Evodevo.

Osallistuin blogi"keskusteluun" joka äityi kerrassaan surrealistiseksi. Olen havainnut että ilmiö ei ole ollenkaan harvinainen; siis tilanne jossa jokin asiakysymys josta on runsaasti tutkimustietoa ja evidenssiä, esitetään paitsi kiistanalaisena, myös jopa jonkinlaisena "huijauksena", ja kaikenlainen evidenssi kuitataan epäolennaisena.

En halua ko. kirjoituksen laatijaa osoitella mitenkään erityisemmin sormella. En oikeastaan nostaisi sinänsä edes evoluutioteoriaa keskiöön, mutta se on hyvä esimerkki laajemmasta ilmiöstä. Ilmiön taustalla on käsittääkseni samantapainen signalointitarve joka löytyy usein sinänsä legitiimeissä poliittisissa kysymyksissä, eli ihmiset omaksuvat tietyn näkemyksen, koska se kuuluu asiaan. Tavallaan tässä viitekehyksessä tietysti voidaan ajatella evoluutioon "uskomisen" symmetrisesti olevan eräänlainen signaali. Näin itseasiassa onkin pitkälti, ja esimerkiksi ns. skeptikoiden parissa olen törmännyt tavan takaa signalointiin aidon skeptisyyden sijaan. Esimerkkeinä löytyvät esimerkiksi GMO (jota vastustetaan typerillä argumenteilla, joten jotkut skeptikot yksinkertaisesti kääntävät kaikki GMO-vastustajien argumentit päinvastaisiksi ja esimerkiksi uskovat että Monsanton tapaiset yritykset ovat yksinkertaisesti hyväntekeväisyysorganisaatioita) tai vaikkapa lääketiede (jolloin esimerkiksi kaikki luonnontuotteisiin perustuva lääkintä tuomitaan puhtaaksi hörhöilyksi).

Tämä sai minut ajattelemaan omaa suhdettani evoluutioon ja ylipäänsä uskomuksiini. Kaikkea tulee olla lupa epäillä, mutta tietenkään ei ole mielekästä epäillä kaikkea kaiken aikaa, joten tarkastellaan nyt evidenssiä. Aloittakaamme wikipediasta. Kun alla käytän sanaa "evoluutio" viittaan siis käsitykseen jonka mukaan kaikki (tai ainakin melkein kaikki) eliöt ovat kehittyneet täysin tunnettujen luonnonlakien mukaisesti yhteisestä kantamuodosta.

Darwinismilla on yleiskielessä hieman negatiivinen kaiku. Tämä johtuu osin niistä poliittisista ja muutenkin sekapäisistä jutuista joita "luonnonvalinnalla" ja erityisesti jonkinlaisella "olemassaolon kamppailulla" on perusteltu. En ota niihin kantaa. Muutenkin darwinismi-käsitteen käyttäminen on ei-toivottavaa, koska vaikka Darwinin ajatukset karkeastiottaen kuvaavat sen, miten luonnonvalinta toimii, mekanismit tunnetaan nykyisin niin paljon paremmin, että viittaaminen Darwiniin on suunnilleen yhtä tarpeellista kuin modernissa fysiikassa on tarpeen viitata Newtoniin. On kuitenkin olennaista huomata, että Darwinin käyttämä evidenssi oli pääosin hänen havaintonsa saman lajin sisällä tai läheisten lajien välillä esiintyvistä variaatioista jotka selittyivät eroavaisuuksilla esimerkiksi ruokavaliossa, luonnollisissa vihollisissa, yms ympäristötekijöissä, ja siinä miten näillä variaatioilla näytti olevan merkitystä lisääntymismenestykseen.

Paleontologinen evidenssi on hajanaista; fossiloituminen on kohtuullisen harvinaista. Fossiilievidenssi kuitenkin läpäisee popperilaisen seulan sikäli, että "väärään" ajanjaksoon sijoittuva fossiililöytö esimerkiksi modernista eliölajista kumoaisi käsityksen siitä, että kyseinen laji on kehittynyt varhaisemmista muodoista. Kumulatiivista evidenssiä saadaan eräänlaisen "riippumattoman kokeen" muodossa, kun löydetään jonkin edeltävältä muodolta vaikuttavan fossiilin ja nykyisen lajin väliin ajallisesti ja muodollisesti sopiva välimuoto. Näitä on aikojen saatossa löytynyt lukuisia.

