Hallitusohjelma & säästöt.

Kommentoin, vielä vajavaisin tiedoin, nyt esitettyjä käsityksiä hallitusohjelman säästöistä. Koska yksityiskohdat ovat vielä hieman auki, osa käsityksistäni voi olla vääriä; näinollen varaan tässä sen että saatan hyvin olla väärässä.

Ensinnäkin hyviä puolia:

•  Asuntolainan korkovähennysoikeuden poiston nopeuttaminen. Tämä on ihan hyvä idea. En kannata verotukia asioissa joissa ne eivät ole hyödyllisiä. Parempi on painaa kokonaisveroastetta alas kuin kikkailla vähennyksillä.
• Vuorotteluvapaa. En ole kyllä sitä mieltä, etteikö sosiaaliturvajärjestelmää ja työelämää tulisi uudistaa siihen suuntaan että vapaavuosia yms voisi viettää, mutta ne tulisi yhdistää järjestelmään jossa vapaat maksetaan esimerkiksi omasta eläkkeestä; tämä toimisi sosiaalitilin ja rahastoivan eläkejärjestelmän kanssa, nykyisin se on huono.
• Eläkkeistä säästäminen; tätä pitäisi olla enemmänkin. Indeksin jäädyttäminen on nykyisissä oloissa vähän riskaabeli homma, koska inflaatio on nollassa. 
• Erilaiset T&K- ja elinkeinotuet ja maataloustuet: Näitä on syytä vähentää, ne eivät tee mitään positiivista taloudelle. 

Huonoja puolia:

• Opintotuki. En vastusta tukien vähentämistä sinänsä, mutten usko että opintotuen leikkaus hyödyttää. Opintojen viivästyessä ja opintotuen leikkurin iskiessä, ihmiset turvautuvat sitten toimeentulotukeen ja erilaisiin byrokraattisiin puljauksiin. Tätä tapahtuu jo nyt; systeemi on rikki tavalla, jota ei voi korjata tekemällä enemmän sitä mikä sen on rikkonutkin. Tehokkain keino olisi siirtää kaikki opintotuki yksinkertaisesti "palkaksi" jota maksetaan opintojen suorittamisesta, poistaa kaikki muu kyttäys ja tulorajat. Nyt ehdotettu leikkaus tulee tosiasiassa kalliimmaksi; veikkaan että säästettyä euroa kohden menetetään noin 1.2 euroa kun muut menot kasvavat.
• Yliopistojen rahoitus. Tässä kohtaa soisin kyllä isommankin leikkauksen vaikka se itseäni uhkaakin; suurempi ongelma on mikromanageroinnin henki joka hallitusneuvotteluiden myötä on syntynyt. Yliopistoja pitäisi pakottaa keventämään hallintoaan; puolet sellaisista "johtajista" pois joiden alaiset pyörittävät excel-showta. Kaikenlaiset vanity-projektit ja pyramidinrakennukset, suuruudenpalvonta ja muu sekoilu kuriin.  Professorien työajasta ipittäminen oli kyllä mauttomuuden huippu. Itse en edes tavoittele professuuria siksi, että vaikka palkka olisi reippaasti kovempi, työmäärä on murhaava. 
• 1.6 miljardia "kärkihankkeisiin". WTF, valtio ei poimi voittajia piste. Tämä on Kepun aluepoliitista keppostelua. 1.6 miljardia voidaan toki investoida, mutta se pitäisi investoida sinne missä infraa tarvitaan ja missä se on taloudellisen toimeliaisuuden edellytyksenä. 

Mitä olisi tarvittu, mutta ei ollut:

• Palkat jäihin julkisella sektorilla koko hallituskaudeksi.  Erityisesti kaikilla niillä, joiden palkka ylittää mediaaniansion. (Itseni mukaanlukien!!)
• Hallinnollisten johtotehtävien raju karsiminen ja yksikkökokojen pienentäminen. Keskitetyt hallinnot tuhlaavat valtavia määriä rahaa ja rakentavat pyramideja rahoilla joilla voisi hoitaa ihmisiä. 
•  Enemmän veronkevennyksiä palkkaveroihin ja eläkemaksuihin. 
• Sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisvaltaisempaa remonttia ja epäjatkuvuuksien ja byrokratian karsintaa: Takaisinperintätarvetta pitäisi karsia sovitellussa työmarkkinatuessa yms, ja muutoinkin suunnata systeemiä kohti perustulomallia, siis sellaista jossa sosiaaliturvan taso on riippumattomampi elämäntilateesta ja sen yhdistäminen palkkatuloihin tapahtuu joustavasti niin, ettei koskaan ole mielekästä miettiä "kannattaako" työtä ottaa vastaan. 

Yleisestiottaen neljän miljardin sopeutus on OK, mutta minusta hieman vähän. Olisin tähdännyt kymmenen miljardin keventämiseen kuluista ja kahden ja puolen miljardin investointeihin. 

Voima contra massa.

