Pidin viikon tauon viime viikonlopun pyöräretken jälkeen, lukuunottamatta paria tkd-harjoitusta viikolla. Vältin tietoisesti juoksua ja mitä tahansa, mikä voi käydä polville tai jalan jänteille. Sunnuntaina lähdin heittämään kympin lenkkiä.
Olen huomannut ilmiön, jolle en tiedä mitään omaa ilmaisua, mutta nimitän sitä nopeuden näläksi. Tarkoitan tällä sitä, että tarkoituksena on lähteä rauhalliselle peruslenkille, mutta jalat nyt vaan vetävät kovempaa, ja hitaampi juokseminen tuntuu väärältä kropassa. Sunnuntaiaamun lenkin tarkoitus oli ikäänkuin vain herätellä jalat ja muu kroppa siihen, että kohta alan harjoitella enemmän. Ensimmäisen puolen kilometrin kohdalla kävi selväksi, että nopeuden nälkä oli sen verran kova, että yli viiden minuutin kilometrit tuntuisivat aivan liian hitailta. Syynä saattoi myös olla ilman kylmyys, eli tuntui siltä että lämmöt piti saada päälle nopeasti.
Juoksu sujuikin ihan hyvin noin puoliväliin saakka, mutta sitten oikean polven ulkosyrjä ilmoitti olemassaolostaan. Kipu ei tule polven nivelestä, vaan jänteestä, joka kulkee polven sivulla. Ilmiö oli sama kuin reilu viikko takaperin, eli muutaman kilometrin jälkeen jalka alkaa kipuilla. Kipu myös loppuu lähes välittömästi kun vaihtaa kävelyyn. Särkyä rasituksen ulkopuolella ei ole lainkaan, eikä käytännössä mitään muutakaan tuntemusta, vaan ainoastaan juoksu itsessään tekee kipeää. Kipuilun profiili on siis lähes täysin päinvastainen kuin vasemman jalan plantaarifaskiitilla, joka taas kipeytyy levosta. Nilkka ja jalkapohja kipeytyvät jo siitä, että katson tunnin verran televisiota, minkä jälkeen nouseminen tuottaa tuskaa.
Vauhti kympillä putosi noin 10 kilometriin tunnissa kivun alettua. Tämä ei poistanut kipua, vaikka hieman helpotti. Sports trackeristä huomaa, että ensimmäiset viisi kilometriä menivät keskinopeudella noin 12 kilometriä tunnissa, jälkimmäiset viisi 10.8. Viimeisillä kilometrillä myös oikea lonkka alkoi kipeytyä. Epäilen jännittäneeni reittä ja lonkan ojentajaa jotenkin reaktiona polven kipuiluun, koska myöhemmin lonkassa ei tuntunut mitään. Loppupäivän aikana esimerkiksi rappusten laskeutuminen teki kipeää, ja yhdessä kohtaa käydessäni kaupassa otin pari juoksuaskelta, mikä tuntui välittömästi.
Lenkin nopeuden putoaminen puolivälissä näkyi myös sykkeen putoamisena. Alkupuolen syke vaihteli pääosin välillä 167-180, kun taas loppupuolella se oli 158-176. Useimmiten jos vauhti putoaa väsymyksen tai liian kovaa juostun alkumatkan vuoksi, syke ei putoa loppumatkalla vaikka juoksisin hieman hitaammin, vaan kovaa juostessa sykeprofiili on tasainen tai jopa hieman nouseva.
Tampereen puolimaratonin, sitä edeltäneen harjoittelun himmailun ja sen jälkeisen toipumisen vuoksi syyskuun kilometrit jäävät alle seitsemänkymmenen. Ensi kuun aikana olisi tarkoitus taas nostaa määrä yli kolmenkymmenen viikossa, mutta jos polvi on tällainen, kilometrit on syytä pitää vähäisinä. Edellisten kokemusten perusteella noin neljän kilometrin lenkkien ei pitäisi polvea ärsyttää. Internethakujen perusteella ITBS vaikuttaisi todenäköiseltä diagnoosilta. Useimpien lähteiden mukaan tietyt spesifiset jalkoja vahvistavat harjoitukset yhdistettynä juoksumäärien pudottamiseen hetkeksi ovat paras hoitomuoto.
Erään asian olen huomannut tässä harrastuksen edetessä. Ennen ajattelin yleensä, että 10 kilometrin lenkki 53 minuutissa olisi ollut pitkä JA nopea. Vielä vuosi sitten olisin ollut kummissani, ja olisin pitänyt tällaista juoksua jonkinlaisena tavoitteena. Nyt kroppa tuntuu huutavan vain lisää kilometrejä ja lisää nopeutta - polvea lukuunottamatta, tietenkin. Ahdistun ajatuksesta että joudun vähentämään juoksua, tai siis, etten voi lisätä sitä nyt.
