Auktoriteetti on jokin taho, joka kykenee toimimaan luottamuksen, tiedon, arvon, tms lähteenä. Auktoriteetti on myös määrällinen ja toisaalta laadullinen määre; toisilla tahoilla on enemmän auktoriteettia ja toisilla vähemmän, ja auktoriteetti koskee eri asioita. Tieteellinen auktoriteetti esimerkiksi on jokin sellainen, jonka sanomisiin, tai levittämään tietoon, suhtaudutaan jollakin tieteenalalla vakavasti ja tällaisen väitteille annetaan suurempi painoarvo.
Auktoriteetti on myös suhteellinen määre siinä mielessä, että auktoriteettina oleminen on aina auktoriteetin ja subjektin välinen suhde. Relativismi voidaan tässä yhteyssä ymmärtää lokaalisti, siis relativismi itsessään on suhteessa siihen, minkä relatiivinen eli suhteellinen luonne hyväksytään ja tunnustetaan. Esimerkiksi sellainen termi kuin "absoluuttinen auktoriteetti" on mieletön tässä viitekehyksessä. Abstraktio voidaan tietenkin rikkoa, koska jokainen tällainen suhteiden verkosto on aina materiaalisille syille alisteinen. Joistakin asioista joita emme koe relatiivisiksi, tulee sellaisia jos rikomme tiettyjä arkielämän perusoletuksia. Esimerkiksi poistamalla kaiken muutoin syötäväksikelpaavan, kannibalismin tabu muuttuu absoluuttisesta relatiiviseksi jo muutamassa vuorokaudessa. Kääntäen, useimmilla relatiiviksiksi koetuilla asioilla on melko tiukat fysikaaliset rajat, jotka saattavat tulla yllättäenkin vastaan.
Luottamusta tieteelliseen tietoon, siis jonkin kanonisen ja konsesukseksi koetun tieteellisen tiedon lähteen pitäminen auktoriteettina näkee usein paheksuttavan "auktoriteettiuskona". Esimerkkejä tästä löytyy monessakin paikassa. Esimerkiksi poliittisia ohjelmia joiden puolesta pyritään tieteellisellä tiedolla argumentoimaan, saatetaan kritisoida "auktoriteettiuskostat". Vastaavasti esimerkiksi kiista luonnonvalinnan opettamisesta kouluissa usein esitetään eri auktoriteettien välisen kiistana.
Richard Feynman saa tässä edustaa auktoriteettia kahdella tavalla. Ensiksikin, häntä voi perustellusti pitää yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tiedemiehistä. Merkittävimmät ja tunnetuimmat kontribuutionsa hän teki toki teoreettisessa fysiikassa, mutta hän tunsi läheisesti myös muita tieteenaloja. Hän oli myös erittäin taitava opettaja. Toiseksi, hän sanoo ylläolevassa videossa jotain, mikä vetoaa minuun hyvin syvällisellä tavalla. Auktoriteetti on siis tässä paitsi yleinen ja jaettu, myös minulle henkilökohtaisesti merkityksellinen.
Molemmat poikani aloittivat taannoin Taekwondo-harrastuksen. Vaimoni on nuorempana harrastanut kyseistä lajia enemmänkin. Oma martial arts-kokemukseni rajoittuu lapsena katsomiini 80-luvun aasialaisiin bulkki-kunfu-elokuviin, pariin alkeiskurssiin ja muutaman vuoden takaiseen sporadiseen miekkailuharrastukseen, joka päättyi miekan teräksen väsymiseen niin, että se ei ollut enää turvallinen. Kaikki ns kamppailulajit ovat kuitenkin verraten hierakisia ja perustuvat pitkälti auktoriteettiin, eli siihen että opettaja tai mestari määrää ja kertoo miten toimitaan. Auktoriteetti on tässä yhteydessä siis suhde jossa auktoriteetilla on kyky käskeä eli saada yksilö toimimaan tietyllä tavalla.