Osallistuin sosiaalisessa mediassa osaltani keskusteluun, joka kumpusi julkkiskehonrakentaja "Bull" Mentulan  oletetusta ja raportoidusta huonokuntoisuudesta; en ota tähän asiaan sinänsä kantaa, se toimi keskustelussa jonkinlaisena lähtökohtana, mutta minulla ei ole Mentulan aerobisesta suorituskyvystä tai muustakaan mitään tietoa, joten en sitä kommentoi.

Keskustelussa oli kuitenkin yksi keskeinen teesi, jonka mukaan ns turha lihasmassa on peräti haitallista, sillä se tekee ihmisestä kömpelön, huonokuntoisen ja lopulta myös "heikon" siinä mielessä että toiminnallinen, hyödyksi käytettävä voima jää vähäiseksi. Itseasiassa en halua kommentoida edes tätä väitettä, sillä jos siinä on perää, niin se koskettaa melko marginaalista väestönosaa, kuten esimerkiksi ammattimaisia kehonrakentajia ja raskaimpien sarjojen voimanostajia, ja väittäisin ettei näistäkään kovin suurta osaa.

On kuitenkin yksi aspekti. Ensinnäkin, yleinen ivan ja pilkan kohde -- ja valitettavasti aiheellisesti -- on lausunto jonka mukaan "en halua kasvaa kovin suureksi, joten en treenaa isoilla painoilla". Erottelen tämän lausunnon sen mukaan, onko sen antaja mies vai nainen.  Naiset ensin: Naisille on äärimmäisen epätodennäköistä ja paljon miehiä suuremman työn takana "kasvaa isoksi", sillä naisten hormonitoiminta on keskimäärin hyvin erilaista. Poikkeuksia toki on, mutta tällaiset yksilöt huomaavat kyllä nopeasti, jos uhkaa tulla "liian isoksi".

Sekä miehillä että naisilla pätee kuitenkin se, että valtavaksi lihavuoreksi ei kukaan muutu ilman syömistä. Massiivista syömistä, siis. Ensiksikin, painoharjoittelu kuluttaa energiaa melko paljon. Ei niinkään siksi että painojen nosteleminen itsessään olisi kovin energiaintensiivistä, vaan siksi että lihasten työskennellessä suorituskyvyn rajoilla, niissä hyödynnetään hyötysuhteeltaan huonompia prosesseja, aiheutetaan vaurioita (joiden korjaamiseen menee energiaa) ja kulutetaan vararavintoa jonka paikkaaminen vie energiaa. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että tunteja treenin jälkeen hikoilee helpommin ja esimerkiksi kädet ja jalat ovat selvästi normaalia lämpimämmät.

Proteeinisynteesin ja lihasten kasvun vaatima ylimääräinen energia täytyy hankkia syömällä; kukaan ei yksinkertaisesti voi kasvattaa lihasmassaa ilman että syö riittävästi. Typpitaseen pitää olla positiivinen, eli virtsan mukana ulostulevan typen määrä pitää olla pienempi kuin syödyn typen määrä.

Entä voima sitten? Voimalla nyt viittaan yleisluontoisesti lihasten kykyyn tuottaa voimaa, en välttämättä voimaan fysikaalisena suureena contra teho, esimerkiksi; kirjoitinkin aiemmin miten nämä kaksi ovat eri asia; teho on voima*nopeus.  Voimanostajat optimoivat nimenomaan voimaa, olympiapainonnostajat tarvitsevat myös tehoa, ja useimpien kannalta hyödyllinen voima on sekoitus voimaa ja tehoa. Ehkäpä parempi kattokäsite tälle on suorituskyky, jolla voidaan tarkoittaa vaikkapa sitä, missä määrin lihakset kykenevät toimimaan erilaisissa tilanteissa jotka vaativat voimaa ja tehoa.

Otetaan karkea jako kolmeen; kehonrakentaja optimoi lihasmassaa, voimanostaja voimaa, mutta muunlainen kuntoilija suorituskykyä. Palatakseni alussa mainitsemaani keskusteluun, jossa pohdiskeltiin onko hyötyä pystypunnertaa ja kyykätä paljon, keskustelussa oli implisiittisesti oletus, että tämä ei ole hyvä mittari suorituskyvylle. Argumenttina oli suunnilleen se, että koska iso kehonrakentaja tai erittäin vahva voimanostaja ei jaksa juosta eikä esimerkiksi vaihtaa hehkulamppua (koska kädet väsyvät ylhäällä pitämisestä), on harjoittelu jota kehonrakentaja tai voimanostaja tekee, niinikään turhaa; siitä ei saa suorituskykyä.

Tämä on kuitenkin viallinen argumentti. Kuten jo totesin, kehonrakentaja tulee isoksi paitsi treenaamalla kovaa ja nostamalla paljon, myös syömällä valtavasti. Sama pätee osin myös voimanostajaan, vaikka tämä treenaakin eri tavalla (ja syö enemmän ja piittaa vähemmän rasvaprosentista), tämä optimoi voimaa eikä suorituskykyä. Suurin osa tavallisista kuntoilijoista ei kuitenkaan ole, treeniohjelmasta riippumatta, lähelläkään sellaista pistettä jossa syötäisiin kuten kehonrakentaja tai voimanostaja joten myöskään lihasten koko ei ole ongelma. Lisäksi lihaksen rakenne ei ole lähelläkään sitä millaiseksi kilpatason voimanostajan lihakset optimoituvat (voima kontra teho) jos treenataan pelkästään voimaa. Ja vielä lisäksi läheskään kaikkilla voimanostajillakaan ei ole ongelmaa suorituskyvyn kanssa.