Sivumennen sanoen, viikonloppuna vietettiin Tampereen päivää, ja perinteiden mukaan monet harrastusseurat jne pitivät avoimia ovia. Kävimme lasten kanssa Tampereen Jousiampujien salilla Osmonkallion väestönsuojassa, mutta nuoremmalla pojalla on vielä hieman liian lyhyet kädet. Vanhempi sai hyviä osumia tauluun. Kävimme myös vähän modernimpia projektiiliaseita kokeilemassa Pohjois-Hämeen ampujien tiloissa. Vanhempi poika yllätti kaikki ilmapistoolilla, ampumalla neljä laukausta, kaikki mustalle. PHA:lla alkaisi ampumakurssi keskiviikkona, mutta valitettavasti nykyiset harrastukset menevät näiden kanssa päällekäin. Hieman intouduin kuitenkin, ja ajattelin kaivaa vanhan ilmakiväärini ja CO2-pistoolini naftaliinista. Ehkä hankin jonkun edullisen ilmapistoolin harjoittelua varten.
Ampumaharrastus on mielestäni erittäin terve ja hyvä harrastus, sillä se opettaa varovaisuutta ja kärsivällisyyttä. Nuorempi poika saikin opetuksen tästä eilen. Isoveljen menestys sai hänet kiukustumaan ja yrittämään kovasti itsekin osua tauluun. Into ja kiukku kuitenkin kostautuivat, eikä poika kuunnellut ohjeita. Mitään vakavaa ei sattunut, mutta poika painoi ohjeiden vastaisesti nenänsä aivan liian lähelle ilmapistoolin perää "tähdätäkseen paremmin". Vaikka ilma-aseen rekyyli on mitätön, jousen laukaisu saa aseen tärähtämään, ja poika sai kirjaimellisesti nenilleen pistoolin tähtäimestä. Tänään oli nenävarressa mustelma, jota hän aikoi sanojensa mukaan esitellä ylpeänä eskarissa...
maanantai 30. syyskuuta 2013
maanantai 23. syyskuuta 2013
Pyöräretki.
Lähdin sunnuntaiaamuna pyöräretkelle Tampereen Teiskoon. Useimmille tamperelaisille Teisko on hieman vieraanoloinen maalaispitäjä, jonka tiedetään kuitenkin kuuluvan osaksi Tamperetta. Sen pinta-ala oli ennen vuonna 1972 tapahtunutta Tampereeseen liittämistä wikipedian mukaan 337 neliökilometriä, mikä tarkoittaa että Teisko on tosiasiassa selvästi yli puolet Tampereen pinta-alasta.
Pyöräilin aamulla noin 12 kilometrin matkan Tammelaan, missä vanhan ystäväni liittyi seuraan. Tämän jälkeen poljimme noin 20 kilometrin matkan Isolle Päiväjärvelle. Varsinaiselle Teiskon kylälle olisi ollut pisimmillään matkaa vielä noin 10 kilometriä, jos määränpäänä pitäisi esimerkiksi Teiskon Kirkkoa.
"Uimme" järvessä, jonka veden lämpötila oli noin 13 astetta. Itse tosin vain laskeuduin veteen ja nousin saman tien ylös, siinä määrin kylmää vesi oli. Emme lämmittäneet saunaa, sillä saunominen väsyttää, vaan söimme pastaa, lepäsimme, ja palasimme takaisin.
Itselleni kertyi kilometrejä hieman yli 80, keskinopeus oli melko alhainen, noin 20 kilometriä tunnissa, hieman alle. Taival oli mutkainen ja mäkinen - ja tarpeettoman pitkä - sillä matkasimme Kaupin ja Niihaman ulkoilureittiä Olkahisiin, ja pidimme kumpaankin suuntaan mennessä pienen juomatauon Aitolahden Teboilin pihassa.
Suosittelen kyllä Teiskon suuntaa pyörilijöille. Maasto on aitolahden jälkeen melko maltillisella tavalla mäkistä; ei kovin haastavaa muttei myöskään täysin tasaistakaan.
Pyöräilin aamulla noin 12 kilometrin matkan Tammelaan, missä vanhan ystäväni liittyi seuraan. Tämän jälkeen poljimme noin 20 kilometrin matkan Isolle Päiväjärvelle. Varsinaiselle Teiskon kylälle olisi ollut pisimmillään matkaa vielä noin 10 kilometriä, jos määränpäänä pitäisi esimerkiksi Teiskon Kirkkoa.
"Uimme" järvessä, jonka veden lämpötila oli noin 13 astetta. Itse tosin vain laskeuduin veteen ja nousin saman tien ylös, siinä määrin kylmää vesi oli. Emme lämmittäneet saunaa, sillä saunominen väsyttää, vaan söimme pastaa, lepäsimme, ja palasimme takaisin.
Itselleni kertyi kilometrejä hieman yli 80, keskinopeus oli melko alhainen, noin 20 kilometriä tunnissa, hieman alle. Taival oli mutkainen ja mäkinen - ja tarpeettoman pitkä - sillä matkasimme Kaupin ja Niihaman ulkoilureittiä Olkahisiin, ja pidimme kumpaankin suuntaan mennessä pienen juomatauon Aitolahden Teboilin pihassa.
Suosittelen kyllä Teiskon suuntaa pyörilijöille. Maasto on aitolahden jälkeen melko maltillisella tavalla mäkistä; ei kovin haastavaa muttei myöskään täysin tasaistakaan.
torstai 19. syyskuuta 2013
Pitkä Juoksu, part 2.
Lihaskipu, jonka sain palkkioksi sunnuntain puolimaratonista, parani ehkä yllättävänkin nopeasti. Kävin tiistaina pienellä palauttavalla lenkillä, ja eilisen treenin kyykkyhyppyjen jäljiltä ei edelleenkään tunnu mitään erityistä. Plantaarifaskiitti on ennallaan, ehkä hieman aiempaa pahempi, mutta aamuinen kipu helpottaa muutamassa minuutissa.