Muotoon perustuva evidenssi toimii erittäin vahavasti paleontologisen evidenssin kanssa yhdessä. Esimerkiksi valailla on jäännöksenä takaraajojen luita, jotka eivät koskaan kehity raajoiksi. Välimuodoilla on suuremmat luut ja niin edelleen hyvin sulavana transitiona muotoihin jotka olivat maaeläimiä ainakin fossiilitodisteiden perusteella. 

Geneettinen evidenssi on aivan murskaavan vahvaa. Ensinnäkin, lähes kaikki fylogeneettisiksi sukulaisiksi fossiilitodisteiden perusteella arvioidut lajit ovat osoittautuneet genomiltaan sukulaisiksi hyvin tarkkaan siinä määrin kuin mihin fossiilitodistuaineisto on viitannut.

Yksi argumentti joka usein esiintyy on, että "kompleksisuus ei voi lisääntyä". Mitä tällä tarkalleenottaen tarkoitetaan, en ole koskaan oikein ymmärtänyt. Jos sillä tarkoitetaan geeniaineksen lisääntymistä, niin sitä tapahtuu hyvin usein. Yksinkertaisin esimerkki on ihmisellä Downin oireyhtymä, joka aiheutuu yhden kromosomin ylimääräisestä kopiosta - jos kohta kyseinen genomin piteneminen on koko lailla haitallinen. Genomi voi pidentyä kuitenkin esimerkiksi geeni kerrallaan, jolloin jostakin geenistä ilmestyy kaksi kopiota kromosomiin.  Tästä on lukuisia esimerkkejä ja se on havaittu useaan kertaan, mekanismikin tunnetaan melko hyvin. Tällä on sellainen evoluutiota vauhdittava vaikutus, että tämä redundanssi mahdollistaa toisen kopion mutatoitumisen paljon vähäisemmällä valintapaineella kuin jos geeniä olisi vain yksi kopio.

Silmän kehittymistä on pidetty myös useissa lähteissä evidenssinä siitä, ettei mikään näin monimutkainen rakenne voi kehittyä "sattumalta". Todistusaineisto on kuitenkin hyvin vankkaa. Tässäkin kohtaa wikipedian artikkeli on hyvä kohta tutustua asiaan. Tunnetun mutaatiotahdin ja mutaatiomekanismien perusteella tehdyissä simulaatioissa on arvioitu, että ihmisen silmän kaltaisen elimen kehittymiseen hyvin primitiivisestä valoherkästä solukosta, voisi kulua niinkin vähän aikaa kuin 400 000 vuotta. Siksi ei olekaan ihmeellistä, että evidenssi näyttäisi osoittavan siihen suuntaan että silmä on kehittynyt riippumattomasti useampaankin kertaan.  Evoluutiohistoria näkyy enemmän tai vähemmän sellaisenaan silmän kehityksessä alkioilla.

Alkionkehitys onkin muutenkin yksi selkeimpiä kohtia joissa evidenssi puhuu asteittaisen evoluution puolesta. Alkionkehitys haarautuu kahden eri lajin alkioilla erilaisiksi hyvin tarkalleen siinä kohtaa missä näiden yhteinen esi-isä oli kehityksensä "päässä" muun evidenssin valossa. Kehityksen tietyissä vaiheissa esiintyy rakenteita, jotka eivät kehity eteenpäin, tai jotka häviävät kehityksen myöhäisemmässä vaiheessa, kuten esimerkiksi kidusten aihiot nisäkkäillä (ml. ihmiset).

Kaikenkaikkiaan,olisi periaatetasolla aivan mahdollista, että missä tahansa näistä asioista voitaisiin löytää evidenssiä, joka ei lainkaan sopisi teoriaan siitä, että eliöt ovat kehittyneet varhaisemmista yhteisistä kantamuodoista. Esimerkiksi genomissa on aina sellaista DNA:ta, joka ei koodaa mitään eikä osallistu säätelyyn. Tämän DNA:n mutaatiot eivät siten pääsääntöisesti vaikuta fenotyyppiin eli niihin ei kohdistu valintapainetta. Siksi tätä DNA:ta voidaan käyttää eräänlaisena "evoluutiokellona": Kun verrataan kahden melko läheisen lajin DNA:ta tältä osin, voidaan päätellä kuinka kaukana lähin yhteinen esi-isä on. Jos tällaisilla lajeilla löydettäisiin sellaisia proteeineja koodaavia geenejä joiden "etäisyys" olisi merkittävästi suurempi kuin tämän "kello-DNA":n perusteella luulisi, niin tämä olisi evidenssiä sen puolesta että kyseinen geeni ei ole kehittynyt luonnonvalinnan kautta. Teoriassa tosin on mahdollista, että esimerkiksi jokin virus olisi aiheuttanut DNA:ssa olennaisen muutoksen, joten täysin vedenpitävä kumoaminen yksittäinen tällainen tapaus ei olisi.