Tämän vuoksi väitteet muotoa "ei kannata treenata voimaa koska tulee kankeaksi/isoksi/hitaaksi" ovatkin kaikki oikeastaan tekosyitä. Isoksi ja hitaaksi ei tulla vahingossa, vaan jättämällä kokonaan nopeus ja notkeus treenaamatta ja syömällä määriä joita esimerkiksi minä en edes kykene syömään. Otetaan esimerkkinä kyykky. Painan 75 kiloa ja kyykkään hyvänä päivänä vähän reilu 120 kiloa. Tämä ei ole paljon, mutta verrattuna vuoden takaiseen, se on 50 kiloa enemmän. Vuosi sitten ajattelin etten varmaan koskaan kyykkäile yli sadalla kilolla koska "polvet tulee kipeäksi" tai "nopeus kärsii" tai jotain muuta itsepetoksellista. Kokeilin kellottaa pitkästä aikaa Mustavuoren laskettelurinteen juosten; pääsin 2/3 mäestä juosten mutta loppu oli käveltävä ja ylhäällä meinasi tulla yrjöt. Nousuun kokonaisuudessa kului kuitenkin ennätysvähän aikaa; tämä johtuu yksinomaan kyykkäämisestä. Ainakin siis kyykkytuloksen nostaminen 1 kertaa omasta painosta 1.6 kertaa omaan painoon on lisännyt suorituskykyäni. Ja väittäisin että suurin osa "en halua treenata koska en halua isoksi"-kuntoilijoista ei kyykkää näin paljon. Vaikka tämä ei ole paljon; ei tämä ole mikään voimanostotulos.

Ja juuri siitä onkin kyse. Minulla on vielä tällä painolla sata kiloa matkaa kilpatason kyykkyyn; siihen en pysty koska aloitin vanhana, enkä sitä tavoittelekaan. Myöskään kehonrakentajien tapaiseen treeniin minulla ei ole mitään suurempaa kiinnostusta. Pyrin tästäkin huolimatta harjoittamaan koko ajan hieman lisää voimaa, ja pidän samalla huolta suorituskyvystä. On ymmärrettävä se, että voima ei ole se, josta on haittaa. Haittaa toki on niistä asioista jotka tulevat kylkiäisenä silloin kun voimaa -- tai lihasmassaa -- optimoidaan äärimmilleen piittaamatta suorituskyvystä. Mutta mikä pakko sillä tavalla muka on treenata?

Olen vakaasti tullut siihen tulokseen, että lähestulkoon jokaisen kuntoilijan kannalta olisi hyödyllistä käydä kuntosalilla ehkä kaksi kertaa viikossa ja kyykätä joka jumalan kerta. Aikuisen miehen olisi syytä kyykätä yli sata kiloa. Se on pieni lukema harrastajalle, mutta ero suorituskyvyssä näkyy käytännössä kaikessa arjessa.

AC-nivel, osa II.

Viikko tulehduskipulääkkeitä auttoi kipuun; olkapää ei ole enää kipeä levossa. Sensijaan toiminnallisuus on heikentynyt entisestään, eli siinä missä ennen treenaaminen helpotti, nyt se tekee kipeää.

Penkkipunnerrus saa jäädä nyt pidemmäksi aikaa. Soutu ei tuntunut olevan mikään ongelma, eikä myöskään pystypunnerrus. Epäilen, että AC-nivel ei ole se joka on ongelman takana. Tätä eräs lääkärituttava epäilikin, ja nyt oireet tukevat tätä jo selkeämmin. Vrt pystypunnerrus, joka auttaa kipuun.

Penkkipunnerus on jossain määrin ns. vanity-liike. Tarkoitan sitä, että penkkipunnerrustuloksella voi kehuskella, ja se kehittää rintalihasta, mikä taas on populaarikulttuurissa melko keskeisessä asemassa miesten ulkonäköarvioissa. Funktionaalisessa mielessä penkkipunnerruksen tuoma lisähyöty esimerkiksi pystypunnerrukseen ja vastaaviin on itseasiassa melko vähäinen. Silti suurin osa ihmisistä tekee sitä; se on mukava liike, koska periaatteessa liikkuvia osia on vain kaksi, siinä saa kohtuullisen isoja painoja liikuteltua, saa tehdä makuultaan ja se kehittää rintalihasta mikä on ulkonäöllisesti useimmille toivottavaa.

Olkapää on nyt kertonut minulle kuitenkin, että penkkipunnerus on ns. no-go. Soutu ja prässä vielä onnistuvat, joten jatkan niitä. Käyn kinuamassa lekurilta perjantaina kortisonipiikin. Todennäköisesti joudun jättämään kesäkuun lopun vaellusreissun väliin; en uskalla ottaa parinkymmenen kilon rinkkaa selkääni, jos olkapää vihoittelee.