Sanonta tieto on valtaa viittaa merkitystason kytkökseen näiden kahden hyvin erilaisen auktoriteetin välillä. Kun joku tai jokin on arvojen tai muiden käsitysten suhteen auktoriteetti, tämä usein antaa jossain määrin ihmiselle myös tätä jälkimmäistä auktoriteettia. Jos Richard Feynman käski oppilaitaan tekemään jotain, nämä yleensä tottelivat. Siitäkin huolimatta, että Feynman itse ei juuri auktoriteetteja kunnioittanut.
Rationaalinen ihminen tarvitsee ensimmäisentyyppistä auktoriteettia jo yksinkertaisesti siksi, että oman mielipiteen muodostaminen on yksinkertaisesti aivan liian kallista. Ihmisellä ei ole yksinkertaisesti resursseja selvittää itse niitä asioita, joita esimerkiksi tieteellisen tiedon "auktoriteettiusko" mahdollistaa käytettävän tosiasioina. Toinen näkökohta on sitten se, onko prosessissa, joka tämän auktoriteetin tuottaa, jotakin pielessä. Olen kirjoittanut vertaisarvioinnin, julkaisukulttuurin jne ongelmista, mutta en puutu nyt siihen. Jos pyrimme käyttämään parasta käytettävissäolevaa tietoa, meidän on ainakin jossakin melko suuressa määrin, nojauduttava auktoriteettiin.
Vanhemmuuteen liittyy aina automaattisesti tietty auktoriteetti. Vanhemmuus onkin tärkein auktoriteettiasema, johon ihminen yleensä joutuu. Koska auktoriteetti on niin vahva, vanhemmuuteen liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu myös polarisoituu herkästi. Vanhemmuus siirtää käsityksiä ja muokkaa uusia lapsissa, usein tavoilla joita vanhempi ei aina edes itse voi ymmärtää. Lapsi kasvaa ympäristössä, joka on erilainen kuin vanhemman oma ympäristö. Yleensä vanhempi myös pyrkii korjaamaan virheellisiksi kokemiaan seikkoja niin, että hänen lapsensa ei joutuisi kärsimään niistä haitoista joita hän itse on kokenut omien vanhempiensa auktoriteetista, ja toisaalta kopioimaan ne hyödyt. Tämä on kuitenkin usein vaikeaa, koska ympäristötekijät ovat muutoin sangen erilaiset, ja yleisestiottaen vanhempien vaikutus on, aivan äärimmäisiä ylilyöntejä lukuunottamatta, melko vähäinen. Lapsuuden kokemukset kuitenkin muodostavat ihmisen ajattelun selkärangan tavalla, jota ei myöhemmällä iällä ole helpooa muuttaa kovin radikaalisti. Tämänkin vuoksi vanhemmuuteen liittyy valtava vastuu.
Minut on kasvatettu - jos tällaista sanaa voi edes käyttää - ajattelmaan asioista suunnilleen niinkuin Feynman ajattelee, enkä ole sitä itse valinnut. Koen että se on "oikea tapa" ajatella, mutta tämä johtuu puhtaasti siitä, että itse ajattelen näin. Ihmisen aivo onkin rakentunut niin, että ihmiselle on hyvin hankalaa edes kuvitella olevansa ajattelunsa tavoissa "väärässä" jollakin yleisemmällä tasolla. Ihminen kykenee kuvittelemaan kontrafaktuaaleja, siis asioita jotka eivät yksilön oman käsityksen mukaan pidä paikkaansa, ja tekemään niistä johtopäätöksiä, mutta tapa jolla itse päättely etenee, on vaikea hahmottaa virheelliseksi.