Toinen keino jolla voitaisiin osoittaa että evoluutiota ei ole tapahtunut, olisi jo edellä mainittu väärässä kerrostumassa esiintyvä fossiili. Esimerkiksi modernin nisäkkään fossiili jossain varhaisella kambrikaudella. Varsinaiset aukot fossiilitodistusaineistossa eivät ole sinänsä todistusaineistoa evoluutiota vastaan. Evoluution puolesta on evidenssinä sensijaan jokainen tapaus, joasa postuloidaan että jokin välimuoto pitäisi olla olemassa ja sellainen löydetään; kääntäen ei voi olla edes periaatteessa mahdollista löytää kaikkia välimuotoja, sillä fossiloituminen on tavattoman harvinaista.

Kolmas evoluutiota vastaan puhuva evidenssi olisi sellainen, jossa jokin rakenne todella voitaisiin osoittaa erittäin monimutkaiseksi ja niin että minkäälaisella välimuodolla ei olisi mitään mahdollisuutta selvitä luonnonvalinnassa. Tällaisesta on vaikea keksiä mitään esimerkkiä, joten täytyisi olla jokin struktuuri, joka olisi fossiilitodistusaineiston perusteella yksinkertaisesti ilmestynyt joihinkin eliöihin, ja jotka alkionkehityksessä eivät antaisi mitään viitettä siitä että ne olisivat voineet kehittyä vähitelle. Tällaisia ei kuitenkaan ole toistaiseksi esitetty.

Abiogeneesi on tavallaan evoluutiosta erillinen teoria. Se siis viittaa käsitykseen, jonka mukaan ensimmäiset elolliset solujen prototyypit kehittyivät jonkin kemiallisen prosessin kautta yksinkertaisemmista molekyyleistä. Tästä on kumuloitunut evidenssiä runsaasti. Ensinnäkin, klassinen Miller-Urey- koe osoitti alustavasti, että aminohappoja voi syntyä oloissa jotka vastaavat osapuilleen varhaisen maapallon ilmakehän ja maaperän koostumusta. Myöhemmät kokeet ovat osoittaneet että tämä on jopa vielä todennäköisempää kuin alkuperäisessä kokeessa tulkittiin. Nukleotidien emäksiä on syntetisoitu matkimalla näitä oloja jo 60-luvulla, ja kokonaisia RNA-polymeerejä  hiljattain. Evidenssiä on lisäksi esimerkiksi siinä, että tiettyjen savilaatujen tiedetään katalysoivan monia reaktioita. Evidenssiä tietenkin täytyy kumuloida ja voi olla että suurin osa - tai jopa kaikki - teoriat osoittautuvat epätodeksi. Toisaalta, muutamassa vuosikymmennessä on edetty tavattoman pitkälle, ja kokeelliset tulokset ovat koko ajan tuoneet hieman lisää evidenssiä.

Kun mainitsin signaloinnista aiemmin, niin todetaan nyt, että tämän evidenssin perusteella kaikista esitetyistä hypoteeseista evoluutio (siis, että kaikella elollisella maapallolla on yhteinen kehityshistoria, ja luonnonvalinta on vastuussa nykyisestä monimuotoisuudesta) on niin vankalla pohjalla että vaadittaisiin todellakin jokin yllä mainituista selkeistä vastaesimerkeistä tekemään edes joten kuten uskottavaksi että mikään vaihtoehtoinen skenaario pitäisi paikkansa. Jos tällaista evidenssiä on esittää, niin epäilijöillä on erittäin vahva argumentti. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut kertaakaan.

