Kävin mielenkiintoista keskutelua tänään ja eilen, kun olin lukenut varsin hyvän artikkelin etuoikeudesta (privilege), ja siitä miten etuoikeutettu ihminen kokee tasa-arvoisen kohtelun sortona.
Itse artikkeli on melko tyypillinen nyyhkyliberaalin kirjoittama kirjoitus. Epäilemättä moni konservatiivimielinen lukija kokee sen vastenmielisenä "paskana" jossa jälleen kerran esitetään valkoinen heteromies roistona. Sellainen kirjoitus onkin, en kiistä sitä lainkaan. Kirjoittaja moraalisäteilee joka toisessa lauseessa sellaisella spektrillä että sokea ja lukutaidotonkin tunnistaa Hyvän Ihmisen(tm) sädekehän.
Tässä on kuitenkin kaksi tasoa jotka ottaisin esiin, sillä artikkeli kuvastaa kaikesta huolimatta jotain tärkeää ja olennaista ns kulttuurisodasta, joka on levinnyt Eurooppaankin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Monet asiaa kommentoineet ovat huomauttaneet Haidtin ja kumppanien moraaliteoriasta, ja siitä miten poliittiset näkemykset ja suhtautuminen erilaisiin moraalin ulottuvuuksiin korreloivat keskenään.
Teoriassa esitetään että moraali perustuu kuudelle dimensiolle, jotka vapaalla kädellä tässä suomennan hoivaksi, reiluudeksi, vapaudeksi, lojaaliudeksi, kunniaksi ja pyhyydeksi. Reiluus on yleisesti jaettu näkökohta kaikilla poliittisilla katsontakannoilla vaikka se saakin erilaisia ilmentymiä käytännössä.
Peruslähtökohta reiluudessa on se, että "sääntöjen pitää olla kaikille samat". Tämän toteamuksen sisältö operatiivisella tasolla kuitenkin riippuu siitä, mitä tarkoitetaan "samalla", ja mitä tarkoitetaan "säännöllä". Näiltä osin eri näkemykset eroavat rajustikin, ja -- jälleen kerran, piirtelen tässä vapaalla kädellä joten en noudata Haidtin tai muiden asiaa tarkemmin tutkineiden jaottelua -- erot selittyvät sillä, missä määrin muita dimensioita painotetaan.
Hoiva viittaa sellaiseen käsitykseen että jokaisella on eräänlainen moraalinen velvollisuus auttaa muita ihmisiä, ja se on aspekti joka on vasemmistoliberaalissa katsontakannassa ylikorostunut. Esimerkkinä tästä voidaan ajatella vasemmistolainen ajatus siitä että kaikkien tulee maksaa veroja koska niillä autetaan köyhiä.
Vapaus taas siihen aspektiin ettei toisilla ole oikeutta pakottaa muita mihinkään; libertaarissa katsontakannassa vapaus korostuu muiden dimensioiden yli ja ohi, viime kädessä niin pitkälle, että kaiken muun katsotaan olevan täysin yksityistä ja sopimuksenvaraista toimintaa, eikä kuuluvan lainkaan yhteiskuntafilosofian piiriin.
Lojaalius taas viittaa arvoasetelmaan, jossa erilaisten institutionaalisten vuorovaikutussuhteiden katsotaan velvoittavan ja tuottavan eräänlaista tavoitteiden ja arvojen yhteneväisyyttä. Lojaalius korostuu hyvin vähän libertaarissa tai vasemmistoliberaalissa katsontakannassa. Tässä kohtaa lienee hyvä huomauttaa että vanhavasemmistolainen solidaarisuus-ajattelu on itseasiassa eräänlainen lojaaliuden ilmentymä; ei siis ole sinänsä historiallisesti kovinkaan totuudenmukaista liimata vasemmistolaisuutta ja hoivaa korostavaa progressiivisuutta. Myös kansallismielisyyden voidaan ajatella motivoituvan nimenomaan lojaaliuden kautta.