AC-nivel

Kävin lekurissa tänään olkapäävaivojen vuoksi. Näyttää siltä, että kyseessä on AC-nivelen tulehdus joka ei toistaiseksi ole vielä kovin pahaksi mennyt: Liikerata ei ole rajoittunut ja kipukaari-oire on olematon. Kipuileva osa liikeradasta rajoittuu suunnilleen siihen, kun käsi on keskilinjan takana ja alaviistossa. Hoitona on etorikoksibi 7 päivän ajan ja jos tila ei osoita paranemisen merkkejä, niin sitten piikillä kortisoni viikon perästä.

Ohje harjoittelun suhteen, jonka olen parilta muultakin taholta kuullut, oli että kivun rajoissa normaali treeni. Eli mitään sellaista ei pidä tehdä joka treenatessa tekee kipeää. Itselläni tämä tarkoittaa ainakin leuanvetoa ja vinopenkkiä. Kokeilen normaalia penkkipunnerrusta, koska jos tekniikka on kohdallaan, se ei ole tehnyt kipeää. Pystyprässi on toiminut varsin hyvin myös, pikemminkin se on lievittänyt oiretta.

Toinen aspekti on, että trapezius on todella kireällä. Tämä ei ainakaan auta AC:n paranemista, joten varasin hierojalle ajan. Minulla on aiemmin ollut ongelmia nimenomaan vasemman puolen trapeziuksen ja deltoidin kanssa, so. ne ovat olleet tavattoman jumissa ja vasemmasta kädestä on välillä verenkiertokin heikentynyt; tässä taustalla on todennäköisesti työergonomia, sillä ongelmia oli runsaasti silloinkin kun en käynyt aktiivisesti kuntosalilla.  Hierojalle on tietenkin mainittava AC-tulehduksesta, mutta muutoin uskoisin että ei siitä ainakaan haittaa ole; olen nähnyt ja kuullut toistuvasti esitettävän väitteitä siitä, että hieronta tehostaa toipumista. Pikaisen "meta-analyysin" perusteella pitäisin väitettä huuhaana. Hieronta vähentää subjektiivista kivun ja jäykkyyden tuntemusta, mutta funktionaalista lihaksen voimantuottoa tai liikeradan laajuutta se ei lisää, joten hieronta kuuluu olennaisesti kategorioiden "uskomushoidot" ja "saattaa olla hyödyksi" välimaastoon.

Leikkaukset ja Elvytys.

Ei lienee salaisuus, että itse en ole mikään erityisen suuri elvytyspolitiikan kannattaja, ja että mielestäni julkisia menoja tulisi karsia. Tahdon kuitenkin huomauttaa, että julkisen keskustelun implisiittinen oletus jossa nämä kaksi asiaa asetetaan vastakkain, on itseasiassa ristiriitainen ja siitä tulisi luopua.

Ensinnäkin, missään nimessä ei tulisi kutsua "elvytykseksi" sitä, että valtio esimerkiksi nostaa virkamiesten -- tai vaikka sitten sairaanhoitajien -- palkkoja, tai sitä että korotetaan sosiaaliturvaa. Tällainen menoerä muuttaa vain tulojakaumaa ja uuden menoerän. Jos yksittäisten kansalaisten käytettävissä olevilla tuloilla on elvyttävä vaikutus, tämän saa aikaan ekvivalentisti alentamalla näiden verotusta, minkä lisäksi verojen alentamisella on edes jonkinlainen dynaaminen vaikutus kysyntäpuoleen.  Elvytystä ei myöskään ole vanhustenhoidon menojen kasvattaminen tai takuueläkkeiden tason nostaminen, aivan samasta syystä.

Mitä "elvytys" sitten voi olla jos ei näitä asioita? Ensinnäkin, jos lähdetään ajatuksesta että valtion kontolle nyt on jätetty tiettyjen asioiden hoitaminen, kuten vaikkapa teiden ja tiettyjen julkisten rakennusten yms ylläpito, niin se että näiden asioiden osalta lisätään "menoja" ei ole vielä elvytystä. Sensijaan se on, jos vaikkapa korjausrakentamista aikaistetaan rakennusalan matalasuhdanteessa. Miksi?