Itselleni esimerkiksi auktoriteetin luotettavuus kasvaa sillä, että tämä ilmaisee epävarmuutta ja kartoittaa tietämyksensä, varmuutensa ja kokemuksensa rajoja. Tosiasiat ovat inherentisti epävarmoja, niihin liittyy ihmiselle aina epävarmuus. Vaatimus varmuudesta on ikäänkuin vaatisi että jokaisen predikaatin eteen lisättäisiin kirosana vahvistamaan viestiä, ja siivoa kielenkäyttöä pidettäisiin "nolona" tai "nössönä". Auktoriteetti joka ei salli itseään kyseenalaistettavan tai haastettavan, ei voi mitenkään vaatia tai ylläpitää auktoriteettiaan. Oman ajatteluni kristilliset juuret näkyvät mielestäni ehkä selkeimmin juuri tässä kohtaa, ja aivan suosikkikohtani Raamatusta onkin Joh 8:32
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi
16 kommenttia:
Eihän tästä ole kovin montaa vuotta, kun AGW-arvostelijat niputettiin yhteen kreationistien kanssa. Tähän syyllistyivät sekä auktoriteetit että heidän kannattajansa. Erään vuosia vanhan suomalaisen työilmapiiritutkimuksen mukaan huonoimmat työpaikat olivat kirkoissa ja yliopistoissa. Toinen on äärirationaalinen ja toinen on ylihengellinen.
Jos tiede (auktoriteetti) esittää kuvauksen jostain ilmiöstä, tiedeuskonto venyttää kuvausta niin, että sillä voitaisiin perustella jokin yksittäinen yhteiskunnallinen toimi. Esimerkiksi: nykytiedon mukaan homoseksuaalisuus ei ole sairaus tai oma valinta. Tiedeuskonto esittää, että homoseksuaalien tulee saada kirkollinen vihkiminen ja adoptio-oikeus.
On ihan ymmärrettävää että arvostettu tutkija liittyy mukaan tuohon poliittiseen toimintaan, koska sellaisen kokee imartelevaksi ja siitä saa rahaa. Jos tutkijalla on tarve voimakkaasti ohjata yhteiskuntaa johonkin tiettyyn suuntaan, se suunta on melkein poikkeuksetta ns. "vasemmalle". He ajattelevat olevansa joku yläluokka, joka on valittu (sic) johtamaan pimeydessä elävää kansaa (silovikit, pragmatistit ja teknokraatit). Kun näissä vasemmalle kallellaan olevissa ideologioissa aina korostuu kollektiivisuus ja yksilönvapauksien rajoittaminen (big government), ei ole ihme että niitä kutsutaan "tiedeuskonnoiksi". Ne tarjoavat samanlaisen kehyksen elämänhallintaan kuin konservatiivisina pidetty kristillisyys. Aneet muuttuvat päästömaksuiksi, ruuhkamaksuiksi. Askeettisuus muuttuu ekologisuudeksi ja rituaalit vaihtuvat rukoilemisesta kierrätykseksi.
Auktoriteettiasemaa voi käyttää väärin, ja esimerkiksi IPCC on tästä hyvä esimerkki. Totta kai myös jotkut tv-evankelistat ovat sitä samalla tavalla. Missä rahaa ja valtaa, siellä väärinkäytöksiä.
Kumis, osittain samaa porukkaa he ovatkin. Toki AGW-kriitikoissa on paljon ateisti libertaareja, mutta hekin hyökkäävät AGW:tä vastaan yhtä dogmaattisesti kuin uskovaiset.
Monet konservatiiviset ajatushautomot suoltavat propagandaa sekä AGW:tä että evoluutioteoriaa vastaan.
Ilmastoskeptikoiden asema tieteessä on lähes sama kuin kreationistien.
Kumis, tieteellisesti ei voida tehdä mitään johtopäätöstä homoavioliitosta tai adoptio-oikeudesta, koska ne eivät ole tieteellisiä kysymyksiä.
Ainoa asia mihin tiede siinä voi vastata on se, että kärsiikö lapsi homojen kasvattamana. Tähän kysymykseen on jo vastattu ja vastaus on ei kärsi.