Kunnia tai kunnioitus viittaa erilaisten hierarkioiden, auktoriteettien ja vakiintuneiden instituutioiden kunnioittamiseen. Tätä voi ajatella pääosin konservatiivisena dimensiona. Se ei ole sama asia kuin muutosvastarinta, mutta toki äärimmäisyyteen vietynä ilmenee sellaisena. Toisaalta, esimerkiksi isänmaallisuuden, ritarillisuuden jne kaltaisten hyveiden voidaan ajatella olevan tämän dimension kautta motivoituneita, eikä kunnian käsite siten ole täysin vieras muille kuin konservatiiveille.
Pyhyys tai hygienisyys tai puhtaus puolestaan on eräänlainen inhoreaktioiden tuoma legitimaatio, joka on ilmiönä erillinen edellämainituista. Juuri pyhyys on leimallisesti konservatiivinen dimensio ja sen poissaolo liberaaleissa katsontakannoissa on aivan ilmeinen. Siinä missä lojaaliutta tai kunniaa usein voidaan ajatella "ripotellun" vielä nykyisiin liberlismin suuntauksiin, pyhyyttä ei juuri tavoitella.
Moni konservatiivinen kirjoittaja on jo julistanut Haidtin tulokset täydelliseksi "tieteelliseksi todisteeksi" sille, että konservatiivinen näkökohta on oikea ja muut ovat vain "vammaisia". Nimittäin, tutkimuksissa kävi ilmi että konservatiivi ottaa huomioon kaikki kuusi dimensiota siinä, missä (vasemmisto)liberaali huomioi lähinnä hoiva-aspektin ja libertaari lähinnä vapauden, konservatiivi ymmärtää kaikki kuusi moraalisuuden dimensiota. Tämä tulkinta on toki ymmärrettävä, sillä konservatiivin näkökulmasta liberaali "ei ymmärrä", kun taas liberaalin näkökulmasta konservatiivi on vain "paha" eli moraaliton.
Tämä on kuitenkin aika karkea jaottelu. Parempi jaottelu näiden kohdalla menisikin yhtäältä siinä, miten nämä kuusi aspektia jakautuvat poliittisen ja yksityisen osalta. Individualistisemmissa kulttuureissa kunnian, lojaaliuden ja pyhyyden kaltaiset hyveet tai moraalidimensiot nähdään enemmän vapaaehtoisuuteen perustuvina ja vähemmän sitovina yhteiskuntaa ohjaavina moraalisuuden peruspilareina. Individualistinen ja erityisesti sen sisällä ateistinen katsontakanta saattaa esimerkiksi saada lojaaliuden ja auktoriteetin näyttäytymään suorastaan moraalin vastaisina, eli ne voidaan kehystää vastuunpakoiluna, eli lojaaliuden tai auktoriteetin velvoittama universaalina pidettyä moraalikoodia rikkova käytös nähdään itsekkäänä "weasel way"-moraalikalkyylinä.
Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on vaikkapa aseistakieltäytyjä. Kunniaa ja lojaaliutta korostava tarkastelija näkee aseistakieltäytyjän vapaamatkustajana joka poimii hyödyn muiden uhrautumisesta voidakseen pitää oman omantuntonsa puhtaana. Aseistakieltäytyjä näkee taas kunniantuntoisen ja lojaalin patriootin verenhimoisena murhamiehenä joka käyttää näitä periaatteitaan tekosyinä tappamiselleen. Irvokasta tässä on se, että kumpikin tietenkin on täysin oikeassa.
Tämä kehystys riittänee sille, mitä halusin sanoa itse tekstistä. Tekstissä universaalin "hoivaetiikan" ja sen ympärille rakennetun reilun pelin arvot omaksunut kirjoittaja näkee kunniantuntoisen öykkärin. Tämä näkökulma ei ole ollenkaan väärä, koska kunnia on juuri tällä tavalla toimiva mekanismi ja se avautuu ihmiselle joka sitä ei ymmärrä, juuri tällaisena; kirjoittaja on kuin värisokea, joka ei näe eroa kirjoituksessa esiintyvän öykkärin ja aidosti konservatiivisen, kunniantuntoisen toimijan välillä.