Nyt alkaa sitten treenaaminen Lanzarotea varten. En ole vielä päättänyt tavoitetta, en edes matkaa. Plantaarifaskiitti ja polven kipeytyminen sunnuntaina viittaisivat siihen, että täysmaraton ei tule kysymykseen ennen ensi kevättä, mutta aion silti harjoitella ikäänkuin aikoisin juosta maratonin. Juoksen puolikkaan, jos nivelissä siltä tuntuu, ja päätän asian vasta kun ilmoittaudun.
Aiempi treeniohjelmani oli suunnilleen sellainen, että juoksin yhden pitkän (> 12km) , yhden keskipitkän ja kaksi lyhyttä viikossa. Jos juoksin vain kolme lenkkiä, niin jätin keskipitkän yleensä pois. Lyhyillä juoksin aina "täysillä" ja pitkillä taas mukavuusalueella. Keskipitkät juoksin yleensä kavereiden kanssa tms, joten ne olivat ehkä vielä hitaampia. Harjoittelu ei ollut täysin systemaattista.
Kilometrejä puolimaratonia varten treenatessani kertyi noin 330, hieman alle, ja harjoittelun keskinopeus oli noin 10.5 kilometriä tunnissa, ja aikaa siis kului kolmisenkymmentä tuntia. (Luvut ovat pyöreitä, huom.) Nopein keskivauhti oli 4 kilometrin lenkillä noin 14 kilometriä tunnissa, mutta siinä kohtaa epäilen mittavirhettä, koska lähes sama reitti näytti GPS:n mukaan liki 300 metriä pidemmältä; todellinen vauhti lienee ollut 13.8 paikkeilla, koska se vastasi nopeiden lenkkien vauhtia. Keskimääräinen syke oli nopeilla lenkeillä välillä 175 -- 181, hitaammilla 142 -- 166. Korkein mittaamani syke oli 188, tosin mittari näytti joskus 250, mutta koska tämä oli aina yksittäinen piikki, epäilen sitä mittavirheeksi. Tyypillinen nopean lenkin maksimisyke oli 187. Varsinaisten lenkkien ulkopuolella sain mäessä hetkellisesti yli 190 lukeman, mutta sekin saattoi olla mittavirhe. Harjoittelun aikana en juurikaan seurannut sykettä, vaan tutkin sykkeitä aina vasta harjoituksen päätyttyä, itse juoksut juoksin aina tuntemusten mukaan ("kevyt", "raskas" jne)
Lanzarotea varten ajattelin jatkaa suunnilleen samoilla eväillä, mutta hieman systemaattisemmin. Ajattelin jättää lyhyet ja nopeat yhteen kertaan viikossa ja lisätä vajaan kympin vauhtikestävyyden. Lisäksi ajattelin pyrkiä pudottamaan pitkien lenkkien vauhtia entisestään. Ongelmaksi muodostuu hitailla ja pitkillä lenkeillä se, että aikaa vaaditaan todella paljon. Esimerkiksi 20 kilometrin lenkin tekeminen 10 kilometriä tunnissa vauhdilla vie väistämättä 2 tuntia. Useimmissa maratonohjelmissa pitkät lenkit ovat muutamaa viikkoa ennen kisaa maksimissaan reilu 30 kilometriä. Vastaavalla tahdilla tämä on kolmen tunnin lenkki, ja monelle 10km/h vauhti (6 min/km) on jo kohtuullisen kova ylläpidettäväksi kolme tuntia. Jos vauhtia kiristää, treeni käy äkkiä liian kovaksi, ja jos sitä hidastaa, niin aikaa kuluu kohtuuttomasti.
Nyt alkaa sitten treenaaminen Lanzarotea varten. En ole vielä päättänyt tavoitetta, en edes matkaa. Plantaarifaskiitti ja polven kipeytyminen sunnuntaina viittaisivat siihen, että täysmaraton ei tule kysymykseen ennen ensi kevättä, mutta aion silti harjoitella ikäänkuin aikoisin juosta maratonin. Juoksen puolikkaan, jos nivelissä siltä tuntuu, ja päätän asian vasta kun ilmoittaudun.
Aiempi treeniohjelmani oli suunnilleen sellainen, että juoksin yhden pitkän (> 12km) , yhden keskipitkän ja kaksi lyhyttä viikossa. Jos juoksin vain kolme lenkkiä, niin jätin keskipitkän yleensä pois. Lyhyillä juoksin aina "täysillä" ja pitkillä taas mukavuusalueella. Keskipitkät juoksin yleensä kavereiden kanssa tms, joten ne olivat ehkä vielä hitaampia. Harjoittelu ei ollut täysin systemaattista.