Oletetaan että sairaala pitää peruskorjata. Korjauskustannus nousee joka vuosi hieman ja korjauksen jälkeen sairaalalla on käyttöikää lisää n vuotta. Korjauksella on tietty nettonykyarvo, jonka laskeminen tässä voidaan sivuuttaa. Mikä on olennaista on, että tämä arvo pääsääntöisesti optimoidaan, niin että korjataan juuri silloin kun korjauksesta saatava nettohyöty maksimoituu. Tähän nettohyötyyn vaikuttaa kustannus, hyöty, ja korko. Korko ei ole välttämättä markkinakorko, vaan se on julkisen investoinnin vaihtoehtoiskustannuksesta tuleva korko; rahoituskorko voi olla paljonkin tätä laskennassa käytettävää korkoa pienempi. Korjauksella on kuitenkin vielä yksi hyöty julkiselle taloudelle, ja se riippuu suhdanteesta. Nimittäin, jos rakennusalalla vallitsee lama, korjauksen teettäminen kasvattaa työllisyyttä. Tämä ei tarkoita että korjaus sinänsä "maksaa itsensä takaisin" tästä syystä, mutta se kyllä tarkoittaa kääntäen sitä, että jos rakennusalalla *ei* vallitse lamaa, korjauksen teettäminen on pois jostain muualta; julkinen työn teettäjä kilpailee muiden kanssa tekijöistä ja tämä nostaa rakentamisen hintaa muille. Marginaalilla jokin muu työ jää tekemättä. Kysyntälaman ja työttömyyden oloissa näin ei ole. Kaiken lisäksi työttömyyskorvaukset ja vastaavat pitävät huolen siitä, että hinnat eivät pääse laskemaan kovin nopeasti vaikka työtä ei teetettäisi, mutta kuluja sensijaan kasaantuu julkiselle puolelle näistä tulonsiirroista. Kun otetaan huomioon sekin, että työvoiman laatu tyypillisesti laskee kun se on työttömänä ja kasvaa työelämässä (taidot heikkenevät kun niitä ei käytetä jne), tällaisissa oloissa työn teettämisellä on myös muita pidempiaikaisia hyötyjä.

On siis tilanteita, joissa julkisen investoinnin tai projektin aikaistaminen siitä, mikä normaalisti olisi optimaalista, on mielekästä. On kuitenkin syytä huomata, että tällaisia julkisia investointeja tietenkin on loputtomiin ja poliittinen paine niiden toteuttamiseen on varsin suuri, jos aletaan puhua "elvytyspolitiikasta". Kaiken muun lisäksi tietenkin vasemmalla varsinkin iloisesti sekoillaan "elvytyksen" merkityksellä, ja kuvitellaan että esimerkiksi työn tarjontaa selkeästi heikentävätkin toimenpiteet kuten eläkkeiden tai perusturvan korottaminen, ovat jonkinlaista "elvytystä". Tämän vuoksi "elvytys" saa hyvin negatiivisen kaiun julkisessa keskustelussa. Syy on vasemmiston.

Itse suosisin mieluiten sellaista, että kulutusmenot ja investointibudjetti pitäisi olla erillään. Kulutusmenojen kattamiseen ei saisi missään oloissa mennä enempää rahaa kuin tulee. Investointien rahoittaminen sensijaan pitäisi tapahtua yksinomaan velalla. Tiedän että tämä kuulostaa kummalliselta, mutta selitys on varsin yksinkertainen ja itsestäänselvä.

Nimittäin, leikkaustarpeen näkyvyys saadaan esiin näin, ja toisaalta "elvytys" on aina velkaelvytystä. Sellaista elvytystä joka tapahtuu ylijäämillä, ei voi nimittää elvytykseksi. Lisäksi valtion ylijäämät, jos sellaisia kerätään, tulisi rahastoida johonkin minkä tuotto on parempi kuin valtionvelan korko; on peräti moraalitonta maksaa lainaa takaisin jos ei ole pakko, jos parempiakin sijoituskohteita on.

Voima ja Jet Lag

Pidin siis kahden viikon tauon treeneistä, ja takana on nyt kolme treenikertaa. Ensinnäkin, stronglifts-applikaatio viisaasti kehotti ottamaan 10% painoista pois koska taukoa oli ollut niin kauan. Se kannatti, vaikka DOMS iskikin jälkeenpäin. Painoin menemään ja kävin lauantaina uudelleen salilla. Lisäsin kyykkyyn 5 kiloa, ajatuksella että tauon jälkeen kehitys lienee mahdollisesti hitusen nopeampaa. Tämä ei ollut lauantaina ongelma, vaan painot kyllä nousivat. Ahnehdin kuitenkin hiukan ja kävin vielä juoksemassa kevyen lenkin treenin päälle. Tämäkään ei sinänsä ollut mikään isompi ongelma.

Tai se ei olisi ollut, mutta jostain syystä Kalifornian reissun jälkeinen Jet Lag ei ole vieläkään täysin helpottanut. Saan kyllä unen illalla helposti, ja erityisesti treenipäivän iltana nukuttaa tavattomasti. Herään kuitenkin jo kuuden tunnin jälkeen suhteellisen virkeänä. En muutoin pidä tätä ongelmana, mutta huomaan että lihasten palautumiselle tästä on haittaa; uni ei riitä.

Niinpä tänään ei onnistunut edes 2.5 kilon lisäys kyykyssä. Treenikaveri nosteli jo 140, ja minä jouduin passaamaan yhden sarjan jälkeen 112.5 kilolla. Penkki ja soutu menivät ohjelman mukaisesti, pieniä liikkeitä kun ovat.  Otin mukaan ohjelmaan power cleanin, jotta saisin hieman tehopainottaisempaa harjoitusta. Räjähtävän luonteensa vuoksi clean on selkeästi teho- ei niinkään voimaliike. (Kirjoitin aiemmin tehon ja voiman eroista)  Aloitin aivan kevyesti, jotta saan tekniikan kuntoon, eli tänään oli ohjelmassa vasta 42.5.