Kirjoittaja näkee toimijan jolla ei ole mitään erityistä "ansiota", eli tämä ottaa asemansa annettuna etuoikeutena. Tämä on tietysti tarinassa itsessään totta, mutta paralleeli ei avaudu puolestaan konservatiiville. Tietenkään tarinan öykkäri ei ole kunniantuntoinen, vaan öykkäri. Öykkäri kokee tasapuolisen kohtelun "hyökkäysenä", kuten tarinassa, mutta vika ei ole tasapuolisuudessa (fair play), vaan siitä että oikeasti öykkäriltä tarinassakin puuttuu kunnia.
Mutta kun liberaalina me olemme helposti värisokeita kunniantunnolle. Kun jonkun toiminnan ja käyttäytymisen motivoivana tekijänä on kunniantunto, niin me emme osaa nähdä sitä, koska me emme ymmärrä sitä. Myönnän että itselläni on vähän sellaisia aivovammoja jotka mahdollistavat näiden asioiden näkemisen. Koen kunnian ja lojaalisuuden tapaisia tunteita, vaikken niille poliittista relevanssia annakaan. Ainakaan paljoa. Mutta moni muu kokee ja antaa. Ja kahdessa asiassa annan minäkin, ja siksi minun on helppo nähdä tämä asia.
Ne kaksi asiaa ovat sukupuoliroolit ja IPR. Sukupuoliroolien kohdalla toki olen liberaali henkeen ja vereen, mutta yksityisesti olen omaksunut paljon miehiseen kunniantuntoon liittyviä hyveitä. En tarkoita että noudattaisin niitä, mutta tunnistan ne ja pidän niitä tärkeinä. Yksi niistä resonoi, ja se on vaatimus pitää oma toiminta hyveellisenä ja kääntäen vastata kaikista niistä tilanteista joissa on toiminut itse hyveidensä vastaisesti. Vaikka kehystän tämän nyt hyveiden toteuttamisena, niin korostan että puhun yksityisesti, en siis edellytä muilta näitä hyveitä, vaikka niitä itsessäni arvostankin.
Tämän vaatimuksen kääntöpuolena on se, että koen kunniaani loukattavan -- jälleen kerran, yksityisesti -- kun joku tuo poliittiseen keskusteluun vaatimuksia joiden on tarkoitus vedota oletukseen omasta kunniattomuudestani. Esimerkiksi, kun poliittista toimintaa jolla on suora vaikutus minuun tai lapsiini perustellaan sillä että miehet ovat väkivaltaisia naisia kohtaan, pidän tätä kohtuuttomana. Ongelmani ei ole tässä kohtaa se, ettäkö en olisi jyrkästi sitä mieltä että väkivalta yleensä on väärin (olettaen standardirajaukset, en nyt jaksa luetella kaikkia kiisteitä), ja etteikö aivan erityisesti miesten (fyysisesti isompina ja vahvempina) naisiin (eli heikompiinsa) kohdistama väkivalta olisi täysin tuomittavaa. Päin vastoin; tämä on aivan olennainen osa omaa hyveellisen toiminnan käsitettäni; politisoituna siitä kuitenkin hyväksyn vain sen, että ketään ei saa lyödä.
Konservatiivien puolesta en voi puhua, enkä myöskään niiden puolesta jotka esimerkiksi protestoivat USA:ssa pyörineitä "Black Lives Matter"- protesteja. En jaa -- osin koska en omaa kosketuspintaa ilmiöön muutoin kuin (liberaalista) mediasta -- sitä käsitystä jonka mukaan on "epäreilua" julistaa tällä sapluunalla ihmisoikeuksia. Mikään mielekäs luenta ei minulle tuota tulkintaa jonka mukaan siinä implisiittisesti sanottaisiin että valkoisten elämällä ei olisi väliä. Pystyn kuitenkin tavoittamaan jonkinlaisen heijastuman tuosta närkästyksestä, etenkin sellaisten ihmisten jotka (valkoihoisina) joutuvat esimerkiksi poliisin mielivallan kohteiksi tai joutuvat muutoin pelkäämään virkakoneiston ylilyöntejä.