Kilometrejä puolimaratonia varten treenatessani kertyi noin 330, hieman alle, ja harjoittelun keskinopeus oli noin 10.5 kilometriä tunnissa, ja aikaa siis kului kolmisenkymmentä tuntia. (Luvut ovat pyöreitä, huom.) Nopein keskivauhti oli 4 kilometrin lenkillä noin 14 kilometriä tunnissa, mutta siinä kohtaa epäilen mittavirhettä, koska lähes sama reitti näytti GPS:n mukaan liki 300 metriä pidemmältä; todellinen vauhti lienee ollut 13.8 paikkeilla, koska se vastasi nopeiden lenkkien vauhtia. Keskimääräinen syke oli nopeilla lenkeillä välillä 175 -- 181, hitaammilla 142 -- 166. Korkein mittaamani syke oli 188, tosin mittari näytti joskus 250, mutta koska tämä oli aina yksittäinen piikki, epäilen sitä mittavirheeksi. Tyypillinen nopean lenkin maksimisyke oli 187. Varsinaisten lenkkien ulkopuolella sain mäessä hetkellisesti yli 190 lukeman, mutta sekin saattoi olla mittavirhe. Harjoittelun aikana en juurikaan seurannut sykettä, vaan tutkin sykkeitä aina vasta harjoituksen päätyttyä, itse juoksut juoksin aina tuntemusten mukaan ("kevyt", "raskas" jne)
Lanzarotea varten ajattelin jatkaa suunnilleen samoilla eväillä, mutta hieman systemaattisemmin. Ajattelin jättää lyhyet ja nopeat yhteen kertaan viikossa ja lisätä vajaan kympin vauhtikestävyyden. Lisäksi ajattelin pyrkiä pudottamaan pitkien lenkkien vauhtia entisestään. Ongelmaksi muodostuu hitailla ja pitkillä lenkeillä se, että aikaa vaaditaan todella paljon. Esimerkiksi 20 kilometrin lenkin tekeminen 10 kilometriä tunnissa vauhdilla vie väistämättä 2 tuntia. Useimmissa maratonohjelmissa pitkät lenkit ovat muutamaa viikkoa ennen kisaa maksimissaan reilu 30 kilometriä. Vastaavalla tahdilla tämä on kolmen tunnin lenkki, ja monelle 10km/h vauhti (6 min/km) on jo kohtuullisen kova ylläpidettäväksi kolme tuntia. Jos vauhtia kiristää, treeni käy äkkiä liian kovaksi, ja jos sitä hidastaa, niin aikaa kuluu kohtuuttomasti.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Pitkä Juoksu, Vol VIII.
Kävin hölköttelemässä Tampereen puolimaratonin tänään. Nettoajaksi sain 1:47:02 (lähtöviivalta maaliviivalle) ja bruttoaika oli reilu puoli minuuttia pidempi. Lähdössä oli aika härdelli. Puolivälissä olin vielä 1:42 aikataulussa, splitti oli hitusen alle 51 minuuttia. Luulin säästelleeni voimia - ja ihan sydäntä ja keuhkoja ajatellen niin olikin - mutta jalat olivat eri mieltä. Erityisesti takareidet tulivat 17 kilometrin kohdalla kummallisen jäykiksi, ja vaikka yritin puristaa alkavaa kipua vastaan, porukkaa alkoi soljua ohi. Arviolta parikymmentä juoksijaa ohitti minut viimeisellä neljällä kilometrillä.
Keskimääräinen syke oli 176. En oikein osaa arvioida onko se korkea. Vauhtilenkkejä olen pistellyt noin 180 sykkeillä, mutta toisaalta hitaillakin se on ollut 160 luokkaa, ja nyt oli kyse kuitenkin kisasta.
Voi olla sattumaa, että jalkojen jäykistyminen tuli juuri siinä kohtaa, mikä on ollut pidempien lenkkieni maksimipituus, siis noin 17 kilometriä. Tunne oli sentapainen, että lihakset olisivat todenneet että "nyt riittää". Mistään ylitsepääsemättömästä ilmiöstä ei ollut kyse, mutta kuten totesin, vauhti hidastui tuntuvasti. Minulla ei ollut juostessa mukana GPS:ää, joten en tiedä miten vauhdinjako tarkalleen meni, mutta tunne oli, että toisella puolikkaalla vauhti oli aluksi jopa ensimmäistä puolikasta kovempi .Voi siis olla, että nostin puoliksi tiedostamattani puolivälin kohdalla vauhtia liikaa niin, että väsymys tulikin sitten liian aikaisin. Spekuloida voi tietysti loputtomiin.
En ole lainkaan tyytymätön tulokseeni. Se oli ensimmäinen kerta kun juoksin näin pitkän matkan, mukaanlukien harjoituslenkkini. Ottaen huomioon, että vuosi takaperin en kyennyt juoksemaan kolmea kilometriä 20 minuutissa, ja nyt juoksin huomattavasti kovempaa 21 kilometriä, kuntoni on parantunut selvästi. Se on hyvin palkitsevaa.
Sensijaan se ei ole palkitsevaa että nyt, muutama tunti maaliintulon jälkeen polveni ovat erittäin kipeät...
Keskimääräinen syke oli 176. En oikein osaa arvioida onko se korkea. Vauhtilenkkejä olen pistellyt noin 180 sykkeillä, mutta toisaalta hitaillakin se on ollut 160 luokkaa, ja nyt oli kyse kuitenkin kisasta.