Homoadoptiota moni liberaali kannattaa. Kirkkovihkimisen moni jättäisi kirkon itse päätettäväksi.
Itse olen sitä mieltä, että kirkoilta pitäisi viedä vihkioikeus pois ja sallia ainoastaan siviilivihkiminen. Tämä myös heteroille.
Feynman oli myös monissa asioissa kovin korskea. Kun hänen vaimonsa sairastui tuberkuloosiin, niin Feynman oli varma, että se oli syöpä eikä uskonut lääkäreitä.
Toisaalta hän yritti todistaa Fermat'n suurta lausetta ja uskoi onnistuneensa. Matemaatikot tyrmäsivät hänen todistuksensa.
Feynman on siksikin hyvä esimerkki tässä, että hän oli oikeassa todella monessa asiassa, mutta myös väärässä monessa asiassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa sairastui todellakin tuberkuloosiin, mutta kuoli kun Feynman oli alle 30-vuotias. Tuon ikäiset ovat usein kovin korskeita, ja Feynmanilla oli paljon mistä olla korskea. Hän sai mm. Princetonin pääsykokeista täydet pisteet, ja oli jo alle 30-vuotiaana ollut mm. mukana rakentamassa ensimmäistä atomipommia.
Ja silti hän oli todella monessa asiassa väärässä. Pointtina on siis se, että Feynman on ihan hyvä auktoriteetti jossain, mutta ei kaikessa. Arvostan sitä mitä hän sanoo "suurista vastauksista".
Mitä kollektiivisuuteen tulee, ihmiset ovat siihen taipuvaisia ja taipuvaisia sivuuttamaan tietyt säännönmukaisuudet joihin eivät ole analyyttisesti perehtyneet. Tämä bias on melkein aina kollektivistinen tai "sosialistinen". Jopa niillä jotka kuvittelevat vastustavansa kollektivismia, on tällaisia bias-taipumuksia, ja nämä samaiset ihmiset - kuten Kumis usein - perustelevat kollektivistista poliittista ohjelmaa "sosialismin vastustamisella", mikä tietenkin on paradoksaalista, mutta aivan ymmärrettävää.
Se johtuu siitä, että myös silloin kun ihminen analysoi asioita rationaalisesti, on taipumus nähdä ns oikea vaihtoehto oman ideologian mukaisena. Olen useamman kerran sanonut, että minulle on vastenmielisempää se, että ihmiset ovat oikeassa vääristä syistä kuin väärässä oikeista syistä. Esimekkinä tästä voi olla vaikka AGW, sen puolustajat ovat tempauksillaan (ydinvoiman vastustaminen, yliampuvat ennusteet jne) saaneet aikaan sympatiaa aivovammaisille vastareaktioille joita "skeptikoiden" parissa usein esiintyy.
Totta Feynmanilla oli syytä olla korskea. Hän keksi kenttäteorioiden diagrammiesityksen, ja polkuintegraalikvantisoinnin, hän oli merkittävässä roolissa QED:n kehityksessä.
Kaikenkaikkiaan hän historian merkittävimpiä fyysikoita.
kärsiikö lapsi homojen kasvattamana. Tähän kysymykseen on jo vastattu ja vastaus on ei kärsi.
Riippuu mitä kärsimisellä tarkoittaa. Siitä muutamia äärifeministejä lukuun ottamatta lastenpsykiatrit ovat yksimielisiä, että lapselle on parempi kasvaa isän ja äidin kanssa tai ainakin mies- ja naismallin kanssa. Naisasialiikkeellä on pakonomainen tarve todistaa, että isällä ei ole mitään merkitystä lapselle. Jos joku sanoisi, että äidillä ei ole lapselle mitään merkitystä, häntä pidettäisiin yksinkertaisesti tyhmänä.
Sopivasti ihmisoikeudet mukaan kytkien keskustelu luisuu kaltevalla pinnalla kohti ihmisoikeuksia. Tämä on se tiedeuskonnon akilleenkantapää.