Tästä pääsemme siihen sovittamattoman näköiseen ristiriitaan joka näillä kahdella näkemyksellä on. Tämä myös selittää sen, miksi vasemmistoliberaalin on melkein mahdotonta nähdä eroa konservatiivien, alt-right-sekopäiden, ja libertaarien välillä. Itse myönnän olevani melko lailla sokea monille asioille tässä kiistassa ja ymmärrän toki että tämäkin pohdinta on lähinnä autistisen ihmisen yritys ymmärtää jotain mihin ei ole työkaluja.
Sen tiedän kuitenkin, että jos mielekästä jaettua viitekehystä ei löydy, niin asiat kehittyvät kohti veristä yhteenottoa. Tämän en usko olevan kenenkään etu.
9 kommenttia:
Sanoisin, ettei väite liberaalien suppeammasta moraalispektristä pidä paikkaansa. Kun vähääkään tarkemmin katsoo, huomaa että heillä on erittäin pitkälle viedyt lojaalius- ja pyhyysperiaatteet. Esimerkiksi tietyistä ihmisistä tulee epäilyttävien mielipiteiden johdosta saastaisia, joiden kanssa ei tule olla tekemisissä. Jos joku kaveri jatkaa tästä huolimatta vuorovaikutusta saastaisen yksilön kanssa, tulkitaan tämä vihollisen kanssa veljeilyksi. Hänet katsotaan epälojaaliksi myyräksi, joka tekee työn turhaksi. Ja minkä työn? No tietysti työn valon ja hyvyyden puolesta pimeyttä ja pahuutta vastaan.
Kyse onkin todella siitä, etteivät liberaalit tiedosta oman ajattelunsa tasoja. He katsovat esimerkiksi viholliskuvat ja vastakkainasettelun vääriksi, mutta rakentavat niitä itse ja voimalla. On rasismia jaotella ihmisiä meihin ja muihin, mutta heidän koko toimintansa perustuu tämän jaon olemassaololle. Pyhyys, auktoriteetti ja lojaalius kuulostavat heidän korvissaan fasismilta, mutta ovat heille ensiarvoisen tärkeitä. Ilman noita tekijöitä koko heidän ideologinen järjestelmänsä luhistuisi, sillä siltä puuttuisi kyky rankaista ja pelotella rikkureitaan. He eivät usko Jumalaan, koko jumala ja uskominen ovat heille hölynpölyä. Sen sijaan he "tietävät" ihmisen pohjimmiltaan hyväksi. He eivät usko dogmeihin, jotka ovat fasismia. Heille ei kuitenkaan tuota vaikeuksia resitoida ihmisoikeuksien julistusta kuin se ei olisi aikaan ja paikkaan sidottu paperinpala.
Puuttuuko liberaaleilta ja vasemmistolta siis kokonaan itsereflektio? Ainakin joidenkin kohdalla se on sitä, jonkinlaisen hybriksen mahdollistama puolitiedottomuus. Osassa vasemmistoa kuitenkin tiedostetaan nämä asiat, ja reflektiivisesti puidaan esimerkiksi rasismia, seksismiä yms. omissa teoissa. Heidän taustallaan lienee osatekijänä ajatus, että heidän vastakkainasettelunsa lopettaa vastakkainasettelut. Samaan tapaan kuin neuvostokommunistit uskoivat valtiot lopettavaan valtioon. Siksi positiivinen syrjintä on syrjinnän lopettavaa syrjintää. Kiintiöt ja muut "tasaavat" rakenteet lopettavat kaikki rakenteet. Sentään ei ole enää puhuttu sodat lopettavasta sodasta.
Ymmärrät lukemani väärin. Liberaalilta ei puutu noita koodistoja, vaan liberaali vain ei tunnusta niiden poliittista ulottuvuutta. Asian voi ajatella reflektion puutteena, mutta kyse on pikemminkin siitä hyväksyntäänkö pyhyyden ja lojaaliuden moraalinen ulottuvuus osaksi eksplikoitua poliittista filosofiaa, so. voidaanko näitä ulottuvuuksia implementoida yhteiskunnan instituutioissa.
Tuli ehkä luettua vähän huolimattomasti, teet näemmä ison eron yksityisen ja julkisen välille tässä.