Voi olla sattumaa, että jalkojen jäykistyminen tuli juuri siinä kohtaa, mikä on ollut pidempien lenkkieni maksimipituus, siis noin 17 kilometriä. Tunne oli sentapainen, että lihakset olisivat todenneet että "nyt riittää". Mistään ylitsepääsemättömästä ilmiöstä ei ollut kyse, mutta kuten totesin, vauhti hidastui tuntuvasti. Minulla ei ollut juostessa mukana GPS:ää, joten en tiedä miten vauhdinjako tarkalleen meni, mutta tunne oli, että toisella puolikkaalla vauhti oli aluksi jopa ensimmäistä puolikasta kovempi .Voi siis olla, että nostin puoliksi tiedostamattani puolivälin kohdalla vauhtia liikaa niin, että väsymys tulikin sitten liian aikaisin. Spekuloida voi tietysti loputtomiin.
En ole lainkaan tyytymätön tulokseeni. Se oli ensimmäinen kerta kun juoksin näin pitkän matkan, mukaanlukien harjoituslenkkini. Ottaen huomioon, että vuosi takaperin en kyennyt juoksemaan kolmea kilometriä 20 minuutissa, ja nyt juoksin huomattavasti kovempaa 21 kilometriä, kuntoni on parantunut selvästi. Se on hyvin palkitsevaa.
Sensijaan se ei ole palkitsevaa että nyt, muutama tunti maaliintulon jälkeen polveni ovat erittäin kipeät...
torstai 12. syyskuuta 2013
Pitkä Juoksu, Vol VII.
Pidin parin päivän tauon, ja eilisen taekwondotreenin päälle tein lyhyen kevyen lenkin noin 5 minuuttia kilometrillä tahtiin. Jalka tuntui raskaalta. Käytin jäykempiä ja halvempia kenkiäni, ja huomasin että plantaarifaskiitti ärtyi niistä, eli siis kalliimmat kengät ovat ainoa vaihtoehto tällä hetkellä.
Tänään pitää päättää ilmoittautudunko sunnuntain kisaan. Jos en, niin ajattelin joka tapauksessa juosta reilu 20 kilometriä sunnuntaina, kokeeksi. Mutta todennäköisesti osallistun.
Tänään pitää päättää ilmoittautudunko sunnuntain kisaan. Jos en, niin ajattelin joka tapauksessa juosta reilu 20 kilometriä sunnuntaina, kokeeksi. Mutta todennäköisesti osallistun.
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Nokia, Kokoomus, ja muut.
En ole kommentoinut Nokian kännykkävalmistuksen kauppaa, koska en kokenut siinä olevan sen kummemmin mitään kommentoitavaa. Yksi piirre joka hieman tietysti herättää keskustelua ja ihmetystä, on Elopin rooli ja suunnitelma; yleinen sentimentti tuntuu olevan, että Elop lähetettiin alunperinkin johtamaan Nokia pisteeseen jossa kännykät myydään Microsoftille, ja että tämä oli hänen tavoitteensa koko ajan. Tämä voi tietenkin olla tottakin.
Tosiasia kuitenkin on myös se, että kännykkäbisneksessä Nokia ei ollut vuosikausiin saanut mitään merkittävää menestyksellistä tuotetta ulos. Sen markkinaosuus saavutti huippunsa vuonna 2007, ja on tullut alas siitä lähtien kovaa vauhtia. Kaikenlaiset isänmaalliset ja populistiset puheenvuorot, kuten Soinin höpinä siitä, miten kauppa olisi jotenkin ollut Suomen hallituksen epäonnistuminen, ovat siksi älyttömiä. Muutenkin on jotenkin kummallista ajatella, että hallitus olisi voinut tehdä jotain ylipäänsä asialle, kyse on kuitenkin yksityisestä yrityksestä jolla on laaja omistuspohja.
Tällä viikolla lehdistö onnistui kohisemaan sitten sekoomusnuorten ohjelmasta. Kuten tavallista, lehdistö nosti pseudoaiheita keskiöön. Halla-ahon kohdalla lehdistö taas kerran pani parastaan, otsikoimalla "Sallisi rasistiset herjaukset". Suomalainen lehdistö ei pääsääntöisesti ymmärrä sananvapauden käsitettä, eivätkä toimittajat radiosta kuulemieni haastattelujen perusteella suosutuneet myöskään ymmärtämään mitä eroa on kansanryhmää vastaan kiihottamisella, kunnianloukkauksella, laittomalla uhkauksella, ja rikokseen yllyttämisellä. Vihje: Kaikki on erikseen kriminalisoitu, ja vain yksi rikosnimike on sellainen että sitä on käytetty pelkästään poliittisin motiivein.
Olen itse taipuvainen olemaan tässä asiassa samaa mieltä kokoomusnuorten kanssa; mielestäni ei ole mielekästä, että jokin ryhmä nauttii ryhmänä jotakin lainsuojaa jota yksilöt eivät yksilöinä nauttisi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin samaa mieltä niiden kanssa, jotka haluavat kirjoittaa tai sanoa asioita, joiden sanominen nykylainsäädännön ja -tulkinnan mukaan on rikollista. Tällaista eroa ei tunnuta ymmärtävän suomalaisessa yhteiskunnassa.
On nimittäin aika tavanomaista, että jos joku esittää mielipiteen "Mielestäni on ihmisille vahingollista että X", niin tämä mielipide tulkitaan automaattisesti olevan yhtäpitävä sen kanssa että "Mielestäni X on kiellettävä". Tai jos joku on sitä mieltä, että "Mielestäni asiaa X ei tulisi kieltää", niin tämä tulkitaan tarkoittavan samaa kuin että "Haluaisin itse tehdä X", tai jopa, "Teen X:ää itse, enkä halua että se kielletään".
On myös valitettavaa, että KNL:n ohjelmasta ei juurikaan kommentoitu niitä kohtia, joissa puhuttiin Yleisradion yksityistämisestä, kunnallisten palveluiden palveluseteleistä, opintotuen tulorajojen poistosta, kuntaliitosten viiden vuoden irtisanomissuojan purkamisesta, jne.
On erikoista myös se, että KNL:n ohjelman selkeästi sosialistiset piirteet eivät ole herättäneet enempää ihmetystä. Näistä ovat esimerkiksi ruuhkamaksujen kieltäminen ja valtion maiden luovuttaminen laajemmin metsästyskäyttöön. Myös se, että kaivoslain epäkohtia (joista Soininvaara kirjoitti juuri) ei otettu esiin, on mielestäni osoitus ns valikoivasta sosialismista.
En myöskään oikein ymmärrä kohtaa, jonka mukaan yliopistoja on "kannustettava" yksityisen rahoituksen hankkimiseen. Tällainen "kannustin" on jo olemassa, tai siis, käytännössä on sellainen pakko, että rahaa pitää hankkia yliopiston ulkopuolelta. En oikein heti hahmota, mitä muuta valtion taholta tulevaa "kannustusta" KNL kaipaa.
Tosiasia kuitenkin on myös se, että kännykkäbisneksessä Nokia ei ollut vuosikausiin saanut mitään merkittävää menestyksellistä tuotetta ulos. Sen markkinaosuus saavutti huippunsa vuonna 2007, ja on tullut alas siitä lähtien kovaa vauhtia. Kaikenlaiset isänmaalliset ja populistiset puheenvuorot, kuten Soinin höpinä siitä, miten kauppa olisi jotenkin ollut Suomen hallituksen epäonnistuminen, ovat siksi älyttömiä. Muutenkin on jotenkin kummallista ajatella, että hallitus olisi voinut tehdä jotain ylipäänsä asialle, kyse on kuitenkin yksityisestä yrityksestä jolla on laaja omistuspohja.
Tällä viikolla lehdistö onnistui kohisemaan sitten sekoomusnuorten ohjelmasta. Kuten tavallista, lehdistö nosti pseudoaiheita keskiöön. Halla-ahon kohdalla lehdistö taas kerran pani parastaan, otsikoimalla "Sallisi rasistiset herjaukset". Suomalainen lehdistö ei pääsääntöisesti ymmärrä sananvapauden käsitettä, eivätkä toimittajat radiosta kuulemieni haastattelujen perusteella suosutuneet myöskään ymmärtämään mitä eroa on kansanryhmää vastaan kiihottamisella, kunnianloukkauksella, laittomalla uhkauksella, ja rikokseen yllyttämisellä. Vihje: Kaikki on erikseen kriminalisoitu, ja vain yksi rikosnimike on sellainen että sitä on käytetty pelkästään poliittisin motiivein.
Olen itse taipuvainen olemaan tässä asiassa samaa mieltä kokoomusnuorten kanssa; mielestäni ei ole mielekästä, että jokin ryhmä nauttii ryhmänä jotakin lainsuojaa jota yksilöt eivät yksilöinä nauttisi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin samaa mieltä niiden kanssa, jotka haluavat kirjoittaa tai sanoa asioita, joiden sanominen nykylainsäädännön ja -tulkinnan mukaan on rikollista. Tällaista eroa ei tunnuta ymmärtävän suomalaisessa yhteiskunnassa.
On nimittäin aika tavanomaista, että jos joku esittää mielipiteen "Mielestäni on ihmisille vahingollista että X", niin tämä mielipide tulkitaan automaattisesti olevan yhtäpitävä sen kanssa että "Mielestäni X on kiellettävä". Tai jos joku on sitä mieltä, että "Mielestäni asiaa X ei tulisi kieltää", niin tämä tulkitaan tarkoittavan samaa kuin että "Haluaisin itse tehdä X", tai jopa, "Teen X:ää itse, enkä halua että se kielletään".
On myös valitettavaa, että KNL:n ohjelmasta ei juurikaan kommentoitu niitä kohtia, joissa puhuttiin Yleisradion yksityistämisestä, kunnallisten palveluiden palveluseteleistä, opintotuen tulorajojen poistosta, kuntaliitosten viiden vuoden irtisanomissuojan purkamisesta, jne.
On erikoista myös se, että KNL:n ohjelman selkeästi sosialistiset piirteet eivät ole herättäneet enempää ihmetystä. Näistä ovat esimerkiksi ruuhkamaksujen kieltäminen ja valtion maiden luovuttaminen laajemmin metsästyskäyttöön. Myös se, että kaivoslain epäkohtia (joista Soininvaara kirjoitti juuri) ei otettu esiin, on mielestäni osoitus ns valikoivasta sosialismista.
En myöskään oikein ymmärrä kohtaa, jonka mukaan yliopistoja on "kannustettava" yksityisen rahoituksen hankkimiseen. Tällainen "kannustin" on jo olemassa, tai siis, käytännössä on sellainen pakko, että rahaa pitää hankkia yliopiston ulkopuolelta. En oikein heti hahmota, mitä muuta valtion taholta tulevaa "kannustusta" KNL kaipaa.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Pitkä Juoksu, Vol VI.