Jopa niillä jotka kuvittelevat vastustavansa kollektivismia, on tällaisia bias-taipumuksia, ja nämä samaiset ihmiset - kuten Kumis usein - perustelevat kollektivistista poliittista ohjelmaa "sosialismin vastustamisella"
Olen pahoillani mutta tämä väite ei edelleenkään aukene minulle. En nyt muista erityisesti missään kohtaan olleeni tukemassa jotain kollektiivisuutta edellyttävää poliittista toimintaa. Varusmiespalvelus varmaan on sellainen, mutta muita asioita ei tule mieleen.
Tarkoitan kollektiivisuudella siis lähinnä tätä Mussolinin lanseeraamaa "All within the state, nothing outside the state, nothing against the state"-ajattelua eli hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Toimiakseen se edellyttää laajan julkisen sektorin, johon viittaan kollektiivisuudella. Jos sinulla on joku muu esimerkki tai osaat valaista että mistä minua syytät niin mielelläni siihen perehtyisin.
Kumis, tarkoitan sitä kuinka hyvin he pärjäävät elämässään ja kuinka onnelliseksi he itsensä kokevat.
Näissä vertailuissa homojen lapset pärjäävät vähintään yhtä hyvin kuin heteroiden.
Kumis, tarkoitan sitä kuinka hyvin he pärjäävät elämässään ja kuinka onnelliseksi he itsensä kokevat.
En ollenkaan epäile, etteikö homoperheissä kasva onnellisia lapsia.
Poliittisesti korrektissa ideologiassa perustellaan erilaisia asioita lapsen edulla. On "lapsen etu" jos yhteiskunta tekee sitä tai tätä. Nyt kun on selvää, että homoparien adoptio-oikeus ei ole lapsen edun mukaista, niin tämä muuten kovin suosittu jokapaikan perustelu pyyhitään sivuun. Siinä näkyy pc-ideologian syvästi uskonnollisluonteinen sävy: kun joku asia on ristiriidassa uskon fundamentin kanssa, sille keksitään uusi absurdi väite.
Muistaakseni sinäkin olet esittänyt että lapsia ei saisi kastaa, koska lapsi ei voi tehdä valintaa uskooko Jumalaan. Entäpä jos lapsi ei halua vanhempana että hänellä on kaksi homoa/lesboa virallisina vanhempinaan? Miksi lapsen etu tässä seksuaalitabuun liittyvässä aiheessa ei päde?
Jos heteroperheen lapset avioeron yhteydessä joutuvat kovaan henkiseen rääkkiin, he ovat kuitenkin vanhempiensa lapsia ja vanhemmilla on vastuu lapsistaan (tarkoitan nyt vanhemmilla isää ja äitiä). Homopareilla tulee avioeroja samalla tavalla ja lapsia käytetään niissäkin lyömäaseina ihan samalla tavalla. Homoparin adoptoima lapsi on kuitenkin täysin "syytön" omaan tilanteeseensa ja hän on moisessa riitatilanteessa vain siksi, että jotkut aivan ulkopuoliset ja lapsen syntymään millään tavalla osalliset ihmiset ovat päättäneet hänen kohtalostaan.
On syytä ymmärtää, että adoptio-oikeus on adoptiovanhempien oikeus - missä ja kuka seuraa adoptiolapsen oikeutta? Kyllä kai adoptoitavalla lapsella tulee olla enemmän oikeuksia kuin adoptoivilla aikuisilla. Lapsihan on täysin puolustuskyvytön.
Kumis, milla perusteella homoadoptio ei olisi lapsen etu siina kuin heteroadoptiokin.
Toki adoptiosta yleensa voi olla montaa mielta, mutta, jos adoptio on sallittu tulisi homoadoptio olla myos sallittu.
Ei lapsi pysty valitsemaan heterovanhempiaankaan. Voi olla, etta jos lapselta kysyttaisiin, niin han ei vanhempiaan haluaisi.
