maanantai 23. syyskuuta 2013

Pyöräretki.

Lähdin sunnuntaiaamuna pyöräretkelle Tampereen Teiskoon. Useimmille tamperelaisille Teisko on hieman vieraanoloinen maalaispitäjä, jonka tiedetään kuitenkin kuuluvan osaksi Tamperetta. Sen pinta-ala oli ennen vuonna 1972 tapahtunutta Tampereeseen liittämistä wikipedian mukaan 337 neliökilometriä, mikä tarkoittaa että Teisko on tosiasiassa selvästi yli puolet Tampereen pinta-alasta.

Pyöräilin aamulla noin 12 kilometrin matkan Tammelaan, missä vanhan ystäväni liittyi seuraan. Tämän jälkeen poljimme noin 20 kilometrin matkan Isolle Päiväjärvelle.  Varsinaiselle Teiskon kylälle olisi ollut pisimmillään matkaa vielä noin 10 kilometriä, jos määränpäänä pitäisi esimerkiksi Teiskon Kirkkoa.

"Uimme" järvessä, jonka veden lämpötila oli noin 13 astetta. Itse tosin vain laskeuduin veteen ja nousin saman tien ylös, siinä määrin kylmää vesi oli. Emme lämmittäneet saunaa, sillä saunominen väsyttää, vaan söimme pastaa, lepäsimme, ja palasimme takaisin.

Itselleni kertyi kilometrejä hieman yli 80, keskinopeus oli melko alhainen, noin 20 kilometriä tunnissa, hieman alle. Taival oli mutkainen ja mäkinen - ja tarpeettoman pitkä - sillä matkasimme Kaupin ja Niihaman ulkoilureittiä Olkahisiin, ja pidimme kumpaankin suuntaan mennessä pienen juomatauon Aitolahden Teboilin pihassa.

Suosittelen kyllä Teiskon suuntaa pyörilijöille. Maasto on aitolahden jälkeen melko maltillisella tavalla mäkistä; ei kovin haastavaa muttei myöskään täysin tasaistakaan.

1 kommentti:

Mikko Kallionsivu kirjoitti...

Muistaakseni Tampereen maantieteellinen keskusta on siinä 2 km ko. mökiltä ja Päiväjärveltä lounaaseen. Eli keskustassa käytiin.

Pyörätiet ja miksei maisematkin ovat kyllä tuolla suunnalla aivan loistavat. Siinä mielessä toivoisi enemmänkin kaksipyöräisiä Kaitavedentielle (tie 338).