sporadiseen miekkailuharrastukseen, joka päättyi miekan teräksen väsymiseen niin, että se ei ollut enää turvallinen. Kaikki ns kamppailulajit ovat kuitenkin verraten hierakisia ja perustuvat pitkälti auktoriteettiin, eli siihen että opettaja tai mestari määrää ja kertoo miten toimitaan. Auktoriteetti on tässä yhteydessä siis suhde jossa auktoriteetilla on kyky käskeä eli saada yksilö toimimaan tietyllä tavalla.
Sanonta tieto on valtaa viittaa merkitystason kytkökseen näiden kahden hyvin erilaisen auktoriteetin välillä. Kun joku tai jokin on arvojen tai muiden käsitysten suhteen auktoriteetti, tämä usein antaa jossain määrin ihmiselle myös tätä jälkimmäistä auktoriteettia. Jos Richard Feynman käski oppilaitaan tekemään jotain, nämä yleensä tottelivat. Siitäkin huolimatta, että Feynman itse ei juuri auktoriteetteja kunnioittanut.
Rationaalinen ihminen tarvitsee ensimmäisentyyppistä auktoriteettia jo yksinkertaisesti siksi, että oman mielipiteen muodostaminen on yksinkertaisesti aivan liian kallista. Ihmisellä ei ole yksinkertaisesti resursseja selvittää itse niitä asioita, joita esimerkiksi tieteellisen tiedon "auktoriteettiusko" mahdollistaa käytettävän tosiasioina. Toinen näkökohta on sitten se, onko prosessissa, joka tämän auktoriteetin tuottaa, jotakin pielessä. Olen kirjoittanut vertaisarvioinnin, julkaisukulttuurin jne ongelmista, mutta en puutu nyt siihen. Jos pyrimme käyttämään parasta käytettävissäolevaa tietoa, meidän on ainakin jossakin melko suuressa määrin, nojauduttava auktoriteettiin.
Vanhemmuuteen liittyy aina automaattisesti tietty auktoriteetti. Vanhemmuus onkin tärkein auktoriteettiasema, johon ihminen yleensä joutuu. Koska auktoriteetti on niin vahva, vanhemmuuteen liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu myös polarisoituu herkästi. Vanhemmuus siirtää käsityksiä ja muokkaa uusia lapsissa, usein tavoilla joita vanhempi ei aina edes itse voi ymmärtää. Lapsi kasvaa ympäristössä, joka on erilainen kuin vanhemman oma ympäristö. Yleensä vanhempi myös pyrkii korjaamaan virheellisiksi kokemiaan seikkoja niin, että hänen lapsensa ei joutuisi kärsimään niistä haitoista joita hän itse on kokenut omien vanhempiensa auktoriteetista, ja toisaalta kopioimaan ne hyödyt. Tämä on kuitenkin usein vaikeaa, koska ympäristötekijät ovat muutoin sangen erilaiset, ja yleisestiottaen vanhempien vaikutus on, aivan äärimmäisiä ylilyöntejä lukuunottamatta, melko vähäinen. Lapsuuden kokemukset kuitenkin muodostavat ihmisen ajattelun selkärangan tavalla, jota ei myöhemmällä iällä ole helpooa muuttaa kovin radikaalisti. Tämänkin vuoksi vanhemmuuteen liittyy valtava vastuu.
Minut on kasvatettu - jos tällaista sanaa voi edes käyttää - ajattelmaan asioista suunnilleen niinkuin Feynman ajattelee, enkä ole sitä itse valinnut. Koen että se on "oikea tapa" ajatella, mutta tämä johtuu puhtaasti siitä, että itse ajattelen näin. Ihmisen aivo onkin rakentunut niin, että ihmiselle on hyvin hankalaa edes kuvitella olevansa ajattelunsa tavoissa "väärässä" jollakin yleisemmällä tasolla. Ihminen kykenee kuvittelemaan kontrafaktuaaleja, siis asioita jotka eivät yksilön oman käsityksen mukaan pidä paikkaansa, ja tekemään niistä johtopäätöksiä, mutta tapa jolla itse päättely etenee, on vaikea hahmottaa virheelliseksi.
Itselleni esimerkiksi auktoriteetin luotettavuus kasvaa sillä, että tämä ilmaisee epävarmuutta ja kartoittaa tietämyksensä, varmuutensa ja kokemuksensa rajoja. Tosiasiat ovat inherentisti epävarmoja, niihin liittyy ihmiselle aina epävarmuus. Vaatimus varmuudesta on ikäänkuin vaatisi että jokaisen predikaatin eteen lisättäisiin kirosana vahvistamaan viestiä, ja siivoa kielenkäyttöä pidettäisiin "nolona" tai "nössönä". Auktoriteetti joka ei salli itseään kyseenalaistettavan tai haastettavan, ei voi mitenkään vaatia tai ylläpitää auktoriteettiaan. Oman ajatteluni kristilliset juuret näkyvät mielestäni ehkä selkeimmin juuri tässä kohtaa, ja aivan suosikkikohtani Raamatusta onkin Joh 8:32
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi
