Pitkä Juoksu 2nd Edition.

Palasimme maanantaina illalla Suomeen.

Sunnuntain juoksut sujuivat mielenkiintoisesti. Lanzaroten maraton ja puolimaraton oli tarkasti mitattu, mutta polvivaivojeni vuoksi en osallistunut niille, vaan kymmenelle kilometrille; vaimo juoksi puolikkaan. Lähtö puolikkaalle oli 9:00 sunnuntaiaamuna ja kympin lähtö oli 10:00. Puolikkaan lähtöpiste oli eri paikassa kuin maali, ja osallistujille oli bussikuljetus, joka lähti jo 7:30, joten vein vaimon lähtöpaikalle seitsemän jälkeen. Istuin Sands Beach- hotellin aulassa siis kaksi ja puoli tuntia lukien kirjaa. Aikaa tappaakseni join jotain urheilujuomaa - olisiko ollut Gatorade - ja koska hieman väsytti, myös tölkillisen energiajuomaa. En ajatellut tällä olevan suurta merkitystä, koska "kymppi on niin lyhyt matka".

Pintapuolisen tarkastelun nojalla näyttäisi ensialkuun, että juoksu oli onnistunut: Kympin ajaksi tuli 43:12, mikä olisi ollut henkilökohtainen ennätykseni ko. matkalla. Polvikaan ei vaivannut. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää.

Ensiksikin, en uskonut aikaan kun tulin maaliin, ja kun tarkastelin väliaikoja ja tilastoja, uskon siihen nyt vielä vähemmän. Matka oli mitattu väärin. 43:12 olisi toki ehkä ollut minulle mahdollinen - puolikkaan väliaika 10 548 metrin kohdalla  oli elokuussa aika tarkkaan 50 minuuttia, ja silloin olin säästellyt voimia. Nyt juoksin täysillä. Mutta mutta: seitsemän kilometrin(*) kohdalla sain kylkipistoksen, minkä vuoksi jouduin kävelemään noin 30 sekuntia. Menetin siis ajassa ehkä 15 sekuntia jo siinä. Mutta mikä hälyttävämpää, aloitin loppukirin liian varhain ja liian kovaa, joten jonkin matkaa ennen maalia menin kaksinkerroin ja oksensin energia- ja urheilujuomat kadunvarteen, ja tästä toipumiseen meni ehkä minuutti, aikaa hukkui ehkä kaksi minuuttia. Jos kaikki olisi mennyt nappiin, niin aika olisi maalissa ollut hyvin lähellä 40 minuuttia. Kuntoni on voinut nousta, mutta ei todellakaan näin paljon.

Tutkin lähemmin tietoja, ja virheen lähde paljastui: "viiden kilometrin" väliaikani oli nimittäin 16:57, ja tuossa kohtaa en ollut mitenkään erityisen väsynyt. Alkuperäinen reitti oli symmetrinen "sinne ja takaisin", mutta kilpailussa paluureitti kiersikin huomattavan paljon pidemmän matkan. 16:57 viidellä kilometrillä tarkoittaisi 3:23 per kilometri. Joudun pettymyksekseni toteamaan, että kykenen juoksemaan tuollaista vauhtia noin 600 metriä ennen kuin oksennan tai pyörryn. Kilometrin ennätykseni on reilusti yli kolme ja puoli minuuttia, ja cooper-tulokseni vain noin 3000 metriä (ja tämä on siis 4min per kilometri). Olisin vetänyt tuolla matkalla siis yli 3500 cooper-tahtia; epätodennäköistä.

Veikkaukseni on, että kilpailupäivänä reittien kanssa tapahtui moka. Kymppiläiset ohjattiin väärälle reitille, ja tämä nappasi matkasta noin kilometrin. Loppumatka oli oikein mitoitettu, oksennuksineen juoksin jälkimmäisen 5 kilometriä siis 26 minuuttia ja 15 sekuntia. Tämä on uskottavaa, koska 6000 metrillä ennätykseni on noin 27 minuuttia silloin kun en oksentanut ja kaikki meni nappiin.

Epäonnistumisistaan ja yleisestä häröydestään huolimatta kokemus oli opettavainen ja jollakin tapaa voimauttava. Ensinnäkin, opin tavattoman paljon lämmön ja nesteytyksen yhteydestä ja lisäksi siitä, miten kroppa reagoi asioihin. Opin myös jotain rajoistani ja siitä miten niitä vastaan pusketaan. Tietenkään siinä, että oksentaa sisuskalunsa kadunvarteen, ei ole mitään erityisen hohdokasta tai arvostettavaa, mutta jotain sairasta ylpeyttä koen siitä, että puskin vasten epämukavuutta ja tuskaa pisteeseen jossa en voinut enää tietoisilla päätöksillä repiä koneesta enempää tehoja irti: Annoin kaikkeni hyvin kirjaimellisesti.

Ajathan ovat tässä tapauskessa noloja ja nopeuteni säälittävä, mutta se ei ole tässä pointti lainkaan. Aivan samaan tapaan kuin siinä että kylkiluut potkitaan rikki, tässä on jotain mikä synnyttää erittäin voimakkaan tunteen siitä että on todella elossa, koska elämä on tuskaa ja elämisen kyky on osaltaan kykyä sietää tätä tuskaa. Hyvä elämä ei ole elämä ilman tuskaa, vaan elämä jota tuska ei määrittele tai kontrolloi.