Eikö väitteeni kuitenkin pidä siitä huolimatta? He implementoivat pyhyys- ja lojaaliuskäsityksiään myös politiikan tasolla de facto. Esimerkiksi Ruotsin SD-puoluetta kohdellaan kuin säteilevää esinettä, muut puolueet ovat yksissä tuumin jättäneet sen hallitusyhteistön ulkopuolelle. Liuberaalien nyanssien taju on sillä tasolla, että heille kaikki kansallismielisyys on natsismia ja ISIS-fundamentalismia. Ja kaikkihan tietävät, ettei terroristien kanssa neuvotella.
Ihmisoikeuksien julistus on kuin pyhä kirja ja sen dogmit sanelevat käytännön politiikkaa, ovat itse asiassa sanelleet sitä jo vuosikymmeniä. Mitään kompromisseja ei voida tehdä päiväpolitiikassa, sillä vastassa on konkreettinen pahuus. Näyttää siltä, ettei eroa yksityisen ja julkisen välillä tässä ole. Liberaalit vasemmistolaiset pyrkivät toteuttamaan henkiökohtaisen eämänsä ideaaleja sellaisenaan, mikä on vain loogista; yksityinen on poliittista.
Voi toki kysyä, mistä puhumme kun puhumme liberaaleista. Sinun kaltaisistasi en puhu. Ovatko kaltaisesi, aidosti liberaalit vahvoilla poliittisessa skenessä muutenkaan? Pikemminkin tilaa hallitsee omahyväisten hysteerikkojen lauma, joka ei henkiseltä laadultaan juuri poikkea uskonpuhdistuksen päivien kuvainraastajista.
Tämä hysteerikkojen olemassaolo ja äänekkyys on todellinen ilmiö.
Aivan samalla tavalla kuin vaahtosuisten natsien olemassaolo on todellinen ilmiö.
Ongelmana on se, että nämä ryhmittymät ja näiden puhetavat saavat enemmän tilaa kuin ne joilla on introspektiota ja aito halu ymmärtää. Toimittajakunnassa liberaalit vaahtosuut ovat roimasti yliedustettuina ja siksi media näyttää siltä miltä se näyttää.
Mutta ei tarvitse mennä kauas ns verkon syviin vesiin kun näkee vielä pahempaa vaahtosuunatsitouhua. Uhkailua ihmisten perheitä kohtaan jne. Eikä uhkailu rajoitu edes niihin jotka äänekkäimmin vaahtoavat vaan melko tasaisesti kaikkiin eri mieltä oleviin.
Tämä taas aiheuttaa sen että hysteerikko näyttäytyy helposti ihan tolkullisena. Jokaiselle vastapuolen pahuutta julistavalle kirjoitukselle löytyy kyllä "syy" ja "peruste".
Näin yhden pähkähullu kirjoitus tai lausunto näyttääkin toisesta aivan maltilliselta. Tämä ajaa ihmiset aina vaan kauemmas toisistaan eri leireihin.
Ennen pitkää tämä kehitys johtaa jatkuessaan alati pahenevaan väkivaltaan.
Ongelma on se että koska tällainen prosessi ruokkii itseään, niin jotain porukkaa aletaan kohta viedä sorakuopan reunalle. Toivottavasti teitä eikä meitä. Vielä parempi jos ei ketään.
Haastelet ihan tosia. Kansallismielisenä tämä jakautuminen surettaa kahta kauheammin, mutta silti vastakkainasettelu näyttää väistämättömältä. Mitä kompromissia voi olla sellaisten välillä, joista yhdet uskovat suomalaisten asiaan ja toiset pitävät koko käsitettä rasistisena. Keskusteluakin voi syntyä vain, jos on joitain jaettuja premissejä. Oma puoleni ei ole missään vaiheessa ollut hyvin käyttäytyvien ihmisten kerho, kaikkea muuta. Eräs minua viisaampi kuitenkin sanoi, etteivät kansallismieliset ole suinkaan kaikessa oikeassa vaan vasemmistolaiset järisyttävälä tavalla väärässä.