Abiogeneesin kohdalla mahdollisille vaihtoehtoisille teorioille on toki enemmän tilaa. Potentiaalisena vaihtoehtona on esimerkiksi pidetty sitä, että  alkeelliset eliöt ovat kehittyneet jossakin muualla ja sitten saapuneet maapallolle esimerkiksi asteroidin törmäyksessä. Tämä tosin ei selitä sinänsä mitään, koska jossakin näiden alkeellisten eliöidenkin olisi pitänyt syntyä.

Vastaavia kysymyksiä voidaan skannata muualtakin, rakenteen ollessa suunnilleen sama. Esimerkiksi voidaan arvioida että mitään ikiliikkujia ei ole olemassa (kukaan ei ole koskaan havainnut merkittävää rikkoutumista termodynamiikan toisessa pääsäännössä). Kylmäfuusio on todennäköisesti huijausta (ml. nämä LENR-laitteet yms). Homeopatia on kokolailla varmasti huijausta. Ihmisen hiilidioksidipäästöt melko suurella todennäköisyydellä ovat aiheuttaneet maapallon keskilämpötilan nousua, ja käytännöllisesti katsoen varmasti ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun ja merien happamoitumista.  Toki on mahdollista osoittaa kaikki nämä väitteet vääriksi: Voidaan rakentaa ikiliikkuja, LENR saattaa toimia, homeopatialla voidaan kaksoissokkokokeessa todeta olevan parantava vaikutus toistuvasti, ja voi osoittautua että maapallon ilmasto ei lämpenekään. Voi käydä niin että hiilidioksiditaso kääntyykin laskuun vaikka päästöjen määrä kasvaisi jne. Mikä tahansa näistä voi tapahtua ja silloin uskomuksia pitää muuttaa.


On kuitenkin valitettavaa, että tämäntyyppisistä kysymyksistä tehdään signaaleja. Valitettavuus ei riipu siitä, mitä asialla signaloidaan, vaan se on valitettavaa riippumatta syystä. Tähän olen viitannut kun olen sanonut, että jos vihreä vastustaa ydinvoimaa, tämä on epämielenkiintoinen keskustelukumppani. Jos libertaari tai "paleokonservatiivi" uskoo ettei ilmakehän lämpeneminen johdu hiilidioksidimäärän kasvusta tai jos joku hippi uskoo että homeopatia on hyödyllistä, näiden mielipiteellä ei ole informaatioarvoa. Ei siksi, etteikö yksilö voisi toki omaksua viiteryhmänsä mielipiteitä näistä riippumattomasti, vaan siksi että argumentaatiosta tulee löysää ja laiskaa.

Valitettavasti ja aivan liian usein ateismin ja evoluution kanssa on samoin. Tätä on siksi vaikea sovittaa yhteen uskomuksieni kanssa: käsitykseni evoluutiosta ei ole riippuvainen käsityksistäni uskonnosta. Esimerkiksi en pidä mitenkään kummallisena jos jollakulla uskonnollisella henkilöllä on samankaltainen käsitys evoluutioteoriasta kuin minulla. Pidän tällaisen henkilön argumentaatiota asiasta yleensä astetta mielenkiintoisempana. Mutta yhtä en ole vielä koskaan tavannut: En ole tavannut ateistia joka olisi kreationisti...

Vieras.

Kolleegani, joka tällä hetkellä työskentelee Oxfordissa, tuli täksi viikoksi vierailemaan. Tarkoituksena on luonnostella ja saattaa alkuun yhteistä tutkimusta tauon jälkeen. Edellinen yhteinen julkaisumme on kahden ja puolen vuoden takaa. Kävin noutamassa vieraani eilen lentoasemalta ja vein hänet hotelliin. Olin tarjoutunut majoittamaan hänet luonani, mutta hän uumoili (ja epäilen hänen olleen oikeassa) saavansa paremmin levättyä ja keskityttyä työhönsä oleilemalla hotellissa.

Pitkä Juoksu 2nd Edition.

Palasimme maanantaina illalla Suomeen.