Uskontojen aiheuttamat ongelmat lapsille on kertaluokkaa suurempia kuin homovanhempien. Lahtien vaikka silpomisesta tai helvetilla pelottelusta.
Kuten juuri totesimme olevamme yhtä mieltä, lapsen etu on se, että hänellä on mies- ja naismallit. Sen takia homoadoptio ei ole lapsen edun mukainen. Siis siinä tapauksessa, että lapsen etu on joku oikeushyve, kuten se pc-ideologiassa on.
Tietenkään lapsi ei voi valita vanhempiaan, mutta adoptiossa ainakin periaatteessa voidaan. Miksi siis ehdoin tahdoin toimia lapsen etua vastaan - tämä on asia jota en argumenteissanne ymmärrä. Muutoin aina johdonmukaisesti ajatte kaikessa lapsen etua, mutta tässä sivuutatte sen.
Ymmärtääkseni ehdottomasti yleisin homoadoption muoto on sellainen, jossa äidin naispuoliso tulee adoptiolla lapsen vanhemmaksi. Tämä kun ei ole mikään kummitäti, josta pääsee eroon noin vaan, niin avioeroissa peli on varmasti rumaa. Pahimmillaan voi siis käydä niin, että lapsi joutuu eroon biologisesta äidistään ei-biologiselle vanhemmalleen. Tiedän että nämä tilanteet ovat harvinaisia, mutta näissä pitää olla joku linja ja perustelu, miksi tällainen toiminta sallitaan. Mikä se perustelu on?
Kuten totesin, adoptiossa pitää ajaa lapsen (ihmis)oikeuksia eikä adoptiovanhempien. Tämä on tärkeä moraalinen kysymys, johon pitää löytää joku vastaus.
Koita keksiä joku vastaus, minä en ole keksinyt vaikka olen yrittänyt.
En ole yhtamielta, etta lapsen etu olisi se, etta hanella olisi seka isa, etta aiti. Talle vaitteelle ei ole pitavia todisteita.
Kaksi vanheempaa on yleensa parempaa kuin yksi vanhempi. Talloin vanhemilla on luultavasti enemman aikaa lapsille.
En haluaisi puuttua sinänsä, mutta jos viitsitte, niin voitaisiin pitää kommentit tässä asiassa. Homoliitoista ja -adoptiosta olen pitkälti samaa mieltä kuin Tomi, mutta se ei liity auktoriteettiin oikein mitenkään.
Jos teillä on jotain sanottavaa siitä, mikä tekee auktoriteetista, no, auktoriteetin, niin mielellään siitä voisi sanoa jotain. Esimerkkeinä voi käyttää tietenkin mitä tahansa, mutta yllä kiistely ei liity auktoriteettiin, sen tuottamiseen, asemaan, merkitykseen tms oikein mitenkään.
TM, auktoriteetiksi voi päästä oikeastaan kolmella keinolla. Joko olemalla asiantuntija jossain merkittävässä asiassa. Tähän porukkaan kuuluvat tieteilijät, kenties yritysjohtajat ja poliitikot.
Tai olemalla karismaattinen persoona, jota kuunnellaan asiantuntemuksesta riippumatta. Tähän porukkaan kuuluvat taiteilijat, urheilijat ja muut intellektuellit. Kansa kuuntelee eniten tätä porukkaa, koska ihailee sitä eniten.
Kolmas tapa olla auktoriteetti on olla sikarikas. Nämä eivät yleensä esiinny auktoriteetteinä kansalle, mutta vaikutusvaltansa kautta ovat auktoriteetteja kabinettipelissä.
isätään vielä, että tuon ensinmäisen eli asiantuntijaryhmän auktoriteetti on vesittynyt viime aikoina internetin myötä.
Vähemmistössä olevat ajattelijat kuten kreationistit ovat huomannet etteivät ole yksi ja ovat tulleet äännekäämiksi.
Lähetä kommentti