"Individualistinen ja erityisesti sen sisällä ateistinen katsontakanta saattaa esimerkiksi saada lojaaliuden ja auktoriteetin näyttäytymään suorastaan moraalin vastaisina, eli ne voidaan kehystää vastuunpakoiluna, eli lojaaliuden tai auktoriteetin velvoittama universaalina pidettyä moraalikoodia rikkova käytös nähdään itsekkäänä "weasel way"-moraalikalkyylinä."
Niin. Ei kyllä mitenkään turhan usein saa nähdä aukikirjoitettuna punnittua lojaalius- ja auktoriteettimotivaatiota. Sanoisin että aika monissa tilanteissa on liberaalilta (kuten itseltäni) aika paljon vaadittu että osaa edes arvata näitä.
Sanoitkohan tuossa että tarinan kaveri on öykkäri mutta tätä ei liberaali tajua? Minusta on aivan selvää, että tarinan kaveri on öykkäri, vaikka varsin liberaalina itseäni pidänkin. Mikäli Jenkeissä tällaista sikailua pidetään ennemmin valkoisen miehen perusmoodina kuin sikailuna, tämä liberaali porukka on kyllä täysin vieraantunut konservatiiveista väestä. Sikäli tuon tarinan analogia on aivan höpsö. Mutta analogia toimii paremmin kuvauksena samankaltaisesta kokemuksesta, jota valkoiset miehet saattavat kokea, kun heidän asemansa yhteiskunnassa muuttuu nykyistä huonommaksi.
Ei kun tarkoitan sitä, että tarinan kaveri on öykkäri erotuksena esimerkiksi konservatiivista. Tarinan kaveri ei ole henkilö joka edustaa konservatiivisia arvoja, vaan nimenomaan öykkäri.
Toki, onhan niitä öykkäreitä paljon oikeistolaisissa, mutta tuo luenta että se, mitä liberaali pitää tasa-arvona, kohtaisi vastustusta vain siksi että etuoikeutetut ihmiset kokevat sen sortona, on kovin yksipuolinen.
Pointtina oli tässä se, että liberaali luenta siitä, miksi tämä nykyinen backlash on menossa, on yksipuolinen ja maalaa sen kokonaan öykkäröinniksi. Mutta silloinkin kun jonkin etuoikeuteen liitetyn instituution tms muokkaaminen herättää vastustusta, se ei ole aina lähtöisin siitä että etuoikeutta suojellaan koska tasa-arvo tuntuu sorrolta. Se on sitä joskus, ja minusta teksti on hyvä koska juuri kuten sanot, se on kuvaus tietystä ilmiön aspektista.
Liberaalin "värisokeus" on sitä, ettei tyypillinen liberaali osaa tai halua erottaa toisistaan tarinassa esiintyvää öykkäriä ja konservatiivista valkoista miestä. Minullakin meni kauan aikaa tunnistaa se.
Ja silti tiedän että moni "konservatiivinen" valkoinen mies oikeasti on öykkäri. Heidän leirissään lojaalius on hyve, mutta liberaali ei ymmärrä lojaaliutta hyveenä (tai ei ymmärrä tai hyväksy sitä niissä jotka eivät ole liberaaleja) eikä ymmärrä että ei-öykkärimäinen konservatiivi ei pidä öykkärikonservatiivin puolta siitä syystä että tämä on öykkäri, vaan siitä huolimatta. Liberaali näkee tämän öykkärimäisyyden hyväksyntänä.
Siinä K.o.O on yllä oikeassa että tässä liberaali soveltaa puhtauden ja hygienian hyveitä, eli torjuu neuvottelun myös ei-öykkärin kanssa siksi että tämä on "samalla puolella" öykkärin kanssa. Tämä menee jopa niin pitkälle, että kun joku peräänkuuluttaa sitä että konfrontaatiota tulisi välttää niiltä osin kun se on aiheetonta -- viittaan nyt ns "tolkun ihmiset"- kirjoitukseen joka varmaan kymmenen kertaa tuomitsee rasismin ja pyytää kuuntelemaan legitiimejä huolenaiheita -- niin tämä jo itsessään nähdään öykkäreiden ja rasistien puolustamisena.
Lähetä kommentti