Uni on vanhemmiten hankalampi asia kuin kuvittelin. Ennen reissua minulla ei ollut ongelmia, mutta unirytmin kerran häiriinnyttyä, se on yllättävän vaikea saada kohdalleen. Melatoniini ei sinänsä auta, koska sen puoliintumisaika on niin lyhyt, että herään kuitenkin jo viiden tunnin sisällä; itseasiassa normaalitilassakin melatoniini lisää riskiä että herään keskellä yötä. Toisaalta jos otan melatoniinia vasta aamuyöllä herättyäni, olen aamulla tavattoman tokkurainen. Olen kyllä tehnyt tämän pariin kertaan, mutta jostain syystä aikaiset heräämiset tuntuvat jatkuvan. Nyrkkisääntönä aikaeroväsymyksestä on pidetty "tunti per päivä", mutta heräämisaika on siirtynyt pikeminkin 20 minuuttia päivässä.

Tänään ajattelin mennä lenkille illalla, vaikka alaselkä onkin hieman väsynyt. Väsytän kropan tällä kertaa kunnolla ja toivottavasti nukun ensi yönä pitkään. Huominen on kuitenkin lepopäivä.

Ruumiinmassani on noussut nyt yli 75 kilon. Aloitin syksyllä 68 kilosta, ja vielä pari kuukautta sitten paino oli 72. Luulen että siinä on kohtuullisen paljon ns läskiä, ja siksi aionkin kohta siirtyä hienoiselle kalorivajeelle.  Painoindeksini on nyt noin 22, ja ajattelin että sen voisi pudottaa hieman alemmas. En ole mitannut rasvaprosenttiani juuri nyt, mutta epäilen että se on jossain viidentoista paikkeilla.  Vatsalihasten muoto erottuu jotenkuten, mutta päällä on selvästi rasvakerros. Tavoitteena ei ole varsinaisesti mikään "ripped" ulkomuoto, mutta on mielenkiintoista nähdä a) kuinka paljon pystyn säilyttämään voimasta ja b) kuinka paljon pystyn karsimaan kehon rasvasta.  En ole vielä päättänyt koska aloitan tiukentamisen, treenin jälkeen syöminen on vaan niin mahtavaa ja vihdoin olen saanut ruokahalun niin kovaksi että paino nousee...

EDIT: Testasin eilen illalla piruuttani tehontuotantoa juoksemalla ylämäkiä. Kaupissa on melko suuria korkeuseroja lyhyehköillä matkoilla. Keuhkot ja sydän eivät oikein meinanneet pysyä vauhdissa, mutta jaloista sai selvästi isompia tehoja kuin mihin olen tottunut. Eikä aerobinen kunto ollut heikentynyt niin paljon kuin kuvittelin. Keskinopeus oli mitätön, yli kuuden minuutin kilometrillä, mutta se johtui siitä, että alamäessä käytännössä kävelimme. Katselin nopeus/korkeuskäyrää, ja nätisti se kyllä meni niin että mäkiin juostiin selvästi lujempaa, vauhti hidastui mäen huippua lähestyttäessä varsin vähän ja hidastuminen alkoi vasta lähellä huippua.

Olisi mielenkiintoista nähdä, jos polvi kestää, kuinka kovaa loppukesästä oikeastaan pystyisikään juoksemaan.

Asuntopolitiikasta.

Soininvaara kirjoitti Kepun "talousmaantieteellisestä" linjauksesta jotain; en jaksanut lukea kommentteja kovin paljon. Itse raporttikin löytyy verkosta, mutten sitäkään jaksanut tarkkaan lukea, koska se on pitkä. Keskityn yhteen ja vain yhteen argumenttiin, ja se löytyy puolestaan Hirvaskosken kirjoituksesta, jos kohta piilotettuna.

Riisutaan kaikki muu pois kysymyksestä hetkeksi ja kysytään missä ihmiset haluavat asua? Tämä kysymys on vaikea vastattavaksi, koska meidän pitäisi ensin antaa jokin kriteeri sille, mitä tällä tarkoitetaan, miten sitä mitataan ja mistä noin ylipäätään tiedämme ihmisten vastauksen olevan se, mitä he "todella" haluavat.

Jos nimittäin ihmisiltä kysytään, he mielellään asuisivat a) työpaikan lähellä b) palvelujen lähellä c) rauhallisessa ympäristössä d) luonnon lähellä e) vesistöjen lähellä f) hyvien kulkuyhteyksien varrella jne jne. Käytännössä jokainen ymmärtää, että ihmisillä on preferenssejä jotka vetävät eri suuntiin, ja ovat osin ristiriitaisia. Yksilöiden päätökset ovat pitkälti näiden preferenssien yhteensovittamista ja siksi päätökset ovat usein hankalia. Kaiken muun lisäksi käy vielä niin, että esimerkiksi asumiseen liittyy paitsi se kustannus joka tulee asunnon rakentamisesta ja ylläpidosta, myös kustannus joka aiheutuu muille siitä, että kun minä asun jossain, ei kukaan muu voi asua siinä. Tämä ei tietenkään ole sellainen kustannus jonka joutuu noin vaan maksamaan tai jota voi mitata; se on vaihtoehtoiskustannus.