Sunnuntain juoksut sujuivat mielenkiintoisesti. Lanzaroten maraton ja puolimaraton oli tarkasti mitattu, mutta polvivaivojeni vuoksi en osallistunut niille, vaan kymmenelle kilometrille; vaimo juoksi puolikkaan. Lähtö puolikkaalle oli 9:00 sunnuntaiaamuna ja kympin lähtö oli 10:00. Puolikkaan lähtöpiste oli eri paikassa kuin maali, ja osallistujille oli bussikuljetus, joka lähti jo 7:30, joten vein vaimon lähtöpaikalle seitsemän jälkeen. Istuin Sands Beach- hotellin aulassa siis kaksi ja puoli tuntia lukien kirjaa. Aikaa tappaakseni join jotain urheilujuomaa - olisiko ollut Gatorade - ja koska hieman väsytti, myös tölkillisen energiajuomaa. En ajatellut tällä olevan suurta merkitystä, koska "kymppi on niin lyhyt matka".

Pintapuolisen tarkastelun nojalla näyttäisi ensialkuun, että juoksu oli onnistunut: Kympin ajaksi tuli 43:12, mikä olisi ollut henkilökohtainen ennätykseni ko. matkalla. Polvikaan ei vaivannut. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää.

Ensiksikin, en uskonut aikaan kun tulin maaliin, ja kun tarkastelin väliaikoja ja tilastoja, uskon siihen nyt vielä vähemmän. Matka oli mitattu väärin. 43:12 olisi toki ehkä ollut minulle mahdollinen - puolikkaan väliaika 10 548 metrin kohdalla  oli elokuussa aika tarkkaan 50 minuuttia, ja silloin olin säästellyt voimia. Nyt juoksin täysillä. Mutta mutta: seitsemän kilometrin(*) kohdalla sain kylkipistoksen, minkä vuoksi jouduin kävelemään noin 30 sekuntia. Menetin siis ajassa ehkä 15 sekuntia jo siinä. Mutta mikä hälyttävämpää, aloitin loppukirin liian varhain ja liian kovaa, joten jonkin matkaa ennen maalia menin kaksinkerroin ja oksensin energia- ja urheilujuomat kadunvarteen, ja tästä toipumiseen meni ehkä minuutti, aikaa hukkui ehkä kaksi minuuttia. Jos kaikki olisi mennyt nappiin, niin aika olisi maalissa ollut hyvin lähellä 40 minuuttia. Kuntoni on voinut nousta, mutta ei todellakaan näin paljon.

Tutkin lähemmin tietoja, ja virheen lähde paljastui: "viiden kilometrin" väliaikani oli nimittäin 16:57, ja tuossa kohtaa en ollut mitenkään erityisen väsynyt. Alkuperäinen reitti oli symmetrinen "sinne ja takaisin", mutta kilpailussa paluureitti kiersikin huomattavan paljon pidemmän matkan. 16:57 viidellä kilometrillä tarkoittaisi 3:23 per kilometri. Joudun pettymyksekseni toteamaan, että kykenen juoksemaan tuollaista vauhtia noin 600 metriä ennen kuin oksennan tai pyörryn. Kilometrin ennätykseni on reilusti yli kolme ja puoli minuuttia, ja cooper-tulokseni vain noin 3000 metriä (ja tämä on siis 4min per kilometri). Olisin vetänyt tuolla matkalla siis yli 3500 cooper-tahtia; epätodennäköistä.

Veikkaukseni on, että kilpailupäivänä reittien kanssa tapahtui moka. Kymppiläiset ohjattiin väärälle reitille, ja tämä nappasi matkasta noin kilometrin. Loppumatka oli oikein mitoitettu, oksennuksineen juoksin jälkimmäisen 5 kilometriä siis 26 minuuttia ja 15 sekuntia. Tämä on uskottavaa, koska 6000 metrillä ennätykseni on noin 27 minuuttia silloin kun en oksentanut ja kaikki meni nappiin.

Epäonnistumisistaan ja yleisestä häröydestään huolimatta kokemus oli opettavainen ja jollakin tapaa voimauttava. Ensinnäkin, opin tavattoman paljon lämmön ja nesteytyksen yhteydestä ja lisäksi siitä, miten kroppa reagoi asioihin. Opin myös jotain rajoistani ja siitä miten niitä vastaan pusketaan. Tietenkään siinä, että oksentaa sisuskalunsa kadunvarteen, ei ole mitään erityisen hohdokasta tai arvostettavaa, mutta jotain sairasta ylpeyttä koen siitä, että puskin vasten epämukavuutta ja tuskaa pisteeseen jossa en voinut enää tietoisilla päätöksillä repiä koneesta enempää tehoja irti: Annoin kaikkeni hyvin kirjaimellisesti.