Juoksin sunnuntaina noin 16 kilometriä. Käytin Sports-Trackeriä, mutta puhelimeni vikaantui noin yhdeksän kilometrin kohdalla, ja jouduin buuttaamaan sen. Olin siinä kohtaa juossut noin 45 minuuttia, ja kiukustuin sen verran, että lisäsin vauhtia, ja loppumatkan taitoin 4:30 kilometritahtia. Tämä oli huono idea jälkikäteen ajatellen. Ensiksikin, pitkiä lenkkejä ei pitäisi juosta tavoitevauhtia, saati sitten nopeammin. Oma tavoitenopeuteni puolimaratonille on erittäin maltillinen 5-6 minuuttia kilometrillä. Jos pelissä olisi enemmän, saattaisin pystyä venymään 4:40 tahtiin, mutta koska en ole koskaan ennen osallistunut juoksukilpailuun, en aio riskeerata mitään.
Kova vauhti kostautui. Lähdimme nimittäin lenkin jälkeen Helsinkiin, ja parin tunnin ajomatkan aikana jalat vetivät pirullisen jumiin. Eikä plantaarifaskiittikaan antanut kauaa odottaa ilmoitustaan. Nyt on rauhallisen viikon vuoro. Teen lopullisen päätöksen ensi viikonlopun kisasta vasta torstaina, koska haluan tietää jalkapohjani voinnin ennen kuin sitoudun.
Tampereen puolimaratonilla on jänikset 1:40 ja 1:50 ajoille. 5 minuutin kilometrivauhti, jota pidin sunnuntaisella lenkillä alkumatkasta, tarkoittaisi hieman päälle 1:45 aikaa. Vaikka varsinaista tavoitetta minulla ei ole - maaliinpääsyn lisäksi - olisin mielissäni jos kaksi tuntia alittuisi.
Ainoa akilleenkantapääni (sic) on siis plantaarifaskiitti. Jos se äityy pahaksi, juoksusta ei tule mitään.
Kova vauhti kostautui. Lähdimme nimittäin lenkin jälkeen Helsinkiin, ja parin tunnin ajomatkan aikana jalat vetivät pirullisen jumiin. Eikä plantaarifaskiittikaan antanut kauaa odottaa ilmoitustaan. Nyt on rauhallisen viikon vuoro. Teen lopullisen päätöksen ensi viikonlopun kisasta vasta torstaina, koska haluan tietää jalkapohjani voinnin ennen kuin sitoudun.
Tampereen puolimaratonilla on jänikset 1:40 ja 1:50 ajoille. 5 minuutin kilometrivauhti, jota pidin sunnuntaisella lenkillä alkumatkasta, tarkoittaisi hieman päälle 1:45 aikaa. Vaikka varsinaista tavoitetta minulla ei ole - maaliinpääsyn lisäksi - olisin mielissäni jos kaksi tuntia alittuisi.
Ainoa akilleenkantapääni (sic) on siis plantaarifaskiitti. Jos se äityy pahaksi, juoksusta ei tule mitään.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Korporaatiot.
Aamulehden uutinen siitä, miten opiskelijat käyttävät etuuksiaan vaikkeivät todellisuudessa opiskele, toi mieleeni yleisemmän ilmiön yhteiskunnassa. Ensiksikin, opiskelijaetuukisen ongelmista lienen kirjoittanut aiemminkin. Viittaan siis siihen kuinka opintotuen ja matalapalkkaisen työn yhdistämisen helppous, oikeus opiskelija-asumiseen ja opiskelijoiden terveydenhuoltoon, sekä muut opintoetuudet, yhdessä synnyttävät massiivisen kannustinloukun valmistumiselle, etenkin aloilla joissa tutkinnonjälkeiset työpaikat eivät ole erityisen hyvin palkattuja.
Aihetta sivuaa myös se, mitä Soininvaara kirjoitti opiskelijajärjestöjen vastustuksesta. Opintotuen ajallinen rajoittaminen on opiskelijajärjestöille selkeästi samantapainen toteemi kuin eläkeiän nosto on demareille.
Opiskelijajärjestöjä ei ole tapana nähdä korporaatioina, tai niiden merkitystä on pidetty vähäpätöisenä. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omaisuuden arvo mitataan sadoissa miljoonissa, Aallon vastaava tulee vain jonkin verran perästä, ja muutkin ovat verraten varakkaita. Opiskelijajärjestöjen ongelmat ovat eri kohdissa, mutta perustuvat samaan mekanismiin kuin esimerkiksi hyvin vahvojen ammattiyhdistysten ongelmat. Aivan erityisesti, ne ovat osa kansalaisyhteiskuntaan liittyvän vallan keskittämistä.
Suomessa valtion lainsäädäntö tukee korporaatioiden valtaa hyvin avoimesti. Ammattiyhdistysten valtaa pönkittävät yleissitovuus ja isoilta osin myös jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Ylioppilaskuntien oikeus kerätä veroluonteista jäsenmaksua kaikilta yliopisto-opiskelijoilta on toinen tällainen esimerkki. Näiden lisäksi löytyy monia muita tahoja, kuten esimerkiksi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry TTVK.