Jotta pitkällä aikavälillä jokin resurssi jaettaisiin tarkoituksenmukaisimmin, meidän tulisi pitää huoli siitä, että kussakin asunnossa asuu se, jolle vaihtoehtoiskustannus (siis se haitta joka tulee siitä ettei hän asu juuri siinä) on kaikkein suurin. Me emme voi tällaista saada aikaan millään poliittisella päätöksellä, mutta kaikkein hienoin piirre markkinataloudessa on juurikin se, että markkinahinta asettuu sellaiseksi että pääsemme hyvin lähelle tätä: Asunnot myydään eniten tarjoavalle, ja se on valmis maksamaan eniten, jolle asunnon saamisen vaihtoehtoiskustannus on kaikkein suurin. Jos kaupungissa on hyväpalkkainen työ, tämän työn tekijä on valmis maksamaan asunnosta enemmän kuin joku jolla ei ole vastaavaa työtä. Ja niin edelleen.

Dynaamisesti ajatellen markkintalous ratkaisee vielä toisenkin niukkuuteen liittyvän ongelman. Asuntoja nimittäin rakennetaan koko ajan lisää jonkin verran. Olettaen että rakennuksilla vaadittavaa työvoimaa ja koneita yms on käytössä rajallisesti, myös uudisrakentamisen paikalla on jokin vaihtoehtoiskustannus. Asunnon rakentaminen on toki hyödyllistä kaikkialla siellä missä asunto menee kaupaksi hinnalla joka ylittää rakentamisen kustannukset. Mutta jälleen kerran, koska asuntoja ei voida rakentaa kaikkialle missä niistä on hyötyä, olisi mielekästä rakentaa ne sinne, missä rakentamatta jättämisen vaihtoehtoiskustannus on suurin. Myös tästä kaikeksi onneksi hinta on erittäin hyvä indikaattori. Mitä pienemmissä yksiköissä rakentaminen tapahtuu, sitä tarkemmin asuntojen hinta heijastelee myös sitä, mihin kannattaa rakentaa.

Keskustelussa näin seuraavanlaisen argumentin: On vuosien saatossa käynyt niin, että kun asuntoja on rakennettu paljon sinne, missä asuntojen hinnat ovat korkeat, asuntojen hinnat ovat vain nousseet siellä, ja kaikenlisäksi laskeneet muualla. Tätä voisi prima facie pitää argumenttina siitä, että hei, markkinataloushan ei toimi, koska kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan pitäisi käydä pikemminkin päinvastoin.

Toinen argumentti joka esitettiin oli, että on havaittu, että siellä missä rakennetaan paremmat moottoritiet yms kulkuväylät, ruuhkat eivät vähene, vaan usein lisääntyvät, silllä tien käyttäjämäärät kasvavat saturaariopisteeseen. Tämä argumentti on oikeansuuntainen tiettyyn rajaan asti; niin kauan kun ihmiset joilla on henkilöautoja eivät kaikki tee työmatkojaan henkilöautolla, autoilun helpottaminen ei juurikaan helpota autoilua, koska marginaalisia päätöksiä lähteä autolla tehdään enemmän.  En ota kantaa siihen onko tämä argumentti kulkuväylien rakentamisen puolesta nykytilanteessa; se olisi sitä silloin, jos moottoritiet rakennettaisiin yksityisin varoin ja niiden kustannukset perittäisiin autoilijoilta käytön perusteella. (Huom, tämä ei ole mikään perustelu ruuhkamaksuille tai kilometripohjaiselle verolle; niille on perusteluja, mutta toisin kuin on esitetty, tämä ei ole yksi niistä)

Otetaan annettuna tämä hintakehitys, sillä se on selkeästi tosiasia. Mutta puhuuko tämä jotenkin sen puolesta, että poliittisin päätöksin pitää rajoittaa asuntorakentamista? Ei. Se kyllä toimii siten, että poliittisin päätöksin tehty rakentaminen  oikeasti muistuttaa ruuhkautuvien teiden rakentamista. Mutta toisaalta, pelkkä kaavoitus on "halpaa" (senkun piirretään viivoja kartalle). Se, mikä tulee kalliiksi tietenkin on, että jos ja kun kaavan mukaisesti rakennetaan, niin laki asettaa kunnalle tiettyjä velvoitteita (viemärit, koulut, jne) joiden täyttäminen todella tulee kalliiksi. Jos kuitenkin esimerkiksi maapohjasta perittävällä kiinteistöverolla voidaan kattaa nämä kustannukset, on selvää, että tehokkuusparannus toteutuu.