Ajathan ovat tässä tapauskessa noloja ja nopeuteni säälittävä, mutta se ei ole tässä pointti lainkaan. Aivan samaan tapaan kuin siinä että kylkiluut potkitaan rikki, tässä on jotain mikä synnyttää erittäin voimakkaan tunteen siitä että on todella elossa, koska elämä on tuskaa ja elämisen kyky on osaltaan kykyä sietää tätä tuskaa. Hyvä elämä ei ole elämä ilman tuskaa, vaan elämä jota tuska ei määrittele tai kontrolloi.

Ensimmäinen luukku...

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä, 2013. Opetukseni päättyi viime viikolla, joten pidän ensi viikon lomaa. Kuten aiemmin mainitsin, lähden Lanzarotelle perheen kanssa huomenna. Lähdemme Helsinkiin jo tänään ja yövymme lentokentän lähellä sijaitsevassa hotellissa ensi yön, jotta ei tarvitse yötä vasten siirtyä lentokentälle. Päivitän blogia seuraavan kerran aikaisintaan joulukuun 10 päivä.

Juoksun osalta suunnitelmani menivät hieman mönkään, koska alunperin harkitsin osallistumista maratonille. Polven reistailun vuoksi en uskalla juosta pitkiä matkoja juuri nyt. Luovuin suunnitelmasta osallistua edes puolimaratonille jo pari viikkoa sitten, koska harjoitusmäärät olivat niin vähäiset. Niinpä aion juosta vain 10 kilometrin kisan, ja siinäkin on mahdollista että ITBS alkaa vihoitella. hieman puolivälin jälkeen.

Maa näyttäisi olevan nyt lumen peitossa, joten olen varovaisen toiveikas että Tampereen seudulla pääsisi hiihtämään vielä ennen vuodenvaihdetta. Ajattelin että tammi-maaliskuussa en juokse lainkaan, vaan pidä aerobisen kunnon yllä hiihtäen. Hiihtotekniikkani on varmasti kehno, koska olen viimeksi hiihtänyt murtomaasuksilla arviolta 20 vuotta sitten, mutta olen siinä iässä etten tällaisista asioista pahemmin piittaa.

Keväällä hankkimamme hamsteri on osoittautunut varsinaiseksi kahlekuninkaaksi. Joitain kuukausia sitten huomasimme, että se kykenee pakenemaan häkistään jos häkin katossa oleva luukku jää auki. Saimme viime viikolla todistaa, miten se kiipeili kirjaimellisesti häkkinsä kattoa pitkin. Havaitsimme, että luukun sulkeminen ei auttanut, sillä muovisessa osassa kattoa on kaksi noin etusormen paksuista reikää (ilmeisesti vesipulloa tms varten), ja hamsteri mitä ilmeisimmin kykenee ahtautumaan näistä ulos. Näinollen eilen aamulla tukimme kyseiset reiät. Tämä ei auttanut, vaan päivän aikana jyrsijä oli jotenkin onnistunut karkaamaan häkistään.

En löytänyt kyseisen lajin - suomeksi talvikon - älykkyydestä kovin paljon tietoa. Tämä kyseinen yksilö on mitä ilmeisimmin ainakin kohtuullisen hyvä oppimaan ja soveltamaan oppimaansa. Lisäksi se on hyvin kesy, eikä se pelkää ihmistä. Parin päivän karkureissun jälkeen se tulee aivan mielellään ihmisen kädelle, vaikka näyttäisi karkuteillä ollessaan suurimman osan ajasta välttelevän ihmisiä. Meillä on edessä uuden häkin hankinta, mutta nyt reissuun lähdön kanssa tulee ongelma. Onneksi sukulaiset tulevat majailemaan meille lomamme ajaksi ja voivat näin ruokkia tämän pikkujyrsijän. Se käy nimittäin avonaisessa häkissään hiekkakylvyissä ja ruokailemassa myös ollessaan karkuteillä. Koska hamsterit ovat yöeläimiä, nämä vierailut taphtuvat yleensä öisin, ja ne voi päätellä jäljistä hiekkakylvyssä ja siitä että ruokaa on syöty. Eräs suurimpia hamsterin herkkuja ovat pinjansiemeniä.