Korporaatioita voisi instituutioina karakterisoida eräänlaisina laillistettuina järjestäytyneen rikollisuuden muotoina, siis tahoina, joilla on oikeus esimerkiksi kerätä suojelurahaa, yleensä johonkin toimintaan osallistuvilta henkilöiltä, käyttää valtaa jossakin kapeassa merkityksessä ja "edustaa" näitä vallankäytön kohteina olevia henkilöitä. Ottaen huomioon, kuinka keskeinen rooli Mussolinin fascismissa korporaatioilla oli, tässä mielessä ei ole kovin virheellistä karakterisoida suomalaista yhteiskuntaa "liberaaliksi fascismiksi".
Olen ollut eniten ihmeissäni ylioppilaskuntien ja ylioppilaspoliitikkojen vallasta siinäkin mielessä, että niitä on perusteltu "demokratialla". Kuitenkin, jos kerran opiskelijuutta tulisi pitää prosessina, jossa opiskellaan tietty oppimäärä, ja joka päättyy sitten kun henkilö on tämän oppimäärän suorittanut, se on elämässä melko lyhyt vaihe. Perustutkinto-opiskelijan esimerkiksi on tarkoitus suorittaa ylempi korkeakoulututkinto noin viidessä vuodessa. Tämäkin on kansainvälisesti ajatellen melko pitkä aika. Tämän vuoksi ihmettelen, miten on mahdollista, että opiskelijajärjestöjen edustajat ylipäänsä voivat olla jotain kolmekymppisiä. Eikö tämä jo selvästi osoita, ettei henkilö ole mikään "opiskelijoiden edustaja"?
Ehdottaisin ylioppilaskuntien purkamista: Niiden omaisuuden voisi ottaa esimerkiksi valtion haltuun, poistaa hajottaa yhdistykset ja poistaa niiltä verotusoikeuden. Opiskelijat voisivat sitten perustaa järjestöjään vapaaehtoisuuteen perustuen. Rohkenen väittää, että tällä olisi opintoja vauhdittava vaikutus.
Aihetta sivuaa myös se, mitä Soininvaara kirjoitti opiskelijajärjestöjen vastustuksesta. Opintotuen ajallinen rajoittaminen on opiskelijajärjestöille selkeästi samantapainen toteemi kuin eläkeiän nosto on demareille.
Opiskelijajärjestöjä ei ole tapana nähdä korporaatioina, tai niiden merkitystä on pidetty vähäpätöisenä. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omaisuuden arvo mitataan sadoissa miljoonissa, Aallon vastaava tulee vain jonkin verran perästä, ja muutkin ovat verraten varakkaita. Opiskelijajärjestöjen ongelmat ovat eri kohdissa, mutta perustuvat samaan mekanismiin kuin esimerkiksi hyvin vahvojen ammattiyhdistysten ongelmat. Aivan erityisesti, ne ovat osa kansalaisyhteiskuntaan liittyvän vallan keskittämistä.
Suomessa valtion lainsäädäntö tukee korporaatioiden valtaa hyvin avoimesti. Ammattiyhdistysten valtaa pönkittävät yleissitovuus ja isoilta osin myös jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Ylioppilaskuntien oikeus kerätä veroluonteista jäsenmaksua kaikilta yliopisto-opiskelijoilta on toinen tällainen esimerkki. Näiden lisäksi löytyy monia muita tahoja, kuten esimerkiksi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry TTVK.
Korporaatioita voisi instituutioina karakterisoida eräänlaisina laillistettuina järjestäytyneen rikollisuuden muotoina, siis tahoina, joilla on oikeus esimerkiksi kerätä suojelurahaa, yleensä johonkin toimintaan osallistuvilta henkilöiltä, käyttää valtaa jossakin kapeassa merkityksessä ja "edustaa" näitä vallankäytön kohteina olevia henkilöitä. Ottaen huomioon, kuinka keskeinen rooli Mussolinin fascismissa korporaatioilla oli, tässä mielessä ei ole kovin virheellistä karakterisoida suomalaista yhteiskuntaa "liberaaliksi fascismiksi".
Olen ollut eniten ihmeissäni ylioppilaskuntien ja ylioppilaspoliitikkojen vallasta siinäkin mielessä, että niitä on perusteltu "demokratialla". Kuitenkin, jos kerran opiskelijuutta tulisi pitää prosessina, jossa opiskellaan tietty oppimäärä, ja joka päättyy sitten kun henkilö on tämän oppimäärän suorittanut, se on elämässä melko lyhyt vaihe. Perustutkinto-opiskelijan esimerkiksi on tarkoitus suorittaa ylempi korkeakoulututkinto noin viidessä vuodessa. Tämäkin on kansainvälisesti ajatellen melko pitkä aika. Tämän vuoksi ihmettelen, miten on mahdollista, että opiskelijajärjestöjen edustajat ylipäänsä voivat olla jotain kolmekymppisiä. Eikö tämä jo selvästi osoita, ettei henkilö ole mikään "opiskelijoiden edustaja"?
Ehdottaisin ylioppilaskuntien purkamista: Niiden omaisuuden voisi ottaa esimerkiksi valtion haltuun, poistaa hajottaa yhdistykset ja poistaa niiltä verotusoikeuden. Opiskelijat voisivat sitten perustaa järjestöjään vapaaehtoisuuteen perustuen. Rohkenen väittää, että tällä olisi opintoja vauhdittava vaikutus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)