Miksi se on selvää? Ensinnäkin, mikään hintasignaalin vaihtoehtoiskustannukseen perustuvassa analyysissä ei nojaa siihen oletukseen että asuntojen hinnan tulisi kehittyä johonkin suuntaan rakentamisen seurauksena. Näin ollen ei ole mitään dynaamista argumenttia jonka mukaan asuntorakentaminen oli "virhe" koska hinta nousi. Päinvastoin, hinnannousu on merkki siitä, että yhä useampi haluaa asua siellä minne rakennettiin.

Miksi sitten meillä on kaunaa siitä, että kaupunkeihin rakennetaan ja niiden väkiluku kasvaa? Usein näkee esitettävän esimerkiksi väitteen jonka mukaan joku (usein "vihreät") haluaa pakottaa ihmiset asumaan kaupunkeihin, ja että kuinka ihmiset "mieluummin" asuvat muualla. Tällaisen väitteen esittäjälle kun sanoo, että tämä kehityshän on positiivinen koska vaikka hinnat ovat kaupungeissa nousseet niin ne ovat siellä maalla laskeneet, ja täten väitteen esittäjän on itseasiassa peräti helpompaa toteuttaa haluaan asua maalla.

Tämä ei kuitenkaan ole se todellinen argumentti. Todellinen argumentti on, että muut ihmiset, erityisesti työikäiset, valuvat kaupunkeihin koska siellä on korkeammat reaalipalkat ja koska nuoret haluavat asua kaupungeissa. Hankittuaan koulutuksen kaupungissa, heidän on myös helpompi jäädä töihin kaupunkiin. Näin maaseutujen elinkeino- ja palvelurakenne pikku hiljaa rapistuu. Tämä on se todellinen harmin aihe, ei suinkaan se että yksilöä jotenkin poliittisesti "pakotettaisiin" tai "painostettaisiin" asumaan kaupungissa. Muiden ihmisten täysin vapaaehtoisesti ja omasta halustaan tekemät, heitä itseään koskevat päätökset ovat johtaneet tilanteeseen.  Kepulainen ei siis halua tosiasiassa valinnanvapautta, vaan poistaa sen; kepulainen käyttää retoriikkaa siitä miten politiikka "pakottaa" asumaan kaupungissa, kun tosiasiassa moni haluaa asua kaupungissa. Kepulainen haluaa pakottaa ihmiset asumaan maalla.

California Über Alles

Vietin 10 päivää Kaliforniassa ja palasin eilen. Muutama hajahuomio.

• Nuorempana aikaerosta toipui nopeammin. Erityisesti, nuorempana oli helpompaa nukkua aamulla pidempään, ja vaikka illalla väsytti, valvominen ei ollut hankalaa. Vanhemmiten herääminen on helpompaa, mutta toisaalta ei huvita valvoa niin myöhään. Tämän vuoksi itään matkustamisen aiheuttama aikaero on suhteellisesti hieman helpompaa sietää vanhemmiten. Kymmenen tunnin aikaero on kuitenkin niin lähellä 12 tuntia, että suurta merkitystä tällä ei ole.
• Kalifornian suurkaupunkien liikenne on ruuhkautunutta, eikä ongelma yksinkertaisesti ratkea rakentamalla isompia moottoriteitä. Liikenne oli kuitenkin melko sujuvaa ruuhkista huolimatta. 
• Los Angeles muistuttaa loputonta Forssan tai Nokian keskustaa, ei niinkään suurkaupunkia, Downtown LA:ta lukuunottamatta. 
• Kalifornian "surffariaksentti" on todellinen ilmiö. Tosin, kuulin vain keski-ikäisten käyttävän sitä. Lisäksi sain fist-bumpin fillaripummilta, joka pyysi dollaria jotta saisi Wal-Martista itselleen uuden renkaan. 
• Opin nopeasti pitämään paidan rintataskussa tukkua dollarin seteleitä. Niitä on syytä jaella vähän joka paikassa. Erityisesti koin hotellissa ne tärkeiksi, huomasin saavani parkkeeraajilta parempaa palvelua kun tippasin ahkerasti. Tippikulttuuriin tottuu yllättävän nopeasti. 
• Maanteiden varrella on USA:laisittain "sosialistisessa" Kaliforniassakin paljon asenäyttelyitä ja asekauppoja on erityisesti maaseudulla ilmeisesti kohtuullisen tiheässä. Oakhurstissa sellainen oli hotellin vieressä. Metsästys lienee suosittua Yosemiten kansallispuiston liepeillä, sillä kauriita oli todella paljon.
• Annoskoot eivät ainakaan Kaliforniassa olleet stereotyyppisen suuria, vaan pikemminkin pienehköjä. 
• Bensa oli halpaa suomalaisen mittapuun mukaan. Kaliforniassa on USA:n toiseksi korkein bensavero, ja gallona maksoi noin neljä dollaria, eli bensa oli noin euron litra. Sitä kuluu paljon, koska autot ovat isoja. 
• Joka puolella oli erilaisia varoituskylttejä siitä, miten mistäkin saa niin ja niin suuret sakot. En juuri nähnyt tässä suhteessa eroa Singaporeen.